KUNTATIEDOTE nro 5/ Siikalatvan kunta, Pulkkilantie 4, Pulkkila, puh. (08) , fax ,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUNTATIEDOTE nro 5/ Siikalatvan kunta, Pulkkilantie 4, Pulkkila, puh. (08) , fax ,"

Transkriptio

1 1 KUNTATIEDOTE nro 5/ Siikalatvan kunta, Pulkkilantie 4, Pulkkila, puh. (08) , fax , Nostetaan katse tulevaisuuteen Kevät on kääntymässä kesään ja kevätkiireet muuttuvat kesäkiireiksi. Luonnossa tämä kevät oli jälleen kerran erilainen mm. vähälumisesta talvesta ja kuivasta huhtikuusta johtuen normaalia kevättulvaa ei tullut ja Mankilassakin tiet säästyivät tulvavesiltä. Parannusta Mankilan tieoloihin on tulossa vuonna 2017, koska valmistuneisiin teiden tulvakorotussuunnitelmiin on tulossa toteutusrahat vuodelle 2017 ELY:n erillisrahoituksena. Kun ei ollut kevättulvaa, niin sopii vain toivoa, ettei tulisi myöskään kesätulvia, koska viime vuodet ovat osoittaneet, että tulvat voivat nykyisin tulla mihin vuodenaikaan tahansa. Kunnan vuoden 2015 tilinpäätös valmistui ja kunnanhallitus allekirjoitti sen huhtikuun alussa ja jätti tilintarkastajalle tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnalle arvioitavaksi. Tilinpäätöksestä voi mainita sen verran, että se muodostui tulokseltaan selvästi paremmaksi kuin oli talousarvio ja oli ylijäämäinen, joten kunnan taseessa ei ole kattamatonta ylijäämää, mikä on siinä mielessä hyvä, että kuntalain mukaan alijäämä on katettava neljässä vuodessa. Jos alijäämää olisi, niin joutuisimme todella hankaliin palveluiden saneerauksiin, koska tulojen lisäämiseen alijäämien kattamiseksi on minimaaliset mahdollisuudet, koska verotus on jo huipussaan ja paljon muita merkittäviä tulon lähteitä, joiden tuottoa voitaisiin lisätä, ei juurikaan ole. Vahva rooli Siikalatvan kunnan talouden tasapainossa tulee olemaan haltuunottovaiheeseen edenneellä SOTE-palveluiden haltuunotolla. Ulkoistuksen vaikutus kunnan talouteen tulee olemaan sitä noin 1,5 milj. euroa vahvistava, ellei mitään todella isoa yllätystä tule eteen. Viimeaikaiset tiedot valtakunnallisesta SOTE-uudistuksesta ovat kertoneet, että Siikalatvalla olemme edenneet kaksi vuotta etuajassa. Myös isossa uudistuksessa tuottajiksi näyttävät tulevan yritykset ja niiden kanssa kilpailevat julkisen sektorin omistamat yhtiöt. Myös soten rahoitus tulee näillä näkymillä valtiolta, mikä merkitsee huomattavan valtionosuuden poistumista kunnan tulovirroista. Lisäksi on vielä auki, miten valtio rahoittaa kuntien nykyisen rahoitusosuuden näistä palveluista. Joka tapauksessa uudistus tulee pienentämään kunnallisveroprosentteja, mutta jollain verotuksella valtio joka tapauksessa tulee tuon aiemman kuntien rahoittaman osuuden keräämään eli ei tässä veronmaksajille mitään suurta verohelpotusta ole tulossa. Sote -palveluiden lisäksi kuntien vastuulta siirtyy uudelle maakuntahallinnolle myös maaseutuhallinto, lomahallinto ja pelastustoimi. Eli kunnille jää sivistystoimi, elinvoiman kehittäminen ja tekninen toimi. Päärooli kunnalla on kuntalaisten hyvinvoinnista vastaaminen. Kaikki nämä muutokset ovat niin merkittäviä, että Siikalatvankin on seuraavan kahden vuoden aikana mietittävä uusiksi koko kunnan strategia palvelurakenteineen ja henkilöstö- ja luottamushenkilöorganisaationsa. Edelliseen joudumme myös lähivuosien henkilökunnan lukuisten eläköitymisten vuoksi. Eli haasteita meillä riittää. Toivotan kaikille hyvää alkavaa kevättä ja toivotan uuden kunnanjohtajan Pauli Piilman tervetulleeksi hoitamaan tätä kunnanjohtajan virkaa alkaen. Aimo Lehmikangas Kehitys- ja tekninen johtaja, vs. kunnanjohtaja OTO SIIKALATVAN KUNNANTOIMISTOT pidetään suljettuina kesällä ajalla Välttämättömät palvelut turvataan kussakin kylittäisessä kunnantoimistossa. KOKOUSKUTSU 3/2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika MAANANTAI klo Kokouspaikka Piippolan toimisto, valtuustosali, Keskustie 9 Käsiteltävät asiat: 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta 3 Esityslistan hyväksyminen kokouksen käsittelyjärjestykseksi 4 Ruokahuoltopäällikön toimen perustaminen (määräraha) 5 Johtavan sosiaalityöntekijän viran perustaminen 6 Lastentarhanopettajan määräaikaisen viran perustaminen 7 Nimikemuutokset varhaiskasvatuksessa 8 Takauksen myöntäminen Siikalatvan Lämpö Oy:n Kuntarahoitus Oyj:ltä saamalle pitkäaikaiselle lainalle 9 Kestilän entisen terveyskeskuksen palaneen rakennuksen purkaminen ja tontin siivous 10 Lainanotto vuonna Kiireellisenä käsiteltäväksi otettavat asiat 12 Ilmoitusasiat 13 Mahdolliset valtuutettujen aloitteet ja kunnanhallitukselle osoitettavat kysymykset Pöytäkirjan nähtävänä pito Kokouksen tarkastettu pöytäkirja valitusosoituksineen pidetään yleisesti nähtävänä Siikalatvan kunnantalolla, Pulkkilantie 4, klo Siikalatvalla, Puheenjohtaja MERK. Kaisa Louet-Similä SIIKALATVAN KUNTA Kuulutus Siikalatvan kunnan Pulkkilan kirkonkylän osayleiskaavan tarkistaminen ja laajentaminen on tullut voimaan MRL 200 :n mukaisesti. Kaavamuutos on hyväksytty Siikalatvan kunnanvaltuustossa ( 19). Siikalatva Tervettä eloa. Löydät meidät myös Facebookista! Ilmoitamme Rantsilan kirkonkylän asemakaavan muutoksen korttelissa 33 asemakaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta MRL 62 mukaisesti. Rantsilan kirkonkylän asemakaava-alueelle on valmisteltu asemakaavan muutosta korttelissa 33. Korttelissa muutetaan tontti 2 liike- ja toimistorakennusten alueesta peltoalueeksi ja tontin 3 länsipää muutetaan myös peltoalueeksi. Rantsilan kirkonkylällä ei ole lähivuosina tarvetta liike- ja toimistorakennusten alueiden lisäämiselle. Kaavaluonnos sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma ovat nähtävillä Siikalatvan kunnan Rantsilan toimistolla Rantsilanraitti 19, Rantsila välisenä aikana sekä kunnan internetsivuilla Osallisella on mahdollisuus esittää mielipiteensä kaavaluonnoksesta sen nähtävillä oloaikana Siikalatvan kunta/rantsilan toimisto, kehitys- ja tekninen johtaja Aimo Lehmikangas puh , sähköposti aimo.lehmikangas@siikalatva.fi, os. Rantsilanraitti 19, PL 41, Rantsila. Lisätietoja antaa kaavan laatija FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy: Jaakko Isoherranen, suunn.päällikkö puh , sähköposti: jaakko.isoherranen@fcg.fi, osoite: Hallituskatu D, 7. krs Oulu KUULUTUS

