Lopetukseen kannattaa kiinnittää huomiota. Onko tarpeen kiitoksen jälkeen poistua musiikilla? Tarvitaanko useampi lopetus?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lopetukseen kannattaa kiinnittää huomiota. Onko tarpeen kiitoksen jälkeen poistua musiikilla? Tarvitaanko useampi lopetus?"

Transkriptio

1 KARJALAINEN NUORISOLIITTO KANSANTANSSILUOKITTELU 2013 TULOKSET YLEISARVIOT VUNUKAT JA NUORET Yleispalaute - pienistä - 14 vuotiaisiin Lopetukseen kannattaa kiinnittää huomiota. Onko tarpeen kiitoksen jälkeen poistua musiikilla? Tarvitaanko useampi lopetus? Ikäsarjojen välillä on olemassa taitotasollisesti suuret erot. Siirryttäessä ikäsarjoissa ylöspäin, tanssit olivat paremmin suhteessa taitotasoon. Pienimmillä ohjelma oli usein vaikea suhteessa tanssijoiden ikään, ohjelmat olivat pääsääntöisesti aikuismaisia. Kaivattiin lisää elementtejä lasten maailmasta, leikin kautta tekemistä, iloa ja riemua. Tarkkuutta askelikkojen loppuun asti tanssimiseen. Kaikki tanssissa olevat askeleet otetaan, vaikka oltaisiin jo perillä. Taitotason kasvaessa tarvitaan lisää voimaharjoittelua, jalan nivelten käytön hahmottamista sekä liikelaajuuksien kasvattamista. Yleispalaute, nuoret Kauttaaltaan esityksiä oli mukava katsoa. Nuorilla oli jo näkyvissä orastavaa esiintyjyyttä, persoonat erottuivat. Tanssitaidollisesti ja teknisesti ollaan jo pitkällä. Perusasiat ovat hyvin hallussa. Jalan nivelten hahmottaminen, liikelaajuus ja liikkeen suuntaaminen nousivat kehittämiskohteiksi. Nuoriso jytää! Musiikkipalaute, lapset ja nuoret Jos levymusiikkia käytetään, olisi se mietittävä kunnolla osaksi esitystä. Hyvä, että on lainapelimanneja, mutta jos ovat vain luokituksessa eivät anna ryhmästä koko kuvaa. Hienoa, että bändit olivat miettineet kokonaisuuksia. AIKUISET Yleispalaute, Avoin sarja Ohjelmakokonaisuudet olivat ryhmille tehdyt. Tilankäyttö oli yleisesti hyvää. Musiikki oli rytmisesti KARJALAINEN NUORISOLIITTO p

2 vahvaa ja tanssia tukevaa. Teknisissä kehityskohteissa korostuu ylävartalon vahvistaminen tanssin ja ilmaisun tueksi. Ryhmien teokset oli tehty eri lähtökohdista, osassa korostui tekninen osaaminen ja osa luotti ilmaisun voimaan. Molemmilla tavoilla saa aikaan hyvän ja mielenkiintoisen esityksen. Puvustus oli pääosin ryhmien ohjelmiin sopivaa. Yleispalaute, Yli 50v. Eri perinnealueilta kotoisin olevat tanssit tarvitsevat erilaisen tulkinnan. Ohjelmakokonaisuudet olivat pääosin ryhmille sopivat. Ryhmien ilmaisun rohkaisemiseen kannattaisi ottaa erilaisia ilmaisuharjoitteita. Näimme hienoja yhtenäisiä puvustuksia. Oli hienoa nähdä isoja ryhmiä, joissa oli paljon sekapareja. 2 LUOKITTELUKONSERTTI I 9:00-9:45 VUNUKAT 1. Pääkaupungin Karjalaiset Nuoret ry Taaperot Alle 7 v. Karjalainen Suloiset sipsuttajat 2. Pääkaupungin Karjalaiset Nuoret ry Riesku Alle 7 v. Karjalainen Raikkaat reippailijat 3. Hyvinkään Kansantanssijat ry Suhina 7-10 v. Karjalainen 4. Nokian karjalainen nuorisoseura Viuhakka 7-10 v. Karjalainen 5. Haminan seudun Karjala-seura ry Nuoret Tsäpperä7-10 v. Karjalainen 6. Haminan seudun Karjala-seura ry Nuoret Vilske 7-10 v. Karjalainen 7. Haminan seudun Karjala-seura ry Nuoret Klieka v. Karjalainen 8. Kangasalan Kansantanssijat ry Filurit v. Karjalainen LUOKITTELUKONSERTTI II 11:00-12:00 AIKUISET 1. Setlementtinuorten Itä-Suomen piiri ry Hökkyrät Yli 50 v. Setlementtiliitto 2. Setlementti Louhela Köpöttäjät Yli 50 v. Setlementtiliitto 3. Setlementti Louhela Laahustajat Yli 50 v. Setlementtiliitto 4. Hyvinkään Kansantanssijat ry Piirinki avoin Karjalainen

3 3 5. Salon Seudun Karjalaiset ry Nuoret Wilmat avoin Karjalainen LUOKITTELUKONSERTTI III 13:10-14:05 VUNUKAT 1. Imatran Seudun Karjalaiset ry Nuoret Lirpukat Alle 7 v. Karjalainen Iloiset tanssin taitajat 2. Auralan Kerhokeskus Väkkärät Alle 7 v. Setlementtiliitto Lennokkaat laulun lurittajat 3. Imatran Seudun Karjalaiset ry Nuoret Kiikkurit v. Karjalainen 4. Hämeenlinnan Karjala-Seura Varpuset v. Karjalainen 5. Hämeenlinnan Karjala-Seura Hippiäiset 7-10 v. Karjalainen Harrastusluokka 6. Auralan Kerhokeskus Kimara 7-10 v. Setlementtiliitto 7. Pääkaupungin karjalaiset nuoret Jenga 7-10 v. Karjalainen 8. Pääkaupungin Karjalaiset Nuoret Troppu v. Karjalainen 9. Vääksyn kansantanssijat Viikarit v. Karjalainen LUOKITTELUKONSERTTI IV 15:10-16:05 AIKUISET 1. Tampereen Nuorisoseura ry Vinkkarit avoin Suomen 2. Ahjolan Tanhuajat ry Maanantai-ryhmä avoin Setlementtiliitto

