Gorbatšov seurasi aitiostaan DDR:n eli Saksan demokraattisen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Gorbatšov seurasi aitiostaan DDR:n eli Saksan demokraattisen"

Transkriptio

1 KYLMÄ SOTA Muuri kaatui vahingossa Itä-Saksan eli DDR:n kommunistipuolueen edustaja julisti vahingossa valtion rajan avatuksi, vaikka rajavartijoilla oli yhä voimassa käsky ampua kaikki, jotka koettivat päästä muurin toiselle puolelle Länsi-Berliiniin. Lopulta yhden berliiniläisen rajavartijan onnistui estää täysi katastrofi. BORIS KOLL Neuvostoliiton johtaja Mihail Gorbatšov seurasi aitiostaan DDR:n eli Saksan demokraattisen tasavallan 40-vuotisjuhlaparaatia. Pitkät ohjuslavettien kolonnat, saksalaissotilaiden suorat rivistöt ja kommunistisen nuorisojärjestön FDJ:n edustajien joukot kulkivat paraatina hänen ohitseen. Korkein neuvostojohtaja oli kutsuttu Itä-Berliiniin seuraamaan 7. lokakuuta 1989 mahtipontisia juhlallisuuksia. Itäsaksalaiset olivat tietoisia siitä, että Neuvostoliitossa oli alkanut Gorbatšovin johdolla uusi avoimuuden ja jälleenrakentamisen eli glasnostin ja perestroikan aika. DDR:ssä aika sitä vastoin tuntui pysähtyneen: Saksan sosialistisen yhtenäisyyspuolueen SED:n johto, joka oli tähän asti orjallisesti seurannut neuvostolinjaa, etsi nyt omaa, entistä ankarampaa kommunismiaan. Nuoriso vilkutti vieraalle ja alkoi yhtäkkiä huutaa: Gorba! Gorba! Pelasta meidät, Gorba! Puolan kommunistijohtaja Mieczysław Rakowski nojautui aitiossa Gorbatšovin puoleen ja kuiskasi: Ymmärrätkö, mitä nuo huutavat? 64 Historia Denne PDF er til privat brug. Derfor må du ikke printe kopier til andre eller dele linket på nettet (f.eks. i mails eller på Facebook) Copyright Historie/Bonnier Publications -

2 25 VUOTTA SITTEN Print: anc Status: PDF PROCES Layout:lbh Red.sek:mda Brandenburgin portin kohdalla muuri oli kolme metriä paksu, jotta se kestäisi esimerkiksi panssarivaunujen hyökkäyksen. Marraskuun 9. päivänä vuonna 1989 itä- ja länsipuolella asuvat berliiniläiset juhlivat yhdessä muurilla porttien aukaisemista. CORBIS/ALL OVER YHTEENVETO Gorbatšov nyökkäsi. Tunnelma hänen ja juhlia isännöivän DDR:n johtajan Erich Honeckerin välillä oli kalsea, eikä se suinkaan kohentunut myöhemmin illalla, kun Gorbatšov varoitti Itä-Saksan politbyroon arvovaltaisia jäseniä sanoen, että SED:n olisi syytä luopua jyrkästä linjastaan. Aika rankaisee niitä, jotka ovat myöhässä, Gorbatšov totesi Leniniä siteeraten. Tuona iltana SED:n kakkosmies Egon Krenz päätti syöstä Erich Honeckerin vallasta. Kansa etääntyi johtajistaan ITÄ-BERLIINI, BORNHOLMER STRASSEN RAJAN- Taustaa: Kommunistisen Itä-Saksan talous oli taantunut. Kaupat ammottivat tyhjinä, kansalaiset eivät voineet matkustaa vapaasti, ja turvallisuuspalvelu Stasi vangitsi ne, jotka kritisoivat järjestelmää. Tapahtumat: Tuhannet itäsaksalaiset lähtivät maasta. Hallitus halusi avata muurin hallitusti, mutta päätös käynnisti muurilla valtavan rynnistyksen. Seuraukset: Itä-Saksa murtui. L ä n s i- S a k s a YLITYSPAIKKA LAUANTAI 7. LOKAKUUTA: Vartijat olivat hälytysvalmiudessa, koska SED pelkäsi länsisaksalaismielenosoittajien häiritsevän juhlallisuuksia. B e r l i i n i 40 turvallisuuspalvelu Stasin rajavartijaa partioi Itä-Saksan puoleisella rajanylityspaikalla. Johtovuorossa oli 46-vuotias yliluutnantti Harald Jäger, joka oli liittynyt Stasin palvelukseen 28 vuotta aikaisemmin, heti koulun penkiltä DDR L e i p z i g Historia Denne pdf-en er kun for privat bruk. Det er ikke tillatt å skrive ut kopier til andre eller dele koblingen via nettet (f.eks. i epost eller på Facebook). Copyright Historie/Bonnier Publications

