PRIVANET GROUP OYJ HAKEE KAUPANKÄYNNIN KOHTEEKSI FIRST NORTH - MARKKINAPAIKALLE, KÄYNNISTÄÄ OSAKEANNIN JA JULKAISEE YHTIÖESITTEEN
|
|
- Kalevi Haavisto
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 YHTIÖTIEDOTE EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI EPÄSUORASTI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, AUSTRALIAAN, HONGKONGIIN, ETELÄ-AFRIKKAAN, SINGAPOREEN TAI JAPANIIN TAI MIHINKÄÄN MUUHUN VALTIOON, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKISTAMINEN OLISI LAINVASTAISTA. PRIVANET GROUP OYJ HAKEE KAUPANKÄYNNIN KOHTEEKSI FIRST NORTH - MARKKINAPAIKALLE, KÄYNNISTÄÄ OSAKEANNIN JA JULKAISEE YHTIÖESITTEEN Listaamattomien yritysten arvopaperien välittämiseen ja yritysten rahoitusjärjestelyihin erikoistuneen Privanet sijoituspalvelukonsernin emoyhtiö Privanet Group Oyj:n ( Privanet Group tai Yhtiö ) hallitus on päättänyt hakea Yhtiön osakkeiden listaamista Nasdaq Helsinki Oy:n ( Helsingin Pörssi ) ylläpitämälle First North Finland -markkinapaikalle. Yhtiö on myös jättänyt listaamista koskevan hakemuksen Helsingin Pörssille. Samassa yhteydessä Yhtiön hallitus on päättänyt yhtiökokouksen antaman valtuutuksen perusteella järjestää yleisölle Suomessa ja institutionaalisille sijoittajille Suomessa ja kansainvälisesti suunnatun osakeannin ( Listautumisanti ). Listautumisannissa tarjotaan merkittäväksi enintään uutta osaketta osakekohtaiseen merkintähintaan 4,30 euroa. Listautumisannissa tarjottavien osakkeiden merkintäaika alkaa klo 9.30 ja päättyy arviolta klo Privanet Groupin kasvustrategiassa keskeisellä sijalla ovat konsernin jakeluorganisaation kasvattaminen ja yhtiön aktiivinen osallistuminen ja investoinnit toimialan digitalisoitumiseen. Listautumisannin ja First North -listautumisen ensisijaisena tavoitteena on vahvistaa Yhtiön omaa pääomaa ja rahoittaa strategian mukaista kasvua ja liiketoiminnan laajentamista. Lisäksi Privanet Group arvioi aktiivisesti mahdollisuuksia yrityskauppoihin ja -järjestelyihin omalla toimialallaan. Listautumisannin tarkoituksena on myös laajentaa merkittävästi Yhtiön omistajapohjaa suomalaisten yksityissijoittajien ja instituutioiden keskuudessa. Olemme onnistuneet luomaan varteenotettavan vaihtoehdon perinteiselle finanssimarkkinalle ja haluamme kehittää jälkimarkkinapaikkaa monipuolisesti jatkossakin. Laaja myyntiverkostomme yhdistettynä digitaalisiin palveluihimme on saanut hyvän vastaanoton markkinoilla. Listautumisanti antaa meille erinomaisen mahdollisuuden kehittää entistä parempia palveluita suomalaisille yrityksille ja sijoittajille., kertoo Privanet Groupin toimitusjohtaja Matti Heiskala. Uskomme, että trendi sijoittaa suoraan kotimaisiin yrityksiin tulee yhdessä alan digitalisoitumisen kanssa olemaan suuri muutosvoima finanssialalla. Alan murroksen tuomat mahdollisuudet ja kasvava tarve vaihtoehtoisille rahoitusjärjestelyille ja sijoitusmuodoille tekevät Privanetistä kiinnostavan sijoituskohteen., sanoo Privanet Groupin hallituksen puheenjohtaja Roy Harju.
2 Tietoa Listautumisannista Listautumisannissa tarjottavien osakkeiden merkintäaika alkaa kello 9.30 ja päättyy arviolta kello Listautumisanti voidaan keskeyttää ylikysyntätilanteessa aikaisintaan Kaupankäynnin Privanet Groupin osakkeilla First North -markkinapaikalla arvioidaan alkavan Listautumisannin yhteydessä Privanet Groupin osake siirtyy Privanet Securities Oy:n ylläpitämältä kauppapaikalta Helsingin Pörssin ylläpitämälle First North Finland - markkinapaikalle. Yhtiön osakkeet kuuluvat arvo-osuusjärjestelmään ja Listautumisannissa tarjottavat osakkeet tullaan laskemaan liikkeeseen arvo-osuusjärjestelmässä listautumisen yhteydessä. Tämän johdosta merkintäsitoumuksen tekijällä on oltava suomalaisessa tai Suomessa toimivassa tilinhoitajaksi nimetyssä yhteisössä arvo-osuustili, jonka tiedot on ilmoitettava merkintäsitoumusta annettaessa. Annin merkintäpaikkana toimivat liitteenä (Liite 1) olevissa Listautumisannin ehdoissa tarkemmin kuvatulla tavalla Yhtiön toimipisteet Helsingissä, Turussa, Tampereella, Forssassa, Lahdessa, Mikkelissä, Jyväskylässä, Vaasassa, Ylivieskassa ja Oulussa sekä sähköinen merkintäpaikka AROUND osoitteessa Privanet Group on laatinut Listautumisantia ja suunniteltua First North -listautumista koskevan First North Nordic -sääntöjen mukaisen yhtiöesitteen. Esite on saatavilla Yhtiön edellä mainituissa toimipisteissä sekä sähköisesti merkintäpaikasta osoitteessa ja Yhtiön verkkosivustolla osoitteessa Listautumisannista ei julkaista direktiivin 2003/71/EY mukaista Finanssivalvonnan hyväksymää esitettä arvopaperimarkkinalain ( /746) 4 luvun 3 :n nojalla. Listautumisannin ehdot lyhyesti Listautumisannin ehdot kokonaisuudessaan sisältyvät Privanet Groupin julkaisemaan yhtiöesitteeseen ja ovat tämän tiedotteen liitteenä (Liite 1). Listautumisannissa tarjottavien osakkeiden merkintäaika alkaa kello 9.30 ja päättyy arviolta kello Uusia osakkeita tarjotaan merkittäväksi yhteensä enintään kappaletta osakekohtaiseen merkintähintaan 4,30 euroa. Privanet Group Oyj:n liikkeeseen laskettujen osakkeiden määrä nousee Listautumisannin myötä korkeintaan osakkeeseen, mikäli Listautumisanti merkitään täysimääräisesti. Listautumisannissa tarjottavien osakkeiden enimmäismäärä vastaa 9,23 prosenttia Yhtiön osakkeista Listautumisannin jälkeen, mikäli Listautumisanti merkitään täysimääräisesti. Mikäli Yhtiön nykyiset osakkeenomistajat eivät merkitse Listautumisannissa tarjottavia osakkeita, nykyisten osakkeenomistajien omistus laimenee 90,77 prosenttiin olettaen, että Listautumisanti merkitään täysimääräisesti. Mikäli kaikki tarjottavat osakkeet merkitään yllä mainituin ehdoin, Privanet Group saa Listautumisannista noin 4,99 miljoonan euron tuotot ennen First North -listautumiseen ja Listautumisantiin liittyvien palkkioiden ja kulujen vähentämistä.
3 Yhtiö ja sen Hyväksytty Neuvonantaja ovat sopineet, että Yhtiö ei ilman Hyväksytyn Neuvonantajan antamaa etukäteistä kirjallista lupaa laske liikkeeseen tai muutoin luovuta Yhtiön osakkeita tai muita Yhtiön osakkeiksi muunnettavia tai vaihdettavia arvopapereita osakkeiden ensimmäistä kaupankäyntipäivää First Northissa seuraavan 180 päivän aikana. Yhtiön suurimmat osakkeenomistajat (Finactu Oy, Pennin Hevonen Oy ja Iron M Oy) ja Yhtiön Hyväksytty Neuvonantaja ovat sopineet, etteivät mainitut osakkeenomistajat myy tai muutoin luovuta omistamiaan Yhtiön osakkeita tai muita Yhtiön osakkeiksi muunnettavia tai vaihdettavia arvopapereita ilman Yhtiön hallituksen ja hyväksytyn neuvonantajan etukäteen antamaa kirjallista suostumusta osakkeiden ensimmäistä kaupankäyntipäivää First Northissa seuraavan 180 päivän aikana. Yhtiön hallitus päättää menettelystä yli- ja alimerkintätilanteessa Listautumisannin ehtojen mukaisesti. Yhtiön hallitus voi ylimerkintätilanteessa päättää keskeyttää Listautumisannin aikaisintaan Mahdollinen merkintäajan keskeytys julkistetaan yhtiötiedotteella. Kaupankäynnin Yhtiön osakkeilla First North Finland -markkinapaikalla odotetaan alkavan arviolta Tärkeitä päivämääriä Yhtiöesite saatavilla Merkintäaika alkaa Merkintäaika voidaan keskeyttää aikaisintaan Merkintäaika päättyy Listautumisannin lopullinen tulos tiedotetaan (arviolta) Osakkeet kirjataan arvo-osuustileille (arviolta) Kaupankäynti osakkeilla First Northissa alkaa (arviolta) Markkinatakaussopimus Yhtiö on tehnyt sopimuksen S-Pankki Oy:n kanssa Yhtiön listattujen osakkeiden markkinatakauksesta, jonka tarkoituksena on edistää Yhtiön osakkeen likviditeettiä ja pienentää Yhtiön listattujen osakkeiden osto- ja myyntitarjousten eroa. Sopimus on voimassa kuusi kuukautta alkaen, minkä jälkeen sopimus voidaan irtisanoa yhden kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen. Yhtiön neuvonantajat Yhtiön First North Finland -sääntöjen mukaisena Hyväksyttynä Neuvonantajana sekä taloudellisena neuvonantajana toimii RSM Finland Finance Oy. Fondia Oy toimii Yhtiön oikeudellisena neuvonantajana. Lisätietoja Privanet Group Oyj Matti Heiskala, toimitusjohtaja matti.heiskala@privanet.fi Roy Harju, hallituksen puheenjohtaja roy.harju@privanet.fi
4 Privanet Group lyhyesti Privanet Group Oyj on suomalainen sijoituspalvelukonsernin emoyhtiö, johon kuuluvat Privanet Capital Markets Oy, joka keskittyy pääomajärjestelyihin sekä Privanet Securities Oy, joka ylläpitää Suomen ainoaa listaamattomien yritysten arvopapereiden kauppapaikkaa. Privanet Groupin toiminnan tarkoituksena on saattaa yhteen suomalaiset rahoitusta tarvitsevat yritykset ja sijoittajat. Privanet Group -konserni palvelee yli asiakasta ympäri Suomea ja sillä on paikallistoimistoja kymmenellä paikkakunnalla. Yhtiön asiakkaita ovat yksityishenkilöt, yhteisöt sekä institutionaaliset sijoittajat. Vuonna 2015 konsernin liikevaihto eli sijoituspalvelutoiminnasta saadut tuotot olivat 8,4 miljoonaa euroa ja liikevaihto kasvoi 41,9 prosenttia vuoden 2014 tilikauteen verrattuna. HUOMAUTUS Tämän tiedotteen sisältämän tiedon levittäminen tiettyihin maihin, kuten Australiaan, Etelä-Afrikkaan, Kanadaan, Japaniin, Uuteen-Seelantiin ja Yhdysvaltoihin on lakisääteisesti rajoitettu eikä tiedotteen sisältämää tietoa saa levittää näihin maihin. Listautumisannissa tarjottavia osakkeita ei tarjota tai myydä näissä maissa asuville henkilöille eikä muille sijoittajille, joille tarjouksen tekeminen on paikallisen lainsäädännön tai määräysten vastainen. Tarjottavia osakkeita ei tarjota tai myydä suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa tai Yhdysvaltoihin eikä listautumisannissa tarjottavia osakkeita ole rekisteröity eikä niitä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain tai minkään Yhdysvaltain osavaltion arvopaperilakien mukaisesti, eikä niitä saa siten tarjota tai myydä suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa tai Yhdysvaltoihin ilman Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimuksista säädettyä poikkeusta ja soveltuvia Yhdysvaltain osavaltioiden arvopaperilakeja noudattaen. Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, käyttämiselle ja/tai myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö ja RSM Finland Finance Oy eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan. Tätä tiedotetta ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä tiedote viittaa, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan tai levittämään First North Nordic -sääntöjen mukaiseen yhtiöesitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen. Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. First North Nordic -sääntöjen mukainen yhtiöesite on saatavilla yhtiön verkkosivuilla sekä painettuna Privanet Group Oyj:n toimipisteissä Helsingissä, Turussa, Tampereella, Forssassa, Lahdessa, Mikkelissä, Jyväskylässä, Vaasassa, Ylivieskassa ja Oulussa. Listautumisannista ei julkaista Esitedirektiivin mukaista Finanssivalvonnan hyväksymää esitettä. Missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (kukin "Relevantti jäsenvaltio"), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkistamista Relevantissa jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa jäsenvaltioissa ainoastaan (a) Esitedirektiivissä määritellyille kokeneiksi sijoittajiksi lukeutuville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esitedirektiivin 3(2) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu "tarjota arvopapereita yleisölle" tarkoittaa viestimistä millä tahansa tavalla ja antamalla riittävästi tietoa tarjouksen ehdoista ja tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja pystyy päättämään arvopapereiden käyttämisestä, ostamisesta tai merkitsemisestä, kuten ilmaisu voi vaihdella jäsenvaltiossa tehtyjen täytäntöönpanotoimenpiteiden seurauksena. Ilmaisu "Esitedirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu täytäntöön Relevantissa jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa jäsenvaltiossa, ja ilmaisu "2010 Muutosdirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU. Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Ison-Britannian ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalveluja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen
5 ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii) Määräyksen 49(2) mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "relevantit henkilöt"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön. LIITE 1: FIRST NORTH -LISTAUTUMISANNIN EHDOT Yleiskuvaus FIRST NORTH LISTAUTUMISANNIN EHDOT Privanet Group Oyj ( Yhtiö ) tarjoaa enintään Yhtiön uutta osaketta ( Tarjottavat Osakkeet ) merkittäväksi yksityishenkilöille ja yhteisöille ( Yleisösijoittaja ) Suomessa sekä institutionaalisille sijoittajille ( Institutionaalinen Sijoittaja ) Suomessa ja kansainvälisesti ( Listautumisanti ). Mikäli Listautumisanti merkitään täyteen, nousee Yhtiön osakkeiden määrä kappaleeseen. Tarjottavien Osakkeiden enimmäismäärä vastaa noin 9,23 prosenttia Yhtiön kaikista osakkeista Listautumisannin jälkeen edellyttäen, että Listautumisanti merkitään täysimääräisesti. Yhtiön osakkeet on liitetty arvo-osuusjärjestelmään alkaen ja niiden ISIN-koodi on FI Arvo-osuusjärjestelmää ylläpitää Euroclear Finland Oy. Tarjottavat Osakkeet ovat arvo-osuusmuotoisia ja euromääräisiä Yhtiön uusia osakkeita. Ennen Listautumisantia Yhtiön osakkeet eivät ole olleet kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla tai monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä. Ennen Listautumisantia Yhtiön osakkeella on käyty kauppaa Privanet Securities Oy:n ylläpitämällä kauppapaikalla. Yhtiön osake tulee poistumaan kauppapaikalta Yhtiön Hyväksyttynä Neuvonantajana toimii RSM Finland Finance Oy. Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus ja hallituksen Listautumisantia koskeva päätös Yhtiön varsinainen yhtiökokous valtuutti Yhtiön hallituksen päättämään yhdestä tai useammasta osakeannista. Valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään osaketta. Osakeannit voivat tapahtua osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti), mukaan lukien osakkeiden tarjoaminen yleisölle Yhtiön listautumisen toteuttamisen yhteydessä. Hallitus valtuutettiin päättämään kaikista osakeantien ehdoista valtuutuksen puitteissa. Yhtiön hallitus päätti varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen perusteella Listautumisannista, jossa Yhtiö tarjoaa yhteensä enintään Tarjottavaa Osaketta osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen yksityishenkilöiden ja yhteisöjen merkittäväksi Suomessa sekä suomalaisten ja kansainvälisten institutionaalisten sijoittajien merkittäväksi tässä esitettyjen ehtojen mukaisesti. Listautumisannin tarkoituksena on vahvistaa edelleen Yhtiön omaa pääomaa ja rahoittaa strategian mukaista kasvua ja liiketoiminnan laajentamista. Listautumisannissa kerättävät varat mahdollistavat myös Yhtiön pääomarakenteen vahvistamisen. Tämän lisäksi Listautumisannilla kasvatetaan merkittävästi osakkeenomistajien lukumäärää ja siten luodaan pohjaa Yhtiön osakkeen likviditeetin tehokkaalle muodostukselle ja yleisön kiinnostukselle Yhtiön osakkeisiin. Listautuminen First North-markkinapaikalle mahdollistaa myös tehokkaamman osakesidonnaisen palkitsemisen henkilöstölle ja avainhenkilöille. Listattu osake toimii myös maksuvälineenä mahdollisissa yrityskaupoissa tai -järjestelyissä. Edellä mainittujen syiden johdosta osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamiselle on Yhtiön kannalta osakeyhtiölain 9 luvun 4 :n 1 momentin tarkoittama painava taloudellinen syy. Hyväksytyistä Tarjottavien Osakkeiden merkinnästä Yhtiölle suoritettu maksu merkitään kokonaisuudessaan Yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Tämän johdosta Yhtiön osakepääomaa ei koroteta Listautumisannin yhteydessä. Listautumisannin seurauksena Yhtiön osakkeiden lukumäärä voi nousta enintään osakkeeseen.
6 Osallistumisoikeus Tarjottavat Osakkeet tarjotaan osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen Yleisösijoittajien merkittäväksi Suomessa sekä Institutionaalisten Sijoittajien merkittäväksi Suomessa ja kansainvälisesti. Listautumisantiin voivat osallistua Yleisösijoittajat, joiden pysyvä osoite tai kotipaikka on Suomessa ja jotka antavat merkintäsitoumuksensa Suomessa. Institutionaalisella Sijoittajalla tarkoitetaan vähintään Tarjottavan Osakkeen merkintäsitoumuksen antanutta sijoittajaa, ei kuitenkaan luonnollista henkilöä tai kuolinpesää[, ja jonka pysyvä osoite tai kotipaikka on ETA-alueella tai Sveitsissä ja jotka tekevät merkintänsä Suomessa. Lisäksi Listautumisantiin voivat osallistua sijoittajat ETA-alueella, jos tarjoamiseen soveltuu jokin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/71EY (muutoksineen) ( Esitedirektiivi ) poikkeuksista ja kyseinen poikkeus on pantu täytäntöön kyseisessä ETA-jäsenvaltiossa. Lisäksi Tarjottavia Osakkeita voidaan tarjota tietyille sijoittajille Sveitsissä. Eräiden maiden säännökset saattavat asettaa rajoituksia Listautumisantiin osallistumiselle. Tarjottavia Osakkeita ei ole rekisteröity eikä niitä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain mukaisesti, eikä niitä saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa. Lisätietoja Tarjottavien Osakkeiden tarjoamista koskevista rajoituksista on esitetty Yhtiöesitteen kohdassa Tärkeitä tietoja Yhtiöesitteestä. Yhtiön hallituksella on oikeus hylätä minkä tahansa Tarjottavien Osakkeiden merkintä, jonka Yhtiön hallitus katsoo olevan lain, säännöksen tai määräyksen taikka Listautumisannin ehtojen vastainen. Merkintäsitoumuksen vähimmäismäärä Listautumisantiin osallistuvien Yleisösijoittajien merkintäsitoumuksen tulee koskea vähintään 100 Tarjottavaa Osaketta. Institutionaalisen Sijoittajan merkintäsitoumuksen tulee käsittää vähintään Tarjottavaa Osaketta. Saman sijoittajan useammat merkintäsitoumukset yhdistetään yhdeksi merkintäsitoumukseksi. Merkintähinta Tarjottavien Osakkeiden merkintähinta on 4,30 euroa Tarjottavalta Osakkeelta ( Merkintähinta ). Yleisösijoittajien osalta merkintäsitoumuksen euromääräinen vähimmäiskoko on näin ollen 430,00 euroa ja Institutionaalisten Sijoittajien osalta ,00 euroa. Merkintähintaa määriteltäessä on otettu huomioon muun muassa vallitseva markkinatilanne, samalla toimialalla toimivien yritysten arvostuskertoimet sekä Yhtiön tulosodotukset. Merkintähinta vastaa Yhtiön hallituksen käsitystä Yhtiön osakkeiden käyvästä arvosta. Merkintähinta kirjataan Yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Merkintäaika Merkintäaika alkaa klo 9.30 ja päättyy klo Yhtiöön, sen kanssa samaan konserniin kuuluvaan yhtiöön työ-, palvelus- tai sidonnaisasiamiessuhteessa oleva taikka tällaisen henkilön Arvopaperimarkkinalain 12 luvun 4 :n mukaiseen lähipiiriin kuuluva luonnollinen tai juridinen henkilö voi merkitä Tarjottavia Osakkeita ainoastaan klo mennessä. Yhtiön hallituksella on oikeus keskeyttää Listautumisanti mahdollisessa ylikysyntätilanteessa. Listautumisantia ei voida keskeyttää pankkipäivän kuluessa, eli klo välisenä aikana. Listautumisanti voidaan keskeyttää aikaisintaan Mahdollinen merkintäajan keskeytys julkistetaan yhtiötiedotteella. Yhtiön hallituksella on oikeus pidentää Listautumisannin merkintäaikaa. Mahdollinen merkintäajan pidennys julkistetaan viimeistään merkintäajan päättyessä yhtiötiedotteella, josta ilmenee Listautumisannin uusi päättymisajankohta ja tarkemmat ohjeet. Merkintäpaikka ja merkintäsitoumuksen antaminen
7 Listautumisannin merkintäpaikkana toimivat Yhtiön toimipisteet Helsingissä, Turussa, Tampereella, Forssassa, Lahdessa, Mikkelissä, Jyväskylässä, Vaasassa, Ylivieskassa ja Oulussa sekä sähköinen AROUND-merkintäpaikka osoitteessa Yleisösijoittajia kehotetaan antamaan Tarjottavia Osakkeita koskeva merkintäsitoumuksensa ensisijaisesti sähköisellä AROUND-merkintäpaikalla osoitteessa Tilanteessa, jossa AROUND-merkintäpaikalla ilmenee teknisiä ongelmia, tulee Tarjottavia Osakkeita koskeva merkintäsitoumus antaa Yhtiön edellämainituissa toimipisteissä. Institutionaalisten Sijoittajien osalta merkintäpaikka toimivat Yhtiön toimipisteet Helsingissä, Turussa, Tampereella, Forssassa, Lahdessa, Mikkelissä, Jyväskylässä, Vaasassa, Ylivieskassa ja Oulussa sekä sähköinen AROUND-merkintäpaikka osoitteessa Tilanteessa, jossa AROUNDmerkintäpaikalla ilmenee teknisiä ongelmia, tulee Tarjottavia Osakkeita koskeva merkintäsitoumus antaa Yhtiön edellämainituissa toimipisteissä. Merkintäsitoumusta annettaessa on noudatettava kohdassa Ohjeita Sijoittajille esitettyjä menettelyohjeista sekä muita merkintäpaikan mahdollisesti antamia tarkempia ohjeita. Annettu merkintäsitoumus on sitova eikä sitä voi muuttaa ja niiden peruuttaminen on mahdollista vain alla kohdassa Yhtiöesitteen täydentäminen ja oikeus merkintäsitoumuksen peruuttamiseen mainitussa tilanteessa. Tarjottavien Osakkeiden maksu Yleisösijoittajien osalta Tarjottavien Osakkeiden merkintä tapahtuu antamalla merkintäsitoumus ja samanaikaisesti maksamalla Merkintähinta merkintäpaikan antamien ohjeiden mukaisesti Yhtiön asiakasvaratilille, tilinumero FI Merkintäpaikan tulee saada merkintäsitoumus ja maksu viimeistään klo mennessä. Institutionaalisten Sijoittajien osalta merkintä tapahtuu antamalla merkintäsitoumus ja maksamalla Merkintähinta merkintäpaikan antamien ohjeiden mukaisesti. Merkintäpaikan tulee saada merkintäsitoumus viimeistään klo mennessä ja maksu viimeistään klo mennessä. Yhtiöllä on oikeus hylätä merkintäsitoumus osittain tai kokonaan, ellei sitä ole tehty tai sen tarkoittamia Tarjottavia Osakkeita maksettu näiden ehtojen, kohdassa Ohjeita Sijoittajille esitettyjen menettelyohjeiden tai merkintäpaikan antamien tarkempien ohjeiden mukaisesti. Tällaisessa tilanteessa maksettu Merkintähinta palautetaan merkintäsitoumuksen antaneelle sijoittajalle. Palautettaville varoille ei makseta korkoa. Allokaatio ja menettely ali- ja ylikysyntätilanteissa Yhtiön hallitus päättää oman harkintansa mukaan Tarjottavien Osakkeiden allokaatiosta Yleisösijoittajille ja Institutionaalisille Sijoittajille, kuitenkin siten, että Yleisösijoittajille allokoitava määrä on vähintään Tarjottavaa Osaketta. Yhtiön hallitus päättää menettelystä yli- ja alikysyntätilanteissa. Yhtiön hallitus voi päättää hyväksyä merkintäsitoumukset kokonaan tai osittain tai ne voidaan myös hylätä. Yhtiö pyrkii hyväksymään Yleisösijoittajien antamat merkintäsitoumukset kokonaan 100 Tarjottavaan Osakkeeseen saakka. Ylikysyntätilanteessa mahdollisimman monelle Yleisösijoittajalle pyritään allokoimaan tämä vähimmäismäärä merkintäsitoumusten antamisjärjestyksessä, minkä jälkeen Yhtiö pyrkii jakamaan jäljellä olevat osakkeet sijoittajien kesken tehtyjen merkintäsitoumusten täyttämättä olevien määrien keskinäisessä suhteessa. Mikäli Tarjottavia Osakkeita ei allokoida sijoittajalle merkintäsitoumuksessa mainittua määrää, saamatta jääneitä Tarjottavia Osakkeita vastaava maksettu Merkintähinta palautetaan merkitsijälle arviolta mennessä. Palautettaville varoille ei makseta korkoa. Hallituksella on oikeus tietyissä tilanteissa peruuttaa Listautumisanti, katso jäljempänä kohta Oikeus peruuttaa Listautumisanti. Merkintöjen hyväksyminen ja tulosten julkistaminen Yhtiön hallitus tekee päätöksen merkintöjen hyväksymisestä tai hylkäämisestä kokonaan tai osittain ja lopullisesta allokaatiosta arviolta Yhtiö vahvistaa Tarjottavien Osakkeiden merkinnän hyväksymisen
8 tai hylkäämisen kaikille merkintäsitoumuksen antaneille. Merkintäsitoumus on vahvistusilmoituksesta ja sen vastaanottamisesta riippumatta sitova. Yhtiö tiedottaa Listautumisannin lopullisesta tuloksesta arviolta Yhtiön hallituksella on oikeus hylätä mikä tahansa Tarjottavien Osakkeiden merkintä, jonka Yhtiön hallitus katsoo olevan lain, säännöksen tai määräyksen vastainen. Osakkeenomistajan oikeudet Tarjottavat Osakkeet tuottavat oikeuden osinkoon ja muut osakkeenomistajan oikeudet kun Tarjottavat Osakkeet on merkitty kaupparekisteriin. Tarjottavat Osakkeet tuottavat niiden rekisteröimisestä lähtien samat oikeudet kuin muut Yhtiön osakkeet. Jokainen Tarjottava Osake oikeuttaa yhteen ääneen Yhtiön yhtiökokouksessa. Tarjottavat Osakkeet merkitään kaupparekisteriin arviolta Tarjottavien Osakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille Listautumisannissa merkityiksi hyväksytyt ja maksetut Tarjottavat Osakkeet kirjataan sijoittajien arvoosuustileille arviolta Tarjottavien Osakkeiden tarjoaminen muualla kuin Suomessa Tarjottavien Osakkeiden tai Listautumisannin rekisteröimiseksi tai Tarjottavien Osakkeiden tarjoamiseksi yleisölle missään muualla kuin Suomessa ei ole ryhdytty minkäänlaisiin toimenpiteisiin. Osakkeita ei tarjota sijoittajille, joiden osallistuminen Listautumisantiin edellyttäisi erillistä esitettä tai muita kuin Suomen lain mukaisia toimenpiteitä. Yhtiöesite on laadittu ainoastaan suomeksi. Eräiden maiden säännökset saattavat asettaa rajoituksia Listautumisantiin osallistumiselle. Lisätietoja Tarjottavien Osakkeiden tarjoamista koskevista rajoituksista on Yhtiöesitteen kohdassa "Tärkeitä tietoja Yhtiöesitteestä". Vahvistusilmoitukset Hyväksytyistä Tarjottavien Osakkeiden merkinnöistä lähetetään vahvistusilmoitus merkintäsitoumuksen antaneille sijoittajille arviolta markkinoilla vallitsevan käytännön mukaisesti. Merkintäsitoumus on vahvistusilmoituksesta ja sen vastaanottamisesta riippumatta sitova. Osakkeiden listaaminen Ennen Listautumisantia Yhtiön osakkeet eivät ole olleet kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla tai monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä. Ennen Listautumisantia Yhtiön osakkeella on käyty kauppaa Privanet Securities Oy:n ylläpitämällä kauppapaikalla. Yhtiön osake tulee poistumaan kauppapaikalta Yhtiön varsinainen yhtiökokous päätti valtuuttaa Yhtiön hallituksen päättämään Yhtiön osakkeiden hakemisesta monenkeskisen kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:n ( Helsingin Pörssi ) ylläpitämällä First North Finland -markkinapaikalla. Yhtiö jättää First North -listausta koskevan listalleottohakemuksen Helsingin Pörssille arviolta Kaupankäynnin Yhtiön osakkeilla odotetaan alkavan First North Finland -markkinapaikalla arviolta Osakkeiden kaupankäyntitunnus on PRIVA. Myyntirajoitukset (Lock-up) Yhtiö ja sen Hyväksytty Neuvonantaja ovat sopineet, että Yhtiö ei ilman Hyväksytyn Neuvonantajan antamaa etukäteistä kirjallista lupaa laske liikkeeseen tai muutoin luovuta Yhtiön osakkeita tai muita Yhtiön osakkeiksi muunnettavia tai vaihdettavia arvopapereita osakkeiden ensimmäistä kaupankäyntipäivää First Northissa seuraavan 180 päivän aikana. Yhtiön suurimmat osakkeenomistajat (Finactu Oy, Sami Järvisen määräysvaltayhteisö;; Pennin Hevonen Oy, Roy Harjun määräysvaltayhteisö;; ja Iron M Oy, Matti Heiskalan määräysvaltayhteisö) ja Yhtiön Hyväksytty Neuvontantaja ovat sopineet, etteivät mainitut osakkeenomistajat myy tai muutoin luovuta omistamiaan Yhtiön osakkeita tai muita Yhtiön Osakkeiksi muunnettavia tai vaihdettavia arvopapereita ilman Yhtiön hallituksen ja
9 Hyväksytyn Neuvonantajan etukäteen antamaa kirjallista suostumusta osakkeiden ensimmäistä kaupankäyntipäivää First Northissa seuraavan 180 päivän aikana. Luovutusrajoituksen piiriin kuuluvat osakkeet edustavat noin 26,72 prosenttia Yhtiön koko osakekannasta ennen Listautumisantia ja noin 24,25 prosenttia Yhtiön koko osakekannasta Listautumisannin jälkeen, olettaen, että Listautumisanti toteutuu täysimääräisesti eivätkä luovutusrajoituksen antaneet osakkeenomistajien omistuksissa tapahdu muutoksia. Oikeus peruuttaa Listautumisanti Yhtiön hallituksella on oikeus peruuttaa Listautumisanti ennen Merkintäajan päättymistä tai sen jälkeen, mikäli Yhtiö ei muuten täytä First North Finland -markkinapaikan listautumisedellytyksiä, Helsingin Pörssin kielteisen listautumista koskevan päätöksen tai Listautumisannin peruuttaminen on muutoin perusteltua esimerkiksi markkinatilanteen tai Yhtiön taloudellisen aseman tai Yhtiön liiketoiminnan olennaisen muutoksen taikka Yhtiön osakkeen heikon kysynnän johdosta. Listautumisannin peruuttamisen yhteydessä Merkintähinta palautetaan merkitsijöille arviolta mennessä. Palautettaville varoille ei makseta korkoa. Yhtiöesitteen täydentäminen ja oikeus merkintäsitoumuksen peruuttamiseen Yhtiöesitteessä oleva virhe, puute tai olennainen uusi tieto, joka tulee ilmi Yhtiöesitteen hyväksymisen jälkeen, mutta ennen Merkintäajan päättymistä ja jolla saattaa olla olennaista merkitystä sijoittajalle, on ilman aiheetonta viivytystä saatettava yleisön tietoon julkaisemalla Yhtiöesitteen oikaisu tai täydennys samalla tavalla kuin Yhtiöesite. Sijoittajilla, jotka ovat antaneet Tarjottavia Osakkeita koskevan merkintäsitoumuksensa ennen oikaisun tai täydennyksen julkaisemisesta, on oikeus peruuttaa merkintänsä määräajassa. Määräajan kesto on vähintään kaksi (2) pankkipäivää alkaen siitä, kun oikaisu tai täydennys on julkaistu. Mahdollinen merkinnän peruutus koskee merkintäsitoumusta kokonaisuudessaan. Palautettaville merkintämaksuille ei makseta korkoa. Yhtiö julkistaa mahdollisen merkinnän peruuttamiseen liittyvät toimenpiteet yhtiötiedotteella samanaikaisesti Yhtiöesitteen mahdollisen oikaisun tai täydentämisen kanssa. Sitoumuksen peruuttamisesta tulee ilmoittaa kirjallisesti sähköpostilla Merkintäpaikalle osoitteeseen tai käymällä Merkintäpaikassa osoitteessa Kirkkokatu 19 A 14, Oulu;; Juurikoskenkatu 6, Ylivieska;; Kauppapuistikko 12 C 33 1/5, Vaasa;; Kauppakatu 31 A, 4.krs, Jyväskylä;; Porrassalmenkatu 21 A 34, Mikkeli;; Näsilinnankatu 25 B, 5.krs, Tampere;; Rautatienkatu 26 E 3, 2.krs, Lahti;; Säästöpankinkatu 2, 2.krs, Forssa;; Läntinen Pitkäkatu 35 A 15, 3.krs, Turku;; tai Eteläesplanadi 24, 2.krs, Helsinki. Sitoumuksen peruuttamista ei voi tehdä verkkosivustolla. Peruuttamiseen oikeuttavan ajanjakson päätyttyä peruuttamisoikeutta ei enää ole. Merkintämaksut palautetaan merkintänsä peruuttaneiden sijoittajien merkintäsitoumuksessa ilmoittamalle pankkitilille seitsemän (7) pankkipäivän kuluessa merkinnän peruuttamisesta. Palautettaville merkintämaksuille ei makseta korkoa. Osakeyhtiölain tarkoittamat tiedot Osakeyhtiölain 5 luvun 21 :ssä tarkoitetut asiakirjat ovat nähtävillä merkintäajan alkamisesta lähtien Yhtiön toimipaikassa osoitteessa Eteläesplanadi 24, 2.krs, Helsinki. Sovellettava laki ja erimielisyyksien ratkaiseminen Listautumisantiin sovelletaan Suomen lakia. Listautumisannista mahdollisesti aiheutuvat erimielisyydet ratkaistaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa Suomessa. Muut seikat Yhtiön hallitus päättää Tarjottavien Osakkeiden liikkeeseenlaskuun ja Listautumisantiin liittyvistä muista seikoista ja niistä aiheutuvista käytännön toimenpiteistä. Lisätietoja Tarjottavien Osakkeiden merkitsemiseen liittyvistä seikoista on Yhtiöesitteen kohdassa Ohjeita Sijoittajille.
FIRST NORTH LISTAUTUMISANNIN EHDOT
FIRST NORTH LISTAUTUMISANNIN EHDOT Yleiskuvaus Privanet Group Oyj ( Yhtiö ) tarjoaa enintään 1.160.000 Yhtiön uutta osaketta ( Tarjottavat Osakkeet ) merkittäväksi yksityishenkilöille ja yhteisöille (
Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.
IXONOS OYJ PÖRSSITIEDOTE 22.12.2015 klo 12:45 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOSIN RAHOITUKSEN JA TASERAKENTEEN
OSAKEANNIN EHDOT. Osakeannin yleiskuvaus
OSAKEANNIN EHDOT Osakeannin yleiskuvaus Suomen Hoivatilat Oyj ("Hoivatilat" tai "Yhtiö") tarjoaa merkittäväksi suunnatulla osakeannilla ("Osakeanti") enintään 5 255 000 Yhtiön uutta osaketta ("Tarjottavat
Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin.
Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT NOIN 1,83 MILJOONAN EURON SUUNNATUSTA ANNISTA
PIIPPO OYJ OSAKEANNIN EHDOT
PIIPPO OYJ OSAKEANNIN EHDOT OSAKEANNIN EHDOT OSAKEANTIVALTUUTUS JA OSAKEANTIPÄÄTÖS Yhtiön osakkeenomistajat valtuuttivat 12.1.2015 tehdyllä yksimielisellä päätöksellä Yhtiön hallituksen päättämään osakeannista
ELITE VARAINHOITO OYJ JULKISTAA ESITTEENSÄ JA HAKEE B-SARJAN OSAKKEIDENSA LISTAAMISTA NASDAQ HELSINGIN FIRST NORTH - MARKKINAPAIKALLE
YHTIÖTIEDOTE 1 ELITE VARAINHOITO OYJ YHTIÖTIEDOTE klo 15.00 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, UUTEEN-SEELANTIIN, AUSTRALIAAN, JAPANIIN, HONGKONGIIN,
Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle
Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle Digitalist Group Oyj:n ( Digitalist Group
Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.
IXONOS OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.12.2015 klo 17:15 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT
OSAKEANNIN EHDOT. Yleiskuvaus
OSAKEANNIN EHDOT Yleiskuvaus Cleantech Invest Oyj ( Cleantech Invest tai Yhtiö ) tarjoaa enintään 15.386.000 Yhtiön uutta A-sarjan osaketta ( Antiosakkeet ) yksityishenkilöiden ja yhteisöjen ( Yleisösijoittaja
1 (6) Jokainen yksi Merkintäoikeus oikeuttaa merkitsemään yhden Antiosakkeen.
1 (6) OSAKEANNIN EHDOT Suominen Yhtymän ylimääräinen yhtiökokous valtuutti Yhtiön hallituksen päättämään enintään 30 000 000 uuden osakkeen antamisesta yhdessä tai useammassa maksullisessa osakeannissa.
OSAKEANNIN EHDOT. Tarjottavat Antiosakkeet ovat arvo-osuusmuotoisia Yhtiön uusia osakkeita. Antiosakkeet ovat euromääräisiä.
OSAKEANNIN EHDOT Osakeannin yleiskuvaus Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj ( Yhtiö ) tarjoaa yksityishenkilöiden ja yhteisöjen merkittäväksi Suomessa ja tietyin edellytyksin eräiden kokeneiden sijoittajien
OSAKEANNIN EHDOT. Osakeannin yleiset ehdot. Yleiskuvaus
OSAKEANNIN EHDOT Osakeannin yleiset ehdot Yleiskuvaus Siili Solutions Oyj ( Yhtiö ) tarjoaa merkittäväksi alustavasti enintään 500 000 Yhtiön uutta osaketta ( Tarjottavat Osakkeet ) yksityishenkilöille
LISTAUTUMISANNIN EHDOT Listautumisannin ehdoissa käytetyt isoilla alkukirjaimilla olevat termit vastaavat Yhtiöesitteessä määriteltyjä termejä.
LISTAUTUMISANNIN EHDOT Listautumisannin ehdoissa käytetyt isoilla alkukirjaimilla olevat termit vastaavat Yhtiöesitteessä määriteltyjä termejä. Listautumisanti Osakeannissa ja Osakemyynnissä tarjotaan
COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2012 EHDOT. Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus
COMPONENTA OYJ OSAKEANTI 2012 Page 1 of 5 COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2012 EHDOT Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus Yhtiön 23.2.2012 kokoontunut yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuuttaa
Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.
Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS: IXONOS OYJ:N HALLITUKSEN PÄÄTÖS NOIN 5,8 MILJOONAN EURON SUUNNATUSTA ANNISTA
Suunnattu osakeanti Cresense Oy:n yrityskaupan loppukauppahinnan maksamiseksi, osakemerkintöjen hyväksyminen
Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Suunnattu osakeanti Cresense Oy:n yrityskaupan loppukauppahinnan maksamiseksi, osakemerkintöjen
REMEDY ENTERTAINMENT OYJ:N LISTAUTUMISANNIN EHDOT
REMEDY ENTERTAINMENT OYJ:N LISTAUTUMISANNIN EHDOT Listautumisannin yleiset ehdot Yleiskuvaus Suunnatussa osakeannissa ( Listautumisanti ) pyritään keräämään noin 13 miljoonaa euroa tarjoamalla yhteensä
Optio-oikeuksia annetaan yhteensä enintään 400.000 kappaletta, ja ne oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään 400.000 yhtiön osaketta (osake).
AFFECTO OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2013 1 OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT 1.1 Optio-oikeuksien määrä Optio-oikeuksia annetaan yhteensä enintään 400.000 kappaletta, ja ne oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään 400.000
Aspo suunnittelee hybridilainan liikkeeseenlaskua ja ilmoittaa tarjouksesta ostaa takaisin liikkeessä olevaa hybridilainaa
Etusivu Ajankohtaista Aspo-konsernin tiedotteet Pörssitiedotteet Aspo suunnittelee hybridilainan liikkeeseenlaskua ja ilmoittaa tarjouksesta ostaa takaisin liikkeessä olevaa hybridilainaa ASPO Oyj PÖRSSITIEDOTE
EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 11.4.2013
EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 11.4.2013 Copyright Elektrobit Corporation 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO: 1 HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA
Ylimääräinen yhtiökokous Sponda Oyj. 29.2.2016 Finlandia-talo
Ylimääräinen yhtiökokous Sponda Oyj 29.2.2016 Finlandia-talo Vuonna 2013 julkistetun strategian toteuttaminen jatkuu Sponda on toteuttanut johdonmukaisesti vuonna 2013 julkistettua strategiaansa, jonka
VMP julkistaa suunnitellun listautumisantinsa alustavan hintavälin
VMP OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 6.6.2018 KLO 9.00 VMP julkistaa suunnitellun listautumisantinsa alustavan hintavälin EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, UUTEEN-SEELANTIIN,
FIRST NORTH -LISTAUTUMISANNIN EHDOT
Listautumisannin yleiset ehdot Yleiskuvaus FIRST NORTH -LISTAUTUMISANNIN EHDOT Elite Varainhoito Oyj ( Yhtiö ) tarjoaa suunnatussa osakeannissa ( Listautumisanti ) merkittäväksi alustavasti enintään 1
Merkintäesite: Osakeannin ehdot:
Merkintäesite: Osakeannin ehdot: PS Kemi Oy:n varsinainen yhtiökokous on päättänyt tarjota maksullisessa osakeannissa merkittäväksi enintään yhdeksäntuhatta (9000) kappaletta uusia nimellisarvottomia B-osakkeita.
MERKINTÄOIKEUSANNIN EHDOT
MERKINTÄOIKEUSANNIN EHDOT Tausta Citycon Oyj ( Citycon tai Yhtiö ) ja CPP Investment Board European Holdings S.à r.l ( CPPIBEH ), Canada Pension Plan Investment Boardin (Kanadan eläkejärjestelmän (Canada
TULIKIVI OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2013
TULIKIVI OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2013 Tulikivi Oyj:n hallitus (hallitus) on kokouksessaan 17.9.2013 päättänyt Tulikivi Oyj:n (yhtiö) varsinaisen yhtiökokouksen 16.4.2013 antaman valtuutuksen perusteella optio-oikeuksien
CITYCON OYJ Pörssitiedote 15.6.2015 klo 14.15
1 of 6 16.6.2015 9:26 Julkaistu: 2015-06-15 13:15:00 CEST Citycon Oyj Pörssitiedote (Vastuuvapauslauseke) Cityconin hallitus päätti merkintäetuoikeusannista sekä siihen liittyvästä täsmennyksestä yhtiön
NodeOne Group AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen
Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. NodeOne Group AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen Digitalist Group Oyj ( Digitalist
Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.
IXONOS OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.4.2017 klo 09:00 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. Ixonos on hankkinut Rome Advisors
EVLI PANKKI OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2016
EVLI PANKKI OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2016 Evli Pankki Oyj:n hallitus (hallitus) on 14.6.2016 päättänyt Evli Pankki Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 8.3.2016 antaman valtuutuksen nojalla optio-oikeuksien antamisesta
KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT
1 KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT KONE Oyj:n hallitus on yhtiökokoukselta 1.3.2010 saamansa valtuutuksen perusteella päättänyt 18.12.2014 optio-oikeuksien antamisesta KONE Oyj:n (yhtiö) ja sen tytäryhtiöiden
Grow Holding AB:n ja Grow Nine AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen, suunnattu osakeanti ja vaihtovelkakirjalaina Tremoko Oy Ab:lle
Digitalist Group Oyj Pörssitiedoite 1.6.2018 klo.9.00 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. Grow Holding AB:n ja Grow
Enintään 22.280.000 uuden Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n Osakkeen Suunnatun osakeannin tulos
Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj (LSE: TALV LN; Nasdaq OMX Helsinki: TLV) TÄTÄ TIEDOTETTA EI SAA JULKAISTA TAI MUUTOIN LEVITTÄÄ SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, JAPANISSA, AUSTRALIASSA,
Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016
Sivu 1 / 5 Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016 Componenta Oyj:n hallitus (hallitus) on päättänyt esittää 15.4.2016 kokoontuvalle Componenta Oyj:n (yhtiö) ylimääräiselle yhtiökokoukselle optio oikeuksien
Varsinainen yhtiökokous tiistaina 15. maaliskuuta 2016 klo 11.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki
Varsinainen yhtiökokous tiistaina 15. maaliskuuta 2016 klo 11.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien
Tokmanni Group Oyj Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 pykälän mukainen ilmoitus omistusosuuden muutoksesta
29.4.2016 Tokmanni Group Oyj Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 pykälän mukainen ilmoitus omistusosuuden muutoksesta Tokmanni Group Oyj ("Yhtiö") on tänään vastaanottanut Cidron Disco S.à r.l:lta ( Cidron,
Talenom Oyj:n optio-oikeudet 2016 TALENOM OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2016
Sivu 1 / 5 TALENOM OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2016 Talenom Oyj:n (yhtiö) varsinainen yhtiökokous on 17.3.2016 päättänyt optio-oikeuksien antamisesta yhtiön hallituksen (hallitus) ehdotuksen 17.2.2016 mukaisesti
Suomen Hoivatilat Oyj hakee kaupankäynnin kohteeksi First North Finland -markkinapaikalle, käynnistää osakeannin ja julkaisee listalleottoesitteen
Suomen Hoivatilat Oyj Yhtiötiedote 3.3.2016 kello 08.00 EET EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI KOKONAAN TAI OSITTAIN AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, KANADASSA,
Lisäksi hallitus ehdottaa, että yleishyödyllisiin lahjoituksiin varataan 20.000 euroa, joiden käytöstä hallitus päättää.
YHTIÖKOKOUSKUTSU Keskisuomalainen Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään huhtikuun 29. päivänä 2013 alkaen klo 12.00 Jyväskylän Paviljongin Wiviauditoriossa, Messukatu
FIRST NORTH -LISTAUTUMISANNIN EHDOT
FIRST NORTH -LISTAUTUMISANNIN EHDOT Yleiskuvaus Talenom Oyj ( Yhtiö ) tarjoaa suunnatussa osakeannissa ( Listautumisanti ) enintään 2 044 119 uutta Yhtiön osaketta ( Tarjottavat Osakkeet ) yksityishenkilöille
eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015
eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015 Varsinaisen yhtiökokouksen 25.3.2015 antaman valtuutuksen nojalla hallitus on päättänyt antaa hallituksen nimeämille eq-konsernin avainhenkilöille yhteensä enintään 2 000 000
PÖRSSITIEDOTE JULKAISTAVAKSI 27.08.2015 klo 9:00
PÖRSSITIEDOTE JULKAISTAVAKSI 27.08.2015 klo 9:00 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Ixonos ostaa Cresensen ja vahvistaa
KUTSU TECNOTREE OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN JA SUUNNITELTU OSAKEANTI
EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, AUSTRALIASSA, HONGKONGISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI JAPANISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI
LISTAUTUMISANNIN EHDOT
LISTAUTUMISANNIN EHDOT Yleiskuvaus Admicom tarjoaa Listautumisannissa enintään 520 000 Yhtiön uutta osaketta Yhtiön henkilöstölle ( Henkilöstöanti ), yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa ( Yleisöanti
3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen
YHTIÖKOKOUSKUTSU Konecranes Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 12.3.2009 klo 11.00 yhtiön auditoriossa, joka sijaitsee Konecranes Visitors Centerissä
Silmäasema Oyj:n listautumisanti on ylimerkitty ja listautumisannin lopullinen merkintähinta on 6,90 euroa osakkeelta
Silmäasema Oyj:n listautumisanti on ylimerkitty ja listautumisannin lopullinen merkintähinta on 6,90 euroa osakkeelta Pörssitiedote 8.6.2017, Klo 15.00 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI YHDYSVALTOIHIN,
TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ (Perustettu ja rekisteröity Suomessa y-tunnuksella 1847894-2) Kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen
Pörssitiedote Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj 17.2.2012 TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ (Perustettu ja rekisteröity Suomessa y-tunnuksella 1847894-2) Kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ
Listautumisannin merkintäaikaa instituutioannin ja yleisöannin osalta jatketaan
Kotipizza Group Oyj Pörssitiedote 24.6.2015, klo 16.29 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI KOKONAAN TAI OSITTAIN AUSTRALIAAN, KANADAAN, HONG KONGIN KIINAN KANSANTASAVALLAN ERITYISHALLINTOALUEELLE,
KOTIPIZZA GROUP OYJ LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYSASIAKIRJA
24.6.2015 KOTIPIZZA GROUP OYJ LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYSASIAKIRJA Tämä täydennysasiakirja täydentää Kotipizza Group Oyj:n ( Yhtiö ) Finanssivalvonnan 4.6.2015 hyväksymää listalleottoesitettä ("Listalleottoesite").
LIITE 1 OSTOTARJOUKSEN EHDOT. Ostotarjouksen kohde
LIITE 1 OSTOTARJOUKSEN EHDOT Ostotarjouksen kohde Aspocomp Group Oyj ( Tarjouksentekijä tai Yhtiö ) tarjoutuu tämän Ostotarjouksen mukaisin ehdoin ostamaan kaikki Yhtiön 1.12.2006 liikkeeseen laskemat
Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 7 osakasta, 1 943 198 ääntä)
Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 7 osakasta, 1 943 198 ääntä) Nro Asiakohta Puoltavat äänet 1 Hallituksen ehdotus osingon jakamisesta Vastustavat äänet Tyhjät äänet 1 943 198 0 0 OKMETIC
Innofactor Oyj:n yhtiökokouskutsu
Innofactor Oyj:n Pörssitiedote 20.8.2013 klo 8.30 Innofactor Oyj:n yhtiökokouskutsu Innofactor Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 17.9.2013 klo 10
LISTAUTUMISANNIN EHDOT
LISTAUTUMISANNIN EHDOT Listautumisannin yleiset ehdot Yleiskuvaus Aallon Group Oyj ( Aallon Group tai Yhtiö ) tarjoaa merkittäväksi alustavasti enintään 800 000 Yhtiön uutta osaketta ( Tarjottavat Osakkeet
Pohjola Corporate Finance Oy ("Pääjärjestäjä") toimii Osakeannin pääjärjestäjänä.
TULIKIVI OYJ LIITE OSAKEANNIN EHDOT Osakeannin yleiskuvaus Tulikivi Oyj:n ("Yhtiö") 8.10.2013 pidetty ylimääräinen yhtiökokous valtuutti Yhtiön hallituksen päättämään osakeannista yhdessä tai useammassa
Yritykset investoivat digitalisaatioon - Etteplan vahvasti mukana kasvussa. Juha Näkki, toimitusjohtaja Etteplan Oyj toukokuu 2016
Yritykset investoivat digitalisaatioon - Etteplan vahvasti mukana kasvussa Juha Näkki, toimitusjohtaja Etteplan Oyj toukokuu 2016 Vastuuvapautus Tämän asiakirjan sisältämää tietoa ei ole tarkoitettu julkistettavaksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n ja tuloverolain 33 c :n muuttamisesta Esityksessä
Titanium Oyj Yhtiötiedote kello 08.00
Titanium Oyj Yhtiötiedote 21.9.2017 kello 08.00 TITANIUM OYJ KÄYNNISTÄÄ LISTAUTUMISANNIN, JULKAISEE ESITTEEN JA HA- KEE YHTIÖN OSAKKEET KAUPANKÄYNNIN KOHTEEKSI NASDAQ FIRST NORTH FINLAND -MARKKINAPAIKALLE
Instituutioannissa tarjotaan alustavasti enintään ja Yleisöannissa alustavasti enintään Tarjottavaa Osaketta.
LISTAUTUMISANNIN EHDOT Yleistä Osakeannissa ja Osakemyynnissä (määritelty jäljempänä kohdassa Osakeanti ja Osakemyynti, yhdessä Listautumisanti ) tarjotaan yhteensä enintään 2 875 000 Enersense International
Mielenkiintoisimmat kasvutarinat löytyvät listaamattomista yrityksistä
Mielenkiintoisimmat kasvutarinat löytyvät listaamattomista yrityksistä Privanet Group Oyj Lyhyesti Suomalainen vuonna 2000 perustettu sijoituspalveluyritys Listaamattomien arvopaperien tunnetuin kaupankäyntipaikka
Pohjola. Suunniteltu merkintäoikeusanti
Pohjola Suunniteltu merkintäoikeusanti 2009 Rajoitusteksti: Tätä asiakirjaa ei saa levittää tai lähettää Yhdysvaltoihin, Australiaan, Kanadaan tai Japaniin. Tässä asiakirjassa esitetyt tiedot eivät ole
Kutsu United Bankers Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen
United Bankers Oyj Kutsu yhtiökokoukseen 2.3.2016 kello 15:15 Kutsu United Bankers Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Aika Keskiviikko 23. maaliskuuta 2016 klo 15.00 Paikka Vanha Ylioppilastalo, musiikkisali,
Kuntien Tiera Oy Tammasaarenkatu 3 00180 Helsinki OSAKKEIDEN MERKINTÄSITOUMUS
Kuntien Tiera Oy Tammasaarenkatu 3 00180 Helsinki OSAKKEIDEN MERKINTÄSITOUMUS Allekirjoittanut merkitsijä merkitsee Kuntien Tiera Oy:n uusia osakkeita tämän merkintäsitoumuksen mukaisesti. Merkintä perustuu
DIGITALISAATION ASIANTUNTIJAYRITYS GOFORE SUUNNITTELEE LISTAUTUMISTA NASDAQ FIRST NORTH FINLAND -MARKKINAPAIKALLE
DIGITALISAATION ASIANTUNTIJAYRITYS GOFORE SUUNNITTELEE LISTAUTUMISTA NASDAQ FIRST NORTH FINLAND -MARKKINAPAIKALLE EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN,
LISTAUTUMISANNIN EHDOT
LISTAUTUMISANNIN EHDOT Osakeantivaltuutus ja hallituksen osakeantipäätös Yhtiön osakkeenomistajat ovat valtuuttaneet 17.10.2017 ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksellä Yhtiön hallituksen päättämään enintään
FIRST NORTH -LISTAUTUMISANTI
FIRST NORTH -LISTAUTUMISANTI 24.5.-6.6.2016 PRIVANETGROUP.FI Tämä ei ole Finanssivalvonnan hyväksymä listalleottoesite tai markkinointiesite. Tässä esityksessä ei pyritä antamaan kokonaiskuvaa tai sijoitusta
Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.
IXONOS OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.3.2017 klo 13:20 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. Interquest Oy osaksi Ixonos-konsernia
Finanssivalvonta on hyväksynyt Efecte Oyj:n esitteen
LEHDISTÖTIEDOTE 24.11.2017 KLO 18.00 Finanssivalvonta on hyväksynyt Efecte Oyj:n esitteen Finanssivalvonta on tänään hyväksynyt Efecte Oyj:n ( Efecte tai Yhtiö ) esitteen. Esite liittyy Yhtiön suunnittelemaan
LIITTEET Ehdotukseen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.11.2015 COM(2015) 583 final ANNEXES 1 to 4 LIITTEET Ehdotukseen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi
LISTAUTUMISANNIN EHDOT
LISTAUTUMISANNIN EHDOT Jäljempänä termillä merkintä tarkoitetaan sijoittajan antamaa tarjousta tai sitoumusta listautumisannissa eikä merkitystä ole sillä, onko sijoittaja tarjoutunut tai sitoutunut ostamaan
NEXSTIM OYJ / SITOUTTAVA OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄ 2016 NEXSTIM OYJ SITOUTTAVAN OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN 2016 EHDOT
Sivu 1/5 NEXSTIM OYJ SITOUTTAVAN OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN 2016 EHDOT Nexstim Oyj:n nimitysvaliokunta on päättänyt esittää Nexstim Oyj:n (Yhtiön) varsinaiselle yhtiökokoukselle, joka pidetään 31.3.2016,
KUTSU SIILI SOLUTIONS OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN
KUTSU SIILI SOLUTIONS OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Siili Solutions Oyj Kutsu yhtiökokoukseen 25.2.2016 kello 10.05 Siili Solutions Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen,
Listautumisannin ehdot
Listautumisannin ehdot LISTAUTUMISANNIN YLEISET EHDOT Yleiskuvaus Evli Pankki Oyj ( Yhtiö ) tarjoaa suunnatussa osakeannissa ( Listautumisanti tai Osakeanti ) merkittäväksi alustavasti enintään 2.100.000
LISTAUTUMISANNIN EHDOT
LISTAUTUMISANNIN EHDOT Jäljempänä termillä merkintä tarkoitetaan sijoittajan antamaa tarjousta tai sitoumusta listautumisannissa eikä merkitystä ole sillä, onko sijoittaja tarjoutunut tai sitoutunut ostamaan
IXONOS: JULKINEN OSTOTARJOUS IXONOS OYJ:N OSAKKEISTA
IXONOS: JULKINEN OSTOTARJOUS IXONOS OYJ:N OSAKKEISTA Tremoko Oy Ab ("Tremoko"), joka on suomalainen yksityisessä omistuksessa oleva osakeyhtiö, on hankkinut 10.2.2015 omistukseensa Turret Oy Ab:lta ja
OSAKEANNIN YLEISET EHDOT
OSAKEANNIN YLEISET EHDOT Yleiskuvaus ja tarjottavat osakkeet Ilmatar Windpower Oyj ( Ilmatar tai Yhtiö ) tarjoaa yleisölle suunnatulla osakeannilla ( Osakeanti ) merkittäväksi enintään 1.023.022 uutta
Talenom hakee kaupankäynnin kohteeksi First North - markkinapaikalle, käynnistää listautumisannin ja julkaisee listalleottoesitteen
Talenom Oyj Yhtiötiedote 20.5.2015 kello 8:30 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI EPÄSUORASTI, YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, AUSTRALIASSA, HONGKONGISSA, ETELÄ- AFRIKASSA, SINGAPORESSA, JAPANISSA
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS. rajoittavista toimenpiteistä Keski-Afrikan tasavallan tilanteen huomioon ottamiseksi
EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 13.1.2014 JOIN(2014) 1 final 2014/0004 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS rajoittavista toimenpiteistä
CONSTI YHTIÖT OY YHTIÖTIEDOTE , KLO 8.00
CONSTI YHTIÖT OY YHTIÖTIEDOTE 16.11.2015, KLO 8.00 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, UUTEEN-SEELANTIIN, AUSTRALIAAN, JAPANIIN, HONGKONGIIN, SINGAPOREEN
NURMINEN LOGISTICS TÄHTÄÄ STRATEGIANSA MUKAISESTI LIIKETOIMINNAN KASVATTAMISEEN JA JULKISTAA PÄÄOMAJÄRJESTELYN
Nurminen Logistics Oyj Pörssitiedote 26.6.2017 klo 13.50 Tätä tiedotetta ei saa julkaista tai levittää, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa,
Valtio, VM ja HVK, jäljempänä yhdessä Osapuolet ja kukin erikseen Osapuoli.
1 (5) OSAKEVAIHTOSOPIMUS 1 Osapuolet 2 Tausta 1.1 Suomen valtio, valtiovarainministeriön edustamana, Snellmaninkatu 1 A, Helsinki, PL 28, 00023 Valtioneuvosto (Suomen valtio jäljempänä Valtio ja valtiovarainministeriö
Taustaa. Evli Pankki Oyj toimii Osakeannin pääjärjestäjänä ( Evli tai Pääjärjestäjä ).
OSAKEANNIN EHDOT Taustaa Etteplan Oyj:n ( Etteplan tai Yhtiö ) 5.4.2016 pidetty varsinainen yhtiökokous valtuutti Yhtiön hallituksen päättämään osakeannista yhdessä tai useammassa erässä. Valtuutuksen
Valuuttamääräiset maksut RM-järjestelmässä Toimitusjohtajan päätös RM-järjestelmän liikkeeseenlaskijoille RM-järjestelmän tilinhoitajille
Valuuttamääräiset maksut RM-järjestelmässä Toimitusjohtajan päätös RM-järjestelmän liikkeeseenlaskijoille RM-järjestelmän tilinhoitajille Sääntöviite: 3.4.3 Hyväksytty: 27.6.2013 Voimaantulo: 1.7.2013
OSAKEANNIN EHDOT Yleistä Osakeannista Merkintäoikeus Oikeus merkitä merkitsemättä jääneitä Tarjottavia osakkeita ilman Merkintäoikeuksia
OSAKEANNIN EHDOT Yleistä Osakeannista Outokummun ylimääräinen yhtiökokous valtuutti 1.3.2012 Outokummun hallituksen päättämään osakeannista siten, että osakkeenomistajilla on etuoikeus merkitä uusia Osakkeita
1 (4) KCI KONECRANES OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2003 I OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT. 1. Optio-oikeuksien määrä
1 (4) KCI Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous on hyväksynyt nämä ehdot 6. maaliskuuta 2003. KCI Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous on 8.3.2006 osakkeiden lukumäärän lisäyksen seurauksena muuttanut
GLASTON OYJ ABP PÖRSSITIEDOTE klo GLASTON OYJ ABP:N HALLITUS PÄÄTTI OSAKEANNEISTA TASEEN JA RAHOITUSASEMAN VAHVISTAMISEKSI
Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Australiassa, Etelä-Afrikassa, Hongkongissa, Japanissa, Kanadassa, Yhdysvalloissa tai missään muussa valtiossa, jossa levittäminen tai julkistaminen olisi lainvastaista.
3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen
Yhtiökokouskutsu Konecranes Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 23.3.2016 klo 10.00 Hyvinkääsalissa (os. Jussinkuja 1, 05800 Hyvinkää). Kokoukseen
ZEELAND FAMILY OYJ YHTIÖTIEDOTE 10.3.2016
ZEELAND FAMILY OYJ YHTIÖTIEDOTE 10.3.2016 KUTSU ZEELAND FAMILY OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEEN 7.4.2016 Zeeland Family Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään
TÄYDENNYS NEXSTIM OYJ:N 10.10.2014 PÄIVÄTTYYN ESITTEESEEN
30.10.2014 TÄYDENNYS NEXSTIM OYJ:N 10.10.2014 PÄIVÄTTYYN ESITTEESEEN EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI KOKONAISUUDESSAAN TAI OSITTAIN EIKÄ SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA,
LISTAUTUMISANNIN EHDOT
LISTAUTUMISANNIN EHDOT Jäljempänä termillä merkintä tarkoitetaan sijoittajan antamaa tarjousta tai sitoumusta listautumisannissa eikä merkitystä ole sillä, onko sijoittaja tarjoutunut tai sitoutunut ostamaan
LISTAUTUMISANNIN EHDOT
LISTAUTUMISANNIN EHDOT Jäljempänä termillä merkintä tarkoitetaan sijoittajan antamaa tarjousta tai sitoumusta merkitä Tarjottavia Osakkeita Listautumisannissa, eikä merkitystä ole sillä, onko sijoittaja
Published on Finnlines (https://www.finnlines.com) Pörssitiedote II klo 13.13
Published on Finnlines (https://www.finnlines.com) Home > Finnlinesin hallitus on päättänyt 28,8 miljoonan euron merkintäoikeusannista Pörssitiedote II 7.5.2013 klo 13.13 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi
8. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, sisältäen konsernitilinpäätöksen, sekä toimintakertomuksen esittäminen
YHTIÖKOKOUSKUTSU Ponsse Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka järjestetään tiistaina 12.4.2016 klo 11.00 yhtiön asiakaspalvelukeskuksen auditoriossa osoitteessa Ponssentie
OSAKEANNIN EHDOT. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike, on Osakeannin pääjärjestäjä ( Danske Bank tai Pääjärjestäjä ).
OSAKEANNIN EHDOT Taustaa Next Games Oyj:n (y-tunnus 2536072-3, Yhtiö ) ylimääräinen yhtiökokous 25.9.2019 valtuutti Yhtiön hallituksen päättämään osakkeenomistajien merkintäetuoikeuden mukaisesta osakeannista.
OSAKEANNIN EHDOT. Osakeannin yleiset ehdot. Yleiskuvaus
OSAKEANNIN EHDOT Osakeannin yleiset ehdot Yleiskuvaus Viafin Service Oyj (Viafin Service tai Yhtiö) tarjoaa merkittäväksi alustavasti enintään 865 079 Yhtiön uutta osaketta (Antiosakkeet) (Osakeanti).
Helsingin kaupunki y-tunnus 0201256-6 PL 1 00099 Helsingin kaupunki. TA-Asumisoikeus Oy y-tunnus 0813688-5 Sinikalliontie 14 B 02630 Espoo
PERUSTAMISSOPIMUS Osakkeenomistajat / perustajat Helsingin kaupunki y-tunnus 0201256-6 PL 1 00099 Helsingin kaupunki NCC Rakennus Oy y-tunnus 1765514-2 PL 13 00281 Helsinki TA-Yhtymä Oy y-tunnus 1589823-9/
Tarjottavien osakkeiden merkintähinta on 3,90 euroa Tarjottavalta osakkeelta. Merkintäaika alkaa klo 9.30 ja päättyy klo
EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI AUSTRALIAAN, ETELÄ-AFRIKKAAN, HONGKONGIIN, JAPANIIN, KANADAAN, SINGAPOREEN, UUTEEN-SEELANTIIN TAI YHDYSVALTOIHIN TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA,
SMILE HENKILÖSTÖPALVELUT OYJ
5.10.2018 SMILE HENKILÖSTÖPALVELUT OYJ LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYSASIAKIRJA Tämä täydennysasiakirja täydentää Smile Henkilöstöpalvelut Oyj:n ( Yhtiö ) Finanssivalvonnan 21.9.2018 hyväksymää listalleottoesitettä
Aktian vuoden 2016 liikevoiton odotetaan pysyvän suunnilleen samalla tasolla kuin 2015.
TÄYDENNYS 6/15.2.2016 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 22.4.2015 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 1/2016, 2,25% 27.2.2021
6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
Nixu Oyj Yhtiötiedote 11.3.2016 kello 9.00 KUTSU NIXU OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Nixu Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina huhtikuun 5. päivänä
FIT Biotech Oy:n listalleottoesite on julkaistu
YHTIÖTIEDOTE 1.6.2015 klo 9:30 FIT Biotech Oy:n listalleottoesite on julkaistu EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI AUSTRALIAAN, ETELÄ-AFRIKKAAN, HONGKONGIIN, JAPANIIN, KANADAAN, YHDYSVALTOIHIN TAI MIHINKÄÄN