Juureton tyttö, josta kasvoi. rohkea nainen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Juureton tyttö, josta kasvoi. rohkea nainen"

Transkriptio

1 sydämen asia Ihmiset kertovat asioista, joista on tullut heille elämäntehtävä. Juureton tyttö, josta kasvoi rohkea nainen Puhutko suomea? Ovatko nuo omat hiuksesi? Tanssitaiteilija Sonya Lindfors joutuu koko ajan todistamaan olevansa suomalainen. Se kasvattaa sisua. Sonya haluaa näyttää, ettei värillä ole väliä edes Suomessa. EMMI OKSANEN / KUVAT HEIDI STRENGELL 28 KAUNEUS & TERVEYS

2 Sonya Lindfors on palkittu taiteilija ja koreografi. Ruokakaupassa hän voi saada kuulla olevansa afrikkalainen apina. KAUNEUS & TERVEYS 29

3 T Tervemenoa TEINI-IKÄISENÄ Sonya Lindforsilla, 28, oli identiteettikriisi. Suomalaisen äidin ja afrikkalaisen isän tyttärelle ei ollut tarjolla sopivaa naisen roolimallia. Suomessa tummaihoisia naisia edusti lähinnä missi Lola Wallinkoski (tuolloin Odusoga). Mediassa musta nainen esiteltiin useimmiten pienissä vaatteissa musiikkivideoiden taustatanssijana. Kesti vuosia, ennen kuin Yhdysvaltojen ykkösnaiseksi nousi Michelle Obama, fiksu ja koulutettu musta nainen. Sonyan mielestä sellainen olisi pitänyt saada jo aiemmin. On raskasta, jos nuorena ei ole ketään samannäköistä tai samanlaisesta taustasta tulevaa esikuvaa. Roolimallin puutteesta huolimatta Sonyasta kasvoi sanavalmis tanssitaiteilija, joka ohjaa työssään kokeneita ja itseään jopa kaksi kertaa vanhempia esiintyjiä. Hän kokee, että nuorena naisena ja lisäksi tummaihoisena hän joutuu perustelemaan asemansa useammin kuin kollegansa. Työ on vaatinut vahvuutta. Eniten rohkeutta on silti kysynyt oman herkkyyden ja haurauden paljastaminen. SONYA LINDFORS Ikä: 28 Ammatti: koreografi ja tanssitaiteilija Asuinpaikka: Herttoniemenranta, Helsinki Perhe: äiti, isä, kolme veljeä, sisko, kaksi äitipuolta ja isäpuoli Harrastukset: Lukeminen, teatteri ja kuntosalilla käynti. 80-LUVUN HELSINGIN KUMPULA oli onnellisten keskiluokkaisten asuinalue. Pihalla lasten joukossa juoksi myös kiharatukkainen Sonya. Hän oli yksinhuoltajaäidin tytär. Avioerot ja yksinhuoltajaperheet eivät olleet tuolloin yhtä yleisiä kuin nyt. So nyan perhe erottui muista. Lapsuuteni oli onnellinen, mutta perheemme outo. Äiti harrasti tanssia ja rummutusta ja saattoi pukeutua afrikkalaisiin vaatteisiin. Sonya oli pihan vilkas ja äänekäs muttei sorsittu muukalainen. Joskus kuulin, kun jonkun kaverin vanhemmat puhuivat neekerijuttuja, mutta ne eivät kohdistuneet minuun. Ehkä siksi, että Sonyan äiti oli lääkäri, kuten myös Espoossa asuva kamerunilainen isä. Sonya oli koulutettujen vanhempien lapsi. Äiti erikoistui anestesialääkäriksi ja teki paljon töitä, kun Sonya oli leikki-ikäinen. Kun äiti oli töissä, mummi hoiti Sonyaa. Isäänsä Sonya tapasi viikoittain. Lindforsin perheessä yksinhuoltajuus ei ollut uutta ja outoa, sillä myös Sonyan äiti on kasvanut kahdestaan äitinsä kanssa. Mummi oli yksinhuoltaja 50-luvulla. Silloin se oli iso juttu. Me olemme sellainen älykkäiden, vahvojen ja sopeutuvaisten naisten perhe. Minä olin varmaan seitsemässä eri päiväkodissa sen mukaan, mikä oli lähinnä äidin työpaikkaa. Kai se oli rankkaa vaihtaa paikkaa, mutta minusta tuli sopeutuvainen. Päiväkodissa jotkut lapset nimittelivät ja haukkuivat Sonyaa, mutta häntä ei kiusattu. Hän halusi olla vahva, puri hammasta ja nieleskeli kyyneleet, jos hän kaatui pihalla ja löi polvensa. Isä oli opettanut, ettei saa näyttää heikkoutta, eikä Sonya halunnut olla itkupilli. Ongelmien peittäminen kuuluu Sonyan mukaan afrikkalaiseen kulttuuriin mutta kuulostaa myös hyvin suomalaiselta. ERILAISEN ON OLTAVA aina vähän muita vahvempi. Itseään on suojeltava. Näin isä opetti, ja saman läksyn Sonya oppi muutenkin. En ole päästänyt muita kauhean lähelle. Jos minua vaivasi lapsena jokin asia, en välttämättä kertonut siitä kenellekään. Sonya on aina ollut luokkansa tai koulunsa ainoa tummaihoinen: peruskoulussa, lukiossa ja jatko-opinnoissa Teatterikorkeakoulussa. Nyt taide- ja tanssipiireissäkin hän on erilainen. Peruskoulussa alemmalla Afrikkaan -kommentit satuttavat joka kerta. luokalla oli kongolaisia maahanmuuttajia. Minusta oli hyvä, että kouluun tuli muitakin erinäköisiä. Minun ei tarvinnut enää yksin edustaa afrosuomalaisia ja olla kaikkien maskotti, jonka pitää käyttäytyä hyvin. Erilaisen rooli on raskas. Minun pitää olla parempi kuin normisuomalaisen. Ulkomaalaistaustainen ei saa mokata, eikä saa antaa kenellekään syytä epäillä mitään. On tehtävä muita enemmän töitä lunastaakseen paikkansa. Aina on pitänyt selittää omaa ulkonäköä ja taustaa. Vau, kun puhut hyvin suomea. Se on mun äidinkieli. Onko noi sun omat hiukset, saako kokeilla. Tällaisia keskusteluja Sonya on käynyt lukemattomia kertoja. Välillä hän on meinannut uupua niihin. Yleistäminen ja oletus, ettei suomalainen voi olla tummaihoinen, tuskastuttavat Sonyaa. Hän puhuisi mieluummin taiteesta, tanssimisesta ja matkustamisesta.» 30 KAUNEUS & TERVEYS

