ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Transkriptio

1 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maankäyttö- ja rakennuslakia siten, että säädettäisiin uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön vähimmäisosuusvaatimuksesta rakennuksia rakennettaessa, laajennettaessa, perusteellisesti kunnostettaessa tai rakennuksen käyttötarkoituksen olennaisen muutoksen yhteydessä. Vaatimus voitaisiin täyttää käyttämällä riittävässä määrin uusiutuvaa omavaraisenergiaa, siihen rinnastettavaa uusiutuvaa energiaa tai ostoenergiaa, jonka tuottamisessa on käytetty uusiutuvia energialähteitä. Rakennushankkeeseen ryhtyvä esittäisi rakennuslupaa hakiessaan riittävän selvityksen siitä, että hanke täyttää vähimmäisosuusvaatimuksen. Vaihtoehtoisesti voitaisiin esittää selvitys siitä, että vaatimus ei olisi teknisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti arvioiden toteutettavissa hankkeessa. Riittävä selvitys olisi rakennusluvan saamisen edellytys. Vaatimuksen täyttyminen todettaisiin loppukatselmusasiakirjoissa. Tietyt rakennusluokat ja rakennukset vapautettaisiin vaatimuksesta niiden poikkeuksellisen luonteen vuoksi. Tällaisia poikkeuksellisia rakennuksia olisivat esimerkiksi hartauden harjoittamiseen käytetyt rakennukset, väliaikaiset rakennukset ja puolustushallinnon käytössä olevat rakennukset. Vaatimusta sovellettaisiin lisäksi vain sellaiseen uudisrakennukseen, jonka energiatehokkuuden vaatimustaso perustuu rakennuksen kokonaisenergiankulutuksen määrittämiseen. Rakennuksen laajentamisen ja käyttötarkoituksen olennaisen muuttamisen yhteydessä vaatimusta sovellettaisiin vain osaan luvanvaraisista muutoksista. Rakennusta laajennettaessa vaatimus kohdistettaisiin vain rakennuksen laajennusosaan. Jos rakennusta perusteellisesti kunnostettaessa tai sen käyttötarkoitusta olennaisesti muutettaessa toimet kohdistuisivat vain osaan rakennusta, vaatimus kohdistettaisiin vain tähän osaan. Vaatimuksen täyttämiseksi uusiutuvista lähteistä peräisin olevaa energiaa tulisi olla rakennuksessa käytettävästä energiasta uudisrakennuksessa tai olennaisesti laajennettavan rakennuksen laajennusosassa 23 prosenttia ja perusteellisesti kunnostettavassa tai käyttötarkoitukseltaan olennaisesti muutettavassa rakennuksessa tai sen osassa 20 prosenttia. Vaatimuksen täyttäminen ei pääsääntöisesti vaatisi lisätoimia, jos rakennuksen pääasiallinen lämmitystapa olisi kaukolämpö tai sähkö. Ainoastaan kun lämmitysmuodoksi olisi suunniteltu tai kun lämmitysmuotona olisi öljylämmitys tai kaasu, vaatisi uusiutuvan energian vaatimustason täyttäminen lisätoimia. Vaatimuksen täyttämistä määritettäessä ja osoitettaessa noudatettaisiin, ellei tästä olisi erityistä syytä poiketa, rakennusten energiatehokkuudesta annettuja rakentamismääräyksiä. Uusiutuvan energian osuuden määrittämiseksi tarvittaisiin kuitenkin oma laskentatapansa, jota varten on tarpeen määrittää rakennuksessa käytettävä energiamäärä. Laskentaa varten määritettäisiin myös se, mikä osuus kustakin ostoenergiamuodosta voitaisiin valtakunnallisesti lukea uusiutuvista lähteistä peräisin olevaksi. Säädettäessä osuudesta otettaisiin perusteeksi energian tuotannossa keskimäärin toteutunut uusiutuvien energialähteiden käyttö. Lisäksi otettaisiin huomioon sähkön ja lämmön yhteistuotannon edistäminen. Esityksessä ehdotetulla maankäyttö- ja rakennuslain muutoksella pantaisiin täytäntöön uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä annettu direktiivi siltä osin, kuin se koskee uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian vähimmäistason edellyttämistä uusissa ja perusteellisesti kunnostettavissa olemassa olevissa rakennuksis-

2 2 sa. Direktiivi on tältä osin pantava täytäntöön 31 päivään joulukuuta 2014 mennessä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan päivänä kuuta 20.

3 3 SISÄLLYS ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ... 1 SISÄLLYS... 3 YLEISPERUSTELUT NYKYTILA EU:n lainsäädäntö... 4 Direktiivi uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä... 4 Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi... 4 Energiatehokkuusdirektiivi Kansallinen lainsäädäntö... 6 Maankäyttö- ja rakennuslaki... 6 Rakennusten energiatehokkuuteen liittyvät asetukset... 6 Laki biopolttoaineista ja bionesteistä Kansallinen energia- ja ilmastostrategia... 7 Aiemmin päätettyjen toimien vaikutukset... 7 Strategiassa esitetyt lisätoimet vuoteen 2020 mennessä... 8 Strategian linjaukset uusiutuvan energian osalta Hallitusohjelma Kansainvälinen kehitys... 9 Ruotsi... 9 Tanska... 9 Norja... 9 Saksa Viro Nykytilan arviointi Uusiutuvan energian käyttö rakennuksissa Uusiutuvan energian käyttö kaukolämmön- ja sähköntuotannossa Uusiutuvan energian rakennuskohtainen tuotanto Uusiutuvan energian käytön edistäminen ESITYKSEN TAVOITTEET, TOTEUTTAMISVAIHTOEHDOT JA KESKEISET EHDOTUKSET Tavoitteet Toteuttamisvaihtoehdot Keskeiset ehdotukset ESITYKSEN VAIKUTUKSET Taloudelliset vaikutukset Vaikutukset kotitalouksien asemaan Yritystaloudelliset vaikutukset Vaikutukset valtion ja kuntien talouteen Vaikutukset viranomaisten toimintaan Vaikutukset rakennuslupamenettelyyn Ympäristövaikutukset Yhteiskunnalliset vaikutukset ASIAN VALMISTELU Valmisteluvaiheet ja aineisto Lausunnot ja niiden huomioon ottaminen YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT... 18

