kerberos Charles Baudelaire Mikko Rimminen Veli-Matti Huhta Sanna Karlström Ville Virolainen Liisa Kojamo Bob Dylan Timo Hännikäinen Esa Mäkinen

Transkriptio

1 kerberos 2/ mk Mikko Rimminen Veli-Matti Huhta Sanna Karlström Ville Virolainen Bob Dylan Liisa Kojamo Esa Mäkinen Timo Hännikäinen Charles Baudelaire

2 1. vuosikerta Kerberos on kulttuurilehti, jonka pääpaino on kirjallisuudessa, mutta joka käsittelee myös muita aiheita (esim. musiikki, elokuva, teatteri ym.). Lehti toimii vapaana keskustelufoorumina, jossa kirjoittajat vastaavat itse käsityksistään. Kirjoitusten sisältö ei sido julkaisijaa. Julkaisija: Suomen avantgardistinen seura ry (Sags ry) Päätoimittaja: Timo Hännikäinen Kämneritie 7 E Helsinki puh.: sähköposti: timo.hannikainen@helsinki.fi Taitto: Antti-Veikko Salo Toimitus, tilaukset ja osoitteenmuutokset: Päätoimittajan osoitteeseen (kuoreen päätoimittajan nimi) tai sähköpostitse Ilmestyy 4 kertaa vuodessa Tilaus 50 mk/vuosi Sisällys Pääkirjoitus... 3 Ville Virolainen (toim.): Kirje Hanhikorppikotkalta... 5 Veli-Matti Huhta: Kirkonkylän runot... 7 Bob Dylan: Merkintöjä Sanna Karlström: runoja Esa Mäkinen: Laurikainen ja Hartola Liisa Kojamo: Kansainvälinen naistenpäivä Mikko Rimminen: runoja Hajamerkintöjä Charles Baudelairen tuotannosta Numeron kirjoittajat kerberos Pääkirjoitus Kerberos on keskuudessamme. Sen ensimmäinen pää on Tapulikaupungin kirjasto, toinen pää John Donne ja joka kolmas pää Vapaamuurarit. Viime numero myi kuin häkä, ja tilauksiakin olemme saaneet. Kiitoksia kaikille t/lukijoille. Joku arvosteli meitä siitä, ettei naispuolisia kirjoittajia ollut tarpeeksi. Jälleen kerran osuttiin tärkeään ongelmaan. Nimittäin, naiskirjoittajien tekstejä on hankala julkaista, jos niitä ei tarjota. Ainoa viime numeroon tekstejään tarjonnut naishenkilö oli hämeenlinnalainen Liisa Kojamo, vaikka naisia on todennäköisesti Helsingissäkin (vaikkakin hieman vähemmän). Hänen runonsa olivat mielestämme hyviä, joten päätimme julkaista ne. Vastustan myös ajatusta, että joka numerossa tulisi olla jokin tietty naiskiintiö. Tekstit julkaistaan niiden tason, ei kirjoittajan sukupuolen perusteella. Joten tervetuloa Kerberokseen kirjoittamaan joka ikinen, sukupuoleen, ikään, rotuun, lajiin, uskontoon, lemmikkikoiran nimeen ym. katsomatta. Kirjoittakaa nyt ihmeessä. Joka numeron kokoaminen on muutenkin tarpeeksi vaivalloista. Viime presidentinvaalien alla kuulin joidenkin naisten sanovan, etteivät he missään tapauksessa äänestäisi miestä. Tällainen puhe kuulostaa merkilliseltä, varsinkin jos tavoitteena on tasa-arvo. Itse olisin äänestänyt Halosta, vaikken kannattanut kumpaakaan ehdokasta, mutten koskaan löytänyt äänestyspaikalle. Olenko misogyyni vai uusavuton? Viime pääkirjoituksessa taisin sanoa kaikenlaisia päättömyyksiä. Nyt sanon niitä lisää. Tein mm. sellaisen anteeksiantamattoman virheen, että puhuin Kerberoksesta samaan hengenvetoon Parnasson kanssa. Älkää helvetissä lukeko Parnassoa, lukekaa Kerberosta. Parnasso on ilmestyskirjan peto, joka nousi merestä ja sen joka toinen pää oli Jarkko Laine ja joka kahdeksas pää no, antaa olla. Joka tapauksessa ne jotka pitivät ensimmäistä numeroa linjattomana ja sekavana tulevat tälläkin kertaa pettymään. Kerberos on hajanainen, epäasiallinen ja loukkaava julkaisu. Mutta eteenpäin: alas Helsingin, Turun, Tampereen ja Lahnajärven elitistit. Eläköön Kerberos, Jahve, Buddha, grouchomarxilainen työväenpuolue ja Pääsiäissaarten suuret päät. Lehtemme on ottanut seuraavan askeleen kohti Suomen kirjallisuuden täydellistä mullistamista. Siitä on 15 markkaa pieni hinta. Pääkaupungissa, tulevaisuudessa, päätoimittaja 2 3

