Alkukilpailujen nopein kuormaaja tarkin myös finaalissa Jori Laineen ote piti loppuun saakka

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Alkukilpailujen nopein kuormaaja tarkin myös finaalissa Jori Laineen ote piti loppuun saakka"

Transkriptio

1 Puunkuormauksen Suomen mestaruus ratkaistiin tänä vuonna kesäisellä Oulun torilla huikaisevassa auringonpaisteessa. Alkukilpailujen nopein kuormaaja tarkin myös finaalissa Jori Laineen ote piti loppuun saakka Ensimmäistä kertaa puunkuormauksen SM-loppukilpailuun yltänyt Jori Laine on tämän vuoden Suomen mestari. Jo alkukilpailukierroksella valtakunnan nopeimman ajan tehnyt oriveteläisyrittäjä piti hermonsa kurissa Oulun torilla, ja teki ensimmäisessä finaaliparissa ajan joka kesti muiden finalistien hyökkäyset. Uuden mestarin takana seuraavat sijat menivätkin sitten tutummille nimille. Hopeaa otti kokenut Petri Varkoi Juankoskelta ja pronssia Jari Asikainen Kaavilta ennen kisan ehkäpä suurimpia ennakkosuosikkeja Kuusamon Jari Sarajärveä ja Enon- Ensimmäistä kertaa finaalissa mukana ollut Jori Laine piti päänsä kylmänä ja vei Suomen mestaruuden varsin selvällä erolla. Eroa toiseksi tulleeseen Petri Varkoihin kertyi peräti 24 sekuntia. kosken Kari Malmstedtia. Jori Laineen finaalisuoritus perustui varmaan ja rauhalliseen työskentelyyn ja hyvin viimeisteltyyn kuormaan. Ajoaikaa kului 5,34, mutta virhesekunteja kertyi vain 35. Samaan ylsi finalisteista ainoastaan Kari Malmstedt. Nopeimmat ajoajat tekivät Janne Kaihua (5,08) ja Tommi Riitta Kekäläinen Kuopiosta on ensimmäinen virallinen naisten mestari. Veho Groupin myyntijohtaja Juha Ruotsalainen ojensi mestaruuspokaalin. Lisäksi mestari sai MKY:n lahjoittaman matkalahjakortin. Matikainen (5,16). Kaihua ei tasannut nippuja ja siksi virhesekunteja kertyi liikaa. Tommin suorituksen pilasi kahmarista karannut tukki. Riitasta ensimmäinen naisten mestari Tämän vuoden kiertueella oli - ensimmäistä kertaa - oma sarja myös naisille. Osanottajia oli 26

2 Jani Ranteen kisakuormaus ei mennyt aivan putkeen. Janne Kaihua teki nopeimman ajoajan. Pekka Tauriainen selvisi kohtuuvirheillä. Pudonnut tukki pilasi Tommi Matikaisen pelin. Mestari oli nopein myös palkintokorokkeella. Jori Laine ehti kastella muut mitalistit, ennen kuin nämä saivat samppanjapullonsa auki. Jari Sarajärven virheet kertyivät kuorman sivuista. Petri Varkoi - vanhalle mestarille nyt hopeaa. Kokenut Hannu Koskimies oli nyt 11. Yleisessä sarjassa aikanaan hyvin menestynyt Kari Rahikka on pokannut veteraanien mestaruuden kuuden viimeisen vuoden aikana peräti viidesti. Olli Ranto - finaalissa hyvää keskitasoa. Kunniataulukko 2009 Kari Malmstedt teki nätin kuorman. Erno Hämäläinen keräsi liikaa virhesekunteja. Kilpailija Kotipaikka 1) Jori Laine Orivesi 2) Petri Varkoi Juankoski 3) Jari Asikainen Kaavi 4) Jari Sarajärvi Kuusamo 5) Kari Malmstedt Enonkoski 6) Pekka Tauriainen Taivalkoski 7) Tommi Matikainen Kouvola 8) Olli Ranto Pihtipudas 9) Janne Kaihua Rovaniemi 10) Erno Hämäläinen Imatra 11) Hannu Koskimies Lieksa 12) Jani Ranne Merikarvia (Ajo+lisäaika) (5,34+0,35) (5,30+1,00) (5,39+0,55) (5,45+0,55) (6,17+0,35) (6,07+0,50) (5,16+1,50) (5,59+1,10) (5,08+2,20) (5,31+2,00) (6,50+0,50) (7,33+1,55) Loppuaika 6,09 6,30 6,34 6,40 6,52 6,57 7,06 7,09 7,28 7,31 7,40 9,28 Jori Laine onnistui täydellisesti loppukilpailussakin. Jari Asikainen - rauhallisesti prossille. 27