4 4 3. Ahjolan Tanhuajat ry Bygarit Yli 50 v Setlementtiliitto 4. Ahjolan Tanhuajat ry Tiistai-ryhmä Yli 50 v. Setlementtiliitto 5. Auralan Kerhokeskus Auralan aikuiset Yli 50 v. Setlementtiliitto 6. Pääkaupungin Karjalaiset Nuoret Soppa avoin Karjalainen LUOKITTELUKONSERTTI V 17:15-18:15 NUORET 1. Hyvinkään Kansantanssijat ry Rikurillat v. Karjalainen 2. Haminan seudun Karja-seura ry Nuoret Prinkku v. Karjalainen 3. Nurmijärven Tanssi- ja Musiikkiyhdistys ry Hyrrät v. Suomen 4. Hämeenlinnan Karjala-Seura, Nuorisojaosto Pääskyt v. Karjalainen 5. Pääkaupungin Karjalaiset Nuoret Roigu v. Karjalainen 6. Hyvinkään Kansantanssijat ry Usva v. Karjalainen LUOKITTELUKONSERTTI VI 19:15-20:05 AIKUISET 1. Nuorisoseura Rajan Nuoret ry K eiku avoin Suomen 2. Nuorisoseura Rajan Nuoret ry Kirkei avoin Suomen Harrastusluokka 3. Imatran Seudun Karjalaiset ry Nuoret Nestorit Yli 50 v. Karjalainen nuorisoliitto

5 5 4. Nurmijärven Tanssi- ja Musiikkiyhdistys ry Pörriäiset avoin Suomen 5. Pääkaupungin Karjalaiset Nuoret Pitko avoin Karjalainen TUOMARISTO ON VALINNUT SEURAAVAT RYHMÄT ESIINTYMÄÄN: Kevätpäivien sunnuntain pääjuhlaan: Alle 7v. Vunukat Lirpukat 7 10v. Vunukat Tsäpperä 11 14v. Vunukat Troppu 15 20v. Nuoret Usva Aikuiset, avoin sarja Soppa Aikuiset, yli 50v. Bygarit Karjalaisiin kesäjuhliin Poriin (vain Karjalaisen Nuorisoliiton ryhmiä) yksi 7-10v. vunukoiden ryhmä avajaisiin o Jenga 4-5 ryhmää kansantanssikonserttiin o Nestorit, Wilmat, Troppu, Usva, Lirpukat (varalla pääskyt) Folklandialle tammikuussa 2013 yksi Karjalaisen Nuorisoliiton ryhmä Pitko yksi Setlementtiliiton ryhmä Tiistai-ryhmä Erikoismaininta 2013 Erinomaisesta sävellyksestä ja sovituksesta sekä usean ryhmän säestyksestä Arttu Kunnasto PKN.

YLI 15-VUOTIAIDEN KANSANTANSSIRYHMIEN KATSELMUS TAVOITTEET, OHJEET, SÄÄNNÖT JA KRITEERIT 2017

YLI 15-VUOTIAIDEN KANSANTANSSIRYHMIEN KATSELMUS TAVOITTEET, OHJEET, SÄÄNNÖT JA KRITEERIT 2017 YLI 15-VUOTIAIDEN KANSANTANSSIRYHMIEN KATSELMUS TAVOITTEET, OHJEET, SÄÄNNÖT JA KRITEERIT 2017 TAVOITE Katselmuksen keskeisin tavoite on kansantanssin harrastajien tukeminen. Katselmukset toimivat foorumina

Lisätiedot

Tanssirallin säännöt ja arviointikriteerit

Tanssirallin säännöt ja arviointikriteerit Tanssiralli on Suomen Nuorisoseurat ry:n valtakunnallinen kansantanssikatselmus, joka on suunnattu alle 16-vuotiaiden harrastusryhmille. Tanssirallin tarkoituksena on aktivoida ryhmiä kehittämään harrastustoimintaansa.

Lisätiedot

KARJALAINEN NUORISOLIITTO TOIMINTAKERTOMUS 2011 1 TOIMINTAKERTOMUS 2011

KARJALAINEN NUORISOLIITTO TOIMINTAKERTOMUS 2011 1 TOIMINTAKERTOMUS 2011 KARJALAINEN NUORISOLIITTO TOIMINTAKERTOMUS 2011 1 TOIMINTAKERTOMUS 2011 KARJALAINEN NUORISOLIITTO TOIMINTAKERTOMUS 2011 2 Karjalainen Nuorisoliitto ry TOIMINTAKERTOMUS 2011 1. YLEISTÄ Vuoden 2011 teemana

Lisätiedot

Kalenakolli Repen tanssipaja: Capoeira, to 8.6. klo

Kalenakolli Repen tanssipaja: Capoeira, to 8.6. klo VOLTTI 17 Työpajat Paja Ryhmä Seura Yhteensä Kpl Kalenakolli Repen tanssipaja: Capoeira, to 8.6. klo.30-14.30 Kipinät, Ritinät, Vipinät ja TeTe Kerkkoon Nuorisoseura ry Kalenakolli Repen tanssipaja: Capoeira,

Lisätiedot

SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016

SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016 SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Kesä on tullut, pääskyset ovat jälleen täällä! Suuret kiitokset kaikille ohjaajille menneestä kerhokaudesta. Olette tehneet arvokasta ja tärkeää työtä!! Kesä tuo tulleessaan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 TOIMINTAKERTOMUS 2013 Karjalainen Nuorisoliitto ry TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sisältö 1. YLEISTÄ... 4 2. STRATEGISET PAINOPISTEALUEET JA TAVOITTEET VUOSILLE 2012 2016... 5 2.1. Karjalainen Nuorisoliitto on

Lisätiedot

KARJALAN LIITON JÄSENYHTEISÖJEN TOIMINTAKILPAILUT 2018 TULOKSET

KARJALAN LIITON JÄSENYHTEISÖJEN TOIMINTAKILPAILUT 2018 TULOKSET KARJALAN LIITON JÄSENYHTEISÖJEN TOIMINTAKILPAILUT 2018 TULOKSET Seurat yli 300 jäsentä 1 Hyvinkään Karjala-seura ry 9235 2 Oulun Karjalaseura ry 4707 Seurat 201-300 jäsentä 1 Paimion Karjalaseura ry 7261