3 Ville Virolainen (toim.) Kirje Hanhikorppikotkalta (Toimituksen huomautus: tämä kirje sisältää poliittisesti arkaluontoista materiaalia. CIA ja Tynkä-Jugoslavian tiedustelupalvelu ovat todennäköisesti jo jäljillämme, mutta ihmisten on kuultava totuus.) Lapinrinteellä Terve, Ville-poika Minä olen hanhikorppikotka. Nimeni on Markku, tasan 12 vuotta, vaikka lintumiehet ristivätkin minut Matiksi. Matti tulee matista. Hangon niemellä eräs ornitologi otti matistaan viimeistä tippaa ja sattui samalla huomaamaan minut, koska oli taittanut niskansa takakenoon. Ensimmäinen havainto oli sen verran epämääräinen, että olisin yhtä hyvin voinut olla lapasorsa tai tornipöllö. Mutta kaveri arvasi oikein. Ja pian, minne tahansa meninkin, huhuili perässä liuta lintumiehiä. Seuraavaksi pääsin sanomalehtiin: Karjalaiseen, Länsi-Suomeen, Tornion Sanomiin, Luontolehti yritti haastattelua, Vihreät rengastusta, mutta kieltäydyin kaikesta. Helsingin Sanomat keksi omasta päästään kirjoittaa: "asuu viidakossa, aika iso, tykkää lihasta, kuuluu selkärangallisiin, munii, ei ole aikaisempaa havaintoa Suomessa." Ja kilinvitut sanon minä, Markku, tasan 12 vuotta. Asun missä lystään, syön rautaa ja paskannan ketinkiä, en ole aika iso vaan helvetin iso, kuulun korppikotkiin, enkä muni vaan poljen. Ja kaikkein vähiten olen ensimmäistä kertaa Suomen kamaralla. Kukaan suomalainen ei vaan yksikertaisesti ole katsonut aikaisemmin ylös päin. Onhan siitä jo kymmenen vuotta, kun Namibiassa ihastuin täkäläisiin suokukkoihin. Suomen suokukot olipa kyseessä sitten kukko tai kana antoivat polkea mielin määrin. Pitivät eksoottisena lomaelämyksenä. Se oli 4 5

4 juhlaa. Ihan totta, parempaa tavaraa ei löytynyt edes Kongon papukaijoilta. Meikämanne ryhtyikin samantien Suomen matkaajaksi ja nyt on jo jälkikasvuakin: kun hanhikorppikotka polkee suokukkoa, syntyy ruskosuohaukka. Se on ihan nätti lintu, muttei niin hyvä poljettava kuin suokukko. Että se lehtijutuista. Jonkin aikaa sitten, kun liitelin Marokosta Suomeen päin sattui välikohtaus, josta kunnia olisi kuulunut minulle. Kunnia meni kuitenkin serbialaiselle tykkimiehelle, joka välikohtauksen sattuessa luki keppilehteä riulla. Minä, Markku, tasan 12 vuotta, painelin noin viiden tuhannen hujakoilla, kun huomasin alapuolellani sellaisen matalan mustan lentokoneen. No hitto! Totta kai juuri sillä hetkellä iski hirvittävä ripuli. Jonkin aikaa siinä paukuteltuani, huomasin että osa lastista oli lentänyt mustan ja matalan tuulilasiin. Tietäähän sen miten siinä käy, kun on tuulilasi paskan peitossa. Kuski menetti kontrollin ja kone tipahti ulvoen alas. Seuraavana päivänä serbit retosteli ilmatorjuntajärjestelmänsä tehokkuudella, tykkimiehelle annettiin mitali, ja mustan ja matalan puolella oltiin huolestuneita. Eipä sillä loppujen lopuksi niin väliä ole, mutta kyllä se päähän ottaa, kun te ihmiset olette niin tyhmiä. Itseä täynnä vaikka on näitä korkeempiakin voimia. Niin ja tämäkin on vaan yksi esimerkki monista. Edellisestä päästäänkin jo tämän kirjeen tarkoitukseen. Käsittääkseni sinulla, Ville-poika, on yhteyksiä undergroundpiireihin, niihin nuoriin juippeihin jotka luulevat itsestään 6 liikoja. Se taitaa olla ainoa väylä, jolla saan totuuden tarinastani luettavaksi. Yritin kerran kirjoittaa Pekka Mykkäselle, kun kävin Tshetsheniassa, mutta Mykkänen väitti, ettei minun totuuteni läpäise Helsingin Sanomien pr-osaston (lue: propagandaosasto) käsittelyä. Olisin ikuisesti kiitollinen, jos saisit julkaistua sensuroimattoman version tästä kirjeestä. Ihmisten on kuultava totuus. Nyt lähden länteen. Noin tunti sitten lensi Tukholman suuntaan vulvalta tuoksuva suokukkojen parvi. Ehkäpä saavutan ne ennen Arlandan lentokenttää. Jätän tämän kirjeen ikkunalaudallesi. Älä ihmettele, vaan toimi. Pliis. Terveisin Markku, tasan 12 vuotta, hanhikorppikotka. Veli-Matti Huhta Kirkonkylän runot 1. Baarin valo punatulkuttaa ja riipaisee spleenin. Pajalla sammuu rälläkkä. Raskasta ja märkää irtoaa ja varisee alas, päivä laskee kuin käsi päivällispöytäsi alle. 2. Vaali-ilta, kiljukattila postimyyntiluettelon naisia. Usva repeää oksillesi kuin laskuvarjosilkki. 7

5 4. Objet trouvé tuulee ja menee kukka käpy marja 3....kirkon taakse hämärään missä varjot ovat valtavia ja minä olen pieni ja sinä vallan heilimöit Minä kaadun syksyn lehtiin kuin tyhjä mantteli. Kylpyammeesta juoksee veri viemäriin kuin sateet joihin kaadun. Kaadun taloon, luudaksiin ja portaille osituspapereihin, isään teknisiin töihin ja Metsäradioon. Kaadun alas kammattuihin hiuksiin ja yöpaidoiksi puettuihin elokuviin. Kaadun syksyyn joka aaltoilee hämärästä kuin armas-mulle-aallon-tie-meri kulisseista juhlasalin näyttämölle. Kaadun sukat jalassa, runo tekeillä sukulaisten siunaillessa, mielenkiinnon herätessä juuriin ja lapsiin, sekaasi. seisoo sateessa kirkonkylän sähkötolppa haalistuu tapani ripatin vaalimainos vuosikymmenen 8 9

