Elävänä omissa hautajaisissa

Transkriptio

1 Elävänä omissa hautajaisissa

2

3 Arto Paasilinna Elävänä omissa hautajaisissa Romaani Werner Söderström Osakeyhtiö Helsinki

4 Arto Paasilinna 2009 ISBN WS Bookwell Oy Juva 2009

5 I Pauli ja Arttu Tukkijänkän evakko- ja vaellusvuodet

6

7 1. Oli joulu vuonna Tukkijänkän kuusihenkinen perhe istui juhlapöydässä Sallassa. Perheen äiti syötti parivuotiasta Arttua, joka ahmi ahneesti äitinsä murentamat leivänmurut ja joi mielellään myös lasillisen maitoa. Pöydän päässä istui perheen isä. Tunnelma oli suomalaiseen tapaan juhlallinen ja onnellinen, eikä sitä turmellut edes se että Pauli-isä arveli saksalaisen Adolf Hitlerin syöksevän vähintään vuoden kuluttua koko Euroopan turmioon. Perheen äiti Irene muistutti, ettei yksi ketku saksalainen pystyisi koko Eurooppaa tuhoamaan, mutta gruusialaissyntyinen Josif Stalin, joka oli Neuvostoliiton kiistaton johtaja, kykenisi tuollaisenkin tuhon panemaan toimeksi. Irenen mielestä Stalin oli niin iso ja sitkeä mies ettei hänelle mikään hirmutyö ollut mahdoton. Irene sanoi kuulleensa pesulassa huhun, jonka mukaan Stalin oli ottanut hengiltä kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana yli miljoona viatonta ihmistä. Tähän Pauli huomautti, et-

8 8 tä Hitlerin tunnolla oli vielä enemmän uhreja yleisesti tiedettiin, että saksalaiset olivat viime vuosina tappaneet kolme tai ehkä jopa neljä miljoonaa kansalaistaan. Lisäksi kymmenet tuhannet juutalaiset oli suljettu kammottaviin keskitysleireihin ja tuhansia oli surmattu kaasukammioissa. Pauli oli kansakoulunopettajana Sallan kirkonkylässä ja Irene niin ikään kirkonkylässä opettajantyössä lastentarhan apulaisjohtajana. Huolimatta vaatimattomasta virastaan hän oli sivistynyt ja järkevä ihminen, seurasi tiedotusvälineitä ja hänellä oli useita korkeaarvoisia ystäviä poliittisissa ja talouspiireissä. Niinpä hänellä oli kypsynyt mielipide maailman tilanteesta. Hän arveli, että Neuvostoliiton diktaattoriksi väkivalloin noussut Josif Stalin panisi toimeen laajoja puhdistuksia rajan takana ja että sotatoimet saattaisivat pahimmassa tapauksessa ulottua yli rajan, Suomeen ja Sallaan saakka. Meidän on viisainta paeta täältä. Matkustetaan vaikka Rovaniemelle, ja ellei saada sieltä kohtuuhintaista asuntoa, jatketaan matkaa kunnes elämä järjestyy. Mennään vaikka Ruotsiin asti, mietiskeli Irene. Minä valjastan hevosen ja lastaan meidän tavarat rekeen tai kärryyn, sanoi Pauli. Nyt huomaat että hevonen saattaa pelastaa koko meidän perheen. Pauli oli muutamaa vuotta aikaisemmin ostanut hevosen, mutta koska hän oli opettaja, hänen oli luovu-

9 9 tettava kopukkansa eräälle maanviljelijälle, joka ajoi sillä puutavaraa talvikeleillä. Pitkän kesälomansa aikana opettaja puolestaan ratsasteli hevosellaan pitkin kyliä ja piti sitä laitumella kotikylässään. Kansakoulun laajat nurmikentät olivat hyvään tarpeeseen opettajan hevonen söi nurmikkoa ja piti sen lyhyenä ja siistissä kunnossa. Pauli innostui suunnittelemaan pakomatkaa. Hän selitti että ensin ajettaisiin hevosella kuormineen kaikkineen Kemijärvelle, jossa oltaisiin yötä. Sitten jatkettaisiin Rovaniemelle ja sieltä edelleen Kemiin ja Tornioon tai vaikka Ouluun asti. Tai miksipä ei voitaisi ajella Ruotsiin, sieltä saataisiin varmasti turvapaikka, mies kaavaili. Ruotsalaiset ovat herrasväkeä, vahvisti vaimo. Pakosuunnitelma oli nyt sovittu. Pauli sanoi että matkalle voitaisiin lähteä jo puolen vuoden kuluttua. Sitä ennen hän rakentaisi vahvoista lankuista koulunsa veistosaliin väkivahvan pidätyskaukalon, johon voisi sopivan tilaisuuden tullen köyttää makaamaan Josif Stalinin kätyreineen, jos nämä ilkeäisivät saapua Sallaan rauhallisia ihmisiä vainoamaan. Pauli kehaisi olevansa niin lihaksikas ja väkivahva mies ettei siinä joku vietävän viiksinaama paljoa kykenisi vastaan panemaan. Laki se löytyy diktaattoreillekin, mahtaili Pauli puristellen käsivarsiensa kimmoisia hauislihaksia.