Lisätiedot

KARJALAN LIITON JÄSENYHTEISÖJEN TOIMINTAKILPAILUT 2017 TULOKSET

KARJALAN LIITON JÄSENYHTEISÖJEN TOIMINTAKILPAILUT 2017 TULOKSET KARJALAN LIITON JÄSENYHTEISÖJEN TOIMINTAKILPAILUT 2017 TULOKSET Seurat yli 300 jäsentä 1 Hyvinkään Karjala-seura ry 7931 2 Oulun Karjalaseura ry 4693 Seurat 201-300 jäsentä 1 Paimion Karjalaseura ry 8019

Lisätiedot

Välkkä PIHAMASURKKA. Askelsarjoja: Kalenat 2019 Taitotaso C Koreografia Jutta Wrangén Musiikki J-P Piirainen

Välkkä PIHAMASURKKA. Askelsarjoja: Kalenat 2019 Taitotaso C Koreografia Jutta Wrangén Musiikki J-P Piirainen Kalenat 2019 Taitotaso C Koreografia Jutta Wrangén Musiikki J-P Piirainen Välkkä PIHMSURKK Musiikin rakenne: Intro,,, välike,,, välike,,, outro Tahtien numerointi ei vastaa musiikin kulkua, vaan antaa

Lisätiedot

KOULULAISTEN MUODOSTELMALUISTELUKILPAILUT MALLIOHJELMA JA KILPAILUOHJEET

KOULULAISTEN MUODOSTELMALUISTELUKILPAILUT MALLIOHJELMA JA KILPAILUOHJEET KOULULAISTEN MUODOSTELMALUISTELUKILPAILUT MALLIOHJELMA JA KILPAILUOHJEET SUOMEN TAITOLUISTELULIITTO ry Radiokatu 20, 00093 SLU office@stll.fi www.stll.fi Koululaisten muodostelmaluistelukilpailu Kenelle?

Lisätiedot

Leskisillä. Pispalan Sottiisi 2018 Taitotaso A Kor. Jutta Wrangén

Leskisillä. Pispalan Sottiisi 2018 Taitotaso A Kor. Jutta Wrangén Leskisillä Alkuasento: Seisotaan paripiirissä käsi kädessä kohti vastapäivää Viejä= riemu, seuraaja= ilo Suluissa vuoron kesto iskuissa 1.Vanhoilla virsuilla Intro Ei ole leskeä Mitkäs sil on jalassa Odotetaan

Lisätiedot

KARJALAISEN KULTTUURIN EDISTÄMISSÄÄTIÖ VUODELLE 2014 MYÖNNETYT TIEDE-, TAIDE- JA KULTTUURITOIMINNAN APURAHAT

KARJALAISEN KULTTUURIN EDISTÄMISSÄÄTIÖ VUODELLE 2014 MYÖNNETYT TIEDE-, TAIDE- JA KULTTUURITOIMINNAN APURAHAT KARJALAISEN KULTTUURIN EDISTÄMISSÄÄTIÖ VUODELLE 2014 MYÖNNETYT TIEDE-, TAIDE- JA KULTTUURITOIMINNAN APURAHAT TIEDEAPURAHAT Itä-Suomen yliopisto, Sivakka-Rasimäki tutkimusryhmä 4.000 Sivakka-Rasimäki -tutkimuksen

Lisätiedot

KUOROT ORKESTERIT. Sivela 19.3.2015 Kulttuuriharrastusyhdistysten toiminta-avustukset 2015. Sivu 1 (5)

KUOROT ORKESTERIT. Sivela 19.3.2015 Kulttuuriharrastusyhdistysten toiminta-avustukset 2015. Sivu 1 (5) Sivela 19.3. Kulttuuriharrastusyhdistysten toiminta-avustukset KUOROT 1 A vot! ry 1 000 300 600 2 Harjun Kamarikuoron yhdistys ry 1 000 800 1 000 3 Händel-kuoro 5 000 1 100 1 100 4 Jäämien kuoro ry 700

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2012 Karjalainen Nuorisoliitto ry TOIMINTASUUNNITELMA 2012 Sisältö 1. YLEISTÄ... 4 2. STRATEGISET PAINOPISTEALUEET JA TAVOITTEET VUOSILLE 2012 2016... 5 2.1. Karjalainen Nuorisoliitto

Lisätiedot

Järjestökysely2015 Survey. Järjestökysely 2015

Järjestökysely2015 Survey. Järjestökysely 2015 1 / 10 15.9.2015 14:07 Järjestökysely2015 Järjestökysely 2015 Ensi vuonna aletaan työstää Karjalaisen Nuorisoliiton strategiaa vuosille 2017-2021. Siihen liittyen keräämme tietoja jäseniltämme tämän kyselyn

Lisätiedot

Vihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa

Vihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa Vihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa 8.2.2008 sekä yhdistysten edustajamäärät puoluekokouksessa 2008 (sääntöjen 22 perusteella) (tilanne 3.3.08 huhtikuussa hyväksyttävät

Lisätiedot

SHOWTANSSIKILPAILU SHOW DANCE COMPETITION

SHOWTANSSIKILPAILU SHOW DANCE COMPETITION SHOWTANSSIKILPAILU SHOW DANCE COMPETITION Tanssikilpailun historia ja arvopohja Helmi-tanssikilpailun idea lähti toiveesta ja tarpeesta saada Pääkaupunkiseudulle lisää hyväntahtoisia tanssikilpailuja nuorille

Lisätiedot

Kuva: Juho Aropaasi. Sataman valot. la klo 16 23

Kuva: Juho Aropaasi. Sataman valot. la klo 16 23 Kuva: Juho Aropaasi Sataman valot la 25.8. klo 16 23 Tapahtuma-alue 1 22 8 7 3 6 5 3 4 1 Toritasanne: info, toimijoiden esittelypisteet 2 Päälava: tanssia, kuoro-, puhallin- ja bändimusiikkia 3 Väriympyrä:

Lisätiedot

Liisa Laaksosen kansio/ vuodet 53 71 (kirjoittanut Riitta Korhonen 4.10.08)

Liisa Laaksosen kansio/ vuodet 53 71 (kirjoittanut Riitta Korhonen 4.10.08) Liisa Laaksosen kansio/ vuodet 53 71 (kirjoittanut Riitta Korhonen 4.10.08) 71 1. Tampereen Setlementtien Tanhuajat / Toimintaa vuonna 1976 16.1.1976 / 1 3 sivua 2. Suomalaisen Kansantanssin Ystävät ry.

