RUOTSINSALMEN LINNOITUKSEN RUUTIKELLARI NRO 84

Transkriptio

1 Opinnäytetyö (AMK) Restauroinnin koulutusohjelma Suuntautumisvaihtoehto: Rakennusrestaurointi Kevät 2011 Sirkka Takala RUOTSINSALMEN LINNOITUKSEN RUUTIKELLARI NRO 84 Restaurointisuunnitelma

2 2 OPINNÄYTETYÖ (AMK) TIIVISTELMÄ TURUN AMMATTIKORKEAKOULU Restaurointi/ Rakennusrestaurointi Kevät 2011 Sivumäärä: 75 Ohjaaja: Markku Hyvönen Tekijä: Sirkka Takala Ruotsinsalmen linnoituksen ruutikellari nro 84 Restaurointisuunnitelma Tämän tutkimuksen tarkoituksena on laatia restaurointisuunnitelma Ruotsinsalmen linnoitusrakennuksiin kuuluvalle ruutikellarille numero 84. Ruotsinsalmen linnoituksen rakentaminen aloitettiin vuonna 1790 nykyisen Kotkan kaupungin ydinalueella. Linnoitus rakennettiin nopeasti, mutta sen merkitys väheni jo vuonna 1809 valtakunnan rajalinjan siirtyessä länteen. Ruutikellari numero 84 rakennettiin vuonna 1819, jolloin linnoitus jo eli viimeisiä aktiivisia aikojaan. Ruutikellarin käyttöaika jäikin lyhyeksi, sillä jo vuonna 1829 se sai purkumääräyksen. Purkamisen sijaan kellari kuitenkin hylättiin raunioitumaan vähitellen, kunnes 1920-luvulla se kunnostettiin ja otettiin varastokäyttöön. Siitä lähtien kellari on toiminut varastona erilaisissa tarkoituksissa. Ruutikellari nro 84 on yksi harvoista Ruotsinsalmen linnoituksen yhä käytössä olevista rakennuksista. Sen kunto on kuitenkin päässyt heikentymään suuresti, ja se tarvitsee pian restaurointia säilyäkseen. Ruutikellari on muiden linnoituslaitteiden tapaan suojeltu muinaismuistolailla, joten sen restauroinnissa on noudatettava erityistä varovaisuutta. Kellaria hallinnoivat tällä hetkellä Kymenlaakson museo ja Kotkan kaupunki. Tulevaa restaurointia valvoo Museovirasto. Tässä tutkimusraportissa esitetään ruutikellarin restaurointisuunnitelma, sekä sen pohjana olevat dokumentointi ja vauriokartoitus, sekä historian kuvaus. Taustoituksena kerrotaan myös hieman laajemmin Ruotsinsalmen linnoituksesta. Tutkimus on suoritettu syksyn 2010 ja kevään 2011 aikana. ASIASANAT: Ruotsinsalmen linnoitus, ruutikellari, restaurointisuunnitelma, dokumentointi, historia, Kotkan kaupunki, Kymenlaakson museo.

3 3 BACHELOR S THESIS ABSTRACT TURKU UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES Degree programme in Restoration I Specialisation: Building Restoration Spring 2011 Total number of pages: 75 Instructor: Markku Hyvönen Author: Sirkka Takala The Gunpowder Cellar No 84 of the Ruotsinsalmi Fortress - Restoration plan The purpose of this study was to make a restoration plan for the gunpowder cellar number 84 which is one of the buildings of the Ruotsinsalmi fortress. The construction of the Ruotsinsalmi fortress started in 1790 in the area, which is today known as the city of Kotka. The fortress was built quickly, but its significance weakened already in 1809 when the national boundary line was moved to the west. The gunpowder Cellar No 84 was built in 1819, which was already a less active period for the fortress. The cellar was in use only for a short time because already in 1829 it became condemned. Instead of demolition, the cellar was declined to be a ruin. In the 1920s, the old gunpowder cellar was repaired and used as a storage again. After that, the basement has been used as a storage. The gunpowder cellar No 84 is one of a the few fortress constructions which are still in use. Its condition has weakened much and it needs restoration to be preserved. The cellar, along with other fortress constructions, is protected on the grounds of ancient monument protection, so its restoration has to be made with care. The cellar is now administered by The Museum of Kymenlaakso and the city of Kotka. The upcoming restoration will be overseen by The National Board of Antiquities. In this report the restoration plan for the gunpowder cellar No. 84 as well as documentation, survey of the damages and the history of the cellar, which is the basement for restoration plan, are reported. For background information the history of the Ruotsinsalmi fortress has also been covered in more detail. The study was made during autumn 2010 and spring KEYWORDS: The Ruotsinsalmi fortress, a powder cellar, a restoration plan, documentation, history, the city of Kotka, The museum of Kymenlaakso.

4 4 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 7 2 TUTKIMUKSEN KULKU Tavoite ja tutkimuskysymykset Tutkimuksen tiedonhankinta 11 3 HISTORIALLINEN TAUSTA Ruotsinsalmen linnoituksesta Kotkan kaupungiksi Ruutikellari nro 84:n vaiheet Vertailua muihin Ruotsinsalmen ruutikellareihin 24 4 RUUTIKELLARIN DOKUMENTOINTI Ympäristön kuvaus Kellarin runko ja perustukset Kattorakenteet Sisätila, holvaus ja lattia Ikkuna ja ovet 41 5 RUUTIKELLARIN NYKYINEN KUNTO Runko ja perustukset Kattorakenteet Sisätila, holvaus ja lattia Ikkuna ja ovet 52 6 RUUTIKELLARIN RESTAUROINTISUUNNITELMA Tuleva käyttö Restaurointisuunnitelma rakennusosittain Runko, perustukset ja ympäristö Kattorakenteet Holvit ja lattia Ikkuna ja ovet 68 7 LOPUKSI 71 LÄHTEET 73 LIITTEET Liite 1. Mittapiirustus, julkisivut Liite 2. Mittapiirustus, pohja ja leikkaukset

5 5 KUVAT Kuva 1. Kartta, Ruotsinsalmen linnoituksen suhteellisen hyväkuntoisina säilyneet rakennukset. Kuva 2. Tutkimuksen viitekehys. Kuva 3. Kartta, Kotkansaari nykyään (Etelä-Kymenlaakson karttapalvelu, 2011). Kuva 4. Kartta, Ruotsinsalmen linnoitus vuonna (Museovirasto, Rakennushistorian osaston arkisto 1816). Kuva 5. Yleiskaavakartta, Katariinan niemi nykyään (Kotkan kaupunki 1997, osayleiskaava y3). Kuva 6. Yleiskuva lännestä, ruutikellari nro 84. Kuva 7. Mittapiirustus, ruutikellari nro 79:n katto vuonna (Piirustusarkin osa). (Kansallisarkisto, 177 TMT). Kuva 8. Korjauspiirustus, ruutikellarit 84 ja 79 vuonna (Piirustusarkin osa). (Kansallisarkisto, 363 MT). Kuva 9. Korjauspiirustus, ruutikellari nro 79:n kattolape. (Piirustusarkin osa) (Kansallisarkisto, 363 MT). Kuva 10. Muutospiirustus, ammusvarasto 82. (Piirustusarkin osa). (Kansallisarkisto, 306 GS). Kuva 11. Detalji, ammusvarasto 82:n tuuletusaukko. Kuva 12. Korjauspiirustus, ammusvarasto 83 (Piirustusarkin osa) (Kansallisarkisto, 313 MT). Kuva 13. Asemapiirros, ruutikellari nro 84:n alue. Kuva 14. Yleiskuva pohjoisesta, ruutikellari 84. Kuva 15. Detalji, ulkoseinän muurausta. Kuva 16. Mittapiirustus, ruutikellari 84 vuonna 1820 (Kansallisarkisto, 298 GS). Kuva 17. Detalji, kurkihirren kannatus takahuoneen holvin päällä. Kuva 18. Detalji, katonkannattajia. Kuva 19. Detalji, väliseinä. Kuva 20. Detalji, takahuoneen holvi ja ikkuna. Kuva 21. Yleiskuva, kellari 84:n itäpääty. Kuva 22. Detalji, ulko-ovi. Kuva 23. Detalji, välioven yläkarmi. Kuva 24. Detalji, ruutikellari 84:n koillisnurkka. Kuva 25. Detalji, ruutikellari 84:n luoteisnurkka lännestä. Kuvat 26. Detalji, ruutikellari 84:n luoteisnurkka pohjoisesta. Kuva 27. Detalji, irtoilevaa laastia. Kuva 28. Detalji, ulko-oven vierustan rapautunutta tiilimuurausta.

6 6 Kuva 29. Detalji, etelälappeen räystäs. Kuva 30. Detalji, katonkannattajia. Kuva 31. Detalji, katonkannattajia. Kuva 32. Detalji, sivuseinän päällä lepäävä palkki. Kuva 33. Detalji, katon rakenneperiaate. Kuva 34. Detalji, etuhuoneen holvin paikkaa. Kuva 35. Detalji, takahuoneen holvi päältä kuvattuna. Kuva 36. Detalji, koillisnurkan paikkamuuraus. Kuva 37. Detalji, kattorakenteen tolpat. Kuva 38. Detalji, etuhuoneen holvin rekonstruktio. Kuva 39. Detalji, lattian rekonstruktio. Kuva 40. Detalji, ikkunaluukut. Kuva 41. Detalji, oven rakenne. Kaikki lähdeviitteettömät kuvat ovat tämän tutkimuksen ohessa syksyllä 2010 otettuja dokumentointikuvia ja piirroksia.

7 7 1 JOHDANTO Ruotsinsalmen linnoitus rakennettiin Venäjän luoteisrajan puolustamiseksi 1700-luvun lopulla, mutta se alkoi menettää merkitystään jo vuonna 1809 valtakunnanrajan siirtyessä kauas länteen (Airola 1978, 10). Rakennustoiminta linnoituksessa jatkui kuitenkin vielä parin seuraavan vuosikymmenen aikana, ennen kuin toiminta 1830-luvulle tultaessa kuihtui ratkaisevasti. Alkoi linnoitusrakennusten vähittäinen rapautuminen ja purkaminen. Suuri osa linnoituksen rakennuksista tuhoutui 1800-luvun aikana, viimeistään Krimin sodassa vuonna (Hakanpää 2007, 4 ja 6.) Kotkansaarella sijaitseva ruutikellari numero 84 on yksi kolmesta meidän päiviimme suhteellisen hyvässä kunnossa säilyneistä linnoitusrakennuksista. Muut kaksi ovat Nikolauksen kirkko ja ruutikellari numero 79 (Kaskinen, henkilökohtainen tiedonanto ). Nekin sijaitsevat Kotkansaarella ja alla olevaan karttaan (ks. kuva 1) on merkitty punaisella renkaalla näiden kolmen rakennuksen sijoittuminen. Kuva 1. Kartta Ruotsinsalmen linnoituksen suhteellisen hyväkuntoisina säilyneistä rakennuksista.

8 8 Nikolauksen kirkko toimii yhä kirkkona, ja ruutikellarissa 79 toimii paja, kun taas tämän tutkimuksen kohteena oleva ruutikellari 84 on nyt Kymenlaakson museon varastona. Ruutikellari 84 on päässyt huonoon kuntoon ja säilymisensä turvaamiseksi se tarvitsee restaurointia lähitulevaisuudessa. Myös uutta käyttötarkoitusta on mahdollista miettiä varastotoiminnan loppuessa jossakin vaiheessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on laatia tälle kellarille restaurointisuunnitelma ja ottaa samalla kantaa myös mahdolliseen uuteen käyttöön. Tavoitetta varten on selvitetty kellarin historiallista taustaa ja tehty huolellinen vauriokartoitus, jota dokumentointi tukee. Kellarista on tutkimuksen yhteydessä laadittu myös uudet mittapiirustukset. Ruotsinsalmen linnoituksen kaikki kulttuurikerrokset ja rakenteet on suojeltu muinaismuistolain nojalla (Hakanpää 2007, 6). Myös ruutikellari numero 84 luokitellaan muinaismuistoksi muiden linnoitusrakennusten rinnalla, vaikka se on yhä käytössä ja ikänsäkin puolesta varsin uusi, vasta vuonna 1819 rakennettu (Kotkan kaupunki 1997; Kansallisarkisto 298 GS). Tämän tutkimuksen myötä laadittavassa restaurointisuunnitelmassa kellarin asema muinaismuistona on otettu huomioon. Siihen kohdistettavien restauroivien toimenpiteiden tulee olla erityisen varovaisia ja tarkoin historiallista autenttisuutta säilyttäviä. Ruotsinsalmen linnoitus on myös mainittu valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen joukossa (Museovirasto RKY, 2011). Aiempia tutkimuksia Ruotsinsalmen linnoituksen rakennuksista on toistaiseksi tehty varsin vähän. Inventointeja ja dokumentointeja on tehty jonkin verran, ja arkeologisia tutkimuksia on suoritettu vuosina 2005 ja 2007 (Hakanpää 2007, 25 26). Jonkin verran restaurointitöitä linnoituksessa on jo tehty ja vähitellen koko ajan tehdään lisää (Museovirasto 2004, 45). Tämä tutkimus, koskien linnoituksen ruutikellaria numero 84, suoritettiin Kymenlaakson museon tilauksesta vuoden 2010 lokakuun ja vuoden 2011 maaliskuun välisenä aikana. Kenttätyö ruutikellarin dokumentoinnissa ja kuntokartoituksessa tehtiin kolmen päivän aikana

9 9 Tämän tutkimusraportin luvussa 2 kerrotaan tutkimuksen kulusta ja tavoitteen asettelusta. Luvussa 3 taustoitetaan kellarin vaiheita kertomalla ensin laajemmin Ruotsinsalmen linnoituksen historiasta, näkökulman tarkentuessa ruutikellariin nro 84. Luvuissa 4 6 selvitetään yksityiskohtaisesti kellarin rakenne ja vauriot, sekä laaditaan restaurointisuunnitelma. Liitteenä työn lopussa ovat kellarin dokumentointipiirustukset, joissa näkyvät kellarin nykyinen ulkoasu ja vauriot.

10 10 2 TUTKIMUKSEN KULKU 2.1 Tavoite ja tutkimuskysymykset Tutkimustyön tavoite täytyy muotoilla hyvin, jotta tiedonhankinta voidaan tarkasti kohdistaa siihen. (Anttila 2005, ) Ytimekäs ja yksiselitteinen tavoite tuo vastauksen juuri siihen asiaan, mitä halutaan tutkia. Tavoitteeksi tässä tutkimuksessa muotoutui tehdä Ruotsinsalmen linnoituksen ruutikellarille numero 84 sen historiallisia arvoja kunnioittava restaurointisuunnitelma. Tutkimuskysymykset, jotka tässä tutkimuksessa on asetettu johtamaan tavoitteenmukaista tiedonhankintaa ovat seuraavat: 1. Mikä on ruutikellari nro 84:n historiallinen tausta? 2. Missä kunnossa ruutikellari nro 84 on nykyään? 3. Mitä vaihtoehtoja ruutikellari nro 84:n restauroinnissa on? Kysymykset konkretisoivat tavoitteen tutkittavaan muotoon, jolloin tutkimuksen tavoite täyttyy kysymyksiin vastaamalla. Pirkko Anttila (2005, 122) painottaa tutkimuskysymysten valinnan merkitystä. Hänen mukaansa kysymysten muotoa ja sisältöä kannattaa miettiä huolella, jotta vältetään hakemasta tietoa asioihin, jotka eivät edes pyri vastaamaan tavoitteeseen. ( Anttila 2005, 122.) Tutkimuksen viitekehyksessä (ks. kuva 2) tutkimuksen tavoite sijoittuu kaavion keskelle ja sitä ympäröivät tutkimuskysymysten aiheet. Taustalla vaikuttavat tähän tutkimukseen yleisemmin liittyvät asia.

11 11 Viitekehys: Kuva 2. Tutkimuksen viitekehys. 2.2 Tutkimuksen tiedonhankinta Aineistot Tässä tutkimuksessa käytetty aineisto koostuu pääasiassa saatavilla olleesta kirjallisuudesta ja muista julkaisuista, sekä runsaasta kartta-aineistosta ja asiantuntijoiden tiedonannoista. Erittäin tärkeänä osana tutkimuksen aineiston keruussa oli itse ruutikellari nro 84. Mahdollisimman tarkkojen ja monipuolisten havaintojen ja mittojen keruu ovat olleet oleellisena pohjana kuntokartoituksessa ja dokumentoinnissa ja sitä kautta restaurointisuunnitelmassa. Vertailuaineistoa oli tarjolla todella paljon myös muissa maamme linnoituksissa, sillä ruutikellarit ovat kuuluneet jokaiseen linnoitukseen. Tässä tutkimuksessa on kuitenkin rajallisen ajan puitteissa tyydytty vertailuissa muutamaan muuhun Ruotsinsalmen ruutikellariin.

12 12 Asiantuntijoina suurena apuna olivat tutkijat Ilkka Kaskinen ja Eija Naakka Museovirastolta, sekä tutkijat Timo Lievonen ja Vesa Alén Kymenlaakson museolta. Tähän tutkimukseen valitun aineiston ulkopuolelle rajautui vielä runsaasti aineistoa. Suurin osa Ruotsinsalmen linnoitusta koskevasta kartta- ja piirustusaineistosta on Venäjän Merisotalaivaston arkistossa Pietarissa, mutta myös Suomessa tätä aineistoa on onneksi varsin runsaasti (Kaskinen, henkilökohtainen tiedonanto ). Kartta- ja piirustusaineistosta onkin tähän tutkimukseen valittu vain hyvin pieni osa, eikä aina ollut mahdollista käyttää edustavinta karttaa tai piirrosta. Kokonaisuutena kartta- ja piirustusaineistoa löytyi kuitenkin erittäin hyvin Kansallisarkiston digitaaliarkistosta ja Museoviraston rakennushistorian osastolta. Kotkan kaupunginarkistosta löytyi vain kaksi ruutikellariin nro 84 liittyvää asiakirjaa (Kotkan kaupunginarkisto 1920 ja 1966). Ne valottivat kuitenkin merkittävästi kuvaa ruutikellarin vaiheista 1800-luvun loppupuoliskolta 1960-luvulle. Tältä ajanjaksolta oli kokonaisuutena tarjolla vain hyvin vähän tietoa. Kirjallisuutta Ruotsinsalmen linnoitukseen liittyen on kirjoitettu paljon ja siitä joukosta valittiin tähän tutkimukseen parhaiten linnoituksen rakennuskantaa käsitteleviä. Linnoitusyhteiskunnan elämään ei tässä tutkimuksessa paneuduta lainkaan. Muutamat mukana olevat sähköiset julkaisut liittyvät lähinnä yleisemmin Ruotsinsalmen linnoitukseen ja nykyiseen Kotkan kaupunkiin. Kellarin havainnoinnissa ei käytetty lainkaan pintoja rikkovia keinoja. Se ei suurimmaksi osaksi olisi ollut tarpeellistakaan sillä lähes kaikki kellarin rakenteet olivat esillä. Alapohjarakenteen tarkka selvitys olisi kuitenkin sitä vaatinut ja jäi siten suorittamatta. Tutkimuksessa esitetyt tiedot alapohjasta pohjautuvat vuonna 1820 tehtyyn mittapiirustukseen ruutikellarista nro 84 (Kansallisarkisto, 298 GS). Tutkimusmenetelmät Aineiston tulkinnassa tarvitaan tutkimusmenetelmiä. Ne ovat toimintatapoja, joiden avulla aineistosta saadaan irrotettua oleellinen, tutkimuskysymyksiin

13 13 vastaava tieto. Eri tutkimusmenetelmät korostavat eri asioita, joten niiden valinnalla on merkitystä aineistosta saatavan tiedon suhteen. (Hirsjärvi, Remes, Sajavaara 2004, 172.) Tämän tutkimuksen aineisto voidaan karkeasti luokitella neljään eri ryhmään käytettävän tutkimusmenetelmän mukaan. Nämä tutkimusmenetelmät ovat havainnointi, dokumentointi, dokumenttiaineiston tutkimus ja tiedonannot. Havainnointi toimii tutkimusmenetelmänä kuntokartoituksessa, vertailuissa ja muussa kohteesta itsestään saatavan tiedon keräämisessä. Havainnointi on tärkeä osa kellarin vaurioiden ja tehtyjen muutosten löytämistä ja tulkitsemista. Dokumentoinnilla taas tallentuvat mittauksin ja piirroksin kellarin nykytila ja jäljet tehdyistä muutostöistä. Siinä pyritään kuvailemaan kellari sellaisena kuin se tällä hetkellä on ottamatta juurikaan kantaa aikojen kuluessa tapahtuneisiin ja tehtyihin muutoksiin tai niiden seurauksiin. Dokumenttiaineiston tutkimuksella kootaan tietoa kirjallisuudesta, raporteista, kartoista ja piirustuksista. Siten kuva kellarin vaiheista historian aikana tarkentuu, ja restaurointisuunnitelma taustoittuu. Tiedonannot kokoavat asiantuntijoiden tietoa kellarin historiasta ja tulevaisuuden käytöstä, sekä tulevasta restauroinnista. Niiden merkitys työlle oli suuri, sillä muulla keinoin ei moniin asioihin olisi saanut vastausta.

14 14 3 HISTORIALLINEN TAUSTA 3.1 Ruotsinsalmen linnoituksesta Kotkan kaupungiksi Ruotsinsalmen linnoitus rakennettiin venäläisten toimesta pääosin vuosina Kotkansaarelle sekä sitä ympäröiville pienemmille saarille. Alue sijoittui tuolloin Ruotsin ja Venäjän valtakuntien rajalle, hieman Venäjän puolelle luvun aikana valtioiden välillä käytiin useasti sotia, ja tämän kyseisen alueen ratkaiseva merkitys sodankäynnille oli havaittu. Saaristosta oli pääsy Kymijoelle ja sitä myöten nopeasti sisämaahan. Venäjä oli pitkään luottanut puolustuksensa riittävyyteen luoteisrajalla, mutta erityisesti vuosien sota Ruotsia vastaan osoitti siinä suuria puutteita, jotka tuli mitä pikimmin korjata. (Rosén 1953, ) Tämän sodan loputtua vuonna 1790 halusivat venäläiset nopeasti varmistaa asemansa alueella, ja linnoitustyöt aloitettiin jo ennen lopullista rauhantekoa. Keisarinna Katariina II valtuutti linnoitustöiden johtoon kenraali Suvorovin, ja linnoitus sai nimekseen Ruotsinsalmi erään alueella olevan salmen mukaan. Venäjän luoteisrajan puolustus tulisi uusien suunnitelmien mukaan perustumaan linnoitusvyöhykkeisiin, joista läntisin ja siten lähimpänä rajaa kulkeva vyöhyke muodostui linjalle Ruotsinsalmi Kyminlinna Liikkala Utti Järvitaipale Savitaipale Puumala Kukontaipale Savonlinna. Sen eteläisin kärki oli siis merilinnoitus Ruotsinsalmi, jossa linnoitustyöt etenivät nopeasti ja se vihittiin käyttöön jo vuonna (Airola 1978, 13 18; Museovirasto 2008, 8 9.) Kun valta Venäjällä vaihtui vuonna 1796, oli Ruotsinsalmen linnoitus vielä kesken, mutta käytännössä jo täysin toimintavalmis. Seuraava keisari, Paavali I, ei enää jatkanut linnoitustöitä Ruotsinsalmessa, sillä hän ei pitänyt asiaa tärkeänä. Uusia rakennuksia ei siten hänen valtakautenaan juurikaan rakennettu, mutta linnoitusyhteiskunta eli vahvana. Valtaan nousi kuitenkin pian jo vuonna 1801 keisari Aleksanteri I, joka määräsi linnoitustöitä Ruotsinsalmessa jatkettavan jälleen. Pääpaino rakentamisessa siirrettiin

15 15 kuitenkin nyt Ruotsinsalmen merilinnoituksesta Kyminlinnan maalinnoitukseen. (Rosén 1953, ) Ruotsinsalmen linnoituksessa rakennettiin vuosina , ennen linnoituksen merkityksen vähenemistä, lähinnä uusia asuintiloja sotaväen käyttöön. (Airola 1978, 53.) Ruotsinsalmen linnoitus rakennettiin siis varsin tehokkaasti, ja suuren puolustustarpeen innoittamana. Merilinnoituksena, sijoittuen lukuisille saarille, se edusti erityistä linnoitusarkkitehtuuria, jolle ei suoraa mallia ollut entuudestaan olemassa. Linnoituksen päätehtävä oli suojata vesialuetta Kotkansaaren ja Kuutsalon välillä (ks. kuva 3), siten ettei vihollinen pääsisi saariston läpi. (Airola 1978, 18.) Ruotsinsalmen linnoitus ei kuitenkaan koskaan saanut näyttää voimaansa oikeassa taistelussa, koska jo vuonna 1809 valtakunnanraja siirtyi kauas, Ahvenanmaan länsipuolelle, ja tämä vain vajaat parikymmentä vuotta vanha linnoitus jäi lähes tarpeettomaksi. Sotilaallista valmiutta ryhdyttiin pienentämään ja vähitellen seuraavan vuosikymmenen kuluessa suuri osa sotilaista ja sotakalustosta vietiin muualle. (Rosén 1953, ) Kuva 3. Kotkansaari nykyään. Keskellä Kotkansaari ja oikeassa alanurkassa Kuutsalo. (Etelä-Kymenlaakson karttapalvelu, 2011).

16 16 Ruotsinsalmen linnoituksella ei enää 1810-luvulla ollut sotilaallisesti sitä merkitystä, mikä sille oli vielä 1790-luvulla nähty. Muodostui tarve löytää uusi ratkaisu alueella elävän yhteisön elinmahdollisuuksien säilyttämiseksi. Linnoitusalueelle yritettiinkin saada kaupunkioikeudet jo 1810-luvulla, mutta niitä ei myönnetty. (Rosén 1953, ) Väen väheneminen jatkui ja linnoituksen rakennuskannan huolto kaatui yhä pienemmän joukon huoleksi. Vuonna 1816 linnoitusviranomaiset määräsivät, että vain kivirakennukset tuli enää pitää kunnossa (Rosén1953, 56). Resurssit eivät riittäneet rakennuskannan kunnossapitoon ja omistajan, eli Venäjän sotilashallinnon kiinnostus linnoituksen säilymiseen alkoi kadota. Ruotsinsalmen linnoituksessa rakennettiin kuitenkin yhä 1810-luvulla uusia rakennuksia, mm. ruutikellari 84 rakennettiin vasta aivan vuosikymmenen lopulla ja monia rakennuksia korjattiin (Kansallisarkisto, 298 GS ja 303 GS). Oheisessa kartassa vuodelta 1816 näkyy hyvin Ruotsinsalmen linnoituslaitteiden sijoittuminen monille saarille (ks. kuva 4). Kartassa on myös esitetty kaikkien linnoituslaitteiden numerointi. (Museoviraston arkisto, 1816). Varuskunta toimi yhä pienimuotoisena linnoituksessa, joten tarvetta monille toiminnoille ja rakennuksille toki oli. Edes linnoituksen alentaminen toisen luokan linnoitukseksi vuonna 1819 ei lopettanut kaikkea toimintaa, vaikka se tietysti vähensi entisestään kiinnostusta linnoituksen kehittämiseen ja huoltoon. (Rosén 1953, 56) ja luvuilla linnoituksen tulevaisuus oli epävarma, mutta yhä rakennuksia korjattiin ja muutettiin uusiin käyttötarkoituksiin. Joitakin määrättiin purettaviksi ja ehkä purettiinkin. (Kansallisarkisto, 24 EN ja 306 GS.) Sotilashallinto oli yhä kaikkien linnoituslaitteiden ja linnoitusrakennusten omistaja (Airola 1978, 105). Vuonna 1839 sotilashallinto siirsi linnoitusrakennusten hallintoa paikallisille siviiliviranomaisille. He saivat tehtäväkseen valvoa, ettei sotakalustoa tahallaan tuhottu. (Airola 1978, 105.) Sotilashallinto säilytti tästä lähin hallussaan enää vain muutamia rakennuksia. Siviilihallinnolle siirtyneitä rakennuksia sai ryhtyä antamaan käyttöön yksityisille, mutta myydä niitä sai vain keisarin luvalla. (Rosén 1953, 67.)

17 17 Kuva 4. Ruotsinsalmen linnoitussuunnitelma vuonna Huomaa pohjoissuunnan sijoittuminen (tekstien suunta lännestä itään). (Museoviraston arkisto, 1816).

18 18 Linnoitusrakennuksia oli tuohon aikaan jäljellä vielä runsaasti. Käytöstä poistettuja ja purettaviksi aiottuja rakennuksiakin oli, mutta tuskin kovinkaan montaa oikeasti tahallaan hävitettiin. Luultavasti joitakin rakennuksia päätyi myös yksityiseen käyttöön ainakin joksikin aikaa. Kesti kauan aikaa ennen kuin linnoituksen rakennuksia ryhdyttiin myymään yksityisille ja suuri syy siihen oli omistussuhteiden epämääräisyys. Sotilashallinto ei ollut täysin selkeästi määritellyt mitkä rakennuksista se säilytti itsellään ja mitkä se oli siirtänyt siviilihallinnon omistukseen. Tilanteen selvittämiseksi teki maanmittari C.G. Aminoff vuonna 1844 luettelon linnoitusalueen säilyneistä rakennuksista. Hänen luettelossaan mainitaan monien rakennusten olevan jo huonossa kunnossa. (Rosén 1953, ) Ruotsinsalmen linnoituksen kohtalon sinetöi Englannin ja Ranskan hyökkääminen Venäjää vastaan Krimin sodassa vuosina Myös Itämerestä tuli taisteluiden näyttämö ja siten sai Ruotsinsalmikin osansa hävityksestä. Sotastrategiaksi Ruotsinsalmessa valittiin perääntyminen ja aseet vietiin turvaan jo syksyllä Seuraavana kesänä englantilaisten ja ranskalaisten joukot saapuivat lähes tyhjään linnoitukseen ja tuhosivat sitä polttamalla. (Rosén 1953, ) Tuhot kohdistuivat tuolloin vielä sotilaskäytössä olleisiin rakennuksiin lähinnä Kotkansaaren koillis- ja itäosissa. Suurempaa tuhoa linnoitusrakennuksille ovat vuosien kuluessa tehneet purkaminen ja rapistuminen, ja näihin päiviin ovat raunioitumatta säästyneet oikeastaan vain Nikolauksen kirkko, kaksi ruutikellaria Kotkansaarella, sekä muutama patteri (Kaskinen, henkilökohtainen tiedonanto ja ). Ruotsinsalmen linnoitus oli menettänyt viimeisenkin sotilaallisen merkityksensä. Hävityksen jälkeen lähinnä vain valtion omaisuuden vartijaksi nimetty vartiomies jäi saarelle vartioimaan sitä, mikä linnoituksesta vielä oli jäljellä. Sotilaallista kiinnostusta alueeseen ei enää kohdistunut. (Rosén 1953, 81.) Uutta toimintaa alueelle oli kuitenkin jo tulossa. Sahateollisuus oli yrittänyt saada jalansijaa Kotkansaarella jo jonkin aikaa, mutta lupia ei oltu myönnetty. Sodan hävittämässä, lähes tyhjässä saaressa oli kuitenkin tilaa. Vain yhä

19 19 vallitseva omistussuhteiden epäselvyys alueella hidasti kehitystä. Selvää oli, ettei varuskunta palaisi enää, joten maat olivat käytännössä valtion, eikä se halunnut suin päin myydä omaisuuttaan yksityisille. Kotkansaaresta tuli valtion omistama puisto, jota metsänhoitaja valvoi. Tämän ratkaisun ei ajateltukaan olevan lopullinen, vaan järjestystä ryhdyttiin aktiivisesti hakemaan luvun alkupuolella tehtiin asemakaava, jossa Kotkansaari oli jaoteltu asuin- ja teollisuusalueisiin. Kaupunkioikeudet Kotka sai vuonna (Rosén 1953, 82 83, ja 87.) Kotkan kaupungin virallisen muodostamisen jälkeen alkoi se nopeasti teollistua ja kasvaa. Kehityksen vauhdissa saivat raunioituneet linnoitusrakennukset toisinaan kokea kovia ja moni raunio on valitettavasti tuhoutunut täysin. (Hakanpää 2007, 6.) Edellä esitetyssä kartassa (ks. kuva 3) näkyy Kotkansaari nykyisessä asussaan (Etelä-Kymenlaakson karttapalvelu, 2011). Saaren eteläistä kärkeä (ks. kuva 5) kutsutaan Katariinan niemeksi ja siellä, lähellä urheilukenttää sijaitsee tämän tutkimuksen kohteena oleva ruutikellari nro 84 (Kotkan kaupunki 1997). Kuva 5. Yleiskaavakartta nykyisestä Katariinan niemestä. Kuvassa sinisellä merkityt alueet ovat muinaismuistolain suojelemia kohteita, joista ruutikellari nro 84 on merkitty punaisella renkaalla. (Kotkan kaupunki 1997, osayleiskaava.)

20 20 Kotkan kaupungin asemakaavassa vuodelta 1917 oli koko Katariinan niemi kaavoitettu puistoalueeksi (Airola 1978, 80) Puistoajatus sai kuitenkin väistyä 1930-luvulla, kun niemen rannoille alettiin rakentaa öljysatamaa. Öljysäiliöitä rakennettiin kaikkiaan 56 kappaletta, ennen kuin 1970-luvulla öljysataman merkitys alkoi vähentyä ja toimintaa ryhdyttiin siirtämään Mussalon uuteen öljysatamaan Kotkansaaren länsipuolelle. Vuonna 2000 Kotkansaaren öljysatama lopetti lopullisesti toimintansa, ja säiliöiden purku ja maan puhdistus aloitettiin. Nykyään Katariinan niemi on jälleen puistoalueena. (Kotkan kaupunki, viitattu ) 3.2 Ruutikellari nro 84:n vaiheet Ruotsinsalmen linnoitukseen kuulunut ammusvalimo sijaitsi nykyisen urheilukentän kohdalla Katariinan niemessä. Siellä valmistettiin ammuksia luultavasti aina 1840-luvun alkuun asti, ja valmiit ammukset varastoitiin lähellä oleviin kivisiin ammusvarastoihin. (Airola 1978, ) Näistä varastoista, tai ruutikellareista, numerot 82 ja 83 sijaitsivat valimon eteläpuolella ja numero 84 sen pohjoispuolella. Nämä varastot 82, 83 ja 84 ovat vanhojen piirustusten tekstien mukaan nimenomaan ruutikellareita eivätkä ammusvarastoja. Rakenteellisesti ruutikellareilla ja ammusvarastoilla on pieniä eroja, erityisesti tuuletuksen osalta, sillä ammusvarastolle riittää vähäisempi tuuletus kuin ruutikellarille (Kansallisarkisto 298 GS, 303 GS ja 309 GS; Kaskinen, henkilökohtainen tiedonanto ) Sekä ammusvalimo, että ruutikellarit nro 82 ja 83 ovat raunioituneet, mutta ruutikellari nro 84 on yhä käyttökunnossa. Kuvassa 6 näkyy ruutikellari nro 84 syksyllä 2010.

21 21 Kuva 6. Ruutikellari nro 84 rakennettiin ammusvalimon varastoksi vuonna Jo varhaisessa linnoituksen suunnitelmakartassa vuodelta 1795 ruutikellari 84 näkyy nykyisellä paikallaan (Venäjän merisotalaivaston arkisto, 1795). Olli Airola arveleekin kirjoituksessaan, että ruutikellari 84 rakennettiin jo vuosien aikana (Airola 1978, 27). Kellarista 84 tehty mittapiirustus vuodelta 1820 selvittää kuitenkin, että kellari rakennettiin vasta vuonna 1819 (Kansallisarkisto, 298 GS). Kellari oli siis ilmeisesti suunnitelmissa jo varhain, mutta rakentaminen lykkääntyi. Linnoitusrakennuksia rakennettiin valtava määrä ja se vei aikaa. Ammusvalimonkin rakentaminen oli käynnissä vasta vuonna 1799, ja se todennäköisesti kuitenkin rakennettiin ennen ruutikellareita (Kansallisarkisto, 273 GS). Valimon yhteyteen liittyneiden ruutikellareiden (numerot 82, 83 ja 84) rakentaminen tapahtui siten melko varmasti vasta luvun puolella. Ruutikellari nro 84:n rakentamisen aikaan vuonna 1819 Ruotsinsalmen linnoitus alennettiin toisen luokan linnoitukseksi ja epävarmuus tulevaisuudesta leimasi linnoituksen toimintaa. Ammusvalimoa pidettiin kuitenkin yhä aktiivisessa käytössä ja mahdollisesti se oli syy ruutikellari 84:n rakentamiseen. Ammuksia

22 22 tuotettiin yhä niin paljon, etteivät tuolloin jo olemassa olleet kellarit 82 ja 83 riittäneet. (Kansallisarkisto, 298 GS sekä 303 GS ja 309 GS; Rosén 1953, 56.) Ruotsinsalmen linnoitusta kuvaavassa kartassa vuodelta 1833 mainitaan, että kiviset ruutikellarit nro purettiin vuosina (Kansallisarkisto, 24 EN). Ainakaan kellaria 84 ei kuitenkaan purettu tuolloin, vaan tyypilliseen tapaan se vain poistettiin käytöstä antamalla sille purkumääräys. Siten rakennusta ei tarvinnut enää pitää kunnossa. (Kaskinen, henkilökohtainen tiedonanto ). Ruutikellari 84 oli tuolloin vain reilun kymmenen vuotta vanha. Hylkäämisen jälkeen kellari nro 84 sai todennäköisesti raunioitua rauhassa, eikä sitä mainita enää myöhemmissä linnoitusta koskevissa kartoissa. Kartoissa tosin mainitaankin vain sotilashallinnon omistuksessa olleet rakennukset, ja ruutikellari 84 oli poistettu ensin sotilashallinnon huollosta vuonna 1829 ja lopulta myös omistuksesta. (Kaskinen, henkilökohtainen tiedonanto ; Kansallisarkisto, 24 EN). On mahdollista että kellaria käytettiin yksityisessä käytössä tämän jälkeen, mutta mitään varmaa tietoa sellaisesta ei ole. Vuodesta 1839 linnoitusrakennuksia sai antaa käyttöön yksityisille, mutta myydä sai vain keisarin luvalla (Rosén 1953, 67). Kotkan kaupungin syntyessä vuonna 1879, tuli vähitellen helpommaksi myös myydä linnoitusrakennuksia yksityisille (Rosén 1953, 87). Tuolloin kaupunki tuli selkeäksi omistajaksi kaikille linnoituksen vanhoille rakennuksille ja sai siten päättää niiden myymisestä. Ruutikellaria nro 84 tuskin kuitenkaan myytiin. Se oli luultavasti jo tuossa vaiheessa niin huonossa kunnossa, ettei sitä kovin helposti voitu ottaa käyttöön. Vain seitsemän vuotta kaupungin perustamisen jälkeen, vuonna 1886 piirretyssä topografikartassa, kellari näkyy vain ääriviivana (Maanmittaushallituksen arkisto/ Kansallisarkisto). Se oli siis mitä ilmeisimmin raunioitunut jo niin pahoin, ettei sitä edes kannattanut kuvata rakennukseksi (Kaskinen, henkilökohtainen tiedonanto ). Linnoituksen ammusvalimo purettiin talkoilla vuosina pois uuden urheilukentän tieltä (Airola 1978, 80). Ruutikellari nro 84 sai kuitenkin jäädä

23 23 pakoilleen. Se oli tuolloin kaupungin omistuksessa, mutta tuskin missään käytössä. Seuraava varma asiakirjatieto kellarista löytyy vuodelta 1920, jolloin kaupunki vuokrasi rakennuksen liikeosakeyhtiö Sepolle öljyvarastoksi. Vuokrasopimuksessa edellytettiin että kellarin kaikki seinät oli rakennettava kivestä ja katon oltava asfalttia tai muuta palonkestävää ainetta. (Kotkan kaupunginarkisto 1920). Tässä vaiheessa kellari ehkä sai nykyisen katteensa ja mahdollisesti myös betonilattian. Joka tapauksessa huonoon kuntoon ehtinyt ruutikellari palautettiin käyttökuntoon. Kaupunki purki vuokrasopimuksen ruutikellarista vuonna 1966, sillä se tarvitsi tilaa omaan käyttöönsä urheilukentän yhteydessä. Tarkempaa määrittelyä tälle kaupungin kaavailemalle käytölle ei asiakirjassa anneta, mutta urheilukentän laajentaminen oli tuonut kellarin kentän välittömään läheisyyteen. (Kotkan kaupunginarkisto 1966.) Kaupunki ei ilmeisesti kuitenkaan kellaria urheilukentän toiminnassa tarvinnut, sillä jo vuonna 1971 ruutikellari nro 84 mainitaan Kymenlaakson museon vuosikertomuksissa varastona. Kaupunki osoitti kellarin varastoksi museolle, joka ilmeisesti kipeästi kaipasi varastotilaa. Luultavasti viimeistään tuolloin kellariin tuotiin ne hylyn osat, jotka siellä yhä vielä lojuvat epämääräisessä kasassa. Mahdollista kuitenkin on että hylyn osat tuotiin kellariin jo aiemmin, mutta ei kuitenkaan ennen vuotta 1966, jolloin liikeosakeyhtiö Sepon vuokra-aika päättyi. (Alén, henkilökohtainen tiedonanto ; Kotkan kaupunginarkisto 1966). Viimeistään vuodesta 1971 ruutikellari 84 on siis toiminut Kymenlaakson museon varastona. Virallinen omistaja on kuitenkin mitä luultavimmin yhä Kotkan kaupunki. Nykyisessä kaupungin omistamien rakennusten luettelossa ruutikellaria ei kuitenkaan mainita. Ruutikellarin omistajuus onkin tällä hetkellä hieman epäselvä eikä kukaan siten varsinaisesti huolehdi sen kunnossapidostakaan. (Lievonen, henkilökohtainen tiedonanto ). Tulevassa restauroinnissa on Museovirasto joka tapauksessa valvojan roolissa, sillä kyseessä on muinaismuisto. Tulevaisuudessa kellarin omistajuudesta on saatava selvyys, jotta rakennusta huolletaan ajallaan.

24 Vertailua muihin Ruotsinsalmen ruutikellareihin Ruotsinsalmen linnoitukseen rakennettiin kaikkiaan kahdeksan ammusvarastoa/ruutikellaria, joista yksi Varissaareen (nro 85), yksi Tiutiseen (nro 88), yksi Majasaareen (nro 87) sekä viisi kellaria Kotkansaarelle (nrot 79, 80, 82, 83 ja 84) (Kaskinen, henkilökohtainen tiedonanto ). Linnoitusta esittävissä vanhoissa kartoissa rakennusnumerot on varattu kivisille ruutikellareille, mutta kaikkia ei ilmeisesti koskaan rakennettu (Museoviraston arkisto, Ruotsinsalmi 10). Kaikki nämä kellarit ovat varsin samankaltaisia, maanpäällisiä rakennuksia (Kaskinen, henkilökohtainen tiedonanto ). Kellareista suurin osa on raunioitunut ja jäljellä ovat ehjinä vain numerot 79 ja 84. Kellareiden koko, sekä aukkojen määrä ja sijoittuminen vaihtelevat, mutta holvattu sisätila, paksut kiviset seinät, sekä yksi tai kaksi huonetta löytyvät lähes aina. Osan rakenneratkaisuista saneli ruudin kosteusherkkyys, ja osan tarve tehdä rakennuksen räjähdysvaara mahdollisimman pieneksi. Räjähdyskuorma on suuri ja mahdolliset tuhot laajat, joten kellareista tuli rakentaa niin turvallisia kuin voitiin. Räjähdys saattaa tapahtua sekä sisä- että ulkopuolisesta syystä: kellarin sisällä olevat ammukset saattavat räjähtää, ja toisaalta kellaria voidaan pommittaa ulkopuolelta. Tämä on täytynyt ottaa kellarin suunnittelussa huomioon. Paksut seinät ottivat mahdolliset ammukset vastaan, ja holvaus suuntasi räjähdysvoiman ylös, jolloin tuhot ympäristössä olivat pienemmät. Seinien tuuletuskanavissa oli aina keskellä este tai mutka kipinäsuojana. (Kaskinen, henkilökohtainen tiedonanto ). Tässä tutkimuksessa vertailukohteeksi varsinaiselle tutkimuskohteelle, ruutikellarille nro 84, otetaan kolme muuta Kotkansaarella sijaitsevaa kellaria, numerot 79, 82 ja 83. Näistä kellari nro 79 on nykyään VR:n pajana ja numerot 82 ja 83 raunioituneita. Kellari 79 sijaitsee Kotkansaaren pohjoisosassa ja kellarit 82 ja 83 linnoituksen ammusvalimon eteläpuolella Katariinan niemessä. Kellari nro 79 on yhä käytössä, kuten kellari nro 84:kin. Kellarit 82 ja 83 taas liittyivät todennäköisesti linnoituksen ammusvalimon toimintaa, kuten kellari nro 84:kin (Airola 1978, 27).

25 25 Ruutikellari nro 79 Kellari nro 79:n rakenne on hyvin samanlainen kuin kellari 84:n. Nämä kellarit myös rakennettiin samana vuonna 1819 (Kansallisarkisto, 177 TMT ja 298 GS). Seinät on samalla tavoin muurattu luonnonkivistä ja puinen lattia perustettu tiilipilareille. Kattokulma näyttäisi alun perin olleen jyrkempi kellarissa 84, mutta nykyään katot ovat hyvin samankaltaiset. Kellari 79 on kooltaan hieman lyhyempi kuin kellari 84, mutta molemmissa on kaksi lähes samankokoista huonetta. Ulko-ovi kellarissa nro 79 on aavistuksen leveämpi ja sen päällä on ulkopuolellakin kaariholvi, kun kellarissa 84 oven päällä on suoraholvi. (Kansallisarkisto, 363 MT.) Vuoden 1820 mittapiirustuksessa kellarista nro 79 kerrotaan, että piirrokseen on sinisellä merkitty rauta, keltaisella puu ja karmiininpunaisella katon soratäyttö (ks. kuva 7). Piirustuksessa on keltaisella merkitty lattian palkit ja hyllyt, mikä antaa varmuuden myös kellarin 84 lattiarakenteesta, sillä siinä värit ja merkinnät ovet aivan samanlaiset (ks. kuva 8). Mainittu soratäyttö kellari 79:n katolla on mielenkiintoinen seikka, sillä samanlainen kate on voinut olla käytössä myös kellari nro 84:ssä. (Kansallisarkisto, 177 TMT ja 363 MT.) Soratäyttö on vain aluskate, jonka päälle on voitu laittaa esimerkiksi laudat tai turvetta varsinaiseksi katteeksi. (Kaskinen, henkilökohtainen tiedonanto ) Kuva 7. Kellari nro 79:n kate vuoden 1820 mittapiirustuksessa. (Kansallisarkisto, 177 TMT, osa piirustuksesta). Vuoden 1821 mittapiirustuksessa, jossa esiintyvät molemmat kellarit (79 ja 84), on kerrottu että kivi on piirretty punaisella, puu puun värillä, rauta sinisellä ja turve vihreällä (ks. kuva 8). Aiemmasta piirustuksesta poiketen kellari 79:n koko

26 26 yläpohja on peitetty soralla ja sen päällä katonlappeella on puista rakennettu kehikko. Soratäytön ylin kerros ennen puukehikkoa on piirretty punaisella katkoviivalla kahteen kerrokseen (ks. kuva 8). Värin mukaan sekin on kiviainesta, mahdollisesti tiivistettyä soraa. Tämä piirustus on korjauspiirustus, joten kellarin rakennetta lienee muutettu kuvan mukaiseksi. (Kansallisarkisto 363 MT.) Kuva 8. Ruutikellarit 84 (vas.) ja 79 (oik.). (Kansallisarkisto, 363 MT, osa piirustuksesta). Vuoden 1821 piirustuksessa kellari 79:n kattokehikon kaikilla laidoilla kiertää rautainen reunus (ks. kuva 9). Katto ei tässä vielä ole valmis vaan puiden päälle on tarkoitus laittaa jotakin. Kartan tekstissä on maininta turvetöistä, vaikka mitään kohtaa piirustuksessa ei ole merkitty turpeeksi. Se saattaa olla tuleva katemateriaali. (Kansallisarkisto, 363 MT). Tällaisen alustan päälle turvekatto onkin mahdollinen. Myös lautakatto voi tulla kyseeseen (Kaskinen, henkilökohtainen tiedonanto ). Samalla piirustusarkilla olevassa kuvassa kellarista nro 84 (ks. kuva 8) katto on piirretty hyvin pelkistetysti (Kansallisarkisto, 363 MT). Jostakin syystä sitä ei ole tarvinnut kuvata tarkemmin.