4 Sonya rakastaa matkustelua ja New Yorkia. 2 Jouluna 1994 Barbadoksella, missä Sonyan äiti (oik.) työskenteli lääkärinä. Kuvassa myös mummi. 3 Pupu Porkkana on kulkenut mukana lapsuudesta asti vuotiaana rakkaan harrastuksen parissa. 5 Hip hop -tanssimitaleja vuosien varrelta. Suurimman osan mitaleistaan Sonya on lahjoittanut Burkina Fason -matkoillaan lapsille palkinnoksi kilpailuihin. 6 Sonyan ensimmäinen cd, jonka hän sai isältään. 7 Kutakin tanssiprojektia varten on oma luonnoskirja. 8 Sonyan tukka ei ole täysafro, joten hän kohottaa sitä afrokammalla. Hiusten suoristaminen on iso urakka, johon hän ryhtyy harvoin. KAUNEUS & TERVEYS 31

5 KOULUAIKANA elämä tuntui ihan turvalliselta. Äiti ja isä ovat suojelleet minua. Koulut, harrastukset ja äidin ja isän ystävät ovat olleet valikoituneita. En ole joutunut ympäristöön, jossa olisin kokenut rasismia. Kokkolassa ja Joensuussa kasvaneilla afrikkalaistaustaisilla kavereillani on ihan erilaisia kokemuksia. Heitä on kiusattu koulussa ja uhkailtu. Nyt Sonya elää omien sanojensa mukaan taidekuplassa. Hän viettää suuren osan ajastaan tanssijoiden, näyttelijöiden ja muiden taiteilijoiden kanssa. Kevättalvi kului Lappeenrannan kaupunginteatterin Peter Pan -musikaalin koreografina. Viime vuonna Sonyan ja kollega Anniina Jääskeläisen perustama UrbanApa-tapahtumakonsepti sai tanssitaiteen valtionpalkinnon. Taidekupla puhkesi viimeksi siihen, kun ruokakaupassa vanhempi rouva ilmoitti Sonyalle, että tervemenoa takaisin Afrikkaan. Se satuttaa joka kerta. Sonya kuulee rasistisia kommentteja harvoin. Lappeenrannassa häntä ei nimitelty kertaakaan. Enemmän huutelijoita on esimerkiksi Itä-Helsingin alueilla, joilla asuu paljon työttömiä ja vähäosaisia. Neekeri-nimitys on Sonyan mielestä loukkaava kaikissa tilanteissa. Itse en väheksy ihmisiä heidän ulkonäkönsä, taustansa, uskontonsa, koulutuksensa tai asemansa takia. En voi tietää, mitä kaikkea he ovat kokeneet. Oma erilaisuus on opettanut empatiaa muita erilaisia kohtaan. Äiti, isä ja mummi ovat aina kannustaneet Sonyaa. Se on yksi syy rohkeuteen. He ovat sanoneet, että olen lahjakas, älykäs ja kaunis ja voin tehdä mitä vain. Isä on kotoisin pienestä kylästä, ja hänen on pitänyt olla paras saadakseen stipendin ja päästäkseen ulkomaille opiskelemaan. Hän on päässyt pienestä kylästä tänne asti. Hyvätuloisista lääkärivanhemmista, kannustuksesta ja yli yhdeksän keskiarvosta huolimatta Sonya on kokenut vahvasti olevansa erilainen. Oma erilainen tausta on myös hävettänyt. Yksikään laulaja tai näyttelijä, jota kaveripiirissäni fanitettiin 90-luvulla, ei ollut musta. En pitänyt itseänikään kauniina tai hyvännäköisenä, koska en sopinut kauneusihanteeseen. 