10 10 Pauli Tukkijänkältä oli vuosien mittaan monesti kysytty, miksi hänellä oli niin kummallinen nimi. Eihän tukkimetsää kasvanut jänkällä eli suolla. Pikemminkin nimeksi olisi sopinut vaikkapa Tukkikorpi tai joku muu samantapainen. Myös Irene oli seurusteluaikana kiinnittänyt huomiota sulhasensa Tukkijänkä-nimeen. Pauli oli selittänyt, ettei nyt ollut kyse kasvavista tukkimetsistä vaan suurista varastoalueista eli lanssipaikoista, jotka oli järkevintä sijoittaa jänkälle, jossa oli tilaa yllin kyllin eikä tukkikuormien tieltä tarvinnut kaataa kallista metsää. Nämä selitykset riittivät Pauli meni Irenen kanssa avioliittoon, eikä jänkäongelmasta enää puhuttu. Toukokuussa Paulin hevonen vapautui tukinajosta ja toukokuussa se oli taas kotona syömässä kansakoulun nurmikenttiä. Nyt Pauli Tukkijänkä ja hänen vaimonsa alkoivat kuormata omaisuuttaan kärryyn. Kaiken kevättä Irene ja Pauli olivat koonneet ja lajitelleet tavaroitaan ja nyt ne voitiin lastata ajopeliin. Päivän tai parin päästä lähdettäisiin pakomatkalle. Onneksi Stalinin sotilaat olivat jättäneet heidät ja heidän kotinsa ainakin toistaiseksi rauhaan. Mutta olot olivat entistäkin ankarammat: Saksan joukot taistelivat Hitlerin komennossa kaukana itärintamalla ja Stalin järjesti Neuvostoliitossa laajoja puhdistuksia toisinajattelijoiden joukossa. Oli vihoviimeinen aika lähteä pakoon Sallasta, läheltä Neuvostoliiton rajaa.

11 11 Kauniina toukokuisena aamuna Pauli valjasti hevosensa suuren kärryn eteen. Vaikka hän oli kansakoulunopettaja, hänellä oli sentään paitsi hevonen myös sille valjaat ja kärryt sekä koko joukko muita hevosenpidossa tarvittavia tavaroita, kuten suitsia ja kaksikin loimea. Hevosenpito oli hänelle harrastus siinä missä lentäminen tai kalastaminen monelle muulle. Pauli piti eläimistä ja varsinkin hevosista. Alkujaan vaimo Irene oli vastustanut hevosen hankkimista, mutta nykyisin myös hän oli kiintynyt miehensä kopukkaan eikä enää arvostellut Paulin sinänsä aika erikoista harrastusta. Irene jopa harjasi usein hevosen ja ruokki sitä mielellään. Nyt oli pakomatkan alku käsillä. Hevoskärryyn pariskunta kantoi kaiken irtaimistonsa: ruokailu- ja keittoastioita, käyttö- ja vuodevaatteita, kirjoja, lääkkeitä, lasten leluja, lattiamattoja ja jopa yhden helmitaulun, joka oli Pauli-opettajan koulusta kotiin tuoma opettajalle niin tuttu väline. Lapset olivat innoissaan ja auttoivat lastaamisessa. Monet nuket ja muut leikkikalut he toivat onnellisina kuormaan. Irene kantoi vielä kuormaan korillisen eväsleipiä ja edellisenä iltana keittämiään perunoita, ja kun lapsetkin oli saatu kärryille, kuusihenkinen Tukkijänkän perhe saattoi lähteä liikkeelle. Pauli lausahti iloisena, että mahtaisipa Stalin ja hänen pahapäiset tappajansa pettyä kun löytäisivät Sal-

12 12 lasta vain Tukkijänkien hylkäämän vanhan koulurakennuksen aution opettajanasunnon ja jäisivät ilman tapposaalista. Hevonen veti joutuisasti täyteen lastattua kärryä ja muutamissa myötämäissä se pisti raviksi vaikka Pauli ei sitä suitsilla juoksuun pakottanutkaan. Tunnelma ajomatkalla oli mainio, varsinkin sen jälkeen kun nuorimmaisen eli Artun huomattiin seuraavalla viikolla täyttävän kolme vuotta. Äiti Irene päätti että tässäpä olisikin oivallinen tilaisuus pitää matkan aikana Artun syntymäpäiväjuhlat eikä isänkään mielestä mikään estänyt juhlimista, olkoonkin että poika täyttäisi vuosia vasta viikon päästä. Kun ehdittiin iltapäivällä Kemijärvelle kävi Irene ostamassa elintarvikeliikkeestä täytekakun, joka oli niin iso että sen arveltiin hienosti riittävän koko loppumatkan ajaksi ja vähintäänkin Rovaniemelle saakka. Onnellisena Arttu sai leikata isän puukolla kakusta itselleen kunnon viipaleen, ja sen jälkeen äiti paloitteli loput kakusta muille lapsille sekä isälle ja itselleen. Hän oli ostanut kaupasta myös muutamia pullollisia punaista limonadia, jota kaateli pieniin mukeihin. Nyt saattoivat suurenmoiset juhlat alkaa! Syötiin kakkua ja juotiin limsaa! Pikku Artun syntymäpäiväjuhlat saivat Kemijärven jälkeen vavahduttavaa ohjelmaa, kun satapäinen porolauma ylitti korskuvana laumana maantien aivan Tuk-

