Yleistä. Iloinen muisto sairaalaklovnien käynnistä kantaa pitkälle ja auttaa sairaalakokemuksen käsittelyssä myös jälkikäteen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yleistä. Iloinen muisto sairaalaklovnien käynnistä kantaa pitkälle ja auttaa sairaalakokemuksen käsittelyssä myös jälkikäteen."

Transkriptio

1

2 2 Sisältö Yleistä 2 Toimintatapa Historia Toiminnan tunnuslukuja Hallitus ja 3 Henkilöstö Toimintavuosi 4. Työ sairaaloissa 6 Sairaalat - Yliopistolliset sairaalat Sairaalat - Muu toiminta ja vierailut Talous 6 Tiedotus 7 Sisäinen Ulkoinen Seminaarit, esiintymiset, luennot Palautteita toiminnasta 8 Yleistä Sairaalaklovnit kiertävät lastenosastoilla viihdyttäen ja ilahduttaen pieniä potilaita ja heidän omaisiaan. Klovnitohtorit saavat lapset hetkeksi unohtamaan sairautensa ja antavat luvan hyvälle mielelle ja vapauttavalle naurulle keskellä sairaalan arkipäivää. Iloinen muisto sairaalaklovnien käynnistä kantaa pitkälle ja auttaa sairaalakokemuksen käsittelyssä myös jälkikäteen. Toimintatapa Sairaalaklovnien työ sairaaloissa on säännöllistä ja jatkuvaa. Klovnitohtorit työskentelevät pareittain ja kiertävät osastoilla aina tiettyyn kellonaikaan. Työntekijöitä koskevat kaikki samat vaitiolo-, tausta- ja hygieniasäädökset kuin muitakin sairaaloissa ja lasten parissa työskenteleviä. Toimimme tiiviissä yhteistyössä henkilökunnan kanssa ja aina lapsen ehdoilla Toiminnan tunnuslukuja Yliopistolliset sairaalat Keskussairaalat Yhdistyksellä on toimintaa kaikissa Suomen yliopistollisissa keskussairaaloissa, yhteensä viidessä kaupungissa. (Helsinki, Turku, Tampere, Kuopio, Oulu) Lisäksi yhdistys toimii muutamassa keskussairaalassa (Lahti, Hämeenlinna, Jyväskylä) * Historia Toiminnan toi Suomeen Lilli Sukula-Lindblom. Hän opiskeli sairaalaklovneriaa New Yorkissa vuosituhannen vaihteessa ja palattuaan hän perusti yhdistyksen vuonna Samana vuonna koulutettiin ensimmäinen ryhmä ammattiartisteja klovnitohtoreiksi. Toiminta käynnistettiin tammikuussa 2002 HYKS:in Lasten ja nuorten sairaalassa. Sittemmin se on laajentunut valtakunnalliseksi kaikkiin yliopistollisiin sairaaloihin. Toimintapäiviä viikossa Koulutettuja klovnitohtoreita Klovnipäiviä vuodessa Henkilötyöpäiviä vuodessa Yleisöä** n hlö n hlö n hlö n hlö n hlö * Toiminta kattaa Suomen kaikki yliopistolliset sairaalat > (Helsinki, Tampere, Turku, Kuopio, Oulu) ** Sairaalaklovnien yleisöön kuuluvat lapset, omaiset ja sairaaloiden henkilökuntaa