Lisätiedot

Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa. Ninni Heiniö ja Pia Puustelli

Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa. Ninni Heiniö ja Pia Puustelli Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa Ninni Heiniö ja Pia Puustelli Esiripun noustessa Sekä esiintyjillä että yleisöllä on aktiivinen rooli esitystapahtumassa -> vuorovaikutus Esitystilanteessa

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA POGOSTAN KOULU 1. TOIMINTA-AJATUS Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain (19.12.2003/1136)

Lisätiedot

FolkJam Goes Wanhat. Vastuut eli tanssiin kutsut (Kuuteen menevä osa) A1 Vuorovastuu tytöt

FolkJam Goes Wanhat. Vastuut eli tanssiin kutsut (Kuuteen menevä osa) A1 Vuorovastuu tytöt FolkJam Goes Wanhat FolkJam -tanssi vanhoille tai muuhun koulujen juhla tai esitystoimintaan. Tanssi pohjautuu musiikin tyylin mukaisesti karjalaiseen tanssiperinteeseen. FolkJam Goes Wanhat on kevyesti

Lisätiedot

Karjalan Liiton jäsenyhteisöjen toimintakilpailut 2015 TULOKSET. Seurat yli 300 jäsentä 1 Hyvinkään Karjala-seura ry Oulun Karjalaseura ry 3139

Karjalan Liiton jäsenyhteisöjen toimintakilpailut 2015 TULOKSET. Seurat yli 300 jäsentä 1 Hyvinkään Karjala-seura ry Oulun Karjalaseura ry 3139 Karjalan Liiton jäsenyhteisöjen toimintakilpailut 2015 TULOKSET Seurat yli 300 jäsentä 1 Hyvinkään Karjala-seura ry 5354 2 Oulun Karjalaseura ry 3139 Seurat 201-300 jäsentä 1 Paimion Karjalaseura ry 5209

Lisätiedot

Let`s dance cup 2016

Let`s dance cup 2016 Moi! Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus järjestää Let's dance cup 2016 tanssitapahtuman, sunnuntaina 6.3 Gloriassa! (Pieni Roobertinkatu 12-14, Helsinki ) Karsinnat klo:9:00 Finaalit klo:16:00 Tapahtumaan

Lisätiedot

Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa

Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa Ahjolan kansalaisopisto Ahjolan kannatusyhdistys ry 10 000 Auralan kansalaisopisto Auralan Setlementti 7 000 Autere-opisto Mänttä-Vilppulan

Lisätiedot

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan Puoluekokous 17. 18.6.2017 - äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajia Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki

Lisätiedot

Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland

Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry perustettiin vuonna 1970 päämääränään suomalaisen kansantanssin ja kansanperinteen vaaliminen ja tunnetuksi tekeminen. Kansantanssin

Lisätiedot

Puoluekokousedustajiin. EdustajiaErityistä Puoluekokousedustajat 2009 (päivitetty 20.4.)

Puoluekokousedustajiin. EdustajiaErityistä Puoluekokousedustajat 2009 (päivitetty 20.4.) Yhdistys EdustajiaErityistä Puoluekokousedustajat 009 (päivitetty 0.4.) Etelä-Savo Mikkelin Seudun Vihreät ry 3 Pieksämäen seudun vihreät ry Rantasalmen vihreät ry Ristiinan vihreät ry Savonlinnan Seudun

Lisätiedot

IF-ryhmän tavoitteena on harrastemainen taitoluisteluharrastus, luistelun ilo ja onnistumisien kokeminen.

IF-ryhmän tavoitteena on harrastemainen taitoluisteluharrastus, luistelun ilo ja onnistumisien kokeminen. Taitoluistelijan polku Seinäjoen Taitoluistelijat ry LUISTELUKOULU Luisteluharrastus alkaa usein luistelukoulusta. Luistelukouluun tullaan pääsääntöisesti 3-4 vuotiaana. Luistelukoulujen tavoitteena on

Lisätiedot

Hei! Kilpailulajit ja ikäsarjat: Disco, Discofreestyle, Hiphop sekä showcase

Hei! Kilpailulajit ja ikäsarjat: Disco, Discofreestyle, Hiphop sekä showcase Hei! Kiitos ilmoittautumisestasi Let s Dance cup tanssitapahtumaan. Tapahtumaa vietetään siis sunnuntaina 6.3.2016 Kulttuuriareena Gloriassa. Osoite: Pikku Roobertinkatu 12-14, 00120 Helsinki. Helsingin

Lisätiedot

Sairaaloiden tuottavuustiedot 2012 (ennakkotiedot)

Sairaaloiden tuottavuustiedot 2012 (ennakkotiedot) Sairaaloiden tuottavuustiedot 2012 (ennakkotiedot) Sairaaloiden tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari Kuopio 8.11.2013 Pirjo Häkkinen 8.11.2013 Sairaaloiden tuottavuustiedot 2012 (ennakkotiedot) Pirjo Häkkinen

Lisätiedot

Yhdistys. Puoluekokous 2010: yhdistysten edustajamäärät piiri- ja liittojärjestöt listan lopussa erikseen. Puoluekokousedustajia

Yhdistys. Puoluekokous 2010: yhdistysten edustajamäärät piiri- ja liittojärjestöt listan lopussa erikseen. Puoluekokousedustajia Puoluekokous 2010: yhdistysten edustajamäärät piiri- ja liittojärjestöt listan lopussa erikseen Puoluekokousedustajia Yhdistys 2010 Piiri Joroisten vihreät ry 0 Etelä-Savo Kerimäen Vihreät ry 1 Etelä-Savo

Lisätiedot

130-vuotias kansallispuku suomalaisuuden viivakoodi. lue lisää s. 4. Kerro oma mielipiteesi mitä kansantanssi on vuonna 2025, ohjeet s.

