RANNIKON PUOLUSTAJAT YHTYVÄT KILLAKSI
|
|
- Merja Heikkilä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 RANNIKON PUOLUSTAJA Rannikkotykistön Upseeriyhdistyksen ja Rannikon Puolustajain Killan julkaisema tiedotuslehti 5. Vuosikerta N:o 2/62 Kesäkuu 1962 RANNIKON PUOLUSTAJAT YHTYVÄT KILLAKSI Asevelvollisuuskauden ja sotavuosien yhdessäolon aikana syntynyt yhteenkuuluvaisuuden tunne on kestävimpiä niistä monenlaisista siteistä, joita kohtalo ihmisten kesken solmii. Vaikka tiet eroaisivat pitkiksi ajoiksi, on aina mieltä lämmittävää tavata "ruotukaveri" tai "aseveli" ja johtaa keskustelu yhteisiin kokemuksiin olivatpa ne sitten kovia tai hilpeitä. Lähinnä tämänlaisissa merkeissä on jatkuvasti järjestetty tilaisuuksia, joissa ase- ja aselajiveljeyden luomaa yhteyttä on uudistettu. Vaikka rannikkojoukoissa palvelleita on eri tahoilla maata silloin tällöin minkä yksikön miehet useammin, minkä harvemmin koottu yhteisiin tilaisuuksiin, on yhteys yleensä ollut epäsäännöllistä ja järjestymätöntä. Sitäpaitsi on muodostunut piirejä, jotka osanottajiin nähden ovat pakostakin olleet suljettuja. Kokoontumisen ja yhteydenpidon tarve on kuluneen kevään aikana synnyttänyt yhdistysmuodon, jolla on toiveita poistaa tähänastiset puutteet. Vasfikään perustettu Rannikon Puolustajain K ilt a siihen myöhemmin liittyvine paikallisosastoineen tarjoaa kaikille rannikkojoukoissa palvelleille tulon kiltaveljeyden piiriin. Killan puitteissa on meillä mahdollisuus monenlaisten siltojen rakentamiseen - ikäluokkien erillään olo voidaan torjua, kun tavoitteena on saada samaan joukkoon kaikenikäiset rannikon puolustajat, sotilasarvot eivät muodosta luokittelua, vaan kilta ottaa piiriinsä yhtä hyvin tykkimiehen kuin kenraalin, sekä aktiivipalveluksessa olevat että reserviläiset löytävät toisensa leppoisan "siviilimäisen" yhdessäolon tunnelmissa, yhteisten tilaisuuksien avulla voidaan rannikon asukkaita ja sen puolustajia saada tutustumaan toisiinsa. Menneet yhdessäolon ajat, oma aselaji ja joukko-osasto ovat ne tekijät, jotka vetävät meitä yhteen. Mutta jääminen pelkkien muisteloiden varaan tekisi killan toiminnan perin yksipuoliseksi. Rannikon puolustajien kokoaminen kiltaveljeyden piiriksi tulee merkitsemään myös tulevaisuutta ajatellen maa n puolustushengen elävänä pitämistä nykyhetken suomalaisen maanpuolustushengen, joka ei kiihdytä vihaa mihinkään ilmansuuntaan päin, vaan kohottaa meidät antamaan arvoa maamme itsenäisyydelle ja sen rannikkojen koskemattomuudelle. Tällaisen hengen luominen ja sen ylläpitäminen valmistaa meidät kohtaamaan koviakin päiviä, joita emme halua odottaa, mutta joihin meidän kuitenkin on varauduttava.
2 RANNIKON PUOLUSTAJAIN KILLAN F*ERUSTAVA KOKOUS OLI SAANNOT Helsingissä Katajanokan Upseerikerhossa pidettiin evl N Simosen avaama kokous, jonka osanottajat olivat rannikkojoukoissa palvelleita henkilöitä. Kokouksessa, jonka puheenjohtajana toimi eversti A E Lyytinen ja sihteerinä kapteeni V Heinikainen päätettiin perustaa Rannikon Puolustajain Kilta r.y. ja vahvistettiin sille säännöt, jotka julkaistaan tässä lehdessä. Killan puheenjohtajaksi valittiin ekonomi, yliluutnantti Eero Salovaara ja johtokunnan muiksi jäseniksi lainopin kand., kapteeni V Heinikainen, toimistoesimies, ylikersantti Yrjö Heinonen, ye-eversti Väinö Karvinen, toiminnanjohtaja, ylivääpeli Aarre U Lehtonen, eversti Arvo Erkki Lyytinen, konttoripäällikkö, yliluutnantti Olavi Nissinen, toimittaja, vääpeli Mauno Ratia, ekonomi, kapteeni Kai Arvid Rydman, yeeverstiluutnantti Norman Adolf Simonen ja muurari, korpraali Viljo Vyyryläinen. Myöhemmin pitämässään kokouksessa valitsi johtokunta varapuheenjohtajaksi eversti A E Lyytisen. Killan tilintarkastajiksi valittiin ekonomi, kersantti Urho Aintila ja ye-majuri E B Liusvaara sekä heidän varamiehikseen toimitusjohtaja, luutnantti Helmer Elof Ekblad ja merkonomi, kapteeni Harry Ignatius. Kokous päätti, että Killan varsinaisilta jäseniltä ja naisjäseniltä peritään jäsenmaksua 300 markkaa vuodessa sekä ainaisjäseniltä 3000 markkaa ja kannattavilta jäseniltä 6000 markkaa kertakaikkisena jäsenmaksuna. Jäsenmaksuihin sisältyy Rannikon Puolustaja-lehden tilausmaksu. Suoritetussa jäsenmerkinnässä liittyi kokouksessa Kiltaan 14 ainais jäsentä, 71 varsinaista jäsentä ja 6 naisjäsentä eli yhteensä 91 jäsentä. Kokouksen kuluessa ilmoitti ye-majuri E B Liusvaara lahjoittavansa Killalle alkutoimenpiteiden rahoittamista varten markkaa. Suuriarvoisesta lahjoituksesta kokous esitti lahjoittajalle kiitoksensa. Muita lahjoituksia on saatu entisen RT 2:n historia- ja avustussäätiöltä sekä Rannikkotykistön Upseeriyhdistykseltä kummaltakin :. "Rannikon Puolustajain Killan" perustavassa kokouksessa valitun johtokunnan ensimmäiseksi tehtäväksi on annettu tehdä aloitteita paikallisosastojen perustamiseksi ja uusien osastojen ohjaaminen aktiiviseen toimintaan. Siitä innostuksesta päätellen, jolla kilta syntyi perustavassa kokouksessa, josta ei erikoisemmin rummutettu, oli satakunta osanottajaa ei osastojen perustaminen tuottane vaikeuksia. Aivan erityiseksi tavoitteeksi on asetettava se, että jäsenistö muodostuu monipuoliseksi ikäluokkiin nähden. Sota-ajan veteraanit lienee helpointa saada mukaan, kun sen sijaan nuorimpien, juuri varusmiespalveluksensa suorittaneiden, veljespiiriin kytkeminen vaatii enemmän ponnistelua. Jos tässä onnistutaan, on kilta-aloite löytänyt erään tärkeimmistä toimintansa edellytyksistä. Lämmin veljeys, vanhat muistot ja yhteinen tunne velvollisuuksistamme maanpuolustusta kohtaan sekä mielenkiintoinen järjestötoiminta tulevat varmasti tekemään killastamme laajojen rannikkonpuolustajajoukkojen suositun veljesjärjestön. Rannikon Puolustajain Killan puheenjohtaja, yliluutnantti 79 Eero Salovaara Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Rannikon Puolustajain Kilta r.y., sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta-alue Suomen valtakunnan alue. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä Kilta. Tarkoitus ja toiminta 2 Killan tarkoituksena on maanpuolustushengen kehittäminen ja ylläpitäminen, rannikkotykistön ja rannikko jalka väen joukko-osastojen sekä rannikon väestön lähentäminen toisiinsa, toiminta jäsentensä keskeisenä yhdyssiteenä, rannikon puolustuksen piiriin kuuluvien historiallisten perinteiden ja yhteisten muistojen vaaliminen, rannikkotykistössä ja rannikkojalkaväessä palvelevien varusmiesten palvelusalttiuden kannustaminen, yhteishengen edistäminen sekä vaikeuksiin joutuneiden sotaveteraanien tukeminen. Tarkoituksensa toteuttamiseksi Kilta kerää perinneaineistoa, julkaisee rannikkopuolustusta käsitteleviä painotuotteita, elävöittää historiallisia muistoja sekä järjestää juhla-, kokous-, keskustelu-, retkeily-, tutustumis- ym. samantapaisia tilaisuuksia, mikäli mahdollista yhteistoiminnassa muiden samaan päämäärään pyrkivien yhdistysten ja järjestöjen kanssa. Toimintansa tukemiseksi Kilta voi asianomaisen luvan saatuaan harjoittaa ravintola-, elokuva- ja kustannustoimintaa, toimeenpanna arpajaisia ja keräyksiä sekä maksullisia tilaisuuksia. Kilta voi vastaanottaa lahjoituksia, jälkisäädöksiä ja testamentteja sekä omistaa kiinteää ja irtainta omaisuutta. Jäsenyyttä koskevat määräykset 3 Killan varsinaiseksi jäseneksi pääsee jokainen rannikkotykistössä tai rannikko jalkaväessä tahi niille läheiseksi katsottavassa puolustusvoimain joukko-osastossa palvellut tai palveleva miespuolinen Suomen kansalainen, vakinaista palvelusta suorittavia asevelvollisia kuitenkaan lukuun ottamatta. Jäsenet hyväksyy Killan johtokunta. Killan kokouksissa on äänioikeus vain varsinaisilla jäsenillä. Killan naisjäseneksi pääsee rannikkotykistön tai rannikko jalkaväen joukko-osastossa palvellut tai palveleva naispuolinen toimenhaltija, sotilaskoti- tai vastaavissa tehtävissä toiminut tai toimiva henkilö sekä Killan varsinaisen jäsenen naispuolinen omainen. Jäseneksi hyväksyminen tapahtuu samoin kuin edellä on varsinaisesta jäsenestä sanottu. Naisjäsenet voivat muodostaa rekisteröimättömiä naisosastoja. Killan kannattavaksi jäseneksi johtokunta voi hyväksyä vuosikokouksen määräämän kertakaikkisen tai vuosittaisen jäsenmaksun suorittaneen henkilön tai oikeuskelpoisen yhteisön. Killan kunniajäseneksi voi Killan vuosikokous johtokunnan esityksestä hyväksyä henkilön, joka ansiokkaasti on toiminut Killan päämäärien hyväksi. Killan jäsenten on, kunniajäseniä lukuun ottamatta, suoritettava jäsenmaksu, jonka suuruudesta ja maksuajasta päätetään vuosikokouksessa. Vuosittaisen jäsenmaksun sijasta Killan varsinainen jäsen ja naisjäsen voi suorittaa ainaisjäsenmaksun, jonka suuruudesta päätetään vuosikokouksessa. Killan jäsenet voivat johtokunnan suostumuksella muodostaa epäitsenäisiä, rekisteröimättömiä paikallisosastoja Killan jäsenten keskinäistä yhteydenpitoa ja Killan tarkoitusperiä edistämään. 4 Halutessaan erota Killasta on jäsenen ilmoitettava siitä kirjallisesti Killan johtokunnalle tai sen puheenjohtajalle taikka suullisesti Killan kokouksen pöytäkirjaan. Jäsenen, joka toimii vastoin Killan sääntöjä tai muuten toiminnallaan vahingoittaa Kiltaa, sen työtä ja päämääriä tai toimii muutoin Killan jäsenen arvolle sopimattomasti, johtokunta voi erottaa Killasta. Johtokunta ja sen tehtävät 5 Killan hallituksena toimii vuosikokouksen valitsema johtokunta, johon kuuluu puheenjohtaja ja kymmenen (10) muuta jäsentä. 11
3 Johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Johtokunta valitsee myös tarpeelliset toimihenkilöt. Puheenjohtaja valitaan vuodeksi kerrallaan. Muut johtokunnan jäsenet valitaan kahdeksi vuodeksi. Johtokunnan jäsenistä eroaa vuosittain viisi (5) vuoron mukaan, ensimmäisenä vuotena kuitenkin arvan perusteella. Erovuorossa oleva jäsen voidaan valita uudelleen. 6 Johtokunta kokoontuu tarpeen vaatiessa, puheenjohtajan kutsusta tai kun vähintään neljä (4) jäsentä sitä vaatii. Johtokunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä vähintään neljä (4) jäsentä on saapuvilla. Johtokunnan kokouksissa ratkaistaan asiat yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa. 7 Johtokunnan tehtävänä on: 1) johtaa Killan toimintaa sen tarkoitusperien toteuttamiseksi, 2) pyrkiä yhteistoimintaan rannikkojoukkojen piirissä toimivien muiden yhdistysten ja järjestöjen kanssa, 3) edustaa Kiltaa, tehdä Killan puolesta sitoumuksia, mikäli ne eivät kuulu Killan kokoukselle, sekä esiintyä Killan puolesta kantajana ja vastaajana, 4) kutsua Kilta kokoukseen ja valmistella kokouksissa käsiteltävät asiat, 5) toimeenpanna Killan kokousten tekemät päätökset, 6) vastata Killan varojen ja muun omaisuuden hoidosta sekä huolehtia jäsenmaksujen perimisestä, 7) päättää toimihenkilöiden palkkioista talousarvion rajoissa, 8) päättää jäseneksi hyväksymisestä ja jäsenyydestä erottamisesta näiden sääntöjen 3 ja 4 :n mukaisesti sekä pitää jäsenluetteloa, 9) laatia vuosittain Killan toiminta- ja tilikertomukset, 10) laatia vuosittain ehdotukset Killan toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi, sekä 11) hoitaa muut Kiltaa koskevat asiat, mikäli ne eivät näiden sääntöjen mukaan kuulu jollekin muulle elimelle tai toimihenkilölle. Valtuuskunta 8 Killan johtokunnan neuvoa-antavana elimenä ja eri puolilla valtakuntaa asuvien Killan jäsenten yhdyssiteenä toimii Killan valtuuskunta. Valtuuskunnan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja jäsenet valitsee Killan vuosikokous vuodeksi kerrallaan. Valtuuskuntaan valittakoon päällystöön, alipäällystöön ja miehistöön kuuluvia henkilöitä. Valtuuskuntaan kuuluu enintään kolmekymmentä (30) jäsentä, jotka valitaan Killan varsinaisista jäsenistä. Valtuuskunta kokoontuu puheenjohtajansa kutsusta vähintään kerran vuodessa. Kokoukset 9 Killan vuosikokous pidetään kunkin vuoden maaliskuun 15 päivään mennessä. Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1) todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 2) valitaan kokouksen puheenjohtaja, kaksi sihteeriä ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa, 3) esitetään Killan toimintakertomus sekä tilit ja tilintarkastajain lausunto ja päätetään niiden hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä, 4) hyväksytään alkavan toimintavuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä päätetään jäsenmaksujen suuruudesta ja maksuajasta, 5) valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja johtokunnan jäsenet erovuoroisten tilalle, 6) valitaan valtuuskunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja jäsenet, 7) valitaan kaksi tilintarkastajaa ja näille varamiehet. 8) valitaan johtokunnan avuksi tarpeelliset toimikunnat, 9) käsitellään muut johtokunnan esittämät sekä jäsenten johtokunnalle ilmoittamat, vuosikokouksessa käsiteltäviksi tarkoitetut asiat. 10 Muita Killan kokouksia pidetään tarpeen mukaan johtokunnan kutsusta tai milloin vähintään 1/5 jäsenistä tai vähintään 100 jäsentä sitä kirjallisesti nimetyn asian käsittelyä varten johtokunnalta pyytää. 11 Killan kutsuu kokoukseen johtokunta ilmoittamalla kokouskutsun vähintään kahdessa pääkaupungissa ilmestyvässä sanomalehdessä viimeistään neljätoista (14) päivää ennen kokousta. 12 Killan kokouksissa ratkaistaan asiat, jäljempänä 15 ja 16 :ssä mainittuja asioita lukuun ottamatta, yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa. Killan tilit ja nimen kirjoittaminen 13 Killan tilikausi on kalenterivuosi. Killan tilit ja muut hallintoa koskevat asiakirjat on ennen kunkin vuoden tammikuun loppua toimitettava tilintarkastajille, joiden tulee antaa tarkastuskertomuksensa johtokunnalle hyvissä ajoin ennen vuosikokousta. 