3 KYLMÄ SOTA päästyään. Hänet oli juuri kutsuttu sisääntuloportille, jonka luona länsisaksalaisnuorukainen pyysi pääsyä vartiomiesten johtajan puheille. Mies halusi tietää, miksi hän ei saanut ajaa itäpuolelle polkupyörällä. Jäger purskahti sydämelliseen nauruun myöntäen, ettei itsekään koskaan ollut tuota sääntöä ymmärtänyt. Oletteko innokas pyöräilijä? Jäger kysyi. Nuori mies kertoi olevansa ympäristöaktiivi ja toimivansa länsisaksalaisessa vihreässä puolueessa. Jäger joutui nyt harmikseen tarkistamaan, oliko nuorukaisella vaatteisiinsa kätkettynä laitonta propagandamateriaalia, ja tottahan sitä löytyi. Länsisaksalainen piti nyt sääntöjen mukaan pidättää siihen saakka, että hänen henkilöllisyytensä voitaisiin selvittää ja se voitaisiin ilmoittaa kaikille sisääntuloporteille. Näin hän ei pääsisi läpi muillakaan kaupungin rajanylityspaikoilla. Lopulta Jägerin onnistui palauttaa polkupyöräilijä länteen. Hän tunsi sympatiaa ympäristöaktivisteja kohtaan ja oli syvästi huolissaan Itä-Saksan laajasta saasteongelmasta, jota oli turhaan koettanut nostaa puoluekokouksen käsiteltäväksi. Vakaumuksellista kommunistia harmitti, että puolue oli lakannut puuttumasta aidosti poliittisiin aiheisiin. Hän oli pettyneenä seurannut, miten puolueen ja kansan välinen kuilu oli viime vuosina kasvanut samalla kun sekä taloudellinen että poliittinen kehitys olivat jähmettyneet paikoilleen. Stasi valmistautui voimatoimiin LEIPZIG, MAANANTAI 9. LOKAKUUTA: Leipzigissa oli kuukauden verran järjestetty maanantaisin hallituksen vastainen mielenosoitus, ja liikehdintä levisi nopeasti maan muihinkin suuriin kaupunkeihin. Nyt Leipzigin Nikolainkirkolle oli kokoontunut jo mielenosoittajaa. DDR juhlisti 40-vuotista taivaltaan mahtavalla paraatilla. Tuhannet kansalaiset osoittivat mieltään ennen ja jälkeen tapahtuman. Saareke DDR:n keskellä Saksan entinen pääkaupunki jäi keskelle Itä-Saksaa. Se oli avoin kaupunki vuoteen 1961, jolloin länsiosa eristettiin korkealla betonimuurilla ja piikkilankaesteillä. Länsi-Berliini Rajanylityspaikat b o r n h o l m e r s t r a s s e I T Ä - S A K S A c h e c k p o i n t c h a r l i e Itä-Berliini Me olemme kansa! kymmenettuhannet ihmiset huusivat. Mielenosoittajat kantoivat soihtuja, ympäröivillä kaduilla partioivilla runsaslukuisilla Stasin joukoilla puolestaan oli ladatut aseet. Leipzigin sairaaloiden lääkärit ja sairaanhoitajat olivat täydessä valmiudessa vastaanottaakseen mahdollisissa mellakoissa haavoittuneita. Kaikki tiesivät, että DDR:n johdon ja kansalaisten välienselvittelyn aika oli tullut. Stasi oli edellisenä päivänä asetettu täyteen hälytysvalmiuteen, ja sotilailla oli lupa ampua mielensoittajia kohti. Neuvostoliiton panssarivaunut olivat aiemmin tukahduttaneet vastaavat kansannousut, mutta tällä kertaa tilanne vaikutti erilaiselta. Huhut väittivät, että Gorbatšov oli määrännyt DDR:ssä olevat neuvostosotilaat pysymään kasarmeissaan, ja näin kävikin. Mielenosoitukset sujuivat rauhallisesti, ja Stasi pysytteli taka-alalla. Tilanne ei vielä purkautunut. Itä-Saksan johtaja vaihtui ITÄ-BERLIINI, SED:N POLITBYROON KOKOUS, TIIS- TAI 17. LOKAKUUTA: Puolueen kakkosmies Egon Krenz oli taustajoukkoineen valmis syrjäyttämään valtiota johtavan Erich Honeckerin. Kun rentoutuneen tuntuinen Honecker avasi kokouksen ja kysyi, oliko kenelläkään muutosehdotuksia esityslistaan, politbyroon jäsen Willy Stolph nosti kätensä. Herra puheenjohtaja, ehdotan, että esitysistan ensimmäiseksi kohdaksi merkitään toveri Erich Honeckerin vapauttaminen tehtävästään pääsihteerinä ja että tehtävään valitaan Egon Krenz. Honecker jähmettyi paikoilleen ja katsoi tyhjin silmin Stolphia ja Krenziä. Sitten hän sanoi tyynesti: Ehdotus hyväksytty, avaan keskustelun. Yksi toisensa jälkeen Honeckerin vanhat toverit hylkäsivät hänet. Aluksi tunnelma oli raskas, mutta kun Honeckerin päätukija, suunnitelmataloudesta vastaava ministeri Günter Mittag totesi Honeckerin menettäneen puolueen tuen, jotkut politbyroon jäsenistä pystyivät vaivoin pidättämään nauruaan. Mittag ei aavistanut, että seuraavaksi myös hän joutui jättämään korkean pestinsä. Äänestyksen tulos oli tavalliseen tapaan yksimielinen. Jopa itse Honecker äänesti oman irtisanomisensa puolesta johdettuaan maata 18 vuotta. Egon Krenz puolestaan pysyi maan korkeimmassa virassa ainoastaan 46 päivää. 66 Historia Denna PDF är endast för privat bruk och får inte kopieras till andra eller spridas via länkar på nätet (t.ex. via e-post eller på Facebook) Copyright Världens Historia/Bonnier Publications

