UUSIUTUVAN ENERGIAN VELVOITE RAKENNUKSISSA TOTEUTUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UUSIUTUVAN ENERGIAN VELVOITE RAKENNUKSISSA TOTEUTUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU"

Transkriptio

1 RES-MIN -työryhmä UUSIUTUVAN ENERGIAN VELVOITE RAKENNUKSISSA TOTEUTUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU Valmistelutyössä on käsitelty seuraavia vaihtoehtoja: 0. Täytäntöönpanotoimet eivät ole tarpeen 1. Muu täytäntöönpanotapa kuin säätäminen vastaavin vaikutuksin, esim. informaatio-ohjaus, taloudellinen ohjaus tai vapaaehtoiset sopimukset 2. Uusiutuvan energian vähimmäistasoa edellytetään säännöksissä Valmistelun taustaa Ympäristöministeriö asetti työryhmän uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä annetun direktiivin (RES-direktiivi) 13.4 artiklan täytäntöönpanoa varten. Lähtökohtana oli täytäntöönpano maankäyttö- ja rakennuslain muutoksella sekä sen nojalla annettavilla asetuksilla. Työryhmä on selvittänyt myös muut vaihtoehtoiset tavat artiklan toimeenpanemiseksi sekä arvioinut vaihtoehtoa, etteivät täytäntöönpanotoimet ole tarpeen. Vaihtoehtojen osalta esitetään arvio toteuttamismahdollisuuksista komission valvoman täytäntöönpanon asianmukaisuuden ja riittävyyden kannalta. Lisäksi esitetään arvio vaihtoehtojen kansantaloudellisesta ja käytännöllisestä toteutettavuudesta. Asiassa merkityksellisiä ovat myös rakennusten energiatehokkuusdirektiivin (EPBD) 9 artiklan 1 kohdan ensimmäinen alakohta sekä 2 kohta, 2 artiklan 2 kohta sekä energiatehokkuusdirektiivin (EED) 14 artiklan 2 kohta. RES-direktiivin 13.4 artiklan kolmas alakohta: Jäsenvaltioiden on 31 päivään joulukuuta 2014 mennessä rakennussäännöksissään ja - määräyksissään tai muulla tavoin vastaavin vaikutuksin tarvittaessa edellytettävä uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian vähimmäistasoa uusissa ja perusteellisesti kunnostettavissa olemassa olevissa rakennuksissa. Jäsenvaltioiden on sallittava mainittujen vähimmäistasojen saavuttaminen muun muassa kaukolämmöllä ja -jäähdytyksellä, joka tuotetaan käyttämällä merkittävää uusiutuvien energialähteiden määrää. EED 14.2 artikla: Jäsenvaltioiden on otettava käyttöön politiikkoja, joilla rohkaistaan tehokkaiden lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmien ja varsinkin tehokasta yhteistuotantoa käyttävien järjestelmien hyödyntämismahdollisuuksien huomioon ottamista paikallisella ja alueellisella tasolla. Paikallisten ja alueellisten lämmöntuotantomarkkinoiden kehittämismahdollisuudet on otettava huomioon. EPBD 9.1 artiklan ensimmäinen alakohta: Jäsenvaltioiden on varmistettava, että a) 31 päivään joulukuuta 2020 mennessä kaikki uudet rakennukset ovat lähes nollaenergiarakennuksia; ja b) 31 päivään joulukuuta 2018 jälkeen uudet rakennukset, jotka ovat viranomaisten käytössä ja omistuksessa, ovat lähes nollaenergiarakennuksia. EPBD 9.2 artikla: Jäsenvaltioiden on lisäksi julkisen sektorin näyttämä esimerkki huomioon ottaen kehitettävä toimintatapoja ja toteutettava toimenpiteitä, kuten asetettava tavoitteita, edistääkseen kunnostettavien rakennusten muuntamista lähes nollaenergiarakennuksiksi, ja ilmoitettava niistä komissiolle 1 kohdassa tarkoitetuissa kansallisissa suunnitelmissaan. EPBD 2 artiklan 2 kohta: lähes nollaenergiarakennuksella tarkoitetaan rakennusta, jolla on erittäin korkea energiatehokkuus, sellaisena kuin se on määriteltynä liitteen 1 mukaisesti. Tarvittava lähes olematon tai erittäin vähäinen energian määrä olisi hyvin laajalti katettava uusiutuvista lähteistä peräisin olevalla energialla, mukaan lukien paikan päällä tai rakennuksen lähellä tuotettava uusiutuvista lähteistä peräisin oleva energia. 1

2 0. Vaihtoehto: Täytäntöönpanotoimet eivät tarpeen RES-direktiivin 13.4 artiklan kolmas alakohta on monitulkintainen. Suomenkielisen sanamuodon perusteella vaihtoehto, ettei uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian vähimmäistasoa koskevaa täytäntöönpanoa edellytetä, jos siihen ei ole tarvetta, näyttäisi mahdolliselta. Direktiivin englanninkielisessä versiossa toimia edellytetään where appropriate ja ruotsinkielisessä där så är lämpligt. Nämä kieliversiot mahdollistavat suomenkielistä versiota laveamman tulkinnan siitä, milloin vähimmäistasoa on tarpeen edellyttää. Ne mahdollistavat myös tulkinnan, jonka mukaan vähimmäistasoa on tarpeen edellyttää vain sellaisissa rakennuksissa, joissa vaatimus on tarkoituksenmukainen. Jos lähtökohtana pidetään suomenkielistä direktiiviversiota, on säätämistarvetta arvioitava EU:n tavoitteiden toteutumisen kannalta, sillä RES-direktiivi on EU:n 2020-tavoitteisiin kuuluvan uusiutuvan energian käytön lisäämisen toteutusväline. EU:n 2020-tavoitteiden yhteydessä Suomelle asetettu sitova kansallinen uusiutuvan energian tavoite on 38 prosenttia käytetystä energiasta. Näin ollen RES-direktiivin 13.4 artiklan kolmannen alakohdan mukaista tarvetta on arvioitava sillä perusteella, voidaanko katsoa Suomen saavuttavan sille asetetun 38 prosentin tavoitteen ilman uusia täytäntöönpanotoimia. Kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa (Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle 20. päivänä maaliskuuta 2013, VNS 2/2013 vp) arvioidaan Suomen saavuttavan uusiutuvan energian 38 prosentin tavoitteen jo päätetyillä toimenpiteillä. RES-direktiivin 22 artiklan mukaisessa Suomen toisessa edistymiskertomuksessa ( ) uusiutuvan energian osuuden energian kokonaisloppukulutuksesta todetaan olleen 33,5 prosenttia vuonna 2011 ja 35,1 prosenttia vuonna Arvioitaessa uusiutuvan energian 38 prosentin tavoitteen saavuttamista on huomioitava, että ennen vuotta 2020 tavoitteen toteutumisesta voidaan esittää ainoastaan arvioita ja ennusteita. Arviot perustuvat toteutuneeseen uusiutuvan energian käyttöön ja ennusteeseen siitä, miten sen osuus kokonaisenergiankulutuksesta muuttuu. Näin ollen 0. vaihtoehdon valitseminen sisältää aina jonkinlaisen riskin siitä, että arvion perusteena olevat seikat muuttuvat niin, ettei 38 prosentin vähimmäistavoitteeseen päästä vuonna Energiamarkkinoiden muutoksilla, talouden kehityksellä ja teollisuudessa tapahtuvilla muutoksilla on suuri vaikutus energian loppukulutusmäärään sekä eri energiamuotojen käyttöön. Uusiutuvien energialähteiden edistämiseksi sekä energiatehokkuuden parantamiseksi on Suomessa lukuisia päätettyjä tai jo käytössä olevia toimenpiteitä. Toimien luonteen vuoksi toisten vaikutukset uusiutuvan energian määrään ovat varmemmin ennustettavissa kuin toisten. Eri polttoaineiden ja energiamuotojen väliseen kilpailuun vaikuttaa myös tekijöitä, joihin emme voi itse vaikuttaa, kuten päästöoikeuksien hinta, polttoaineiden maailmanmarkkinahinnat, sähkön markkinatilanne Pohjois-Euroopassa. Toteutuneiden energiakulutustietojen ja uusimpien arvioiden mukaan uusiutuvan energian määrä kasvaa Suomessa etupainoisesti eli Suomi ylittää EU:n Suomelle asettaman uusiutuvan energian vuotuiset vähimmäistavoitteet RES-direktiivin kyseisen kohdan toimeenpanon määräaika on Siihen mennessä täytäntöönpanotoimet on ilmoitettava komissiolle. Ongelmana on, ettei ilmoittamisen yhteydessä vielä voida tyhjentävästi osoittaa, että uusiutuvan energian kansallinen tavoite tullaan saavuttamaan vuonna 2020, koska arvio tavoitteen saavuttamisesta perustuu energiamarkkinoiden, talouden kehityksen ja teollisuuden muutoksille herkkiin ennusteisiin. Komissiolle ilmoittamisessa voitaneen kuitenkin hyödyntää myös rakentamista koskevia energiatehokkuusmääräyksiä, sillä niiden voidaan osaltaan katsoa edistävän uusiutuvan energian käyttöä rakennuksissa. Olemassa olevia rakentamismääräyksiä on hyödynnetty kyseisen kohdan toimeenpanossa muissa Pohjoismaissa ja Virossa kohta on täytäntöönpantu energiatehokkuusvaatimuksia koskevalla asetuksella. Energiatehokkuusmääräysten hyödyntäminen RES-direktiivin 13.4 artiklan toimeenpanossa voi perustua määräyksiin sisältyviin energiamuotokertoimiin ja niiden lukuarvoihin. Nykysäännösten mukaan Suomessa uusiutuvien polttoaineiden kertoimen lukuarvo on 0,5, fossiilisten polttoaineiden 1 ja sähkön 1,7. Lisäksi niin sanottu uusiutuva omavaraisenergia, esim. aurinkoenergia, vähentää suoraan muun energian tarvetta. Energiamuotokerrointen käytettävyys RES-direktiivin 13.4 artiklan kolmannen alakohdan toimeenpanon osoittamisessa edellyttää, että lukuarvot edistävät uusiutuvan energian käyttöä suhteessa muihin energiamuotoihin. 2