6 Bob Dylan Merkintojä Highway 61 Revisited -albumiin Suomentanut Timo Hännikäinen Hitaassa junassa aika ei vaivaa & Abrabialaisessa risteytyksessä odottaa Valkoinen Seurue, mies sanomalehdestä & hänen takanaan sata vakaasta kivestä & kalliosta tehtyä Väistämätöntä Cream Judge ja Klovni nukkekoti jossa Villiruusu & Fixable asuvat yksinkertaisesti villieläinylellisyydessään Syksy, kaksi nollaa nenänsä yllä riitelemässä auringon tuimuudesta tai siitä onko Bach yhtä kuulu kuin sekamelskansa & hän itse ei Orfeus on looginen runoilija "Minä olen looginen runoilija!" hän huutaa "Kevät? Kevät on vasta alkua!" hän koettaa tehdä Cream Judgen mustasukkaiseksi kertomalla hänelle maanpintaihmisistä & sillä aikaa kun maailmankaikkeus purkautuu, hän viittaa hitaaseen junaan & rukoilee sadetta ja ajalta vaivaa hän ei ole kauhean lihava vaan pikemminkin paisuvasti onneton sata Väistämätöntä kätkevät sääennusteensa & menevät kapakoihin & juovat & juopuvat ikiomalla tietoisella tavallaan & kun tom dooley, tyyppi jonka uskot nähneesi ennenkin, harhailee sisään Valkoisen Seurueen kanssa, kaikki sata Väistämätöntä sanovat "kuka on tuo mies joka näyttää niin valkoiselta?" & baarimikko, kunnon poika & hän joka pitää buffalon mielessä, sanovat "en tiedä, mutta olen varmasti nähnyt tuon toisen jossakin" & kun Paul Sargent, siviilipukuinen poliisi neljänneltä kadulta saapuu kolmelta aamulla & pidättää kaikki syytettynä uskomattomuudesta, ei kukaan tosissaan suutu useimmista vain tulee hieman lukutaidottomia & Rome, yksi sadasta Väistämättömästä kuiskaa "Minähän sanoin" Rouva Johnille Villiruusu & Fixable lentävät urheasti heittosuukkoja Jade Heksagrammille Carnaby Streetille & kaikille maailman salaperäisille nuorukaisille & Cream Judge kirjoittaa kirjaa päärynän syvimmästä olemuksesta viime vuonna hän kirjoitti kirjan sisällissodan maineikkaista koirista & nyt hänellä on tekohampaat eikä lapsia kun Cream tapasi Villiruusun & Fixablen, hänet esitteli heille kukapa muukaan kuin Elämättömyys Elämättömyys on leppymätön vihollinen & käyttää aina siveää vyötä hän on erittäin siveysvyö Elämättömyys sanoi kaikkia esitellessään "pelastakaa maailma" & "monimutkaisuus! siinä vasta kysymys" & kaikkea sellaista & Villiruusu vinkkasi Fixablelle & Cream poistui käsi paketissa vihellellen "summertime & the Livin is easy". Klovni astuu esiin laittaa kapulan Syksyn suuhun & sanoo "on kahdenlaisia ihmisiä -yksinkertaisia & normaaleja" tavallisesti tämä aiheuttaa röhönaurun hiekkakuopasta & Valkoinen Seurue niistää simahtaa & repii pois Syksyn suukapulan & sanoo "Miten niin sinä olet syksy ja ilman sinua ei tule kesää! pölkkypää! ilman kesää ei tule sinua! mitäs siitä ajattelet???." sitten Villiruusu & Fixable tulevat & potkivat häntä aivoihin & värittävät hänet vaaleanpunaiseksi koska hän on ollut valefilosofi sitten tulee Klovni ja huutaa "Senkin valefilosofi!" & hyppää hänen päänsä päälle Paul Sargent tulee taas erotuomarin puvussa & joku lukiolaispoika joka on lukenut kaiken Nietzschestä tulee & sanoo "Nietzsche ei koskaan pukeutunut erotuomariksi" & Paul sanoo "Haluatko ostaa vähän vaatteita, poika?" & sitten Rome & John tulevat kapakasta he ovat menossa Harlemiin. tänään me laulamme WIPE-OUT JENGISTÄ WIPE-OUT JENGI ostaa, omistaa & pyörittää kahjopäisyystehdasta jos et tiedä missä kahjopäisyystehdas sijaitsee, tulee sinun täten astua kaksi askelta oikealle, maalata hampaasi & laskea lampaasi. tämän omannimeisen levyn laulut eivät niinkään ole lauluja kuin tonaalisia hengitysharjoituksia. sisällyksellä niin sisälmyksetön kuin se onkin - on joitakin tekemisiä kauniiden muukalaisten kanssa. kauniiden muukalaisten, Vivaldin vihreän takin & pyhän hitaan junan olet oikeassa john cohen -quasimodo oli oikeassa -mozart oli oikeassa en oikeasti voi puhua silmästä enää. kun puhun silmästä, on kuin puhuisin jonkun silmästä jonka hädintuskin muistan. silmää ei ole olemassakaan on vain erilaisia suita -kauan eläköön suut sinun katonharjasi jos et vielä tiedä on purettu. silmä on plasmaa & siinäkin sinä osuit oikeaan sinä olet onnekas sinun ei tarvitse miettiä silmiä & katonharjoja & quasimodoa. Suomentajan jälkilause Tämä proosaruno julkaistiin alunperin amerikkalaisen laulaja-lauluntekijä Bob Dylanin albumin Highway 61 Revisited takakannessa luvun puoliväli merkitsi käännekohtaa Dylanin luomistyössä. Aikaisemmin samana vuonna hän oli julkaissut Bringing it all back home -albumin, jolla hän käytti ensimmäistä kertaa sähköistä taustayhtyettä. Bringing it all back homea pidetään yleisesti yhtenä rockin historian käännekohdista. Mullistavia olivat sanoitukset: ennen Dylania rocklyriikka oli 10 11

