Naisteologit r.y. Kvinnliga teologer r.f.

Transkriptio

1 Naisteologit r.y. Kvinnliga teologer r.f. Jäseninfo / medlemsinfo 3/2016 Sisältö: 1. Puheenjohtajan palsta - Ordförandes spalt 2. Hyvä paimen - uskonnolliset opetustaulut 3. Joulusaarna 4. Hei, mitä kuuluu? 5. Hallituksen yhteystiedot

2 Puheenjohtajan palsta Kaipauksesta lähdemme liikkeelle Me ihmiset podemme ikävää tai kaipuuta monesta eri syystä. Pieni lapsi tuntee koti-ikävää oltuaan liian kauan pois vanhempien luota. Joku potee vielä aikuisenakin äidin tai isän ikävää, sellaista rakkauden vajetta, jota ilman jäi pienenä. Joku kaipaa vierelleen toisen ihmisen lämpöä, jotain, joka kuulisi ja näkisi ihmisen kokonaisena, ihmistä, jonka edessä voisi olla paljaana, eikä tarvitsi peitellä mitään. Joskus sisällämme on selittämätön kaipuu ja tyhjyys, johon tuntuu pakahtuvan ja jonka syytä me emme tiedä. Keväällä sairastuttuani vietin yön Malmin sairaalan päivystyksessä. Viereisessä sängyssä makasi vanha nainen. Hän piti tiukasti, molemmilla käsillään, kiinni käsilaukustaan. Aina välillä hän nousi ylös sängystä, seisoi hataroilla jaloillaan ja katseli ikkunaan päin ja olen varma, että jos joku olisi avannut ikkunan ja tuuli olisi puhaltanut sisään, hän olisi kaatunut. Siinä seisoessaan hän sopersi hiljaa Jeesus Kristus, Jumalan Poika, ota minut jo kotiin. Jotain tällaista on taivaskaipuu. Ihmisen kaipuu Jumalan yhteyteen on luomisen tähden yhteistä kaikille ihmisille. Ehkä myös Jumalan taivas, päämäärämme, on jotain muuta kuin konkreettinen paikka, ehkä siinäkin on kysymys enemmänkin yhteydestä. Yhteydestä Häneen, jolle koko elämäni kuuluu, yhteytenä Häneen, joka on antanut minulle elämän lahjan. Tuo yhteys on sinetöity meihin jo lapsena, kun meihin kasteessa piirrettiin ristinmerkki ja meidät merkittiin Jumalan omaksi. Anna-Maija Raittilan suomentamassa virressä 415 sanotaan: Kaipauksesta, lähdemme liikkeelle, kaipauksesta. Kaipuu on valtava, dynaaminen voima, joka sysää meidät liikkeeseen. Kannamme jokainen omaa kaipuuta ja ikävää mukanamme. Kannamme pappeina myös toisten ikävää, kaipuuta ja kuormia. Iloitsemme iloitsevien kanssa ja itkemme itkevien kanssa. Se on joskus aika rankkaa ja voimia vievää työtä. Mistä sinä löydät voimia ja iloa työhösi? kysymme tässä jäseninfossa muutamilta kollegoilta. Levollista syksyä! Satu-Elina Ansas