130-vuotias kansallispuku suomalaisuuden viivakoodi. lue lisää s. 4. Kerro oma mielipiteesi mitä kansantanssi on vuonna 2025, ohjeet s. Hyvinkään Kansantanssijat ry:n jäsenlehti Kymmenes vuosikerta www.hyvinkaankansantanssijat.fi 1 / 2015 Kerro oma mielipiteesi mitä kansantanssi on vuonna 2025, ohjeet s. 5 130-vuotias kansallispuku suomalaisuuden

Lisätiedot

Vapaa sivistystyön opintoseteliavustukset, kansalaisopistot 2016

Vapaa sivistystyön opintoseteliavustukset, kansalaisopistot 2016 Vapaa sivistystyön opintoseteliavustukset, kansalaisopistot 2016 Opintosetelita voidaan vuonna 2016 myöntää kansalaisopistoille, kansanopistoille sekä opintokeskuksille. Kaikkiaan avusta haettiin 8,3 miljoonan

Lisätiedot

Kinnunen Mika, filosofian maisteri 10.000 Urho Kekkosen poliittisia suhdeverkostoja kokoomukseen v. 1956-1968 käsittelevän väitöskirjatyön kuluihin.

Kinnunen Mika, filosofian maisteri 10.000 Urho Kekkosen poliittisia suhdeverkostoja kokoomukseen v. 1956-1968 käsittelevän väitöskirjatyön kuluihin. 2013 MYÖNNETYT TIEDE-, TAIDE- JA KULTTUURITOIMINNAN APURAHAT TIEDEAPURAHAT Böök Netta, arkkitehti 21.700 Toista maailmansotaa edeltäneen ajan rakennusperinnön käyttöä luovutetulla Kurkijoella käsittelevään

Lisätiedot

Yhdistyspäivä

Yhdistyspäivä Yhdistyspäivä 7.4.2017 Esiintyminen Joissa ihmiset puhuvat toistensa kanssa ovat esiintymistilanteita (Pelias1992). Suppeammin vain teatteri-ilmaisu tai esteettisen tekstin esittäminen Tavallisimpia esiintymisiä

Lisätiedot

KUOROT ORKESTERIT. Sivela Kulttuuriharrastusyhdistysten toiminta-avustukset Sivu 1 (5)

KUOROT ORKESTERIT. Sivela Kulttuuriharrastusyhdistysten toiminta-avustukset Sivu 1 (5) KUOROT Esitys 1 A vot! ry 1 200 600 500 2 Harjun Kamarikuoron yhdistys ry 1 000 1 000 900 3 * Händel-kuoro ry 2 300 1 100 1 200 4 * Jäämien kuoro ry 1 000 600 500 5 Kamarikuoro Camena ry 1 000 700 700

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Karjalainen Nuorisoliitto, toimintakertomus 2016 1 Karjalainen Nuorisoliitto ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 Sisällys PIIRAKOIDEN TUUNAUSTA JA KANSANTANSSIN RIEMUVUOTTA 4 2. STRATEGISET

Lisätiedot

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ PIKKU-VETURI Pikku-Veturi on perheiden kohtaamispaikka Perhekeskus Pikku-Veturissa toimii maksuton, kaikille avoin päiväkoti. Avoin päiväkoti on perheiden kohtaamispaikka,

Lisätiedot

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Nuoria Somettaa Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Vastaajien ikävuosien keskiarvo on 14 vuotta. Vastaajien ikäjakauma 16 16 16 16 16 17 17 17 17 17 17 17 18 18 19 20 20 10 10 10 11 11

Lisätiedot

POP UP kahvilapäivä

POP UP kahvilapäivä POP UP kahvilapäivä 20.5.2017 POP UP -kahvilapäivä Kansainvälisenä ravintolapäivänä 20.5 Järjestettiin toista kertaa Osa Suomi100 ohjelmaa Mukana 24 paikallisyhdistystä Mukana olleet yhdistykset: Laukaan

Lisätiedot

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan Puoluekokous 16.-17.6.2018 - äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajia Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki 6

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Karjalainen Nuorisoliitto ry TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SISÄLLYS 1. Karjalaisten tarinoiden teemavuosi - #Juuret... 3 2. STRATEGISET PAINOPISTEALUEET JA TAVOITTEET... 3 2.1 Karjalainen

Lisätiedot

Myönnetyt valtionavustukset

Myönnetyt valtionavustukset Lähes 4 miljoonaa euroa toiminnan järjestämiseksi lapsille ja nuorille vuoden 2018 määrärahoista Lounais-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt valtionavustusta 3 820 000 euroa nuorten tukemiseen. Etsivään

Lisätiedot

VUODELLE 2016 MYÖNNETYT TIEDE- TAIDE- JA MUUT KULTTUURITOIMINNAN APURAHAT

VUODELLE 2016 MYÖNNETYT TIEDE- TAIDE- JA MUUT KULTTUURITOIMINNAN APURAHAT KARJALAISEN KULTTUURIN EDISTÄMISSÄÄTIÖ VUODELLE 2016 MYÖNNETYT TIEDE- TAIDE- JA MUUT KULTTUURITOIMINNAN APURAHAT TIEDE Itä-Suomen yliopisto / Filosofinen tiedekunta, humanistinen osasto Raja-Karjalan ja

Lisätiedot

ML Helsingin piirin aluemestaruuskilpailut, Järjestäjä: HTK , Helsingin jäähalli Creme De Ments SARJA: Aikuiset Luistelujärjestys 1

ML Helsingin piirin aluemestaruuskilpailut, Järjestäjä: HTK , Helsingin jäähalli Creme De Ments SARJA: Aikuiset Luistelujärjestys 1 ML Helsingin piirin aluemestaruuskilpailut, Järjestäjä: HTK 7 16.3.2013, Helsingin jäähalli Creme De Ments SARJA: Aikuiset Luistelujärjestys 1 Elementit 24,50 Osa-alueet 21,75-2,00 Yhteensä 44,25 Vertailuarvo

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Vanhusten viikko 1.10.2017 klo:15.00 Helluntai SRK Helluntai SRK - Vanhusten viikko 2.10.2017 klo:13.00 HallinPalvelutalo Bingo talon asukkaille - Vanhusten

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsingin seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsingin seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Helsingin seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

AVUSTUKSET LASTEN JA NUORTEN PAIKALLISEEN HARRASTUSTOIMINTAAN V. 2015

AVUSTUKSET LASTEN JA NUORTEN PAIKALLISEEN HARRASTUSTOIMINTAAN V. 2015 AVUSTUKSET LASTEN JA NUORTEN PAIKALLISEEN HARRASTUSTOIMINTAAN V. 2015 KYMI Imatra Imatran kaupunki, Musiikkiopisto 3000 Lappeenranta Lappeenrannan Taideyhdistys ry 1500 Lappeenranta Saimaan Nuorisoseurat