10-VUOTIAANA SONYA MUUTTI äitinsä kanssa Espoon Eestinkallioon. Kumpula ja paras ystävä naapurista jäivät taakse. Enää Sonyalla ei ollut ketään, kenelle kertoa kaikki asiat. Opettelin itkemään. Taiteilijan on tunnistettava omat tunteensa. KOLME ASIAA NYT 1. Opettelen... etten suorita lomilla. Jos olen väsynyt, voin vain nukkua, lukea ja nukkua lisää. 2. Nauroin... ystävälleni, joka esitti minua tanssimassa. Välillä naurattaa, että aikuisen ihmisen työ voi olla leikkimistä. 3. Itkin... kun mummini sisko kuoli. Ymmärsin, että jossain vaiheessa tulen itsekin ikään, jossa ystävät alkavat kuolla ympäriltä. Äidillä oli oma maailmantuska. Hän oli uupunut töistä, enkä halunnut rasittaa häntä. Äiti oli herkkis, sinisilmäinen ja usein liian luottavainen. En halunnut olla samanlainen ja kovetin itseni. Halusin pärjätä yksin. Sonyan äiti oli välillä niin uupunut, että makasi melkein koko päivän sängyssä päivystysvuoron jälkeen. Yön kestävät vuorot kuuluivat lääkärin työhön. Silloin Sonya teki itse ruokaa itselleen. Teini-ikäisenä Sonya ja äiti riitelivät paljon. Riitaa tuli esimerkiksi siitä, että äiti meni naimisiin kuubalaisen muusikon kanssa, joka muutti asumaan Sonyan ja äidin kanssa. Yhtäkkiä Sonyalla oli uusi isäpuoli. Tanssista tuli Sonyan turvasatama ja pakokeino. Jos himassa oli vaikeaa, olin paljon treeneissä. Tanssiessa oli pakko keskittyä ja unohtaa muu. Tanssin ansiosta myöskään teinisekoilu ja dokaaminen eivät kiinnostaneet minua. Sonya aloitti lastentanssilla 4-vuotiaana. Yhdeksäsluokkalaisena hän tanssi tuntia viikossa ja alkoi tähdätä ammattilaiseksi. Sama tahti jatkui lukiolaisena. Silloin tuli myös aika opetella itkemään. Seurustelin lukiolaisena ensimmäistä kertaa. Minun oli tosi vaikea kertoa, mikä minua hävetti tai suretti. Opettelin itkemään. Tajusin, että jos haluan tehdä töitä taiteilijana, minun on tunnistettava omat tunteeni. Nykyään osaan itkeä ja puhua. Saatan myös kirjoittaa pahasta olostani. HERKKYYDEN JA HAURAUDEN tunnustaminen on ollut vapauttavaa. Viime syksynä Sonya teki yhdessä kolmen muun tummaihoisen taiteilijan kanssa Noir!-tanssiteoksen, jossa he käsittelivät omia taustojaan. Noir tarkoittaa ranskaksi mustaa. Sonya toi näyttämölle häpeän omasta taustastaan ja kokemuksen juurettomuudesta. Suomessa en näytä suomalaiselta ja Afrikassa olen todella valkoinen ja eurooppalainen. Olen joka paikassa välitilassa, en kuulu mihinkään. Tanssiteos oli yleisömenestys, mutta netin keskustelupalstoilla kommentit eivät olleet vain myönteisiä. Hommafoorumissa kirjoitettiin, että nyt noille saatanan mamuille annetaan rahaa tuollaiseen. Kirjoitus nauratti Sonyaa, mutta oma tausta oli pitkään vaiettu aihe myös puoliksi ulkomaalaisten kavereiden keskuudessa. Kun taustasta joutui puhumaan niin paljon muuten, sitä ei halunnut ottaa esille ystävien kanssa. Olen puhunut juuristani kavereideni kanssa vasta parin viime vuoden aikana. Se on ollut voimauttavaa. Olen tajunnut, etten olekaan yksin. Nykyisin Sonya kokee, että juuret ovat hänen voimavaransa. 32 KAUNEUS & TERVEYS

6 Tiedän, millaista on olla vieras omassa kotimaassaan. Olen kääntänyt sen rikkaudeksi. Maailmassa on yksi paikka, jossa Sonya kokee sopivansa joukkoon ja näyttävänsä samalta kuin kaikki muut. Kävin New Yorkissa ensi kerran kaksikymppisenä ja ihastuin. Sinne voin kadota. Käyn siellä joka vuosi treenaamassa. New Yorkista Sonya ostaa myös meikkejä ja hiustenhoitotuotteita. Suomesta oli pitkään vaikea löytää esimerkiksi sopivanväristä meikkivoidetta. TUMMAIHOISILLA NUORILLA olisi helpompaa, jos heillä olisi monenlaisia esikuvia. Muuten voi jäädä yhden roolin vangiksi. Nuorille miehille Jani Toivola on ehkä paras tummaihoinen roolimalli. Toinen hyvä on räppäri Gracias. Sonya ei halua olla esillä esimerkiksi pelkästään ulkonäön takia. Minun pääni ei ole hattuteline. Ajattelen, että minun on oltava rohkea, jotta joku muukin uskaltaa olla. Sonya kannustaa tummaihoisia nuoria tyttöjä tekemään niin kuin itsestä tuntuu oikealta ja luottamaan itseensä. Lokerot ja muotit on tehty rikottaviksi. Ei saa antaa kenenkään lokeroida itseään, eikä tehdä Minun on oltava rohkea, jotta joku muukin uskaltaa olla. sitä itsekään. Pitää olla rohkea ja etsiä ympärille ne ihmiset, jotka kannustavat eteenpäin. Tausta ja ihonväri eivät ole tärkeitä. Tärkeintä on olla onnellinen. Sonyan mielestä häntä nuorempi sukupolvi on aiempia monikulttuurisempi. Se ilahduttaa. Kotikulmillani Herttoniemenrannassa on alkanut näkyä enemmän monikulttuurista porukkaa viiden viime vuoden aikana. Myös Teatterikorkeakouluun tuli opiskeluaikanani pari muuta tummaihoista opiskelijaa. Tienraivaaja ja maailmanparantaja. Sellainen Sonya on. 16-tuntisia päiviä tehdessä hänestä tuntuu, että työ nielaisee koko elämän. Samalla hän kokee tekevänsä jotain tärkeää. Viime syksy oli niin rankka, että minun piti tosissani pohtia, onko tämä sitä, mitä haluan tehdä. Työ tuntuu kuitenkin tärkeältä. Taiteen pitää tuoda elämään jotain muuta kuin tehokasta ja nopeaa kapitalistista arvomaailmaa. Sonya oli vilkas lapsi, jonka balettiopettaja komensi ulos tunnilta. Sonya vaihtoi katutansseihin. Tanssi auttoi, kun kotona oli vaikeaa ja piti poissa teinisekoiluista. KAUNEUS & TERVEYS 33

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

NUORTEN HYVINVOINTISELVITYS. Nuorten hyvinvoinnin ankkurit Lapissa hanke Tutkija Riikka Sutinen

NUORTEN HYVINVOINTISELVITYS. Nuorten hyvinvoinnin ankkurit Lapissa hanke Tutkija Riikka Sutinen NUORTEN HYVINVOINTISELVITYS Nuorten hyvinvoinnin ankkurit Lapissa hanke Tutkija Riikka Sutinen HYVINVOINTISELVITYKSEN LÄHTÖKOHTIA -Peruskoulun jälkeisessäsiirtymävaiheessa elävien lappilaisten nuorten

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä LASTEN OIKEUDET Setan Transtukipiste Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä >> SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON JOIDENKIN LASTEN OMINAISUUS Joskus lapsi haluaa olla välillä poika ja välillä tyttö.

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa

Lisätiedot

VALTTERIN TARINA Millä tavalla 11-vuotias tummaihoinen suomalainen poika kohtaa ja käsittelee rasismia? Salla Saarinen Adoptioperheet ry

VALTTERIN TARINA Millä tavalla 11-vuotias tummaihoinen suomalainen poika kohtaa ja käsittelee rasismia? Salla Saarinen Adoptioperheet ry VALTTERIN TARINA Millä tavalla 11-vuotias tummaihoinen suomalainen poika kohtaa ja käsittelee rasismia? Salla Saarinen Adoptioperheet ry Vuonna 2015 Suomessa on kv-adoptoituja noin 4 500, joista 1 000

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi

Lisätiedot

Täyden kympin vapaa-aika

Täyden kympin vapaa-aika Täyden kympin vapaa-aika Miten kuvata hyvinvointia nuorilähtöisesti? Anna Anttila 18.1.2016 Muistele itseäsi noin 10- vuotiaana. Mitä useimmiten halusit tehdä, mikä toi sinulle eniten iloa? Tuottaako tekemisen

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

PERHEINTERVENTIOIDEN SOVELTAMINEN LASTEN JA NUORTEN VASTAANOTOLLA

PERHEINTERVENTIOIDEN SOVELTAMINEN LASTEN JA NUORTEN VASTAANOTOLLA PERHEINTERVENTIOIDEN SOVELTAMINEN LASTEN JA NUORTEN VASTAANOTOLLA Mielenterveyskeskus Lasten ja nuorten vastaanotto 0-20 v. lasten ja nuorten tunne-el elämään, käyttäytymiseen ytymiseen ja kehitykseen

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi Nettiraamattu lapsille Jaakob, petturi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011 Bible

Lisätiedot

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita.

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita. Järvenpää 1.2.2009 Saarna Joh 6: 16-21 Älä pelkää, älkää pelätkö! Joku on laskenut että Raamatussa on nämä lauseet 365 kertaa. Jokaiselle päivälle riittää siis oma älä pelkää -lause. Äsken kuullussa evankeliumitekstissä

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

Yksikön esittely Pretzissä. http://prezi.com/ktbm3nyfyvni/?utm_campaig n=share&utm_medium=copy&rc=ex0share

Yksikön esittely Pretzissä. http://prezi.com/ktbm3nyfyvni/?utm_campaig n=share&utm_medium=copy&rc=ex0share Yksikön esittely Pretzissä http://prezi.com/ktbm3nyfyvni/?utm_campaig n=share&utm_medium=copy&rc=ex0share NUORET RAKENTAVAT MIELIPITEITÄÄN Onko aikuisista tukea sosiaalisessa mediassa? Ilmo Jokinen Nuoruuden

Lisätiedot

VARHAINEN PUUTTUMINEN

VARHAINEN PUUTTUMINEN VARHAINEN PUUTTUMINEN www.tasapainoa.fi MITÄ VARHAINEN PUUTTUMINEN ON? Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että autetaan kaveria tai ystävää jo silloin kun mitään vakavaa ei vielä

Lisätiedot

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin?

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin? Rotta Ronkeli Eräällä rotalla oli kummallinen nimi. Rottaa kutsuttiin Ronkeliksi. Ronkeli oli saanut nimensä ruokatavoistaan. Se halusi syödä vain hedelmiä. Maanantaisin rotta söi banaaneja. Tiistaisin

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Arjen ankkurit selviytymisen mittarit Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Mitä tarvitaan? Mistä riippuu? Kuka määrittää? Turvallisuus Mistä riippuu? Turvallisuus Katse eteenpäin Katse hetkessä Mistä riippuu?

Lisätiedot

Sinähän osaat, Liinu!

Sinähän osaat, Liinu! Sinähän osaat, Liinu! Tässä kirjassa kerrotaan, minkälaista on, kun on tarkkaavaisuus- ja keskittymisvaikeuksia. Niitä voi olla monenlaisia. Tämä kirja kertoo Liinusta, jolle tarkkaavaisuus ja keskittyminen

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Ihmisen toivottomuuden alku

Ihmisen toivottomuuden alku Nettiraamattu lapsille Ihmisen toivottomuuden alku Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Alina Rukkila Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14 Kukaan

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Terveys: s. 30 Piristystä kaamokseen s. 13 Näin selviät syysmasennuksesta s. 12 Kysy terveydestä

Terveys: s. 30 Piristystä kaamokseen s. 13 Näin selviät syysmasennuksesta s. 12 Kysy terveydestä Muoti: s. 14 Joulun kuumimmat trendit s. 9 Pukeudu kuin JLo s. 15 Pikkujoulujen paras tyyli Kauneus: s. 20 Nutturat arkeen ja juhlaan s. 25 Testi: Mikä tuoksu sopii sinulle? s. 10 Vertailussa ripsarit,

Lisätiedot

Mummon tyttö Draamatarina Kurvi-hankkeen kohtaamispaja

Mummon tyttö Draamatarina Kurvi-hankkeen kohtaamispaja Mummon tyttö Draamatarina Kurvi-hankkeen kohtaamispaja Käsikirjoitus: Onni Sarvela ja Jouni Piekkari Tavoitteet: Eläytyä yhteen mahdolliseen maahanmuuttajanuoren tarinaan, joka pohjautuu elävän elämän

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot

Haavoittuvasta lapsuudesta ehjään aikuisuuteen seminaari 23.4.2014. Siirtolaisuusinstituutti, Turku.