4 Tuhannet lähtivät länteen Vuonna 1989 Unkari avasi rajansa itäsaksalaisille, jotka pyrkivät pois DDR:stä kohti Itävaltaa. Moottoritiet täyttyivät autojonoista. Itä-Saksan etelään johtavilla moottoriteillä oli todellinen kansanvaellus kesällä 1989, kun pienten, matkustajia ja tavaraa täyteen ahdettujen Trabantien loputon virta valui hitaasti eteenpäin. Autoissa oli tuhansia itäsaksalaisia, jotka virallisesti suuntasivat lomamatkalle kohti Balatonjärven rantoja. Todellisuudessa he olivat pakenemassa kotimaastaan länteen. Itäsaksalaisten keskuudessa oli levinnyt huhu, joka osoittautui todeksi: Unkarin uudistusmielinen kommunistihallinto ei estänyt maahan tulleita Itä-Saksan kansalaisia jatkamasta matkaansa rajan yli Itävaltaan. Yllättäen auennut porsaanreikä antoi DDR:n kansalaisille vihdoin mahdollisuuden siirtyä Länsi-Saksaan, mikä aikaisemmin oli ollut täysin mahdotonta. Noin itäsaksalaista käytti kesän aikana tilaisuuden hyväkseen. Syyskuun 10. päivänä huhu vahvistui tiedoksi. Unkarin ulkoministeriltä Gyula Hornilta kysyttiin, miten maa reagoisi, jos itäsaksalaista ilmestyisi rajalle. Antaisimme heidän ylittää rajan, Horn vastasi. Tämä lausunto käynnisti valtavan muuttoliikkeen, ja seuraavien kolmen päivän aikana itäsaksalaista ylitti Unkarin ja Itävallan välisen rajan. Ensi kerran sitten Berliinin muurin rakentamisen tie länteen oli auki. Itäsaksalaiset lomailivat mielellään Unkarissa, ja kesällä 1989 Unkarista tuli heille myös länteen johtava kulkuväylä. Uusi johtaja ei vakuuttanut ketään toimillaan. Hän ei ollut kiinnostunut uudistuksista vaan ylläpiti tuttua, pysähtynyttä hallintomallia. Tapahtumia seuranneissa mielenosoituksissa miljoona itäberliiniläistä huusi Krenzin vastaisia iskulauseita. Yhdessä mielenosoituskyltissä Krenz oli kuvattu Punahilkka-sadun sudeksi, joka sanoi: Isoäiti, miksi sinulla on noin suuret hampaat? Puhemies jäi neuvottomaksi ITÄ-BERLIINI, TORSTAI 9. MARRASKUUTA: Kesästä lähtien miltei itäsaksalaista oli poistunut maasta. Samalla, kun DDR oli vuotamassa tyhjiin, maanantaiset mielenosoitukset laajenivat. Maan hallitus etsi kiivaasti ratkaisua tilanteeseen. Iltapäivällä SED:n politbyroo päätti lopettaa yritykset estää maastapako ja antoi tilalle uudet määräykset, jotka takasivat kaikille kansalaisille luvan poistua maasta. Passi ja viisumi päätettiin myöntää kaikille hakijoille. Uraauurtava päätös oli tarkoitus julkistaa seuraavana päivänä kello 16, ja uusien sääntöjen oli määrä tulla voimaan välittömästi tämän jälkeen. Käytännössä ensimmäiset passi- ja viisumihakemukset oli tarkoitus ottaa vastaan virastojen auetessa seuraavana maanantaiaamuna, jotta viranomaisille jäisi aikaa valmistautua suureen ryntäykseen. Politbyroon jäsen Günther Schabowski ei ollut ehtinyt osallistua tärkeään kokoukseen, jossa asiasta päätettiin. Hänet oli valittu tiedottamaan kansainväliselle lehdistölle tilanteesta, ja tämä tehtävä piti hänet kiireisenä. Viime viikot työ oli ollut miltei ympärivuorokautista, ja edustaja oli urakasta väsynyt. Joka päivä kello 18 Schabowski piti suosituksi tulleen tiedotustilaisuuden, ja tuona päivänä hän kiirehti keskuskomitean tiloihin kesken politbyroon kokouksen hiukan ennen iltakuutta. Hän pyysi puheenvuoroa ja kysyi: Onko tämänpäiväiseen lehdistötilaisuuteen tärkeitä uutisia? Egon Krenz antoi kysyjälle joitakin asiakirjoja ja viittoi tätä poistumaan. Krenz olisi todennäköisesti voinut estää kokonaisen historiallisen tapahtumaketjun, jos hän olisi vaivautunut edes lyhyesti selostamaan Schabowskille, että asiakirjojen sisältöä ei saisi paljastaa ennen seuraavaa iltapäivää kello 16. Hän luotti kuitenkin siihen, että Schabowski tutustuisi papereihin itse ennen lehdistötilaisuutta. Kiireisellä Schabowskilla ei ollut kuitenkaan aikaa lukea: hän jatkoi vauhdikkaasti kohti Mohrenstrassella sijaitsevaa kansainvälistä lehdistökeskusta ja siellä alkavaa tiedotustilaisuutta. Jymy-yllätys lehdistölle ITÄ-BERLIINI, LEHDISTÖKESKUS, 9. MARRAS- KUUTA KLO 18: SED:n uusi johto halusi osoittaa kansalaisille ja koko maailmalle, että DDR oli matkalla kohti avoimuutta ja uudistuksia. Länsimainen lehdistö sai tiedot tuoreeltaan päivittäisissä tiedotustilaisuuksissa. Historia Dit pdf-bestand is voor privégebruik. Daarom mogen er geen kopieën aan derden worden verstrekt en mag de link niet op internet (bijvoorbeeld in een of op Facebook) worden gedeeld. Copyright Historia/Bonnier Publications -