7 käsitellyt hyvin yksipuolisia aiheita, keskenkasvuista rakkautta ja hauskanpitoa. Monen mielestä Dylan toi runouden rockmusiikkiin. Tässä suomennettu teksti heijastelee Dylanin itsensä taiteessaan ja elämässään kokemia mullistuksia. Hän oli siirtynyt akustisesta folkista sähköisen rockiin, ja poliittisista lauluista surrealistisiin, painajaismaisiin lyyrisiin visioihin. 60-luvun puolivälin Dylanin kiintopisteitä olivat Martin Heideggerin ja Jean-Paul Sartren filosofiset näkemykset sekä unet ja hallusinaatiot todellisuuden peileinä. Laulut ja proosarunot vilisivät groteskeja hahmoja, kuten Robin Hoodiksi pukeutunut Einstein, silmälasipäinen muuli jonka kaulasta roikkuu jalokiviä, sekä tässäkin esiintyvät Cream Judge, Villiruusu ja Jade Heksagrammi. 60-luvun radikaalit ja hippiliike näkivät Dylanin friikkigallerian heidän kuvauksenaan, mutta kirjoittaja itse piti kaikkia yksinkertaistavia tulkintoja (sosiologisia tai biografisia) tekstejään latistavina. Hänet tunnetaan nihkeästä suhtautumisestaan 60-luvun radikaalisukupolveen. Tässäkin tekstissä Dylan kuvaa eräänlaista henkistä infernoa, jonka taiteilijan (tai ihmisen ylipäätään) on käytävä läpi kasvaakseen ja uudistuakseen. Taiteilija manaa kevytmielisellä tavalla esiin demoneja alitajunnastaan, mutta joutuukin itse kavahtamaan luomuksiaan. Tämän tuskan, pelon ja ahdistuksen kautta hän kuitenkin saavuttaa sen vapautumisen, jota alunperin lähti tavoittelemaan, vaikka toisenlaisena kuin oli odottanut. Maailman mielettömyydestä hän hakee itse sisällön elämälleen. Proosaruno sisältää kitkeriä hyökkäyksiä elämänkielteisyyttä vastaan, jonka edustajina Dylan näki akateemisen hengettömyyden ja poliittisen laululiikkeen, joka itsepintaisesti kieltäytyi hyväksymästä sekä maailmassa että hänen taiteessaan tapahtunutta muutosta. Elämänkielteisyyden vastapainona hän näki maailman iloisen irrationaalisuuden, jota hänen kuvaamansa omituiset hahmot ja tapahtumat edustavat. Dylan koki itsensä ulkopuoliseksi tilanteessa, jossa vanha yleisö oli hylännyt hänet ja uusi yleisö oudoksui. Tässä mielessä koko hänen 60-luvun puolivälin tuotantonsa oli myös kuvaus ajan syrjäytyneestä nuorisosta. Dylanin tekstien kääntäminen on ongelmallista, koska ne sisältävät runsaasti amerikanenglannin slangisanontoja sekä kielellistä leikittelyä. Jotkut kielipelit olen ratkaissut yksinkertaisesti jättämällä ne kääntämättä: esim. Cream Judgen nimeen liittyvää alluusiota kermaleivokseen (cream fudge) ei voinut suomentaa. Joskus taas lisäsin kielellä leikkimistä sellaisiin kohtiin, missä sitä ei alunperin ollut säilyttääkseni tekstin kielitietoisen hengen. Näin pyrin korvaamaan ne kohdat (esimerkiksi viimeisen kappaleen leikittely sanoilla "I" ja "eye", sekä siihen liittyvä viittaus James Joycen Odysseukseen) joita ei pystynyt suomentamaan edes epäsuoraan tekstin alkuperäistä sisältöä kadottamatta. Dylanin lauluntekstien kääntämistä pidän mahdottomana, joten niitä on turha Kerberokseen odottaa. Sen sijaan tarkoitukseni on suomentaa parhaat albumien takakansitekstit vuodesta 65 eteenpäin. Jos edistyn työssäni, seuraavissa numeroissa on luvassa ainakin Bringing it all back home ja John Wesley Harding. Kannattaa panna merkille, miten Dylan oli myös pisteiden käytössä aikaansa edellä: proosarunossa käytetään lauseiden välillä neljää pistettä. Vielä nykyäänkin runoilijat käyttävät vain kolmea

8 Sanna Karlström Minä yritän selittää sinulle, miten kaikki on kirjoitettu, ja kirjoittaa, kun sanot pihlajanmarjahelminauha, pistä neula kirjainten lävitse, äitienpäivänä ojentaa pikkutyttö odottaa variksia, nokkivia. Runoja Munankuorisina lapset nukkuvat lokeroissaan ovaaliunta Mitä sinä sanot, kun se tulee psykoanalyysistä kotiin ja kertoo monimutkaisin lausein pelkäävänsä yhä että seisot pimeässä sängyn vierellä, valtava vääntynyt nukke. Pyyhit murusia ruutupöytäliinalta. Sen mentyä painat kätesi vasten kylmää ikkunaa. Miten sille tulikin noin punainen tukka. Kun kalleinta maailmassa on punainen lettinauha, ja palmikko painava ankkurin kettinki, ei tyttö itke tukistusta. Nyrkissä rypistyvä silkki kun se on verenvärinen ja viety, mitään niin omaa ei minulla olekaan kuin sinun kasvosi ehkä, äiti. Sadussa lapset nukkuvat piirongin vetolaatikoissa. Se on pelottava satu, äiti. Sylisi pimeässä karhunrauta entä jos unohdat minut? Minä käperryn hiljaa pöytälaatikkooni, vain sanojen kirskuna turvonneena puussa, tätä sinä et saa auki, äiti, et saa unohtaa millaisia ovat ne asiat pimeässä, enkä minä aio esittäytyä

9 Viisisataa kilometriä ei riitä mihinkään, vaikka kiskot katkaistaisiin monesta kohtaa. Ei se riitä etäisyydeksi: ikinä en tule sinne enää. Kai se on, jos istuu matkalippu kourassa Helsingin rautatieasemalla ja ajattelee omalla murteella. Haen junasta paikan, josta parhaiten sitten näkee, että äiti hakee omaansa ikkunoista. Se on odottanut junia, nähnyt tyttönsä niissä

