Kehitysehdoituksia Tervareitistölle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kehitysehdoituksia Tervareitistölle"

Transkriptio

1 Kehitysehdoituksia Tervareitistölle LUONTO- JA YMPÄRISTÖALAN OPISKELIJAT PSK-AIKUISOPISTO Haurinen LYO syyskuuta 2016

2 Johdanto Tervareitistö on Oulun Sankivaarasta Rokualle menevä reitti, jonka kesälinjaus on 100 kilometriä pitkä. Se kulkee kolmen kunnan alueella ja on perustettu Muhoksen kohdalla on valittavana myös vaihtoehtoinen reittilinjaus, joka käy kuntakeskuksessa. Luonto- ja ympäristöalan opiskelijat kartoittivat Tervareitistöä opiskelijaprojektin tiimoilta Projektin tarkoitus oli kartoittaa reitin kunto, vaaranpaikat ja varustetaso sekä reitin maisemalliset, että kulttuurilliset kohokohdat. Reitti kuljettiin viidessä noin 20 kilometrin osassa ja vaihtoehtoisesta kohdasta kartoitettiin pohjoinen eli Lemmenpolkua pitkin kulkeva linjaus. Tervareitistö kulkee vaihtelevassa maastossa ja näyttää kulkijalle mahtavasti koko pohjoispohjanmaalaisen luonnon moninaisuuden. Sen varrella on myös paljon esihistoriallisia paikkoja, kulttuuri- ja luonnonhistoriaa. Tervareitistö on vähän tunnettu reitti, mutta se ansaitsisi parempaa tunnettavuutta. Se toisi reitille lisää kulkijoita ja näin ollen myös pusikoituminen, joka paikka paikoin reitillä on nähtävissä, hidastuisi. Kokonaisuutena reitti kaipaa ehostusta mm. pitkospuiden korjausta ja reittimerkkien uudelleen maalausta tai kiinnittämistä. Lisäksi sen varrelle kaivataan lisää levähdys- tai taukopaikkoja sekä vesipisteitä km: Sankivaara Ylikiimingintie a) Reitin aloituspisteen sijainti Sankivaaran golfkentän reunalta on vaikeasti löydettävissä. Tarkkaa infoa reitin alkupisteestä ei juuri löydy internetistäkään, ja painettu kartta on liian suurpiirteinen, jotta reitin aloituspaikalle voisi suunnistaa. b) Pitkokset Sanginjoen ylityksen jälkeisen pellon takana huonokuntoiset c) Reitti kulkee enimmäkseen selkeitä polkuja ja reitti on hyväkuntoinen, reittimerkkejä on sopivasti. Taukopaikkoja ensimmäisen 20 kilometrin matkalla on Pilpajärvellä ja Pilpakankaalla, mutta niistä puuttuvat puuceet. Nuotiopaikkoina ne ovat kuitenkin hyväkuntoisia ja suht helposti huollettavissa. d) Matkalammella voisi olla pitkoksilla levähdyspaikka. e) Ennen Kallioselän autiotupaa pitkosten päät märissä kohdissa on myllätty pyörillä kävely kelvottomiksi. Kävelijä ei pääse kuivin jaloin pitkoksille. Kaipaisi pitkosten pidennystä. f) Kallioselän autiotuvalla on hyvä taukopaikka Tervareitin varrella. Se on reitin ainoa yöpymistupa. Kallioselältä löytyy tuvan lisäksi nuotiopaikka, puucee, sauna ja kota sekä vesipiste (lähde). g) Reitti Kallioselältä Ylikiimingintielle (834) on osin huonokuntoinen. Reitti vaatisi raivaamista ja maiseman siistimistä km: Ylikiimingintie Halinsaari a) Puuceet puuttuvat Tervajärveltä, Matkajärveltä ja Halinsaaresta. Nuotiopaikkoina ne ovat kuitenkin hyviä taukopaikkoja reitin varrelta. Käymälät lisäisivät niiden SIVU 1

3 käyttömukavuutta ja vähentäisivät luontoon kohdistuvaa jätekuormitusta. Tervajärven laavu ongelmallinen sijainnin vuoksi, sillä se on saavutettavissa lähinnä jalkaisin. Matkajärvelle ja Halinsaareen pääsee joko autolla tai mönkijällä huoltoa varten. b) Ylikiimingintieltä lähtevän metsätien päässä on sora-alue, johon kertyy vettä. Sen ylitys on hankalaa, koska siinä ei ole pitkoksia. Nyt siinä on laitettu kävelijöiden toimesta pieniä rankoja, mutta se ei ole riittävä. c) Polttopuita ei ole Tervajärvellä eikä Halinsaaressa (käyntikerralla). d) Osin reitti vaatii risukoiden raivaamista. Mm. ennen Korkalonvaaraa pitkospuut ja/tai polku peittyy vitikkoon sekä nokkoskasvustoon. e) Korkalonvaarasta lähdettäessä reitti menee vähän hukkaan ja löytyy vähän matkan päästä Monttaan päin (Korkalonvaaran jälkeen reitti myös jakautuu kahteen vaihtoehtoon, tämä ei selkeästi näy tien varressa), kunnes taas häviää talojen välissä (pohjoinen reitti). f) Pyhäkosken voimalaitoksen puuceet kaipaa ehostusta, vaikka ovatkin ihan toimivat. g) Pitkospuut ennen Halinsaarta voivat olla todella liukkaan, koska niille on kertynyt paljon pudonneita lehtiä yms. h) Ylikiimingin tien ylitys paikka olisi luonnollinen välilähtöpaikka, mutta se on autoilijoille huonosti merkitty, lisäksi siinä kohtaa ei ole kunnollista pysäköintipaikkaa. Talvireitin vastaava kohta merkitty autoilijoille hyvin ja sieltä löytyy pysäköintipaikka. Halinsaari - Pällin voimalaitos a) Reitti kulkee pääsääntöisesti ajotien vartta. b) Pällissä uimarannalla on huonokuntoinen puucee. Vaatii kunnostusta km: Pällin voimalaitos Utajärvi (junaradan ylityskohtaan asti): a) Lääväsuolla on pitkoksia veden alla; pahemmin keväisin ja syksyisin, mutta keskellä kuivaa kesähellettäkin osa pitkoksista on veden alla. b) Lääväsuon 8 km:n osuudelle olisi hyvä saada levennys- ja levähdyspaikka; siellä ei ole mitään kohtaa missä evästellä tai jossa ryhmä voisi esim. kuunnella opastusta. c) Sotkajärven / Kivijärven kinttupolun risteyksen jälkeen (n. kohdassa WGS84: lat , lon ) reitti menee täysin pusikkoiseksi (nokkosta ja vadelmapuskaa) ja häviää. Seuraavassa karttajäljessä on ko. kohta toisesta suunnasta tullessa; se kulkee pellonviertä, mutta reittimerkkejä ei ole, ja sitten reitti sukeltaa nokkos- ja SIVU 2