3 Ordförandes spalt Längtan är vår utgångspunkt Vi människor känner saknad eller längtan av olika anledningar. Ett litet barn känner hemlängtan då det allt för länge varit skilt från sina föräldrar. Någon saknar mamma eller pappa ännu som vuxen, i brist på den kärlek de saknade som barn. En annan vill känna en annan människas värme intill sig, någon som kunde se och höra människan i sin helhet, någon man kunde vara naken inför, utan någon rädsla. Någon gång känner vi inom oss en obeskrivlig saknad och tomhet, som man verkar drunkna i och vars orsak vi inte känner till. I våras blev jag sjuk och spenderade en natt på jouren på Malmström sjukhus. I sängen invid min låg en gammal kvinna. Hon höll hårt, med båda händerna, i sin handväska. Alltid nu och då steg hon upp ur sängen, på sina ostadiga ben och tittade mot fönstret. Jag är säker på att hon hade blåst omkull om någon öppnat fönstret. Där hon stod, mumlade hon tyst: Jesus Kristus, ta mig hem redan. Något sådant är längtan hem till himmelen. Människans längtan till gemenskap med Gud är gemensam för alla människor tack vare skapelsen. Kanske också Guds himmel, vårt mål, är något annat än en konkret plats; kanske det där också är frågan om gemenskap. Gemenskap med honom, som mitt hela liv tillhör, gemenskap till honom som gett mig livets gåva. Den gemenskapen är garanterad oss redan som barn, i dopet, då korsets tecken tecknades och vi blev Guds egna. I psalm 415 (i finska psalmboken), översatt av Anna-Maija Raittila, sjunger vi: Av saknad, börjar vi, av saknad aktade är en enorm, dynamisk kraft, som får oss igång. Vi bär alla vår egen saknad och sorg i oss. Som präster bär vi också andras saknad, längtan och laster. Vi gläds med dem som gläds och gråter mer de gråtande. Det är stundvis ett ganska tungt och energikrävande jobb. Var hittar du krafter och glädje i ditt jobb? frågade vi några kolleger till detta nummer av medlemsinfon. Fridfull höst! Curabitur vulpatate vivera. Satu-Elina Ansas (Översättning: Maria Lindberg)

4 Hyvä paimen uskonnolliset opetustaulut Sari Savikko ja Jussi Härme. tunnelmaa ja mihin itsemme sijoittaisimme. Uskonnolliset opetustaulut kuuluvat koulumuistoihini. Muistan, miten lumouduin niiden värimaailmasta jo pikkukoululaisena. Ja ne tarinat, joita opettaja niiden avulla kertoi. Olen onnistunut pelastamaan muutaman lakkautetun koulun opetustauluja. Nappaan niitä mukaani niin lapsi- kuin vanhusryhmiin, että messuihin. Tänä syksynä levittelin koko varastoni ympäri Sammonlahden samansävyistä kirkkosalia. Iltaehtoollisen saarnan p a i k a l l a j o k a i n e n s a i k i e r t ä ä kuvanäyttelyn ja merkitä tarralapuin, mitkä kuvat heitä eniten kiehtoivat. Pidän niistä kahden maallikkonaisen kanssa viikoittain nyt talven aikana Raamattupiiriä. Mietimme kuvan Hyvä Paimen kirja esittelee tunnetuimmat Raamattuaiheiset opetustaulut. Kirjan alussa kerrotaan yleisesti opetustaulujen mielenkiintoista historiaa. Kuluneet, pysähtyneet kuvat sykähdyttävät nykylastakin. Yksi käytännöllinen vinkki on kertoa niillä Jeesuksen elämästä Tien me sinne tiedämme -laulun avulla. Käänsin kuvat lattialle ja käänsin niitä laulun edetessä ristin kautta tyhjälle haudalle. Amenita Ehtoollistaulun raahaan rippikoululeirillekin mukaan. Käyttötarkoituksia on rajattomasti. Maarit Hirvi Sammonlahden seurakunnan kappalainen

