HE 190/2006 vp. lisäksi vähäisiä tarkennuksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2007 alusta. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
|
|
- Auvo Halttunen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi indeksiehdon käytön rajoittamisesta annetun lain 2 ja 7 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan indeksiehdon käytön rajoittamisesta annetun lain voimassaoloaikaa jatkettavaksi kolmella vuodella eli vuoden 2009 loppuun. Lain sisältöön ehdotetaan lisäksi vähäisiä tarkennuksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2007 alusta. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset 1.1. Indeksiehtolainsäädännön yleisperiaatteet Suomessa noudatetaan rahasaamisia koskevissa sopimuksissa pääsääntöisesti nimellisarvoperiaatetta, jolloin rahan arvon muutoksia velvoitteen syntymishetken ja täyttämisajankohdan välillä ei oteta huomioon. Rahan yleinen arvo muuttuu inflaation johdosta rahan reaaliarvon vähentyessä. Rahan arvon epävakaisuuden vuoksi nimellisarvoperiaatteesta on haluttu poiketa. Indeksiehdon käytöllä voidaan suoritusvelvollisuutta tarkistaa rahan arvon vaihtelun mukaisesti. Tässä tarkoituksessa on laadittu sopimusehtoja, joiden mukaan rahasaaminen on sidottu rahan reaaliarvoon. Tällaisten sopimusehtojen käyttö oli tavallista 1920-luvun lopusta taloudellisen kehityksen turvaamisesta vuosina annetun lain (207/1968) eli niin sanotun vakauttamislain säätämiseen saakka. Tuolloin laajalti levinnyt indeksisidonnaisuusjärjestelmä purettiin, koska pelättiin järjestelmän johtavan uuteen inflaatiokauteen vuonna 1967 suoritetun devalvaation jälkeen. Indeksisidonnaisuuden sääntelyä on sittemmin jatkettu. Sääntely on toteutettu useilla eri tason säädöksillä, jotka ovat olleet määräaikaisia. Nykyisin indeksiehtojen käytöstä säädetään indeksiehdon käytön rajoittamisesta annetussa laissa (1195/2000), jäljempänä indeksiehtolaki. Indeksiehdon käytöstä vuosia koskevissa työ- ja virkaehtosopimuksissa annetun lain (1397/2004) mukaan työmarkkinaosapuolten 29 päivänä marraskuuta 2004 allekirjoittamaan neuvottelutulokseen ja sen mukaisesti solmittuun tulopoliittiseen sopimukseen sisältyvä indeksiehto voidaan ottaa työ- ja virkaehtosopimuksiin. Muiden indeksiehtojen ottaminen työ- ja virkaehtosopimuksiin kielletään lain 1 :ssä. Laki on voimassa 1 päivästä tammikuuta päivään syyskuuta Lakiperusteisesti indeksiin sidottuja ovat olleet jo pitkään esimerkiksi elatusavut ja eläkkeet. Indeksiehdon käyttöä on perusteltu sosiaalisilla näkökohdilla sekä oikeudenmukaisuuden ja kohtuuden vaatimuksella, jolloin keskeisenä perusteluna on ollut se, että rahan arvon muutos ei saa liiaksi vaikuttaa suoritusten alkuperäiseen tasapainoon. Indeksiehtolain 1 :n 1 momentin mukaan hintojen, palkkojen, ansioiden tai muiden kustannusten kehitystä kuvaavan indeksin muutoksiin perustuvan indeksiehdon tai muun siihen verrattavan sidonnaisuuden ottaminen sopimukseen on kielletty, jollei laista muuta johdu. Kielto koskee vain sopimuksia, jolloin indeksiehdon ottaminen on sallittua esimerkiksi testamenttiin, yhtiöjärjestykseen tai tuomioistuimen päätökseen. Pykälän 2 momentissa on luettelo indeksiehtolain mukaan sallituista ehdoista. Esimerkiksi 2 momentin 1 kohdan nojalla on sallittu ehto, jonka mukaan hyödykkeen hinta tai osa siitä määräytyy sanotusta hyödykkeestä, siihen käytetystä tarvikkeesta tai valmistusaineesta maksettavan sellaisen hinnan mukaan, johon sopijapuolella ei ole merkittävää mahdollisuutta vaikuttaa. Mainitulla hinnalla, johon sopijapuolilla ei ole merkittävää mahdolli-
2 2 suutta vaikuttaa, tarkoitetaan kolmannen henkilön toimittamasta hyödykkeestä, tarvikkeesta tai valmistusaineesta maksettavaa tosiasiallista hintaa. Tämän vuoksi esimerkiksi hankintasopimuksesta tulisi, jotta tämän lain soveltaminen olisi mahdollista, riittävän yksilöidysti käydä ilmi ulkopuolisen toimittajan osuus. Indeksiehtolain 2 :ssä on lueteltu poikkeukset lain 1 :n 1 momentin pääsäännöstä. Indeksiehtolakia ei esimerkiksi lain 2 :n 6 kohdan mukaan sovelleta sopimuksiin, jotka koskevat tavaroiden tai palvelusten myyntiä ulkomaille, tavaroiden tai palvelusten hankintaa ulkomailta taikka kansainvälisiä raha- tai rahtimarkkinoita tai jotka muuten ovat kansainvälisluonteisia, vaikka sanottuihin sopimuksiin muuten olisi sovellettava Suomen lakia. Tällaisena kansainvälisluonteisena sopimuksena ei voida pitää sopimusta, jossa molemmat sopijapuolet ovat suomalaisia. Näin indeksiehdon sisällyttäminen esimerkiksi suomalaisen viejän ja viejän suomalaisen alihankkijan väliseen sopimukseen on pääsääntöisesti kielletty. Pelkästään ulkomaisen sopijaosapuolen mukanaolo ei ole riittävää, vaan edellytyksenä on myös, että sopimuksen tarkoituksena on tavaran tai palvelun siirtäminen maahan tai maasta eikä tavaran tai palvelun kuluttaminen tai jälleenmyynti Suomessa. Vuoden 2001 alusta on ollut sallittua ottaa indeksiehto yleisten teiden, katujen ja muiden vastaavien yleisten alueiden hoitotyötä koskeviin vähintään kolmeksi vuodeksi tehtyihin hoitourakkasopimuksiin (2 :n 14 kohta). Indeksiehtolain 3 :n 1 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan sallia indeksiehdon ottaminen asetuksen voimaantulon jälkeen tehtävään rakennusurakkasopimukseen, jonka mukainen urakka-aika on vähintään 12 kuukautta. Kyseisen pykälän nojalla on annettu valtioneuvoston asetus rakennusurakkasopimuksissa käytettävistä indeksiehdoista (1288/2000). Indeksiehtolain vastaista toimintaa ei ole säädetty rangaistavaksi, mutta lain 5 :n mukaan indeksiehto, joka on lain tai sen nojalla annettujen säännösten vastainen, on mitätön Tarve jatkaa indeksiehtolainsäädännön voimassaoloaikaa Indeksiehtojen kieltämistä on aiemmin pidetty tarpeellisena lähinnä siitä syystä, että laajalle levinneiden sidonnaisuusjärjestelmien on katsottu vaikuttavan haitallisesti kansantalouden inflaatioalttiuteen. Indeksiehtolain merkitys sen talouspoliittisiin tavoitteisiin nähden ei kuitenkaan enää nykyaikana ole yhtä yksiselitteinen. Selvää yhteyttä lain ja inflaation välillä ei ole voitu osoittaa, vaan lain talouspoliittinen merkitys on erityisesti pidemmän ajan inflaatiovaikutusten osalta ollut paljolti oletusten varassa. Suomen liittyminen euroalueeseen on muuttanut talouspolitiikan toimintaympäristöä. Sopeutuminen yhteiseen rahaan edellyttää, että kilpailukyky kaikissa oloissa säilyy, koska virheiden korjaaminen jälkikäteen on hyvin vaikeaa. Tämän vuoksi ei kilpailukykyä vaarantamatta ole mahdollista, että Suomen inflaatio voisi merkittävästi ja pitkäaikaisesti pysyä euroalueen keskimääräisen tason yläpuolella. Matala inflaatiotavoite onkin laajalti hyväksytty yhteiskunnassa; esimerkiksi palkanmuodostuksessa ja sopimustoiminnassa tämä on ollut keskeisenä kiinnekohtana jo yli kymmenen vuoden ajan. Toisaalta on edelleen mahdollista, että laajamittainen indeksiehtojen käytön salliminen osaltaan edistäisi esimerkiksi ulkoisista häiriöistä aiheutuvien inflaatiopaineiden leviämistä. Laista ei myöskään ole katsottu olevan varsinaista haittaa. Edellä olevaan viitaten on perusteltua, että lain voimassaoloaikaa jatketaan edelleen kolmella vuodella eli vuoden 2009 loppuun. Lain voimassaoloaikana on tarkoitus tehdä selvitys indeksiehtolain vaikutuksista vakaaseen hinta- ja kustannuskehitykseen. Selvityksessä tulisi tarkastella myös sopimusoikeudellisia kysymyksiä. Tämän selvityksen perusteella voidaan ottaa kantaa siihen, onko indeksiehdon käytön rajoittaminen lainsäädännöllisin toimin vuoden 2009 jälkeen tarpeellista.
3 Muut muutosehdotukset Lain 2 :n 3 kohdan mukaan lakia ei sovelleta sähkön, kaukolämmön, maakaasun tai maakaasua korvaavan kaasun toimitussopimuksiin. Sekä rakennusten kaukojäähdytysenergian tuotanto ja jakelu että höyryn tuotanto ja siirto edellyttävät muun energiatuotannon tapaan huomattavia investointeja. Tämän takia energiatuotteiden, mukaan lukien kaukojäähdytysenergian ja höyryn, toimitussopimukset ovat pitkäaikaisia. Esimerkiksi kaukojäähdytyksen osalta sopimukset ovat yleensä vähintään vuoden mittaisia. Kaukojäähdytyksellä tarkoitetaan keskitetyssä tuotantolaitoksessa liiketoimintana tuotetun jäähdytetyn veden jakelua putkiston välityksellä useille rakennuksille ilmastoinnin jäähdytykseen. Kaukojäähdytysenergiaa voidaan toimittaa myös teollisuuden prosessien tai esimerkiksi elintarviketeollisuuden valmistus- ja säilytystilojen jäähdyttämiseen. Kaukojäähdytyksessä asiakkaalta siirretään ylimääräinen lämpö energiayrityksen kaukojäähdytysveteen. Höyryn toimitussopimukset ovat Suomessa yleisiä energia- ja teollisuusyritysten välillä. Höyryn toimitus voi tapahtua molempiin suuntiin. Energiayritys voi tuottaa höyryä hyödynnettäväksi joko suoraan teollisuusyrityksen prosessissa tai tavallisemmin välillisesti lämmönsiirtimen kautta. Vastaavasti teollisuusyrityksen prosessihöyryä voidaan hyödyntää esimerkiksi läheisen yhdyskunnan kaukolämmön tuotannossa. Kaukojäähdytysenergian ja höyryn toimitussopimukset ovat indeksiehtolain 2 :n 3 kohdassa mainittujen muiden energiamuotojen toimitussopimuksiin verrattavia. Tämän vuoksi ne ehdotetaan lisättäväksi 2 :n 3 kohtaan. Lain 2 :n 4 kohdan mukaan vientitakuulain (479/1962) 2 :n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetun tappion varalta annettavaan valtion vientitakuuseen saa ottaa indeksiehdon. Vientitakuulaki on kumottu valtion vientitakuista annetulla lailla (422/2001). Uuteen lakiin ei sisälly säännöksiä mainitussa vienti-takuulain säännöksessä tarkoitetusta ns. K-takuusta. Tämän vuoksi 2 :n 4 kohta ehdotetaan tarpeettomana kumottavaksi. Tiehallinnon tehtävänä on hallinnoida, ylläpitää ja kehittää maanteitä koko maassa. Maantiehen kuuluu maantielain (503/2005) 6 :n mukaisesti myös lautta väylineen ja laituri. Tällaisia maantieverkkoon kuuluvia Tiehallinnon vastuulla olevia lauttapaikkoja on yhteensä 43 kappaletta, joista lossipaikkoja on 38 ja lautta-aluspaikkoja 5. Osa lauttapaikoista tullaan tulevina vuosina korvaamaan silloilla, mutta suuri osa lauttapaikoista säilyy lauttapaikkoina ilman kiinteää yhteyttä. Tiehallinnolla ei ole omaa tuotannollista toimintaa, vaan kaikki tienpidon palvelut mukaan lukien lauttaliikennepalvelut ostetaan markkinoilta. Tielaitoksen uudelleenorganisoinnin yhteydessä päätettiin, että lauttaliikennepalvelut voidaan hankkia ensi alkuun neuvotteluteitse Tieliikelaitokselta. Organisaatiouudistusta koskevassa hallituksen esityksessä (HE 25/2000 vp) kuitenkin edellytettiin, että neljä vuotta kestävän siirtymäkauden aikana selvitetään mahdollisuudet kilpailuttaa myös lauttaliikennepalvelut. Tiehallinnolla on tavoitteena lauttaliikennepalvelun hankkiminen kilpailuttamalla. Tiehallinnon ja palveluntuottajan välillä tehtävän sopimuksen perusteella palveluntuottajalle tulisi kuulumaan lauttaliikenteen kokonaispalvelun tuottaminen Tiehallinnolle. Palveluntuottajan on näin ollen huolehdittava myös lauttakaluston hankkimisesta ja ylläpidosta. Palvelun edellyttämästä investointitarpeesta johtuen lauttaliikennepalvelusopimukset tulevat olemaan kestoltaan vuoden pituisia. Palveluntuottajalle maksetaan kuukausittaista palvelumaksua koko sopimusajan. Lauttaliikennepalvelun luonne ja laajuus huomioon ottaen on perusteltua mahdollistaa lauttaliikenteen palvelusopimusten sitominen indeksiin. Tämä on toteutettavissa siten, että lauttaliikenteen palvelusopimukset otetaan indeksiehtolain 2 :n poikkeusluetteloon. Jo ennestään poikkeusluettelossa on muun muassa yleisten teiden hoitotyötä koskevat hoitourakkasopimukset. Lain 2 :ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 15 kohta, jonka mukaan vähintään kolmeksi vuodeksi tehtyihin lauttaliikenteen palvelusopimuksiin saa ottaa indeksiehdon. Tämän lisäyksen vuoksi pykälän 13 ja 14 kohtia ehdotetaan teknisesti muutettavaksi.
4 4 2. Esityksen vaikutukset Ehdotetun indeksiehtolain muutoksen kaltaisella talouspoliittisella lailla on kansantaloudellista merkitystä inflaation torjunnan kannalta ja myös sopeutettaessa kansantaloutta ulkoisiin häiriöihin. Lain taloudelliset vaikutukset eivät kuitenkaan ole täsmällisesti arvioitavissa, ja ne riippuvat osaksi esimerkiksi kansantalouden kansainvälisestä toimintaympäristöstä. Ehdotettu laki ei välittömästi vaikuttaisi valtion tulojen tai menojen määrään. 3. Asian valmistelu Esitys on valmisteltu valtiovarainministeriössä virkatyönä. Hallituksen esitysluonnoksesta on pyydetty lausunto Suomen Pankilta, liikenne- ja viestintäministeriöltä, kauppa- ja teollisuusministeriöltä, Tiehallinnolta, Tilastokeskukselta, AKAVA ry:ltä, Elinkeinoelämän Keskusliitto ry:ltä, Energiateollisuus ry:ltä, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry:ltä, Suomen Kuntaliitolta ja Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry:ltä. Suomen Pankki suhtautuu periaatteessa kielteisesti indeksiehdon käyttöä rajoittavan lain voimassaoloajan jatkamiseen kolmella vuodella. Suomi on osa euroaluetta, jossa Euroopan Keskuspankin tehtävänä on huolehtia hintavakauden säilymisestä. Näissä olosuhteissa tarve indeksiehtojen käyttämiseen on yleensä vähäinen. Suomen Pankki ei vastusta lain muuttamista esityksessä mainitulla tavalla, koska indeksiehdon käytön rajoittamisella tuskin on merkittäviä kielteisiä vaikutuksia. Muilla lausunnonantajilla ei ollut huomauttamista esitysluonnokseen. Tilastokeskus ja Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry eivät antaneet lausuntoa. 4. Tarkemmat säännökset Rakennusurakkasopimuksissa käytettävistä indeksiehdoista annettu valtioneuvoston asetus on voimassa vuoden 2006 loppuun. Asetuksen voimassaoloaikaa on tarpeen muuttaa indeksiehtolain muutosta vastaavasti. 5. Voimaantulo Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta Ennen lain voimaantuloa tehtyihin sopimuksiin sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:
5 5 Laki Lakiehdotus indeksiehdon käytön rajoittamisesta annetun lain 2 ja 7 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan indeksiehdon käytön rajoittamisesta 21 päivänä joulukuuta 2000 annetun lain (1195/2000) 2 :n 4 kohta, muutetaan 2 :n 3, 13 ja 14 kohta sekä 7 :n 1 momentti, sellaisena kuin niistä on 7 :n 1 momentti laissa 1037/2003, sekä lisätään 2 :ään uusi 15 kohta seuraavasti: 2 Poikkeukset Tätä lakia ei sovelleta: 3) sähkön, kaukolämmön, kaukojäähdytysenergian, höyryn, maakaasun tai maakaasua korvaavan kaasun toimitussopimukseen; 13) vähintään 10 vuodeksi tehtyyn sopimukseen, jolla valtio, kunta tai muu julkisoikeudellinen yhteisö tilaa yleisen tien, rautatien, sataman tai jäänmurron kokonaishoitopalvelun; 14) vähintään kolmeksi vuodeksi tehtyihin yleisten teiden, katujen ja muiden vastaavien yleisten alueiden hoitotyötä koskeviin hoitourakkasopimuksiin; Helsingissä 13 päivänä lokakuuta ) vähintään kolmeksi vuodeksi tehtyihin lauttaliikenteen palvelusopimuksiin. 7 Voimassaolo 2001 ja on voimassa vuoden 2009 loppuun Ennen lain voimaantuloa tehtyihin sopimuksiin sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Tasavallan Presidentti TARJA HALONEN Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma
6 6 Liite Rinnakkaisteksti Laki indeksiehdon käytön rajoittamisesta annetun lain 2 ja 7 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan indeksiehdon käytön rajoittamisesta 21 päivänä joulukuuta 2000 annetun lain (1195/2000) 2 :n 4 kohta, muutetaan 2 :n 3, 13 ja 14 kohta sekä 7 :n 1 momentti, sellaisena kuin niistä on 7 :n 1 momentti laissa 1037/2003, sekä lisätään 2 :ään uusi 15 kohta seuraavasti: Voimassa oleva laki Ehdotus 2 Poikkeukset Tätä lakia ei sovelleta: 3) sähkön, kaukolämmön, maakaasun tai maakaasua korvaavan kaasun toimitussopimukseen; 4) vientitakuulain (479/1962) 2 :n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetun tappion varalta annettavaan valtion vientitakuuseen; 13) vähintään 10 vuodeksi tehtyyn sopimukseen, jolla valtio, kunta tai muu julkisoikeudellinen yhteisö tilaa yleisen tien, rautatien, sataman tai jäänmurron kokonaishoitopalvelun; eikä 14) vähintään kolmeksi vuodeksi tehtyihin yleisten teiden, katujen ja muiden vastaavien yleisten alueiden hoitotyötä koskeviin hoitourakkasopimuksiin. 7 Voimassaolo 2001 ja on voimassa vuoden 2006 loppuun. 2 Poikkeukset Tätä lakia ei sovelleta: 3) sähkön, kaukolämmön, kaukojäähdytysenergian, höyryn, maakaasun tai maakaasua korvaavan kaasun toimitussopimukseen; (4 kohta kumotaan) 13) vähintään 10 vuodeksi tehtyyn sopimukseen, jolla valtio, kunta tai muu julkisoikeudellinen yhteisö tilaa yleisen tien, rautatien, sataman tai jäänmurron kokonaishoitopalvelun; 14) vähintään kolmeksi vuodeksi tehtyihin yleisten teiden, katujen ja muiden vastaavien yleisten alueiden hoitotyötä koskeviin hoitourakkasopimuksiin; 15) vähintään kolmeksi vuodeksi tehtyihin lauttaliikenteen palvelusopimuksiin. 7 Voimassaolo 2001 ja on voimassa vuoden 2009 loppuun.
7 Voimassa oleva laki Ehdotus Ennen lain voimaantuloa tehtyihin sopimuksiin sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. 7
HE 201/2009 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2010 alusta.
HE 201/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi indeksiehdon käytön rajoittamisesta annetun lain :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan indeksiehdon käytön rajoittamisesta annetun lain voimassaoloaikaa
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 109/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi indeksiehdon käytön rajoittamisesta annetun lain 3 ja 7 :n, asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain 27 :n ja liikehuoneiston vuokrauksesta annetun
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 129/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon
PERUSTELUT. Suomessa noudatetaan rahasaamisia koskevissa
HE 159/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi indeksiehdon käytön rajoittamisesta annetun lain 1 ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan indeksiehdon käytön
HE 162/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi indeksiehdon käytön rajoittamisesta
HE 162/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi indeksiehdon käytön rajoittamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki indeksiehdon käytön rajoittamisesta.
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n ja tuloverolain 33 c :n muuttamisesta Esityksessä
HE 83/2009 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle kaupallisista tavarankuljetuksista. esityksen (HE 32/2009 vp) täydentämisestä
Hallituksen esitys Eduskunnalle kaupallisista tavarankuljetuksista annetun lain muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 32/2009 vp) täydentämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Eduskunnalle
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaaliturvasta Suomen ja Liettuan välillä tehdyn sopimuksen lakkauttamisesta ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain kumoamisesta
HE 150/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi uusjakojen tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi uusjakojen tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uusjakojen tukemisesta annettua lakia siten,
HE 256/2004 vp. tulopoliittisen sopimuksen mukaisesti, saataisiin ottaa mainitun sopimuksen mukainen indeksiehto. Muutoin indeksiehdon ottaminen
HE 256/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi indeksiehdon käytöstä vuosia 2005 2007 koskevissa työ- ja virkaehtosopimuksissa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi määräaikainen laki indeksiehdon
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 282/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi osakeyhtiölain 7 luvun 6 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi osakeyhtiölakia siten, että julkisen osakeyhtiön sallittaisiin nykyistä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirkkokunnasta annetun lain 30 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan luovuttavaksi veroäyrin käsitteestä ortodoksisesta kirkkokunnasta annetussa
HE 196/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 196/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi indeksiehdon käytöstä vuosia 2001 ja 2002 koskevissa työ- ja virkaehtosopimuksissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 257/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi indeksiehdon käytöstä vuosia 2003 ja 2004 koskevissa työ- ja virkaehtosopimuksissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi osakeyhtiölain 7 luvun 6 ja 8 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi osakeyhtiölakia siten, että julkisen osakeyhtiön sallittaisiin nykyistä laajemmin
HE 254/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalain
HE 254/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 4 ja 6 luvun väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 126/2007 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 126/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 7 luvun 12 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisesta
HE 226/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 11 luvun :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia siten, että niitä perusteita, joilla soviteltua työttömyysetuutta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun
HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa,
HE 217/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomesta Euroopan parlamenttiin valitun edustajan palkkiosta ja eläkkeestä annetun lain kumoamisesta sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen
HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila
HE 216/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus-
HE 174/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 174/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain 2 ja :n sekä merimiesten palkkaturvalain 2 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 170/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta
HE 170/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanliikenteen kauppa-alusluettelosta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 107/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 1 a ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua lakia. Apteekin mukaan määräytyvän
HE 211/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolain veroedustajaa koskevaa säännöstä muutettavaksi Euroopan yhteisön oikeuden mukaiseksi.
HE 211/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolain veroedustajaa koskevaa säännöstä muutettavaksi
HE 181/2005 vp. ja aluelaitoksiin poistetaan. Työterveyslaitos muodostuu jatkossa organisatorisesti
HE 181/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työterveyslaitoksen toiminnasta ja rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työterveyslaitoksen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 43/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion vuonna 1999 kansaneläkelaitokselle suorittaman takuusuorituksen vähentämisestä annetun lain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 5/2011 vp. Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetulla. suuruudesta voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä
HE 5/2011 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetun lain muuttamisesta Helsingin eurooppalaisesta koulusta annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös,
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta annetun lain 22 :n muuttamisesta
LUONNOS 9.2.2016 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Yhteisen kalastuspolitiikan
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 32/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle metallirahalain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan metallirahalakiin lisättäväksi säännös valtiovarainministeriön oikeudesta
HE 195/2010 vp. Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman
HE 195/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merenkulun ympäristönsuojelulain 3 luvun 6 :n ja sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Eduskunnan
HE 190/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- yhdellä vuodella siten, että laki olisi voimassa 31 päivään joulukuuta 2006.
HE 190/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon saumattoman palveluketjun kokeilusta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki kansaneläkeindeksistä. Se korvaisi nykyisen kansaneläkelaissa säädettyjen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 15/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 26 ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien
HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 41/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 199/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kuljetusten alueellisesta tukemisesta
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 13 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että työssäoloehtoa koskevaa säännöstä peruspäivärahan osalta
HE 38/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi alkoholilain. pakkauksissa tulee vuoden 2009 alusta olla yleinen varoitus tuotteen haitallisuudesta
HE 38/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi alkoholilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi alkoholilain pykälä, jonka mukaan alkoholijuomien pakkauksissa
ehdotetaan kuitenkin muutettavaksi siten, että maanvuokrasopimuksissa indeksiehto sallittaisiin
1994 vp- HE 286 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi indeksiehdon käytön rajoittamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki indeksiehdon käytön rajoittamisesta.
HE 66/2007 vp. on tarkoitus siirtää vuoden 2008 alusta lukien arkistolaitoksen yhteyteen. Lakiin ehdotetaan tehtäväksi lisäksi tekninen muutos,
HE 66/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arkistolain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arkistolakia muutettavaksi siten, että siitä poistettaisiin
HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta
HE 89/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi teknologian kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi teknologian kehittämiskeskuksesta
HE 234/2009 vp. osuuden rahoittaa työttömyysvakuutusrahasto.
HE 234/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1991 vp - HE 21 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tasausverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tasausverolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että tasausvero poistetaan kaikilta teollisuuden
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 :n muuttamisesta Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottamiseksi esityksessä ehdotetaan, että
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 269/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tuotannollisten investointien korotetuista poistoista verovuosina 2013 ja 2014 annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia
HE 214/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 214/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain 39 ja 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilain opintotuen rahoitusta
1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle
1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 215/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain annetun lain, yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain annetun lain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun
HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten
Luottotappioiden kotvaamista koskevan sitoumuksen piirissä olevien luottojen enimmäismäärä. Yleistä. HE 200/1997 vp
HE 200/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Kera Oy -nimisestä osakeyhtiöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kera Oy -nimisestä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 98/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain sekä ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen
HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merityöaikalain, työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain ja merimieslain muuttamisesta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merityöaikalain, työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain ja merimieslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi merityöaikalain, työajasta
HE 203/2014 vp. ja ne sidottaisiin uudestaan kansaneläkeindeksiin.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi määräaikaista,
HE 121/2000 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kehitysalueelle. Kehitysalueelle tehtävien investointien korotetuista
HE 121/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kehitysalueelle tehtävien investointien korotetuista poistoista annetun lain 2 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 35/2015 vp. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta 70 euroon tonnilta jätettä, joka toimitetaan kaatopaikalle.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jäteverolain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jäteverolakia. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta
HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 167/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslain säännöksiä yksilön ja hänen
HE 94/2007 vp. Kauppa- ja teollisuusministeriön ja työministeriön
HE 94/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden virkojen perustamisesta ja eräiden virkojen lakkauttamisesta Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki eräiden virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta.
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 101/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisista hankinnoista annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisista hankinnoista annettua lakia. Ehdotuksen mukaan asian
HE 268/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä
kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1991 vp - HE 23 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden saamisten perimisestä kerta kaikkiaan annetun lain 1 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräiden
1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 93 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaaedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ulkomaanedustuksen korvauksista annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS. rajoittavista toimenpiteistä Keski-Afrikan tasavallan tilanteen huomioon ottamiseksi
EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 13.1.2014 JOIN(2014) 1 final 2014/0004 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS rajoittavista toimenpiteistä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
HE 244/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi apteekkimaksusta annetun lain 2 ja 6 :n sekä yliopistolain 75 ja 92 a :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua lakia ja yliopistolakia.
HE 165/1998 vp PERUSTELUT
HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto
1992 vp - HE 281 ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ
1992 vp - HE 281 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi korkotulon lähdeverosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ Määräaikaisena voimassa olevaa korkotulon lähdeverosta annettua
HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja
HE 125/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain 120 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkalakia niin, että yksityishenkilöt saisivat hankkia ja vastaanottaa
HE 108/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain 39 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain 39 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain
Esitys liittyy valtion tulo- ja menoarvioesitykseen vuodelle Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 1991.
1990 vp. - HE n:o 125 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain 16 ja 27 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että liikevaihtovero korotettaisiin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi pelastuslain 91 :n ja Pelastusopistosta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia ja Pelastusopistosta
HE 180/2002 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkelain 9 a :n kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työntekijäin eläkelakia siten, että jatkossa Suomessa
HE 89/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusedustuksesta annetun lain 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta annettua lakia. Euroopan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta ja 19 :n väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon verottamisesta
HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.
HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista
HE 26/2019 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2020 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi öljyjätemaksusta annetun lain kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi öljyjätemaksusta annettu laki. Esitys liittyy valtion
HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 89/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähkölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähkölain markkinavalvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 78/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi osuuskuntalain voimaanpanosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan osuuskuntalain voimaanpanolakiin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi omaishoidon tuesta annetun lain 4 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan omaishoitajan oikeutta lakisääteiseen vapaaseen lisättäväksi kahdesta vuorokaudesta kolmeen
HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN
1992 vp - HE 140. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan liikevaihtoverolakia muutettavaksi siten, että vuonna 1992
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain
HE 321/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia.
HE 321/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 4 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksen mukaan
HE 170/2010 vp. hallinnollinen tulos on alijäämäinen.
HE 170/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomen Vientiluotto Oy -nimisestä yhtiöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Suomen Vientiluotto Oy
SISÄLLYS. N:o 317. Laki. rintamasotilaseläkelain 9 a :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 31 päivänä maaliskuuta 2000
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä maaliskuuta 2000 N:o 317 321 SISÄLLYS N:o Sivu 317 Laki rintamasotilaseläkelain 9 a :n muuttamisesta... 819 318 Laki Euroopan yhteisön maidon
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 78/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ammattikorkeakoululain. liittyviksi laeiksi. Asia. Valiokuntakäsittely
EDUSKUNNAN VASTAUS 78/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ammattikorkeakoululain muuttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi
HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia
HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 108/2001 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työllisyyslain 21 :n, palkkaturvalain 9 :n, merimiesten palkkaturvalain 8 :n ja työehtosopimuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi
HE 95/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion taiteilija-apurahoista annettua
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntien yleisestä kalleusluokituksesta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntien yleisestä kalleusluokituksesta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kuntien yleisestä kalleusluokituksesta annetun lain voimassaolo
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 118/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yrittäjän eläkelain 115 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yrittäjän eläkelakia. Muutos koskisi
HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia
HE 12/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 18 luvun 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että