13 13 kijänkien pakolaisvaelluksen editse. Porot olivat matkalla ilman poromiesten ja heidän koiriensa ohjausta, mutta jotenkin lauma pysytteli koossa ja liikkui kuin sillä olisi ollut jokin ennalta määrätty päämäärä. Hevonen säikähti valtavaa porotokkaa, vaikka porot eivät siitä olleetkaan oikeastaan ollenkaan kiinnostuneita eivät edes urosporot eli hirvaat, kuten niitä pohjoisessa kutsutaan. Monilla hirvailla oli päässään suuret sarvet ja ehkä ne pelottivat hevosta, joka alkoi pärskyä ja olisi ravannut maantieltä metsään, ellei Pauli olisi suitsilla pitänyt kopukkaa kurissa. Kului muutama minuutti Porotokka ylitti tien ja sulautui maantien varrella kasvavaan tiheään metsään. Kun lauma oli poissa tieltä, rauhoittui myös hevonen ja niin voitiin jatkaa matkaa, turvallisesti, nyt taas selkeällä tiellä. Artun isä lupasi lapsilleen ja varsinkin Artulle, että hän voisi syksymmällä viedä koko pesueensa seuraamaan jollekin suurelle poroaidalle poroerotusta, ja samalla voitaisiin nauttia herkullisesta poronlihasta. Porolauman jälkeen saatiin katsella vielä yhtä pohjoisen erämaan ihmettä. Suuri kurkiparvi nimittäin lensi pilvien tasalla ja piti melkoista meteliä mennessään. Irene kertoi, että kurjet olivat varmaankin tulossa talvialueiltaan Espanjasta tai Portugalista ja olivat nyt päässeet perille pesimäseuduilleen. Kurkien paluu merkitsi melkeinpä virallisesti oikean kesän saapumista kotoi-

14 14 seen Suomeen. Pauli siihen lisäsi, että kurjet ja joutsenet olivat pohjoisen tukkilaisten onnenlintuja ja nyt myös Arttu voisi ajatella että kurjet olivat tuoneet hänelle tervehdyksensä ja onnittelunsa. Kurjet eivät ole mitenkään tyhmiä lintuja, selitti isä. Ne kyllä tietävät milloin on aihetta juhlia, ja nythän meillä on tässä meneillään syntymäpäivät.

15 2. Tukkijänkän perhe ajeli kaikessa rauhassa Kemijärveltä kohti Rovaniemeä. Isä Pauli suunnitteli, että hän sijoittaisi hevosensa johonkin maalaistaloon Rovaniemen seudulle kauppalan pohjoispuolelle. Pauli kertoi olleensa seminaariaikoinaan Rovaniemen Saarenkylässä opettajaharjoittelijana ja selitti, että saarenkyläläiset olivat ihan mukavaa väkeä eivätkä ollenkaan nokkavia kaupunkilaisia vaikka kylä sijaitsi vain parin kilometrin päässä kauppalan keskustasta pohjoiseen. Myös Irenen mielestä hevonen pitäisi jättää johonkin sopivaan talliin, sillä hänkään ei halunnut loputtomiin jatkaa pakomatkaa haisevan kopukan kanssa. Nyt oltiin jo niin asutuilla seuduilla että pakotaivalta olisi kätevintä jatkaa linja-autoilla tai voitaisiin kenties vuokrata auto ja ajella sillä. Irene sanoi että hänellä oli tarpeeksi rahaa paitsi bussilippuihin myös auton vuokrakuluihin.

16 16 Olen jo vuosia säästänyt kolmanneksen palkkatuloistani. Ja kai sinullakin Pauli on jäänyt jotakin jäljelle niistä opettajan palkoista. Minullahan on aina rahaa, kehaisi Pauli, ja lisäsi että hän puolestaan oli säästänyt viime vuosina hevosensa talvisten tukkitöiden aikana hankkimat savottarahat. Pauli ajoi Rovaniemen kauppalan keskustan kautta Saarenkylään ja siitä pohjoiseen Oikarisen kylään. Kauppalaan ei haluttu jäädä kun oltiin hevospelissä liikkeellä. Tuskin Rovaniemeltä löytyisi edes tallia Tukkijänkien hevoselle eikä Pauli halunnut, että säyseä ja mukava eläin olisi joutunut seisoksimaan johonkin pylvääseen kytkettynä sen aikaa kun isäntäväki kuljeskelisi pitkin kauppalan katuja. Oikarisesta löytyi ymmärtäväinen maalaisisäntä, jolla oli sopivasti tyhjä talli ja johon hän suostui ottamaan vieraan hevosen. Hänen oma kopukkansa oli katkaissut toisen etujalkansa talven tukinajossa, joten se oli ollut pakko lopettaa. Nyt talli oli tyhjä eikä isäntä aikonut siihen ainakaan ennen syksyä uutta hevosta hankkia. Pihapiirissä oli karjarakennusten lisäksi punamullalla maalattu kaksikerroksinen puimala. Pauli kysyi, voisiko hän varastoida kärryissään olevat irtaimet tavaransa sinne. Se sopi maatilan isännälle tosin hän mainitsi, että viimeistään syksyllä kun viljasato oli-