2 2 MAASEUTUPALVELUT ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUKSEN HAKU 2016 Eläinten hyvinvointikorvauksen maksua ei voi tänä vuonna hakea Vipu-palvelussa. Maksua voi hakea ainoastaan paperilomakkeella 409, joka löytyy osoitteesta suomi.fi. Lomake on palautettava kuntaan mennessä. TUKIHAKU 2016 Viljelijätukien hakuaika on tänä vuonna aiempaa pidempi, koska Suomessa otetaan käyttöön myöhäisin EU:n sallima hakupäivä Myöhäisemmän hakuajan etuna on, että voit jättää tukihakemuksen vasta kun tiedät, mitä aiot kylvää tai olet jo kylvänyt pelloille. Kaikkia tukihakemuksen tietoja voi tarvittaessa muuttaa viimeiseen hakupäivään asti. Kylvöalojen muutosilmoitusvaihe ja lomake 117 ovat poistuneet käytöstä. Hae päätukihaussa auki olevia tukia mennessä sähköisesti tai palauttamalla paperilomakkeet kuntasi maaseutuelinkeinoviranomaiselle. Haku sähköisesti vipu-palvelun kautta Päätukihaku on alkanut peruslohkomuutoksien tekemisellä ja kasvulohkotietojen tallentamisella Vipu-palvelussa. Lohkomuutokset kannattaa tehdä mahdollisimman pian, jotta ne ehditään käsitellä kunnassa ja sinulla on päätuki-hakua varten käytössäsi oikeat peruslohkot. Kasvulohkotietojen tallennuksessa viljeltävät kasvit ilmoitetaan lohkoille. Jos lohkolla on useampi kasvulohko, ne tulee piirtää kartalle. Jos lohkolla on vain yksi kasvulohko, piirrosta ei tarvita. Päätukihakemuksen täyttäminen on avautunut 9.5. Vipu-palvelun sähköisessä asioinnissa. Tässä vaiheessa voi hakemuksen tallentaa valmiiksi. Päätukihakemuksen palauttaminen on mahdollista lähtien. Hakemuksen palautus-/lähetysmahdollisuus on auki kolme viikkoa. Päätukihaku päättyy kello 23:59. Haku paperilomakkeella Päätukihaun paperilla palautettavaan tukihakemukseen kuuluvat seuraavat lomakkeet Tukihakemus 101B Tukihakemuksen kasvulohkolomake 102B Kasvulohkokartat niistä peruslohkoista, joilla on enemmän kuin yksi kasvulohko Jos vuonna 2015 ilmoittamiisi tietoihin on tullut muutoksia, palauta myös Maatilalomake 101A (palauta aina, jos tilalla on siipikarjaa tai hevosia) Maatilan osalliset 101D Tukihakemuksen peruslohkolomake 102A Peruslohkojen muutoslomake 102C Siikalatvan kunta Aukioloajat ma-pe Hallintokeskus Pulkkilantie 4, Pulkkila Kestilän toimisto Hallintotie 5, Kestilä Piippolan toimisto Keskustie 9, Piippola Rantsilan toimisto Rantsilanraitti 19, Rantsila Puhelinnumero: (vaihde) Sähköposti: Siikalatva KUNTATIEDOTE 5/2016 Voit palauttaa paperilla jätettävät lomakkeet kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle tai lähettää ne postitse kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle osoitettuna. Palauta hakulomakkeet viimeistään HAKUOPAS JULKAISTAAN VERKOSSA Vuoden 2016 viljelijätukien hakuoppaan löydät mavi. fi:stä. Painetusta hakuoppaasta on luovuttu, koska painetun tukihakumateriaalin tarve on vähentynyt sähköisen asioinnin yleistyttyä. Huhtikuussa tiloille on postitettu tietoa vuoden 2016 tukihaun aikataulusta ja merkittävimmistä muutoksista tukiehdoissa. Samalla olet saanut yhteenvedon maatilasi lohkotiedoista sekä tilallasi voimassa olevista sitoumuksista, sopimuksista ja osallistumisilmoituksista. TILATUKIOIKEUKSIEN SIIRROT JA TUKI-OI- KEUKSIEN VARANTOHAKU Tilatukioikeuksien siirrot tukivuodelle 2016 on ilmoitettava viimeistään Tukioikeuksien siirtoilmoitus pitää tehdä aina, kun tukioikeuksien omistaja tai haltija vaihtuu. Tällaisia tilanteita ovat peltojen vuokraaminen, koko tilan omistuksen siirto, tilatukioikeuksien ostaminen/myynti esim. peltokaupan yhteydessä. Tilatukioikeuksien siirtoa on haettava myös vuokrasopimuksen jatkamisen yhteydessä, koska tilatukioikeudet palaavat vuokranantajalle vuokra-sopimuksen päättyessä. Tukioikeuksia voi hakea myös kansallisesta varannosta tietyin perustein. Haku tapahtuu lomakkeella mennessä. Lomake ja varantohakuohjeet löytyvät osoitteesta Lomake toimitetaan Ely-keskukseen. TOIMISTOJEN AUKIOLOAJAT TUKIHAKUAIKANA Haapavesi ma-pe Pyhäntä...ke Vaala to-pe Kestilä...ma-ti Piippola...ti, to Pulkkila.ma Rantsila.ti-pe SIIKALATVAN MAASEUTUHALLINNON YHTEYSTIEDOT Mikäli toimitat maaseutuhallinnolle sähköpostitse aineistoja, lähetä sähköpostisi osoitteeseen Saat kuittausviestin, kun viestisi on saapunut perille. Muistathan laittaa mahdolliset liitteet aina pdf-muodossa sekä noudattaa hyvää tietoturvallisuuskäytäntöä. Vastuu aineiston saapumisesta perille mahdolliseen määräaikaan mennessä on aina aineiston toimittajalla. Äijälä Mikko, maaseutujohtaja Alaraappana Eeva, maaseutuasiamies Galla Tuomo, maaseutuasiamies Hyytinen Marita, maaseutuasiamies Haapala Nina, maaseutuasiamies Seuraava Kuntatiedote ilmestyy torstaina Järjestöt ja yleishyödylliset yhteisöt, toimittakaa ilmoitukset yhdelle kuntatiedotevastaavalle sitä mukaa, kun asioita tulee, kuitenkin viimeistään Kuntatiedotevastaavat: puh puh Kuntatiedote luettavissa myös: Ajankohtaista/ kuntatiedotteet nta*nuoret*liikunta*nu Kesäleirit 2016 Ristironkkelin kesäleirit * 7-9-vuotiaille (s ) ma ti Leiri alkaa maanantaina klo ja päättyy tiistaina klo Leirin hinta 15, sisaralennus 3 * vuotiaille (s ) ti to Leiri alkaa tiistaina klo ja loppuu torstaina klo Leirin hinta 25, sisaralennus 5. Nyt uutena toimintamuotona on päivätoiminta jolloin osallistut leirille vain päivisin ja yövyt kotona eli 7 9-vuotiaiden leirille maanantaipäivän ja vuotiaiden leirille tiistain ja keskiviikon. Ilmoittautumiset Sinikalle 5.6. mennessä p Ilmoittautuessasi kerro: Leiriläisen nimi, syntymävuosi, osoite, vanhempien puhelinnumero Erityisruokavalio, mahdolliset allergiat Leirien järjestelyistä ja ohjauksesta vastaa Siikalatvan liikunta- ja nuorisopalvelut. Siikalatvan 4Hyhdistys, Siikalatvan seurakunta Piirin myöntämät kilpailut YLEISURHEILUN SIIKALATVACUP 2016 I osakilpailu ti klo Kestilä / Kestilän Kisa-Veikot Lajit T9 60m aj, rengaskiekko P9 60m aj, rengaskiekko T11 60m aj, korkeus P11 60m aj, korkeus T13 60m aj, kuula P13 60m aj, kuula T15 80m aj, keihäs P15 100m aj, keihäs N 100m, moukari M 100m, korkeus II osakilpailu ti klo Pyhäntä /Siikalatvan Urheilijat Lajit T9 40m, korkeus P9 40m, korkeus T11 60m, pituus P11 60m, pituus T13 60m, 3-loikka P13 60m, 3-loikka T15 100m, korkeus P15 100m, korkeus N 100m, kiekko M 100m, kiekko III osakilpailu ti klo Pulkkila /Pulkkilan Ponsi Lajit T9 1000m, kuula P9 1000m, kuula T m, 3-loikka P m, 3-loikka T m, korkeus P m, korkeus T15 800m, kiekko P15 800m, kiekko N 800m, keihäs M 800m, keihäs IV osakilpailu ti klo Piippola /Piippolan Terävä Lajit T9 300m, pallo P9 300m, pallo T11 300m, kuula P11 300m, kuula T13 300m, pituus P13 300m, pituus T15 300m, kuula P15 300m, kuula N 300m, pituus M 300m, pituus V osakilpailu Ti klo Rantsila /Rantsilan Raikas Lajit T9 150m, pituus P9 150m, pituus T11 150m, keihäs P11 150m, keihäs T13 200m, kiekko P13 200m, kiekko T15 200m, pituus P15 200m, pituus N 200m, kuula M 200m, kuula Pisteet: 1./20p, 2./19p, 3./18p jne. - Pisteet lasketaan neljän osakilpailun perusteella. Kaikkiin osakilpailuihin osallistuneiden kohdalla heikoimman osakilpailun pisteet jätetään laskematta kokonaispisteisiin - Tasapistetilanteessa parempien sijoitusten määrä ratkaisee järjestyksen - Osanotto-oikeus vain oman sarjan lajeihin - Vähintään kolmeen osakilpailuun osallistuneet palkitaan