3 Vertailussa muiden valtioiden täytäntöönpanotoimiin on huomioitava, että esimerkiksi rakentamismääräyksiä täytäntöönpanossa hyödyntävässä Ruotsissa uusiutuvan energian osuus energian kokonaiskulutuksesta on huomattavasti suurempi kuin Suomessa. Ruotsissa sähkölämmitykselle on lisäksi asetettu selvästi muita tiukemmat energiatehokkuusvaatimukset (37-45 % tiukemmat verrattuna muihin rakennuksiin säävyöhykkeestä riippuen). 0. vaihtoehdon mahdolliset heikkoudet liittyvät siten RES-direktiivin 13.4 artiklan kolmannen alakohdan toimeenpanon raportoinnin vaikeuteen ja siitä seuraavaan rikkomusmenettelyriskiin. Rikkomusmenettelyriski tarkoittaa aina myös huomattavaa kuluriskiä. Valittaessa 0. vaihtoehto luovutaan lisäksi yhdestä keinosta varmistaa uusiutuvan energian tavoitteeseen pääsy myös tulevaisuudessa. Vaihtoehto ei myöskään edistä valmistautumista EPBD:n 2 artiklan 2 alakohdan mukaiseen lähes nollaenergiarakentamiseen uudis- ja korjausrakentamisessa. EED 14.2 artiklan mukaiset velvoitteet tulee lisäksi täytäntöönpanna erikseen. Näistä syistä pidetään aiheellisena tarkastella myös vaihtoehtoja 1. ja Vaihtoehto: Muu tapa vastaavin vaikutuksin RES-direktiivin 13.4 artiklan kolmas alakohta mahdollistaa vähimmäistason edellyttämisen periaatteessa millä tahansa tavalla, jonka vaikutukset vastaavat rakennussäännöksillä ja -määräyksillä aikaansaatavia vaikutuksia. Tällaiset vastaavat vaikutukset on käytännössä hankala määritellä, koska säännösten ja määräysten vaikutukset riippuvat monesta seikasta. On myös selvää, ettei muilla tavoin voida päästä velvoittavuuden osalta vastaaviin vaikutuksiin kuin säännöksillä ja määräyksillä, sillä vain niillä voidaan vaikuttaa yksityisten oikeuksiin ja velvollisuuksiin. On lähdetty siitä, että säännösten ja määräysten vaikutuksilla tarkoitetaan, että niiden avulla edistetään uusiutuvan energian kansallisen 2020-tavoitteen saavuttamista rakennusten osalta. Tavoiteltava vaikutus on suuruudeltaan epätarkka, koska ei ole tietoa, kuinka paljon uusiutuvan energian käytön tulisi lisääntyä rakennuksissa, jotta edistämisvaatimus täyttyisi. Muita tapoja toimeenpanna RES-direktiivin 13.4 artiklan kolmas alakohta voisivat olla esimerkiksi informaatio-ohjaus, taloudellinen ohjaus ja vapaaehtoiset rakennusten energiankäyttöön liittyvät sopimukset. Näistä kutakin tarkastellaan seuraavaksi erikseen. a) Informaatio-ohjaus Informaatio-ohjausta on muun muassa tiedottaminen ja kouluttaminen. Se on yleensä välttämätöntä myös muita politiikkakeinoja, kuten lainsäädäntöä, käytettäessä tavoitteiden saavuttamisen varmistamiseksi. Informaatio-ohjausta energiatehokkuusasioissa antaa muun muassa Motiva Oy. Energiatehokkuuden osalta on saatu useasta selvityksestä viitteitä siitä, että pelkän informaatio-ohjauksen säästövaikutus on tyypillisesti 1-3 % luokkaa (ks esim. Adato Energia Oy ja ÅF-Konsult: Measuring and evaluating the soft energy efficiency measures. Report 5 July 2012). Ainoana ohjauskeinona informaatioohjauksella ei siten todennäköisesti ole mahdollista saada aikaan riittävää vaikutusta uusiutuvan energian käytössä, jos vähänkään merkittävämpää vaikutusta tulee tavoitella. Lisäksi RES-direktiivin vaatimus lainsäädäntöön vertautuvasta vaikuttavuudesta on lähes mahdoton todentaa. Tästä johtuen raportointi ja toimeenpanon seuranta muodostuisivat ongelmallisiksi. b) Taloudellinen ohjaus Taloudellisia ohjauskeinoja ovat muun muassa suorat tuet, verohelpotukset ja takuuhintajärjestelmät. Taloudellista ohjausta voidaan pitää informaatio-ohjausta tehokkaampana ohjauskeinona. Siihen sisältyvät toimet ovat myös selkeämmin kuvattavissa ja vaikutukset arvioitavissa, joten niiden avulla voidaan helpommin osoittaa kansalliselle täytäntöönpanolle asetettujen vaatimusten täyttyminen. Taloudellinen ohjaus aiheuttaa lähinnä valtiontaloudellisia menoja tai tulojen vähenemistä. Nykyisessä valtiontaloudellisessa tilanteessa suoria talousarviovaikutuksia aiheuttavia toimeenpanotapoja ei liene mahdollista juuri käyttää. Näin ollen taloudellista ohjausta ei pidetä aiheellisena tässä käsitellä enempää. 3

4 c) Vapaaehtoiset sopimukset Suomessa on edistetty eri aloilla energiatehokkuutta ja energiansäästöä jo vuodesta 1997 vapaaehtoisin sopimuksin. Muun muassa kuntien, kiinteistöalan, kaupan ja öljyalan sopimukset kattavat merkittävän rakennusmassan. Suurimmalla osalla sopimusaloista on saatu aikaan huomattava ja mitattavissa oleva energiansäästö. Uusiutuvan energian osalta kysytään seurantatietoja muun muassa vihreän sähkön ostamisesta, lämpöpumppuhankinnoista ja fossiilisten polttoaineiden korvaamisesta uusiutuvalla energialla. Kuntien sopimuksia lukuun ottamatta seurantatietoja on kuitenkin saatu vähän. Koska kyse on vapaaehtoisista sopimuksista, ei velvoitetta antaa seurantatietoja voida täytäntöönpanna. Voimassa olevat vapaaehtoiset energiaa koskevat sopimukset eivät kata kaikkia kunkin alan toimijoita. Siksi niiden kattavuus olemassa olevia sopimuksia muokkaamalla ei olisi riittävä. Uusien sopimusten valmisteluun ja seurantakäytäntöjen kehittämiseen kuluu yleensä melko pitkä aika. Jotta vaikuttavuutta saataisiin aikaan, sopimusten kattavuus tulisi saada hyvin korkeaksi. Raportointi ja seuranta olisi vaikeaa vapaaehtoisten sopimusten kohdalla. Seurantatietoja ei nykyistenkään sopimusten perusteella ole kuntien sopimusten lisäksi saatu kattavasti. Näin ollen vapaaehtoisia sopimuksia ei voida pitää toimivana tapana täyttää RES-direktiivin 13.4 artiklan kolmannen alakohdan toimeenpanoon liittyviä velvoitteita. 2. Vaihtoehto: Säännökset Jos katsotaan, että uusiutuvan energian käytön vähimmäistasoa rakennuksissa on tarpeen edellyttää, tulee RES-direktiivin kyseinen kohta toimeenpanna säätämällä asiasta. Näin voidaan aikaansaada vaikutuksia uusiutuvan energian käytön lisäämisessä rakennuksissa siten, että se olisi luotettavasti raportoitavissa komissiolle mennessä. Vähimmäistason edellyttämiseen säännöksissä on olemassa useampia toteutusvaihtoehtoja. RESdirektiivissä ei myöskään määritellä vähimmäistasoa, jota tulee edellyttää, vaan se voidaan määritellä kansallisen tarpeen mukaan. Säännöksissä voitaisiin vaihtoehtoisesti: a) säätää asennusvaatimuksesta uusiutuvan energian järjestelmille b) säätää uusiutuvan energian jakeluvelvoite öljylämmityksessä c) säätää uusiutuvan energian vähimmäisosuus rakennuksen energiankulutuksesta tai -tarpeesta a) Asennusvaatimuksen sisältönä olisi, että uuden ja perusteellisesti kunnostettavan rakennuksen lämmitysjärjestelmään on sisällytettävä vähintään yksi uusiutuvaan energiaan perustuva järjestelmä tai laite. Tällainen voisi olla esimerkiksi lämpöpumppu, tulisija, aurinkopaneeli- tai keräin tai muu uusiutuvaa energiaa hyödyntävä järjestelmä tai laite. Vaatimuksen haasteina olisi muun muassa hyväksyttävien laitteiden määrittely, tekniset vaatimukset ja kokovaatimukset. Vaatimusten ei tulisi ohjata laitehankintoihin, jotka ovat yli- tai alimitoitettuja rakennuksen energiatarpeeseen ja sen ajoittumiseen nähden. Vaatimus olisi hankala toteuttaa täysin teknologianeutraalisti ja siten, että se huomioisi tekniikan kehityksen. Teknologianeutraaliutta on pidetty valmistelun ohessa järjestetyissä kuulemisissa tärkeänä. Asennusvaatimuksen vaikutukset ja niiden pysyvyys riippuvat erittäin paljon käyttäjästä. Pysyvyyteen vaikuttaa paitsi eri laitteiden teknis-taloudellinen käyttöikä myös kunnossapito ja käyttötottumukset. b) Valmistelussa on todettu, että uusiutuvan energian käyttö on vähäisintä öljylämmitteisissä rakennuksissa. Öljylämmityksessä uusiutuvan energian osuuden lisääminen olisi teknisesti melko yksinkertaista uusiutuvan energian jakeluvelvoitteen kautta eli vastaavalla tavalla kuin tällä hetkellä menetellään liikennepolttoaineiden kohdalla. Toimenpiteen pysyvyys olisi erittäin hyvä, sillä se ei käytännössä riipu käyttäjästä. Sen energia- ja päästövaikutukset olisivat arvioitavissa laskennallisesti hyvin suoraviivaisesti. Ne riippuvat täysin siitä, mihin velvoitetaso asetetaan. Tulli pystyisi seuraamaan velvoitteen täyttymistä kuten liikennepolttoaineissa. Vaikuttavuus olisi siten helppo jatkossa todentaa. Jakeluvelvoite on kuitenkin ongelmallinen liikenteen RES-tavoitteen saavuttamisen laskentatavasta johtuen. RES-direktiivin muutosehdotuksen mukaan liikennepolttoaineiden elintarvikkeiksi soveltuvan biokom- 4

