HE-LUONNOS /M.O. Hallituksen esitys eduskunnalle rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HE-LUONNOS /M.O. Hallituksen esitys eduskunnalle rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta"

Transkriptio

1 HE-LUONNOS /M.O. Hallituksen esitys eduskunnalle rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain muuttamista siten, että rajoitetusti verovelvollisen saamasta työkorvauksesta voitaisiin jättää perimättä lähdevero vain, jos verovelvollinen kuuluu ennakkoperintärekisteriin tai esittää lähdeverokortin. Voimassa olevan lain mukainen muuta kuin rakennustyön, asennus- ja kokoonpanotyön, laivanrakennustyön, kuljetustyön tai siivous- ja hoitotyön perusteella maksettavaa työkorvausta koskeva mahdollisuus esittää muu selvitys veron perimisen estävän kansainvälisen sopimuksen soveltamisesta ehdotetaan poistettavaksi. Lisäksi ehdotetaan, että rajoitetusti verovelvolliselle maksetusta suorituksesta perimättä jäänyt lähdevero voitaisiin panna maksuun myös rajoitetusti verovelvolliselle itselleen silloinkin, kun veron perimiseen velvollinen on laiminlyönyt lähdeveron perimisen. Muutos työkorvauksen lähdeveron perimisvelvollisuuden laajentamisesta on tarkoitettu tulemaan voimaan [], ja sitä sovellettaisiin voimaantulopäivänä tai sen jälkeen maksettaviin suorituksiin. Verovelvolliseen kohdistuvan maksuunpanon osalta laki on tarkoitettu tulemaan voimaan[], ja sitä sovellettaisiin voimaantulopäivänä tai sen jälkeen maksettaviin suorituksiin.

2 YLEISPERUSTELUT 1 Nykytila 1.1 Lainsäädäntö ja käytäntö Yleinen ja rajoitettu verovelvollisuus Tuloverolain (1535/1992) 9 :n 1 momentin 1 kohdan mukaan yleisesti verovelvollinen eli velvollinen suorittamaan veroa tulon perusteella Suomesta ja muualta saamastaan tulosta on verovuonna Suomessa asunut henkilö. Tuloverolain 11 :n mukaan henkilön katsotaan asuvan Suomessa, jos hänellä on täällä varsinainen asunto ja koti tai jos hän oleskelee täällä yli kuuden kuukauden ajan, jolloin tilapäinen poissaolo ei estä pitämästä oleskelua jatkuvana. Tuloverolain 9 :n 1 momentin 2 kohdan mukaan henkilö, joka ei verovuonna ole asunut Suomessa, on rajoitetusti verovelvollinen. Rajoitetusti verovelvollinen on velvollinen suorittamaan veroa tulon perusteella ainoastaan Suomesta saamastaan tulosta. Suomesta saadusta tulosta säädetään tuloverolain 10 :ssä. Lisäksi Suomessa verottamisen edellytyksenä on, että Suomen tekemissä sopimuksissa kaksinkertaisen verotuksen välttämisestä ja veron kiertämisen estämisestä, jäljempänä verosopimus, ei estetä lähdevaltion verotusoikeutta. Rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta säädetään rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetussa laissa (627/1978), jäljempänä lähdeverolaki. Lähdeveron perimisvelvollisuus työkorvauksesta Lähdeverolain 10 e :n 1 momentin 1 ja 3 kohtien mukaan ennakkoperintälain (1118/1996) 25 :ssä tarkoitetusta työkorvauksesta ei peritä lähdeveroa, jos saaja esittää maksajalle lähdeverokortin, jonka mukaan veroa ei peritä tai on merkitty ennakkoperintälain 25 :ssä tarkoitettuun ennakkoperintärekisteriin. Rajoitetusti verovelvollinen voidaan ennakkoperintälain 25 :n 3 momentin mukaan merkitä ennakkoperintärekisteriin ainoastaan silloin, kun hänellä on Suomessa kiinteä toimipaikka tai hänen kotipaikkansa on valtiossa, jonka kanssa Suomella on kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskeva sopimus. Lisäksi lähdeveroa ei lähdeverolain 10 e :n 1 momentin 2 kohdan mukaan peritä, jos saaja esittää maksajalle lähdeverolain 10 :ssä tarkoitetun muun selvityksen sellaisen kansainvälisen sopimuksen soveltumisesta, joka estää veron perimisen. Lähdeverolain 10 :ssä tarkoitettuna muuna selvityksenä kotipaikasta ja muista verosopimuksen soveltamisen edellytyksistä tulon saaja voi ilmoittaa nimensä, syntymäaikansa ja mahdollisen muun virallisen tunnistetietonsa sekä osoitteensa kotivaltiossaan. Lähdeverolain 10 e :n 2 momentin mukaan 1 momentin 2 kohdassa säädettyä muun selvityksen esittämismahdollisuutta ei kuitenkaan sovelleta työkorvaukseen, joka maksetaan yksinomaan tai pääasiallisesti Suomessa tehdystä rakennustyöstä, asennus- tai kokoonpanotyöstä, lavanrakennustyöstä, kuljetustyöstä taikka siivous-, hoiva- tai hoitotyöstä. Edellä kuvattujen säännösten johdosta lähdevero voidaan jättää perimättä muusta kuin rakennustyöstä, asennus- tai kokoonpanotyöstä, lavanrakennustyöstä, kuljetustyöstä taikka siivous-, hoiva- tai hoitotyöstä maksetusta työkorvauksesta ilman lähdeverokortin esittämistä tai kuulumista ennakkoperintärekisteriin, jos työkorvauksen saaja esittää selvityksen siitä, että hänellä on verosopimuksen tarkoittama kotipaikka muussa sopimusvaltioissa kuin Suomessa ja ettei hänellä ole kiinteää toimipaikkaa Suomessa. Yleisesti verovelvolliselle maksetun työkorvauksen osalta maksaja voi jättää veron perimättä vain verovelvollisen esittämän verokortin tai ennakkoperintärekisterimerkinnän perusteella. Yleisesti verovelvolliselle maksetun työkorvauksen osalta mahdollisuutta jättää vero perimättä muun selvityksen nojalla ei ole. Lähdeveron maksuunpano rajoitetusti verovelvolliselle Lähdeveron maksuunpanosta rajoitetusti verovelvolliselle suorituksen saajalle säädetään lähdeverolain 16 :n 2 momentissa. Lainkohdan mukaan, jos lähdevero on jäänyt perimättä muutoin kuin veron perimiseen velvollisen laiminlyönnin johdosta tai muussa kuin 9 :n 3 momentissa tarkoitetussa tapauksessa, sovelletaan vastaavasti, mitä pykälän 1 momentissa