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

TEKSTI: ANU VIROLAINEN, KUVAT: LAURA SILLANPÄÄ. Sukupuu. Vinkkejä opettajalle. Karjalainen Nuorisoliitto

TEKSTI: ANU VIROLAINEN, KUVAT: LAURA SILLANPÄÄ. Sukupuu. Vinkkejä opettajalle. Karjalainen Nuorisoliitto TEKSTI: ANU VIROLAINEN, KUVAT: LAURA SILLANPÄÄ Sukupuu Vinkkejä opettajalle Karjalainen Nuorisoliitto TEKIJÄN TERVEISET Ensin oli idea Karjalaisesta Vauvakirjasta, jonka toteutuksen halusin ja sain vastuulleni

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen omakuva (piirustus tai kuva) Lapsen nimi: Syntymäaika: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: Tämä suunnitelma yhdessä hoitosopimuksen kanssa on varhaiskasvatuksen perusta

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Osakemerkintä / KuntaPro Oy

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Osakemerkintä / KuntaPro Oy KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Osakemerkintä / KuntaPro Oy Miksi KuntaPro Oy Käyttöön nykyaikaiset, automatisoidut järjestelmät KuntaPron kustannustehokkaat tukipalvelut KuntaPron hankintapalvelut KuntaPron resurssien

Lisätiedot

Puoluekokous : äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan.

Puoluekokous : äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan. Puoluekokous 15.-16.6.2019: äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan. Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajat Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki 5

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2018

Yhdistysluettelo 2018 Yhdistysluettelo 2018 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2018 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 38 1 ANJALANKOSKEN KVT RY 117

Lisätiedot

Lindy Hop sääntötarkennukset Lahti 2015

Lindy Hop sääntötarkennukset Lahti 2015 Lindy Hop sääntötarkennukset Lahti 2015 Karsinnat: Karsinnoissa kaikissa luokissa ja sarjoissa tanssitaan yksi kierros. Lattialla saa olla useita pareja samaan aikaan. Musiikin kesto on intro + 1,30 min

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2017

Yhdistysluettelo 2017 Yhdistysluettelo 2017 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2017 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 41 1 ALAVIESKAN KVT RY 41 1

Lisätiedot

LIIKUNTATUNNILLA! B-TAITOTASO Koreografia: Paula Kettu Musiikin sävellys ja sovitus: J-P Piirainen

LIIKUNTATUNNILLA! B-TAITOTASO Koreografia: Paula Kettu Musiikin sävellys ja sovitus: J-P Piirainen LIIKUNTATUNNILLA! B-TAITOTASO Koreografia: Paula Kettu Musiikin sävellys ja sovitus: J-P Piirainen Tanssit: 1. Liikuntasalin lattialla tapahtuu (jenkka) 2. Kivulias polska Tervetuloa liikuntatunnille!

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU Honkajoen kunta Sivistystoimi Varhaiskasvatus KIS KIS KISSANPOIKA KISSA TANSSII JÄÄLLÄ SUKAT KENGÄT KAINALOSSA HIENO PAITA PÄÄLLÄ VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU 3-5 VUOTIAAT Lapsen nimi Syntymäaika Päivähoitopaikka

Lisätiedot

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan.

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. 1 Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. Etelä-Suomi Altia Oyj A sikkalan kunnan vesilaito s Espoon Vesi

Lisätiedot

KANSANMUSIIKIN JA KANSANTANSSIN HARRASTAJAKENTTÄ (Päivi Ylönen- Viiri & Pia Pyykkinen)

KANSANMUSIIKIN JA KANSANTANSSIN HARRASTAJAKENTTÄ (Päivi Ylönen- Viiri & Pia Pyykkinen) KANSANMUSIIKIN JA KANSANTANSSIN HARRASTAJAKENTTÄ (Päivi Ylönen- Viiri & Pia Pyykkinen) NYKYTILANNE Kansanmusiikin ja kansantanssin harrastajakenttä on Suomessa laaja ja monimuotoinen. Harrastajien joukossa

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN PAIKALLISEN HARRASTUSTOIMINNAN AVUSTUKSET VUONNA 2016

LASTEN JA NUORTEN PAIKALLISEN HARRASTUSTOIMINNAN AVUSTUKSET VUONNA 2016 LASTEN JA NUORTEN PAIKALLISEN HARRASTUSTOIMINNAN AVUSTUKSET VUONNA 2016 ETELÄ-POHJANMAA Hakija Alajärven 4H-yhdistys ry Alavuden 4H-yhdistys 700 Alavuden kaupunki 3 500 Etelä-Pohjanmaan Icehearts ry Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Sisällys 1 Muistelua vuosien takaa. 3 Pääkirjoitus. 1 Tunnelmia juhlasta. 4

Sisällys 1 Muistelua vuosien takaa. 3 Pääkirjoitus. 1 Tunnelmia juhlasta. 4 TIKKURISTI Hyvinkään Kansantanssijat ry, Venlankatu 4 A 8, 05830 Hyvinkää hyka@luukku.com Hyvinkään Kansantan ssijat ry 35 vuotta 19 74-2 009 Juhlanumero Sisällys 1 Muistelua vuosien takaa. 3 Pääkirjoitus.

Lisätiedot

MAALISKUU 2019 numero 58

MAALISKUU 2019 numero 58 MAALISKUU 2019 numero 58 Tampereen Työväenopiston Tanhuajat ry SISÄLLYSLUETTELO Tanhun Taika sivu nro Tampereen Työväenopiston Tanhuajat Jäsenlehti TOIMITUS Päätoimittaja Osmo Muro puhelin 040-5054452,

Lisätiedot

MATKALLA KATSELMUKSEEN

MATKALLA KATSELMUKSEEN MATKALLA KATSELMUKSEEN Suomen Nuorisoseurojen ohjaajan opas kohti Tanssirallia ja muita kansantanssikatselmuksia Pekka Kinnunen Kirsi Raetsaari Elina Weckström päivitys 2013 Anu Kokkonen päivitys 2015

Lisätiedot

KOIVISTON POLSKA. kävely-, puolijuoksu- ja hyppyaskelia sekä kanta- ja varvashyppy askelia tanssijat seisovat piirin kehällä kädet vapaina