3

4 4 Toimintavuosi Toiminta toteutui suunnitellusti koko vuoden, hienoa! Kiitämme tästä lämpimästi kaikkia tukijoitamme. Vuonna 2015 yhdistyksellä oli yhteensä kymmenen viikoittaista toimintapäivää yliopistollisissa sairaaloissa. Lisäksi toimintaa on kolmessa keskussairaalassa kerran kuukaudessa (Lahti, Hämeenlinna, Jyväskylä). Toimintapäiviä oli vuoden aikana yhteensä 477 kpl, mikä on tähänastinen ennätys! Haluamme mahdollistaa vierailut kaikilla osastoilla yliopistollisissa sairaaloissa, mikä on vielä muutaman lisäpäivän päässä. Tulevaisuudessa toiminnan määrää on tavoitteena paitsi lisätä, myös kehittää nykyisten klovnikiertojen rinnalle uudenlaisia työmuotoja olla läsnä sairaala-arjessa ja tiivistää yhteistyötä henkilökunnan kanssa. Tähän tähtäävä päivystys- ja läsnäoloklovnerian kehittämisprojekti käynnistyi vuonna Toimintaa ja monipuolista yhteistyötä Klovnikausi käynnistyi totutusti vuodenvaihteen tauon jälkeen tammikuussa, ja heti täydellä vauhdilla. Loma-aikojen jälkeen on aina erityisen kiva palata osastoille ja käytäville, kun monet ovat meitä jo kovasti odottaneet. Ennen kauden virallista alkua vierailimme perinteisesti lääkäripäivillä tammikuun alussa. Lääkäriopiskelijoille järjestettiin FIMCIKin kanssa keväällä nyt jo toista kertaa klovneriaan perustuva vuorovaikutuskurssi. Yhteistyötä on tarkoitus jatkaa myös tulevaisuudessa. Koulutukset on toteutettu yhteistyössä Duodecimin kanssa. Erilaisia vierailuita ja luentoja riitti paljon koko vuodeksi. Olemme iloisia, että työmme kiinnostaa, ja niin monet eri tahot haluavat kuulla toiminnastamme. Yhdistys sai paljon positiivista palautetta, erilaisia vierailukutsuja ja kyselyitä toiminnasta. Osa näistä pystyttiin toteuttamaan ja yhdistyksen artistit vierailivat seminaareissa ja muissa toimintaamme lähellä olevissa tapahtumissa. Joskus pelle voi olla myös asiantuntija :o) Jatkokoulutusta ja nenävieraita Euroopasta Helmikuussa klovnit kokoontuivat Norman Taylorin pitämälle viikonlopun mittaiselle fyysisen komedian kurssille. Norman on maineikkaan ranskalaisen Lecoq koulun mestariopettaja. Toinen osa kurssia pidettiin syksyllä. Kurssien tavoitteena oli luoda perusta ja käynnistää tavoitteellinen ja säännöllinen jatkokoulutusohjelma artisteille. Normanin kurssien lisäksi järjestettiin valtakunnallinen treenauspäivä kerran kuussa. Yhdistys haluaa pitää toimintansa korkealaatuisena ja täyttää eurooppalaisen sairaalaklovniorganisaatioiden kattojärjestön (EFHCO) työlle luoman sertifikaatin vaatimukset. Sairaalaklovnit ry on parhaillaan prosessissa hakemassa järjestön jäsenyyttä. Jatkossa koulutus tulee olemaan kiinteä osa sairaalaklovnitoimintaa. Se on edellytys työn taiteellisen laadun ylläpitämiseksi, korkean ammattiosaamisen ja turvallisuuden varmistamiseksi. Elokuussa klovnit kokoontuivat perinteiseen kesäseminaariin, tällä kertaa Kotkan edustalle Rankin saarelle, joka oli jännittävä yhdistelmä luonnon kauneutta ja entistä sotilaskasarmia. Viikonlopun aikana vaihdettiin kuulumisia muista kaupungeista olevien kollegoiden kanssa, jaettiin kokemuksia ja puhuttiin yhdistyksen tulevaisuudesta, työyhteisöstä ja avoimen viestintäkulttuurin tärkeydestä.