3 3(8) säädetään, kuitenkin niin, että Verohallinto vahvistaa viipymättä verovelvollisen verotettavan tulon sekä maksuunpanee siitä menevän veron. Lähdevero voi jäädä perimättä esimerkiksi silloin, kun annetaan palkansaajalle annetaan pelkkä luontoisetu, jolloin ei ole rahasuoritusta, josta lähdevero voitaisiin periä. Lähdeverolain 16 :n 1 momentin mukaan vero määrätään verovelvolliselle verotusmenettelystä annetun lain mukaisessa järjestyksessä. Jos maksaja on laiminlyönyt perinnän, maksuunpanoa ei voida kohdistaa tulon saajaan. Yleisesti verovelvollisen osalta on säädetty toisin. Jos maksaja on jättänyt ennakonpidätyksen toimittamatta, tulon saajalle pannaan maksuun tulosta menevä vero verotusmenettelystä annetun lain mukaisessa järjestyksessä. 1.2 Nykytilan arviointi Valtiovarainministeriön asettama työryhmä selvitti ulkomaalaisten työntekijöiden ja yritysten verovalvonnan toimivuutta. Työryhmän selvitys valmistui maaliskuussa 2013 ja se sisälsi 14 toimenpide-ehdotusta. Selvityksessä ehdotettiin muun muassa lähdeveron perimisvelvollisuuden laajentamista työkorvauksen osalta ja lähdeveron maksuunpanon mahdollistamista myös verovelvolliselle veron perimiseen velvollisen laiminlyönnistä riippumatta. Työryhmä ehdotti lähdeveron perimisvelvollisuuden laajentamista työkorvauksen osalta siten, että muuta kuin rakennustyötä, asennus- tai kokoonpanotyötä, laivanrakennustyötä, kuljetustyötä taikka siivous, hoiva- tai hoitotyötä koskeva mahdollisuus esittää muu selvitys veron perimisen estävästä kansainvälisestä sopimuksesta kumottaisiin. Muutoksen myötä työkorvauksesta voisi jättää lähdeveron perimättä vain ennakkoperintärekisteröinnin tai lähdeverokortin nojalla. Selvityksen mukaan lähdevero peritään verotusmenettelystä poiketen suoraan tulon lähteellä, mikä asettaa lähdeveron perimiselle korostetun merkityksen veron oikeellisuudesta. Selvityksessä muutosta perustellaan sillä, että se vähentäisi tulkintatilanteita, koska suorituksen maksajan ei tarvitsisi arvioida, onko suorituksen saaja antanut riittävän muun selvityksen. Lisäksi muutos selkeyttäisi sen arvioimista, onko suorituksen maksaja hoitanut sille kuluvat velvoitteet ja pidättänyt suorituksesta lähdeveron. Selvityksessä muutoksella arvioitiin olevan vaikutusta harmaan talouden torjunnan kannalta, koska verotusoikeuden määrittäminen siirtyisi työkorvauksen osalta yksinomaan Verohallinnon tehtäväksi. Muutoksella ei oletettu olevan merkittäviä vaikutuksia Verohallinnon työmäärään. Työryhmä ehdotti myös, että lähdevero tulisi voida panna maksuun tulon saajalle myös siinä tapauksessa, että maksaja olisi laiminlyönyt perinnän. Tulonsaajan tulisi olla aina vastuussa saamastaan tulosta menevästä verosta. Selvityksen mukaan taustana sille, että maksuunpano on laiminlyöntitilanteissa mahdollista kohdistaa vain tulon maksajaan, on ollut se, että veron perintä olisi helpompi kohdentaa suomalaiseen maksajaan kuin ulkomailla asuvaan työntekijään. Selvityksen mukaan kuitenkin usein työntekijä on helpompi tavoittaa kuin työnantaja, esimerkiksi kun kyseessä on ulkomainen työnantaja, jolla on ollut Suomessa kiinteä toimipaikka. Selvitykseen mukaan ehdotuksella olisi merkitystä esimerkiksi tilanteissa, joissa työnantajana on toiminut niin sanottu kertakäyttöyhtiö tai työnantaja on muutoin maksukyvytön. 2 Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset 2.1 Työkorvauksesta perittävän lähdeveron perimisvelvollisuus Esityksessä ehdotetaan lähdeverolakia muutettavaksi siten, että rajoitetusti verovelvolliselle maksetusta työkorvauksesta voitaisiin jättää lähdevero perimättä vain ennakkoperintärekisteröinnin tai lähdeverokortin nojalla. Muutoksen myötä muuta kuin rakennustyötä, asennustai kokoonpanotyötä, laivanrakennustyötä, kuljetustyötä taikka siivous, hoiva- tai hoitotyötä koskenut mahdollisuus esittää muu selvitys veron perimisen estävästä kansainvälisestä sopimuksesta poistuisi. Muutoksella rajoitetusti verovelvollisille työkorvauksen saajille asetettaisiin kaikkien toimialojen osalta vastaavanlaisia velvoitteita kuin yleisesti verovelvollisille työkorvauksen saajille. Suorituksen saajan olisi hankittava suorituksen maksamista varten lähdeverokortti tai hakeuduttava ennakkoperintärekisteriin. Muussa tapauksessa veron perimiseen velvollisen olisi pidätettävä suorituksesta aina lähdevero. Yleisesti verovelvollisen suorituksen saajan on esitettävä työkorvauksen maksajalle verokortti tai kuuluttava ennakkoperintärekisteriin