4 vadelmapusikkoon. Pellonreunassa ei ole varsinaista polkua lainkaan, vaan reitti on multainen, savinen ja erittäin hankala kulkea. Lisäksi kulkija ei voi edes olla varma, missä reitti varsinaisesti menee. d) Sotkajärven laavu kannattaisi ehkä poistaa kartasta/esitteestä; se on niin huonossa kunnossa ja poikkeaa niin pitkälle reitiltä. e) Utajärvi/kohta, missä reitti ylittää Vaalan tien ennen Saviniemeä Merilän uimaranta/laavu: Tämän karttajäljen alku- (ja paluupisteestä) Muhokselle päin lähdettäessä (katso karttajälki ja kuva) on kohta, jossa reitti menee pellonreunaan ja sitten pusikkoon. Reittimerkit häviävät myös. Huom! Kuva on otettu kesäkuun alussa; elokuun alkuun mennessä pusikko on yli metrin korkuista. f) Pian Vaalantien ylityksen jälkeen (Muhokselta Utajärvelle päin mennessä) on kohta, jossa pitkokset ovat olleet jo pari kesää todella huonossa kunnossa, ja pusikoituneet (kuva otettu suuntaan Utajärvi-Muhos, ts. pohjoinen on ylhäällä). SIVU 3

5 g) Saviniemessä reitin varsi on avohakattu ja maisemat ovat rujoja. h) Penkkatiellä reitti häviää parissa kohtaa (mm. Saviniemen päässä) joko pitkään pusikkoon/kelkkareitille. SIVU 4

6 i) Kylän jälkeen ennen Utasta kohta, jossa reittimerkit häviävät pusikkoon, n. Kohdassa WGS84: lat , lon j) Penkkatieltä Utasen kohdalle saavuttaessa ja linjalle jatkaessa reitti häviää; merkit ovat pajukossa jota voisi varmaan vähän raivata. k) Utasen jälkeen on todella vaarallinen tie 22:n ylitys (100 km/h-rajoitus), jolle nyt ei paljon voi tehdä, paitsi että esitteen karttaan se kannattaisi ehkä merkitä jollain vaaran merkillä. SIVU 5

7 l) Ylityksen jälkeen linjalta poistumisen jälkeen reittimerkki on ollut kaatuneena maahan pitkään (en tiedä onko tänä kesänä korjattu). m) Todella isoja avohakkuita; myös reittimerkkejä tällä kohtaa hävinnyt. n) Utaselle olisi hyvä saada taukopaikka. Laavu, tulipaikka ja puucee palvelisi hyvin patikoijia ja mahdollisesti myös kalastajia km: Utajärvi (junaradan ylityskohta) Rokua a) Junaradan ylityskohdassa voisi olla isommat varoitusmerkit ja esim. pyöräilijöille kiertopuomit, jotta radalle ei pääsisi kulkemaan hidastamatta. b) Matkajärven pohjoispuolella kesä- ja talvireitit erkaantuvat toisistaan. Näiden kyltitystä voisi selkeyttää. c) Matkajärven ja Vähäjärven välillä kesäreitti kulkee hiekkatietä taimikossa. Pohjoisesta päin tultaessa reitin käännös risteävälle tielle jää herkästi huomaamatta, koska reittimerkki peittynyt kasvaneeseen taimikkoon. d) Vähäjärven rannalla on uimaranta pukukoppeineen, mutta kunnollinen nuotiopohja istuimineen lisäisi paikan varustetasoa taukopaikkana reitin varrella. Myös puucee lisäisi taukopaikan viihtyisyyttä. Ranta on helposti saavutettavissa huoltoa varten autolla. e) Ahmasjärven rannalla sijaitsevan Seurantalon pihapiiristä löytyy avoin laavu sekä puucee. Nämä ovat kuitenkin huonokuntoiset, mutta huollettuina palvelisivat hyvin Tervareitistön käyttäjiä. SIVU 6

8 f) Seurantalon jälkeen kesäreitti kulkee Ahmasjärveä ympäri pitkin Ahmasjärventietä (18606). Reittimerkit tienlaidassa harvakseltaan. Reitti poikkeaa tieltä ennen Räisälää ja suuntaa kohti Ahmaksen kalevalaista perinnekylää. Tässä reittimerkitys saisi olla näkyvämmin ja tiheämmässä, muutoin reitiltä voi harhautua. g) Perinnekylän jälkeen reitti ylittää Ahmastien (8293) ja jatkuu peltotietä Roinilan ohi kohti Keisarintietä. Reittimerkit ovat haalistuneet ja niitä on liian harvassa, ilman tarkkaa tietoa suunnasta oikeaa reittiä ei välttämättä tunnista. h) Keisarintietä reitti jatkuu noin 200 metriä (reittimerkkejä harvassa puissa tien sivussa) ja kääntyy sen jälkeen huomaamatta oikealle Tolppakaarron suuntaan. Ensimmäinen merkkitolppa on liian kaukana metsän puolella ja sille ei mene selkeää polkua. i) Tolppakaarrossa reittimerkit kuitenkin loppuvat ja polku katoaa, koska alueella on tehty taimikon harvennustöitä ja reitti on peittynyt ja merkkipuita kaadettu. Polkua on siis liki mahdoton seurata tässä kohtaa reittiä. Alue vaatisi raivausta ja uusia reittimerkkejä. Olemme nimenneet tämän kohdan leikkisästi Bermudan kolmioksi, sen verran siellä on tiettävästi kulkijoita harhaillut. Taimikon jälkeen Tolppakaarrosta etelään päin polku jatkuu suorana ja hyväkuntoisena Rokuan suuntaan. j) Rokualla Kirvesjärven kodalta lähtien Tervareitti kulkee samoja polkuja muiden patikkareittien kanssa. Tervareitti on merkattu puihin oransseilla täplillä, mutta suuntakylteissä Tervareittiä ei mainita. Reitiltä voi siis eksyä, mikäli seuraa vain tekstikylttejä eikä huomaa etsiä täplämerkkejä puista. Rokualla polut kuitenkin hyväkuntoisina ja Kirvesjärven kota hyvä taukopaikka. k) Rokua Health & Span edustalla polkujen risteys, josta oikea suunta kohti Rokuanhovia lähes mahdoton havaita. Tekstikylteissä ei edelleenkään mainintaa Tervareitin kesäreitistä ja seuraava Tervareitti-tolppa aivan liian kaukana risteyksen jälkeen. SIVU 7

9 l) Reitti kylpylältä opastuskeskus Supalle jatkuu hyväkuntoisia teitä ja kuntopolkuja, mutta matkan varrelta on kaatunut todella monta merkkitolppaa. Etenkin opastuskeskuksen ympäristössä lojuu kaatuneita tolppia. Kuvassa kaksi kaatunutta tolppaa. Ensimmäinen ennen suojatietä ja toinen Supan liittymässä. SIVU 8