5 ponentin määrälle asetetaan prosentuaalinen katto (esim. 5 %). Jos myös lämmityspolttoaineilla olisi jakeluvelvoite, pienentäisi tämä liikennepolttoaineille sallittua biopolttoaineen kiintiötä. Tämä johtuu siitä, että osuuden laskennassa osoittajassa on kaikki biojae, mutta nimittäjässä vain liikennepolttoaineiden kokonaismäärä, ei lämmitysöljyn kokonaismäärää. c) Kolmas vaihtoehto olisi asettaa uusiutuvan energian käytölle vähimmäisosuusvaatimus rakennuksen kokonaisenergiantarpeesta. Vähimmäisosuuden asettamista on pidetty käyttökelpoisimpana, koska siinä tekniset ratkaisut, joilla prosenttiosuuteen päästään, jäisivät rakennushankkeeseen ryhtyvän päätettäviksi. Näin sääntely olisi teknologianeutraalia ja ottaisi huomioon myös tekniikan kehityksen, toisin kuin järjestelmän asennusvaatimus. Hallituksen esitys maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi ja sitä tarkentavat valtioneuvoston ja ympäristöministeriön asetukset on valmisteltu tämän vaihtoehdon pohjalta. Vähimmäisosuusvaatimus on asetettu erikseen uudis- ja korjausrakentamiselle. Korjausrakentamisessa vähimmäisosuusvaatimuksen soveltamisalaa ohjaa RES-direktiivin sanamuoto, jonka mukaan vähimmäistasoa on tarvittaessa edellytettävä uusissa ja perusteellisesti kunnostettavissa rakennuksissa. Koska uusiutuvan energian kansallinen 2020-tavoite on arvioitu saavutettavan jo tehdyillä toimenpiteillä, jos energiantuotanto noudattaa nykykehitystä, vähimmäistaso on luonnostellussa ehdotuksessa asetettu lähelle jo nykyisin toteutuvaa tasoa. Vähimmäistasoa voidaan kuitenkin nostaa tarvittaessa muuttamalla vähimmäisosuusvaatimuksen prosentteja. Näistä lähtökohdista vähimmäistaso on hallituksen esityksessä asetettu niin, että lisätoimenpiteiden tarve rajoittuu sellaisiin uusiin ja perusteellisesti kunnostettaviin rakennuksiin, joissa öljy tai maakaasu säilytetään tai valitaan lämmitystavaksi. Apuna käytettyjen laskelmien perusteella löydettiin vähimmäisvaatimustaso, joka ei aiheuta tarpeettomia toimenpiteitä ja kustannuksia rakennuksissa, joiden energiankäyttö jo nykyisellään tukee uusiutuvan energian 2020-tavoitteen saavuttamista. Toisaalta vaatimustaso edellyttää lisätoimia rakennuksissa, joiden energiankäyttö on jäljessä muusta rakennuskannasta. Tällaisia rakennuksia ovat lähinnä öljylämmitteiset rakennukset. Vähimmäisosuusvaatimus on luonnostellussa ehdotuksessa näistä lähtökohdista asetettu uudisrakentamisen osalta 23 prosenttiin ja perusteellisen kunnostuksen osalta 20 prosenttiin rakennuksessa käytettävästä energiasta. Jos vaatimuksen halutaan johtavan laajempiin vaikutuksiin, voidaan prosentteja nostaa. Vaikka vähimmäisosuusvaatimus asetettaisiin nykykehitystä pääasiassa vastaavalle tasolle, sen ansiosta rakennusten energiaratkaisut nousevat tarkasteluun. Tämä voi jo sinällään aiheuttaa vaikutuksia toivottuun suuntaan. Uusiutuvan energian käytön tarkasteluvelvoite rakennusluvan saamisen edellytyksenä ei olisi poikkeuksellinen. Esimerkiksi maankäyttö- ja rakennuslain 117 g :ssä on asetettu velvollisuus parantaa energiatehokkuutta tietyissä pykälässä luetelluissa tilanteissa ja velvoitteen täyttäminen on rakennusluvan saamisen edellytys ( olennainen tekninen vaatimus ). Vähimmäisosuusvaatimuksen täyttämisessä voitaisiin ensinnäkin huomioida uusiutuva omavaraisenergia. Energiatehokkuutta koskevien rakentamismääräysten mukaan uusiutuva omavaraisenergia on kiinteistöön kuuluvalla laitteistolla paikallisista uusiutuvista energialähteistä tuotettua uusiutuvaa energiaa, lukuun ottamatta uusiutuvia polttoaineita. Tämän lisäksi voitaisiin huomioida uusiutuvaan omavaraisenergiaan rinnastuva rakennukseen liitetyillä teknisillä järjestelmillä tuotettu uusiutuva energia. Näin ollen vähimmäisosuusvaatimuksen täyttämisessä voitaisiin huomioida paitsi kiinteistöön kuuluvalla laitteistolla, myös rakennukseen liitetyillä teknisillä järjestelmillä yksin tai yhdessä muiden rakennusten kanssa tuotettu uusiutuva energia. Se osa teknisillä järjestelmillä tuotetusta energiasta, joka tuodaan suoraan rakennukseen tai rakennuksiin, eli joka ei missään vaiheessa kulje yleisen verkon kautta, on esityksessä tarkoitettua uusiutuvaan omavaraisenergiaan rinnastuvaa energiaa. Uusiutuvana omavaraisenergiana eikä siihen rinnastuvana uusiutuvana energiana pidetä sellaista järjestelmällä tuotettua uusiutuvaa energiaa, joka syötetään verkkoon ja jota ei siten käytetä rakennuksessa. Käytännössä omavaraisenergiaan rinnastuvan uusiutuvan energian tuotanto voi tulla kyseeseen vain kiinteistöryhmän sisällä, sillä muissa tapauksissa sähkö kulkee aina jonkin matkaa yleisen sähköverkon kautta. 5

6 Sähkömarkkinalain mukaan sähköverkkotoimintaa saa harjoittaa Suomessa sijaitsevassa sähköverkossa vain Energiaviraston myöntämällä luvalla (sähköverkkolupa). Luvanvaraista ei ole sähköverkkotoiminta, jossa sähköverkolla hoidetaan vain kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäistä sähköntoimitusta. Kolmanneksi vähimmäisosuusvaatimuksen täyttämisessä voitaisiin huomioida myös se osuus ostetusta energiasta, joka on tuotettu uusiutuvista lähteistä. Tästä johtuu, että ostetun energian sisältämällä uusiutuvan energian osuudella on vaatimuksen täyttämisessä keskeinen merkitys. Luonnosteltua lakiesitystä tarkentavassa VNA:ssa säädettäisiin, mikä osuus kustakin energiamuodosta voidaan valtakunnallisesti katsoa uusiutuvista lähteistä peräisin olevaksi. Asetusta voidaan muuttaa, jos tuotannossa valtakunnallisesti käytetty uusiutuvan osuus muuttuu olennaisesti. Ostoenergian tuotannossa käytettyjen uusiutuvien lähteiden vähentymisestä seuraisi siis välillisesti, että vähimmäisvaatimus olisi vaikeampi täyttää. Toisin sanoen alhaistenkin vähimmäisosuusvaatimusten vaikutukset kasvavat, jos uusiutuvien lähteiden käyttö energiamuotojen, esimerkiksi sähkön ja kaukolämmön, tuotannossa laskee. Edellä olevan perusteella vähimmäisosuusvaatimuksen voidaan katsoa olevan yksi väline varmistaa uusiutuvan energian 2020-tavoitteen saavuttaminen. Koska rakennettu ympäristö vastaa 40 prosentista energiankulutuksesta ja vajaasta 40 prosentista kasvihuonekaasupäästöistä, on rakennuksissa käytetyn energian kulutuksella suuri merkitys 2020-tavoitteiden saavuttamiselle. Uusiutuvan energian käytön vähimmäisosuusvaatimuksen kansantaloudelliset vaikutukset arvioidaan myönteisiksi, jos ja kun uusiutuvan energian käyttö rakennuksissa vaatimuksen johdosta lisääntyy. Uusiutuvan energian käytön lisääntyminen kasvattaa energiaomavaraisuutta ja sillä voidaan arvioida olevan myös myönteisiä työllisyysvaikutuksia uusiutuvan energian hyödyntämiseen käytettävien järjestelmien suunnittelun, valmistuksen ja asentamisen lisääntyessä. Saatua tietotaitoa voitaisiin mahdollisesti hyödyntää myös viennin edistämisessä. Johtopäätökset RES-direktiivin 13.4 artiklan kolmannen alakohdan toimeenpanon määräaika on Päävaihtoehdot kohdan toimeenpanemiseksi ovat vetoaminen vähimmäistason edellyttämisen tarpeettomuuteen (uusiutuvan energian käytön tavoite saavutetaan ilman lisätoimia) ja vähimmäistason edellyttäminen säännöksillä. Valinta näiden kahden välillä voidaan kiteyttää seuraaviin näkökohtiin. Taulukossa + merkki kuvastaa vaihtoehdon edullisuutta tarkasteltavan seikan kannalta. Vertailtava seikka 0. vaihtoehto 2. vaihtoehto Täytäntöönpanon osoittamisen varmuus Hallinnollinen taakka + - Kustannukset +/- (rikkomuskanneriski) - Kansantaloudelliset vaikutukset Uusiutuvan energian käytön lisääminen EPBD art täytäntöönpano EED art täytäntöönpano Tällä perusteella voidaan todeta, että 0. vaihtoehdossa rikkomusmenettelyriski ja sen kustannukset ovat haittana, toisaalta vaihtoehdosta ei aiheudu hallinnollista taakkaa eikä kansantaloudellisia vaikutuksia lukuun ottamatta mainittuja riskejä. Energiaomavaraisuutta tai työllisyyttä ei edistetä, mutta vaihtoehdolla ei myöskään arvioida olevan niihin kielteisiä vaikutuksia. 0. vaihtoehto ei mahdollista lähes nollaenergiarakentamiseen tai kunnostamiseen valmistautumista eikä sitä voida hyödyntää EED:n 14.2 artiklan täytäntöönpanossa. 2. vaihtoehdossa hallinnollinen taakka lisääntyy jonkin verran, kun rakennuslupamenettelyyn tule yksi uusi tarkasteltava seikka lisää. Samasta syystä vaihtoehdolla arvioidaan olevan vähäisiä kus- 6

7 tannusvaikutuksia kuntien rakennusvalvonnoille. Vaihtoehdon etuina ovat täytäntöönpanon varmuus ja keino tarvittaessa lisätä uusiutuvan energian käyttöä rakennuksissa (prosentit = kunnianhimotaso) sekä edistää energiaomavaraisuutta ja alan työllisyyttä. Vaihtoehto mahdollistaa myös lähes nollaenergiarakentamiseen varautumisen ja sillä edistetään EED:n 14.2 artiklan toimeenpanoa. Päävaihtoehtojen lisäksi on mahdollista valita myös 0. ja 1. vaihtoehtojen yhdistelmä tai 0. vaihtoehto ilmoituksin, että kansallisesti on valmisteltu lisätoimenpiteitä, mikäli seurannan perusteella lisätoimien tarvetta tavoitteen saavuttamiseksi ilmenee. Nämä lisätoimet voivat tarpeesta riippuen olla 1. tai 2. vaihtoehdon mukaisia. Työryhmän näkemyksen mukaan tarkoituksenmukaisin vaihtoehto on edetä 2. c vaihtoehdon mukaisesti. 7

Lähes nollaenergiarakennukset Valmistelun organisointi. Rakentaminen

Lähes nollaenergiarakennukset Valmistelun organisointi. Rakentaminen Lähes nollaenergiarakennukset Valmistelun organisointi Rakentaminen 30.9.2014 EPBD lähes nollaenergiarakennus 2 art. 2 alakohta: lähes nollaenergiarakennuksella tarkoitetaan rakennusta, jolla on erittäin

Lisätiedot

Rakentamisen uudet määräykset

Rakentamisen uudet määräykset Rakentamisen uudet määräykset LVI- treffit 3.10.2014 Ympäristöministeriö Maarit Haakana EU:n 2020 tavoitteet ja rakennukset Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi (EPBD) Uusiutuvien energialähteiden edistämistä

Lisätiedot

Uusiutuvan energian käytön lisääminen (RES) kohti lähes nollaenergiarakennuksia (EPBD) 2.12.2014 Lainsäädäntöneuvos Riitta Kimari Ympäristöministeriö

Uusiutuvan energian käytön lisääminen (RES) kohti lähes nollaenergiarakennuksia (EPBD) 2.12.2014 Lainsäädäntöneuvos Riitta Kimari Ympäristöministeriö Uusiutuvan energian käytön lisääminen (RES) kohti lähes nollaenergiarakennuksia (EPBD) 2.12.2014 Lainsäädäntöneuvos Riitta Kimari Ympäristöministeriö EU:n 2020 ja 2030 tavoitteet ja rakennuksia koskevat

Lisätiedot

Lähes nollaenergiarakentaminen

Lähes nollaenergiarakentaminen Lähes nollaenergiarakentaminen SÄÄDÖSVALMISTELUN TILANNE 8.10.2015 Teppo Lehtinen EPBD direktiivin toimeenpano Uusittu rakennusten energiatehokkuusdirektiivi (EPBD) 2010 Uudisrakentaminen Korjausrakentaminen

Lisätiedot

Lähes nollaenergiarakentaminen

Lähes nollaenergiarakentaminen Lähes nollaenergiarakentaminen Ohjausryhmän 1. kokous 15.4.2015 Lähes nollaenergiarakentaminen lainsäädäntöhankkeen organisointi 13.1.2015 Hankkeen ohjausryhmä Pj. ylijohtaja Helena Säteri 9 jäsentä Hankkeen

Lisätiedot

Lähes nollaenergiarakentaminen. - YM:n visio ja tarpeet. nzeb työpaja 22.8.2013. Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö

Lähes nollaenergiarakentaminen. - YM:n visio ja tarpeet. nzeb työpaja 22.8.2013. Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö Lähes nollaenergiarakentaminen (nzeb) - YM:n visio ja tarpeet nzeb työpaja 22.8.2013 Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö Ajan lyhyt oppimäärä I kehitysjakso 2007-2013 II kehitysjakso 2013-2018

Lisätiedot

Rakennusten energiatehokkuuden ohjaaminen viranomaistoimin

Rakennusten energiatehokkuuden ohjaaminen viranomaistoimin Rakennusten energiatehokkuuden ohjaaminen viranomaistoimin Rakennusten energiaseminaari 2014 5.11.2014 Pekka Kalliomäki Rakennusneuvos EU:n 2020 tavoitteet ja rakennukset Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi

Lisätiedot

Lähes nollaenergiarakentaminen. - YM:n visio ja tarpeet. Plusenergia klinikan tulosseminaari 16.1.2014

Lähes nollaenergiarakentaminen. - YM:n visio ja tarpeet. Plusenergia klinikan tulosseminaari 16.1.2014 Lähes nollaenergiarakentaminen (nzeb) - YM:n visio ja tarpeet Plusenergia klinikan tulosseminaari 16.1.2014 Rakennusneuvos Ympäristöministeriö Ajan lyhyt oppimäärä VN kansallinen energia- ja ilmastostrategia

Lisätiedot

Energiatehokkuusvaatimukset. Pirkko Harsia Yliopettaja, sähköinen talotekniikka Koulutuspäällikkö, talotekniikka

Energiatehokkuusvaatimukset. Pirkko Harsia Yliopettaja, sähköinen talotekniikka Koulutuspäällikkö, talotekniikka Energiatehokkuusvaatimukset Pirkko Harsia Yliopettaja, sähköinen talotekniikka Koulutuspäällikkö, talotekniikka EU:n 2020 tavoitteet ja rakennukset 10.1.2014 TAMK 2014 2 RES Uusiutuvan energian käytön

Lisätiedot

Lähes nollaenergiarakennukset. Valmistelun organisointi ja aikataulu

Lähes nollaenergiarakennukset. Valmistelun organisointi ja aikataulu Lähes nollaenergiarakennukset Valmistelun organisointi ja aikataulu HIRSITALOTEOLLISUUS RY:N VUOSIKOKOUSSEMINAARI 2015 Pudasjärvi 9.-10.4.2015 Teppo Lehtinen Ajan lyhyt oppimäärä VN kansallinen energia-

Lisätiedot

PM. YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUS RAKENNUSTEN ENERGIATEHOKKUU- DESTA ANNETUN YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA

PM. YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUS RAKENNUSTEN ENERGIATEHOKKUU- DESTA ANNETUN YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistioluonnos Rakentaminen 7.8.2014 Pekka Kalliomäki PM. YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUS RAKENNUSTEN ENERGIATEHOKKUU- DESTA ANNETUN YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA Yleistä

Lisätiedot

Tulevien energiamääräysten valmisteluprosessi ja tilanne

Tulevien energiamääräysten valmisteluprosessi ja tilanne Tulevien energiamääräysten valmisteluprosessi ja tilanne Comprehensive development of nearly zero-energy municipal service buildings (COMBI), Tampere 28.1.2016 Jyrki Kauppinen EPBD direktiivin toimeenpano

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN ETÄTUOTANTO

UUSIUTUVAN ENERGIAN ETÄTUOTANTO UUSIUTUVAN ENERGIAN ETÄTUOTANTO ESITYKSEN KESKEINEN SISÄLTÖ TAUSTA UUSIUTUVAN ETÄTUOTANNON HUOMIOIMINEN OSANA ENERGIATEHOKKUUSSÄÄNTELYÄ TUKEMINEN KANSALLISESTI 24.1.2019 2 SÄHKÖN JA LÄMMÖN ETÄTUOTANTOON

Lisätiedot

HE maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi lähes nollaenergiarakentaminen Lainsäädäntöneuvos Riitta Kimari

HE maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi lähes nollaenergiarakentaminen Lainsäädäntöneuvos Riitta Kimari HE maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi lähes nollaenergiarakentaminen 14.3.2016 Lainsäädäntöneuvos Riitta Kimari Laki maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta Ympäristöministeriön asetus uuden rakennuksen

Lisätiedot

nzeb- määräysten valmistelu3lanne ja aikataulu

nzeb- määräysten valmistelu3lanne ja aikataulu nzeb- määräysten valmistelu3lanne ja aikataulu 25.11.2014 Pekka Kalliomäki Rakennusneuvos Ympäristöministeriö EU:n 2020 ja 2030 tavoi/eet ja rakennuksia koskevat EU säädökset Rakennusten energiatehokkuusdirek3iv

Lisätiedot

Ajankohtaista energiatehokkaasta rakentamisesta. Rakennukset ja ilmastonmuutos

Ajankohtaista energiatehokkaasta rakentamisesta. Rakennukset ja ilmastonmuutos Ajankohtaista energiatehokkaasta rakentamisesta Pekka Kalliomäki Ympäristöministeriö 1 Rakennukset ja ilmastonmuutos Rakennusten osuus kokonaisenergiankulutuksesta on noin 40 prosenttia eli 140 TWh 140

Lisätiedot

Lähes nollaenergiarakentamisen säädösten valmistelusta

Lähes nollaenergiarakentamisen säädösten valmistelusta Lähes nollaenergiarakentamisen säädösten valmistelusta Kestävää kaupunkirakentamista Espoo 22.10.2014 Pekka Kalliomäki Rakennusneuvos EU:n 2020 tavoitteet ja rakennukset Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi

Lisätiedot

HE 220/2016 vp MRL:n muuttamisesta Lähes nollaenergiarakennukset. Liikenne- ja viestintävaliokunta Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos

HE 220/2016 vp MRL:n muuttamisesta Lähes nollaenergiarakennukset. Liikenne- ja viestintävaliokunta Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos HE 220/2016 vp MRL:n muuttamisesta Lähes nollaenergiarakennukset Liikenne- ja viestintävaliokunta 27.10.2016 Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos MRL 115 a Lähes nollaenergiarakennuksen määritelmä Lähes

Lisätiedot

Pientalon energiatehokkuus ja määräykset

Pientalon energiatehokkuus ja määräykset Pientalon energiatehokkuus ja määräykset Elvari päätöstilaisuus 5.10.2015, Helsinki Yli-insinööri Jyrki Kauppinen Uuden pientalon sallittu E-luvun yläraja riippuu asunnon koosta 300 250 Ei täytä E-lukuvaatimusta

Lisätiedot

FinZEB- loppuraportti; Lähes nollaenergiarakentaminen Suomessa

FinZEB- loppuraportti; Lähes nollaenergiarakentaminen Suomessa FinZEB- loppuraportti; Lähes nollaenergiarakentaminen Suomessa Mikko Löf / Kontiotuote Asiakaspalvelu-/suunnittelupäällikkö HTT :n teknisen ryhmän puheenjohtaja FinZEB -hanke Lähes nollaenergiarakentamisen

Lisätiedot

Ilmastointijärjestelmät kuntoon II Seminaari 19.12.2013 Kanneltalo Tilaisuuden avaus. Rakennusneuvos Pekka Kalliomäki Ympäristöministeriö

Ilmastointijärjestelmät kuntoon II Seminaari 19.12.2013 Kanneltalo Tilaisuuden avaus. Rakennusneuvos Pekka Kalliomäki Ympäristöministeriö Ilmastointijärjestelmät kuntoon II Seminaari 19.12.2013 Kanneltalo Tilaisuuden avaus Rakennusneuvos Pekka Kalliomäki Ympäristöministeriö EU:n 2020 tavoitteet ja rakennukset Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi

Lisätiedot

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi. uudistuu - tulevat haasteet

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi. uudistuu - tulevat haasteet Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi uudistuu - tulevat haasteet Ajankohtaista rakennusten energiatehokkuudesta seminaari 8.10.2010 Aika: 8.10. perjantaina klo 9.30 11.30 8.10.2010 1 Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin

Lisätiedot

Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku

Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku Tietoa uusiutuvasta energiasta lämmitysmuodon vaihtajille ja uudisrakentajille 31.1.2013/ Dunkel Harry, Savonia AMK Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku TAUSTAA Euroopan unionin ilmasto- ja energiapolitiikan

Lisätiedot

Uusi energiatehokkuusdirektiivi ja julkiset hankinnat Heikki Väisänen Energiaosasto 22.3.2013

Uusi energiatehokkuusdirektiivi ja julkiset hankinnat Heikki Väisänen Energiaosasto 22.3.2013 Uusi energiatehokkuusdirektiivi ja julkiset hankinnat Heikki Väisänen Energiaosasto 22.3.2013 Energiatehokkuusdirektiivin (EED) tausta Direktiivin tavoitteena on edesauttaa EU:n vuodelle 2020 asettaman

Lisätiedot

Rakentamisen sääntelyn rakennemuutos ns. normihierarkiauudistus

Rakentamisen sääntelyn rakennemuutos ns. normihierarkiauudistus Rakentamismääräysten uudet haasteet TkL Jarkko Heinonen Energiaviisas rakentaminen 26.11.2014 Rakentamisen sääntelyn rakennemuutos ns. normihierarkiauudistus Perustuslaista johtuvat tarkistustarpeet Laissa

Lisätiedot

Rakennusten energiatehokkuutta ohjaavat direktiivit

Rakennusten energiatehokkuutta ohjaavat direktiivit Rakennusten energiatehokkuutta ohjaavat direktiivit Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi (EPBD) Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi EPBD (Energy Performance of Buildings Directive), edellyttää, että

Lisätiedot

ENERGIATEHOKKUUS- SOPIMUKSET

ENERGIATEHOKKUUS- SOPIMUKSET ENERGIATEHOKKUUS- SOPIMUKSET2017 2025 https://www.youtube.com/watch?v=nkqhxsuulwe Energiatehokkuussopimukset 2008-2016 - tuloksia 2 https://www.youtube.com/watch?v=ttpip5evtmo Taustat Energiatehokkuussopimukset

Lisätiedot

Lähes nollaenergiarakennukset. -lainsäädäntötyö käynnissä. Teppo Lehtinen 19.5.2015

Lähes nollaenergiarakennukset. -lainsäädäntötyö käynnissä. Teppo Lehtinen 19.5.2015 Lähes nollaenergiarakennukset -lainsäädäntötyö käynnissä Teppo Lehtinen 19.5.2015 Europe's population density: a digital elevation model (DEM) with overlay of stable night lights Ruotsin rakennuskannasta

Lisätiedot

Lähes nollaenergiarakentaminen - lainsäädäntöpaketin valmistelun tilanne. Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö FinVac 20.9.

Lähes nollaenergiarakentaminen - lainsäädäntöpaketin valmistelun tilanne. Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö FinVac 20.9. Lähes nollaenergiarakentaminen - lainsäädäntöpaketin valmistelun tilanne Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö FinVac 20.9.2016 Valmisteilla olevat säädökset HE maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Pirkko Harsia Yliopettaja, sähköinen talotekniikka Koulutuspäällikkö, talotekniikka 14.2.2014 ASTA/ RT. P Harsia 1

Pirkko Harsia Yliopettaja, sähköinen talotekniikka Koulutuspäällikkö, talotekniikka 14.2.2014 ASTA/ RT. P Harsia 1 Kohti nollaenergiarakentamista Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi tuo uusia haasteita rakennusalalle Kehittyvä rakentaminen 2014 seminaari ASTA-messut Pirkko Harsia Yliopettaja, sähköinen talotekniikka

Lisätiedot

Päätöspuhe Plusenergia -klinikan tulosseminaari 16.1.2014

Päätöspuhe Plusenergia -klinikan tulosseminaari 16.1.2014 Päätöspuhe Plusenergia -klinikan tulosseminaari 16.1.2014 Teollisuusneuvos Timo Ritonummi TEM Energiaosasto Ajankohtaista energia- ja ilmastoasioissa (TEM näkökanta) Energia- ja ilmastostrategia (2020-EU-tavoitteet,

Lisätiedot

Energiatehokkuuden parantaminen korjausrakentamisen yhteydessä

Energiatehokkuuden parantaminen korjausrakentamisen yhteydessä Energiatehokkuuden parantaminen korjausrakentamisen yhteydessä Neuvonnan vuosipäivä 12.11.2013 Paasitorni, Helsinki Yli-insinööri Jyrki Kauppinen Keinot energiansäästämiseen rakennuksissa ovat ajalle ominaisia

Lisätiedot

Puhtaan energian paketti Niina Honkasalo VNK EU-asioiden osasto

Puhtaan energian paketti Niina Honkasalo VNK EU-asioiden osasto Puhtaan energian paketti 25.1.2017 Niina Honkasalo VNK EU-asioiden osasto Puhtaan energian paketti UUSIUTUVA ENERGIA Direktiivi uusiutuvan energian edistämisestä ENERGIA- TEHOKKUUS Energiatehokkuusdirektiivi

Lisätiedot

Kehittyvät energiatehokkuus- vaatimukset. Ympäristöministeriö

Kehittyvät energiatehokkuus- vaatimukset. Ympäristöministeriö Kehittyvät energiatehokkuus- vaatimukset Pekka Kalliomäki Ympäristöministeriö 1 EU:n asettamat raamit ilmasto- ja energiastrategialle Eurooppa-neuvoston päätös Kasvihuonekaasupäästötavoitteet: vuoteen

Lisätiedot

FInZEB-hankkeen yhteenveto ja keskeiset johtopäätökset. Lämmitystekniikka 2015-seminaari 21.5.2015. Ilkka Salo/Talotekniikkateollisuus ry

FInZEB-hankkeen yhteenveto ja keskeiset johtopäätökset. Lämmitystekniikka 2015-seminaari 21.5.2015. Ilkka Salo/Talotekniikkateollisuus ry FInZEB-hankkeen yhteenveto ja keskeiset johtopäätökset Lämmitystekniikka 2015-seminaari 21.5.2015 Ilkka Salo/Talotekniikkateollisuus ry EPBD Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi (EPBD) edellyttää, että

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0391/116. Tarkistus. Markus Pieper PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0391/116. Tarkistus. Markus Pieper PPE-ryhmän puolesta 10.1.2018 A8-0391/116 Tarkistus 116 Markus Pieper PPE-ryhmän puolesta Mietintö Miroslav Poche Energiatehokkuus COM(2016)0761 C8-0498/2016 2016/0376(COD) A8-0391/2017 Ehdotus direktiiviksi 1 artikla 1 kohta

Lisätiedot

Pitkän aikavälin peruskorjausstrategia. Jyrki Kauppinen

Pitkän aikavälin peruskorjausstrategia. Jyrki Kauppinen Pitkän aikavälin peruskorjausstrategia Jyrki Kauppinen Taustaa Strategia laadittiin ensimmäisen kerran 2014 almost fully compliant ja päivitettiin 2017 fully compliant energiatehokkuusdirektiivin (EED)

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan

Lisätiedot

Rakentamismääräykset 2012

Rakentamismääräykset 2012 Rakentamismääräykset 2012 TkL Mika Vuolle Equa Simulation Finland Oy if everyone does a little, we ll achieve only a little ERA17 ENERGIAVIISAAN RAKENNETUN YMPÄRISTÖN AIKA 2017 WWW.ERA17.FI 2020 asetetut

Lisätiedot

Sopimustoiminta kansallisen tason energiatehokkuustoimena

Sopimustoiminta kansallisen tason energiatehokkuustoimena Sopimustoiminta kansallisen tason energiatehokkuustoimena EP-TOPO, webinaari 5.4.2017 Pia Outinen, Energiavirasto Energiatehokkuussopimukset 2017 2025 ELINKEINOELÄMÄ KUNTA-ALA KIINTEISTÖALA ÖLJYLÄMMITYSKIINTEISTÖT

Lisätiedot

Julkisen sektorin energiatehokkuus Velvoitteet energiankäytön tehostamisesta julkisella sektorilla

Julkisen sektorin energiatehokkuus Velvoitteet energiankäytön tehostamisesta julkisella sektorilla Julkisen sektorin energiatehokkuus Velvoitteet energiankäytön tehostamisesta julkisella sektorilla Timo Ritonummi Energiaosasto 25.4.2013 Energiatehokkuus EU:ssa ja Suomessa Energiatehokkuusdirektiivi

Lisätiedot

Lähes nollaenergiarakennus (nzeb) käsitteet, tavoitteet ja suuntaviivat kansallisella tasolla

Lähes nollaenergiarakennus (nzeb) käsitteet, tavoitteet ja suuntaviivat kansallisella tasolla Lähes nollaenergiarakennus (nzeb) käsitteet, tavoitteet ja suuntaviivat kansallisella tasolla 1 FinZEB hankkeen esittely Taustaa Tavoitteet Miten maailmalla Alustavia tuloksia Next steps 2 EPBD Rakennusten

Lisätiedot

Lämpöpumppujen rooli korjausrakentamisen määräyksissä

Lämpöpumppujen rooli korjausrakentamisen määräyksissä Lämpöpumppujen rooli korjausrakentamisen määräyksissä Vantaa, Fur Center, 28.11.2013 Yli-insinööri Jyrki Kauppinen Maankäyttö- ja rakennuslain muutos tuli voimaan 1.1.2013 Olennaiset tekniset vaatimukset

Lisätiedot

Uusiutuvan energian direktiivi RED II, tilannekatsaus

Uusiutuvan energian direktiivi RED II, tilannekatsaus Uusiutuvan energian direktiivi RED II, tilannekatsaus Jyväskylä 25.9.2017 Kutsuvierastilaisuus biokaasualan toiminnanharjoittajille ja viranomaisille Järjestäjät: Keski-Suomen liitto ja Suomen Biokaasuyhdistys

Lisätiedot

A8-0392/337. Dario Tamburrano, Piernicola Pedicini, Eleonora Evi, David Borrelli, Rosa D'Amato, Marco Zullo EFDD-ryhmän puolesta

A8-0392/337. Dario Tamburrano, Piernicola Pedicini, Eleonora Evi, David Borrelli, Rosa D'Amato, Marco Zullo EFDD-ryhmän puolesta 11.1.2018 A8-0392/337 337 Johdanto-osan 7 kappale (7) Sen vuoksi on asianmukaista vahvistaa unionin sitova tavoite, jonka mukaan uusiutuvista energialähteistä saatavan energian osuus on vähintään 27 prosenttia.

Lisätiedot

Miten onnistuu lähes nollaenergiarakennus? Juha Lemström Senaatti-kiinteistöt

Miten onnistuu lähes nollaenergiarakennus? Juha Lemström Senaatti-kiinteistöt Miten onnistuu lähes nollaenergiarakennus? Juha Lemström Senaatti-kiinteistöt johtaja Senaatti-kiinteistöt 2010 (ennakkotietoa t tilinpäätöksestä) tä) VM:n alainen liikelaitos (laki 1.1.2011) n. 11 700

Lisätiedot

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia öljyalan näkemyksiä

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia öljyalan näkemyksiä Kansallinen energia- ja ilmastostrategia öljyalan näkemyksiä Kansallisen energia- ja ilmastostrategian päivitys Sidosryhmäseminaari 17.12.2012 Käsiteltäviä aihealueita mm. Kuluttajat ja kuluttajatoimien

Lisätiedot

FInZEB ehdotukset taserajasta ja alueellisesta energiatuotannosta

FInZEB ehdotukset taserajasta ja alueellisesta energiatuotannosta FInZEB ehdotukset taserajasta ja alueellisesta energiatuotannosta Jarek Kurnitski FinZEB -tulosseminaari 5.2.2015 5.2.2015 1 Tausta Lähes nollaenergiarakentamiseen siirtyminen on luonut tarpeen kehittää

Lisätiedot

Rakentamisen uudet energiamääräykset. Uusi ja Vanhaan Omakotitaloon 2017

Rakentamisen uudet energiamääräykset. Uusi ja Vanhaan Omakotitaloon 2017 Rakentamisen uudet energiamääräykset Uusi ja Vanhaan Omakotitaloon 2017 Mikä on energiatodistus? Energiatodistus on työkalu rakennusten energiatehokkuuden vertailuun ja parantamiseen myynti- ja vuokraustilanteessa.

Lisätiedot

Energiatehokkuusvaatimusten kiristämisen vaikutus rakennusterveyteen. Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö Eduskunta

Energiatehokkuusvaatimusten kiristämisen vaikutus rakennusterveyteen. Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö Eduskunta Energiatehokkuusvaatimusten kiristämisen vaikutus rakennusterveyteen Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö Eduskunta 19.10.2016 Valmisteilla olevat säädökset HE maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Lähes nollaenergiarakennus RET: Riskien hallinta energiatehokkaassa rakentamisessa Mikko Nyman VTT Expert Services Oy

Lähes nollaenergiarakennus RET: Riskien hallinta energiatehokkaassa rakentamisessa Mikko Nyman VTT Expert Services Oy Lähes nollaenergiarakennus 13.5.2013 RET: Riskien hallinta energiatehokkaassa rakentamisessa Mikko Nyman VTT Expert Services Oy 29.5.2013 2 Motivointi lähes nollaenergiarakennuksille (EPBD) Rakennukset

Lisätiedot

HE 220/2016 vp MRL:n muuttamisesta Lähes nollaenergiarakennukset. Ympäristövaliokunta Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos

HE 220/2016 vp MRL:n muuttamisesta Lähes nollaenergiarakennukset. Ympäristövaliokunta Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos HE 220/2016 vp MRL:n muuttamisesta Lähes nollaenergiarakennukset Ympäristövaliokunta 8.11.2016 Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Valmisteilla olevat säädökset HE maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta

Lisätiedot

Ympäristöministeriön asetus 4/13 rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta korjaus- ja muutostöissä

Ympäristöministeriön asetus 4/13 rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta korjaus- ja muutostöissä Ympäristöministeriön asetus 4/13 rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta korjaus- ja muutostöissä Rakentaja seminaari, Joensuu 11.6.2013 Yli-insinööri Jyrki Kauppinen Europe's population density:

Lisätiedot

Tarja Lahtinen Neuvotteleva virkamies. Ympäristövaliokunta

Tarja Lahtinen Neuvotteleva virkamies. Ympäristövaliokunta HE 184/2017 vp Hallituksen esitys laeiksi poltto-aineiden elinkaarenaikaisten KHK-päästöjen vähentämisestä ja biopolttoaineista ja bionesteistä annetun lain 2 :n muuttamisesta Tarja Lahtinen Neuvotteleva

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu Energiavaltaisen teollisuuden energiatehokkuussopimus Info- ja keskustelutilaisuus Ravintola Bank, Unioninkatu 22, Helsinki 14.6.2007 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu Uuden energiatehokkuussopimuskokonaisuuden

Lisätiedot

Pienimuotoisen energiantuotannon edistämistyöryhmän tulokset

Pienimuotoisen energiantuotannon edistämistyöryhmän tulokset Pienimuotoisen energiantuotannon edistämistyöryhmän tulokset Aimo Aalto, TEM 19.1.2015 Hajautetun energiantuotannon työpaja Vaasa Taustaa Pienimuotoinen sähköntuotanto yleistyy Suomessa Hallitus edistää

Lisätiedot

RAKENTAMISEN UUDISTUVAT ENERGIAMÄÄRÄYKSET. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto (TkL Mika Vuolle Equa Simulation Finland Oy)

RAKENTAMISEN UUDISTUVAT ENERGIAMÄÄRÄYKSET. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto (TkL Mika Vuolle Equa Simulation Finland Oy) RAKENTAMISEN UUDISTUVAT ENERGIAMÄÄRÄYKSET Keski-Suomen Energiatoimisto (TkL Mika Vuolle Equa Simulation Finland Oy) 1 Sisältö Rakennusten energiankulutus Rakentamisen määräykset murroksessa Kuinka parantaa

