YLÄMYLLYN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 157

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YLÄMYLLYN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 157"

Transkriptio

1 Liperin kunta, 1(10) LIPERIN KUNTA YLÄMYLLYN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 157 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelystä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Osallisilla on ennen kaavaehdotuksen asettamista julkisesti nähtäville mahdollisuus esittää alueelliselle ELY-keskukselle neuvottelun käymistä osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä (MRL 64 ). 2. HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE Asemakaava koskee Ylämyllyn keskustan korttelia 157. Suunnittelualue on merkitty oheiseen kuvaan (kuva 1). Tarkka suunnittelualueen rajaus on esitetty kuvassa 2. Muutosalue sijaitsee keskeisellä paikalla Ylämyllyn keskustassa liikenteellisessä solmukohdassa. Kaava-alueen pinta-ala on 2,4 ha. Kaavamuutoksen alue on kunnan omistuksessa. Asemakaavan tavoitteena on lisätä keskustamaista asumista sekä kaupallisten palvelujen alueita toiminnan tarpeisiin sopiviksi ja parantaa pysäköinti- ja liikennejärjestelyjä kaava-alueella. Suunnittelualue on rakentamatonta taajama-aluetta Ylämyllyntien ja Liperintien risteyksen läheisyydessä. Valtatie 9 kulkee alueesta pohjoiseen noin 400 metrin päässä. Korttelin 157 pohjoispuolella sijaitsee huoltoasema, länsipuolella terveysasema ja seurakuntatalo ja idässä asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueita. Etelä- ja länsipuolella on puistoalueita. Alueen eteläpuolelle on suunniteltu Hoikantien uusi tielinjaus ja kiertoliittymä Ylämyllyntielle.

2 Liperin kunta, 2(10) Kuva 1. Kaava-alueen sijainti punaisella soikiolla, pohjakartta MML Kuva 2. Kaava-alueen rajaus, kortteli 157

3 Liperin kunta, 3(10) 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtioneuvosto on hyväksynyt valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Tavoitteet astuivat voimaan Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet koskevat seuraavia asiakokonaisuuksia: - Toimiva aluerakenne - Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu - Kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat - Toimiva yhteysverkko ja energiahuolto Maakuntakaava Pohjois-Karjalan maakuntavaltuusto hyväksyi maakuntakaavan 1. vaiheen Valtioneuvosto vahvisti kaavan Maakuntavaltuusto hyväksyi maakuntakaavan täydennyksen eli 2. vaihekaavan ja ympäristöministeriö vahvisti sen Maakuntavaltuusto hyväksyi maakuntakaavan 3. vaiheen kokouksessaan ja sen vahvisti Ympäristöministeriö Maakuntavaltuusto hyväksyi maakuntakaavan 4. vaiheen. Valtuustosta kaava etenee ympäristöministeriön vahvistettavaksi. Maakuntakaavan 4. vaiheessa käsitellään: vähittäiskaupan suuryksiköt, keskusverkko, taajamatoimintojen alueet, joitakin teollisuus- ja työpaikkatoimintojen alueita sekä Ylämyllyn taajaman radan pohjoispuolen maankäyttö. Kuva 3. Ote maakuntakaavan yhdistelmäkartasta vaiheista 1-3

4 Liperin kunta, 4(10) Maakuntakaavaavassa alueelle on osoitettu taajamatoimintojen alue (A), ydinkaupunkiseudun alakeskus (ca). Lisäksi kaavassa on merkintä valtakunnallisesti merkittävä runkotie, seututie ja eritasoliittymä sekä viheryhteystarpeita. Kuva 4. Ote maakuntakaavan vaiheesta 4 Suunnittelualueelle tai sen läheisyyteen liittyvät seuraavat vaihekaava 4. varaukset: TAAJAMATOIMINTOJEN ALUEET (A) Aluevarausmerkinnällä osoitetaan taajamatoimintojen aluetta, jolla on yhdyskuntarakenteen kehittämisen kannalta vähintään seudullista merkitystä ja jonka suunnittelussa tulee ottaa huomioon ylikunnalliset aluetarpeet. Merkintään sisältyy mm. yksityiskohtaista suunnittelua edellyttävät asumisen, palvelujen, merkittäviä ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuus- ja työpaikka-alueiden sekä muiden taajamatoimintojen sijoittumis- ja laajentumisalueet. Merkintä sisältää myös taajaman sisäistä käyttöä palvelevat liikenneväylät, virkistysalueet ja -yhteydet, yhdyskuntateknisen huollon alueet, muut erityisalueet sekä paikalliset suojelualueet. Suunnittelumääräys: Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa tulee ottaa huomioon taajaman erityispiirteet ja edistää yhdyskuntarakenteen eheytymistä sekä keskusta-alueen kehittämistä taajaman toiminnalliseksi ja taajamakuvaltaan selkeäksi kokonaisuudeksi sekä kiinnittää huomiota taajamakuvaan ja taajaman sisäisen viherverkoston, arvokkaan kulttuuriympäristön ominaispiirteiden sekä luonnonympäristön ja rakennetun ympäristön kohteiden erityisarvojen säilyttämiseen. Laajennusalueiden suunnittelussa tulee

5 Liperin kunta, 5(10) ottaa huomioon taloudellisuus, palvelujen saavutettavuus, kevyen liikenteen sekä joukkoliikenteen toimintamahdollisuudet. TYÖPAIKKATOIMINTOJEN ALUE (TP, TP-1, TP-kme) Merkinnällä osoitetaan aluerakenteen kannalta merkittävää työpaikkaaluetta, jolla on vähintään seudullista merkitystä. Alue on tarkoitettu pääasiassa ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien tuotanto-, varasto- ja tilaa vievän kaupan ja muiden palvelujen alueeksi. Lisämerkinnällä -1 osoitetaan alueita, jotka sijaitsevat osittain tai kokonaan luokitelluilla pohjavesialueilla. Lisä-merkinnällä -kme osoitetaan alueita, joihin voidaan sijoittaa merkitykseltään seudullisia vähittäiskaupan suuryksiköitä, jotka kaupan laatu huomioon ottaen voivat perustellusta syystä sijoittua myös keskusta-alueiden ulkopuolelle kuten auto-, rauta-, huonekalu-, puutarha- ja maatalouskauppaa. Suunnittelumääräys: Alueelle ei saa suunnitella sellaisia työpaikkatoimintoja, joilla on merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia lähialueille. Lisämerkinnällä -1 osoitettujen alueiden suunnittelussa tulee ottaa huomioon pohjavesien suojelu. Lisämerkinnällä -kme osoitetuilla alueilla vähittäiskaupan suuryksiköiden mitoitus ja tarkempi sijoittuminen tulee suunnitella siten, ettei niillä ole yksin tai yhdessä muiden hankkeiden kanssa merkittäviä haitallisia vaikutuksia keskusta-alueiden kaupallisiin palveluihin ja niiden kehittämiseen. Samoin yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota alueiden saavutettavuuteen joukko- ja kevyellä liikenteellä. Tilaan vaativan kaupan suuryksikön enimmäismitoitus on Joensuun TP-kme alueella k-m². TP-kme merkintä mahdollistaa tilaa vaativan kaupan suuryksiköt. ALAKESKUS, KOHDEMERKINTÄ (ca) Merkinnällä osoitetaan Joensuun kaupunkiseudun alakeskukset, joihin sijoittuu asumisen ohella keskustahakuisia palvelu-, hallinto- ja muiden toimintojen alueita niihin liittyvine liikenne- ja viheralueineen. Merkinnän osoittamalle alueelle ei saa sijoittaa seudullisesti merkittäviä vähittäiskaupan suuryksikköjä. Suunnittelumääräys: Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa tulee kiinnittää huomiota taajamakuvaan, kulttuuriympäristön ominaispiirteiden säilymiseen, keskustaalueen toimivuuteen, kevyen liikenteen toimintamahdollisuuksiin ja keskustan liittymiseen muuhun taajamarakenteeseen. VIHERYHTEYSTARVE Merkinnällä osoitetaan Joensuun kaupunkiseutuun liittyviä olemassa olevia tai tavoitteellisia viheryhteyksiä, joilla on merkitystä erityisesti seudullisen virkistysalueverkoston, mutta myös ekologisten yhteyksien kannalta. Suunnittelumääräys: Yksityiskohtaisessa suunnittelussa tulee määrittää viheryhteyden tarkempi sijainti sekä varmistaa maastokäytävän riittävä leveys, jotta alueellinen viheralueiden verkosto voidaan toteuttaa riittävän yhtenäisenä kokonaisuutena. Maakuntakaavojen merkinnät eivät estä alueen kehittämistä.

6 Liperin kunta, 6(10) Yleiskaava Liperin kunta on kumonnut kunnanvaltuuston ja hyväksymän ja Ympäristökeskuksen vahvistaman osayleiskaavan kuvassa (kuva 5) osoitetuilta alueilta. Kuva 5. Ote kumotusta osayleiskaavasta Asemakaavoitusta ohjaavaksi kaavaksi on tullut kumoamisen jälkeen Joensuun seudun yleiskaava 2020, siten kuin se kohdistuu kumottavien kaavojen alueisiin. Kuva 6. Ote voimassa olevasta yleiskaavasta

7 Liperin kunta, 7(10) Joensuun seudun yleiskaava 2020:ssa kaavamuutosalueelle kohdistuvat seuraavat varaukset: Aluekeskuksen keskustatoimintojen alue tai kohde(ca, ca) Alueelle tai kohdemerkinnän vaikutusalueelle voidaan sijoittaa kaupallisia ja julkisia palveluja, muita alueen luonteeseen soveltuvia työpaikkoja, kerros- tai pientaloasumista, puistoja tai lähivirkistysalueita sekä toreja, aukioita, katuja ja muita liikenne- ja pysäköintialueita. Alueelle on mahdollista sijoittaa MRL 58.3 :n perusteella vähittäiskaupan suuryksikkö. Ulkoilun yhteystarve Merkinnällä on osoitettu ulkoilun vetovoima-alueilla sellaisia yhteysvälejä, joissa ulkoilun ohjaaminen merkityille reiteille on tarpeen. Toisaalta yhteystarpeita on osoitettu kuvaamaan seudun ulkoilureittiverkoston yhteyspuutteita niin paikallisen virkistyksen kuin luonto- ja vapaa-ajan matkailun kehittämisen kannalta. Kevyen liikenteen laatukäytävä Merkinnällä osoitetaan hyvätasoisina kehitettävät kevyen liikenteen yhteysvälit. Asemakaava Ylämyllyn keskustan asemakaavan muutos ja laajennus on hyväksytty Liperin kunnanvaltuustossa Voimassa olevassa Ylämyllyn asemakaavassa suunnittelualue on osoitettu merkinnällä K-1. K-1 on liike- ja toimistorakennusten korttelialue, johon saa sijoittaa lisäksi moottoriajoneuvojen huoltoasema ja siihen liittyviä korjaamotoimintaa palvelevia rakennuksia.

8 Liperin kunta, 8(10) Kuva 7. Ajantasa-asemakaava ja asemakaavamuutoksen rajaus punaisella Muut suunnitelmat ja selvitykset Edellisessä kaavavaiheessa on tehty Ylämyllyn liikennealuevarausselvitys (Ramboll 2012), jossa on analysoitu alueen nykyisiä liikennemääriä ja niiden suuntia sekä ennustettu tulevaa liikennettä. Rakennusjärjestys Kunnanvaltuusto hyväksyi rakennusjärjestyksen Rakennusjärjestys on ollut voimassa alkaen. Pohjakartta Suunnittelualueesta on käytössä Liperin kunnan mittausosaston laatima, numeerisessa muodossa oleva ajantasainen pohjakartta. Rakennuskiellot Alueella ei ole voimassa rakennuskieltoa. 4. OSALLISET Kaavahankkeessa osallisia ja sidosryhmiä ovat alustavan tarkastelun perusteella ainakin seuraavat tahot: Suunnittelualueen ja sen lähialueen maanomistajat Läheisyydessä asuvat ja työskentelevät ihmiset ja muut kuntalaiset

9 Liperin kunta, 9(10) Kunnan luottamuselimet Kunnan eri hallintokunnat Muut yhteisöt Paikalliset järjestöt ja yhdistykset Viranomaiset: - Pohjois-Karjalan ELY-keskus - Pohjois-Savon ELY-keskus - Pohjois-Karjalan maakuntaliitto - Museovirasto 5. SUUNNITTELUPROSESSI Kaavatyö on tarkoitus laatia seuraavan rungon muotoisesti: Kunnanhallituksen kaavoituspäätös OAS ja valmisteluaineisto / kaavaluonnos nähtävillä (kevät-kesä 2016) Osallisten 1. kuuleminen - tiedottaminen lehdissä - luonnos nähtävillä kunnantoimistossa - osallisilla on mahdollisuus ilmaista mielipiteensä suunnitelmasta kirjallisesti Viranomaisyhteistyö (tarvittaessa) Kaavaehdotuksen valmistelua Teknisen lautakunnan ja kunnanhallituksen käsittely Osallisten 2. kuuleminen ts. kaavaehdotus nähtävillä (syksy 2016) - tiedottaminen lehdissä ja kirjeitse niille jotka ovat luonnosvaiheessa tehneet huomauksia kaavasta. - ehdotus nähtävillä - osallisilla on mahdollisuus ilmaista mielipiteensä suunnitelmasta kirjallisesti - lausuntopyynnöt viranomaisilta Viranomaisyhteistyö (tarvittaessa) Teknisen lautakunnan ja kunnanhallituksen käsittely Kunnanvaltuuston hyväksyminen (loppuvuosi 2016) Kaavan hyväksymispäätöstä koskeva pöytäkirja nähtävillä 30 päivän ajan. Nähtäville asettamisesta alkaa valitusaika. Osallisilla on valitusoikeus valitusaikana. 6. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Prosessin kussakin vaiheessa seurataan ja arvioidaan kaavasuunnitelman seuraavia ympäristövaikutuksia: Vaikutusta valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin Vaikutusta luonnonympäristöön - esim. vaikutukset kasvillisuuteen, eläimiin sekä pohjaveteen Vaikutusta rakennettuun ympäristöön ja yhdyskuntarakenteeseen - esim. yleiskaavasta poikkeamisen vaikutuksen palvelurakenteeseen

10 Liperin kunta, 10(10) Vaikutusta maisemaan Vaikutukset liikenteeseen Taloudelliset vaikutukset - esim. kaupalliset vaikutukset - esim. vaikutukset myymäläverkkoon Sosiaaliset vaikutukset - esim. turvallisuus - esim. vaikutukset työpaikkoihin 7. YHTEYSTIEDOT Liperin kunnassa asiaa hoitaa: Yhdyskuntasuunnittelija Anu Louhelainen Ylämyllyntie 94 (L- rakennus), Ylämylly puh anu.louhelainen@liperi.fi Kaavan laatijoina toimivat: FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Microkatu 1, PL Kuopio Aluepäällikkö, DI Timo Leskinen puh timo.leskinen@fcg.fi a täydennetään tarvittaessa prosessin edetessä.

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 LIPERIN KUNTA KÄSÄMÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA.

ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA. Joroisten kunta 1(6) JOROISTEN KUNTA GOLF-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Kuva 1: Kaavamuutosalueen likimääräinen rajaus ja sijainti

Kuva 1: Kaavamuutosalueen likimääräinen rajaus ja sijainti FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunntelma 1 ( 5 ) TERVON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Hankekuvaus Asemakaavan muutos koskee kortteleja 9(osa),

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2

Lisätiedot

tilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu

tilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 410-10-63 KIVIHAKA JA 410-10-64 KOTIRANTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki 1/6 KUOPION KAUPUNKI SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS alue sijoittuu Tahkovuoren rinnealueen pohjoispuolelle Syvärin rannalle.

Lisätiedot

TERVON KUNTA ALLAAN TILAN ASEMAKAAVA ( ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 1 Hankekuvaus

TERVON KUNTA ALLAAN TILAN ASEMAKAAVA ( ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 1 Hankekuvaus FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunntelma 1 ( 6 ) TERVON KUNTA ALLAAN TILAN ASEMAKAAVA (844-411-7-1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Hankekuvaus Asemakaava koskee Tervon

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Nilsiä, Tahkovuori 1/6 NILSIÄ, TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS OLD COURSE- GOLFALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Valkamalahdentietä ja golfaluetta Tahkovuoren

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Nilsiä, Tahkovuori 1/5 NILSIÄ, TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Tahkovuoren asemakaava-alueen korttelia 110, 119

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SONKAJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sonkajärven kunta 1(6) SONKAJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Sonkajärven kirkonkylän osaa kortteleista 32, 35,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Nilsiän kaupunki, Tahkovuori 1/5 NILSIÄN KAUPUNKI TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 184, 185 JA 307 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 184,

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN

Lisätiedot

NILSIÄN KAUPUNKI. TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 215 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS

NILSIÄN KAUPUNKI. TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 215 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Nilsiän kaupunki, Tahkovuori 1/5 NILSIÄN KAUPUNKI TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 215 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee korttelin 215 rakennuspaikkoja

Lisätiedot

Kuva 1:Alueen sijainti. ( Nilsiän kaupunki)

Kuva 1:Alueen sijainti. ( Nilsiän kaupunki) Nilsiän kaupunki 1/5 NILSIÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 615 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaava-alue sijaitsee Nilsiän Mäntyrinteen kaupunginosassa. Asemakaavan muutos

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) 10.12.2018 Huutokosken teollisuusalueen asemakaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 60 (RISTIINA), KORTTELI 2 (OSA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 60 (RISTIINA), KORTTELI 2 (OSA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mikkelin kaupunki 1/5 MIKKELIN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 60 (RISTIINA), KORTTELI 2 (OSA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee kaupunginosan 60(Ristiina),

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) RAUTALAMMIN KUNTA KUNINKAANSAARI, NIINVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1 (4) RAUTALAMMIN KUNTA HAUKINIEMI, NIINVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSNIEMEN KUNTA PAHKASALON ASEMAKAAVA. OAS 1 (5) Tuusniemen kunta Pahkasalon asemakaava

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSNIEMEN KUNTA PAHKASALON ASEMAKAAVA. OAS 1 (5) Tuusniemen kunta Pahkasalon asemakaava Leskinen Timo 15.10.2013 OAS 1 (5) Pahkasalon asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSNIEMEN KUNTA PAHKASALON ASEMAKAAVA 1. HANKEKUVAUS Asemakaava koskee tiloja 403-1-92 (Mutalahti), 403-1-93

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Juankosken kaupunki 1/6 JUANKOSKEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS Tikanniemen ranta-alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Juankosken asemakaava-aluetta Tikanniemessä.

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KEITELEJÄRVEN JA KUNNAN POHJOISOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KONNEVEDEN KUNTA KEITELEJÄRVEN JA KUNNAN POHJOISOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KONNEVEDEN KUNTA KEITELEJÄRVEN JA KUNNAN POHJOISOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

LASTUVIRRAN JA UPM:n PIENTEN VESISTÖJEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LASTUVIRRAN JA UPM:n PIENTEN VESISTÖJEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Nilsiän kaupunki 1/6 NILSIÄN KAUPUNKI LASTUVIRRAN JA UPM:n PIENTEN VESISTÖJEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Ranta-asemakaava koskee osaa UPM-Kymmene Oyj:n omistamia

Lisätiedot

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE FCG Suunnittelu ja tekniikka Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) KONNEVEDEN KUNTA KIVISALMEN LAITURIALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE Konneveden kunnalla on tarkoitus

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 10 ) HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN JA LAAJENNUS, ISO- VIHTARIN JA SUURI-PÖLLÄKKÄ JÄRVIEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.8.2015 14.9.2015

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.8.2015 14.9.2015 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (4) LEPPÄVIRRAN KUNTA KORTTELIN 67 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.8.2015 14.9.2015 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

Lisätiedot

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Teollisuusalueen asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KAAVIN KUNTA VIHTAJÄRVI PEUKALONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.2.2015 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Karhulan alueen asemakaava 1 (6) 12.8.2019 Kontiolahti, Lehmo Karhulan alueen asemakaava (OAS) n tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja

Lisätiedot

NILSIÄN KAUPUNKI, TAHKOVUORI

NILSIÄN KAUPUNKI, TAHKOVUORI Nilsiän kaupunki, Tahkovuori 1 (6) NILSIÄN KAUPUNKI, TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 288 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Tahkovuoren asemakaava-alueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 16.4.2019 Kuutinrannan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (6) TURUNKANKAAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva). Tekla 17.1.2019 4, liite no 6 1 (8) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Korttelin 61 (osa) asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan

Lisätiedot

TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kärsämäen kunta 1/5 KÄRSÄMÄEN KUNTA TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KAAVIN KUNTA RIIHINIEMEN RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.4.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva). Tekla 12.4.2018 17, liite no 2 P34477 1 (7) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Torin alueen asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

Uuden golf-clubin asemakaava, kortteli 337

Uuden golf-clubin asemakaava, kortteli 337 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NILSIÄN KAUPUNKI TAHKOVUORI Uuden golf-clubin asemakaava, kortteli 337 Kaavaselostus, ehdotus Hyväksytty: KVALT pp.kk.vvvv xx FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 11.12.2012

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1/6 NILSIÄN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMA KORTTELIN 83 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.5.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Tekla 2.2.2017 3, liite 1 Tekla 24.5.2017 27, liite 4 OAS 1 (4) ONKIVEDEN NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.10.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) LEPPÄVIRRAN KUNTA KORTTELI 305 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS SAVON VOIMAN VARALÄMPÖVOIMALA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.11.2015 14.3.2016 2.5.2016

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan 4. vaihemaakuntakaava. Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset

Pohjois-Karjalan 4. vaihemaakuntakaava. Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset Pohjois-Karjalan 4. vaihemaakuntakaava Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset 2015 Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset TAAJAMATOIMINTOJEN ALUEET (A) Aluevarausmerkinnällä osoitetaan taajamatoimintojen

Lisätiedot

Lieksan kaupunki, Koli Kolin Cultura asemakaava (6) LIEKSAN KAUPUNKI KOLI KOLIN CULTURA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lieksan kaupunki, Koli Kolin Cultura asemakaava (6) LIEKSAN KAUPUNKI KOLI KOLIN CULTURA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.10.2015 1 (6) LIEKSAN KAUPUNKI KOLI KOLIN CULTURA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaava koskee Purnulammen ja Ylä-Kolintien välistä aluetta. Alueen sijainti ilmenee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Suunnittelualue on Sulkavan seurakunnan, Sulkavan kunnan ja Sulkavan vanhustentukiyhdistys ry:n omistuksessa.

Suunnittelualue on Sulkavan seurakunnan, Sulkavan kunnan ja Sulkavan vanhustentukiyhdistys ry:n omistuksessa. SULKAVAN KUNTA SULKAVAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 10 ) JOUTSAN KUNTA JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN OSITTAINEN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE

Lisätiedot

VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017)

VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017) OAS 1 (5) Varkauden kaupunki Järvialueen rantaosayleiskaavan muutos, Ala-Lylyjärvi VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) KONNEVEDEN KUNTA KOSKIREITIN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE

Lisätiedot

Asemakaava tullaan laatimaan maankäyttö- ja rakennuslain sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisesti.

Asemakaava tullaan laatimaan maankäyttö- ja rakennuslain sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisesti. SULKAVAN KUNTA SULKAVAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.11.2013

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.11.2013 OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KESKITIEN ASEMAKAAVA JA HARJUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.11.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KONNEVEDEN KUNTA ETELÄ-KONNEVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Maankäyttö-

Lisätiedot

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (9) LEPPÄVIRRAN KUNTA KORTTELIEN 11 JA 15 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.9.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (4) LEPPÄVIRRAN KUNTA LOSSINPELLON ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.11.2015 8.8.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

Lisätiedot

KIRVESNIEMEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KIRVESNIEMEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Joroisten kunta 1(7) JOROISTEN KUNTA KIRVESNIEMEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaava koskee Joroisten kunnan Kuvansin taajaman koillisosassa sijaitsevaa Kirvesniemen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Leppävirran kunta Taajaman asemakaava hankkeet, Kirkkokaarre ja Matinkuja. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Leppävirran kunta Taajaman asemakaava hankkeet, Kirkkokaarre ja Matinkuja. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LEPPÄVIRRAN KUNTA LEPPÄVIRRAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, kortteli 615

Asemakaavan muutos, kortteli 615 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NILSIÄN KAUPUNKI Asemakaavan muutos, kortteli 615 Kaavaselostus Hyväksytty: KVALT pp.kk.vvvv xx FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 5.10.2012 P195-P19523 Kaavaselostus

Lisätiedot

JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa.

JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus 14.5.2018 Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta.. 2018

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PUUMALAN KUNTA, KOTINIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Asemakaavamuutos laaditaan Kitulanniemeen, noin 2,5

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.9.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) LIEKSAN KAUPUNKI Asemakaava biojalostamoa varten ja teollisuusalueen asemakaavan muutos OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9.6.2014 4.2.2015 MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

NILSIÄNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

NILSIÄNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1/5 NILSIÄN KAUPUNKI KESKUSTA-ALUE NILSIÄNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Tarkistettu 5.5.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Sulkavan kunta Vilkalahden ja Hopeasaaren itäosien asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Sulkavan kunta Vilkalahden ja Hopeasaaren itäosien asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SULKAVAN KUNTA SULKAVAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PUUMALAN KUNTA, KIRKON KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Asemakaavan laaditaan Puumalan taajaman keskustaan.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) NILSIÄN KAUPUNKI Tahkovuori ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 124 ja 125 (osa) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 5.5.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.4.2013

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.4.2013 22.4.2013/LSa, VLe OAS 1 (10) JUANKOSKEN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.4.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) SAVITAIPALEEN KUNTA SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Aloite ja suunnittelualue Osallistumis-

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 OAS 1 (6) 15.10.2013 Kirkonkylän asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KULAJOEN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS

Lisätiedot

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 13. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 13. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 13 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599401201609 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 118-AK1501 SAUVON KUNTA NUMMENPAKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 116 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2015 Nosto Consulting Oy Suunnittelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Suunnittelualue

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)

Lisätiedot

TAHKOVUOREN KORTTELIEN 122 (OSA) JA 123 (OSA) ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.2.2012

TAHKOVUOREN KORTTELIEN 122 (OSA) JA 123 (OSA) ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.2.2012 OAS 1 (5) NILSIÄN KAUPUNKI TAHKOVUOREN KORTTELIEN 122 (OSA) JA 123 (OSA) ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.2.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja

Lisätiedot

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut 1 (8) Tekniset palvelut asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Paltamon kirkonkylän asemakaava-alueen korttelit 22, 23 ja 27 sekä niihin liittyvät vesi-, liikenne- ja viheralueet. Suunnittelualue

Lisätiedot