10 m) Opastuskeskuksen jälkeen Tervareitin kesäreitti jatkuisi asfalttitietä pitkin Rokuanhoville, mutta lähin reittimerkki on vaikeasti havaittavissa tien vierellä mäen jälkeen. Muut patikkareitit Supan luota ohjataan kuntopolulle, joka seurailee tietä metsän puolella Rokuanhoville asti. Suosittelisimme Tervareitinkin siirtämistä kulkemaan muiden reittien kanssa polkua pitkin. n) Reitti päättyy Rokuanhovin takana mäen päälle oleville infotauluille. Rokuanhovin ollessa auki se palvelee reitin käyttäjiä taukopaikkana. o) Myös hiihtostadionin laavu on mainio evästelypaikka, tosin puita siellä ei ole ja vessa puuttuu (Rokuanhovin ollessa kiinni.) Yhteenveto Kaikkinensa reitti vaatii pientä ehostusta, jotta olisi mukava kulkea. Raivauksella, reittimerkkien ja pitkosten uusimisella tekisi jo ihmeitä. Huippureitiksi se saataisiin muutamalla lisätaukopaikalla ja parilla vesipisteellä sekä puuceiden lisäämisellä. Tällaisille lähiretkeilyreiteille on koko ajan enemmän kysyntää. Oppilaiden tekemän kyselyn tuloksena (Pohjois-Suomen Erämessut 2015) suurin osa ei tiennyt tästä reitistä ollenkaan. Parempi palvelurakenne tuo enemmän kulkijoita ja siten myös reitti pysyy parempana. Lisänä uudistettu kartta reitistä toisi ihmiset helpommin reitille. Tämän hetkisellä kartalla ei maastoon voi lähteä. Tänä vuonna reitille jo järjestettiin asiakaspalveluita (Tervapatikka) ja tulevaisuudessa on tarkoitus järjestää niitä enemmänkin ja tuoda myös kansainvälisiä asiakkaita reitistölle. Tämä vaatii parempaa infraa, koska kv-asiakkaat ovat vaativampia kuin pääsääntöisesti kotimaiset. Toivomme, että tästä selvityksestä on kunnille apua ja näin saataisiin hieno reitti käyttökuntoon sekä suurempaan suosioon. SIVU 9

Ylikiimingin retkeily- ja taukopaikat

Ylikiimingin retkeily- ja taukopaikat Lapin Ammattiopisto Oulun 4H-yhdistys, Ylikiimingin toimisto Ylikiimingin retkeily- ja taukopaikat Tehnyt: Luonto- ja ympäristöalan opiskelija Emmi Wathén Tämä on tehty oppilastyönä yhdessä Ylikiimingin

Lisätiedot

Peuran Polku. Kunnostusarvio

Peuran Polku. Kunnostusarvio Peuran Polku Kunnostusarvio 26.10.2018 Peuranpolku Peuran polku on 115 km:n mittainen retkeilyreitistö Pohjois-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa Suomenselän vedenjakajalla. Kulkeminen on vapaata ja merkitty

Lisätiedot

Reittiopas. Härkätie Hämeenlinnasta Turkuun. Rauno Huikari

Reittiopas. Härkätie Hämeenlinnasta Turkuun. Rauno Huikari Reittiopas Härkätie Hämeenlinnasta Turkuun Rauno Huikari Alkusanat Reittioppaan tarkoituksena on esittää ymmärrettävässä ja helposti luettavassa muodossa Hämeen Härkätien reitti valmistusajankohdan kartoilla.

Lisätiedot

Luontoreittien esteettömyyskartoitus

Luontoreittien esteettömyyskartoitus Luontoreittien esteettömyyskartoitus Evo, Hämeenlinna Evon alue on yksi Etelä-Suomen suurimmista metsäalueista. Evon retkeilyalueella kulkijan käytössä on yhteensä noin 8500 hehtaarin suuruinen alue, jossa

Lisätiedot

DIGITRAIL ESTEETTÖMYYSKARTOITUS TAMMELA

DIGITRAIL ESTEETTÖMYYSKARTOITUS TAMMELA DIGITRAIL ESTEETTÖMYYSKARTOITUS TAMMELA TAMMELAN SININEN REITTI 4 KM Tammelan sininen reitti alkaa Hämeen luontokeskuksen pihalta. Polun alku on melko leveä, mutta sen alussa on heti jyrkkä ylämäki, jota

Lisätiedot

Kuva: Veikko Hahmo. Suomi100v. LUONTOHELMIKOHDE Pirkkalassa TAAPORINVUORI- KURIKKAKALLIO

Kuva: Veikko Hahmo. Suomi100v. LUONTOHELMIKOHDE Pirkkalassa TAAPORINVUORI- KURIKKAKALLIO Kuva: Veikko Hahmo Suomi100v. LUONTOHELMIKOHDE Pirkkalassa TAAPORINVUORI- KURIKKAKALLIO Retkelle lännestä Mistä retkelle: Kuntakeskusta, Takamaa, Vähäjärvi Kävellen kohti Takamaata ja moottoritien alikulun

Lisätiedot

Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma

Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma Kauppi-Niihaman vertaissuunnittelu, kevät 2019 Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma Pirkanmaan polkujuoksu ry / Tampere Trail Running Jarkko Bamberg & Manu Humppi Kauppi-Niihaman polkuverkosto

Lisätiedot

REILA reittimerkintöjen turvallisuus, pilottialueena Lappi 2015-2018

REILA reittimerkintöjen turvallisuus, pilottialueena Lappi 2015-2018 Sisältö Merkissä väri: teemat, maastokartta, kestävyys, Viitat Paikka Mitä: symbolein Etäisyys, km Suunta Paikan nimi (Kohde) Saavutettavuus/esteettömyys/vaativuus Etäisyys Yksinkertaistettu Ulkomaalaisten

Lisätiedot

Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta

Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Kaikki ykköset 3, 5, 7 ja 10km radoilla oli lyhyemmät ykköset (56 ja 53). 9, 12 ja 15km radoilla pidemmät (62 ja 67). Lyhyillä ykkösillä oli

Lisätiedot

NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU

NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU 43 NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU 44 Kevyen liikenteen reittitarkastelu välillä Sahanteränkatu Enqvistinkatu 1. Työn sisältö ja tarkoitus Reitti alkaa Sahanteränkadun päästä ja päättyy

Lisätiedot

Ajankohtaista Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa Jari Ylläsjärvi

Ajankohtaista Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa Jari Ylläsjärvi Ajankohtaista Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa Jari Ylläsjärvi Lapin Luontopalvelujen hoitamien kansallispuistojen käyntimäärät 2017 Kansallispuisto Käyntimäärä Muutos % Pallas-Yllästunturi 553

Lisätiedot

DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI

DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI Lopen sininen retkeilyreitti 3 km Lopen sininen reitti lähtee Tauluntien varressa olevalta pysäköintialueelta. Reitti kulkee aluksi kapeaa polkua pitkin mäntymetsikön

Lisätiedot

Kymijoen ulkoilureitti. Karttakysely asukkaille helmikuussa 2018

Kymijoen ulkoilureitti. Karttakysely asukkaille helmikuussa 2018 Kymijoen ulkoilureitti Karttakysely asukkaille helmikuussa 2018 Kysely toteutettiin Maptionnaire karttakyselynä. Kysely oli auki 24.1. 25.2.2018. osoitteessa www.kouvola.fi/kymijoenreitti. Vastaajien lukumäärä:

Lisätiedot

REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1

REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1 REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1 KEVYEN LIIKENTEEN REITTITARKASTELUT KESKUSTASTA ITÄÄN - ESISELVITYS 1. Työn sisältö ja tarkoitus Keskustasta itään suuntautuva reitti kulkee Lapinniemestä Rauhaniementien

Lisätiedot

retkeilyreitit: Kolinpolun reittiseloste etelästä pohjoiseen

retkeilyreitit: Kolinpolun reittiseloste etelästä pohjoiseen retkeilyreitit: Kolinpolun reittiseloste etelästä pohjoiseen SAATTEEKSI Olen kulkenut luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitempiä polkuja Reiteistä Traileiksi -projektin toimeksiannosta kesien 2013-14 aikana.