10 Esa Mäkinen Laurikainen ja Hartola 1. -Aski maitoa ja punainen Marlboro. Laurikainen mulkoili kioskin myyjää tämän kääntyessä ottamaan savukkeita takanaan olevasta hyllystä. Tietenkin se antaa kovan paketin, niinhän ne aina tekee, hän ajatteli. -Ei kovaa, pehmeä, pehmeä on mukavampi, Laurikainen neuvoi myyjän ojentaessa tupakkaa tiskille. Myyjä huokasi ja kääntyi ottamaan toisen askin hyllystä ja nosti samalla jääkaapista purkin maitoa. Hän näytti väsyneeltä, oli päivystänyt koko päivän kioskissaan. Tavallinen sunnuntaivuorolainen oli saanut flunssan, ja myyjä oli joutunut tekemään kaksinkertaisen vuoron. -Yritätkö sä saada minut hengiltä, Laurikainen äyskäisi, mä haluan sinistä, sininen on paljon terveellisempää. Siinä on vähemmän rasvaa. -Hm, kaksikymmentäkahdeksan ja viisikymmentä, myyjä totesi ja laittoi käden tiskille odottamaan rahoja. Toinen mies mustassa kangas- takissa käveli kioskin puiset portaat ylös katoksen alle. Hän rykäisi ja koputti Laurikaista selkään. - Terve. Taas maitoa ostamassa? -Noh, emäntä haluaa aina juoda kahvinsa maidolla. Onhan se hyvä syy lähteä käymään Kamelissa. -Samoilla asioilla minäkin. Tosin ajattelin tehdä jotain paakkelia. On sairaana, Maria meinaan. Kaapista oli kananmunat loppu, ja ajattelin ostaa muutakin. Tosin eihän täältä kannattaisi mitään ostaa, tuntuu niin pirun kalliilta sen jälkeen kun automarketti tuli viereen. Laurikainen pakkaili ostoksiaan ruskean nahkatakkinsa taskuihin Hartolan ostaessa jauhoja ja maitoa. Myyjä odotti tuskaisena kunnes Hartola lopulta päätti mitä suklaata ostaa. -Vapaa kuluttaja on kuollut, Laurikainen mutisi miesten laskeutuessa kioskin kuistilta ja suunnatessa kohti paikallista kapakkaa. -Näitkö mitä siinä oli tiskin vieressä, Laurikainen jatkoi odottamatta vastausta. Hartola ynähti matalan kurkkuäänen, jolla hän ilmaisi kuuntelevansa. -Perunalastuja peltipurkissa. Laurikaisen silmät loistivat, hän oli tarkkaan miettinyt sanojensa painotuksen ja odotti sille hämmästyneitä huokauksia. Hartola hymähti taas matalan kurkkuäänen. -Ennen oli vain tavallisia foliopusseja, mutta sitten suurella markkinahumulla tuotiin esiin peltitölkki. Luonto vain saastuu enemmän. Mitä makueroa voi olla peltitölkillä ja foliopussilla? -Siskon poika pitää enemmän näistä uusista. Sen mielestä ne on paljon rapeampia. Eikä tuota myyjää tarvitse syyttää, ettei täällä ole muuta. -Niin, mutta... Kapakan ulko-ovi keskeytti Laurikaisen vastaväitteen. Miehet kävelivät sisälle tuttuun paikkaan ja Hartola käveli suoraan vessaan. Laurikainen osti kaksi olutta, vei ne pöytään ja meni syöttämään yli jääneet rahat pelikoneeseen. Kone päästi ilmoille muutaman kilahduksen, ja vei kaikki rahat. Laurikainen palasi pöytään istumaan ja tuijotti lumisateeseen. -Aivan, se olikin sinun vuorosi tarjota, Hartola sanoi palatessaan vessasta, kuinka vaimo jaksaa? -Hyvinhän se, kuukausi jäljellä laskettuun aikaan. Minä en niinkään. On tullut tavaksi ostaa joka perjantai liian vähän maitoa. -Me ollaan käyty kaksi kertaa koeputkella. Kahden viikon perästä on kolmas ja viimeinen kerta. -Se on niin pirun agressiivinen nykyisin, käy päälle. Tämäkin viikonloppu on ollut täysin sietämätön. Kuvittelin, että olisi onni ettei se voi juoda alkoholia raskauden aikana. Se puolen punaviinipullon vaikutus... -Lääkäri sanoi, että mun ei kannattaisi juoda lainkaan oikeana päivänä. Laskee kuulemma kykyjä. -Sitten vielä on talvi tulossa, ja eukko on valtavan kokoinen. Se käyttää ainoastaan sellaisia matonnäköisiä kolttuja. Paksu ja pitkä kankaanpalanen, johon on leikattu keskelle reikä päätä varten. -Yritettiin me vaatteitakin, mutta ei niistä ollut mitään apua. En minä pidä. Eikä se kai edes ole ongelmana. 2. -Suklaata, piparkakkutaikinaa ja voita. Hartolan hampaat tärisivät hänen hytistessään tilauksensa kioskin luukulla. Hän maksoi, kääntyi ympäri ja nyökkäsi Laurikaiselle, joka odotti alhaalla poltellen savuketta. Miehet kävelivät kädet taskuissa kadun yli. -Teillä on enää pari päivää, Hartola kysyi äkisti. -Tiistaina, joo. Onneksi, Laurikainen tuhahti. En enää tiedä kumpi on hermostuneempi: minä vai vauva. Tänäkin aamuna se potki meidät hereille kymmeneltä. Tuntuu kuulemma mukavalta. En tiedä, emännän se sai aikaisin ylös ja sitten minutkin väännettiin katsomaan jotain dokumenttia alkionkehityksestä. -Niin. Meilläkin näytti hyvältä eilen, Marian kierto oli viikon myöhässä. Kamelin metallinen ovi keskeytti Hartolan. Laurikainen käveli pelikoneen luokse ja Hartola meni baaritiskille. Hän tilasi oluen ja kuivan siiderin. Tarjoilija vei pullot pöytään ja Hartola käveli 18 19