4 4(8) välttyäkseen 60 prosentin suuruisen ennakonpidätyksen pidättämiseltä. Ehdotuksella voidaan arvioida olevan vaikutusta harmaan talouden torjunnan kannalta, koska muutos laajentaisi kaikki toimialat Suomen verovalvonnan piiriin, kun työkorvauksesta olisi aina perittävä vero. Veronpidätysvelvollisuuden laajentamisella ei voitaisi poistaa kaikkia väärinkäytöstilanteita, mutta niitä voitaisiin vähentää. 2.2 Lähdeveron maksuunpano rajoitetusti verovelvolliselle veron perimiseen velvollisen laiminlyönnistä riippumatta Lähdeverolain 16 :n 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että lähdevero voitaisiin panna maksuun myös suorituksen saajalle veron perimiseen velvollisen laiminlyönnistä riippumatta. Tällöin rajoitetusti ja yleisesti verovelvollinen suorituksen saaja vastaisivat yhdenmukaisesti saamastaan tulosta suoritettavasta verosta. Vero määrättäisiin verotusmenettelystä annetun lain mukaisessa järjestyksessä. Suorituksen saajan kohdistuvalla lähdeveron maksuunpanolla olisi vaikutuksia suorituksen maksajalle lähdeverolain 8 :n nojalla tehtävään maksuunpanoon. Jos vero saadaan perityksi suorituksen saajalta, veron maksuunpano suorituksen maksajalle poistetaan samalla tavoin kuin ennakonpidätysten maksuunpanon osalta. 3 Esityksen vaikutukset 3.1 Taloudelliset vaikutukset Vuonna 2012 lähdeveron maksuunpanoja tehtiin yhteisöille 766 kappaletta, joilla maksuunpantujen lähdeverojen määrä oli yhteensä euroa. Vuonna 2013 yhteisöille tehtiin lähdeverojen maksuunpanoja yhteensä 906 kappaletta, joilla maksuunpantujen lähdeverojen määrä oli yhteensä euroa. Luonnollisille henkilöille muusta kuin veron perimiseen velvollisen laiminlyönnistä maksuunpantuja lähdeveroja oli vuonna 2012 yhteensä 187 kappaletta ja vuonna 2013 yhteensä 126 kappaletta. Nyt ehdotetun muutoksen voidaan arvioida jonkin verran parantavan lähdeverojen kertymistä lähdeverojen laiminlyöntitilanteissa. Maksuunpanon kohdistamisella suorituksen saajaan voidaan arvioida olevan merkitystä esimerkiksi tilanteissa, joissa työnantajana toiminut niin sanottu kertakäyttöyhtiö tai työnantaja on muutoin maksukyvytön. Verohallinnolla ei ole tiedossa lukumäärätietoja niistä tilanteista, joissa työkorvauksen lähdeveroa ei ole peritty suorituksensaajan veron perimisen estävästä kansainvälisestä sopimuksesta esittämän muun selvityksen perusteella. 3.2 Vaikutukset viranomaisten toimintaan Lähdeveron maksuunpanosta tulon saajalle aiheutuu muutostarpeita Verohallinnon tietojärjestelmiin. Verohallinnossa on käynnissä Valmis-hanke, jossa verohallinnon lukuisat ohjelmistot korvataan yhdellä verotuksen valmisohjelmalla. Lähdeveron maksuunpanoa koskeva muutos toteutetaan Valmis-hankkeen []vaiheen aikataulussa, jolloin tästä aiheutuvat tietojärjestelmien muutoskustannukset ovat vähäisiä. Työkorvauksista pidätettävän lähdeveron pidättämisvelvollisuuden laajentamisella ei arvioida olevan merkittäviä vaikutuksia Verohallinnon työmäärään, koska lisääntyneestä verovalvonnasta aiheutuvaa työmäärää voidaan hallita hallinnoilla riskianalyysin avulla. 4 Asian valmistelu Esitys on valmisteltu valtiovarainministeriössä. Esityksestä on pyydetty lausunto Verohallinnolta.