3 Siikalatva KUNTATIEDOTE 5/ kesätiedote 2016 (Haapavesi, Pyhäntä, Siikalatva) LÖYTÖELÄINTEN VASTAANOTTO SIIKALATVALLA Kunnan velvollisuutena on eläinsuojelulain 15 :n mukaisesti huolehtia irrallaan tavattujen ja talteen otettujen koirien ja kissojen sekä muiden vastaavien pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten tilapäisen hoidon järjestämisestä. Talteen otettua eläintä on säilytettävä 15 päivän ajan, minkä jälkeen eläimelle etsitään uusi koti tai se lopetetaan. Siikalatvan alueen löytöeläimet vastaanottaa: Pulkkilan koirahoitola/löytöeläinkoti, os. Raahentie 812, Pulkkila, puh , TERVEYSPALVELUT Haapaveden vastaanotto Päivystysneuvonta ja päivystysajanvaraus ma-pe klo puh. (08) Päivystykseen annetut ajat ovat noin aikoja. Odotusaika määräytyy kiireellisyyden mukaan. Ilta-, yö-, arkipyhä- ja viikonloppupäivystys Oulaskankaan sairaalassa puh. (08) , potilastiedustelut (08) puh Kestilän hyvinvointipiste Sairaanhoitajan vastaanotto suljettu Päivystysneuvonta ja päivystysajanvaraus ma-pe puh. (08) Ilta-,yö-, arkipyhä- ja viikonloppupäivystys OYS:ssa puh. (08) puh Reseptejä uusitaan tarvittaessa apteekkien kautta. Marevan-potilaille soitetaan lääkeannostukset Rantsilan vastaanotolta ja sen ollessa suljettuna, Pulkkilan vastaanotolta. Pulkkilan vastaanotto Päivystysneuvonta ja päivystysajanvaraus ma-pe puh. (08) Päivystykseen annetut ajat ovat noin aikoja. Odotusaika määräytyy kiireellisyyden mukaan. Ilta-, yö-, arkipyhä- ja viikonloppupäivystys OYS:ssa puh. (08) puh Pyhännän vastaanotto Suljettu Päivystysneuvonta ja päivystysajanvaraus ma-pe puh. (08) Ilta-,yö-, arkipyhä- ja viikonloppupäivystys OYS:ssa puh. (08) terveysaseman ollessa suljettuna puh Reseptejä uusitaan tarvittaessa apteekkien kautta. Sulun aikana Marevan-potilaille soitetaan lääkeannostukset Pulkkilan vastaanotolta. Rantsilan vastaanotto Suljettu Päivystysneuvonta ja päivystysajanvaraus ma-pe klo puh. (08) Ilta-,yö-, arkipyhä- ja viikonloppupäivystys OYS:ssa puh. (08) puh tai terveysaseman ollessa suljettuna puh Reseptejä uusitaan tarvittaessa apteekkien kautta. Sulun aikana Marevan-potilaille soitetaan lääkeannostukset Pulkkilan vastaanotolta. LABORATORIO NordLab Haapavesi avoinna normaalisti koko kesän. Ajanvaraus ma-pe puh tai Kestilä näytteenotto kiinni Ajanvaraus sulun aikana ma-pe puh tai Pulkkila avoinna normaalisti koko kesän. Ajanvaraus ma-pe puh tai Pyhäntä näytteenotto kiinni Ajanvaraus sulun aikana puh tai Rantsila näytteenotto kiinni Ajanvaraus sulun aikana puh tai RÖNTGEN Röntgenit toimivat kesälomien aikana supistetusti. Haapavesi Ajanvaraus ma-pe puh tai Pulkkila Ajanvaraus ma- pe puh tai HOITOTARVIKEJAKELUT Haapaveden hoitotarvikejakelu toimii terveyskeskuksen kellarikerroksessa, käynti takapihan puolelta. Avoinna keskiviikkoisin klo 12-15, tiedustelut puh Kestilän hoitotarvikejakelu on suljettu , muulloin avoinna tiistaisin klo , tiedustelut kesäaikana puh , sulun aikana Rantsilasta tai Pulkkilasta. Pulkkilan hoitotarvikejakelu keskiviikkoisin klo 12-14, tiedustelut puh Pyhännän hoitotarvikejakelu on suljettu , muulloin avoinna keskiviikkona klo Tarvittaessa yhteys Pulkkilan hoitotarvikejakeluun ke klo 12-14, puh Rantsilan hoitotarvikejakelu torstaisin klo 13-14, tiedustelut puh tai TERVEYSNEUVONTA Haapaveden neuvola Supistettua toimintaa Perhesuunnitteluneuvola (ehkäisyasiat) ja aikuisneuvola suljettu heinäkuun ajan, matkailijoiden rokotukset hoidetaan. Neuvola toimii supistetusti koko kesän. Neuvola-aikoja koskevat tiedustelut terveydenhoitajien puhelinnumeroista puhelinaikoina. Kestilän neuvola Katso Pulkkilan neuvola Pulkkilan neuvola Supistettua toimintaa Neuvola-aikoja koskevat tiedustelut ma-to klo 8-9 puh tai ma,to ja pe Äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolan ajanvaraus ja tiedustelut Pulkkilan neuvolasta ma-pe klo 8-9 puh tai ma,to ja pe klo puh Pyhännän neuvola Supistettua toimintaa Äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolan ajanvaraus ja tiedustelut ma-pe klo 8-9 puh tai ma, to ja pe Muut neuvolan ajanvaraukset ja tiedustelut ma, ke ja to klo puh Rantsilan neuvola Supistettua toimintaa Neuvolan ajanvaraus ja tiedustelut ma-pe klo 8-9 puh tai HAMMASHUOLTO Ajanvaraus- ja neuvonta puh.(08) Särkypäivystys iltaisin klo sekä arkipyhinä ja viikonloppuisin klo 8-21 Kokkolan pääterveysasema, Mariankatu 28,ovi D p sekä viikonloppuina ja arkipyhinä klo Oulussa osoitteessa Aapistie 3, 2. krs, puh Hammashoitolat toimivat supistetusti kesän aikana: Haapavesi: avoinna koko kesän Pulkkila: avoinna koko kesän, paitsi suljettu Kestilä: suljettu Pyhäntä: suljettu Rantsila: suljettu FYSIOTERAPIA ja APUVÄLINELAINAUS Haapavesi ja Pulkkila: toimivat supistetusti kesä-, heinä- ja elokuussa. Rantsila: suljettu , muulloin toimii kesäaikana supistetusti. Apuvälinelainaus ja palautus sekä tiedustelut: Haapavesi: ma-to klo puh Pulkkila: ma-to klo puh tai Rantsila: ma-to klo puh Rantsilan fysioterapian ollessa suljettuna yhteys Pulkkilan fysioterapiaan. TERAPIAKESKUS: MIELENTERVEYSNEUVOLAT Helmen alueen mielenterveysneuvolat toimivat supistetusti kesä-, heinä- ja elokuussa. A-KLINIKKA Suljettu ja , jolloin ei ole vastaanottoa Haapavedellä eikä Siikalatvalla. PERHENEUVOLA Suljettu , jolloin ei ole vastaanottoa Haapavedellä eikä Siikalatvalla. VUODEOSASTOT Haapaveden ja Siikalatvan vuodeosastot toimivat supistetusti. Siikalatvan vuodeosasto on suljettuna Haapaveden vuodeosasto on suljettuna VANHUSPALVELUT Vanhuspalvelut toimivat lähes normaaliin tapaan. Kesän aikana ei ole puhelinnumeromuutoksia.

4 4 Siikalatva KUNTATIEDOTE 5/2016 SUOMIMIES- / EIKKABUSSI testiauto kiertää Siikalatvalla ti , Pulkkila klo 9 13 kunnantoimiston piha ti , Piippola klo kunnantoimiston piha ke , Rantsila, klo 9 13 Salen piha ke Kestilä, klo kirjaston piha Testeihin ei ole ennakkoilmoittautumista. Testit sisältävät Polar-leposykemittauksen, puristusvoimamittauksen sekä Inbody-kehonkoostumusmittauksen. Testien jälkeen annetaan henkilökohtainen palaute ja jokainen saa omat testituloksensa mukaan. Testin kokonaiskesto on noin 20 min /hlö. Testiin valmistautuminen: Luotettavan mittaustuloksen saamiseksi on - oltava ravinnotta ja juomatta n. 1 tunti ennen mittausta - vältettävä alkoholinkäyttöä 2 vrk ennen mittausta - vältettävä voimakasta fyysistä rasitusta 12 tuntia ennen mittausta - vältettävä diureettien (nesteenpoistolääkkeiden) käyttöä mittausta edeltävinä päivinä - tyhjennettävä virtsarakko n. 1/2 tuntia ennen mittausta Mittausta ei voida tehdä, jos olet raskaana tai käytät sydämen tahdistinta! Lisätietoja antaa Sinikka Lehtosaari p tai Sanna Toppinen p SIIKALATVAN PYÖRÄSUUNNISTUS Siikalatvan kunta/ liikunta- ja nuorisopalvelut ja kirjastot Pyöräsuunnistus on tarkoitettu kaikille Siikalatvan kunnassa kirjoilla oleville henkilöille. Ma mennessä ilmestyykestilässä, Piippolassa, Pulkkilassa ja Rantsilassa kirjaston ikkunoihin kuvia eri paikoista kunnanrajojen sisäpuolelta. Kaikissa kylissä Kestilässä, Piippolassa, Pulkkilassa ja Rantsilassa on valokuvattuna omat rastit ja toisten kylien rastit löytyvät kartasta. Paikan tunnistettuasi suuntaat pyörän keulan kohti sitä, perillä leimaat hakemaasi korttiin leiman rastilla olevalla pihtileimasimella. Korttiin kerätään kymmenen leimaa. Suunnistuskortin saat kirjastosta. Rastit sijaitsevat valokuvapaikan välittömässä läheisyydessä eli rasti ei välttämättä ole juuri siinä kohdalla, josta kuva on otettu ja jota kuva esittää. Kun korttisi on täynnä, palautat sen kirjastoon ja saat uuden tilalle. Voit täyttää niin monta korttia kuin ehdit, kuitenkin vain yhden kerrallaan. Kukin voi pyöräillä rasteille oman aikataulunsa, kuntonsa ja mahdollisuuksiensa mukaisesti pitkin kesää. Kaikkien kortin / korttien mennessä palauttaneiden kesken arvotaan hyviä palkintoja. Tulossa Retki PowerParkiin to Hinnat: päiväranneke + kyyti= - yli 130 cm: 50 - alle 130 cm: 40 pelkkä sisäänpääsy + kyyti = 20 kertalippu yli 130 cm: 7 ja alle 130cm: 5 (nämä maksetaan paikanpäällä) Alle 10-vuotiaille huoltaja mukaan (huoltajan oltava vähintään 15-vuotias!) A10 AJOKAISTA RANTSILA-PÄIVIEN TORI klo 9-14 TORIPAIKKOJEN VARAUS: PIIA KANGAS P (9-16) A11 A Soveltuvat esim. autosta myyntiin á 15 A9 K ja T Katos ja teltta/toripaikat á 20 A12 P Pöytäpaikat (sateelta suojassa) á 10 A8 A13 AUTOTALLI A7 P21 K1 T5 T4 T3 A6 A5 A4 K2 T1 T2 Katsomo LAVA P20 P19 P18 P17 P16 KAUPPIASTAVARATALO Ilmoittautumiset ke mennessä, Sanna Toppiselle puh / sanna.toppinen@siikalatva.fi tai facebookin kautta. Lähtöajat ja reitti ilmoitetaan myöhemmin A3 A2 P1 P2 P3 P4 P5 P6 P7 P8 P9 P10 P11 P12 P13 VARATTU P15 P14 järj. Siikalatvan liikunta- ja nuorisopalvelut ja Siikalatvan 4H-yhdistys A1 KAUPPIASTAVARATALO Järjestää Rantsilan Raikas ja Siikalatvan kunta KÄYTÄVÄ