3 Hiabin Pekka Lääkkö kirjaa tuloksia, Vehon Hyötyajoneuvojen Rami Ainiala tarkastaa.. Oulun torin helteessä kuormaajakisan finaalia seurasi runsaat puolentuhatta katsiojaa. Lahjomaton kello kertoo, että Jari Sarajärven kisasuoritus on alkanut vauhdilla SM-finaalin lähettäjänä toimii perinteisesti MKY:n puheenjohtaja. Ari Hämäläinen paukutteli suoritukset alkuun Oulussa. lopulta vain kaksi, mutta taso sitäkin kovempi. Mestari on Riitta Kekäläinen Kuopiosta ajalla Toiseksi sijoittui Kaisu Ahopelto Lappajärveltä, hänkin kovalla ajalla 7, 59. Riitan ajoaika oli miehetkin mukaanlaskien huippuluokkaa, 5,06. Lisäaikaa kertyi runsaat Kasvanut puuautossa Tuore Suomen mestari kuljetusyrittäjä Jori Laine kuvaa omaa elämäänsä määritelmällä kasvanut puuautoon, milteipä sinne syntynytkin. Isän matkassa on oltu aivan pienestä pitäen ja puuajo on tullut tutuksi. Isä Raimo Laine aloitti kuljetusyrittäjänä Vuonna 1991 Jorin veli Jarmo tuli mukaan yritykseen ja syntyi Kuljetus Raimo Laine Ky. Jorista tuli yrittäjä 2002, kun hän tuli yrityksen toiseksi omistajaksi isän jäädessä eläkkeelle. Yritys on UPM Metsän sopimusyrittäjä. - Meillä on puunajossa kaksi Sisua, niillä ajetaan puuta paljolti lähialueiden sahoille. Käytössä on Jonssin ja Logliftin nosturit. Loglift juuri samanlainen kuin tämä kisanosturi, 105S. Muun merkkisiä ei ole koskaan ollutkaan. Jori Laine oli ensi kertaa finaalissa, mutta kiertueella hän on ollut mukana aiemminkin. Viime vuonna voitin jo Tampereen alkukilpailun, mutta se ei vielä riittänyt finaaliin. - Paistaa se aurinko risukasaankin, tuumi tuore mestari palkintopaljouden keskellä. - Veneellekin varmasti käyttöä löytyy. Kalaan lähdetään jos ehditään. Kisaa seurannut appiukko lupasi pujolestaan tarjota kunnon mestaruuslöylyt. Kuljetus Raimo Laine Ky on kehittänyt toimintaansa nykyajan vaatimuksia vastaavaksi. Arvot antaumuksellinen työnteko, rehellisyys, luonnon ja ihmisten kunnioittaminen ovat selkeät. Katsokaapa vaikka yrityksen nettisivuja Tuomaristo tekee tarkkaa työtä määritellessään kuormasta tulevat virhepisteet. Hiabin Arto Moilanen, Alucarin Svante Peth ja Hiabin Henry Hagerlund laskevat Kari Malstedille virhesekunteja. kaksi minuuttia, pääosin siksi, että Riitta ei Kuopion sadekelissä yrittänytkään nippujen tasausta. - Ehkä tuota tasaamista pitäsi harjoitella ensi vuotta varten, laski pitkään puunajon parissa työskennellyt Riitta Oulussa palkintojenjakoa odotelleessa. Alkukilpailukierroksella ratkaistiin myös yli 60 -vuotiaiden mestaruus. Tiukassa sekuntikisassa veteraanimestaruuden vei jälleen Kari Rahikka Kouvolasta. Mestaruus on Karille jo viides. Hiabin, Veho Hyötyajoneuvot/Mercedes-Benzin ja SKAL:n yhteistyökumppaneineen järjestämä kilpailu käytiin tänä vuonna jo 24:ttä kertaa. Veho Hyötyajoneuvot / Mercedes- Benz oli tänä vuonna mukana ensimmäistä kertaa. 28

4 Veho Trucksin myyntijohtaja Juha Ruotsalainen ja Pohjois-Suomen aluejohtaja Pasi Karjalainen häärivät loppukilpailun järjestelytehtävissä. Kuormaajakiertueen pyörittämisestä pääosin vastaava Hiabin edustusjoukko oli viimeistä kertaa matkassa tällä kokoonpanolla. Eläkepäivät odottavat ainakin Pasi Perkolaa ennen seuraavaa kiertuetta. Hannu Iivanainen, Kalervo Rehmonen, Pekka Lääkkö, Henry Hagerlund, Arto Moilanen ja Pasi Perkola poseerasivat Oulun torilla. Tällä joukolla on muuten kokemusta nosturien parissa yhteensä lähes 200 vuotta! Kalervo Rehmonen ei löytänyt isoja poikkeamia Kari Malmstedtin kuormasta. Käskynjako tai paremminkin kuljettajakokous aloittaa finaalitapahtuman. Arto Moilanen kertaa säännöt. Kuormaajafinaalin tulospalvelu toimii vauhdilla. Jykin Erkki Kivelä huolehti rikitaalisen tulostaulun jatkuvasti ajan tasalle. Taustalta kurkistava Pasi Perkola puolestaan siirsi tulokset tietokantaan. 29

5 3333 KILOMETRIÄ SUOMEN TEITÄ 27 paikkakuntaa kiertänyt Puunkuormaajakiertue kulki tänäkin keväänä kilometriä pitkin Suomen teitä. Tuo kilometrimäärä kertyy lähes tarkalleen ainakin kun reitin katsoo navigaattorilla. Tunnettuja, pelkkiä kolmosia sisältäviä numerosarjoja on maailmassa muitakin. Kukapa ei muistaisi Veikko Hakulisen 50 kilometrin kulta-aikaa vuoden 1952 olympiakisojen 50 kilometriltä. Ei Veikonkaan aika ihan tarkkaan tuo ollut, mutta terävät kellomiehet pyöristivät ajan noihin numeroihin. Silloin syntyi legenda. Puunkuormaajakiertueesta on kasvanut elävä legenda jo ilman noita kolmosiakin. Vuodesta toiseen läpi valtakunnan suosittu kisakiertue kerää ison joukon puunajon ammattilaisia mittaamaan kuormaustaitojaan. Kenet oikein tosissaan, kenet paremminkin leikkimielellä. Osanottajamäärä on vakiintunut viime vuosina tuhannen osanottajan paikkeille. Tänä vuonna alkukilpailuissa oli mu kilpailukierros päättyy kilpailija oli Lasse Huhtinen. kana 980 kilpailijaa. Määrä on kiertuehistorian kolmanneksi paras. Osanottoennätys on peräisin viime vuodelta, silloin kuormaamassa kävi peräti kilpailijaa. Keväistä kiertuetta säestää perinteisesti vaihtelevat säät, käytiin kilpailukioerros sitten kevättalvella tai kesän korvalla, kuten nyt. Tarjolla oli jälleen kerran lunta, räntää, vettä ja tuulta parin aurinkoisen päivän lisäksi. Olosuhteista johtuen eri paikkakuntien tulokset eivät olekaan vertailukelpoisia. Suomessa puu- Kisakiertue vietiin läpi tänäkin keväänä hyvin perinteisessä suomalaisessa kevästäässä. Suojaa sään armoilla olleille tarjosi mm. Erkki Kivelän liikkuva toimisto. Kalervo Rehmonen, Hannu Iivanainen, Erkki Kivelä, Suvi Puntti, Marko Hono, Julius Närvä, Kari Palojärvi ja Ari Hämäläinen odottelivat viimeistä kisasuoritusta Jyväskylässä. 30