27 27 Kuva 9. Ruutikellari nro 79:n kattorakenne lappeen suuntaisesti vuoden 1821 mittapiirustuksessa. Myös tuuletusaukkojen sijoittuminen näkyy hyvin. (Kansallisarkisto 363 MT). Nykyään kellari nro 79 on täysin korjattu ja käytössä. Suurimpana ulkonäöllisenä muutoksena alkuperäiseen on uusi savupiippu ja katteena nykyään olevat betonitiilet. Sisätilaa kellarista ei tämän tutkimuksen puitteissa tutkittu. Ruutikellarit nro 82 ja 83 Ruutikellarit 82 ja 83 palvelivat todennäköisesti ammusvalimon säilytystarpeita, kuten kellari nro 84:kin (Airola 1978, 26 27). Kellari 82 oli varsin suuri ja sen suunnitteluun on piirustusten lukuisuudesta päätellen nähty paljon vaivaa. Se rakennettiin vuonna 1816 ja oli käytössä pitkään. Kuvassa 10 on ruutikellari nro 82:n muutospiirustus vuodelta1830. Siinä näkyy hyvin kellarin pitkänomaisuus ja huoneiden kokoero. Etuhuone on hyvin pieni ja halssimainen tila, kun taas varsinainen varastohuone on suuri ja jakamaton. Lattia on rakennettu tiilistä. (Kansallisarkisto, 303 GS ja 306 GS.)

28 28 Kuva 10. Ammusvarasto 82 vuonna (Kansallisarkisto, 306 GS, osa piirustuksesta). Ruutikellari 82 on nykyään täysin raunioitunut, mutta kivisiä seiniä on näkyvissä parhaimmillaan vielä toista metriä. Mielenkiintoista on, että kellarin seinissä on vielä hahmotettavissa myös tuuletusaukkoja (ks. kuva 11). Ne ovat olleet varsin kookkaita, tiilestä muurattuine reunuksineen kaikkiaan noin puoli metriä leveitä. Aukkojen sisällä näkyvät yhä tiilestä muuratut pilarit, jotka estivät kipinöiden pääsyn sisälle kellariin. Tuuletusaukkojen sijoittuminen keskelle seinää antaa vahvoja viitteitä myös siitä että kyseessä todella on ruutikellari eikä ammusvarasto. Ruudin syttymisherkkyyden säilyminen vaati hyvää tuuletusta suoraan huonetilaan. (Kaskinen, henkilökohtainen tiedonanto ) Kuva 11. Raunioituneen ruutikellari nro 82:n tuuletusaukko.

29 29 Ruutikellari nro 83 sijaitsee hyvin lähellä kellaria 82. Kellari nro 83:n rakennusvuodesta ei ole tietoa, sillä varhaisimmat tähän tutkimukseen löydetyistä piirustuksista koskien tätä kellaria, ovat korjauspiirrokset vuodelta 1849 (ks. kuva 12) (Kansallisarkisto, 313 MT). Kuva 12. Korjauspiirustus kellarista nro 83 (Kansallisarkisto, 313 MT, osa piirroksesta). Kellari 83 muistuttaa rakenteeltaan hyvin paljon kellaria nro 82, mutta on kooltaan pienempi. Lattia on luultavasti tiilinen kuten kellarissa 82 ja etuhuone samalla tavoin pienikokoinen. Tuuletusaukkoja on viisi kappaletta molemmilla pitkillä sivuilla. (Kansallisarkisto, 313 MT ja 306 GS.) Kellareissa nro 79 ja 84 lattia on puinen, huoneet keskenään varsin samankokoiset ja tuuletusaukkoja vain kaksi molemmilla sivuseinillä (Kansallisarkisto 363 MT). Nämä neljä kellaria näyttävät jakautuvan kahteen ryhmään rakenteensa mukaan. Kellareiden voikin nähdä ilmentävän kahta rakennuskautta, tai ehkä paremminkin kahden eri suunnittelijan työtä. Kellarit 82 ja 83 on todennäköisesti molemmat rakennettu noin vuonna 1816 ja ne saattavat olla saman suunnittelijan ja piirtäjän tekemiä, sillä rakenteet ja piirustustapa ovat hyvin samankaltaiset. (Kansallisarkisto, 303 GS ja 313 MT.) Kellarit 79 ja 84 rakennettiin kolme vuotta edellisiä myöhemmin, ja ne on piirtänyt konduktööri (eli piirtäjä) Sushévsky (Kansallisarkisto, 298 GS ja 177 TMT).

30 30 4 RUUTIKELLARIN DOKUMENTOINTI Tässä tutkimuksessa dokumentointi on pohjana kuntokartoitukselle, joka esitetään tämän raportin luvussa 5. Kellarin dokumentointi on siten suoritettu vain siinä laajuudessa, mikä kuntokartoituksen vuoksi on tarpeellista. Tutkimusraportin tässä luvussa kerrotaan kellarin rakenne sellaisena kuin se tällä hetkellä on. Myös muutokset, joita kellariin on vuosien aikana tehty, on pyritty kuvailemaan niin hyvin kuin se tämän tutkimuksen puitteissa on ollut mahdollista tutkia. Liitteissä 1 2 esitetään ruutikellari nro 84 mittapiirroksin, jotka on tehty syksyllä Ympäristön kuvaus Alue ruutikellari nro 84:n ympärillä rajoittuu lännessä Puistotiehen ja pohjoisessa Urheilijankatuun (ks. kuva 13). Näiden asfaltoitujen teiden väliin jäävä alue on kiilamainen, puistomainen ruohokenttä muutamine puineen ja pensaineen. (Eteläkymenlaakson karttapalvelu 2011.) Kuva 13. Asemapiirros ruutikellari nro 84:n alueesta.

31 31 Etelässä alue rajoittuu kallioon, ja idän puolella, lähes kellaria viistäen kiemurtelee kuntorata, jonka toisella puolella on urheilukenttä. Alueen itäosa on hoitamatonta ja pensoittuvaa joutomaata. (Eteläkymenlaakson karttapalvelu 2011). Kellari näyttää seisovan pienellä kummulla aivan kallion kupeella (ks. kuva 14), ja kellarin ainoalle ovelle lännestä johtava polku erottuu maassa painaumana. Aivan kellarin oven edustalla, noin metrin päässä seinästä, kasvaa varsin kookas vaahtera ja hieman edempänä suuri koivu. Suuri kanto oven vieressä, aivan kiinni kellarin seinässä, paljastaa suuren puun kasvaneen myös siinä joskus, mutta se on kaadettu jo kauan sitten. Kellarin itäpuolella, noin kolmen metrin etäisyydellä kellarista, kasvaa suuri kuusi. Muita puita ei kellarin välittömässä läheisyydessä ole. Pensastoa kasvaa runsaasti kellarin etelä- ja itäpuolilla, tunkeutuen aivan lähelle kellarin seiniä. Tätä tutkimusta varten pensastoa raivattiin pois. Kuva 14. Yleiskuva kellarin pohjoispuolelta. Maa kellarin vierellä on noussut korkeimmillaan yli metrin. Verrattaessa nykytilannetta kellarin mittapiirustukseen vuodelta 1820 on maanpinta kellarin vierillä noussut aikojen kuluessa selvästi. Piirustuksessa maanpinta on heti perustusten levennyksen päällä, peittäen levennyksen vain noin parillakymmenellä sentillä. (Kansallisarkisto 298 GS.) Nyt maanpinta on