Lisätiedot

Energiatehokkuustoimikunnan mietintö Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Energiatehokkuustoimikunnan mietintö Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Energiatehokkuustoimikunnan mietintö 9.6.2009 Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Energiatehokkuustoimikunta Laajapohjainen toimikunta energiansäästön ja energiatehokkuuden toimenpiteiden

Lisätiedot

Energiatehokkuuden parantaminen korjausten ja muutosten yhteydessä

Energiatehokkuuden parantaminen korjausten ja muutosten yhteydessä Energiatehokkuuden parantaminen korjausten ja muutosten yhteydessä Miten julkiset hankinnat voivat tukea rakentamisen cleantechratkaisuja? Motiva / Syke, 10.2.2015 Yli-insinööri Jyrki Kauppinen Suomen

Lisätiedot

Ajankohtaista ympäristöministeriöstä. VAETS-yhdyshenkilöpäivä Ympäristöministeriö Maarit Haakana

Ajankohtaista ympäristöministeriöstä. VAETS-yhdyshenkilöpäivä Ympäristöministeriö Maarit Haakana Ajankohtaista ympäristöministeriöstä VAETS-yhdyshenkilöpäivä 20.1.2016 Ympäristöministeriö Maarit Haakana Lähes nollaenergiarakentaminen Erittäin korkea energiatehokkuus Energiantarve katetaan hyvin laajalti

Lisätiedot

HE 17/2017 vp. ILUC-direktiivin kansallinen täytäntöönpano: erityisesti mäntyöljy ja kuitupuu

HE 17/2017 vp. ILUC-direktiivin kansallinen täytäntöönpano: erityisesti mäntyöljy ja kuitupuu HE 17/2017 vp ILUC-direktiivin kansallinen täytäntöönpano: erityisesti mäntyöljy ja kuitupuu Talousvaliokunnan kuuleminen 25.4.2017 Hallitusneuvos Anja Liukko ILUC-direktiivin liite IX, A osa o kohta:

Lisätiedot

U12/2017 vp Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin muuttaminen. Ympäristövaliokunta Ympäristöneuvos Maarit Haakana

U12/2017 vp Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin muuttaminen. Ympäristövaliokunta Ympäristöneuvos Maarit Haakana U12/2017 vp Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin muuttaminen Ympäristövaliokunta 24.2.2017 Ympäristöneuvos Maarit Haakana Yleistä direktiiviehdotuksesta Ehdotus annettu 30.11.2016 osana komission puhtaan

Lisätiedot

1 ENERGIATEHOKKUUS- SOPIMUKSET

1  ENERGIATEHOKKUUS- SOPIMUKSET 1 www.energiatehokkuussopimukset2017-2025.fi ENERGIATEHOKKUUS- SOPIMUKSET 2017 2025 Energiatehokkuussopimukset 2017 2025 ELINKEINOELÄMÄ KUNTA-ALA KIINTEISTÖALA ÖLJYLÄMMITYSKIINTEISTÖT ENERGIANSÄÄSTÖ- SOPIMUKSET

Lisätiedot

Uudistuvat energiamääräykset. uudisrakentamisessa ja olemassa olevassa rakennuskannassa. Yli-insinööri Maarit Haakana Ympäristöministeriö 25.11.

Uudistuvat energiamääräykset. uudisrakentamisessa ja olemassa olevassa rakennuskannassa. Yli-insinööri Maarit Haakana Ympäristöministeriö 25.11. Uudistuvat energiamääräykset uudisrakentamisessa ja olemassa olevassa rakennuskannassa Yli-insinööri Maarit Haakana Ympäristöministeriö 25.11.28 Uusia energiamääräyksiä v 21 ja 212 21 Tiukennetaan noin

Lisätiedot

Lausunto luonnoksesta hallituksen esityksestä laiksi maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta (YM5/600/2016)

Lausunto luonnoksesta hallituksen esityksestä laiksi maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta (YM5/600/2016) kirjaamo.ym@ymparisto.fi Lausunto luonnoksesta hallituksen esityksestä laiksi maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta (YM5/600/2016) Kiitämme saamastamme mahdollisuudesta toimittaa käyttöönne näkemyksiämme

Lisätiedot

Pitkän aikavälin peruskorjausstrategia -Tausta ja tavoitteet

Pitkän aikavälin peruskorjausstrategia -Tausta ja tavoitteet Pitkän aikavälin peruskorjausstrategia -Tausta ja tavoitteet Korjausrakentamisen rahoitus nyt ja tulevaisuudessa työpaja 1.4.2019, Pankkisali, Helsinki Yli-insinööri Jyrki Kauppinen, ympäristöministeriö

Lisätiedot

Energiakustannusten alentaminen yrityksissä keinoina energiatehokkuussopimukset ja uusiutuva energia Kajaani Timo Määttä

Energiakustannusten alentaminen yrityksissä keinoina energiatehokkuussopimukset ja uusiutuva energia Kajaani Timo Määttä Energiakustannusten alentaminen yrityksissä keinoina energiatehokkuussopimukset ja uusiutuva energia Kajaani Timo Määttä 30.11.2016 Luotettavaa tietoa ja vaikuttavia ratkaisuja resurssitehokkaisiin toimiin

Lisätiedot

Ajankohtaista kiinteistöalalla. VAETS-yhdyshenkilöpäivä 11.3.2015 Ympäristöministeriö Maarit Haakana

Ajankohtaista kiinteistöalalla. VAETS-yhdyshenkilöpäivä 11.3.2015 Ympäristöministeriö Maarit Haakana Ajankohtaista kiinteistöalalla VAETS-yhdyshenkilöpäivä 11.3.2015 Ympäristöministeriö Maarit Haakana Ajankohtaiskatsauksen sisältö Lähes nollaenergiarakennukset Tulevia/valmistelussa olevia säädösmuutoksia

Lisätiedot

Kohti lähes nollaenergiarakennusta FInZEB-hankkeen tulokulmia

Kohti lähes nollaenergiarakennusta FInZEB-hankkeen tulokulmia Kohti lähes nollaenergiarakennusta FInZEB-hankkeen tulokulmia Seminaari 05.02.2015 Erja Reinikainen 1 Lähes nollaenergiarakennus (EPBD) Erittäin korkea energiatehokkuus Energian tarve katetaan hyvin laajalti

Lisätiedot

Ympäristöministeriön kuulumisia. COMBI-yleisöseminaari , Tampereen ammattikorkeakoulu Yli-insinööri Jyrki Kauppinen, ympäristöministeriö

Ympäristöministeriön kuulumisia. COMBI-yleisöseminaari , Tampereen ammattikorkeakoulu Yli-insinööri Jyrki Kauppinen, ympäristöministeriö Ympäristöministeriön kuulumisia COMBI-yleisöseminaari 26.1.2017, Tampereen ammattikorkeakoulu Yli-insinööri Jyrki Kauppinen, ympäristöministeriö Puhutaan normeista ja niiden suuresta määrästä sekä normien

Lisätiedot

Uusiutuva energia energiakatselmuksissa

Uusiutuva energia energiakatselmuksissa Uusiutuva energia energiakatselmuksissa 24.1.2017 Juha Toivanen, Energiavirasto Energiakatselmustoiminta Suomessa Suuren yrityksen energiakatselmus Vapaaehtoinen katselmustoiminta 2 Suuren yrityksen energiakatselmukset

Lisätiedot

Keski-Suomen energianeuvonta Benet kuntien kumppani viisaassa energian käytössä ja tuotannossa

Keski-Suomen energianeuvonta Benet kuntien kumppani viisaassa energian käytössä ja tuotannossa Keski-Suomen energianeuvonta Benet kuntien kumppani viisaassa energian käytössä ja tuotannossa Keski-Suomen energianeuvonta Neuvontaa toteutetaan energiaviraston rahoituksella Neuvontaa annetaan yksityisille

Lisätiedot

Energiatehokkuusdirektiivin toimeenpano. Jari Kostama Energiateollisuus ry 1.3.2013

Energiatehokkuusdirektiivin toimeenpano. Jari Kostama Energiateollisuus ry 1.3.2013 Energiatehokkuusdirektiivin toimeenpano Jari Kostama Energiateollisuus ry 1.3.2013 EED:n tausta Direktiivin tavoitteena on auttaa saavuttamaan EU:n vuodelle 2020 asettama 20 % energiansäästötavoite Energiansäästötavoite

Lisätiedot

Uusien rakennusten energiamääräykset 2012 Valtioneuvoston tiedotustila 30.3.2011

Uusien rakennusten energiamääräykset 2012 Valtioneuvoston tiedotustila 30.3.2011 Uusien rakennusten energiamääräykset 2012 Valtioneuvoston tiedotustila 30.3.2011 Miksi uudistus? Ilmastotavoitteet Rakennuskannan pitkäaikaiset vaikutukset Taloudellisuus ja kustannustehokkuus Osa jatkumoa

Lisätiedot

Uusiutuvaa energiaa vai energiansäästöä mikä kelpaa ja miten laskettuna. Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Ulla Suomi, Motiva Oy

Uusiutuvaa energiaa vai energiansäästöä mikä kelpaa ja miten laskettuna. Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Ulla Suomi, Motiva Oy Uusiutuvaa energiaa vai energiansäästöä mikä kelpaa ja miten laskettuna Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Sisältö Uusiutuvasta energiasta energiansäästöä? Taustaa Uusiutuvan energian laskeminen energiansäästöksi

Lisätiedot

Biopolttoainelainsäädäntö ja tukipolitiikka Jukka Saarinen TEM/Energiaosasto

Biopolttoainelainsäädäntö ja tukipolitiikka Jukka Saarinen TEM/Energiaosasto Biopolttoainelainsäädäntö ja tukipolitiikka Jukka Saarinen TEM/Energiaosasto TransEco-seminaari 4.12.2012 Nykyinen biopolttoaineita koskeva lainsäädäntö EU-säädökset RES-direktiivi (2009/28/EY) Vaatimus

