Kauppiaantanhua 2. Kauklahti, Espoo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kauppiaantanhua 2. Kauklahti, Espoo"

Transkriptio

1 2 Kauklahti, spoo

2 2 Kauklahti, 278 spoo spoon Kauklahti on vehreä ja luonnonläheinen pikkukaupunki, joka henkii rauhaa ja houkuttelee aitoon, kiireettömään elämään. lueelta löytyvät kaikki sujuvan arjen kannalta tärkeät palvelut kuten päiväkoteja, ala- ja yläkoulu sekä lukio, kirjasto ja kauppa. Myös muualla asiointi ja työssäkäynti on helppoa: paikallisjunat S, U, L ja liikennöivät Kauklahden asemalta useimten noin 15 nuutin välein, ja työmatka esimerkiksi Helsinkiin taittuu alle puolessa tunnissa. Osoitteeseen 2 valstuu kuusi kaksikerroksista asuinrakennusta, joista kolmessa on kaksitasoisia rivitaloasuntoja ja kolmessa pienkerrostalohuoneistoja. Kohteessa on yksi saunaosasto ja kuivaushuone. esula ja kerhotila ovat yhteisiä noin 2 metrin päässä sijaitsevan ickenkuja 1 -nisen kohteen kanssa. Irtaistoa varten on jokaista asuntoa kohden lämn varastokomero sekä lisäksi varastotiloja ulkoiluvälineitä varten. Rivitaloasunnot on varustettu huoneistokohtaisella saunalla. Tontilla on 36 autopaikkaa, joista katospaikkoja on 12. Kohde sijaitsee rakenteilla olevalla alueella, joten varsinkin asusen alkuaikoina saattaa ympäristössä esiintyä jonkin verran rakentasesta aiheutuvaa haittaa. Myös kohteen pihatyöt saattavat huoneistojen valstuessa olla vielä tekeillä. rvioitu valstunen kesä-syksy 216. Huooithan. että esite on tehty kohteen suunnitteluvaiheessa. Rakennuttaja pidättää oikeuden vähäisiin muutoksiin. spoon sunnot /

3 semapiirustus spoon sunnot /

4 Julkisivut spoon sunnot /

5 Huoneistoluettelo 2 muodostuu kuudesta kaksikerroksesta asuinrakennuksesta, joista kolmessa on kaksitasoisia rivitaloasuntoja ja kolmessa pienkerrostalohuoneistoja. Rivitaloasuntojen yhteydessä on huoneistokohtainen sauna. Huooithan, että varsinkin pienemssä asunnoissa kodinkoneiden tilavaraukset (esim. astianpesukoneen osalta) saattavat olla normaalia pienempiä. spoon sunnot /

6 spoon sunnot Oy / 2 pp/kv ar 1 5 I 15 ar 1 5 KK 2 H+KK 51.5 m2 sunnot 1 ja 9 1. kerros ltk/lvk Mittakaava 1:1 rkkitehtitoisto SM Oy

7 spoon sunnot Oy / 2 LKOVI ar 1 5 I 15 ar 1 5 pp/kv 2 H+KK 53. m2 sunnot 2 ja 1 1. kerros KK ltk/lvk Mittakaava 1:1 rkkitehtitoisto SM Oy

8 spoon sunnot Oy / 2 pp/kv ar 1 5 I 15 2 H+KK 53. m2 sunnot 3 ja kerros ltk/lvk KK Mittakaava 1:1 rkkitehtitoisto SM Oy

9 spoon sunnot Oy / 2 ar 1 5 I 15 ar 1 5 KK pp/kv 2 H+KK 51.5 m2 sunnot 4 ja kerros ltk/lvk Mittakaava 1:1 rkkitehtitoisto SM Oy

10 spoon sunnot Oy / 2 pp/kv ar 1 5 I 15 ar 1 5 KK 2 H+KK 51.5 m2 sunnot 5 ja kerros ltk/lvk Mittakaava 1:1 rkkitehtitoisto SM Oy

11 spoon sunnot Oy / 2 LKOVI ar 1 5 I 15 ar 1 5 pp/kv 2 H+KK 53. m2 sunnot 6 ja kerros KK ltk/lvk Mittakaava 1:1 rkkitehtitoisto SM Oy

12 spoon sunnot Oy / 2 pp/kv ar 1 5 I 15 2 H+KK 53. m2 sunnot 7 ja kerros ltk/lvk KK Mittakaava 1:1 rkkitehtitoisto SM Oy

13 spoon sunnot Oy / 2 ar 1 5 I 15 ar 1 5 KK pp/kv 2 H+KK 51.5 m2 sunto 8 1. kerros ltk/lvk Mittakaava 1:1 rkkitehtitoisto SM Oy

14 spoon sunnot Oy / 2 VH lvk pk/kv K LH VH 2. kerros 1: kerros 3 H+K+S 76. m2 sunnot 16, 17 ja 18 Mittakaava 1:1 rkkitehtitoisto SM Oy

15 spoon sunnot Oy / 2 K VH TK 2 H+K 54. m2 sunto kerros Mittakaava 1:1 rkkitehtitoisto SM Oy

16 spoon sunnot Oy / 2 K VH TK 2 H+K 55.5 m2 sunto 2 2. kerros Mittakaava 1:1 rkkitehtitoisto SM Oy

17 spoon sunnot Oy / 2 VH lvk pk/kv K LH VH 2. kerros 1: kerros 3 H+K+S 77. m2 sunto 21 Mittakaava 1:1 rkkitehtitoisto SM Oy

18 spoon sunnot Oy / 2 VH lvk pk/kv K LH VH 2. kerros 1: kerros 3 H+K+S 77. m2 sunto 22 Mittakaava 1:1 rkkitehtitoisto SM Oy

19 spoon sunnot Oy / 2 VH lvk pk/kv K LH VH 2. kerros 1: kerros 3 H+K+S 77. m2 sunto 23 Mittakaava 1:1 rkkitehtitoisto SM Oy

20 spoon sunnot Oy / 2 1:12.5 LH pk/kv K TK 2. kerros 1. kerros 4 H+K+S 87.5 m2 sunnot 24 ja 27 Mittakaava 1:1 rkkitehtitoisto SM Oy

21 spoon sunnot Oy / 2 1:12.5 LH pk/kv K TK 2. kerros 1. kerros 4 H+K+S 87.5 m2 sunnot 25, 28 ja 29 Mittakaava 1:1 rkkitehtitoisto SM Oy

22 spoon sunnot Oy / 2 1:12.5 LH pk/kv K TK 2. kerros 1. kerros 4 H+K+S 87.5 m2 sunto 26 Mittakaava 1:1 rkkitehtitoisto SM Oy

23 spoon sunnot Oy / 2 1:12.5 LH pk/kv K 2. kerros 1. kerros 4 H+K+S 87.5 m2 sunto 3 Mittakaava 1:1 rkkitehtitoisto SM Oy