32 32 paljon korkeammalla. Pienimmillään, ulko-oven edustalla nousua on muutama sentti, mikä estää ovea avautumasta kunnolla, ja suurimmillaan nousu on kellarin itä- ja eteläseinustoilla noin metrin. 4.2 Kellarin runko ja perustukset Kellarin seinät on suurimmaksi osaksi muurattu vaihtelevan kokoisista, noin 50x30 cm suuruisista, pyöreäkulmaisista luonnonkivistä kalkkilaastilla. Kellari on kaikkiaan noin 14,2 metriä pitkä, noin 11,5 metriä leveä ja 6,5 metriä korkea. Kuvassa 15 näkyy esimerkki kellarin ulkoseinän kivimuurauksesta. Kivet ovat erikokoisia ja erivärisiä ja limittyvät toistensa päälle sujuvasti. Kivien saumoissa näkyy vanhaa valkoista kalkkilaastia uudemman sementtipitoisen laastin ohella. Kuva 15. Kiviseinän muurausta kellarin länsiseinällä. Tiilenpaloja on käytetty saumojen täytteenä ja kiiloina pienten kivien tavoin. Ulkoseinien ulkopinnat kallistuvat sisäänpäin pitkillä sivuilla, mutta päätyseinät ovat suorat. Sivuseinät ovat alapäästään noin 2,5 metriä paksut ja yläpäästään noin 2 metriä, joten kallistumaa kertyy noin puoli metriä. Sivuseinät ovat anturan päältä laskien kaikkiaan noin 3,7 metriä korkeat. Sivuseinien rakenne on kuitenkin täyskivinen vain noin 1,2 metrin korkeuteen nykyisestä lattiapinnasta, sillä sisätilan holvauksen alkaessa kaventuu kivimuurauksen paksuus ulkoseinästä laskien noin 1,2 metriin (ks. liite 2). Holvin ja kiviseinämän väli on täytetty ensin muuraamalla tukimuurausta holville vajaan metrin verran ja

33 33 jatkamalla siitä ylös laastin, sekä kivi- ja tiilenpalojen seoksella noin kolmen metrin korkeuteen nykyisestä lattiapinnasta. Päätyseinät ovat koko korkeudeltaan, ylös kurkihirteen asti (noin 6,5 metriä), noin 1,2 metriä paksut. Tiilimuurausta on käytetty oven ja ikkunan läheisyydessä, sekä sisätilan holveissa ja väliseinässä. Tiilet ovat hyvin vaihtelevan kokoisia punasavitiiliä, joiden mitat ovat keskimäärin noin 230x110x60 mm. Molempien sivuseinien päällä, ulkopinnan tasossa lepää jykevä puinen palkki, johon kattorakenteet yhtyvät. Kellarista vuonna 1820 laadittuihin mittapiirustuksiin (ks. kuva 16) verrattaessa ovat rungon päämitat kohdallaan, samoin kuin seinänpaksuus sekä ovi- ja ikkuna-aukkojen paikat. Merkittävin eroavuus piirustuksen ja nykyisen asun välillä koskee tuuletuskanavia, joita pitäisi piirustuksen mukaan olla molemmilla pitkillä sivuseinillä kaksi kappaletta. Niistä ei kuitenkaan nykyään löydy merkkejä seinien ulko- eikä sisäpuolella. (Kansallisarkisto 298 GS.) Kuva 16. Mittapiirustus ruutikellarista nro 84. Tuuletuskanavat ja alapohjan pilarit näkyvät pohjakuvassa selvästi. (Kansallisarkisto, 298 GS).

34 34 Tuuletusaukkojen korkeutta ei piirustuksessa esitetä, vaan ne näkyvät ainoastaan pohjakuvassa (Kansallisarkisto 298 GS). Niiden sijoittuminen on siten teoriassa mahdollista lähes mille korkeudelle seinää tahansa. Ruotsinsalmen, kuten muidenkin 1700-luvun aikaisten linnoitusten ruutikellareissa tuuletus on ollut erittäin tärkeää. Tuohon aikaan räjähteenä yleisimmin käytetty mustaruuti oli erittäin tarkka kosteusolojen suhteen. Ruutikellarissa ei saanut olla liian kosteaa, eikä liian kuivaa. (Airola 1978, 27.) Ruutikellareissa tuuletuksen oli jopa oltava tehokkaampaa kuin ammusvarastoissa, sillä nassakoissa ruuti oli kosteudelle herkempää kuin valmiissa ammuksissa. Ruutikellarissa vaadittiin tuuletusta suoraan seinän läpi huonetilaan, kun taas ammusvarastossa yleensä riitti alapohjan tuulettaminen. (Kaskinen henkilökohtainen tiedonanto ) On siten varmaa, että myös kellarissa nro 84 on ollut jonkinlainen tuuletusjärjestelmä. Mikäli kellari nro 84 oli ruutikellari, oli todennäköisin ratkaisu sijoittaa tuuletuskanavat riviin keskelle pitkiä sivuseiniä, jolloin kanavat tuulettivat suoraan sisätilaa. Tällainen rakenne tavataan varmuudella myös ruutikellareissa 82 ja 83. Myös ruutikellarin nro 84 tuuletusaukot ovat voineet sijaita tavalliseen tapaan sivuseinillä. Siinä tapauksessa on kellari 84:n mittapiirustus tulkittava siten, että pohjakuvaan piirretyt aukot näyttävät niiden paikat mutta eivät korkeutta. Tätä puoltaa myös se, että samaan kuvaan on merkitty myös ikkuna- ja oviaukot, jotka eivät nekään sijaitse lattiapilarien tasolla. (Kansallisarkisto, 298 GS.) Näin ollen on tuuletusaukot myöhemmin vain taitavasti muurattu umpeen. Mittapiirustuksen voi kuitenkin tulkita toisinkin. Ei ole mahdotonta, että kanavat todella sijaitsevat aivan maanpinnan tasossa, kuten piirustuksen voi ymmärtää. Siten kellari nro 84 ei ehkä olekaan ruutikellari, vaan ammusvarasto, jolloin vähempi tuuletus riittää. Aukot on piirustuksessa sijoitettu alapohjan pilareiden väleihin, mahdollistaen siten teoriassa ilman pääsyn alapohjaan, samaan tapaan kuin tavallisessa rossipohjarakenteessa. Alapohjasta ilma pääsee lattialautojen raoista tuulettamaan myös kellarin sisätilaa. Tuuletusaukkojen sijoittumista lähelle maanpintaa tukee myös piirustustapa samanlaisella viivalla

35 35 kuin muu seinärakenne. Aukkojen sijainti lähellä maanpintaa selittäisi myös niiden näennäisen puuttumisen nykyään. Maa kellarin vierillä on noussut niin paljon, että se peittää jo mahdolliset alapohjan tuuletusaukot. Kellarin perustusten rakennetta ei tämän tutkimuksen puitteissa voitu tarkasti tutkia. Se olisi vaatinut betonilattian osittaista rikkomista ja maan kaivamista kellarin vierillä. Tässä tutkimuksessa ei käytetty lainkaan pintoja rikkovia menetelmiä, vaikka niistä olisi tässä kohdassa ollut suuri hyöty. Tässä tehtävät päätelmät perustuksista perustuvatkin vuoden 1820 mittapiirustukseen (ks. kuva 16). Piirustuksen mukaan kellarin perustus on alun perin sijainnut varsin lähellä maanpintaa, ja on sivuseinien alla suurimmillaan noin kolme metriä leveä ja reilun puoli metriä paksu. (Kansallisarkisto, 298 GS.) Todennäköisesti perustus kiertää kaikkien seinien alla muodostaen yhtenäisen kehän. Se saattaa olla luonnonkivistä ilman laastia ladottu, jolloin se joustaa pienissä liikkeissä estäen seinää rikkoutumasta. Laastiakin on toki voitu käyttää. Lattian alle on piirustuksen mukaan muurattu 65 kappaletta noin 50x50x50 cm kokoisia tiilipilareita, jotka muodostavat alustan puisille palkeille, joiden päällä taas ovat levänneet jykevät lattialankut (Kansallisarkisto, 298 GS). 4.3 Kattorakenteet Kellarin nykyinen katto on varsin loiva betonitiilinen harjakatto, jossa kattokulma on noin 30. Vuoden 1820 mittapiirustuksen mukaan kattokulma on ollut paljon jyrkempi, noin 42 (Kansallisarkisto, 298 GS) Kattokulman muutos kuulostaa kuitenkin epätodennäköiseltä, sillä päätyseinät on muurattu kivisinä ylös kurkihirteen asti ja kattokulman muuttaminen olisi vaatinut niiden osittaista purkamista. Mahdotonta se ei toki ole, varsinkaan mikäli kellari on ollut kovin huonossa kunnossa katon uusimisen aikaan ja päädyistä on puuttunut kiviä. Silloin päädyt olisi joka tapauksessa ollut muurattava uudelleen ja kenties silloin päädytty loivempaan kulmaan. Mahdollista on kuitenkin myös, että kattokulma on piirretty huolimattomasti vuoden 1820 piirustuksessa, jossa katto ei ole saanut suurta huomiota osakseen. Katemateriaalista tai katon rakenteestakaan ei kuvan perusteella saa tietoa. Piirros kuvaakin enemmän rakennustapaa kuin