17 17 si puitu ja puimalaa taas tarvittaisiin, pitäisi vieraat romppeet viedä pois. Mutta nythän oli vasta kevät, joten kärrykuormassa olevat esineet sopi kyllä kantaa puimalaan. Perheen äiti Irene alkoi ruokkia lapsia viimeisillä eväskorinsa leivillä. Pauli osti talosta muutamia rieskoja ja puoli kiloa hyvää maalaisvoita. Nyt Irene saattoi valmistaa perheelleen makoisan aterian, ja sen jälkeen ruvettiin purkamaan kuormaa. Lapset olivat innoissaan kun he saivat kantaa tavaroita puimalaan. Varsinkin pieni Arttu piipersi kolmivuotiaan tarmolla kärrykuorman ja puimalan väliä kantaen sylissään leluja ja perheen astioita sekä isän ja äidin kirjoja. Muut lapset kävivät tallissa syöttämässä hevoselle heiniä ja veivät sille vettä, jota talon isäntä vinttasi pihakaivosta. Kaikilla oli tässä työn touhussa oikein mukavaa. Arttu kiipesi puimalan sisärappusia myöten toiseen kerrokseen. Täältä ylhäältä avara rakennus näytti juhlavalta, ja vaikka poika oli vasta kolmivuotias, hän jo käsitti että näkymä oli kaunis. Pihalta kuului toisten lasten sekä isän ja äidin ääniä, mutta niistä Arttu ei nyt välittänyt. Häntä rupesivat kiinnostamaan kattohirsistä roikkuvat runsaan kymmenen senttiä pitkät harmaat pussit. Arttu kuvitteli että katosta roikkui karamellipusseja. Niitä pitäisi tarkemmin tutkia, hän päätti. Ulkona maatalon pihalla Tukkijänkän perheen äiti oli keittänyt pikku nuotiolla kahvia mustakylkisellä

18 18 pannulla. Kun isä ja lapset kokoontuivat maistelemaan kahvikupposta ja syömään eväsleipiä, huomattiin että Arttu oli poissa. Mihin hittoon pikkupoika oli livahtanut! Sekä äiti että isä pelästyivät. Ei kai pikkuvesselille ollut käynyt huonosti? Arttua ruvettiin etsimään ja hänen nimeään huudeltiin hätääntyneinä. Isä kurkisteli jopa talliin, mutta siellä oli vain hänen hevosensa eikä poikaa näkynyt missään. Äiti Irene alkoi hädissään itkeä. Suloinen Arttu oli nyt poissa, kukaties hän oli pudonnut kaivoon ja hukkunut! Kaivoon kurkistettiin mutta huojentuneina huomattiin ettei poika ainakaan siellä ollut, olisi pikkuinen näkynyt ylös saakka vaikka olisikin ollut hukkuneen ruumis. Omaisten hätääntyneet huudot kuuluivat puimalan yläkertaan, mutta Arttu ei niistä välittänyt, ei vastannut huutoihin eikä oikein käsittänyt mikä hätä alhaalla pihalla oli syntynyt. Sen sijaan hän löysi portaiden yläpäästä metrin mittaisen kepin, mikä lie ollut, ehkä puinnissa käytetty viljan hämmennysvarsta. Arttu alkoi sohlata kepillä kattohirsistä roikkuvia pusseja. Mutta ne eivät todellakaan olleet makeispusseja: jokaisesta pojan alas pudottamasta pesästä lehahti lentoon suurisiipisiä lepakoita. Niitä oli paljon, kymmenittäin. Poikaa rupesi pelottamaan, sillä otukset parveilivat hätääntyneinä hänen ympärillään. Nyt piti kiirehtiä nopeasti turvaan. Hädissään Arttu rupesi huu-