5 KYLMÄ SOTA Schabowski kiiruhti otsa hiestä kiiltäen päivän lehdistötilaisuuteen ja toivotti kuulijat tervetulleiksi. Paikalla oli kansainvälisen lehdistön edustajia ja DDR:n kansallisen televisiokanavan kuvausryhmä suoraa lähetystä varten. Toimittajat kuuntelivat välinpitämättöminä, kun Schabowski kävi läpi tavanomaisen kuuloisia päivän uutisia, eikä listalla tuntunut olevan mitään tärkeää. 53 minuutin jälkeen edustaja otti vihdoin nipustaan Krenziltä saamansa paperit ja luki pikaisesti niiden sisältöä tiedotusvälineille. Koska hän ei ollut lainkaan ehtinyt perehtyä asiaan, häneltä jäi huomaamatta eräs tärkeä seikka, joka mainittiin vasta paperipinon viimeisellä sivulla. Schabowski selitti itse asian oikein, mutta toimittajat olivat silti ymmällään: DDR oli yllättäen avaamassa rajansa, ja tämä sensaatiouutinen kerrottiin kuin ohimennen muuten sisällöltään laimeassa lehdistötilaisuudessa! Jotkut jo pohtivat, oliko kyseessä pila, ja yksi toimittajista nousi kysymään, milloin uudet määräykset tulevat voimaan. Schabowski selasi papereitaan ja empi hetken: Tämä tapahtuu... sikäli kuin ymmärrän, määräykset tulevat voimaan heti, hän vastasi hämmentyneenä. Pakko olla väärinkäsitys! ITÄ-BERLIINI, BORNHOLMER STRASSEN RAJAN- YLITYSPAIKKA, KELLO 18.57: Rajanylityspaikan vartijoille ei ollut kerrottu politbyroon antamista uusista määräyksistä. Myöskään Bornholmer Strassen rajanylityspisteestä vastuussa ollut vartijoiden päällikkö Harald Jäger ei ollut kuullut asiasta. Jäger oli rajavalvojien ruokalassa. Hänen 24 tunnin vahtivuoronsa oli määrä kestää aamukahdeksaan saakka. Ruokalassa kävi leppoisa puheensorina, eikä kukaan kuunnellut valtion uutislähetystä. Rajavalvojat keskittyivät ruokaansa ja jutteluun muiden kanssa. Kesken ateriointinsa Jäger kuuli kuitenkin televisiosta jotakin, joka sai hänet ponnahtamaan pystyyn niiltä sijoil- taan: puolueen edustaja Schabowski puhui ruudussa uusista matkustuslaeista. Ruokalan melun vuoksi puheesta oli vaikeaa saada selkoa, mutta Jäger kuuli silti tarpeeksi. Matkustusrajoituksista oltiin luopumassa! Jäger haukkasi juuri leivänpalaa, kun toimittaja kysyi televisiossa, milloin uusi laki tulee voimaan. Samaa pohti Jägerkin. Välittömästi, kuului vastaus. Jäger oli tukehtua leipäänsä Miten niin välittömästi? Onko tuo edustaja seonnut? hän mietti järkyttyneenä. Kuulitteko? Jäger karjaisi, kun sai kurkkunsa vihdoin auki. Muut katsoivat häntä hämmästyneinä. Schabowski on seonnut! Hän ilmoitti juuri, että kaikki rajat on avattu, Jäger jatkoi juosten samalla kohti ruokalan ulko-ovea. Harald, tuo ei voi olla totta. Olet takuulla ymmärtänyt jotain väärin, yksi hänen kollegoistaan huusi perään. Jäger ei kuitenkaan pysähtynyt, vaan ryntäsi toimistoonsa ja painoi empimättä puhelimensa punaista nappia, joka avasi suoran linjan hänen ja hänen esimiehensä eversti Rudi Ziegenhornin välille. Mikä hätänä, toveri Jäger? esimies kysyi. Joko tekin olette kuullut Schabowskin hölmöilystä? Kyllä, Jäger vastasi. Siitäkö syystä soitatte? Kyllä. Mistä on kysymys? Ei mistään, eversti tokaisi ja jatkoi: Mitä se nyt voisi tarkoittaa? Mies on ymmärtänyt jotakin väärin, ei sen kummempaa. Eversti vakuutti, että mitään uusia ohjeita ei ollut tullut, ja kehotti Jägeriä lähettämään koteihinsa ne kansalaiset, jotka ehkä koettaisivat ylittää rajan. Media unohti tärkeän yksityiskohdan LÄNSI-SAKSA, TELEVISIOASEMA ZDF:N UUTIS- STUDIO MAINTZISSA, KELLO 19.17: Heute-nimisellä uutislähetyksellä oli päivittäin miljoonia katsojia sekä Länsi- että Itä-Saksan puolella. Yhdysvaltalainen ja neuvostoliittolainen sotilas juhlivat natsi-saksan kukistumista Berliinissä vuonna Saksa jakautui 45 vuodeksi Toisen maailmansodan jälkeen Saksan itäosa jäi Neuvostoliiton ja länsiosa Yhdysvaltojen, Englannin ja Ranskan hallintaan. Muuri nousi vuonna Toukokuu 1945: Natsi-Saksa hävisi toisen maailmansodan, ja liittoutuneet, eli Yhdysvallat, Britannia, Ranska ja Neuvostoliitto, jakoivat Saksan neljäksi miehitysvyöhykkeeksi. Berliini jäi keskelle Neuvostoliiton aluetta, mutta kaupungin länsiosa jäi kolmen länsivallan hallintaan : Neuvostoliiton ja länsivaltojen yhteistyö kariutui ja osapuolet ajautuivat kylmään sotaan. Neuvostoliitto saartoi Länsi-Berliinin, jonka länsivallat pelastivat uhkaavalta tilanteelta niin sanotun ilmasillan eli huoltolentojen avulla. Saarto kesti vajaan vuoden : Länsivaltojen miehitysvyöhykkeestä tuli Saksan liittotasavalta. Lokakuun 7. päivänä Neuvostoliitto julisti itäosan Saksan demokraattiseksi tasavallaksi (DDR) : Kulku Itä- ja Länsi-Berliinin välillä oli ollut esteetöntä, kunnes DDR rakensi yhden yön aikana Tämä PDF-tiedosto on tarkoitettu yksityiseen käyttöön. Sitä ei saa jakaa tulosteena, liitteenä eikä linkkinä verkossa (esim. sähköpostilla tai Facebookissa) Copyright Historia/Bonnier Publications