6 Timo Tukiainen teki Kuopiossa siistin työn. Sillä irtosi kotikaupungin alkukilpailun viides sija. Veho Groupin markkinointipäällikkö Rami Ainiala pääsi alkukierroksen aikana esittelemään useammallakin paikkakunnalla uudistunutta palveluverkostoa ja uuden ajan monimerkkikorjaamon toimintaa. Pasi Perkola viimeisen alkukilpailun kilpailupäällikkönä ja lähettäjänä oli stetsoneineen kuin lännenkuvien legenda John Wayne parhaimmillaan. SKALlin ja MKY:n emerituspuheenjohtaja Seppo Makkonen on tuttu näky kuormaajakiertueen yleisössä. Viimeistään finaalipäivänä. Yksi tämän vuoden kiertueen todellisista veteraaneista oli Jorma Jääskeläinen Leivonmäeltä. Ikää vuonna 1951 ensimmäisen puukuormansa tehneellä Jormalla on nyt 81 vuotta. Puunkuormaajakiertueella teräsmies on nähty joka kerran. Kari Rahikalle jo viides veteraanimestaruus Kari Rahikka on hallinnut viime vuosina veteraanisarjaa lähes suvereenisti. Kouvolalainen pitkän linjan puumies oli ykkönen tänäkin vuonna. Mestaruus oli Karille jo viides. Tämän vuoden veteraanisarjan kärki oli erittäin tasainen; kolme parasta mahtuivat seitsemän sekunnin sisään. Veteraanisarjan parhaat 1) Kari Rahikka Kouvola ) Seppo Lavikka Savitaipale ) Juhani Salonen Eurajoki ) Esko Ämmälä Rovaniemi 7.41, 5) Pertti Lähivaara Kuopio 7.48, 6) Teuvo Koljonen Viitasaari 7.51, 7) Jorma Nurminen Tuulos 8.07, 8) Antti Paananen Tampere 8.13, 9) Mikko Flyktman Uurainen 8.41, 10) Reino Ilonen Virrat 8.46, 11) Mikko Lamminen Ruovesi 8.46, 12) Matti Kangas Haapajärvi Kaikkiaan veteraanisarjassa oli 57 osanottajaa. Ari Lyijynen, Veho Groupin kuljetusneuvoja, koeajatti alkukilpailukierroksen aikana uutta Actrosta ja kokosi ison pinon kuljettajakommentteja. ta ajetaan kuitenkin kaikissa olosuhteissa, joten parhaat erottuvat aina luvulla puunkuormaajakisaa on hallinnut Kai Sirén. Hän on voittanut mestaruuden peräti neljä kertaa. Hän oli tietysti mukana tänäkin vuonna, mutta jäi rannalle niukkaakin niukemmin. Ensimmäiseltä varasijalta ei Lahden alkukilpailun Venttiilit ja venttiililohkot Suodattimet Öljyn kunnonvalvonnan tuotteet Jäähdyttimet ON NYT OSA HYDAC-RYHMÄÄ Entistä kattavampi komponentti- ja järjestelmätarjonta kaikkeen koneenrakennukseen nyt samasta osoitteesta! HYDAC OY Kisällintie Vantaa Postitorvenkatu Tampere Puh: Fax: Laajan sovellusalueemme tuotteet löydät Paineakut Elektroniikkaa Sylinterit Muut varusteet 31

7 Jouni Torvinen Juankoskelta sai Kuopiossa loppuajan 7,04. Pihtiputaalainen Terho Laitinenkin on siirtynyt veteraanisarjaan. Kuopiossa osui samaan kuvaan enemmänkin huippuosaamista. Karjalan lennoston Hornetien nousureitti kun osui Toivalan kisapaikan ylle. Reino Tuovinen Varpaisjärveltä kävi Kuopiossa. Osanotto hänellekin tärkeämpi kuin menestys. Lääninmestarit 2009 Puunkuormaajakisat lääninmestaruudet ratkotaan alkukilpailukierroksella. Mestareilla on paikka loppukilpailussa. Tämän vuoden läänien mestarit (loppuajan edessä suluissa ajoaika ja virheistä syntynyt lisäaika): Länsi-Suomi: Jori Laine ( ) 5.10 Itä-Suomi: Hannu Koskimies (4.55+0,35) 5.18 Oulun Lääni: Jari Sarajärvi (4.55+0,25) 5.20 Etelä-Suomi: Tommi Matikainen ( ) 5.41 Lappi: Janne Kaihua (5.35+0,50) 6.25 Kiertuetapahtumat kiinnostivat tietysti nyt monella paikkakunnalla Sisuja myyvää Hannu Heikkilää. Kuuluuhan hänkin pitkäaikaisiin kiertuejärjestäjiin. Kilpailevan nosturimerkin kauppias Jouni Porokka kävi tänä vuonna hakemassa puukon Pihtiputaalta. MKY:n toiminnanjohtaja Kari Palojärvi ikuisti tapahtumia omiin ja järjestön arkistoihin. Neste Oilin Sirpa Metsävainio ja Katri Ekström jakoivat rukkasia oikein urakalla. Kuormavälineen Matti Svensk ehti monelle paikkakunnalle. Jani Ylälehto ilmoittautuu. Pasi Perkola kyselee kuulumiset. Monella kiertueella Neste Oilin edustajana mukana ollut Eero Kinnunen kävi kyselemässä kuulumiset Veho Groupin myyntipäällikkö Jani Toloselta ja Hiabin Pekka Lääköltä Pihtiputaalla. Välillä on aikaa ottaa rennomminkin kuten JYKIn Mikko Virolainen Pihtiputaalla. JYKI kuuluu perinteisesti kiertuekumppaneihin. 32