5

6

7

8 8 Palautteita Sanoinkuvaamaton ilo, unohtumaton meillekin! Tyttö päivää ennen 2v syntymäpäiväänsä sai niin kauniin laulun joka oli muokattu hänelle henkilökohtaiseksi, äiti itki liikutuksesta ja tyttö sylissä tanssi vaikka muuten jaksoi vaan maata. Ihan parasta, huippua! Kaunis kiitos meidän puolesta! Taran äiti Kiitoksia ihanille sairaalaklovneille eilisestä piristyksestä! Pieni potilas oli ehkä hieman liian pieni ymmärtämään ihan koko touhua, mutta oli ihana ja tervetullut kevennys myös vanhemmille kaiken jännityksen ja huolen keskellä. Suuri kiitos, teette todella tärkeää työtä jokainen! Suvi Meri kiittää iloisesta seurasta, kotiin pääsylipusta, pelle nenästä ja tansseista KYSin klovneja Olette niin ihania, että vieläkin tulee kyynel silmäkulmaan, kun muistelee miten lapsonen odotti kuin kuuta nousevaa klovneja kolme vuotta sitten leukemian alkuhoitojen aikaan. Henna Kiitos teille hyvät klovnit. Plikka nukkui, vaan onneksi te lohdutitte turhahuolisia vanhempia. Mikko Teette arvokasta työtä. Seinäjoella törmäsimme tähän pariin. Iida oli vielä tässä kohtaa melkoisen kipeä mutta vierailu jäi mieleen. Oltiin tänään Jorvissa käymässä toisen meijän 5kk kaksostytön kanssa. Oli superyllätys nähdä ihanat Sairaalaklovnit. itku meinasi äidiltä päästä... Suvi Hoitsut myös tykkää Marja-Leena Nuori mies Kalle kiittää upeasta Back in Black -riffistä ja lähettää lentosuukkoja! Vappuaaton kohokohta verinäytteiden, kuvausten ja lääkäritapaamisten seassa Monta kertaa jo ilahduttaneet meidänkin pikku potilasta tärkeää työtä Päivi Ni är super! Sara Me oltiin tänään Jorvissa kohta 3v esikoisen kanssa ja vaikka sillä hetkellä hymy oli vaikeasti houkuteltavissa oli tyttö iloinen ja muistutti päivän tapahtumasta vielä näin illalla. Kiitos meidänkin puolesta. Andreas Kiitos ja niiaus Sairaalaklovnit Oulun Yliopistollisessa sairaalassa tänään tiistaina. Riitta piristyi ja hymy tuli takaisin. Teette arvokasta työtä. Heitä olen seurannut kauan. Ihan huikeaa Hyvän tekemistä. Mani Kiitos sairaalaklovnit - olette samassa ytimessä lastenlääkäreiden kanssa, ilman teitä heidän työnsä olisi vaikeampaa - ISO KIITOS TEILLE näin lapsen oikeuksien päivänä ja toki onnittelut palkinnostanne, jonka olette ansainneet - hyvä te, ja toivottavasti tulee lahjoituksia - olette superjengi! Marja He tekevät hienoa työtä. Ilman heitä olisi moni lapsi yksinäinen. Tukea heille Pyydän pelleä aina laulamaan serenadin, kun kohtaamme osastolla, viimeksi lauloi laulun olkapäästä. Aila Kyllä klovnit ilahduttavat vanhempia siinä missä lapsiakin. Oikein odotin näkeväni heidät aina lasten osastojaksojen aikana. Kiitos klovnitohtoreille! Hatunnoston paikka ja suuri kiitos - teette aina myös perheiden osastolla olemisista hiukkasen keveämpiä! T: Neiti-Neea ja äiti jo reilun kolmen vuoden kokemuksella xxx Teette upeeta työtä!! Niin monesti olette meidän lasten päivää piristänyt!! Kiitos!! Minna Joo kyllä teillä on arvoa isille ja äideillekin jotka ovat sairaalassa lasten kanssa. Eilen olin tytön kanssa. Onneksi kävitte mittaamassa tytön hattivattitasot, joka oli lääkäreiltä unohtunut. Kummatkin jatksettiin taas odotella kotiinpääsyä paremmin. Ari Pitää kehua kun tuli pojan kipsiä poistaessa mieleen: Vierailtiin pari viikkoa sitten Lastenklinikalla ja siellä olikin juuri Sairaalaklovnit paikalla. Kylläpä tuli odottamisesta helpompaa, sekä röntgenin että lääkärin ovella. Tätä käyntiä muisteltiin hyvällä myös jälkeenpäin. Tsemppiä työhön jolla on tarkoitus - Pojan isä Tutut tohtorit. Joskus ihan yhtä tärkeitä kuin ne astetta kuivemmat tohtorit Marianne Työskentelen paljon lastenklinikalla ja lastensairaalassa. On hieno nähdä kuinka lapset ilostuvat ja ehkä unohtavat hetkeksi surullisimmat asiat. Nämä pellet tuottavat myös joskus hymyn kaaren huolestuneiden vanhempien suupieleen. Harri Te olette mahtavia ja piristätte myös meitä henkilökuntaa Maria Teette todella tärkeää työtä, kiitos! Palkinto meni oikeaan osoitteeseen. Perheemme on viettänyt paljon aikaa sairaalassa Helsingissä ja Tampereella. Olette olleet tärkeä osa raskaan arjen jaksamisessa. Muistan aina kuinka tulitte viitisen vuotta sitten Taysissa LO 6:lla huoneeseemme lihapullia puhaltelemaan. Ne olivat silloin ensimmäiset naurut muutamaan päivään sydän lapseni leikattiin 2007 HUS K4 sairaalaklovnit edisti parantumista ja jäivät mieleen ikuisesti Tero Monesti kävitte meitä ilahduttamassa lasten teholla. Murkkuikäinen kyllä yritti piiloutua verhon taakse, mut äiti nauroi niin, et oli tuolilta tippua. Myöhemmin olemme teitä nauraen muistelleet, vallan ihanaa, että olette olemassa. Kiitos! Pia Minns med glädje era besök! God fortsättning! Marianne On ollut teistä klovneista paljon iloa niin lapsille kuin aikuisillekin. (Mukaan lukien oma lapseni ja me vanhemmat. Niitä harvoja hyviä muistoja, joita sairaalasta saa...) Sini Todella tärkeä asia lapsipotilaille ja omaisille!!me näimme Sairaalaklovnit Tyksillä välisenä aikana ja ilmapiiri keveni ennen lapsemme suurta leikkausta! - Johanna