KOIVISTON POLSKA. kävely-, puolijuoksu- ja hyppyaskelia sekä kanta- ja varvashyppy askelia tanssijat seisovat piirin kehällä kädet vapaina KOIVISTON POLSKA Tämän karjalaiseksi tanssiksi nimetyn sommitelman muistiinmerkitsi Anni Collan julkaisuun Suomalainen Kisapirtti. Kansantanssin Riemuvuoden 2016 yhteisohjelmiin tanssin on versioinut Petri

Lisätiedot

Musiikkiteatteri-ilmaisun opetussuunnitelma

Musiikkiteatteri-ilmaisun opetussuunnitelma Vantaan musiikkiopisto 1 Musiikkiteatteri-ilmaisun opetussuunnitelma Musiikkiteatteri-ilmaisu on oppiaine, jonka tavoitteena on oppilaan musiikkikäsityksen monipuolistuminen sekä esiintymisvarmuuden ja

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kerhoihin karjalaisia perinteitä Pirjo Lahtinen, Hilkka Talja, Sari Kellokumpu

Lasten ja nuorten kerhoihin karjalaisia perinteitä Pirjo Lahtinen, Hilkka Talja, Sari Kellokumpu Lasten ja nuorten kerhoihin karjalaisia perinteitä Yhteisöllisyyden rakentaminen ja kerhojen suunnittelu Mietitään yhdessä, mikä voisi olla taustajärjestö - koulu - seurakunta - nuorisojärjestö - Karjalan

Lisätiedot

AVUSTUKSET: VALTAKUNNALLISET KULTTUURITAPAHTUMAT

AVUSTUKSET: VALTAKUNNALLISET KULTTUURITAPAHTUMAT AVUSTUKSET: VALTAKUNNALLISET KULTTUURITAPAHTUMAT Tukea saavat tapahtumat ja yhteisöt vuonna Hakijan nimi Käyttötarkoitus PÄÄTÖS MK Aasia Helsingissä yhdistys ry Alvar Aalto Säätiö/Alvar Aalto Akatemia

Lisätiedot

POHJANMAAN ELY-KESKUS LASTEN JA NUORTEN PAIKALLISEN HARRASTUSTOIMINNAN AVUSTUKSET VUONNA 2013 ETELÄ-POHJANMAA. Alajärven 4H-yhdistys ry 2 500 1

POHJANMAAN ELY-KESKUS LASTEN JA NUORTEN PAIKALLISEN HARRASTUSTOIMINNAN AVUSTUKSET VUONNA 2013 ETELÄ-POHJANMAA. Alajärven 4H-yhdistys ry 2 500 1 POHJANMAAN ELY-KESKUS LASTEN JA NUORTEN PAIKALLISEN HARRASTUSTOIMINNAN AVUSTUKSET VUONNA 203 ETELÄ-POHJANMAA Alajärven 4H-yhdistys ry Alajärven nuorisoseura 000 Alavuden 4H-yhdistys 000 Alavuden kaupunki

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

MONIKKO=YKSIKKÖ (D-taitotaso) Koreografia: Paula Kettu Musiikin sävellys ja sovitus: J-P Piirainen

MONIKKO=YKSIKKÖ (D-taitotaso) Koreografia: Paula Kettu Musiikin sävellys ja sovitus: J-P Piirainen MONIKKO=YKSIKKÖ (D-taitotaso) Koreografia: Paula Kettu Musiikin sävellys ja sovitus: J-P Piirainen Silmien sulkemisen jälkeen on hyvä katsoa kunnolla itseään sekä ympärillä olevia ja löytää omat värijengit,

Lisätiedot

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa Paloaukean päiväkoti Eläimet mukana päiväkodin arjessa Heti sisään astuessa me isin ja äidin kanssa tiedämme, mitä päiväkodissa tapahtuu tällä viikolla. Seinällä, melkein katossa asti on iso näyttö. Näytöllä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Karjalainen Nuorisoliitto ry TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Sisältö 1. YLEISTÄ... 4 2. STRATEGISET PAINOPISTEALUEET JA TAVOITTEET VUOSILLE 2012 2016... 5 2.1. Karjalainen Nuorisoliitto

Lisätiedot

Vaalikokouksessa hyväksyttiin. uusi puheenjohtaja. Miten villasukat, kamera ja liitoorava. ohjaamiseen? s. 8-9

Vaalikokouksessa hyväksyttiin. uusi puheenjohtaja. Miten villasukat, kamera ja liitoorava. ohjaamiseen? s. 8-9 Hyvinkään Kansantanssijat ry:n jäsenlehti Kahdeksas vuosikerta www.hyvinkaankansantanssijat.fi 3 / 2013 Vaalikokouksessa hyväksyttiin uudet säännöt ja valittiin uusi puheenjohtaja Sivulla 5 kerrotaan mitä

Lisätiedot

TIKKURISTI. Pääkirjoitus Birgitta Sipilä

TIKKURISTI. Pääkirjoitus Birgitta Sipilä TIKKURISTI 3.3.2009 Neljäs vuo sikerta, numero 1 Hyvinkään Kansantanssijat ry, Venlankatu 4 A 8, 05830 Hyvinkää hyka@luukku.com Sisällys 1 Karjalaiset kesäjuhlat Tampereella 7 Pääkirjoitus 1 Pukunurkka

Lisätiedot

Opintosetelityyppistä avustusta myönnettiin seuraavasti:

Opintosetelityyppistä avustusta myönnettiin seuraavasti: KANSALAISOPISTOJEN OPINTOSETELITYYPPISET AVUSTUKSET 2007 Valtion vuoden 2007 talousarvion momentille 29.30.30 osoitettiin määrärahat kansalaisopistojen opintosetelityyppistä valtionavustusta varten. Opintosetelityyppiset

Lisätiedot

Kansallisten sarjojen 2. valintakilpailut Lohko 2 EVT , Tikkurila, Vantaa AIKUISET

Kansallisten sarjojen 2. valintakilpailut Lohko 2 EVT , Tikkurila, Vantaa AIKUISET Kansallisten sarjojen 2. valintakilpailut Lohko 2 EVT 06.02.2016, Tikkurila, Vantaa AIKUISET Luistelujärjestys Sijoitus Joukkue Seura Elementit Osa-alueet Vähennykset Yhteensä 8 1 Team Conclusion PoriTa

Lisätiedot

LIITE 2 YLEISRADIO OY:N JA SUOMEN NÄYTTELIJÄLIITTO RY:N YM. VÄLISEEN 1.5.2010 PÄIVÄTTYYN SOPIMUKSEEN LIITTYVÄT TELEVISION PALKKIOT 1.4.