5 5(8) YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 1 Lakiehdotuksen perustelut Rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annettu laki 10 e. Pykälän ensimmäisen momentin ensimmäinen kohta säilyisi ennallaan eli työkorvauksesta ei perittäisi lähdeveroa, jos esittää maksajalle lähdeverokortin, jonka mukaan veroa ei peritä. Pykälän ensimmäisen momentin toinen kohta poistettaisiin, joten jatkossa muun veron perimisen estävän selvityksen esittäminen ei olisi mahdollista. Pykälän ensimmäisen momentin 3 kohta siirtyisi nykyisessä muodossaan 2 kohdaksi eli lähdeveroa ei perittäisi, jos saaja on merkitty ennakkoperintärekisteriin. Pykälän 2 momentissa säädetään nykyisin niin kutsutuista riskialoista, joihin ei sovelleta pykälän 1 momentin 2 kohdassa menettelyä. Näillä toimialoilla on aina joko esitettävä veron perimiseen velvolliselle lähdeverokortti tai kuuluttava ennakkoperintärekisteriin. Koska ehdotetun muutoksen jälkeen kaikilla toimialoilla suorituksen saajan olisi joko esitettävä veron perimiseen velvolliselle lähdeverokortti tai kuuluttava ennakkoperintärekisteriin, ei pykälän 2 momentilla olisi enää käytännön merkitystä, minkä vuoksi se ehdotetaan poistettavaksi. 16. Pykälän toista momenttia muutettaisiin siten, että lähdevero voitaisiin panna maksuun tulon saajalle myös silloin, kun tulon maksaja on laiminlyönyt perimisvelvollisuutensa. Vero määrättäisiin verotusmenettelystä annetun lain mukaisessa järjestetyksensä. Toiseen momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan tulosta voitaisiin tehdä 6 :ssä tarkoitettu vähennys. Lähdeverolain 6 :n 1 momentin mukaan lähdeveroa perittäessä vähennetään 510 euroa kuukaudelta sellaisen tulon yhteismäärästä, josta perittävä lähdevero on 35 prosenttia. Alle kuukauden ajalta kertyneen tulonyhteismäärästä vähennetään 17 euroa päivältä. Vähennyksen määrä on kuitenkin enintään tulon määrä. Lähdeverolain 6 :n 3 momentin mukaan vähennyksen saaminen edellyttää, että verovelvollinen esittää suorituksen maksajalle lähdeverokortin. Nyt 16 :n toisen momenttiin lisättävän säännöksen myötä verovelvollinen voisi saada lähdeveron maksuunpanon yhteydessä esimerkiksi palkkatulosta saman päivä- tai kuukausikohtaisen vähennyksen, jonka hän olisi saanut jos maksaja olisi perinyt lähdeveron verokortin mukaisesti. 17. Pykälän ensimmäisen momentin toista virkettä muutettaisiin siten, että siihen otettaisiin nyt 16 2 momentissa oleva edellytys siitä, että veron perimättä jääminen ei ole johtunut veroon perimiseen velvollisen laiminlyönnistä. Pykälän toisessa momentissa oleva direktiiviviittaus saatettaisiin ajan tasalle. Keskinäisestä avunannosta tiettyihin maksuihin, tulleihin, veroihin ja muihin toimenpiteisiin liittyvien saatavien perinnässä annettu neuvoston direktiivi (76/308/ETY) on kumottu ja nykyisin perintäavusta säädetään keskinäisestä avuannosta veroihin, maksuihin ja muihin toimenpiteisiin liittyvien saatavien perinnässä annetussa neuvoston direktiivissä 2010/24/EU. 2 Voimaantulo Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan päivänä kuuta 20. Lakia sovellettaisiin tuloon, joka maksetaan voimaantulopäivänä tai sen jälkeen. Edellä esitetyn perusteella annetaan eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

6 6(8) Laki rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain (627/1978) [] Voimassa oleva laki 10 e ( /1226) Ennakkoperintälain 25 :ssä tarkoitetusta työkorvauksesta ei peritä lähdeveroa, jos saaja: 1) esittää maksajalle lähdeverokortin, jonka mukaan veroa ei peritä; 2) esittää maksajalle 10 :ssä tarkoitetun muun selvityksen sellaisen kansainvälisen sopimuksen soveltumisesta, joka estää veron perimisen; tai 3) on merkitty ennakkoperintälain 25 :ssä tarkoitettuun ennakkoperintärekisteriin. Edellä 1 momentin 2 kohdassa säädettyä ei sovelleta työkorvaukseen, joka maksetaan yksinomaan tai pääasiallisesti Suomessa tehdystä: 1) talonrakennus-, maanrakennus-, vesirakennus- tai muusta rakennustyöstä; 2) asennus- tai kokoonpanotyöstä; 3) laivanrakennustyöstä; 4) kuljetustyöstä; 5) siivous-, hoiva- tai hoitotyöstä. Ehdotus 10 e ( /1226) Ennakkoperintälain 25 :ssä tarkoitetusta työkorvauksesta ei peritä lähdeveroa, jos saaja: 1) esittää maksajalle lähdeverokortin, jonka mukaan veroa ei peritä; 2) esittää maksajalle 10 :ssä tarkoitetun muun selvityksen sellaisen kansainvälisen sopimuksen soveltumisesta, joka estää veron perimisen; tai 32) on merkitty ennakkoperintälain 25 :ssä tarkoitettuun ennakkoperintärekisteriin.