5 Siikalatva KUNTATIEDOTE 5/ JÄRJESTÖT TOIMIVAT Hoidatko tai autatko läheistäsi? Tule tutustumaan toimintaamme ja päiväkahville! Linkki-auto liikenteessä seuraavan aikataulun mukaisesti: Kylä Pysähdyspaikka Pv Pvm Klo Rantsila Salen pihalla Ti Sipola Sipolan Uusi-Pyrintö Ti Kestilä Salea vastapäätä Ke Mäläskä Neittävänjoen ja Vaalantien risteys Ke Järvikylä Mulkuanerän piha Ke Leskelä Kairanmaatalon piha To Piippola Entisen rautakaupan piha To Pulkkila Torilla To Ryhmät kokoontuvat: Mankilan kylätalolla tiistaina klo Pulkkilassa seurakunnan kerhokodilla torstaina klo Haapaveden-Siikalatvan Omaishoitajat ja Läheiset ry. /LINKKI-projekti p tai p omais.haapasiikagmail.com / haapavesi-siikalatva LAAKKOLAN KYLÄYHDISTYS RY (Löydät meidät myös Facebookista) * TILOJA VUOKRATAAN erilaisten tilaisuuksien pitämiseen. Kauniit tilat sekä runsas laadukas astiasto on käytettävissä. Kyläyhdityksen jäsenelle alennus! Kysy lisää ja tule rohkeasti tutustumaan paikanpäälle jos suunnittelet esim. juhlia. * RETRO ASTIASTOA VUOKRATAAN * TEKSTIILIPESURIA VUOKRATAAN KEVÄÄN SIIVOUK- SIIN vrk/30 + pesuaine. p KYLÄKIRJOJA VIELÄ SAATAVISSA KYLÄTALOLTA: Kotikylämme Junnonoja-Laakkola sekä Launolankangas, Koskenranta, Hyvärilä, Latvankylä. Vaikka lahjaksi! Kyläilta joka kuukauden viimeinen perjantai klo SIIKALATVAN 4H KESÄKERHOJA 4H-JALKAPALLOKERHO Piippolassa kesäkuussa ja elokuussa tiistaisin klo alk. 6-9-vuotiaat ja klo alkaen vuotiaat. Ohjaaja Miika Takalo. 4H-jäsenenä olet vahingon sattuessa vakuutettuna kerhossa. Seuraa Siikalatvan facebookin ilmoittelua. Lisää kerhoja, kun niitä varmistuu. 4H-YRITTÄJIÄ Pulkkilassa toimii PikkuApu. Siivouksia, ikkunanpesua, pihatöitä jne. Yhteystiedot saa 4H-yhdistyksestä TYÖPALVELUUN voi ilmoittautua. Nurmikonhoito, siivous, haravointi, ym. kotipalvelutyöt. Tilausten mukaan. JÄTENEUVONTAA Vestian kanssa yhteistyössä 4H-yhdistys järjestää tilaajalle maksutonta jäteneuvontaa. Noin tunnin mittaisen neuvonnan kerholle, koululuokalle jne. voi varata yhdistyksestä. Siikalatvan 4H-yhdistys, Keskustie 9, Piippola siikalatva@4h.fi Puh palvelutyöt. Siikalatvan 4H-yhdistys, Keskustie 9, Piippola LANNOITESÄKKIKERÄYS Keräyspaikat: Rantsila, Purutie, Vestian keräyspisteen läheisyydessä, Kestilä, Temmestie 185, kunnanvarastonvieressä, Piippola, Martintie, kunnanvarastoa vastapäätä mennessä. Keräykseen kelpaavat muovista valmistetut Yaran (painatus Yara, Kemira GrowHow, Kemira Agro tai Kemira) 40 kg lannoitesäkit Lannoitelavojen suojahuput Yaran (painatus Yara, Kemira GrowHow, Kemira Agro tai Kemira) suursäkit Agrimarketin ( Hankkija) siemeniä sisältäneet suursäkit Raisioagron siemeniä sisältäneet suursäkit Tilasiemenen siemeniä sisältäneet suursäkit K-Maatalouden siemeniä sisältäneet suursäkit Mitään muuta muovia, muita suursäkkejä tai muuta jätettä ei keräykseen saa tuoda, koska eivät osallistu keräyksen kustannuksiin. Yaran suursäkkien tunnistaminen: Ulkosäkki on pohjaväriltään aina valkoinen ja sivulle tai etikettiin on painettu teksti Yara, Kemira GrowHow, Kemira Agro tai Kemira. Kerättäessä ja pakattaessa kannattaa piensäkit lavahuppuineen pitää erillään suursäkeistä, koska viimeistään varastopisteessä ne on pakattuina lajiteltava omiin kasoihinsa. Lannoitesäkkejä ei tarvitse erikseen puhdistaa niihintarttuneesta liasta, hiekasta tms. vaan ne kelpaavatkeräykseen sellaisenaan. Sen sijaan mitään vieraita esineitä, kiviä yms. tai muuta muovia ei saa olla joukossa. Pakkausvaiheessa on säkit silmävaraisesti tarkastettavaja asiaan kuulumaton materiaali on poistettava. Jos säkkeihin on jäänyt runsaasti lannoitetta on ne tyhjennettävä. 40 kg säkkien lajittelu ja pakkaus 40 kg pakataan kuten aiemminkin 50 kappaleen pakkauksiin seuraavasti: säkkiä niputetaan huolellisesti päällekkäin. 2. Nippu kääräistään rullalle leveyssuunnassa. 3. Säkkirulla pujotetaan yhteen säkkiin, joka on avattu päästä lyhyeltä sivulta kokonaan. Vihje: Säkit on helpompi pussittaa jos 49 säkin sijaan niputtaakin päällekkäin 48 säkkiä. Tämä jälkeen yksi säkki leikataan auki kolmelta sivulta siten, että yksi lyhyt sivu jää ehjäksi. 48 säkin nippu kääritään tiukaksi rullaksi, joka ensin esipakataan rullaamalla sen ympäri auki leikattu säkki siteeksi (vain pienlannoitesäkki kelpaa siteeksi, muuta muovia ei saa käyttää). Esipakattu säkkinippu on edelleen helppo pujottaa 50:een säkkiin Lavahuppujen pakkaus Kolmesta kuuteen (3 6) lavahuppua taitellaan siistiksi nipuksi ja pakataan yhteen lyhyeltä sivulta auki leikattuun piensäkkiin. Pakkausta ei tarvitse sitoa. Suursäkkien pakkaus 1. Sisä- ja ulkosäkkiä ei tarvitse erottaa toisistaan. 2. Jos säkissä on jäljellä lannoitetta, poista se kääntämällä ja ravistamalla säkkiä. Tarvittaessa leikkaa pohja auki. (Muutama lannoiterae ei haittaa) 3. Sido 5-20 säkkiä nostolenkistä napakasti yhteen paalilangan pätkällä. Ilmoita määrät ja maksutietosi 4H-toimistoon (MÄÄRÄ SIINÄKIN TAPAUKSESSA, VAIKKA LAHJOITAT SÄKIT 4H-YHDISTYKSEN HYVÄKSI) puh tai sähköpostiin siikalatva@4h.f Tervetuloa Pulkkilan Ponnen yleisurheilukouluun 6-15 vuotiaat urheilukentälle maanantaisin klo Kerhossa käynnissä edellytetään seuran jäsenyyttä. Kerho alkaa maanantaina 6.6. jatkuen 13.6., ja Vetäjinä: Teija Aho, Kaisu Rönkkömäki, Marika Helenius ja Teppo Aho/ PuPo. JALKAPALLOKERHO alakouluikäisille Pulkkilan urheilukentällä keskiviikkoisin klo Keskiviikot: 8.6., 15.6., ja Vetäjänä: Jesse Viitanen TERVETULOA KAHVAKUULAILEMAAN! Pulkkilan peruskoulun takana sijaitsevalle pesäpallokentälle keskiviikkoisin klo , ke 8.6., 15.6., ja Laakkolan kylätalolle sunnuntaisin klo , su ja Omat kuulat mukaan! Pulkkilan Ponsi ry. järjestää kahvakuulajumpan ja osallistumismaksu on 3 /kerta ei jäsenet, seuran jäsenille ilmainen. Vetäjänä Teija Aho IMPINPÄIVÄ PYÖRÄILY Koko perheen Impin ajelu pappilan rantaan ikikodalle. Ajelemme Salen pihasta kello Koskenrannan ja Niemen sillan kautta. Mehu-, kahvi- ja makkaratarjoilua. TERVETULOA! Pulkkilan maa- ja kotitalousseura SIPOLANKYLÄLLÄ Siivoustalkoot Uudella Pyrinnöllä pe alkaen klo Siivotaan sisällä ja ulkona, otathan omat välineet mukaan. Tarjolla voileipää ja pullakahvit. Tervetuloa! GANANDER TALON TAIDENÄYTTELY Ganander-talon taidenäyttelyn avajaiset sunnuntaina klo Ohjelmassa taiteilijoiden puheenvuoroja sekä Vanamo-kuorolaisten laulua. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Ganander-talon näyttely on avoinna osoitteessa Rantsilanraitti 28 tiistaista sunnuntaihin klo (avajaispäivänä klo 13-17). Suljettu juhannusaattona ja juhannuksena. Taiteilijoina Jasmin Sorvoja ja Marjatta Väänänen. Esillä myös Kaarina Konolan ja Johanna Riepulan töitä. Vapaa sisäänpääsy. Kahvio. Tervetuloa taloon! Terveisin Rantsila-seura Valtakunnallisen Avoimet kylät -päivän tapahtuma Hovin koululla klo Teema: Koko kylä kuntoilee. Ohjelmassa kävely- ja pyörälenkki, joista voi valita itselleen sopivan kuntoilumuodon. Osallistujien kesken arvotaan pieni palkinto. Tule kanssamme kuntoilemaan! Terveisin Savalojan kyläyhdistys MANKILAN KYLÄSEURA Keittokeskiviikot jatkuvat ainakin touko-kesäkuun ajan Laakson Vesalla. Ovet aukeavat klo ja keittoa on tarjolla klo alkaen. Hinta 3 /annos ja 5 jälkiruoan kera. Mankilan urheilulliset kesäpäivät lauantaina klo Tule mukaan ratkomaan Mankilan mestaruutta: lajeja kaiken ikäisille! Tapahtuma on osa valtakunnallista Avoimet kylät tapahtumaa Kylillä kelpaa hanke järjestää SIIKALATVAN KYLÄTOIMIJOILLE maksuttoman opintoretken Alpuaan keskiviikkona Ohjelmassa tutustumista Vuoden Valtakunnallisen Kylän, Alpuan, toimintaan sekä Raahen kaupungin lähidemokratiatyöhön. Lähtö Rantsilasta Pitserian edestä klo ja Pulkkilan ABC:ltä klo Retkelle on ennakkoilmoittautuminen, jotta osaamme varata tarjoilut. Ilmoittatumiset mennessä: rita.porkka@siikalatva.fi tai Ilmoita samalla myös mahdolliset ruoka-aineallergiat. LAULUILLAT Turulassa jatkuvat ke klo 18 Turula löytyy PULKKILASTA lukion vierestä. Laulamme Viisikielinen -laulukirjasta hengellisiä lauluja. LAULATTAJANA Pekka Kyöstilä Mehutarjoilua TERVETULOA! Pulkkilan Seura ry Kiitos kaikille, jotka osallistuitte järjestämäämme Äitienpäivätapahtumaan Pulkkilassa Lions Club Pulkkila-Piippola Siikalatva Tervettä eloa.