9

10

SAIRAALAKLOVNIT ry Vuosikertomus 2016 TEKSTIVERSIO

SAIRAALAKLOVNIT ry Vuosikertomus 2016 TEKSTIVERSIO SAIRAALAKLOVNIT ry Vuosikertomus 2016 TEKSTIVERSIO Yleistä Sairaalaklovnien artistit kiertävät lastenosastoilla viihdyttäen ja ilahduttaen pieniä potilaita ja heidän omaisiaan. Klovnitohtorit saavat lapset

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Ryhmän ehdot: : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmässä lapsenne on mukana) : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu-

Lisätiedot

SAIRAALAKLOVNIT ry vuosikertomus 2013

SAIRAALAKLOVNIT ry vuosikertomus 2013 SAIRAALAKLOVNIT ry vuosikertomus 2013 SISÄLTÖ: Yleistä... 2 Toimintatapa... 2 Historia... 2 Toimintavuosi... 2 Toiminnan tunnuslukuja... 2 Hallitus... 4 Työntekijät... 5 Toimisto... 5 Toiminta... 6 Sairaalat

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Samin teesit Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Polku Akateemiset, kauniit ja rohkeat Kehittäminen vs. byrokratia Kiitos! Tukihenkilöiden

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys 1 Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014 Sisällys 1. Puheenjohtajan palsta 2. Tulevia koulutustilaisuuksia 3. Yhteistyökumppanin tiedotus, Spira Oy Hallituksen kokouksen esityslistalle

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen Erityisopettaja Anne Kuusisto Neuvokas perhe Syömisen ja liikkumisen tavat lapsiperheen arjessa Tämän hetken lapset kuulevat paljon ruoka- ja liikkumiskeskustelua