11 vessaan. Hänen palatessaan Laurikainen oli juonut oluen ja oli tilaamassa toista. -Teillähän on pullat hyvin uunissa sitten, Laurikainen sanoi naurahtaen liioitellun kuivasti. -No, jaa. Tänä aamuna oli sitten lakanapyykkiä. -Älä saatana. Seurasi pitkä hiljaisuus, kun Hartola joi suurimman osan pullosta ja niisti nenäänsä useampaan kertaan. Laurikainen nousi ylös ja kävi ostamassa siideripullon tiskiltä. Hän laski sen avattuna pöydälle. Hartola otti varovaisen hörpyn pullosta ja tuijotti ikkunasta ulos. -Ei kai meidän sitten pitänytkään saada lasta. Mitenkäs vaimo? -Hyvinhän se, arastelee kai hieman synnytystä. Kaksosissa on suurempi työ tietenkin. Ei me turhaan annettu sille työnimeä elefantti tai siis niille. -Itäisen naapurin lastenkodeista kuulemma voisi adoptoida lapsen. Täällä ne jonot ovat niin pitkiä, mutta sieltä saa kuulemma helposti. Siskokin oli harkinnu sitä silloin joskus ennen kuin ne sai Antin. -Mulla on taas mukavampaa. Emäntä ei ole enää niin innokas kuin muutama kuukausi takaperin. -Olisi se luomu parempi tässäkin asiassa. Ei tämä touhu näytä tulevan tästä hullua hurskaammaksi. 3. -Kaksi punaista Mallua, Laurikainen äyskäisi tiskillä. Hartola seisoi viereisen kukkakioskin luukulla ja nosti sisältä suuren tulppaanikimpun. Miehet kohtasivat rappusten alapäässä ja kävelivät 20 rinnakkain kadun yli. Hartola hymyili. Laurikainen luimuili syvällä takkinsa sisällä piilossa pakkaselta. -Toinen nukahtaa, niin toinen aloittaa huutamisen. Niistä tulee hyviä työläisiä: eivät tarvitse kellokortteja osatakseen työvuorot. Tuntuu välillä siltä, että kun niihin syöttää litran vastiketta, ne paskantaa kymmenen takaisin. Hartola ei vastannut mitään, vetäisi vain oven auki Laurikaisen edestä heidän kävellessään baariin sisälle. Laurikainen meni suoraa päätä vessaan. Hartola jäi tiskille neuvottelemaan tarjoilijan kanssa. Laurikaisen tullessa takaisin pöydässä oli kaksi korkeaa lasia kirsikkaolutta. -Tämä on hyvää, Laurikainen myhäili hieman aikaista tyytyväisempänä, tosin kallista juoda tätä enemmän. -Ei tee mitään, juo vaikka koko talo tyhjäksi. Kuinkas vaimo? -Siinähän se, selkä kipeä kaikesta kanniskelemisesta. Pari viikkoa oli helpompaa, mutta nyt minun täytyy käydä päivisin töissä. Eikä minullakaan niin hyvin mene. Ei se emäntä ole enää tippaakaan agressiivinen. Oli ne hyvä aikoja, kun piti toppuutella liikoja intoja. -Ne on jo yli viikon myöhässä. -Älä saatana. -Joo. Maria sanoi ujostelevansa, halusi tehdä sen kotikokeen yksin. Sen pitäisi olla vartin päästä valmis.

12 Liisa Kojamo Kansainvälinen naistenpäivä lukee Ulla, hän katsoo tyytyväisenä kuin olisi ommellut ruusun palttinapaitaan: kyllä tästä hyvä tuli... koulukaverini tuo ruokakärryt sisään, juon lasin mehua ja uskoudun heti: Hän totisesti teki suuriksi minun synnyttämiseni vaivat! Suihkussa pesen loput veret, annan veden valua, valun takaisin kehoni eloon vauva rinnoillani nyyhkin ja nuuhkin hänen vastustamatonta tuoksuaan: Vain sinä synnyit kauttani, sydämeni alta kun nukun näen enkelipuun, muistoja, hopeisia ja valkoisia, kultaisia Aamulla koruompelija istuutuu sänkyni viereen, ulkona leijailee lunta: Tämä oli naismaraton. Tuletko tänne takaisin? Olen jo unohtanut, vastaan, lenseä: Vaikka kymmenen kertaa. Pöydällä korissa pisaroi appelsiini sulaa suklaa lahoaa banaani niiden tuoksu rauhoittaa turvallisena kuin hyvin luettu runo kostuu lakana lapsivedestä, kosketus janoaa uutena ja kauheana sisälläni Yltyy elämä samaan aikaan kun tajuan ettei minulla ole käyttöä sairaalan käytävillä hortoilevalle hoitajien takamuksia tavoittelevalle resupellelle, joka epäilee olevansa syntyvän isä makaan kuin teurasnauta synnytysvuoteella en jaksa kellosta katsoa supistus puristaa ilmat pihalle sielu vaihtaisi ilolla asuntoa, muuttaisi maalle vaikka, vaan ei mihinkään Kivut tulevat kenenkään estämättä yhä tiuhemmin tuskaisammin, säännöllisesti kuin toivottoman tyypin puhelinsoitto Synnyttäessä hienoinkin nenä turpoaa punaiseksi & nainen huutaa hiukset takussa meikit poskilla kuin hevisolisti taivaanportilla hiki sumentaa silmät ponnistaessa kätilön voisi potkaista seinän läpi, väliliha repeää kuin pyhäkön esirippu pääsiäisyönä inhimillinen olento parahtaa katsoo syyttävästi kohdun sanottua irti vuokrasopimuksen, terve, henkilökunta kiikuttaa verisen likaisen mytyn pestäväksi, vaakaan ja kapaloihin, minne te viette sitä, älkää vilustuttako mun lasta vaan naisenkidutukselle ei loppua näy vanhempi hoitaja möyhentää alavatsaa, Jeesuksen äiskä, auta istukka luiskahtaa ulos kuin hylätty rakastaja sitten ompelee hartaasti kuin ala-asteen käsityötunnilla, musta Madonna, joka ainoa lehmä, pelastakaa mut, nimilapussa Kaikki kuvassa ovat miehiä. (toim. huom.) 22 23