14 Killan nimen kirjoittavat johtokunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi yhdessä toiminnanjohtajan, sihteerin tai taloudenhoitajan kanssa. Sääntöjen muuttaminen 15 Päätökseen, joka tarkoittaa näiden sääntöjen muuttamista, vaaditaan vähintään 3/4 Killan kokouksessa annetuista äänistä. Mikäli tällainen päätös koskee sääntöjen 1, 2, 3, 15 tai 16 :n muuttamista, on se vahvistettava toisessa, aikaisintaan kuukauden kuluttua pidettävässä kokouksessa samanlaisella äänten enemmistöllä. Sääntöjen muutosehdotus on kokouskutsussa jäsenille tiedotettava. Killan purkamista koskevat määräykset 16 Killan purkamista koskevan päätöksen tekoon vaaditaan vähintään 3/4 Killan kokouksessa annetuista äänistä ja on päätös vahvistettava aikaisintaan kuukauden kuluttua pidettävässä kokouksessa samanlaisella äänten enemmistöllä. Killan purkamisehdotus on kokouskutsussa jäsenille tiedotettava. Killan purkautuessa luovutetaan sen jäljellä oleva omaisuus jollekin rannikon puolustuksen hyväksi toimivalle oikeuskelpoiselle yhdistykselle tai laitokselle Killan viimeisessä kokouksessa tehtävän päätöksen mukaisesti, lukuun ottamatta sotahistoriallista arvoa omaavaa omaisuutta, joka luovutetaan sotahistorialliselle tutkimuslaitokselle. Rannikon Puolustajain Killan sääntöjen 3 :n mukaan sen jäsenyyteen oikeutettu mies ja nainen muista toteuttaa liittymispäätöksesi! Käytännössä voit sen suorittaa ottamalla postitse tai puhelimitse yhteyden johonkin allamainituista: evl evp A Koljonen Lokkalantie 18 A, Hki puh ekonomi, kapt K Rydman Taivaanvuohentie 14 A 7, Hki puh (klo 9 16) lainop.kand., kapt V Heinikainen Hiihtomäentie 20 B 21, Hki puh Ilmoittautumisen yhteydessä tulisi mainita: täydellinen nimi syntymäaika sotilasarvo osoite missä joukoissa palvellut ja minä vuosina. Rannikon Puolustaja toimii tästä lähtien Rannikkotykistön Upseeriyhdistyksen ja Rannikon Puolustajain Killan yhteisenä tiedotuslehtenä. Ran n i kkosoti las! Älä unohda hankkia uutta vuosikirjaa. Kerro siitä ystäviliesikin. Kirjaa saa joukko-osastojen yhteysupseereilta hintaan 600:, RtTJY:n taloudenhoitajalta asettamalla postisiirtotilille : (100: postikuluiksi) ja myös kirjakaupoista hintaan 700:. 4 5
4 JOHTORENGAS 25 -VUOTIAS IN MEMORIAM Kuluvan vuoden alussa täytti 25-vuotta rannikkotykistön reserviupseerien aselajikerho J ohtorengas. Kerho syntyi aselajinsa merkeissä jo ennen sotia, jolloin tällainen ajatus oli uusi ja sai muita seuraajia pääkaupungissa vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Tammikuun 18 p:nä 1937 perustettu kerho toimi aluksi "Helsingin sk.-piirin rannikkotykistön upseerikerhona", kunnes sen jäsen, nykyisin tunnettu mainostoimiston johtaja Matti K e i j o 1 a saman vuoden syksynä keksi nykyisen aseopillis-vertauskuvallisen ominaisnimen, joka on pysynyt ainoana lajissaan koko maassa. Johtorenkaalle on aina antanut leimansa vilkas ja läheinen yhteys omaan aselajiin ja sen henkilökuntaan, jonka edustajat ovat puolestaan aina tehneet parhaansa reservin upseerien pyrkimysten edistämiseksi. Liioittelematta voidaan todeta, että kiinteä kanssakäyminen oman aselajin kanssa neljännesvuosisadan aikana on saattanut kerhon jäsenten ja aktiivipalveluksessa olevien upseerien väliset suhteet esikuvallisiksi. Sanonta "samasta perheestä" ei ole tässä kohdin tyhjää puhetta. Johtorenkaan jäsenet olivat aikaisemmin automaattisesti ja ovat nytkin suurelta osalta myös Rannikkotykistön Upseeriyhdistyksen jäseniä. Johtorenkaaseen kuului viime vuoden lopussa 361 jäsentä. Kerhon piirissä on vuosien aikana toiminut useita reserviupseerien järjestötoiminnassa ansioituneita ja siitä tunnustuksen saaneita reservin upseereita. Ensimmäisenä puheenjohtajana toimi majuri Jonne Jahnukainen vuoteen Häntä seurasivat kapteeni Karl Ignatius vuoteen -53, kapteeni Akseli Heimonen vuoteen -60 ja yliluutnantti Olavi Nissinen siitä lähtien edelleen. 25-vuotisjuhla toukokuun 11 p:nä Suomenlinnassa oli koonnut runsaan osanottaja- ja kutsuvierasjoukon. Juhlatilaisuus aloitettiin järjestäytyneellä kunnianosoituksella ja seppeleenlaskulla Suomenlinnan kirkon seinässä olevan sankarivainajien muistolaatan ääressä. Seppeleen laskivat Johtorenkaan puheenjohtaja, yliluutnantti Olavi Nissinen ja sihteeri, vänrikki Mikko Leino. Upseerikerhossa lausui vieraat ja jäsenet tervetulleiksi yliluutnantti Olavi Nissinen kertoen samalla kerhon perustamisvaiheista ja sen kulkemasta taipaleesta maamme vanhimpana aselajikerhona. Juhlaesitelmän maavoimien toiminnasta maihinnousun torjunnassa piti ye-majuri Olavi Kettunen. Juhliva kerho sai osakseen runsaasti onnitteluja. Suomen Reserviupseeriliiton hallituksen onnittelut esitti kapteeni Eero H a r- k i a, joka myös luovutti liiton kultaisen ansiomerkin eversti Reino Aalto se lie tunnustukseksi tämän työstä juhlivan kerhon ja reservin upseerien hyväksi. Onnitellessaan Helsingin Reserviupseerit ry:n puolesta jäsenkerhoa yhdistyksen puheenjohtaja majuri Randall Nybom jakoi yhdessä kapteeni A K Jokisalon kanssa seuraaville ansioituneille jäsenille Peruskalliomme Maanpuolustus-mitalit: kapteeni Olli Honkavaara, yliluutnantit Eero Ahola, Pentti H u h a n- antti ja Pentti Vähäkallio, luutnantti Jorma Valle, vänrikit Veijo Eravuo ja Matti Jäntti sekä aseteknikko Reino Laakkonen. Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentin ja Rannikkotykistön Upseeriyhdistyksen puolesta puhui ja onnitteli rykmentin komentaja ja yhdistyksen puheenjohtaja eversti V Karvinen. Merisotakoulun puolesta onnitteli koulun johtaja, kommodori K Kijanen ja Vaasan Rannikkopatteriston puolesta joukko-osaston komentaja, everstiluutnantti V Vuorela. Veljeskerhoista olivat edustettuina Merikerho, jonka puheenjohtaja kapteeniluutnantti L Sarvimäki lahjoitti kerholle kiertopalkinnon, ja Ilmatorjuntakerho, jonka varapuheenjohtaja luutnantti E Raesalo myös jätti muistolahjan. Kenraaliluutnantti evp V Valve lähetti juhlaan henkilökohtaisen tervehdyksensä Johtorenkaan perustajajäsenen kapteeni O. L u u m i n välityksellä. EVERSTI V S MARJANEN Eversti, dipl. insinööri Väinö Salomon Marjanen kuoli Helsingissä huhtikuun 23. pnä. Hän oli syntynyt Nurmijärvellä , tullut ylioppilaaksi 1903 Hämeenlinnan klassillisesta lyseosta ja valmistui 1914 diplomi-insinööriksi, jonka jälkeen hän palveli valtionrautateillä vuoteen Vapaussodan puhjettua hän liittyi Perä-Pohjolan joukkoihin ja osallistui sen 1. kranaatinheitinpatterin ja Vaasan Rykmentin mukana erikoisesti Vilppulan ja Messukylän taisteluihin, jossa hän haavoittui. Toivuttuaan hän kävi Pietarsaaren ja Suomen Tykistökoulun, jonka jälkeen hän osallistui useihin taisteluihin, mm. Viipurin taisteluun. V hän kävi Italian Accademia Militare'n tykistöups. täydennyskurssit Torinossa ja ilmatorjuntatykistöampumakoulun Nettunossa. Toimittuaan RPE:ssa tekn toimiston päällikkönä ev Marjanen määrättiin RT Leen ensin patterin päälliköksi ja patteriston komentajaksi ja v rykmentin komentajaksi. Käytyään 1925' 26 SKK:n komentajakurssin ja 1933 SKK:nY9:n toisen vuosikurssin hän sai omistautua elämäntyölleen RT l:n rakentajana ja kehittäjänä aina saakka. Hänen isällisessä hoidossaan ja johdossaan sai rykmentti toimia peräti 19 vuoden ajan. Toimittuaan talvisodassa Helsingin lohkon ja jatkosodassa Uudenmaan Prikaatin komentajana hänet määrättiin Merivoimien esikunnan linnoitustoiminnan johtajaksi, jossa hän toimi eläkkeelle siirtymiseensä saakka v Sen jälkeen hän toimi Helsingin rakennusvirastossa osastoinsinöörinä aina vuoteen 1956, jolloin hän täytti 70 vuotta. Eversti Marjasessa on menetetty etevä ja täsmällinen ja poikkeuksetta kaikkien alaistensa suuresti kunnioittama upseeri. EVERSTI PEKKA E N KAI NEN Ye-eversti Armas Pekka E n k a i n e n kuoli Helsingissä äkillisen taudinkohtauksen murtamana perjantaina toukokuun 4 pnä. Eversti Enkaisessa poistui keskuudestamme erittäin ansioitunut tykistöupseeri, jonka elämäntyö varsinkin rannikkotykistöaselajin kehittämisessä on eräs tämän alan mittavimpia. Hän oli syntynyt Nurmeksessa Tultuaan 1915 ylioppilaaksi ja opiskeltuaan Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa nuori Pekka Enckell aloitti sotilasuransa osallistumalla vapaussotaan Karjalan rintamalla, jossa haavoittui Jänhiän taistelussa. Suoritettuaan Markkovillan upseerikokelaskurssin hän hankki perinpohjaisen upseeri- ja tykistökoulutuksen opiskellen kenttätykistön ampumakoulussa 1920 ia Kadettikoulussa sekä Sotakorkeakoulun teknillisellä osastolla Koulutuskauden päätyttyä nuori majuri määrättiin RT l:n teknillisen toimiston päälliköksi, jossa tehtävässä hän lähes 10 vuoden ajan toimi tehokkaasti tämän pääkaupungin ulkosaariston tykistörykmentin kehittämiseksi. Oltuaan Merisotakoulun johtajana eversti Enkaisen toimikenttä laajeni koko rannikkopuolustuksemme käsittäväksi hänen siirryttyään MerivE:n aseosaston päälliköksi, jolla paikalla hän oli myös talvisodan aikana. Jatkosodassa hän oli Itä-Suomenlahden Rannikkoprikaatin komentajana sodan loppuvaihetta 1944 lukuunottamatta, jolloin hänen komentoonsa oli määrätty 1. Rannikkodivisioona Säkkijärvellä. Sotien jälkeen eversti Enkaista odottivat myös vastuulliset tehtävät: MerivE:n esikuntapäällikkö ja tykistöaseen tarkastaja , Pääesikunnan pioneeriosaston päällikkö ja meripuolustusosaston päällikkö Eläkkeelle siirtymisensä jälkeen hän toimi v 1962 saakka matematiikan tuntiopettajana MeriSK:ssa. Varsinaisen virkansa ohella ev Enkainen hoiti monia luottamustoimia ja hänet tunnettiin lukuisien sotilaallisten kurssien etevänä opettajana
5 EVERSTILUUTNANTTI RAN N IKKOJAAKARIPATALJO O N A SAA LIRUN VÄINÖ ALKIO "Oi, Suomi, synnyinmaa, suo helmahas sun poikasi onnellisna nukahtaa, kun hän henkensä halvan sulle antanut on! Ei muuta kunniaa, kuin kuulla kummultansa sun kuusiesi kuiskintaa, kun sä kätkenyt olet hänet viime lepohon". Maaliskuun 1. päivänä kuoli Helsingissä everstiluutnantti evp Väinö A Alkio. Hän oli syntynyt Orimattilassa. Käytyään kouluopintonsa Helsingin realilyseossa hän opiskeli useita vuosia sähkö- ja konetekniikkaa Saksan eri yliopistoissa. Suoritettuaan viime vuosisadan lopussa upseerikurssin Haminassa ja vastaavan kurssin Pietarin jalkaväkikoulussa hän palveli upseerina Suomen entisessä sotaväessä, Tarkk'ampujapataljoonassa ja sen jälkeen Venäjän armeijassa, johon hänet v kutsuttiin reservistä. Ennen ensimmäistä maailmansotaa hän toimi Varsovan komendanttina silloisen kenraali Mannerheimin ollessa Varsovan sotilaspiirin komentajana. Maailmansodan aikana hän osallistui Varsovan kaistan taisteluihin siirtyen v vapaussodan aikana tykistön upseerina Suomen armeijaan. Vv hän toimi Rannikkotykistörykmentti 3:n komentajana ja vv Karjalan ja Perä-Pohjolan kutsuntapiirien päällikkönä ja vielä tämän jälkeen kaksi vuotta Kemin sotilaspiirin päällikkönä. Evl Alkio vaikutti merkittävällä tavalla itsenäisyytemme saavuttamisen jälkeen muodostetun rannikkopuolustuksemme kehittämiseen. Hänen alaisinaan toimineet upseerit ja koulutettavinaan olleet varusmiehet muistavat hänet paitsi erinomaisena sotilaskouluttajana myös kunnioitusta herättäneenä ja hienovaraisena nuoren polven kasvattajana. ITÄ-SUOMEN RAN N I KKOPRI K A ATI N JUHLA HAMINASSA Toukokuun 28 päivänä kokoontui Haminaan kuutisensataa Itä-Suomen Rannikkoprikaatissa vv Suomenlahden rannikolla palvellutta aseveli juhlaan sodanaikaisen miinakomppanian pihaan. Kokoontumista seurasi seppeleenlasku sankarihaudalla, rannikkojoukkojen muistomerkillä, kaatuneitten upseerien patsaalla sekä rannikkotaisteluissa kentälle jääneiden muistomerkillä Salmenvirran rannalla. RUK:n maneesissa oli iltapäivällä päiväjuhla, jossa puhui kenraaliluutnantti Väinö Valve. Rannikkojoukkojen sodanaikaisia vaiheita selvitteli kapteeni Väinö Heinikainen. Vielä oli yhteistilaisuutena Rannikkoprikaatin sodanaikaisen esikuntatalon seinään kiinnitetyn muistolaatan paljastaminen, jolloin paljastuspuheen piti eversti Väinö Karvinen. Tämän jälkeen hajaannuttiin eri puolille kaupunkia muistelemaan keskustelujen muodossa sodanaikaisia sattumuksia. 10 Tasavallan presidentti on vahvistanut Rannikkoj ääkäripatalj oonan joukko-osastolipun. Lipun koboltinsinisessä lippukankaassa on ristikkäin asetetut kultaiset nuolet. Nuolten välisessä yläkulmassa on hopeanharmaa heraldinen linnake ja nuolten välisessä alakulmassa saman värinen W-kirjain Viipurin vaakunasta. Lippu, jonka korkeus on 45 cm ja leveys 55 cm on leikattu kielekkeelle siten, että kielekkeen sivu on 33,2 cm. Lipun reunoja kiertävät 4 cm pituiset hopeanharmaat ripsut. Lippu ehdittäneen saada naulausvaiheeseen seuraavaan vuosipäivään mennessä. Rannikkoj ääkäripatalj oona on eräitten kirjoitusten ansiosta herättänyt kiinnostusta erityisesti reservin upseerien keskuudessa. Tätä osoittavat monet yhteyksien otot tutustumiskäyntien järjestämiseksi. Toukokuussa kävi Obbnäsissa tutustumiskäynnillä Helsingin Reserviupseerikerhon Pioneeriosasto eräiden muiden osastojen edustajien kanssa. Käynnin muistoksi RannJP:lle lahjoitettiin arvokas kiertopalkinto yksikköjen väliseen sotilaskolmiotteluun sekä sovittiin tulevasta yhteistoiminnasta kilpailuineen. Samoin kävi pataljoonaan tutustumassa kaikkien tuntema "Johtorengas" yhdessä Turun Resupskerhon Tykistöosaston kanssa. Tämänkin vierailun muistoksi jäi turkulaisten lahjoittama kiertopalkinto. Turkulaisten mukana oli Teikarin taistelijoita, jotka ovat kiinnostuneita "nimikkoj oukko-osastostaan". Tämä kevät on pataljoonalle ollut myöskin sikäli historiallinen, että ensimmäiset rannikkoj ääkäripatalj oonan upseerien ja aliupseerien kertausharjoitukset on toimeenpantu. Pataljoonan toiminta joutuu tämän kesän aikana jalkaväen komentajien ja koulutusupseerien eräitten koulutustilaisuuksien kautta esittäytymään tavallista laajemmille piireille puolustusvoimiemme keskuudessa taaten siten kesäksi "täystyöllisyyden". 9
6 Rykmentti aloitti 44. kesänsä viettäen perinteellistä vuosipäiväänsä Isosaaressa paraateineen ja päivä juhlineen. Sanotaan, että "ammunta on tykistön juhlaa". Tällaiset "juhlat" rykmentti piti Isosaaren leirillä suoritettaessa kesän meriammuntoja. Hyvin sujuneelta leiriltä on tärkeimpinä tapahtumina mainittava raskaan patterin onnistunut kouluammunta ja tykistön tarkastajan kenrl E Roschierin vierailu ammuntoja seuraamassa. Rakennustoiminta on rykmentin alueella jatkunut vilkkaana. Mäkiluodon kasarmi on kohta uudistettu kokonaan, uusi ruokala valmis ja kantahenkilökunnan asuinrakennus kunnostetaan seuraavana. Isosaarenkin asuntopula helpottuu pian tuntuvasti kahden uuden asuintalon valmistuttua syksyyn mennessä. SUOMENLINNAN RANNIKKOTYKISTÖ- RYKMENTTI Evl E Herttua siirtyy kesällä Vaasaan ja luovuttaa rykmenttiupseerin tehtävät maj J K Hannulalle, joka siirtyy rykmenttiin Merisotakoulusta. Tervetuloa! Kevät vei hautaan kaksi, rykmentin pitkäaikaista evp-upseeria kuoli rykmentin toinen komentaja, eversti Väinö Salomon Marjanen. Hän palveli komentajana kaikkiaan 19 vuotta kuoli äkillisesti eversti Pekka E n k a i- n e n, joka aikanaan on kuulunut rykmentin henkilökuntaan teknillisen toimiston päällikkönä. Edesmenneiden kaikkien tuntemia ansioita luettelematta suremme heitä ja kunnioitamme heidän muistoaan. TURUN RANNIKKO- TYKISTÖ RTKME NTT! 1. Turun Rannikkotykistörykmentti on sikäli harvinainen joukko-osasto, ettei sen alueella ole sodan jälkeisenä aikana rakennettu mitään uusia rakenteita paria saunaa lukuunottamatta. Pääosa varusmiehistäkin edelleen sodanajan parakeissa. asuu Nyt saanee rykmentti kuitenkin vihdoin uusia tiloja, kun Korppoossa viime talvena aloitettiin uuden kasarmialueen rakennustyöt järjesti Turun Reserviupseerikerhon tykistöosasto Turun Varuskunnan tykistöupseereille tutustumisillan, johon myöskin rykmentin Turussa olevat upseerit osallistuivat. Tilaisuus pidettiin laivastomme entisellä koululaivalla Suomen Joutsenella, jossa miellyttävien isäntien seurassa yhdessäolo jatkui aina myöhäiseen yöhön. 3. II Patteriston tykistöleiri pidettiin Kuuskajaskarissa Leirin johtajana toimi II Pston komentaja evl T Kiviranta. Leiriä suosi erinomainen sää ja ammunnat saatiin suoritetuksi suunnitelmien mukaan ja onnistuivatkin ne varsin hyvin. Ammuntoja oli seuraamassa myöskin rykmentin komentaja ev V Hassinen, joka leirin päätteeksi suoritti kunnostautuneiden varusmiesten ylentämisen alikersanteiksi ja korpraaleiksi. 4. I Patteriston tykistöleiri pidettiin Utössä. Leirin johtajana toimi I Pston komentaja maj S Ravanko. Säänhaltijat eivät olleet tälle leirille yhtä suopeita kuin Kuusika j askarissa. Ammuntoja haittasi toisinaan tuuli toisinaan sumu, jonka takia niitä ei kaikkia voitu suorittaa. Leiriltä paluumatkalle lähdettäessä aamulla saaitiin tietää, että saksalainen matkustaja-alus Nordland oli ajanut sumussa karille Utön pohjoispuolella. Rykmentin alukset Pansio ja H-5 kiiruhtivat paikalle ja niihin sekä myöhemmin paikalle saapuneeseen merivartiolaitoksen alukseen siirrettiin Nordlandin matkustajat. Näillä aluksilla kuljetettiin matkustajat Turkuun. Matkalla Turkuun sumu hälveni ja aurinko alkoi paistaa, jolloin saksalaisilla matkailijoilla oli tilaisuus nähdä Lounais-Suomen saaristo sen parhaassa kevätloistossaan. Saaristomaisemat herättivätkin suurta ihastusta saksalaisissa. Ltn P Suorauma ja ltn R Huuhtanen nimitettiin ltn yp virkaan. Yliv E Toijonen siirrettiin rykmentin esikunnasta I Pston esikuntavääpeliksi. Rykmenttiin on siirtynyt kers J Saarinen RauSpE:sta. Vakinaiseen palvelukseen on rykmenttiin hyväksytty vänr M Rautanen ja vänr K Rehnbäck, alik M Helle, alik P R e Ilmonen ja alik A Syrjäkallio. Palveluksesta ovat eronneet yliv K Kaita ja kers L Valtonen. HANGON RANNIKKO- PATTERISTO Kevätkausi on patteristossa kulunut hijaisen työn ja koulutuksen merkeissä, johon toukokuussa pidetty ampumaleiri antoi oman merkittävän panoksensa kävi Merivoimien Esikunnan miinatoimiston päällikkö, komentajakapteeni P Peltonen Upseerikerholla esitelmöimässä aiheesta "Miinoituksista viime sodissa" pidettiin Kotkan Rannikkopatteristossa Aliupseeriliiton shakkimestaruuskilpailut, joihin patteristosta ottivat osaa A-sarjassa yliv G Taljavaara ja B-sarjassa kers P Orpana vietettiin upseeri- ja alipäällystökerhoilla onnistuneet vappujuhlat järjesti Hangon Alipäällystökerho ns "Kolmenkerhon" ampumakilpailut, joihin ottivat osaa Lohjan, Dragsvikin ja Hangon Alipäällystökerhot, patteriston sijoittuessa kilpailuissa toiseksi suoritti Dragsvikin upseerikerho ihanan sään vallitessa retkeilyn patteriston alueella tutustuen muun muassa Jussarön kaivokseen. Ilta päättyi Upseerikerholla vietettyyn yhteiseen illanviettoon. Patteristossa palvelevat vääpeli S Ahokas ja pursimies V Henttonen ovat hyvällä menestyksellä suorittaneet Teknillisen koulun kurssin, joten patteriston viesti- ja laivapuoli ovat saaneet tarpeellisen ja odotetun lisän teknilliseen henkilöstöönsä ylennettiin alil J Lähteinen ja vänr U Myllyniemi luutnanteiksi ylennettiin vääpeli Y S Sjöblom ylivääpeliksi, ylik S K o 1 i vääpeliksi ja kers A Vesterinen ylikersantiksi ylennettiin yliluutnantti J Karvinen kapteeniksi, luutnantit Y Iivonen ja P Karvinen yliluutnanteiksi ovat vakinaiseen palvelukseen astuneet vänr H Olkkonen, kers L Hurme, alik P Semi ja alik E Saarela siirrettiin kapt T Penttilä patteristosta MeriSK:uun ja ylil J Karvinen MeriSK:sta patteristoon myönnettiin ylivääpeli Kustaa Oskari Järviselle ero säädetyn eroamisiän perusteella. Patteristo lausuu parhaat kiitoksensa ylivääpeli Järviselle hänen patteristossa kiitettävästi suorittamastaan pitkäaikaisesta palveluksesta. VAASAN RANNIKKO- PATTERISTO Maalis- huhtikuu sujui patteristossa koulutuksessa Suomenlinnassa. Huhtikuun puolivälissä oli kuitenkin parin päivän patteriston sissiharjoitus Östersundom Malmi maastossa, missä upseerikokelaat "junailivat" johtajatehtävissä. Osa upseeristoa osallistui kuun lopulla Tykistökoulun suureen sotapeliin. Kauniin toukokuun oli patteristo melkein kokonaan "reissussa". Kuukauden alussa oli ensin patteriston parin päivän tykistöleiri Nordsjö Malmi maastossa jälleen kokelaitten "junailemana" ja sitten alkoikin patteriston kevätleiri Porkkalassa. Leiriä suosi aurinkoinen kevätsää, mikä kuitenkin kouluammuntapäiväksi muuttui sumuiseksi pakottaen siirtämään ammunnan seuraavaksi päiväksi. Patteristolla oli kouluammunnan jälkeen jälleen ilo kokeilla uutta kevennettyä keskiöjärjestelyä, mikä ammunnassa toimi erittäin hyvin. Toukokuun lopulla osallistui patteristo vielä Uudenmaan Prikaatin järjestämään sotaharjoitukseen Tammisaaren eteläpuolisessa saaristossa yhdessä RannJP:n kanssa, vaikkakin eri puolella toimien. Vaihteleva kevätkausi päättyi lippupäivän paraatiin Helsingin Senaatintorilla. Patteristoupseeri, majuri A Salin, palasi ruskettuneena YK-komennukseltaan Aasian mailta, Pakistanista, ja ilmoittautui 7 kk poissaolon jälkeen patteristossa toukokuun alussa. Kapteeni, dipl.ins, K A Paasinen on nimitetty VaaRPston tekntston päälliköksi pvm Inskapt R Aarnio siirrettiin AutoP:aan Kapt A Metso on suorittanut MeriSK:n kapteenikurssin Sotmest E Lankinen on nimitetty Vaa- RPston asemestariksi siirrettynä Asev 5:stä. Sotmest R Nordling siirrettiin SluK: uun. Ylik K S i n k k o on siirretty VaaRPstoon UudRakPrsta ja määrätty asevaraston hoitajaksi
7 KOTKAN RANNIKKO- PATTERISTO Kotkan Rannikkopatteriston, kuten ilmeisesti muidenkin rt-joukkojen tärkein kevätkauden tapahtuma oli tykistöleiri, mikä alkoi kevään sateisimpana päivänä ja päättyi auringonpaisteeseen. Leiriläiset itsekin olivat vaaleansinisen mielialan vallassa, sillä molemmat kouluammunnat näyttivät menneen kohtuullisen hyvin. Leiriä lukuunottamatta on pston kevätkausi kulunut sille normaalilla rytmillä. Terveystilanne on ollut hyvä, ellei oteta huomioon melkein epidemialuontoiseksi muodostunutta niskanikamien kulumista kallelleen. Vuoden alussa oli näet 1. Ptrin päällikkö Tilkassa kaksi viikkoa venytettävänä ja ennen leiriä joutui pstoupseeri sinne samasta syystä. Jokainen päätelköön itse, millä tavoin venyttäminen tapahtuu käytännössä, mutta molemmissa tapauksissa nikamat olivat oienneet asianomaisten pituuden säilyessä suunnilleen ennallaan. Patteristo toivoo lukijoille hyvää ja kalarikasta kesää. MERISOTAKOULU 1. Siirtyminen keväästä kesään on Merisotakoulussa tapahtunut korkeapaineisen koulutuksen merkeissä. Tällä hetkellä toiminnassa olevien kurssien lukumäärä on 3 oltuaan korkeimmillaan Meripuolustuksen kapteenikurssi 11 päättyi Tasaisessa kilvassa selviytyi parhaaksi kapt O Vehmas SlRtR:stä Merikadettikussin kadettien opiskelu on kevätkaudella ollut ponnistelua teoreettisen tietämyksen lisäämiseksi luokkaop innoin ja nyt kesän alkaessa siirtyy kurssi käytännön harjoituksiin. Laivastokadetit menevät aluksille oltuaan jo Englannissa saakka hakemassa uutta koululaivaa Matti Kurkea. Rt-kadetit ovat leirilinnakkeella Miessaaressa sekä osallistuvat eri sotaharjoituksiin. 4. Kanta-aliupseerien peruskurssi 20' II jakson viesti- ja merenkulkulinjat päättivät opintonsa kers I M Hanskin tullessa priimukseksi. Kurssin johtajana toimi kaptl V P a- 1 a t s i. Peruskurssin rt-linjat tulivat II jaksolle jo ennen edellisen päättymistä Kurssin johtajaksi määrättiin kapt T Penttilä. 5. Reserviupseerikursseista on jo meneillään 44, joka tuli kouluun ja päättää opintonsa Kurssin vahvuus on 134 jakaantuen seuraaviin 5 linjaan; meriv miinalinja, meriv sukellusveneentorjuntalinja, rt:n tj linja, rt:n tuaslinja sekä tavallisuudesta poikkeavasti myös rt:n viestilinja. 6. Koulussa on lisäksi järjestetty merivalvontaopetustilaisuus kantahenkilökunnalle ja sen suojissa toimi reservin kertaushar j oitusupseer eista sotapoliisikomppanian päälliköitä kouluttava kurssi, joka kolmen viikon opiskelun jälkeen päättyi Tasaista ja tiukkaa luokkaopiskelua katkovat ja piristävät paitsi käytännön harjoitukset ja erilaiset leirit myös aina eri aloilla järjestetyt tilaisuudet, joista mainittakoon mm Merikerhon ja Rt--osasto J o h- torenkaan vierailu koululla tervehtimässä tulevia reserviupseereita esittäen reserviupseeritoiminitaa sanoin ja kuvin, maj evp, dipl ins Haukilahden esitelmä puolustustaloudellisesta suunnittelutyöstä ja samana iltana komdri evp Saukkosen suorittama Laivastoliiton esittely osallistui Merisotakoulu Isoympyrän lenkkiin Haminassa, mutta ei pystynyt uusimaan viimevuotista voittoaan. Lisäksi on kevään kuluessa pidetty hengellinen iltapäivä ja Helsingin Varuskuntasoittokunnan Sibeliuskonsertti. Yliluutnantti Jukka Ilmari Karvinen siirtyi 7.5. HanRPstoon. Järjestetyssä kahvitilaisuudessa luovutti koulun johtaja komdri K K i j a n e n hänelle Merisotakoulun pienoislipun kiittäen monivuotisesta työstä koulun eri kursseilla. Kouluun on tullut kapt T Penttilä HanRPstosta. Alil T Turtiainen ylennettiin luutnantiksi ja kapt A Kajaani nimitettiin majurin virkaan Ru-osaston vääpeli sotm T Osa täytti 50 vuotta RANNIKONPUOLUSTAJA R tu Y: n ja Rannikon puolustajain Killan tiedotuslehti Päätoimittaja evl V Vuorela, Suomenlinna, VaaRPsto Toimittajat: kapt M Lappalainen, Helsinki, PE Levikki: n 700 kpl ltn T S a r i o. Suomenlinna, MeriSK Helsinki Maalaiskuntien Liiton Kirjapaino.
PIONEERIASELAJIN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT
1 (5) PIONEERIASELAJIN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pioneeriaselajin Liitto ry. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alue on koko
kotipaikka on TAMMELA. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä kilta.
Päiväys: 10.8 2007 HAVU KILTA:n säännöt. NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on HAVU KILTA ja sen kotipaikka on TAMMELA. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä kilta. TARKOITUS JA TOIMINTA
Päätöspäivä I : Kouvola Kasittelypäivä: Kouvola PRH:n rekisteröintipäätös
Päätöspäivä I : Kouvola 30.11.2008 2. Kasittelypäivä: Kouvola 14.11.2009 PRH:n rekisteröintipäätös 27.09.2010 SALPAUSSELÄN ILMATORJUNTAKILTA ry:n säännöt. NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Salpausselän
KAAKKOIS-SUOMEN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT
Sääntöluonnos 141215 KAAKKOIS-SUOMEN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Viestikilta ry ja sen kotipaikka on Mikkelin kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä
TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT
TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Tikkakosken Reserviläiset ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän maalaiskunta. Yhdistyksen toiminta-alueena on
KÄSIKIRJA YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE
JÄÄKÄRIPRIKAATIN KILTA ry KÄSIKIRJA 99600 SODANKYLÄ sähköpostiosoite: sihteeri@jprkilta.fi YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Jääkäriprikaatin Kilta ry ja sen kotipaikka on
Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt
Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää
I kohottaa ja ylläpitää maanpuolustustahtoa sekä vaikuttaa yleisten maanpuolustusedellytysten parantumiseen toiminta-alueella
Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1$ Yhdistyksen nimi on Joensuun Reserviläiset ry ja sen kotipaikka on Joensuun kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueena on Joensuun kaupungin alue. Yhdistys kuuluu jäsenenä
Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin.
Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Vantaan Reserviläiset ry ja kotipaikka Vantaa. Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin. 2 Yhdistyksen
PERNIÖN-SÄRKISALON RESERVILÄISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
PERNIÖN-SÄRKISALON RESERVILÄISET RY PERNIÖN-SÄRKISALON RESERVILÄISET RY 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue...3 2 Tarkoitus ja toiminta...3 3 Lahjoitukset...3 4 Jäsenyyttä koskevat
1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.
Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka
KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella
HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT
HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Huoltoupseeriyhdistys ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toimintaalueeseen kuuluu Suomen
Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.
Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys
Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen tehtävänä on: - toimita jäsenten yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien
1/6 Hämeenlinnan Reserviläiset Aliupseerit ry Yhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Reserviläiset Aliupseerit ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki.
SOMAKISS ry:n säännöt
SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,
VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI
sivu 1/5 VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Vantaan liike- ja virkanaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. Yhdistys on suomenkielinen.
Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.
Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen
Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt
Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2
YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT
1(5) YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Ylöjärven Reserviupseerit r.y. Sen kotipaikka on Ylöjärven kaupunki. 1 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto - Finlands Reservofficersförbund
EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt
EMO Espoon musiikkiopisto Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt 2 ESPOON MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys Esbo
Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki.
1 (5) Karateseura Honbu ry yhdistyksen kokoukseen 17.5.09 hyväksymät säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää
SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT
SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia
Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki
Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden
JSA-Tekniset ry:n säännöt
JSA-Tekniset ry:n säännöt Vuosikokouksen 23.03.2001 hyväksymät säännöt. Säännöt on merkitty yhdistysrekisteriin 06.09.2001 numerolla 138924. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on JSA-tekniset ry, josta
1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue.
Lahden Formula K-kerhon säännöt Lahden Formula K-kerho r.y. 1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue. 2 Yhdistyksen tarkoituksena
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B 15
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on Sinebrychoffin taidemuseon ystävät r.y., ruotsiksi Konstmuseet Sinebrychoffs vänner r.f. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki.
Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004
1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi
Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt
Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry, josta voidaan käyttää lyhennystä
Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja
JÄÄKÄRITYKISTÖN KILTA RY:N SÄÄNNÖT
JÄÄKÄRITYKISTÖN KILTA RY Hämeenlinna JÄÄKÄRITYKISTÖN KILTA RY:N SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA TARKOITUS JA TOIMINTA KILLAN JÄSENYYS Yhdistyksen nimi on Jääkäritykistön Kilta ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan
HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT
1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN
Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki.
1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki. 2 Yhdistyksen kieli Yhdistyksen kieli on suomi. 3 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen
PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5)
PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan Viestikilta ry ja sen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on Pirkanmaa. Yhdistyksestä
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja
4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.
Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää
1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE
OULUN SEUDUN MS-YHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT (Rek.nro 159.657) Uudistettu 19.03.2009 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Oulun Seudun MS-yhdistys ry. Yhdistyksen kielinä
1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:
POHJOIS-SUOMEN TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIT r.y. FÖRETAGSLÄKARNA I NORRA FINLAND r.f. SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry
LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT
LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Logistiikkaupseerit ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueeseen kuuluu Suomen valtakunnan
Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,
Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista
LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT
LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Leppälammi - Taipaleen Kotiseutuyhdistys
SUOMENLINNAN UPSEERIKERHO RY:N SÄÄNNÖT 2016
SUOMENLINNAN UPSEERIKERHO RY:N SÄÄNNÖT 2016 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomenlinnan Upseerikerho ry ja sen kotipaikka on Suomenlinna Helsingin kaupungissa. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä
Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt
Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän
Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen.
Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on toimia
SUOMEN NAISTEN KANSALLISLIITON SÄÄNNÖT. S fe * S]l. vsv '
SUOMEN NAISTEN KANSALLISLIITON SÄÄNNÖT. S fe * S]l vsv ' SAANNOT i. Yhdistyksen nimi on Suomen Naisien Kansallisliitto Finlands Kvinnors Nationalförbund r.y. ja sen kotipaikkana Helsingin kaupunki. Liiton
KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY
KAAKKOIS - SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois - Suomen Pelastusalanliitto. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä liitoksi. Liiton toiminta-alue on Kymenlaakson ja Etelä
Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt
Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien
Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT
Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Vahvistettu 19.9.2006 Collegium Culinarium, CC - Kilta ry:n SÄÄNNÖT I NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on: Collegium Culinarium, CC - Kilta ry Kotipaikka
Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. Kokemäki. (Rekisterinumero ) SÄÄNNÖT
Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. Kokemäki (Rekisterinumero 135.917) SÄÄNNÖT 1. Kerhon nimi on Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. ja sen kotipaikka on Kokemäen kaupunki. 2. Kerhon tarkoituksena on järjestää
Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt.
Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. 1. Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Kameraseura ry, ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. Seura toimii Hämeenlinnassa. 2. Seuran tarkoituksena on edistää ja kohottaa
SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi
SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi 6.10.2006 Voimassa olevat säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Ravitsemustieteen Yhdistys Föreningen
Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)
Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lyömätön Linja Espoossa ry ja sen kotipaikka on Espoo. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus:
OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä
OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat
Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä
KOTIEN PUOLESTA RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on.. Kotien Puolesta ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on kaupunki/kunta 3. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä jäljempänä
Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana
Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä
Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti.
1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toimialue 2 Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti. Yhdistyksen
31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA
31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Saimaan Viitoset ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Yhdistys, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä kerho,
Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki.
1 PÄIJÄT-HÄMEEN TUTKIMUSSEURA R.Y:N SÄÄNNÖT Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki. Tarkoitus 2 Seuran tarkoituksena on toimia Päijät-Hämeeseen kohdistuvan
Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.
Suomen työnohjaajat ry SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. 2. Toiminnan tarkoitus ja toiminnan laatu Suomen
1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.
1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää
KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY
KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.
Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa.
1. pykälä Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa. 2. pykälä Seuran tarkoituksena on vaalia suvun perinteitä, kerätä suvusta
L A H D E N. RESERVILÄISET ry:n SÄÄNNÖT. Yhdistyksen toimipaikkana on Lahden kaupungin alue.
Nimi, kotipaikka ja toimialue 1 L A H D E N RESERVILÄISET ry:n SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Lahden Reserviläiset ry, ja sen kotipaikka on Lahden kaupunki. Yhdistyksen toimipaikkana on Lahden kaupungin alue.
1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lieksan Taitoluistelijat ry ja sen kotipaikka on Lieksa.
Lieksan taitoluistelijat ry SÄÄNNÖT 20.3.1998 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lieksan Taitoluistelijat ry ja sen kotipaikka on Lieksa. 2. Toiminnan tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää
1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: -----
Suomen Urheiluliiton piirien mallisäännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on: Hyvinkää 3. Yhdistyksemme toiminta-alue,
OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT Kotipaikka Helsinki Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on tukea Taideyliopiston Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen
Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt
Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää
Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
Vantaa, 23.1.2016 ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSESTA NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
1 Yhdistyksen nimi on Tampereen Seudun Kaatuneitten Omaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampereen kaupunki ja toimialueena Tampere lähikuntineen.
1 1 Yhdistyksen nimi on Tampereen Seudun Kaatuneitten Omaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampereen kaupunki ja toimialueena Tampere lähikuntineen. 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS Yhdistys kuuluu jäsenenä Kaatuneitten
1 Yhdistyksen nimi on Mäntsälän Ratsastajat ry. ja sen kotipaikka on Mäntsälän kunta.
MÄNTSÄLÄN RATSASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Mäntsälän Ratsastajat ry. ja sen kotipaikka on Mäntsälän kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ratsastusurheilua, kohottaa jäsentensä ratsastustaitoa
2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.
TURVAPAIKANHAKIJOIDEN TUKI ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Turvapaikanhakijoiden tuki ry Stöd för asylsökande r f Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.
MYLLYKOSKEN NAISVOIMISTELIJAT RY
MYLLYKOSKEN NAISVOIMISTELIJAT RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Myllykosken Naisvoimistelijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kouvolan Myllykoski 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS Yhdistyksen
1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE. 1. hoidon ja kuntoutuksen edistäminen, 2. sairaudesta tiedottaminen,
KYMMENEN VIRRAN MS-YHDISTYS ry. 1(6) SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Kymmenen virran MS-yhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu ja pöytä- ja rekisteröimiskielenä
1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki.
KAAKKOIS-SUOMEN VEROVIRKAILIJAT R.Y:N SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistyksen vuosikokouksessa 23.11.2011 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. Tarkoitus 2.
JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT
JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Jyväskylän Reserviupseerit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto
Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT
SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia
SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.
IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on
Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.
ELÄKELIITON HÄMEEN YHDISTYS ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena
SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.
SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus
Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt
Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimenä on Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry, ja sen kotipaikkana on Vilppulan kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on autourheilun, auton
YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT
KäPa Fanit ry Hyväksytty 6.6.2008 YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on KäPa Fanit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue on Käpylän
Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT
Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT 1 Yhdistyksen nimi on Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry, ja sen kotipaikka on
Vapaaehtoisen palokunnan (vpk:n) mallisäännöt
MALLISÄÄNNÖT 1(6) Vapaaehtoisen palokunnan (vpk:n) mallisäännöt Päivitetty 28.5.2007 Vapaaehtoisen palokunnan säännöt Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on vapaaehtoinen palokunta. Yhdistystä nimitetään
SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY.
SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen TMT-musiikkiterapeutit ry. ja sen kotipaikka on Pietarsaari. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.
HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT
HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer
Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt
12.3.2012 1(5) Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry ja sen kotipaikka on Masku 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Pienoisvenekerho
Muutosehdotukset 28.2.2011 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS
PÄÄKAUPUNKISEUDUN SOTAORVOT RY SÄÄNNÖT RNO 182 521 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena pääkaupunkiseutu
PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)
1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli, toiminta-alue ja keskusjärjestö Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen neuroyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja pöytäkirja- ja rekisteröintikielenä
MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt
MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin
SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka
SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen
Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt
Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.
TVA- Pori ry:n Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on TVA Pori ja sen kotipaikka on Pori Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.
SÄÄNNÖT SuomenMinipossuyhdistys ry Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. A: Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toimintamuoto 1 Nimi, kotipaikka,
VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry. VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle 26.11.2014
VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle 26.11.2014 Valokuvataiteilijoiden liitto ry SÄÄNNÖT 2 SISÄLLYS 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 3 2 Tarkoitus
Luku 1 Nimi ja kotikunta
Suomi - Afganistanin Akatemia AFA ry:n säännöt Luku 1 Nimi ja kotikunta 1. Yhdistyksen nimi Suomeksi Suomi Afganistan Akatemia AFA ry Englanniksi Academy of Finland Afghanistan AFA Dariksi Akademi Finland
(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on 135.654))
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Tukiyhdistyksen mallisäännöt 1 - yksi (1) sääntömääräinen kokous vuodessa (Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on