4 4 1 LAKIEHDOTUKSEN PERUSTELUT TARKEMMAT SÄÄNNÖKSET JA MÄÄRÄYKSET VOIMAANTULO SUHDE PERUSTUSLAKIIN JA SÄÄTÄMISJÄRJESTYS LAKIEHDOTUS maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta YLEISPERUSTELUT 1 Nykytila 1.1 EU:n lainsäädäntö Direktiivi uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä Yksi Euroopan unionin ilmastopoliittisista tavoitteista on lisätä uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan energian osuutta käytettävästä energiasta. Tämän tavoitteen toteuttamista koskee Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä 2009/28/EY (RES-direktiivi). RESdirektiiviin perustuen Suomelle on asetettu pakolliseksi kansalliseksi kokonaistavoitteeksi nostaa uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuus energian loppukulutuksesta 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. RES-direktiivin 13 artiklan 4 kohdan kolmannen alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on rakennussäännöksissään ja - määräyksissään otettava käyttöön asianmukaiset toimenpiteet, joilla lisätään kaikentyyppisen uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuutta rakennusalalla. Mainittuja toimenpiteitä vahvistettaessa tai alueellisissa tukijärjestelmissään jäsenvaltiot voivat ottaa huomioon kansalliset toimenpiteet, jotka liittyvät energiatehokkuuden huomattavaan parantamiseen, sähkön ja lämmön yhteistuotantoon sekä passiivi-, matalaenergia- ja nollaenergiataloihin. Jäsenvaltioiden on 31 päivään joulukuuta 2014 mennessä rakennussäännöksissään ja - määräyksissään tai muulla tavalla vastaavin vaikutuksin tarvittaessa edellytettävä uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian vähimmäistasoa uusissa ja perusteellisesti kunnostettavissa olemassa olevissa rakennuksissa. Artiklan mukaan mainittujen vähimmäistasojen saavuttaminen on sallittava muun muassa kaukolämmöllä ja -jäähdytyksellä, joka tuotetaan käyttämällä merkittävää uusiutuvien energialähteiden määrää. Ensimmäisen alakohdan vaatimuksia sovelletaan asevoimiin vain siltä osin kuin niiden soveltaminen ei ole ristiriidassa asevoimien pääasiallisen luonteen ja tarkoituksen kanssa, sekä siten, että mainittuja vaatimuksia ei sovelleta yksinomaan sotilaalliseen tarkoitukseen käytettävään materiaaliin. RES-direktiivin 2 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan uusiutuvista lähteistä peräisin olevalla energialla tarkoitetaan uusiutuvista, muista kuin fossiilisista lähteistä peräisin olevaa energiaa eli tuuli- ja aurinkoenergiaa, ilmalämpöenergiaa, geotermistä energiaa, hydrotermistä energiaa ja valtamerienergiaa, vesivoimaa, biomassaa, kaatopaikoilla ja vedenpuhdistamoissa syntyvää kaasua ja biokaasua. Tarkemmin ilmalämpöenergialla tarkoitetaan ilmassa lämmön muodossa olevaa energiaa, geotermisellä energialla maaperän pinnan alle lämmön muodossa varastoitunutta energiaa ja hydrotermisellä energialla pintaveteen lämmön muodossa varastoitunutta energiaa. Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi Rakennusten energiatehokkuudesta on annettu uudelleenlaadittu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (2010/31/EU). Direktiivin 2 artikla sisältää määritelmiä. Mainitun artiklan 2 kohdan mukaan lähes nollaenergiarakennuksella tarkoitetaan rakennusta, jolla on erittäin korkea energiatehokkuus, sellaisena kuin se on määritettynä direktiivin liitteen 1 mukaisesti. Tarvittava

5 5 lähes olematon tai erittäin vähäinen energian määrä olisi hyvin laajalti katettava uusiutuvista lähteistä peräisin olevalla energialla, mukaan lukien paikan päällä tai rakennuksen lähellä tuotettava uusiutuvista lähteistä peräisin oleva energia. Artiklan 10 kohdan mukaan laajamittaisella korjauksella tarkoitetaan rakennuksen korjausta, jossa a) rakennuksen vaippaan tai rakennuksen teknisiin järjestelmiin liittyvien korjausten kokonaiskustannukset ovat yli 25 prosenttia rakennuksen arvosta, rakennusmaan arvo pois lukien; tai b) korjaus koskee yli 25:tä prosenttia rakennuksen vaipan pinta-alasta. Jäsenvaltiot voivat valita vaihtoehdon a ja b väliltä. Artiklan 13 kohdan mukaan yhteistuotannolla tarkoitetaan lämpöenergian sekä sähköenergian ja/tai mekaanisen energian samanaikaista tuottamista samassa prosessissa. Direktiivin 4 artiklan ensimmäisen alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että vahvistetaan rakennusten tai rakennuksen osien energiatehokuutta koskevat vähimmäisvaatimukset, ottaen huomioon pyrkimys saavuttaa kustannusoptimaaliset tasot. Direktiivin artikla 7 koskee olemassa olevia rakennuksia. Sen ensimmäisen kohdan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kun rakennuksiin tehdään laajamittaisia korjauksia, rakennuksen tai sen korjatun osan energiatehokkuutta parannetaan siten, että ne täyttävät 4 artiklan mukaisesti vahvistetut energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset sikäli kuin tämä on teknisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti toteutettavissa. Artiklassa on lisäksi tarkennettu sitä, miten edellä mainittua tulee soveltaa. Direktiivin artikla 8 koskee teknisille järjestelmille asetettavia järjestelmävaatimuksia, jotka on vahvistettava uusille, korvaaville ja parannetuille rakennuksen teknisille järjestelmille, ja niitä on sovellettava sikäli kuin ne ovat teknisesti, taloudellisesti ja toiminnallisesti toteutettavissa. Direktiivin artikla 9 koskee lähes nollaenergiarakennuksia. Jäsenvaltioiden on artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan varmistettava, että vuoden 2020 loppuun mennessä kaikki uudet rakennukset ovat lähes nollaenergiarakennuksia ja että vuoden 2018 lopun jälkeen uudet rakennukset, jotka ovat viranomaisten käytössä ja omistuksessa, ovat lähes nollaenergiarakennuksia. Jäsenvaltioiden on laadittava kansalliset suunnitelmat lähes nollaenergiarakennusten lukumäärän kasvattamiseksi. Näihin kansallisiin suunnitelmiin voi sisältyä rakennusluokkien mukaan eriytettyjä tavoitteita. Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on lisäksi julkisen sektorin näyttämä esimerkki huomioon ottaen kehitettävä toimintatapoja ja toteutettava toimenpiteitä, kuten asetettava tavoitteita, edistääkseen kunnostettavien rakennusten muuntamista lähes nollaenergiarakennuksiksi, ja ilmoitettava niistä komissiolle edellä mainituissa kansallisissa suunnitelmissaan. Vuoden 2019 alusta uusia viranomaisten käytössä ja omistuksessa olevia rakennuksia ja vuoden 2021 alusta kaikkia uusia rakennuksia koskevien lähes nollaenergiavaatimusten mukaan rakennusten tarvitsema lähes olematon tai erittäin vähäinen energian tarve olisi 2 artiklan 2 kohdan mukaan hyvin laajalti katettava uusiutuvista lähteistä peräisin olevalla energialla. Energiatehokkuusdirektiivi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi energiatehokkuudesta, direktiivien 2009/125/EY ja 2010/30/EU muuttamisesta sekä direktiivien 2004/8/EY ja 2006/32/EY kumoamisesta (energiatehokkuusdirektiivi) on parhaillaan kansallisesti toimeenpantavana. Energiatehokkuusdirektiivin 2 artikla sisältää määritelmiä. Artiklan 41 kohdan mukaan tehokkaalla kaukolämmitys ja - jäähdytysjärjestelmällä tarkoitetaan kaukolämmitys- tai jäähdytysjärjestelmää, jossa käytetään vähintään 50-prosenttisesti uusiutuvaa energiaa, 50-prosenttisesti hukkalämpöä, 75-prosenttisesti yhteistuotannosta saatavaa lämpöä tai 50-prosenttisesti tällaisen energian ja lämmön yhdistelmää. Artiklan 42 kohdan mukaan tehokkaalla lämmityksellä ja jäähdytyksellä tarkoitetaan lämmitys- ja jäähdytysvaihtoehtoa, joka ta-