Haavoittuvasta lapsuudesta ehjään aikuisuuteen seminaari 23.4.2014. Siirtolaisuusinstituutti, Turku. Haavoittuvasta lapsuudesta ehjään aikuisuuteen seminaari 23.4.2014. Siirtolaisuusinstituutti, Turku. KT Merja Paksuniemi Verkostotutkija Siirtolaisuusinstituutti Yliopistonlehtori Lapin yliopisto Lapsuuden

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

DIANA NYMAN Tulisieluinen romanitar Jo lapsena Diana Nyman sai kokea syrjinnän aiheuttamaa ulkopuolisuutta. Göteborgin Romanineuvoston jäsenenä hän tekee kaikkensa, jotta tulevat sukupolvet välttyisivät

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20 fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Tehtävä: Lämmittely

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka

Lisätiedot

Vapaaottelu, Las Vegas

Vapaaottelu, Las Vegas Arman Alizad räätäli 4 Räätäli Koska en ollut pyrkinyt minnekään muualle, mulla ei ollutkaan yhtäkkiä mitään tekemistä, ei mitään turvaverkkoa, olin vain ja nautin kesästä. Syksyn alkaessa mä juttelin

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

LIIKUNTAKESKUS KÄYTTÄJÄ PROFIILIT

LIIKUNTAKESKUS KÄYTTÄJÄ PROFIILIT LIIKUNTAKESKUS KÄYTTÄJÄ PROFIILIT KUNTOSALILLA KÄYVÄT Kuntosalilla käyvät Lähde: TNS atlas 2013 M3049 21 % M1529 10 % Ikä (%) M5069 14 % Asuu puolison ja lasten kanssa 29 % N1529 1 N5069 21 % Elämänvaihe

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Masennuksesta voi parantua ja päihteistä pääsee eroon.

Masennuksesta voi parantua ja päihteistä pääsee eroon. Masennuksesta voi parantua ja päihteistä pääsee eroon. Tässä tilaa tekstille! POHJAN MA A-HAN KE ÖSTERBOTTEN-PROJEKTET 2005-2014 Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiiri Keski-Pohjanmaan Sairaanhoitopiiri Vaasan

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Kyvyt ja kiinnostus sukupuolen edelle

Kyvyt ja kiinnostus sukupuolen edelle Kirsi Ikonen Fysiikan ja matematiikan laitos Kyvyt ja kiinnostus sukupuolen edelle Koulutus- ja työurien sukupuolen mukaisen eriytymisen taustatekijät - esiselvityshanke Työ- ja koulutusurien sukupuolen

Lisätiedot

FYYSINEN TERVEYS JA HYVINVOINTI UUDESSA KOTIMAASSA

FYYSINEN TERVEYS JA HYVINVOINTI UUDESSA KOTIMAASSA FYYSINEN TERVEYS JA HYVINVOINTI UUDESSA KOTIMAASSA 29.9.2014 Eva Rönkkö Eläkeläiset ry Monikulttuurisen työn tavoitteet: - Tukea ikääntyneiden maahanmuuttajien arkea, auttaa heitä löytämään mielekästä

Lisätiedot

Dalinda Luolamo. Tunteiden sota. Runokokoelma

Dalinda Luolamo. Tunteiden sota. Runokokoelma Dalinda Luolamo Tunteiden sota Runokokoelma Tunteiden sota Dalinda Luolamo Ulkoasu: R. Penttinen Painettu: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-235-4 Alkusanat Arvoisat lukijat. Tahdon kertoa teille projektistani

Lisätiedot

Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä?

Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä? Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä? Hannele Karikoski, KT, yliopistonlehtori Oulun yliopisto

Lisätiedot

Osallistujan palautelomake

Osallistujan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 45 Osallistujan palautelomake 1. Ikäni Kysymykseen vastanneet: 42 (ka: 4,9) (1.1) Alle 7 v 9,5% 4 (1.2) 7 v 14,3% 6 (1.3) 8 v 9,5% 4 (1.4) 9 v 9,5% 4 (1.5) 10 v 14,3% 6 (1.6) 11

Lisätiedot

Alberta Language Environment Questionnaire (ALEQ)

Alberta Language Environment Questionnaire (ALEQ) Alberta Language Environment Questionnaire (ALEQ) Lapsen nimi Koodi Lapsen syntymäaika Lapsen sukupuoli Haastattelun päivämäärä Haastattelun tekijä Tulkin tarve kyllä ei Tulkki Äidin kieli Isän kieli Vanhempien

Lisätiedot

Erilaista, samanlaista sisaruutta ja ihanan älytöntä touhua! - Sisarussuhteet erityislapsiperheessä

Erilaista, samanlaista sisaruutta ja ihanan älytöntä touhua! - Sisarussuhteet erityislapsiperheessä Erilaista, samanlaista sisaruutta ja ihanan älytöntä touhua! - Sisarussuhteet erityislapsiperheessä Projektipäällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto ry pia.molsa@kvtl.fi // puh. 0207 718 326 Sisaruussuhde

Lisätiedot

Kansainvälistyminen ja koulutus

Kansainvälistyminen ja koulutus Sisältö Kansainvälisyyden nykytila Kansainvälisen opiskelijaliikkuvuus Kansainvälistyminen ja koulutus 3.9.9 Hannele Niemi Professori, vararehtori Helsingin yliopisto Opettajaliikkuvuus Suomalaisen yhteiskunnan

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit!

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! LUONNOS Sukumuistelupeli Tärkeät paikat Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! Voit myös keksiä itse lisää kysymyksiä! Jokainen

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

AKSELI GALLEN-KALLELA PEKKA HALONEN. taidemaalari. taidemaalari. naimisissa, isä, kolme lasta (yksi kuoli lapsena) naimisissa, isä, kahdeksan lasta

AKSELI GALLEN-KALLELA PEKKA HALONEN. taidemaalari. taidemaalari. naimisissa, isä, kolme lasta (yksi kuoli lapsena) naimisissa, isä, kahdeksan lasta PEKKA HALONEN taidemaalari naimisissa, isä, kahdeksan lasta rakasti luontoa, tarkkaili lintuja, tarvitsi maaseudun rauhaa, kalasti työskenteli ateljeessa, suunnitteli ateljeekodin perheelleen herrasmies,

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä

VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä Diakonian tutkimuksen päivä 7.11.2008 Riikka Haahtela, YTM, jatko-opiskelija sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön

Lisätiedot

Ei tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi

Ei tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi Ei tarvitse pärjätä yksin Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi Perheet ovat erilaisia ja elämäntilanteet vaihtelevat. Vanhemmat voivat välillä tuntea väsymystä arjen pyörittämiseen, yksinäisyyttäkin.

Lisätiedot

Sukupuolen moninaisuuden huomioiminen nuorisotyössä työpaja 11.11.2014

Sukupuolen moninaisuuden huomioiminen nuorisotyössä työpaja 11.11.2014 Sukupuolen moninaisuuden huomioiminen nuorisotyössä työpaja 11.11.2014 PAIKALLA ON IHMISIÄ JOIDEN SUKUPUOLEN VOISI JOKU PÄÄTELLÄ PAIKALLA ON IHMISIÄ JOIDEN SUKUPUOLEN VOISI JOKU PÄÄTELLÄ Nimistä Ulkonäöstä

Lisätiedot