19 19 tamaan ja itkemään ja sitten hän kompuroi portaisiin ja päästyään alakertaan syöksyi ulos. Hänen perässään ulkoilmaan lehahti ainakin kaksikymmentä isosiipistä, kiiluvasilmäistä lepakkoa. Talon isäntä saapasteli paikalle ja kysäisi Ireneltä, pitäisikö hänen tosiaan soittaa poliisille kun kuulemma perheen pikkupoika oli kadoksissa. Jos pantaisiin toimeen suuretsintä, sen järjestelyssä olisi hyvä olla myös viranomaisen paikalla hommaa johtamassa. Kiitokset vaan teille kun olette näin ymmärtäväinen, mutta tämä Arttu on taas meidän porukoissa, ilmoitti perheenpää Pauli. Isäntä myhäili tyytyväisenä ja kysyi sitten, saisiko hän seuraavalla viikolla valjastaa Tukkijänkien mukanaan tuoman hevosen kyntö auran eteen. Jos saisin kyntää sillä pottumaan, lapiohommina se tahtoo olla liian raskasta. Pauli lupasi auliisti että hevonen olisi käytettävissä. Sillä oli mukana tuodut valjaatkin, jopa länget ja setolkka. Se on riski koni, kyllä sillä isonkin perunamaan voi helposti kyntää, kehaisi Pauli. Isännän poistuttua omiin töihinsä Pauli rupesi kaavailemaan, että jospa Irene matkustaisi takaisin Rovaniemelle ja ottaisi mukaansa Artun. Itse perheenisä jäisi vielä toistaiseksi Oikarisen kylään kolmen muun lapsen kanssa. Pauli selitti, että hänen piti huoleh-

20 20 tia perheen irtaimiston varastoinnista hiukan paremmin ei tuntunut oikein järkevältä jättää koko irtainta omaisuutta noin vaan jonkun maalaisukon puimalan seinänvierustalle. Kuka tahansa voisi kähveltää perheen kalleimpia tavaroita, sillä puimalan ovessa ei ollut edes lukkoa ja ohikulkijat saattoivat vierailla siellä miten tahtoivat. Haluatko sinä päästä minusta ja Artusta eroon, sähähti Irene. En toki, rakkaani, mutta järkeäkin tässä voitaisiin hiukan käyttää. Kohta on kesä ja koko seutu täynnä sääskiä ja paarmoja, et sinä eikä varmaan Arttukaan sitä riesaa kestäisi. Kyllä kai sinä muistat miten tuskallista Sallassakin sinulla oli kun sääsket pistelivät sinun ihosi ihan täyteen punaisia näppylöitä. Rovaniemellä voisit vaikka viikon tai kaksi levätä. Ei kauppalassa ole sääskiä, sen sinä hyvin tiedät. Ireneä ajatus ei miellyttänyt. Hän sanoi ettei halunnut asua kauppalassa kahdestaan pikkupojan kanssa, hänellä ei olisi Rovaniemellä mitään kunnon tekemistä, pitäisi vaan nuhjuta jossakin likaisessa matkustajakodissa ja pelätä humalaisia tukkijätkiä jotka kävisivät pienimmänkin tilaisuuden tullen röyhkeästi käsiksi yksinäiseen naiseen. Tähän Pauli sanoi hiukan jo kiivastuneena, ettei hänen tietääkseen kauppalassa tähän vuodenaikaan ollut montakaan tukkijätkää, vaan metsätyömiehet olivat savotoillaan eri puolilla Lappia. Ei

21 21 heillä ollut aikaa eikä rahaa riehua kevätkesästä Rovaniemellä. Heillä oli juuri näihin aikoihin meneillään kiireisin uittokausi, ei siinä auttanut kesken kaiken ruveta Lapin pääkaupungissa ryypiskelemään. Voit olla siitä aivan varma. Mutta jos et halua matkustaa Rovaniemelle Artun kanssa niin mikäpä siinä. Saat asustaa lasten ja minun kanssa vaikka koko kesän teltassa tai jossakin maalaistalon peräkamarissa ja nauttia Lapin sääskistä mielin määrin. Jonkin aikaa pariskunta siinä riiteli, kunnes Irenekin oivalsi ettei kesänvietto Oikarisen kylän tapaisessa takapajulassa lopultakaan ollut ihan sitä mihin hän pyrki. Ehkä hän voisi sittenkin harkita matkaa Rovaniemelle, kunhan Pauli ilmestyisi sinne muiden lasten kanssa pitämään huolta perheestään. En minä sinua kiellä tulemasta, kyllä sinä sen tiedät ja tajuat, lupasi Irene vihdoin. Pauli selitti, että jahka hän löytäisi yhteiselle irtaimistolle taatun ja turvallisen sijoituspaikan, hänkin matkustaisi Rovaniemelle isompien lasten kanssa ja sieltä voitaisiin matkustaa vaikka Kemiin ja Tornioon. Ne ovat pieniä kaupunkeja, mutta niillä on pitkä ja arvokas historia, ja me sopisimme viettämään niissä vaikka koko alkukesän ajan. Ja miksei me voitaisi matkustaa vaikka Ouluun? Se on vanha komea teollisuuskaupunki ja sieltä löytyisi sinullekin yllin kyllin ammattityötä.

22 22 Irene mietti miehensä tarjousta hetken ja kysyi sitten, tulisiko Pauli Rovaniemelle jo viikon kuluttua. Tulen kyllä, sanotaan että vaikka neljän tai viiden päivän päästä. En minäkään tämmöisissä syrjäisissä lapinkylissä koko kesää jaksa tuskailla. Ollaanhan me sentään onnellinen aviopari. Niin minä olen luullut ja sitä minä ainakin toivon. Nämä aviomiehen vakuuttavat sanat saivat vaimon rauhoittumaan. Irene kaavaili mielessään, että ehkä muutama päivä Rovaniemelle kahdestaan pikkuruisen Artun kanssa tekisi hänelle itselleenkin hyvää. Hän voisi asettautua johonkin kohtuullisen halpaan hotelliin ja jättää pienen poikansa iltasella nukkumaan sillä välin kun hän itse piipahtaisi jossakin vilkkaassa ravintolassa syömässä ja tanssimassa ja samalla hoitaisi yhteiskunnallisia suhteita Lapin pääkaupungin sivistyneistön kanssa. Kun asiaa ajatteli tältä kannalta, matka Rovaniemelle alkoikin Ireneä kovasti kiinnostaa ja hän ilmoitti nousevansa heti seuraavana aamuna Eskelisen linja-autoon ja matkustavansa pikku Artun kanssa Rovaniemelle. Mutta kolmen tai neljän päivän päästä sinun pitää tulla perässä. Lupaathan sen? Ilman muuta. Minä vaikka vannon, neljän päivän päästä minäkin olen siellä Rovaniemellä, vakuutti Pauli aivan tosissaan. Tämän sanailun aikana Irenen sytyttämä kahvi-

23 23 nuotio oli virinnyt uudelleen palamaan liekit levisivät nuotion hiilloksesta kevätahavien kuivattamalle pihanurmelle, joka syttyi rätisten palamaan. Kulovalkea lähti monen metrin levyisenä liekkipolkuna kulkemaan pihapiiristä navetan ja tallin nurkan taakse ja sieltä uutta puhtia sankemman heinikon ansiosta saatuaan se roihusi täydellä voimalla yhä eteenpäin. Vaikka Pauli ja Irene yrittivät taltuttaa nyt jo melkein metrin korkeuteen kohoavia liekkejä, siitä ei ollut apua. Sankka savu vain salpasi hengityksen eikä kulo ottanut sammuakseen, vaikka Pauli ja Irene hakkasivat paloväylän kärjessä loimuavia liekkejä hartiavoimin. Kulo laajeni keväisen tuulenvireen riehaannuttamana maatalon pelloille. Nyt pihalle saapasteli talon taas isäntäkin, joka pysähtyi katselemaan tyytyväisenä peltojen edellisvuotisten heinänkorsien nopeaa katoamista. Hän totesi, ettei hänen tarvitsisikaan tulevana kesänä aurata pelloilta vanhoja kuivuneita korsia maan sisään, nyt olivat matkailijat hoitaneet homman ihan ilmaiseksi. Isäntä sanoi soittaneensa Rovaniemen VPK:lle tiedon niittykulotuksesta, ja ehkä se oli asiallisesti tehty, sillä palo alkoi jo siirtyä kohti lähinaapurin karjarakennusta ja taloa sekä saunaa ja piha-aittaa. Ennen palokunnan saapumista ahnaat liekit sytyttivät talojen rajalla olevan lautaisen ulkohuussin tuleen. Ei tuo laho hökkeli ollut kovinkaan arvokas, ehkä ruma ja haiseva huussi joutikin palaa maan tasalle, jäisipä

24 24 sen purkamispuuha tekemättä kun auttavaiset vieraat olivat panneet kulon hoitamaan haisevan homman somaan päätökseen. Ulkovessasta pöllähti ulos vanha naisihminen kurkku suorana huutaen ja monet hameenhelmat savuten. Onneksi nyt myös Rovaniemen VPK ilmaantui paikalle ja sammutti ruiskuillaan kulon kärjen korkeimmat liekit. Koko tienoo oli savun vallassa, mutta enää ei ollut vaaraa että tuli olisi uhannut navettoja tai ihmisasuntoja. Irene etsi hevoskärryistä mukaan otetun ensiapulaukun ja lähti kiireesti naapuriin antamaan kiljuen pelastautuneelle vanhalle naiselle ensiapua. Talon isäntä tosin totesi melko viileään sävyyn, ettei mokomaa eukkoa juurikaan kannattaisi hoivailla, sillä hän oli isännän kokemusten mukaan koko Lapin pahansisuisin ja kielevin juoruämmä, jolta kukaan kunnollinenkaan ihminen ei saanut armoa. Eukko oli levittänyt vuosikausien ajan ilkeitä päättömyyksiään pitkin kyliä. Hänen juorunsa olivat katalia ja vaikka niissä ei useinkaan ollut edes siteeksi totuutta, ne pilasivat monien ihmisten elämän ja ahdistivat jotkut jopa itsemurhan partaalle. Oikeastaan olisi ollut vain erinomainen asia, jos ilkeä eukko olisi palanut paskahuussin mukana hengiltä, mutta hyvä sentään, että hän oli ainakin pelästynyt melkein hulluuteen saakka. Kun tulipalo oli VPK:n sammutustöitten jälkeen saatu hyvin hallintaan, isäntä kiitti Pauli Tukkijänkää

25 25 ihan kädestä pitäen ja sanoi, ettei hän itse olisi uskaltanut ruveta näin rajuun auttamistyöhön. Hän toivotti koko perheelle Jumalan siunausta ja oikein mukavaa ja aurinkoista tulevaa kesää.

