ipusertifikaatti Kiina nro 4

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ipusertifikaatti Kiina nro 4"

Transkriptio

1 Vipusertifikaatti Kiina nro 4 Merkitttävissä saakka 100 % PÄÄOMARISKI ipusertifikaatti Kiina nro 4 Meidän käsityksemme: Maailmantalouden aktiviteettitaso jatkaa hidasta mutta varmaa kääntymistään kohti nousua seurauksena poikkeuksellisista korko- ja finanssipoliittisista elvytystoimenpiteistä. Kiinan talouden voimakkaampi kasvu yhdistettynä markkinoiden kasvaneella riskinottohalukkuudella tulee hyödyttämään osakemarkkinoita, jotka osallistuvat Kiinan kehitykseen. Meidän ratkaisumme: Vipusertifikaatti Kiina, joka antaa sinulle mahdollisuuden osallistua nopeasti kasvavan Kiinan talouteen. Sijoitus seuraa kiinalaista osakeindeksikoria, joka on noteerattu Honk Kong Dollareissa (HKD). Tämä mahdollistaa sen, että Hong Kong Dollarin vahvistuminen suhteessa euroon juoksuaikana voi antaa lisätuottoa. Vahvistuva euro puolestaan vaikuttaa negatiivisesti indeksikorin kehitykseen. Mikä on riski?: Sijoitus vipusertifikaattiin antaa korkean osallistumisen alla oleville markkinoille suhteessa sijoitettuun pääomaan, mutta ehtojen mukaisesti se voi menettää arvonsa jopa kokonaan, jos allaolevat kohdeetuusmarkkinat eivät kehity positiivisesti. Garantum Fondkommission AB on Ruotsin Arvopaperivälittäjäyhdistyksen jäsen ja on hyväksynyt strukturoitujen sijoitustuotteiden yhteisen toimialakoodin. Koodi määrittelee suuntaviivat strukturoitujen tuotteiden markkinointimateriaalien sisällölle. Lisätietoa Emissiokurssi EUR EUR = EUR Pääomaturva 2 Ei Juoksuaika 3 vuotta Indikatiivinen osallistumisaste 3 1,0 Vastaava nimellissijoitus EUR Keskiarvoistus 12 kk Kohde-etuus 1/2 HSCEI Indeksi ja 1/2 HSI Indeksi Liikkeeseenlaskija UBS AG (S&P: A+ / Moody s: Aa3)

2 KAPITALRISK TUOTE LYHYESTI Vipusertifikaatti Kiina nro 4 sijoita Aasian kasvun veturiin. Jatkuvasti kasvava globaali kysyntä tulee hyödyttämään kehittyviä talouksia - erityisesti Kiinaa. Emme voi väittää, että Kiina olisi maailmantalouden moottori, mutta perustellusti voidaan sanoa, että Kiina on Aasian kasvun veturi. Sijoituksen riski on korkea mutta niin on myös tuottomahdollisuus, jonka sijoittaja saa suhteellisen rajoitetulla summalla nopeasti kasvavilta Kiinan markkinoilta. Vipusertifikaatti mahdollistaa suuren osallistumisen pienellä pääomalla. Kuva osoittaa sijoitusta vipusertifikaatti Kiinaan, joka antaa euroa vastaavan osallistumisen alla oleville markkinoille. Merkintähinta on euroa sertifikaatilta, jonka lisäksi tulee 2 % merkintäpalkkio alla olevan nimellissijoituksen mukaisesti eli 200 euroa. Vipusertifikaatin osallistuminen markkinoille on suuri, mikä mahdollistaa sen, että indeksikorin positiivisella kehityksellä on erittäin suuri vipuvaikutus sijoituksen arvoon. Huonoimmassa tapauksessa indeksikorin vahvistumista ei tapahdu, mikä tarkoittaa koko vipusertifikaattiin sijoitetun pääoman menettämistä (vipusertifikaatin ehtojen mukaisesti). Valuuttariski vai mahdollisuus indeksikorissa. Aivan kuten ulkomaisissa valuutoissa noteeratut rahastot, on myös vipusertifikaatin indeksikori noteerattu muussa kuin euroina. Noteerausvaluutta on Hong Kong Dollari (HKD). Sijoituksen tuotto-osassa on siten valuuttariski tai mahdollisuus. Jos euro vahvistuu juoksuajan kuluessa suhteessa Hong Kong Dollariin, sillä on negatiivinen vaikutus sijoituksen indeksikorin arvon kehitykseen. Jos euron arvo heikkenee suhteessa Hong Kong Dollariin, voi se antaa sijoitukselle lisätuottomahdollisuuden, joka johtuu korin nousun vahvistumisesta. Tärkeää vipusertifikaatista - ei pääomaturvaa EUR Sijoitettu summa, joka voidaan menettää EUR vastaava sijoitus osakekoriin Alla oleva nimellispääoma 3 v. 1,0 kertaa kasvu 2 Sijoitus vipusertifikaattiin tarkoittaa yleensä käytännössä sitä, että hankitaan vain optio-osa vastaavasta pääomaturvatusta obligaatiosta. Erona on se, että vipusertifikaattiin sijoitetaan paljon pienempi summa vaikka osallistuminen markkinoiden kehitykseen on yhtä suuri. Sijoittajan tulee olla tietoinen siitä, että sijoittamalla vipusertifikaattiin hänellä on riski menettää koko sijoittamansa pääoma, jos kohde-etuusmarkkinassa ei tapahdu positiivista kehitystä. Vipusertifikaattia tulee siksi käyttää vain täydennyksenä kokonaissijoitussalkussa ja työkaluna, jolla säädetään salkun riskiä ja markkinoille osallistumista. Indeksikorin kehitys (huomioiden 12 kk keskiarvoistus ja valuuttakehitys EUR vs. HKD) Sijoitettu summa (sisältäen 2 % merkintäpalkkion) Takaisinmaksu Tuotto sijoitetulle summalle Efektiivinen vuosituotto (sis. kaikki kulut) -25 % EUR 0 EUR -100 % - +/-0 % EUR 0 EUR -100 % % EUR EUR -17 % -5,9 % Break-even: +18 % EUR EUR 0 % 0 % +50 % EUR EUR 178 % 40,6 % +75 % EUR EUR 317 % 60,9 % Laskentaesimerkki - kuinka suuri on tuotto? *** Taulukosta näkee, miten euron sijoitus kymmeneen sertifikaattiin tuottaisi. Esimerkin eurosta euroa on 2 % merkintäpalkkio allaolevasta nimellissijoituksesta. Sijoitus vastaa euron sijoitusta kohde-etuuteen ja esimerkki on laskettu osallistumisasteella 1,0. Loppuarvo lasketaan juoksuajan viimeisen vuoden kuukausiarvojen keskiarvona (13 tarkkailupistettä). Tämä tarkoittaa, että näiden jaksojen voimakas nousu ei tule kokonaan sijoittajan eduksi. Vastaavasti sijoittajaa suojataan näiden jaksojen voimakkaalta laskulta EUR vastaa 2 % merkintäpalkkiota allaolevasta nimellissijoituksesta EUR. 2 Kaupankäynti sijoitusinstrumenteilla sisältää aina riskejä. Sijoituksenne arvo voi joko nousta tai laskea, eikä ole taattua että saat takaisin sijoittamasi pääoman. Mikäli kasvua alla olevassa indeksikorissa ei tapahdu menetetään koko sijoitettu summa (tuotteen ehtojen mukaisesti). 3 Osallistumisaste on indikatiivinen ja voi olla korkeampi tai matalampi kuin ilmoitettu. Lopulliset tuotteen ehdot päätetään lähtöarvon määrityspäivänä. Ostositoumus on sitova sillä ehdolla, että osallistumisaste ei alita 0,75. Katso esitteen viimeinen sivu, ostositoumukseen sivu 2 ja liikkeeseenlaskijan lainaehdot osoitteesta

3 TARKEMPI TUOTEKUVAUS Kiina - nopeasti kasvava talous. KOHDE-ETUUSINDEKSIT HSCEI Indeksi (Hang Seng China Enterprices Index). HSCEI Indeksi koostuu 44 yhtiöstä, joiden osakkeet ovat nk. H-osakkeita. Tämä tarkoittaa kiinalaisten yhtiöiden osakkeita, joiden noteerauspaikka on Hong Kong ja jotka ovat sallittuja ulkomaalaisille sijoittajille. HSCEI indeksiä alettiin laskea ja se korvasi vanhan HSCE indeksin lokakuussa Suurin paino indeksissä on rahoitus- ja kiinteistöalojen yrityksillä. HSCEI Indeksin historiallinen kehitys.* Kiina- kasvuihme, joka vakuuttaa jatkuvasti. Finanssikriisin ja globaalin osakekurssien laskun jälkeen on optimismi maailmantalouden kasvumahdollisuuksia kohtaan jälleen lisääntynyt. Kiinasta on nopeasti tulossa maailman teollisuuden keskus samaan aikaan kuin maan sisäinen kysyntä kasvaa ja elintaso nousee. Suuri vientiylijäämä on mahdollistanut voimakkaan elvyttämisen ja siksi maa on selvinnyt kriisistä paremmin kuin monet muut maat. Maailman suurin 1,3 miljardin ihmisen väestö, nopeasti kasvava keskiluokka ja suuret sijoitukset infrastruktuuriin ja koulutukseen puhuvat sen puolesta, että Kiinan kasvu tulee jatkossakin ylittämään odotuksia. Kasvanut elintaso houkuttelee investoimaan Aasian jättiläisvaltion alueelle. Kiinan kotimainen kysyntä kasvaa, elintaso nousee ja useammilla on enemmän rahaa myös kulutukseen. Näistäkin syistä johtuen ei ole ihme, että yhä useammat ulkomaalaiset sijoittajat haluavat saada paikkansa Kiinan talousjunassa. Myös kotimaisia yrityksiä houkutellaan investoimaan Aasian jättiläisen alueelle. Nopeasti kehittyvänä taloutena ja Aasian kasvun veturina Kiinan tulevaisuudennäkymät näyttävät jatkossakin valoisilta. Erityisesti pitkän aikavälin mahdollisuudet tekevät Kiinasta kiinnostavan sijoituskohteen. Kiinasta on tullut avain Aasian tulevaisuuteen ja olemme tähän mennessä todennäköisesti nähneet vasta alkua pitkän aikavälin kasvulle maassa. Index 100= HS Indeksi (Hang Seng Index). HSI Indeksi on hintapainotettu indeksi, joka koostuu 42 Hong Kongin pörssin suurimman yhtiön osakkeesta, jossa pankki- ja finanssisektorilla on 50 % paino. HSI Indeksi otettiin käyttöön ja sitä on laskettu lähtien. Index 100= HSI Indeksin historiallinen kehitys* Indeksikorin sektorijako HSCEI/HSI. (1/2 HSCEI indeksi, ½ HSI indeksi) Lähde: Reuters EcoWin Lähde: Reuters EcoWin Energia Materiaalitalous Teollisuustuotteet Kulutustavarat Palvelut Telekommunikaatio Polttoaineet Finanssisektori Kiinteistöt ja rakentaminen IT Monialayritykset Tässä markkinointiesitteessä tähdellä merkityt kohdat tarkoittavat seuraavaa: * historiallista informaatiota, ** simuloitua historiallista informaatiota, sekä *** esimerkkiä, joka auttaa ymmärtämään tuotetta. Yksityiskohtaisempi selvitys näistä löytyy esitteen viimeiseltä sivulta. TÄRKEÄÄ Sijoitus strukturoituun tuotteeseen sisältää riskejä kuten kaikki muukin sijoittaminen. Sijoittajan on varmistuttava siitä, että hän ymmärtää tuotteen rakenteen ja luonteen samoin kuin ottamansa riskin laajuuden. Sijoittajan on myös harkittava sijoitustuotteen sopivuutta omaan tilanteeseensa ja omiin taloudellisiin resursseihin. Tämä esite on ainoastaan markkinointia varten eikä sen ole tarkoitus antaa neuvoa vaan pelkästään informaatiota. Lisätietoa löydät esitteen kohdasta Tärkeää tietoa. Sijoittajaa kehotetaan ennen sijoituspäätöksen tekemistä tutustumaan liikkeeseenlaskijan täydellisiin lainaehtoihin. Lainaehdot ja esitemateriaali on saatavilla osoitteessa

4 MARKKINAKATSAUS MAALIS/HUHTIKUU 2010 Osakemarkkinat ovat kestävässä nousuvaiheessa. Viime vuoden voimakas kurssinousu oli lähinnä seurausta riskinottohalukkuuden noususta. Viime vuoden voimakas kurssinousu tapahtui poikkeuksellisen alhaisilta kurssitasoilta ja johtui sijoittajien pelon hellittämisestä. Nousu toteutui saman mallin mukaisesti koko maailmassa. Ensimmäinen rekyyli ylöspäin osakemarkkinoilla tuli kun pahin pelko poistui. Jatkonousu alkoi kun osakemarkkinat alkoivat hinnoitella sisään toipuvaa suhdannetta, joka puolestaan nosti yritysten odotettuja voittoja. Kesästä 2007 finanssimarkkinoita kokonaisuudessaan on ohjannut pääasiassa markkinoiden näkemys riskitasosta. Riskinottohalukkuus, joka aiemmin oli ollut suurta, muuttui erittäin vähäiseksi vuoden 2008 lopussa ja vuoden 2009 alussa. Viime vuoden aikana sijoittajien riskinottohalukkuus on jälleen lisääntynyt. Kokonaisuutena tämä on johtanut siihen, että eri pörssien kehitys viimeisten kahden ja puolen vuoden aikana on ollut hyvin samankaltaista. Ero ei ole johtunut paikallisista kasvuedellytyksistä vaan siitä kuinka sijoittajat ovat kokeneet markkinoiden riskin. Jatkossa markkinat kiinnittävät huomionsa vähemmän riskiin ja enemmän kasvuun... Jos muutokset riskinäkemyksessä ovat olleet finanssimarkkinoiden ohjaava voima tähän saakka, siirrymme asteittain kohti tilannetta jossa muut tekijät kuin riski tulevat sijoittajille entistä tärkeämmiksi. Maailmantalouden aktiviteettitaso jatkaa hitaasti mutta varmasti kääntymistään jälleen ylöspäin seurauksena poikkeuksellisista elvytystoimenpiteistä korko- ja finanssimarkkinoilla. Eri alueet ja taloudet tulevat hyötymään eri tavoilla globaalin kysynnän kasvaessa. Meidän näkemyksemme on, että ne taloudet jotka voivat nojata eniten kotimaiseen kysyntään ja samaan aikaan kilpailukykyiseen vientiteollisuuteen, hyötyvät eniten. Vientiteollisuus hyötyy kasvavasta kysynnästä maan rajojen ulkopuolella. joka puolestaan hyödyttää suuria kehittyviä talouksia. Sijoittajat tulevat perustamaan päätöksensä ennen kaikkea maailmantalouden pitkäaikaisiin kasvutrendeihin. Nopeasti kasvavilla väkirikkailla mailla kuten Kiinalla, Intialla, Venäjällä ja Brasilialla on edellytykset kasvaa vuosien ajan merkittävästi nopeammin kuin muu maailma. Maailman talouskartta piirretään uusiksi ja riskinottohalukkuuden kasvaessa yhä useammat sijoittajat maailmassa sijoittavat talouksiin, joilla on suurin kasvu. Pörssinousu tulee yleisesti olemaan hillitympää kuin viime vuonna. Samaan aikaan olemme sitä mieltä että sijoittajilla tulisi olla viime vuoden voimakkaan kurssinousun jälkeen hillitymmät odotukset tulevaisuudessa. Poikkeuksellisia menetelmiä on käytetty jotta maailmantalous saadaan ulos vakavimmasta kriisistä sitten 30-luvun. Ohjauskorot on laskettu nollaan, setelirahoitusta on lisätty ja valtioiden lainaa on lisätty. Kaikki nämä toimenpiteet joudutaan purkamaan kun tilanne vähitellen normalisoituu. Valtioiden budjetit joudutaan tasapainottamaan, korkoja nostamaan ja ylimääräinen setelirahoitus lopettamaan, jolla on puolestaan hidastava vaikutus kasvuun. Sijoittajan on syytä olla nyt valikoivampi. Huomion kiinnittyminen kasvupotentiaaliin tarkoittaa suurempia eroja yhtiöiden osakekursseissa tulevaisuudessa. Tämä tarkoittaa sitä että sijoituskohteiden valinta tulee entistä tärkeämmäksi. Näkemyksemme on että osakekurssien trendi on yleisesti nouseva, mutta hillitympi kuin viime vuonna. Suurimman potentiaalin näemme kehittyvillä alueilla. Mahdollisuudet: Poikkeuksellisen suuret elvytystoimenpiteet raha- ja finanssipolitiikassa alkavat vaikuttaa globaaliin kasvuun. Suhdanteen kääntyessä alkaa kestävä nousu osakemarkkinoilla. Sijoittajat arvoivat talouksia entistä enemmän niiden kasvunäkymien mukaan. Riskit: Globaali talous on heikompi kuin normaalisti ja siksi erityisen herkkä ulkoisille vaikutuksille. Nykyisten elvytystoimenpiteiden päättyminen voi luoda levottomuutta. Elvytystoimenpiteet vedetään takaisin liian nopeasti.

5 Tärkeää tietoa Viimeinen merkintäpäivä, jolloin ostositoumuksen voi jättää. Ostositoumuksia otetaan vastaan juoksevasti ja emissio voidaan sulkea haluttujen ehtojen varmistamiseksi Maksuohjeita ja ostolaskelmia aletaan lähettää asiakkaille Kohde-etuuden lähtöarvon asettaminen alkaa Maksusuoritusten on viimeistään oltava saatavilla maksuohjeessa osoitetulla pankkitilillä Arvopaperien aikaisin toimittamispäivä ostositoumuksiin merkityille arvo-osuustileille. Merkintäsumma: Pienin merkintä 3 vipusertifikaattia ja siitä ylöspäin 1 vipusertifikaatin portailla Ostositoumus ja maksu: Ostositoumus on sitova ja se tulee toimittaa postitse tai faksilla Garantumille viimeistään viimeisenä merkintäpäivänä. Maksu suoritetaan ostolaskelman mukaan, niin että se on Garantumin tilillä viimeistään viimeisenä maksupäivänä. Maksun voi suorittaa myös etukäteen. Maksu suoritetaan seuraavalle tilille: - SEB Garantum Viestikenttään tulee merkitä nimi ja henkilötunnus tai Y-tunnus Alustava eräpäivä ja takaisinmaksun ajankohta. TÄRKEÄÄ MYYNTIESITTEESTÄ Markkinointi Tämän tarjouksen myyntiesitteet ovat ainoastaan markkinointia varten eivätkä ne anna täydellistä kuvaa tarjouksesta ja vipusertifikaatista. Liikkeeseenlaskijan lainaehdot sisältävät täydellisen kuvauksen kyseisestä liikkeeseenlaskijasta, kyseisen tuotteen sitovista ehdoista ja Garantumin tarjouksesta. Liikkeeseenlaskija ei ole tehnyt eikä hyväksynyt myyntiesitteen sisältöä eikä ota sisällöstä mitään vastuuta. Sijoittajaa kehotetaan ennen sijoituspäätöksen tekemistä tutustumaan täydellisiin lainaehtoihin ja tarpeen vaatiessa myös lopullisiin ehtoihin. Lainaehdot ja esitemateriaali on saatavilla osoitteessa fi ja tilattavissa puhelimitse numerosta (09) Indikatiiviset ehdot Osallistumisaste on indikatiivinen ja voi toteutua sekä korkeampana tai matalampana kuin alustavasti on ilmoitettu. Osallistumisaste on riippuvainen olosuhteista korko- osake- ja valuuttamarkkinoilla. Lopulliset ehdot vahvistetaan päivänä, jolloin kohde-etuuden lähtöarvo määritetään. Ilmoittautuminen on sitova, mikäli osallistumisaste ei alita arvoa 0,75. Garantum pidättää itsellään oikeuden perua tarjouksen, mikäli nimellismerkintämäärä jää tietyn tason alle (katso kyseiset lainaehdot). Tarjouksen toteutuminen edellyttää vielä, ettei se Garantumin arvion mukaan, kokonaan tai osittain, lainsäädännön tai viranomaismääräysten tai vastaavien mukaan Ruotsissa tai muissa maissa osoittaudu mahdottomaksi tai oleellisesti vaikeammaksi. Garantumilla on myös oikeus lyhentää merkintäaikaa, rajoittaa tarjouksen laajuutta tai keskeyttää tarjous, jos Garantum arvioi että, markkinaedellytykset vaikeuttavat mahdollisuuksia tarjouksen toteutumiseen. Historiallinen tai simuloitu historiallinen kehitys Tähdellä (*) merkitty informaatio tarkoittaa historiallista informaatiota ja kahdella tähdellä (**) merkitty informaatio tarkoittaa simuloitua historiallista informaatiota. Simuloitu informaatio perustuu Garantumin omiin laskentamalleihin, dataan ja oletuksiin. Muita malleja, dataa ja oletuksia käyttämällä voidaan päätyä erilaiseen tulokseen. Sijoittajan tulee huomata, ettei todellinen historiallinen kehitys eikä simuloitu historiallinen kehitys ole tae eikä indikaatio tulevasta kehityksestä tai tuotosta ja juoksuaika voi myös poiketa myyntiesitteen esimerkissä käytetystä juoksuajasta. Laskuesimerkki Kolmella tähdellä (***) merkitty informaatio tarkoittaa esimerkkiä, joka auttaa ymmärtämään vipusertifikaattia. Laskuesimerkki näyttää miten tuote tuottaa, täysin hypoteettisiin tuottotasoihin ja indikatiivisiin osallistumisasteisiin perustuen. Hypoteettisia laskelmia ei tule nähdä takeena tai indikaationa tulevalle kehitykselle tai tuotolle. Neuvonanto Sijoittajan tulee aina arvioida omista lähtökohdistaan sopiiko vipusertifikaatti hänelle sijoituksena. Tämä myyntiesite eikä liikkeeseenlaskijan lainaesite anna mitään taloudellista, sijoitus- tai muuta neuvoa sijoittajalle. Sijoittajan tulee näin ollen itse päättää tuotteen sopivuudesta itselleen omista lähtökohdistaan tai vaihtoehtoisesti kysyä neuvoa omalta neuvonantajaltaan. Sijoitus vipusertifikaattiin sopii ainoastaan sijoittajalle, jolla on tarpeeksi kokemusta ja tietoa arvioida itse sijoitukseen liittyvät riskit. Sijoittajan tulee myös varmistua siitä, että sijoitus sopii juoksuajaltaan ja muilta ominaisuuksiltaan hänelle ja että sijoittajan henkilökohtainen talous sallii sijoittamiseen liittyvät riskit. Garantum tai valittu liikkeeseenlaskija ei ota vastuuta tuotteen arvon kehittymisestä, eikä anna suullisia, kirjallisia, suoria tai epäsuoria takuita tai näkemyksiä vipusertifikaatin lopullisesta tuotosta. PALKKIOT Yleistä Jotta voisimme tarjota sinulle asiakkaana parasta mahdollista palvelua, olemme sopimussuhteissa useiden erilaisia tuotteita ja palveluja tarjoavan yhteistyökumppanin kanssa. Garantum maksaa kumppaneilleen palkkiota kyseisistä palveluista. Osa kuluista, palkkioista tai ylikurssista, joita maksat Garantumille, voidaan maksaa Garantumin yhteistyökumppaneille. Garantum voi myös saada liikkeeseenlaskijalta palkkiota arvopaperien myynnistä ja markkinoinnista. Lisätietoa palkkioista voi pyytää Garantumilta. Garantumin maksamat palkkiot Garantumin tarjoamien vipusertifikaattien markkinointiin voi osallistua ulkopuolisia yhteistyökumppaneita. Yhteydenotto sinulle on voinut tulla tällaiselta kumppanilta. Garantum maksaa ulkopuoliselle markkinointiyhteistyökumppaneille palkkiota tästä työstä. Palkkio on kertakorvaus, joka lasketaan kumppanin markkinoiman ja Garantumin myymän vipusertifikaatin nimellisarvosta. Garantumin saamat palkkiot Garantum tarjoaa useiden eri liikkeeseenlaskijoiden tuotteita. Garantum saa kyseisiltä liikkeeseenlaskijoilta palkkiota tuotteiden myynnistä ja markkinoinnista. Palkkio lasketaan prosenttilukuna sijoitetusta summasta. Palkkiot voivat vaihdella riippuen liikkeeseenlaskijasta ja tuotteesta myös samalta liikkeeseenlaskijalta. Garantum laskee nimellissijoitukseen järjestelypalkkion, joka on noin 0,5 % - 1,0 % p.a. Laskelma on tehty olettamuksella että sijoitus pidetään juoksuajan loppuun asti. Järjestelypalkkio sisältyy sijoituksessa käytettävien osien hintaan. Tällä palkkiolla katetaan mm. riskien hallinta, tuotteen rakentaminen ja jakelu. Palkkio sisältyy tuotteen hintaan. Mitään muita hallinnointikuluja tai palkkioita ei tämän lisäksi tule. Jälkimarkkinakaupasta voidaan periä palkkio. VEROTUS Esitemateriaali ei sisällä kattavaa kuvaa niistä verotuksellisista kysymyksistä, joita vipusertifikaatin omistamiseen tämän hetken voimassaolevan verolainsäädännön mukaisesti Suomessa liittyy. Yksittäisen sijoittajan verotuksellinen kohtelu saattaa olla riippuvainen erityisistä olosuhteista, joita ei ole kuvattu esitemateriaalissa. Jokaista vipusertifikaattia hankkivaa sijoittajaa kehotetaan erikseen selvittämään veroasiantuntijaltaan omaan tilanteeseensa soveltuvat säännökset. Sijoittajia kehotetaan tutustumaan myös liikkeeseenlaskijan lainaehdoissa oleviin verotusta koskeviin tietoihin. Lainaehdot ja esitemateriaali on saatavilla osoitteessa ja tilattavissa puhelimitse numerosta Vipusertifikaatin listausta pohjoismaiseen tai kansainväliseen pörssiin tullaan hakemaan, mutta sen hyväksymistä ei voida taata. Garantum ylläpitää normaaleissa markkinaolosuhteissa päivittäisiä jälkimarkkinoita tuotteilleen. Indikatiiviset markkinahinnat noteerataan sivulla SELLING RESTRICTIONS The securities have not been and will not be registered under the U.S. Securities Act of 1933 and are subject to U.S. tax law requirements. Subject to certain exceptions, securities may not be offered, sold or delivered within the United States or to U.S. persons. Garantum has agreed that neither itself nor any subsidiary of Garantum will offer, sell or deliver any securities within the United States or to U.S. persons. In addition, until 40 days after the commencement of the offering, an offer or sale of notes within the United States by any dealer (whether or not participating in the offering) may violate the registration requirements of the Securities Act. THIS DOCUMENT MAY NOT BE DISTRIBUTED DIRECTLY OR INDIRECTLY TO ANY CITIZEN OR RESIDENT OF THE UNITED STATES OR TO ANY U.S. PERSON. NEITHER THIS DOCUMENT NOR ANY COPY HEREOF MAY BE DISTRIBUTED IN ANY JURIS- DICTION WHERE ITS DISTRIBUTION MAY BE RESTRICTED BY LAW OR REGULATION. SIJOITUKSEN RISKEISTÄ Vipusertifikaattisijoittamiseen liittyy useita riskitekijöitä. Alla on koottuna näistä tekijöistä merkittävimpiä. Lisätietoa näistä ja muista riskeistä saat Garantumilta. Luottoriski Luottoriskillä tarkoitetaan tämän vipusertifikaatin liikkeeseenlaskijan kyvyttömyyttä vastata velvoitteistaan sijoittajille. Velvoitteilla tarkoitetaan sijoituksen nimellisarvon ja mahdollisen tuoton maksua eräpäivänä. Jos liikkeeseenlaskija on maksukyvytön, on olemassa riski, että sijoittaja menettää koko sijoittamansa pääoman riippumatta alla olevan kohde-etuuden kehityksestä. Liikkeeseenlaskijan luottoluokitus voi kehittyä sekä positiiviseen että negatiiviseen suuntaan. Luottoriskiä arvioidaan ulkopuolelta luottoluokituksella, jonka antavat riippumattomat luokituslaitokset kuten esimerkiksi Standard & Poor s. Luottoluokitus kuvaa yrityksen tai pankin pitkäaikaista kykyä vastata velvoitteistaan. Korkein mahdollinen luottoluokitus on AAA. Suurimmalla osalla pankeista tai yrityksistä on tätä alempi luokitus Likviditeettiriski Vipusertifikaatilla on kiinteä juoksuaika ja se nähdään ensisijaisesti sijoituksena koko juoksuajalle. Normaaleissa markkinaolosuhteissa on kuitenkin mahdollista realisoida sijoitus kesken juoksuajan. Päivittäisiä jälkimarkkinoita ylläpitää Garantum. Indikatiiviset markkinahinnat noteerataan sivulla Jälkimarkkinoilta saatava hinta voi olla korkeampi tai matalampi kuin sijoituksen nimellisarvo. Jälkimarkkinoiden hinnanmuodostus tapahtuu hyväksi todettujen matemaattisten mallien avulla ja on riippuvainen juoksuajasta, ajankohtaisesta korkotasosta, kohde-etuuden markkina-arvosta ja volatiliteetistä (markkinoiden kurssiheilahtelusta). Sertifikaatin rakenteeseen kuuluvien osien kokonaisarvo on hinta, jolla sijoittaja voi realisoida oman sijoituksensa tai mahdollisesti hankkia jälkimarkkinoilta saman tuotteen kesken juoksuajan. Tavanomainen kulu jälkimarkkinoilla on 2 % sijoituksen nimellisestä arvosta. Liikkeeseenlaskija voi joissakin rajoitetuissa tilanteissa lunastaa vipusertifikaatit ennen eräpäivää, jolloin sijoittajalle maksettava lunastushinta voi olla joko korkeampi tai matalampi kuin alun perin sijoitettu pääoma. Valuuttariski Sertifikaatti noteerataan euroissa mutta euron heikentyminen tai vahvistuminen suhteessa Hong Kong Dollariin (HKD) vaikuttaan alla olevan indeksikorin arvoon, heikentyminen positiivisesti ja vahvistuminen negatiivisesti. Osallistumisriski Kohde-etuuden kehittyminen on erittäin merkityksellistä vipusertifikaatin tuoton muodostuksessa. Kohde-etuuden kehitys riippuu monista tekijöistä ja sisältää monimutkaisia riskejä kuten osakekurssiriskit, luottoriskit, korkoriskit, raaka-aineiden hintariskit ja/tai poliittiset riskit. Sijoitus vipusertifikaattiin voi antaa kohde-etuuden kehityksestä poikkeavan tuoton.

6 Sinulle, joka vaadit enemmän. Garantum erottautuu muista yrityksistä alalla. Olemme erikoisosaaja ja luotamme siihen, että voimme hallita yhden sijoittamisen osa-alueen erityisen hyvin, koska olemme keskittyneet vain siihen. Siksi tarjoamme sijoittajille ainoastaan strukturoituja tuotteita. Meillä on tavoitteena pystyä jatkuvasti tarjoamaan asiakkaillemme sijoitusmahdollisuuksia, joissa yhdistyy paras mahdollinen tuoton ja riskin suhde. Olemme riippumattomia pankeista ja meillä on tukenamme vuosien aikana rakentamamme joukko yhteistyökumppaneita. Yhdessä olemme kyenneet luomaan neuvottelukykyisen ryhmän, jonka voima näkyy tuotteittemme hyvinä ehtoina sijoittajille. Meillä on voimakas tahto etsiä jatkuvasti uusia mahdollisuuksia asiakkaillemme. Olemme myös kyenneet vuosien varrella luomaan koko toimialaa kehittäviä ratkaisuja. Jos sinulla on yhtä suuret vaatimukset sijoitustoiminnassasi - olet lämpimästi tervetullut asiakkaaksemme. Garantum, Mannerheimintie 12 B, 5 krs, Helsinki Puhelin: (09) Faksi: (09) S-posti: info@garantum.fi,

ipusertifikaatti Kiina nro 1041

ipusertifikaatti Kiina nro 1041 Vipusertifikaatti Kiina nro 1041 Merkittävissä 5.9.2011 ipusertifikaatti Kiina nro 1041 100% PÄÄOMARISKI Emissiokurssi 1 1900 EUR + 200 EUR = 2100 EUR/kpl Pääomaturva 2 Ei Juoksuaika 5 v. Indikatiivinen

Lisätiedot

ipusertifikaatti Aasia nro 40

ipusertifikaatti Aasia nro 40 Vipusertifikaatti Aasia nro 40 Merkittävissä 10.12.2010 saakka 100 % PÄÄOMARISKI ipusertifikaatti Aasia nro 40 Meidän käsityksemme: Edellytykset osakekurssien pitkäaikaiselle nousulle ovat tällä hetkellä

Lisätiedot

ipusertifikaatti Suomi nro 39

ipusertifikaatti Suomi nro 39 Vipusertifikaatti Suomi nro 39 Merkittävissä 10.12.2010 saakka 100 % PÄÄOMARISKI ipusertifikaatti Suomi nro 39 Meidän käsityksemme: Maailmantalouden jatkaessa hidasta mutta varmaa nousuaan, sijoittajat

Lisätiedot

rasilia & Kiina Sprinter nro 11

rasilia & Kiina Sprinter nro 11 Indeksitodistus Brasilia & Kiina Sprinter nro 11 Merkittävissä 29.4.2010 saakka NIMELLISSIJOITUKSELLA EI OLE PÄÄOMATURVAA rasilia & Kiina Sprinter nro 11 Meidän käsityksemme: Globaalien suhdanteiden hitaan

Lisätiedot

ipusertifikaatti Venäjä nro 938

ipusertifikaatti Venäjä nro 938 Vipusertifikaatti Venäjä nro 938 Merkittävissä 3.5.2011 saakka ipusertifikaatti Venäjä nro 938 Emissiokurssi 1 2000 EUR + 200 EUR = 2200 EUR/kpl Pääomaturva 2 Ei Juoksuaika 5 v. Indikatiivinen osallistumisaste

Lisätiedot

Indeksitodistus Suomi nro 1480

Indeksitodistus Suomi nro 1480 MERKITTÄVISSÄ 10. huhtikuuta 2013 SAAKKA OSITTAINEN SUOJA KURSSILASKUA VASTAAN Indeksitodistus Suomi nro 1480 OMINAISUUDET Osallistumisaste 1,5 OMXH25 indeksin kehitykseen (Indikatiivinen) SUOJAA KURSSILASKULTA

Lisätiedot

utocall Nokia 25 % nro 8

utocall Nokia 25 % nro 8 Autocall Nokia 25 % nro 8 Merkittävissä 9.12.2008 saakka NIMELLISSIJOITUKSELLA EI PÄÄOMATURVAA Tarjous on volyymija aikarajoitettu! Lisätietoa viimeisellä sivulla. utocall Nokia 25 % nro 8 Meidän käsityksemme:

Lisätiedot

ipusertifikaatti Valuuttakori Raakaainemaat

ipusertifikaatti Valuuttakori Raakaainemaat Vipusertifikaatti Valuuttakori Raaka-ainemaat nro 4 Merkittävissä 29.4.2010 saakka 100 % PÄÄOMARISKI ipusertifikaatti Valuuttakori Raakaainemaat nro 4 Näkemyksemme: Parantunut suhdanne on johtanut siihen,

Lisätiedot

ipusertifikaatti Suomi nro 30

ipusertifikaatti Suomi nro 30 Vipusertifikaatti Suomi nro 30 Merkittävissä 15.3.2010 saakka 100 % PÄÄOMARISKI ipusertifikaatti Suomi nro 30 Meidän käsityksemme: Näemme entistä enemmän merkkejä kansainvälisen suhdannelaskun hidastumisesta.

Lisätiedot

ndeksiobligaatio Kiina nro 1037 1038

ndeksiobligaatio Kiina nro 1037 1038 Indeksiobligaatio Kiina nro 1037 1038 Merkittävissä 5.9.2011 saakka ndeksiobligaatio Kiina nro 1037 1038 TURVA KASVU Emissiokurssi (lisäksi 2% merkintäpalkkio) 1 100% 110% Pääomaturva eräpäivänä (euroissa)

Lisätiedot

ipusertifikaatti Suomi nro 939

ipusertifikaatti Suomi nro 939 Vipusertifikaatti Suomi nro 939 Merkittävissä 3.5.2011 saakka ipusertifikaatti Suomi nro 939 Emissiokurssi 1 1700 EUR + 200 EUR = 1900 EUR/kpl Pääomaturva 2 Ei Juoksuaika 5 v. Indikatiivinen osallistumisaste

Lisätiedot

ipusertifikaatti Ruotsi nro 12

ipusertifikaatti Ruotsi nro 12 Vipusertifikaatti Ruotsi nro 12 Merkittävissä 7.9.2009 saakka 100 % PÄÄOMARISKI ipusertifikaatti Ruotsi nro 12 Meidän käsityksemme: Synkät suhdannenäkymät ovat luoneet suurta epävarmuutta ja turbulenssia

Lisätiedot

utocall Suomi nro 49 Mahdollisuus saada 15 % kuponkituotto

utocall Suomi nro 49 Mahdollisuus saada 15 % kuponkituotto Autocall Suomi nro 49 Merkittävissä 22.2.21 saakka NIMELLISSIJOITUKSELLA EI PÄÄOMATURVAA TARJOUS ON VOLYYMIRAJOITETTU! Ostositoumuksia otetaan vastaan juoksevasti ja emissio voidaan sulkea ennenaikaisesti

Lisätiedot

ipusertifikaatti Aasia nro 18

ipusertifikaatti Aasia nro 18 Vipusertifikaatti Aasia nro 18 Merkittävissä 21.10.2009 saakka 100 % PÄÄOMARISKI ipusertifikaatti Aasia nro 18 Meidän käsityksemme: Näemme entistä enemmän merkkejä kansainvälisen suhdannelaskun hidastumisesta.

Lisätiedot

ipusertifikaatti Valuuttakori Raakaainemaat

ipusertifikaatti Valuuttakori Raakaainemaat Vipusertifikaatti Valuuttakori Raaka-ainemaat nro 2 Merkittävissä 15.3.2010 saakka 100 % PÄÄOMARISKI ipusertifikaatti Valuuttakori Raakaainemaat nro 2 Näkemyksemme: Maailmantalouden aktiviteettitaso on

Lisätiedot

ndeksitodistus Tuottolukko Merkittävissä 20.11.2012 saakka Suomi nro 1379 OSITTAINEN SUOJA KURSSILASKUA VASTAAN

ndeksitodistus Tuottolukko Merkittävissä 20.11.2012 saakka Suomi nro 1379 OSITTAINEN SUOJA KURSSILASKUA VASTAAN Indeksitodistus Tuottolukko Suomi nro 1379 Merkittävissä 20.11.2012 saakka OSITTAINEN SUOJA KURSSILASKUA VASTAAN ndeksitodistus Tuottolukko Suomi nro 1379 TUOTTOLUKKO TUOTTO INDEKSIN KORKEIMMAN KUUKAUSIPISTEEN

Lisätiedot

ndeksitodistus Suomi nro 1397

ndeksitodistus Suomi nro 1397 Indeksitodistus Suomi nro 1397 Merkittävissä 17.01.2013 saakka OSITTAINEN SUOJA KURSSILASKUA VASTAAN ndeksitodistus Suomi nro 1397 Emissiokurssi (lisäksi 2% merkintäpalkkio) 1 100% Pääomaturva 2 Juoksuaika

Lisätiedot

sakesertifikaatti Nokia Autocall nro 1

sakesertifikaatti Nokia Autocall nro 1 Osakesertifikaatti Nokia Autocall nro 1 Merkittävissä 24.10.2008 saakka EI PÄÄOMATURVAA sakesertifikaatti Nokia Autocall nro 1 Meidän käsityksemme: Voimakas kurssilasku maailman osakemarkkinoilla on vähitellen

Lisätiedot

aluuttaobligaatio Raaka-ainemaat nro 7

aluuttaobligaatio Raaka-ainemaat nro 7 Valuuttaobligaatio Raaka-ainemaat nro 7 Merkittävissä 15.3.2010 saakka aluuttaobligaatio Raaka-ainemaat nro 7 Näkemyksemme: Maailmantalouden aktiviteettitaso on kääntymässä jälleen ylöspäin seurauksena

Lisätiedot

ndeksiobligaatio Saksa nro 996 997

ndeksiobligaatio Saksa nro 996 997 Indeksiobligaatio Saksa nro 996 997 Merkittävissä 16.6.2011 saakka ndeksiobligaatio Saksa nro 996 997 TURVA KASVU Emissiokurssi (lisäksi 2% merkintäpalkkio) 1 100% 110% Pääomaturva (euromääräinen) 2 100%

Lisätiedot

Indeksitodistus Ruotsi nro 1452

Indeksitodistus Ruotsi nro 1452 MERKITTÄVISSÄ 4. MAALISKUUTA 2013 SAAKKA OSITTAINEN SUOJA KURSSILASKUA VASTAAN Indeksitodistus Ruotsi nro 1452 OMINAISUUDET OSALLISTUMISASTE 1,3 OMXS30 INDEKSIN KEHITYKSEEN SUOJAA KURSSILASKULTA -30% SAAKKA

Lisätiedot

börsuppgång. Eller nedåt.

börsuppgång. Eller nedåt. Osakeobligaatio Suomi nro 39 Merkittävissä 29.4.2010 saakka sakeobligaatio Suomi nro 39 börsuppgång. Eller nedåt. Meidän käsityksemme: Maailmantalouden aktiviteettitaso jatkaa hidasta mutta varmaa kääntymistään

Lisätiedot

sakeobligaatio Osakeobligaatio Aasia nro 1120 1121 Merkittävissä 19.12.2011 saakka

sakeobligaatio Osakeobligaatio Aasia nro 1120 1121 Merkittävissä 19.12.2011 saakka Osakeobligaatio Aasia nro 1120 1121 Merkittävissä 19.12.2011 saakka sakeobligaatio Aasia nro 1120 1121 1,75% VUOTUINEN KIINTEÄ KUPONKI + MAHDOLLISUUS AASIALAISEN OSAKEKORIN TUOTTOON TURVA KASVU Emissiokurssi

Lisätiedot

ipusertifikaatti Autocall Suomi nro 1

ipusertifikaatti Autocall Suomi nro 1 Vipusertifikaatti Autocall Suomi nro 1 Merkittävissä 14.. saakka % PÄÄOMARISKI ipusertifikaatti Autocall Suomi nro 1 Meidän käsityksemme: Osakemarkkinoiden viimeaikojen hintaheilunnasta huolimatta näemme

Lisätiedot

börsuppgång. Eller nedåt.

börsuppgång. Eller nedåt. Osakeobligaatio Suomi nro 20 Merkittävissä 21.10.2009 saakka sakeobligaatio Suomi nro 20 börsuppgång. Eller nedåt. Meidän käsityksemme: Näemme entistä enemmän merkkejä kansainvälisen suhdannelaskun hidastumisesta.

Lisätiedot

uomi Bonus nro 1104 Indeksitodistus Suomi Bonus nro 1104 Merkittävissä 14.11.2011 saakka EI PÄÄOMATURVAA

uomi Bonus nro 1104 Indeksitodistus Suomi Bonus nro 1104 Merkittävissä 14.11.2011 saakka EI PÄÄOMATURVAA Indeksitodistus Suomi Bonus nro 1104 Merkittävissä 14.11.2011 saakka EI PÄÄOMATURVAA uomi Bonus nro 1104 Emissiokurssi (lisäksi 2% merkintäpalkkio) 1 100% Pääomaturva 2 Ei Juoksuaika 5 v. Osallistumisaste

Lisätiedot

uottoa dollarin vahvistumisesta.

uottoa dollarin vahvistumisesta. Vipusertifikaatti USD Recovery nro 1 Merkittävissä 10.6.2008 saakka 100 % pääomariski uottoa dollarin vahvistumisesta. Emissiokurssi* 1 550 euroa Pääomaturva Ei Osallistumisaste 1 2,0 Vastaava nimellissijoitus

Lisätiedot

ipusertifikaatti Valuuttakori Raakaainemaat

ipusertifikaatti Valuuttakori Raakaainemaat Vipusertifikaatti Valuuttakori Raaka-ainemaat nro 8 Merkittävissä 14.10.2010 saakka 100 % PÄÄOMARISKI ipusertifikaatti Valuuttakori Raakaainemaat nro 8 Näkemyksemme: Kiihtyvä kasvu nopeasti kasvavissa

Lisätiedot

utocall Nokia nro 12 Merkittävissä 2.2.2009 saakka Autocall Nokia nro 12 NIMELLISSIJOITUKSELLA EI PÄÄOMATURVAA

utocall Nokia nro 12 Merkittävissä 2.2.2009 saakka Autocall Nokia nro 12 NIMELLISSIJOITUKSELLA EI PÄÄOMATURVAA Autocall Nokia nro 12 Merkittävissä 2.2.2009 saakka NIMELLISSIJOITUKSELLA EI PÄÄOMATURVAA Tarjous on volyymija aikarajoitettu! Lisätietoa viimeisellä sivulla. utocall Nokia nro 12 Meidän käsityksemme:

Lisätiedot

börsuppgång. Eller nedåt.

börsuppgång. Eller nedåt. Osakeobligaatio Suomi nro 33 Merkittävissä 29.1.2010 saakka sakeobligaatio Suomi nro 33 börsuppgång. Eller nedåt. Meidän käsityksemme: Näemme entistä enemmän merkkejä kansainvälisen suhdannelaskun hidastumisesta.

Lisätiedot

aluuttaobligaatio Raaka-ainemaat nro 9

aluuttaobligaatio Raaka-ainemaat nro 9 Valuuttaobligaatio Raaka-ainemaat nro 9 Merkittävissä 29.4.2010 saakka aluuttaobligaatio Raaka-ainemaat nro 9 Näkemyksemme: Parantunut suhdanne on johtanut siihen, että kasvu on saanut vauhtia erityisesti

Lisätiedot

utocall Europe nro 14

utocall Europe nro 14 Autocall Europe nro 14 Merkittävissä 2.2.2009 saakka NIMELLISSIJOITUKSELLA EI PÄÄOMATURVAA Tarjous on volyymi- ja aikarajoitettu! Lisätietoa viimeisellä sivulla. utocall Europe nro 14 Meidän käsityksemme:

Lisätiedot

Suomi 1/2009. Osakeobligaatio Suomi 1/2009. Merkittävissä 21.10.2009 saakka

Suomi 1/2009. Osakeobligaatio Suomi 1/2009. Merkittävissä 21.10.2009 saakka Osakeobligaatio Suomi 1/2009 Merkittävissä 21.10.2009 saakka Osakeobligaatio Suomi 1/2009 Meidän käsityksemme: Näemme entistä enemmän merkkejä kansainvälisen suhdannelaskun hidastumisesta. Kun sijoittajat

Lisätiedot

sakeobligaatio Saksa nro 1090

sakeobligaatio Saksa nro 1090 Osakeobligaatio Saksa nro 1090 Merkittävissä 14.10.2011 saakka sakeobligaatio Saksa nro 1090 2% VUOTUINEN KIINTEÄ KUPONKI + MAHDOLLISUUS SAKSALAISEN OSAKEKORIN TUOTTOON TURVA Emissiokurssi (lisäksi 2%

Lisätiedot

enäjä & Brasilia Sprinter nro 16

enäjä & Brasilia Sprinter nro 16 Indeksitodistus Venäjä & Brasilia Sprinter nro 16 Merkittävissä 15.6.2010 saakka NIMELLISSIJOITUKSELLA EI OLE PÄÄOMATURVAA enäjä & Brasilia Sprinter nro 16 Meidän käsityksemme: Globaalien suhdanteiden

Lisätiedot

Indeksitodistus Tuottolukko Espanja/Italia nro 1841

Indeksitodistus Tuottolukko Espanja/Italia nro 1841 MERKITTÄVISSÄ 9. HUHTIKUUTA 2014 SAAKKA RAJATASOON PERUSTUVA SUOJA/RISKI Indeksitodistus Tuottolukko Espanja/Italia nro 1841 OMINAISUUDET TUOTTOLUKKO: TUOTTO INDEKSIKORIN KORKEIM- MAN KUUKAUSIPISTEEN MUKAAN

Lisätiedot

ipusertifikaatti V24 Carry Trade nro 18

ipusertifikaatti V24 Carry Trade nro 18 Vipusertifikaatti V24 Carry Trade nro 18 Merkittävissä 15.3.2010 saakka 100 % PÄÄOMARISKI ipusertifikaatti V24 Carry Trade nro 18 Näkemyksemme: Maailmantalouden aktiviteettitaso on kääntymässä jälleen

Lisätiedot

aluuttaobligaatio Raaka-ainemaat nro 11

aluuttaobligaatio Raaka-ainemaat nro 11 Valuuttaobligaatio Raaka-ainemaat nro 11 Merkittävissä 14.9.2010 saakka aluuttaobligaatio Raaka-ainemaat nro 11 Näkemyksemme: Kiihtyvä kasvu nopeasti kasvavissa talouksissa on lisännyt raaka-aineiden kysynnän

Lisätiedot

uottoa dollarin vahvistumisesta.

uottoa dollarin vahvistumisesta. Valuuttaobligaatio USD Recovery nro 1 Merkittävissä 10.6.2008 saakka uottoa dollarin vahvistumisesta. Emissiokurssi* 102 % Pääomaturva 100 % Osallistumisaste 1 1,2 Juoksuaika 2 v Keskiarvoistus lopussa

Lisätiedot

Vipusertifikaatti Ruotsi Top Pick Bonus nro 1618

Vipusertifikaatti Ruotsi Top Pick Bonus nro 1618 Vipusertifikaatti Ruotsi Top Pick Bonus nro 1618 MERKITTÄVISSÄ 4. SYYSKUUTA 2013 SAAKKA VIPUTUOTE (100% PÄÄOMARISKI) Vipusertifikaatti Ruotsi Top Pick Bonus nro 1618 OMINAISUUDET OSALLISTUU VIIDEN RUOTSALAISEN

Lisätiedot

utocall Suomi nro 79

utocall Suomi nro 79 Autocall Suomi nro 79 Merkittävissä 14.. saakka EI PÄÄOMATURVAA TARJOUS ON VOLYYMIRAJOITETTU! Ostositoumuksia otetaan vastaan juoksevasti ja emissio voidaan sulkea ennenaikaisesti haluttujen ehtojen varmistamiseksi.

Lisätiedot

utocall Suomi nro 57 Mahdollisuus saada 15 % kuponkituotto

utocall Suomi nro 57 Mahdollisuus saada 15 % kuponkituotto Autocall Suomi nro 57 Merkittävissä 12.4.21 saakka NIMELLISSIJOITUKSELLA EI PÄÄOMATURVAA TARJOUS ON VOLYYMIRAJOITETTU! Ostositoumuksia otetaan vastaan juoksevasti ja emissio voidaan sulkea ennenaikaisesti

Lisätiedot

sakeobligaatio Suomi nro 1101

sakeobligaatio Suomi nro 1101 Osakeobligaatio Suomi nro 1101 Merkittävissä 14.11.2011 saakka sakeobligaatio Suomi nro 1101 2% VUOTUINEN KIINTEÄ KUPONKI + MAHDOLLISUUS SUOMALAISEN OSAKEKORIN TUOTTOON TURVA Emissiokurssi (lisäksi 2%

Lisätiedot

sakeobligaatio Suomi nro 50 börsuppgång. Eller nedåt.

sakeobligaatio Suomi nro 50 börsuppgång. Eller nedåt. Osakeobligaatio Suomi nro 50 Merkittävissä 10.12.2010 saakka sakeobligaatio Suomi nro 50 börsuppgång. Eller nedåt. Meidän käsityksemme: Maailmantalouden jatkaessa hidasta mutta varmaa nousuaan, sijoittajat

Lisätiedot

ipusertifikaatti USA nro 929

ipusertifikaatti USA nro 929 Vipusertifikaatti USA nro 929 Merkittävissä 21.3.2011 saakka ipusertifikaatti USA nro 929 100% PÄÄOMARISKI Emissiokurssi 1 1800 EUR + 200 EUR = 2000 EUR/kpl Pääomaturva 2 Ei Juoksuaika 5 v. Indikatiivinen

Lisätiedot

börsuppgång. Eller nedåt.

börsuppgång. Eller nedåt. Osakeobligaatio Suomi nro 59 Merkittävissä 7.2.2011 saakka sakeobligaatio Suomi nro 59 börsuppgång. Eller nedåt. Meidän käsityksemme: Näkemyksemme on, että Suomen osakemarkkinat tulevat kiinnostamaan sijoittajia

Lisätiedot

börsuppgång. Eller nedåt.

börsuppgång. Eller nedåt. Osakeobligaatio Suomi nro 47 Merkittävissä 14.10.2010 saakka sakeobligaatio Suomi nro 47 börsuppgång. Eller nedåt. Meidän käsityksemme: Maailmantalouden jatkaessa hidasta mutta varmaa nousuaan, sijoittajat

Lisätiedot

sakeobligaatio Suomi nro 994 995

sakeobligaatio Suomi nro 994 995 Osakeobligaatio Suomi nro 994 995 Merkittävissä 16.6.2011 saakka sakeobligaatio Suomi nro 994 995 TURVA KASVU Emissiokurssi (lisäksi 2% merkintäpalkkio) 1 100% 110% Pääomaturva (euromääräinen) 2 100% 100%

Lisätiedot

Aasia I/2009. Osakeobligaatio Aasia I/2009. Merkittävissä 7.9.2009 saakka

Aasia I/2009. Osakeobligaatio Aasia I/2009. Merkittävissä 7.9.2009 saakka Osakeobligaatio Aasia I/2009 Merkittävissä 7.9.2009 saakka Osakeobligaatio Aasia I/2009 Meidän käsityksemme: Pörssikurssit Aasiassa ovat pudonneet voimakkaasti ja näin ollen myös osakkeiden arvostukset

Lisätiedot

sakeobligaatio Suomi nro 1088 1089

sakeobligaatio Suomi nro 1088 1089 Osakeobligaatio Suomi nro 1088 1089 Merkittävissä 14.10.2011 saakka sakeobligaatio Suomi nro 1088 1089 TURVA KASVU Emissiokurssi (lisäksi 2% merkintäpalkkio) 1 100% 110% Pääomaturva 2 100% 100% Juoksuaika

Lisätiedot

Aasia II/2009. Osakeobligaatio Aasia II/2009. Merkittävissä 21.10.2009 saakka

Aasia II/2009. Osakeobligaatio Aasia II/2009. Merkittävissä 21.10.2009 saakka Osakeobligaatio Aasia II/2009 Merkittävissä 21.10.2009 saakka Osakeobligaatio Aasia II/2009 Meidän käsityksemme: Näemme entistä enemmän merkkejä kansainvälisen suhdannelaskun hidastumisesta. Kun sijoittajat

Lisätiedot

Indeksitodistus Suomi&Saksa

Indeksitodistus Suomi&Saksa YLI 2 000 SIJOITUSTUOTETTA VUODESTA 2004 ALKAEN! Indeksitodistus Suomi&Saksa nro 2155 MERKITTÄVISSÄ 12. HELMIKUUTA 2015 SAAKKA RAJATASOON PERUSTUVA SUOJA/RISKI Indeksitodistus Suomi&Saksa nro 2155 OMINAISUUDET

Lisätiedot

börsuppgång. Eller nedåt.

börsuppgång. Eller nedåt. Osakeobligaatio Suomi nro 44 Merkittävissä 6.9.2010 saakka sakeobligaatio Suomi nro 44 börsuppgång. Eller nedåt. Meidän käsityksemme: Maailmantalouden jatkaessa hidasta mutta varmaa nousuaan, sijoittajat

Lisätiedot

utocall Suomi nro 44 Mahdollisuus saada 40 % vuotuinen kuponkituotto.

utocall Suomi nro 44 Mahdollisuus saada 40 % vuotuinen kuponkituotto. Autocall Suomi nro 44 Merkittävissä 17.12.29 saakka NIMELLISSIJOITUKSELLA EI PÄÄOMATURVAA TARJOUS ON VOLYYMIRAJOITETTU! Ostositoumuksia otetaan vastaan juoksevasti ja emissio voidaan sulkea ennenaikaisesti

Lisätiedot

ipusertifikaatti Ruotsi nro 4

ipusertifikaatti Ruotsi nro 4 Vipusertifikaatti Ruotsi nro 4 Merkittävissä 27.4.2009 saakka 100 % PÄÄOMARISKI ipusertifikaatti Ruotsi nro 4 Meidän käsityksemme: Synkät suhdannenäkymät ovat luoneet suurta epävarmuutta ja turbulenssia

Lisätiedot

utocall USA Combo 5/20 nro 100

utocall USA Combo 5/20 nro 100 Autocall USA Combo 5/20 nro 100 Merkittävissä 7.2.2011 saakka EI PÄÄOMATURVAA tarjous on volyymirajoitettu! Ostositoumuksia otetaan vastaan juoksevasti ja emissio voidaan sulkea ennenaikaisesti haluttujen

Lisätiedot

sakeobligaatio Aasia nro 52 börsuppgång. Eller nedåt.

sakeobligaatio Aasia nro 52 börsuppgång. Eller nedåt. Osakeobligaatio Aasia nro 52 Merkittävissä 10.12.2010 saakka sakeobligaatio Aasia nro 52 börsuppgång. Eller nedåt. Meidän käsityksemme: Edellytykset osakekurssien pitkäaikaiselle nousulle ovat tällä hetkellä

Lisätiedot

sakeobligaatio Venäjä nro

sakeobligaatio Venäjä nro Osakeobligaatio Venäjä nro 934 935 Merkittävissä 3.5.2011 saakka sakeobligaatio Venäjä nro 934 935 TURVA KASVU Emissiokurssi (lisäksi 2% merkintäpalkkio) 1 100% 110% Pääomaturva (euromääräinen) 2 100%

Lisätiedot

Vipusertifikaatti Global nro 1482

Vipusertifikaatti Global nro 1482 MERKITTÄVISSÄ 10. huhtikuuta 2013 SAAKKA Vipusertifikaatti Global nro 1482 OMINAISUUDET OSALLISTUU SUURTEN GLOBAALIEN OSAKKEIDEN KEHITYKSEEN 100% PÄÄOMARISKI Vipusertifikaatti Global nro 1482 Emissiokurssi

Lisätiedot

utocall BRIC nro 41 Mahdollisuus saada koko kurssinousu BRIC maista tai 25 % vuodessa. 3

utocall BRIC nro 41 Mahdollisuus saada koko kurssinousu BRIC maista tai 25 % vuodessa. 3 Autocall BRIC nro 41 Merkittävissä 2.12.29 saakka NIMELLISSIJOITUKSELLA EI PÄÄOMATURVAA TARJOUS ON VOLYYMIRAJOITETTU! Ostositoumuksia otetaan vastaan juoksevasti ja emissio voidaan sulkea ennenaikaisesti

Lisätiedot

börsuppgång. Eller nedåt.

börsuppgång. Eller nedåt. Osakeobligaatio Aasia nro 9 Merkittävissä 10.6.2009 saakka sakeobligaatio Aasia nro 9 börsuppgång. Eller nedåt. Meidän käsityksemme: Pörssikurssit Aasiassa ovat pudonneet voimakkaasti ja näin ollen myös

Lisätiedot

sakeobligaatio BRIC nro 61

sakeobligaatio BRIC nro 61 Osakeobligaatio BRIC nro 61 Merkittävissä 7.2.2011 saakka sakeobligaatio BRIC nro 61 Meidän näkemyksemme: Näemme suurimman potentiaalin sijoituskohteissa, jotka hyötyvät nopeasti kasvavien väkirikkaiden

Lisätiedot

aksi strategiaa kaikkiin markkinatilanteisiin.

aksi strategiaa kaikkiin markkinatilanteisiin. Strategiaobligaatio Carry Trade Mix nro 24 Merkittävissä 8.9.2008 saakka aksi strategiaa kaikkiin markkinatilanteisiin. TURVA KASVU Emissiokurssi* 102 % 107 % Pääomaturva (pienin takaisinmaksu) 120 % 100

Lisätiedot

utocall Suomi Miinus/Plus nro 61

utocall Suomi Miinus/Plus nro 61 Autocall Suomi Miinus/Plus nro 61 Merkittävissä 14.5. saakka EI PÄÄOMA- TURVAA TARJOUS ON VOLYYMIRAJOITETTU! Ostositoumuksia otetaan vastaan juoksevasti ja emissio voidaan sulkea ennenaikaisesti haluttujen

Lisätiedot

ipusertifikaatti Venäjä nro 927

ipusertifikaatti Venäjä nro 927 Vipusertifikaatti Venäjä nro 927 Merkittävissä 21.3.2011 saakka ipusertifikaatti Venäjä nro 927 Emissiokurssi 1 1800 EUR + 200 EUR = 2000 EUR/kpl Pääomaturva 2 Ei Juoksuaika 5 v. Indikatiivinen osallistumisaste

Lisätiedot

Sijoituswarrantti Öljy-yhtiöt Bonus nro 2706

Sijoituswarrantti Öljy-yhtiöt Bonus nro 2706 MERKITTÄVISSÄ 13. TOUKOKUUTA 2016 SAAKKA VIPUTUOTE (100% PÄÄOMARISKI) Sijoituswarrantti Öljy-yhtiöt Bonus nro 2706 Ominaisuudet Osallistuu 6 suuren eurooppalaisen öljy-yhtiön osakkeen kehitykseen 100%

Lisätiedot

ipusertifikaatti Global Bonus nro 1395

ipusertifikaatti Global Bonus nro 1395 Vipusertifikaatti Global Bonus nro 1395 Merkittävissä 17.12.2012 saakka ipusertifikaatti Global Bonus nro 1395 100% PÄÄOMARISKI Emissiokurssi 1 1100 EUR + 200 EUR = 1300 EUR/kpl Pääomaturva 2 Ei Juoksuaika

Lisätiedot

utocall Suomi Miinus/Plus nro 930

utocall Suomi Miinus/Plus nro 930 Autocall Suomi Miinus/Plus nro 930 Merkittävissä 21.3.2011 saakka EI PÄÄOMATURVAA TARJOUS ON VOLYYMIRAJOITETTU! Ostositoumuksia otetaan vastaan juoksevasti ja emissio voidaan sulkea ennenaikaisesti haluttujen

Lisätiedot

ipusertifikaatti USA nro 1222

ipusertifikaatti USA nro 1222 Vipusertifikaatti USA nro 1222 Merkittävissä 7.5.2012 saakka ipusertifikaatti USA nro 1222 100% PÄÄOMARISKI Emissiokurssi 1 1100 EUR + 200 EUR = 1300 EUR/kpl Pääomaturva 2 Ei Juoksuaika 3 v. Indikatiivinen

Lisätiedot

utocall BRIC Varovainen nro 1293

utocall BRIC Varovainen nro 1293 Autocall BRIC Varovainen nro 1293 Merkittävissä 5.9.212 saakka EI PÄÄOMATURVAA TARJOUS ON VOLYYMIRAJOITETTU! Ostositoumuksia otetaan vastaan juoksevasti ja emissio voidaan sulkea ennenaikaisesti haluttujen

Lisätiedot

sakeobligaatio Suomi nro 1152 1153

sakeobligaatio Suomi nro 1152 1153 Osakeobligaatio Suomi nro 1152 1153 Merkittävissä 16.2.2012 saakka sakeobligaatio Suomi nro 1152 1153 2% VUOTUINEN KIINTEÄ KUPONKI + MAHDOLLISUUS SUOMALAISEN OSAKEKORIN TUOTTOON TURVA KASVU Emissiokurssi

Lisätiedot

Sijoituswarrantti Espanja Bonus nro 2453

Sijoituswarrantti Espanja Bonus nro 2453 YLI 2 000 SIJOITUSTUOTETTA VUODESTA 2004 ALKAEN! Sijoituswarrantti Espanja Bonus nro 2453 MERKITTÄVISSÄ 14. LOKAKUUTA 2015 SAAKKA VIPUTUOTE (100% PÄÄOMARISKI) Sijoituswarrantti Espanja Bonus nro 2453 OMINAISUUDET

Lisätiedot

börsuppgång. Eller nedåt.

börsuppgång. Eller nedåt. Aktieindexobligation Sverige Osakeobligaatio nr 20 Ruotsi nro 8 Merkittävissä 10.6.2009 saakka sakeobligaatio Ruotsi nro 8 börsuppgång. Eller nedåt. Meidän käsityksemme: Synkät suhdannenäkymät ovat luoneet

Lisätiedot

Osakeobligaatio Global Blue Chip nro 1538 1539

Osakeobligaatio Global Blue Chip nro 1538 1539 MERKITTÄVISSÄ 15. TOUKOKUUTA 2013 SAAKKA Osakeobligaatio Global Blue Chip nro 1538 1539 OMINAISUUDET OSALLISTUU SUURTEN GLOBAALIEN YHTIÖIDEN OSAKKEIDEN KEHITYKSEEN NIMELLISSIJOITUKSELLA 100% PÄÄOMATURVA

Lisätiedot

ipusertifikaatti USA nro 1183

ipusertifikaatti USA nro 1183 Vipusertifikaatti USA nro 1183 Merkittävissä 29.3.2012 saakka ipusertifikaatti USA nro 1183 100% PÄÄOMARISKI Emissiokurssi 1 1500 EUR + 200 EUR = 1700 EUR/kpl Pääomaturva 2 Ei Juoksuaika 5 v. Indikatiivinen

Lisätiedot

utocall Suomi Miinus/Plus nro 66

utocall Suomi Miinus/Plus nro 66 Autocall Suomi Miinus/Plus nro 66 Merkittävissä 15.6. saakka EI PÄÄOMA- TURVAA TARJOUS ON VOLYYMIRAJOITETTU! Ostositoumuksia otetaan vastaan juoksevasti ja emissio voidaan sulkea ennenaikaisesti haluttujen

Lisätiedot

sakeobligaatio Ruotsi nro 1033 1034

sakeobligaatio Ruotsi nro 1033 1034 Osakeobligaatio Ruotsi nro 1033 1034 Merkittävissä 5.9.2011 saakka sakeobligaatio Ruotsi nro 1033 1034 TURVA KASVU Emissiokurssi (lisäksi 2% merkintäpalkkio) 1 100% 110% Pääomaturva (euromääräinen) 2 100%

Lisätiedot

Indeksitodistus Tuottolukko Ruotsi nro 2558

Indeksitodistus Tuottolukko Ruotsi nro 2558 YLI 2 500 SIJOITUSTUOTETTA VUODESTA 2004 ALKAEN! Indeksitodistus Tuottolukko Ruotsi nro 2558 MERKITTÄVISSÄ 30. JOULUKUUTA 2015 SAAKKA RAJATASOON PERUSTUVA SUOJA/RISKI Indeksitodistus Tuottolukko Ruotsi

Lisätiedot

sakeobligaatio Suomi nro 1217 1218

sakeobligaatio Suomi nro 1217 1218 Osakeobligaatio Suomi nro 1217 1218 Merkittävissä 7.5.2012 saakka sakeobligaatio Suomi nro 1217 1218 Lisätietoja riskiluokituksesta Suomen Strukturoitujen Sijoitustuotteiden yhdistys ry:n Internet sivuilta

Lisätiedot

ipusertifikaatti Suomi Optimal Start nro 1154

ipusertifikaatti Suomi Optimal Start nro 1154 Vipusertifikaatti Suomi Optimal Start nro 1154 Merkittävissä 16.2.2012 saakka ipusertifikaatti Suomi Optimal Start nro 1154 Emissiokurssi 1 2100 EUR + 200 EUR = 2300 EUR/kpl Pääomaturva 2 Ei Juoksuaika

Lisätiedot

ipusertifikaatti Kehittyvät Markkinat nro 1257

ipusertifikaatti Kehittyvät Markkinat nro 1257 Vipusertifikaatti Kehittyvät Markkinat nro 1257 Merkittävissä 25.6.2012 saakka ipusertifikaatti Kehittyvät Markkinat nro 1257 100% PÄÄOMARISKI Emissiokurssi 1 1700 EUR + 200 EUR = 1900 EUR/kpl Pääomaturva

Lisätiedot

utocall Suomi- Ruotsi Miinus/Plus nro 1000

utocall Suomi- Ruotsi Miinus/Plus nro 1000 Autocall Suomi-Ruotsi Miinus/Plus nro 1000 Merkittävissä 16.6.2011 saakka EI PÄÄOMATURVAA TARJOUS ON VOLYYMIRAJOITETTU! Ostositoumuksia otetaan vastaan juoksevasti ja emissio voidaan sulkea ennenaikaisesti

Lisätiedot

ipusertifikaatti BRIC nro 49

ipusertifikaatti BRIC nro 49 Vipusertifikaatti BRIC nro 49 Merkittävissä 7.2.2011 saakka ipusertifikaatti BRIC nro 49 Meidän näkemyksemme: Näemme suurimman potentiaalin sijoituskohteissa, jotka hyötyvät nopeasti kasvavien väkirikkaiden

Lisätiedot

ipusertifikaatti Ruotsi nro 1039

ipusertifikaatti Ruotsi nro 1039 Vipusertifikaatti Ruotsi nro 1039 Merkittävissä 5.9.2011 saakka ipusertifikaatti Ruotsi nro 1039 Emissiokurssi 1 Pääomaturva 2 1200 EUR + 200 EUR = 1400 EUR/kpl Juoksuaika 3 v. Indikatiivinen osallistumisaste

Lisätiedot

Sijoituswarrantti Öljy-yhtiöt Bonus nro 2326

Sijoituswarrantti Öljy-yhtiöt Bonus nro 2326 YLI 2 000 SIJOITUSTUOTETTA VUODESTA 2004 ALKAEN! MERKITTÄVISSÄ 22. KESÄKUUTA 2015 SAAKKA VIPUTUOTE (100% PÄÄOMARISKI) Sijoituswarrantti Öljy-yhtiöt Bonus nro 2326 OMINAISUUDET OSALLISTUU 6 SUUREN EUROOPPALAISEN

Lisätiedot

Indeksitodistus Tuottolukko Eurooppa nro 1784

Indeksitodistus Tuottolukko Eurooppa nro 1784 MERKITTÄVISSÄ 5. MAALISKUUTA 2014 SAAKKA RAJATASOON PERUSTUVA SUOJA/RISKI Indeksitodistus Tuottolukko Eurooppa nro 1784 OMINAISUUDET TUOTTOLUKKO: TUOTTO INDEKSIN KORKEIMMAN KUUKAUSIPISTEEN MUKAAN 4 SUOJAA

Lisätiedot

ipusertifikaatti Aasia Optimal Start nro 1123

ipusertifikaatti Aasia Optimal Start nro 1123 Vipusertifikaatti Aasia Optimal Start nro 1123 Merkittävissä 19.12.2011 saakka ipusertifikaatti Aasia Optimal Start nro 1123 Emissiokurssi 1 1900 EUR + 200 EUR = 2100 EUR/kpl Pääomaturva 2 Ei Juoksuaika

Lisätiedot

sakeobligaatio Ruotsi nro 1178 1179

sakeobligaatio Ruotsi nro 1178 1179 Osakeobligaatio Ruotsi nro 1178 1179 Merkittävissä 29.3.2012 saakka sakeobligaatio Ruotsi nro 1178 1179 TURVA KASVU Emissiokurssi (lisäksi 2% merkintäpalkkio) 1 100% 110% Pääomaturva (euromääräinen) 2

Lisätiedot

Indeksitodistus Suomi nro 1655

Indeksitodistus Suomi nro 1655 MERKITTÄVISSÄ 16. LOKAKUUTA 2013 SAAKKA EI PÄÄOMATURVAA Indeksitodistus Suomi nro 1655 OMINAISUUDET KERROIN 1,5 OMXH25 IN- DEKSIN POSITIIVISEEN KEHITYKSEEN (INDIKATII- VINEN) SUOJAA KURSSILASKULTA -30%

Lisätiedot

sakeobligaatio BRIC nro 1035 1036

sakeobligaatio BRIC nro 1035 1036 Osakeobligaatio BRIC nro 1035 1036 Merkittävissä 5.9.2011 saakka sakeobligaatio BRIC nro 1035 1036 TURVA KASVU Emissiokurssi (lisäksi 2% merkintäpalkkio) 1 100% 110% Pääomaturva (euromääräinen) 2 100%

Lisätiedot

Autocall Global Combo nro 2107

Autocall Global Combo nro 2107 YLI 2 SIJOITUSTUOTETTA VUODESTA 24 ALKAEN! Autocall Global Combo nro 217 MERKITTÄVISSÄ 3. JOULUKUUTA 214 SAAKKA RAJATASOON PERUSTUVA SUOJA/RISKI TARJOUS ON VOLYYMIRAJOITETTU! Ostositoumuksia otetaan vastaan

Lisätiedot

sakeobligaatio USA nro

sakeobligaatio USA nro Osakeobligaatio USA nro 1377 1378 Merkittävissä 20.11.2012 saakka sakeobligaatio USA nro 1377 1378 TURVA (1377) KASVU (1378) Emissiokurssi (lisäksi 2% merkintäpalkkio) 1 100% 110% Pääomaturva eräpäivänä

Lisätiedot

sakeobligaatio USA nro 60

sakeobligaatio USA nro 60 Osakeobligaatio USA nro 60 Merkittävissä 7.2.2011 saakka sakeobligaatio USA nro 60 Meidän näkemyksemme: USA:n talous jatkaa nyt elpymistään. Samaan aikaan kysyntä maailman väkirikkaimmissa talouksissa

Lisätiedot

Indeksitodistus Tuottolukko Suomi nro 2834

Indeksitodistus Tuottolukko Suomi nro 2834 MERKITTÄVISSÄ 13. LOKAKUUTA 2016 SAAKKA RAJATASOON PERUSTUVA SUOJA/RISKI Indeksitodistus Tuottolukko Suomi nro 2834 Ominaisuudet Tuottolukko: tuotto indeksin korkeimman kuukausipisteen mukaan 4 Suojaa

Lisätiedot

Indeksiobligaatio Eurooppa nro 2703

Indeksiobligaatio Eurooppa nro 2703 Indeksiobligaatio Europpa nro 2703 MERKITTÄVISSÄ 13. TOUKOKUUTA 2016 SAAKKA 100% PÄÄOMASUOJA Indeksiobligaatio Eurooppa nro 2703 Ominaisuudet Tuottomahdollisuus Euroopan osakemarkkinoilta Nimellissijoituksella

Lisätiedot

Osakeobligaatio Eurooppa

Osakeobligaatio Eurooppa MERKITTÄVISSÄ 23. MARRASKUUTA 2017 SAAKKA 85% PÄÄOMASUOJA Osakeobligaatio Eurooppa nro 3225 Ominaisuudet Osallistumisaste 1,0 osakekorin keskiarvoistetulle kehitykselle (alustava) 3 Nimellispääomasta 85%

Lisätiedot

ipusertifikaatti Suomi Optimal Start nro 1221

ipusertifikaatti Suomi Optimal Start nro 1221 Vipusertifikaatti Suomi Optimal Start nro 1221 Merkittävissä 7.5.2012 saakka ipusertifikaatti Suomi Optimal Start nro 1221 Lisätietoja riskiluokituksesta Suomen Strukturoitujen Sijoitustuotteiden yhdistys

Lisätiedot

utocall Ruotsi Plus/Miinus nro 1261

utocall Ruotsi Plus/Miinus nro 1261 Autocall Ruotsi Plus/Miinus nro 1261 Merkittävissä 25.6.212 saakka EI PÄÄOMATURVAA TARJOUS ON VOLYYMIRAJOI- TETTU! Ostositoumuksia otetaan vastaan juoksevasti ja emissio voidaan sulkea ennenaikaisesti

Lisätiedot

ipusertifikaatti Ruotsi Optimal Start nro 1182

ipusertifikaatti Ruotsi Optimal Start nro 1182 Vipusertifikaatti Ruotsi Optimal Start nro 1182 Merkittävissä 29.3.2012 saakka ipusertifikaatti Ruotsi Optimal Start nro 1182 Emissiokurssi 1 2100 EUR + 200 EUR = 2300 EUR/kpl Pääomaturva 2 Ei Juoksuaika

Lisätiedot

utocall BRIC Plus/Miinus Tuottokuponki

utocall BRIC Plus/Miinus Tuottokuponki Autocall BRIC Plus/Miinus Tuottokuponki nro 1294 Merkittävissä 5.9.212 saakka EI PÄÄOMATURVAA TARJOUS ON VOLYYMIRAJOITETTU! Ostositoumuksia otetaan vastaan juoksevasti ja emissio voidaan sulkea ennenaikaisesti

Lisätiedot