Lisätiedot

Kytäjä-Usmi Ulkoilualue

Kytäjä-Usmi Ulkoilualue Kytäjä-Usmi Ulkoilualue 1 Tervetuloa Kytäjä-Usmi ulkoilualueelle Kytäjä-Usmi ulkoilualueen luonto ja alueella sijaitsevat retki kohteet tarjovata loistavat mahdollisuudet lenkkeilyyn, pyöräilyyn, grillaukseen,

Lisätiedot

KAIKKI REITIT MERKITTY REITTI

KAIKKI REITIT MERKITTY REITTI KAIKKI REITIT MERKITTY REITTI Reitit on merkitty maastoon keltaisella värillä. Polku on helppoa ja soveltuu näin ollen myös vähemmän maastopyöräilykokemusta omaaville. Reittiopasteet sijaitsevat leirintäalueella

Lisätiedot

TERVEISIÄ TARVAALASTA

TERVEISIÄ TARVAALASTA TERVEISIÄ TARVAALASTA TIESITKÖ, ETTÄ TARVAALA ON MAAKUNNALLISESTI ARVOKASTA MAISEMA- ALUETTA. TARVAALASSA ON MYÖS VALTAKUNNALLISESTI ARVOKASTA RAKENNUSPERINNETTÄ. NO NIIN, ASIAAN! eli hieman taustaa Sotilasvirkata-losta

Lisätiedot

Hämeenkyrö Ahrolantien asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi v. 2010

Hämeenkyrö Ahrolantien asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi v. 2010 1 Hämeenkyrö Ahrolantien asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi v. 2010 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Timo Jussila Kustantaja: Hämeenkyrön kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Muinaisjäännös...

Lisätiedot

RYYTIPOLUN KATUSUUNNITELMA SEKÄ KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SULKULANTIELLÄ RYYTIPOLUN JA RUULAHDENTIEN VÄLILLÄ

RYYTIPOLUN KATUSUUNNITELMA SEKÄ KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SULKULANTIELLÄ RYYTIPOLUN JA RUULAHDENTIEN VÄLILLÄ MUISTUTUS 4.2.2014 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki RYYTIPOLUN KATUSUUNNITELMA SEKÄ KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SULKULANTIELLÄ RYYTIPOLUN JA RUULAHDENTIEN VÄLILLÄ Jyväskylän kaupunki suunnittelee

Lisätiedot

FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy LAUSUNNOT JA MUISTUTUKSET VASTINEINEEN 1 (4) Jonkerin ranta-asemakaavan ehdotus J.Isoherranen 18.11.

FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy LAUSUNNOT JA MUISTUTUKSET VASTINEINEEN 1 (4) Jonkerin ranta-asemakaavan ehdotus J.Isoherranen 18.11. FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy LAUSUNNOT JA MUISTUTUKSET VASTINEINEEN 1 (4) KUHMON KAUPUNKI JONKERIN RANTA-ASEMAKAAVA, EHDOTUKSEN TOINEN NÄHTÄVILLÄOLO 1.10-31.10.2013 Kaavaehdotuksesta saatiin 5 lausuntoa

Lisätiedot

TSAARIN LÄHDE: PUISTOSUUNNITELMA VATIMENPOHJA, VIROLAHTI YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS V1 12.7.2010

TSAARIN LÄHDE: PUISTOSUUNNITELMA VATIMENPOHJA, VIROLAHTI YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS V1 12.7.2010 TSAARIN LÄHDE: PUISTOSUUNNITELMA VATIMENPOHJA, VIROLAHTI YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS V1 12.7.2010 YMPÄRISTÖSUUNNITTELU HARJU- SOINI KY Ympäristösuunnittelu Harju-Soini Ky Sivu 1/7 YLEISTÄ Suunnittelun

Lisätiedot

Pohjois-Espoon ratsastuspolut Kiti Santamala

Pohjois-Espoon ratsastuspolut Kiti Santamala Pohjois-Espoon ratsastuspolut 29.08.2018 2 Sijainti Pohjois-Espoo kartat.espoo.fi/ 3 Sijainti Pohjois-Espoo Oittaa Nupuri Röylä Reitti kulkee pääsääntöisesti Bodom-järven ympärillä ja sen varrella asustelee

Lisätiedot

Tutustuminen Riikaan, 2-3 tuntia? Ihan Riikan keskustaan ei autolla kannata mennä, autoilla on siellä rajoituksia.

Tutustuminen Riikaan, 2-3 tuntia? Ihan Riikan keskustaan ei autolla kannata mennä, autoilla on siellä rajoituksia. Majakkamatka 2015 Liettuaan ja Latviaan, aikatauluja 9.4.2015/eh 12.7.2015/eh 26.7.2015/eh lisätty tietoa Kuurin kyntään luonnonsuojelualueen maksusta 8.8.2015/eh lisätty tietoa Klaipedan nätävyyksistä

Lisätiedot

Väliväylä Kannuskoski - Pyötsiä 9 km

Väliväylä Kannuskoski - Pyötsiä 9 km Kannuskoski - Pyötsiä 9 km Sulunkoski, niva / I- N 60 57.179' E 27 09.474' (WGS84) Kivisessä koskessa on oikeassa reunassa oleva suora ja kapea kivetön ränni. Kyykoski, I N 60 57.221' E 27 09.632' (WGS84)

Lisätiedot

Toimitus nro (12) Dnro MMLm/16390/33/2012

Toimitus nro (12) Dnro MMLm/16390/33/2012 Toimitus nro 2012-425396 1 (12) HALTUUNOTTOKATSELMUKSEN PÖYTÄKIRJA Kohde: Kantatien nro 68 liikenneturvallisuuden parantaminen, liittymäjärjestelyt välillä Vieresjoki - Kivipuro, Lappajärvi Lyhennykset:

Lisätiedot

Turvalliset ja asiakaslähtöiset reittimerkinnät - ohjeistus. REILA, kuntakokoukset, syksy 2016

Turvalliset ja asiakaslähtöiset reittimerkinnät - ohjeistus. REILA, kuntakokoukset, syksy 2016 Turvalliset ja asiakaslähtöiset reittimerkinnät - ohjeistus REILA, kuntakokoukset, syksy 2016 Ohjeistuksen runko Alustava sisällys Opastekokonaisuuden muodostaa: Opastetaulut: reittien lähtöpisteissä sekä

Lisätiedot

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Kooste mielipiteistä: Virkistys Karperönjärvi on virkistyksen kannalta

Lisätiedot

PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita

PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Taustaa: Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita 6.5.2019 Kysymys lapsiystävälliselle Kittilälle. Esitys Sodankyläntien

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI

TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI Kehittämisyhdistys Kalakukko ry RAKE-hanke Juankoskentie 7A 73500 Juankoski TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI Kyselylomake postitettiin 13.2.2009 Kangaslahden kylän maanomistajille,

Lisätiedot

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.