7 7(8) 16 Edellä 13 :ssä ja jäljempänä 16 a :ssä tarkoitetusta tulosta suoritettava vero on määrättävä verovelvolliselle verotusmenettelystä annetun lain mukaisessa järjestyksessä. Ennakon käyttämisestä ja rangaistussäännöksistä on soveltuvin osin voimassa, mitä verotusmenettelystä annetussa laissa säädetään tai sen nojalla määrätään. Veronkannosta ja verojen tilittämisestä on soveltuvin osin voimassa, mitä veronkantolaissa (609/2005) säädetään tai sen nojalla määrätään. ( /1226) Jos lähdevero muutoin kuin veron perimiseen velvollisen laiminlyönnin johdosta tai muussa kuin 9 :n 3 momentissa tarkoitetussa tapauksessa on jäänyt perimättä, sovelletaan vastaavasti, mitä tämän pykälän 1 momentissa säädetään, kuitenkin niin, että Verohallinto vahvistaa viipymättä verovelvollisen verotettavan tulon sekä maksuunpanee siitä menevän veron. ( /510) Valtion- tai kunnallisveroa, jonka määrä on enintään 17 euroa, ei määrätä verovelvolliselle, paitsi milloin ennakkoa voidaan käyttää veron maksamiseksi. Perimättä jäänyttä lähdeveroa, jonka määrä on enintään 17 euroa, ei määrätä verovelvolliselle. ( /902) Edellä 1 momentissa tarkoitettujen verojen suorittamiseksi toimitetaan ennakkoperintä siten kuin ennakkoperintälaissa säädetään. Ennakonpidätyksen toimittamista varten rajoitetusti verovelvolliselle annetaan ennakkoperintälain säännösten nojalla verokortti (rajoitetusti verovelvollisen verokortti). ( /887) 16 Edellä 13 :ssä ja jäljempänä 16 a :ssä tarkoitetusta tulosta suoritettava vero on määrättävä verovelvolliselle verotusmenettelystä annetun lain mukaisessa järjestyksessä. Ennakon käyttämisestä ja rangaistussäännöksistä on soveltuvin osin voimassa, mitä verotusmenettelystä annetussa laissa säädetään tai sen nojalla määrätään. Veronkannosta ja verojen tilittämisestä on soveltuvin osin voimassa, mitä veronkantolaissa (609/2005) säädetään tai sen nojalla määrätään. ( /1226) Jos lähdevero muutoin kuin veron perimiseen velvollisen laiminlyönnin johdosta tai muussa kuin 9 :n 3 momentissa tarkoitetussa tapauksessa on jäänyt perimättä, sovelletaan vastaavasti, mitä tämän pykälän 1 momentissa säädetään, kuitenkin niin, että Verohallinto vahvistaa viipymättä verovelvollisen verotettavan tulon sekä maksuunpanee siitä menevän veron. Tämän pykälän 1 momenttia voidaan soveltaa myös silloin, kun veron perimiseen velvollinen on laiminlyönyt veron perimisen. Veroa määrättäessä voidaan ottaa huomioon 6 :ssä tarkoitettu vähennys. ( /510) (3 mom ei muuteta) (4 mom ei muuteta)

8 8(8) 17 ( /856) Vastuusta veron ja ennakon suorittamisesta on vastaavasti voimassa, mitä siitä säädetään verotusmenettelystä annetussa laissa ja ennakkoperintälaissa. Rajoitetusti verovelvollisen palkasta 16 :n 2 momentin mukaisesti määrätystä verosta ovat vastuussa rajoitetusti verovelvollinen, hänen työnantajansa ja ulkomaisen työnantajan Suomessa oleva edustaja. Verohallinto tekee päätöksen työnantajan tai 1 momentissa tarkoitetun edustajan määräämisestä vastuuseen verosta. Päätös voidaan tehdä, jos verovelvollinen ei ole kehotuksesta huolimatta maksanut veroa eikä sen perimiseen voida käyttää keskinäisestä avunannosta tiettyihin maksuihin, tulleihin, veroihin ja muihin toimenpiteisiin liittyvien saatavien perinnässä annettuun neuvoston direktiiviin (76/308/ETY) tai Suomea sitovaan kansainväliseen sopimukseen perustuvaa virka-apua. ( /510) Työnantaja ja 1 momentissa tarkoitettu edustaja eivät kuitenkaan ole vastuussa lähdeverosta, jos työnantaja tai edustaja on noudattanut verovelvolliselle myönnettyyn, ennakkoperintälaissa tarkoitettuun verokorttiin merkittyä ennakonpidätystä koskevaa määräystä eikä tämä ole tiennyt eikä tämän olisi pitänyt tietää, että palkansaaja on rajoitetusti verovelvollinen. 17 ( /856) Vastuusta veron ja ennakon suorittamisesta on vastaavasti voimassa, mitä siitä säädetään verotusmenettelystä annetussa laissa ja ennakkoperintälaissa. Rajoitetusti verovelvollisen palkasta 16 :n 2 momentin mukaisesti määrätystä verosta ovat vastuussa rajoitetusti verovelvollinen, hänen työnantajansa ja ulkomaisen työnantajan Suomessa oleva edustaja, jos lähdevero muutoin kuin veron perimiseen velvollisen laiminlyönnin johdosta oli jäänyt perimättä. Verohallinto tekee päätöksen työnantajan tai 1 momentissa tarkoitetun edustajan määräämisestä vastuuseen verosta. Päätös voidaan tehdä, jos verovelvollinen ei ole kehotuksesta huolimatta maksanut veroa eikä sen perimiseen voida käyttää keskinäisestä avunannosta tiettyihin maksuihin, tulleihin, veroihin ja muihin toimenpiteisiin liittyvien saatavien perinnässä annettuun neuvoston direktiiviin (76/308/ETY) keskinäisestä avunannosta veroihin, maksuihin ja muihin toimenpiteisiin liittyvien saatavien perinnässä annettuun neuvoston direktiiviin 2010/24/EU tai Suomea sitovaan kansainväliseen sopimukseen perustuvaa virka-apua. ( /510) (3 mom. ei muuteta) Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran tuloon, joka maksetaan lain voimantulopäivänä tai sen jälkeen.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 179/2006 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 179/2006 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 179/2006 vp Hallituksen esitys ulkomailta vuokratun työntekijän sekä rajoitetusti verovelvolliselle maksettavan työkorvauksen verottamiseen liittyviksi säännöksiksi Asia Hallitus on

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä

Lisätiedot

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta Laki ennakkoperintälain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ennakkoperintälain (1118/1996) 21, 32, 33, 33 a, 33 b ja 36, 4 luku, 47 ja 49 53 sekä 7 luku, sellaisina kuin niistä ovat

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 65/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 ja 3

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sairausvakuutuslain, työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain 2 :n ja vakuutetun sairausvakuutusmaksun, työnantajan sairausvakuutusmaksun ja työnantajan kansaneläkemaksun

Lisätiedot

Mobiili sosiaaliturva Pikakurssi liikkuvien työntekijöiden verotuksesta

Mobiili sosiaaliturva Pikakurssi liikkuvien työntekijöiden verotuksesta 26.1.2018 Mobiili sosiaaliturva Pikakurssi liikkuvien työntekijöiden verotuksesta Suomesta ulkomaille lähtevän työntekijän verotus TVL 9 :n mukaan luonnollinen henkilö on Suomessa yleisesti verovelvollinen,

Lisätiedot

1989 vp. - HE n:o 1 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1989 vp. - HE n:o 1 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1989 vp. - HE n:o 1 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi ennakkoperintälain 10 ja 19 :n sekä työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 191/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain 14 d :n muuttamisesta

HE 191/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain 14 d :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain 14 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verotusmenettelystä annettua lakia siten,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta

Lisätiedot

HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

1994 vp -- IIE 256. elinkeinoyhtymässä tulolähteiden tappiot vähennetään

1994 vp -- IIE 256. elinkeinoyhtymässä tulolähteiden tappiot vähennetään 1994 vp -- IIE 256 flallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain ja elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1990 vp. - HE n:o 249 Hallituksen esitys Eduskunnalle ulkomaisten luottolaitosten Suomessa olevien sivukonttoreiden verotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain 3 ja 4 :n, rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annetun lain :n

Lisätiedot

Nykytila. 1994 vp - HE 133. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi veronkantolain muuttamisesta ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÅLTÖ

Nykytila. 1994 vp - HE 133. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi veronkantolain muuttamisesta ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÅLTÖ 1994 vp - HE 133 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi veronkantolain muuttamisesta ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi veronkantolakia, jossa säädettäisiin avoimen yhtiön

Lisätiedot

HE 129/2009 vp. arpajaisverolakiin lisättäisiin väliaikaisesti lainkohdat, jotka kumottiin verotililain säätämisen

HE 129/2009 vp. arpajaisverolakiin lisättäisiin väliaikaisesti lainkohdat, jotka kumottiin verotililain säätämisen Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verotililain sekä eräiden muiden verotusta koskevien lakien voimaantulosäännöksen muuttamisesta sekä arvonlisäverolain, ennakkoperintälain ja arpajaisverolain väliaikaisesta

Lisätiedot

ja ennen verotuksen päättymistä suoritettu jäännösvero tilitettäisiin veronsaajille ennakonpidätyksiä

ja ennen verotuksen päättymistä suoritettu jäännösvero tilitettäisiin veronsaajille ennakonpidätyksiä HE 155/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi veronkantolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi veronkantolakia. Ehdotuksen mukaan veronsaajaryhmien

Lisätiedot

Laki. varainsiirtoverolain muuttamisesta

Laki. varainsiirtoverolain muuttamisesta Laki varainsiirtoverolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan varainsiirtoverolain (931/1996) 47 49, sellaisina kuin ne ovat, 47 laissa 876/2012 sekä 48 ja 49 laissa 526/2010, muutetaan

Lisätiedot

HE 45/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia verojen kertymisjaksoa.

HE 45/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia verojen kertymisjaksoa. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verontilityslain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia siten, että kaikkien verontili- verojen

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti 1991 vp - HE 64 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhtiöveron hyvityksestä annetun lain sekä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta

Lisätiedot

1992 vp - HE 354 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp - HE 354 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp - HE 354 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito

HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito HE 123/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 32 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi siten, että kiinteistöhallintapalvelun ja itse suoritetun

Lisätiedot

HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 106/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 51 b ja 51 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon

Lisätiedot

kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1991 vp - HE 23 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden saamisten perimisestä kerta kaikkiaan annetun lain 1 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräiden

Lisätiedot

Laki. verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta

Laki. verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta Laki verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 14 b ja 17 b :n 1 momentti, sellaisina kuin ne ovat, 14 b laissa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 10/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 105 a :n ja vuoden 2003 veroasteikkolain 2 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia ja vuoden 2003 veroasteikkolakia.

Lisätiedot

Ulkomailta Suomeen tulevan työntekijän verotus. Robert Kääriäinen Verosihteeri Verohallinto

Ulkomailta Suomeen tulevan työntekijän verotus. Robert Kääriäinen Verosihteeri Verohallinto Ulkomailta Suomeen tulevan työntekijän verotus Robert Kääriäinen Verosihteeri Verohallinto Käsiteltävät asiat Töihin Suomeen Yleisesti vai rajoitetusti verovelvollinen? Yleisesti verovelvollisen verotus

Lisätiedot

Pohjoismainen verosopimus

Pohjoismainen verosopimus Pohjoismainen verosopimus Palkan ja eläkkeen verotus 24.3.2009 Iisa Väänänen veroasiantuntija Pääkaupunkiseudun verotoimisto Iisa Väänänen Pääkaupunkiseudun verotoimisto 1 Sisältö 1. Verosopimukset 2.

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n ja tuloverolain 33 c :n muuttamisesta Esityksessä

Lisätiedot

Ennakkoperintälaki käytännössä. Tomi Peltomäki

Ennakkoperintälaki käytännössä. Tomi Peltomäki Ennakkoperintälaki käytännössä Tomi Peltomäki TALENTUM Helsinki 2015 2., uudistettu painos, 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittaja Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Lauri Karmila

Lisätiedot

Laki. tuloverolain muuttamisesta

Laki. tuloverolain muuttamisesta Laki tuloverolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tuloverolain (1535/1992) 54 d :n 2 momentti, 80 :n 9 kohta, 92 :n 26 kohta, 95 :n 1 momentin 1 kohta, 96 a :n 1 momentti, 100 :n

Lisätiedot

HE 23/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan autoverolakia, ajoneuvoverolakia

HE 23/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan autoverolakia, ajoneuvoverolakia Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi autoverolain, ajoneuvoverolain 50 ja 53 :n ja polttoainemaksusta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan autoverolakia,

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 111/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 6 ja 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta

Lisätiedot

1981 vp; n:o 130 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1981 vp; n:o 130 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1981 vp; n:o 130 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuodelta 1982 toimitettavassa valtionverotuksessa sovellettavista veroasteikoista ja veroprosenteista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen

Lisätiedot

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden kunnan valtuuston toimikautta ja järjestelytoimikunnan asettamista

Lisätiedot

1992 vp- HE 206 ESITYKSEN P ÅÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp- HE 206 ESITYKSEN P ÅÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp- HE 206 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN P ÅÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 44/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikenteen tietojärjestelmästä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikenteen tietojärjestelmästä

Lisätiedot

Laki. tuloverolain muuttamisesta

Laki. tuloverolain muuttamisesta EV 142/1995 vp - HE 76/1995 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi ulkomailta tulevan palkansaajan lähdeverosta ja kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta sekä eräiden muiden

Lisätiedot

HE 101/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi palosuojelurahastolakia.

HE 101/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi palosuojelurahastolakia. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi palosuojelurahastolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi palosuojelurahastolakia. Ehdotuksen mukaan palosuojelumaksun

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain 3 ja 12 :n sekä tuloverolain 124 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia

Lisätiedot

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen

Lisätiedot

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 37/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista

Lisätiedot

HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Kauppahintarekisteristä annettavista otteista ja muista rekisterin suoritteista perittäisiin maksuja noudattaen, mitä valtion maksuperustelaissa

Kauppahintarekisteristä annettavista otteista ja muista rekisterin suoritteista perittäisiin maksuja noudattaen, mitä valtion maksuperustelaissa 1994 vp - HE 141 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöjen kauppahintarekisteristä ja kauppahintatilastosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta

Lisätiedot

HE 205/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia pian. Muutosta sovellettaisiin

HE 205/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia pian. Muutosta sovellettaisiin Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perintö- ja lahjaverolain 14 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia muutettavaksi siten, että ensimmäidollisimman

Lisätiedot

HE 126/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta

HE 126/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta HE 126/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 1 a ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua

Lisätiedot

Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen

Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen Ylitarkastaja Sari Wulff / Verohallinto Sari Wulff 1 Palkan ja työkorvauksen eroja Työstä maksettu korvaus voi olla palkkaa muuta työstä maksettua korvausta

Lisätiedot

Laki. veronkantolain muuttamisesta

Laki. veronkantolain muuttamisesta Laki veronkantolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan veronkantolain (769/2016) 26 ja 41 :n 2 momentti, muutetaan 7 :n 2 momentti, 11 :n 2 ja 4 momentti, 14 :n 1 momentti, 16 :n 1

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 158/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi tuloverolakia,

HE 158/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi tuloverolakia, Hallituksen esitys Eduskunnalle ulkomailta vuokratun työntekijän sekä rajoitetusti verovelvolliselle maksettavan työkorvauksen verottamiseen liittyviksi säännöksiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron

HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain ja tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron

Lisätiedot

valtionlainojen sekä maatilalain mukaisten korkotukilainojen korko säilyisi tasolla, jolle se on nostettu vuosina 1991 ja 1992.

valtionlainojen sekä maatilalain mukaisten korkotukilainojen korko säilyisi tasolla, jolle se on nostettu vuosina 1991 ja 1992. 1993 vp - HE 293 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan maaseutuelinkeinolakia muutettavaksi niin, että

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 117/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 105 a ja 143 :n muuttamisesta sekä tuloverolain 77 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun

Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun Tax Services Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun Markku Järvenoja Handelsbanken Private Banking Luxemburg Antibes, 29.11.2007 1 Kohtaamispisteet Kansainvälinen kahdenkertainen

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta

HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi ajoneuvoliikennerekisteristä

Lisätiedot

1993 vp - HE 87 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1993 vp - HE 87 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1993 vp - HE 87 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyyskassalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyyskassalakia siten, että valtion liikelaitoksille

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa

Lisätiedot

1992 vp - HE 140. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp - HE 140. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan liikevaihtoverolakia muutettavaksi siten, että vuonna 1992

Lisätiedot

Vuokratyöntekijän palkka verotetaan Suomessa myös, jos työntekijä tulee maasta, jonka kanssa Suomella ei ole verosopimusta.