8 Jokaisen alkukilpailupaikkakunnan voittaja palkitaan. Tässä pari paikkakunnan parasta tämän vuoden kiertueelta. Vasemmalla Jyväskylän voittaja Teemu Flyktman saa pokaalinsa Pasi Perkolalta. Oikealla Hannu Iivanainen ojentaa palkinnon Kuopion voittajalle Jari Asikaiselle. Jari selvisi myös loppukilpailuun ja otti siitä pronssia. Marko Kananen Haapajärveltä ei hosunut Pihtiputaalla. Loppuaika painui hieman päälle 12 minuutin. Kisapäivän kiireissä HK:n Sininen on todellinen välipalavaltti, tietää Pekka Lääkkö. Vanhoja mestareita. Jukka Jääskeläinen (ylh.) Pekka Villman (oik. ylh.) ja Matti Karomäki ovat jokainen voittaneet vuosien varrella Suomen mestaruuden ja olleet finaalissa useamman kerran. Jukka on mestari vuodelta 1998, Matti vuodelta 2003 ja Pekka vuodelta Tällä kertaa kukaan heistä ei yltänyt finaaliin. voittaja yltänyt finaaliin. Ja lopuksi triviaalitiedon päivitys. Kuormaajakiertueella on 24 vuoden aikana ollut yhteensä kilpailijaa. Puukkoja on jaettu tietysti yhtä monta. Nyt jäädään odottamaan ensi vuoden juhlakiertuetta. 33

9 Timo Koljonen (vas.) mätti Kuopiossa ajan 7,34. Markus Kinnunen puolestaan oli Pihtiputaan kolmonen hyvällä ajalla Paikkakuntien parhaat Jokaisen kilpailupaikkakunnan paras palkittin komealla pytyllä. Tässä voittajat paikkakunnittain. Mukana myös kaikki 6 minuutin rajan alittaneet. Suluissa paikkakunnan osanottajamäärä) Nummela (18) Staffan Homberg 6,09 Rauma (28) Jani Ranne 5,29 Pori (19) Simo Hakasuo 6,03 Tampere (51) Jori Laine 5,10 Lahti (45) Kai Sirén 6,02 Kouvola (32) Tommi Matikainen 5,41 Lappeenranta (42) Janne Nuutinen 6,13 Imatra (41) Erno Hämäläinen 5,48 Mikkeli (39) Ville Siiskonen 6,35 Savonlinna (40) Esko Malmstedt 6,30 Kitee (25) Petri Jekkonen 6,30 Joensuu (37) Petri Varkoi 5,50 Varkaus (23) Jari Paunonen 6,59 Kuopio (50) Jari Asikainen 5,22 Kari Malmstedt 5,30 Pihtipudas (39) Olli Ranto 5,45 Iisalmi (35) Juha Heinonen 6,06 Lieksa (31) Hannu Koskimies 5,18 Kajaani (37) Mika Huusko 6,51 Kuhmo (33) Jari Kyllönen 6,55 Kuusamo (50) Jari Sarajärvi 5,20 Pekka Tauriainen 5,57 Rovaniemi (47) Janne Kaihua 6,25 Oulu (44) Seppo Karvonen 6,19 Nivala (34) Jari Nikunen 6,56 Pietarsaari (28) Ari Ahopelto 7,10 Seinäjoki (29) Esa Seppälä 7,19 Haapamäki (35) Jussi Hintikka 6,33 Jyväskylä (48) Teemu Flyktman 6,09 Eero Pasanen pohti puunkuljetusken ja metsäteollisuuden tilaa yleisemminkin Erkki Kivelän kanssa Pihtiputaalla. Kahvien ohella pientä purtavaa oli tarjolla joka paikkakunnalla. Kuopiossa mentiin kunnon pyttipannulla. 34

Kai Sirénille kolmas puunkuormaajam

Kai Sirénille kolmas puunkuormaajam 71 Tämän vuoden puunkuormaajamestaruus ratkesi Porin torilla Kai Sirénille kolmas puunkuormaajam - Ei varmasti riitä loppuun nut alkukilpailujen nopein mies Viimeisessä parissa ovat kak- nittelemaan Siréni;

Lisätiedot

Kiertueella taas lähes 1.000

Kiertueella taas lähes 1.000 Tämän vuoden alkukilpailukierros lähti liikkeelle totuttua aiemmin. Monella paikkakunnalla talven ote oli vielä vahva. Näin myös Nummelassa kiertueen alkaessa. Kiertueella taas lähes 1.000 Puunkuormauksen

Lisätiedot

Jari Sarajärvi alkukilpailujen

Jari Sarajärvi alkukilpailujen 61 Alkukilpailujen nopeimman ajan tehnyt Jari Sarajärvi on yksi kiertuehistorian kokeneimpia ja menestyneimpiä kilpailijoita. Kuusamolainen on tänä vuonna mukana loppukilpailussa jo 11:ttä kertaa. Taskussa

Lisätiedot

Kai Sirén vei neljän. Puunkuormaajakiertueella uusi osanottoennätys: 1054 kilpailijaa. Kai Sirén Pornaisista on Puunkuormauksen

Kai Sirén vei neljän. Puunkuormaajakiertueella uusi osanottoennätys: 1054 kilpailijaa. Kai Sirén Pornaisista on Puunkuormauksen 17 Puunkuormaajakiertueella uusi osanottoennätys: 1054 kilpailijaa Kai Sirén vei neljän Hiabin toimitusjohtaja Pekka Vartiainen ojensi voittopalkinnot. Kai Sirén Pornaisista on Puunkuormauksen Suomen mestari

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

22. Puunkuormaajakiertue hakee Puunkuormaajakiertue on ollut varmaakin varmempi kevään. Tavoitteena 1.000 osanottajaa

22. Puunkuormaajakiertue hakee Puunkuormaajakiertue on ollut varmaakin varmempi kevään. Tavoitteena 1.000 osanottajaa 7 Tavoitteena 1.000 osanottajaa 22. Puunkuormaajakiertue hakee Puunkuormaajakiertue on ollut varmaakin varmempi kevään merkki jo yli kahden vuosikymmenen ajan, niin tänäkin vuonna. Suuren suosion saavuttanut,

Lisätiedot

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw) N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu

Lisätiedot

Tampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja:

Tampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: LUOKKA M-D Nimi Seura Liitto Tulos (tas) (x) (viim.s.) 1. Karhu Tuula Mättäjät Joensuu 1302 (150) 2. Heinonen Marja Pmma Tampere 1262 (186) 3. Saukkonen Eeva

