VN 7/2009 vp. Pääministeri Matti Vanhanen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VN 7/2009 vp. Pääministeri Matti Vanhanen"

Transkriptio

1 VN 7/2009 vp Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista Eduskunnan työjärjestyksen 29 :n muka i- sesti lähetetään eduskunnalle ministereiden Väyrynen, Pekkarinen, Hyssälä, Lindén, Lehtomäki, Kiviniemi, Wallin, Anttila, Brax, Häkämies, Vehviläinen, Thors, Risikko, Vapaavuori, Virkkunen ja Sinnemäki ilmoittamat muutokset perustuslain 63 :ssä tarkoitettuihin sidonnaisuuksiin. Helsingissä 28 päivänä tammikuuta 2010 Pääministeri Matti Vanhanen Alivaltiosihteeri Heikki Aaltonen

2 Ministeri: Paavo Väyrynen Omistan vaimoni ja kolmen lapseni kanssa yrityksen nimeltä Pohjanranta Oy (osakeomistus 47%, 47%, 2%, 2%, 2%) Keminmaalla kiinteistöjä, jotka ovat Pohjanranta Oy:n käytössä. Omakotitalo Keminmaalla, pientila Tuusulassa. MUUTOS: Henkilökohtaista lainaa asuntoon, maatalouteen ja tulonhankintaan yhteensä n euroa puoliksi puolisoni Vuokko Väyrysen kanssa. Pohjanranta Oy:n hallituksen pj Keminmaan kunnanvaltuuston jäsen

3 Ministeri: Mauri Pekkarinen Elisa Oyj 124 kpl Omakotitalo, Jyväskylä, 318 m², valmistunut 2001 Asunto-osake, 56,3 m² -- MUUTOS: Keski-Suomen OP, omakotilainaan (laina on Raija ja Mauri Pekkarisen nimissä) MUUTOS: Sampo-pankki, Helsinki, Helsingin asunto-osake Suomen Ampumahiihtoliiton varapuheenjohtaja MUUTOS: Jyväskylän kaupunginvaltuuston jäsen MUUTOS: Keski-Suomen liiton valtuuston puheenjohtaja

4 Ministeri Liisa Hyssälä OKO A 120 Olvi A 240 Raisio kanta TeliaSonera 149 UPM Kymmene 24 Sijoitusrahasto OP Delta A osuuksia 34, 372 kpl Asunto-osake Helsingin keskustassa 49,5 m2 Metsää ja ½ omistus vanhasta omakotitalosta (kotitila, Ii) MUUTOS: Laina euroa Yhteisvastuullisesti puolison kanssa lainaa maatilan tarpeisiin euroa Suomi-Yhtiön edustajiston jäsenyys

5 Ministeri: Suvi Lindén MUUTOS: Stockmann B kpl Oulun Golf Oy 1 osake omakotitalo Oulussa yksiö Helsingissä MUUTOS: osuus asuntolainasta 50 % omakotitalo Oulussa MUUTOS: osuus asuntolainasta 50 % MUUTOS: osuus asuntolainasta 50 % MUUTOS: osuus asuntolainasta 50 % yksiö Helsingissä MUUTOS: osuus asuntolainasta 50 % Kärppä säätiön hallituksen jäsen Benelux säätiön neuvottelukunnan puheenjohtaja MUUTOS: Suomen kulttuuriperintösäätiön hallituksen jäsen Oulun kaupunginvaltuutettu Oulun Seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja

6 Ministeri: Paula Lehtomäki Basware 15kpl Nokia 80kpl Telia Sonera 119kpl Marimekko 200 kpl Outotec Oyj 250 kpl Wärtsilä 200 kpl - Asuinkiinteistö Helsingissä yhdessä puolison kanssa - MUUTOS: Asuntovelka/Sampo pankki, euroa Suomen Keskusta rp:n varapuheenjohtaja MUUTOS: Vuokatin Säätiön hallituksen jäsen

7 Ministeri: Mari Kiviniemi Sampo 250 kpl, Lännen Tehtaat 50 kpl, Nokia 50 kpl. Puhelinosake, Vaasan Läänin Puhelin Kaksi yksiötä Helsingin Töölössä. MUUTOS: Asuntolaina , autolaina Nuori Suomi ry:n puheenjohtaja HOK-Elanto edustajiston jäsen Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen

8 Ministeri: Stefan Wallin Stora-Enso R 100 kpl Raisio-V 300 kpl Sanoma-WSOY 250 skpl BasWare 25 kpl MUUTOS: Stockmann B kpl Rahasto-osuudet: FIM China 200 kpl FIM Forte 37 kpl FIM Russia Small Cap 137 kpl MUUTOS: ½ omasta asunnosta Turussa (osakehuoneisto omakotitalo) MUUTOS: Asuntolaina omaa asuntoa varten Ruotsalainen Kansanpuolue r.p., puheenjohtaja Åbo Akademin säätiön neuvottelukunnan jäsen Åbo Akademin ylioppilaskunnan kuraattori Nylands Brigads Gille, valtuuskunnan jäsen Turun kaupunginvaltuuston jäsen MUUTOS: Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston jäsen

9 Ministeri: Sirkka-Liisa Anttila Asunto Oy Helsingin Neidonpaula osuus 1/2 Elisa 150 MUUTOS: rahasto-osuudet: OP-Kiina -erikoissijoitusrahasto, osuuksien määrä 37, MUUTOS: OP-Eurooppa Arvo -sijoitusrahasto osuuksien lukumäärä 24, Forssan Seudun Osuuspankki, hallintoneuvosto Naisjärjestöjen Keskusliiton, hallituksen puheenjohtaja MUUTOS: Suomen Keskustanaiset ry:n hallituksen jäsen Forssan kaupunginvaltuusto Forssan Seudun Osuuspankin hallintoneuvostosta,

10 Ministeri: Tuija Brax Omistan mieheni Antti Braxin kanssa puoliksi kotimme Alaikäiset lapseni omistavat kumpikin neljänneksen kesähuvilasta Pirkkalassa MUUTOS: Asuntolaina Sampo Asuntoluottopankki Oyj , ,53 (50 %, laina yhteinen puolison kanssa) MUUTOS: Asuntolaina Nordea , ,78 (50 %, laina yhteinen puolison kanssa) Asuntolaina yksityishenkilöiltä ,59 MUUTOS: Suomen Messut, hallintoneuvoston jäsen Helsingin kaupunginvaltuusto

11 Ministeri: Jyri Häkämies Nordea rahasto-osuudet: MUUTOS: FOFCHOICEINTL 173, ,0757 kpl MUUTOS: VAKAAT OSAKKEET 175, ,2000 kpl MUUTOS: Fennia Kasvu 1.205,5204 kpl MUUTOS: Suomi Kasvu 2.447,4010 kpl Rivitalo-osake, Kotka Kuolinpesäosuus 1/6, kesämökki, Luumäki MUUTOS: Saan palkkioita kunnan ja kuntainliiton luottamustoimista. MUUTOS: , ,58 asuntolaina Kotkan kaupunginvaltuuston jäsen MUUTOS: Kymenlaakson Liiton maakuntavaltuuston puheenjohtaja - -

12 Ministeri: Anu Vehviläinen Karelliskeskus Oy:n yksi osake Omassa käytössä oleva asunto Joensuussa yhdessä puolison kanssa, omassa käytössä oleva kesäasunto Kontiolahdella yhdessä puolison kanssa Velkojen ja muiden taloudellisten vastuiden suuruusluokka ja peruste myös MUUTOS: euroa asunto- ja muuta velkaa Joensuun kaupunginvaltuuston jäsen.

13 Ministeri: Astrid Thors MUUTOS: Osakkeet: 94 ÅAB:n, Stockmann OY:n, 716 Huhtamäen, 365 M-Realin, 200 Sammon, 1110 Wärtsilän, 1700 Stora Enson, 3674 UPM Kymmenen, 125 Fortumin, 55 Metson, 171 Elisan, 500 Vacon, 50 Ahlströmin, 31 Neste Oilin, 499 Telia Soneran, 3229 Nordea Pankin Puolet (1/2) kesämökistä Oravaisissa, kaksio Helsingissä omavelkainen takaus yksityishenkilön velalle suuruudeltaan euroa Victoriastiftelsenin hallituksen puheenjohtaja, Konstsamfundet ry:n jäsen, Paasikivi-seuran neuvottelukunnan jäsen, Arcada-säätiön hallintoneuvoston jäsen, Åbo Akademin säätiön valtuuskunnan jäsen, Svenska Handelshögskolanin säätiön valtuuston jäsen, Juthbacka-säätiön hallituksen jäsen, Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen

14 Ministeri: Paula Risikko MUUTOS: Puhelinosake (Vaasan läänin puhelin Anvia OYj, 1 kpl) ½ omakotitalosta, Seinäjoki ½ yksiöstä, Helsinki MUUTOS: asuntolaina 4 259,93 euroa MUUTOS: Kansallisen Kokoomuksen varapuheenjohtaja Seinäjoen kaupunginvaltuuston, jäsen Muut me rkittävät sidonnaisuudet: Suomi-yhtiön edustajiston jäsen

15 Ministeri: Jan Vapaavuori Linna Golf Oy 1 kpl Pickala Golf Oy 1 kpl St. Laurence Golf 1 kpl Lifestyle Sports Finland Oy, 50 % omistus ja hallituksen puheenjohtaja, toimiala urheilutapahtumien järjestäminen ym. (Toimintaa ei ole aloitettu.) MUUTOS: Asuntolainaa Hallituksen jäsen, Ellun Kanat Oy Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen.

16 Ministeri: Opetusministeri Henna Maria Virkkunen - - Omakotitalo Jyväskylässä Matti Mäkisen kanssa - MUUTOS: Asuntolaina euroa yhteisesti Matti Mäkisen kanssa. MUUTOS: Autolaina euroa yhteisesti Matti Mäkisen kanssa. MUUTOS: Muuta lainaa euroa (mm. vaalikampanjoinnista) Kansallinen Kokoomus rp varapuheenjohtaja Kokoomuksen Naisten Liiton puheenjohtaja Jyväskylän kaupunginvaltuuston jäsen (ero myönnetty puheenjohtajuudesta ) - - Edellä ilmoittamiini tietoihin tulevat muutokset ministeriaikanani sitoudun ilmoittamaan valtioneuvoston kanslialle.

17 Ministeri: Anni Sinnemäki Asunto Alppilassa (3 huonetta) Puolet kaksiosta Vallilassa Viidennes 5 huoneen asunnosta Punavuoressa (oma asunto) Tekijänoikeustuloja sanoituksista ja runoteoksista MUUTOS: Asuntolaina n euroa MUUTOS: Sijoitusasuntolaina n euroa Asunto Punavuoressa (oma asunto) on vakuutena yhteispanttina asunnon omistajien erillisille asuntolainoille MUUTOS: Helsingin kaupungin kirjasto- ja kulttuurilautakunta, puheenjohtaja

VN 5/2010 vp. Pääministeri Mari Kiviniemi

VN 5/2010 vp. Pääministeri Mari Kiviniemi VN 5/2010 vp Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista Eduskunnan työjärjestyksen 29 :n muka i sesti lähetetään eduskunnalle Pääministeri Kiviniemen ja ministereiden

Lisätiedot

VN 5/2008 vp. Pääministeri Matti Vanhanen

VN 5/2008 vp. Pääministeri Matti Vanhanen VN 5/2008 vp Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista Eduskunnan työjärjestyksen 29 :n mukaisesti lähetetään eduskunnalle pääministeri Vanhasen ja ministereiden

Lisätiedot

VN 3/2010 vp. Pääministerin sijainen. Ministeri Jyrki Katainen

VN 3/2010 vp. Pääministerin sijainen. Ministeri Jyrki Katainen VN 3/2010 vp Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista Eduskunnan työjärjestyksen 29 :n muka i sesti lähetetään eduskunnalle 22 päivänä kesäkuuta 2010 nimitetyn hallituksen

Lisätiedot

Pääministeri. Alexander Stubb

Pääministeri. Alexander Stubb Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista Eduskunnan työjärjestyksen 29 :n mukaisesti lähetetään eduskunnalle pääministeri Stubbin ja ministerien Tuomioja, Vapaavuori,

Lisätiedot

Pääministerin estyneenä ollessa, sosiaali- ja terveysministeri. Paula Risikko

Pääministerin estyneenä ollessa, sosiaali- ja terveysministeri. Paula Risikko Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista Eduskunnan työjärjestyksen 29 :n mukaisesti lähetetään eduskunnalle pääministeri Kataisen ja ministereiden Urpilainen, Tuomioja,

Lisätiedot

VN 1/2011 vp. Pääministeri Jyrki Katainen

VN 1/2011 vp. Pääministeri Jyrki Katainen VN 1/2011 vp Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista Eduskunnan työjärjestyksen 29 :n muka i sesti lähetetään eduskunnalle 22 päivänä kesäkuuta 2011 nimitetyn hallituksen

Lisätiedot

VN 1/2013 vp. Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista. Pääministerin sijainen, valtiovarainministeri

VN 1/2013 vp. Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista. Pääministerin sijainen, valtiovarainministeri VN 1/2013 vp Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista Eduskunnan työjärjestyksen 29 :n muka i sesti lähetetään eduskunnalle pääministeri Kataisen ja ministereiden

Lisätiedot

Pääministeri Paavo Lipponen

Pääministeri Paavo Lipponen Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle muutoksista valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksiin Eduskunnan työjärjestyksen 29 :n mukaisesti lähetetään eduskunnalle pääministeri Lipposen ja ministereiden Niinistö,

Lisätiedot

VN 1/2012 vp. Pääministerin sijainen. valtiovarainministeri Jutta Urpilainen

VN 1/2012 vp. Pääministerin sijainen. valtiovarainministeri Jutta Urpilainen VN 1/2012 vp Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista Eduskunnan työjärjestyksen 29 :n muka i sesti lähetetään eduskunnalle pääministeri Kataisen ja ministereiden

Lisätiedot

Pääministeri Matti Vanhanen

Pääministeri Matti Vanhanen Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle valtioneuvo s- ton jäsenten sidonnaisuuksista Eduskunnan työjärjestyksen 29 :n mukaisesti lähetetään eduskunnalle pääministeri Vanhasen ja ministereiden Enestam, Kalliomäki,

Lisätiedot

Pääministeri. Alexander Stubb

Pääministeri. Alexander Stubb Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista Eduskunnan työjärjestyksen 29 :n mukaisesti lähetetään eduskunnalle 24 päivänä kesäkuuta 2014 nimitetyn hallituksen jäsenten

Lisätiedot

Pääministerin estyneenä ollessa. Ministeri Mauri Pekkarinen

Pääministerin estyneenä ollessa. Ministeri Mauri Pekkarinen Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista Eduskunnan työjärjestyksen 29 :n mukaisesti lähetetään eduskunnalle ministereiden Katainen, Pekkarinen, Kanerva, Hyssälä,

Lisätiedot

Pääministeri Paavo Lipponen

Pääministeri Paavo Lipponen Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista Eduskunnan työjärjestyksen 29 :n mukaisesti lähetetään eduskunnalle 1 päivänä helmikuuta 2002 valtioneuvoston jäseneksi

Lisätiedot

VN 1/2016 vp. Helsingissä 25 päivänä helmikuuta Alivaltiosihteeri Timo Lankinen

VN 1/2016 vp. Helsingissä 25 päivänä helmikuuta Alivaltiosihteeri Timo Lankinen Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista (ministerit Soini, Stubb, Vehviläinen, Rehula, Orpo, Toivakka, Grahn-Laasonen, Tiilikainen, Rehn, Niinistö, Lindström, Mäntylä

Lisätiedot

Pääministerin sijainen. Ministeri Jyrki Katainen

Pääministerin sijainen. Ministeri Jyrki Katainen Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista Eduskunnan työjärjestyksen 29 :n mukaisesti lähetetään eduskunnalle 19 päivänä huhtikuuta 2007 nimitetyn valtioneuvoston

Lisätiedot

Pääministeri Matti Vanhanen

Pääministeri Matti Vanhanen Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista Eduskunnan työjärjestyksen 29 :n mukaisesti lähetetään eduskunnalle pääministeri Vanhasen ja ministereiden Kalliomäki, Enestam,

Lisätiedot

VN 1/2018 vp. Helsingissä 15 päivänä helmikuuta Pääministeri Juha Sipilä. Alivaltiosihteeri Timo Lankinen

VN 1/2018 vp. Helsingissä 15 päivänä helmikuuta Pääministeri Juha Sipilä. Alivaltiosihteeri Timo Lankinen Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista (Orpo, Grahn-Laasonen, Tiilikainen, Soini, Niinistö, Lindström, Berner, Mykkänen, Lintilä, Leppä, Terho, Häkkänen ja Saarikko)

Lisätiedot

VN 3/2018 vp. Helsingissä 14 päivänä helmikuuta Pääministeri Juha Sipilä. Alivaltiosihteeri Timo Lankinen

VN 3/2018 vp. Helsingissä 14 päivänä helmikuuta Pääministeri Juha Sipilä. Alivaltiosihteeri Timo Lankinen Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista (Orpo, Vehviläinen, Grahn-Laasonen, Tiilikainen, Soini, Niinistö, Berner, Mykkänen, Mattila, Terho, Häkkänen, Saarikko ja

Lisätiedot

VN 1/2017 vp. Helsingissä 9 päivänä helmikuuta Pääministeri Juha Sipilä. Alivaltiosihteeri Timo Lankinen

VN 1/2017 vp. Helsingissä 9 päivänä helmikuuta Pääministeri Juha Sipilä. Alivaltiosihteeri Timo Lankinen Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista (Soini, Vehviläinen, Rehula, Tiilikainen, Niinistö, Berner ja Mykkänen) Eduskunnan työjärjestyksen 29 :n mukaisesti eduskunnalle

Lisätiedot

VN 3/2016 vp. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista (ministerit Risikko, Berner ja Mykkänen)

VN 3/2016 vp. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista (ministerit Risikko, Berner ja Mykkänen) Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista (ministerit Risikko, Berner ja Mykkänen) Eduskunnan työjärjestyksen 29 :n mukaisesti lähetetään eduskunnalle perustuslain

Lisätiedot

Osakeomistukset ja muut omistukset yrityksissä: Elinkeinon ja ammatin harjoittaminen - yrityksen nimi ja toimiala:

Osakeomistukset ja muut omistukset yrityksissä: Elinkeinon ja ammatin harjoittaminen - yrityksen nimi ja toimiala: Liite Ministeri: Sipilä Juha Petri Yhteisomistuksessa vaimon kanssa seuraava varallisuus:metsätilat Oulussa ja Muhoksella, yhteensä n. 180 ha. Omassa käytössämme olevia kiinteistöjä, joista merkittävimpinä

Lisätiedot

Pääministeri Matti Vanhanen

Pääministeri Matti Vanhanen Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle valtioneuvo s- ton jäsenten sidonnaisuuksista Eduskunnan työjärjestyksen 29 :n mukaisesti lähetetään eduskunnalle 24 päivänä kesäkuuta 2003 nimitetyn hallituksen jäsenten

Lisätiedot

Pääministeri Matti Vanhanen. Hallitusneuvos Seija SaloVALTIONEUVOSTON JÄSENEN ILMOITUS (PL 63 )

Pääministeri Matti Vanhanen. Hallitusneuvos Seija SaloVALTIONEUVOSTON JÄSENEN ILMOITUS (PL 63 ) Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle valtioneuvo s- ton jäsenten sidonnaisuuksista Eduskunnan työjärjestyksen 29 :n mukaisesti lähetetään eduskunnalle pääministeri Vanhasen ja ministereiden Kalliomäki,

Lisätiedot

Sijoittajabarometri Suomen Vuokranantajat ry. Syys-lokakuu 2014

Sijoittajabarometri Suomen Vuokranantajat ry. Syys-lokakuu 2014 Sijoittajabarometri Suomen Vuokranantajat ry. Syys-lokakuu 2014 Tämän tutkimuksen on tehnyt Tietoykkönen Oy Suomen Vuokranantajat ry:n toimeksiannosta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää yksityissijoittajien

Lisätiedot

Valitkaa oheisesta listasta itsellenne viisi mieluisinta ehdokasta Suomen seuraavaksi presidentiksi. Mieluisin ehdokas

Valitkaa oheisesta listasta itsellenne viisi mieluisinta ehdokasta Suomen seuraavaksi presidentiksi. Mieluisin ehdokas TALOUSTUTKIMUS OY 20100121 12:46:14 TYÖ 3687.00 TAULUKKO 1001 np N-LUVUT Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Tammikuu 2010 nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-64 65-79 työn toimi eläke muu vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki. OMX Nordic Exchange Helsinki. Julkistamisajankohdat 2008 Disclosure Dates 2008 29.10.2008

OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki. OMX Nordic Exchange Helsinki. Julkistamisajankohdat 2008 Disclosure Dates 2008 29.10.2008 Affecto Oyj Small cap 7 14.2. 11 14 31.3. 3 19 6.5. 32 7.8. 45 3.11. Ahlstrom Corporation Oyj Mid cap 5 1.2. 12 14 2.4. 3 17 25.4. 30 25.7. 44 28.10. x Aldata Solution Oyj Small cap 8 21.2. 13 3 19 8.5.

Lisätiedot

Telebus vko 44A-45B/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 vuotta vuotta vuotta vuotta

Telebus vko 44A-45B/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 vuotta vuotta vuotta vuotta TALOUSTUTKIMUS OY 20101112 10:24:32 TYÖ 2545.11 TAULUKKO 12015 ss VER % Äänestäisi: Kansallinen Kokoomus Painottamaton n= 217 108 109 22 36 48 111 Painotettu (.000) N= 453 227 226 36 84 106 227 1. Kuka

Lisätiedot

Large Cap Helsinki. Julkistamisajankohdat 2007 Disclosure Dates

Large Cap Helsinki. Julkistamisajankohdat 2007 Disclosure Dates Large Cap Helsinki OBS = Tarkkailulistalla / On Surveillance lis Yhtiökokous Osavuosikatsaukset/Tulostiedotteet* * Ennakkotietoja Financial Vuosikertomus Annual Genera Interim Reports/Summaries of Performance*

Lisätiedot

Large Cap Helsinki. Julkistamisajankohdat 2006 Disclosure Dates

Large Cap Helsinki. Julkistamisajankohdat 2006 Disclosure Dates Large Cap Helsinki OBS = Tarkkailulistalla / On Surveillance lis X = Muutokset /Changes Tilinpäätöstiedot Yhtiökokous Osavuosikatsaukset/Tulostiedotteet* * Ennakkotietoja Financial Vuosikertomus Annual

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto

Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto Yksinkertainen on tehokasta Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto Puolivuosikatsaus 30.6.2009 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO SUOMI -INDEKSIRAHASTO Rahastotyyppi: Osakerahasto, Suomi Rekisteröimisvuosi:

Lisätiedot

2. Pyydämme ilmoittamaan (monta vastausta sallitaan) luottamustehtäväsi tai virkasi kaupungilla:

2. Pyydämme ilmoittamaan (monta vastausta sallitaan) luottamustehtäväsi tai virkasi kaupungilla: Luottamushenkilöiden ja eräiden viranhaltijoiden sidonnaisuuksien ilmoittaminen 1/45 Helena Adel Kaavoitus ja rakennuslautakunnan varajäsen Piikkiön eläkkeensaajien hallituksen jäsen Piikkiön sos.dem.työv.yhdistyksen

Lisätiedot

NASDAQ OMX Helsinki. Julkistamisajankohdat 2009 Disclosure Dates 2009 5.10.2009. Yhtiökokous Interim Reports/Summaries of Performance**

NASDAQ OMX Helsinki. Julkistamisajankohdat 2009 Disclosure Dates 2009 5.10.2009. Yhtiökokous Interim Reports/Summaries of Performance** Tilinpäätöstiedot Yhtiökokous Osavuosikatsaukset/Tulostiedotteet** Ennakkotietoja Financial Vuosikertomus Annual General Interim Reports/Summaries of Performance** Affecto Oyj Small cap 7 12.2. 12 14 3.4.

Lisätiedot

NASDAQ OMX Helsinki. Julkistamisajankohdat 2010 Disclosure Dates 2010 11.3.2010. Yhtiökokous Interim Reports/Summaries of Performance**

NASDAQ OMX Helsinki. Julkistamisajankohdat 2010 Disclosure Dates 2010 11.3.2010. Yhtiökokous Interim Reports/Summaries of Performance** Tilinpäätöstiedot Yhtiökokous Osavuosikatsaukset/Tulostiedotteet** Ennakkotietoja Financial Vuosikertomus Annual General Interim Reports/Summaries of Performance** Affecto Oyj Small cap 7 17.2. 10 12 25.3.

Lisätiedot

Ohjeet. Periaate ilmoitusvelvollisuuden osalta: Olemassa olevat omistukset syötetty ilman pvm ja muutosta alkusaldoksi

Ohjeet. Periaate ilmoitusvelvollisuuden osalta: Olemassa olevat omistukset syötetty ilman pvm ja muutosta alkusaldoksi Ohjeet Front Capital Oy Sisäpiirirekisteri Yhteenveto Sisäinen Ohje Kaupankäyntiohje ja sisäpiiriilmoitukset Lomakkeet FIVAn lomakkeet toimitettava allekirjoitettuna Alkuperäiset allekirjoitetut lomakkeet

Lisätiedot

KANSAN SIVISTYSRAHASTO

KANSAN SIVISTYSRAHASTO Kansan Sivistysrahasto Siltasaarenkatu 6 00530 HELSINKI Y-tunnus 0213501-3 KANSAN SIVISTYSRAHASTO TILINPÄÄTÖS 31.10.2009 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3-6 Kirjanpitokirjat,

Lisätiedot

1. Kuka seuraavista sopisi mielestänne parhaiten kannattamanne puolueen omaksi presidenttiehdokkaaksi seuraavissa presidentinvaaleissa?

1. Kuka seuraavista sopisi mielestänne parhaiten kannattamanne puolueen omaksi presidenttiehdokkaaksi seuraavissa presidentinvaaleissa? TALOUSTUTKIMUS OY 20110630 11:50:11 TYÖ 2624.14 TAULUKKO 9025 ss VER % Telebus vko 22Ati-24B/2011 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis

Lisätiedot

Dündar-Järvinen Aila SDP Kaikki sidonnaisuuteni löytyvät kotisivuiltani, kohdasta luottamustehtävät http://www.elisanet.

Dündar-Järvinen Aila SDP Kaikki sidonnaisuuteni löytyvät kotisivuiltani, kohdasta luottamustehtävät http://www.elisanet. Sidonnaisuustiedot: 29.7.2015 Virat, toimet, ammatit, tehtävät 1. Valtion, kunnan ja muiden julkisyhteisöjen virat 2. Palkattu toimi yksityisessä yrityksessä tai yhteisössä 3. Ammatin ja elinkeinon harjoittaminen

Lisätiedot

Sijoittajabarometri Lokakuu 2016

Sijoittajabarometri Lokakuu 2016 Sijoittajabarometri Lokakuu 2016 Tämän tutkimuksen on tehnyt Tietoykkönen Oy Osakesäästäjien Keskusliitto ry:n ja Pörssisäätiön toimeksiannosta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää yksityissijoittajien

Lisätiedot

Kotitalouksien säästämistutkimus. julkistustilaisuus 30.5.2011

Kotitalouksien säästämistutkimus. julkistustilaisuus 30.5.2011 Kotitalouksien säästämistutkimus julkistustilaisuus 30.5.2011 Kotitalouksien säästäminen Ohjelma Säästämistutkimus Sari Lounasmeri Nuorten talousosaaminen toimijat, kanavat ja tavat Anu Raijas Sijoittajan

Lisätiedot

Pääministeri Anneli Jäätteenmäki

Pääministeri Anneli Jäätteenmäki Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle valtioneuvo s- ton jäsenten sidonnaisuuksista Eduskunnan työjärjestyksen 29 :n mukaisesti lähetetään eduskunnalle 17 päivänä huhtikuuta 2003 nimitetyn hallituksen

Lisätiedot

Hyväksytyt luottamushenkilöiden sidonnaisuusilmoitukset

Hyväksytyt luottamushenkilöiden sidonnaisuusilmoitukset Hyväksytyt luottamushenkilöiden sidonnaisuusilmoitukset 03.11.2017 Annie Henno Tarkastuslautakunta, Maakuntahallitus Raili Hildén Maakuntahallituksen varajäsen Kari Hyytiä Kunnanvaltuutettu Sijoitusasunto

Lisätiedot

Sijoittajabarometri. Syys-lokakuu 2014 (julkaistu 6.11.2014)

Sijoittajabarometri. Syys-lokakuu 2014 (julkaistu 6.11.2014) Sijoittajabarometri Syys-lokakuu 2014 (julkaistu 6.11.2014) Tämän tutkimuksen on tehnyt Tietoykkönen Oy Osakesäästäjien keskusliitto ry:n, Pörssisäätiön ja Viisas Raha lehden toimeksiannosta. Tutkimuksen

Lisätiedot

Ti 10.02. Ixonos: ylimääräinen yhtiökokous, asialistalla osakeanti ja optio-oikeudet (klo 09.00)

Ti 10.02. Ixonos: ylimääräinen yhtiökokous, asialistalla osakeanti ja optio-oikeudet (klo 09.00) Yhtiökokoukset 2015 Viikko 6/2015 To 05.02. Takoma: varsinainen yhtiökokous (klo 10.00) To 05.02. Panostaja: varsinainen yhtiökokous (klo 13.00) Viikko 7/2015 Ti 10.02. Ixonos: ylimääräinen yhtiökokous,

Lisätiedot

Valtion keskitetty omistajaohjaus

Valtion keskitetty omistajaohjaus Valtion keskitetty omistajaohjaus 13.11.2007 Lähde: Finlandia-talo. Kuva: Rauno Träskelin Pekka Timonen Osastopäällikkö, ylijohtaja Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosasto OMISTAJAOHJAUSOSASTO Ylijohtaja

Lisätiedot

SISÄLLYS. asetuksen 2 :n muuttamisesta... 2808. N:o 842. Tasavallan presidentin asetus

SISÄLLYS. asetuksen 2 :n muuttamisesta... 2808. N:o 842. Tasavallan presidentin asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2010 Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2010 N:o 842 850 SISÄLLYS N:o Sivu 842 Tasavallan presidentin asetus alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien rajoittamisesta

Lisätiedot

Aaltonen Risto. Anttila Sirkka-Liisa. Hacklin Jorma. Haonperä Jouko. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuusrekisteri.

Aaltonen Risto. Anttila Sirkka-Liisa. Hacklin Jorma. Haonperä Jouko. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuusrekisteri. 28.11.2017 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuusrekisteri Aaltonen Risto Alanko Matti Anttila SirkkaLiisa ja vpj. Hacklin Jorma Haonperä Jouko Loimijoen Kuntapalvelut Oy hallitus Lounaismaan

Lisätiedot

Sijoittajabarometri Syys-lokakuu 2014

Sijoittajabarometri Syys-lokakuu 2014 Sijoittajabarometri Syys-lokakuu 2014 Tämän tutkimuksen on tehnyt Tietoykkönen Oy Osakesäästäjien keskusliitto ry:n, Pörssisäätiön ja Viisas Raha lehden toimeksiannosta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää

Lisätiedot

Seuraaviin yhdistyksiin sovelletaan puoluelain avustuspäätöksessä tarkoitettua yhdistystä koskevia säännöksiä:

Seuraaviin yhdistyksiin sovelletaan puoluelain avustuspäätöksessä tarkoitettua yhdistystä koskevia säännöksiä: Liite 2 Avustuspäätöksessä tarkoitetut yhdistykset Luettelo valtionavustusta saavien puolueiden piiri- ja naisjärjestöistä Suomen Keskusta r.p. Seuraaviin yhdistyksiin sovelletaan puoluelain avustuspäätöksessä

Lisätiedot

Sisäpiirirekisteri. Tilauksen tiedot. ICECAPITAL VARAINHOITO OY Ilmoitusvelvollisten omistukset, julkinen rekisteri. Tilausaika 11.08.

Sisäpiirirekisteri. Tilauksen tiedot. ICECAPITAL VARAINHOITO OY Ilmoitusvelvollisten omistukset, julkinen rekisteri. Tilausaika 11.08. Sisäpiirirekisteri Tilauksen tiedot Tilaaja Raportti Sire-organisaatio ICECAPITAL VARAINHOITO OY ICECAPITAL VARAINHOITO OY Tilausaika 11:35 Tilauksen viite VH SIRE002 Tilauksen tyyppi Kertatilaus Ajopäivä

Lisätiedot

Sidonnaisuusrekisteri Tarkastuslautakunta käsitellyt sekä

Sidonnaisuusrekisteri Tarkastuslautakunta käsitellyt sekä Sidonnaisuusrekisteri Tarkastuslautakunta käsitellyt 31.8.2017 29 sekä 12.10.2017 37 Nimi Luottamustehtävä Kunnan johto- ja Muut johto- ja Merkittävä Muut Ilmoituspäivä tai virka luottamustehtävät luottamustehtävät

Lisätiedot

Ke 28.01. Nordea Bank: tilinpäätöstiedote 2014 (n. klo 8.00), tiedotustilaisuus (klo 10.30), puhelinkonferenssi (klo 15.30)

Ke 28.01. Nordea Bank: tilinpäätöstiedote 2014 (n. klo 8.00), tiedotustilaisuus (klo 10.30), puhelinkonferenssi (klo 15.30) Tulostiedot 2015 Viikko 4/2015 Pe 23.01. Basware: tilinpäätöstiedote 2014 (n. klo 13.00) Viikko 5/2015 Ke 28.01. Nordea Bank: tilinpäätöstiedote 2014 (n. klo 8.00), tiedotustilaisuus (klo 10.30), puhelinkonferenssi

Lisätiedot

Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia. Sidonnaisuusilmoitus

Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia. Sidonnaisuusilmoitus OMN IA Ilmoittajan henkilötiedot Sukunimi: Ala-Reinikka Etunimi: Tapani -, hallituksen jäsen - Oy Granilla Ab, hallituksen jäsen - Kauniaisten kuvataidekoulu, hallituksen varajäsen - Kiinteistö Oy Juus-Fastighet

Lisätiedot

Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Miksi sijoitat? (Valitse vaihtoehdoista se, joka parhaiten kuvaa tämänhetkisiä tavoitteitasi)

Lisätiedot

Valtioneuvoston kirjelmä VN 1/1999 vp. Pääministeri Paavo Lipponen

Valtioneuvoston kirjelmä VN 1/1999 vp. Pääministeri Paavo Lipponen Valtioneuvoston kirjelmä VN 1/1999 vp Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista Valtiopäiväjärjestyksen 38 b :n mukaisesti lähetetään eduskunnalle 15 päivänä huhtikuuta

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1292. Laki. autoverolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2007

SISÄLLYS. N:o 1292. Laki. autoverolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2007 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2007 N:o 1292 1298 SISÄLLYS N:o Sivu 1292 Laki autoverolain muuttamisesta... 5051 1293 Laki maatalouden harjoittamisesta luopumisen

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta 1/34 Nimi: AALTONEN MIKA-JUHA Puolue: Suomen Keskusta Kaupunkirakennelautakunta Jäsen Kaupunkirakennelautakunnan rakennus- ja ympäristöjaosto Jäsen 1 2/34 Nimi: ALANEN MARJA-LIISA Puolue: Vasemmistoliitto

Lisätiedot

Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Sukupuoli 1. Nainen 316 17,30% 2. Mies 1511 82,70% 1827 100% Ikä 1. alle 18 vuotta 1 0,05%

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta. Hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset Tarkltk

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta. Hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset Tarkltk 1/22 Nimi: AALTONEN MIKA-JUHA Puolue: Suomen Keskusta Kaupunkirakennelautakunta Jäsen Kaupunkirakennelautakunnan rakennus- ja ympäristöjaosto Jäsen 1 2/22 Nimi: ALANEN MARJA-LIISA Puolue: Vasemmistoliitto

Lisätiedot

ERASMUS+ KA103 -OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) KORKEAKOULUITTAIN 2016-17 18.04.2016 PÄÄTÖS. Myöntöperuste 230 / vaihtokk. Muutos 15/16-16/17

ERASMUS+ KA103 -OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) KORKEAKOULUITTAIN 2016-17 18.04.2016 PÄÄTÖS. Myöntöperuste 230 / vaihtokk. Muutos 15/16-16/17 ERASMUS+ KA103 -OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) 230 / vaihtokk - KK YO 257712 Aalto yliopisto (Aalto korkeakoulusäätiö) 299 1 621 372 830 358 340 14 490 29604 Helsingin yliopisto 407 2 421 556 830 579 600-22

Lisätiedot

vuosikertomus 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto

vuosikertomus 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto vuosikertomus 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto 2(8) TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto Sijoituspolitiikka ja hallinto Päättynyt

Lisätiedot

puolivuotis- KATSAUS Erikoissijoitusrahasto Seligson & Co HEX25 Indeksiosuusrahasto

puolivuotis- KATSAUS Erikoissijoitusrahasto Seligson & Co HEX25 Indeksiosuusrahasto puolivuotis- KATSAUS 30.6.2002 Erikoissijoitusrahasto Seligson & Co HEX25 Indeksiosuusrahasto 1(2) ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO HEX25 -INDEKSIOSUUSRAHASTO Rahastotyyppi HEX25 -indeksin mukaan sijoittava

Lisätiedot

NOKOC19E9.00NDS 12.1.2010 15000 18.1.2010 10000 25.1.2010 9000 27.1.2010 20000 28.1.2010-45000 1.2.2010-9000

NOKOC19E9.00NDS 12.1.2010 15000 18.1.2010 10000 25.1.2010 9000 27.1.2010 20000 28.1.2010-45000 1.2.2010-9000 Ote Aventum Rahastoyhtiön sisäpiirirekisteristä 12.8.211 (allekirjoitetut lomakkeet sisäpiirimapissa) Aventum Rahastoyhtiö Oy - hallituksen jäsen peruste 13 kauppapvm alkamispvm Jyrki Tuomas Harpf 29.5.29

Lisätiedot

Osakemarkkinoiden näkymät Oulu 21.11.2012

Osakemarkkinoiden näkymät Oulu 21.11.2012 Osakemarkkinoiden näkymät Oulu 21.11.2012 Markus Sourander Nordea Investment Strategy & Advice Sijoittajilla haastava vuosituhat 2 mutta viime aikoina parempaa Lähde: ThomsonReuters 3 Osinkotuotto houkuttelee

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITON PK-YRITYSVALTUUSKUNTA. PK-yritysvaltuuskunnan puheenjohtaja Heimo J. Aho 8.2.2006

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITON PK-YRITYSVALTUUSKUNTA. PK-yritysvaltuuskunnan puheenjohtaja Heimo J. Aho 8.2.2006 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITON PK-YRITYSVALTUUSKUNTA PK-yritysvaltuuskunnan puheenjohtaja Heimo J. Aho 8.2.2006 Mikä mies? Heimo Juhani Aho, s. 9.4.1949, Tampere Ylioppilas, Kalevan yhteiskoulu 1968 Dipl.ekonomi,

Lisätiedot

Hallitus 2016. Veritas Eläkevakuutus. Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas PL 133, 20101 Turku Puhelin 010 55 010 Faksi 010 5501 690

Hallitus 2016. Veritas Eläkevakuutus. Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas PL 133, 20101 Turku Puhelin 010 55 010 Faksi 010 5501 690 Hallitus 2016 Veritas Eläkevakuutus Stefan Mutanen Synt. 1953, kotipaikka Karjaa valtiot. kand., sosiaalineuvos Samfundet Folkhälsan, toimitusjohtaja Veritas Eläkevakuutus, hallituksen puheenjohtaja Veritas

Lisätiedot

Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yhteisöissä (Yhteisön nimi, toimiala, tehtävä)

Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yhteisöissä (Yhteisön nimi, toimiala, tehtävä) 1 Pekka Ahokas kaupunginhallituksen jäsen Johto ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yhteisöissä (Yhteisön nimi, toimiala, Hulmin Huollon hallitus Kiinteistö Oy Kurittula hallitus Muu

Lisätiedot

A special dividend is included in the index as a net amount and it is calculated as follows:

A special dividend is included in the index as a net amount and it is calculated as follows: Exchange Notice March 22, 2007 Series 15/07 OMXH25 STOCK INDEX SPECIAL DIVIDEND ADJUSTMENT: TIETOENATOR OYJ The AGM of TietoEnator Oyj has approved a dividend of EUR 1.20 per share which will be effective

Lisätiedot

Pekka Paasikivi Oras Invest Oy:n hallituksen puheenjohtaja s. 1944, Insinööri

Pekka Paasikivi Oras Invest Oy:n hallituksen puheenjohtaja s. 1944, Insinööri Nimitystoimikunnan kokoonpano Pekka Paasikivi Oras Invest Oy:n hallituksen puheenjohtaja s. 1944, Insinööri Kemira Oyj, nimitystoimikunnan jäsen ja puheenjohtaja vuodesta 2012 Tikkurila Oyj, nimitystoimikunnan

Lisätiedot

A special dividend is included in the index as a net amount and it is calculated as follows: ) = - ( 0.1761 EUR * 844 452 759) = - 148713280,75 EUR

A special dividend is included in the index as a net amount and it is calculated as follows: ) = - ( 0.1761 EUR * 844 452 759) = - 148713280,75 EUR Exchange Notice April 25, 2007 Series 18/07 OMXH25 STOCK INDEX SPECIAL DIVIDEND ADJUSTMENT: TIETOENATOR OYJ The AGM of TeliaSonera AB has approved a dividend of EUR 0.6849 per share which will be effective

Lisätiedot

Hallitus 2015. Veritas Eläkevakuutus. Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas PL 133, 20101 Turku Puhelin 010 55 010 Faksi 010 5501 690

Hallitus 2015. Veritas Eläkevakuutus. Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas PL 133, 20101 Turku Puhelin 010 55 010 Faksi 010 5501 690 Hallitus 2015 Veritas Eläkevakuutus Lasse Svens Synt. 1962, kotipaikka Turku kauppatieteiden maisteri Stiftelsen för Åbo Akademi, toimitusjohtaja Veritas Eläkevakuutuksen hallitus (puheenjohtaja) Veritas

Lisätiedot

Sidonnaisuusrekisteri

Sidonnaisuusrekisteri LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ 1 (7) Sidonnaisuusrekisteri 30.11.2017 Appelgrén Marjo, vara Keminmaan Energia, hallituksen vara Eilittä Tuula, kuntayhtymän valtuuston, tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 834. Valtioneuvoston asetus. valtionosuuden perusteena käytettävistä opetus- ja kirjastotoimen keskimääräisistä yksikköhinnoista

SISÄLLYS. N:o 834. Valtioneuvoston asetus. valtionosuuden perusteena käytettävistä opetus- ja kirjastotoimen keskimääräisistä yksikköhinnoista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä lokakuuta 2001 N:o 834 839 SISÄLLYS N:o Sivu 834 Valtioneuvoston asetus valtionosuuden perusteena käytettävistä opetus- ja kirjastotoimen keskimääräisistä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Markkinakatsaus Muuttuva maailma Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Lehmanin romahduksesta viisi vuotta Lähde: ThomsonReuters Taloudet piristymässä, mutta tuskaisen hitaasti 65 Teollisuuden

Lisätiedot

Lähivakuutus-Tapiola ryhmä

Lähivakuutus-Tapiola ryhmä LIITTEET TIEDOTTEESEEN: organisaatiokaavio ryhmästä pääjohtajan, keskusyhtiön toimitusjohtajan ja hallituksen jäsenten lyhyet CV:t ryhmä Vakuutuksenottajat Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola ryhmän

Lisätiedot

Hallitus 2016. Veritas Eläkevakuutus. Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas PL 133, 20101 Turku Puhelin 010 55 010 Faksi 010 5501 690

Hallitus 2016. Veritas Eläkevakuutus. Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas PL 133, 20101 Turku Puhelin 010 55 010 Faksi 010 5501 690 Hallitus 2016 Veritas Eläkevakuutus Lasse Svens Synt. 1962, kotipaikka Turku kauppatieteiden maisteri Stiftelsen för Åbo Akademi, toimitusjohtaja (puheenjohtaja) Veritas Eläkevakuutuksen sijoitus- ja riskivaliokunta

Lisätiedot

SIDONNAISUUS ILMOITUKSET

SIDONNAISUUS ILMOITUKSET SIDONNAISUUS ILMOITUKSET Nimi Luottamustehtävä Johto- ja luottamustehtävät tai virkatehtävä elinkeinotoimintaa Muu tehtävä: varallisuus harjoittavissa yhteisöissä Kunnan nimeämä edustaja: Merkittävä Muu

Lisätiedot

http://investorsonclimatechange.org/200- global-investors-managing-15-trillionassets-urge-g7-stand-paris-agreementdrive-swift-implementation/ http://unfccc.int/paris_agreement/items/ 9485.php http://www4.unfccc.int/ndcregistry/page

Lisätiedot

15.06.2015. Etelä-Pohjanmaan liitto - luottamushenkilöiden sidonnaisuudet

15.06.2015. Etelä-Pohjanmaan liitto - luottamushenkilöiden sidonnaisuudet 1 15.06.2015 Etelä-Pohjanmaan liitto - luottamushenkilöiden sidonnaisuudet Asko Peltola Maakuntajohtaja Maanviljelijä Suomen Kulttuurirahaston Kannatusyhdistys, johtokunnan jäsen Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä,

Lisätiedot

Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä

Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä Päivitetty 16.9.2019 Aaltonen Iina Sdp Maakuntahallitus Antikainen Sanna Perussuomalaiset Maakuntahallitus Osuuskauppa: Edustajisto Juuan kunta: Kunnanvaltuuston jäsen, kunnanhallituksen varajäsen, kuntarakennelautakunnan

Lisätiedot

Valtion yhtiöomistusmuutokset vuosina

Valtion yhtiöomistusmuutokset vuosina Valtion yhtiöomistusmuutokset vuosina 2007-2019 Valtion osakemyynnit 24.5.2007 Kemira GrowHow Oyj Osakemyynti Yara International ASA:lle 206,0-30 % 29.8.2007 Kemira Oyj Osakemyynti Oras Invest Oy:lle ym.

Lisätiedot

SIDONNAISUUS ILMOITUKSET

SIDONNAISUUS ILMOITUKSET SIDONNAISUUS ILMOITUKSET Nimi Luottamustehtävä Johto- ja luottamustehtävät Alanko Päivi Tekninen lautakunta vara Kiinteistötoimitusten uskottu mies Alkortes Anna Suupohjan elinkenoitoimen Isojoen Yrittäjät

Lisätiedot

Laajakaistaliittymien hintavertailu - kiinteät laajakaistaliittymät 04/2009 Tiedot päivitetty 1.4.2009

Laajakaistaliittymien hintavertailu - kiinteät laajakaistaliittymät 04/2009 Tiedot päivitetty 1.4.2009 Mariehamns Telefon Ab Aland.net Bredband Ahvenanmaa Brändö - 59 - - Ålands Telefonandelslag Aland.net Bredband Ahvenanmaa Brändö - 59 - - Mariehamns Telefon Ab Aland.net Bredband Ahvenanmaa Finström -

Lisätiedot

Ohjeet. Periaate ilmoitusvelvollisuuden osalta: Olemassa olevat omistukset syötetty ilman pvm ja muutosta alkusaldoksi

Ohjeet. Periaate ilmoitusvelvollisuuden osalta: Olemassa olevat omistukset syötetty ilman pvm ja muutosta alkusaldoksi Ohjeet Front Capital Oy Yhteenveto Sisäinen Ohje Kaupankäyntiohje ja sisäpiiriilmoitukset Lomakkeet FIVAn lomakkeet toimitettava allekirjoitettuna Alkuperäiset allekirjoitetut lomakkeet säilytetään paperikopiona

Lisätiedot

Aaltonen Risto. Alanko Matti. Anttila Sirkka-Liisa. Hacklin Jorma. Haonperä Jouko. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuusrekisteri

Aaltonen Risto. Alanko Matti. Anttila Sirkka-Liisa. Hacklin Jorma. Haonperä Jouko. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuusrekisteri 16.8.2019 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuusrekisteri Aaltonen Risto Alanko Matti Anttila SirkkaLiisa ja vpj. Hacklin Jorma Haonperä Jouko Loimijoen Kuntapalvelut Oy hallitus Lounaismaan

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN SIDONNAISUUDET

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN SIDONNAISUUDET 1 (7) 30.9.2015 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN SIDONNAISUUDET Arveli Eila 6. Hallintotehtävät merkittävissä järjestöissä: * Kontiolahti-seura ry, johtokunnan jäsen * Kontiolahden 4H-yhdistys, johtokunnan jäsen *

Lisätiedot

Aaltonen Risto. Anttila Sirkka-Liisa. Hacklin Jorma. Haonperä Jouko. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuusrekisteri.

Aaltonen Risto. Anttila Sirkka-Liisa. Hacklin Jorma. Haonperä Jouko. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuusrekisteri. 11.9.2018 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuusrekisteri Aaltonen Risto Alanko Matti Anttila SirkkaLiisa ja vpj. Hacklin Jorma Haonperä Jouko Loimijoen Kuntapalvelut Oy hallitus Lounaismaan

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto XX.XX.2017 XX

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto XX.XX.2017 XX 1. AALTONEN MIKA 2. ALANEN MARJA-LIISA 3. ANTIKAINEN SANNA 4. HELKAMÄKI MERJA 5. HILTUNEN ILKKA 6. HILTUNEN KIRSTI 7. HUTTUNEN HANNA 8. HYVÖNEN PEKKA 9. JÄMSÄ TOMI 10. JÄÄSKELÄINEN PENTTI 11. KALINEN KARI

Lisätiedot

2013 Teatteritilastot Finnish Theatre Statistics

2013 Teatteritilastot Finnish Theatre Statistics 2013 Teatteritilastot Finnish Theatre Statistics Suomalainen teatterikenttä 18 VOS-teatterit, Suomen Kansallisteatteri, Suomen Kansallisooppera ja rahoituslain ulkopuoliset teatterit 2013

Lisätiedot

Sisäpiirirekisteri. Tilauksen tiedot. SKANDINAVISKA ENSKILDA BANKEN AB (PUBL) Ilmoitusvelvollisten omistusmuutokset, julkinen rekisteri

Sisäpiirirekisteri. Tilauksen tiedot. SKANDINAVISKA ENSKILDA BANKEN AB (PUBL) Ilmoitusvelvollisten omistusmuutokset, julkinen rekisteri Sisäpiirirekisteri Tilauksen tiedot Tilaaja Raportti Sire-organisaatio SKANDINAVISKA ENSKILDA BANKEN AB (PUBL) SEB ENSKILDA CORPORATE FINANCE OY AB Tilausaika 09:59 Tilauksen viite Tilauksen tyyppi Kertatilaus

Lisätiedot

Perhepäivähoitajan nimi: Syntymäaika: Y-tunnus: puhelin: Osoite: Piha ja ulkoilumahdollisuudet: huomioitavaa: Onko asunnossa eläimiä?

Perhepäivähoitajan nimi: Syntymäaika: Y-tunnus: puhelin: Osoite: Piha ja ulkoilumahdollisuudet: huomioitavaa: Onko asunnossa eläimiä? Päivähoitolain 28 :n mukainen ilmoitus yksityisestä lasten perhepäivähoidosta, on tehtävä kahden viikon kuluessa hoidon alkamisesta, oman alueen. Perhepäivähoitajan nimi: Syntymäaika: Y-tunnus: puhelin:

Lisätiedot

Yhtiökokoukset ja osingot

Yhtiökokoukset ja osingot kokoukst ja osingot Julkissti notrattujn ja Nordassa lunastttavin yhtiöidn yhtiökokoukst vuonna 2015 ja osingot vuodlta 2014. sstämmor år 2015 och dividndr för år 2014 för bolag som notras officillt och

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet. Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen

Henkilökohtaiset varajäsenet. Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 26/31.10.2011 446 Kokousaika 31.10.2011 klo 17:00 18:17 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Markkinakatsaus Muuttuva maailma. Lippo Suominen Päästrategi, Nordea Varallisuudenhoito Lokakuu 2013

Markkinakatsaus Muuttuva maailma. Lippo Suominen Päästrategi, Nordea Varallisuudenhoito Lokakuu 2013 Markkinakatsaus Muuttuva maailma Lippo Suominen Päästrategi, Nordea Varallisuudenhoito Lokakuu 2013 Lehmanin romahduksesta viisi vuotta Keskuspankeilla iso rooli Taloudet piristymässä 65 Teollisuuden luottamus,

Lisätiedot

EHDOKKAAT HALLINTONEUVOSTON JÄSENIKSI YHTIÖKOKOUKSELLE

EHDOKKAAT HALLINTONEUVOSTON JÄSENIKSI YHTIÖKOKOUKSELLE EHDOKKAAT HALLINTONEUVOSTON JÄSENIKSI YHTIÖKOKOUKSELLE 28.3.2019 EHDOKKAAT UUSIKSI HALLINTONEUVOSTON JÄSENIKSI EERO HAUTANIEMI, TOIMITUSJOHTAJA, LASSILA & TIKANOJA OYJ s. 1965, kauppatieteiden maisteri

Lisätiedot

Osakevaihto, kurssikehitys ja markkina-arvo Equity Turnover, Price Development and Market Capitalisation

Osakevaihto, kurssikehitys ja markkina-arvo Equity Turnover, Price Development and Market Capitalisation Equity Turnover, Price Development and Capitalisation Sivu - Page 1/ 10 Päälista Main List Pankit ja rahoitus Banks and Finance Osakevaihto, Equity turnover, Keskimääräinen päivävaihto, Conventum Oyj 1

Lisätiedot

Liitemuistio 1. Palkitsemistiedot. 1. a) Yhtiön nimi Fortum Oyj. b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus 50,76% 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä

Liitemuistio 1. Palkitsemistiedot. 1. a) Yhtiön nimi Fortum Oyj. b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus 50,76% 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä Liitemuistio 1 Palkitsemistiedot 1. a) Yhtiön nimi Fortum Oyj b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus 50,76% 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä Yhtiön toimialana on sähkön, lämmön ja kaasun tuotanto, hankinta,

Lisätiedot

Valtuusto Nimi: Sähköpostiosoite: Puolue: Luottamustehtävät: Valtuusto: Ilmoitettavia sidonnaisuuksia:

Valtuusto Nimi: Sähköpostiosoite: Puolue: Luottamustehtävät: Valtuusto: Ilmoitettavia sidonnaisuuksia: Valtuusto Nimi: Reijonen Eero Sähköpostiosoite: eero.reijonen@liperi.fi Puolue: Suomen Keskusta rp Valtuusto: Puheenjohtaja Organisaatio: Suomen Hiihtoliitto Tehtävä: johtokunnan jäsen Organisaatio: Vuokatin

Lisätiedot

Suomalaiset pienyhtiöt Nordean silmin

Suomalaiset pienyhtiöt Nordean silmin Suomalaiset pienyhtiöt Nordean silmin Janne Lähdesmäki, Portfolio Manager CEFA / CIIA Finnish Equities 02/01/2012 Mikä on määritelmällisesti pienyhtiö (small cap)? Yhdysvalloissa small cap kategoria 300

Lisätiedot

Sisäpiirirekisteri. Tilauksen tiedot. Ilmoitusvelvollisten omistusmuutokset, julkinen rekisteri. Tilausaika 17.08.2011 14:42 Tilauksen viite

Sisäpiirirekisteri. Tilauksen tiedot. Ilmoitusvelvollisten omistusmuutokset, julkinen rekisteri. Tilausaika 17.08.2011 14:42 Tilauksen viite Sisäpiirirekisteri Tilauksen tiedot Tilaaja Raportti Sire-organisaatio TAALERITEHDAS OY TAALERITEHDAS OY Tilausaika 14:42 Tilauksen viite Tilauksen tyyppi Kertatilaus Ajopäivä Tiedoston nimi Poimintavälin

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Seligson & Co Rahamarkkinarahasto AAA

Sijoitusrahasto Seligson & Co Rahamarkkinarahasto AAA Yksinkertainen on tehokasta Sijoitusrahasto Seligson & Co Rahamarkkinarahasto AAA Puolivuosikatsaus 30.6.2012 Rahastotyyppi: Lyhyet korot, euro-alue Rekisteröimisvuosi: 4/1998 Salkunhoitajat: Jani Holmberg

Lisätiedot