5 Joulusaarna Malmin kirkko klo 7 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Joulu, se on kuusenneulasten ja sammuvien kynttilöiden tuoksua, ja hiljaista, onnellisen säikähdyttävää rakkautta, ja lahjoja, ja unta, jossa kasvoja hipovat enkelin siivet. Me katselemme valaistuja ikkunoita ja laskemme kynttilöiden pieniä liekkejä ja avaamme hitaasti kirjoja, jotka joskus luetaan ja unohdetaan. Ja jossakin ajatusten keskellä nukkuu lapsi, joka kantaa kaikkien unelmien kohtaloa pienissä käsissään, ja lempeitten juhtien huuruinen hengitys lämmittää häntä pimeässä. Näin kirjailija Mika Waltari on kiteyttänyt runoonsa joulun hengen, sen kuvat, tuoksut ja tunnelmat. Muistot ja nykyisyyden. Kristillisen perinteen, josta me saamme ammentaa armoa ja totuutta niin kaikkiin jouluihimme kuin elämämme arkeenkin. Jokaisessa joulussa yhdistyvät menneisyys ja tämä päivä. On jouluja, jotka täyttää lämmin tunnelma ja yhteys. On jouluja, jotka kuljemme kuin unenomaisen harson lävitse. On jouluja, jolloin yksinäisyyden, kaipauksen, kivun, kärsimyksen ja surun laaksossa ilo himmenee. On jouluja, jolloin rajaton riemu ja suuri ilo sävyttävät juhla-aikaa. On jouluja, jolloin lohdutuksena murheeseen ovat kasvojamme hipovat enkelin siivet. On niin monenlaisia jouluja. Joulujuhlaa valmistellaan erilaisin perintein ja tavoin kiivaasti ja ahkerasti, ja se on muodostunut hyvin etupainotteiseksi juhlaksi: erilaisia tapahtumia, konsertteja ja joululaulutilaisuuksia sisältyy seurakuntienkin tarjontaan. Juhlaaika ja sen pituus kertoo sen tärkeydestä: hyvästä asiasta saa sisältöä pitkäksi aikaa. Tänä joulunaikana sain osallistua tuhansien muiden kanssa Maailman kauneimmat joululaulut- konserttiin, joka pidettiin Hartwall-areenalla. Hienot esiintyjät, helsinkiläisten kirkkokuorojen heleät äänet ja tutut joululaulut toivat musiikin keinoin esiin joulun monikerroksisuuden. Samalla suuri, avara tila sai oloni tuntumaan hieman oudolta. Joululauluja olen tottunut laulamaan kirkoissa, kouluissa, päiväkodeissa, sairaaloissa, kodeissa ja pihakirkoissa. Nyt Vapahtajan syntymää muisteltiin tilassa, jossa yleensä kilpaillaan jääkiekon tiimellyksessä kiivaasti voitosta ja mestaruudesta. Voimakkaasti, vauhdikkaasti, suurella joukolla. Joulun sanoman paikka ja tila oli nyt

6 toisenlainen kuin jouluperinteessä yleensä. Ja silti unelma joulusta eli vahvasti. On niin monenlaisia paikkoja, joihin joulun sanoma yltää muuttumattomana ja väkevänä. Aivan odotetun perinteen mukainen ei toisaalta ollut Vapahtajan syntymäpaikkakaan. Inhimillisesti jollain tavoin loogisempaa ja paljon hienompaa, kuten eräs pikkupoika ilmaisi, olisi ollut, että Jeesus olisi syntynyt hallitsijan hoviin, palatsiin, loiston ja yltäkylläisyyden keskelle. Hienompaa olisi ollut, jos Itämaan tietäjät olisivat saaneet antaa lahjansa, kullan ja mirhamin, arvovieraiden seuratessa valtaistuinsalissa. Varmasti inhimillisesti hienompaa, mutta Jumalan mielestä hienous ei ollut se kriteeri, jota tässä tilanteessa noudatettiin. Olisivatkohan paimenet koskaan löytäneet palatsin saleihin!? Jumalan suunnitelma ei ollut, että sanoma armosta ja anteeksiantamuksesta kuuluisi vain hoviväen korviin. Jumalan suunnitelma ei ollut, että kansa jäisi vaille hyvää uutista, iloista sanomaa. Jumalan suunnitelma ei ollut, että yksityinen ihminen saisi ponnistella murheen ja pimeyden keskellä yksin. Jumalan suunnitelmaan kuuluu, että hän haluaa aukaista ihmisen tiettäväksi ajan ja iankaikkisuuden salaisuudet. Hän haluaa, että ihmisen elämää valaisee toivo ja odotus, joka täyttyi Kristuksen syntymässä. Siksi joulu kutsuu kiittämään ja luottamaan. Luukaan tallentama evankeliumi Kristuksen syntymästä on aihepiiriltään tuttu, mutta siitä löydämme jokaisena jouluna jotain erityistä, jotain sellaista, joka meitä puhuttelee juuri tällä hetkellä, juuri nyt. Luukas haluaa myös korostaa hetkeä ja aikaa, jolloin syntymä tapahtui siihen aikaan, kun keisari Augustus hallitsi. Näin korostuu Jeesuksen inhimillisyys: hän oli tosi ihminen. Keskelle paimenten arkista työtä ja aherrusta tuo enkelin ilmestyminen jumalallisen viestin. Se osoittaa, että Jeesus on myös tosi Jumala. Luukas kertoo Jeesuksen syntymästä kauniin koruttomasti. Verotusta varten kaikkien tuli perheittäin kirjoittautua veroluetteloihin. Kuningas Daavidin sukuun kuuluvan Joosefin piti vaimonsa Marian kanssa matkustaa kotikaupunkiinsa Betlehemiin, joka sijaitsi noin 12 kilometrin päässä Jerusalemista. Verotus oli pakottanut väen liikkeelle siinä määrin, ettei vanhemmille ollut tilaa majapaikassa. Niinpä Joosef ja Maria majoittuivat eläinten talliin, jossa Jeesus syntyi.