Lisätiedot

Tulokset viesti SKAL ja Taksiliiton mestaruusviesti

Tulokset viesti SKAL ja Taksiliiton mestaruusviesti SKAL ja Taksiliiton mestaruusviesti Kauhajoella 22.3.2015 T U L O K S E T Kauhajoen Karhu *Kilpailun sarjat: *M150 ; M1501 ; M1502 ; M1503 ; M151 ; M1511 ;

Lisätiedot

XV SKAL TALOUDELLISUUSAJO JYVÄSKYLÄSSÄ 9.9.2006. Auto. Ford Connect 1,980 13,86 5,051 2,551 1,000

XV SKAL TALOUDELLISUUSAJO JYVÄSKYLÄSSÄ 9.9.2006. Auto. Ford Connect 1,980 13,86 5,051 2,551 1,000 Sija. Luokka 1 Pakettiautot enintään 2000kg I 1. 3. Käyttöauto Oy Jyväskylä Risto Vainio Ilkka Mansala 2. 18. Markku Lehisto Jaakko Riikonen Raimo Alm 3. 9. Markku Lehisto Markku Lehisto Juha Tammisto

Lisätiedot

Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015

Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Miehet halli päiväys tulos ka. sarjat 2s. Pasi Uotila Ailec, Helsinki Tali 1.10.2006 600 300,0 300 300 Toni Laine Räme, Lohja Kupittaa 9.3.2007 600 300,0 300

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani

AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani 1 Tapani Kalliomäki Pori 060 390 2 Sami Leppänen Parikkala 035 700 3 Jarmo Kauppinen Mänttä 064 765 4 Pentti Ignatius Joensuu 039 965 5 Risto Ruuth Kouvola

Lisätiedot

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15)

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) 1991 Siilinjärvi/Tarinaharju Hcp, 36 reikää 1. Seppo Jolkkonen Porvoo 2. Mikko Juntunen Kuopio 3. Arto Teronen Helsinki 1992 Nokia River Golf 1. Mikko

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain

Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain MIEHET Kajaanin Kipinä: Henri Väyrynen KajKi 1991 : 10,92 +1,5 Kajaani 27.7. Pituus: 7,74 +1,3 Lappeenranta 4.6. 7,53 +0,8 Lahti 15.6.

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

Luokka 1 Pakettiautot enintään 2000kg Ilmoittaja I-ohjaaja II-ohjaaja Rattipojat Oy Tuomas Tiusanen Kalle Rahikainen

Luokka 1 Pakettiautot enintään 2000kg Ilmoittaja I-ohjaaja II-ohjaaja Rattipojat Oy Tuomas Tiusanen Kalle Rahikainen Luokka 1 Pakettiautot enintään 2000kg I 1. 7. Rattipojat Oy Tuomas Tiusanen Kalle Rahikainen Matka: 202,94 km Nissan Primastar 2,000 13,79 6,795 3,398 1,000 Luokka 2 Kuorma-autot enintään 2500kg I 1. 9.

Lisätiedot

Kuormaajakiertueen alkupäivät toivat mukaan paljon uusia kisaajia. Suomenmestarin etsintä taas täydessä vauhdissa

Kuormaajakiertueen alkupäivät toivat mukaan paljon uusia kisaajia. Suomenmestarin etsintä taas täydessä vauhdissa Varma kevään merkki Puunkuormaajakiertue käynnistyi tutussa paikassa Nummelassa Myllylammin Nesteellä. Suurin muutos aiempiin vuosiin näkyy hyvin kuvassa. Kisa-autoina ovat nyt Mercedes-Benz Actrosit.

Lisätiedot

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 8 N:o 1 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

ESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI

ESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI ESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI / 1. Teemu Honkanen Tuomo Heinonen os. 390 os. 390 2. Helmut Jurgensson Martin Adorf maa- ja vesirakennusalan työntekijä 3. Esko Karhu Matti

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti , Strömberg Jaana Blooper

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti , Strömberg Jaana Blooper ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti 1382 0 1382 230,3 279 2 Strömberg Jaana Blooper Helsinki 8 1377 48 1329 221,5 268 3 Helminen Jouni Giants

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Tenuskebat Kotipojat Porski Kone MP Rohellus Kone MP Porski Kotipojat Rohellus Tenuskebat Kone MP Porski Yhteensä 19 pelaajaa Semi Finaali O M S Y J Hassinen Mikko AMIGOS

Lisätiedot

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 Sarja: Miehet, yleinen Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 2 puolimaraton M / Hyttinen Antti / Fenestra Rytky 01:20:54 3 puolimaraton M / Hämäläinen

Lisätiedot

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi 2.-3.9.2016 Miehet pistebogey Hcp # Pelaaja Oppilaitos Slope Out In Tulos CBA +/- EGA 1 Koskinen Henry Turun ammatti-instituutti 32 14 21 35-0.5 Kyllä 2 Palsi

Lisätiedot

SIJA NIMI NRO SEURA JOUKKUE PISTEET

SIJA NIMI NRO SEURA JOUKKUE PISTEET Miehet 1 Etelä-Aho Teemu 265 Lakeuden Urheilukalastajat 3265 2 Niittymaa Ari 52 Viialan perhokalastajat x 3030 3 Ollikainen Juha-Pekka 35 Mikkelin Kalamiehet Mi1 2970 4 Kervinen Esa 169 Iisalmen pilkkijät

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Kone MP HyZä Porski Tenuskebat Rockottajat Kotipojat Yhteensä 15 pelaajaa O M S Y J Intke Niko AMIGOS 0+0 0+0 0+0 0+0 0+1 0+1 6 0 2 2 0 Hassinen Mikko AMIGOS ei pel. ei pel.

