Latuviesti 2/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Latuviesti 2/2015 WWW.KARHULANLATU.NET www.facebook.com/karhulanlatu"

Transkriptio

1 Latuviesti 2/

2 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Meitä jäseniä Karhulan Ladussa on reilut viisisataa, mutta hyvin pieni on se aktiivisten toimijoiden joukko. Sitä suuremmalla kiitollisuudella ja kunnioituksella ajattelen esimerkiksi ns. Likaista tusinaa eli niitä, jotka keskikesälläkin ajattelevat tulevan talven hiihtoja ja pistävät joka vuosi myös toimeksi eli kunnostavat latupohjaa Otsonpolulla lentokentän ympäristössä. Tänä vuonna tämä on huomattu myös kattojärjestössä eli Suomen Ladussa, kun Karhulan Latu sai yhdessä naapuriyhdistys Kotkan Ladun kanssa Vuoden maastohiihdättäjä-tunnustuksen. Tänä vuonna on mm. talkoiltu rutkasti polttopuita latumajalla. Myös eri toimintojen suunnittelu ja toteutus vaativat aikaa ja innostusta asiaan. Lasten retkien myötä on saatu myös innokkaita nuoria vanhempia mukaan toimintaan ohjaajiksi. Vapaamuotoiset perheretket, niin onkiretki Luovissa kuin majailta latumajalla ovat olleet hyvin tykättyjä niin lasten kuin aikuistenkin keskuudessa. Mutta miten me saisimme nämä nuoret aikuiset vielä aktiivisemmin mukaan toimintaan? Iso kiitos kaikille toiminnassa mukana oleville! Puheenjohtaja Pirjo Kopra JÄSENKYSELYYN VASTAAMALLA VOIT VAIKUTTAA Jokainen Karhulan Ladun jäsen on arvokas vaikuttaja ja tietolähde. Vastaa siis jäsenkyselyyn ja osallistu 100 euron lahjakortin arvontaan urheiluliikkeeseen! Kysely tehdään verkkopohjaisena seuraavassa osoitteessa: ja kysely on auki välisen ajan. Jos sinulla ei ole tietokonetta käytössäsi, voit tulla vastaamaan kyselyyn

3 18.9. perjantaina klo latumajalle ennen Haili-iltaa tiistaina klo Kotkan pääkirjastoon, 2. krs keskiviikkona klo Karhulan kirjastoon tai latumajalle klo Jäsenkyselyssä otetaan kantaa mm. Latuviestin julkaisemiseen vain sähköisessä muodossa. Paikalla kirjastossa/latumajalla ovat teitä opastamassa Jaana ja Helena. Tuloksia on luvassa syksyllä ja ne käydään läpi myös yhdistyksen syyskokouksessa LATUMAJAN PUUTALKOOT Karhulan Ladun latumajalla kosken rannalla on puuntarvetta niin saunan uuniin, kotaan kuin grilliinkin, joten ei kun kyselemään Karhulan siltatyömaan konttorista polttopuita! Sieltä luvattiin purkupuita majalle tuotuina. Majalle tulikin kaksi tosi korkeata kuormaa hyvää lautaa ja paksumpaa tukitolppatavaraa. Talkoista tiedotettiin jäsenille ja hyvät keväiset ilmat suosivatkin huhtikuussa alkaneita keskiviikkoisia puutalkoita. Talkooporukkaa ja latuhenkeä riitti. Puut meni poikki ja halki ja puupinoja ja suojia rakennettiin. Naulaisemmat puut vietiin juhannuskokkoon. Melkein kymmenen kertaa talkoiltiin ja talkooporukkaa oli parhaimmillaan 15 henkeä. Puutalkoissa emäntänä oli useampikin henkilö, kuka kulloinkin kerkesi kahvin keittoon. Nyt majalla on puita useammaksi vuodeksi. Kiitos kuuluu ahkeralle talkooporukalle ja tietysti hyville emännille. Aimo Peltola

4 LATUMAJALLA UUSI EMÄNTÄ JA ISÄNTÄ Latumaja on tänä vuonna saanut uuden majaemännän Päivi Hankasen ja majaisännän Tero Taimelan. Molemmat ovat johtokunnan jäseniä, lisäksi Päivi on yhdistyksen rahastonhoitaja sekä ohjaajana lastenretkillä. Edelliset majaemäntä Eeva Olli ja majaisäntä Alpo Puustell ovat kuitenkin edelleen aktiivisesti mukana majatoiminnassa. Heiltä ovat uudet emäntä ja isäntä saaneet paljon hyvää opastusta ja käytännön tietoa. Eeva on hoitanut majailtojen kahvituksia ja esim. puutalkootarjoiluja, joista on ollut suuresti apua, koska Päivi sekä myös Tero ovat vuorotöissä, eivätkä aina pääse kaikkiin toimintoihin tästä syystä mukaan. Majatoiminta jatkuu entiseen tapaan edelleen. Keskiviikkoisin vietetään majailtaa, johon ovat kaikki jäsenet tervetulleita. Silloin puuhastellaan yhdessä pieniä askareita esim. ruohonleikkuuta, pieniä korjauksia tai maalaustöitä tehden, ehkä siivoillaan, mitä milloinkin tarpeen mukaan. Sen jälkeen saunotaan, voi pulahtaa raikastavaan jokeen ja sitten kahvitellaan yhdessä. Kesä-, heinä- ja elokuussa viikonloppuisin maja on jäsenten käytössä. Muina aikoina majaa voi vuokrata yksityiskäyttöön, vuokraukset hoitaa majaemäntä Päivi. Majaa koskevissa asioissa voi ottaa rohkeasti yhteyttä majaemäntään tai majaisäntään. Haili-iltaa vietämme tänä vuonna perjantaina Tervetuloa viihtymään latumajalle! Toivottavat Päivi ja Tero

5 LASTEN RETKET Pienempien lasten (4 8v) retkellä kerättiin syksyn vitamiinit parempiin suihin. Isompien lasten (8 12v) retkillä mm. kokeiltiin kalliolta laskeutumista sekä rakennettiin linnunpönttöjä.

6 UUSI JÄSEN, UUSI LAJI: MAASTOPYÖRÄILY Osallistuin keväällä 2015 maastopyöräilyn pyöräilynohjaajakoulutukseen Jyväskylässä, minkä lisäksi osallistuin myös Suomen Ladun maastopyöräilyn alkeisohjaajakurssille. Alkeisohjaajakurssilla ohjaajille opetettiin maastopyöräilyn perusosaamista sekä tarpeellista laji- ja turvallisuustietoutta. Karhulan Latu päätti hyödyntää tätä osaamista aloittamalla kesällä 2015 maastopyöräilyn tutustumisharjoitukset sekä järjestämällä maastolenkkejä joka toinen sunnuntai. Ensimmäisillä kerroilla harjoiteltiin Kumparepuistossa lajin alkeita ja Itärannan maastossa ajettiin helppoja lenkkejä. Harjoituksia jatkettiin niin, että kokoontumiset olivat Kyminlinnassa, josta suunnistettiin Pernoon metsiin. Pari kertaa lenkille lähdettiin myös Ristinkallion K-kaupan pihasta, josta lenkki suuntautui Metsäkulman hieman haastavampiin maastoihin. Yhteislenkit jatkuvat elokuun loppuun joka toinen sunnuntai klo parittomilla viikoilla. Mikäli syyskuussa kelejä riittää, kausi voi jatkua pitempäänkin. Tarkemmat tiedot harjoitusten lähtöpaikoista löytyvät Facebookissa Karhulan Latu -ryhmästä ja yhdistyksen kotisivuilta Raimo Veini

7 LIKAISEN TUSINAN TYÖPANOS SAI KIITOSTA Karhulan Ladun toiminta maastohiihdon edistäjänä on huomattu Suomen Latu palkitsi Karhulan Ladun yhdessä Kotkan Ladun kanssa 'Vuoden Maastohiihdättäjä 2014 yhdistys' -patsaalla. Näissä perusteluissa mainittiin mm. monivuotinen työ hiihtolatujen perustamisessa ja kunnossapidossa kahdessa kohteessa samassa kaupungissa. Palkinnon vastaanottivat Jaana Terävä Karhulan Ladusta ja Ritva Karjalainen Kotkan Ladusta. Palkinnon luovuttivat Suomen Ladun puheenjohtaja Pekka Alanen ja varapuheenjohtajat Anja Korhonen ja Petri Kulha Suomen Ladun liittokouksessa Nurmijärvellä Ensimmäistä kertaa tämä huomionosoitus jaetaan ja toisaalta ei, sillä nimittäin kaksi yhdistystä ovat suorastaan kilpaa raivanneet, kunnostaneet ja ylläpitäneet oman kotikaupunkinsa latupohjia ja latuja sekä järjestäneet erilaisia hiihtotapahtumia useiden vuosikymmenien aikana kaupunkilaisille LATUALUEEN KESÄPÄIVÄT ORILAMMELLA Järjestyksessään 4. oman latualueemme järjestämät Kesäpäivät (ennen Leiripäivät) saivat liikkeelle taas yli 50 latulaista ja nyt peräti 4 eri latualueelta. Voisiko enempää toimintoja kaivata yhtenä viikonloppuna kuin nyt oli tarjolla? Pyöräily, Elvingin tornilta trumpettisoolo, geokätköily, tutustumista kavereihin, mölkky, frisbeegolf, ringu, ketjunheitto, melonta, vesiristeily, patikointi, kuorokonsertti veden äärellä, makkaranpaisto, saunominen, uinti, telttayö, nuotio, taidenäyttely, kertomuksia rautatien historiasta. Karhulan Latulaisia oli mukana 10! Ensi vuonna Saimaata kohden Imatran Lapinkävijöiden järjestelyin!

8 RETKEILYKUMMINA AITTAKORVEN 4B-LUOKALLE Voisitko arvata, että Karhuvuoren metsässä voi törmätä jopa koalakarhuun ja anakondaan? Se oli mahdollista, kun ryhdyin retkeilykummiksi ja jokainen oppilas sai valita itselleen eläimen oman etunimensä alkukirjaimella. Kerran kuussa sain viettää aamupäivän 20 oppilaan kanssa lähimaastoissa. Lumessa peuhattiin ja opiskeltiin jokamiehenoikeuksia. Karhuvuoren lintujen ruokintapaikalle olikin pitkä patikointimatka. Tutuksi tulivat myös geokätköily ja Hirssuon laavu. Viimeisellä kerralla ajettiin naapuriluokan kanssa Latumajalle, pelailtiin, kätköiltiin ja tutkitiin Kymijoen vedestä löytyviä eliöitä. Ryhdy sinäkin retkeilykummiksi: Anna aikaasi lapsille ja vie heidät lähimetsään! Tiedustelut: Helena Kempas, puh Helena Hömötiainen

9 IKÄ-KARHUJEN UIMAHALLITEMMELLYS Keski-ikä oli 71 vuotta, kun 14 latulaista temmelsi Karhulan uimahallissa koko kevätkauden 2015 viikoittain. Suomen Ladun Ikiliikkujat-projektiavustus mahdollisti alkuohjaukset Eija Uusitalo-Ovaskan reippaalla johdolla. Saimme hyvät mallit vesijuoksuun, vesijumppaan ja kuntosalillekin. Loppuajan jatkoimme sitten omin neuvoin. Liisa ja Tauno olivat ihan joka kerta läsnä. Kaikki vakuuttivat, että viikoittainen kokoontuminen antoi potkua omaan liikkumiseen. Nyt on hyvä tilaisuus nousta liikkeelle: Karhulan Latulaiset kohtaavat keskiviikkoisin klo 11 Karhulan uimahallissa. Kukin mieltymystensä mukaan ja omin kustannuksin voi mennä kuntosalille tai altaaseen. Ehkä sitten saunan lauteilla tavataan ja rupatellaan kunnon kohottamisen vinkeistä lumia odotellessa! JUUSTOPOLKU, lumoava perinnereitti Heinola Vuolenkoski Kuusimetsän suojissa kulkevan Juustopolun sadunomainen tunnelma rauhoittaa kulkijan mielen ja polkua pitkin taivaltaessa arjen huolet unohtuvat. Letkeän patikkareitin vaihteleva maasto ihanine sammalmättäineen ja huoltopisteineen houkuttaa Kymi- Vuoksi latualueen yhteiselle retkelle, lähde sinäkin mukaan su 27.9.! Koko reitin pituus on 17,2 km. Halutessasi voit myös kävellä vain puolet reitistä. Lähdemme Kotkasta kimppakyydein Kouvolaan, josta yhteiskuljetus muiden latualueen yhdistysten kanssa lähtee klo 8.30 Heinolaan. Kimppakyytiä varten ilmoittaudu Outi Teikarille 8.9. mennessä, puh

10 KYMI-VUOKSEN LATUALUE Kymi-Vuoksi on Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Etelä-Savon ja Hämeen maakuntien alueilla olevien 17 latuyhdistyksen kattava alue, joka kokoontuu yhteisten ajankohtaisten asioiden tai koulutuksen merkeissä pari kertaa vuodessa, tiedottaa oman alueensa yhdistysten toiminnasta toisilleen, välittää Suomen Ladun toiminnasta tietoa jäsenille ja järjestää kimppakyytejä liittokokouksiin. Latualue valitsee vuosittain alueyhdyshenkilön ja isäntäyhdistyksen. Vuonna 2015 yhdyshenkilönä jatkaa Henri Kekkonen Saimaan Ladusta ja isäntäyhdistyksenä toimikauden on Kaakon Latu Virolahdelta. Sähköposti alueyhdyshenkilölle on Latualueen omat ajankohtaiset tapahtumat voit tsekata: PELAAMALLA VEIKKAUKSESSA TUOT RAHAA YHDISTYKSELLEMME Jos lottoat, veikkaat tai ostat arpoja verkossa, voit tehdä sen yhdistyksen kotisivulla olevan Veikkaus-linkin kautta. Jokaisesta pelikerrasta Veikkaus maksaa palkkion yhdistyksen kassaan! JÄSENMAKSUT 2015 JA YHDISTYKSEN POSTI Henkilöjäsenmaksu 25,00 Perhejäsenmaksu 33,00 Nuoriso- ja opiskelijajäsenmaksu 14,00 Rinnakkaisjäsenmaksu 16,00 Yhteisöhenkilöjäsenmaksu 26,00 Voit ostaa jäsenyyden myös lahjaksi! Tarkemmat tiedot Suomen Ladun sivuilta: / Jäsenpalvelut / Hanki jäsen. Liittyminen jäseneksi ja yhteystietojen päivitys käy helposti yhdistyksen kotisivujen kautta, etusivulla olevan Liity jäseneksi - bannerin linkin kautta. Yhdistykselle voi lähettää postia osoitteella: Karhulan Latu ry, Kaivokatu 12 A 2, Kotka.

11 TULEVAA TOIMINTAA (huom. muutokset mahdollisia) Tapahtumien tarkemmat tiedot löytyvät yhdistyksen kotisivun tapahtumakalenterista ja niistä ilmoitellaan Kymen Sanomien järjestöpalstalla keskiviikkoisin. La YHDESSÄ Geoeventti Latumajalla klo Su Junalla ja patikoiden Otsonpolun laavulle! Astu junaan: Kotkan satama 10.17, Kotkan rautatieasema 10.20, Paimenportti 10.22, Kyminlinna 10.26, Kymi Ajamme Tavastilaan 10.33, josta patikoimme n. 6 km. Laavulla evästelyt nuotion äärellä. Mustikka- ja sienimaastoa ja geokätköjä! Paluu Tavastilasta klo 16. Pe Haili-ilta jäsenille Latumajalla klo 17 alkaen. Su Latualueen retki patikoimaan Heinolan Juustopolulle. Su Retki Moronvuorelle ja Haukkavuorelle. Kokoontuminen klo 10 (pyöräilijät) ja klo (autoilijat kimppakyyteihin) Prisman P-alueen pohjoispäässä. Ajoa Haukkavuoren alueelle n. 15 km. Patikointia perillä n. 5 km. Moronvuoren juurella on Metsähallituksen grillikatos ja kämppä Valkmusan kansallispuistossa. Evästelyt tulilla. Ke Sääntömääräinen syyskokous klo 18 Kokouskutsu Kymen Sanomissa ja kaupunkilehti Ankkurissa. La Pikkujoulut Latumajalla Lentopalloa, Kotka Svenska Samskola Tiistaisin ja perjantaisin klo Tiedustelut Väinö Rehvonen. Kävelykampanja Otsonpolulla Kaikkien kirjanneiden kesken arvotaan esinepalkintoja. VUONNA ANGRY BIRDS GO TO SNOW -tapahtuma koko perheelle Kumparepuistossa 6.3. OTSONHIIHTO KIILOPÄÄLLE KANNATTAA NYT MATKUSTAA! Kiilopää on kehittänyt palvelujaan ja tarjouksiaan latulaisille. Nyt kannattaa hankkiutua Lappiin ruskaan, hangille ja kenties revontuliakin ihailemaan! Lue lisää:

12 KARHULAN LADUN JOHTOKUNTA 2015 Puheenjohtaja Pirjo Kopra (lasten luontoretket) puh Varapuheenjohtaja Tommi Iivonen puh Sihteeri Jaana Terävä puh Tiedottaja, jäsensihteeri Helena Kempas puh Rahastonhoitaja Päivi Hankanen (majaemäntä, majavaraukset) puh Geokätköily Aimo Peltola puh Retkeily Outi Teikari (retkeily) puh Majaisäntä Tero Taimela puh Alpo Puustell puh Varajäsenet Matti Urpalainen (Otsonpolku ja hiihto) puh Pirjo Malmqvist puh Muut toimihenkilöt Kyllikki Halles (lasten hiihtokoulu) puh Väinö Rehvonen (lentopallo) puh Raimo Veini (maastopyöräily) puh

Latuviesti 1/2015 WWW.KARHULANLATU.NET

Latuviesti 1/2015 WWW.KARHULANLATU.NET Latuviesti 1/2015 WWW.KARHULANLATU.NET PUHEENJOHTAJAN PALSTA Vuosi on vaihtunut ja on taas aika katsoa kohti tulevaa. Lunta ja hiihtokelejä tietenkin odotellaan. Lumi toisi valoisuutta ja kauniita maisemia,

Lisätiedot

PUHEENJOHTAJAN PALSTA

PUHEENJOHTAJAN PALSTA PUHEENJOHTAJAN PALSTA Hei! Mitäpä ajattelit, kun tämän Latuviestin postissa sait? Olet jo enemmän tai vähemmän mukana toiminnassa, ja ajattelit katsoa, milloin tämän vuoden perinteiset tapahtumat onkaan

Lisätiedot

PUHEENJOHTAJAN PALSTA

PUHEENJOHTAJAN PALSTA PUHEENJOHTAJAN PALSTA Tämä meidän yhdistys, Karhulan Latu ry, täytti keväällä 65 vuotta. Kunnioitettava ikä. Eläkeikäkö? Ei sinne päinkään, varsinkin jos katsotaan toimintaa. Hiihto tietenkin pitää aina

Lisätiedot

Latuviesti 1/

Latuviesti 1/ Latuviesti 1/2017 www.karhulanlatu.net www.facebook.com/karhulanlatu PUHEENJOHTAJALTA Vuosi on alkanut mukavasti, johtokuntaan on saatu uusia jäseniä ja uudet jäsenet tuovat tietenkin myös uutta energiaa

Lisätiedot

PUHEENJOHTAJAN PALSTA

PUHEENJOHTAJAN PALSTA PUHEENJOHTAJAN PALSTA Karhulan Latu ry täyttää tänä vuonna 65 vuotta. Eläkeikä tuosta tulee ensimmäisenä mieleen. Mutta ei Karhulan Latu ole jäämässä eläkkeelle vaan päinvastoin, toimintaa kehitetään ja

Lisätiedot

TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET!

TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET! 3 TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET! Edellinen toimintavuosi oli meille monella tapaa yhteistyön vuosi. Järjestimme itse tapahtumia, joissa kumppanina oli muita organisaatioita avustamassa tai sitten me

Lisätiedot

Kukkulapolku 1 C 23 48350 Kotka www.kotkanlatu.net

Kukkulapolku 1 C 23 48350 Kotka www.kotkanlatu.net Kukkulapolku 1 C 23 48350 Kotka www.kotkanlatu.net PUHEENJOHTAJAN MIETTEITÄ! Taas on takana yksi toimintavuosi Kotkan Ladun historiassa. Yhdistyksemme on jo 57 vuotta tarjonnut liikuntapalveluja kuntalaisille.

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois, IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2009-31.12.2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli yhdistyksen 22. toimintavuosi. Tänäkin vuonna liikuntaa harrastettiin monipuolisesti, ja perinteiset Muumihiihto- ja metsämörrikoulut

Lisätiedot

Suomen Ladun ajankohtaiset asiat

Suomen Ladun ajankohtaiset asiat Suomen Ladun ajankohtaiset asiat 12.1. Suomen Ladun jäsenyhdistysten uudet mallisäännöt 12.2. Muut ajankohtaiset asiat OSALLISTU Jäsenmaksujen ilmoittaminen 30.11. mennessä Liikuttaja-verkkolehti Alueyhdyshenkilöt

Lisätiedot

Kukkulapolku 1 C 23 48350 Kotka. www.kotkanlatu.net

Kukkulapolku 1 C 23 48350 Kotka. www.kotkanlatu.net 2015 Kukkulapolku 1 C 23 48350 Kotka www.kotkanlatu.net Puheenjohtajan mietteitä! Kotkan Ladun taival latulaisten ja kuntalaisten liikuttajana on kestänyt 56 vuotta. Toimintapaikkana on jo 6 vuotta ollut

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015 SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015 HYVÄÄ LIIKUNTAVUOTTA 2015 Saarijärven Ladun 47. toimintavuosi on alkamassa. Nyt näyttää siltä, että tulossa on jälleen luminen oikea talvi. Vuosi sitten näytti aivan

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

SAARIJÄR Ä VEN LA L DUN U JÄSENTIEDOT O E E 20 2 09 0

SAARIJÄR Ä VEN LA L DUN U JÄSENTIEDOT O E E 20 2 09 0 SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE 2009 LIIKKUKAA LÄHELLÄ! Saarijärven Ladun 41. toimintavuosi on alkamassa. Niin meidän kuin Suomen Ladun teema on edelleen Läheltä liikkumaan. Kirjoittaessani tätä, minulla

Lisätiedot

Kokkolan Latu ry. Jäsentiedote II/2016. www.kokkolanlatu.fi facebook.com/kokkolanlatu *********************************************************

Kokkolan Latu ry. Jäsentiedote II/2016. www.kokkolanlatu.fi facebook.com/kokkolanlatu ********************************************************* Kokkolan Latu ry Jeriksen lomaosakkeen Kokkolan Ladun viikot 2016 Viikot 31, 37, 43 ja 49 haettava 31.5.2016 mennessä. Jos useampi hakija samalle viikolle, arvotaan viikon saaja. Vko 25 vielä myös saatavilla

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2013 HYVÄ JÄSENEMME Talvipäivän seisaus ja joulukiireet ovat takana. Mieli halajaa tämän vuoden ulkoiluhaasteisiin. Varmaankin useimmilla Ladun jäsenillä on tapana huipentaa

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012.... yhdessä...

TOIMINTASUUNNITELMA 2012.... yhdessä... 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2012... yhdessä... 2 JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA v. 2012 YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa, vireyttä ja terveyttä Suomen Ladun teeman

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/2015. Kuva Pertti Tiuttu.

Jäsentiedote 1/2015. Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 1/2015 Kuva Pertti Tiuttu. HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Toimihenkilöt vuonna

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Pieksän Ladun. Jäsentiedote 2015. www.pieksanlatu.fi. pieksanlatu(at)gmail.com

Pieksän Ladun. Jäsentiedote 2015. www.pieksanlatu.fi. pieksanlatu(at)gmail.com Pieksän Ladun Jäsentiedote 2015 www.pieksanlatu.fi pieksanlatu(at)gmail.com 1 Hei Latulaiset ja ulkoilukansa! Hiihtokauden lähestyessä toivotan kaikki ulkoilijat jälleen tervetulleeksi hiihtämään Partaharjun

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

PUHEENJOHTAJAN PALSTA

PUHEENJOHTAJAN PALSTA PUHEENJOHTAJAN PALSTA Hei! Kesä alkaa olla jo takana, ja vaikka varmaan on vielä lämpöisiäkin päiviä, niin ainakin tässä yhdistystoiminnassa ajatukset ovat jo paljon talven ja ensi vuoden toiminnassa.

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE

SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE 2012 TERVEHDYS PALAVASALMEN AVANTOSAUNALTA Vuoden viimeisenä tiistaina on ihan kauhea keli : tuulee niin, ettei meinaa pystyssä pysyä. On loskaista ja pimeää. Ajattelen,

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Latumajan Lumikenkäily tutuksi -kurssi 22.2.2012. HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2012 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu

Latumajan Lumikenkäily tutuksi -kurssi 22.2.2012. HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2012 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu HEI NOLAN HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2012 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu Napakelkka on Laskiaisriehan suosikkivempain ollut jo vuosia. Päät ovat varmaan pyörällä aisan molemmissa

Lisätiedot

Jäsentiedote 4/2018. Puijon Latu ry SÄILYTÄ! Tapahtumakalenteri Ulkoilukahvio palvelee. Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä

Jäsentiedote 4/2018. Puijon Latu ry SÄILYTÄ! Tapahtumakalenteri Ulkoilukahvio palvelee. Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä Puijon Latu ry Tapahtumakalenteri 2019 SÄILYTÄ! Ulkoilukahvio palvelee Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä Puijon Latu ry Puijon Latu on Suomen Latu ry:n Kuopiossa toimiva jäsenyhdistys. Postiosoite:

Lisätiedot

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys.

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. 20.2.2017 KEMIN LATU ry. Jäsentiedote 2017 62 toimintavuosi Ulkoile hyvässä seurassa Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. Suomen Ladun jäsenenä pääset mukaan tapahtumiin, kursseille

Lisätiedot

TEUVa LiiKKuusyksy 2015 uu

TEUVa LiiKKuusyksy 2015 uu TEUVa LiiKKuu syksy 2015 uu TEUVAN UIMAHALLI www.teuva.fi TEUVAN KUNTOSALI www.teuva.fi OHJATUT RYHMÄT syksy 2015: MAANANTAI 19.00 20.00 Naisten vesijuoksu I 20.00 21.00 Miesten vesijuoksu TIISTAI 7.00-9.00

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2014 Hyvät Saarijärven Ladun jäsenet Saarijärven Ladun 45. toimintavuosi on takana. Toiminta on noudatellut perinteisiä linjoja. Talviuinnin suosio on jatkunut hyvänä. Tosin

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET PÄIVYSTYSAJAT TOIMISTOLLA Kuukauden ensimmäinen maanantai klo 12.00-14.00

Lisätiedot

Kotkan Latu Kallionsivu 1 A 6 48310 Kotka www.kotkanlatu.net

Kotkan Latu Kallionsivu 1 A 6 48310 Kotka www.kotkanlatu.net Kotkan Latu Kallionsivu 1 A 6 48310 Kotka www.kotkanlatu.net Puheenjohtajan kynästä Suomen Ladun teema Yhdessä oli vielä kuluneenkin vuoden teemana. Yhdessä liikkuminen onkin osoittautunut varsin toimivaksi.

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Lauri Jokkala, Eero Sirkka, Tuula Sirkka, Enni Yliraudanjoki, Liisa Tossavainen, Jyrki Vähärautio, Tuovi Alarudanjoki, Pirjo Katajamaa, Saima Ranta

Lauri Jokkala, Eero Sirkka, Tuula Sirkka, Enni Yliraudanjoki, Liisa Tossavainen, Jyrki Vähärautio, Tuovi Alarudanjoki, Pirjo Katajamaa, Saima Ranta OIKARAISEN HAKA RY PÖYTÄKIRJA OIKARAINEN 15.11.2015 AIKA 15.11.2015 klo 18.00-1917 PAIKKA LÄSNÄ Jokkapirtti Lauri Jokkala, Eero Sirkka, Tuula Sirkka, Enni Yliraudanjoki, Liisa Tossavainen, Jyrki Vähärautio,

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/2016. Kuva Pertti Tiuttu.

Jäsentiedote 1/2016. Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 1/2016 Kuva Pertti Tiuttu. HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Toimihenkilöt vuonna

Lisätiedot

25.5.2016. Esityslista. Esityslista. 1. Kokouksen avaus. 2. Palkitsemiset -Suomen Ladun palkinnot ja huomionosoitukset

25.5.2016. Esityslista. Esityslista. 1. Kokouksen avaus. 2. Palkitsemiset -Suomen Ladun palkinnot ja huomionosoitukset 6. n hyväksyminen 2. Palkitsemiset -Suomen Ladun palkinnot ja huomionosoitukset 6. n hyväksyminen 1 OKM -mitalistit Opetus-ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain liikunnan ja urheilun ansiomerkkejä

Lisätiedot

Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti

Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti Vastaajia yhteensä 1849 Vastaajien ikähaitari 1945 1995 syntyneet 48% ulkoilee useamman kerran viikossa, 46%

Lisätiedot

Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 2017

Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 2017 Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 2017 Huittisten Latu ja Polku ry. perustettu 1976 Pankkiyhteydet FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Toimihenkilöt vuonna 2017

Lisätiedot

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto SPL-KOUVOLA RY Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto JÄSENTIEDOTE 1/2014 YHTEYSTIEDOT: Johtokunta 2014 Puheenjohtaja Jenni Martikainen p. 040 756 9781 jenni_martikainen@luukku.com Jäsenet Ville Juntunen Jukka

Lisätiedot

Talven törröttäjät, kuva Antti Kaskinen. Jäsentiedote 1/2014

Talven törröttäjät, kuva Antti Kaskinen. Jäsentiedote 1/2014 Talven törröttäjät, kuva Antti Kaskinen. Jäsentiedote 1/2014 HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP)

Lisätiedot

Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ /2006

Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ /2006 Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ 2005 1/2006 Kevään tunnelmia Maaliskuun alku on ollut 5-10 astetta keskilämpötilaa kylmempi, joten talvi on ollut länsirannikollakin hiihto- ja luistelusäiden puolesta

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

4 Jaostot 2018 Hyväksyttiin kaksi toimivaa jaostoa: kunto- ja liikuntajaosto sekä talojaosto.

4 Jaostot 2018 Hyväksyttiin kaksi toimivaa jaostoa: kunto- ja liikuntajaosto sekä talojaosto. OIKARAISEN HAKA RY PÖYTÄKIRJA OIKARAINEN 26.11.2017 AIKA 26.11.2017 klo 16.00 16.50 PAIKKA LÄSNÄ Jokkapirtti Risto Koivula, Eero Sirkka, Eero Sandgren, Yrjö Koivula, Tapani Ylianttila, Enni Yliraudanjoki,

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2013 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu

HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2013 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu HEINOLAN HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2013 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu Ritva ja Reino Järvisen matkakertomus Nepalista sisäsivuilla. Toivotko saavasi Sivakan ja tiedotteemme vastedes

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019 Jäsentiedote 2/2019 Hyvä Maanpuolustusnainen Toivottavasti kaikki ovat saaneet viettää mukavan ja rentouttavan kesän. Tätä kirjoittaessani ilmassa on vielä kesän tuntua, vaikka ollaan jo virallisesti syksyssä.

Lisätiedot

Jätä yhteystietosi ja lyhyt kuvaus omaishoitotilanteestasi niin saatamme ottaa piankin yhteyttä kummittelun merkeissä.

Jätä yhteystietosi ja lyhyt kuvaus omaishoitotilanteestasi niin saatamme ottaa piankin yhteyttä kummittelun merkeissä. OMAISHOITAJAT OPISKELIJOITA! Yhdistyksemme aloittaa yhteistyön TAMK:n kanssa ensi vuoden alussa. Hyvän yhteistyön toteutumiseksi tarvitsemme lisää omaishoitopareja ja perheitä, jotka ovat valmiit ottamaan

Lisätiedot

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt!

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä tarjoaa yhteistyössä Tampereen kaupungin, asukkaiden ja järjestöjen kanssa maksutonta, kaikille asukkaille avointa ryhmätoimintaa Tammelassa ja Linnainmaalla.

Lisätiedot

TOIMIHENKILÖT Tehtävä Nimi Puhelin Mökki

TOIMIHENKILÖT Tehtävä Nimi Puhelin  Mökki TOIMIHENKILÖT 2017 2017 Tehtävä Nimi Puhelin E-mail Mökki puheenjohtaja@virranniemi.fi 2017 Puheenjohtaja Timo Leppänen 0440-434108 timo.jynkka5@suomi24.fi Kuovi 3 2016-2017 Hallituksen jäsen, varapj Petri

Lisätiedot

PUHEENJOHTAJAN TERVEISET

PUHEENJOHTAJAN TERVEISET PUHEENJOHTAJAN TERVEISET Aloitin Karhulan Ladun puheenjohtajana tämän vuoden alussa, johtokunnassa olen ollut kolme vuotta ja saman ajan vetänyt ja kehittänyt lasten retkitoimintaa ja pari vuotta ehdin

Lisätiedot

OIKARAINEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. AIKA klo LÄSNÄ 9 jäsentä, liite 4

OIKARAINEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. AIKA klo LÄSNÄ 9 jäsentä, liite 4 PÖYTÄKIRJA OIKARAINEN 16.11.2014 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS AIKA 16.11.2014 klo 18.00 18.40. PAIKKA Jokkapirtti LÄSNÄ 9 jäsentä, liite 4 1 Avaus Puheenjohtaja avaa kokouksen. 2 Kokouksen henkilövalinnat

Lisätiedot

Jäsentiedote 2013. Huittisten Latu ja Polku ry Luontoliikuntaa jo yli 35 vuotta

Jäsentiedote 2013. Huittisten Latu ja Polku ry Luontoliikuntaa jo yli 35 vuotta Jäsentiedote 2013 Huittisten Latu ja Polku ry Luontoliikuntaa jo yli 35 vuotta HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 FI8 050590040008590 FI95 44561040010091 Toimihenkilöt

Lisätiedot

LATUVIESTI

LATUVIESTI LATUVIESTI 2019 www.karhulanlatu.net www.facebook.com/karhulanlatu Karhulan latu -liikuttaja vuodesta 1949 Päällimmäisenä tulee mieleen hienot hetket, joissa on saanut olla mukana. On upea fiilis kuutamon

Lisätiedot

Jäsenillat. Seniorikerho

Jäsenillat. Seniorikerho JÄSENTIEDOTE 3/14 5.5.2014 Toimistomme osoite Matarankatu 4, 3 krs huone 339 (Tourulassa JKL) Toimisto on lomalla kesä-heinäkuun ajan. Toimisto avoinna 4.8 alkaen maanantaisin klo 11.00 13.00, puh. 045-318

Lisätiedot

Päätettiin, että vuonna 2017 toimivat kuntojaosto ja talon kunnostustyöryhmä. Lasten liikunta tapahtuu kuntojaoston alaisuudessa.

Päätettiin, että vuonna 2017 toimivat kuntojaosto ja talon kunnostustyöryhmä. Lasten liikunta tapahtuu kuntojaoston alaisuudessa. PÖYTÄKIRJA OIKARAINEN 6.11.2016 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS AIKA 6.11.2016 klo 18.00 19.00 PAIKKA LÄSNÄ Jokkapirtti Eero Sirkka, Enni Yliraudanjoki, Hannes Viiri, Jyrki Vähärautio, Lauri Jokkala, Liisa

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2018

IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2018 Olemme mukana Suomen Ladun juhlavuodessa liikkumalla luonnossa iittiläisin voimin. sivu 1(8) Hyvät Kipinän lukijat Hiihtäjät vaihtuvat vuosikymmenten saatossa, mutta suomalaisilla on oma paikkansa hiihtokansojen

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hei, Yhdistystämme vaivaa sama ongelma kuin muitakin yhdistyksiä. Toimintamme kuihtuu entisestään.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry:ssä alkaa toiminnassa viideskymmenesensimmäinen vuosi. Toimintamme on hyvin monipuolista niin, että kaikilla

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Löydä liikunta

Löydä liikunta Löydä liikunta 2018 2019 Tämä on Uudenkaupungin liikuntapalveluiden kokoama opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntapalveluiden, Vakka-Suomen Kansalaisopiston sekä eri seurojen ja yhdistysten tarjoamista

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu Kesä-syksy / 2016. iikunnan kipinä. Hämäläismaisemaa Aulangon näköalatasanteelta

Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu Kesä-syksy / 2016. iikunnan kipinä. Hämäläismaisemaa Aulangon näköalatasanteelta Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu Kesä-syksy / 2016 iikunnan kipinä Hämäläismaisemaa Aulangon näköalatasanteelta Miten meidän perheestä tuli latulaisia Perheemme muutti Kausalaan kuusi vuotta sitten.

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Rimmin Räpylä Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Puheenjohtajan palsta Vireä kyläyhdistyksemme on toiminut jo yli 13 vuotta ja aina vaan tekemistä riittää. Vappuna on yhteisiä menoja, äitienpäivän

Lisätiedot

Aikuisliikunta Poimintoja Suomen Ladun toimintasuunnitelmasta. Pyöräily on uusi avainlaji!

Aikuisliikunta Poimintoja Suomen Ladun toimintasuunnitelmasta. Pyöräily on uusi avainlaji! Poimintoja Suomen Ladun toimintasuunnitelmasta 2016 Aikuisliikunta 2016 Pyöräily on uusi avainlaji! Frisbeegolfissa myös paljon potentiaalia uutena latulajina Laji tutuksi -kiertueet maastopyöräily frisbeegolf

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015. Huovinretken jäsenkysely. https://www.lyyti.fi/questions/924e086187

JÄSENTIEDOTE 2015. Huovinretken jäsenkysely. https://www.lyyti.fi/questions/924e086187 JÄSENTIEDOTE 2015 Huovinretken jäsenkysely https://www.lyyti.fi/questions/924e086187 Kaikkien tammikuun 2015 loppuun mennessä vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan 50 :n lahjakortti

Lisätiedot

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT 1 /2012

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT 1 /2012 KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI TALVEN TAIKAA PAJASANOMAT 1 /2012 Joulukuussa näytti talven tulo jäävän muutamaan pakkasasteeseen ja lumihiutaleeseen, olihan joulukuussa jopa

Lisätiedot

Kansainvälinen epilepsiapäivä 8.2.

Kansainvälinen epilepsiapäivä 8.2. Jäsenkirje 1/2016 Kansainvälinen epilepsiapäivä 8.2. Teemana, Epilepsia on muutakin kuin kohtauksia. Toimittajat jäsenillassa 01.02. Julkaisut Uudenkaupungin ja Laitilan sanomissa ti 9.2. Tällä tavoin

Lisätiedot

Koska yhdistyksen toiminta jatkuu jälleen normaaliin tapaan, perimme jäsenmaksut kuluvalta vuodelta elokuun aikana.

Koska yhdistyksen toiminta jatkuu jälleen normaaliin tapaan, perimme jäsenmaksut kuluvalta vuodelta elokuun aikana. Etelä-Hämeen lihastautiyhdistys ry Jäsenkirje, heinäkuu 2017 Yhdistyksen toiminta jatkuu ALS-vertaistukitapaaminen Lahdessa Kutsu kolmen yhdistyksen kesäpäiville Lihastautiliiton fysioterapeutti Lahdessa

Lisätiedot

RINVA. Riihimäen Seudun Invalidit ry. www.rinva.fi - www.helppoliikkua.fi - www.invalidiliitto.fi

RINVA. Riihimäen Seudun Invalidit ry. www.rinva.fi - www.helppoliikkua.fi - www.invalidiliitto.fi RINVA Riihimäen Seudun Invalidit ry 2016 www.rinva.fi - www.helppoliikkua.fi - www.invalidiliitto.fi RINVA Riihimäen Seudun Invalidit ry. Invalidiliiton paikallisyhdistyksenä RINVA-Riihimäen Seudun Invalidit

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1 / 2009 Helmikuu Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry

JÄSENTIEDOTE 1 / 2009 Helmikuu Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry JÄSENTIEDOTE 1 / 2009 Helmikuu Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Tässä tiedotteessa: Puheenjohtajan tervehdys Kevätkokous Lappeenrannassa 24.3.2009 Uusi hallitus Yhteystiedot Jäsenmaksu 2009 Tapahtumakalenteri

Lisätiedot

Salpausselän koirankasvattajat ry

Salpausselän koirankasvattajat ry Salpausselän koirankasvattajat ry Tiedote 1/2014 HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT 2014 Puheenjohtaja Arja Immonen p. 050 375 1308 Huvilatie 91, 16310 Virenoja sähköposti: kennelheikunkeikun@gmail.com Varapuheenjohtaja:

Lisätiedot

Löydä liikunta

Löydä liikunta Löydä liikunta 2018 2019 Tämä on Uudenkaupungin liikuntapalveluiden kokoama opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntapalveluiden, Vakka-Suomen Kansalaisopiston sekä eri seurojen ja yhdistysten tarjoamista

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!

Lisätiedot

Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009

Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009 Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009 Silloin tutkimusten mukaan 40 % asuinkunnista on sinkkutalouksia Yli viidennes suomalaisista kokee yksinäisyyttä Yli puolet suomalaisista liikkuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen

Lisätiedot

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011.

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. Polkuretken teemana on SUUNNISTUS, Bisan majalla suunnistuksenohjausta, voit kokeilla suunnistustaitojasi suunnistusrasteilla Bisan

Lisätiedot

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry

Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry Toimintakertomus 2016 1. Toimihenkilöt Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Susiluoma ja varapuheenjohtajana Markku Lemmetty. Hallituksen muut

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

KOTKAN POSTIMERKKIKERHO RY

KOTKAN POSTIMERKKIKERHO RY 29.11.2006 KOTKAN POSTIMERKKIKERHO RY YHDISTYKSEN 62. TOIMINTAVUODESTA SISÄLLYSLUETTELO Yleistä toiminnasta 2006....2 1. Johtokunnan toiminta 3 2. Yhdistyksen talous ja tilinpäätös 3 3. Jäsenistö 2006....4

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 1 TOIMINTA-AJATUS Heinolan Latu ry toteuttaa edelleen Suomen Ladun kiteyttämää perustehtävää: Edistämme kaikenikäisten ulkoilua ja liikunnallista elämäntapaa kaikkina

Lisätiedot

JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv

JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv. 2003-2007 Joensuun Latu ry:n sääntömääräinen syyskokous PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 14.11.2007 kello 18.05-19.20 Paikka: Koivupihan palvelukeskus, Ravintola

Lisätiedot

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Kaikille löytyy sopivia reittejä patikoida ja samalla antautua luonnon rauhoittavaan syleilyyn. Nuotiopaikat, laavut ja kahvilat toivottavat kulkijan virkistävälle

Lisätiedot

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö Toimintasuunnitelma 2016 Päivitetty 25.3.2016 Keskiviikkomelonnat ovat 1-2 tunnin kestoisia porukalla tehtäviä kevyitä melontalenkkejä. Peruskurssien jälkeiset neljä ovat ohjattuja. Voi myös lähteä koskeen

Lisätiedot

EKL:N KYMEN PIIRIJÄRJESTÖ RY 1/4

EKL:N KYMEN PIIRIJÄRJESTÖ RY 1/4 EKL:N KYMEN PIIRIJÄRJESTÖ RY 1/4 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 Yleistä Toimintasuunnitelman perusteet Toimintasuunnitelma perustuu liiton ja piirin sääntöihin, kesäkuussa 2017 pidettyyn liittokokouksen

Lisätiedot

Vuotta Latuhenkistä toimintaa Heinolassa. HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 2/2010 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu

Vuotta Latuhenkistä toimintaa Heinolassa. HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 2/2010 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu HEI NOLAN HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 2/2010 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu Ansiomerkeillä palkitut Heinolan latulaiset, joukossa myös edellinen pj. Outi Montonen kiitti kaikkien puolesta

Lisätiedot

Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää.

Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää. SYYSKOKOUS 2017 Aika 30.11.2017, klo. 18.30-20.00 Paikka Hämeenkylän Kartano Osallistujat 10 henkeä, liite 1 1. Kokouksen avaus Markus Lyyra avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 2. Kokouksen

Lisätiedot