Lisätiedot

Uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämisestä kiinteistöissä. Sairaalatekniikan päivät Ville Reinikainen 13.2.2014

Uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämisestä kiinteistöissä. Sairaalatekniikan päivät Ville Reinikainen 13.2.2014 Uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämisestä kiinteistöissä Sairaalatekniikan päivät Ville Reinikainen 13.2.2014 1 2 IPCC = The Intergovernmental Panel on Climate Change 3 Energiaskenaariot, määräykset

Lisätiedot

Build Up Skills Finland 19.11.12. Energiaosaamisen koulutus Metropolia Ammattikorkeakoulussa

Build Up Skills Finland 19.11.12. Energiaosaamisen koulutus Metropolia Ammattikorkeakoulussa Build Up Skills Finland 19.11.12 Energiaosaamisen koulutus Metropolia Ammattikorkeakoulussa ENERGIATEHOKKUUS Kuuma aihe, monta näkökulmaa Kiinteistöalalle profiilin noston mahdollisuus! 19.11.2012 Piia

Lisätiedot

LUONNOS. Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi maankäyttö- ja rakennuslain 57 a :n kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

LUONNOS. Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi maankäyttö- ja rakennuslain 57 a :n kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi maankäyttö- ja rakennuslain 57 a :n kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi maankäyttö- ja rakennuslain pykälä,

Lisätiedot

Näkemyksiä biomassan kestävään käyttöön: Miltä komission suunnitelmat vaikuttavat Suomen kannalta?

Näkemyksiä biomassan kestävään käyttöön: Miltä komission suunnitelmat vaikuttavat Suomen kannalta? Näkemyksiä biomassan kestävään käyttöön: Miltä komission suunnitelmat vaikuttavat Suomen kannalta? Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 25.1.2017 Pörssitalo Hanne Siikavirta RED II / Bioenergian

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maankäyttö- ja rakennuslakia siten, että säädettäisiin

Lisätiedot

KANSALAISALOITE ENERGIATODISTUS

KANSALAISALOITE ENERGIATODISTUS KANSALAISALOITE ENERGIATODISTUS Raportin luovutus: pientalojen energiatodistuksen kehittäminen Eduskunta, hallituksen iso huone OMAKOTILIITON ERIÄVÄ MIELIPIDE PIENTALOJEN ENERGIATODISTUSTYÖRYHMÄN KOKOONPANOSTA,

Lisätiedot

KORJAUSRAKENTAMISEN MÄÄRÄYKSET TALOYHTIÖN MITÄ, MITEN JA MILLOIN ENERGIA-ASIANTUNTIJA PETRI PYLSY KIINTEISTÖLIITTO

KORJAUSRAKENTAMISEN MÄÄRÄYKSET TALOYHTIÖN MITÄ, MITEN JA MILLOIN ENERGIA-ASIANTUNTIJA PETRI PYLSY KIINTEISTÖLIITTO KORJAUSRAKENTAMISEN MÄÄRÄYKSET TALOYHTIÖN MITÄ, MITEN JA MILLOIN ENERGIA-ASIANTUNTIJA PETRI PYLSY KIINTEISTÖLIITTO Korjausrakentamiselle määräykset Energiatehokas korjaaminen on osa kiinteistön normaalia

Lisätiedot

Resurssitehokkuus ja rakentaminen. Toimittajataustainfo 12.6.2014 Pekka Vuorinen energia ja ympäristöjohtaja Rakennusteollisuus RT ry

Resurssitehokkuus ja rakentaminen. Toimittajataustainfo 12.6.2014 Pekka Vuorinen energia ja ympäristöjohtaja Rakennusteollisuus RT ry Resurssitehokkuus ja rakentaminen Toimittajataustainfo 12.6.2014 Pekka Vuorinen energia ja ympäristöjohtaja Rakennusteollisuus RT ry Rakentamisen resurssitehokkuudessa voimakas sääntelyn ote Energiatehokkuus

Lisätiedot

HE 335/2014 vp. Asiantuntijakuuleminen Ympäristövaliokunta ke 10.12.2014 klo 9.30. (Ympäristövaliokunnan kokoushuone E 318, Eduskuntatalon 3. krs.

HE 335/2014 vp. Asiantuntijakuuleminen Ympäristövaliokunta ke 10.12.2014 klo 9.30. (Ympäristövaliokunnan kokoushuone E 318, Eduskuntatalon 3. krs. HE 335/2014 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rakennusten energiatodistustietojärjestelmästä sekä rakennuksen energiatodistuksesta annetun lain muuttamisesta. Asiantuntijakuuleminen Ympäristövaliokunta

Lisätiedot

Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016

Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 PLEEC -hanke PLEEC Planning for energy efficient cities Rahoitus EU:n tutkimuksen 7. puiteohjelma Kumppanit 18 partneria

Lisätiedot

Energiatehokkuusvaatimusten kiristämisen vaikutus rakennusterveyteen. Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö Eduskunta

Energiatehokkuusvaatimusten kiristämisen vaikutus rakennusterveyteen. Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö Eduskunta Energiatehokkuusvaatimusten kiristämisen vaikutus rakennusterveyteen Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö Eduskunta 19.10.2016 Valmisteilla olevat säädökset HE maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

EPBD:n muutoksen kansallisen toimeenpanon selvityshankkeet -seminaari. Ympäristöministeriö Pankkisali Pekka Kalliomäki

EPBD:n muutoksen kansallisen toimeenpanon selvityshankkeet -seminaari. Ympäristöministeriö Pankkisali Pekka Kalliomäki EPBD:n muutoksen kansallisen toimeenpanon selvityshankkeet -seminaari Ympäristöministeriö Pankkisali Pekka Kalliomäki Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin muutos (2018/844) Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin

Lisätiedot

ENERGIATEHOKKUUS OSANA ASUMISTA JA RAKENTAMISTA. Energiatehokkuusvaatimukset uudisrakentamisen lupamenettelyssä

ENERGIATEHOKKUUS OSANA ASUMISTA JA RAKENTAMISTA. Energiatehokkuusvaatimukset uudisrakentamisen lupamenettelyssä ENERGIATEHOKKUUS OSANA ASUMISTA JA RAKENTAMISTA Energiatehokkuusvaatimukset uudisrakentamisen lupamenettelyssä Jari Raukko www.kerava.fi 1 15.4.2011 2 Uudisrakentamisen energiatehokkuuden perusvaatimustaso

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille. Keski-Suomen Energiatoimisto

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille. Keski-Suomen Energiatoimisto Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Sisältö Keski-Suomen Energiatoimisto, kuluttajien energianeuvonta

Lisätiedot

Kestävän energiankäytön toimenpideohjelma (Sustainable energy action plan, SEAP)

Kestävän energiankäytön toimenpideohjelma (Sustainable energy action plan, SEAP) Kestävän energiankäytön toimenpideohjelma (Sustainable energy action plan, SEAP) 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Kestävän energiankäytön toimintasuunnitelma... 4 3. Johtopäätökset... 5 LIITE: Kestävän

Lisätiedot

5/13 Ympäristöministeriön asetus

5/13 Ympäristöministeriön asetus 5/13 Ympäristöministeriön asetus rakennusten energiatehokkuudesta annetun ympäristöministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 2013 Ympäristöministeriön päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONTA. Tommi Riippa 14.11.2013

RAKENNUSVALVONTA. Tommi Riippa 14.11.2013 Tommi Riippa 14.11.2013 MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUUTOS Nyt vaaditaan rakennuslupa, jos korjauksella voidaan merkittävästi vaikuttaa energian kulutukseen. Lupakynnys aleni! Yleensäkin korjausten yhteydessä

Lisätiedot

Määräykset ja standardit

Määräykset ja standardit Määräykset ja standardit Rakennusten energiatehokkuusstandardit uudistuvat seminaari 26.4.2017 Rakennusneuvos Ympäristöministeriö Maankäyttö- ja rakennuslain muutos Rakentamismääräyskokoelman uudistus

Lisätiedot

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi ja ilmastointijärjestelmät

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi ja ilmastointijärjestelmät Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi ja ilmastointijärjestelmät Yli-insinööri Maarit Haakana Ilmastointijärjestelmät kuntoon! seminaari 5.3.3013 Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi (EPBD) Uusittu

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 13.11.2018 COM(2018) 744 final 2018/0385 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/27/EU

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

Energiatehokkuuden parantaminen pientalossa

Energiatehokkuuden parantaminen pientalossa Energiatehokkuuden parantaminen pientalossa Tommi Riippa Tiimipäällikkö, RTA 16.4.2016 Page 1 Säästä kotia korjaamalla! 16.4.2016 Page 2 Maankäyttö- ja rakennuslaki muuttui vuonna 2013 Nyt vaaditaan rakennuslupa,

Lisätiedot

Energiatehokkuussopimukset ja uusiutuvan energian rooli tavoitteiden saavuttamisessa Risto Larmio Risto Larmio, Motiva

Energiatehokkuussopimukset ja uusiutuvan energian rooli tavoitteiden saavuttamisessa Risto Larmio Risto Larmio, Motiva Energiatehokkuussopimukset ja uusiutuvan energian rooli tavoitteiden saavuttamisessa Risto Larmio 14.3.2017 Risto Larmio, Motiva Energiatehokkuussopimukset Risto Larmio, Motiva Energiatehokkuussopimukset

Lisätiedot

LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI MAANKÄYTTÖ JA -RAKENNUSLAIN MUUTTAMISESTA

LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI MAANKÄYTTÖ JA -RAKENNUSLAIN MUUTTAMISESTA Lausunto 1 (5) Eduskunta Ympäristövaliokunta ymv@eduskunta.fi Asiantuntijakuuleminen HE 220/2016 vp LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI MAANKÄYTTÖ JA -RAKENNUSLAIN MUUTTAMISESTA

Lisätiedot