13 Mikko Rimminen Runoja Valo vääntyy kadulle ahtaasta pilvestä. Kuljen sumun tahrimien kortteleiden välissä, puhumme kaupungin kanssa viimein yhteistä kieltä, isoja äänteitä pienten mustien kirjainten päälle. Karaokebaarin ovesta kadulle lipsahtaa mukiloitu iskelmä. Kavala jää peittää asfaltin. Autot seisovat risteyksessä ja vilkuttavat valojaan. Meri makaa mustana torin laidalla, sillä on varaa olla iso ja hiljaa. Kesä on tullut, mikä kesä, kylmä valo avaa aamun repimällä hampaat suusta. Huoneessa lämpö laskee ja vuokra nousee. Mikroaallot kulkevat vatsan läpi, matkapuhelut seinästä toiseen, olen avannut kuuman linjan suoraan syksyyn. Kävin pihalla nyppimässä lehdet puista. Ulapan portilla sumussa kelluu pieni puinen vene. Kalastaja raapii päätään ja huojuttaa isoa punaista räpylää. 24 Ei niin että pitäisi tehdä jotakin nousta ja lähteä kun kuitenkin jää risahtelee talon ympärillä ja kuurot lapset mumisevat porttikäytävässä, se riittää. Ei niin pidä leikkiä että jäljet peittyvät, täytyy säästää reitti ohi asuntojen takaisin alkuun, kylmä kasvattaa köynnöstä ikkunaan, vanhukset eksyvät yhä syvemmälle sänkyjensä terminaaleihin. Niin. Ei niin. Silmä kovettuu, tuuli yltyy. Linnuista jäävät jalat oksille. Harmaassa tihkussa punaisen pipon iloinen piste, poika laskeutuu maailmanpyörästä, ottaa pipon päästä ja oksentaa tätä kuvaa en haluaisi kantaa. Ja mitä ajattelisin tällaisena päivänä kun koneet ravistavat kaupunkia, silmiin nousee pakottava punainen heiluri, päätä jo paleltaa. Katoille nostetaan kylmiä kirjaimia, mitä vielä löydän veren syömästä jäästä, hampaat kalisevat, Töölönlahteen kaatuvat keltaiset valot. Ja harmaassa tihkussa punaisen pipon piste. Piste. 25

14 Puhelin on lakannut soimasta: nouse sängystä ja hengitä hetki. Hengitä kun voit, ne ovat antaneet luvan. Niillä on aikaa. Ne odottavat. Ne. Sade on paketoinut kaupungin. Katso ulos. Ympärillä huone pullistuu ja rypistyy Timo Hännikäinen Hajamietteitä Charles Baudelairen tuotannosta valkoiseksi maalattu lateksia rapiseva keuhko. Nyt lohkeaa. Ne odottavat. Hengittäminen on ensimmäinen myönnytys, rangaistus, ulkona taksien keltaiset vanat kelluvat kaistalta toiselle. Ne sanovat: ota vuoteesi. Ne sanovat että huomenna on pouta. Ne sanovat. Jokainen sana on kysymys: älä vastaa. Puhelin on lakannut soimasta. Nouse sängystä. Hengitä hetki. Hengitä Kirjoittaessaan Pahan kukkia Charles Baudelaire sanoi vaatimattomasti, että hänen runonsa tulisivat ampumaan hänet tulevaisuuteen kuin tykinkuulan. Hän oli oikeassa. Jos tulevaisuus alkoi runoilijan kuoltua köyhänä, sairaana ja loppuunpalaneena vuonna 1867, se on näyttänyt meille kymmeniä erilaisia Baudelaireja. Esteetikkojen klassisti-baudelaire, okkultistien kauhuromantikko- Baudelaire, vasemmiston Baudelaire joka kiipesi barrikadeille ampuakseen majuri Aupickin, surrealismin Baudelaire, joka julisti: kertokaa ylevään sävyyn naurettavia asioita. On mahdotonta maalata sellaisen runoilijan muotokuvaa, jonka kasvot (naamiot?) muuttuvat jatkuvasti. Spleen: sana on käännetty ikäväksi, mutta siihen sisältyy pikemminkin ikävystyminen ja lohduton raskasmielisyys (jossa on sysimusta koominen sävy) kuin perinteinen runollinen tuska ja ikävä. Sana on johdettu englanninkielen pernaa tarkoittavasta sanasta. Ja muutaman hetken ajan tahdoin välttämättä käsittää tämän mysteerion; mutta pian vastustamaton Välinpitämättömyys valtasi minut, ja tunsin raskaamman painon kuin ne, jotka kantoivat musertavaa Khimairaansa. Maailmankirjallisuuden tunnetuin outsider, sivustakatsoja, jonka tuotannon kipupiste ei ole hänen raportoimiensa tapahtumien traagisuus kuin se, että hän itse oli tuomittu tarkkailemaan järkyttäviä tapahtumia syrjästä. Ikaroksen on pudottava, että hänen lentonsa olisi totta. Proosarunoon Kaksoishuone sisältyy B:n koko 26 27