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2015

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2015 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2015 Sisältö: Valtuuston kokous 1 Sosiaali- ja terveyspiiri Helmen kesätiedote 2015 1 Pyhännän maa- ja kotitalousseura ry tiedottaa3 Kirjasto tiedottaa 3 Pyhäntä-aiheinen

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE nro 5/19.5.2015 Siikalatvan kunta, Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila, puh. (08) 8118411, fax 8121292, www.siikalatva.fi

KUNTATIEDOTE nro 5/19.5.2015 Siikalatvan kunta, Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila, puh. (08) 8118411, fax 8121292, www.siikalatva.fi 1 KUNTATIEDOTE nro 5/19.5.2015 Siikalatvan kunta, Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila, puh. (08) 8118411, fax 8121292, www.siikalatva.fi Kevätpuuhia Kevättä tekee ja uutta hallitusta. Hallitusneuvotteluissa

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2016 Sisältö: Valtuuston kokous... 1 Kunnantalon sulkupäivät... 1 Viemärityöt Pyhännällä kesällä... 1 Museo... 1 Korpelainen avoinna... 2 Kirjasto tiedottaa... 2 Pyhännän

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

Tukihaku 2017 Keski-Uudenmaan maaseutuhallintopalvelut Mäntsälä Hyvinkää

Tukihaku 2017 Keski-Uudenmaan maaseutuhallintopalvelut Mäntsälä Hyvinkää Tukihaku 2017 Keski-Uudenmaan maaseutuhallintopalvelut 3.4.2017 Mäntsälä 12.4.2017 Hyvinkää 1 Tukihaun aikataulu 2017 Päätukihaku päättyy 15.6.2017 Sähköinen päätukihaku aukeaa toukokuun alkupuolella ->

Lisätiedot

SoTe-hämmennys jatkuu

SoTe-hämmennys jatkuu 1 KUNTATIEDOTE 5/21.5.2013 Siikalatvan kunta, Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila, puh. (08) 8118411, fax 8121292, www.siikalatva.fi SoTe-hämmennys jatkuu Siikalatvan kunta toivottaa aurinkoista kesää! Maan

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE nro 5/20.5.2014

KUNTATIEDOTE nro 5/20.5.2014 1 KUNTATIEDOTE nro 5/20.5.2014 Siikalatvan kunta, Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila, puh. (08) 8118411, fax 8121292, www.siikalatva.fi KESÄÄ ODOTELLESSA Kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta, västäräkistä

Lisätiedot

Tukihaku 2018 Keski-Uudenmaan maaseutuhallintopalvelut Hyvinkää Mäntsälä

Tukihaku 2018 Keski-Uudenmaan maaseutuhallintopalvelut Hyvinkää Mäntsälä Tukihaku 2018 Keski-Uudenmaan maaseutuhallintopalvelut 4.4.2018 Hyvinkää 5.4.2018 Mäntsälä 1 Tukihaun aikataulu 2018 Sähköinen päätukihaku aukeaa näillä näkymin vko 16 (16.-20.4) kokonaisuudessaan -> hakemus

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE Kesäkuu 2018

KUNTATIEDOTE Kesäkuu 2018 1 KUNTATIEDOTE Kesäkuu 2018 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Kunnantalo kiinni... 1 Kirjaston kesä... 1 Kulttuuritoimen kesä... 2 Kroketti-ilta keskiviikkoisin klo 17.00... 2

Lisätiedot

Oriveden kaupunki maaseutupalvelut maaseutuhallinnon YTA. Markku Mäkelä Viljelijäkoulutus, Oriveden Opisto,

Oriveden kaupunki maaseutupalvelut maaseutuhallinnon YTA. Markku Mäkelä Viljelijäkoulutus, Oriveden Opisto, Oriveden kaupunki maaseutupalvelut maaseutuhallinnon YTA Markku Mäkelä Viljelijäkoulutus, Oriveden Opisto, 29.3.2017 Uudet tai vaihtuneet e-mailosoitteet tiedotamme ajankohtaisista sähköpostitse osa viesteistä

Lisätiedot

KaSi:n maaseututiedote / kesäkuu 2016

KaSi:n maaseututiedote / kesäkuu 2016 1 KaSi:n maaseututiedote / kesäkuu 2016 Maatalouden päätukihaku 2016 HAKEMUKSET ON PALAUTETTAVA viimeistään SÄHKÖISESTI PAPERISENA keskiviikkona 15.6.2016 kello 23.59 mennessä keskiviikkona 15.6.2016 kello

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Sisältö: Valtuuston kokous... 1 Kunnantalon sulkupäivät... 1 Kaavan voimaantulokuulutus... 1 Löytöeläimet... 1 Päivähoidon kesä... 2 Taidenäyttely... 2 Tarjouspyyntö

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Kestilä-päivien nuorisokisat

Kestilä-päivien nuorisokisat Kestilä-päivien nuorisokisat Kestilä-päivien NUORISOKISAT Sunnuntaina 2.7.2017 klo 11.00 Sarjat ja lajit: P9 300m, pallonheitto T9 300m, pituus P11 300m, kuula T11 300m, pituus P13 300m, kuula T13 300m,

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

ma-pe 13:05-13:40 ma-pe 15:05-15:40 (Vornasta palataan joen eteläpuolta Pihkalan sillalle asti, jossa ajetaan joen pohjoispuolelle)

ma-pe 13:05-13:40 ma-pe 15:05-15:40 (Vornasta palataan joen eteläpuolta Pihkalan sillalle asti, jossa ajetaan joen pohjoispuolelle) Joukkoliikenteen (koulukuljetukset, asiointiliikenne) aikataulut Siikalatvan kunnassa ajalla 2.1. - 31.7.2015 KESTILÄ (Kestilässä kevätlukukausi alkaa 5.1.2015!) Koulukuljetukset (koulupäivinä) Kestilä-Hyvölänranta-Kestilä