6 Kesken suoran lähetyksen uutistenlukija sai sähkeen, jota hän alkoi välittömästi lukea ääneen: SED:n politbyroon jäsen Günther Schabowski ilmoitti muutama minuutti sitten, että kaikki DDR:n kansalaiset saavat nyt vapaasti kulkea kaikista Itä- ja Länsi-Saksan välisistä rajanylityspaikoista, uutistenlukija kertoi. Uutissähkeen tiedoissa oli puutteita. Schabowski oli sanonut että ulkomaille pääsy edellytti passin ja viisumin hakemista, mutta tämä tärkeä tieto ei ollut kantautunut ZDF:n tai muidenkaan uutiskanavien tietoon. Itäsaksalaiset väsyivät odottamiseen ITÄ-BERLIINI, BORNHOLMER STRASSEN RAJAN- YLITYSPAIKKA, KELLO 19.56: Länsipuolelle mieliviä itäberliiniläisiä alkoi virrata Berliiniä halkovan muurin rajanylityspaikoille. Kun kulkulupaa ei hellinnytkään, kansalaiset purkivat turhautumisensa rajavartijoihin. Yliluutnantti Jäger oli toivottoman haasteen edessä koettaessaan selittää lukitun portin luona, että raja oli kiinni: Kun toveri Schabowski ilmoitti uusista matkustussäännöistä, hän sanoi, että rajanylitykseen vaaditaan passi ja viisumi. Me emme voi niitä myöntää, olkaa siis hyvät ja odottakaa huomiseen ja... Jägerin ääni katosi vihaisena eteenpäin tunkevan kansanjoukon huutojen alle. Taas näitä samoja temppuja aina meille valehdellaan! eräs mies huusi. Joukko alkoi huutaa kuorossa: Haluamme länteen! Haluamme länteen! Krenz pakoili päätöksentekoa EGON KRENZIN VIRKAHUONE ITÄ-BERLIINISSÄ KLO 21.10: Itä-Saksan johtaja oli juuri palannut kokouksesta tietämättömänä Berliinin rajanylityspaikoilla vallitsevasta kaaoksesta, kun puhelin soi. Gorbatšov (vas.) ja Honecker salasivat huonot välinsä. UUDISTAJA Kummankin strategia petti Mihail Gorbatšov (s. 1931) halusi säilyttää kommunistisen järjestelmän. Neuvostoliiton johtajana hän korosti uudistuksia ja avoimuutta. Maa vetäytyi Afganistanin sodasta ja pyrki vähentämään asevarustelua yhdessä länsivaltojen kanssa. Vuonna 1990 Gorbatšoville myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto. Vuonna 1991 hänet syöstiin vallasta. Nykyisin hän toimii kirjailijana. SÄILYTTÄJÄ Erich Honecker ( ) ryhtyi kommunistiksi 14-vuotiaana. Gestapo vangitsi hänet vuonna Hän oli mukana perustamassa DDR:n nuorisoliittoa sekä suunnittelemassa Berliinin muuria Hän johti maata vuodesta 1971 syrjäyttämiseensä saakka Saksojen yhdistyessä Honecker muutti Moskovaan. Häntä syytettiin maanpetturuudesta, mutta heikon terveydentilansa vuoksi hänet vapautettiin syytteestä. Egon Krenz vastasi puhelimeen. Langan päässä oli Stasin entinen johtaja Erich Mielke, joka oli edelleen erittäin hyvin selvillä kaikista tapahtumista. Kansa pakkautuu rajanylityspaikoille. Nyt on pakko tehdä nopeita päätöksiä! Mielke valisti hämmentynyttä maan johtajaa. Krenz vastaili vältellen ja pohti samalla tilannetta. Rajat saattoi joko koettaa pitää suljettuina voiman ja tankkien avulla, tai sitten tapahtumien vain annettaisiin vyöryä omalla painollaan. CORBIS/ALL OVER aidan kaupunkia jakamaan. Aluksi paikalla oli pelkkä piikkilanka-aita. Betonista rakennettu muuri nousi parin seuraavan kuukauden aikana. Lännen asukas koettaa nähdä vilauksen muurin takana olevista sukulaisistaan. CORBIS/ALL OVER : Mihail Gorbatšov toteutti Neuvostoliitossa monia uudistuksia muutaman vuoden aikana. Osa itäblokin maista noudatti esimerkkiä, mutta Itä-Saksan johtajat pitivät vanhan linjansa. Kesä 1989: Unkari avasi Itävallan vastaisen rajansa itäsaksalaisille, jotka halusivat siirtyä länteen : Leipzigissa järjestettiin ensimmäinen DDR-hallinnon vastainen suuri mielenosoitus, jota seurasi valtava mielenosoitusten aalto : DDR:n johto antoi painostuksen alla periksi, ja Berliinin muuri murtui : DDR:n ensimmäisissä demokraattisissa vaaleissa voittajaksi selvisi CDU, jonka tavoite oli Saksojen yhdistäminen : Itä- ja Länsi-Saksa yhdistyivät virallisesti. Berliinistä tuli jälleen pääkaupunki vuonna Vuonna 1989 itäsaksalaiset osoittivat mieltään hallitusta vastaan. Historia Denne PDF er til privat brug. Derfor må du ikke printe kopier til andre eller dele linket på nettet (f.eks. i mails eller på Facebook) Copyright Historie/Bonnier Publications -