6 6 vanomaista tilannetta kuvaavaan perusskenaarioon verrattuna vähentää mitattavalla tavalla primäärienergiapanosta, joka tarvitaan yhden toimitetun energiayksikön tuottamiseen asiaankuuluvan järjestelmän rajoissa tässä direktiivissä tarkoitetun kustannushyötyanalyysin mukaan arvioidulla kustannustehokkaalla tavalla, ottaen huomioon tuotantoon, muuntamiseen, siirtoon ja jakeluun tarvittava energia. Energiatehokkuusdirektiivin 14 artikla koskee lämmityksen ja jäähdytyksen tehokkuuden edistämistä. Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on otettava käyttöön politiikkoja, joilla rohkaistaan tehokkaiden lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmien ja varsinkin tehokasta yhteistuotantoa käyttävien järjestelmien hyödyntämismahdollisuuksien huomioon ottamista paikallisella ja alueellisella tasolla. Paikallisten ja alueellisten lämmöntuotantomarkkinoiden kehittämismahdollisuudet on otettava huomioon. 1.2 Kansallinen lainsäädäntö Maankäyttö- ja rakennuslaki Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) muutoksilla on jo osittain toimeenpantu RES-direktiiviä. Laissa on muutoinkin tässä käsiteltävän asian kannalta tarpeellisia perussäännöksiä ja asetuksenantovaltuuksia. Maankäyttö- ja rakennuslain 117 g :n mukaan rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava, että rakennus sen käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla suunnitellaan ja rakennetaan energiatehokkaaksi siten, että energiaa ja luonnonvaroja kuluu säästeliäästi. Energiatehokkuuden vähimmäisvaatimusten täyttyminen on osoitettava energiankäyttöön, energiahäviöön ja energiamuotoon perustuvilla laskelmilla. Rakennuksessa käytettävien tuotteiden ja taloteknisten järjestelmien sekä niiden säätö- ja mittausjärjestelmien on oltava sellaisia, että energiankulutus ja tehontarve rakennusta ja sen järjestelmiä käyttötarkoituksensa mukaisesti käytettäessä jää vähäiseksi ja että energiankulutusta voidaan seurata. Energiatehokkuutta on parannettava rakennuksen rakennus- tai toimenpideluvanvaraisen korjaus- tai muutostyön tai käyttötarkoituksen muutoksen yhteydessä, jos se on teknisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti toteutettavissa. Rakennusten energiatehokkuuteen liittyvät asetukset Valtioneuvoston ja ympäristöministeriön asetuksilla on annettu rakennusten energiatehokkuuteen liittyviä tarkentavia säännöksiä. Keskeisiä säännöksiä ovat valtioneuvoston asetus rakennuksissa käytettävien energiamuotojen kertoimien lukuarvoista ( , 9/2013), ympäristöministeriön asetus rakennusten energiatehokkuudesta ( , 2/11) ja ympäristöministeriön asetus rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta korjaus- ja muutostöissä ( , 4/13). Vuoden 2012 heinäkuussa voimaan tulleet rakennusten energiatehokkuusmääräykset edistävät uusiutuvan energian ja kaukolämmön sekä -jäähdytyksen käyttöä. Rakennusten kokonaisenergiatarkastelussa (E-luku) tulee huomioiduksi paitsi rakennuksen termiset ominaisuudet myös lämmitysmuoto. E-luku on energiamuotojen kertoimilla painotettu rakennuksen vuotuinen ostoenergiankulutus rakennustyypin standardikäytöllä lämmitettyä nettoalaa kohden. E-luku saadaan laskemalla yhteen ostoenergian määrien ja vastaavien energiamuotojen kertoimien tulot. Energiamuotojen kertoimet ovat: sähkö 1,7, kaukolämpö 0,7, kaukojäähdytys 0,4, fossiiliset polttoaineet 1 ja rakennuksessa käytettävät uusiutuvat polttoaineet 0,5. E-lukua laskettaessa uusiutuva omavaraisenergia (esimerkiksi aurinkosähkön tuotanto) ei ole ostoenergiaa, vaan se vähentää ostoenergian kulutusta. Energiamuotojen kertoimia käytetään ainoastaan ostoenergialle. Koska kaukolämmön ja -jäähdytyksen sekä uusiutuvan energian käytön kertoimet ovat matalimmat, tarkoittaa tämä sitä, että niitä käyttämällä rakennuksen energiatehokkuudelle asetettu määräystaso on helpompi saavuttaa kuin jos käytettäisiin fossiilisilla polttoaineita tai sähköä. Rakennusten energiatehokkuudesta annetun asetuksen (2/11, Suomen rakentamismää-

7 7 räyskokoelman osa D 3) kohdan mukaan energiatehokkuusmääräyksiä ei sovelleta: a) tuotantorakennuksiin, joissa tuotantoprosessi luovuttaa niin suuren määrän lämpöenergiaa, että halutun huonelämpötilan aikaansaamiseen ei tarvita ollenkaan tai tarvitaan vain vähäisessä määrin muuta lämmitysenergiaa, tai tuotantotilat, joissa lämmityskauden ulkopuolella runsas lämmöneristys nostaisi haitallisesti huonelämpötilaa tai lisäisi oleellisesti jäähdytysenergian kulutusta; b) rakennuksiin, joiden lämmitetty nettoala on enintään 50 m 2, c) muihin kuin asuinkäyttöön tarkoitettuihin maatalousrakennuksiin, joissa energiankäyttö on vähäinen, d) kasvihuoneisiin, väestönsuojiin tai muihin rakennuksiin, joiden käyttö alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa vaikeutuisi kohtuuttomasti tämän asetuksen mukaisia energiatehokkuuden parantamisvaatimuksia noudatettaessa, e) loma-asuntoihin, joihin ei ole suunniteltu kokovuotiseen käyttöön tarkoitettua lämmitysjärjestelmää, f) määräajan paikallaan pysytettäviin siirtokelpoisiin rakennuksiin, joiden käyttötarkoitus ei siirron yhteydessä oleellisesti muutu. Korjaus- ja muutostöissä rakennuksen energiatehokkuuteen sovellettavan asetuksen (4/13) 1 :n mukaan energiatehokkuuden parantamista koskevasta velvoitteesta ovat vapautettuja edellä lueteltuja vastaavat rakennusluokat ja rakennukset sekä lisäksi rakennukset niiltä osin, kun ne on suojeltu ja määräyksien noudattaminen aiheuttaisi suojeltuihin osiin muutoksia, joita ei voida pitää hyväksyttävinä sekä rakennukset, joita käytetään hartauden harjoittamiseen ja uskonnolliseen toimintaan. Korjaus- ja muutostöissä voidaan eri vaihtoehdoista valita tapa, jolla energiatehokkuutta parannetaan. Yksi vaihtoehdoista on E-lukuvaatimuksen täyttäminen. E-luvun laskennassa voidaan laskea hyödyksi usean toisiaan lähellä olevan rakennuksen yhdessä tuottama ja käyttämä uusiutuva omavarainen energia käytön suhteessa siltä osin, kuin se käytetään energian tuottamiseen osallistuvissa rakennuksissa. Laki biopolttoaineista ja bionesteistä Lailla biopolttoaineista ja biopolttonesteistä (393/2013) säädetään niistä kestävyyskriteereistä, jotka biopolttoaineiden ja bionesteiden on täytettävä. Lakia sovelletaan sen mukaan, kuin siitä on säädetty laissa biopolttoaineiden käytön edistämisestä liikenteessä (446/2007), nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetussa laissa (1472/1994), päästökauppalaissa (311/2011) ja lentoliikenteen päästökaupasta annetussa laissa (34/2010). Lakia sovelletaan myös silloin, kun hankkeelle on myönnetty valtionavustusta. Lain soveltamisala ei ulotu rakennusten energiankäyttöön. 1.3 Kansallinen energia- ja ilmastostrategia EU:n joulukuussa 2008 hyväksymässä ilmasto- ja energiapaketissa asetettiin seuraavat vuoteen 2020 ulottuvat ilmasto- ja energiatavoitteet: kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen vähintään 20 prosenttia vuoteen 1990 verrattuna, uusiutuvien energialähteiden osuuden nostaminen keskimäärin 20 prosenttiin EU:n energian loppukulutuksesta ja energiatehokkuuden parantaminen 20 prosentilla verrattuna ilman uusia toimenpiteitä toteutuvaan kehitykseen. Suomelle asetettiin sitova tavoite nostaa uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuus energian kokonaisloppukulutuksesta 38 prosenttiin. Nämä tavoitteet huomioitiin vuonna 2008 valmistuneessa kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Vuoden 2008 kansallista strategiaa päivitettiin julkaistulla kansallisella energia- ja ilmastostrategialla (Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle 20. päivänä maaliskuuta 2013 VNS 2/2013 vp). Sen tavoitteena on varmistaa vuodelle 2020 asetettujen kansallisten tavoitteiden saavuttaminen sekä valmistella tietä kohti EU:n pitkän aikavälin energia- ja ilmastotavoitteita. Aiemmin päätettyjen toimien vaikutukset Uusiutuvan energian vuoden 2020 kansallinen tavoite, 38 prosentin osuus loppukulu-