Lisätiedot

Siikalatvalla 2012. to 10.5. K-market Eväsreppu, klo 10.30, salaattilounas Apteekilla klo 12-15 terveydenhoitaja tekee diabetesriskitestejä

Siikalatvalla 2012. to 10.5. K-market Eväsreppu, klo 10.30, salaattilounas Apteekilla klo 12-15 terveydenhoitaja tekee diabetesriskitestejä Siikalatvalla 2012 Kestilä: ma 7.5. Kestilän peruskoulu, liikuntasali, Jokihelmen opiston lajiesittelyt: klo 19.00-19.45 Lasten liikunta, Minna Huhmarniemi klo 19.45-20.30 Funktional training, Minna Huhmarniemi

Lisätiedot

Siikalatvan yhteistoiminta-alue

Siikalatvan yhteistoiminta-alue n yhteistoiminta-alue -Haapaveden, Pyhännän, n, Vaalan ja Vihannin kuntien alueet -Tuenhakijoita n. 930, joista kotieläintiloja n. 420 -Viljelyksessä oleva peltoala n 43 500 ha, -Nautaeläimiä n 26 000

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2010

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2010 Valtuuston kokouskutsu... 1 Kuulutus Leiviskänkankaan kaavasta... 1 Jätevesiasiaa... 2 Vanhustenviikko 3.-10.10.2010... 2 Hiljaiset taiteilijat Siikalatvalla ja Pyhännällä.. 2 Kirjaston aukioloajat...

Lisätiedot

Tukihaku 2016. Päätukihaun aikataulut, muutokset hakemisessa ja materiaaleissa. 29.3.2016 ja 31.3.2016. Itäisen Uudenmaan maaseutuhallinto 1

Tukihaku 2016. Päätukihaun aikataulut, muutokset hakemisessa ja materiaaleissa. 29.3.2016 ja 31.3.2016. Itäisen Uudenmaan maaseutuhallinto 1 Tukihaku 2016 Päätukihaun aikataulut, muutokset hakemisessa ja materiaaleissa 29.3.2016 ja 31.3.2016 Itäisen Uudenmaan maaseutuhallinto 1 Päätukihaun aikataulu Alkaa huhtikuun loppupuolella Päättyy 15.6.2016

Lisätiedot

ma-pe 13:05-13:40 ma-pe 15:05-15:40 (Vornasta palataan joen eteläpuolta Pihkalan sillalle asti, jossa ajetaan joen pohjoispuolelle)

ma-pe 13:05-13:40 ma-pe 15:05-15:40 (Vornasta palataan joen eteläpuolta Pihkalan sillalle asti, jossa ajetaan joen pohjoispuolelle) Joukkoliikenteen (koulukuljetukset, asiointiliikenne) aikataulut Siikalatvan kunnassa ajalla 1.8.2015 31.7.2016 KESTILÄ Koulukuljetukset (koulupäivinä) Kestilä-Hyvölänranta-Kestilä ma-pe 8:05-8:45 ma-pe

Lisätiedot

Haku aukeaa aikaisintaan 15.4.2015

Haku aukeaa aikaisintaan 15.4.2015 Tukihaku 2015 Haku aukeaa aikaisintaan 15.4.2015 Mitä muuttuu??? Lähes kaikki muuttuu, joten kuunnelkaa ja kyselkää.. ESITYKSEN SISÄLTÖ Tukihaku 2015 / Laukaan YTA AKTIIVIVILJELIJÄ TUKIHAKUMATERIAALI TUKIEN

Lisätiedot

Kestilä-Vorna-Kestilä ma-pe 7:40-8:25 yhteys Pulkkilaan ja Rantsilaan

Kestilä-Vorna-Kestilä ma-pe 7:40-8:25 yhteys Pulkkilaan ja Rantsilaan Joukkoliikenteen (koulukuljetukset, asiointiliikenne) aikataulut Siikalatvan kunnassa ajalla 1.8.2017 31.7.2018 KESTILÄ Koulukuljetukset (koulupäivinä) Hyvölänranta -Kestilä ma-pe 8:05-8:45 Kestilä- Hyvölänranta

Lisätiedot

Tukihakukoulutus Päätukihaku, aikataulut ja materiaali

Tukihakukoulutus Päätukihaku, aikataulut ja materiaali Tukihakukoulutus 2018 Päätukihaku, aikataulut ja materiaali Tukihaun aikataulut Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Kansalliset kotieläintuet Päätukihaku 15.6. asti Myöhästymispäivät Muita päivämääriä Ympäristökorvauksen

Lisätiedot

Viljelijätuki-info Teeriharju 4.4.2016 SOMERON KAUPUNKI. p. (02) 77991 info@somero.fi www.somero.fi

Viljelijätuki-info Teeriharju 4.4.2016 SOMERON KAUPUNKI. p. (02) 77991 info@somero.fi www.somero.fi Viljelijätuki-info Teeriharju 4.4.2016 Joensuuntie 20 31400 Riikka Somero Gustafsson, Someron Maaseutyksikkö Tukioikeuksien mitätöinti vuodelta 2015 Ylimääräisten tukioikeuksien mitätöinti johtuu Suomen

Lisätiedot

Terveysasemien toimistot ovat avoinna normaalisti klo 8.00-15.00. Yhteystiedot liitteessä 1.

Terveysasemien toimistot ovat avoinna normaalisti klo 8.00-15.00. Yhteystiedot liitteessä 1. TERVEYSKESKUKSEN TOIMINTA KESÄLLÄ 2008 Hämeenlinnan kaupungissa, Hauholla, Parolassa, Kalvolassa ja Rengossa terveysasemat ovat auki koko kesän. Pappilanniemen terveysasema on suljettu 23.6.- 3.8.2008.

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 /2015

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 /2015 1 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 /2015 Kokousaika: Kokouspaikka: Saapuvilla: Torstai 11. 6.2015 klo 19.00-20.44 Siikalatvan kunnantalo, Pulkkila Näätänen Teuvo Tallgren Anja Viinala Jarmo Hakkarainen Timo Ojakoski

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE Kesäkuu 2019

KUNTATIEDOTE Kesäkuu 2019 1 KUNTATIEDOTE Kesäkuu 2019 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Kunnantalo kiinni... 1 Kirjaston kesäaukioloajat... 1 Yhteislaulutilaisuus... 1 Hallintosihteerin toimi... 2 Liikekeskuksen

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2012

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2012 Sisältö: Valtuuston kokouskutsu... 1 Löydetty Abloy-avain... 1 Jäänlähdön arvauskilpailun tulokset... 1 Sosiaali- ja terveyspiirin kesätiedote... 2-4 Peltomultaa myynnissä... 5 Tarjoukset inva-moposta...

Lisätiedot

K U N T A T I E D O T E 5 /20.5.2011

K U N T A T I E D O T E 5 /20.5.2011 JULKINEN TIEDOTE K U N T A T I E D O T E 5 /20.5.2011 SIIKALATVAN KUNNAN KESÄAIKA Siikalatvan kunnantoimistot pidetään suljettuna 11.7. - 31.7.2011. Välttämättömät palvelut turvataan kussakin kylittäisessä

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE JOULUKUU 2011 KUNNANTALON PITÄMINEN SULJETTUNA 5.12.2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE JOULUKUU 2011 KUNNANTALON PITÄMINEN SULJETTUNA 5.12.2011 Sisältö: Valtuuston kokouskutsu... 1 Kunnantalo suljettuna 5.12.2011... 1 Presidentin vaalit 2012... 1 Tehoke-projekti tiedottaa... 3 Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi tiedottaa joulun ajan toiminnasta...

Lisätiedot

Yleisurheilun Siikalatvacup 2012, lopputuokset

Yleisurheilun Siikalatvacup 2012, lopputuokset Yleisurheilun Siikalatvacup 2012, lopputuokset Osakilpailuja pidettiin kesän 2012 aikana yhteensä viisi: Pyhännällä, Pulkkilassa, Piippolassa, Rantsilassa ja Kestilässä. Pisteet laskettiin neljän osakilpailun

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN VAPAA AJAN LAUTAKUNTA KOKOUS 3/2008 Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 3. 10 TALOUDEN TOTEUMA 4. 11

Lisätiedot

Yleisurheilun kunnanmestaruuskilpailut

Yleisurheilun kunnanmestaruuskilpailut Yleisurheilun kunnanmestaruuskilpailut Siikalatvan kunnanmestaruuskilpailut yleisurheilussa pidetään sunnuntaina 2.9. klo 13.00 alkaen Kestilän urheilukentällä. Aiemmin oli virheellisesti ilmoitettu kylänmestaruuskilpailuista.