Vuokratyöntekijän palkka verotetaan Suomessa myös, jos työntekijä tulee maasta, jonka kanssa Suomella ei ole verosopimusta. Ulkomaisen vuokratyövoiman verotusta koskeva uudistus 2007: tyypillisiä kysymyksiä vastauksineen Sisällysluettelo 1. Yleiset kysymykset 2. Enintään kuusi kuukautta Suomessa olevat 3. Yli kuusi kuukautta

Lisätiedot

HE 6/2008 vp. sakon täytäntöönpanosta annettua lakia

HE 6/2008 vp. sakon täytäntöönpanosta annettua lakia HE 6/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ja siihen liittyväksi laiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Sakon täytäntöönpanosta annettua

Lisätiedot

HE 156/2009 vp. Lisäksi esityksessä ehdotetaan täydennettäväksi elatustukilain siirtymäsäännöstä, joka koskee kumottuun elatusturvalakiin perustuvien

HE 156/2009 vp. Lisäksi esityksessä ehdotetaan täydennettäväksi elatustukilain siirtymäsäännöstä, joka koskee kumottuun elatusturvalakiin perustuvien HE 156/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elatustukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elatustukilakia. Niitä säännöksiä, joiden mukaan

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan

Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan HE 125/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 2 ja 11 f :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan

Lisätiedot

1992 vp - HE 281 ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ

1992 vp - HE 281 ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ 1992 vp - HE 281 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi korkotulon lähdeverosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ Määräaikaisena voimassa olevaa korkotulon lähdeverosta annettua

Lisätiedot

HE 272/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

HE 272/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset HE 272/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 23 a ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

Lisätiedot

HE 172/2005 vp. keskitettäisiin Uudenmaan verovirastoon.

HE 172/2005 vp. keskitettäisiin Uudenmaan verovirastoon. HE 172/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 136 :n sekä perintö- ja lahjaverolain 24 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

verontilityslain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

verontilityslain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle vuoden 2005 tuloveroasteikkolaiksi ja laeiksi tuloverolain 105 a ja 124 :n sekä verontilityslain 12 :n muuttamisesta Esitys sisältää ehdotuksen vuoden 2005 verotuksessa

Lisätiedot

HE 79/2008 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 79/2008 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 79/2008 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi väylämaksulain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väylämaksulakia. Laissa oleva vaatimus ulkomaille

Lisätiedot

HE 108/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 :n muuttamisesta

HE 108/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yleisradioverosta annettua lakia. Henkilön

Lisätiedot

HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia

HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia HE 12/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 18 luvun 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet Apulaisprofessori Tomi Viitala Keskeisiä käsitteitä VML = Verotusmenettelylaki Huom! VML:ään tullut ja tulossa merkittäviä muutoksia v. 2017-2019 Verovuosi

Lisätiedot

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. 13.8.1976/680 Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 (30.12.1992/1536) Yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet Apulaisprofessori Tomi Viitala Keskeisiä käsitteitä VML = Verotusmenettelylaki Verovuosi Tuloverotuksessa kalenterivuosi, jolta veroilmoitus on annettava

Lisätiedot

Voimalaitosverolaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 195/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle voimalaitosverolaiksi. annetun lain 16 :n muuttamisesta ja

Voimalaitosverolaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 195/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle voimalaitosverolaiksi. annetun lain 16 :n muuttamisesta ja EDUSKUNNAN VASTAUS 195/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle voimalaitosverolaiksi sekä laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 16 :n muuttamisesta ja verotilistä annetun lain 1 :n muuttamisesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi pelastuslain 91 :n ja Pelastusopistosta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia ja Pelastusopistosta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 97/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä. muuttamisesta. Asia. Päätös. Valiokuntakäsittely

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä. muuttamisesta. Asia. Päätös. Valiokuntakäsittely EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä annetun lain ja työturvallisuuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

1984 vp. - HE n:o 132

1984 vp. - HE n:o 132 1984 vp. - HE n:o 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi velkojen korkojen vähennysoikeuden rajoittamisesta verotuksessa annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,

Lisätiedot

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta

Lisätiedot

HE 18/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain 40 :n muuttamisesta

HE 18/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain 40 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi henkilötietojen käsittelystä

Lisätiedot

HE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT

HE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT HE 79/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annetun lain 4 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen lisäeläketurvan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT HE 105/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasavustuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sotilasavustuslakia muutettavaksi siten, että asevelvollisille

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi luottolaitostoiminnasta annetun lain 105 :n sekä ulkomaisen luottoja rahoituslaitoksen toiminnasta Suomessa annetun lain 7 a ja 9 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 299/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuntarakennelain muuttamisesta sekä kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin kumoamisesta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 57/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilain säännöksiä muutettavaksi siten, että kemikaalin päällysmerkintöihin

Lisätiedot

HE-luonnos 16.2.2016/M.O.

HE-luonnos 16.2.2016/M.O. HE-luonnos 16.2.2016/M.O. Hallituksen esitys eduskunnalle Portugalin kanssa tulon ja omaisuuden kaksinkertaisen verotuksen estämiseksi tehdyn sopimuksen irtisanomisesta ja laiksi sopimuksen eräiden määräysten

Lisätiedot

Verotusmenettelyjen uudistus laajenee ennakonkantoon

Verotusmenettelyjen uudistus laajenee ennakonkantoon Verotusmenettelyjen uudistus laajenee ennakonkantoon Ennakonkanto Uusia säännöksiä sovellettaisiin ensimmäisen kerran yhteisön verovuodelta 2017 toimitettavassa verotuksessa, ja ennakon määräämistä koskevia

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1985 vp." - HE n:o 126 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arpajaisverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että arpajaisvero suoritettaisiin kokonaisuudessaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä

Lisätiedot

1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 187 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laiksi valtionosuutta saavista liikunnan koulutuskeskuksista annetun lain 9 ja 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 24 ja 25 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäviksi julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön uudistamisesta

Lisätiedot

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,

Lisätiedot

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle. HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä. määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä. määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä päätöksellä määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 32/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle metallirahalain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan metallirahalakiin lisättäväksi säännös valtiovarainministeriön oikeudesta

Lisätiedot