Suurelle valiokunnalle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suurelle valiokunnalle"

Transkriptio

1 TALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 6/2009 vp Valtioneuvoston kirjelmä ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi jäsenvaltioiden velvollisuudesta ylläpitää raakaöljy- ja/tai öljytuotevarastojen vähimmäistasoa (öljyvarastodirektiivi) Suurelle valiokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunnan puhemies on 13 päivänä helmikuuta 2009 lähettänyt valtioneuvoston kirjelmän ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi jäsenvaltioiden velvollisuudesta ylläpitää raakaöljy- ja/tai öljytuotevarastojen vähimmäistasoa (öljyvarastodirektiivi) (U 5/2009 vp) käsiteltäväksi suureen valiokuntaan ja samalla määrännyt, että talousvaliokunnan on annettava asiasta lausuntonsa suurelle valiokunnalle. Asiantuntijat Valiokunnassa ovat olleet kuultavina - ylitarkastaja Mauri Valtonen, työ- ja elinkeinoministeriö - apulaisjohtaja Risto Leukkunen, Huoltovarmuuskeskus HVK - varatoimitusjohtaja Pekka Huttula, Öljy- ja Kaasualan Keskusliitto ry - asiantuntija Anna-Maria Länsimies, Energiateollisuus ry. VALTIONEUVOSTON KIRJELMÄ Ehdotus Direktiiviehdotus korvaisi yhteisön nykyisen öljyn varmuusvarastoja koskevan sääntelyn. Ehdotuksen tavoitteena on parantaa toimitusvarmuusmekanismin toimintaa sekä lähentää EUsääntelyä vastaavaan IEA:n (International Energy Agency) sääntelyyn. Ehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden tulee ylläpitää öljyn varmuusvarastoja, joiden määrä vastaa vähintään edellisen kalenterivuoden 90 päivän nettotuontia sekä vähintään 70 päivän kotimaan kulutusta. Velvoitteen määrittely nettotuonnin perusteella merkitsisi siirtymistä nykyisestä kotimaan kulutuksen mukaan tapahtuvasta velvoitteen määrittelystä (90 päivän kulutusta vastaavat varastot) IEA:n käytäntöä vastaavaksi. Öljyn tuottajamaiden velvoite määräytyisi kotimaan kulutuksen perusteella. Ehdotuksen keskeisiä muutoksia nykysääntelyyn verrattuna on varastointivelvollisille yrityksille annettava oikeus siirtää varastointivelvoitteet kokonaan tai osittain yrityksen valinnan mukaan joko kyseisen jäsenvaltion keskusvarastointilaitokselle (Suomessa Huoltovarmuuskeskus) tai yhdelle tai useammalle muulle keskusvarastointilaitokselle, joka pystyy ylläpitämään kyseisiä varastoja, taikka yritysten välisen sopimuksen nojalla toiselle yritykselle, jolla on ylimääräisiä varastoja sen jäsenvaltion alueella, joka on asettanut niille varastointivelvoitteita. U 5/2009 vp Versio 2.0

2 Ehdotus sisältää myös säännöksen, jonka mukaisesti jäsenvaltioiden tulee lähettää viikoittain komissiolle tilastollinen yhteenveto niiden alueella sijaitsevista kaupallisista öljyvarastoista. Jäsenvaltioiden tulee huolehtia arkaluonteisten tietojen suojaamisesta, ja niiden on jätettävä nimeämättä kyseisten varastojen omistajat. Komissio julkaisee viikoittain tilastoyhteenvedon jäsenvaltioiden toimittamista tiedoista. Varmuusvarastoja voitaisiin ottaa käyttöön vain kansainvälisen lainvoimaisen päätöksen tai komission tekemän päätöksen nojalla. Komissio voi antaa luvan varmuusvarastojen purkuun, jos kyseessä on merkittävä öljyn toimitushäiriötilanne. Komissio kuulee päätöstä valmisteltaessa koordinaatioryhmää. Valtioneuvoston kirjelmä sisältää tarkemman kuvauksen ehdotuksesta. Valtioneuvoston kanta Yleinen kanta Suomi pitää hyvänä sitä, että öljyn varmuusvarastodirektiivi uusitaan ja että varmuusvarastoinnin sääntöjä lähennetään vastaamaan IEA:n sääntöjä. Uusilla säännöillä pyritään turvaamaan varmuusvarastojen käytettävyys ja se, että kaikki jäsenvaltiot noudattavat yhteisesti sovittuja sääntöjä. Direktiivin avulla pyritään varautumaan merkittäviin öljyn saatavuushäiriötilanteisiin. Komissio valtuutettaisiin velvoittamaan myös IEA:han kuulumattomat jäsenvaltiot osallistumaan öljyn varmuusvarastojen purkuun silloin, kun IEA tekee päätöksen varastojen purkamisesta. Suomessa on toisaalta pyritty varautumaan myös paikallisiin ja yrityskohtaisiin öljyn saatavuushäiriötilanteisiin, ja tarve tällaiseen varautumiseen säilyy myös jatkossa. Direktiiviesityksen mukaan öljyn varmuusvarastoja saisi käyttää vain tilanteissa, joissa on tehty kansainvälinen päätös varastojen käytöstä, ja tilanteissa, joissa EU:ssa on merkittävä öljyn saatavuushäiriötilanne ja komissio antaa luvan varmuusvarastojen käyttöön. Varmuusvarastoja koskevat säännöt on direktiiviehdotuksessa laadittu valvonnan ja komission näkökulmasta ottamatta riittävästi huomioon taloudellisen ja tehokkaan varmuusvarastojen ylläpidon vaatimuksia sekä jäsenvaltioiden näkökulmaa ja tarpeita. Suomessa öljyn varmuusvarastoja ovat huoltovarmuuden turvaamisesta annetun lain (1390/1992) nojalla ylläpidettävät valtion varmuusvarastojen öljyvarastot ja tuontipolttoaineiden velvoitevarastoinnista annetun lain (1070/1994) nojalla ylläpidettävät yritysten omistamat velvoitevarastot. Valtion varmuusvarastoja voidaan lain mukaan käyttää valtioneuvoston päätöksellä. Velvoitevarastojen käyttöluvan voi lain mukaan antaa Huoltovarmuuskeskus tilanteessa, jossa varastointivelvollisen tuotanto tai kaupallinen toiminta on velvoitteen alaisen hyödykkeen saantihäiriön vuoksi vaarassa keskeytyä tai olennaisesti vähentyä ilman velvoitevaraston käyttöönottoa. Varmuusvarastojen käyttö Suomi haluaa säilyttää mahdollisuuden käyttää öljyn varmuusvarastoja myös silloin, kun varastojen käytölle on kansallisia tai yrityskohtaisia syitä. Voimassa olevassa direktiivissä tällainen paikallisista ja kansallisista syistä tapahtuva varmuusvarastojen käyttö on otettu huomioon direktiivin 10 artiklan 2 kohdassa. Tällainen vastaava kohta tulisi lisätä uuteen direktiiviin. Erityisvarastoja koskevat säännöt Direktiiviehdotuksessa on lueteltu ne tuoteluokat, joita voidaan säilyttää erityisvarastoissa. Suomessa valtion varmuusvarastoissa pidetään myös raakaöljyä. Tuoteluokkiin tulisi lisätä raakaöljy. Myös uusiutuvista raaka-aineista valmistettujen biopolttoaineiden, kuten etanolin ja vetykäsitellyn kasviöljyn (HVO), sisällyttäminen luetteloon olisi perusteltua. Direktiiviehdotuksen mukaan kunkin jäsenvaltion tulisi ilmoittaa komissiolle niiden erityisvarastojen taso, joita se peruuttamattomasti sitoutuu ylläpitämään kunkin tuoteluokan osalta pysyvästi. Koska varmuusvarastoissa olevia tuotteita on tarpeen kierrättää ja vaihtaa, ei varastoitavien tuotteiden määrien ilmoittaminen ja asettaminen pysyvästi tietylle tasolle tunnu tar- 2

3 koituksenmukaiselta. Varastojen taloudellisen ja tehokkaan ylläpidon vuoksi tuotteiden määrissä tulisi sallia vaihteluja. Varmuusvarastoinnin delegointi Direktiiviehdotuksen mukaan velvoitevarastointivelvollisille yrityksille tulisi tarjota mahdollisuus delegoida varastointi keskusvarastointilaitoksen eli Suomen tapauksessa Huoltovarmuuskeskuksen, toisen jäsenvaltion keskusvarastointilaitoksen tai jonkin muun yrityksen hoidettavaksi. Direktiiviehdotuksen delegointia koskevien säännösten yhtenä tavoitteena on helpottaa uusien yrittäjien pääsyä markkinoille. Suomessa uusien yrittäjien markkinoillepääsyn helpottamiseksi öljyn tuojan velvoitevarastointivelvoite on ensimmäisenä vuonna puolet täydestä velvoitteesta. Lisäksi vähäinen tuonti (lentobensiinin tai lentopetrolin osalta vähemmän kuin tonnia, moottoribensiinin osalta vähemmän kuin tonnia taikka muiden velvoitteen piiriin kuuluvien öljytuotteiden tai raakaöljyn osalta vähemmän kuin tonnia) on vapautettu varastointivelvoitteesta. Öljyn velvoitevarastojen sijoittaminen toiseen maahan on mahdollista nykyisinkin Huoltovarmuuskeskuksen luvalla edellyttäen, että Suomella on kyseisen maan kanssa sopimus yhteistyöstä huoltovarmuuden alalla. Velvoitevarastojen sijoittaminen muihin maihin pitkien kuljetusetäisyyksien päähän ei aina tarjoa vastaavaa varmuutta kuin Suomeen ja öljyn käyttökohteen läheisyyteen sijoitetut varastot. Tämän vuoksi Suomi pitää Huoltovarmuuskeskuksen antamaa tapauskohtaista lupaa edelleen tarpeellisena. Yritysten omistamilla velvoitevarastoilla on etunaan esimerkiksi se, että yritysten kaupallisten varastojen yhteydessä olevien velvoitevarastojen kierrättäminen tapahtuu tehokkaasti ja taloudellisesti, mikä osaltaan hillitsee varmuusvarastoinnin kustannuksia. Koska velvoitevarastot ovat öljy-yhtiöiden muiden varastojen yhteydessä, velvoitevarastojen saaminen tarvittaessa käyttöön on sekä nopeaa että taloudellista. Huoltovarmuuskeskus ostaa nykyisin valtion varmuusvarastojen hoitopalveluja öljy-yhtiöiltä, ja tällaiset järjestelyt ovat osoittautuneet sekä tehokkaiksi että taloudellisiksi. Komission ehdotuksen toteuttaminen merkitsisi Huoltovarmuuskeskuksen ja öljy-yhtiöiden roolien vaihtamista, mistä aiheutuisi lisäkustannuksia. Komission ehdotuksen mukaan Huoltovarmuuskeskukselle tulisi velvoite rakentaa uusia varastotiloja öljy-yhtiöiden delegoidessa varmuusvarastointivelvoitteitaan. Tästä aiheutuisi lisäkustannuksia nykyisiin varmuusvarastoinnin kustannuksiin verrattuna. Varastointivelvoitteen siirtoa koskevien ehtojen määrittely molempien osapuolten edut huomioon ottavalla tavalla olisi hankalaa. Öljyn markkinahinnat ja korkotaso vaihtelevat voimakkaasti. Varastoitaessa öljyn laatu heikkenee ja hävikkiä voi syntyä. Varastoidun öljyn laadun ylläpitämiseksi ja markkinoilla olevien öljylaatujen kehittymisen ja muuttumisen vuoksi varastoja on kierrätettävä, mistä aiheutuu kustannuksia. Kustannusten määrittäminen etukäteen on vaikeaa, ja toisaalta Huoltovarmuuskeskuksen olisi hankalaa osoittaa varastointivelvoitteen siirtäjälle, että varastointi on hoidettu edullisimmalla mahdollisella tavalla. Suomi ei pidä hyväksyttävänä velvoitetta antaa yrityksille mahdollisuus varastointivelvoitteiden delegointiin direktiiviehdotuksen mukaisella tavalla. Suomi katsoo, että direktiivissä voitaisiin antaa jäsenvaltioille mahdollisuus sallia, että yritykset delegoivat niille asetetut varastointivelvoitteet direktiiviehdotuksen mukaisella tavalla. Kaupallisten varastojen viikkotilastointi Artiklassa 15 säädetään kaupallisten varastojen viikkotilastoinnista. Komissio esittää viikkotilastoinnin aloittamista, koska Ecofin-neuvosto katsoi heinäkuussa 2008 tällaisia tilastoja tarvittavan. Öljyvarastojen viikkotilastoja laaditaan ja julkaistaan USA:ssa ja Japanissa. Tällaisten tilastojen luetettavuus ei öljyalan asiantuntijoiden mukaan ole kovin hyvä. Lisäksi tilastoinnin toteuttaminen aiheuttaa kustannuksia. Suomi katsoo, että kaupallisten öljyvarastojen viikkoti- 3

4 lastointi ei ole öljyhuollon varmuuden kannalta välttämätöntä. Toisaalta Suomi on valmis toteuttamaan viikkotilastoinnin, jos jäsenvaltioiden enemmistö kannattaa viikkotilastoinnin toteuttamista. VALIOKUNNAN KANNANOTOT Perustelut Valtioneuvoston tapaan talousvaliokunta kannattaa ehdotuksen tavoitetta lähentää yhteisön sääntelyä IEA:n vastaavaan sääntelyyn. Tältä osin ehdotusta voitaisiin viedä esitettyä pidemmällekin. Muilta osin ehdotus sisältää kuitenkin useita säännöksiä, jotka valiokunnan näkemyksen mukaan ovat omiaan heikentämään kansallista huoltovarmuuttamme. Valiokunta katsoo, että kansallisten varmuusvarastojen ylläpidon ensisijaisena tavoitteena tulee olla kriittisten raaka-aineiden saannin turvaaminen oman maan kuluttajille ja teollisuudelle. Valiokunta suhtautuukin kriittisesti komission ehdotukseen erityisesti niiltä osin kuin se koskee mahdollisuutta sijoittaa varastot vapaasti yhteisöalueelle, oikeutta delegoida varastointivelvollisuus kokonaisuudessaan keskusvarastointilaitokselle ja varastojen käyttöönoton edellyttämää komission lupaa, joka voidaan antaa vain tilanteissa, joissa varastojen käyttöönotosta on tehty kansainvälinen päätös tai kyseessä on EU:n laajuinen öljyn saatavuushäiriö. Valiokunta katsoo, että varastojen sijoituspaikat samoin kuin muutkin varastointivelvoitteen toteuttamisen yksityiskohdat tulee edelleen jättää kansalliseen päätösvaltaan. Käyttöönoton kriteereissä on voitava jatkossakin ottaa huomioon myös alueelliset, paikalliset ja yrityskohtaiset saantihäiriöt ja säilyttää mahdollisuus kansalliseen päätöksentekoon varastojen osittaisessa purkamisessa. Suomen kannalta on niin ikään olennaista, että erityisvarastoihin luetaan mukaan myös raakaöljyvarastot. Lisäksi valiokunta kiinnittää huomiota komission esittämään kaupallisten öljyvarastojen viikkotilastoinnin käyttöönottoon. Asiantuntijakuulemisessa on perustellusti kyseenalaistettu tätä koskevan esityksen tarpeellisuus ja hyödyllisyys. Valiokunta yhtyy tähän kritiikkiin ja katsoo, että ehdotuksen mahdolliset hyödyt muodostuvat tältä osin todennäköisesti huomattavasti vähäisemmiksi kuin raportoinnista koituva hallinnollinen taakka ja mahdolliset muut negatiiviset vaikutukset, kuten markkinaspekulaation lisääntyminen. Lausunto Lausuntonaan talousvaliokunta ilmoittaa, että se yhtyy asiassa valtioneuvoston kantaan korostaen edellä esitettyjä näkökohtia. 4

5 Helsingissä 3 päivänä maaliskuuta 2009 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. vpj. jäs. Jouko Skinnari /sd Antti Rantakangas /kesk Janina Andersson /vihr Hannu Hoskonen /kesk Matti Kangas /vas Toimi Kankaanniemi /kd Eero Lehti /kok Marjo Matikainen-Kallström /kok Petteri Orpo /kok Sirpa Paatero /sd Kimmo Tiilikainen /kesk Markku Uusipaavalniemi /kesk Ulla-Maj Wideroos /r Antti Vuolanne /sd. Valiokunnan sihteerinä on toiminut valiokuntaneuvos Tuula Kulovesi. 5

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi huoltovarmuuden turvaamisesta annetun lain 3 :n ja tuontipolttoaineiden velvoitevarastoinnista annetun lain 7 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 12 ) jäs. Janina Andersson /vihr

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 12 ) jäs. Janina Andersson /vihr TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 21/2007 vp Tiistai 11.9.2007 kello 12.15-13.36 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 12 ) jäs. Janina Andersson /vihr Hannu Hoskonen /kesk (1 13, 14 osittain)

Lisätiedot

Sirpa Paatero /sd Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 12 jäsentä.

Sirpa Paatero /sd Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 12 jäsentä. TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 109/2010 vp Perjantai 10.12.2010 kello 11.00-12.35 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Mauri Salo /kesk (1 3, 4 osittain) jäs. Hannu Hoskonen /kesk (1 11, 12 osittain, 13 ) Harri

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 60/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tuontipolttoaineiden velvoitevarastoinnista annetun lain 16 ja 19 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuontipolttoaineiden

Lisätiedot

Kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäre

Kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäre Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiveiksi (öljytuotteiden ja maakaasun toimitusvarmuus) Perustuslain 96 :n 2 momentin perusteella lähetetään eduskunnalle

Lisätiedot

TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain JOHDANTO. Vireilletulo. Lausunto.

TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain JOHDANTO. Vireilletulo. Lausunto. TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 5 päivänä kesäkuuta

Lisätiedot

Sivistysvaliokunnalle

Sivistysvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta Sivistysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Sivistysvaliokunta on 8 päivänä

Lisätiedot

Jouko Laxell /kok (5 15 ) Eero Lehti /kok (1 5 ) sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos Eelis Roikonen valiokuntaneuvos (1 11 )

Jouko Laxell /kok (5 15 ) Eero Lehti /kok (1 5 ) sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos Eelis Roikonen valiokuntaneuvos (1 11 ) TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 68/2010 vp Tiistai 21.9.2010 kello 12.00-14.00 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Mauri Salo /kesk (pj. 12 osittain, 13 15 ) jäs. Hannu Hoskonen /kesk (1 12, 13 osittain) Harri

Lisätiedot

Päivi Lipponen /sd (6 osittain, 7 12 ) Jari Myllykoski /vas (1 7 ) Sirpa Paatero /sd Arto Pirttilahti /kesk Juha Sipilä /kesk

Päivi Lipponen /sd (6 osittain, 7 12 ) Jari Myllykoski /vas (1 7 ) Sirpa Paatero /sd Arto Pirttilahti /kesk Juha Sipilä /kesk TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 42/2011 vp Torstai 3.11.2011 kello 12.00-13.40 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 8 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r (1 8 ) James Hirvisaari

Lisätiedot

Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48. Läsnä nimenhuudossa

Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48. Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 10/2003 vp Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Kimmo Kiljunen /sd Hannu Takkula /kesk Arja Alho /sd Mikko Elo

Lisätiedot

Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 10, 11 osittain) jäs. Lars Erik Gästgivars /r (1 10, 11 osittain)

Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 10, 11 osittain) jäs. Lars Erik Gästgivars /r (1 10, 11 osittain) TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 66/2013 vp Torstai 5.9.2013 kello 13.00-14.00 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok jäs. Lars Erik Gästgivars /r Teuvo Hakkarainen /ps Harri

Lisätiedot

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 8, 9 osittain) jäs. Janina Andersson /vihr

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 8, 9 osittain) jäs. Janina Andersson /vihr TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 47/2008 vp Torstai 22.5.2008 kello 12.00-14.00 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk jäs. Janina Andersson /vihr Hannu Hoskonen /kesk Anne Kalmari /kesk

Lisätiedot

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

VALIOKUNNAN KANNANOTOT SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 8 päivänä syyskuuta 2009 lähettänyt sivistysvaliokuntaan

Lisätiedot

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 20/2005 vp Keskiviikko 4.5.2005 kello 13.30-14.47 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Jari Vilén /kok Antti Kaikkonen /kesk Kimmo Kiljunen /sd Mikko Elo /sd Heidi

Lisätiedot

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 49/2004 vp Keskiviikko 6.10.2004 kello 14.00-14.45 Läsnä nimenhuudossa pj. jäs. Jari Vilén /kok Heidi Hautala /vihr Pertti Hemmilä /kok Toimi Kankaanniemi /kd Marjo

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan

Lisätiedot

Kimmo Tiilikainen /kesk Oras Tynkkynen /vihr Pauliina Viitamies /sd 1 6 Henna Virkkunen /kok vjäs. Anne Kalmari /kesk 1 5

Kimmo Tiilikainen /kesk Oras Tynkkynen /vihr Pauliina Viitamies /sd 1 6 Henna Virkkunen /kok vjäs. Anne Kalmari /kesk 1 5 YMPÄRISTÖVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 70/2008 vp Torstai 13.11.2008 kello 10.00-11.40 Läsnä pj. Rakel Hiltunen /sd vpj. Pentti Tiusanen /vas jäs. Marko Asell /sd 5 osittain, 6 11 Christina Gestrin /r Tanja Karpela

Lisätiedot

Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen. Olen päättänyt omasta aloitteestani tutkia menettelyn kirjelmän antamisessa.

Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen. Olen päättänyt omasta aloitteestani tutkia menettelyn kirjelmän antamisessa. PÄÄTÖS 14.06.2019 Dnro OKV/9/50/2018 Työ- ja elinkeinoministeriö 1/5 VN-jakelu ASIA Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen ASIAN VIREILLETULO Valtioneuvosto päätti yleisistunnossaan 31.5.2018 työ- ja

Lisätiedot

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Keskiviikko 10.1.2007 kello 13.30-13.43 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. jäs. Jari Vilén /kok Antti Kaikkonen /kesk Kimmo Kiljunen /sd Arja Alho /sd Arto Bryggare /sd Merikukka Forsius /vihr

Lisätiedot

Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54. Läsnä nimenhuudossa

Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54. Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 46/2003 vp Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Kimmo Kiljunen /sd Hannu Takkula /kesk Arja Alho /sd Mikko

Lisätiedot

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Mauri Salo /kesk jäs. Hannu Hoskonen /kesk (1 9, 10 osittain) sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos (1 10 )

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Mauri Salo /kesk jäs. Hannu Hoskonen /kesk (1 9, 10 osittain) sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos (1 10 ) TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 89/2010 vp Perjantai 29.10.2010 kello 11.00-13.00 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Mauri Salo /kesk jäs. Hannu Hoskonen /kesk Anne Kalmari /kesk (1 10, 11 osittain) Matti Kangas

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 15.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Ranskan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta 21.10.2015 A8-0305/4 4 Johdanto-osan 7 kappale 7) Syyt, joiden perusteella direktiivillä (EU) 2015/412 muutettiin direktiiviä 2001/18/EY viljelyyn tarkoitettujen muuntogeenisten organismien osalta, pätevät

Lisätiedot

TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA

TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 101/2005 vp Keskiviikko 14.12.2005 kello 13.45-14.20 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Arto Bryggare /sd Sari Essayah /kd Klaus Hellberg /sd Reijo Kallio

Lisätiedot

Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (11 osittain, 12 ja 13 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r

Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (11 osittain, 12 ja 13 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r TALOUSVALIOKUNTA Torstai 11.4.2013 kello 12.00-13.40 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (11 osittain, 12 ja 13 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r Johanna Karimäki /vihr Pia

Lisätiedot

Torstai kello

Torstai kello ULKOASIAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2011 vp Torstai 30.6.2011 kello 12.50-13.30 Läsnä pj. Timo Soini /ps vpj. Pertti Salolainen /kok jäs. Pekka Haavisto /vihr Ilkka Kanerva /kok Ilkka Kantola /sd Saara

Lisätiedot

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk (3 13 ) jäs. Arto Bryggare /sd (3 13 ) Sari Essayah /kd (9 10 )

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk (3 13 ) jäs. Arto Bryggare /sd (3 13 ) Sari Essayah /kd (9 10 ) TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 65/2005 vp Tiistai 13.9.2005 kello 12.00-13.05 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk (3 13 ) jäs. Arto Bryggare /sd (3 13 ) Sari Essayah /kd (9 10 ) Klaus Hellberg

Lisätiedot

VALIOKUNNAT. * tnjx*.* ^

VALIOKUNNAT. * tnjx*.* ^ EDUSKUNTA VALIOKUNNAT ASIAKIRJAVIHKO * tnjx*.* ^ Valtiopäiväasia, 19/2005 E Sivu 1/1 Lakivaliokunta Saapunut 11.04.2005 Käsittely päättynyt 14.04.2005LaVP 29/2005 vp 3 Käsittely päättynyt 23.09.2005 La

Lisätiedot

Läsnä pj. Tuija Brax /vihr vpj. Susanna Rahkonen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk 1 6, 7 osittain

Läsnä pj. Tuija Brax /vihr vpj. Susanna Rahkonen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk 1 6, 7 osittain LAKIVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 77/2004 vp Torstai 28.10.2004 kello 10.00-10.55 Läsnä pj. Tuija Brax /vihr vpj. Susanna Rahkonen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk Lasse Hautala /kesk Tatja Karvonen /kesk Petri Neittaanmäki

Lisätiedot

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 10 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Todettiin, ettei kokous ollut päätösvaltainen.

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 10 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Todettiin, ettei kokous ollut päätösvaltainen. TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 vp Perjantai 8.2.2013 kello 11.00-13.00 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 10, 11 osittain, 12 jäs. Lars Erik Gästgivars /r (3 Teuvo

Lisätiedot

Suurelle valiokunnalle

Suurelle valiokunnalle TALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 7/2008 vp Valtioneuvoston kirjelmä ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (rajat ylittävää sähkökauppaa koskevan asetuksen muutos) Suurelle valiokunnalle

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 2008/0220(CNS) 23.2.2009 TARKISTUKSET 20-75 Mietintöluonnos Miloslav Ransdorf (PE418.361v01-00) ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi

Lisätiedot

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Sari Essayah /kd (1 ja 2 )

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Sari Essayah /kd (1 ja 2 ) TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2005 vp Torstai 3.2.2005 kello 12.00-13.45 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Sari Essayah /kd (1 ja 2 ) Klaus Hellberg /sd Reijo Kallio /sd Esko Kiviranta

Lisätiedot

HE 17/2017 vp. ILUC-direktiivin kansallinen täytäntöönpano: erityisesti mäntyöljy ja kuitupuu

HE 17/2017 vp. ILUC-direktiivin kansallinen täytäntöönpano: erityisesti mäntyöljy ja kuitupuu HE 17/2017 vp ILUC-direktiivin kansallinen täytäntöönpano: erityisesti mäntyöljy ja kuitupuu Talousvaliokunnan kuuleminen 25.4.2017 Hallitusneuvos Anja Liukko ILUC-direktiivin liite IX, A osa o kohta:

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 21.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Liettuan tasavallan parlamentin perusteltu lausunto

Lisätiedot

sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 10 jäsentä.

sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 10 jäsentä. TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 91/2012 vp Tiistai 20.11.2012 kello 12.15-13.30 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok jäs. Teuvo Hakkarainen /ps (1 9, 10 osittain) Harri Jaskari

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS JA EDUSKUNTA-ALOITE

HALLITUKSEN ESITYS JA EDUSKUNTA-ALOITE TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 34/2010 vp Hallituksen esitys laiksi biopolttoaineiden käytön edistämisestä liikenteessä annetun lain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on lähettänyt 19 päivänä lokakuuta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 05.08.2002 KOM(2002) 451 lopullinen 2002/0201 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 95/2/EY muuttamisesta elintarvikelisäaineen E

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 9.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) Asia: Puolan parlamentin alahuoneen (Sejm) perusteltu lausunto Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Perjantai kello

Perjantai kello VALTIOVARAINVALIOKUNTA Perjantai 24.2.2012 kello 11.30-13.05 Läsnä pj. jäs. vjäs. sihteerit Kimmo Sasi /kok Leena Harkimo /kok Pertti Hemmilä /kok Jouko Jääskeläinen /kd Timo Kalli /kesk Esko Kiviranta

Lisätiedot

TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 40/2010 vp. hallituksen esityksen laiksi Finanssivalvonnasta. annetun lain muuttamisesta JOHDANTO.

TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 40/2010 vp. hallituksen esityksen laiksi Finanssivalvonnasta. annetun lain muuttamisesta JOHDANTO. TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 40/2010 vp Hallituksen esitys laiksi Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 8 päivänä joulukuuta 2010 lähettänyt talousvaliokuntaan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. helmikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. helmikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0383 (NLE) 5530/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AGRI 31 AGRILEG 16 COMER 9 NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan

Lisätiedot

Suurelle valiokunnalle

Suurelle valiokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 2/2010 vp Valtioneuvoston selvitys valtioneuvoston kannanotoista Lissabonin sopimuksen aiheuttamista Eurooppa-neuvostoa koskevista muutoksista Suurelle valiokunnalle JOHDANTO

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.1.2017 COM(2017) 2 final 2017/0006 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Ranskalle tehdä Sveitsin kanssa sopimus, joka sisältää direktiivin 2006/112/EY

Lisätiedot

4 PALUU i HAKU KAIKISTA

4 PALUU i HAKU KAIKISTA Valtiopäiväasia, HE 83/2004 Sivu 1/1 4 PALUU i HAKU KAIKISTA Asian valiokuntakäsittely HE 83/2004 vp oikeusapuhakemusten toimittamista koskevan eurooppalaisen sopimuksen lisäpöytäkirjan hyväksymisestä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0013 (COD) 11197/16 TRANS 296 CODEC 1056 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston ensimmäisessä käsittelyssä

Lisätiedot

A8-0373/5. Perustelu

A8-0373/5. Perustelu 7.12.2016 A8-0373/5 5 Johdanto-osan 7 kappale (7) Toimivaltaisten viranomaisten olisi määriteltävä julkisessa henkilöliikenteessä sovellettavien julkisen palvelun velvoitteiden eritelmät. Tällaisten eritelmien

Lisätiedot

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 16 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 16 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2006 vp Torstai 9.2.2006 kello 12.00-12.45 Läsnä pj. Markku Laukkanen /kesk vpj. Matti Kangas /vas jäs. Leena Harkimo /kok Saara Karhu /sd Inkeri Kerola /kesk

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0296 (CNS) 5931/16 SC 16 ECON 75 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Kellonajan siirtelystä luopuminen. U 92/2018 vp Komission direktiiviehdotus (COM final) kellonajan siirtelystä luopumiseksi

Kellonajan siirtelystä luopuminen. U 92/2018 vp Komission direktiiviehdotus (COM final) kellonajan siirtelystä luopumiseksi Kellonajan siirtelystä luopuminen U 92/2018 vp Komission direktiiviehdotus (COM 2018 639 final) kellonajan siirtelystä luopumiseksi Komission ehdotus Euroopan komissio antoi 12.9.2018 direktiiviehdotuksen

Lisätiedot

Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 19 ) Markku Uusipaavalniemi /kesk sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos

Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 19 ) Markku Uusipaavalniemi /kesk sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 64/2009 vp Tiistai 8.9.2009 kello 12.15-14.00 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 18 ) jäs. Janina Andersson /vihr Hannu Hoskonen /kesk Harri Jaskari

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 29.1.2014 A7-0467/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi neuvoston asetuksen (EY) N:o 2368/2002 muuttamisesta

Lisätiedot

Eero Suutari /kok Katja Taimela /sd Maria Tolppanen /ps sihteeri Ritva Bäckström valiokuntaneuvos tulkki Terhi Bäckman

Eero Suutari /kok Katja Taimela /sd Maria Tolppanen /ps sihteeri Ritva Bäckström valiokuntaneuvos tulkki Terhi Bäckman TYÖELÄMÄ- JA TASA-ARVOVALIOKUNTA Torstai 7.2.2013 kello 12.15 13.34 Läsnä pj. vpj. jäs. Tarja Filatov /sd Anne-Mari Virolainen /kok Sanni Grahn-Laasonen /kok Jari Lindström /ps Eeva-Maria Maijala /kesk

Lisätiedot

Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk (1 4, 5 osittain) vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 4, 5 osittain, 6 ja 7 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r

Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk (1 4, 5 osittain) vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 4, 5 osittain, 6 ja 7 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 95/2012 vp Keskiviikko 28.11.2012 kello 11.00-13.00 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 4, 5 osittain, 6 ja 7 ) jäs. Lars Erik Gästgivars

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Suurelle valiokunnalle

Suurelle valiokunnalle LAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 23/2001 vp Valtioneuvoston kirjelmä ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Schengenin yleissopimuksen 40 artiklan 1 ja 7 kohtien muuttamisesta (Schengenin yleissopimuksen soveltamisalan

Lisätiedot

DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA

DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA Torstai 9.6.2016 Eduskunnan verojaosto kello 10 Eduskunnan talousvaliokunta kello 12 Marja Hanski/TEM Direktiiviehdotus tiettyjen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta 2007/0094(COD) 18.3.2008 LAUSUNTOLUONNOS maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus-

Lisätiedot

Puhtaan energian paketti Niina Honkasalo VNK EU-asioiden osasto

Puhtaan energian paketti Niina Honkasalo VNK EU-asioiden osasto Puhtaan energian paketti 25.1.2017 Niina Honkasalo VNK EU-asioiden osasto Puhtaan energian paketti UUSIUTUVA ENERGIA Direktiivi uusiutuvan energian edistämisestä ENERGIA- TEHOKKUUS Energiatehokkuusdirektiivi

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 8.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010) Asia: Luxemburgin suurherttuakunnan parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Pehr Löv /r Riikka Moilanen-Savolainen /kesk (6 osittain, 7 10 ) Aila Paloniemi /kesk Leena Rauhala /kd. Osmo Soininvaara /vihr (6 osittain, 7 10 )

Pehr Löv /r Riikka Moilanen-Savolainen /kesk (6 osittain, 7 10 ) Aila Paloniemi /kesk Leena Rauhala /kd. Osmo Soininvaara /vihr (6 osittain, 7 10 ) SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNTA Torstai 6.10.2005 kello 10.00-12.10 Läsnä pj. vpj. jäs. Valto Koski /sd Eero Akaan-Penttilä /kok Sirpa Asko-Seljavaara /kok Anneli Kiljunen /sd (1 5, 6 osittain) Marjaana

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

VAHVISTAMATTA JÄÄNEET LAIT

VAHVISTAMATTA JÄÄNEET LAIT HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 15/2001 vp Vahvistamatta jääneinä palautuneet arpajaislaki, laki arpajaisverolain muuttamisesta, laki rahankeräyslain muuttamisesta, laki viihdelaitelain muuttamisesta, laki

Lisätiedot

Viestinnän Keskusliitto ry esittää lausuntonaan televisiodirektiivin uudistamista koskevasta valtioneuvoston kirjelmästä U 14/2006 vp seuraavaa:

Viestinnän Keskusliitto ry esittää lausuntonaan televisiodirektiivin uudistamista koskevasta valtioneuvoston kirjelmästä U 14/2006 vp seuraavaa: 1 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle Helsinki 25.4.2006 Televisiodirektiivin uudistaminen Valtioneuvoston kirjelmä U 14/2006 vp Viestinnän Keskusliitto ry esittää lausuntonaan televisiodirektiivin

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 11. maaliskuuta 2003 PE 323.132/2-8 TARKISTUKSET 2-8 Lausuntoluonnos (PE 323.132) Alexander Radwan Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

PSI-direktiivin tilannekatsaus

PSI-direktiivin tilannekatsaus PSI-direktiivin tilannekatsaus 5.2.2013 Anne Karjalainen, Kerava EU Alueiden komitean jäsen Rapporteur: Review of the directive on re-use of public sector information and open data, 10/2012 Sisältö Mikä

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 1.12.2016 EP-PE_TC1-COD(2016)0229 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 1. joulukuuta 2016 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Perjantai 5.9.2003 kello 12.00-12.55

Perjantai 5.9.2003 kello 12.00-12.55 VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 23/2003 vp Perjantai 5.9.2003 kello 12.00-12.55 Läsnä pj. Olavi Ala-Nissilä /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Eva Biaudet /r Jyri Häkämies /kok Jari Koskinen /kok Pekka Kuosmanen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Suurelle valiokunnalle

Suurelle valiokunnalle TALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 10/2010 vp Valtioneuvoston selvitys päästöoikeuksien huutokaupasta; komission huutokauppa-asetuksen valmistelu Suurelle valiokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Suuri valiokunta on

Lisätiedot

Perjantai kello

Perjantai kello VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 46/2013 vp Perjantai 29.11.2013 kello 11.30-12.45 Läsnä vpj. Pentti Kettunen /ps jäs. Leena Harkimo /kok Pertti Hemmilä /kok Jouko Jääskeläinen /kd Timo Kalli /kesk Anneli

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 97/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen

Lisätiedot

Juha Lavapuro Lausunto

Juha Lavapuro Lausunto Juha Lavapuro 15.9.2017 Lausunto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Asiat: Valtioneuvoston U-kirjelmä U46/ 2017 vp eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (keskitetty

Lisätiedot

Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps (1 9, 10 osittain) Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Minna-Liisa Rinne valiokuntaneuvos

Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps (1 9, 10 osittain) Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Minna-Liisa Rinne valiokuntaneuvos HALLINTOVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 95/2013 vp Torstai 28.11.2013 kello 12.15-14.00 Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps Rakel Hiltunen /sd Reijo Hongisto /ps Risto Kalliorinne /vas Mika Kari

Lisätiedot

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Keskiviikko 16.12.2009 kello 13.00-13.55 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. jäs. Erkki Tuomioja /sd Eero Akaan-Penttilä /kok Sirpa Asko-Seljavaara /kok Timo Juurikkala /vihr Heli Järvinen /vihr

Lisätiedot

TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 22/2009 vp. Hallituksen esitys laeiksi palvelujen tarjoamisesta, rajat ylittävästä kieltomenettelystä annetun

TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 22/2009 vp. Hallituksen esitys laeiksi palvelujen tarjoamisesta, rajat ylittävästä kieltomenettelystä annetun TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 22/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi palvelujen tarjoamisesta, rajat ylittävästä kieltomenettelystä annetun lain 1 :n muuttamisesta ja Kuluttajavirastosta annetun lain 1 :n

Lisätiedot

Suurelle valiokunnalle

Suurelle valiokunnalle TYÖELÄMÄ- JA TASA-ARVO- VALIOKUNNAN LAUSUNTO 21/2004 vp Valtioneuvoston kirjelmä ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (työaikadirektiivin muuttaminen) Suurelle valiokunnalle JOHDANTO

Lisätiedot

Torstai kello ; ;

Torstai kello ; ; PUHENJOHTAJANKAPALE/ASUURI VALIOKUNTA Torstai 8.12.2011 kello 12.00-13.15; 13.45-14.15; 15.00-16.100 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Miapetra Kumpula-Natri /sd Antti Kaikkonen /kesk Annika Lapintie

Lisätiedot

10425/19 eho/elv/si 1 TREE.2.A

10425/19 eho/elv/si 1 TREE.2.A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0107 (COD) 10425/19 TRANS 387 CODEC 1241 CH 34 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

Datan vapaa liikkuvuus EU:ssa komission asetusehdotus

Datan vapaa liikkuvuus EU:ssa komission asetusehdotus Datan vapaa liikkuvuus EU:ssa komission asetusehdotus Kuulemistilaisuus 26.9.2017, @lvmfi Päivi Antikainen, yksikön johtaja, tietoliiketoimintayksikkö Tuomas Kaivola, ylitarkastaja, tietoliiketoimintayksikkö

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 17/2002 vp Hallituksen esitys laeiksi tapaturmavakuutuslain muuttamisesta Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä huhtikuuta 2002

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja 24.11.2016 A8-0329/2016/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi unionin tullikoodeksista annetun asetuksen (EU)

Lisätiedot

U 37/2014 vp. Työministeri Lauri Ihalainen

U 37/2014 vp. Työministeri Lauri Ihalainen U 37/2014 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi (sisävesiliikenteen työaikadirektiivi) Perustuslain 96 :n 2 momentin perusteella lähetetään eduskunnalle Euroopan

Lisätiedot

Suurelle valiokunnalle

Suurelle valiokunnalle LAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 27/2013 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista määrättävistä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2016 COM(2016) 477 final 2016/0229 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin tullikoodeksista annetun asetuksen (EU) N:o 952/2013 muuttamisesta meri-

Lisätiedot

Työsuhteen ehtoja koskeva direktiiviehdotus. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta

Työsuhteen ehtoja koskeva direktiiviehdotus. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Työsuhteen ehtoja koskeva direktiiviehdotus Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 28.2.2018 Direktiiviehdotuksen taustaa Direktiiviehdotuksen taustalla vuonna 1991 annettu todentamisdirektiivi, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa

Lisätiedot

1994 vp- HE 240 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp- HE 240 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp- HE 240 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi huoltovarmuuden turvaamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi huoltovarmuuden turvaamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2018 COM(2018) 837 final 2018/0425 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Japanin välisellä talouskumppanuussopimuksella perustetussa viinityöryhmässä Euroopan

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (31/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (31/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 8.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (31/2010) Asia: Liettuan tasavallan parlamentin Seimasin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen lisäeläketurvan

Lisätiedot

Perjantai kello Läsnä nimenhuudossa

Perjantai kello Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 49/2002 vp Perjantai 25.10.2002 kello 14.00-15.09 Läsnä nimenhuudossa vpj. vpj. jäs. Kimmo Kiljunen /sd Kirsi Piha /kok Eero Akaan-Penttilä /kok Maria Kaisa Aula /kesk

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta 2008/0045(COD) 24.6.2008 LAUSUNTOLUONNOS maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2012/0340 (COD) 11407/16 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Näkemyksiä biomassan kestävään käyttöön: Miltä komission suunnitelmat vaikuttavat Suomen kannalta?

Näkemyksiä biomassan kestävään käyttöön: Miltä komission suunnitelmat vaikuttavat Suomen kannalta? Näkemyksiä biomassan kestävään käyttöön: Miltä komission suunnitelmat vaikuttavat Suomen kannalta? Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 25.1.2017 Pörssitalo Hanne Siikavirta RED II / Bioenergian

Lisätiedot