Lisätiedot

Yleisurheilun Siikalatvacup 2016, lopulliset pisteet

Yleisurheilun Siikalatvacup 2016, lopulliset pisteet Yleisurheilun Siikalatvacup 2016, lopulliset pisteet Tämän kesän Siikalatvacup on nyt suoritettu. Tässä ovat yhteispisteet. Tytöt 9v Eeva Kotisaari SiikalU 155p Jenni Tolonen RaRa 152p Enni Kansanniva

Lisätiedot

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015 Hallitus 91 06.05.2015 Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015 H 91 1. Terveyden ja sairaudenhoitopalvelut Aikuisten mielenterveyspalveluiden ja riippuvuuksien hoito:

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Keskiviikko klo Siikalatvan kunta, Piippolan toimisto. Yhtymäkokouksen koollekutsuminen. Luottamushenkilöiden toimikauden jatkuminen

Keskiviikko klo Siikalatvan kunta, Piippolan toimisto. Yhtymäkokouksen koollekutsuminen. Luottamushenkilöiden toimikauden jatkuminen Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 9 /2016 Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 30.11.2016 klo 14.00 Siikalatvan kunta, Piippolan toimisto Käsiteltävät asiat liite 74 1 75 2 76 3 77 4 78 79 80 81 82 83 Kuntayhtymän

Lisätiedot

K U N T A T I E D O T E 5 /25.5.2012

K U N T A T I E D O T E 5 /25.5.2012 JULKINEN TIEDOTE K U N T A T I E D O T E 5 /25.5.2012 SIIKALATVAN KUNTA Siikalatvan kunta myy tarjousten perusteella Mankilan koulukiinteistön: - sijaitsee Siikalatvan kunnan Mankilan kylässä n. 15 km

Lisätiedot

KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT

KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT Liitteeseen on koottu tärkeimpiä 9-15-vuotiaiden kilpailuja Helsingin seudulla. Seura maksaa osallistumisen valtaosaan allaolevista kisoista (poislukien Peugeot Junior GP

Lisätiedot

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke TYLSYYDENTORJUNTAVIRASTO SUOSITTELEE: Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke Pitelet käsissäsi uunituoretta KESÄKIMARA 2018-vihkoa, johon

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti Maastot* Vantaa

Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti Maastot*  Vantaa Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti 25.04. Maastot* www.vhs.fi to 27.04. Tarmon kevätottelut P15: 60m, pituus, kuula, 5-ottelu T15: 60m, pituus, kuula, 5-ottelu P13: 60m,

Lisätiedot

Maaseutuhallinto. Ajankohtaista. Maatalouden vesiensuojelupäivä Nurmijärvellä

Maaseutuhallinto. Ajankohtaista. Maatalouden vesiensuojelupäivä Nurmijärvellä Maaseutuhallinto Ajankohtaista Maatalouden vesiensuojelupäivä Nurmijärvellä 28.1.2019 1 Tukihallinnon organisaatio Maa- ja metsätalousministeriö Ruokavirasto Ely-keskukset Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 /2017

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 /2017 1 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 /2017 Kokousaika: Kokouspaikka: Saapuvilla: Laillisuus ja päätösvaltaisuus: Asiat: Pöytäkirjan tarkastajat Tiistai 23.5.2017 klo 19.00-20.49 Pyhännän kunnantalo, Pyhäntä Näätänen

Lisätiedot

e r NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H

e r NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H Kurikan Kesä s e r Lipa 2018 NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H LEIRIT JURVA Jurvan Nuopparilla Kauppatie 8, Jurva JALASJÄRVI Wilholassa Knuuttilantie 6, Jalasjärvi 5.-6.6.2018 Seikkailuleiri (6-8-vuotiaille)

Lisätiedot

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme

Lisätiedot

Sähköinen tukihaku 2009

Sähköinen tukihaku 2009 Sähköinen tukihaku 2009 Kevään viljelijätukihaku Jyväskylä / Helsinki Ilkka Kommeri Päätukihaku - toiminnallinen yleiskuva Neuvoja/ EU-avustaja tms. Paperilomakkeen täyttö Paperilomakkeen palautus kuntaan

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

EU-avustaja koulutus Kauhava 31.3 Kauhajoki ja 4.4. Seinäjoki

EU-avustaja koulutus Kauhava 31.3 Kauhajoki ja 4.4. Seinäjoki EU-avustaja koulutus 21.3 Kauhava 31.3 Kauhajoki ja 4.4. Seinäjoki 05.04.201 Asialistaa Vuosien 2015 ja 2016 tukipäätökset Tukihakuaikataulut 201 Maksuaikataulut Valvonnassa vastaan tullutta, opiksi meille

Lisätiedot

KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017

KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017 1 Taivalkosken kunta, Kirkkotie 6, PL 25, 93401 TAIVALKOSKI Sähköposti: taivalkoski.kunta@taivalkoski.fi Internet: www.taivalkoski.fi KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017 Taivalkosken

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2017

KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2017 1 KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2017 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Perinteistä ohjelmaa Perttulin päiville!... 1 Kirjasto tiedottaa... 2 Taidenäyttely kirjastolla... 2 Sirkka ja Sylvi

Lisätiedot

TUKIHAKU Ajankohtaista. Asta Herranen Pihtiputaan maaseutuhallinto

TUKIHAKU Ajankohtaista. Asta Herranen Pihtiputaan maaseutuhallinto TUKIHAKU 2019 Ajankohtaista Asta Herranen Pihtiputaan maaseutuhallinto Aikataulu Ruokavirasto on lähettänyt viikolla 15 muistutuskirjeen tukihaun alkamisesta. Kirjeeseen on koottu myös hakuoppaan Uutta

Lisätiedot

Sähköinen asiointi 2014

Sähköinen asiointi 2014 1 Alkava & Ylikoski Sähköinen asiointi 2014 Tukihakukoulutus Tampere 13.2 / Oulu 19.2. Piia Ylikoski & Jani Alkava Maaseutuvirasto / Tietohallinto-osasto 2 Alkava & Ylikoski 3 Alkava & Ylikoski Uutta 2014

Lisätiedot

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 1 /2016 Kokousaika

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 1 /2016 Kokousaika Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 1 /2016 Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 1 liite Torstai 28.1.2016 klo 14.00 15.30 Siikalatvan kunnantalo, valtuustosali, Pulkkila Ajankohtaiskatsaus Oulun Eteläisen

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. nro 5/ Ihana kevät SIIKALATVAN KUNTA SIIKALATVAN KUNTA. Kaisa Louet-Similä Siikalatvan kunnanvaltuuston puheenjohtaja

KUNTATIEDOTE. nro 5/ Ihana kevät SIIKALATVAN KUNTA SIIKALATVAN KUNTA. Kaisa Louet-Similä Siikalatvan kunnanvaltuuston puheenjohtaja KUNTTIEDOTE nro 5/17.5.2018 Siikalatvan kunta Pulkkilantie 4 92600 Pulkkila puh. (08) 8118411 www.siikalatva.fi Ihana kevät URINGOST energiaa. Toukokuu hellii meitä kesäisin kelein. Tulvat alkavat onneksemme

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 1. Kunnanvaltuusto. SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kultima Elli-Marja OLLEET JÄSENET Alatörmänen Seppo Kultima Unto

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 1. Kunnanvaltuusto. SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kultima Elli-Marja OLLEET JÄSENET Alatörmänen Seppo Kultima Unto ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 1. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 4.4.2018 klo 17.00 (valtuustoseminaari klo 13) KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kultima Elli-Marja

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 1/2016

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 1/2016 KOKOUSKUTSU Kirkkovaltuusto 1/2016 Kokousaika Tiistai 7.6.2016 kello 19.00, kahvitarjoilu alkaa klo 18.30 Kokouspaikka Kemien seurakuntakeskuksen kahvio, Tohmajärvi Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12

Lisätiedot

KAIKKI OIKEIN! ONNISTUNUT TUKIHAKU JA VILJAKAUPPA IISALMI, METSÄPIRTTI SIILINJÄRVI, KUNNONPAIKKA

KAIKKI OIKEIN! ONNISTUNUT TUKIHAKU JA VILJAKAUPPA IISALMI, METSÄPIRTTI SIILINJÄRVI, KUNNONPAIKKA KAIKKI OIKEIN! ONNISTUNUT TUKIHAKU JA VILJAKAUPPA 7.6.2018 IISALMI, METSÄPIRTTI SIILINJÄRVI, KUNNONPAIKKA Luoteis-Savon maaseutupalvelut Hanna-Maria Laukkanen Niina Lohva Vuokrasopimukset Muista seurata

Lisätiedot

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

Vipu-palvelu ja sähköinen asiointi

Vipu-palvelu ja sähköinen asiointi Vipu-palvelu ja sähköinen asiointi Heimolinna 10.4.2017 Susanna Lehtinen Loimaan maaseutupalvelut Päätukihaun aikataulu Peruslohkomuutokset ovat auki Vipussa Uuden lohkon perustaminen, yhdistämiset ja

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE JOULUKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE JOULUKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE JOULUKUU 2016 Sisältö: Valtuuston kokous.1 Seuraava kuntatiedote 1 Kunnantalon sulkuviikot...1 Suomi 100 vuotta juhlavuosi..2 Terveyspiiri Helmi tiedottaa Joulun ajan toiminnasta.3

Lisätiedot

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla.