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Liiton erikoiskilpailu Keuruu Tervaken kilpailu Hutunki Syyskisa Äänekoski Syyskynnöt Jyväskylä Valmet erikoinen Hutunki Talven odotus Jyväskylä Silver open Äänekoski X-Games Keuruu Kaamoskaadot

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi Kauno Kyhälä Sakari Ukonmaanaho Kari Kuoppamaa Reijo Puurunen Jorma Halonen Petri Pitkänen Ari Grönstrand Risto Ruostetsaari Risto Pekkala

Lisätiedot

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät 51 kg 67 kg 1. Antti Juntumaa Oulun Tarmo 1. Rainer Tapio Rovaniemen Reipas 2. Jukka Arola Otanmäen Työv.Urh. 2. Kalevi

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Valmet EK Äänekoski KESKI-SUOMEN RANKING Valvoja:Jkl Nimi Seura Liitto Luokitus Pisteet yht. 1 Nurminen Kari VKK Jyväskylä Y 44 21 23 2 Kallio Jesse Giants Pori N 42 25 17 3 Varma Seppo Muurke

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TKEK = Työväen Kala- ja Eräkerho Kirkkonummi = Kirkkonummen Kala- ja Metsämiehet H-linna = Hämeenlinnan Kala ja Erä ry TEM = Tesoman Erämiehet ry TULOKSET

Lisätiedot

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015 M12 11:00:00 3 Eetu Vimpari 40145859 Kajaanin Hiihtäjät 11:00:00 4 Konsta Korhonen 40129190 Kainuun Hiihtoseura 11:00:00 5 Topias Törmäkanga 40114888 Sotkamon Jymy 11:00:00 6 Tommi Huusko 40082728 Ristijärven

Lisätiedot

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus LUONNOS Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen taajuusalueiden käyttösuunnitelmasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Sunila ja Nurmo

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Sunila ja Nurmo Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 15.-16.10.1966, Sunila ja Nurmo 1. Ilmari Huhtala Lapuan Virkiä 2. Jorma Kujanne Tampereen Painimiehet 3. Matti Huhtala Lapuan Virkiä 1. Eino Juusela Nurmon Jymy 2.

Lisätiedot

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic 11.6.-15.6.2016 tulokset 1 SAARINEN, Jari Par 72 10 2 VIINIKAINEN, Jarkko 1 73 8 3 LESKINEN, Jouko 1 73 6 4 TIAINEN, Eetu 2 74 5 5 PULKKINEN, Jari 2 74 4 6 MUTANEN, Jyrki

Lisätiedot

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015. SIJA M12 3km TULOS

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015. SIJA M12 3km TULOS SIJA M12 3km TULOS 1. 4 Konsta Korhonen 40129190 Kainuun Hiihtoseura 0:09:13 2. 6 Tommi Huusko 40082728 Ristijärven Pyry 0:09:15 3. 8 Tuukka Tolkkinen 40231813 Sotkamon Jymy 0:09:17 4. 5 Topias Törmäkanga

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä su 10.7.1994 Hakunilan Kisa - Haapajärven Pesä-Kiilat pt tulos: 2-0 (8-4, 4-2) yleisöä: 302 st: Helge Korjus

Ensimmäinen tehtävä su 10.7.1994 Hakunilan Kisa - Haapajärven Pesä-Kiilat pt tulos: 2-0 (8-4, 4-2) yleisöä: 302 st: Helge Korjus Jyrki Käki kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1968 1994 Koria ei A-tasolle valittu 7 0 7 0 0 0 0 Helge

Lisätiedot

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) 15.2.2005/MK Lääni, Saapuneet asiat, kpl Käsitellyt asiat,kpl Käsitellyt tiedoksiantoasiat, kpl Avoinna ulosottoasioita kpl Henkilökunta,

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8.

1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8. 3.11.2010 Lopullinen Raahen Vesan SM-mitalistit 1921-1999 Koonnut Eero Ukonaho 1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksu. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä,

Pm-hirvenjuoksu. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä, Pm-hirvenjuoksu Nilsiä, 18.07.2015 Yksilökilpailut Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 80 Haapamäen Hs 558 (-1m/+12m/-6m/-2m)

Lisätiedot

10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja N. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja H

10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja N. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja H 10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50 1. Matti Gröger 1. Jari Kallio Kokemäki 97 94 97 98 96 97 579 2. Joni Röman HKI 95 95 94 97 96 99 576 3. Lasse Voutilainen LP/Joensuu 94 96

Lisätiedot

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 176 N:o 22 Liite 2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 2.1 Analoginen radiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Taajuus ERP (MHz) (kw) AAVASAKSA 87,9 10 AAVASAKSA AAVASAKSA

Lisätiedot

1 9 Lappi Arttu Puijon Hiihtoseura 66,0 64,8 18,5 19,0 18,5 19,0 19,0 56,5 121,3 64,0 60,0 18,5 18,5 18,5 19,0 19,0 56,0 116,0 237,3

1 9 Lappi Arttu Puijon Hiihtoseura 66,0 64,8 18,5 19,0 18,5 19,0 19,0 56,5 121,3 64,0 60,0 18,5 18,5 18,5 19,0 19,0 56,0 116,0 237,3 Pienmäen SM-kilpailu Tekn.asiantjaSeppo Hiltunen K 64 Arv.tuomari Esko Venäläinen JHS ry Tuomarit - C - Pekka Heikkinen - E - Pertti Laaksonen Pit.kerroin +/ 2,4 1 9 Lappi Arttu Puijon Hiihtoseura 66,0

Lisätiedot

RUNKOSARJA 1994 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su Imatran Pallo-Veikot - Oulun Lippo 1-2 (7-1, 3-4, 0-1) 2656

RUNKOSARJA 1994 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su Imatran Pallo-Veikot - Oulun Lippo 1-2 (7-1, 3-4, 0-1) 2656 RUNKOSARJA 1994 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 8.5.1994 Imatran Pallo-Veikot - Oulun Lippo 1-2 (7-1, 3-4, 0-1) 2656 Hannu Kokkala Pekka Haapalainen su 8.5.1994 Kankaanpään

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

StoraEnso OYJ VIRMUTJOKI 13.6.2015 METSÄSTYSAMMUNNAN KESÄLAJIEN MESTARUUSKILPAILUT

StoraEnso OYJ VIRMUTJOKI 13.6.2015 METSÄSTYSAMMUNNAN KESÄLAJIEN MESTARUUSKILPAILUT StoraEnso OYJ VIRMUTJOKI 13.6.2015 METSÄSTYSAMMUNNAN KESÄLAJIEN MESTARUUSKILPAILUT HAULIKKO TULOKSET SIJA NIMI SEURA ALKU LOPPU YHTEENSÄ SARJA 1 Härkönen Janne PEM 23 21 44 M 2 Korpi Kai E-E 20 23 43 M