8 8 tuksesta laskettuna, voidaan strategian mukaan saavuttaa nykytoimenpiteillä. Energiansäästön tavoitteen, 37 terawattitunnin (TWh) säästö vuoteen 2020 mennessä, toteutuminen on epävarmempaa. Sähkön osalta tavoite saavutetaan vuoden 2013 strategian mukaan pääosin hidastuneen talouskasvun ja talouden rakennemuutoksen seurauksena. Muun energian osalta tavoitteeseen ei ehkä päästä, jolloin loppukulutustavoitetta 310 TWh ei täysin saavuteta ilman lisätoimia. Strategiassa esitetyt lisätoimet vuoteen 2020 mennessä Jo päätetyillä toimenpiteillä Suomi on strategian mukaan pääosin täyttämässä EU:n vuodelle 2020 asettamat energia- ja ilmastotavoitteet. EU:n vuoteen 2050 ulottuvissa matalahiili- ja energiatiekartoissa kuvattu tavoite vähintään 80 prosentin päästövähennyksestä edellyttää strategian mukaan kuitenkin siirtymistä vähitellen kunnianhimoisemmalle kehityspolulle. Hahmotellut lisätoimenpiteet vaikuttavat jo vuonna 2020, mutta niiden vaikutukset jatkuvat myös sen jälkeen. Strategian valmistelun yhteydessä hahmotellun puhtaan energian toimenpidekokonaisuuden sisältö on energiatavoitteiden osalta seuraava: mineraaliöljyn käytön vähentämistä 20 prosentilla tavoitellaan, kivihiilen voimalaitoskäyttö syrjäytetään pääosin uudella päästöttömällä tuotannolla ja sähkön nettotuonti syrjäytyy pääosin. Lisäksi tavoitteena on, että pääosa kaupunkien lämmöntuotannon hiilenkäytöstä korvataan biovoimalla, kiinteistökohtaista biotuotantoa edistetään ja noin 10 prosenttia maakaasusta korvataan biomassapohjaisilla ratkaisuilla. Jo päätettyjen toimenpiteiden ja lisätoimenpiteiden avulla rakentamisessa haetaan asuin- ja palvelurakennusten lämmitysenergian kulutuksen laskua vuodesta 2012 vuoteen 2020 noin 9 prosenttia (6,5 TWh). Näin vuonna 2030 lämmitysenergian kulutus olisi 20 prosenttia (15 TWh) pienempi kuin vuonna Strategian linjaukset uusiutuvan energian osalta Metsähakkeen käytön 25 TWh:n tavoitteesta sähkön ja lämmön tuotannossa vuonna 2020 pidetään kiinni kesällä 2010 hyväksytyn Suomen kansallisen uusiutuvan energian toimintasuunnitelman mukaisesti. Metsäpohjaisen biomassan käyttöä kivihiilen korvaamiseksi voimalaitoskäytössä vuoteen 2025 mennessä edistetään. Lämpöyrittäjyyttä paikallisiin biomassoihin perustuvan energiantuotannon ja -käytön lisäämiseksi edistetään. Lisätään hajautetun energiantuotannon osuutta uusiutuvan energian tuotannossa. Lisätään biopolttoaineiden ja -nesteiden tuotantoa. Maatalouspohjaisen biomassan energiakäytön edistämisessä painotetaan erityisesti muiden kuin ruoaksi käytettävien kasvien tai kasvinosien tuotantoa ja käyttöä sekä elintarvikeketjun sivujakeiden ja jätteiden käyttöä. Maakaasun käytön korvaamista noin 10 prosentilla kotimaisesta puusta valmistetulla synteettisellä maakaasulla vuoteen 2025 mennessä tavoitellaan. Tuulivoimaloiden tuotantotavoitteeksi vuodelle 2025 asetetaan noin 9 TWh. Aiemmin asetettu tavoite vuodelle 2020 on 6 TWh. Uuden jätelainsäädännön toimeenpanolla tehostetaan jätteen synnyn ehkäisyä, edistetään kierrätystä ja jätteen käyttöä uusiomateriaalina sekä edistetään kierrätykseen ja materiaalihyötykäyttöön soveltumattoman jätteen energiahyödyntämistä jätteenpolttoa ja biokaasun tuotantoa lisäämällä. 1.4 Hallitusohjelma Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma ( ) sisältää useita mainintoja uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämisestä. Uusiutuvien energialähteiden osuutta lisätään aiemmin asetetun EU-tavoitteen mukaisesti määrätietoisesti ja kustannustehokkaasti. Kaukolämpöverkon ulkopuolella hyödynnetään lisääntyvästi pienimuotoisia talo- ja kiinteistökohtaisia maalämpöön ja uusiutuviin energiaraaka-aineisiin pohjautuvia ratkaisuja.

9 9 Lisäksi hallitusohjelmaan on muun muassa kirjattu, että uusiutuvan energian kansallisesta tavoitteesta pidetään kiinni. 1.5 Kansainvälinen kehitys Ruotsi Ruotsin hallituksen mukaan RES-direktiivi on täytäntöönpantu Ruotsin lainsäädännössä myös siltä osin kuin siinä velvoitetaan ottamaan käyttöön uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuutta rakennusalalla lisääviä toimenpiteitä (artikla 13.4). Kuitenkin esimerkiksi ohjauskeinojen tarkkuutta ja rakennusmääräysten teknologianeutraaliutta pitää analysoida uudelleen vuonna 2015 tapahtuvassa tarkastelussa kirjelmän 2011/12:131 Kohti lähes nollaenergiarakennuksia (Vägen till Nära-nollenergibyggnader) mukaisesti. Ruotsissa RES-direktiivistä vastuullisia tahoja ovat asuntohallitus (Boverket) ja energiavirasto (Energimyndigheten). Boverket vastaa rakennusmääräyksistä ja Energimyndigheten edistämistoimenpiteistä. Boverket on tehnyt 13.4 artiklan täytäntöönpanosta selvityksen vuonna 2011 (Boverket, Rapport 2011:34). Boverketin näkemyksen mukaan energialähteitä ei ole soveltuvaa säädellä rakennusmääräyksillä. Energian tuotantoa ja jakelua ohjataan normaalisti ja tehokkaammin muilla ohjauskeinoilla, kuten verotuksella, sertifikaateilla ja päästökaupalla. Energiahuoltojärjestelmiä voidaan muuttaa nopeammin kuin rakennuksia, esimerkkinä kaukolämmön suhteellisen nopea muuttuminen öljystä uusiutuviin. Rakennusmääräyksiin on tehty joitain pieniä uusiutuvaa energiaa suosivia muutoksia, mutta uudet lisäsäännökset eivät ole Boverketin mielestä tarpeen. Ruotsissa uusiutuvan energian osuus energian kokonaiskulutuksesta on 48 prosenttia. Rakennusten lämmityksessä uusiutuvan energian osuus on noin 62 prosenttia ja sähköntuotannossa 57 prosenttia. Kaukolämmössä uusiutuvan energian osuus on 53 prosenttia, siitä suurin osa on tuotettu puupolttoaineilla. Kaukolämpö kattaa kaikkiaan 81 prosenttia kerrostalojen ja toimitilojen pintaalasta, pientaloissa osuus on 22 prosenttia. Kaukolämmön erityistä suosimista RESdirektiivin pohjalta ei tiettävästi ole suunnitteilla. Tanska Tanskassa rakennusten uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden asioita säädellään rakennusmääräyksissä (Bygningsreglementet, 7 luku). RES-direktiivin 13 artiklan 4 kohdan toimeenpanosta vastaa Energi Styrelsen (energiahallitus). Sen mukaan rakennusmääräykset ovat riittävät artiklan täytäntöönpanemiseksi Tanskassa. Rakennusmääräysten energiaosuus säädettiin vuonna 2006 ja sitä kiristettiin vuonna Seuraavan kerran määräyksiä kiristetään vuosina 2015 ja Energian kulutukselle on määritetty suurin sallittu arvo lämmitettyä asuntopinta-alaa kohden. Rakennuksen energiaratkaisun saa periaatteessa valita vapaasti, mutta tietyn rajan jälkeen on edullisempaa käyttää uusiutuvan energian ratkaisuja kuin lisätä eristystä. Tanskassa uusiutuvan energian osuus energian kokonaiskulutuksesta on 22 prosenttia. Kaukolämmön osuus asuinrakennusten lämmityksessä on noin 62 prosenttia ja se on pysynyt melko vakaana 2000-luvulla. Uusiutuvan energian osuus kotitalouksien energiankulutuksesta on kasvanut merkittävästi ja se on noin kolminkertaistunut vuodesta 1990 vuoteen Norja RES-direktiivin toimeenpanosta vastaavan Norges vassdrags- og energidirektoratin (Norjan vesivarat- ja energiahallitus) mukaan direktiivin 13 artiklan 4 kohta on toimeenpantu. Norjan nykyiset rakennusmääräykset sisältävät riittävät ohjaavat toimenpiteet. Rakennusmääräysten (Forskrift om tekniske krav til byggverk) energialuvussa on määräyksiä lämmitysenergian lähteistä. Öljykattilaa ei saa asentaa päälämmönlähteeksi. Yli 500 neliömetrin rakennukset on suunniteltava ja rakennettava siten, että vähintään 60 prosenttia vuoden lämmöntarpeesta voidaan kattaa muilla kuin suoralla sähkölämmityksellä tai fossiilisilla polttoaineilla ja alle 500 neliömetrin rakennukset on suunniteltava ja rakennettava siten, että vähintään 40 prosenttia