24 spoon sunnotoy / 2 iirustusmerkinnät jk pk pp/kv lvk Liesi Keittöpesualtaat sekä ala- ja yläkaapit Ylä- ja alakaapisto stianpesukone Jää/pakastinkaappi Jääkaappi akastinkaappi Mikroaaltouuni yykinpesukone ja kuivausrumpu Likavaatekomero Hyllykomero Tankokomero Naulakkokomero eteisessä Siivouomero Sähkökiuas Ryhmäkeus W-istuin esuallas + bidesuihku Suihku + suihkuseinä Hor Ovi kynnyksellä Ovi ilman kynnystä alkki tai kotelo lakatto tai kotelo etonipilari Syöksytorvi Terassi rkkitehtitoisto SM Oy

25 spoon sunnot palveluksessasi Kiinnostuitko? Täytä asuntohakemuslomake verkkosivuillamme siakaspalvelu Upseerinkatu 3, spoo uhelinpalvelu ma-ke klo 9-12 to-pe klo 8-12 Käyntiajat ma klo ti-ke klo to-pe klo 8-12 asiakaspalvelu@espoonasunnot.fi

Fickenkuja 1. Kauklahti, Espoo

Fickenkuja 1. Kauklahti, Espoo 1 Kauklahti, Espoo 1 Kauklahti, 278 Espoo Espoon Kauklahti on vehreä ja luonnonläheinen pikkukaupunki, joka henkii rauhaa ja houkuttelee aitoon, kiireettömään elämään. lueelta löytyvät kaikki sujuvan arjen

Lisätiedot

Magneettikatu 14. Saunalahti, Espoo

Magneettikatu 14. Saunalahti, Espoo Magneettikatu 14 Saunalahti, spoo Magneettikatu 14 Saunalahti, 02230 spoo spoon Saunalahti on vehreä ja luonnonläheinen asuinalue merenlahden rannalla. Neuvola, päiväkoti ja koulu ovat kävelymatkan päässä.

Lisätiedot

Magneettikatu 14. Saunalahti, Espoo

Magneettikatu 14. Saunalahti, Espoo Magneettikatu 14 Saunalahti, spoo Magneettikatu 14 Saunalahti, 02230 spoo spoon Saunalahti on vehreä ja luonnonläheinen asuinalue merenlahden rannalla. Neuvola, päiväkoti ja koulu ovat kävelymatkan päässä.

Lisätiedot

HUONETILOJEN LYHENTEET ASTIANPESUKONE

HUONETILOJEN LYHENTEET ASTIANPESUKONE KONE 10.11.2015 ENNAKKOMARKKINOINTI PIIRUSTUSMERKINNÄT JA SELITTEET KALUSTEIDEN LYHENTEET sk py SIIVOUSKOMERO SUIHKU, SUIHKUSEINÄ JA LATTIAKAIVO LIKAVAATEKOMERO SEINÄ WCISTUIN KAAPISTO SARANAOVIN PESUALLAS

Lisätiedot

Asunto Oy Tampereen Keinunpuisto

Asunto Oy Tampereen Keinunpuisto sunto Oy Tampereen einunpuisto uutalankatu 14, 33820 Tampere nnakkomakinointi akentaja: Myynti ja esittelyt: lokuilu lokuilu lokuilu NU UUT sunto Oy Tampereen einunpuisto uutalankatu 14, 33820 Tampere

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion Vuorikatu 14 Asemapiirros

Asunto Oy Kuopion Vuorikatu 14 Asemapiirros Asunto Oy Kuopion Vuorikatu 14 Asemapiirros MIN CANTHIN KATU As Oy Kuopion Vuorikatu 14 VUORIKATU ap 30 ap 31 ap 32 Asunto Oy Kuopion Vuorikatu 14 Julkisivut MIN CANTHIN KATU VUORIKATU MIN CANTHIN KATU

Lisätiedot

ESPOON ASUNNOT OY. Kuurinmäentie 20 ja Kuurintorpantie 22 KOHDE

ESPOON ASUNNOT OY. Kuurinmäentie 20 ja Kuurintorpantie 22 KOHDE KDE Kuurinmäentie 20 ja Kuurintorpantie 22 asuinrakennukset sijaitsevat Espoon kaupungin Kuurinniityn kaupunginosassa, kortteleissa 20012 ja 20013, tonteilla 1 ja 1. Kauppalankatu 2 b, 05800 Hyvinkää;

Lisätiedot

Matinkallio 7. Matinkylä, Espoo

Matinkallio 7. Matinkylä, Espoo Matinkallio 7 Matinkylä, Espoo Matinkallio 7 Matinkylä, 02230 Espoo Espoon Matinkylän keskustassa on tarjolla kaupunkielämän edut, sillä päivittäisessä elämässä tarvittavat palvelut ovat kävelymatkan päässä.

Lisätiedot

Otavan Kruunu on Otavankadun ja Länsipuiston kulmaan syksyllä 2019 valmistuva 63 asunnon, kahden talon uusi kohde.

Otavan Kruunu on Otavankadun ja Länsipuiston kulmaan syksyllä 2019 valmistuva 63 asunnon, kahden talon uusi kohde. Uusi valovoimainen vuokra-asuntokohde Porin kirjastokorttelissa, Otavankatu 8. Otavan Kruunu on Otavankadun ja Länsipuiston kulmaan syksyllä 2019 valmistuva 63 asunnon, kahden talon uusi kohde. Tyylikkäiden

Lisätiedot

ASOY HELSINGIN VÄLIMERENKATU 24

ASOY HELSINGIN VÄLIMERENKATU 24 AKITEHTITOISTO BRUNOW & MAUNULA PÄLKÄNEENTIE 19 B 00510 HELSINKI PUH. +358 (0)20 752 7350 ark@brunowmaunula.fi www.brunowmaunula.fi 1. KERROS VÄLIMERENKATU L2 L1 LÄNSISATAMANKATU L4 L3 TONTTIEN 3 JA 4

Lisätiedot

HUONETILOJEN LYHENTEET ASTIANPESUKONE

HUONETILOJEN LYHENTEET ASTIANPESUKONE TOWNHOUSE 10.11.2015 ENNAKKOMARKKINOINTI PIIRUSTUSMERKINNÄT JA SELITTEET KALUSTEIDEN LYHENTEET sk py SIIVOUSKOMERO SUIHKU, SUIHKUSEINÄ JA LATTIAKAIVO LIKAVAATEKOMERO SEINÄ WCISTUIN KAAPISTO SARANAOVIN

Lisätiedot

B-talo. A-talo. TA-Asumisoikeus Oy / Pyökkitie 7 SUOPURONTIE TUUSULANTIE. Leikki. P-alue PYÖKKITIE. Asemapiirros. Autokatos

B-talo. A-talo. TA-Asumisoikeus Oy / Pyökkitie 7 SUOPURONTIE TUUSULANTIE. Leikki. P-alue PYÖKKITIE. Asemapiirros. Autokatos T-sumisoikeus Oy / yökkitie 7 UOURONTIE TUUULNTIE -alue utokatos YÖKKITIE semapiirros RKKITEHTUURITOIMITO HONEN VEIKKO OY ertunpellontie 1 D T-sumisoikeus Oy / yökkitie 7 erspektiivikuvat RKKITEHTUURITOIMITO

Lisätiedot

Kouvola, Valkeala Kohdenumero h,k,s, 68,0 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00