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

SKAL:n & Taksiliiton hiihtomestaruuskilpailut Tulostettu klo Sivu 1 STL 6v 1km Lähti : 3 Keskeytti : 0 Hylätty : 0

SKAL:n & Taksiliiton hiihtomestaruuskilpailut Tulostettu klo Sivu 1 STL 6v 1km Lähti : 3 Keskeytti : 0 Hylätty : 0 Tulostettu 12.03.16 klo 13.30.05 Sivu 1 STL 6v 1km 1 503 Savolainen Anni Kuopion Taksiautoilijat ry 17.35,9 0,0 2 504 Vepsäläinen Julianna Suonenjoen Taksiautoilijat r 20.29,5 +2.53,6 3 502 Juvani Iiris

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Kouvolan VETREÄT VETERAANIT toivottavat lämmintä kesää kaikille!

Kouvolan VETREÄT VETERAANIT toivottavat lämmintä kesää kaikille! Kouvolan VETREÄT VETERAANIT Hyvät veteraani siskot ja -veljet Meillä on nyt oma napakat-palsta, johon voitte kirjoittaa mieleen tulevia toiveita ja ehdotuksia toimintaamme. Kirjoitukset voi jättää Rauskille.

Lisätiedot

Lihavalmistealan ehdokkaat

Lihavalmistealan ehdokkaat Lihavalmistealan ehdokkaat Aki Ahonlinna logistiikkatyöntekijä, osaston varaluottamusmies, Jukka Alanko laitosmies, pääluottamusmies, Honkajoki Oy, Honkajoki Jari Eronen työsuojeluvaltuutettu, Jussi Granlund

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

HUOLTOLIIKELUETTELO 01.01.2014. ESPOO Espoon Kodinkonehuolto Oy Torpanmäki 3 02740 ESPOO p. (09) 250 5700 www.espoonkodinkonehuolto.

HUOLTOLIIKELUETTELO 01.01.2014. ESPOO Espoon Kodinkonehuolto Oy Torpanmäki 3 02740 ESPOO p. (09) 250 5700 www.espoonkodinkonehuolto. HUOLTOLIIKELUETTELO 01.01.2014 ESPOO Espoon Kodinkonehuolto Oy Torpanmäki 3 02740 ESPOO p. (09) 250 5700 www.espoonkodinkonehuolto.fi EURA VM-Huoltokeskus Kärjenkuja 5 32700 HUITTINEN p. 010 666 7686 www.vm-huoltokeskus.fi

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

vauhtiveneet Poker Run keräsi POKER RUN 2012

vauhtiveneet Poker Run keräsi POKER RUN 2012 Poker Run keräsi vauhtiveneet Hankoon T e k s T i V e s a L e p p ä L k u V a T J u k k a p a k a r i n e n Yksi Suomen suurimmista moottorivenetapahtumista keräsi jälleen vauhtiveneet Hankoon elokuun

Lisätiedot

Kuhmolainen Maraton 2015

Kuhmolainen Maraton 2015 Kuhmolainen Maraton 2015 T U L O K S E T Kilpailun sarjat: MYLM; NYLM; M40M; N40M; M50M; M60M; MP; NP; M40P; N40P; M50P; N50P; M60P; N60P; M10; N10; MYLM Miehet Maraton 42.2 km 1. Daniel Kannapinn Selbstläufer

Lisätiedot

Nuoret 28.4.2012 29.4.2012 1.5.2012 Kokonaistulos Ville Lappi Pielavesi 9665 Janne Lappi Pielavesi 8830 Mikko Juurikka Pudasjärvi 5892

Nuoret 28.4.2012 29.4.2012 1.5.2012 Kokonaistulos Ville Lappi Pielavesi 9665 Janne Lappi Pielavesi 8830 Mikko Juurikka Pudasjärvi 5892 32617 16751 49368 Nuoret 1 Ville Lappi Pielavesi 9665 4858 14523 2 Janne Lappi Pielavesi 8830 3843 12673 3 Mikko Juurikka Pudasjärvi 5892 4050 9942 4 Elina Luokkanen Taivalkoski 4424 2402 6826 5 Tuomas

Lisätiedot

A-mestaruus. B-mestaruus

A-mestaruus. B-mestaruus Porin Keilailuliitto Porin Keilahalli RKL:n keilailumestaruus henkilökohtaiset mestaruudet, miehet ja naiset, 6 sarjaa eu 12.04.2010-02.05.2010 Valvoja:RKM Pori (Porin Rakennusmestariyhdistys ry) A-mestaruus

Lisätiedot

LAPPEENRANTA 2010 JOUKKUETULOKSET

LAPPEENRANTA 2010 JOUKKUETULOKSET LAPPEENRANTA 2010 JOUKKUETULOKSET Sij. Seura Nimi Slope Out In Yht. J-tulos 1 Golf Porrassalmi Seppo Jantunen 18 13 20 33 Alice Virtanen, kapt. 19 15 16 31 Anne Kulju 12 17 14 31 Lasse Miettinen 9 16 14

Lisätiedot

1 (5) TULOKSET STPU:N JALKAPALLON SM-TURNAUS 2004, 4.9.2004 EERIKKILÄN URHEILUPUISTO, TAMMELA

1 (5) TULOKSET STPU:N JALKAPALLON SM-TURNAUS 2004, 4.9.2004 EERIKKILÄN URHEILUPUISTO, TAMMELA 1 (5) TULOKSET STPU:N JALKAPALLON SM-TURNAUS 2004, 4.9.2004 EERIKKILÄN URHEILUPUISTO, TAMMELA Mitaliottelujen tuomareina toimivat Pekka Heinonen ja Tapani Tähtikunnas. Lisäksi tuomaritehtävissä toimivat