10 10 vuoden lämmöntarpeesta voidaan kattaa muilla kuin suoralla sähkölämmityksellä tai fossiilisilla polttoaineilla. Uudet rakennukset on varustettava teknisesti siten, että kaukolämmöllä on mahdollista lämmittää käyttövettä ja huonetiloja. Uudet vuonna 2015 voimaan tulevat rakennusmääräykset ovat valmisteilla, ja niissä huomioidaan myös RES-direktiivin 13 artiklan 4 kohta. Uusiutuvan energian riittävä osuus kaukolämmössä päätetään myöhemmin. Siitä pääosa tuotetaan sähköllä ja polttamalla jätteitä, riittävä osuus riippuu siitä, miten uusiutuvana niitä pidetään. Norja poikkeaa huomattavasti muista maista energiantuotannon suhteen, koska sähkön osuus on suuri. Energian loppukulutus vuonna 2012 oli 229 TWh, josta kotitalouksien osuus oli noin 50 TWh. Kaukolämmön tuotanto on alkanut varsinaisesti vasta tällä vuosituhannella, ja sen merkitys on edelleen hyvin pieni. Saksa RES-direktiivin 13 artiklan 4 kohtaa ei ole vielä täytäntöönpantu Saksassa. Käynnissä on parhaillaan tutkimusprojekti, jonka tulosten pohjalta laki valmistellaan. Tutkimuksen tavoitteena on muun muassa selvittää uusiutuvien energialähteiden määrä ja mitä oikeudellista muotoa direktiivin saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä edellyttää. Saksassa uusiutuvan energian osuus energian kokonaiskulutuksesta on 11,5 %, josta suurin osa on bioenergiaa. Aurinkolämmön ja lämpöpumppujen osuudet ovat nousseet viime vuosina, niillä molemmilla tuotetaan noin 5 prosenttia uusiutuvan energialla tuotetusta lämmöstä. Viro Direktiivin toimeenpanosta vastaavan ministeriön (Majandus- ja kommunikatsiooniministeerium) mukaan RES-direktiivin 13 artiklan 4 kohta on toimeenpantu asetuksella (Energiatõhususe miinimumnõuded). Asetuksessa määritellään vähimmäisvaatimukset rakennusten energiatehokkuudelle. Uusiutuvan energian osuutta sähköstä ja lämmityksestä lisää energiatehokkuusindikaattori, jonka minimivaatimus on helpompi saavuttaa käyttämällä uusiutuvaa energiaa eristämisen lisäksi. Muita pienempiä toimenpiteitä uusiutuvan edistämiseksi on myös tehty, kuten kansallinen rahoitusohjelma uusiutuvan energian mikrotuotannolle. Lisäksi on tehty joitain lisäyksiä muuhun lainsäädäntöön, esimerkiksi koskien rakennuslupia. Virossa vajaassa puolessa rakennuksista on kaukolämpö. Kaukolämmön tuotannossa käytetään suhteellisen paljon biomassaa. Ministeriö ei ole määrittänyt erillistä tasoa uusiutuvan energian osuudelle kaukolämmön tuotannossa. 1.6 Nykytilan arviointi Uusiutuvan energian käyttö rakennuksissa Vuonna 2011 rakennusten lämmitykseen koko rakennuskannassa kului terajoulea loppukäyttöenergiaa. Tästä keskimäärin 24 prosenttia oli uusiutuvaa energiaa eli lähinnä puunkäyttöä ja lämpöpumppuenergiaa. Vuonna 2011 oli uusiutuvan energian osuus keskimäärin 33 prosenttia asuinrakennusten ja kuusi prosenttia palvelurakennusten lämmityksen loppukäyttöenergiasta. Vuonna 2000 uusiutuvan energian keskimääräinen osuus asuinrakennusten lämmityksen loppukäyttöenergiasta oli 27 prosenttia ja palvelurakennusten neljä prosenttia, joten uusiutuvan energian osuus on ollut kasvussa (Tilastokeskus, Energiatilastot 2012). Tilastokeskuksen määritelmien mukaan lämmitysenergiaksi lasketaan tilojenlämmityksen, vedenlämmityksen ja kiukaiden käyttämä energia. Uusiutuvan energian osuutta voidaan tarkastella myös ottamalla huomioon rakennusten sähkönkäyttö sekä uusiutuvan energian osuus kaukolämmön tuotannosta sekä rakennuksissa käytetystä sähköstä. Tällöin uusiutuvan energian osuus rakennusten energian käytöstä kasvaa edelleen. Kaukolämmön osuus rakennusten lämmitykseen käytetystä loppukäyttöenergiasta vuonna 2011 oli 32 prosenttia ja sähkön 21 prosenttia.

11 11 Uusiutuvan energian käyttö kaukolämmönja sähköntuotannossa Uusiutuvien polttoaineiden osuus kaukolämmöntuotannon polttoaineista oli 17,2 prosenttia vuonna 2010 ja 20,9 prosenttia vuonna Vuonna 2012 uusiutuvien polttoaineiden osuus oli 24,2 prosenttia. Tiedot pohjautuvat Energiateollisuus ry:n tietoihin. Vuotta 2013 koskevan ennakkotiedon mukaan uusiutuvien polttoaineiden osuus nousi edelleen ollen 29 prosenttia. Sähköntuotannosta Energiateollisuus ry:n tietojen mukaan vuonna 2010 uusiutuvan energian osuus oli 30,3 prosenttia ja vuonna 2011 osuus oli 33,1 prosenttia kaikesta kotimaisesta tuotannosta. Vuonna 2012 sähkön kotimaisesta tuotannosta uusiutuvan energian osuus oli 40,9 prosenttia. Vuonna 2013 osuus oli ennakkotietojen mukaan 36 prosenttia kaikesta kotimaisesta tuotannosta. Suomessa Energiateollisuus ry:n mukaan kolmannes sähköstä tuotetaan yhdistetyssä sähkön- ja lämmöntuotannossa. Kaukolämmöstä 70 prosenttia tuotettiin sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksissa vuonna 2012 ja vuonna 2013 osuus oli runsaat 74 prosenttia. Uusiutuvan energian rakennuskohtainen tuotanto Puun pienkäytön osuus rakennusten lämmityksestä oli vuonna 2011 yhteensä 20 prosenttia (Tilastokeskus, Energiatilastot 2012). Puun pienkäyttö pitää sisällään polttopuun, pelletit ja metsähakkeen hyödyntämisen polttoaineena. Näistä ylivoimaisesti eniten käytetty on polttopuu. Pientalojen polttopuun käytöstä saadaan tietoa Metlan kyselytutkimuksilla. Polttopuusta käytettiin maatiloilla 30 prosenttia, muissa asuinkiinteistöissä 60 prosenttia ja vapaa-ajan asunnoissa 10 prosenttia. Metsähakkeen pienkäyttö on yli nelinkertaistunut vuosituhannen alusta, siitä valtaosa käytetään maatiloilla. Puupellettien käyttö on vastaavana aikana yli nelinkertaistunut sekä kotitalouksissa että voimalaitoksissa ja suurkiinteistöissä, mutta niiden käyttö on vielä hyvin vähäistä. Maalämpöpumppujen määrä on enemmän kuin nelinkertaistunut vuodesta Vuonna 2011 niitä oli käytössä jo noin Samalla ilmalämpöpumppujen määrä on kasvanut kolmesta tuhannesta lähes neljäänsataan tuhanteen (Suomen lämpöpumppuyhdistys SULPU ry). Lämpöpumppujen nettohyöty on kasvanut vuonna 2012 yli 12-kertaiseksi vuoteen 2000 verrattuna. Nettohyöty vastasi asuinrakennuksissa 67 prosenttia vuoden kevyen polttoöljyn käytöstä ja 35 prosenttia lämmityssähkön käytöstä (ilman lämpöpumppujen käyttämää sähköä). Osuus on kuitenkin vielä melko pieni kaukolämpöön ja puun pienkäyttöön verrattuna. Pelkän sähkölämmityksen varassa laskettiin olevan vain 10 prosenttia suoraa sähkölämmitystä käyttävistä asunnoista. Sähkölämmitteisissä asunnoissa 40 prosentissa on ilmalämpöpumppu. Kolmessa neljästä huonekohtaisesta sähkölämmityksestä käytetään myös puuta lämmitykseen. Myös öljylämmitteisissä asunnoissa on yleensä jokin lisälämmönlähde. Vuonna 2011 ilmalämpöpumppuja oli 22 prosentissa öljylämmitettyjä asuntoja. Tulisija löytyi 44 prosentista ja aurinkolämpö 2 prosentista asuntoja. Ilma-vesilämpöpumppuja oli asennettu 11 prosenttiin öljylämmitetyistä asunnoista (Adato Energia: Kotitalouksien sähkönkäyttö Tutkimusraportti ). Aurinkosähkön ja -lämmön tuottaminen rakennuksissa lisääntyy. Sekä aurinkopaneelien kapasiteetti että aurinkolämmön tuotanto ovat olleet voimakkaassa nousussa viime vuosikymmeninä. Tuulienergian tuottaminen omaan käyttöön rakennusten yhteydessä on vielä vähäistä. Suuren kokoluokan tuulivoimakapasiteetti on kuitenkin voimakkaassa kasvussa. Uusiutuvan energian käytön edistäminen Rakennusten energiatehokkuuteen liittyvän uuden lainsäädännön yhtenä tavoitteena on uusiutuvan energian käytön lisääminen rakennuksissa. Myös valtion tukipolitiikalla on pyritty samaan tavoitteeseen. Valtion talousarviossa ympäristöministeriön hallinnonalan määrärahoista myönnettäviä asuntojen ja asuinrakennusten energiaavustuksia myöntävät kunnat. Avustusten

12 12 määrärahat ja käyttötarkoitukset ovat vaihdelleet vuosittain. Vuoden 2014 valtion talousarvion mukaan avustuksia tullaan myöntämään vain harkinnanvaraisina avustuksina pientalojen korjauksiin. Avustusten myöntämiseen sovelletaan lakia asuntojen korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksista (1184/2005) ja valtionavustuslakia (688/2001). Työ- ja elinkeinoministeriö voi hankekohtaisen harkinnan perusteella myöntää yrityksille, kunnille ja muille yhteisöille energiatukea sellaisiin ilmasto- ja ympäristömyönteisiin investointi- ja selvityshankkeisiin, jotka edistävät uusiutuvan energian tuotantoa tai käyttöä, energian säästöä taikka energiantuotannon tai käytön tehostamista tai jotka vähentävät energian tuotannon tai käytön ympäristöhaittoja. Energiatuen myöntämiseen sovelletaan yleislakina valtionavustuslakia. Tuen talousarvion mukaisesta myöntämisestä, maksamisesta ja käytöstä säädetään tarkemmin energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista annetulla valtioneuvoston asetuksella (1063/2012). Energiatuella pyritään erityisesti edistämään uuden energiateknologian käyttöönottoa ja markkinoille saattamista. Tyypillisiä tuettuja uusiutuvan energian hankkeita vuonna 2013 ovat olleet sähköntuotannossa pienvesivoimalat sekä kaatopaikkakaasu-, pientuulivoima- ja aurinkosähköhankkeet. Lämmöntuotannossa on tuettu mm. biomassaa käyttäviä lämpökeskuksia ja lämpöpumppu-, aurinkolämpö- sekä biokaasuhankkeita. Yrityksen on mahdollista saada pientuotantoon työ- ja elinkeinoministeriön harkinnanvaraista energiatukea ja kotitalouksien on mahdollista saada kotitalousvähennystä asennustöistä. Maatiloilla toimivat biokaasulaitokset ovat maaseutuviraston myöntämän maatalouden investointitukirahoituksen piirissä. Rahoituksen käyttö on kuitenkin hyvin vähäistä. Tuen tarkoituksena on tuottaa energiaa ensisijaisesti maatilojen omaan käyttöön. Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelman eri toimintalinjoilta voidaan rahoittaa bioenergia-alan investointeja maaseudun mikroyrityksissä Vapaaehtoiset energiatehokkuussopimukset Vapaaehtoisia sopimuksia on käytetty Suomessa energiatehokkuuden ja energiasäästön edistämiseen vuodesta 1997 lähtien. Muun muassa kuntien, kiinteistöalan, kaupan ja öljyalan kanssa tehdyt sopimukset kattavat merkittävän rakennusmassan. Suurimmalla osalla sopimusaloista on aikaansaatu huomattava ja mitattavissa oleva energiansäästö. Uusiutuvasta energiasta kysytään seurantatietona muun muassa vihreän sähkön ostamisesta ja fossiilisten polttoaineiden korvaamisesta uusiutuvalla energialla, mutta seurantatietoja on saatu vähän lukuun ottamatta kuntien sopimuksia. Sopimukset eivät myöskään kata kaikkia kunkin alan toimijoita ja suurin osa kotitaloussektorista jää sopimusten ulkopuolelle. Öljyalalla on voimassa vuonna 2008 ympäristöministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön kanssa solmittu, koko lämmitys- ja liikennepolttonesteiden toimittamisen kattava energiatehokkuussopimus Höylä III vuoteen 2016 saakka. Sopimuksen tavoitteena on muun muassa lisätä öljylämmitysjärjestelmiin kytkettävien aurinkolämpöjärjestelmien osuutta siten, että vuonna 2016 toteutettavien kattilanvaihtojen sekä uusien lämmitysjärjestelmien asennuksen yhteydessä 20 prosenttia öljylämmitysjärjestelmistä kytketään aurinkolämpöjärjestelmä. Ohjelman piirissä asennettujen aurinkolämpöjärjestelmien määrää ei ole raportoitu. 2 Esityksen tavoitteet, toteuttamisvaihtoehdot ja keskeiset ehdotukset 2.1 Tavoitteet Esityksen tavoitteena on RES-direktiivin 13 artiklan 4 kohdan 3 alakohdan mukaisesti uusiutuvan energian käytön osuuden lisääminen rakentamisen tai perusteellisen kunnostuksen yhteydessä. Esitettävällä lainsäädännöllä pantaisiin täytäntöön mainittu RESdirektiivin kohta. Lisäksi esityksellä täytettäisiin energiatehokkuusdirektiivin 14 artiklan 2 kohdan vaatimusta rohkaista tehokkaiden lämmitysjärjestelmien ja erityisesti teho-

13 13 kasta yhteistuotantoa käyttävien järjestelmien hyödyntämismahdollisuuksia ja rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 9 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan ja 2 kohdan mukaisesti edistettäisiin lähes nollaenergiarakentamiseen siirtymistä sekä uusissa että kunnostettavissa rakennuksissa. Suomessa ollaan jo nykytoimenpiteillä hyvällä tasolla uusiutuvan energian käytössä suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Kansallisen energia- ja ilmastostrategian ( ) mukaan jo päätetyillä toimenpiteillä ollaan saavuttamassa vuoden 2020 uusiutuvan energian tavoite 38 prosenttia energian loppukulutuksesta. Edellisestä huolimatta on syytä toteuttaa edellä mainitun RES-direktiivin täytäntöönpano säätämällä uusiutuvan energiankäytön velvoitteesta siksi, että voidaan varmistaa tavoiteltavan kehityksen jatkuminen. Tavoitteena on myös energiatehokkuusdirektiivin ja rakennusten energiatehokkuusdirektiivin edellä mainittujen kohtien täytäntöönpano. Koska uusiutuvan energian käyttö on jo tällä hetkellä lähellä tavoiteltua tasoa, voidaan vaatimustaso asettaa lähelle nykyisin jo muutoinkin toteutuvaa tasoa. 2.2 Toteuttamisvaihtoehdot Valmistelun yhteydessä on selvitetty muita mahdollisia tapoja vaatimuksen voimaan saattamiseksi. Muita tarkasteltuja tapoja ovat informaatio-ohjaus, vapaaehtoiset sopimukset ja taloudelliset tuet. Informaatio-ohjausta on muun muassa tiedottaminen ja kouluttaminen. Se on yleensä välttämätöntä myös muita politiikkakeinoja, kuten lainsäädäntöä, käytettäessä tavoitteiden saavuttamisen varmistamiseksi. Energiatehokkuutta koskevat useat selvitykset antavat epäsuorasti viitteitä siitä, että ainoana ohjauskeinona informaatioohjauksella ei todennäköisesti ole mahdollista saada aikaan riittävää vaikutusta uusiutuvan energian käytössä (Adato Energia Oy ja ÅF-Konsult (2012). Measuring and evaluating the soft energy efficiency measures. Report 5 July 2012). Lisäksi RES-direktiivin vaatimus lainsäädäntöön verrattavasta vaikuttavuudesta on lähes mahdoton todentaa. Tästä johtuen toimeenpanosta raportointi ja toimeenpanon seuranta muodostuisivat ongelmallisiksi. Voimassa olevat vapaaehtoiset energiaa koskevat sopimukset eivät kata kaikkia kunkin alan toimijoita. Siksi niiden kattavuus olemassa olevia sopimuksia muokkaamalla ei olisi riittävä. Uusien sopimusten valmisteluun ja seurantakäytäntöjen kehittämiseen kuluu puolestaan yleensä melko pitkä aika ja sopimuksen kattavuus tulisi saada hyvin korkeaksi. Raportointi ja seuranta olisi vaikeaa myös vapaaehtoisten sopimusten kohdalla. Valtion talouden tilanne ei mahdollista uusien taloudellisten tukimuotojen käyttöönottoa, joten uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön lisääminen ei ole mahdollista tukia lisäämällä. Edellä esitetyistä syistä on katsottava, että muilla tavoilla ei ole saavutettavissa vastaavaa uusiutuvan energian käytön lisäävää vaikutusta rakennuksissa kuin säätämällä uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian vähimmäistasosta. Rakennusten energiatehokkuusmääräykset edistävät osaltaan uusiutuvan energian sekä kaukolämmön ja -jäähdytyksen käyttöä rakennuksissa. Kansallisen uusiutuvan energian tavoitteen saavuttamisen varmistamiseksi ja mahdollisiin tuleviin tavoitteisiin varautumiseksi katsotaan kuitenkin, että uusiutuvan energian vähimmäistasosta on säädettävä erikseen. Tätä puoltaa se, että osassa rakennuskantaa uusiutuvista lähteistä tuotetun energian käyttö on edelleen vähäistä. Esityksen mukaisesti vähimmäisosuudesta säädettäessä tekniset ratkaisut, joilla prosenttiosuuteen päästään, jäisivät rakennushankkeeseen ryhtyvän päätettäviksi. Näin sääntely olisi teknologianeutraalia ja ottaisi huomioon myös tekniikan kehityksen. Tästä toteuttamisvaihtoehdosta tarvitaan säännös maankäyttö- ja rakennuslakiin sekä tarkentavaa alemmanasteista lainsäädäntöä. Vaihtoehto uusiutuvan energian vähimmäisprosenttiosuudelle on tarkasteltu vaihtoehtoa, että rakennuksen lämmitysjärjestelmään kuuluisi osana vähintään yksi uusiutuvaan energiaan perustuva järjestelmä tai laite. Laite voisi olla esimerkiksi lämpöpumppu, tulisija, aurinkopaneeli tai kerääjä taikka

14 14 vastaava, uusiutuvaa energiaa hyödyntävä järjestelmä tai laite. Laitteille tulisi asettaa sekä teknisiä että kokoa koskevia vaatimuksia rakennustyypeittäin, jotta niiden teho olisi riittävä. Myös eri-ikäisille rakennuksille tulisi olla erilaiset vaatimukset. Laite- tai järjestelmäkohtainen vaatimus saattaisi aiheuttaa turhia hankintoja, jos hankittua laitetta tai järjestelmää ei sittemmin olisikaan järkevää käyttää. Tekniikan kehittyessä vanhentuneet laitevaatimukset voisivat jäykistää markkinoita. Laite- tai järjestelmäkohtaisen sääntelyn teknologianeutraalius olisi hankala toteuttaa ottaen huomioon tekniikan nopean kehityksen. 2.3 Keskeiset ehdotukset Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusiutuvan energian käytön vähimmäisvaatimuksesta uudisrakentamisen yhteydessä, rakennusta olennaisesti laajennettaessa, perusteellisesti kunnostettaessa tai rakennuksen käyttötarkoitusta olennaisesti muutettaessa. Vaatimuksen täyttämiseksi osuus olisi uudisrakennuksessa tai olennaisesti laajennettavassa rakennuksessa laajennuksen osalta 23 prosenttia ja perusteellisesti kunnostettavassa tai käyttötarkoitukseltaan olennaisesti muutettavassa rakennuksessa tai rakennuksen toimenpiteiden kohteena olevassa osassa 20 prosenttia rakennuksessa käytettävästä energiasta. Uusiutuvan energian osuutta määritettäessä voidaan huomioida sekä rakennuksessa hyödynnettävä uusiutuva omavaraenergia ja siihen rinnastettava uusiutuva energia sekä ostoenergian uusiutuvan osuus, esimerkiksi ostettavan sähkön tai kaukolämmön uusiutuvan energian osuus. Tietyt rakennusluokat ja rakennukset kuitenkin vapautettaisiin vähimmäisvaatimuksesta. Esitys perustuu siihen, että noudatetaan mahdollisimman pitkälle nykyisiä rakennusten energiatehokkuuden määrittämisestä annettuja säännöksiä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tässä vaiheessa ei voitaisi rakennuksen uusiutuvaan energiaan lukea paikalliseen lämmitys- tai jäähdytysverkkoon syötettävää uusiutuvaa energiaa vaan ainoastaan sitä energiaa, joka hyödynnetään rakennuksessa. Tarkoituksena on tarkastella asiaa uudelleen siinä vaiheessa, kun siirrytään lähes nollaenergiarakentamiseen. Rakennusten energiatehokkuussäännökset tulevat muutoinkin uudelleen arvioitaviksi viiden vuoden välein, jolloin voidaan arvioida samassa yhteydessä uusiutuvan energian velvoitteeseen liittyviä kysymyksiä. 3 Esityksen vaikutukset 3.1 Taloudelliset vaikutukset Vaikutukset kotitalouksien asemaan Uusiutuvan energian vähimmäisosuusvaatimus on asetettu sellaiselle tasolle, että energialähteiden nykyisellä uusiutuvan energian osuudella siihen päästään ilman lisätoimia tai -kustannuksia. Ainoastaan valittaessa lämmitysmuodoksi öljylämmitys tai kaasu vaatimustason täyttäminen edellyttää lisätoimia, kuten varaavaa takkaa, aurinkokeräimiä tai paneeleita. Korjausrakentamisessakin vähimmäisosuusvelvoite aiheuttaa erityisiä toimenpiteitä erittäin harvoin. Korjauksia ja käyttötarkoituksen muutoksia, joille haetaan rakennuslupa, tehdään vähän. Luvanvaraisia perusparannuksia tehdään väestörekisterikeskuksen tilastoimien rakennushankeilmoitusten perusteella vuositasolla noin kappaletta ja käyttötarkoituksen muutoksia kaikissa rakennuksissa yhteensä noin kappaletta. Rakennuslupaa edellyttäviä korjauksia ja käyttötarkoituksen muutoksia tehdään siis tilastollisesti arvioiden vuosittain enintään noin rakennukseen. Tilastointitavasta johtuu, etteivät kaikki tilastoidutkaan hankkeet tule vaatimuksen piiriin, sillä rakennusluvan alaisista korjauksista vain harvassa tehdään perusteellinen kunnostus. Osa näistäkin rakennuksista voidaan lisäksi vapauttaa velvoitteesta, jos esitetään selvitys siitä, ettei velvoitteen toteuttaminen olisi teknisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti arvioituna mahdollista toteuttaa kyseisessä kohteessa. Taloudellisessa tarkastelussa käytetään soveltuvin osin samoja muuttujia kuin kansallisten vaatimustasojen yleisessä arvioinnissa käytettävässä kustannusoptimaalisuuslaskennassa; tarkastelujaksona käytetään asuinrakennuksissa 30 vuotta ja muissa ra-

15 15 kennuksissa 20 vuotta, jos tarkasteltavan rakennusosan tai järjestelmän tai sen osan normaali elinkaari ei ole tätä lyhyempi. Esimerkiksi öljylämmitteinen pientalo saavuttaa yleensä vaatimuksen, jos taloon asennetaan aurinkokeräimiä ja siinä on varaava takka. Lisätoimia tulisi tehtäväksi ainoastaan silloin, kun tehdään perusteellinen kunnostus ja kun se olisi paitsi teknisesti ja toiminnallisesti toteutettavissa, myös kustannustehokasta. Jos öljyn vaihtaminen uusiutuvaan energialähteeseen ei selvityksen mukaan olisi kustannustehokasta tai teknisesti ja toiminnallisesti toteutettavissa, velvoitteesta voi vapautua esittämällä siitä selvityksen rakennuslupaa haettaessa. Näin ollen rakennuksen omistajalle ei synny velvoitteesta lisäkustannuksia, joita ei ole kustannustehokasta toteuttaa. Velvoite uusiutuvan energian vähimmäisosuudesta huomioidaan rakennuksen rakentamista, olennaista laajennusta taikka perusteellista kunnostusta tai käyttötarkoituksen olennaista muutosta suunniteltaessa osana lämmitystavan ja muun energiankäytön suunnittelua. Uusiutuvaa energiaa koskevaa osuutta lämmitystavan ja muun energiankäytön suunnittelusta on vaikea määrittää erikseen, mutta sen vaikutus suunnittelun kustannuksiin arvioidaan vähäiseksi. Uusiutuvan energian osuudesta energiankäytössä tai vaihtoehtoisesti velvoitteen teknisestä, toiminnallisesta ja taloudellisesta toteutuskelvottomuudesta esitettävän selvityksen laatimisesta aiheutuvien keskimääräisten lisäkustannusten suuruutta on vaikea arvioida, koska hankkeet ovat hyvin erilaisia. Esimerkiksi uusissa ja peruskorjattavissa rakennuksissa, joissa uusitaan lämmitysjärjestelmä, on maankäyttö- ja rakennuslain 117 h :n nojalla jo nykyisin tehtävä lämmitysjärjestelmän arviointi, jos lämmitysjärjestelmäksi ei valita erittäin tehokasta vaihtoehtoista lämmitysjärjestelmää, vaikka sellainen olisi saatavilla ja kustannustehokkaasti toteutettavissa. Käytännössä uusiutuvan energian käyttöä koskeva selvitys sisältyy jo tähän selvitykseen eikä siitä aiheudu merkittäviä lisäkustannuksia. Yritystaloudelliset vaikutukset Uusiutuvan energian vähimmäisosuusvaatimuksella arvioidaan olevan jossain määrin vaikutuksia energiaa tuottaville ja myyville yrityksille, lämmityslaitteita ja -järjestelmiä valmistaville ja myyville yrityksille sekä tällaisten laitteiden ja järjestelmien asennuksia ja suunnittelua tekeville yrityksille. Energiaa tuottavien yritysten kannustin tuottaa energiaa uusiutuvista lähteistä vahvistuu jonkin verran, kun uusiutuvan energian käytön vähimmäisvaatimus rakennuksissa tulee käyttöön. Velvoitteen arvioidaan lisäävän hieman uusiutuvista lähteistä energiaa tuottavien laitteiden ja järjestelmien, kuten aurinkokeräimien ja varaavien tulisijojen kysyntää. Vähimmäisosuus on mahdollista saavuttaa esimerkiksi öljyä lämmitykseen käyttävissä pientaloissa, joissa lämmitykseen käytetään lisäksi varaavaa takkaa ja aurinkolämpöä. Ehdotettu lainsäädäntö tukee uusiutuvaa energiaa hyödyntävien laitteiden ja järjestelmien kehittämistä lisäämällä jossain määrin näiden tuotteiden kysyntää. Tämä voi edistää yritysten kilpailukykyä myös Euroopan markkinoilla. Ehdotus ei sisällä vaikutuksia veroihin, maksuihin tai yritystukiin. Se ei myöskään sisällä uusia yrityksiin kohdistuvia ilmoitus-, lupa-, raportointi-, valvonta tai rekisteröintimenettelyitä. Rakennuksen rakentamiseen ja perusteelliseen kunnostamiseen tarvittavat luvat pysyvät ennallaan. Lupaa haettaessa on kuitenkin esitettävä uusiutuvan vähimmäisosuutta koskeva selvitys, mikä saattaa lisätä luvan hakemiskustannuksia. Selvityksen laatimiskustannukset riippuvat edellä esitetyllä tavalla hankkeesta. Ehdotuksessa on valittu mahdollisimman teknologianeutraali tapa edistää uusiutuvan energian käyttöä rakennuksissa. Rakennuksen omistajalla on mahdollisuus vapaasti valita tapa, jolla vaadittava vähimmäisosuus täytetään. Jäsenvaltioille on RES-direktiivin 13 artiklan 4 kohdassa asetettu velvoite tarvittaessa edellyttää uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan energian vähimmäisosuus uusissa ja perusteellisesti kunnostettavissa rakennuksissa. Velvoite johtuu siten RES-direktiivin mainitun artiklan täytäntöönpanosta. Vähimmäisosuus on asetettu kansallisesti siten,