LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN LOMA-AJAT ENSIMMÄISTEN LUOKKIEN JA ESILUOKKIEN OPPILASMÄÄRÄT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN LOMA-AJAT ENSIMMÄISTEN LUOKKIEN JA ESILUOKKIEN OPPILASMÄÄRÄT"

Transkriptio

1 LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN LOMA-AJAT ENSIMMÄISTEN LUOKKIEN JA ESILUOKKIEN OPPILASMÄÄRÄT ENNAKKOTIEDOT LAKKAUTETTAVISTA, YHDISTETTÄVISTÄ JA PERUSTETTAVISTA PERUSKOULUISTA JA ERITYISKOULUISTA LUKUVUOSI Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 2016

2 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla Helsingin Sanomat

3 SAATTEEKSI Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on kerännyt kunnilta ja muilta ylläpitäjiltä lukuvuotta koskevia perustietoja. Entiseen tapaan koottiin tulevan lukuvuoden loma-ajat, peruskoulun 1. luokalle tulevien oppilaiden määrät, esiopetuksen oppilasmäärät ja ennakkotiedot alkaen lakkautettavista perus- ja erityiskouluista sekä lukioista. Koulut alkavat yleisimmin tai Kaikissa kouluissa pidetään syysloma. Syyslomien ajankohdat ovat välillä. Pituudeltaan syyslomat ovat kolmesta päivästä viikkoon. Joululoma alkaa joulukuun päivien välisenä aikana ja päättyy yleisimmin tammikuun 6. päivänä. Talvilomat pidetään Lakkautettavia peruskouluja on ilmoitettu ennakolta kolmetoista. Joidenkin kohdalla lakkauttamiskäsittely on kesken. Vuosi sitten lakkautettavia kouluja ilmoitettiin kaksikymmentäseitsemän. Koulujen työ- ja loma-ajat sekä muut tilastot löytyvät Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston internet-sivuilta, osoitteesta Lisätietoja antavat: Johdon assistentti Marja-Leena Mäkelä puh Koulutussihteeri Sirkka Puttonen puh

4 LUKUVUOTTA KOSKEVIA TILASTOTIETOJA LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTON MAAKUNTIEN PERUSKOULUISTA, LUKIOISTA JA ERITYISKOULUISTA SISÄLTÖ: Sivu 1. Peruskoulujen ja lukioiden työ- ja loma-ajat lukuvuonna Pirkanmaa 2 - Keski-Suomi 3 - Etelä-Pohjanmaa 4 - Pohjanmaa 5 - Keski-Pohjanmaa 5 2. Peruskoulun 1. luokkien ja esiluokan oppilasmäärä lukuvuonna Pirkanmaa 6 - Keski-Suomi 7 - Etelä-Pohjanmaa 8 - Pohjanmaa 9 - Keski-Pohjanmaa 9 - Yhteenveto ensimmäiselle luokalle tulevista oppilaista sekä esiopetukseen tulevista maakunnittain Ennakkotiedot lakkautettavista, yhdistettävistä ja perustettavista peruskouluista, erityiskouluista ja lukioista 11 - Pirkanmaa 11 - Keski-Suomi 12 - Etelä-Pohjanmaa 13 - Pohjanmaa 14

5 1. PERUSKOULUJEN JA LUKIOIDEN TYÖ- JA LOMA-AJAT LUKUVUONNA Lähde: kuntien ilmoitukset huhtikuussa 2016 PIRKANMAA KUNTA KOULU ALKAA SYYSLOMA JOULULOMA TALVILOMA MUUT LOMAT Akaa Hämeenkyrö Ikaalinen Juupajoki Kangasala Kihniö Lempäälä Mänttä-Vilppula Nokia Orivesi Parkano Pirkkala Punkalaidun Pälkäne Ruovesi Sastamala Tampere, perusk Tampere, lukiot Urjala Valkeakoski Vesilahti Virrat Ylöjärvi Yksityiset koulut Anna Tapion koulu , Joonas-koulu Kalevan lukio Tampereen kristillinen koulu Tampereen Rudolf Steiner -koulu Tampereen yhteiskoulun lukio Tampereen yliopiston normaalikoulu Koulu loppuu

6 KESKI-SUOMI KUNTA KOULU ALKAA SYYSLOMA JOULULOMA TALVILOMA MUUT LOMAT Hankasalmi Joutsa Jyväskylä Jämsä Kannonkoski Karstula Keuruu Kinnula Kivijärvi Konnevesi Kuhmoinen Kyyjärvi Laukaa Luhanka Multia Muurame Petäjävesi Pihtipudas Saarijärvi Toivakka , Uurainen Viitasaari Äänekoski Yksityiset koulut Jyväskylän kristillinen koulu Jyväskylän kristillinen opisto Jyväskylän normaalikoulu , Jyväskylän Rudolf Steiner -koulu , 13.4., Valtion koulut Valteri-koulu Onerva Koulu loppuu

7 ETELÄ-POHJANMAA KUNTA KOULU ALKAA SYYSLOMA JOULULOMA TALVILOMA MUUT LOMAT Alajärvi Alavus Evijärvi Ilmajoki Isojoki Karijoki Kauhajoki Kauhava Kuortane Kurikka Lappajärvi Lapua Seinäjoki Soini Teuva Vimpeli Ähtäri , Yksityiset koulut Etelä-Pohjanmaan Rudolf Steiner -koulu Koulu loppuu

8 POHJANMAA KUNTA KOULU ALKAA SYYSLOMA JOULULOMA TALVILOMA MUUT LOMAT Isokyrö Kaskinen Kristiinankaupunki Laihia Maalahti Mustasaari Pedersöre Pietarsaari Uusikaarlepyy Vaasa Vöyri Yksityiset koulut Vaasan kristillinen koulu Vaasan Rudolf Steiner - koulu Koulu loppuu KESKI-POHJANMAA KUNTA KOULU ALKAA SYYSLOMA JOULULOMA TALVILOMA MUUT LOMAT Halsua Kannus Kaustinen Kokkola lukio lukio Lestijärvi Perho Toholampi Veteli Koulu loppuu

9 2. PERUSKOULUN 1. LUOKKIEN JA ESILUOKAN OPPILASMÄÄRÄ LUKUVUONNA Lähde: kuntien ilmoitukset huhtikuussa 2016 PIRKANMAA ESIOPETUS PERUSKOULUN PÄIVÄHOIDON ESIOPETUS KUNTA 1. LUOKKA YHTEYDESSÄ KOULUSSA YHTEENSÄ Akaa Hämeenkyrö Ikaalinen Juupajoki Kangasala Kihniö Lempäälä Mänttä-Vilppula Nokia Orivesi Parkano Pirkkala Punkalaidun Pälkäne Ruovesi Sastamala Tampere Urjala Valkeakoski Vesilahti Virrat Ylöjärvi Yhteensä Yksityiset peruskoulut Tampereen Rudolf Steiner -koulu Tampereen kristillinen koulu Tampereen yliopiston normaalikoulu KAIKKI YHTEENSÄ

10 KESKI-SUOMI ESIOPETUS PERUSKOULUN PÄIVÄHOIDON ESIOPETUS KUNTA 1. LUOKKA YHTEYDESSÄ KOULUSSA YHTEENSÄ Hankasalmi Joutsa Jyväskylä Jämsä Kannonkoski Karstula Keuruu Kinnula Kivijärvi Konnevesi Kuhmoinen Kyyjärvi Laukaa Luhanka Multia Muurame Petäjävesi Pihtipudas (+ Viitasaari) Saarijärvi Toivakka Uurainen Viitasaari (P-putaan tiedoissa) Äänekoski Yhteensä Yksityiset koulut Jyväskylän kristillinen koulu Jyväskylän kristillinen opisto Jyväskylän normaalikoulu Jyväskylän Rudolf Steiner -koulu Valtion koulut Valteri-koulu Onerva KAIKKI YHTEENSÄ

11 ETELÄ-POHJANMAA ESIOPETUS PERUSKOULUN PÄIVÄHOIDON ESIOPETUS KUNTA 1. LUOKKA YHTEYDESSÄ KOULUSSA YHTEENSÄ Alajärvi Alavus Evijärvi Ilmajoki Isojoki Karijoki Kauhajoki Kauhava Kuortane Kurikka Lappajärvi Lapua Seinäjoki Soini Teuva Vimpeli Ähtäri Yhteensä Yksityiset peruskoulut Etelä-Pohjanmaan Rudolf Steiner - koulu KAIKKI YHTEENSÄ

12 POHJANMAA ESIOPETUS PERUSKOULUN PÄIVÄHOIDON ESIOPETUS KUNTA 1. LUOKKA YHTEYDESSÄ KOULUSSA YHTEENSÄ Isokyrö Kaskinen Kristiinankaupunki Laihia Maalahti Mustasaari Pedersöre Pietarsaari Uusikaarlepyy Vaasa Vöyri Yhteensä Yksityiset koulut Vaasan kristillinen koulu Vaasan Rudolf Steiner -koulu KAIKKI YHTEENSÄ KESKI-POHJANMAA ESIOPETUS PERUSKOULUN PÄIVÄHOIDON ESIOPETUS KUNTA 1. LUOKKA YHTEYDESSÄ KOULUSSA YHTEENSÄ Halsua Kannus Kaustinen Kokkola Lestijärvi Perho Toholampi Veteli Yhteensä

13 Yhteenveto ensimmäiselle luokalle tulevista sekä esiopetukseen tulevista maakunnittain: Ensimmäiselle luokalle tulee oppilaita maakunnittain seuraavasti: Suomenkieliset Edellisvuonna Pirkanmaa Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Yhteensä Esiopetukseen tulevia on ilmoitettu maakunnittain seuraavasti: Suomenkieliset Edellisvuonna Pirkanmaa Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Yhteensä

14 3. ENNAKKOTIEDOT LAKKAUTETTAVISTA, YHDISTETTÄVISTÄ JA PERUSTETTAVISTA PERUSKOULUISTA JA ERITYISKOULUISTA Lähde: kuntien ilmoitukset huhtikuussa 2016 PIRKANMAA Lakkautettavat koulut KUNTA KOULU PERUSTETTAVAN UUDEN KOULUN NIMI JA LISÄTIEDOT Hämeenkyrö Kaipion koulu Kunnanvaltuusto Lavajärven koulu Lakkautettu alkaen. Valitusprosessi meneillään. Ei lopullista päätöstä. Sastamala Keikyän koulu Kaupunginvaltuusto Yhdistettävät koulut KUNTA KOULU PERUSTETTAVAN UUDEN KOULUN NIMI JA LISÄTIEDOT Kirkonkylän koulu ja Urjalan yhtenäiskoulu. Valtuuston päätös Urjala Huhdin koulu Syyslukukauden 2016 ajan koulu toimii kahdessa toimipisteessä. Muita muutoksia kouluverkossa KUNTA Nokia Ylöjärvi KOULU Harjuniityn koulu Metsäkylän Yhtenäiskoulu Viljakkalan Yhtenäiskoulu aloittivat luokat 1-6. Luokat 7-8 aloittavat ja vuosiluokkien koulu. Metsäkylän koulu muuttuu yhtenäiskouluksi. Sivistyslautakunta Viljakkalan koulu muuttuu yhtenäiskouluksi. Sivistyslautakunta Akaa Valkeakoski Kaikki 6. luokat siirtyvät yläkouluihin. Toijalan yhteiskoulu: vuosiluokat 6-9, Viialan yhtenäiskoulu: luokat 1-9. Sisäilmaongelmien vuoksi Sointulan koulun oppilaat Sorrilan opetusryhmissä ja Haukilan koulun oppilaat Leppälän koulun opetusryhmissä. 11

15 KESKI-SUOMI Lakkautettavat koulut KUNTA KOULU PERUSTETTAVAN UUDEN KOULUN NIMI JA LISÄTIEDOT Jyväskylä Nyrölän koulu Nyrölän koulun lakkautuspäätös tehty sivistyslautakunnassa Päätös on julkisesti nähtävillä 6.5. ja viimeinen oikaisuvaatimuspäivä on Petäjävesi Ylämäen koulu Valtuuston päätös Ylämäen koulun lakkauttaminen alkaen. Oppilaat ja toiminta siirretty Kintauden koululle sisäilmaongelmien vuoksi jo maaliskuussa Äänekoski Koulunmäen koulu, Keskuskoulu ja Mämmen koulu Koulunmäen yhtenäiskoulu. Valtuuston päätös Nimi Koulunmäen yhtenäiskoulu/kasvun- ja oppimisen lautakunta Koulunmäen koulu, Keskuskoulu ja Mämmen koulu lakkaavat Koulut muodostavat Koulunmäen yhtenäiskoulun alkaen. Yhdistettävät koulut KUNTA KOULU YHDISTETTÄVIEN KOULUJEN NIMET JA LISÄTIEDOT Jyväskylä Onerva Mäen koulu Valteri-koulu Onerva. Onerva Mäen koulu muuttui osaksi Valteri-koulua. Äänekoski Koulunmäen koulu, Keskuskoulu ja Mämmen koulu Koulunmäen yhtenäiskoulu. Valtuuston päätös Nimi Koulunmäen yhtenäiskoulu/kasvun- ja oppimisen lautakunta Koulunmäen koulu, Keskuskoulu ja Mämmen koulu lakkaavat Koulut muodostavat Koulunmäen yhtenäiskoulun alkaen. 12

16 ETELÄ-POHJANMAA Lakkautettavat koulut KUNTA KOULU PERUSTETTAVAN UUDEN KOULUN NIMI JA LISÄTIEDOT Seinäjoki Isokylän koulu Kv Kihniän koulu Kv Kitinojan koulu Kv Vimpeli Sääksjärven koulu Kv Ähtäri Inhankosken koulu Kv

17 POHJANMAA Lakkautettavat koulut KUNTA KOULU PERUSTETTAVAN UUDEN KOULUN NIMI JA LISÄTIEDOT Vaasa Asevelikylän koulu Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta Palosaaren koulu Teeriniemen koulu Yhdistettävät koulut KUNTA KOULU PERUSTETTAVAN UUDEN KOULUN NIMI JA LISÄTIEDOT Vaasa Köpingin koulu ja Savilahden Savilahden koulu. Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta koulu

LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN LOMA-AJAT ENSIMMÄISTEN LUOKKIEN JA ESILUOKKIEN OPPILASMÄÄRÄT

LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN LOMA-AJAT ENSIMMÄISTEN LUOKKIEN JA ESILUOKKIEN OPPILASMÄÄRÄT LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN LOMA-AJAT ENSIMMÄISTEN LUOKKIEN JA ESILUOKKIEN OPPILASMÄÄRÄT ENNAKKOTIEDOT LAKKAUTETTAVISTA, YHDISTETTÄVISTÄ JA PERUSTETTAVISTA PERUSKOULUISTA

Lisätiedot

LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN LOMA-AJAT ENSIMMÄISTEN LUOKKIEN JA ESILUOKKIEN OPPILASMÄÄRÄT

LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN LOMA-AJAT ENSIMMÄISTEN LUOKKIEN JA ESILUOKKIEN OPPILASMÄÄRÄT LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN LOMA-AJAT ENSIMMÄISTEN LUOKKIEN JA ESILUOKKIEN OPPILASMÄÄRÄT ENNAKKOTIEDOT LAKKAUTETTAVISTA, YHDISTETTÄVISTÄ JA PERUSTETTAVISTA PERUSKOULUISTA

Lisätiedot

LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN LOMA-AJAT ENSIMMÄISTEN LUOKKIEN JA ESILUOKKIEN OPPILASMÄÄRÄT

LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN LOMA-AJAT ENSIMMÄISTEN LUOKKIEN JA ESILUOKKIEN OPPILASMÄÄRÄT LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN LOMA-AJAT ENSIMMÄISTEN LUOKKIEN JA ESILUOKKIEN OPPILASMÄÄRÄT ENNAKKOTIEDOT LAKKAUTETTAVISTA, YHDISTETTÄVISTÄ JA PERUSTETTAVISTA PERUSKOULUISTA

Lisätiedot

1. PERUSKOULUJEN JA LUKIOIDEN TYÖ- JA LOMA-AJAT LUKUVUONNA PIRKANMAA Suomenkielinen koulutoimi. Lähde: kuntien ilmoitukset toukokuussa 2018

1. PERUSKOULUJEN JA LUKIOIDEN TYÖ- JA LOMA-AJAT LUKUVUONNA PIRKANMAA Suomenkielinen koulutoimi. Lähde: kuntien ilmoitukset toukokuussa 2018 1. PERUSJEN JA LUKIOIDEN TYÖ- JA LOMA-AJAT LUKUVUONNA 2018-2019 Lähde: kuntien ilmoitukset toukokuussa 2018 PIRKANMAA Akaa 9.8. 15. - 19.10. 22.12. - 6.1. 25.2. - 1.3. Hämeenkyrö 9.8. 15. - 19.10. 22.12.

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 16.5.2014 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot Yhteensä: Manner-Suomi 87 200 334,6 10,9 58,4 97 008 300,0 11,7 51,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 4 735 399,7 12,2 63,6 3 745 380,1 14,4 56,3 Helsinki 14 957 399,2 12,1 62,4 13 921 349,0 16,7 44,0 Vantaa 5 652

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Yhteensä: Manner-Suomi 101 405 363,59 11,10 59,0 115 631 335,39 11,83 52,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 6 115 429,83 12,46 63,7

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 21.5.2015 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta 1 (21) Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Uusimaa (01) Kaupunkimaiset kunnat (1) Espoo (049) 6 516 6 407 7 342 Hanko (078) 252 277 234 Helsinki (091) 23

Lisätiedot

Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa 2014. Sivu 1 (10)

Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa 2014. Sivu 1 (10) Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa 2014 Kunta ja maakunta Yht. Manner-Suomi 85139 312,59 10,42 57 96174 277,07 11,26 49,4 47,0 % -0,84 Pääkaupunkiseutu

Lisätiedot

MANNER-SUOMEN KUNTIEN VALTUUSTOKOKO 2013. Lähde: Suomen Kuntaliitto; asukasluku Väestörekisterikeskus.

MANNER-SUOMEN KUNTIEN VALTUUSTOKOKO 2013. Lähde: Suomen Kuntaliitto; asukasluku Väestörekisterikeskus. MANNER-SUOMEN KUNTIEN VALTUUSTOKOKO 2013 Lähde: Suomen Kuntaliitto; asukasluku Väestörekisterikeskus. Kunta- Kunta 2013 Valtuu- Valtuustokoon Peruste poiketa nro tettuja, perusteena asukasluvun mukaisesta

Lisätiedot

Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen

Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen Päätös 1 (6) Terapiatelakka Oy Valajankatu 5 C 40600 Jyväskylä ASIA Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA Terapiatelakka Oy Valajankatu 5 C 40600 Jyväskylä Y-tunnus:

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3.

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3. Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3. Lähde: Kuntaliiton tiedustelu, ennakkotieto Jos muun kuin vakituisen asuinrakennuksen veroprosenttia ei ole määrätty, on käytetty yleistä kiinteistöveroprosenttia.

Lisätiedot

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska 17 Pohjois-Pohjanmaa IPRA 010 Alavus 14 Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT Kunta (lopullinen kysely Manner- Suomen kuntajaon 1.1.2016 mukaan) Akaa Alajärvi Alavieska Alavus Asikkala Askola Aura Enonkoski Enontekiö Espoo Eura Eurajoki Evijärvi Forssa

Lisätiedot

asumisoikeus ARAvuokraasunnot

asumisoikeus ARAvuokraasunnot 29.11.2012 RAJOITUSTEN PIIRISSÄ OLEVA ARA-ASUNTOKANTA VUONNA 2011 ARAVA ARA 1 Uusimaa Muu maa Askola 32 32 0 32 1 Uusimaa Pääkaupunkiseutu Espoo 17493 3105 6818 1697 24311 4802 29113 1 Uusimaa Muu maa

Lisätiedot

KUNTAUUDISTUKSESSA EHDOTETUT UUSKUNNAT POHJALAISMAAKUNTIEN ALUEELLA

KUNTAUUDISTUKSESSA EHDOTETUT UUSKUNNAT POHJALAISMAAKUNTIEN ALUEELLA KUNTAUUDISTUKSESSA EHDOTETUT UUSKUNNAT POHJALAISMAAKUNTIEN ALUEELLA demografinen kilpailukyky, houkuttelevuus ja vetovoima Dos. Markku Mattila Aluepäällikkö Siirtolaisuusinstituutti Pohjanmaan aluekeskus

Lisätiedot

RAJOITUKSISTA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA 2013-2023. Lainoitetuista asunnoista. Vuosittain vapautuvat ARAvuokra-asunnot

RAJOITUKSISTA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA 2013-2023. Lainoitetuista asunnoista. Vuosittain vapautuvat ARAvuokra-asunnot Sivu 1 2.. TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - Uusimaa 1 Askola Espoo Hanko 1 Helsinki Hyvinkää Inkoo 1 Järvenpää 3 Karjalohja 2 Karkkila Kauniainen Kerava 2 Kirkkonummi 0 Lapinjärvi Lohja 3 Loviisa

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2017 2018 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 26.5.2017 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

7.11.2013 Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.

7.11.2013 Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella. Koodi Kunta 020 AKAA X X X X X X X X 005 ALAJÄRVI X X X X X X X X X X 009 ALAVIESKA X X X X X X X X X 010 ALAVUS X X X X X X X X X X 016 ASIKKALA X X X X X X X X X X 018 ASKOLA X X X X X X X X X X 019

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2016 2017 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1.6.2016 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013. 759/2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013. 759/2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013 759/2013 Verohallinnon päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta Annettu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2013 Verohallinto

Lisätiedot

Vuosikatetavoite, 100 % poistoista Vuosikatetavoite, 120 % poistoista Vuosikatetavoite, 140 % poistoista. Paine veropronttiin. Vero% 2016 tasapainossa

Vuosikatetavoite, 100 % poistoista Vuosikatetavoite, 120 % poistoista Vuosikatetavoite, 140 % poistoista. Paine veropronttiin. Vero% 2016 tasapainossa Paineet kunnallisveroon, jos vain veroprosentti joustaisi: Laskelmien perusta: Vuoden 2014 kunnallisveroveroprosentit Tilastokeskus: Kuntien vuoden 2013 tilinpäätökset Kuntaliitto 9.10.2014: Kuntien verotulojen

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Helsingin kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Annikki Thodén 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

1.1.2013 alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta

1.1.2013 alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta 020 Akaa 200,00 248,00 005 Alajärvi 400,00 496,00 009 Alavieska 100,00 124,00 010 Alavus 400,00 496,00 016 Asikkala 300,00 372,00 018 Askola 100,00 124,00 019 Aura 100,00 124,00 035 Brändö 200,00 248,00

Lisätiedot

Kirjasto- ja tietopalvelut Pohjanmaan ELY-keskuksen alueen yleisissä kirjastoissa vuonna 2009

Kirjasto- ja tietopalvelut Pohjanmaan ELY-keskuksen alueen yleisissä kirjastoissa vuonna 2009 Kirjasto- ja tietopalvelut Pohjanmaan ELY-keskuksen alueen yleisissä kirjastoissa vuonna 2009 Pohjanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen julkaisuja 2/2011 Kirjasto- ja tietopalvelut Pohjanmaan

Lisätiedot

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013 Dnro A129/200/2012 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013 Annettu Helsingissä 27 päivänä marraskuuta 2012 Verohallinto on verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91a :n

Lisätiedot

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta Maakunnat 2014 Vuonna 2011 voimaan tullut Valtioneuvoston päätös maakunnista (VNP 799/2009) 020 Akaa 06 Pirkanmaa 005

Lisätiedot

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Ehdokasasetteluoikeudet vahvistettu puoluehallituksen kokouksessa 31.10.2015 (Oulun piirin osalta 16.11.2015, Lapin piiriin muutoksia 12.2.2016) Luetteloa tarkistetaan

Lisätiedot

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Ehdokasasetteluoikeudet vahvistettu puoluehallituksen kokouksessa 31.10.2015 (muutoksia: Oulun piiri 16.11.2015&12.3.&15.4.2016, Lappi 12.2.2016, Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012 Tilastot Liite 2 Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012 sivu Vammaisten tulkkauspalveluun oikeutetut ja käyttäjät 2 Vammaisten tulkkauspalveluun oikeutetut, Etelä- ja Länsi-Suomi 3 Vammaisten

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012. 610/2012 Verohallinnon päätös. pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012. 610/2012 Verohallinnon päätös. pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012 610/2012 Verohallinnon päätös pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä Annettu Helsingissä 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

Kaikki yhden katon alla

Kaikki yhden katon alla Kaikki yhden katon alla Liikekaupunki Ideapark on täysin uudenlainen kaupan keskittymä. Katettu liikekaupunki luo ennennäkemättömät puitteet koko perheen viihtymiselle. Ideaparkissa liikut kaupasta tai

Lisätiedot

Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010

Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010 Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010 Ennakkotiedot Uudenmaan ELY-keskus Kunta Tuotantosuunta Tilojen lukumäärä Työntekijöiden lukumäärä Yhteensä Miehet Naiset Työmäärä yhteensä, henkilötyövuotta

Lisätiedot

POHJANMAAN ELY-KESKUS LASTEN JA NUORTEN PAIKALLISEN HARRASTUSTOIMINNAN AVUSTUKSET VUONNA 2013 ETELÄ-POHJANMAA. Alajärven 4H-yhdistys ry 2 500 1

POHJANMAAN ELY-KESKUS LASTEN JA NUORTEN PAIKALLISEN HARRASTUSTOIMINNAN AVUSTUKSET VUONNA 2013 ETELÄ-POHJANMAA. Alajärven 4H-yhdistys ry 2 500 1 POHJANMAAN ELY-KESKUS LASTEN JA NUORTEN PAIKALLISEN HARRASTUSTOIMINNAN AVUSTUKSET VUONNA 203 ETELÄ-POHJANMAA Alajärven 4H-yhdistys ry Alajärven nuorisoseura 000 Alavuden 4H-yhdistys 000 Alavuden kaupunki

Lisätiedot

Kuntatalouden tunnusluvut

Kuntatalouden tunnusluvut Ii Oulu Kuntatalouden tunnusluvut Oulun selvitysalue Hailuoto Kempele Lumijoki Muhos Liminka Tyrnävä 7.5.2014 Heikki Miettinen Kuntatalouden indikaattorit Kriisikunnaksi voidaan nimetä sellainen kunta:

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset Itsenäisyyspäivän 6.12.2018 korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. MIKKELI Perjantai 7.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. MUSTASAARI Maanantai 3.12. EVIJÄRVI Maanantai 3.12. MÄNTYHARJU

Lisätiedot

Kauppa-alue 1. Akaa Hämeenkoski Kerava

Kauppa-alue 1. Akaa Hämeenkoski Kerava Kauppa-alue 1 Akaa Hämeenkoski Kerava Länsi- Turunmaa Pirkkala Siuntio Asikkala Hämeenkyrö Kiikoinen Marttila Pomarkku Somero Askola Hämeenlinna Kirkkonummi Masku Pori Sysmä Aura Iitti Kokemäki Miehikkälä

Lisätiedot

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite)

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite) Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite) Kuntakartat liittyvät Keski-Suomen liiton Defris-hankkeen Palveluselvitykseen. Jokaisesta

Lisätiedot

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä Suomen metsäkeskus 6.2.2017 Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä 1.1.-31.12.2016 Välisumma (näkyvät rivit yhteensä) 6 368 727 495 110 66 060 Kunnostusojitus ja suometsänhoito Metsätien

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta 2013 76/2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden keräämisestä, kuljetuksesta

Lisätiedot

287 Kristiinan- Kristinestad

287 Kristiinan- Kristinestad 1 Suomen metsäkeskuksen Julkisissa palveluissa on kolmetoista metsäkeskusaluetta. Nimet (suomeksi ja ruotsiksi), toimipaikat ja toimialueet ovat seuraavat: 01 Rannikon alue, Helsinki 49 Espoo Esbo 78 Hanko

Lisätiedot

287 Kristiinan- Kristinestad

287 Kristiinan- Kristinestad 1 Suomen metsäkeskuksen Julkisissa palveluissa on kolmetoista metsäkeskusaluetta. Nimet (suomeksi ja ruotsiksi), toimipaikat ja toimialueet ovat seuraavat: 01 Rannikon alue, Helsinki 49 Espoo Esbo 78 Hanko

Lisätiedot

VM/KAO, 3.2.2014 maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

VM/KAO, 3.2.2014 maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56 VM/KAO, 3.2.2014 maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56 UUSI UUSI NYKYINEN MUUTOS MUUTOS 5 Alajärvi 10 268 38 422 387 16 199 217 2 144 020 56 765 624 35 079

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset Itsenäisyyspäivä 6.12.2018 korvaavat t Sairaalatoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. RANTASALMI Maanantai 3.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. RANUA Perjantai 7.12. ENONKOSKI Maanantai 3.12. ROVANIEMI Perjantai

Lisätiedot

Muistio 20.12.2013. Nykyinen aluejako: 2 Hallituksen päätös rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta

Muistio 20.12.2013. Nykyinen aluejako: 2 Hallituksen päätös rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta Sisäasiainministeriö Muistio SM050:0012013 20.12.2013 1 Pelastustoimen nykyiset järjestelyt Pelastustoimen nykyinen 22 alueen järjestelmä käynnistyi vuoden 2004 alusta. Pelastustoimen aluejaosta päätti

Lisätiedot

Väestöennusteet sekä vanhuspalvelulain seurantaindikaattorien toteutuminen

Väestöennusteet sekä vanhuspalvelulain seurantaindikaattorien toteutuminen Väestöennusteet sekä vanhuspalvelulain seurantaindikaattorien toteutuminen Hankekunnat Kokonaispinta-ala 687,76 km² - maa 571,73 km² - sisävesi 116,3 km² Väkiluku 5 329 - väestötiheys 9,32 as/km² Ikäjakauma

Lisätiedot

Kunnan kuuluminen Risen yks-toimiston ja arviointikeskuksen toimialueeseen

Kunnan kuuluminen Risen yks-toimiston ja arviointikeskuksen toimialueeseen YKS-toimisto Kunta Yhdyskuntaseuraamustoimisto Osoite Puhelin Telekopio Arviointikeskus Akaa Tampereen yhdyskuntaseuraamustoimisto Rautatienkatu 10, 4 krs. 33100 TAMPERE 029 56 80900 029 56 80945 Länsi-Suomen

Lisätiedot

ASIA. Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (jäljempänä ELY-keskuksen) alueelle

ASIA. Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (jäljempänä ELY-keskuksen) alueelle ASIA Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (jäljempänä ELY-keskuksen) alueelle RATKAISU, SEN VALMISTELU JA PERUSTELUT Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

Kotikuntaluettelo 2014 Sisältää Manner-Suomen kunnat ja 999 = Kotikunta muu tai tuntematon

Kotikuntaluettelo 2014 Sisältää Manner-Suomen kunnat ja 999 = Kotikunta muu tai tuntematon 005 Alajärvi Alajärvi 009 Alavieska Alavieska 010 Alavus Alavus 016 Asikkala Asikkala 018 Askola Askola 019 Aura Aura 020 Akaa Akaa 046 Enonkoski Enonkoski 047 Enontekiö Enontekis 049 Espoo Esbo 050 Eura

Lisätiedot

Kaikki mukaan tukea tarjolla. Elina Karvinen, toimialapäällikkö, Ikäinstituutti Jyväskylä

Kaikki mukaan tukea tarjolla. Elina Karvinen, toimialapäällikkö, Ikäinstituutti Jyväskylä Kaikki mukaan tukea tarjolla Elina Karvinen, toimialapäällikkö, Ikäinstituutti Jyväskylä 2.5.2017 Al Kärkihanke Voimaa vanhuuteen tutuksi ja tavaksi Päätavoite: Voima- ja tasapainoharjoittelun, ulkoilun,

Lisätiedot

Kaikki mukaan tukea tarjolla. Elina Karvinen, toimialapäällikkö, Ikäinstituutti

Kaikki mukaan tukea tarjolla. Elina Karvinen, toimialapäällikkö, Ikäinstituutti Kaikki mukaan tukea tarjolla Elina Karvinen, toimialapäällikkö, Ikäinstituutti Al Voimaa vanhuuteen -ohjausryhmä TAHO VARSINAINEN JÄSEN VARAJÄSEN Jussi Huttunen (pj) STEA (RAY) Marika Heimo Anne Kukkonen

Lisätiedot

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto 942 538 965 729 1 908 267 63,3 % 716 038 784 229 1 500 267 49,8 % 226 500 181 500 408 000 13,5 % 492 298 468 783 961 081 31,9 % 253 750 188 750 442 500 14,7 % 7 000 5 000 12 000 0,4 % 24 278 20 763 45

Lisätiedot

Tulonsaajien keskitulo ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa, Päijät-Hämeen kunnissa sekä Lahdessa alueittain 2014

Tulonsaajien keskitulo ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa, Päijät-Hämeen kunnissa sekä Lahdessa alueittain 2014 Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 23.05.2016 Tulonsaajien keskitulo ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa, Päijät-Hämeen kunnissa sekä Lahdessa alueittain 2014 Keskitulolla tarkoitetaan

Lisätiedot

~ 3 oo tc&.9c(ji( Helsingissä 20. joulukuuta 2011. Hallinto- ja kuntaministeri

~ 3 oo tc&.9c(ji( Helsingissä 20. joulukuuta 2011. Hallinto- ja kuntaministeri ~ 3 oo tc&.9c(ji( VALTIOVARAINMINISTERIÖ Päätös VM/251 1 02.02.06.00/2010 Kunta- ja aluehallinto-osasto 20.12.2011 j. ~4.( ~J ~2ora.. - c,s1~ Uck Kunnanhallituksille PÄÄTÖS KUNNAN PERUSPALVELUJEN LISÄYKSESTÄ

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta 2011. 1089/2011 Oikeusministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta 2011. 1089/2011 Oikeusministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta 2011 1089/2011 Oikeusministeriön asetus oikeusapupiireistä sekä jen toimipaikoista ja edunvalvonta-alueista Annettu Helsingissä 18 päivänä

Lisätiedot

Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd

Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd 1 (10) Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd Akaa (020) 563 457 573 Alajärvi (005) 206 181 203 Alavieska (009) 25 47 23 Alavus (010) 261 274

Lisätiedot

Eläkkeelle numeroina 2013

Eläkkeelle numeroina 2013 Eläkkeelle numeroina 2013 Voit tutustua eläkeläisen tukiin verkossa www.kela.fi Lisätietoja palvelunumeroista ma pe klo 8 18 Eläkeasiat 020 692 202 Omaisen kuoltua 020 692 208 Sisältö: Kansaneläke 2 Takuueläke

Lisätiedot

AVI Hakija Vaikutusalue Myönnetty Etelä-Suomen AVI Asikkalan kunta Asikkala 30000 Etelä-Suomen AVI Askolan kunta Askola 60000 Etelä-Suomen AVI Espoon

AVI Hakija Vaikutusalue Myönnetty Etelä-Suomen AVI Asikkalan kunta Asikkala 30000 Etelä-Suomen AVI Askolan kunta Askola 60000 Etelä-Suomen AVI Espoon AVI Hakija Vaikutusalue Myönnetty Etelä-Suomen AVI Asikkalan kunta Asikkala 30000 Etelä-Suomen AVI Askolan kunta Askola 60000 Etelä-Suomen AVI Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia Espoo 180000 Etelä-Suomen

Lisätiedot

Pedagogisen ICT-ohjauksen valtionavustus 2014

Pedagogisen ICT-ohjauksen valtionavustus 2014 Pedagogisen ICT-ohjauksen valtionavustus 2014 Opetuksen järjestäjä Myönnetty (euroa) Akaan kaupunki 10900 Alavuden kaupunki 6900 Anna Tapion säätiö 1300 Asikkala 5400 Askolan kunta 3500 Confido-Pohjanmaan

Lisätiedot

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019 2 henkeä, 3 henkeä, 4 henkeä, Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508

Lisätiedot

Sote-järjestämislakiesityksen kuntakohtaiset vaikutukset STM / 4.12.2014

Sote-järjestämislakiesityksen kuntakohtaiset vaikutukset STM / 4.12.2014 Sote-järjestämislakiesityksen kuntakohtaiset vaikutukset STM / 4.12.2014 1. Aineisto Vaikutusten arvioinnin pohjana on Kuntaliiton keräämä laskentaryhmässä (STM, VM, Kuntaliitto, THL) käytössä ollut aineisto

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN PAIKALLISEN HARRASTUSTOIMINNAN AVUSTUKSET VUONNA 2016

LASTEN JA NUORTEN PAIKALLISEN HARRASTUSTOIMINNAN AVUSTUKSET VUONNA 2016 LASTEN JA NUORTEN PAIKALLISEN HARRASTUSTOIMINNAN AVUSTUKSET VUONNA 2016 ETELÄ-POHJANMAA Hakija Alajärven 4H-yhdistys ry Alavuden 4H-yhdistys 700 Alavuden kaupunki 3 500 Etelä-Pohjanmaan Icehearts ry Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Euran kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Eeva Rautiainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Päätös PÄÄTÖS KUNNAN PERUSPALVELUJEN VALTIONOSUUDEN KERTALUONTEISESTA LISÄYKSESTÄ VUODELLE 2011

Päätös PÄÄTÖS KUNNAN PERUSPALVELUJEN VALTIONOSUUDEN KERTALUONTEISESTA LISÄYKSESTÄ VUODELLE 2011 VALT10VARA1 N M 1 N ISTERI Ö Kunta- ja aluehallinto-osasto Päätös 20.12.2011 VM/2511 /02.02. 06.00/2010 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI kaupunginhallitus 28. 11 1011 /S/i/Z^ II Kunnanhallituksille PÄÄTÖS KUNNAN

Lisätiedot

Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2030. Maakunnittain

Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2030. Maakunnittain Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2030 Maakunnittain 3 Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2010 ja 2030: Etelä-Karjala 2 2 Taipalsaari Lappeenranta Lemi Imatra Luumäki Ruokolahti Rautjärvi

Lisätiedot

Eläkkeelle numeroina 2012

Eläkkeelle numeroina 2012 Eläkkeelle numeroina 2012 Voit tutustua eläkeläisen tukiin verkossa www.kela.fi Lisätietoja palvelunumeroista ma pe klo 8 18 Eläkeasiat 020 692 202 Omaisen kuoltua 020 692 208 Sisältö: Kansaneläke 2 Takuueläke

Lisätiedot

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691 96 Enonkoski 432 562

Lisätiedot

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat Yksin asuva, kohden Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691

Lisätiedot

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018 Yksin asuva, kohden Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691

Lisätiedot

KOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , %

KOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , % KOKO MAA 5374499 5486616 2,1 0,6 1,47 29 2011- muutos 2011-2015 Helsinki Uudenmaan maakunta 588384 628510 6,8-0,58 5,00-1,51-0,16 2,74 1,5 2,71 Espoo Uudenmaan maakunta 247869 269496 8,7 0,35 0,87 0,35-0,12

Lisätiedot

Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat kunnittain Uudenmaan ympäristökeskuksen alueella

Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat kunnittain Uudenmaan ympäristökeskuksen alueella Uudenmaan ympäristökeskuksen alueella UUDENMAAN YMPÄRISTÖKESKUS MOR-Y01 Hyvinkää 001, 012, 017, 019, 021 5 96 Karjalohja 005 1 11 Karkkila 014, 015, 016, 020 4 119 Mäntsälä 012, 023, 024, 026 4 259 Nummi-Pusula

Lisätiedot

Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain

Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain Tilausnumero, Kunta Maakunta Tilausnumero, suomi ruotsi (jos on erillinen numero) Akaa Pirkanmaa 0800 98 811 Alajärvi Etelä-Pohjanmaa 0800 99 090

Lisätiedot

Kelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausalueet kunnittain

Kelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausalueet kunnittain Kelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausalueet kunnittain Tilausnumero, Kunta Suorakorvausalue Tilausnumero, suomi ruotsi (jos on erillinen numero) Akaa Pirkanmaa 0800 98 811 Alajärvi Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu

THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien 2011-2013 keskiarvoja, ikävakioitu Kuntakoodi Kunta Aivoverisuoni-indeksi Dementiaindeksi Mielenterveysindeksi 020 Akaa 96,1

Lisätiedot

NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU 2013 JA 2014 / TAMPERE

NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU 2013 JA 2014 / TAMPERE NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU 2013 JA 2014 / TAMPERE Alle 25-vuotiaat ömät vuosi 2013 vuosi 2014 yht 2013-14 miehet naiset yht miehet naiset yht lkm % tammi 1370 1025 2395 1571 1203 2774 379 15,8

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM Vastausaika 26.1.2016 10:42:11 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi Kangasniemen kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi Johanna Luukkonen 3. Vastauksen

Lisätiedot

Kunta MTV3:n näkyvyysalue

Kunta MTV3:n näkyvyysalue Kunta MTV3:n näkyvyysalue Akaa Alajärvi Alavieska Keski- Alavus Asikkala Askola Aura Enonkoski Enontekiö Espoo Eura Eurajoki Evijärvi Keski- Forssa Haapajärvi Keski- Haapavesi Keski- Hailuoto Halsua Keski-

Lisätiedot

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018 Suomen Kuntaliitto 7.3.2019 KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018 Väkilukukerroin: 0,4170 Verotettavien tulojen kerroin: 0,00002430 1) Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavat

Lisätiedot

Kaikki yhden katon alla

Kaikki yhden katon alla Kaikki yhden katon alla Liikekaupunki Ideapark on täysin uudenlainen kaupan keskittymä. Katettu liikekaupunki luo ennennäkemättömät puitteet koko perheen viihtymiselle. Ideaparkissa liikut kaupasta tai

Lisätiedot

VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO

VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v. 2017 ALUSTAVA TIETO NYKYINEN ALENNETTU UUSI NETTO- NETTO- 97 Hirvensalmi 2 290 111 302 105 030 580 492 574 220 250,8 435 Luhanka

Lisätiedot

Työllistymistä edistävässä palvelussa tai muussa toiminnassa. Työ- tai yritystoiminnan tuloa

Työllistymistä edistävässä palvelussa tai muussa toiminnassa. Työ- tai yritystoiminnan tuloa Kela, Tilasto- ja tietovarastoryhmä Aktiivimallin arvioitu kohdejoukko* Kelan työttömyysturva-asiakkaista tammi-maaliskuussa 2018 ja heille kirjatut aktiivisuustiedot 3.4.2018 mennessä * 1.1.2018 alkaneen

Lisätiedot

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56 VM/KAO, 3.2.2014 maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56 UUSI UUSI NYKYINEN MUUTOS MUUTOS 5 Alajärvi 10 268 38 422 387 16 199 217 2 144 020 56 765 624 35 079

Lisätiedot

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016 Suomen Kuntaliitto 13.2.2017 KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016 Väkilukukerroin: 0,56896046 Verotettavien tulojen kerroin: 0,00003316 1) Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavat

Lisätiedot

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015 Suomen Kuntaliitto 17.2.2016 KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015 Väkilukukerroin: 0,3926575 Verotettavien tulojen kerroin: 0,00002355 1) Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavat

Lisätiedot

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain (Tiedot on laskettu vuoden kuntien perusteella. Kuntaliitokset on huomioitu)

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain (Tiedot on laskettu vuoden kuntien perusteella. Kuntaliitokset on huomioitu) Akaa 853 853 877 910 910 858 858 793 780 735 702 730 699 633 640 647 Alajärvi 389 389 398 398 398 398 398 388 373 373 343 302 266 291 291 271 Alavieska 104 104 104 104 104 104 104 104 104 104 104 104 92

Lisätiedot

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain Akaa 800 800 805 815 791 801 819 914 965 886 919 927 925 891 908 Alajärvi 236 252 252 285 309 334 340 361 400 400 400 400 379 379 379 Alavieska 49 49 57 65 75 81 85 93 99 99 104 104 104 104 104 Alavus

Lisätiedot

Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013

Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013 9.1.2013 Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013 Lähde: VM 28.12.2012 ja OKM 31.12.2012 Kunta Asukas- Kunnan siitä: Muut opetus- Valtion- Erät,

Lisätiedot

Etuus työllistymistä edistävän

Etuus työllistymistä edistävän Kela, Tilasto- ja tietovarastoryhmä Kelan työttömyysetuuksien saajat iän ja sukupuolen mukaan huhti-kesäkuussa 2018 Sukupuoli Ikä yhteensä Alennettua etuutta saanet Etuus edistävän palvelun tai Etuus edistävän

Lisätiedot

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012 RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012 Akaa Pirkanmaa 174,93 85. 85. 80. Alajärvi Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, suuruusjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, suuruusjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, suuruusjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012 Virolahti Kymenlaakso 389,48 1. 1. 1. Forssa Kanta-Häme

Lisätiedot

Etuus työllistymistä edistävän

Etuus työllistymistä edistävän Finanssivalvonta, Työttömyysvakuutus Ansiopäivärahan saajat iän ja sukupuolen mukaan huhti-kesäkuussa 2018 Sukupuoli Ikä yhteensä Alennettua etuutta saanet Etuus edistävän palvelun tai Etuus edistävän

Lisätiedot

LTH-tutkimukseen osallistuneet perheet, terveydenhoitajien ja vanhempien vastaukset sekä niiden kattavuus kunnittain 2018

LTH-tutkimukseen osallistuneet perheet, terveydenhoitajien ja vanhempien vastaukset sekä niiden kattavuus kunnittain 2018 Tutkimukseen osallistuneet perheet Terveydenhoitajien vastaukset Vanhempien vastaukset 4-vuotiden lasten määrä, joista vähintään Osallistuneiden Terveydenhoitajien Vanhempien yhden perheiden vastausten

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot Yhteensä: Manner-Suomi 94 550 347,51 11,02 58,5 106 038 318,13 11,79 51,2 47,1 % 7,0 % Pääkaupunkiseutu Espoo 5 354 410,61 12,32 63,3 3 958 403,52 14,80 55,1 57,5 % 20,1 % Helsinki 16 295 415,79 12,29

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset Yhteensä: Manner-Suomi 66 944 297,48 11,49 50,6 30 064 305,47 12,08 51,9 Pääkaupunkiseutu Espoo 2 718 379,85 13,82 56,8 1 027 380,85 15,83 54,9 Helsinki 10 405 349,17 16,14 44,4 3 516 348,55 18,43 42,8

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kaksiot (2h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kaksiot (2h) Yhteensä: Manner-Suomi 23 702 276,77 11,07 51,5 11 031 288,91 11,81 51,8 Pääkaupunkiseutu Espoo 896 326,91 14,19 51,4 401 336,05 16,26 50,0 Helsinki 3 146 348,19 15,19 49,0 1 071 354,11 17,11 48,9 Vantaa

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, yksiöt (1h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, yksiöt (1h) Yhteensä: Manner-Suomi 27 520 257,35 14,02 32,5 11 432 253,42 15,28 32,5 Pääkaupunkiseutu Espoo 827 293,32 16,67 33,5 297 273,60 19,44 32,0 Helsinki 5 306 292,71 19,88 29,2 1 864 279,88 22,78 28,7 Vantaa

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kolmiot ja isommat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kolmiot ja isommat (3h+) Yhteensä: Manner-Suomi 15 722 398,96 10,11 81,0 7 601 407,77 10,40 81,4 Pääkaupunkiseutu Espoo 995 499,45 12,64 81,1 329 532,27 14,22 81,5 Helsinki 1 953 504,15 13,31 78,2 581 558,65 14,79 77,0 Vantaa

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, kolmioissa ja isommissa asuvat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, kolmioissa ja isommissa asuvat (3h+) Yhteensä: Manner-Suomi 32 699 430,98 10,59 78,6 23 323 401,83 10,20 81,1 Pääkaupunkiseutu Espoo 2 389 481,02 11,70 80,6 1 324 507,61 13,03 81,2 Helsinki 7 338 481,37 11,52 79,4 2 534 516,64 13,65 77,9

Lisätiedot