Lisätiedot

INFRA ry:n edustajisto 2015

INFRA ry:n edustajisto 2015 INFRAn edustajisto 1 :n edustajisto 2015 VARSINAINEN JÄSEN VARAJÄSEN INFRA Häme ry Ari Virtanen Henrik Bos Maanrakennus Ahti Virtanen Oy VRJ Länsi Suomi Oy Rääkköläntie 5 Laatoittajantie 3 36200 Kangasala

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

Lapin Yleisurheilu ry TILASTOT 2008

Lapin Yleisurheilu ry TILASTOT 2008 Lapin Yleisurheilu ry TILASTOT 2008 100m 18 Ville Kortelainen LapLu 11.25 +1.4 Kajaani 19 Arttu Hirvonen LapLu 11.31 +1.3 19.6. Pudasjärvi Timo Törmänen LapLu 11.52 +0.8 19.6. Pudasjärvi 11.43 Tornio 15

Lisätiedot

Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020. Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta

Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020. Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020 Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta Stefan Borgman, pj Mauri Nousiainen Mikael Rosenberg Samuli Hujo Antero Lehti Erkki Penkari Markus Niemelä Kimmo

Lisätiedot

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos:

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: Poliisien SM suunnistuskilpailut 22.8.2013 Raaseporissa Lähtöluettelo N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: M 61 10:30 Risto Vesaluoma 97688 Jokilaaksojen poliisilaitos 62 10:32 Janne Vasenius

Lisätiedot

RKL:n Hiihto-mestari 2013 haastehiihdon tulokset

RKL:n Hiihto-mestari 2013 haastehiihdon tulokset RKL:n Hiihto-mestari 2013 haastehiihdon tulokset Etunimi Sukunimi Yhdistys kilometrit Hannu Lahti Tampere 3360 Sakari Ukonmaanaho Oulu 3120 Martti Pulkkinen Pohjois-Kymi 2755 Arto Virtanen Turku 2400 Ari

Lisätiedot

SKAL Litra Päivässä - taloudellisuusajot Auto Renault Master Etuvetu autom. (*1,04) 2,340 10,23 8,259 3,394

SKAL Litra Päivässä - taloudellisuusajot Auto Renault Master Etuvetu autom. (*1,04) 2,340 10,23 8,259 3,394 / korjauskerroin VIP Matka: 123,86 km I 1. 103 Liikkuva Poliisi/liitto Jarmo Weijo Juha Kokko 2. 104 YLE Keski-Suomi Pekka Ilmoniemi Tomi Rossi 3. 101 Renault Jukka Oja Reijo Virtamo 4. 105 SKAL Ahti Myllys

Lisätiedot

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011 TULOSPALVELU Lions SM-pilkki 27.3.2011 Järjestäjä: LC Parikkala/Siikalahti. Paikka: Parikkala Simpelejärvi Kilpailijoita yhteensä: 143 Kilpailukala: Ahven Yhteiskalamäärä: 95.8 kg Sarjat: M60 (Miehet alle

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

, HELSINKI, Jyry

, HELSINKI, Jyry 14. - 16.2.1975, HELSINKI, Jyry 1. Raimo Hirvonen Helsingin Paini-Miehet 3. Raimo Rasinkangas Lapin Kaira 1. Kari Toivonen Viipurin Voimailijat 2. Martti Pykäläinen Outokummun Vesa 3. Kari Väliaho Muhoksen

Lisätiedot

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset 1(5) SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset Rullaluistelu 300m, miehet 1)Tommi Lahti If Femman 50,7 1) Jukka Korpi Kristiinan Urheilijat 31,2 1) Urmas Leirost Lahden

Lisätiedot

METSÄSTYSAMMUNTOJEN ETELÄ-SUOMEN LÄÄNINMESTARUUSKILPAILUT JA SML:N KYMEN PIIRIN LOPPUKATSASTUKSET JOUTSENOSSA 5.7.2015

METSÄSTYSAMMUNTOJEN ETELÄ-SUOMEN LÄÄNINMESTARUUSKILPAILUT JA SML:N KYMEN PIIRIN LOPPUKATSASTUKSET JOUTSENOSSA 5.7.2015 METSÄSTYSHAULIKKO SIJ A MIEHET Alkuk Finaal i TULOS 1 Roiha Matti Särkisalmen Seudun Metsästysyhdistys 23 24 47 2 Suuronen Janne Kympin Kyttääjät 23 22 45 3 Korpi Kai Oravalan Metsästäjät 22 22 44 4 Pitkänen

Lisätiedot

6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet

6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet 6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet 1. Reino Salimäki Kuortaneen Kunto 2. Veikko Järvelä TUL / Haukiputaan Heitto 3. Kaarlo Nykänen TUL / Koiton Riento 1. Raimo Taskinen TUL / Kemin Into 2. Jorma Virolainen

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2016 MIEHET YLEINEN. Kilpnro: Nimi: Seura: Paino / g

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2016 MIEHET YLEINEN. Kilpnro: Nimi: Seura: Paino / g LAPIN MESTARUUSPILKKI 2016 MIEHET YLEINEN 1. 8. Kokkonen Jouni Meri-Lapin urheilukalastajat 9780 2. 6. Uusitalo Jari Meri-Lapin urheilukalastajat 5545 3. 41. Ohtonen Kari 5520 4. 17. Sipola Jani Keminseudun

Lisätiedot

English Sporting SM 2016, Pori. TULOKSET Y17 sarja

English Sporting SM 2016, Pori. TULOKSET Y17 sarja TULOKSET Y17 sarja 1 Rissanen Jarkko Y17 TorSA 98 2 Ojansuu Oliver Y17 SSG 91 3 Lindh Oliver Y17 SSG 86 4 Markkula Pekka Y17 SA 76 5 Mäkinen Ukko-Pekka Y17 (tyhjä) 73 6 Selen Anton Y17 SSG 68 TULOKSET

Lisätiedot

Lahti Bowl. LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, Date: 01/11/2014 Time: 17:37. Best team details

Lahti Bowl. LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, Date: 01/11/2014 Time: 17:37. Best team details Lahti Bowl LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, +358440420300 Date: 01/11/2014 Time: 17:37 Tournament: Miesten Liittomylly 2014 Event: Alkukilpailu Best team details Squads: Sunnuntai 26/10 klo 10.30,

Lisätiedot

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot