Tämä AAPRAHAMIN AVIISI 2000 sisältää tarinoita, historioita ja Suvun jäsenten kirjoituksia.

Transkriptio

1 AAPRAHAMIN AVIISI 2000 Tämä AAPRAHAMIN AVIISI 2000 sisältää tarinoita, historioita ja Suvun jäsenten kirjoituksia. Tarkoituksena on samalla tallentaa muistitietoa ja syventää kuvaa Suvun vaiheista ja innostaa lukijaa keräämään ja tallentamaan oman Sukukuntansa tietoutta. Skriivarit: Ossi Polari, Eila Kuivinen. ABRAHAM BJÖRKLUNDIN SUKUSEURA ry Tiedoksi: KRIIKKULAN MYLLYTUPA on auki tarvittaessa myöskin talvi-aikaan. Kesäkautena auki normaalisti. Tilaukset Esa Kriikulle p Kevään toimintaa: Myllyn ympäristötalkoot (mm, Panenta-aita). Muuta mahdollista toimintaa: - Raudan taontaa - Tervan polttoa - Savikurssit - Olkityö-kurssit MUUTA MAINITTAVAA: Juha Martelius väitteli valtiotieteen tohtoriksi keväällä. Aihe oli hieman vaikeaselkoinen: "Neuvosto-Venäjän sotilaspolitiikka globaalisesta suurvallasta alueelliseen hegemoniaan". Matti Lehtiö jatkaa sarjaansa "Juuret Kyröössä II". Matti on myös "osasyyllinen" Isonkyrön kylähistoriaan "Siltoja entiseen". Oltermannilta ilmestyy kevään korvalla muistelma-kirjanen "Torin laidalta". Timo Polari käveleskeli kesän kuluessa Kevosta Norjan Galdoniggeen. Matkaa taittui lähes 2000 km, josta puolet yksin. Sihteeri-Eilalta on vuosituhannen vaihtumisen kunniaksi ilmestynyt 2000.patalappu. Sukuseura onnittelee ja kiittää saaduista patalapputuloista! Sopivaan ikään ovat ehtineet Sukuneuvostomme aktiiviset jäsenet Matti Lehtiö ja Aulis Latvala. Sukuseura onnittelee! Sukuneuvosto kokoontuu Kriikkulan Myllylle Vuosikokoukseen huhti-toukokuussa. HYVÄÄ JATKOA VUODELLE 2000!!!

2 Abraham Björklundin Sukuseuran hallituksen / sukuneuvoston kokous Ylistarossa Kriikkulan Myllyllä Aapramin kisojen yhteydessä sunnuntaina syyskuun 5.p:nä Läsnä: Erkki Kriikku, Ossi Polari, Ritva Söderberg, Anne Leskelä, Ilmari Karhu, Juhani Rantala, Risto Luoma, Jorma Kukila, Aulis Latvala, Margit Kukkanon ja sihteeri Eila Kuivinen. 1 Pj Ossi Polari avasi kokouksen kiittäen Aapramin kisoihin osallistumisesta. 2 Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3 Päätettiin hankkia loppuunkäytetyn monistuskoneen tilalle uusi, käytetty laite keskimäärin n.3000 mk hintaan. Puheenjohtajalle ja sihteerille annettiin valtuudet hoitaa asia. 4 Sukuseuralle on valmistunut viiri, jota ensikerran käytettiin näissä Aapramin kisoissa juhlistamassa kisapaikkaa. Kokous piti sitä hyvänä ja päätti sen myyntihinnaksi 250 mk. Kymmenen kappaleen tilaushinnan mukaan yhden hinnaksi tuli 198,20 mk, joten Sukuseuralle jää yhdestä viiristä 51, 80 mk. Yksi viiri jätetään Sukuseuran omaan käyttöön Kriikkulan Myllylle, josta sitä voidaan lainata muihin seuran tilaisuuksiin. 5 Päätettiin osallistua Myllyalueen syyssiivoustalkoisiin. 6 Mahdollisesti järjestetään yhteislauluilta ennen joulua tai joulunaikaan. 7 Jouluaviisi julkaistaan edellämainittuun tilaisuuteen. 8 Aapraminkisojen kiertopalkinnon voittivat Mäkiluomat,toisena Wiemerö-Pollarit ja kolmantene oli Vallinmäet. Nuolenheiton voittajat: 1.Miikka Saari; 2.Alpo Karhu, 3.Aulis Latvala. Lapset etsivät seitsemää pientä kääpiötä ja saivat karkkilaatikon tarkkuusheitolla. Kisojen alkajaisiksi juotiin kakkukahvit tänä vuonna pyöreitä vuosia täyttävien sukuneuvoston jäsenten kunniaksi. Pienen juhlahetken yhteydessä heille lahjoitettiin taiteilija Oiva Polarista tehty muistoteos ja rouvat saivat ruusut. Täyttäviä olivat Risto Luoma 70 v, Risto Killinen 60 v, Heikki Kuivinen 50 v, ja Jorma Kukila 50 v. He ovat osallistuneet aktiivisesti Sukuseuran toimintaan koko sen ajan ja pajan rakentamisessa he ovat olleet keskeisinä henkilöinä. Erkki Kriikku esitteli myllyn historiaa. Päivän aikana myytiin arpoja, joka tuotti n.600 mk ja olympiahiihtäjä Karri Hietamäen sukset tuottivat huuhtokaupalla 650 mk. Päivän päätteeksi kiínnitettiin pajan päätyyn Ossi Polarin tekemä rautainen Sukuseuran tunnus. Kisoihin osallistui n.70 jsukuseuran jäsentä. Pj Ossi Polari siht Eila Kuivinen [kuva] [Ensimmäinen viljakasvi Suomessa oli ohra. Ruiskin alkoi kuitenkinyleistyä melko aikaisessa vaiheessa lähinnä Karjalasta päin, ja sen valtakausi kesti 1930-luvulle, minkä jälkeen oli vehnän vuoro päästä valtaviljaksi luvulta alkaen vehnänviljely kuitenkin taantui Pohjanmaalla, ja vehnämyllyt hävisivät maisemasta. Kuvassa vehnä- ja pikkuleipätaikinan koristeluvälineitä ja muotteja sekä leipärissa. ]

3 RUNOSIVUT Etelä-Pohjalaisen miehen ylistys Pirjo Polari-Khan Ylistyslaulu soikoon miehelle Etelä-Pohjalaiselle / Luojan lahja naiselle! / Sekoitus Ketolan Jukkaa, / härmän häjyyttä, tulipunaista kukkaa / Voi oppia ottaa myös gigolo Espanjan maan / pohjalainen saa naisen sanomatta sanaakaan / Synkkyys, joka ei ainakaan savolaisiin vetoo / vetää Pohjanmaalla naisen kohti ketoo / Kun kosii mies pohjalainen / menettää järkensä nainen kuin nainen / mikään ei kuulosta niin valloittavalta / kuin - Mahtuuskos tällaiset pootsit sun sänkys alle? // Arvoitus Pirjo Polari-Khan Mies ja vaimo korjasivat yhdessä autoa / ja siitä seurasi riita kamala / mies sanoi naisen olevan toivoton / kun ei tiennyt mikä vaihtoavain on / - Mistä helvetistä löysin noin tyhmän naisen / älyllisesti vajavaisen? / Hän oli nääs mies / joka kaiken kaikesta ties / Nainen vastasi / - Rakas kulta, saanko kysyä vuorostani sulta / Kumpi on tyhmempi / se viisas, joka tyhmän sai / vai se tyhmä, joka viisaan nai? //

4 Elämän merkki. Koko päivän istuin / kynä kädessä / paperi edessä / ja runotarta odotin / Ei se tullut - / tuli sentään kärpänen / ja jätti jäljen. / Hyvä näinkin - ajattelin - / onhan kuolleessa paperissani / sentään elämän merkki... // Kiikkutuolissa. Virttyneessä verkkarissa / istun kiikkutuolissa / ja mietin: / mitäpä minä / nyt tässä / kiikkutuolissa / virttyneessä verkkarissa / mietin oikeastaan yhtään mitään... // Ajattelemattomia ajatuksia: - Kun tarpeeksi vanha, niin tietää, miten nuorena elää. - Kuoppa ei näytä läheskään niin syvältä kun reunoja madaltaa - Kaikki vaikuttaa kaikkeen - kun lyöt pääsi seinään niin seinäkin tärähtää. - Ei ihminen toivo toiselle pahaa. Hän vain toivoo, että toisen asiat olisivat huonommin kuin omat. - Ei mikään säväytä miestä niin kuin kaunis nainen - paitsi se, että uusi saha osuu naulaan. - Jos perheessä myrskyää, laske purje, älä lippua! [kuva] [Sorvi soi suojassa keulan alla. Entisessä kanalassa on tilaa tehdä pöytiä ja penkkejä - mökkejä siellä ei mahdu rakentamaan. ] Ylistarolainen Jorma KUKILA jalostaa oman metsän mäntyjä ja kuusia hirsikalusteiksi, mökeiksi ja kukkalaatikoiksi. Saha soi ja sorvi surisee omalla markilla Kylänpään Liutulantiellä. - Työ alkaa metsästä. Parasta puuta kalusteisiin ja mökkeihin on hitaasti kasvanut tiheäsyinen mänty tai kuusi. Niitä ei löydy pellonreunoista. On mentävä sankempaan metsään. Kylänpääläinen yhden miehen yritys on löytänyt oman asiakaskuntansa. Kalusteita tilataan jo Pohjanmaata kauemmaksi, mökit sen sijaan ovat menneet lähistölle. Jorma kuljettaa kehikon traktorilla tilaajalle ja on mukana myös kokoamisessa ja kattamisessa, jos asiakas niin tahtoo. Vuosi sitten ulkorakennuksessa kaakatti 1500 kanaa, nyt tila on verstaana. Siitä aiotaan remontoida paremmin tarkoitukseen sopiva, kunhan ehditään. Kukila on esitellyt tuotteitaan rakennus- ja puutarhamessuilla sekä muiden ylistarolaisyrittäjien joukossa paikallisessa näyttelyssä. Kävijät ovat napanneet mukaansa esitteitä ja tehneet tilauksensa puhelimitse. - Tuotteet myyvät myös itse itseään. Moni soittaa nähtyään naapurilla mieleisensä kalusteet. Hirsikalusteiden valmistajia ei lähialueella ole kovinkaan monta. _sp

5 [mainos] [ KRIIKUN SIENIMÖ JA LUOMUTILA ] * Kriikun vanhan vesimyllyn esittely, myllytupa: kahvio ja myllynäyttely * Björklundin sukuseuran sepänpaja * luomupossua ja viljaa tilauksesta * viljellyt siitakesienet tuoreena ja kuivajauheena KRIIKUN SIENIMÖ JA LUOMUTILA ESA KRIIKKU Ookilantie Ylistaro puh [Kuva] SEPPÄKURSSIT KIMOSSA ELOKUUSSA -99 [ Tulevia kisällejä: Timo Karhu, Jorma Kukila, Juhani Luoma, Ilmari Karhu, Esa Kriikku, Erkki Kriikku, seppämestarit: P-O Björklund, Margit Kukkonen ja Ossi Polari. ] [Tulevia seppämestareita: Puheenjohtaja ja varapj.] [ EP:n Sukututkijat järjestivät Sukumessut keväällä Björklundeja edustivat Eila Kuivinen, Matti Lehtiö ja Ossi Polari ] TERVALLE KÄYTTÖÄ ERINOMAINEN kaikenlaisen puun pitkäaikaiseen säilyttämiseen, kuten suksien, vesikelkan, puureen, puuceen, kompostin, veneen, laiturin... TOSI HYVÄ rautaisen tavaran ruosteenestoon, mutterin jenkoihin, auton alustaan... MAINIO löylytervaksi, pari-kolme tippaa kostealle kiukaalle tai pieni pyyhkäisy kylmään kiuaskiveen, joka nostetaan kiukaalle vasta sitten kun noustaan lauteille, ja sitten löylyn lyöntiin - virkistää - nuorentaa - innostaa... TEHOKAS hajusteeksi sisä- ja ulkotiloihin torjumaan epämiellyttäviä tuoksuja... KOHTUUDELLA vaikuttanee psykologisesti yskään, kihtiin, jomotuksiin, pakotukseen, syrisyttäjään, kaihomieleen, luulotautiin... SOPII hevosen kaivioon, lehmän sarviin, sian saparoon, myyrän torjuntaan, omenapuun haavoihin... TODELLA ekologisesti aito luonnontuote, rikastuttaa metsän monikäyttöä ja mielikuvitusta... Käyttöohje: tarvittaessa riittävästi

6 AAPRAMIN KISAT KRIIKKULAN MYLLYLLÄ 1999 [kuva] [ Kriikkulan Myllytupa oli tupaten täynnä Björklundeja.] [kuva] [ Juhlaväkeä Myllyn ylimmässä kerroksessa ] [kuva] [ Juhlakalut: Jorma Kukila, Risto Luoma, Risto Killinen ja Heikki Kuivinen. ] [kuva] [ Päivänsankarit vaimoineen: Sisko ja Jorma Kukila, Maire ja Risto Luoma. Kaarina ja Risto Killinen ja Heikki Kuivinen. ] [kuva] [ Aapramin Kisan voittajat: Mäki-Luomien Sukukunta. ] [kuva] [ Karri Hietamäen voitokkaat sukset huutokaupattiin Karrin omalle suvulle Mäki-Luomille. ] [kuva] [ Aapramin Pajan seinään naulattiin suvun tunnus. Ent. pj neuvoo, siht.pitää tikkaita ja nykyinen pj naulaa. ] [kuva] [ Sukuseuran viiri liehuu ja juhlakentän väki ihastelee Myllyn ja Kirkkokosken maisemia. ] [kuva] [ Tikkakilpailun tyylinäyte: Milja Kukila. ] [kuva] [ Tikkamestari Miikka Saari vpj. Ilmari Karhun ja siht.eila Kuivisen onniteltavana. ] [pilakuvia x 4:] ["huria luonto on paree kun tuhat markkaa rahaa."] ["Onko kynnys pesty, jotten tuhura häntiäni, sanoo morsian kun ensi kerran sulhasen kotia meni".] ["Olisin pääsny aikaa jo emännäksi, mutta kun ei oo tultu hakemahan". ] ["Ei tarvitte manata, kyllä isäntä manaa, mitä taloos tarvitahan".] Kauko Pollari: LAPSUUTENI JOULU. Muistlemia ajalta Lapsuuteni muistoihin kuuluu sangen vahvana kaikki, mikä liittyy jouluun, sen odotukseen, valmisteluun ja varsinaiseen juhlan viettoon. Varhaisimmat muistikuvat ovat kylläkin hämäriä ja hajanaisia. Joulukuusi on ehkä jäänyt pohjimmaiseksi. Vasta vuoden 1917 joulu on kokonaisuudessaan jäänyt mieleeni. Ei siksi, että se olisi ollut jouluilon ja -juhlan erikoista aikaa. Päinvastoin. Isäni Matti Evald Pollari, joka toimi Karijoen Osuuskaupan hoitajana, oli sairastellut syyskauden, sai vakavan taudinkohtauksen ennen joulua ja kuoli Hän oli syntynyt ja oli siis kuollessaan vain 30-vuotias. Äitini Jenny Elisabet o.s.tuuri oli syntynyt ja jäi 28-vuotiaana leskenä, Ilta-sisareni ja minun kanssa viettämään todella muistettavaa joulua. Sisareni oli 10 kuukauden ja minä 4 vuoden ikäisiä. Olimme sangen säälittävä joukko. Omaiset olivat kaukana ja hankalien kulkuyhteyksien takana. Perhe oli muuttanut Karijoelle 2 vuotta aikaisemmin, joten läheinen tuttavapiirikin oli pieni. Tiedossa oli myöskin pikainen

7 kodin menetys, olihan asuntonamme työsuhdeasunto. Jouluaatosta muistan vain äitini lohduttoman itkun ja pienen sisareni hänen sylissään. Ei ollut kuusta, ei kai lahjojakaan. Jos niitä naapurit ja tuttavat toivat - ei ole muistossani. Seuraavan joulun v.1918 jo muistan. Vietimme sen äitini vanhempien Juha ja Maria Tuurin luona Isonkyrön Lehmähjoella. Siellä vietettiin oikeaa muinaiskansallista juhlaa, jonka valmistelu alkoi varhain ja huipentui joulukirkon juhlavuuteen. Jo teurastuksien yhteydessä alkoivat jouluvalmistelut. Varattiin suuren sian kinkku - ehkä parikin joulupaisteiksi, tehtiin sylttyä ja makkaroita. Muistan, miten makkaran valmistuksessa suolet puhdistettiin, käännettiin, pestiin kiehuvalla vedellä, johon oli pantu sekaan silputtuja ruissolkia. Makkaran täyte tehtiin verestä ja karkeista jauhoista. Perinteisiin kuului, että "tenavat" -lapset pantiin lainaamaan naapurista "makkaranmittaa", jota ei koskaan löydetty. Itse kävin lainausmatkalla "toiskassa" -lähinaapurissa, jossa Eedla-täti pitkän hakemisen jälkeen vihdoin muisti, että mitta olikin lainattu Martti-Tuuriin - "kranniin". Sieltä mitta oli vuorostaan kulkeutunut Mäki-Tuuriin, jossa vihdoin ikätoverini Aato nauraa räkättäen julki toi tiedon, että olin joutunut narrauksen uhriksi. Nolona palasin kotiin, mutta vakaasti vannoin, että sisareni saa varmasti joskus tehdä saman lainausmatkan. Siasta hyödynnettiin joulukäyttöön myös "kusirakko", joka hierottiin ja venytettiin huolellisesti ja lopuksi puhallettiin suureksi palloksi. Se kuivattiin ja joskus värjättiin punaiseksi. Jouluaamuna tämä pallo asetettiin pitkän seipään päähän ja sisälle pantiin palava kynttilä, jolloin korea valo näkyi kauas maantielle. Siitä, miten järjestettiin kynttilän "ilmastointi" ettei pallon kalvo päässyt palamaan, ei minulle ole jäänyt mitään tietoa. Toinen valon antaja oli jouluaamuna "tervaslamppu", jonka valmistaminen alkoi jo kesällä. Silloin valittiin n cm läpimittainen mänty, jonka tyviosa kuorittiin n.3 m:n korkeuteen saakka. Kun se kesäkauden pihkaantui, saatiin erinomainen tervaspuu, joka kaadettiin hyvissä ajoin ennen joulua. Muistan vielä tarkasti, mistä Lauri- Enon kanssa noudimme v.1918 tai 1919 kyseisen pöllön ja miten se kelkkapelillä tuotiin kotiin. Ranka katkottiin sopiviksi pätkiksi ja halotettiin ohuiksi säleiksi, jotka viitaksilla sidottiin (limittäin aseteltuina) n.2,5-3 m pitkäksi ja n cm paksuksi lieriöksi. Tämä "tervaslamppu"pantiin tuvan orsille kuivamaan ja odottamaan juhlan tuloa. Muita joulun valmisteluja olivat ankarat siivoustyöt, heinien ja muun rehun, sekä polttopuiden varaaminen pyhien ajaksi. Lipeäkalaa oli liotettava, tavallista kaljaa parempaa kaljaa tehtävä, leivottava tavallista reikäleipää ja "varileipää" - makeahkoa tummaa limppua sekä luonnollisesti nisua ja pikkuleipiä ym. Naisväki oli pitkin syksyä tehnyt lahjatavaroita: sukkia, "rasoja" (lapasia), villapaitoja ym. Miehet pyrkivät nikkaroimaan jotain pientä ja sievää, jota voitiin hieman salassa puhteella nakertaa. Kun puhdetöitä tehtiin yhteisessä tuvassa ei lahjain salaisuus tahtonut säilyä. Muistan, että Lauri- ja Aarne -enot naureskelivat saamiaan lahjoja, todeten seuranneensa niiden valmistumista aivan alusta alkaen. Kyseessä olivat kai sukkaparit ja kaulahuivit luvulla siirryttiin yhä enemmän ostolahjoihin. Tähän oli syynä tavaravalikoiman lisääntyminen paikkakunnan kauppaliikkeissä. Myös kirjallisuus alkoi saada sijaansa lahjoina. Joululehtiä rupesi ilmestymään erittäin runsaasti. Oli nuorten, lasten, eri yhteisöjen ja järjestöjen julkaisuja, joita innokkaasti kaupattiin ennakkotilauksina pitkin syksyä. Erikoisesti muistan joululehden, jonka nimi oli ehkä "Joulukellot"? Sen kaunis painoasu, suomalaisten taiteilijain taulujen väripainosjäljennökset liitteinä ja myös hyvien kirjailijain kynänjälki teki sen hyvin suosituksi. Ainakin Tuurilaan se tilattiin jokaiseksi lapsuusaikojen jouluksi. Taitaa vieläkin monen "mumman" ja miksei "paapankin" kamarin seinää koristaa joku Edelfeltin tai Gallen-Kallelan töiden väripainos, jonka alkuperä on kyseisestä joululehdestä. Koko kylän yhteinen tilaisuus oli kansakoulun joulujuhla, jonne lasten vanhemmat ja sisarukset ym.kansa kokoontui. Tungos oli aina valtava. Ohjelma oli runsas ja vaihteleva. Oli laulua, leikkejä, runoja, kertomuksia ja juhlan kohokohtana näytelmä lavasteineen ja pukuineen, jopa maskeineen. Ei siis mikään "vuorokeskustelu", jolla kevätjuhla kuitattiin.

8 Olin toisella luokalla ollessani joulunäytelmässä mukana. Näyttelin köyhää mökinpoikaa, jonka tärkein tunnusmerkki oli paljaat jalalt. Pukuhuoneena oli opettajan keittiö. Jouduin odottelemaan sisääntuloa kylmässä eteisessä, jonka lattialle oli juhlavieraitten jaloista tullut paksu lumikerros. Hampaat kalisten esittämäni alkurepliikit kuulemma tekivät sangen uskottavan vaikutuksen. Lopuksi saapui joulupukki tuoden ruskean paperipussin. Sen sisältö oli joka vuosi samanlainen: "nisuäijä", omena ja kaksi karamelliä. Joululoma oli aika pitkä - ehkä lähes kuukauden mittainen. SIlloinhan tehtiin 6-päiväistä kouluviikkoa ja mitään hiihtolomaa ei tunnettu. Oli järkevämpi ajanjakso kuin nykyisessä koululaitoksessa. "Auttu juhulaa korkiampi" - sanottiin Kyrönmaassa. Niinhän se oli Tuurilasskin. Ainakin minun mielestäni. Se odotus, joka huipentui lahjojen saantiin ja päättyi jouluaamun kirkkomatkaan, muodosti monikerroksisen kokonaisuuden, jonka purkautuminen kerros kerrokselta oli se joulu, jota odotettiin. Aaton vietto alkoi sangen varhain. Vanhaa perinettä noudattaen miehet lähtivät hakemaan heinäkuormat ulkosaroilta - tavallisesti Korvesta, joka oli noin 5-6 km kotoa. Koska mainitulla viljelysalueella oli myös Mäki- Tuurin ja muidenkin lähinaapurien heinämaita sovittiin yhteisestä matkasta, jolloin hevoskaravaani saattoi käsittää 4-5 hevosta. Hevoset varustettiin mahdollisimman monin kulkusin. Oli "peltruja" ja "keltruja" ja kaiken kukkuraksi keulahevosen aisassa "isookulu" - aisakello, jonka moikotus kuului ympäri kylää. Heinänhakumatkalta palattiin hyvissä ajoin, että ehdittiin kuormien tyhjennyksen jälkeen vielä kirkkaalla päivännäöllä käydä - - saunassa, miehet ensin ja naiset myöhemmin. Aattoillallinen oli juhlava. Valkealiinainen ruokapöytä tarjosi parastaan. Oli sianlihaa paistina ja sylttynä. Oli räätikkä- ja perunalootaa. Oli lipeäkalaa ja suolasiikaa. Ja lopuksi riisipuuroa ja sekahedelmäsoppaa. Erikoisesti muistan, miten Paapan rinnalla istuen opin herkkuna syömään lipeäkalaakin, jonka tuoksua aluksi vieroksuin. Ruokailun jälkeen luettiin jouluevankeliumi ja laulettiin "Enkeli taivaan". Sitten olikin jo lahjojen vuoro. Vanhaa tapaa noudattaen oli Tuurilassa "nakattu" lahjat ovesta ja samalla huudettu saajan nimi. Vasta kun meidän perhe tuli taloon, toi joulupukki lahjat. "Nakkaamalla" hoidettiin kuitenkin naapurien "juhulaklapit", joita lapset keskenään nakkelivat vielä uudenvuodenaattonakin. Pukkiperinne ja samoin joulukuusi tulivat Lehmäjoen lapsiperheisiin kansakoulun mukana. Tuurilan Mumma, äidinäitini, kertoi, miten esikoispoikansa Samuel, käydessään ensimmäistä lukuvuottaan Ikolan kansakoulussa kirkonkylässä, haki metsästä talon ensimmäisen joulukuusen, joka ripustettiin tuvan leipähirteen. Kuuseen ei ollut muuta koristetta kun yksi kynttilänpätkä. 5-vuotta nuorempi Iisakki-veli istui lattialla ja silmät kirkkaina ihaillen totesi: "Voi, kuinka sinä Samppa löyrit nuan korian juhulapuskan". Tämän jälkeen Tuurilan "juhulapuska" aina roikkui samassa kattohirressä, joka taloustöiden ja muiden touhujen kannalta oli kätevä ratkaisu. Mielestäni joulupukki oli aina antelias, vaikka lahjojen lukumäärä ei suureksi noussutkaan. Muistan tarkoin erään joulun lahjakokoelmani. Siihen kuuluivat: jäniksennahalla vuoratut kintaat, kumipallo, kirja ja sukat. Josku tuli yllätyslahjojakin. Eräänä Tapaninpäivänä Rinta-Karhun isäntä ja emäntä tulivat vieraisille. Isännän kainalossa oli suuri säkki, josta ilmestyi kaunis kolmipyöräinen puuhevonen, jonka polkemalla sain heti kulkemaan ympäri laajaa tupaa. Olipa se erinomainen lahja. Olin kai Rinta-Karhun paapan erikoisessa suosiossa, koska sain häneltä usein käteviä leluja. Vaikka jouluaattona valvottiin myöhään, oli aamulla noustava aikaisin. Matka kirkolle oli yli 10 kilometriä ja jumalanpalvelus alkoi sangen varhain - muistaakseni klo 6.

9 Tuurilasta lähdettiin joulukirkkoon joka jouluaamu. Eräänä jouluna oli niin lumetonta, että aattona päätettiin jättää kirkkomatka tekemättä. Jouluaamuna Mumma herätteli, että ulkona on täysi rekikeli ja niin matkaan lähdettiin kahdella hevosella. Hieman karahtelivat jalakset alkumatkalla hiekkaan, mutta pian jatkuva lumentulo tasoitti kelin. Jouluiselta kirkkomatkalta muistiini on jäänyt eräs elämäni onnellisista hetkistä. Silloin oli paljon lunta, kipakka pakkanen ja täysi kuutamo. Istuin kahden aikuisen keskellä, lämpöisten "fällyjen" alla, uudet kintaat kädessä. Syvään painetun karvalakin alta katselin "Pruunin" varjon hyppelevän tienvierustan hangella. Kuulin pakkaslumen narahtelun, kulkusten kilinän ja aisakellon rytmikkään soinnin. Se onnen tunne, jonka silloin koin on lähtemättömänä painunut mieleeni. Ennen kirkkoon lähtemistä oli suoritettava jouluaamun "seremoniat", joista tärkein oli "tervaslampun" sytyttäminen ja paikoilleen asettaminen. Oli jännittävää, kun Lauri-eno otti "lampun" päreorsilta ja Aarnen avustamana pisti sen yläpään loimuavaan takkatuleen. Rutikuivat tervassäleet lehahtivat tuleen ja palava soihtu kannettiin ulos ja asetettiin pystyyn hankeen niin, että se valaisi pihamaata ja näkyi kauas maantielle. Muistelen, että tämä soihtu paloi vielä kun palasimme kirkosta. Jouluaamun jumalanpalvelus oli aina mahtava elämys. Juhlavalaistu kirkko, alttarin kaunis kynttiläasetelma, pappien messukasukat, kuoron ja urkujen juhlava sointi ja kaiken kruunaa tuttu "Enkeli taivaan", johon täysin rinnoin osasin itsekin yhtyä. Kotiin palattiin aika vauhtia. Siinä oli hieman kilpa-ajon tuntua, olihan Tuurilan Paappa tunnettu hevoskasvattaja nyt ohjaksissa. Kotona odotti lämmin tupa, jouluinen ateria ja joululahjat, erikoisesti kirja tai kirjat. Joulupäivä vietettiin rauhallisesti kotioloissa. Mitään vierailuja ei tehty. Seuraava, Tapaninpäivä oli sitävastoin vierailujen ja perinteinen ajelupäivä. Se oli myös vanhastaan talvisten häitten viettopäivä. Muistan, että ainakin parina Tapaninpäivänä olimme Mäki-Tuurin Aaton kanssa ajomiehinä, kun varttuneempaa väkeä kuljetettiin häihin. Samalla saimme tehdä ylimääräisen Tapanin-ajelun kylälle. Toinen näistä ajeluista on jäänyt mieleeni, koska silloin oli valtava lumipyry. Kaikki tiet olivat tukossa ja lunta oli - - hevosen mahaan saakka. Kuljetimme häävieraat Nikulaan ja palasimme Valkamaan kautta vanhaa "Keskitietä" kotiin. Minulla oli ajokkina tasainen "Pruuni", mutta Aatolla nuori "rekiveto". Olipa uljasta tuloa, kun Aato meni edellä hevosen hyppiessä pitkin loikkauksin hangen päälle. Vanhan tavan mukaisesti kävi Tapani-iltana pukkeja, naamioituneita kylän tyttöjä, jotka lauloivat ja leikkivät joitain joululeikkejä ja saivat palkkionsa. Alkuvuoden aattona valettiin tinoja ja tehtiin muitakin taikoja. Ensimmäinen tina valettiin "talon haltijalla" ja vasta sen jälkeen talon asukkaille ikäjärjestyksessä. Kynttilän valon avulla yritettiin esineitten varjoista löytää ennusteita alkavalle vuodelle. Lapset jatkoivat vielä uudenvuoden aattona "klappien nakkaamista". Perinteeseen kuuluu, että lahjan saaja - jonka nimi heitettäessä mainittiin - yritti tavoittaa nakkaajan, voidakseen tämän tunnistaa. Muistan, miten Aaton kanssa lapsina aattoiltoina juostakirmasimme toistemme edellä ja jälessä jopa useitakin kertoja. Joulun ja uudenvuoden välinen aika oli "puolipyhäistä" aikaa, jolloin sopi tehdä sukulaisvierailuja. Tänä aikana Tuurilaan tekivät vierailunsa Loukolan väki, - Tuurilan vanhin tytär, Iida, Juha-miehineen ja muutamine lapsineen. Tuli kestiin myöskin Tuurinkosken Samppa-eno ja Iisakki-eno, jolloin talo oli väkeä täynnä. Muistan, että näihin kesteihin aina kuului musiikki, sekä laulu että soitto. Muistan erään lapsuuden illan, jolloin Paapan selän takana maaten kuuntelin Tuurilan-sisarusparven esittämää sekakuorolaulua, jolloin ainakin "Lähteellä" painui erikoisen selvästi mieleeni. Loppiainen oli vielä joulunaikaa, mutta sitten se päättyi. Alkoi arkinen askar, "läpileivät" ja härkäviikot" ja myös koulu

10 LISÖÖSTOUPISTA Murresana ajaantunut entä toresta epäröörä flehenu flenkahtaa flätätäti friskisti fräköös hantvärkki hantvärkkäri harmaa hassallansa heppoonen hilaalla hillua hoo hormes hotti huppa hyppysellinen hyppyyset hätävelli ilimaasta itte erestänsä ittestänsä jaanata jakoperä jalo joutua juhula julumettu jutinantähäre jyryllä jämähtää kaarastaa kahamalollinen kahta korvan kaikki kasee kauas kaataminen keherookset kekäles kelttu kenkuumet kevätti kierupränni kietales Selitys runsaasti ajettu tie sanonta. "Alä muuta sano." epäröidä saamaton, vetelä liikahtaa väärään asentoon suulas, liian puhelias reilusti, ylenmäärin työn alla oleva, harjoitelma. käsityö käsityöläinen ulko-oven sisäpuolinen salpapuu levällään köykäinen liikkua hitaasti. "Ny pitäis hilaalla kotiapäin." hulinoida hämmästely. "Jassoo, vai niin-" vähäinen lämmön tuntu 1) jatsi, 2) tyhjä paikka perunan sisällä hevonen, heppa pieni erä sormien välissä sormenpäät nopeasti kiehautettu jauhovelli antaa ilmi itsestään, kuin huomaamatta itsestään odotella hartaasti jakamatta jäänyt osuus, ylijäämä jaossa ylpeä, pelättävä edetä nopeasti, "Kaisa sitte käveli joutua." joulusta käytetty sanonta tavattoman suuri siunailusana väärällään, - jalas, suksi yms. - jyrylly kuivanut juuttua kiipeillä, liikkua yltiöpäisesti kahden kouran täysi kaksi vierekkäin lopussa. "Jauhot on kaikki." häävimpi, komparatiivi sanasta kaseva. "Ei se niin kasee silli ollu, sanoo Valee." "En mä niin kasevas kunnos oo, mutta eipä oo kauas kaataminenkaan." kehrättävä villa ja kehrätyt langat kekäle huono likainen vaate paremmat kengät kevätväsymys kerratussa langassa löyhtynyt säie, kierrenukka kiusankappale, pyörii kiusallisesti mukana. Irronnut suikale. "Kietales toista kietalesta pyörryksiin paasaa (rikkinäinen vaate)."

11 kivestää kivikontti klipsahtaa klopares klosiintunu klyykähtää knavertaa kolomia korvan komahuttaa kotiapäin kovas varres koveta kromehtia krono krymppy krävelö kummata kuuppiluijaa kyntyyset kyykkyä kyyttöö kälämi käpäkkä käskiä kääkytellä köräjyttää lakotes lempoo lengolla luikuri lykky lähti läjäpäis mellevä menomuas Messevä mettäluret monka mornikka muhinoora mustanpuhuva möröönsyötti nirppanokka noruttaa nyyppöönen näätiäänen olentaa orottaasnansa paasa paliahaltansa palioltaanen pelli piankaa vastustaa, homma ei onnistu kun sisaruksista nuorempi meni naimisiin, sai yksin jäänyt vanhempi sisar kivikontin. "Porukonttiki on paree ku kivikontti". lipsahtaa, luiskahtaa karkeatekoinen esine, kuivaksi kovettunut möhkäle kulunut, väliintynyt notkahtaa kyykkyasentoon näverrellä kolme rinnakkain lyödä raskaasti itsellepäin, edullisesti hyvässä huudossa ottaa tiukempi ote "Mun piti oikeen koveta, ennen ku se uskoo". penkoa, ottaa luvatta halkeama, uurre, aukko rypytys pieni ja laiha kuoria kerma maidon päältä kuperkeikkaa sormet mennä kyykkyasentoon sarveton nauta kelmi pieni, kuiva vanha mies kutsua pitoihin. "Vain omahittet käskettihin." kulkea vaivalloisesti, keikutellen 1) tärisyttää, 2) touhuta kovasti juotava suosikki väärällään viekas, ovela, vilpistelijä onni. Kudonnassa: silmukka, Aspi oli vähällä. "Lähti käyrä huonosti". kasoittain mahtava sama ku menonkenos. "On aina meno mielessä". mahtava metsälude likainen, kostea kasa kollikissa muhinoida tumma mörölle uhrattava saattaja (pimeässä) oikukas juoksettaa nestettä hiljalleen vaisu heiveröinen vakinaisesti odotellessaan vasara paljaaltaan vaativa pelti ei piankaa, tuskin lainkaan

12 pienipuinen pieti pikkuunen pitkänpäälle pluutinki poffas poukottaa pukees pummuli puonmukahinen pystykoko pyytää päältäotettu remottaa repoo sirorakenteinen 1) ori, jonka kuohominen on epäonnistunut, 2) vahinko, jota ei voi korjata vauva aikaa myöten oven salvan lukitustappi rikas ja mahtava hypellä, poukkoilla puettuna, vaatteet päällä pumpuli mielenmukainen kokkonen pissattaa. "Äitee, multa pyytää." valitsematta otettu olla huolimattomasti auki huolimattomasti puettu. [kuva] [Sepän tekemiä erityyppisiä lukkoja, avain sekä (oik.) venäläistä tyyppiä oleva messinkinen ovenripa, jollaisia isoäitiemme aikana yleisesti käytettiin kirkkojen ja muiden julkisten rakennusten sekä kartanoitten ulko-ovissa. ] [kuva] [ Joen poikki Venäjän Karjalan Sodderin kylässä. Amerikanserkku pastori Antti Lepistö uhraa aikaansa ja varojansa Itä-Karjalan seurakuntien uudelleenrakentamiseen. ] Joulumuisto vuodelta 1773 Matti Lehtiö 17.p:nä Joulukuuta vuonna 1773, Orisbergin nippupajan kolmella naulavasaralla työskenteli normaaliin tapaan, aamuvarhaisesta alkaen Aabraham Björklund, lanko Mikko Hellberg ja ruotsalaista syntyperää oleva Hans Fährman hiilirenkiensä kanssa. Jossain vaiheessa aamua nippupajasta oli kuitenkin alkanut kuulua niin kovaa meteliä, että se oli kantautunut viereisessä hamaripajassa Lars Frögdin työskentelyä seuranneen Petter Bergin korviin saakka. Nippupajasta kantautunut meteli oli niin rajua, että Petteri ei ollut uskaltanut henkilökohtaisesti lähteä tarkastamaan sen syytä. Petter juoksikin vielä nukkumassa olevan ruukinkirjurin Gabriel Rislachiuksen sängyn viereen, pyytäen kirjuria heti nousemaan ylös ja kiirehtimään nippupajaan, jossa Petterin mielestä vähintäänkin tapettiin miehiä. Rislachiuksen saavuttua nippupajaan tilanne oli kuitenkin jo laantunut, eikä Petterin pelkäämää miestappoa ollut tapahtunut. Siksi ankara kahina pajassa oli kuitenkin ollut. että sitä jouduttiin puimaan seuraavilla vuorikärjäjillä Kimon ruukissa 15.Helmikuuta v Itse tapahtuman alkusyy jää epävarmaksi asiakirjoissa esiintyvien todistusten täydellisen ristiriitaisuuden vuoksi. Tappelupukareina nippupajassa olivat Mikko Hellberg ja Hans Fährman. Ensimmäisenä käräjillä Mikko Hellberg syytti Fährmania pahoinpitelystä, tämä kielsi tietävänsä koko asiasta mitään. Hans vastasi Mikon syytöksiin, kertoen oikeudelle, "että hänkin oli kyllä kuullut kovaa meteliä, mutta sen olivat aiheuttaneet Aabraham Björklundin ja Michel Hollströmin, jonne sekaan Mikko Hellbergin oli rientänyt", hän itse oli ollut koko ajan ahjonsa ääressä, eikä siten oikeastaan ollut nähnyt ahkeralta työltään koko tapahtumasta mitään. Kun oikeuden eteen kutsutut todistajat kuitenkin todistivat toista, teki Fährman vastasyytteen, jossa hän vuorostaan syytti Hellbergiä pahoinpitelystä. Mikko Hellbergin mukaan Hans Fährman oli säätänyt oman naulavasaransa niin kehnosti, että se teki epätarkkoja iskuja, jonka vuoksi Fährman olisi halunnut juoksuttaa vettä enemmän saadakseen tasaisemman

13 käynnin. Fährmannin mukaan taas Hellberg oli se joka halusi juoksuttaa lisää vettä. Oli asia niin tai näin, niin lopputulos oli kuitenkin se, että asian johdosta Mikko Hellberg oli tulistunut ja rynnännyt Fährmannin luo antaen hänelle korvapuusteja, vetäen tukasta ja muutenkin tyrkkinyt. Hellbergin kovistelun jälkeen Fährman oli ottanut vuorostaan pajapihteihin keltahehkuisen raudankappaleen, rynnäten se kädessään Mikkoa kohden. Mikko oli tällöin ottanut jalat alleen ja Fährman oli juossut tulikuuma rauta pihdeissään hänen perässä pajassa, saaden kerran lyötyä Mikkoa raudalla käsivarteen. Todistajikseen Mikko Hellberg oli kutsunut Johan Argilanderin, Petter Bergin ja Gabriel Rislachiuksen, jotka olivat todenneet Mikon vamman käsivarressa. Varmuuden vuoksi Mikko oli hankkinut Hanssista lausunnon itseltään Isonkyrön kirkkoherralta Johan Aejmeleukselta. Aejmeleus oli kirjoittanut helmikuun 13.päivänä seuraavan sisältöisen lausunnon: "Orisbergin ruukissa työskentelevä nippuseppä Hans Fährman omaa tyydyttävän kristinuskon tuntemuksen, mutta on yksityiselämässään useita kertoja joutunut syytetyksi tappelemisesta ja holtittomasta elämästä ja sakotettu kaksi kertaa juopumuksesta." Todistaa Isossakyrössä 13.helmikuuta v.1774 Johan Aejmelius Aejmeliuksen lausunto yhdessä Hansin "muistamattomuuden" kanssa sai aikaan, että oikeus katsoi, että Hans ei ole siinä tilassa, että hänen voitaisiin antaa vannoa vala. Hans Fährman velvoitettiin seurakunnan papiston puhutteluun saamaan tietoa kristinuskosta ja valankäynnin vastuusta, sekä esittämään asiasta todistus seuraavilla käräjillä, jonka jälkeen oikeus lopullisesti ratkaisee asian. Itse tappelusta Mikko sai korvapuustin antamisesta ja tukanvedosta yhteensä 9 hopeataaleria sakkoa ja Hans Fährman vastaavasti 3 taalaria 16 äyriä lyömisestä ja tukanvedosta. Rumpali Iisakki Virvel Arto Uusihaka - Matti Lehtiö Björklundin sukuseuran puheenjohtaja Ossi Polari Seinäjoelta halusi saada lisätietoja Björklundin sukuun littyvän Maria Iisakintytär Virvelin isästä. Björklundin sukukirjassa (sivu 2 taulu 3) Mariasta todetaan lakoonisesti: "Abraham Kristoffer Jaakonpoika Björklundin toinen puoliso oli vihitty Maria Iisakintytär Wirfel, s Isokyrö, k ; vht rumpali Isak Wirfell ja Brita Martintytär Plukka." Maria Virvelin Iisakki-isän vanhemmat ovat selkeän syntymäajan vuoksi helppo löytää. Isossakyrössä syntyneen Iisakin vanhukset olivat Jaakko ja Vappu Rautio Napuen kylästä. Iisakin perhesuhteet ovat kuitenkin "monimutkaiset", sillä siihen sisältyy useita avioliittoja. Ylistarosta alkuaan Raution talon vävyksi saapunut Jaakko Juhonpoika oli ensimmäisen vaimonsa kuoltua avioitunut uudelleen Vappu Iisakintytär Sompin kanssa, josta avioliitosta Iisakki syntyi. Iisakki ei siten ollut Raution sukua. Kun Jaakko sitten kuoli, Vappu avioitui uudelleen. Iisakin uusi isäpuoli oli äitiä 21 vuotta nuorempi Iisakki Hiiberg Hevonkoskelta (Lisätietoja läutyy historiikistä Matti Lehtiö: "Viisi sukupolvea Perttu Pikkalan jälkeläisiä" sivu 29 taulu 1161). Isonkyrön Tuuralan kylässä sijaitsi Pihl sotilasruodun (No 54) sotilastorppa. Viimeinen Pihl-niminen sotilas ruodussa oli Juho Matinpoika vuonna Mahdollisesti ruodutuksessa tehtiin tällöin muutoksia, sillä Juhon tilalle ei torppaan muuttanut uutta sotamiestä, vaan ruotuun merkitty Juho König asui kotonaan Mustasaaren Voitilan kylässä. Rippikirjoissa König mainitaan arvoltaan rumpalina. Königin toimikauden pituuden määrittely on edellämainitusta seikasta johtuen hankalaa, sillä hänen seuraajakseen tullut Iisakki Virvelkin (Virvel = rummun päristäjä) asui edellisen tavoin ensin kotonaan. Näyttää siltä, että Iisakki on aloittanut rumpalin ammatin 1796, mutta siirtyneen asumaan ruotutorppaan Tuuralaan vasta vuoden 1803 tienoilla. Iisakin sotilasaikaan liittyy Suomen sota vv , johon hän osallistui. Vv rippikirjaan on merkitty Iisakin kuolleen ja nimen perässä on merkintä: "todistus kuolemasta kentällä". Iisakin kuolonaikaan vuoden 1809 helmikuussa ei taisteltu, joten kuoleman ajankohta ja merkintätapa antaa ymmärtää hänen kuolleen jonkin kulkutaudin seurauksena varuskuntapalveluksessa.

14 Iisakin vaimon Brita Matintyttären sukutaustaa on tutkittu vielä erittäin vähän. Ulvilan kylän Plukan talon tytär hän ei kuitenkaan ollut, vaikka Björklundin sukukirjassa niin väitetäänkin. Plukan talo oli ainoastaan hänen palveluspaikkansa ja hän oli syntynyt Ylistarossa Matti Ahtinpojan ja Susanna Heikintyttären tyttärenä. Matti ja Susanna olivat avioituneet , jolloin Matti oli merkitty Nyrhilän talon rippikirjaan ja Susanna vastaavasti Holkon. Sota-ajan sika Ennen vanhaan oli kolme kovaa päivää: kinkeripäivä, tuvanpesupäivä ja siantappopäivä. Siantappopäivä oli tavallisesti joulun alla, niin joulupöytään saatiin monenlaista herkkua. Sota-aikana otetiin kaikki tarkasti talteen. Sian vereen sekoitettiin lunta niin kauan että se jäähtyi. Siitä tehtiin sitten makkaroita laittaen sekaan 1/3 osa vettä suolaa ja ruisjauhoja. Tähän massaan voitiin laittaa myös rikottuja ohranryynejä ja ruskistettua sipulia. Tappajaispäivänä tavallisesti paistettiin veriohukaisia, joissa oli puolet verta ja puolet kaljaa. Jauhoina käytettiin ruis- ja ohrajauhoja. Suolten puhdistaminen oli suuri urakka. Ne käännettiin heti lämpimänä nurinpäin ja huuhdottiin monessa kylmässä vedessä. Tämä vesi vaihdettiin useampana päivänä. Sitten puhallettiin suoliin ilmaa ja kaavittiin puulastalla suolista kaikki ylimääräinen pois. Ennen makkaran tekoa tehtiin makkaratikut. Se oli tyttölapsille tarkkaa hommaa, jotta niistä tulisi sileitä ja hoikkia. Niillä suljettiin puolilleen täytetyt suolet. Paiston aikana makkaroihin pisteltiin neulalla reikä, etteivät ne halkeaisi. Mahanalustasta tehtiin kääresylttyä käärien niihin samalla mausteet. Seuraavana päivänä ne keitettiin. Maksasta tehtiin maksalaatikkoa kylläkin ohraryynien kanssa, sillä riisiähän ei ollut eikä rusinoita. Laatikkoon laitettava siirappi oli keitetty porkkanoista. Keuhkoista tehtiin keuhkomuhennosta, josta osa jätettiin kissoille jouluherkuksi. Sian pää ja sorkat puhdistettiin, sydän ja munuaiset liotettiin, jonka jälkeen ne keitettiin syltyksi. Se pienittiin ja suolattiin pyttyihin aittaan, josta sitä haettiin niinkauan kun sitä riitti. Sian niskasta ja kielestä tehtiin hyytelöä. Kieli huuhdottiin ensin kylmässä vedessä ja sitten kuumassa vedessä. Sitten se kaavittiin, keitettiin ja nyljettiin. Lihaliemi kuumennettiin ja liivatelehdet siihen. Munuaissiivuja laitettiin vuoan pohjalle ja sitten paloitellut lihat. Viimeksi kaadettiin haalea liemi päälle ja vietiin se kylmään hyytymään. Lihat paloiteltiin tiinuun, johon kaadettiin kylmä, keitetty suolavesi peitoksi. Tämä sama suolavesi poistettiin ja keitettiin kolmena peräkkäisenä päivänä, samalla vaahto kuorittiin pois. Pakastimiahan ei ollut siihen aikaan. Lipeän kanssa keitettiin saippuaksi kaikki mitä ei ravinnoksi käytetty, osa suolista, maha, korvat, häntä ja ihra. Parempi rasva sulatettiin paistinrasvaksi. Koska mitään ei hukattu, virtsarakkokin puhallettiin täyteen ilmaa ja siitä sai pikkuveli potkupallon. Siihen aikaan siat nyljettiin ja siannahka parkittiin. Siitä teetettiin saappaita, jotka olivat vähän kankeita, eivätkä oikein pitäneet vettäkään. Siannahan paksummat kohdat käytettiin hevosvaljaiden korjaamiseen. Sianluut kerättiin ja jauhettiin luumyllyssä, joka sai voimansa hevoskierroksesta, jossa hevonen ja kuski kiertävät ympyrää. Nämä luujauhot syötettiin kanoilla. Oli tapana, että kesätöissä olleet naapurit saivat vähäisen lämpimäispalan sianlihaa. Se leikattiin siitä kohdasta, jossa silava oli paksuinta, eli lähes kymmenen sentin paksuista. Aune Sippola [kuva

15 Valaisimet Savupirttiin saatiin päivänvaloa avoimesta ovesta tai pienestä sivuseinän luukusta, kun sen juoksukansi vedettiin auki; pakkaspäivänä oli luukun läheisyydessä mahdollisuus tehdä käsityötäkin. Alkukantaisin valonlähde oli lieden tuli. Kainuun taloissa perattiin piisivalolla yhteisvoimin suuret muikkusaaliit (Kortesalmi 1969). Kun esim.eteläpojalaisen tuvan avotakkaan sytytettiin pystyyn ladotuista koivuhaloista pystyvalkea tai siinä poltettiin kydönperkuussa nousseita pihkaisia juurakoita, niin valoa riitti takan seinämien rajaamassa sektorissa koko huoneeseen. K.A.Bäckman kertoo Jalasjärveltä 1852: - Takkaan viritettiin täällä hämärän tullessa valkea, joka palaa yhtä kyytiä makuulle menoon asti valaisten huoneen ja palvellen työskenteleviä kynttilän ja päreen sijasta, joita ei laisinkaan käytetä tai käytetään vain säästeliäästi. Kuvaus sopisi merkillisen täsmällisesti 1500-luvun Turkuun, jonka porvaristaloissakin niin ikään koko perhekunta kokoontui iltasella takkavalkean lämpöön ja valoon työskentelemään sekä odottelemaan illallisen valmistumista. Aivan samoin kuin pohjalaistaloissa sytytettiin turkulaiskodeissa vielä toistasataa vuotta sitten takkavalkean hiivuttua päre tai kynttilä (Ruuth IV 1923). - Tulen kohenteluun käytetty hiilihanko ilmaantui harvinaisena esineenä talonpoikaisiin perukirjoihin vasta 1700-luvun lopulla (Laurikkala 1961). Varsinaisista valaisimista alkukantaisimpia on eri puolilla maailmaa tunnettu rasvalamppu, johon tarvittiin vain pieni kupponen, siihen jonkinlainen sydän sekä polttoainetta. On luonteenomaista, että esim.norjan rantaseuduilla, missä valaanrasvaa on ollut yltäkylläisesti saatavilla, rasvalamppu on ikivanha. Skandinavian kielissä lyse (vrt.belysning) tarkoittaakin traania. Yhtä luonnollista on, että eskimoiden lumimajan elämä keskittyi traanilampun ympärille. Ahvenanmaalaiset ovat vastaavasti käyttäneet valaistustarkoituksiin siian rasvaa. Vironlahden rannikolla ja saaristossa oli toistasataa vuotta sitten niin ikään tavallinen valaisin kalanrasvalamppu, joka sytytettiin pystytulen "häihketessä" (Raussi 1966). - Jo keskiajalta tunnetussa meikäläisessä naurislampussa, jota vielä 1700-luvulla yleisesti poltettiin mm.maamme pappiloissa, oli säiliönä onteloitu nauris ja sydämenä pellavainen punos. Polttoaineena voitiin sellaisessa käyttää hamppu- eli liinaöljyä. Varsinaissuomalainen nimi oli luntu (ruots.lunta). Vuonna 1918 vallinneen pulakauden aikana jouduttiin joltisenkin yleisesti turvautumaan vanhaan valaisuvälineeseen päreeseen, jota kylläkin oli siihen asti jatkuvasti käytetty tilapäisvalaisimena. Päre oli runsaan kyynärän mittainen, suorasyisestä männynsäleestä kiskottu ohut suikala, jollainen vielä tunnetaan pärekopan aineksena. Päre voitiin pistää joko seinänrakoon, uuninkylkeen, irralliseen pärepihtiin tai sitä voitiin pitää kädessä. Ulkosalla liikuttaessa tuli paloi tuulessakin suurena tollona, kun palamassa oli useita vierettäisiä päreitä tai kolmesta päreestä tekaistu torvi. Päresoiton kera liikuttiin Keski-Suomessa vielä noin kolme miespolvea sitten pihan poikki navettaan, talliin, saunaan ja heinälatoonkin suomalainen kansankulttuuri Jos oli tartuttava käsin johonkin, voitiin palava päre ottaa hampaisiin. On kuvaavaa, että kreikasta peräisin oleva lamppu-sana on alkuaan tarkoittanut soihtua. Rautaisia pärepihtejä on säilynyt jo keskiajalta. Varsinais-Suomessa se oli nimeltään seikko. Savossa ja Karjalassa rahko, Raja-Karjalassa tsikka. Vaihtelevista tyypeistä yksinkertaisin on ruodollinen, seinään tai uuninkylkeen kiinteästi sovitettu pihti, jonka leukoihin päre pistettiin. Lapualla sellainen kiinnitettiin takan tantarissa pyörivään renkaaseen. Pärepihtejä oli myös jalallisia, joko matalia pöydällä pidettäviä tai korkeita lattialla seisovia. Viimeksi mainittuja oli pärerenki eli kasakka, jonka pystytankoa voitiin tarpeen mukaan nostaa tai laskea. Kipinät ja karstat tipahtelivat lattialle asetettuun karsilaatikkoon. Varsinais-Suomessa ja Etelä- Pohjanmaalla oli palkollisen pihtiviikollaan muiden sisäaskareiden ohella pidettävä huolta myös pärepihdistä. Tarkkuutta vaativissa töissä sai eläkevaari tai joku pienistä lapsista pidellä pärettä ja siirrellä valoa tarpeen mukaan. Valkeannäyttäjän tehtävä oli epäkiitollinen "tullukka tulenpitäjälle", toteaa karjalainen sanomus. Tanskassa ei ole pärepihtejä säilynyt, mutta sikäläinen sananlasku muistuttaa: "Pärevalkea ja herrojen suosio eivät kestä kauan" (Salomies 1942). Puhteiden aikana pirttiin saattoi kertyä niin runsaasti savua, ettei sen läpi voinut huoneen perältä tuntea ovensuuhun tullutta vierasta, ja savu mustasi vähitellen kurkihirret, parrut ja katon.

16 Päreiden kiskonta eli repiminen oli miesten tavallisia puhdetöitä. Parasta ainesta oli suolla tai suon reunassa kasvanut vähäpihkainen puu, joka ei palaessa savunnut. Kun säleet oli pärepölkystä lohkottu vuosirenkaiden suuntaisesti, puukkoa käytellen niistä alkoi mukavasti irrota ohuita liuskareita. Valmiit päreet sidottiin pintapäreellä tai olkisiteellä nippuihin eli kupoihin ja pantiin uunin päälle kuivumaan. Käyttöpäreet levitettiin uunin lähellä oleville päreorsille, missä niitä oli tarvetta myöten otettavissa - mikäli oli: miehet moittivat näisväkeä päreitten tuhlaamisesta, naiset miehiä päreitten loppumisesta (Raussi 1966). Kaupunkilaiset tietenkin tavallisesti ostivat pärekuponsa maalaisilta, mutta raahelaiset laivaveistämön työmiehet kiskoivat ne itse veistämöltä tuoduista suorista petäjänkappaleista (Paulaharju 1925). Erään laskelman mukaan tavallisessa talonpoikaistalossa tarvittiin 1800-luvun puolivälissä keinotekoista valaistusta yli 1300 tuntia vuodessa. Kun päreen palamisaika oli noin neljännestunti ja jos samanaikaisesti poltettiin neljää pärettä, kulutus oli siis yli pärettä vuodessa (Gronfelt 1921). Pärevalaistus oli siis huomattavan suuri metsien kuluttaja. Kuitenkin kun Turussa v.1847 pidetyn ensimmäisen suomalaisen maanviljelyskokouksen aikana vakavasti keskusteltiin pärevalaistuksen vaaroista ja haitoista, monet puheenvuoron käyttäjistä pitivät sitä maaseudun oloissa halvimpana ja edullisimpana valaistuskysymyksen ratkaisuna (Laurikkala 1961). Metsätalouden aika ei ollut vielä koittanut. [kuva] [maalaus: Tykö Sallinen: Pajamaisema. 1933, öljy ] JUURISTAAN SUKU TUNNETAAN KYRÖNJOKI -- olet nähnyt sä sukumme synnyn. / Olet nähnyt, kuinka esi-isämme asettuivat / asumaan rannoillesi, uomillesi. / Kuinka he aloittivat kaiken alusta. / Kuinka he raivasivat itselleen alueen, / johon voisivat talonsa rakentaa. / Kuinka he kuivasivat soita, kaatoivat metsää, / ja kaskesivat sitä, saadakseen peltoa, / jota he voisivat viljellä. / Kuinka sukumme miehet tekivät pitkiä / metsästys- ja kalastusmatkoja, / saadakseen perheelleen elannon. / Kuinka sukumme naiset raatoivat läpi / vuorokauden, pitääkseen perheestä huolta, / pitääkseen taloa pystyssä. // KYRÖNJOKI -- Olet nähnyt kun sukumme lapset / syntyivät, kasvoivat, varttuivat aikuisiksi, / ja jatkoivat edelleen sukua. / Olet nähnyt, kuinka sukumme syntyi muutamasta / pienestä sukujuuresta suureksi ja vahvaksi suvuksi, / sukupuuksi, / puuksi, jonka juuristo on levinnyt koko / Pohjankyrön alueelle. / Puuksi, joka on noussut maasta suurena, / paksuna, mahtavan korkeana runkona, / jonka latva kohoaa aina vain korkeammalle / ja korkeammalle. / Puuksi, jonka oksat ja lehdet ovat levittäytyneet / jo koko rakkaan isänmaamme alueelle. //

17 KYRÖNJOKI -- Olet nähnyt myös muita sukupuita. / Olet nähnyt niiden näyttävän kovasti / toistensa kaltaisilta. / Mutta kun oikein tarkkaan olet niitä katsonut, / olet huomannut niissä myös eroja. / Olet nähnyt pienempien puiden kuihtuvan, / jopa kokonaan kuolevan. / Olet nähnyt puita, jotka ovat yrittäneet / olla toinen toistaan kauniimpia, mahtavampia. / Olet kuitenkin kiinnittänyt huomiosi / erityisesti yhteen puuhun. / Puuhun, joka kasvaa tomerasti omalla paikallaan. / Puuhun, jonka juuret ovat tukevasti / ankkuroituneet Kyrönmaan maaperään. / Puuhun, joka kasvaa ylevänä, mutta ei ylpeänä, / sopusoinnussa muiden sukupuiden joukossa. / Tämä puu on meidän sukupuumme. / Tämä puu on Abraham Björklundin suvun sukupuu. // KYRÖNJOKI -- Olet nähnyt sukupuumme kasvavan, voimistuvan. / Olet nähnyt sen elinvoimaisuuden. / Olet nähnyt, kuinka sitä on sydänverellä / rakennettu, kasvatettu. / Kuinka sen juuret ovat Björklundin sepät / takoneet oman maakuntansa rautamalmista. / Kuinka Björklundin sepät ovat nämä juuret / karkaisseet sinun vuolaassa vedessäsi. / Kuinka Björklundin sepät ovat tehneet meille sukujuuret, / jollaiset jokainen suku haluaisi itselleen. / Ne eivät lahoa maassa, ne eivät ruostu vedessä, / niitä eivät ilman saasteet haurastuta. / Ne ovat puhdasta jalometallia, / ne ovat puhdasta terästä. / Niiden juurten sydän on puhdasta kultaa. // KYRÖNJOKI -- Olet nähnyt, kuinka tämä puu on saanut / suuren määrän mahtavan vahvoja oksia. / Olet nähnyt, kuinka yhdelle oksalle ovat / asettuneet Vallimäet, toiselle Kriikut / ja Ruokakivet kolmannelle. / Oman oksansa ovat saaneet myöskin Karhut, / Mäki-Luomat ja Pakat. / Olet nähnyt tässä puussa myös oksat, / joille ovat Wiemerö-Pollarit, Tummungit, / Nummelin-Välmät ja Kleemolat asettuneet. / Olet nähnyt näiden oksien sijoittuneen puuhun siten, / että jokaiselle oksalle jäisi riittävästi elintilaa. / Olet nähnyt, kuinka nämä oksat ovat eläneet rinta-rinnan, / sukulaisina, naapureina, ystävinä, / toinen toistaan auttaen, arvostaen, kunnioittaen. / Olet nähnyt tässä puussa kymmenen vahvaa oksaa, / joilla ei ole keskinäisiä riitoja, / ei kaunaa, ei kateutta. // KYRÖNJOKI -- Olet nähnyt, kuinka me Abraham Björklundin / jälkeläiset laskeudumme alas omasta sukupuustamme, / omille sukujuurillemme, / osoittamaan kunnioitusta esi-isillemme, / tutustumaan lähemmin toisiimme, /

18 lujittamaan sukulaisuussuhteitamme. / Olet nähnyt onnellisuuden kaikkien meidän kasvoilta. / Sukulaisten ja ystävien keskuudessa / on kaikkien hyvä ja turvallista olla. / Olet nähnyt, kuinka me nousimme takaisin sukupuuhumme, / kukin omalle oksalleen, tuntien suurta yhteenkuuluvaisuutta. / Olet katsellut puutamme useasta eri kulmasta, / ja katsoitpa puutamme mistä tahansa, / niin se näyttää joka suunnasta yhtä kauniilta. / -- Olet nähnyt kaiken tämän - sä KYRÖNJOKI. /// Aapramin tupaehtoo Kriikkulan myllyssä Pohjankyrö Lähes 50 Abraham Björklundin sukuseuralaista kokoontui viettämään yhteistä tupailtaa Kriikkulan Myllyntupaan. Sukulaiset vastaanotettiin tarjoamalla jouluglögit, jonka kyytipojaksi soitteli Johanna Tuurinkoski jouluisia säveliä. Suvun oltermanni Ossi Pollari toivotti ystävät tervetulleiksi ja muistutti, että tällaisia yhteisiä illanviettoja on syytä pitää yhteishengen ylläpitämiseksi. Juttua oli tulevasta toiminnasta: Aapramin pajassa jatketaan suvun perinteitä pitämällä seppäkursseja, samoin olki- ja savikäsityöperinnettä ylläpidetään. Tärkein yhteistapahtuma on elokuussa pidettävät, suurta suosiota saavuttaneet, Aapramin Kisat. Sukuneuvoston jäsenet Aulis Latvala ja Matti Lehtiö täyttivät lähiaikoina pyöreitä vuosia. Kehumisen lisäksi heitä muistettiin EP:n historiateoksella ja sihteeri Eila Kuivisen leipomalla maukkaalla kakulla. Olavi Tuurinkoski esitti yksinlaulua. Häntä säesti miniä Johanna. Välillä laulettiin moniäänisesti joululauluja. Oltermanni paneutui historiaan kertomalla vapaamuotoisesti Paul Pålsonista, joka oli tullut Ruotsin maalta rakentamaan Orisbergin kartanoa1600-luvun lopussa. Lehtiö oli monin paikoin toista mieltä! Yleisöönkin pantiin vipinää tietokilpailulla. Se koostui jo lähes unohdetuista vanhankansan sanoista: astalo, avisjooni, hahlo, hakkuri, hallain, hanikka, harikko, hehko, karsi ja hilpari. Tulokset: 1) Luomat; Maire ja Risto Luoma 9p; 2) Valioneloset: Matti ja tytär Lehtiö, Raija Karhu, Pia Widell 8p; 3) Heikki Tuurinkoski, Erkki Kriikku 8p. Muut paremmuusjärjestyksessä: 3) Risto Punkari, 4) Yläseinäjokiset, 5) Arvaajat; 6) Essismi; 7) Hirvelät; 8) Killiset ja Kukilat; 9) Oo ja ii; 10) Karhut; 11) Alanko; 12) Komulaiset; 13) Karhut ja Rantala; 14) Mäen porukka. Kysyttiin myös nimeä näille tupailloille ja tässä ehdotuksia: Aaprahamin tuokiot, Joulun rääppiäiset, Aaprahamin pippalot, Myllyn möykkärit, Ruukin sepän kekkerit, Aapramin viattomat, Tarinamylly, Myllyn tryskööt, Aapramin [...?], Myllyn menot, Julmetun juhulat, Myllytuvan porinatuokio, Tikkukinkerit, Seppämestarin kinkerit, Knuuttiillanvietto, Takojaiset. Risto Killinen oli kyllästynyt oltermannin alituisiin ruikutuksiin vähäisistä pajakaluista ja lahjoitti oikein Billnäsin käyttökelpoisen pajavasaran. Kiitettiin ja taputettiin! Oltermanni lausui loppukommentit, jotka sitten sihteeri painokkaasti vahvisti. Tilaisuus oli hintansa väärtti! Oltermanni

19 [kuva] AAPRAMIN TUPAILTA JOULUN VÄLIPÄIVINÄ Matti Lehtiö: "Seppä syntyessään" HAMARI- JA NIPPUSEPÄT Ruukin sepät muodostivat kaksi tehtäviltään toisistaan poikkeavaa hamariseppien ja nippuseppien ammattikuntaa. Hamariseppien tehtävänä oli saattaa masuunista saatu hauras ja takomiskelvoton raaka- eli takkirauta muokkauskelpoiseksi. Syy raakaraudan takomiskelvottomuuteen oli sen sisältämä korkea hiilipitoisuus sekä siinä olevat epäpuhtaudet. Raakarauta saatiin takomiskelpoiseksi mellottamalla, mikä tarkoittaa raakaraudassa olevan hiilipitoisuuden alentamista ja kuona-aineiden poistamista keittämällä sulaa rautaa ahjossa n.1600:n asteen lämpötilassa. tällöin hiili poistuu palamiskaasujen mukana ja kuona-aineet, jotka ovat rautaa keveämpiä, kerääntyvät rautasulan pinnalle, josta ne voidaan poistaa. Mellotettua rautaa muokattiin edelleen n.300 kiloa painavan, vesivoimalla toimivan väkivasaran avulla ja useiden perättäisten lämpökäsittelyjen ja työstövaiheiden avulla siitä lopulta valmistettiin määrämittaista, poikkileikkaukseltaan neliömäistä kankirautaa tai litteätä vannerautaa. Nippuseppien ammattikunnan, johon Abraham ja Israel Björklundkin kuuluivat, tehtävänä oli vuorostaan valmistaa hamariseppien tuottamista kankirauta-aihioista varsinaisia rautataostuotteita, joita olivat pääasiassa naulat ja erilaiset pultit, mutta myöskin kirveet, kuokat ja viikatteet. Taitavana teräraudan karkaisijana tunnetulla nippusepällä oli sekä ammattipiireissä että käyttäjien keskuudessa arvostettu maine. Nippuseppien ammattinimitys johtui siitä, että taostuotteita valmistettiin että markkinoitiin nipuittain. Kätevä seppä saattoi päivässä keritä takomaan ja päittämään n.4000 naulaa. Nippuseppien pajan eli hamarin tärkeimmät laitteet olivat ahjo, palkeet ja väkivasara. Raudan kuumentamiseen ahjossa tarvittavan ilman puhallus saatiin aikaan vesivoimalla toimivan, vuorotahtiin työskentelevän paljeparin avulla, joka teki mahdolliseksi jatkuvan puhalluksen. Myöskin väkivasara sai voimansa veden virtauksen voimalla toimivasta vesirattaasta. Sen avulla vasara nousi yläasentoonsa, josta se omalla painollaan putosi alas. Vasaran lyöntivoimaa ja nopeutta tehostettiin lisäksi erikoisella ponsirakennelmalla, joka jousen tavoin jännitti väkivasaran sen ylösnostoliikkeen aikana, laukaisten sen vapaaksi vasaran putoamisen alkaessa. Ossi Polari: KOULUKIUSAAMISTA Ei, en tarkoita oppilaiden keskinäistä kiusaamista, vaan sitä että opettajat kiusasivat meitä. Oikeastaan otsakkeena pitäisi olla "Ympärikorvia ja tukkapöllyä", mutta olkoon nyt noin. Sen aikaisen kansakoulun kurinpidossa oli piirteitä, jotka ei nykyaikana tulisi kysymykseenkään. Ne aiheuttaisivat heti metelin raakalaismaisesta kurinpidosta ja toisivat opettajalle ankarat nuhteet - hyvä kun saisi virkansa pitää. Rankaisukeinoja oli monenlaisia, joista useimmat tuottivat kipua tai häpeää, useimmiten molempia. Kaikkein tavallisin rankaisumuoto oli nurkassa seisottaminen ja hävettihän se, jos nyt sitten joitakuita hävetti mikään. Eniten harmitti, että jotakin koulurikkuria pidettiin nurkassa vain sen takia, että se olisi ollut muuten niin tyhjän näköinen. Joskus vilahti mieleen, että lellivauvat pääsivät kuin koirat veräjästä ja häirikköjä seisotettiin siellä varmuuden vuoksi. Työläisten kakaroita sai hutkia mielin määrin ilman jälkipuheita, mutta porvareitten lapsien virheitä

20 katsottiin läpi sormien. Vanhemmillamme oli isiltä peritty päähänpinttymä, että kyllä opettaja tietää, eikä siinä selittelyt auttaneet. Paha sanoa, mutta miesopettajien kurinpidon jälkeen olivat seuraavina listassa vanhapiikaopettajat, jotka kyllä yleensä tyytyivät mekastamaan. Tukkapöllyä sentään annettiin niin, että päätä ja mieltä karvasteli vielä seuraavanakin päivänä. Kurinpitäjillä, siis niillä opettajilla, oli hyvinkin erilaisia tapoja saada juntteja järjestykseen. Aina ne olivat poikia. Siihen aikaan oli varsinkin tyttöjä kasvatettu herran nuhteessa. Ei siinä korvatillikoita tarvittu. Herman Maunula oli oikein vanhanajan kansankynttilä, jonka mielestä oppi meni parhaiten perille viivoittimella ja karttakepillä. Sormet pulpetille! Napakka isku kynsille sai kovapäisimmänkin tajuamaan, ettei 4 x 4 suinkaan ollut 12 vaan peräti 16. Ja Jaakobin poikien isän nimi oli tosiaankin Jaakob eikä Isaskar. Oiva-veli, joka aloitti kiertokoulussa vanhassa Marttilassa, ei oikein jaksanut syventyä kansalaistietoon, pureskeli joutessaan (lie ajatellut muuttohaukkaa Paukanevalla) paperinpalaa, pani sitten sen sormiensa väliin ja ampui sen kummemmin tarkoittamatta suoraan Hempan otsaan. Seurauksena olivat turvonneet sormet pari päivää ja toinen korva puolikuuro korvapuustin jälkeen. Opettaja Eero Liede oli ihan asiallinen opettaja, mutta joutui hänkin meitä juntteja rankaisemaan. Sk-upseeri kun oli, pani seisomaan tiukassa asennossa kädet sivulle nostettuna. Ja jos kannatteli käsiään naapurin kanssa tai muuten pinnasi, pani hän kirjan painoksi. Lie ollut jotakin painavampaakin luettavaa. Eihän siinä kukaan jaksanut, mutta pääasia lienee ollutkin, että tuli toteutettua huoneentaulun sanat: "Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee". Kovakouraisin kurinpitäjä oli Mikko Koivusalo. Iso mies ja otteet sen mukaisia. Luunapit olivat kuin vasaran iskut ja ketjun päässä oleva avainnippu teki enemmän kuin kipeää varsinkin, kun se heitettiin voimalla ja tarkkuudella lurjuksen visaiseen kalloon. Koulun pihassa oli kivien heittely kielletty, mutta sitä minä vilkas kloppi en kauaakaan muistellut. Äkkiä tunsin kauluksessani ison kouran ja kiristävän otteen. Ei tarvinnut arvuutella, kuka takanani oli. "Mikki" roikutti minua suorin käsin yläkerran eteiseen oppimaan käytöstapoja ja kunnioittamaan sääntöjä. Onnettomuudekseni pudotin lakkini ja ja kun kumarruin ottamaan sitä, sain tukevan potkun persuksiini. Tunti seisomista ja kivien nakkelu loppui siihen. Vähemmän rasittavaa oli jälki-istunnossa: kädet pulpetilla ristissä ja hiljaa. Ja jos joku liikkui tai pulisi, seurasi aina kymmenen minuuttia lisää... Usein se saattoi olla koko luokan yhteinen harrastus, jossa viattomatkin joutuivat kärsimään. Muuten koko kansakouluaikani kuulin samaa juttua. Hempalla on jo kaksi varoitusta oikein kouluhallituksen taholta ja kun tulee kolmas, saa Hemppa potkut. Hartaasti odotimme, mutta se toive ei koskaan toteutunut. Eila Kuivinen: Muistikuva Talvisodan alkamisesta Vaikka tämä muistelo esiintyy jo edellisen Jouluaviisin kirjoituksessani: Joulu 30-luvun vaiheilla, kirjoitan siitä vielä, koska juuri tämän vuoden marraskuussa tuli 60 vuotta Talvisodan alkamisesta. Kun sota alkoi, koulujen toiminta lakkasi ja näinollen joulujuhlat jäivät pitämättä. Jouluohjelmat oli ehditty harjoitella. Kävimme sisareni Pirkon, nykyään Kiviaho, kanssa Kuivilan alakoulua, Pirkko ensimmäisellä ja minä toisella luokalla. Opettajamme oli "Laura-opettaja" eli Laura Niemi myöhemmin Kiivinen, joka avioitui 50- vuotiaana ystävättärensä lesken kanssa.