26 3. Irene Tukkijänkä nousi pienen Arttu-poikansa kanssa Oikarisen kylässä Eskelisen Linjojen bussiin ja matkusti sillä Rovaniemelle. Kauppalassa hän vuokrasi taksin, jolla ajoi rautatieasemalle. Hän tilasi asemaravintolassa munakkaan, joka oli niin iso että siitä riitti muutamia haarukkapaloja myös Artulle. Kylläisinä äiti ja poika astelivat asemarakennuksen pihalle. Irene sanoi pojalleen että tämä voisi ulkoilla asemalla sillä välin kun hän itse piipahtaisi kauppalan keskustan jossakin vaatetusliikkeessä sovittamassa itselleen uutta hametta. Hän sanoi että entinen hame oli jo aivan risainen ja kauhtunut. Pauli oli lahjoittanut sen edellisenä äitienpäivänä eikä sitä lopultakaan huvittanut pitää yllä. Tämä on kuin mustalaisen eukon kolttu, ihan nuhjuinen ja takamuksesta melkein puhki kulunut. Muista nyt Arttu olla täällä asemalla kunnolla, älä mene radalle äläkä missään nimessä lähde kaupungille. Minä tu-

27 27 len takaisin noin tunnin kuluttua ja sitten voidaan mennä illaksi lepäämään hotelliin. Äiti uskoi että Arttu, joka oli aina ollut kiltti ja tottelevainen vesseli, pärjäisi hyvin asemalla yksinäänkin, varsinkin kun Irene ei aikonut viipyä tuntia pitempään keskustassa hameostoksilla. Ennen lähtöään hän vielä osti Artulle aseman pohjoispuolella olevasta kioskista jäätelön. Arttu ei suinkaan jäänyt ihan yksin rautatieasemalle. Rautatien varressa kuljeskeli junaa odottelevia matkustavaisia. Monilla oli mukanaan matkalaukut ja kaikilla naisilla isot käsilaukut. Artusta oli jännää kuljeskella aikuisten matkustavaisten joukossa. Hän tunsi itsekin olevansa melkein aikuinen mies vaikka olikin vasta kolmivuotias. Hiukan se harmitti ettei hänellä ollut matkalaukkua eikä isoa käsilaukkuakaan. Oikeastaan pitäisi pyytää äitiä hankkimaan matkalaukku kun äiti palaisi kauppalasta uuden hameen kanssa. Asemasillan väentungoksessa syntyi muutamien aikuisten miesten kesken riitaa ja kohta he rupesivat tappelemaan. Arttua välikohtaus rupesi pelottamaan kun miehet iskivät toisiaan nyrkeillä suoraan päin kasvoja. Joku ulkopuolinen huusi jo poliisia, mutta tappelijoihin se ei vaikuttanut. Monet vanhemmat naiset koettivat rauhoittaa miekkosia, mutta se ei lopettanut tappelua. Joku aikuinen nainen nosti Artun syliinsä ja kyseli, missä pojan äiti ja isä olivat. Ei Arttu osannut kunnolla

28 28 vastata. Hän näki kuinka ihmisiä nousi asemalaiturilta junaan, ja niinpä hän itsekin selitti tädille että hänenkin pitäisi mennä junaan. Täti laski pojan sylistään ja selitti, että hän toimittaisi vekaran vanhempiensa huostaan jahka saisi selville missä he olivat. Mutta tähän järjestelyyn ei ollut enää mahdollisuutta sillä Arttu nousi junaan monien aikuisten jäljessä. Toisessa luokassa oli paljon vapaita istumapaikkoja. Arttu otti paikan ikään kuin hän olisi ollut kokenutkin matkustaja. Pian juna vihelsi, nytkähti liikkeelle ja meni menojaan mukanaan muiden matkustajien joukossa myös kolmivuotias Arttu Tukkijänkä. Runsaan tunnin kuluttua rautatieasemalle saapui taksilla pojan äiti Irene Tukkijänkä yllään uusi hame. Punainen vaatekappale oli ruudullista puuvillakangasta ja se ylsi hiukan polvien alapuolelle. Irene oli ostokseensa oikein tyytyväinen kerrankin hänellä oli uusi ja kaunis hamonen eikä hänen ainakaan toistaiseksi tarvinnut kävellä ja hävetä vanhassa nuhjuisessa koltussaan. Irene ajatteli esitellä ostoksensa pikkupojalleen Artulle, mutta tätä ei näkynyt missään. Äiti etsi Arttua kaikkialta aseman seuduilta, kävi sisällä asemahallissa ja ravintolassakin, mutta poikaa ei löytynyt. Irene kyseli asemasillalla seisoksivilta ihmisiltä olivatko he nähneet asemalla kolmivuotiasta pikkupoikaa, mutta kukaan ei muistanut kadonnutta nähneensä.

29 29 Tilanne alkoi tuntua vakavalta oliko poika kiellosta huolimatta lähtenyt omin päin kuljeskelemaan kauppalan keskustaan ja eksynyt sinne pikkulapsen hölmöydessään? Irene kiirehti Pohjanhoviin johtavalle kadulle mutta joutui toteamaan ettei hänen pieni poikansa ollut taapertanut ainakaan sinne, olisi hän Artun kaduilta helposti löytänyt jos poika olisi tänne harhaillut. Nyt ei auttanut muu kuin soittaa aviomiehelle Oikarisen kylään. Itkua tuhertaen Irene tunnusti Paulille että Arttu oli kadonnut Rovaniemen asemalla eikä häntä löytynyt vaikka miten tarkasti yritti etsiä. Pauli hätääntyi ja kysyi, olikohan arvaamaton vekara kenties noussut junaan ja joutunut sen mukana matkalle kohti Tervolaa, Kemiä ja Oulua. Pauli sanoi pukevansa kaikille lapsille päällysvaatteet ylle ja tilaavansa heti taksin, jolla ajaisi Rovaniemen asemalle panemaan pojan etsinnät todella tehokkaasti käyntiin. Irenen piti katsella ympärilleen jos poika sittenkin ilmaantuisi näkösälle, ja joka tapauksessa vaimon piti nyt rauhoittua ja odottaa siihen asti kunnes Pauli saapuisi lasten kanssa asemalle. Pauli rupesi nyt ihan tosissaan kaupittelemaan hevostaan talon isännälle. Hän kehui että humma oli koulutettu monen talven aikana raskaaseen tukinajoon useilla Lapin savotoilla ja että se oli tottunut ajotöihin. Pauli selitti, että isäntä voisi panna pystyyn jo seuraavana talvena oman tilansa metsissä oikein kunnon

30 30 tukkisavotan. Jos hän ostaisi nyt tallissa lasten viemiä heiniä rouskuttavan hevosen, tukit voisi helposti ajaa savottametsästä suoraan sahalle ja näin ansaita isot summat rahaa. Isäntä myönsi, että hevosen osto kiinnosti häntä mutta rahaa ei juuri nyt ollut niin kalliiseen hankintaan. Pauli selitti ettei hän edellyttänyt käteiskauppaa isäntä voisi ostaa hevosen maksamalla alkuun vain käsirahan ja loput vähittäismaksulla myöhemmin, vaikkapa kuukausittain ja loppusumman tulevana talvena kun tukkisavotan myyntirahat olisivat isännän lompakossa, nyt Paulilla oli kiire Rovaniemelle, pojan suuretsinnät oli saatava heti käyntiin. Pauli ja maatalon isäntä sopivat alustavasti hevoskaupasta, joka päätettäisiin lopullisesti myöhemmin, mutta jo juhannukseen mennessä. Myös irtaimistosta isäntä lupasi ainakin toistaiseksi pitää huolta ja hankkia puimalan oveen riippulukon niin ettei sinne kuka tahansa ohikulkija pääsisi varkaisiin. Nämä järjestelyt sopivat Paulille hyvin. Hän pukeutui kaupunkitamineisiin ja lähti maantien varteen odottelemaan Eskelisen linja-autoa. Taksia hän ei vielä tässä vaiheessa tilannut, sillä rahaa piti säästää. Hänen mielensä oli levoton. Ajatukset askaroivat pienen Arttu-pojan kohtalossa. Pauli rukoili mielessään kaikkia mahdollisia jumalia että poika löytyisi ja pelastuisi.

31 31 Pian Eskelisen linjuri saapuikin ja Pauli nousi siihen kolmen lapsensa kanssa. Ajettiin Rovaniemelle ja keskustasta taksilla suoraan rautatieasemalle. Pauli halasi itkuista vaimoaan ja pani heti miehen ottein toimeen kadonneen pikkupoikansa etsinnän. Koska poikaa ei lähimailtakaan löytynyt, arvasi Pauli että Arttu oli sittenkin noussut junaan ja niinpä hän enempää aikailematta nousi seuraavaan etelään lähtevään junaan. Hän jätti lapset vaimonsa huostaan ja sanoi ettei varmaankaan viipyisi matkallaan kovin pitkää aikaa hän uskoi löytävänsä karkulaisen joko menomatkalla Tervolasta tai viimeistään Kemistä tai Oulusta. Yksinäinen pikkulapsi kyllä pantaisiin asemilla merkille, Pauli kyselisi ihmisiltä oliko heidän silmiinsä osunut pientä harhailevaa matkamiestä. Paulilla oli sen verran onnea, että jo 80 kilometrin junamatkan jälkeen Tervolan asemalla hän näkikin kaivatun vesselin. Pauli jäi junasta ja otti itkuisen pojan syliinsä. Nyt kaikki oli taas hyvin ja sekä isä että poika jäivät odottamaan seuraavaa pohjoiseen menevää junaa. Parin tunnin kuluttua juna saapui, ja niin isä ja pikkupoika palasivat Rovaniemelle, jossa tavattiin äiti Irene lasten kanssa asemaravintolassa. Pauli tilasi poronkäristyksen ja syötti herkkua haarukalla myös Artulle. Sitten mentiin matkustajakotiin. Pauli sanoi palaavansa vielä Oikarisen kylään hoitamaan hevoskauppaa maatalon isännän kanssa ja lupasi palata tär-