7 KYLMÄ SOTA HARALD JÄGER Harald Jäger oli 18-vuotias sotilas, kun Berliinin muuri rakennettiin. 28 vuotta myöhemmin hän käski vartiovuorollaan avata muurin portit. Vaikka Krenz johti virallisesti sekä valtakuntaa että maanpuolustusta, hän ei halunnut tehdä päätöksiä yksin ilman virallisten hallintoelinten tukea. Hän selitti asian Mielkelle, joka sulki pettyneenä puhelimen. Pahimmat metelöitsijät portista läpi ITÄ-BERLIINI, EVERSTI ZIEGENHORNIN VIRKA- HUONE, KELLO 21.19: Yhä enemmän kansaa saapui Berliinin rajanylityspaikoille. Rajavartijat olivat neuvottomia. Muuri huutokaupattiin DDR-hallinnossa hoksattiin, että kuuluisan betonimuurin, jonka länsipuoli oli täynnä värikkäitä graffiteja, saattoi muuttaa rahaksi. Suuren julkisuuden saattelemana DDR myi vuonna 1990 Monacossa järjestetyssä huutokaupassa 81 muurista irrotettua palaa. Myynti ylitti odotukset, ja palojen keskihinnaksi tuli silloista Saksan markkaa (noin euroa). Kokonaistuotto oli miljoonan euron luokkaa, ja palaset kulkeutuivat kaikkialle maailmaan. Turisteille myydään yhä pieniä Berliinin muurin murusia. Eversti vilkaisi kiukkuisesti puhelimeen, joka pärisi työpöydällä; soittaja oli todennäköisesti jälleen Harald Jäger. Niin? hän huusi puhelimeen. Olen määrännyt hätätilan, Jäger sanoi hilliten itsensä. Bornholmer Strassella on täysi sekasorto. Oikea päätös. Oliko vielä muuta vai riittääkö tämä? eversti kysyi. Toisessa päässä linjaa Jäger räjähti: Ei todellakaan riitä! Jos emme saa teiltä mitään päätöstä, joka ratkaisee tilanteen, käytän niitä voimia, joita meillä on, jotta voimme taata raja-aseman turvallisuuden, sillä... Hetkinen! eversti keskeytti. Soitan ensin ministeriöön. Pitäkää te suunne kiinni, onko selvä? 20 minuutin päästä Jäger sai uudet ohjeet. Tehkää näin, Ziegenhorn aloitti ja antoi Jägerille puhelimitse toimintaohjeet. Niiden mukaan pahimmat metelöitsijät piti päästää muurin toiselle puolelle mutta heidän passinsa oli leimattava mitättömiksi siten, että he eivät rajan ylitettyään enää koskaan pääsisi palaamaan Itä-Saksan puolelle. Näin heistä tulisi tahtomattaan maanpakolaisia. Jos päästätte hiukan painetta pois, ongelma kuivuu itsestään kokoon, Ziegenhorn vakuutteli. Harald Jäger piti ohjeita outoina. Ei siitä tulisi mitään, jos kaikkein äänekkäimmät mellakoitsijat päästettäisiin läpi mutta muita ei. Käsky oli kuitenkin käsky, joten Jäger käski alaistensa toimia ohjeiden mukaan. Vartijan ratkaiseva päätös ITÄ-BERLIINI, BORNHOLMER STRASSEN RAJAN- YLITYSPAIKKA, KELLO 23.07: Illansuussa osa länsipuolelle menneistä itäberliiniläisistä pyrki takaisin uskoen pääsevänsä palaamaan kotiin. Harald Jäger kutsuttiin maahantuloportille, jonka luona eräs nainen itki lohduttomasti. Nyyhkyttäen hän kertoi Jägerille halunneensa ainoastaan piipahtaa Länsi-Berliinissä. Vartijat eivät nyt kuitenkaan päästäneet häntä enää takaisin Itä-Berliinin puolelle, vaikka hänellä oli kotona nukkumassa kaksi pientä lasta. Jäger katsoi naisen mitätöidyksi leimattua passia. Haluan kotiin lasteni luo! nainen itki. Rauhoitellen Jäger avasi portin, jotta nainen pääsi takaisin. Tulkaa te loputkin sieltä! hän totesi muille DDR:n puolelle palaamassa oleville, jotka odottivat levottomina kotiin pääsyä suljetun portin takana. Jäger rikkoi selkeästi annettuja määräyksiä, mutta hän päätti viitata niille kintaalla: oli tullut korkea aika lopettaa tämä hulluus. Passintarkastus lopetetaan, sulkekaa leimasimet kassakaappiin, hän komensi erästä nuorempaa alaistaan. Käskystä, alainen vastasi enempiä kyselemättä. Sitten Jäger meni DDR:n puoleiselle poistumisportille. Sen ulkopuolella seisova tuhatpäinen itäsaksalaisten joukko huusi: "Portti auki! Portti auki!" Portti kesti, vaikka kansanjoukko painautui sitä vasten. Tilanne alkoi käydä vaaralliseksi niille, jotka olivat lähimpänä porttia, sillä tuhatpäinen kansanjoukko tunkeutui yhä lähemmäs. Jäger tajusi kauhuissaan, että paniikin iskiessä sadat ihmiset tallautuisivat kuoliaaksi. Koko illan Jäger oli turhaan pyytänyt esimiehiltään jotakin ratkaisua tilanteeseen. Painukoot esimiehet hiiteen, hän lopulta ajatteli, ja valmistautui antamaan käskyn, jota merkittävämpää yksikään saksalaisupseeri ei ollut lausunut sitten toisen maailmansodan. Hän meni porttia vartioivien virkailijoiden luo ja komensi: Avatkaa portti! Vartijat katsoivat Jägeriä sanattomina, sitten he katsoivat toisiaan. Kukaan ei liikahtanutkaan. 70 Historia Denne pdf-en er kun for privat bruk. Det er ikke tillatt å skrive ut kopier til andre eller dele koblingen via nettet (f.eks. i epost eller på Facebook). Copyright Historie/Bonnier Publications