Lisätiedot

SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS. Tilanne

SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS. Tilanne SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS Tilanne 7.12.2028 LÄHTÖKOHTIA Suunnittelukohteena Saaren koulu keskustaajamassa Nykyisiä rakennuksia korvataan uudisrakennuksilla Etäisyyskartta 3/5 km Ala- ja yläkoulurakennukset

Lisätiedot

MÖKILLE SAMMALNIEMEEN

MÖKILLE SAMMALNIEMEEN MÖKILLE SAMMALNIEMEEN Lähde kaupungin kiireestä Sammalniemen luontoon viettämään unohtumaton loma! Raision Seudun Lasten Tuen mökki on avoinna ympärivuoden, mökki sijaitsee Juupajoella Sammalniemen leirikeskuksen

Lisätiedot

Sopiva paikka asuinrakentamiselle. Yleiskaavakyselyn tuloksia 1 (13) 2018

Sopiva paikka asuinrakentamiselle. Yleiskaavakyselyn tuloksia 1 (13) 2018 Sopiva paikka asuinrakentamiselle Yleiskaavakyselyn tuloksia 1 (13) Yleiskaavakyselyn tuloksia 2 (13) Sopiva paikka asuinrakentamiselle Vastaajien lukumäärä Yleiskaavakyselyn tuloksia 3 (13) Sopiva paikka

Lisätiedot

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn!

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn! 1 Liite 9: Kyselylomake Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn! Helsingin kaupungin ympäristökeskus tekee Vanhankaupunginlahdelle uutta hoito- ja käyttösuunnitelmaa. Lähtökohtana

Lisätiedot

Luonnosta liiketoimintaa ja hyvinvointia

Luonnosta liiketoimintaa ja hyvinvointia Luonnosta liiketoimintaa ja hyvinvointia 2016 Reittisuunnittelu Pirjo Räsänen Matkailureitin pääkohtia Minimivaatimukset: Reitillä on oltava nimi Reitillä on huomioitu turvallisuustekijät Reitin viitoitus

Lisätiedot

NORDENSKIOLDINKADUN KATUSUUNNITELMA (piirrokset 29866_1 ja 29866_2)

NORDENSKIOLDINKADUN KATUSUUNNITELMA (piirrokset 29866_1 ja 29866_2) HELSINGIN POLKUPYÖRÄILIJÄT RY MUISTUTUS PL 81 00531 HELSINKI pj@hepo.fi 23.6.2011 www.hepo.fi Epävirallinen muistutus alueen katu- ja liikennesuunnittelijoille Helmer Berndtson Kaisa Lahti Marek Salermo

Lisätiedot

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi 17.1.2013 Willitys tmi Marjo Lindberg Sisältö Selvitysalueen sijainti 3 Yleistä 3 Menetelmät 3 Sysivuoren luonto, yleistä 3 Kartta 4 Kuvaukset Sysivuoren luonnosta

Lisätiedot

++Luontop 2.5.2002 15:04 Page 1

++Luontop 2.5.2002 15:04 Page 1 ++Luontop 2.5.2002 15:04 Page 1 C M Y CM MY CY CMY K ++Luontop 2.5.2002 15:04 Page 2 PL 32, 90015 OULUN KAUPUNKI www.ouka.fi/tekninen PL 124, 90101 OULU, puh. (08) 315 8300 www.vyh.fi/ppo/ppo.htm OULUN

Lisätiedot

Hirviniemi HIRVINIEMI

Hirviniemi HIRVINIEMI Hirviniemi HIRVINIEMI 62 09,3' N 29 09,5' E Kaunis niemenkärki pitkän ja kapean järvenselän etelärannalla. Kallioiden vieressä pieni ja viihtyisä lahden poukama. Lisäksi kalliossa on kiinnityslenkit. Satamaan

Lisätiedot

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Loviisassa

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Loviisassa Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Loviisassa 28.6.2018 Kyselyn tausta ja vastaukset Kysely toteutettiin sekä suomeksi että ruotsiksi osana Loviisan liikenneturvallisuustoimija -hanketta. Kyselyn

Lisätiedot

WSC7 analysointia. 24.2.2013 Vanha-Ulvila

WSC7 analysointia. 24.2.2013 Vanha-Ulvila WSC7 analysointia 24.2.2013 Vanha-Ulvila Rastiväli 1 Lyhin valinta on sininen Sininen vai Punainen: sininen voi olla pari sekuntia nopeampi. Kesällä keltainen oikaistaisiin katkoviivalla merkittyä reittiä

Lisätiedot

LASTEN MIELIPITEIDEN KUULEMINEN ROVANIEMEN OSAYLEISKAAVAA VARTEN

LASTEN MIELIPITEIDEN KUULEMINEN ROVANIEMEN OSAYLEISKAAVAA VARTEN LASTEN MIELIPITEIDEN KUULEMINEN ROVANIEMEN OSAYLEISKAAVAA VARTEN 30.6.2011 Mun Vuoro! kysyi lasten mielipidettä Rovaniemen keskustan liikenteestä Kalevan Nuorten Liiton kesäleirillä kysyttiin lasten mielipiteitä

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: KARHUNPOLKU2 Teljosta Ruunaalle

Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: KARHUNPOLKU2 Teljosta Ruunaalle Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: KARHUNPOLKU2 Teljosta Ruunaalle KARHUNPOLUN POHJOINEN OSA pohjoisesta etelään TELJOSTA RUUNAALLE SAATTEEKSI Kuljin luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitkät reitit

Lisätiedot

YHDISTETYN JALKAKÄYTÄVÄN JA PYÖRÄTIEN RAKENTAMINEN LAAJAVUORENTIELLE RANTASIPIN LUOTA MUTKAPOHJAAN

YHDISTETYN JALKAKÄYTÄVÄN JA PYÖRÄTIEN RAKENTAMINEN LAAJAVUORENTIELLE RANTASIPIN LUOTA MUTKAPOHJAAN MUISTUTUS 15.10.2013 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki YHDISTETYN JALKAKÄYTÄVÄN JA PYÖRÄTIEN RAKENTAMINEN LAAJAVUORENTIELLE RANTASIPIN LUOTA MUTKAPOHJAAN Jyväskylän kaupunki ja Keski-Suomen

Lisätiedot

Aulanko. Matkailija rautatieasemalta Aulankoon. Tuukka Virtanen

Aulanko. Matkailija rautatieasemalta Aulankoon. Tuukka Virtanen Aulanko Matkailija rautatieasemalta Aulankoon Tuukka Virtanen Hämeenlinnan rautatieasema Hämeenlinnan rautatieasemalla pysähtyy päivittäin noin parisenkymmentä Helsingin ja Tampereen välillä kulkevaa lähi-

Lisätiedot

Koivusaaren luontopolku

Koivusaaren luontopolku KARTTAESITE Koivusaaren luontopolku 100 m Koivusaaren luontopolku sijaitsee Ounasjoen suistosaaressa, 2,3 km Rovaniemen keskustasta pohjoiseen. Pitkos tetun ja helppokulkuisen polun pituus on 2,5 km. Opasteet

Lisätiedot

Firmaliiga Högbacka

Firmaliiga Högbacka Firmaliiga 16.5.2017 Högbacka Analyysi reittihärvelipiirrosten pohjalta A-rata 3-4: Pitkä väli, jossa oli useita eri reitinvalintavaihtoehtoja. Haasteita oli rastilta lähdössä ja toteutuksen sujuvuudessa.