Lisätiedot

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011 Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja llä 11 Vanhempien palautteet Marja Leena Nurmela Tukeva/Rovaseutu Tietoa lasten eroryhmästä Lasten eroryhmät kokoontuivat 7

Lisätiedot

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,

Lisätiedot

-mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi. siisti - siistin - siistimpi

-mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi. siisti - siistin - siistimpi MILLAINEN? vertailu -mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi kevyt - kevyen - kevyempi siisti - siistin - siistimpi iloinen - iloisen hidas hitaan - iloisempi - hitaampi -mpi (komparatiivi) KAKSITAVUISET,

Lisätiedot

VEIJOLLA ON LASTENREUMA

VEIJOLLA ON LASTENREUMA VEIJOLLA ON LASTENREUMA T ässä on Veijo ja hänen äitinsä. Veijo on 4-vuotias, tavallinen poika. Veijo sairastaa lastenreumaa. Lastenreuma tarkoittaa sitä, että nivelet ovat kipeät ja tulehtuneet. Nivelet

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

Anni sydäntutkimuksissa

Anni sydäntutkimuksissa Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,

Lisätiedot

Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin!

Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin! Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin! Pilatestunnit jatkuvat 21.12. saakka ja Aitopilates päättää syksyn ns. old style pilates tuntiin. Syksyllä säännöllisesti studiolla

Lisätiedot

Erikoistuvien lääkäreiden ohjauksessa suuret erot koulutuspaikkojen välillä

Erikoistuvien lääkäreiden ohjauksessa suuret erot koulutuspaikkojen välillä Erikoistuvien lääkäreiden ohjauksessa suuret erot koulutuspaikkojen välillä Listaus Suomen parhaista koulutuspaikoista on jälleen julkaistu Tiedote. Julkaisuvapaa: 09.01.2019, 10:00 Valtakunnallisessa

Lisätiedot

LIIKUNTANEUVONTA OULUSSA

LIIKUNTANEUVONTA OULUSSA LIIKUNTANEUVONTA OULUSSA 24.8.2013 Kunnon laiva Tiina Pekkala, Liikuntakoordinaattori, Sivistys- ja kulttuuripalvelut - liikunnanohjauspalvelut LIIKUNTANEUVONNAN HISTORIA OULUSSA käynnistyi 1996 KKI- hankerahalla

Lisätiedot

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Pientä 'suurta' jännitystä ilmassa saapuminen majoituspaikkaan liikuntahallille. Makuupaikkojen valinta ja

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. (ODL säätiö) perustettiin vuonna 1896 lähimmäisenrakkauden hengessä kouluttamaan

Lisätiedot

TAIDETTA SAIRAALOIHIN

TAIDETTA SAIRAALOIHIN TAIDETTA SAIRAALOIHIN HUS:n taideseminaari 23.1.2014 Taidetoimikunnan ensimmäinen toimintavuosi 2/13/2014 Riitta Lehtonen 1 HUS:N TAIDETOIMIKUNNAN VUOSI 2013 2/13/2014 2 HUS:iin perustettiin vuodenvaihteessa

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE Tieto isäksi tulemisesta Isän ja vauvan välinen suhde saa alkunsa jo silloin kun pariskunta suunnittelee vauvaa ja viimeistään silloin kun isä saa tiedon

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20 fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Tehtävä: Lämmittely

Lisätiedot

GKS 2017 Presymposiumpalaute

GKS 2017 Presymposiumpalaute GKS 2017 Presymposiumpalaute Perineaalinen ultraääni laskeuman ja lantionpohjan arvioinnissa 27.9.2017 HUS Naistenklinikka, Helsinki Kouluttajana Prof Hans Peter Dietz, Sydney, Australia Oletko (N=36)

Lisätiedot

LASTENPSYKIATRIAN OSASTO

LASTENPSYKIATRIAN OSASTO LASTENPSYKIATRIAN OSASTO Osasto on kahdeksan paikkainen viikko-osasto, toiminta kahdessa solussa. Järvi-puolella hoito painottuu lapsen tilanteen selvittelyyn perhettä unohtamatta. Kallio-puolella lapsen

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

KUN LAPSI SAIRASTUU SYÖPÄÄN MITEN VOIT AUTTAA?

KUN LAPSI SAIRASTUU SYÖPÄÄN MITEN VOIT AUTTAA? KUN LAPSI SAIRASTUU SYÖPÄÄN MITEN VOIT AUTTAA? (nimi) (sairaus ja sairastumisajankohta) (arvio hoidon kestosta) MITÄ SAIRASTUMINEN MUUTTAA ARJESSA? Kun lapsi sairastuu syöpään, koko perheen arki muuttuu

Lisätiedot

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA Sanasto ja lämmittely ALIAS: valitse listasta sana ja selitä se. Muut arvaavat. MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 25.6.2018 Aloitimme neljännen työviikkomme matkustamalla Suomenniemeen, jossa kävimme piristämässä asiakkaita Metsätähden toimintakeskuksella. Aloitimme ohjelman tuttuun tapaan yhteislauluilla,

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia

JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia Lämmittely Mitä Suomen juhlia tiedät? Miten niitä vietetään? Ketä kutsutaan? Miten? Mitä tehdään? Mitä syödään? Mitä annetaan lahjaksi? Miten pukeudutaan? Millainen

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa.

Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa. Ykkösklubi 2015 Ykkösklubi Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa. Ryhmiä ohjaavat koulutetut kummit. Ykkösklubitoiminta on yhteistyötä terveydenhuollon,

Lisätiedot

Friday, December 7, 2018 at 7:49:38 AM Eastern European Standard Time. Page 1 of 6 TULEVIA TAPAHTUMIA

Friday, December 7, 2018 at 7:49:38 AM Eastern European Standard Time. Page 1 of 6 TULEVIA TAPAHTUMIA Friday, December 7, 2018 at 7:49:38 AM Eastern European Standard Time Subject: FW: Viikkovies, 48 Date: Friday, 7 December 2018 at 7.48.19 Eastern European Standard Time From: Mari Hedberg To: Helsingin

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Mitä teet viikonloppuna?

Mitä teet viikonloppuna? Mitä teet viikonloppuna? On sunnuntai ja Saidin ja Leilan perhe menee uimahalliin. He harrastavat uimista ja saunomista usein viikonloppuisin. Tänään he pakkaavat uimapuvut, pyyhkeet, shampoot, saippuat,

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

MITTEE SE ON SE IHMISLÄHHEENE HOETO?

MITTEE SE ON SE IHMISLÄHHEENE HOETO? MITTEE SE ON SE IHMISLÄHHEENE HOETO? Tarja Kvist, Yliopistotutkija, TtT Itä-Suomen yliopisto Hoitotieteen laitos 8.4.2011 IHMISLÄHHEENE HOETO on: koko henkilökunnan antamaa hoitoa moniammatillista, kokonaisvaltaista,

Lisätiedot

VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA)

VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) 22.9.2017 Teologi-toimittaja, vanhemmuusvalmennuksen kouluttaja ja ohjaaja Tellervo Uljas Miten Miten sinä voit? MIKÄ VAVA? Porvoon ketterä

Lisätiedot

Lakeuden Bioanalyytikot

Lakeuden Bioanalyytikot Lakeuden Bioanalyytikot LaBit ry. järjestää jäsenilleen opintotapahtumia sekä vapaaajan virkistäytymistilaisuuksia. 1 Yhdistyksen historiaa Kaikki sai alkunsa ajatuksesta perustaa oma yhdistys Seinäjoen

Lisätiedot

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä! Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 10.11.2014 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere

Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere Kohtaamisen taito Aito kohtaaminen Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo LAPE-päivät, Tampere Aidon kohtaamisen kampanja Olemme kuulleet paljon lapsia, nuoria ja perheitä. Kohtaamisen merkitys nousee koko ajan

Lisätiedot

Hyvinkää - Riihimäki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kokkola Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta

Hyvinkää - Riihimäki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kokkola Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta Perheiden auttaminen kansalaistoiminnan avulla Kaikille eväät elämään, 7.5.2019 sitoutumaton vapaaehtois- ja avustusjärjestö avustuksia vähävaraisille lapsiperheille perustettu 2009 muutaman äidin toimesta,

Lisätiedot

Millainen Pekka on? Kumpi on kauniimpi? Kuka on paras? Mikä on maailman korkein vuori?