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla. YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA Kaudella 2018-2019 Viikkoharjoitukset: Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo 17-18 alle 10-vuotiaille Valmennusryhmät: Keskiviikkoisin klo 18-19.30 Vetelin urheilutalolla Sunnuntaisin

Lisätiedot

Aluetoimistot (Lohtaja, Kälviä, Ullava) ovat suljettuina ajalla 7.7.-3.8.2014

Aluetoimistot (Lohtaja, Kälviä, Ullava) ovat suljettuina ajalla 7.7.-3.8.2014 KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 13/2014 29.6.2014 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja

Lisätiedot

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa TOIMINTAOHJELMA 30.5.-5.6.2016 Maanantaina 30.5. RUOKASALISSA KANSAINVÄLINEN VIIKKO! klo 10.00 ULKOIL UA klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN

Lisätiedot

Maaseutuviraston määräyskokoelma

Maaseutuviraston määräyskokoelma MAASEUTUVIRASTO Maaseutuelinkeino-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI MÄÄRÄYS Pvm 19.3.2013 Dnro 725/54/2013 Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 9/13 Valtuutussäännökset: Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2013

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2013 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2013 1 Sisältö Valtuuston kokous... 1 Sosiaali- ja terveyspiiri Helmen kesätiedote 2013... 1 Perusturvaosaston kesätiedote 2013... 4 Kirjasto tiedottaa... 4 Veden hinnankorotus

Lisätiedot

MAATALOUDEN TUKITIEDOTUSKIERROS

MAATALOUDEN TUKITIEDOTUSKIERROS MAATALOUDEN TUKITIEDOTUSKIERROS PIELAVESI, SUOJALA3.4.2019 Luoteis-Savon maaseutupalvelut Hanna-Maria Laukkanen Vuoden 2019 tukihaku aukeaa näillä näkymin huhtikuussa Ennen tukihaun alkua tiloille postitetaan

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE MARRASKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE MARRASKUU 2011 Sisältö Valtuuston kokouskutsu... 1 Influenssarokotukset Pyhännän asukkaille... 1 Rintamaveteraanien kuntoutus... 2 Rintamaveteraanien syyskokous... 2 Valokuvanäyttely... 3 Muumilaakson joulu-lastenelokuva...

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE nro 6/16.6.2015 Siikalatvan kunta, Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila, puh. (08) 8118411, fax 8121292, www.siikalatva.fi.

KUNTATIEDOTE nro 6/16.6.2015 Siikalatvan kunta, Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila, puh. (08) 8118411, fax 8121292, www.siikalatva.fi. 1 KUNTATIEDOTE nro 6/16.6.2015 Siikalatvan kunta, Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila, puh. (08) 8118411, fax 8121292, www.siikalatva.fi Tervettä eloa Siikalatva Tervettä eloa näkyy kunnan esitteissä ja mainoksissa.

Lisätiedot

KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ

KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ KILPAILUT KESÄ 2015 Tummennetut kilpailut tärkeitä KILPAILUJA löydät myös - kilpailukalenteri.fi Jakelu: Aino, Ali, Anna, Anni, Ansa, Carla, Ella, Elmeri,Eveliina,

Lisätiedot

Tyrnävä Helena Illikainen, aluearkkitehti, Tyrnävä

Tyrnävä Helena Illikainen, aluearkkitehti, Tyrnävä 3.5.2019 Tyrnävä 14.1.2016 Helena Illikainen, aluearkkitehti, Tyrnävä Päätukihaku 2019 Hae päätukihaussa auki olevia tukia viimeistään 17.6.2019 klo 23.59 Maatilalle ei lähetetä viime vuoden tietoihin

Lisätiedot

Yleisurheilun Siikalatvacup 2016, Rantsilan tulokset

Yleisurheilun Siikalatvacup 2016, Rantsilan tulokset Yleisurheilun Siikalatvacup 2016, Rantsilan tulokset Yleisurheilun Siikalatvacupin Rantsilan osakilpailun tulokset 30.8.2016. Pituus T9 Eeva Kotisaari SiikalU 3.13 2. Jenni Tolonen RaRa 2.92 3. Enni Kansanniva

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto

Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2017 Sivu 1 Kirkkovaltuusto ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ Kokousaika: Keskiviikko 3.5.2017

Lisätiedot

Tukihaku Länsi-Uudenmaan maaseutuhallinto Lohja Vihti

Tukihaku Länsi-Uudenmaan maaseutuhallinto Lohja Vihti Tukihaku 2017 Länsi-Uudenmaan maaseutuhallinto 4.4.2017 Vihti 11.4.2017 Lohja Tukihaun aikataulu 2017 Päätukihaku päättyy 15.6.2017 Sähköinen päätukihaku aukeaa toukokuun alkupuolella -> hakemus muokattavissa

Lisätiedot

Porin perusturvakeskuksen palvelupisteiden sulut 2012

Porin perusturvakeskuksen palvelupisteiden sulut 2012 Porin perusturvakeskuksen palvelupisteiden sulut 2012 Pääterveysaseman/kaupunginsairaalan opastus on kiinni viikonloppuisin 26.5.2012-2.9.2012. Pääterveysaseman hoitotarvikejakelu on kiinni 12. -14.9.2012

Lisätiedot

KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017

KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017 1 Taivalkosken kunta, Kirkkotie 6, PL 25, 93401 TAIVALKOSKI Sähköposti: taivalkoski.kunta@taivalkoski.fi Internet: www.taivalkoski.fi KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017 Taivalkosken

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1 LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1 Tekninen lautakunta Nro 1/2014 KOKOUSAIKA Torstaina 16.1.2014 klo 17-19 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalon

Lisätiedot

Viljelijätukihakukoulutus 2015. Maalis-huhtikuu 2015, 16 tilaisuutta

Viljelijätukihakukoulutus 2015. Maalis-huhtikuu 2015, 16 tilaisuutta Viljelijätukihakukoulutus 2015 Maalis-huhtikuu 2015, 16 tilaisuutta Kevät 2015 Tukihakumuistutus Lähetetty maaliskuun ensimmäisellä viikolla Ilmoitus tukihaun alkamisesta Yhteenveto maatilan esitäytetyistä

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 1. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.1.2016 klo 17.00

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 1. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.1.2016 klo 17.00 ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 1. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.1.2016 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2015

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2015 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2015 Sisältö: Valtuuston kokoukset... 1 Kunnantalon sulkupäivät v. 2015... 1 Uusittu rakennusvalvontataksa... 1 Roska päivässä kampanja 12.5.2015.... 2 Veteraaniväen ruokailu...

Lisätiedot

Vipu kartat 2.0. Matti Hokkanen. Tukihakukoulutus maaseutuasiamies Oriveden yhteistoiminta-alue

Vipu kartat 2.0. Matti Hokkanen. Tukihakukoulutus maaseutuasiamies Oriveden yhteistoiminta-alue Vipu kartat 2.0 Matti Hokkanen maaseutuasiamies Oriveden yhteistoiminta-alue Tukihakukoulutus 2019 Esityksen sisältö Kevään aikataulut Uuden kartan esittely Käyttöliittymä Kasvulohkojen luonti Peruslohkomuutokset

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Vapaa-aikalautakunta Sivu 11. Maanantai kello Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Vapaa-aikalautakunta Sivu 11. Maanantai kello Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivu 11 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Maanantai 17.3.2014 kello 18.30 20.05 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Torstai klo Haapaveden kaupungintalo, Haapavesi. Restartup-vaihtoehto yrittäjyydelle

Torstai klo Haapaveden kaupungintalo, Haapavesi. Restartup-vaihtoehto yrittäjyydelle Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 2 /2017 Kokousaika Kokouspaikka Torstai 23.2.2017 klo 14.00- Haapaveden kaupungintalo, Haapavesi Käsiteltävät asiat liite 12 1 HOSUVA-hanke 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 2 3 4

Lisätiedot

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A K U U L U T U S J U V A N K U N T A T I E D O T T A A Kunnanvirasto on avoinna ma - pe klo 9.00-16.00 Lähiosoite: Juvantie 13, 51900 Juva Puh. 040 755 1100, telefax 015 651 601 Sähköpostiosoite: juva.kunta@juva.fi

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 Kokousaika: Torstaina 13.12.2018 klo 9.00 12.15 Kokouspaikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kärsämäen kunta 1/5 KÄRSÄMÄEN KUNTA TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-

Lisätiedot

Ajankohtaista. Laukaan YTA-alueen viljelijäkoulutukset Jari Halttunen Korpilahti

Ajankohtaista. Laukaan YTA-alueen viljelijäkoulutukset Jari Halttunen Korpilahti Ajankohtaista Laukaan YTA-alueen viljelijäkoulutukset Jari Halttunen 5.4.2017 Korpilahti Yleistä asiaa Hakuaikana YTA-alue auttaa Autamme mielellämme Laukaan YTA, päivystysnumero 040-732 8659 päätukihaunaikana

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. Rohkealla kehittämisellä tehokkuutta. nro 5/ SIIKALATVAN KUNTA. KOKOUSKUTSU 3/2019 Kunnanvaltuusto

KUNTATIEDOTE. Rohkealla kehittämisellä tehokkuutta. nro 5/ SIIKALATVAN KUNTA. KOKOUSKUTSU 3/2019 Kunnanvaltuusto KUNTTIEDOTE nro 5/16.5.2019 Siikalatvan kunta Pulkkilantie 4 92600 Pulkkila puh. (08) 8118411 www.siikalatva.fi Rohkealla kehittämisellä tehokkuutta Monen kunnan talous on heikoilla, niin myös meillä.

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 8.-9.3.2014 Indoor Games Lauantaina 8.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Siikajokilaakson hiihtocup 2013, Pulkkilan tulokset

Siikajokilaakson hiihtocup 2013, Pulkkilan tulokset Siikajokilaakson hiihtocup 2013, Pulkkilan tulokset 19.1.2013 Sarja T8 (1km) 1. Milla Tuomaala KKV 7,46 2. Saija Nordström RaRa 8,58 Sarja P8 (1km) 1. Toni Helenius PuPo 7,08 2. Tomi Tuomaala KKV 8,26

Lisätiedot