7 Luukas antaa tilaa myös kuvaukselle paimenten hämmennyksestä, näille annetusta evankeliumin lupauksesta ja tehtävästä. Paimenet saivat viestin, paimenet lähtivät kiireesti, kertoivat kuulemansa ja näkemänsä ja palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa. Ei siis hienoja palatseja, sotajoukkoja, viestinviejiä, vaan paimenet, arjen ahertajat, jotka näkivät, uskoivat, luottivat ja tekivät. Kiireeseen liittyi innostuneisuus: koska asia oli tärkeä, oli lähdettävä matkaan heti. Koska paimenten rooli on niin keskeinen jouluevankeliumissa, on tätä jouluaamun jumalanpalvelusta kutsuttu vanhastaan nimellä Paimenten messu. Ensimmäinen joulu muutti historian. Vaikka profeetat olivat ennustaneet Vapahtajan syntymästä, tuli kaikki kuitenkin suurena yllätyksenä. Joulu on perimmiltään Kaikkivaltiaan Jumalan suurta lahjaa meille. Jouluun ei kuulu mitään vaatimuksia eikä käskyjä. Ei ole mitään syytä pelätä, sillä Jumala antaa levon. Jumalan perimmäiseen olemukseen kuuluu, että hän antaa ja lahjoittaa. Hän ei jätä meitä elämänkysymystemme keskelle yksin, oman onnemme varaan. Kohdatessamme Jeesuksen, seimen lapsen, pelkomme, murheemme ja ihmettelymme voi vaihtua luottamukseen, iloon ja toivoon. Meidän ei tarvitse enää katsoa vain omaan itseemme, omiin puutteisiimme tai murheeseemme, vaan me saamme katsoa seimen lapseen, Rauhanruhtinaaseen ja Vapahtajaan. Enkelin viesti saakoon koskettaa sinua tänä jouluna: Kuule kuoro enkelten sen riemun ilmoittaa: Nyt kiitos soikoon Jeesuksen, hän meidät vapahtaa. Kaikuu taivas, kaikuu maa, suurinta sanomaa: On Vapahtaja syntynyt, siis riemuin veisatkaa! Pirkko Poisuo Aluekappalainen, rovasti Malmin seurakunta

8 Hei, mitä kuuluu? Olen Meri Tirroniemi, Kittilän seurakunnan pastori jo lähes kymmenen vuoden ajan. Minulla on pitkä diakoniantyöntekijän ura takana, joka onnekseni vaihtui teologian opiskeluun ja sitä kautta sitten uuteen kutsumukseen. Olen täällä ensimmäisessä papinvirassa. Diakoniatyöntekijänä työskentelin viimeiseksi Jyväskylässä, jonne mieluusti, tai ainakin Lapuan hiippakuntaan, olisin jäänyt valmistuttuani tiedekunnasta. Mutta johdatus kävi toisin. Saan voimaa työhöni työstäni. Näillä leveyksillä saa tehdä perustyötä, eikä tarvitse uupua kokoustamiseen. Koen haastavina jumalanpalvelukset, saarnat ja toimitukset. Valmistaudun niihin niin huolella, kuin osaan ja sen kaltainen työskentely ravitsee ja kannattelee myös minua. Täällä pohjoisessa, eräänlaisessa erämaassa, olen vuosien ajan kaivannut hengellistä ohjaajaa, kokenutta kilvoittelijaa matkakumppanuuteen. Tuohon kaipaukseen on vastattu toisella tavalla. Kaipaan myös naiskollegaa, jonka kanssa voisin ihan vaan arkisesti jakaa asioita, kysellä ja kuulostella, mitä mieltä toinen on. Lähin vakinaisessa virassa oleva naiskollega on noin sadan kilometrin päässä, joten arkista yhteyttä ei tule pidettyä. Työnohjaus tietty voisi olla hyvä vaihtoehto, mutta sinne on n.170 km. En ole siihenkään ryhtynyt. Täällä on tultava toimeen ittensä kanssa ja yksin. Mutta toisaalta se pakottaa riippuvuuteen Jumalasta. Ja sitten kun pääsee sen vaiheen yli, että elämässä pitäisi tapahtua minun tahtoni mukaan, niin olo helpottuu ja on valmis kyselemään Jumalan tahdon toteutumista. Saan voimaa ja iloa henkeä ruokkivista kirjoista. Iloitsen YLE:n ykkösen viisaista radio-ohjelmista ja musiikeista! Huolehdin Marian kappelin vapaaehtoisten päivystäjien toiminnasta. He ovat ihania ihmisiä, jotka jopa puhuvat samanlaista suomea, kuin itse puhun. Täällä heti kuulee, että en osaa puhua oikealla tavalla hoon päältä, mikä kertoo että olen junan tuoma, erilainen. Päivystäjien kanssa puhellessa tulee puhuttua myös sellaista, mitä varmaan puhuisi hengellisen ohjaajan kanssa, jos sellainen olisi. Jumala on antanut heidät, ei siis vain pakkoistumaan Herran huoneessa päivystäessään, vaan myös matkakumppanuuteen kanssani. Minua on auttanut täällä se, että olen hiljaisuuden ystävä, retriitinohjaaja, erityisesti se, että kestän ihmisten hiljaisuutta ja puhumattomuuttakin. Diakoniatyössä tein parikymmentä vuotta romanityötä ja se opetti minua

9 olemaan heidän keskellään erilainen ja sietämään sitä, että on ulkopuolella leirin vaikkakin hyväksyttynä. Lapin ankara ja ihana luonto opettaa olemaan suhteessa luonnon ja Luojan kanssa. Luontoa on opittava kunnioittamaan ja toimimaan sen ehdoilla, jos niin ei tee, voi mennä vaikka henki. Talvella eräällä hautausmaalla, missä me saattelemme haudan lepoon ihan taivasalla, ilman rakenneuksen suojaa, sen huomaa hyvin. On pakko pukea niin paljon päälle, ettei palellu. Palveluksemme ympäristö on niin karu ja samalla niin kaunis, kun me hankien keskellä teemme viimeistä palvelusta. Kerrospukeutuminen vie ihan oman aikansa, kun valmistautuu talviselle hautausmaalle ja kesällä on varustauduttava seisomaan sääskiarmeijan keskellä. Syvää tyydytystä tuo myös se, että saa olla tekemisissä elämän tärkeimmän sanoman kanssa. Tervetuloa Levi-tunturin juurella olevaan Marian kappeliin! Hyvää lähestyvää adventtia! Meri Tirroniemi seurakuntapastori, Kittilän seurakunta

10 Hallituksen yhteystiedot Satu-Elina Ansas, puheenjohtaja seurakuntapastori, Pakilan , Helsingin hpk Maarit Hirvi, sihteeri Kappalainen, Sammonlahden , Mikkelin hpk Maria Lindberg dövpräst, Kyrkostyrelsen, Borgå stift Pirkko Poisuo Aluekappalainen, rovasti, Malmin Helsingin hpk Auni Kaipia kappalainen, Kangasalan seurakunta, Tampereen hpk Mervi Äyräväinen seurakuntapastori, Tampereen Tuomiokirkkoseurakunta, Tampereen hpk Meri Tirroniemi seurakuntapastori, Kittilän seurakunta, Levin Marian kappelin vastaava, Oulun hpk Kristina Kurtén, taittaja opiskelijajäsen, TK, Helsingin yliopisto