Kouvola, Valkeala Kohdenumero h,k,s, 68,0 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kouvola, Valkeala Kohdenumero 640268 3h,k,s, 68,0 m² Kov. 2013 Energialuokka C 2007 Mh. 169 000,00 Vh. 169 000,00 Kustaa III tie 8 as 13. Valkealan palveluiden äärellä vuonna 2013 valmistuneesta

Lisätiedot

ASUNTO OY KERAVAN VETURIPUISTO

ASUNTO OY KERAVAN VETURIPUISTO ASUNTO OY KERAVAN VURIUISTO 2, 42 KERAVA HANNUNKARI & MÄKIAJA OY ASUNTO OY KERAVAN VURIUISTO Asemapiirros Julkisivut Kerrospohjat Asuntopohjat 1. kerros 2. kerros 3. kerros 4. kerros 5. kerros 6. kerros

Lisätiedot

Keelkorvenkuja 5. Olari, Espoo

Keelkorvenkuja 5. Olari, Espoo Keelkorvenkuja 5 Olari, Espoo Keelkorvenkuja 5 Olari, 02210 Espoo Olarissa nautit Espoon parhaista puolista kattavat palvelut takaavat arjen sujuvuuden, läheltä löytyy luontoa ja kulkuyhteydet ovat hyvät.

Lisätiedot

Otavan Kruunu on Otavankadun ja Länsipuiston kulmaan syksyllä 2019 valmistuva 63 asunnon, kahden talon uusi kohde.

Otavan Kruunu on Otavankadun ja Länsipuiston kulmaan syksyllä 2019 valmistuva 63 asunnon, kahden talon uusi kohde. Uusi valovoimainen vuokra-asuntokohde Porin kirjastokorttelissa, Otavankatu 8. Otavan Kruunu on Otavankadun ja Länsipuiston kulmaan syksyllä 2019 valmistuva 63 asunnon, kahden talon uusi kohde. TYYLIKKÄIDEN

Lisätiedot

Hoivakoti - AURINKONIITTY ESITTELYAINEISTO. Kotka, Uutelantie

Hoivakoti - AURINKONIITTY ESITTELYAINEISTO. Kotka, Uutelantie Hoivakoti - AURINKONIITTY ESITTELYAINEISTO +6, +5,9 6,52 28,00 6, 6,62 5 5 6, 4 +5,5 +5, 2 4 5,9 E 0 285 49-2 2-4 2 E 5,5 5,4 5,5 ORVOKKI 256,5 m2 5,0 AS +s 50,5hum2 AS 0 AS 9 KURJENKELLO 66,0 m2 5,90

Lisätiedot

Koskelantie 17 Oulu, Toppila

Koskelantie 17 Oulu, Toppila Koskelantie 17 Oulu, Toppila KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 MALLASTIE KIINT. OY OULUN UUTTI Koskelantie 17 KOELANTIE MALLASTIE KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakennuskohde

Lisätiedot

JVA:n PALOKAN LUKUPIHA

JVA:n PALOKAN LUKUPIHA Ritopohjantie 12 akp 10 akp + 1 le-akp 9 akp + 1 le-akp 9 akp + 1 le-akp 7 akp + 1 le-akp E 2 ap grillikatos & pp-parkki asuntopihat Imeytyspainanne IV pihoja ASUNTO OY JYVÄSKYÄN OONEUVOS 24 akp 6 le-akp

Lisätiedot

TA-Asumisoikeus Oy ITÄVIITTA 3 SAUNALAHTI ESPOO

TA-Asumisoikeus Oy ITÄVIITTA 3 SAUNALAHTI ESPOO TA TA-Asumisoikeus Oy ITÄVIITTA 3 SAUNALAHTI ESPOO TA-ASUMISOIKEUS OY / Itäviitta 3, 02330 Espoo Viim. muutospvm...20 RAKENNUSTAPASELOSTE pvm. 26.09.2011 RAKENTEET Perustukset tehdään rakennepiirustusten

Lisätiedot

Kohde on toteutettu ARAn hyväksymällä lyhyellä korkotukilainalla. Sen ehtojen mukaan asuntoja on pidettävä vuokrattuina vähintään 10 vuoden ajan.

Kohde on toteutettu ARAn hyväksymällä lyhyellä korkotukilainalla. Sen ehtojen mukaan asuntoja on pidettävä vuokrattuina vähintään 10 vuoden ajan. Pakkamestarinkuja 3 Uudet ARA rivitalovuokra-asunnot Valmistuu elokuussa 2019 Pakkamestarinkuja 3 elokuussa 2019 valmistuvat 22 rivitaloasuntoa ovat ARA-vuokrakohteita, joihin asuntohakemuksia vastaanotetaan

Lisätiedot

ASUNTOPOHJAT. Laadukkaita kaupunkikoteja aivan Helsingin ydinkeskustassa.

ASUNTOPOHJAT. Laadukkaita kaupunkikoteja aivan Helsingin ydinkeskustassa. ASUNTOPOHJAT Laadukkaita kaupunkikoteja aivan Helsingin ydinkeskustassa. SISÄLLYS 3 Piirrustusmerkkien selitykset PIIRRUSTUSMERKKIEN SELITYKSET HUONETILOJEN LYHENTEET ALK = alkovi ET = eteinen K = keittiö

Lisätiedot

Vuokra-asuntoja. Palvelut parhaalta paikalta

Vuokra-asuntoja. Palvelut parhaalta paikalta Koti kaiken keskellä alvelut parhaalta paikalta Vuokra-asuntoja Sellonhuipun vuokrauksesta vastaa Ovenia sännöinti p. 0201 774 500 asuntovuokraus@ovenia.fi www.oveniaisannointi.fi ASUNTO OY SOON SONHUU

Lisätiedot

Pirttisuonraitti. Vuoreksessa! Viihdy vehreässä. As Oy Tampereen. Pirkan OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV. As Oy Tampereen Pirttisuonraitti

Pirttisuonraitti. Vuoreksessa! Viihdy vehreässä. As Oy Tampereen. Pirkan OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV. As Oy Tampereen Pirttisuonraitti irkan O-Kiinteistökeskus Oy, KV irkan O-Kiinteistökeskus Oy, KV Viihdy vehreässä Vuoreksessa! s Oy Tampereen irttisuonraitti 1 s Oy Tampereen irttisuonraitti irkan O-Kiinteistökeskus Oy, KV 2 s Oy Tampereen

Lisätiedot

Perilänkuja 1. Vermonniitty, Espoo

Perilänkuja 1. Vermonniitty, Espoo erilänkuja 1 Vermonniitty, Espoo erilänkuja 1 erkkaa, 02600 Espoo erilänkujalle, Vermonniityn uudelle alueelle valmistuu kesällä kahdeksankerroksinen talo, jossa on 126 asuntoa. Haitpa asuntoa sitten yksin

Lisätiedot

AS OY TAMPEREEN ATALAN PUOLUKKA

AS OY TAMPEREEN ATALAN PUOLUKKA UUDSOHDE S OY TMPEREEN TLN PUOLU Läpikäytävänkatu 4-6, Tampere, tala, Risso Taiteilijan luonnos Taiteilijan luonnos s Oy talan Puolukkaan rennetaan korkeatasoisia 1- ja 2-tasoisia rivitaloasuntoja puistoon

Lisätiedot

Pohjola Rakennus Oy. Keilanrinteenkatu Kuopio 1: m TAIDEPUISTO LEHTONIEMENTIE

Pohjola Rakennus Oy. Keilanrinteenkatu Kuopio 1: m TAIDEPUISTO LEHTONIEMENTIE Kartonki Met. & asi aperi 22 23 19 18 17 16 15 14 13 12 4 ekajäte Muovi (pintasäiliö) 11 io 62 3 2 1 24 25 26 27 28 61 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 55 54 53 52 51 Asunto

Lisätiedot

Uusia koteja tunnelmalliseen Savelaan Jyväskylän Postipoika Savela

Uusia koteja tunnelmalliseen Savelaan Jyväskylän Postipoika Savela Uusia koteja tunnelmalliseen avelaan Jyväskylän Postipoika avela Uusia koteja tunnelmalliseen avelaan Postipojan uudet kodit nousevat vehreään avelaan. Tuomme suositulle alueelle lisää hyvän asumisen mahdollisuuksia.

Lisätiedot

Muottikatu 6 B Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy

Muottikatu 6 B Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy Muottikatu 6 lppila, Oulu T-Yhtymä Oy OTTIKTU 6 KIINTEISTÖ OY OULUN SEUDUN SENIORI/ OTTIKTU 6 Hsto nro Kerros Hstotyyppi Pinta-ala Jyvitetty Vuokra huoneistoala 47 1 1h+kk 31,5 35,1 358,02 48 1 2h+kk 45,5

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

Kaupunkikoti tämän päivän Romeolle ja Julialle Oulun Romeo ja Oulun Julia Keskustan tuntumassa

Kaupunkikoti tämän päivän Romeolle ja Julialle Oulun Romeo ja Oulun Julia Keskustan tuntumassa aupunkikoti tämän päivän Romeolle ja Julialle Oulun Romeo ja Oulun Julia eustan tuntumassa Tasokkaita city-koteja monenlaisiin elämäntilanteisiin kana jatkaa rakentamista Oulun keustan tuntumaan s Oy Oulun

Lisätiedot

Kurkiaurankatu 6-8, Järvenpää. Taiteilijan näkemys

Kurkiaurankatu 6-8, Järvenpää. Taiteilijan näkemys Kurkiaurankatu 6-8, Järvenpää Taiteilijan näkemys orsmatie erustietoa Järvenpään Kurkiaurankadulle luonnonläheiseen ympäristöön valmistuu 39 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa. sunnot ovat yksi- tai kaksikerroksisia,

Lisätiedot

Huoneistopohjat. As. Oy Helsingin Court. skanska.fi/court

Huoneistopohjat. As. Oy Helsingin Court. skanska.fi/court Huoneistopohjat As. Oy Helsingin Court skanska.fi/court Huoneistopohjat 1:100 AK JK JT (KR) 4h+k+s 170,5 m² C48 Astianpesukone Jääkaappi Jakotukki Kuivausrumpu iesi / keittotaso 6. krs + ullakko T MU A

Lisätiedot

Elarnan kestavaa asumista

Elarnan kestavaa asumista YH KODIT Elarnan kestavaa asumista Luonnon keskella Vuoreksen alue sijaitsee vesistojen ja metsien keskella Etelii-Tampereella. Moderni ja omaleimainen pikkukaupunki" ihastuttaa julkisilla taideteoksillaan

Lisätiedot

VTS LINTUHYTTI LINTUHYTINKATU 17, TAMPERE. Tilaa elämälle

VTS LINTUHYTTI LINTUHYTINKATU 17, TAMPERE. Tilaa elämälle VTS LINTUHYTTI LINTUHYTINKTU 17, 33720 TMERE Tilaa elämälle VTS LINTUHYTTI LINTUHYTINKTU 17, 33720 TMERE Haluatko asua uudessa rivitalossa omasta pihasta nauttien? VTS Lintuhytti tarjoaa tilavia vuokrakoteja

Lisätiedot

Muottikatu 6 A Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy

Muottikatu 6 A Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy Muottikatu 6 lppila, Oulu T-Yhtymä Oy OTTIKTU 6 KIINT.OY OULUN SEUDUN SENIORI/ OTTIKTU 6 DNO 32833/321/11 Hsto Kerros Hsto pintanro tyyppi ala 1 1 2h+kk 45,0 2 1 2h+kk 45,5 3 1 3h+k+s 72,5 4 1 1h+kk 38,5

Lisätiedot

Santaniitynkatu 11 KERAVA SAMPOLA VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT. Sirkka Taskin, puh ,

Santaniitynkatu 11 KERAVA SAMPOLA VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT. Sirkka Taskin, puh , KERAVA SAMOA Santaniitynkatu 11 VUOAUS JA TIEDUSTEUT Sirkka Taskin, puh. 1 228 6125, sirkka.taskin@realia.fi REAIA ASUNTOVUOAUS Sibeliuksenkatu 19 E, 2. krs, 44 Järvenpää uh. 1 228 5555, asunnot.ilmarinen@realia.fi

Lisätiedot

MUURIKKI, SEINÄJOKI AS OY ITIKANMÄEN. Turvallinen rs-kohde!

MUURIKKI, SEINÄJOKI AS OY ITIKANMÄEN. Turvallinen rs-kohde! AS OY ITIKANMÄEN MUURIKKI, SEINÄJOKI Nyykooliinkatu 21, 60100 Seinäjoki TAITEILIJAN NÄKEMYS. Turvallinen rs-kohde! TAITEILIJAN NÄKEMYS. ITIKANMÄKI viihtyisä uudenlainen ASuMISAluE. Ennakkomarkkinointiesite

Lisätiedot

HEKA KOIRASAARENTIE 36 Koirasaarentie 36, 00870 Helsinki

HEKA KOIRASAARENTIE 36 Koirasaarentie 36, 00870 Helsinki SIJOITTUMINEN KRUUNUVUORENRANNAN TULEVAAN KAUUNKIRAKENTEESEEN (havainnekuvan tekijänoikeus Kaupunkisuunnitteluvirasto) 1:5000 KOIRASAARENTIE GUNILLANTIE VI IV III IMUJÄTE- KERÄYS LEIKKI TOM. YSÄKÖINTI

Lisätiedot

RUNORATSUNKATU 1. Vuokraus ja tiedustelut. Henri Koskinen puh

RUNORATSUNKATU 1. Vuokraus ja tiedustelut. Henri Koskinen puh ESOO VERMONNIITTY s Oy Espoon RUNORTSUNKTU 1 Vuokraus ja tiedustelut Henri Koskinen puh. 010 228 6365 henri.koskinen@realia.fi RELI SUNTOVUOKRUS Valimotie 17-19, 00380 Helsinki uh. 010 228 5555 asunnot.ilmarinen@realia.fi

Lisätiedot

ALVAR AALLON KATU 3, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

ALVAR AALLON KATU 3, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. ALVAR AALLON KATU 3, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, KERROSTALO 2 3h+k+s, 75 m, 809 000 Vastaava välittäjä Nina Lampinen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 0400 943258 nina@bolkv.fi Haluatko hyvää ja helppoa

Lisätiedot

ALKUASUNNOT OY / KILTERINRINNE 4 HUONEISTOLUETTELO 19.10.07 Arkkitehtitoimisto Ulpu Tiuri Oy. Asunnot

ALKUASUNNOT OY / KILTERINRINNE 4 HUONEISTOLUETTELO 19.10.07 Arkkitehtitoimisto Ulpu Tiuri Oy. Asunnot ALKUASUNNOT OY / KILTERINRINNE 4 HUONEISTOLUETTELO 19.10.07 Arkkitehtitoimisto Ulpu Tiuri Oy Asunnot m2 A 1 1H+TUPAK+PARVEKE 38,5 1.krs A 2 1H+TUPAK+PARVEKE 38,5 1.krs A 3 1H+TUPAK+PARVEKE 38,5 1.krs A

Lisätiedot

Jyväskylä, Halssila Kohdenumero h+k+s, 77,5 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00

Jyväskylä, Halssila Kohdenumero h+k+s, 77,5 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Jyväskylä, Halssila Kohdenumero 597007 3h+k+s, 77,5 m² Kov. 2013 Energialuokka C 2007 Mh. 219 000,00 Vh. 219 000,00 Tiirantie 16. Uudenkarhea valoisa koti, jossa yhdistyy rivi- ja kerrostaloasumisen

Lisätiedot

Piippuhylly 2. Pohjois-Vuosaari, Helsinki. TA-Asumisoikeus Oy

Piippuhylly 2. Pohjois-Vuosaari, Helsinki. TA-Asumisoikeus Oy iippuhylly 2 ohjois-vuosaari, Helsinki TA-Asumisoikeus Oy , 00960 HEINKI AEMAIIRRO 1:1000 ERMANTOKUJA ERMANTO KAVIKINTIE IIUHYY AITIOAIKKA RAK 2 B4 B3 B2 B1 RAK 1 A1 6 A A2 A3 RAK 3 A4 C4 C3 C2 C1 A5 8

Lisätiedot

HEKA TAPANINVAINIO VIHERVARPUSENTIE 3 Vihervarpusentie 3, 5, 7, 9 00730 Helsinki Vuokrausaineisto

HEKA TAPANINVAINIO VIHERVARPUSENTIE 3 Vihervarpusentie 3, 5, 7, 9 00730 Helsinki Vuokrausaineisto Kerrostalo Vihervarpusentie Rivitalot Vihervarpusentie, ja 9 avainnekuvat ovat taiteellinen näkemys kohteesta eikä kaikin osin vastaa rakennettavaa kohdetta. EKA TAPANINVAINIO VIERVARPUSENTIE 000 elsinki

Lisätiedot

Asunto Oy Joensuun Iitankulma

Asunto Oy Joensuun Iitankulma RKENTEILL - MYYNNISSÄ sunto Oy Joensuun Iitankulma Huoletonta asumista ydinkeskustassa Raatekankaantie 23, 80100 Joensuu www.soimu.fi S-posti: toimisto@soimu.fi Puh. 0500 572 780 sunto Oy Joensuun Iitankulma

Lisätiedot

turvallisesti omaan kotiin

turvallisesti omaan kotiin turvallisesti omaan kotiin H I T UNTO OY HELINGIN LORENTZINUITO 3.4.2014 HUONEITOLUTELO RENNU Tunnus Nimi inta-ala erros Ulkotilat 1 3h + k 67,0 1. terassi 2 3h + k + s 85,5 1. terassi 3 2h

Lisätiedot

Espoonkruunu Oy / MATINNIITYNKUJA 2 Matinniitynkuja 2, 02230 Espoo

Espoonkruunu Oy / MATINNIITYNKUJA 2 Matinniitynkuja 2, 02230 Espoo Asemapiirros 1:500 RAKENNUS 2 RAKENNUS 1 Julkisivut koilliseen ja lounaaseen RAKENNUS 1 RAKENNUS 2 KOILLISEEN RAKENNUS 2 RAKENNUS 1 LOUNAASEEN ittakaava 1:500 10 15 20 25 Julkisivut kaaoon ja luoteeseen

Lisätiedot

Seinäjoki, Kärki Kohdenumero h,k,s, 53,0 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00

Seinäjoki, Kärki Kohdenumero h,k,s, 53,0 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00 Luhtitalo Seinäjoki, Kärki Kohdenumero 635684 2h,k,s, 53,0 m² Kov. 2007 Energialuokka C 2007 Mh. 105 000,00 Vh. 105 000,00 Koulutaival 1. Toisen kerroksen hyväkuntoinen kaksio etsii uusia asukkaita. Asuinhuoneiden

Lisätiedot

LUUTNANTINPOLKU. Helsingin Asumisoikeus Oy LUUTNANTINPOLKU Luutnantinpolku HELSINKI. turvallisesti omaan kotiin

LUUTNANTINPOLKU. Helsingin Asumisoikeus Oy LUUTNANTINPOLKU Luutnantinpolku HELSINKI. turvallisesti omaan kotiin Helsingin Asumisoikeus Oy LUUTNANTINPOLKU Luutnantinpolku 2 00410 HELSINKI Kuvitus- ja havainnekuvat ovat taiteilijan näkemyksiä ja saattavat poiketa toteutuneesta. Kuvitus- ja havainnekuvat ovat taiteilijan

Lisätiedot

Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko

Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko TA-Asumisoikeus Oy / Kivikonkaari 40 HUONEISTOLUETTELO, TALO 1 15.08.2014 n:o tyyppi m 2 kerros P=parveke PI=piha T=terassi A1 3H+K 79,5 2 P A2 2H+KT 66,0 2 P

Lisätiedot

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, kt, s, 72,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,12 Vh ,00

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, kt, s, 72,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,12 Vh ,00 Kerrostalo Sastamala, Keskusta Kohdenumero 565603 3h, kt, s, 72,0 m² Kov. 2016 Energialuokka C Mh. 67 691,12 Vh. 226 000,00 Lapinmäenkatu 3 A 8. Asunto Oy Sastamalan Tähtirannan asunto A8 etsii ensimmäisiä

Lisätiedot

kylmäkone, esim. jääkaappi-pakastin tasoliesi + kalusteuuni + tuuletin tilavaraus: pyykinpesukone + kuivausrumpu naulakkokaluste, suuntaa-antava

kylmäkone, esim. jääkaappi-pakastin tasoliesi + kalusteuuni + tuuletin tilavaraus: pyykinpesukone + kuivausrumpu naulakkokaluste, suuntaa-antava M E R K K I E N S E L I T Y S J A L Y H E N T E E T ASUNNON TILAT ASUNNON USTEET JA LAITTEET MUU TEKNIIKKA JA MERKINNÄT E KT OH WC KH PH S ak yk eteinen keittotila olohuone makuuhuone wc kylpyhuone pesuhuone

Lisätiedot

Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio

Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1 Kotilokatu 1, 70840 Kuopio HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite As Oy Kuopion Kotilokatu 1 Kotilokatu 1 70840 Kuopio Tontin tiedot Vuokratontti, pinta-ala:

Lisätiedot

Huoletonta pikkukaupunkielämää. As. Oy Espoon Tiilentekijä, Kauklahti

Huoletonta pikkukaupunkielämää. As. Oy Espoon Tiilentekijä, Kauklahti Huoletonta pikkukaupunkielämää As. Oy spoon Tiilentekijä, Kauklahti 2 Tunnelmia eri aikakausilta spoon Kauklahti on vehreä kylämäinen paikallis keskus, joka istuu kumpuilevaan maalaismaisemaan kauniisti.

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Levin Stara

Kiinteistö Oy Levin Stara Kiinteistö Oy Levin Stara Torikuja, 0 Sirkka Moderneja lomahuoneistoja ainutlaatuisella paikalla Levin ydinkeskustassa. LUOTETTAVAA RAKENTAMISTA JO VUODESTA Levin Stara - A-TALO, m, m Huoneisto A0 h+takkah+ak+s

Lisätiedot

Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella.

Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Joukolankatu ohjolankatu äiviönkatu Iisalmen Asemanhelmi Asemakatu Malminkatu avonkatu ilpijärvi ÄIVIÖNATU Aseman tienoo uudistuu! JÄTE JOINEN UITORAITTI

Lisätiedot

Asunto Oy Fenixinrinne Fenixinrinne 5, 00580 Helsinki. Asemapiirros 1:500

Asunto Oy Fenixinrinne Fenixinrinne 5, 00580 Helsinki. Asemapiirros 1:500 Asemapiirros 1:500 Pihapiirros 1:500 Hiekkalaatikko Tomutusteline Keinu Penkki Poistuva puu Istutettava puu Lipputanko Sadevesikaivo Betonisauvakivi, musta Betonikivi, valkaistu, pintastrukturoitu Kivituhka

Lisätiedot

ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki

ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI KANERVAVINKKELI 3, 00730 HELSINKI Arvioitu valmistuminen 9/2015 Asunto Oy Helsingin Kanervavinkkeli

Lisätiedot

Tyyrpuuri 6. Saunalahti, Espoo

Tyyrpuuri 6. Saunalahti, Espoo Tyyrpuuri 6 Saunalahti, Espoo Tyyrpuuri 6 Saunalahti, 02330 Espoo Saunalahdessa rakennetaan jälleen. auklahdenväylän varrelle, lähelle Saunalahden kehittyviä palveluita valmistuu yhteensä 88 uutta kotia.

Lisätiedot

As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 02400 Kirkkonummi

As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 02400 Kirkkonummi As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 24 Kirkkonummi 17 18 19 7 A 14 A 2 21 18.8.211 31 32 33 34 35 OLEKELU B K J JÄTE- AEMA TOTU 15 16 36 37 18 A 38 14 13 12 11 1 9 8 39 4 2 41 6 7 1 42 IV TONTIN RAJA

Lisätiedot

Järvenpää, Loutti Kohdenumero h+kt+alk.+r.parveke, 23,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00

Järvenpää, Loutti Kohdenumero h+kt+alk.+r.parveke, 23,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Järvenpää, Loutti Kohdenumero 627824 1h+kt+alk.+r.parveke, 23,0 m² Kov. 2018 Energialuokka C 2013 Mh. 42 550,00 Vh. 129 950,00 Mäkelänkatu 7. Heti uuteen kotiin! Puusinfoniaan on valmistunut

Lisätiedot

Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi

Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi TA-Asumisoikeus Oy TA-Asumisoikeus Oy/ Osmussaarenkaari 10 KORTTELI 873, TONTTI 1 Osmussaarenkaari 10 02480 Kirkkonummi 5.11.2012 TONTIN PINTA-ALA 8245 m2 RAKENNUSOIKEUS

Lisätiedot

KESKUSHOVI AS OY RIIHIMÄKI. peabasunnot.fi ENNAKKOMARKKINOINTIESITE. Käräjäkatu 8, 11130 Riihimäki 160914

KESKUSHOVI AS OY RIIHIMÄKI. peabasunnot.fi ENNAKKOMARKKINOINTIESITE. Käräjäkatu 8, 11130 Riihimäki 160914 A OY KEUHOVI RIIHIMÄKI Käräjäkatu 8, 11130 Riihimäki 160914 EITTEEN KUVAT OVAT IMAGOKUVIA EIVÄTKÄ KAIKILTA OILTAAN VATAA LOPULLITA TOTEUTUTA ENNAKKOMARKKINOINTIEITE peabasunnot.fi A OY KEUHOVI RIIHIMÄKI

Lisätiedot

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 60,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 60,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Iisalmi, keskusta Kohdenumero 641473 2h,k,s, 60,0 m² Kov. 2020 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 100 500,00 Vh. 201 000,00 Virrankatu 8b. ASUNTO OY IISALMEN VIRRANLOISTE! Virranpuiston alueen seuraavan

Lisätiedot

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA HANKETIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kotipiha Kokkolinnunkatu 3, 65300 Vaasa TONTTITIEDOT Vapaarahoitteinen, Vaasan kaupungin

Lisätiedot

TILAVALOLAATUVIIMEISTELYMAISEMATILAKESTÄVYYSAJATTOMUUS

TILAVALOLAATUVIIMEISTELYMAISEMATILAKESTÄVYYSAJATTOMUUS 3h+k+s+lasitettu terassi, 105 htm 2 Pesutilat, sauna ja erillinen WC: lattialämmitys, sekä seinät että lattiat laatoitettu Ikkunoiden suunta, näkymät: merelle, Hakaniemeen, sisäpihalle Takka A 134 2h+k+s

Lisätiedot

HUONEISTOPOHJAT 23.2.2016 OULUN SIVAKKA OY HAMINA ARKKITEHTUURITOIMISTO SEPPO VALJUS OY

HUONEISTOPOHJAT 23.2.2016 OULUN SIVAKKA OY HAMINA ARKKITEHTUURITOIMISTO SEPPO VALJUS OY HUONEISTOOHJAT 23.2.2016 12,0 m² 2,0 m². 21,0 m² jk/pk apk liesi 1h++s 44.0 m² A1 / 1.krs jk/pk liesi apk 17,5 m². alkovi 30.0 m² A2 / 1.krs 10,5 m² 8,0 m² vh 2,0 m² apk jk/pk k 9,5 m². 3.5 m² liesi oh

Lisätiedot

Niittysillankulma 1 Niittykumpu, Espoo

Niittysillankulma 1 Niittykumpu, Espoo Niittysillankulma 1 Niittykumpu, Espoo Niittysillankulma 1 Niittykumpu, 02170 Espoo Tahdotko modernin kerrostalokodin vehreältä asuinalueelta? Niittykummusta löytyy juuri täydellinen vaihtoehto. Nämä Niittysillankulman

Lisätiedot

Santaniitynkatu 11 VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT KERAVA, SAMPOLA. Sirkka Taskin puh

Santaniitynkatu 11 VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT KERAVA, SAMPOLA. Sirkka Taskin puh KERAVA, SAMOA Santaniitynkatu 11 VUOAUS JA TIEDUSTEUT Sirkka Taskin puh. 1 228 6125 sirkka.taskin@realia.fi REAIA ASUNTOVUOAUS Sibeliuksenkatu 19 E, 2. krs, 44 Järvenpää uh. 1 228 5555, asunnot.ilmarinen@realia.fi

Lisätiedot

TA-Asumisoikeus Oy / Ala-Säterinkatu 20 Rakennustapaselostus 12.6.2014 YLEISTÄ TA-Asumisoikeus Oy / Ala-Säterinkatu 20 koostuu seitsemästätoista paritalosta, joissa on yhteensä 34 huoneistoa. Kaikki huoneistot

Lisätiedot

Aurinkoisia asuntoja Annalassa

Aurinkoisia asuntoja Annalassa VIRI KOUNKATU 1 KOUNKATU 1, 33710 TAMPERE Aurinkoisia asuntoja Annalassa VIRI KOUNKATU 1 KOUNKATU 1, 33710 TAMPERE Virin uudet talot tuovat uutta elämää perinteikkäälle asuinalueelle! Saat modernin talon

Lisätiedot

Valoisat kodit Uudessa Alppilassa. Alppilan Kaisla, Oulu

Valoisat kodit Uudessa Alppilassa. Alppilan Kaisla, Oulu Valoisat kodit Uudessa Alppilassa Alppilan Kaisla, Oulu Muuttovalmiita koteja Alppilan Kaislassa Kodikkaan Kaislan valoisat läpitalonhuoneistot sijaitsevat osoitteessa Muottikatu 10, 90530 Oulu. Ota meihin

Lisätiedot

Helsinki, Tali SATO LaatuKoti

Helsinki, Tali SATO LaatuKoti Helsinki, Tali Kutomotie 8 a SATO LaatuKoti Uusia vuokra-asuntoja modernissa kaupunkikorttelissa Uudenaikaista kaupunkiasumista viheralueiden ympäröimässä Helsingin Talissa Urbaani kerrostalokortteli upeiden

Lisätiedot

Permanto 2 Helsinki, Vuosaari

Permanto 2 Helsinki, Vuosaari ermanto 2 Helsinki, Vuosaari HUONEITOUETTEO AUNTO TYYI M² A1 4H++ 92,5 A2 3H++ 78,5 A3 4H++ 92,0 B4 4H++ 92,5 B5 3H++ 78,5 B6 3H++ 78,5 B7 4H++ 92,0 C8 4H++ 92,5 C9 3H++ 78,5 C10 3H++ 78,5 C11 4H++ 92,0

Lisätiedot

Lappeenranta, Huhtiniemi Kohdenumero h,k, 75,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,96 Vh ,00

Lappeenranta, Huhtiniemi Kohdenumero h,k, 75,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,96 Vh ,00 Kerrostalo Lappeenranta, Huhtiniemi Kohdenumero 637589 3h,k, 75,0 m² Kov. 1975 Energialuokka F 2013 Mh. 62 055,96 Vh. 79 000,00 Sunisenkatu 3. Heti vapaa hissitalon 2. kerroksen valoisa kulmahuoneisto.

Lisätiedot

Seinäjoki, Kertunlaakso Kohdenumero h+k+s, 61,0 m² Kov Energialuokka E 2013 Mh ,00 Vh ,00

Seinäjoki, Kertunlaakso Kohdenumero h+k+s, 61,0 m² Kov Energialuokka E 2013 Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Seinäjoki, Kertunlaakso Kohdenumero 635245 3h+k+s, 61,0 m² Kov. 2008 Energialuokka E 2013 Mh. 145 000,00 Vh. 145 000,00 Juhaninkatu 3. Etsitkö tehokkaalla pohjalla olevaa siistiä rivitalokolmiota,

Lisätiedot

Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero h,k,s (yht.jär. 4h,k,s), 100,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,47 Vh.

Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero h,k,s (yht.jär. 4h,k,s), 100,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,47 Vh. Rivitalo Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero 648745 3h,k,s (yht.jär. 4h,k,s), 100,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C 2013 Mh. 188 769,47 Vh. 289 000,00 Niilontie 13. Uudenveroinen, moderni perheasunto rauhallisella

Lisätiedot

Santaniitynkatu 23 KERAVA, SAMPOLA VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT. Sirkka Taskin, puh ,

Santaniitynkatu 23 KERAVA, SAMPOLA VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT. Sirkka Taskin, puh , KERAVA, SAMOA Santaniitynkatu 23 VUOAUS JA TIEDUSTEUT Sirkka Taskin, puh. 1 228 6125, sirkka.taskin@realia.fi REAIA ASUNTOVUOAUS Sibeliuksenkatu 19 E, 2. krs, 44 Järvenpää uh. 1 228 5555, asunnot.ilmarinen@realia.fi

Lisätiedot

Asunto Oy Vapaaherran majakka

Asunto Oy Vapaaherran majakka A19 A19 Asunto Oy Vapaaherran majakka 4 h + k + s 93 m 2 asunto 1 parveke OLO / KHH yhteensä 800kg AULA WC K A17 A18 A17 A18 Asunto Oy Vapaaherran majakka 4 h + k + s 93 m 2 asunto 2 parveke OLO / KHH

Lisätiedot

PIHLAJANMARJA. Helsingin Asumisoikeus Oy Pihlajanmarja. Johtokiventie 1a ja b 00710 HELsINKI. turvallisesti omaan kotiin

PIHLAJANMARJA. Helsingin Asumisoikeus Oy Pihlajanmarja. Johtokiventie 1a ja b 00710 HELsINKI. turvallisesti omaan kotiin Johtokiventie 1a ja b 00710 HELsINKI Kuvitus- ja havainnekuvat ovat taiteilijan näkemyksiä ja saattavat poiketa toteutuneesta. Helsingin Asumisoikeus Oy Pihlajanmarja PIHLAJANMARJA turvallisesti omaan

Lisätiedot

Taiteilijan näkemys. Kuva suuntaa antava.

Taiteilijan näkemys. Kuva suuntaa antava. Taiteilijan näkemys. Kuva suuntaa antava. Taiteilijan näkemys. Kuva suuntaa antava. As Oy spoon Pisantie 14 Valoa, ylellistä tilantuntua ja laatua tehokkaassa koossa. Nämä uudet omakotitalon tuntua huokuvat

Lisätiedot

Kuopio, Lehtoniemi Kohdenumero h,kt, 37,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Kuopio, Lehtoniemi Kohdenumero h,kt, 37,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kuopio, Lehtoniemi Kohdenumero 596574 2h,kt, 37,0 m² Kov. 2018 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 53 318,00 Vh. 123 950,00 Lehtoniementie 116 C. Lehtoniemeen rakenteilla erikoisia koteja jokaisen elämäntilanteen

Lisätiedot

"Kruunuvuoren Julia" Pojamankatu 6, Helsinki

Kruunuvuoren Julia Pojamankatu 6, Helsinki SIJAINTIKARTTA ASEMAIIRROS 5 6 202 17 ojamankatu 49275 10 5 V ar 1023 1022 12 zmo 8 9 4 412-1-25 +11,70 +14,70 +13,80 +15,70 +14,60 +15,40 +17,05 +17,60 +16,10 +16,73 +16,00 +17,10 a b IV si si si ar ar

Lisätiedot

Kalasataman Messi Arkkitehtisuunnitelmat

Kalasataman Messi Arkkitehtisuunnitelmat Kalasataman Messi Arkkitehtisuunnitelmat Tekijänoikeus - Copyright 2017. AKSONOMETRIA 1:2,17, 1:0,92 45 VERKKARENKATU 4 2 46 6 HERMANNIN RANTATIE HERMANSTADS STRANDVÄG +3.0 4 1 1 35 dba VI 3000 +3.3 pp/h

Lisätiedot

Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00

Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00 Kerrostalo Nokia, Keskusta Kohdenumero 607569 3h,k,s, 65,0 m² Kov. 2019 Energialuokka C Mh. 66 408,65 Vh. 221 500,00 Tontin lunastushinta 21 255,00 Kauppakatu 8. Uusi, upea kerrostalo Nokian keskustaan!

Lisätiedot

113,0 m², 5h,k,wc,khh/...,

113,0 m², 5h,k,wc,khh/..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Mia Lindberg Puh: 044 381 7771 Kiinteistömaailma, Taka-Töölö, Linnakodit Oy LKV Linnankoskenkatu 12 00250 Helsinki Puh: 044 283 1195 Tilava perheasunto, jossa on neljä makuuhuonetta!

Lisätiedot

Asunto Oy Klaukkalanportti

Asunto Oy Klaukkalanportti Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti

Lisätiedot

Kerrostalo Kuopio, Pihlajalaakso Kohdenumero Poukamankatu 23.

Kerrostalo Kuopio, Pihlajalaakso Kohdenumero Poukamankatu 23. Kerrostalo Kuopio, Pihlajalaakso Kohdenumero 594915 3h, kt, s (2-3h+kt+s yhtiöjärjestyksen mukaan), 63,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C Mh. 55 950,00 Vh. 191 400,00 Poukamankatu 23. Juuri valmistuneessa

Lisätiedot

Asunto Oy Turun Kakolankallio 1

Asunto Oy Turun Kakolankallio 1 sunto Oy Turun akolankallio 1 sunto Oy Turun akolankallio 1 akolankatu 3 20100 Turku Näkymät ortsan puukaupunkiin akolanmäellä asut yhdellä Turun seitsemästä kukkulasta. Jos kiipeät mäen huipulle, voit

Lisätiedot

Petäjävesi, Petäjävesi Kohdenumero h+k+kph, 65,0 m² Kov Energialuokka E 2013 Mh ,00 Vh ,00

Petäjävesi, Petäjävesi Kohdenumero h+k+kph, 65,0 m² Kov Energialuokka E 2013 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Petäjävesi, Petäjävesi Kohdenumero 631803 2h+k+kph, 65,0 m² Kov. 1960 Energialuokka E 2013 Mh. 130 000,00 Vh. 130 000,00 Kirkkotie 3. Tämä 60-luvun talo on kokenut kokonaisvaltaisen muodonmuutoksen

Lisätiedot

As Oy Espoon REVIISORI. As Oy Espoon REVIISORI

As Oy Espoon REVIISORI. As Oy Espoon REVIISORI 1 Kotoisa kaupunkikoti Espoon keskuksessa Palveluiden läheisyys, sujuvat liikenneyhteydet ja huoleton asunto vapauttavat aikaa elämiselle ja kaikelle, mikä on sinulle tärkeää. 2 Tämä esite perustuu tilanteeseen

Lisätiedot

Js 002 Julkisivu pohjoiseen 1:200

Js 002 Julkisivu pohjoiseen 1:200 12 125 7 715 8 200 7 600 36 400 2 408 4 184 5 225 6 015 1 800 6 200 21 600 Asuinkerrostalo VΙΙ 8 000 Parkkitalo ΙΙ Myymälä Ι 13 016 5 416 7 400 21 600 2 530 23 900 1 610 8 000 6 592 32 816 AS 1 Asemapiirros

Lisätiedot

Mäntsälä, Mustamäki Kohdenumero h, k, parveke, 73,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,27 Vh ,00

Mäntsälä, Mustamäki Kohdenumero h, k, parveke, 73,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,27 Vh ,00 Kerrostalo Mäntsälä, Mustamäki Kohdenumero 635651 3 h, k, parveke, 73,0 m² Kov. 1978 Energialuokka F 2013 Mh. 68 417,27 Vh. 69 000,00 Pukkimäentie 1. Ensimmäisen asuinkerroksen hyväpohjainen ja siisti

Lisätiedot

Välimerenkatu 10 HELSINKI JÄTKÄSAARI. Vuokraus ja tiedustelut. Carla Järventausta, puh ,

Välimerenkatu 10 HELSINKI JÄTKÄSAARI. Vuokraus ja tiedustelut. Carla Järventausta, puh , , Välimerenkatu 10 HELSINKI JÄTKÄSRI Vuokraus ja tiedustelut Carla Järventausta, puh. 010 228 6383, carla.jarventausta@realia.fi RELI SUNTOVUOKRUS Valimotie 17-19, 00380 Helsinki puh. 010 228 5555, asunnot.ilmarinen@realia.fi

Lisätiedot

Asunto Oy Olarin Festivo, Espoo Kuunkehrä 6 A, Espoo

Asunto Oy Olarin Festivo, Espoo Kuunkehrä 6 A, Espoo Asunto Oy Olarin Festivo, Espoo Kuunkehrä 6 A, 02210 Espoo Ennakkomarkkinointi 19.8.2016 Vieressä kaupat ja yhteydet, lähellä Iso Omena ja tuleva metro! Vihdoinkin tarjolla! Olarin parhaalle paikalle,

Lisätiedot

MARKKINOINTIAINEISTO AS. OY HELSINGIN SATAMAKATU 3

MARKKINOINTIAINEISTO AS. OY HELSINGIN SATAMAKATU 3 MRKKINOINTIINEISTO S. OY HELSINGIN STMU 3 JNOKK RKENNUS KEITTIÖ KYLPYHUONE SÄILYTYLUSTE HORMI /U KERMINEN LIESITSO + KLUSTEUUNI SUIHKU + SUIHKUSEINÄT LIUKUOVELLINEN VTESÄILYTYSJÄRJESTELMÄ KOTELOINTI LSLTU

Lisätiedot

Rovaniemi, Keskusta Kohdenumero h,k,s,p, 72,5 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00

Rovaniemi, Keskusta Kohdenumero h,k,s,p, 72,5 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Rovaniemi, Keskusta Kohdenumero 566984 3h,k,s,p, 72,5 m² Kov. 2018 Energialuokka C Mh. 83 310,00 Vh. 277 700,00 Rovakatu 16. Asunto Oy Ruokasenpuistikossa yhdistyy kaupunkikodin parhaat puolet:

Lisätiedot

Asunto Oy Hyvinkään Martinhovi. Moderni koti Hyvinkäällä

Asunto Oy Hyvinkään Martinhovi. Moderni koti Hyvinkäällä Moderni koti Hyvinkäällä Talo A Kortetie Jäte Martinlähteenpuisto 1 ap Jäte Talo B Oleskelu- ja leikkialueet Autokatos 1 7 ap Autokatos 2 9 ap Hyvinkäällä on ihanteellinen logistinen sijainti ja erinomaiset

Lisätiedot