Millainen Pekka on? Kumpi on kauniimpi? Kuka on paras? Mikä on maailman korkein vuori? MILLAINEN? vertailu Millainen Pekka on? Kumpi on kauniimpi? Kuka on paras? Mikä on maailman korkein vuori? Sää oli ihana viikonloppuna! Pekka on komea mies. Kumpi teistä haluaa tulla ensin? Kumpi on parempi,

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Harvinaisesti yhdessä harvinaisen osallistuva -hanke ( )

Harvinaisesti yhdessä harvinaisen osallistuva -hanke ( ) Harvinaisesti yhdessä harvinaisen osallistuva -hanke (2018-2020) Vaikuttajafoorumi 6.10.2018, Tampere Järjestöpäällikkö Piritta Selin piritta.selin@epilepsia.fi 050 514 4484 1 2 Rahoittajana Sosiaali-

Lisätiedot

Nuorten erofoorumi Sopukka

Nuorten erofoorumi Sopukka 1 Nuorten erofoorumi Sopukka 15.-17.2.2019 IDEA: nuorten ääni mukaan Erofoorumiin! Keitä, mistä, miten? 13 nuorta Pääkaupunkiseudulta ja Oulusta 13 19 -vuotiaita tyttöjä Kasper ry:n, Yhden vanhemman perheiden

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan! Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto - kansalaisjärjestö. Jyrki Pinomaa Jyväskylä 23.2.2012

Kehitysvammaisten Tukiliitto - kansalaisjärjestö. Jyrki Pinomaa Jyväskylä 23.2.2012 Kehitysvammaisten Tukiliitto - kansalaisjärjestö Jyrki Pinomaa Jyväskylä 23.2.2012 KVPS Tukena Oy Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Kehitysvammaisten Tukiliitto ry yhdistys yhdistys yhdistys yhdistys yhdistys

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen.

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen. 23.10.2009 Kunnallisen päivähoidon laatukyselyjen tulokset kevät 2009 Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen. 23.10.2009 1 Ketkä käyttivät ja missä yhteydessä? Kysely tehtiin

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 31.8.2010 Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy - 31.8.2010 tilanne 1 Yleistä 31.8.2010 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

Sairaalarakennusten ja toimintojen kehittämien Lean-ajattelun avulla

Sairaalarakennusten ja toimintojen kehittämien Lean-ajattelun avulla Sairaalarakennusten ja toimintojen kehittämien Lean-ajattelun avulla TeLean-hanke 1.8.2014-31.10.2017 Jori Reijula Dosentti,TkT Johtava asiantuntija Granlund Consulting Hankkeen lähtökohdat SOTE-uudistus:

Lisätiedot

Harrastatko itse musiikkia?

Harrastatko itse musiikkia? Ooppera oli sopivan mittainen Ooppera oli liian lyhyt Oopperaan! Suomen Kulttuurirahaston ja Suomen Kansallisoopperan yhteisen Oopperaan!-hankkeen ansiosta noin 6 400 seitsemäsluokkalaista opettajineen

Lisätiedot

Senioriklovneria Löytävän vanhustyön menetelmänä

Senioriklovneria Löytävän vanhustyön menetelmänä Senioriklovneria Löytävän vanhustyön menetelmänä Yhdessä mukana -projekti (2013 2016) Suomen Setlementtiliitto Ihanaa kun tulitte kun täällä ei kukaan käy. Olen ollut niin yksinäinen. Suomen Setlementtiliitto

Lisätiedot

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue Janakkalan neuvola Lapsi 4 vuotta Arvoisat vanhemmat Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan terveydenhoitajalle / 201 klo. Käynti on osa

Lisätiedot

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia!

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran. Kilpailuaika oli 13.2.-5.6.2011. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

PALOMA. Pakolaisten mielenterveystoimien valtakunnallinen kehittämishanke PALOMA-hanke/Johanna Mäki-Opas ja Satu Jokela

PALOMA. Pakolaisten mielenterveystoimien valtakunnallinen kehittämishanke PALOMA-hanke/Johanna Mäki-Opas ja Satu Jokela PALOMA Pakolaisten mielenterveystoimien valtakunnallinen kehittämishanke 26.10.2016 PALOMA-hanke/Johanna Mäki-Opas ja Satu Jokela 1 PALOMAN päämäärä Pakolaisten ja vastaavista lähtökohdista tulevien mielenterveysongelmien

Lisätiedot

Historia eli Me haapavetisten lounastilaisuudessa

Historia eli Me haapavetisten lounastilaisuudessa Historia eli Me haapavetisten lounastilaisuudessa Me haapavetisillä oli 23.5.2018 lounastilaisuus NewCo Cafessa Helsingissä. Maittavan lounaan jälkeen kuultiin eläkkeellä olevan tullihallituksen johtajan

Lisätiedot

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia Hannele Haapala, TYKS, Keskola Separaation vähentäminen Hoitojaksot keskolassa saattavat kestää kuusikin kuukautta. Keskosvauva kotiutuu

Lisätiedot

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia Jaakon elämä Emme uskoneet, että selviät, Emme uskoneet, että saisimme pitää sinut, Sinua hoivattiin, puolestasi rukoiltiin, välillä rukousta ei voinut lopettaa, se jatkui herkeämättä, hiljaa mielessä.

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS!

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS! TOIMITTAJAT PISTIVÄT KESÄN JÄÄTELÖT JÄRJESTYKSEEN SIVU 3 KATSO YLLÄTYSTULOS! Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat -Rasmus SIVU 2 Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. SIVU 6 KUINKA KAUPPA

Lisätiedot

Nukketeatterin virtuoosit kohtasivat Vaasassa

Nukketeatterin virtuoosit kohtasivat Vaasassa Sivu 1/5 Kotimaa 24.10.2015 klo 17:38 päivitetty 24.10.2015 klo 17:39 Nukketeatterin virtuoosit kohtasivat Vaasassa Vaikka Nukketeatteri tunnetaankin paremmin ulkomailla, on sen historia Suomessakin yli

Lisätiedot

TERVEISENI AMMATTILAISILLE. Cia Päivänurmi (T1D) Puheenjohtaja, Joensuun Seudun Diabetes ry Sairaanhoitajaopiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu

TERVEISENI AMMATTILAISILLE. Cia Päivänurmi (T1D) Puheenjohtaja, Joensuun Seudun Diabetes ry Sairaanhoitajaopiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu TERVEISENI AMMATTILAISILLE Cia Päivänurmi (T1D) Puheenjohtaja, Joensuun Seudun Diabetes ry Sairaanhoitajaopiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu AIKUISTUMISEN HAASTEET Teini-ikä mullistaa nuoren elämää

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa. Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014

Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa. Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014 Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014 Taustaa hankkeelle Yhdistyksen jäsenten kokemusten perusteella

Lisätiedot

Osasto-opas. Synnytysvuodeosasto. www.eksote.fi

Osasto-opas. Synnytysvuodeosasto. www.eksote.fi Osasto-opas Synnytysvuodeosasto www.eksote.fi Synnytysvuodeosasto sijaitsee sairaalan päärakennuksen ensimmäisessä kerroksessa C-siivessä. Sisäänkäynti pääovesta. Osastolla hoidetaan raskaana olevia ja

Lisätiedot

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä! Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 7.1.2016 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Päiväkotimme yhteystiedot: Uunilinnun päiväkoti Kallionkatu 2 11120 Riihimäki puh. 019-758 4305 Keltasiivet 019-758 4766, tekstiviestit numeroon 050 597

Lisätiedot