Lisätiedot

HCR 2013 Kaupunkimittausosasto, Helsinki 019/2013

HCR 2013 Kaupunkimittausosasto, Helsinki 019/2013 HCR 2013 Kaupunkimittausosasto, Helsinki 019/2013 Course measurement data sheet Course name: HCR tarkistusmittaus Date: 19.5.2013 Measurer: Kari Ristanen Time: 15:18 start 18:25 end Temperature: 22 20

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: SUSITAIVAL Möhköstä Patvinsuolle

Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: SUSITAIVAL Möhköstä Patvinsuolle Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: SUSITAIVAL Möhköstä Patvinsuolle SUSITAIVAL etelästä pohjoiseen MÖHKÖSTÄ PETKELJÄRVELLE SAATTEEKSI Kuljin luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitkät reitit Reiteistä

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn sääntövisa

Kävelyn ja pyöräilyn sääntövisa Kävelyn ja pyöräilyn sääntövisa OIKEAT VASTAUKSET JALANKULKIJA: jalan, suksilla, rullasuksilla, luistimilla tai vastaavilla välineillä liikkuva ja potkukelkan, lastenvaunujen, leikkiajoneuvon, pyörätuolin

Lisätiedot

LIITE 5. KOSTEIKKOHTEIDEN KUVAUS. PERUSTETTAVAT KOSTEIKKOKOHTEET (kuvaus Paakkonen 2014)

LIITE 5. KOSTEIKKOHTEIDEN KUVAUS. PERUSTETTAVAT KOSTEIKKOKOHTEET (kuvaus Paakkonen 2014) LIITE 5. KOSTEIKKOHTEIDEN KUVAUS PERUSTETTAVAT KOSTEIKKOKOHTEET (kuvaus Paakkonen 2014) 3: Kurosenlahden rannalla alavaa peltoa, ympärillä kohteelle loivasti viettävää rinnepeltoa. Hyvin potentiaalia kosteikoksi,

Lisätiedot

RUSKAVAELLUS KEMIHAARAAN

RUSKAVAELLUS KEMIHAARAAN RUSKAVAELLUS KEMIHAARAAN 11.-18.9. 2017 Maanantai 11.9. Salo Savukoski, 1250 km, Joulumuorin tupa jossa majoitus mökeissä. Tiistai 12.9. Savukoski Kemihaara, n. 110 km, aamupala Samperin Savotassa. Kemihaara

Lisätiedot

Saarijärvi, Multia Soidinmäen tuulipuiston muinaisjäännösinventointi 2013

Saarijärvi, Multia Soidinmäen tuulipuiston muinaisjäännösinventointi 2013 1 Saarijärvi, Multia Soidinmäen tuulipuiston muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Sepänmaa Timo Jussila Tilaaja: Megatuuli Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Inventointi... 5 Liite museoviranomaisille:

Lisätiedot

LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22

LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 Rakennukset, kulttuurihistoria Korpelan tilan entisessä talouskeskuksessa sijaitsevat asuinrakennus,

Lisätiedot

Kytäjä-Usmi Ulkoilualue

Kytäjä-Usmi Ulkoilualue Kytäjä-Usmi Ulkoilualue Tervetuloa Kytäjä-Usmi ulkoilualueelle Hyvinkäällä sijaitsevan Kytäjä-Usmi ulkoilualueen luonto ja alueella sijaitsevat retki kohteet. Tarjoavat loistavat mahdollisuudet lenkkeilyyn,

Lisätiedot

LUONTOLAUKAA KODAT&LAAVUT

LUONTOLAUKAA KODAT&LAAVUT LUONTOLAUKAA KODAT&LAAVUT Hyvä lukija Kaikkialla ympärillämme, kuten luonnossa on pieniä asioita,jotka tuovatiloa arkipäivään.niinsuomen ihana luonto vuodenkiertoineen ja kaikkine uusine ihmeineen tuovatmeille

Lisätiedot

Sipoo Hangelby-Box mt. 170:n parantamisalueen muinaisjäännösinventointi 2012

Sipoo Hangelby-Box mt. 170:n parantamisalueen muinaisjäännösinventointi 2012 1 Sipoo Hangelby-Box mt. 170:n parantamisalueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: FINNMAP Infra Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 4 Vanhat

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KYLIEN KUULUMISIA

POLVIJÄRVEN KYLIEN KUULUMISIA POLVIJÄRVEN KYLIEN KUULUMISIA Seuraavat ideat, kommentit, toiveet ja ehdotukset on kerätty 10.12 järjestetyssä Polvijärven kylien illassa. Iltaan oli kutsuttu asukkaita. Läsnä oli kunnan edustaja, sekä

Lisätiedot

Jyväskylän pienten järvien melontareitit

Jyväskylän pienten järvien melontareitit Jyväskylän pienten järvien melontareitit Melonnan harrastus kasvaa Melonnan harrastajia on Suomessa noin 18 500 (2001) ja määrä kasvaa koko ajan. Aktiivimelojia kuitenkin vain noin 10 % tästä määrästä

Lisätiedot

Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA

Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen

Lisätiedot

Puumala. Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma

Puumala. Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma Puumala Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma 20.12.2013 Onnettomuusanalyysi Tarkastelussa käytettiin kunnan alueelta vuosina 2008-2012 poliisin tietoon

Lisätiedot

Hevosreittityö case : Forssan seudun hevosreitit Riikka Pajuvesa-Korkala 16.11.2012

Hevosreittityö case : Forssan seudun hevosreitit Riikka Pajuvesa-Korkala 16.11.2012 Hevosreittityö case : Forssan seudun hevosreitit Riikka Pajuvesa-Korkala 16.11.2012 Taustaa Hevosopisto Oy erilaisia hevostalouden kehittämishankkeita v. 1995 lähtien, mm. hevosreittityö yhteistyössä eri

Lisätiedot

TULEN JA MENEN TIELLÄ TAITAVASTI

TULEN JA MENEN TIELLÄ TAITAVASTI TULEN JA MENEN TIELLÄ TAITAVASTI Ylämyllyn koulun liikenneturvallisuussuunnitelma TURVALLISTA KOULUMATKAA SISÄLLYSLUETTELO Johdanto 3 Vinkkejä vanhemmille 4 Liikennekasvatuksen teemat 5 Jalankulkijana

Lisätiedot

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Espoon kaupunki Tekninen keskus PL 1 02070 Espoon kaupunki / Kirjaamo Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Esitys: Latokaski-seura ry on saanut Latokasken

Lisätiedot

Joensuu Run 2017 reitit

Joensuu Run 2017 reitit Joensuu Run 2017 reitit Pitkällisen suunnittelun ja pähkimisen päätteeksi olemme saaneet vihdoin ja viimein reitit hyvin lähelle sitä muotoa kuin ne tulevat tapahtumassa olemaan. Kevät ei ihan vielä ole

Lisätiedot

Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Maastokäyntikohteet.

Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Maastokäyntikohteet. Maastokäynnin 8.4.2010 kohteet: de-ehdotuksen lyhenne: alautteen : K = kevyen liikenteen väylä Asukas- A = U-ELY:n liikenneturvallisuusaloitteet L = kyselyn K = asukaskysely N = nopeusrajoitus palaut-

Lisätiedot

Nähtävilläoloaika 6. - 19.7.2011, piirrokset 29866_1 ja 29866_2 sekä selostus

Nähtävilläoloaika 6. - 19.7.2011, piirrokset 29866_1 ja 29866_2 sekä selostus HELSINGIN POLKUPYÖRÄILIJÄT RY MUISTUTUS PL 81 00531 HELSINKI pj@hepo.fi 19.7.2011 www.hepo.fi Helsingin kaupunki, Kirjaamo Yleisten töiden lautakunta PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI MUISTUTUS NORDENSKIOLDINKADUN

Lisätiedot

Miehikkälä: Alue 1 Vastaajia 23

Miehikkälä: Alue 1 Vastaajia 23 EK-ARTU -hanke Arjen turva kysely Miehikkälä: Alue 1 Vastaajia 23 Miehikkälän kirkonkylä: Miehikkälä 12, Saivikkala 11 7.2.2013 1 Taustatietoja vastaajista (23) Naisia vastaajista 14 Miehiä vastaajista

Lisätiedot

Rantaraitin kehittäminen Taustat

Rantaraitin kehittäminen Taustat Yhdyskuntatekniikka Sivu 1 / 5 Taustat Tekniset palvelut toteuttivat omalle henkilökunnalle ja nuorisovaltuustolle kyselyn, jossa teemoina olivat kulttuuri, lapset ja nuoret, liikunta sekä ympäristö ja

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreittien luokittelu

Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreittien luokittelu Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreittien luokittelu Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreittien luokittelu Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Joensuu 2013 Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreittien luokittelu

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 /

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 / LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 / 2018 1 AIKA 25.1.2018 klo 17:00 18:30 PAIKKA Joutseno -talo, yläkerta, hallituksen huone Keskuskatu 4, Joutseno KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1 Kokouksen avaus 2

Lisätiedot

REITISTÖJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

REITISTÖJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA REITISTÖJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Tämän dokumentti toimii DigiTrail -hankkeen puitteissa kehitettyjen Kanta-Hämeen alueella sijaitsevien luontopolkujen sekä Hämeen Härkätien kehittämissuunnitelmana. Kehittämissuunnitelmassa

Lisätiedot

Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely. Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely. Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Taustaksi Esteettömyyskartoituskysely toteutettiin 2.5.- 31.5.2018 välisenä aikana Kyselyn tavoitteena on osaltaan

Lisätiedot

Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset. Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit

Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset. Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit Paikkatietokysely 5.7. 13.8.2018 Loviisan kaupunki suoritti 5.7. 13.8.2018

Lisätiedot

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus.

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus. 220103769 LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS Vihreä teksti on oikea vastaus. 1. Määrääkö/sisältääkö yllä oleva liikennemerkki seuraavia asioita? (kyllä- ei -en tiedä) U-käännös on kielletty Edessä on satama-alue

Lisätiedot

Ohjeita KeU100 -haastesprinttiviestiin

Ohjeita KeU100 -haastesprinttiviestiin 22.5.2018 1 (5) Ohjeita KeU100 -haastesprinttiviestiin KeU 100 haastesprinttiviesti on kuntosuunnistustapahtuma. Joukkueiden ilmoittautumiset ennakkoon IRMA-palvelun kautta (suunnistusseurat), kisasivuilla

Lisätiedot

Luontoon tukeutuvat matkailun hyvinvointipalvelut Etelä-Pohjanmaalla Luonnontuotteet matkailu- ja hyvinvointipalveluissa 20.3.

Luontoon tukeutuvat matkailun hyvinvointipalvelut Etelä-Pohjanmaalla Luonnontuotteet matkailu- ja hyvinvointipalveluissa 20.3. Luontoon tukeutuvat matkailun hyvinvointipalvelut Etelä-Pohjanmaalla Luonnontuotteet matkailu- ja hyvinvointipalveluissa 20.3.2014 Ähtäri Jaana Rintala, projektikoordinaattori MATKO3-hanke SeAMK Elintarvike

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti antaa aloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti antaa aloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi. JUVAN KUNTA Kunnanvaltuusto 52 01.10.2018 VALTUUSTOALOITTEET 1.10.2018 143/00.02/2018 KVALT 01.10.2018 52 (Asian valmistelija hallintojohtaja Antti Kinnunen, puh. 0400 121 261) Juvan Kristillisdemokraattinen

Lisätiedot

Kyläkaavoitustyöpaja Kankainen-Ruuhimäki Yhteenveto tuloksista

Kyläkaavoitustyöpaja Kankainen-Ruuhimäki Yhteenveto tuloksista FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kyläkaavoitustyöpaja 5.6.2018 Kankainen-Ruuhimäki Yhteenveto tuloksista 7.11.2018 Page 1 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kyläkaavoitustyöpaja Työpajan aluksi FCG esitteli

Lisätiedot

Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. LIITE V Liikenneympäristön kehittämiskohteet

Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. LIITE V Liikenneympäristön kehittämiskohteet Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma LIITE V Liikenneympäristön kehittämiskohteet Koonti Liitteeseen on koottu asukaskyselyn karttavastauksista eniten vastauksia saaneet kasaumakohteet (vähintään

Lisätiedot

HELVETINJÄRVEN KANSALLISPUISTON KÄVIJÄKYSELY VASTAUKSIA 576, JOISTA 182 ANNETTU PAPERILOMAKKEELLA

HELVETINJÄRVEN KANSALLISPUISTON KÄVIJÄKYSELY VASTAUKSIA 576, JOISTA 182 ANNETTU PAPERILOMAKKEELLA HELVETINJÄRVEN KANSALLISPUISTON KÄVIJÄKYSELY 3.7.-5.8.2018 VASTAUKSIA 576, JOISTA 182 ANNETTU PAPERILOMAKKEELLA Mistä maasta olet kotoisin? N=576 SUOMI RUOTSI VIRO SAKSA ITALIA NORJA TANSKA RANSKA ENGLANTI

Lisätiedot

Päämajakoulu LIIKENNE- TURVALLISUUS- SUUNNITELMA

Päämajakoulu LIIKENNE- TURVALLISUUS- SUUNNITELMA Päämajakoulu LIIKENNE- TURVALLISUUS- SUUNNITELMA 2008 SÄILYTÄ TÄMÄ!!! PÄÄMAJAKOULUN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 1. Yleinen liikennekasvatus Liikenneturvallisuussuunnitelma on laadittu oppilaiden koulumatkojen

Lisätiedot

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO 1/3 Koulukysely suoritettiin 1. 19.9.2014 ja kysely onnistui erinomaisesti. Vastausmäärä oli 1299 kpl, mikä

Lisätiedot

ULKOILUREITEISTÄ, NIIDEN KÄYTÖSTÄ JA JOKAMIEHENOIKEUKSISTA. REILA-hanke Rovaniemellä