LIITE 2 YLEISRADIO OY:N JA SUOMEN NÄYTTELIJÄLIITTO RY:N YM. VÄLISEEN 1.5.2010 PÄIVÄTTYYN SOPIMUKSEEN LIITTYVÄT TELEVISION PALKKIOT 1.4. 1.4.2011 alkaen 1(7) YLEISRADIO OY:N JA SUOMEN NÄYTTELIJÄLIITTO RY:N YM. VÄLISEEN 1.5.2010 PÄIVÄTTYYN SOPIMUKSEEN LIITTYVÄT TELEVISION PALKKIOT 1.4.2011 ALKAEN I OHJAAJAT Ohjaajan palkkio määräytyy ohjelman

Lisätiedot

2. Aika Perjantai, Tapahtuma ajoittuu lavakokeiluineen n välille. Lopullinen aikataulu julkaistaan mennessä.

2. Aika Perjantai, Tapahtuma ajoittuu lavakokeiluineen n välille. Lopullinen aikataulu julkaistaan mennessä. 1. Kilpailupaikka Ylöjärven urheilutalo, Koulutie 6 2. Aika Perjantai, 24.5.2019 Tapahtuma ajoittuu lavakokeiluineen n. 16.30-21.30 välille. Lopullinen aikataulu julkaistaan 15.3. mennessä. 3. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

ML kansalliset sarjat 1. valintakilpailu, lohko I , Barona Aeena, Espoo Aikuiset

ML kansalliset sarjat 1. valintakilpailu, lohko I , Barona Aeena, Espoo Aikuiset ML kansalliset sarjat 1. valintakilpailu, lohko I 22.11.2014, Barona Aeena, Espoo Aikuiset LuisteluSijoitusJoukkue Seura Elementit Osa-alueet Vähennykset Yhteensä Vertailuarvo 7 1 Team Antique HSK 34,40

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA KANSANTANSSIN OHJAAJAKOULUTUKSEEN

OPETUSSUUNNITELMA KANSANTANSSIN OHJAAJAKOULUTUKSEEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANTANSSIN OHJAAJAKOULUTUKSEEN Sisällysluettelo 1. Taustaa... 2 2. Koulutuksen tavoitteet... 2 3. Koulutuksen kohderyhmä... 2 4. Opiskelu ja oppimisympäristöt... 2 5. Koulutuksen sisältö

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

MARRASKUU 2018 numero 57

MARRASKUU 2018 numero 57 MARRASKUU 2018 numero 57 Tampereen Työväenopiston Tanhuajat ry Tanhun Taika Tampereen Työväenopiston Tanhuajat Jäsenlehti TOIMITUS Päätoimittaja Osmo Muro puhelin 040-5054452, sähköposti osmo.muro@kolumbus.fi

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI HARMONIKKA

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI HARMONIKKA AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI HARMONIKKA Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 KANSANMUSIIKKI-HARMONIKKA KANSANMUSIIKKI-HARMONIKAN VALMENNUSOPETUS Soiton ilo, kiinnostuksen

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

Projekti-insinööri, DI Maija Renkonen 21.5.2015. Vesihuoltolaki (119/2001) uudistui 1.9.2014

Projekti-insinööri, DI Maija Renkonen 21.5.2015. Vesihuoltolaki (119/2001) uudistui 1.9.2014 Vesihuollon kehittäminen ja ohjaaminen -projekti Vesihuolto 2015 Projekti-insinööri, DI Maija Renkonen Projektin tausta Vesihuoltolaki (119/2001) uudistui 1.9.2014» Lain 5 :stä poistui velvollisuus laatia

Lisätiedot

GraniFolk 2016 festuppvisning / kenttäohjelma s. 1

GraniFolk 2016 festuppvisning / kenttäohjelma s. 1 GraniFolk 2016 festuppvisning / kenttäohjelma 12.6.2016 s. 1 1. Inmarsch + 2 danser Fyra organisationer från vart sitt hörn med egen förbundsfana i spetsen. Finlands flagga går från fonden till planens

Lisätiedot

Martat Lapsiperheiden tukena Kirsi Rissanen ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry

Martat Lapsiperheiden tukena Kirsi Rissanen ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry Kotirumba rullaamaan Martat Lapsiperheiden tukena Kirsi Rissanen ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry Marttaliitto on perustettu v. 1899 Kansalaisjärjestönä Martat edistää kotien ja perheiden

Lisätiedot

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA,

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, ILMAISTA TOIMINTAA MONENIKÄISILLE! ILMOITTAUTUMINEN 1. JA 2.8. kotisivujen kautta! LAULUA, LIIKUNTAA, TOUHUA, MUSIIKKIA, PYHÄKOULUA, KERHOJA PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT,

Lisätiedot

R E S P E C T - P R O J E C T

R E S P E C T - P R O J E C T R E S P E C T - P R O J E C T L i i k k u k a a - S p o r t s F o r A l l Liikkukaa Sports For All, RESPECT-campaign Me uskomme, että nuoret tarvitsevat sellaisia roolimalleja, jotka julkisesti vastustavat

Lisätiedot

TANHUMARKKINAT C-TAITOTASO Koreografia: Susanna Kivinen Musiikin sävellys ja sovitus: Joonas Ojajärvi VILAUSVALSSI

TANHUMARKKINAT C-TAITOTASO Koreografia: Susanna Kivinen Musiikin sävellys ja sovitus: Joonas Ojajärvi VILAUSVALSSI TANHUMARKKINAT C-TAITOTASO Koreografia: Susanna Kivinen Musiikin sävellys ja sovitus: Joonas Ojajärvi Tanssit: 1. Vilausvalssi 2. Huutokauppakatrilli 3. Hupihumppa Aurinkoinen vilausvalssi johdattaa tanssijat

Lisätiedot

Esimerkkejä hyvinvointipalveluista

Esimerkkejä hyvinvointipalveluista Esimerkkejä hyvinvointipalveluista ESR-kehittämisohjelmasta Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana 2007-2013 Espoon esittävän taiteen koulu Mitä? Sirkusopetusta

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: 3.9.2017 klo:15.00 Paikka: Helluntai SRK hartaus Helluntai srk kaikille avoin - Tapahtuma: Ajankohta: Paikka: Palvelupäivä

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot