PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry"

Transkriptio

1 PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry 2012

2 Killan perustehtävä Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta sekä lähentää toisiinsa Porin prikaatia ja sen täydennysalueen väestöä. Kilta toimii jäsentensä keskeisenä yhdyssiteenä, vaalii historiallisia perinteitä ja yhteisiä muistoja. Kilta pyrkii edistämään Porin prikaatissa palvelevien varusmiesten viihtyvyyttä. 2 PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2012

3 Porin Rykmentin Porin Prikaatin Kilta 2012 Kiltamme 54. toimintavuosi oli alueosastojen toiminnan osalta hyvin aktiivinen ja keskushallinnon, sisäisen tiedotuksen ja jäsenlehtemme Porilaisen osalta toteutettujen muutosten vakiintumisen aikaa. Keväällä julkaistiin Puolustusvoimauudistus, jonka mukana Porin prikaatista tulee vuoden 2015 alusta maamme suurin varusmiehiä kouluttava joukko-osasto. Prikaati toimii useilla paikkakunnilla ja antaa monipuolista maavoimien koulutusta. Myös sen rekrytointialue laajenee. Kilta pyrkii mukautumaan muutoksiin. Tästä syystä Killan hallitus on valmistellut sääntöjemme muuttamista hankkimalla yhdistysrekisterin ennakkotarkastuksen ja kutsumalla vuosikokouksen poikkeuksellisesti jo maaliskuussa. Näin toivotaan joitakin Killan sisäisen toiminnan muutoksia saatavan voimaan ensi toukokuussa vuosijuhlan yhteydessä pidettävässä ylimääräisessä yhdistyksen kokouksessa. Vanha totuus on, että jos emme tiedä, mistä olemme tulossa, emme myöskään näe, minne olemme menossa. Tulemme vastaisuudessakin vaalimaan Porin Rykmentin ja sen seuraajajoukko-osastojen perinteitä. Olemme kuitenkin myös joukko-osastokilta, jonka tehtävänä on edistää palveluksessa olevien varusmiesten, reserviläisten ja rotaatioissa toimivien asemaa ja oloja sekä ylläpitää yhteyksiä rekrytointialueen väestöön ja Porin jääkäriprikaatin reserviläisiin. Pyrimme aktiivisesti neuvomaan ja ohjaamaan asevelvollisia ja vapaaehtoisesti varusmiespalvelukseen tulevia jo ennen palveluksen alkua. Killan kesäjuhlassa piti juhlapuheen valtuuskuntamme jäsen, Suomen Kabulissa toimiva suurlähettiläs Pauli Järvenpää arvioiden Afganistanin tilannetta hyvin monipuolisesti. Turun Tuomaanpuiston Porilaiskonsertissa soitti Satakunnan Sotilassoittokunta runsaan yleisön seuraamana. Heinäkuun alussa pidetyssä nelipäiväisessä Okra-näyttelyssä Oripäässä Kiltamme edusti kunniakkaasti Porilaisia. Saimme loimaalaisten Seppo Yli-Nissilän ja Markku Nummijoen ansiosta näyttelystä 60 uutta jäsentä. Kun jäsenhankintaa jatkettiin kesän ja syksyn mittaan pääasiassa samojen henkilöiden toimesta, oli Kiltamme jäsenluettelossa parhaimmillaan 1207 jäsentä, mikä on suurin määrä tähän mennessä. Vuoden lopussa jäsenmäärä oli Killan toiminta on muuten jatkunut vakiintuneissa uomissa Laurilan lavatansseineen, Porilaismetsikön kunnostuksineen ja monine kokouksineen, varusmiesinfoineen sekä retkeilyineen mm Tammelan varikolle. Rauman seudun kiltalaiset kävivät vieraanamme Huovinrinteellä ja mielenkiintoinen ohjelma keräsi paikalle 60 kiltalaista. Kiitän kaikkia aktiivisia kiltalaisia panoksestanne Porilaisten hyväksi. Lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä Porin prikaatin komentajalle, eversti Juha Pyyköselle ja esikuntapäällikölle, eversti Mikael Feldtille. Monet muutkin Porin prikaatissa työskentelevät henkilöt ovat tukeneet Killan toimintaa kiitoksen arvoisesti. Vielä haluan kiittää Säkylän ja Turun Sotilaskotiyhdistyksiä, varuskuntakerhojen emäntiä ja Porilainen-lehden toimituskuntaa. Kiitos myös valtuuskuntamme puheenjohtajalle, kauppaneuvos Arto Arvoselle ja valtuuskunnan jäsenille. Turussa 21.helmikuuta 2013 Timo Mäki Killan puheenjohtaja 3

4 VUOSIKOKOUS 2012 Vuosikokouksen osanottajat järjestäytymässä seppeleen laskua varten. Seppeleen laskun suorittivat valtuuskunnan puheenjohtaja Arto Arvonen, valtuuskunnan varapuheenjohtaja Juha Pyykönen ja killan hallituksen puheenjohtaja Timo Mäki. Vuosijuhlan juhlapuheen piti suurlähettiläs Pauli Järvenpää. Kokouksen osanottajia sotilaskodissa kahvilla. 4 Satakunnan Sotilassoittokunta esiintymässä vuosijuhlassa. PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2012

5 TAPAHTUMIA2012 Maanpuolustuskiltojen Liiton pidetyssä vuosikokouksessa Hämeenlinnassa Porin Rykmentin - Porin Prikaatin Kilta ry sai vastaanottaa kaksi huomionosoitusta esimerkillisestä työstä kiltatoiminnassa: Vuoden nettisivut 2012 ja Vuoden kilta kunniamaininta. Kunniakirjan vuoden nettisivuista luovutti MPKL:n viestintätoimikunnan puheenjohtaja Arno Hakkarainen. Vasemmalla MPKL:n puheenjohtaja Pauli Mikkola. Vastaanottaja kiltamme puheenjohtaja Timo Mäki (oikealla). Killalle tunnustusta maanpuolustustyöstä Sotavahinkosäätiö on palkinnut 14 yhteisöä ja 6 henkilöä maanpuolustuspalkinnolla. Porin Rykmentin-Porin Prikaatin Kilta ry sai palkinnon varusmiesinfojen pitämisestä. Palkinnon suuruus on euroa. Varsinais- Suomen Kiltapiiri valitsi vuosikokouksessaan Vuoden Killaksi 2012 Porin Rykmentin - Porin Prikaatin Kilta ry:n Loimaan Alueosaston. Loimaan Alueosaston puheenjohtaja Sepo Yli-Nissilä (vasemmalla) vastaanotti huomionosoituksen. Kuvassa myös Vuoden Kiltalainen Timo Kankaanpää, Turun Ilmatorjuntakilta. Kilta on jo vuosia järjestänyt Porin Prikaatiin varusmiespalvelukseen astuviille ja heidän omaisilleen infotilaisuuksia. Työtä on tehty yhdessä MPK:n kanssa. Tilaisuuksissa puolustusvoimien edustajat kertovat niistä käytännön asioista, jotka varusmies kohtaa palveluksessa ollessaan ja miten erilaisiin tilanteisiin saa apua. Asiasta kertovat mm. kouluttajat ja sosiaalikuraattorit. Myös sotilaskodin puheenvuoro kuuluu asiaan. Lisäksi järjestäjien edustajat vastaavat osanottajien kysymyksiin. 5

6 LOIMAAN ALUEOSASTO - Osallistuttiin kansalliseen veteraanikeräykseen Toteutettiin lipaskeräyksenä. - Pidettiin Killan Loimaan alueosaston vuosikokous Loimaan Kivi Oy tiloissa Aluksi tutustuttiin Loimaan Kivi Oy toimintaan toimitusjohtaja Mikko Paljakan opastuksella. Tämän jälkeen pidettiin vuosikokous, johon osallistui 18 jäsentä. - Järjestettiin yhdessä Loimaan seudun reserviläisten kanssa savikiekkoammunnat Loimaan Laukojien ampumaradalla ja Loimaan Laukojien opastuksella Ammuntoihin osallistui 12 henkilöä. - Osallistuttiin pääkillan vuosikokoukseen ja vuosijuhlaan P orin prikaatissa Osallistuttiin killan Loimaan alueosaston lipun kanssa kaatuneitten muistopäivään Kanta-Loimaan hautausmaalla Palvelukseen kutsutuille varusmiesmiheille ja heidän omaisilleen pidetty infotilaisuus Osallistuttiin OKRA maatalousnäyttelyyn Oripäässä Okrassa esiteltiin killan toimintaa, myytiin kiltatuotteita sekä jaettiin Porilainen lehteä. Kiltaan liittyi 60 uutta jäsentä. - Markku Nummijoki ja Seppo Yli-Nissilä esittelivät killan toimintaa Porin Prikaatissa valapäivänä Kiltaan liittyi 15 uutta jäsentä. - Osallistuttiin kiltatilaisuuteen Säkylän Huovinrinteellä Ohjelmassa oli eversti Mikael Feldtin esitelmä aiheesta Porin prikaati ja puolustusvoimien nykynäkymät, Porilaismuseoon tutustuminen, iltapala Upseerikerholla sekä vapaata seurustelua. - Osallistuttiin tammimetsän täydennysistutuksiin Ruissalossa Järjestettiin Killan Loimaan alueosaston jäsenille kiltatilaisuus SARKA maatalousmuseossa Aluksi everstiluutnantti Joni Lindeman kertoi työsään Afganistanissa suomalaisten rauhanturvajoukkojen komentajana. Esitelmän jälkeen ohjelmassa oli joulupäivällinen ja vapaata seurustelua. Lisäsi oli mahdollisuus tutustua museon näyttelyyn. Tilaisuuteen osallistui 63 henkilöä, joista osa oli killan jäsenten puolisoja. - Osallistuttiin killan Loimaan alueosaston lipun kanssa Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin Mellilän sankarihaudoilla Lisäksi osallistuttiin Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin Kanta- Loimaan sankarihaudoilla Järjestettiin Varusmiesinfo Veteraanituvalla tammikuussa 2013 varusmiespalveluksen aloittaville ja heidän omaisilleen. - Osallistuttiin jouluaattona kunniavartioihin sankarihaudoilla. - Johtokunta kokoontui vuoden aikana 2 kertaa Ankkuripaikassa (läsnä 4 jäsentä) Ankkuripaikassa (läsnä 4 jäsentä) - Johtokunnan kokoonpano 2012: - Puheenjohtaja: Yli-Nissilä Seppo - Muut jäsenet: Jaanu Kimmo, Kettunen Erkki, Nepponen Juha, Ristolainen Matti, Vuolle Tapio, Mustajärvi Petri (sihteeri ja rahastonhoitaja) 6 PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2012

7 Loimaan alueosasto oli edustettuna Itsenäisyyspäivän lippuvartiossa Loimaan sankarihaudalla. Loimaan varusmiesinfot pidettiin Loimaan veteraanien tuvalla. Kiltalaisia oli mukana savikiekkoammunnoissa Loimaalla. 7

8 LOIMAAN SEUTUKUNNAN VÄÄPELIKERHO Kunnianosoitukset Lippumme osallistui seuraaviin kunnianosoituksiin/tilaisuuksiin: Punkalaitumen kirkko (jäsenemme Jukka Jaakkolan siunaustilaisuus) Alastaron Sankarimuistomerkki Alastaro-halli Itsenäisyyspäivänjuhla Kunniavartiot Kanta-Loimaan Sankarimuistomerkki. Kuusi jäsentämme osallistui kunniavartioon. Yhteistyö Avustimme usean vääpelin voimin, Loimaan Sotaveteraanien tuvan maaston raivaustöissä sekä polttopuiden teossa. Veteraanikeräys Veteraani keräykseen Loimaalla osallistuimme 4 jäsenen voimin. Em. lisäksi jäseniämme osallistui muualla keräykseen monilukuisesti. Matkat 1.8. teimme matkan Bengtskärin majakalle. Majakka oli yksi viime sotiemme erikoisimmista (kunniakkaista) taistelupaikoista. Mukana matkalla oli noin 20 henkeä, pääasiassa vääpeleitä. Vääpelikerhon retkeläisten laiva saapumassa Bengtskärin majakalle. 8 PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2012

9 Vääpelikerhon järjestyksenvalvojia OKRA-maaseutunäyttelyssä. Kuvassa myös killan näyttelyosaston toimihenkilöitä Vuorossa oli Tammelan varikko. Varikko oli varsin mielenkiintoinen matkakohde - varsinkin kun sinne ei ole pääsyä ihan kaikilla. Varikkoon tutustui pikkubussillinen vääpeleitä ja muita maanpuolustushenkisiä ihmisiä. Järjestyksen valvonta Jäseniämme osallistui järjestyksenvalvontatehtäviin seuraavasti: OKRA-maaseutunäyttely, 14 vääpeliä ja 4 vääpelikerhon lukuun toimijaa (ei jäs) Niinijoen Op:n 110v juhla, 1 vääpeli ja 3 muuta toimijaa Alastaron jokkiskisat, 2 vääpeliä Hallitus Pj Seppo Solla, siht Pertti Vesanto, rah.hoitaja Eino Järvinen, Kalevi Suvila, Torsti Penttilä ja Simo Kolkkala Kerhon hallitus kokoontui kaksi kertaa: Erja ja Kalevi Suvilan luona Ritva ja Pertti Vesannon luona. Vuosikokous Raasin Johtola 9

10 Salon osaston perinteiset Heinähumpat pidettiin Laurilan lavalla. Salon osaston lippu oli mukana talvisodan päättymisen 72. vuosipäivänä Salon Sibelius-puiston Vapauden Liekki -patsaalla. 10 PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2012

11 salon seudun alueosasto Yleistä: Kulunut vuosi 2012 on ollut Salon Seudun Alueosaston 52. toimintavuosi. Se on ollut perinteisesti vilkkaan toiminnan aikaa. Alueosaston jäsenmäärä on kuluneena vuonna noussut yli sadan. Kunniakkaiden porilaisperinteiden vaaliminen ja siirtäminen tuleville sukupolville on keskeisiä tavoitteitamme nyt ja tulevinakin vuosina. Haasteellisena näemme nuorten porilaisten saamisen mukaan alueosastomme toimintoihin, sekä uusien jäsenten rekrytoimisen. Hallinto ja toimikunnat: Paikallisosaston puheenjohtajana on kalenterivuonna 2012 toiminut Eero Nurminen Halikosta. Hallitukseen ovat kuuluneet varapuheenjohtaja Aimo Vähätalo, Vesa Hänninen, sihteeri Ismo Laaksonen, rahastonhoitaja Jarmo Niinistö, Kari Niinistö, Olavi Pilpola, Esa Ruohola, Taisto Tielinen ja lippuvastaava Reino Toivonen. Toiminnan tarjastajina ovat toimineet Olavi Kurkela ja Pauno Uusitalo. Varalla Jorma Auramo ja Simo Knaapi. Alueosaston yhdysmiehinä Salossa ja lähikunnissa toimivat: Jorma Korimäki ( Marttila ), Taisto Tielinen ( Muurla/Salo ), Reino Toivonen ( Muurla/Salo), Kari Niinistö (Halikko/Salo), Keijo Karlsson ( Somero) ja Tapio Turunen ( Salo) Tanssitoimikuntaan ovat kuuluneet varapuheenjohtaja Aimo Vähätalo kokoonkutsujana, Olavi Kurkela, Martti Määttänen, puheenjohtaja Eero Nurminen ja sihteeri Ismo Laaksonen. Lipputoimikunnan lippuvastaavana on toiminut alueosaston hallituksen jäsen Reino Toivonen. Airueina ovat olleet Olavi Eräkunnas ja Taisto Tielinen. Lippumme on osallistunut talvisodan päättymisen ja kaatuneitten muistopäivän sekä itsenäisyyspäivän tilaisuuksiin Kokoukset: Alueosaston vuosikokous pidettiin Salon Osuuspankin kokoustiloissa Salossa. Läsnä oli 16 alueosaston jäsentä. Alueosaston hallitus on kokoontunut vuoden aikana kolme kertaa. Tanssitoimikunta on kokoontunut kaksi kertaa. Muu toiminta: Osallistuttiin Tammisunnuntain jumalanpalvelukseen Uskelan kirkossa, sekä juhlaan Sinisessä talossa. Osallistuttiin torstaina Salon lukiossa evl Ari Raunion pitämään luentotilaisuuteen Talvisodan merkittävimmät taistelut killan valtuuskunnan puheenjohtaja Arto Arvonen, sekä hallituksen jäsenet Jarmo Niinistö ja Ismo Laaksonen osallistuivat Porin prikaatin sotilasvalatilaisuuteen Säkylässä, sekä Porin prikaatin 386. vuosipäivän juhlaan. Torstaina 1.3. alueosaston jäseniä osallistui evl Ari Raunion luentotilaisuuteen Jatkosodan merkittävimmät taistelut Salon lukiossa alueosaston puheenjohtaja Eero Nurminen, Pekka Rinne, Arto Tuominen ja Ismo Laaksonen osallistuivat toimijoina veteraanikeräykseen Salossa. 11

12 Osallistuttiin talvisodan päättymisen 72. muistopäivänä Vapauden Liekki patsaalla Salon Sibelius puistossa pidettyyn kunnianosoitukseen. Tilaisuuden lippulinnassa oli mukana alueosastomme lippu osallistuttiin evl Ari Raunion esitelmätilaisuuteen Jatkosodan merkittävimmät torjuntataistelut Osallistuttiin Salon Seudun Sotahistoriallinen Seura ry:n järjestämän Suomen ilmavoimien ja ilmatorjunnan historia käsittelevään esitelmätilaisuuteen, jossa luennoitsijoina toimivat ilmavoimien entinen komentaja kenraaliluutnantti Heikki Nikunen ja ilmatorjunnan ent. tarkastaja eversti Ahti Lappi. Salon Seudun Alueosasto on yksi Salon Seudun Sotahistoriallinen Seura ry:n jäsenjärjestö. Alueosaston jäseniä osallistui runsaasti Salossa puolustusministeri Stefan Wallinin pitämään esitelmätilaisuuteen Puolustushallinnon ajankohtaiset asiat osallistuttiin Porin Rykmentin-Porin Prikaatin Kilta ry:n vuosikokoukseen ja -juhlaan, sekä tutustuttiin hienoon Porilaismuseoon Säkylän Huovinrinteellä. Osallistujia osallistui sihteeri Ismo Laaksonen Askaisten Louhisaaren kartanossa marsalkka Mannerheimin 30. muistojuhlaan. Osallistuttiin Porin Rykmentin Porin Prikaatin Kilta ry:n ja Turun alueosaston järjestämään sään ja yleisön suosimaan Tuomaanpuiston ulkoilmakonserttiin Turussa järjestettiin yhdessä Porin prikaatin ja MPK:n kanssa heinäkuussa varusmiespalveluksensa aloittavien omaisille valmennustilaisuus Salon lukiossa. Tilaisuudessa oli läsnä 59 osallistujaa Salon Seudun Alueosasto järjesti perinteiset Porilaistanssit Laurilan lavalla Marttilassa. Osallistujia oli n. 200 henkeä hallituksen jäsenet Jarmo Niinistö ja Ismo Laaksonen osallistuivat Porin prikaatin valatilaisuuteen Säkylän Huovinrinteellä osallistuttiin kilta- ja tutustumistilaisuuteen Huovinrinteen Upseerikerholla, jossa osallistujia oli lähes 60. Puheenjohtaja ja sihteeri osallistuivat porilaismetsikön tammien uudisistutukseen Turussa Ruissalon Honkapirtin maastossa Sihteeri osallistui Turussa Varsinais Suomen Kiltapiiri ry:n vuosikokoukseen sihteeri edusti alueosastoa Salon Seudun Sotahistoriallisen Seura ry:n vuosikokouksessa Salossa. Seuran hallitukseen 2013 valittiin mm. Ismo Laaksonen osallistuttiin Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin Uskelan kirkossa ja sankarihaudoilla. Alueosaston lippu oli mukana lippuvartiossa. Varusmiesinfo Osallistujia 135 henkeä järjestettiin Salon Seudun Alueosaston perinteinen jouluruokailu Salon Seurahuoneella. Tilaisuudessa alueosaston puheenjohtaja Eero Nurminen toi puheessaan Killan terveiset ja kertoi ajankohtaisia asioita. Jouluruokailussa oli 16 osallistujaa. 12 PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2012

13 Edustukset: Porin Rykmentin Porin Prikaatin Kilta ry:n varapuheenjohtajana on vuonna 2012 toiminut Eero Nurminen. Porin Rykmentin-Porin Prikaatin Kilta ry:n halitukseen ovat jäsenenä kuuluneet Jarmo Niinistö ja Ismo Laaksonen. Porin Rykmentin Porin Prikaatin Kilta ry:n varsinaisena toiminnantarkastajana on toiminut Pekka Rinne. Porin Rykmentin - Porin Prikaatin Kilta ry:n valtuuskunnan puheenjohtajana on toiminut Arto Arvonen. Porin Rykmentin - Porin Prikaatin Kilta ry:n valtuuskunnan jäsenenä ovat olleet Olavi Eräkunnas ja Martti Määttänen. MPKL: n Liittovaltuustoon jäsenenä on kuulunut Arto Arvonen ja hän toimii myös MPKL:n säätiön asiamiehenä. Huomionosoitukset: Porin Rykmentin Porin Prikaatin Kilta ry:n standaarin saivat Kauko Laakkio, Olavi Pilpola ja Pauno Uusitalo. Killan vuosijuhlassa numeroidun Kiltaristin sai Jarmo Laulunen. Numeroidut Kilta-ansioristit saivat killan vuosijuhlassa puheenjohtaja Eero Nurminen ja sihteeri Ismo Laaksonen. Alueosaston joulujuhlassa numeroidun Kiltaristin vastaanottivat hallituksen jäsen Kari Niinistö ja kiltaveljet Pekka Mustonen ja Keijo Suomi. Merkkipäiviään viettäneitä alueosaston jäseniä on muistettu adressein. Tiedotus: Jäsenistöön ollaan oltu yhteydessä sähköpostin välityksellä sekä jäsenkirjeillä. Tilaisuuksista on tiedotettu Salon Seudun Sanomissa, Auranmaan viikkolehdessä, Turun Sanomien Killat palstalla, sekä Reserviläinen - lehdessä. Alueosaston tapahtumista on myös tiedotettu Killan omilla verkkosivuilla. 13

14 Salon aslueosaston jäseniä jokavuotisella joululounaalla. MPKL:n hopeisen kiltaristin saivat Olavi Kurkela (vasemmalla) Pauno Uusitalo ja Aimo Vähätalo. Luovuttajina Ismo Laaksonen ja Eero Nurminen. 14 PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2012

15 PORIN ALUEOSASTO JOHTOKUNTA Alueosaston johtokuntaan kuluneen vuoden aikana ovat kuuluneet seuraavat osaston jäsenet: Juha Niinikoski puheenjohtaja, Anssi Perämäki sihteeri, Aleksi Viikinkoski rahastonhoitaja ja johtokunnan muina jäseninä ovat toimineet Altti Lehtola, Olavi Penttilä, Harri Kesti ja Teijo Reunanen. VARSINAINEN TOIMINTA Osaston vuosikokous pidettiin huhtikuussa. Muita virallisia kokouksia ei pidetty. Osastomme jäseniä on osallistunut kotikuntansa sankarihaudoilla järjestettäviin muistotilaisuuksiin sekä itsenäisyyspäivän ja jouluaaton kunniavartioihin. Osastomme johtokunnasta on pääkillan hallitukseen kuulunut toimintavuoden 2012 aikana Aleksi Viikinkoski. Killan jäsenet toteuttivat jälleen perinteisen projektinsa eli jokavuotisen Porilaismetsikön täydennysistutuksen. Turun Ruissalossa, Honkapirtin takana sijaitsevaan metsikköön istutettiin kuusi kappaletta tammen taimia, yksi taimi kutakin killan alueosastoa kohden. Taimet tuettiin kunnollisilla seipäillä. Lisäksi rungot suojattiin eristemateriaalilla. Sää oli mitä parhain. Aurinko paistoi ja syksyt värit loistivat. Piristävän työnteon jälkeen nautittiin hyvät munkkikahvit Honkapirtissä. 15

16 turun alueosasto YLEISTÄ Killan sääntöjen mukaan toiminnan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta sekä lähentää toisiinsa Porin prikaatin ja sen täydennysalueen väestöä. Kilta toimii keskeisenä yhdyssiteenä, vaalii historiallisia perinteitä ja yhteisiä muistoja. Toiminnan perustan ovat edelleen luoneet monet Turun ja lähiympäristön maanpuolustustapahtumat, joihin Killan jäsenet ovat osallistuneet. Paikallisosasto tekee kunniaa vuoden aikana poisnukkuneiden Kiltasisarten ja -veljien muistolle. HALLINTO Paikallisosaston puheenjohtajana on ollut Erkki Lehmus. Johtokuntaan ovat puheenjohtajan lisäksi kuuluneet jäseninä Mauno Harju, Kalervo U Kukkula, Osmo Suominen ja Heikki Mäki. Johtokunnan päätöksellä on sihteerinä toiminut Kalervo U Kukkula, rahastonhoitajan tehtäviä hoitanut Osmo Suominen ja lipunkantajana on ollut Raimo Salo. KOKOUKSET Paikallisosaston vuosikokous pidettiin Turun Upseerikerholla Turun Upseerikerholla. Paikalla oli 9 kiltaveljeä. Kokouksen jälkeen esitelmöi osaston sihteeri Kalervo U Kukkula aiheenaan Ruotsalaisilta saatu ja hankittu apu talvisodassa. Johtokunta on vuoden aikana kokoontunut kaksi kertaa (3.9 ja 7.12). MATKAT JA RETKET Osallistuttu Killan vuosikokouspäivän viettoon Säkylän Huovinrinteellä JÄRJESTETYT TILAISUUDET Järjestetty yhdessä MPK ry:n kanssa varusmiesinfotilaisuudet Heikkilän kasarmin luokkatalossa ja sekä , jolloin peräti 200 henkilö oli paikalla järjestettiin Tuomaanpuistossa Satakunnan Sotilassoittokunnan konsertti. Tapahtumaan, jonka yhteydessä oli mahdollisuus tutustua Turun Yliopiston Educariumin tiloissa olevaan Turun kasarmin pienoismalliin, osallistui runsaat 250 henkilöä järjestetty Ruissalon Tammimetsikön täydennysistutus. Tilaisuudessa istutettiin kuusi uutta tammea. OSALLISTUMISET MUIDEN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖJEN TILAISUUKSIIN Jäsenistöä on osallistunut Turussa Varsinais-Suomen Kiltapiirin, muiden kiltojen sekä maanpuolustusjärjestöjen järjestämiin tapahtumiin, joista mainittakoon seppeleenlaskut Itsenäisyyden kivellä Talvisodan päättymispäivänä ja Itsenäisyyspäivänä. 16 PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2012

17 PERINNEASIAT Osallistuttu Ruissalon Porilaismetsikön lisäistutustapahtumaan On asetettu kynttilät jouluaattona eversti Polttilan ja everstiluutnantti Kuirin, sekä vuoden aikana poisnukkuneiden Kiltasisarten ja -veljien haudoille. Jouluaattona on osallistuttu kunniavartioihin Turun Sankariristillä ja Unikankareella. EDUSTUKSET Pääkillan puheenjohtajana on toiminut Timo Mäki. Pääkillan johtokuntaan ovat jäseninä kuuluneet Erkki Lehmus ja Raimo Salo. TIEDOTUS Tilaisuuksista on tiedotettu jäsenistölle yhdellä jäsenkirjeellä ja kahdella sähköpostitiedotteella. Satakunnan Sotilassoittokunnan konsertti Turun Tuomaanpuistossa. 17

18 Jäsenistö Veteraanijäsenet Ainais- ja kunniajäsenet Vuosijäsenet Yhteensä Jäsenistöstä naisia Jäsenistön ikäjakauma mies nainen - 19 v v v v v v v v v v v Tieto puuttuu 33 0 Yhteensä Jäsenistö alueosastoittain Helsinki 49 Loimaa 361 Pori 120 Salo 100 Turku 241 Vääpelikerho 61 Säkylä 147 Muut 92 Yhteensä 1171 Kunniajäsenet Kunniapuheenjohtaja: Mauno Harju Kunniajäsenet: Timo Kesti Jorma Koivisto Pentti Eskola 18 PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2012

19 Valtuuskunta Kauppaneuvos Arto Arvonen Eversti Juha Pyykönen puheenjohtaja varapuheenjohtaja Eversti Markku Aherto Teollisuusneuvos Esko Eela Maanviljelijä Olavi Eräkunnas Ekonomi Pentti Eskola Valtiotieteen maisteri Mauno Harju Kaupunkineuvos Timo Honkala Suurlähettiläs Pauli Järvenpää Everstiluutnantti Vesa Keskinen Pankinjohtaja Jukka Kianen Majuri Pekka Kinkku Markkinointipäällikkö Jorma Koivisto Talousneuvos Ilkka Koota Kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen Viestintäneuvos Tapani Mikola Toimitusjohtaja Esa Mäki Poliisipäällikkö Heikki Mäki Yksityisyrittäjä Martti Määttänen Prikaatikenraali Olli Nepponen Kenraalimajuri Markku Nikkilä Yli-insinööri Tuomo Peltola Puolustusasiainneuvos Ilkka Puukka Prikaatikenraali Eero Pyötsiä Pankinjohtaja Jouko Rajala Ekonomi Pertti Ratsula Maanviljelijä Esa Ruohola Kansliapäällikkö Arto Räty Pankinjohtaja Arto Saarinen Eversti Seppo Saikkonen Kenraalimajuri Pertti Salminen Kenraaliluutnantti Erkki Setälä Johtaja Kalevi Suvila Sosiaalineuvos Seppo Verronen Toimitusjohtaja Hannu Viitanen Hallitus Varatuomari Timo Mäki Agronomi Eero Nurminen Toimittaja Kari Nummila Eversti Mikael Feldt Maanviljelijä Seppo Yli-Nissilä Katsastusmies Seppo Solla Rakennusmestari Raimo Salo Vanhempi ammattimies Markku Nummijoki Opettaja Ismo Laaksonen Pankinjohtaja Jarmo Niinistö Haastemies Jyrki Simula Majuri Erkki Lehmus Kersantti Aleksi Viikinkoski Hallituksen kutsumana: KV-henkilöstösuunnittelija Auli Pakula Pankinjohtaja Eino Järvinen Yliluutnantti Heikki Saarinen puheenjohtaja varapuheenjohtaja sihteeri rahastonhoitaja museonhoitaja Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana 9 kertaa. 19

20 Alueosastot Turun alueosasto Erkki Lehmus puheenjohtaja Kalervo U Kukkula sihteeri Osmo Suominen rahastonhoitaja Loimaan alueosasto Seppo Yli-Nissilä puheenjohtaja Petri Mustajärvi sihteeri/rahastonhoitaja Salon seudun alueosasto Eero Nurminen puheenjohtaja Ismo Laaksonen sihteeri Jarmo Niinistö rahastonhoitaja Porin alueosasto Juha Niinikoski puheenjohtaja Anssi Perämäki sihteeri Aleksi Viikinkoski rahastonhoitaja Loimaan seutukunnan vääpelikerho Seppo Solla puheenjohtaja Pertti Vesanto sihteeri Eino Järvinen rahastonhoitaja TOIMIHENKILÖITÄ Lipunkantajat Pääkilta: Markku Nummijoki Turun alueosasto: Raimo Salo Salon seudun alueosasto: Reino Toivonen Loimaan alueosasto: Seppo Yli-Nissilä Loimaan seutukunnan vääpelikerho: Seppo Solla Tiedotusvastaava Kari Nummila Ilmoitushankintavastaava Eero Nurminen Jäsenvastaava Seppo Yli-Nissilä TOIMIKUNNAT Hankintatoimikunta Seppo Solla, Raimo Salo, Eero Nurminen, Heikki Saarinen Huomiointitoimikunta Ismo Laaksonen, Eino Järvinen, Osmo Suominen Porilainen johtokunta eversti Juha Pyykönen puheenjohtaja varatuomari Timo Mäki varapuheenjohtaja eversti Mikael Feldt jäsen pankinjohtaja Eino Järvinen jäsen Jäsenrekisterin ylläpito Eino Järvinen Internet-sivujen ylläpito Eino Järvinen Toiminnantarkastajat: Jukka Kianen ja Pekka Rinne, varalla Tuomo Kankare ja Mikko Maunula 20 MPKL RY Kilta kuuluu jäsenenä Maanpuolustuskiltojen liittoon, yhtenä sen suurimmista jäsenjärjestöistä. Killan edustajana liittovaltuuston jäsenenä on toiminut Arto Arvonen. PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2012

21 Palkitsemiset Varusmiespalveluksen ansiokkaasti suorittaneita on palkittu kotiuttamisjuhlien yhteydessä. Valintaesitykset tekevät varusmiesten kouluttajat ja esimiehet. Vuosijuhlassa ja muissa tilaisuuksissa on luovutettu seuraavat huomionosoitukset: Killan ansiolippu Seppo Verronen Killan standaari Petri Eskola Jukka Jaakkola Pauli Järvenpää Kari Kotiniemi Kauko Laakkio Metsämaan Metsästysseura Auli Pakula Olavi Pilpola PST-Panssarintorjuntakilta Pauno Uusitalo Killan ansioristi karhun kera Juha Pyykönen (n:o 40) Markku Nummijoki (n:o 41) Killan ansioristi Ismo Laaksonen (n:o 91) Eero Nurminen (n:o 92) Auli Pakula (n:o 93) Talous Vuonna 2012 on peritty seuraavat jäsenmaksut: jäsenmaksu 20 euroa kannatusjäsenmaksu 50 euroa ainaisjäsenmaksu 200 euroa MPKL toimii killan valtakunnallisena edunvalvojana. Jäsenmaksusta Kilta tilittää MPKL:lle 6 euroa. Tällä summalla Killan jäsenet saavat kaksi Maanpuolustaja lehden numeroa. Lisäksi Kilta saa Sebacon jäsenrekisteriohjelman ilmaisen käyttöoikeuden. Toimivat alueosastot saivat jäsenmaksusta avustuksena toimintaansa varten 4 euroa/jäsen. Numeroimaton killan ansioristi Jukka Kyläkoski Kalervo Kyläkoski Jukka Lahtonen Juhani Poso Jouko Rinne Marko Silvander Numeroitu kiltaristi Jarmo Laulunen (n:o 56) Kari Niinistö (n:o 57) Pekka Mustonen (n:o 58) Keijo Suomi (n:o 59) MPKL on myöntänyt seuraavat huomionosoitukset killan jäsenille Kilta-ansiomitali Jarmo Niinistö (n:o 1257) Kari Nummila (n:o 1258) Raimo Salo (n:o 1262) Seppo Yli-Nissilä (n:o 1271) Hopeinen kiltaristi Matti Ristolainen Lisäksi Kilta on muistanut onnitteluadressilla tai sähkeellä lukuisia merkkipäiviään viettäviä henkilöitä tai yhteisöjä. Porilainen lehti ilmestyi vuonna 2012 neljä kertaa. Lehti sisältyy killan jäsenmaksuun. Kilta tukee lehteä hankkimalla lehden ilmoitukset. Lisäksi lehden hallinto- ja talousasiat hoitaa killan rahastonhoitaja. Killalla ja Porilainen lehdellä on erilliset kirjanpidot. Alueosastot pitävät kirjanpitonsa erikseen. Tässä toimintakertomuksessa esitetyt tuloslaskelma ja tase ovat edellä mainittujen kirjanpitojen yhteenveto. Killan toiminnantarkastajat antavat lausunnon sekä Killan että Porilainen lehden tileistä Alueosastoilla on omat toiminnantarkastajansa. 21

22 28 PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2012

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry 2011 Killan perustehtävä Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

Porin prikaatin kilta ry

Porin prikaatin kilta ry Porin prikaatin kilta ry Vuosikertomus 2013 KILLAN PERUSTEHTÄVÄ Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

Porin prikaatin kilta ry

Porin prikaatin kilta ry Porin prikaatin kilta ry Vuosikertomus 2014 Killan perustehtävä Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

Porin prikaatin kilta ry

Porin prikaatin kilta ry Porin prikaatin kilta ry Vuosikertomus 2015 Killan perustehtävä Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

Porin prikaatin kilta ry

Porin prikaatin kilta ry Porin prikaatin kilta ry Vuosikertomus 2013 KILLAN PERUSTEHTÄVÄ Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry 2009 Killan perustehtävä Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

Porin prikaatin kilta ry

Porin prikaatin kilta ry Porin prikaatin kilta ry Vuosikertomus 2014 Killan perustehtävä Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry 2010 KILLAN PERUSTEHTÄVÄ Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry 2010 KILLAN PERUSTEHTÄVÄ Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry 2007 Killan perustehtävä Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

Porin prikaatin kilta ry

Porin prikaatin kilta ry Porin prikaatin kilta ry Vuosikertomus 2016 Killan perustehtävä Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry 2005 KILLAN PERUSTEHTÄVÄ Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry 2008 Killan perustehtävä Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Porin prikaatin kilta ry

Porin prikaatin kilta ry Porin prikaatin kilta ry Vuosikertomus 2017 Killan perustehtävä Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry 2008 Killan perustehtävä Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

Porin prikaatin kilta ry

Porin prikaatin kilta ry Porin prikaatin kilta ry Vuosikertomus 2018 Turun Tuomaanpuiston Porilaiskonsertti; Porilaispatsaan äärellä killan valtuuskunnan pj Tapani Mikola, prikaatin komentaja Mika Kalliomaa, Turun alueosaston

Lisätiedot

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry 2009 Killan perustehtävä Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

KILLAN PERUSTEHTÄVÄ Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharr

KILLAN PERUSTEHTÄVÄ Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharr PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2003 Killan 45. toimintavuosi oli tapahtumiltaan perinteinen mutta runsas. Pääansio aktivoitumisessa on Killan alaosastoilla. Kiltatoiminta on alaosastojen toimintaa.

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2004

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2004 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2005 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2004 Kulunut vuosi oli kiltamme 40. toimintavuosi. Juhlavuoden päätapahtumaksi muodostui killan 40-vuotisjuhla

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Järjestötoiminta TURUN ILMATORJUNTAKILTA RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

1 Yleistä. 2 Järjestötoiminta TURUN ILMATORJUNTAKILTA RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 TURUN ILMATORJUNTAKILTA RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 1 Yleistä Vuosi 2014 on ollut killan 50. toimintavuosi. Kilta valmistautui huolellisesti 15.11.2014 järjestettävään 50-vuotisjuhlaan sekä killan historian

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. Toimintasuunnitelma vuodelle 2014. YLEISTÄ Vuosi 2014 on yhdistyksen 58. toimintavuosi. Jatketaan omalla valitulla

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y.

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1. YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMINNANTARKASTAJAT VUONNA 2014 Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Perinnetoimikunta Perinnetoimikunta

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017 Seinäjoki TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 Yleistä Kerhon tehtävänä on maanpuolustustahdon ja taitojen ylläpitäminen ja niiden kohottaminen, turvallisuuspoliittisen tiedon jakaminen, fyysisen kunnon

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

TYKISTÖPRIKAATIN KILTA RY

TYKISTÖPRIKAATIN KILTA RY TYKISTÖPRIKAATIN KILTA RY TOIMINTAKERTOMUS 2008 1 Yleistä Vuosi 2008 oli Tykistöprikaatin Kilta ry:n 45. toimintavuosi. Satakunnan Kenttätykistökilta ry perustettiin Niinisalossa lokakuun 27. päivänä 1963.

Lisätiedot

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

AUTOJOUKKOJEN OULUN KILTA RY

AUTOJOUKKOJEN OULUN KILTA RY 1 AUTOJOUKKOJEN OULUN KILTA RY 22.2.2012 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 1. JOHDANTO Vuosi 2011 oli Killan 46. toimintavuosi. Killan toiminta on tapahtunut vahvistettujen sääntöjen puitteissa, joista tärkeimpänä

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kaupunginhallitus 290 25.09.2017 Kaupunginhallitus 311 09.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kh 25.09.2017 290 Valmistelija: palvelusihteeri Johanna

Lisätiedot

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Tapahtui vuonna 2015 12.1. Johtokunnan kokous Salmissa 15.1. Pirkanmaan aluetoimiston tiedotustilaisuus Tampereella - Jari Jännetyinen yhdistyksen edustajana 2.2. Kevätkokouskutsu tekstiviestinä 9.2. Vanhankirjallisuuden

Lisätiedot

TAMMELAN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 48. TOIMINTAVUOSI 2016

TAMMELAN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 48. TOIMINTAVUOSI 2016 1 TAMMELAN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 48. TOIMINTAVUOSI 2016 2 Toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen keskeisimpinä painopistealueina oli kuntoilu- ja ampumatoiminta sekä veteraanitoiminta.

Lisätiedot

Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2008

Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2008 Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2008 Yleistä toiminnasta Toimintavuosi oli 26.2.1956 perustetun yhdistyksemme viideskymmenestoinen. Yhdistyksen kuluvan vuoden toiminta noudatteli

Lisätiedot

Turun Seudun Wanhat Toverit

Turun Seudun Wanhat Toverit Turun Seudun Wanhat Toverit TOIMINTAKERTOMUS 2012 Kerho kokoontumiset: > Aika: 9.1.2012. - V-S:n Sos.dem.piirin puheenjohtaja Juuso Alatalo - Piirin ajankohtaisista asioista, uuden puheenjohtajan ajatuksia

Lisätiedot

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut Turku 07. - 19:03:27 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N16 1. Elina Takku PuKu 93 96 90 96 375 AE 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N18 1. Maria Liewendahl ÅSSF 95 92 97 98 382 2. Essi Laitinen TSA 92 95 97 95 379

Lisätiedot

Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot

Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot METSÄSTYSHIRVI Erä 1 klo 1030 Sarja M60/50 1. Vahala Matti M50 Kymenlaakso 2. Väistö Martti Pohjois-Karjala 3. Havukainen Pekka Pohjois-Karjala 4. Hollmen Ilkka

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014 Tuloslaskelma ja Tase KERAVAN RESERVILÄISET RY Toimintakertomus 2014 Kerava Yleistä Vuosi 2014 oli yhdistyksemme 56. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

Maanpuolustustapahtumat Pohjois-Karjalassa 2015

Maanpuolustustapahtumat Pohjois-Karjalassa 2015 2015 P-KR Kertausharjoitukset Esikuntaupseeri 0295 423 000 5.1. P-KR 1/15 varusmiehet palvelukseen 8.1. P-KR Tulojuhla 3.2. PKALTSTO Kilta Maanpuolustustapahtumien allakointitilaisuus Torikatu 36 Jari

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011 Säkylä 03. - 17:04:04 25m Pienoispistooli 20 ls, sarja 12T 1. Tuomas Lammintausta KaA 91 97 188 188 2. Casper Corell KaA 90 86 176 176 25m Pienoispistooli 10 ls, sarja N 1. Ritva Lapinniemi SA 566 566

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 VER 20.3.2017 Hallituksen jäsenet Juha Virtanen Ville Rintala Ylärivi: Pekka Mertakorpi, Tapani Peltola, Sami Ahola, Jarkko Niittymaa Alarivi: Juha Taimisto,

Lisätiedot

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten Kh 39 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 - - - - - Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2012, SEN 78. TOIMINTAVUODELTA

TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2012, SEN 78. TOIMINTAVUODELTA 1 (5) TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2012, SEN 78. TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ Palokuntamme toiminta on ollut toimintakertomusvuoden aikana vilkasta. Yhteistyö Satakunnan

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Kaikkiaan kokoukseen osallistui 39 yhdistyksen jäsentä.

Kaikkiaan kokoukseen osallistui 39 yhdistyksen jäsentä. HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Helsinki.10.2009 HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SYYSKOKOUS 12.10.2009 AIKA: 12.10.2009 klo 17.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Valio OY Yhdistyksen kunniajäsenistä: - teollisuusneuvos

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

17.05 LC-Nivan 45-vuotisjuhla 29.08 Esiintyminen Erkki Kuvajan läksiäisissä Iisalmen Oikeustalolla. 18.12 Esiintyminen Kallionlaakson hoitokodissa.

17.05 LC-Nivan 45-vuotisjuhla 29.08 Esiintyminen Erkki Kuvajan läksiäisissä Iisalmen Oikeustalolla. 18.12 Esiintyminen Kallionlaakson hoitokodissa. KIURUN LAULU ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Esiintymiset Koko kuoro 19.01 Eino Liljan 70-vuotisjuhlan esiintyminen 23.02 Kuoron vuosipäivä Kulttuuritalon lämpiössä ja kuoroleiri Kiurusalissa. 08.03 Kyösti Lehtolan

Lisätiedot

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 19.02.2017 päivitetty 20.2.2017 klo 16.30 25 tikkaa MM 1. Hyyrynen Juha KLT 42 42 43 43 42 212 2. Järvinen Tarmo JST 39 44 42 43 40

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 S I S Ä L T Ö TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET 1. Aatteellinen toiminta 2. Kuntoliikunta- ja maastotoiminta 3. Ampuma- ja kilpailutoiminta 4. Muu toiminta

Lisätiedot

Mittamies- ja Topografikilta ry

Mittamies- ja Topografikilta ry 1 (10) Mittamies- ja Topografikilta ry 5.2.2015 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Yleistä Jäsenistö Killan kulunut toimintakausi oli viideskymmenes. Yhdistyksemme nimi on Mittamies- ja Topografikilta ry ja

Lisätiedot

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi 17.2.2019 päivitetty 17.9.2019 klo 19.40 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 39 46 40 39 44 208 2. Lehtonen Seppo JST 39 41 42 42 43 207 3. Tammi

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

Tulokset viesti SKAL ja Taksiliiton mestaruusviesti

Tulokset viesti SKAL ja Taksiliiton mestaruusviesti SKAL ja Taksiliiton mestaruusviesti Kauhajoella 22.3.2015 T U L O K S E T Kauhajoen Karhu *Kilpailun sarjat: *M150 ; M1501 ; M1502 ; M1503 ; M151 ; M1511 ;

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2013, SEN 79. TOIMINTAVUODELTA

TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2013, SEN 79. TOIMINTAVUODELTA 1 (3) TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2013, SEN 79. TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ Palokuntamme toiminta on ollut toimintakertomusvuoden aikana vilkasta. Yhteistyö Satakunnan

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 9.10. 2013 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouskahvit

Lisätiedot

TURUN KEMISTIKERHO RY

TURUN KEMISTIKERHO RY TURUN KEMISTIKERHO RY Vuosikertomus 2011 Yleistä Turun Kemistikerho ry on Turun alueella asuvien Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) jäsenten välinen yhdistys, joka emoseuransa tavoin pyrkii edistämään

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2005 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2005 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 121. HALLITUS Alho Maritta Lehtonen Erkki Malin Arvo Mäntylä Taimi

Lisätiedot

PKarPr:n Kilta Ry TOIMINTAKERTOMUS

PKarPr:n Kilta Ry TOIMINTAKERTOMUS PKarPr:n Kilta Ry TOIMINTAKERTOMUS 2013 PKarPr:n Kilta Ry 2 (13) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ YHDISTYKSEN TOIMINNASTA 3 1.1 Yleiset päämäärät ja toteuttaminen 1.2 Jäsenmäärän kehitys 1.3 Taloudellinen kehitys

Lisätiedot

L-S AMkisat ilmapistooli ja -kivääri 2011

L-S AMkisat ilmapistooli ja -kivääri 2011 Turku 05. - 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Hanna Pitkänen KaA 99 98 98 99 394 28x 2. Elin Liewendahl ÅSSF 99 96 99 100 394 25x 3. Jenni Leppänen V-SA 94 97 97 97 385 4. Hanna Nivus KaA 94 97 96 97 384

Lisätiedot

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. ANOMUS RIIHIMÄKI 21.12.2011 ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys puheenjohtaja puh. 040/3305273 sähköposti

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry ALUSTAVA TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2006

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry ALUSTAVA TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2006 Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry ALUSTAVA TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2006 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2006 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 131. Uusia jäseniä siis saatu seuralle 10 henkilöä. HALLITUS

Lisätiedot

kotipaikka on TAMMELA. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä kilta.

kotipaikka on TAMMELA. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä kilta. Päiväys: 10.8 2007 HAVU KILTA:n säännöt. NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on HAVU KILTA ja sen kotipaikka on TAMMELA. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä kilta. TARKOITUS JA TOIMINTA

Lisätiedot

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

Oikaristen sukuseura ry:n

Oikaristen sukuseura ry:n Oikaristen sukuseura ry:n toimintakertomus 2015 Kuva: Sirpa Heikkinen 2015 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 24.11.2015 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) 2799 (192) 2. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) 2795 (256) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911 (36) + 903 (32) 2781

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) + 894 (84) 3689 (340) 2. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) + 863 (72) 3662 (264) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911

Lisätiedot

Salon Seudun Rauhanturvaajat ry:n vuoden 2013 toimintakertomus

Salon Seudun Rauhanturvaajat ry:n vuoden 2013 toimintakertomus SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY 1/6 ry:n vuoden 2013 toimintakertomus YLEISTÄ Vuosi 2013 oli ry:n 23. toimintavuosi. Vuoden merkittävin tapahtuma oli Kansainväliseen Rauhanpäivään liittyvä Kansa kävelemään

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 tikkaa + 125 tikkaa 21.1.2017 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 24.1.2017 klo 10 25 tikkaa MM 1. Reijonen Markku SavTi 39 40 45 44 32 200 2. Rantanen Asko MU 38 41 41 38 41 199

Lisätiedot

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi Kauno Kyhälä Sakari Ukonmaanaho Kari Kuoppamaa Reijo Puurunen Jorma Halonen Petri Pitkänen Ari Grönstrand Risto Ruostetsaari Risto Pekkala

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011 Säkylä 03. - 04.09.2011 19:30:55 25m Pienoispistooli 20 ls, sarja 12T 1. Tuomas Lammintausta KaA 91 97 188 188 2. Casper Corell KaA 90 86 176 176 25m Pienoispistooli 10 ls, sarja N 1. Ritva Lapinniemi

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti Lions Clubs International MD 107 Finland Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti 2014-2015 Tausta Lions-liiton vuosikokous 2013 Heinolassa teki päätöksen palveluaktiviteetista sotiemme veteraanien hyväksi

Lisätiedot

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2016 pöytäkirja Aika 19.2.2016 klo 18.00 19.00 Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan

Lisätiedot

Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yhteisöissä (Yhteisön nimi, toimiala, tehtävä)

Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yhteisöissä (Yhteisön nimi, toimiala, tehtävä) 1 Pekka Ahokas kaupunginhallituksen jäsen Johto ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yhteisöissä (Yhteisön nimi, toimiala, Hulmin Huollon hallitus Kiinteistö Oy Kurittula hallitus Muu

Lisätiedot

PÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ

PÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ PÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ Osanottajia 78 pelaajaa ja kilpailuluokkia 17. TULOKSET: Miesten joukkue 1. Tomi Penttilä/Tero Kallio, Metalli

Lisätiedot

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät 51 kg 67 kg 1. Antti Juntumaa Oulun Tarmo 1. Rainer Tapio Rovaniemen Reipas 2. Jukka Arola Otanmäen Työv.Urh. 2. Kalevi

Lisätiedot

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 Ala-Ounasjoen Erästäjät PÖYTÄKIRJA Johtokunta Rovaniemi 17.2.2010 ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 AIKA 17.2.2010 klo 18.00 PAIKKA Toimitalo, Erästäjänpolku OSALLISTUJAT Seuran jäseniä 25 liitteenä

Lisätiedot