8 Print: anc Status: PDF PROCES Layout:lbhRed.sek:mda DDR kaatui muurin mukana DDR:n kommunistipuolueessa kävi kato, kun sen jäsenet liittyivät konservatiivien riveihin ajamaan Saksojen yhdistymistä. Äänestäjät kaipasivat samanlaisia kulutushyödykkeitä kuin lännessäkin oli. Mikä kuuluu yhteen, kasvaa yhteen, totesi Länsi-Saksan entinen liittokansleri Willy Brandt muurin auettua. Lausahdus kävi toteen Saksojen yhdistyessä. DDR:n kommunistipuolue SED menetti valta-asemansa, ja sadattuhannet puolueen jäsenet palauttivat jäsenkirjansa. Egon Krenzin kausi puoluejohtajana päättyi 3. joulukuuta 1989, kun uudistusmielinen ja kansansuosiota nauttiva Hans Modrow otti hänen paikkansa. Modrow oli avannut keskusteluyhteyden hallintoa kritisoivien tahojen kanssa jo ennen kesän maastapakoaaltoa. Hän aloitti hallitusyhteistyön myös muiden kuin kommunististen tahojen kanssa, ja maaliskuussa 1990 DDR:ssä järjestettiin ensimmäiset vapaat vaalit. SED sai 16 prosenttia äänistä, ja konservatiivinen, Saksojen yhdistymistä ajava CDU voitti vaalit 40 prosentin ääniosuudella. 1. heinäkuuta 1990 Länsi-Saksan markkaa alettiin käyttää sekä maan länsi- että itäosassa, ja saman vuoden lokakuun 3. päivänä Saksat yhdistyivät virallisesti. Neues Forumin kaltaisten poliittisten kansalaisjärjestöjen toiminta näivettyi kannatuksen puutteessa: kansalaiset halusivat nyt kulutustavaroita ja lomamatkoja. CORBIS/ALL OVER PORTTI AUKI! Jäger karjaisi. Kyllä, herra yliluutnantti! Niin myös tapahtui: portti avattiin, ja iloinen, juhliva ihmismeri alkoi virrata sen läpi. Berliinin muuri oli murtunut. Tunnelma muuttui silmänräpäyksessä. Kun muuriin oli vihdoin saatu aukko, mielenosoittajat eivät enää kantaneet kaunaa rajavartijoita kohtaan, päinvastoin: vartijoita halattiin. Miehet taputtivat heitä olalle, naiset antoivat poskisuudelmia. Eräs tuore morsian saattoi yhden rajavartijoista hämilleen lahjoittamalla tälle hääkimppunsa. Harald Jäger seurasi tapahtumia liikutuksen ja ristiriitaisten tunteiden vallassa. Ensin hän tunsi helpotusta siitä, että hänen vahtivuoronsa aikana säästyttiin kuolemantapauksilta, ja oli myös tyytyväinen, koska koki toimineensa vakaumuksensa mukaisesti oikein. Toisaalta taustalla kyti myös pelko siitä, mitä illan tapahtumista seuraisi sekä hänen maalleen että hänelle itselleen. Jäger tiesi, että hänen velvollisuutensa oli raportoida esimiehilleen tapahtumien kulku, mutta minuutit kuluivat toisensa jälkeen, ja hän lykkäsi yhä tiedottamista. Hänen oli pakko koota ajatuksensa, vaikka se tuntuikin mahdottomalta. Jalat vapisten hän lopulta palasi toimistoonsa ja painoi puhelimensa punaista nappia. Kuultuaan alaisensa toimista eversti Ziegenhorn oli hetken aivan hiljaa. Lopulta hän sanoi: Hyvin toimittu, poika! Everstin ääni oli helpottunut. Ziegenhorn ilmoitti asiasta seuraavaksi Stasin päämajaan, jossa kenraali Gerhard Niebling suhtautui asiaan sangen leppoisasti: Pitäkää portit auki vain, ei tämä tästä enää muuksi muutu. Noin 45 minuutin ajan Bornholmer Strassen rajanylityspaikka oli ainoa, jossa portit olivat auki, mutta pian keskiyön jälkeen muutkin raja-asemat alkoivat aukoa porttejaan. Tuhannet itäsaksalaiset vaelsivat LänsiBerliinin puolelle, jossa heidät otettiin avosylin vastaan oluen ja samppanjan virratessa. Tuiki tuntemattomat halasivat toisiaan. Kansa skoolasi, lauloi ja tanssi Berliinin kaikkien aikojen suurimmassa ulkoilmajuhlassa. Sinä yönä pelkästään Harald Jägerin vartioman rajanylityspaikan ohi kulki ihmistä, heidän joukossaan 35-vuotias Angela Merkel. Jägerin vartiovuoro päättyi aamukahdeksalta. Kotona häntä odotti vaimo, joka oli vasta herännyt eikä ollut vielä kuullut uutisia. Jäger kertoi, että oli saanut komennollaan Berliinin muurin auki. Älä nyt hullujasi puhu, vaimo vastasi. Muurin kaaduttua Harald Jäger erotettiin Stasista, ja monet hänen entiset kollegansa syyttivät häntä Itä-Saksan alasajosta. Hän oli vuosikaudet työttömänä, kunnes alkoi pitää pientä lehtikioskia. Nykyisin Jäger on eläkkeellä. Lue lisää Frederick Taylor: The Berlin Wall, 13 August November 1989, Bloomsbury, 2006 Gerhard Haase-Hindenberg: Der Mann, der die Mauer öffnete, Wilhelm Heyne Verlag, 2007 William F. Buckley Jr.: The Fall of the Berlin Wall, Wiley, 2004 Itä-Saksasta, vakoilusta, pakoyrityksistä ja murhaajien HistoriaNET Lisää etsinnöistä on osoitteessa historianet.fi/ddr. Historia Denna PDF är endast för privat bruk och får inte kopieras till andra eller spridas via länkar på nätet (t.ex. via e-post eller på Facebook) 71 Copyright Världens Historia/Bonnier Publications

SISÄLLYSLUETTELOON. KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103

SISÄLLYSLUETTELOON. KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103 KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103 1. Määrittele käsitteet a) kylmä sota b) kaksinapainen kansainvälinen järjestelmä c) Trumanin oppi. a) kylmä sota Kahden supervallan (Usa ja Neuvostoliitto) taistelu

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Matka Berliiniin jouluna 2015

Matka Berliiniin jouluna 2015 5 1 0 2 a n u l u o j i n i i l r e B Matka Berliiniin jouluna 2015 Berliini on mukava matkakohde ympärivuoden. Tämän lehden aiheena on esitellä Berliinin mukavia nähtävyyspaikkoja joihin oman matkani

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

KYLMÄN SODAN PÄÄTTYMINEN

KYLMÄN SODAN PÄÄTTYMINEN Aineisto on vapaasti muokattavissa. Sen jakaminen eteenpäin on kielletty. KYLMÄN SODAN PÄÄTTYMINEN Oppikirjan s. 119-127 NEUVOSTOLIITTO KAATUU Puolan solidaarisuusliike Gorbatšovista NL:n johtaja 1985

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

VAKOOJIEN. berliini. (Fieldstation Berlin), jonka tutkat

VAKOOJIEN. berliini. (Fieldstation Berlin), jonka tutkat A B C VAKOOJIEN berliini Berliini oli kylmän sodan keskipisteessä 5 vuoden ajan. Missään muualla eivät lännen ja idän suurvallat olleet niin lähellä toisiaan, ja vakoojilla oli helpot oltavat: he pääsivät

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Vainoajan tie saarnaajaksi

Nettiraamattu lapsille. Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Ruut: Rakkauskertomus

Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Saksan ja Neuvostoliiton sopimus

Saksan ja Neuvostoliiton sopimus Saksan ja Neuvostoliiton sopimus Elokuun 23. päivä 1939 Neuvostoliitto ja Saksa ilmoittivat kirjottaneensa hyökkäämättömyysopimuksen Moskovasta jota koko Eurooppa hämmästyi. Sopimuksen tekeminen perustui