15 Charles Baudelaire ( ) maailmankuva. Huoneensa joutilaisuudessa hän vajoaa puhtaaseen unelmaan, erittelemättömään vaikutelmaan johon verrattuna luontoa jäljittelevä taide on herjausta. Velkojan tai ulosottomiehen koputus oveen räjäyttää koko unelman pirstaleiksi. Jäljellä on saastaa ja köyhyyttä, josta on paettava. Ainoa mahdollisuus on pöydällä odottava oopiumliuospullo. Kuten kaikki ystävättäret se on täynnään hyväilynhalua ja petollisuutta. Tämä on ristiriitaa, ei saumatonta dualismia. Mitä kauniimpi unelma, sitä raskaampaa (spleen et ideal, raskasmielisyys ja ihanne) ymmärrys siitä, että se on unelmaa. Mitä raskaampi ymmärrys, sitä kauniimmaksi muuttuu unelma. Aivan kuin sivustakatsoja käänteisellä tavalla pääsisikin osaksi kadottamastaan maailmasta juuri tämän kipupisteen kautta. Any where into the world? Aviopari pistäytyy ampumaradalle. Mies ampuu ensin, muttei osu maaliin. Hänen vaimonsa nauraa hänelle, jolloin mies sanoo: Näetkö tuon nuken tuolla? Minä kuvittelen että se olet sinä, rakkaani. Laukaus osuu, mies kiittää vaimoa tarkkuudestaan. Kuolema ei ole läsnä Baudelairen rakkauskäsityksessä; kuolema on olennainen osa sitä. B. vertaa rakastelua kidutukseen tai leikkaukseen. Toinen osapuoli on aina vähemmän hurmioitunut hän on kirurgi, pyöveli. Ja ihmiskasvot, jotka Ovidius luuli muotoillun tähtien heijastamaksi, kuvastavat nekin enää vain silmitöntä kiihkoa tai laukeavat johonkin, joka muistuttaa kuolemaa. Sillä luullakseni syyllistyisin herjaukseen, jos käyttäisin sanaa ekstaasi tästä hajoamistilasta. Baudelaire oli tasa-arvo- ja seksuaalikeskustelussa aikaansa edellä, myös meidän aikaamme. Puhumme sukupuoli-rooleista, unohdamme että hirttäytyvä saa orgasmin. Kuolema ei ole kiinnostunut mieheydestä tai naiseudesta, se on yhteinen tekijä. Tekopyhyys, laumahenki, pikkusieluisuus, keskinkertaisuus. Baudelaire yhdistää tämän kaiken käsitteeseen belgialaisuus. Meidän oloihimme sovellettuna termi voisi olla espoolaisuus. Pahan kukkia ei kerro pahuudesta, vaan kauneudesta. Paheet, joista B. kirjoitti, on pantu hänen tililleen. Surumielisyys, hämäryys, mysteeri, yllätys, onnettomuus. B:lle ei ollut olemassa kauneutta, johon ei liittynyt raskauden elementtiä. Loppujen lopuksi ei ole mitään eroa jumalan ja paholaisen välillä; itse valitsen ihmisen (Sartre). Jumalallinen on ylöskiipeämistä, korkeuksien riemua. Saatanallinen on laskeutumisen nautintoa. Kadun lokaan pudonnut sädekehä. Kun ihminen joutuu vuoteenomaksi, miltei kaikki hänen ystävänsä salaa toivovat, että näkisivät hänen kuolevan; toiset todetakseen että hän ei ollut yhtä terve kuin he; toiset taas pyyteettömässä halussa päästä tutkimaan kuolinkamppailua. Ihmisten alhaisia vaikutteita B. kuvaa yleensä huvittuneesti, joskus ironisoiden, joskus vihaisesti, ei koskaan moralisoiden. Kaikki vaikutteet ovat alhaisia lopulta, kysymys on myöntämisestä. Baudelaire ei erota ulkoista ja sisäistä kuvausta tiukasti toisistaan; kyseessä ovat yhtä lailla hänen paheensa kuin muiden. Moraali? Baudelaire ei olisi voinut olla dekadentti ilman vahvaa katolista moraaliaan. Äärimmäiset vastakohdat kiinnostavat eniten ihmistä, jolla sekä moraali että himo ovat vahvat. Hypocrite lecteur, mon semblable, mon frere! Baudelaire oli dekadentti, hän ei koskaan ollut dekadentti. Taiteilija voi ilmaista mitä tahansa. (Lainaukset teoksista Pariisin ikävä, Välähdyksiä ja Alaston sydämeni) Charles Baudelairen suomennetut teokset: Pahan kukkia (suom. Yrjö Kaijärvi; Otava 1971) Pariisin ikävä (suom. Väinö Kirstinä ja Eila Kostamo; Karisto 1963) Välähdyksiä/Alaston sydämeni (suom. Eila Kostamo; Otava 1972) 28 29

16 kerberos Numeron kirjoittajat Bob Dylan (s. 1941) on yhdysvaltalainen lauluntekijä. Hanhikorppikotka (s. 1988) on lintu. Veli-Matti Huhta (s. 1972) on helsinkiläinen kirjallisuuden opiskelija ja yksi Kulttuurivaliokunnan kirjoituskilpailun tämänvuotisista palkituista. Timo Hännikäinen (s. 1979) on helsinkiläistynyt padasjokelainen runoilija. Sanna Karlström (s. 1975) on helsinkiläinen estetiikan opiskelija. Hänen runojaan on julkaistu mm. Suomen kulttuurirahaston ja Nuoren Voiman Liiton antologiassa Kivi keskellä toria (1999). Liisa Kojamo (s. 1958) on hämeenlinnalainen lyyrikko. Esa Mäkinen (s. 1980) on helsinkiläinen vapaa kirjoittaja. Mikko Rimminen (s. 1975) on helsinkiläinen runoilija. Hänen esikoiskokoelmansa Jännittävää olisi nähdä pihalla lintuja julkaistiin Tammelta keväällä Ville Virolainen (s. 1978) on helsinkiläinen kirjallisuuden opiskelija

17 Kirjoittaja merkitsee mietteensä huolimattomasti muistiin, lähettää ne painoon, saa oikovedoksia lukiessaan loistavia ideoita. Rohkaiskaa siis mielenne te, jotka ette vielä ole uskaltaneet antaa mitään painettavaksi: painovirheitäkään ei pidä väheksyä; on täysin sallittua käydä henkevästä painovirheiden avulla. -SØREN KIERKEGAARD ISSN