ULKOILUREITEISTÄ, NIIDEN KÄYTÖSTÄ JA JOKAMIEHENOIKEUKSISTA. REILA-hanke Rovaniemellä ULKOILUREITEISTÄ, NIIDEN KÄYTÖSTÄ JA JOKAMIEHENOIKEUKSISTA REILA-hanke Rovaniemellä 12.5.2016 SUOMEN LATU Ulkoilun keskusjärjestö 80 000 jäsentä 200 jäsenyhdistyksessä Tavoitteena liikuttaa Suomessa asuvia

Lisätiedot

Hämeenlinna Etu-Hätilän kivääriampumarata

Hämeenlinna Etu-Hätilän kivääriampumarata Hämeenlinna 2.12.2017 Etu-Hätilän kivääriampumarata Kansallinen partioajo 3 henkisin joukkuein 1 = Avoin (kuskin luokitus vapaa) 2 = B (partiossa vähintään 1 B-luokan kuski, ei A- kuskeja) 3 = C (partiossa

Lisätiedot

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26 Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/26 101 0,70 Kuivahko kangas Taimikko yli 1,3 m Kataja Avoin alue ja näkymä (B4) Myös kelirikon aikana Rauduskoivu

Lisätiedot

Pitkospuiden ja kodan rakentaminen Nevalylyn ympäristöön

Pitkospuiden ja kodan rakentaminen Nevalylyn ympäristöön Pitkospuiden ja kodan rakentaminen Nevalylyn ympäristöön Hankkeen julkinen kuvaus Nevalyly ympäristöineen on Metsähallituksen omistuksessa. Alueella sijaitsee huonokuntoinen kota ja pienelle matkaa on

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4

SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4 kuva SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4 3. PYÖRÄILIJÄNÄ LIIKENTEESSÄ... 5 3.1 PYÖRÄN VARUSTEET... 5 3.2. OHJEITA PYÖRÄIJÄLLE... 6 4.

Lisätiedot

KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011

KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012 Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 LÄHTÖKOHTANA: KYLÄ VARSINAIS-SUOMESSA ALUEELLINEN KULTTUURIPERINTÖ HENKILÖKOHTAINEN

Lisätiedot

Piste 1. Kävelijä jättää ajoneuvonsa vanhan muurin viereen. Jotakin hyvin arvokasta on paketoitu.

Piste 1. Kävelijä jättää ajoneuvonsa vanhan muurin viereen. Jotakin hyvin arvokasta on paketoitu. Piste 1. Kävelijä jättää ajoneuvonsa vanhan muurin viereen. Jotakin hyvin arvokasta on paketoitu. Kävelijä oikaisee paketoidun rakennuksen ohi vastapäisen muurin portille. Ripille kävellessään hän repäisi

Lisätiedot

Muistio suunnittelutilaisuuksista. Konnevesi 16.9.2014 Häyrylänranta. Rautalampi 17.9.2014 Kunnantalo

Muistio suunnittelutilaisuuksista. Konnevesi 16.9.2014 Häyrylänranta. Rautalampi 17.9.2014 Kunnantalo Muistio suunnittelutilaisuuksista Konnevesi 16.9.2014 Häyrylänranta Rautalampi 17.9.2014 Kunnantalo Suunnittelun tuotoksia kansallispuiston ulkopuolisiin alueisiin Rautalampi o Majoituskapasiteetin lisääminen

Lisätiedot

TUULIPUISTON LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SAUVO STENINGEN VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT

TUULIPUISTON LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SAUVO STENINGEN VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT TUULIPUISTON LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SAUVO STENINGEN VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2013 SISÄLLYS 1. Johdanto 2. Uusi rakennuspaikka 3. Rakennuspaikan kuvaus 4. Lepakot 5. Johtopäätökset

Lisätiedot

KAUPPI-NIIHAMA LUONTO IHMISILLE JA ELÄIMILLE

KAUPPI-NIIHAMA LUONTO IHMISILLE JA ELÄIMILLE KAUPPI-NIIHAMA LUONTO IHMISILLE JA ELÄIMILLE HEVOSREITIT Tampereen ratsastusseura ry on tehnyt yhteistyötä Koilliskulkijoiden ja maastopyöräilijöiden kanssa Kauppi-Niihama vertaissuunnittelutyössä. HIILINIELU

Lisätiedot

Viljelyliikenne valtatie 13:lla välillä Mustola- Nuijamaa. Yhteenveto viljelijöille tehtyyn kyselyyn

Viljelyliikenne valtatie 13:lla välillä Mustola- Nuijamaa. Yhteenveto viljelijöille tehtyyn kyselyyn Viljelyliikenne valtatie 13:lla välillä Mustola- Nuijamaa Yhteenveto viljelijöille tehtyyn kyselyyn 1. YLEISTÄ Kaakkois-Suomen maanmittaustoimisto teki kesällä 2012 valtatien 13 välin Mustola- Nuijamaa

Lisätiedot

Määrlahden historiallinen käyttö

Määrlahden historiallinen käyttö Ulrika Rosendahl, Loviisan kaupungin museo 27.5.2019 Määrlahden historiallinen käyttö Loviisan Määrlahden kaupunginosa, eli Loviisan lahden itäpuoli, näyttäytyy historiallisessa kartta-aineistossa asumattomana

Lisätiedot

PLASSINPUISTO YLEISSUUNNITELMA

PLASSINPUISTO YLEISSUUNNITELMA LIITE 1 1/1 K alajoen k aupunki K alajoen keskustan osayleisk aava PLASSINPUISTO YLEISSUUNNITELMA TUTKIELMA YLEISKAAVAA VARTEN 17.10.01 SERUM ARKKITEHDIT OY NILSIÄNK ATU 11-1 F 6 FIN-0010 HELSINKI FINLAND

Lisätiedot

ULKOILUREITTISUUNNITELMA MTB-REITTI VÄLILLE PYHÄ-LUOSTO-SUVANTO-PYHÄ

ULKOILUREITTISUUNNITELMA MTB-REITTI VÄLILLE PYHÄ-LUOSTO-SUVANTO-PYHÄ Pelkosenniemen kunta Sodankylän kunta ULKOILUREITTISUUNNITELMA MTB-REITTI VÄLILLE PYHÄ-LUOSTO-SUVANTO-PYHÄ Sisällys ULKOILUREITTISUUNNITELMA EHDOTUS... 1 MTB-REITTI VÄLILLE PYHÄ-LUOSTO-SUVANTO-PYHÄ...

Lisätiedot

Cygnus tapahtuma Vihdin Enä-Sepän leirikeskuksessa

Cygnus tapahtuma Vihdin Enä-Sepän leirikeskuksessa Cygnus 2013 -tapahtuma Vihdin Enä-Sepän leirikeskuksessa 24. 28.7.2013 Pikkuplaneetat ja tähdenpeitot -jaosto Esitys perjantaina 25.7.2013 Esityksen diat on muutettu 13.8.2013 tekstitiedostoksi. Siihen

Lisätiedot

Halloween hike 2015 reittiohje

Halloween hike 2015 reittiohje Halloween hike 2015 reittiohje Lähtöpaikka on Tarvaalan kalamajan piha-alueella. Muista ehdottomasti leimata itsesi lähteneeksi LÄHTÖ-rastilla! Jos keskeytät ja pääset omin avuin pois maastosta niin leimaa

Lisätiedot