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Tasavallan presidentin vaali

Tasavallan presidentin vaali Tasavallan presidentin vaali 2012 Selkoesite Presidentinvaali Tämä esite kertoo presidentinvaalista, joka järjestetään Suomessa vuonna 2012. Presidentin tehtävät Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Rising from the Ruins - Euroopan jälleenrakennus toisen maailmansodan jälkeen

Rising from the Ruins - Euroopan jälleenrakennus toisen maailmansodan jälkeen Rising from the Ruins - Euroopan jälleenrakennus toisen maailmansodan jälkeen Näytös 1: Eurooppa, 1945 1. Luen näytelmän ensimmäinen sivu. Korostetut sanat kuvaavat Euroopan tilaa toisen maailmansodan

Lisätiedot

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

Suomesta tulee itsenäinen valtio

Suomesta tulee itsenäinen valtio Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjän valtakunta romahtaa ja Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjällä kansan tyytymättömyys tsaari Nikolai II:a kohtaan oli kasvanut koko 1900-luvun alun. Suurin osa

Lisätiedot

KUN TARVITSET APUA. Hätätilanne. Yleiset paikat

KUN TARVITSET APUA. Hätätilanne. Yleiset paikat KUN TARVITSET APUA Hätätilanne Kun tarvitset apua, soita hätäkeskuksen hätänumeroon 112. Kun soitat hätänumeroon, et tarvitse suuntanumeroa. Yleisestä puhelimesta voit soittaa hätänumeroon ilman rahaa

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 14/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Kylmä sota = USA ja Neuvostoliitto taistelivat maailman herruudesta monilla eri rintamilla.

Kylmä sota = USA ja Neuvostoliitto taistelivat maailman herruudesta monilla eri rintamilla. Kylmä sota 1945 1991 = USA ja Neuvostoliitto taistelivat maailman herruudesta monilla eri rintamilla. Churchillin rautaesirippupuhe Fultonissa Yhdysvalloissa 5.3.1946 Stettinistä Itämeren rannalta Välimerelle

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Nehemia rakentaa muurin

Nehemia rakentaa muurin Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 35/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TALENTUM HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Terhi Majasalmi ISBN: 978-952-14-1884-6 ISBN:978-952-14-1883-9 Ulkoasu: Lapine Oy Paino: BALTO print 2012

Lisätiedot

JULKAISIJA. Eduskuntatiedotus TAITTo JA KUvITUKSeT. Hanna Lahti / Huomen GDI

JULKAISIJA. Eduskuntatiedotus TAITTo JA KUvITUKSeT. Hanna Lahti / Huomen GDI SUOMEKSI JULKAISIJA Eduskuntatiedotus 2017 TAITTo JA KUvITUKSeT Hanna Lahti / Huomen GDI Hei, mitä täällä tapahtuu? Äiti? Eipäs kun opettaja. Kuka näistä asioista päättää? Ei, vaan kansanedustajat! Mihin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (1. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 3. vuosi nro VT2 _ 17/28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 23.3.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 3. vuosi nro VT2 _ 17/28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 23.3. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JERIKON VALTAUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupunki b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jatkoa edelliseen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Pegasosten ja yksisarvisten maa

Pegasosten ja yksisarvisten maa Pegasosten ja yksisarvisten maa Olipa kerran pegasos Lily joka asui perheensä kanssa pilvien päällä. Pegasokset ja yksisarviset ovat sodassa vaikka heillä on sama jumalatar alicorn tamma Alron. Lily ja

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 12.7.2010 2010/0137(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luettelon

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Vakaan uskon miehet

Nettiraamattu lapsille. Vakaan uskon miehet Nettiraamattu lapsille Vakaan uskon miehet Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

UKRAINAN KRIISI JA MEDIASOTA. Marja Manninen, Yle Uutiset, Moskova

UKRAINAN KRIISI JA MEDIASOTA. Marja Manninen, Yle Uutiset, Moskova UKRAINAN KRIISI JA MEDIASOTA Marja Manninen, Yle Uutiset, Moskova MISTÄ KAIKKI ALKOI? JA MIKSI? Taustalla syvä tyytymättömyys korruptioon ja taloustilanteeseen Lähtölaukauksena EU sopimuksen kariutuminen

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for

Lisätiedot

Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä

Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Erling Kagge Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Suomentanut Katriina Huttunen Gummerus I Jos en voi kävellä, kiivetä tai purjehtia pois maailmasta, olen opetellut sulkemaan sen ulkopuolelle. Oppiminen

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Ajankohtaisiin elokuviin liittyvää taustatietoa

Ajankohtaisiin elokuviin liittyvää taustatietoa TAUSTAKSI Ajankohtaisiin elokuviin liittyvää taustatietoa Elokuva: Muiden elämä (Das Leben der Anderen). Ohjaus Florian Henckel von Donnersmarck, pääosissa Ulrich Muhe, Martina Gedeck ja Sebastian Koch.

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. (ODL säätiö) perustettiin vuonna 1896 lähimmäisenrakkauden hengessä kouluttamaan

Lisätiedot

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA Lämmittely Selitä sana EDUSKUNTA EHDOKAS ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI JAISET KUNNAN- VELVOL- ÄÄNI- POLIITIKKO PUOLUE VALTUUSTO LISUUS OIKEUS Keskustellaan ÄÄNESTYS-

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Diktaattorin kuolema johti kaaokseen

Diktaattorin kuolema johti kaaokseen Kylmä sota puolueen mies stalinin pyöveli Diktaattorin kuolema johti kaaokseen Valtataistelu Kaikki kuolevat joskus paitsi Stalin. Neuvostoliitossa oli vaarallista edes ajatella aikaa ilman Stalinia. Kommunisti

Lisätiedot

Suomen sota päättyy. Vaaran vuodet

Suomen sota päättyy. Vaaran vuodet Suomen sota päättyy Vaaran vuodet Vaaran vuodet nimitystä on käytetty Suomessa toisen maailmansodan jälkeisestä epävarmasta ajanjaksosta, jolloin Suomen pelättiin muuttuvan kommunistiseksi valtioksi joko

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot