Laajakaista kaikille VALOKUITURAKENTAMINEN POHJOIS-SAVOSSA 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Laajakaista kaikille VALOKUITURAKENTAMINEN POHJOIS-SAVOSSA 2014"

Transkriptio

1 Laajakaista kaikille VALOKUITURAKENTAMINEN POHJOIS-SAVOSSA 2014

2 Sinä päätät, rakennetaanko valokuituverkkoa kotikuntaasi Valokuituverkko rakentuu kysynnän mukaan: EU, valtio ja kunnat tukevat huippunopeiden tietoliikenneyhteyksien rakentamista maaseudun haja-asutusalueille. Paikalliset valokuitu- operaattorit rakentavat verkon sinne, missä kuntalaiset ovat aktiivisimpia. Tänä kesänä käynnistyy toiseksi viimeinen rakennusvuosi; rahoitusta rakentamiselle on luvassa enää kahdelle vuodelle. Juuri siksi sinun päätöksesi painaa puntarissa entistä enemmän: kahtena viimeisenä vuotena rakennetaan ne alueet, joilla kysyntä on kovinta. Tilaamalla valokuituliittymän olet kehittämässä omaa lähiseutuasi ja vaikuttamassa sen tulevaisuuteen. Huippunopeita laajakaistayhteyksiä on toistaiseksi ollut saatavilla lähinnä suurimmissa kaupungeissa: nyt tämä etu on tarjolla myös haja-asutusalueilla ja harvaan asutuissa kunnissa. Kiinteä valokuituliittymä on ylivertainen langattomiin yhteyksiin verrattuna. Maan sisälle kaivettavaa kaapelia eivät tuulet eivätkä sateet hetkauta eikä useankaan käyttäjän yhtäaikainen oleskelu verkossa vähennä valokuidun tarjoamaa tiedonsiirtonopeutta. Muista kotitalousvähennys! Laajakaistan asennustyöt oikeuttavat kotitalousvähennykseen. Vähennyksen voi tehdä myös yritysverotuksessa. Mikäli mahdollisen sähkökatkon aikana pystyt omalla aggregaatilla tuottamaan virtaa oman valokuitusi päätelaitteelle, voit nauttia nopeista yhteyksistä siitä huolimatta, että koko muu seutukunta olisi pimeänä: mikä muu markkinoilla oleva tietoliikenneyhteys kykenee samankaltaiseen toimintavarmuuteen myös poikkeusolosuhteiden aikana? Valokuituyhteyttä ei tarvitse myöskään päivittää: kun siihen on kerran investoitu, sen kapasiteetti riittää palveluiden käyttöön useiden vuosikymmenien ajan.

3 RAKENNETTAVAT KUNNAT 2014 Työpaikka Espoossa, työhuone Vesannolla Vieremä Kirsti Hakoniemi tekee etätöitä viisi päi- Syrjäseudulla etätyön tekemisen esteenä Kiuruvesi Sonkajärvi vää viikossa: valokuitu takaa vauhdin ja tökkimättömän liikenteen. ovat olleet myös myrskyt, joiden aiheuttamat sähkökatkot mykistävät muutamassa tunnissa mobiililaitteiden tukimastot. Iisalmi Rautavaara - Tämä on ekoteko! Ennen istuin pääkaupunkiseudun ruuhkissa puolitoista tuntia Valokuidun käyttäjän ei tarvitse myrskyjä Lapinlahti yhteen suuntaan, nyt avaan kodissani sijaitsevan työhuoneen oven ja olen perillä. murehtia, vaan sähkökatkon tullessa päätelaitteelle jauhetaan virtaa omalla aggre- Keitele Vesanto Pielavesi Tervo Maaninka Siilinjärvi KUOPIO Juankoski Kaavi Tuusniemi Hakoniemi on lääketehtaan kenttäsihteeri, joka suunnittelee kunnissa sinkoileville edustajille työreitit. Kaikki työkalut ovat netissä: työpaikan ohjelmat, kalenterit, sähköpostit ja nettisivut. - Monenlaista työtä voitaisiin tehdä kotoa käsin, se vaatii oikeaa asennetta ja luot- gaatilla ja töidenteko voi jatkua keskeytymättä tällaiseen toimintavarmuuteen mikään muu markkinoilla oleva tietoliikenneyhteys ei yllä. - E-laskut meillä on jo käytössä ja palvelujen supistuessa varmaan terveyskeskuksetkin muuttuvat pian virtuaalisiksi, joissa lääkäri ottaa vastaan ruudun ja nettiyhtey- tamusta työntekijän ja työnantajan välille. den välityksellä. Ja muuttuvatkohan kirjas- Rautalampi Suonenjoki Leppävirta Olen tehokkaampi kotitoimistossa, kuin työpaikalla, kun saan rauhassa keskittyä. totkin sellaisiksi, että teokset lainataan e- kirjoina netistä? Kun kaupat ovat kaukana, olisi kätevää, että esimerkiksi rik- - Me tulimme tänne hakemaan kii- koontuneen paistinlastan proto- reettömyyttä ja toisenlaista elä- tyypin voisi ostaa verkkokaupasta Valokuituverkko valmis Toteutetaan, mikäli liittyjiä on riittävästi Varkaus mänlaatua kuin mihin pääkaupunkiseudulla oli mahdollisuus. ja tulostaa sen kotona omalla 4D-tulostimella, nainen visioi. Toteutetaan rahoituksen varmistuttua, mikäli liittyjiä on riittävästi Valokuituliittymä on sijoitus tulevaisuuteen! Ole yhteydessä oman kuntasi valokuituoperaattoriin: KAISANET p RAUTAVAARAN TIETOVERKKO-OSUUSKUNTA p SAVON KUITU p Hakoniemi malttoi odottaa valokuidun saamista kärsivällisesti, vaikka välillä mokkulan varassa työnteko vaatikin kekseliäisyyttä.

4 ÄÄ ELRÄKM OSS A VE PILVIPALVELUT Tiedostojen tallennus ja varmennus oman kiinteistön ulkopuolelle, jaettujen tiedostojen ja kalenterien käyttö VIIHDEPALVELUT Runsaasti TV-kanavia ja tilausvideoita, teräväpiirto- ja 3D-lähetykset, ohjelmien tallentaminen, elokuvien ja musiikin lataaminen TURVAPALVELUT INTERNETPALVELUT Verkkopankit, verkkokaupat, varauspalvelut, viranomaisasiointi, sähköposti ja surffaus Etävalvonta ja hälytyspalvelut, kiinteistöjen ja tuotantotilojen valvonta, toimintojen ohjaaminen, laitteiden etähuolto Hyvinvointi- ja terveyspalvelut ETÄTYÖSKENTELY JA -OPISKELU PUHEPALVELUT Videoneuvotteluyhteydet, verkkopuhelut, Skype

5 Facebook f Logo CMYK /.eps Facebook f Logo CMYK /.eps kaistakaravaani Tietoa valokuidusta saat meiltä Olemme myös Facebookissa Minna Jaakkola Viestintäpäällikkö Sisä-Savon seutuyhtymä Jalkalantie 6, Suonenjoki

Laajakaista kaikille. Valokuiturakentaminen Pohjois-Savossa

Laajakaista kaikille. Valokuiturakentaminen Pohjois-Savossa Laajakaista kaikille Valokuiturakentaminen Pohjois-Savossa Laajakaista on sijoitus tulevaisuuteen! Tilaamalla valokuituliittymän vaikutat omaan ja lähialueesi tulevaisuuteen! Valtioneuvosto on asettanut

Lisätiedot

Valokuiturakentaminen Pohjois-saVossa 2012

Valokuiturakentaminen Pohjois-saVossa 2012 Laajakaista kaikille Valokuiturakentaminen Pohjois-Savossa 2012 Laajakaistasta Kaista Savoon! Tule rakentamaan kaistaa Savoon! Pohjois-Savo on valokuiturakentamisen kärkimaakunta: missään muualla kuntien

Lisätiedot

5TOP. Asiakkaiden kertomaa. Julkinen tiedote Lähettäjä Kaista Savoon Sisä-Savon seutuyhtymä Jalkalantie 6, 77600 Suonenjoki. Miksi hankin valokuidun?

5TOP. Asiakkaiden kertomaa. Julkinen tiedote Lähettäjä Kaista Savoon Sisä-Savon seutuyhtymä Jalkalantie 6, 77600 Suonenjoki. Miksi hankin valokuidun? Julkinen tiedote Lähettäjä Kaista Savoon Sisä-Savon seutuyhtymä Jalkalantie 6, 77600 Suonenjoki 5TOP Asiakkaiden kertomaa 5TOP Miksi hankin valokuidun? Millaista elämä oli ennen valokuitua? Helpottaa työntekemistä

Lisätiedot

Kaikki maailmassa ei ole langatonta. Valitse. valokuitu! Se ainoa luotettava ja huippunopea!

Kaikki maailmassa ei ole langatonta. Valitse. valokuitu! Se ainoa luotettava ja huippunopea! Kaikki maailmassa ei ole langatonta. Valitse valokuitu! Se ainoa luotettava ja huippunopea! Valokuituverkko on seuraavan sukupolven tietoliikenneverkko, joka mahdollistaa kaikki tulevaisuuden laajakaistapalvelut,

Lisätiedot

Vauhtia verkkoon. Sadan megan Suomi

Vauhtia verkkoon. Sadan megan Suomi Vauhtia verkkoon Sadan megan Suomi 1 Sisältö 1. Mikä 100 megan laajakaista? sivu 2-3 4. Mitä kaikkea valokuidulla saa? sivu 6 2. Tee sijoitus tulevaisuuteen sivu 4 5. Tilaa huippunopea laajakaista kotiisi

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 2013

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 2013 SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 2 (7) Saatavuustavoite Tavoite Riskialueluokka Vähintään hätäensiapuun pystyvä yksikkö Hoitotason yksikkö /Lääkäriyksikkö C D 8 min 15 min 30 min 30

Lisätiedot

Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010

Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010 Kuntakoulutus 05.12.2012 Suonenjoki 12.12.2012 Mikkeli Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010 Kimmo Koistinen, Sami Mörsky, Hannu Koponen Pohjois-Savon ELY-keskus etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 1.1.-31.3.2014

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 1.1.-31.3.2014 SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 1.1.-31.3.2014 Q1 2 (6) Saatavuustavoite Tavoite Riskialueluokka Vähintään hätäensiapuun pystyvä yksikkö Hoitotason yksikkö /Lääkäriyksikkö C D 8 min

Lisätiedot

Nyt on yhdistysten vuosi!

Nyt on yhdistysten vuosi! TIEDOTUSLEHTI HELMIKUU 2013 Vuoden alussa kautensa aloittaneilla kunnanvaltuustoilla on edessään tärkeitä päätöksiä. Kuntapäättäjillä on paljon valtaa käytettävänään. MTK on tuottanut oppaan kuntapäättäjille,

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Kaikki maailmassa ei ole langatonta. Valitse. valokuitu! Se ainoa luotettava ja huippunopea!

Kaikki maailmassa ei ole langatonta. Valitse. valokuitu! Se ainoa luotettava ja huippunopea! Kaikki maailmassa ei ole langatonta. Valitse valokuitu! Se ainoa luotettava ja huippunopea! Valokuituverkko on huippunopea tietoliikenneverkko, joka mahdollistaa kaikki tulevaisuuden laajakaistapalvelut,

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Mikä on Kaista Savoon?

Mikä on Kaista Savoon? Mikä on Kaista Savoon? LVM:n Laajakaista kaikille hanke saa tuekseen kolmivuotisen viestintä- ja markkinointihankkeen Pohjois-Savossa. Kaista Savoon palvelee Pohjois-Savon kuntia, yrittäjiä ja kuntalaisia

Lisätiedot

Pohjois-Savoon tulossa kaikkien aikojen kuitukesä!

Pohjois-Savoon tulossa kaikkien aikojen kuitukesä! Pohjois-Savoon tulossa kaikkien aikojen kuitukesä! Kesästä 2013 on tulossa valokuiturakentamisen ennätysvuosi maakunnassamme. Laajakaista kaikille -rakentamista toteutetaan yli kymmenessä Pohjois-Savon

Lisätiedot

Kunnan osarahoi+ama työmarkkinatuki v Lähde: Kela, Kelasto

Kunnan osarahoi+ama työmarkkinatuki v Lähde: Kela, Kelasto Kunnan osarahoi+ama työmarkkinatuki v. 2014-2016 Lähde: Kela, Kelasto 2.3.2017 Kun$en mahdollisuus vaiku1aa työmarkkinatuen sakkomaksuihin paranee Vuoden alusta on tullut voimaan lainmuutos, mikä mahdollistaa

Lisätiedot

Tanhua Tanhuan alueella on selvitetty joulukuun aikana kyläläisten kiinnostusta liittyä valokuituverkkoon

Tanhua Tanhuan alueella on selvitetty joulukuun aikana kyläläisten kiinnostusta liittyä valokuituverkkoon Savukosken kunta ja Kuitua Pohjoiseen-hanke ovat käynnistäneet kartoituksen kiinnostuksesta liittyä alueelle mahdollisesti rakennettavaan valokuituverkkoon. Kyselyyn vastaaminen ei sido mihinkään. Kyseessä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUT TALOUSARVIO 2015

YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUT TALOUSARVIO 2015 Juankoski AVIn viranomaistarkastukset 22 2,38 52,40 tarkastuskäynti max 2h 18 79,34 1 428,12 pieneläinkäynti 66 173,71 11 464,86 Päiväaikainen pieneläinkäynti 448 48,94 21 925,12 suureläinkäynti 201 226,15

Lisätiedot

Tämän kesän valokuiturakentaminen on käynnistynyt Suonenjoen Iisvedeltä!

Tämän kesän valokuiturakentaminen on käynnistynyt Suonenjoen Iisvedeltä! Uutiskirje toukokuu 2015 Tämän kesän valokuiturakentaminen on käynnistynyt Suonenjoen Iisvedeltä! Savon Kuitu on aloittanut tämän kesän rakentamisprojektin Suonenjoen Iisvedeltä, jossa teollisuusalueen

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2016

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2016 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Raportin tausta... 3 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

Liikennealue // Nykyinen Waltti- Waltti Kunta // seutulipun yleiskausilipun *) kuntakausilipun **) Yhteysväli // hinta hinta hinta

Liikennealue // Nykyinen Waltti- Waltti Kunta // seutulipun yleiskausilipun *) kuntakausilipun **) Yhteysväli // hinta hinta hinta JOENSUUN LIIKENNEALUE Joensuu Paikallisliikenne 0-vyöhyke Paikallisliikenne 1-vyöhyke Joensuu-Ilomantsi 138 236 165 Joensuu-Juuka 138 254 178 Joensuu-Kitee 138 192 135 Joensuu-Lieksa 138 254 178 Joensuu-Polvijärvi

Lisätiedot

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v. 2009 Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta 12.4.2010 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2009 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien

Lisätiedot

Valtionosuudet v Kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, Suonenjoen kaupunki

Valtionosuudet v Kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, Suonenjoen kaupunki Valtionosuudet v. 2010-2014 Kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, Suonenjoen kaupunki Pohjois-Savon kuntien valtionosuudet yhteensä vuosina 2010-2014 (=peruspalvelujen valtionosuus (ml. valtionosuuden tasaus)

Lisätiedot

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Suomessa 7 kalatalousryhmää Kalatalousryhmät valittu syksyllä 2008 Suomen ryhmien julkinen rahoitus ohjelmakaudelle on noin 8 400 000 /EKTR, tl 4 Tavoitteena uusi toimintamalli:

Lisätiedot

TILAUS JA NÄYTTEENOTTOSELVITYS

TILAUS JA NÄYTTEENOTTOSELVITYS Hanke 4263007, Hanhikankaan pohjavesialueen rakennetutkimus Mikkelissä Tilaaja Jari Hyvärinen Työkohde Työmaa Hanhikangas Mikkeli Kunta Mikkeli Yksikön käsittely Päiväys 24.2.2015 Jari Hyvärinen, geologi

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2015

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2015 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. Raportin tausta... 3 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030

Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030 POHJOIS-SAVON SOTE-PALVELUIDEN TUOTTAMINEN Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030 Lähde: Tilastokeskus, ennuste vuodelta 2012 21.1.2015 Väestö yhteensä sekä 75 vuotta täyttäneet

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Kuntavaaliehdokkaiden perehdytysilta Kunnanjohtaja Matti Raatikainen

Ajankohtaiskatsaus. Kuntavaaliehdokkaiden perehdytysilta Kunnanjohtaja Matti Raatikainen Ajankohtaiskatsaus Kuntavaaliehdokkaiden perehdytysilta 14.3.2017 Kunnanjohtaja Matti Raatikainen Ohjelma 18.00 Kunnanjohtaja Matti Raatikainen / Tilaisuuden avaus ja yleiskatsaus kunnan talouteen ja toimintaan

Lisätiedot

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012 Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä 2011 Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2011 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien

Lisätiedot

Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa

Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa - nuorten määrä - koulutus ja opiskelu - työttömyys, työnhaku ja työvoimapalvelut - työpajat ja etsivä nuorisotyö Tietoja vuositasolla Pohjois-Savon ELY-keskus

Lisätiedot

1. Tausta... 1. 1.1 Yleistä... 1. 1.2 Pohjois-Savon maakunta ja Pohjois-Savon liitto... 1. 1.3 Palveluseteli Suomessa... 1

1. Tausta... 1. 1.1 Yleistä... 1. 1.2 Pohjois-Savon maakunta ja Pohjois-Savon liitto... 1. 1.3 Palveluseteli Suomessa... 1 0 Sisältö: Tiivistelmä 1. Tausta... 1 1.1 Yleistä... 1 1.2 PohjoisSavon maakunta ja PohjoisSavon liitto... 1 1.3 Palveluseteli Suomessa... 1 2. Palvelusetelien käyttötilanne PohjoisSavossa... 3 2.1

Lisätiedot

Oppiva yritys -palvelut 12/2008 3/2014

Oppiva yritys -palvelut 12/2008 3/2014 Kaiken ydin! Oppiva Yritys on Pohjois-Savon ainoa yrityslähtöisesti suunniteltu ja toteutettu hanke Matti Rönkkö, varapuheenjohtaja Savon Yrittäjät, Oppivan yrityksen ohjausryhmän jäsen ja Yrittäjä! Oppiva

Lisätiedot

Tilannekatsaus Pohjois-Savon uudistuviin perhepalveluihin

Tilannekatsaus Pohjois-Savon uudistuviin perhepalveluihin Tilannekatsaus Pohjois-Savon uudistuviin perhepalveluihin 12.9.2016 Pohjois-Savon väestö, ml. Joroinen 253 524 asukasta 0-6v 7,0% 7-15v 9,3% 16-24v 10,8% Osuus (0-17v) lapsiväestöstä Ylä-Savo 14% Lapinlahti

Lisätiedot

KUNTOSAVOTTA-HANKKEEN RYHMÄTOIMINNOT TALVI -KEVÄT 2010 (MUUTOKSET JA LISÄYKSET MAHDOLLISIA)

KUNTOSAVOTTA-HANKKEEN RYHMÄTOIMINNOT TALVI -KEVÄT 2010 (MUUTOKSET JA LISÄYKSET MAHDOLLISIA) Kuntosavotta-hanke 1/8 5.3.2010 KUNTOSAVOTTA-HANKKEEN RYHMÄTOIMINNOT TALVI -KEVÄT 2010 (MUUTOKSET JA LISÄYKSET MAHDOLLISIA) ILMOITTAUTUMINEN KERRALLA SAMAN PALVELUNTARJOAJAN KAIKKIN KERTOIHIN www.laari.info

Lisätiedot

16 Pohjois-Savo. 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

16 Pohjois-Savo. 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 16 Pohjois-Savo 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 16.1. POHJOIS-SAVO Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 2 kpl Maaseutumaiset: 16 kpl Pohjois-Savo

Lisätiedot

Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavan palveluverkkoselvitys. Minne menet, kauppa? 8.4.2013 Kimmo Koski

Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavan palveluverkkoselvitys. Minne menet, kauppa? 8.4.2013 Kimmo Koski Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavan palveluverkkoselvitys Minne menet, kauppa? 8.4.2013 Kimmo Koski Sisältö 1 Kaupan nykytila 2 Väestö, ostovoima ja liiketilan laskennallinen lisätarve 3 Kaupan kehittämishankkeet

Lisätiedot

Laajakaistaverkot kaikille. Juha Parantainen

Laajakaistaverkot kaikille. Juha Parantainen Laajakaistaverkot kaikille Juha Parantainen Liittymät Laajakaistaliittymät Suomessa 4 000 000 3 000 000 2 000 000 Mobiili (3G / 4G) Langaton (@450, WiMax) Kaapelimodeemi Kiinteistöliittymä DSL Valokuitu

Lisätiedot

Väliarvioinnin aineisto

Väliarvioinnin aineisto Väliarvioinnin aineisto Hankkeiden lkm Hakumenettelyt maakunnittain 60 50 40 30 20 8 49 14 8 Maakuntaliitot kilpailuttaneet 226 hanketta, joista noin puoleen hanke-ehdotuksia (117 hanketta) 43 Hankkeita,

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2014

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2014 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. Raportin tausta... 4 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

Sosiaali-ja terveydenhuollon palvelurakenteet

Sosiaali-ja terveydenhuollon palvelurakenteet Sosiaali-ja terveydenhuollon palvelurakenteet Selvityshenkilö ad 19.3.2013 Jorma Penttinen, JYL, KYS Etunimi Sukunimi Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämismallit NYKYMALLI Huom. erva ei oikeushenkilö

Lisätiedot

Pälkäneen Valokuitu Oy

Pälkäneen Valokuitu Oy INFO 15.09.2016 INFO 16.09.2016 Tervetuloa Pälkäneen Valokuitu Oy:n järjestämään infotilaisuuteen valokuituverkon rakentamisesta ja verkossa tarjottavista palveluista Pälkäneen kunnan alueelle Pälkäneen

Lisätiedot

Vakava piittaamattomuus: LP Kuopion yksikön alue

Vakava piittaamattomuus: LP Kuopion yksikön alue Vakava piittaamattomuus: LP Kuopion yksikön alue Tietosisällön viimeinen kk / 8 12 Tiedot poimittu LTJ:n ajo-oikeuspäätöksistä LIIKKUVA POLIISI / ANALYYSI Tietolähde päivitetty 7.8.212 Päätöksen kirjanneen

Lisätiedot

HAKA-HUIPPUELÄIMET POHJOIS-SAVOSTA-hanke

HAKA-HUIPPUELÄIMET POHJOIS-SAVOSTA-hanke POHJOISSAVOLAISTA ELÄINAINESTA HUIPULLE! HAKA NOSTAA HAKA-hanke 2000-2005 HAKA-HUIPPUELÄIMET POHJOIS-SAVOSTA-hanke tavoitteena on vahvistaa pohjoissavolaista eläinainesta ja tehdä siitä kansallisesti ja

Lisätiedot

Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti.

Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti. Kyläkysely Valitse kunta Vastaajien määrä: 95 5% 1 15% 2 25% Iisalmi 6,32% Juankoski Kaavi Keitele Kiuruvesi Kuopio 23,16% Lapinlahti 5,26% Leppävirta 8,42% Maaninka Nilsiä 6,32% Pielavesi Rautalampi Rautavaara

Lisätiedot

Laajakaistainfo Kajaanissa 21.6.2011. Kuva: Nestor Cables Kuva: Nestor Cables Oy

Laajakaistainfo Kajaanissa 21.6.2011. Kuva: Nestor Cables Kuva: Nestor Cables Oy Laajakaistainfo Kajaanissa 21.6.2011 Kuva: Nestor Cables Kuva: Nestor Cables Oy LAAJAKAISTA KAIKILLE ITÄ- JA POHJOIS-SUOMESSA HANKE MAAKUNTALIITOT: LAPIN LIITT0 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ POHJOIS-KARJALAN

Lisätiedot

Terveyttä ruoasta Mistä koostuu hyvä ruokavalio? 1.4.2014

Terveyttä ruoasta Mistä koostuu hyvä ruokavalio? 1.4.2014 Terveyttä ruoasta Mistä koostuu hyvä ruokavalio? 1.4.2014 Laura Rantalainen, ravitsemussuunnittelija Servica - Itä-Suomen huoltopalvelut liikelaitoskuntayhtymä SERVICA - ITÄ-SUOMEN HUOLTOPALVELUT LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ

Lisätiedot

Vesanto. Kuntaraportti

Vesanto. Kuntaraportti Vesanto Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Siilinjärvi. Kuntaraportti

Siilinjärvi. Kuntaraportti Siilinjärvi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Laadukas asuminen kestävä maakuntamme vetovoimatekijä

Laadukas asuminen kestävä maakuntamme vetovoimatekijä Jussi Huttunen maakuntajohtaja Pohjois-Savo Pohjois-Savon asumispäivä 26.03.2009, Siilinjärvi Laadukas asuminen kestävä maakuntamme vetovoimatekijä Asumisen ajankuva: Paljonko asuntojen hinnat laskevat

Lisätiedot

Väestö ja II asteen koulutus Pohjois-Savossa. Jari Jääskeläinen

Väestö ja II asteen koulutus Pohjois-Savossa. Jari Jääskeläinen Väestö ja II asteen koulutus Pohjois-Savossa Jari Jääskeläinen Väestötavoitteet vuoteen 2030 Väestötavoite nostettu 250.000:een Perusta: väestökehitys parantunut v:sta 2010 alkaen Kuopion kasvun kiihdyttyä

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN PALVELUTASOPÄÄTÖS AJALLE 1.1.2014-

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN PALVELUTASOPÄÄTÖS AJALLE 1.1.2014- SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN PALVELUTASOPÄÄTÖS AJALLE 1.1.2014- Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri 2 (8) 1. TOIMINTAYMPÄRISTÖ Ensihoidon palvelutasopäätös koskee Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella

Lisätiedot

Sonkajärvi. Kuntaraportti

Sonkajärvi. Kuntaraportti Sonkajärvi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Keitele. Kuntaraportti

Keitele. Kuntaraportti Keitele Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Leppävirta. Kuntaraportti

Leppävirta. Kuntaraportti Leppävirta Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Tervo. Kuntaraportti

Tervo. Kuntaraportti Tervo Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

TERVETULOA VALOKAISTALLE!

TERVETULOA VALOKAISTALLE! TERVETULOA VALOKAISTALLE! SSPNET TÄNÄÄN VALOKUITUTEKNIIKAN EDELLÄKÄVIJÄ Olemme tietoliikenneyhteyksien ja internetpalveluiden luotettava asiantuntija. Tarjoamme jatkuvasti uusia tuotteita ja palveluja.

Lisätiedot

Yritystunnus. Liikemerkkiä tulee käyttää vain tässä ohjeistossa olevassa muodossaan, eikä merkin ja logon suhteita tai paikkaa saa muuttaa.

Yritystunnus. Liikemerkkiä tulee käyttää vain tässä ohjeistossa olevassa muodossaan, eikä merkin ja logon suhteita tai paikkaa saa muuttaa. Graafinen ohjeisto Yritystunnus Kymijoen Kyläkuidun yritystunnus koostuu kahdesta elementistä, Kymijoen Kyläkuitu -nimen logotyypistä (Myriad Pro Semibold), sekä nimen eteen sijoitettavasta kolmivärisestä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6592/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6592/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 56 21.11.2016 41 Asianro 6592/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus,

Lisätiedot

SOTE-tuotantohanke ja miten se vaikuttaa strategian jatkovalmisteluun

SOTE-tuotantohanke ja miten se vaikuttaa strategian jatkovalmisteluun SOTE-tuotantohanke ja miten se vaikuttaa strategian jatkovalmisteluun Risto Miettunen Hallituksen seminaari 26.-27.2.2015 15.2.2015 1 15.2.2015 2 15.2.2015 3 15.2.2015 4 15.2.2015 5 Where s the beef? 15.2.2015

Lisätiedot

Laajakaistahanke tulevalla hallituskaudella. Olli-Pekka Rantala liikenne- ja viestintäministeriö

Laajakaistahanke tulevalla hallituskaudella. Olli-Pekka Rantala liikenne- ja viestintäministeriö Laajakaistahanke tulevalla hallituskaudella Olli-Pekka Rantala liikenne- ja viestintäministeriö 100 megan laajakaistahanke Valtioneuvoston periaatepäätös 12/2008: Kaikki (yli 99 % väestöstä) vakinaiset

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2011

KUOPION KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2011 KUOPION KAUPUNKI Suunnittelupalvelut Joukkoliikennelautakunta 15.3.2012, 11 31.1.2012 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA

Lisätiedot

Keski-Suomen Valokuituverkot Oy Miksi valokuitu?

Keski-Suomen Valokuituverkot Oy Miksi valokuitu? Keski-Suomen Valokuituverkot Oy Miksi valokuitu? Miksi valokuitu? 1 Sisältö Mistä puolueetonta tietoa? Miksi valokuitu? Mihin maailma on menossa? Mitä hyötyä jo tänään? Mitä tarkoittaa pilvipalvelut Operaattori

Lisätiedot

Iisalmi. Kuntaraportti

Iisalmi. Kuntaraportti Iisalmi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Suonenjoki. Kuntaraportti

Suonenjoki. Kuntaraportti Suonenjoki Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Pielavesi. Kuntaraportti

Pielavesi. Kuntaraportti Pielavesi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Lapinlahti. Kuntaraportti

Lapinlahti. Kuntaraportti Lapinlahti Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Iisalmi tilastoina. Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015

Iisalmi tilastoina. Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015 Iisalmi tilastoina Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015 Yleistä Iisalmesta Väkiluku 22 115 henkilöä (31.12.2014) Pinta-ala yhteensä 872,18 km 2, josta maata 762,97 km 2 ja makeaa vettä 109,21

Lisätiedot

Onnistumisia yhdessä 14.6.2011

Onnistumisia yhdessä 14.6.2011 Onnistumisia yhdessä 14.6.2011 KAISANET - LAAJAKAISTAHANKKEET 2011 LAAJAKAISTA 2015 Hankkeiden toteutus 2011 14.6.2011 KAISANET - LAAJAKAISTAHANKKEET 2011 Kaisanet on jättänyt hanke-ehdotukset kaikkiin

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2013

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2013 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. Raportin tausta... 3 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

Kuituverkkojen toteuttamismahdollisuudet Pernajan saaristoverkot ry:n hankealueella. Isnäs 25.9.2011 Sadan megan maakunta hanke Erkki Rope

Kuituverkkojen toteuttamismahdollisuudet Pernajan saaristoverkot ry:n hankealueella. Isnäs 25.9.2011 Sadan megan maakunta hanke Erkki Rope Kuituverkkojen toteuttamismahdollisuudet Pernajan saaristoverkot ry:n hankealueella Isnäs 25.9.2011 Sadan megan maakunta hanke Erkki Rope Viestintäviraston määrittelemät kaupallisesti toteutuvat alueet

Lisätiedot

Valokuituverkon suunnitteluilta

Valokuituverkon suunnitteluilta Valokuituverkon suunnitteluilta ke 7.11.2012, klo 18:00 Ristijärven Yhteispalvelupiste, Ahontie 25 Valokuituverkon suunnitteluilta Laajakaista kaikille hanke ja sen eteneminen Kainuussa - Paula Karppinen,

Lisätiedot

Savon Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Savon Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Savon Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2012

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2012 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 Raportin tausta... 3 2 Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Heinäkuun lopussa 16 000 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 15,9 Pielavesi 12,4 Keitele 11,2 Vesanto 13,3 Tervo 11,0 Vieremä 11,9 Iisalmi

Lisätiedot

TIETOA KUNTAPÄÄTTÄJILLE

TIETOA KUNTAPÄÄTTÄJILLE TIETOA KUNTAPÄÄTTÄJILLE 1 Sisällys Huippunopea tietoverkko on kunnalle lähes elinehto Valtiolta tukea huippunopeiden verkkojen rakentamiseen Kunnalla keskeinen rooli Ruotsissa kunnat hyötyvät nopeasta

Lisätiedot

Aurinkolämpö osana uusiutuvaa kaukolämmön tuotantoa - Case Savon Voima. Kaukolämpöpäivät Kari Anttonen

Aurinkolämpö osana uusiutuvaa kaukolämmön tuotantoa - Case Savon Voima. Kaukolämpöpäivät Kari Anttonen Aurinkolämpö osana uusiutuvaa kaukolämmön tuotantoa - Case Savon Voima Kaukolämpöpäivät 24.8.2016 Kari Anttonen Savon Voiman omistajat ja asiakkaat Kuopio 15,44 % Lapinlahti 8,49 % Iisalmi 7,34 % Kiuruvesi

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyys väheni ssa 9 % edelliseen vuoteen verrattuna Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 15,4 Pielavesi 11,3 Keitele 10,9 Vesanto 13,5 Tervo 12,8 Vieremä

Lisätiedot

Alueellinen apuvälinepalvelu AAPA 28.4.2014

Alueellinen apuvälinepalvelu AAPA 28.4.2014 Alueellinen apuvälinepalvelu AAPA 28.4.2014 Alueellinen apuvälinepalvelu sisältää: kaikki erikoissairaanhoidosta potilaalle annettavat lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineet tukipohjallisista sisäkorvaistutteisiin.

Lisätiedot

Pohjois-Savon työllisyyskatsaus 3/2015. Pohjois-Savon työllisyyskatsaus 10/2013

Pohjois-Savon työllisyyskatsaus 3/2015. Pohjois-Savon työllisyyskatsaus 10/2013 Työttömät työnhakijat NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Pohjois-Savon työllisyyskatsaus 3/2015 Julkaisuvapaa torstai 23.4.2015 klo 9.00 18000 Pohjois-Savon työllisyyskatsaus 10/2013 16000

Lisätiedot

Laajakaista kaikkien ulottuville Selvitysmies Harri Pursiainen

Laajakaista kaikkien ulottuville Selvitysmies Harri Pursiainen Laajakaista kaikkien ulottuville Selvitysmies Harri Pursiainen 1 Markkinoiden muutos Ennen kattavat palvelut syntyivät markkinaehtoisesti eikä valtio puuttunut toimintaan tiukalla sääntelyllä, veroilla

Lisätiedot

Hallinnoijana Piällysmies ry

Hallinnoijana Piällysmies ry Hallinnoijana Piällysmies ry Suomessa 7 kalatalousryhmää Kalatalousryhmät valittu syksyllä 2008 Suomen ryhmien julkinen rahoitus ohjelmakaudelle on noin 8 400 000 /EKTR, tl 4 Tavoitteena uusi toimintamalli:

Lisätiedot

SAVON KUITUVERKKO OY:N VALOKUITUVERKON OMISTAJUUDEN SIIRTO

SAVON KUITUVERKKO OY:N VALOKUITUVERKON OMISTAJUUDEN SIIRTO 1 ESITYS KUNTA/KUNNANHALLITUS SAVON KUITUVERKKO OY:N VALOKUITUVERKON OMISTAJUUDEN SIIRTO Savon Kuituverkko Oy on esittänyt Tuusniemen kunnan koolle kutsumassa osakaskokouksessa 23.9.2015 omistajakunnilleen

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän perussopimus

Savon koulutuskuntayhtymän perussopimus Savon koulutuskuntayhtymän perussopimus Voimaan 1.1.2017 alkaen Koulutus tekee hyvää! www.sakky.fi SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Perussopimus Sisällysluettelo 1 luku...1 Jäsenkunnat ja tehtävät...1 1...1...1

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 talousarvio Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 talousarvio

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 talousarvio Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 talousarvio Viiteaineistoa kaupunginhallituksen esityslistaan 22.8.2016 asiaan 4686/2016. Pohjois-Savon pelastuslaitos Ote 1 (2) Tehtävä 02.02.00 Pohjois-Savon pelastuslaitoksen hallinto Asianro 4686/2016 Kirsti Tarvainen

Lisätiedot

Kuopion työpaikat Muutokset 5 vuodessa: Kuopiossa työpaikkaa. Kuopioon työpaikkaa. Tilastotiedote 12 / 2016

Kuopion työpaikat Muutokset 5 vuodessa: Kuopiossa työpaikkaa. Kuopioon työpaikkaa. Tilastotiedote 12 / 2016 Kuopion työpaikat 2010 2014 Muutokset 5 vuodessa: Tilastotiedote 12 / 2016 Kuopion työpaikkojen määrä kasvoi 960:llä. Työpaikat lisääntyivät yksityisellä sektorilla 860:llä ja kunnalla 740:llä. Valtion

Lisätiedot

KUOPIO - KARTTULA - VESANTO

KUOPIO - KARTTULA - VESANTO KUOPIO - KARTTULA - VESANTO Reitti: Kuopio las-puijonkatu-puijonlaaksontie-savilahdentie-vt5- Karttulantie-Sininentie-Pörönsolantie-Karttula las M-P L M-P SS M-P Kuopio 10.00 14.15 16.15 17.00 17.30 Leväsentie

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa työttömyys väheni selvästi koko maan keskiarvoa enemmän Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 13,6 Pielavesi 10,7 Keitele 10,7 Vesanto 12,1 Tervo 10,4 Vieremä

Lisätiedot

KUITUVERKKO KANNATTAA HUIPPUNOPEA YHTEYS TUO PALVELUT SYRJÄSEUDUILLE JA SUORAAN KOTEIHIN

KUITUVERKKO KANNATTAA HUIPPUNOPEA YHTEYS TUO PALVELUT SYRJÄSEUDUILLE JA SUORAAN KOTEIHIN KUITUVERKKO KANNATTAA HUIPPUNOPEA YHTEYS TUO PALVELUT SYRJÄSEUDUILLE JA SUORAAN KOTEIHIN 1 Mikä nopea yhteys? Laajakaistayhteys on nykykodissa yhtä tärkeä perustoiminto kuin lämmitys, sähkö ja vesijohtoverkosto.

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Tammikuussa 15 220 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 14,7 Pielavesi 11,3 Keitele 11,6 Vesanto 14,4 Tervo 13,5 Vieremä 11,0 Iisalmi

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Toukokuussa 12 785 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 12,9 Pielavesi 9,9 Keitele 9,4 Vesanto 10,2 Tervo 11,1 Vieremä 9,3 Iisalmi 11,9

Lisätiedot

LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 / Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma. Marianne Selkäinaho / MMM

LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 / Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma. Marianne Selkäinaho / MMM LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 / Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Marianne Selkäinaho / MMM Sivu 1 17.5.2010 Laajakaista kaikille 2015 Valtioneuvoston teki 4.12.2008 periaatepäätöksen valtakunnallisesta

Lisätiedot

Laajakaista kaikille tilannekatsaus

Laajakaista kaikille tilannekatsaus Laajakaista kaikille 2015 - tilannekatsaus 21.6.2011 Kajaanin kirjaston Kalevala Sali klo 12:00-14:10 Kainuun maakunta Paula Karppinen, suunnittelija Kainuun maakunta kuntayhtymä, aluekehitys paula.a.karppinen@kainuu.fi

Lisätiedot

TASEKIRJA 2014 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI KUNTAYHTYMÄHALLITUS

TASEKIRJA 2014 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI KUNTAYHTYMÄHALLITUS TASEKIRJA 2014 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI KUNTAYHTYMÄHALLITUS 16.3.2015 1 2 3 4 5 6 7 8 9 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ KUNTAYHTYMÄN TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU VUODELTA 2014

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2015

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2015 POHJOIS-SAVON ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

SOSIAALIALAN KORKEAKOULUTETUT TALENTIA POHJOIS-SAVO RY NIMI JA TOIMIALUE

SOSIAALIALAN KORKEAKOULUTETUT TALENTIA POHJOIS-SAVO RY NIMI JA TOIMIALUE SOSIAALIALAN KORKEAKOULUTETUT TALENTIA POHJOIS-SAVO RY SÄÄNNÖT NIMI JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä

Lisätiedot

Kiuruvesi. Kuntaraportti

Kiuruvesi. Kuntaraportti Kiuruvesi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Mitä kuuluu kylille ja niiden asukkaille - on hyvä jäädä miettimään ja arvioimaan missä ollaan menossa

Mitä kuuluu kylille ja niiden asukkaille - on hyvä jäädä miettimään ja arvioimaan missä ollaan menossa 2/2017 3/2016 Mitä kuuluu kylille ja niiden asukkaille - on hyvä jäädä miettimään ja arvioimaan missä ollaan menossa Tämän hetken sote-, maakunta - ja kuntauudistusten pyörteissä on syytä arvioida mitä

Lisätiedot

Liikemerkkiä tulee käyttää vain tässä ohjeistossa olevassa muodossaan, eikä merkin ja logon suhteita tai paikkaa saa muuttaa.

Liikemerkkiä tulee käyttää vain tässä ohjeistossa olevassa muodossaan, eikä merkin ja logon suhteita tai paikkaa saa muuttaa. Graafinen ohjeisto Yritystunnus Saimaan Kuidun yritystunnus koostuu kahdesta elementistä, Saimaan Kuitu -nimen logotyypistä (Ubuntu medium), sekä nimen eteen sijoitettavasta 4-värisestä liikemerkistä.

Lisätiedot

Siilinjärvi Kunnanjohtaja Vesa Lötjönen

Siilinjärvi Kunnanjohtaja Vesa Lötjönen Siilinjärvi Kunnanjohtaja Vesa Lötjönen 4.9.2014 Kasvava ja kehittyvä Kasvamme ja kehitymme Yli 21 600 asukkaan kasvukunta: +137 asukasta vuonna 2013 tavoitteena 120 175 henkilön vuosittainen kasvu Nuorekas

Lisätiedot

Tietoa tienpitoon-hanke, loppuraportti 1.6.2009 31.12.2013. Tietoa tienpitoon hanke

Tietoa tienpitoon-hanke, loppuraportti 1.6.2009 31.12.2013. Tietoa tienpitoon hanke Tietoa tienpitoon hanke Taustaa Tietoa tienpitoon hanke alkoi 1.6.2009. Hankkeen toteuttaja on ollut Pohjois-Savon metsäkeskus ja vuoden 2012 alusta Suomen metsäkeskus, Pohjois-Savon alueyksikkö. Tiedonvälityshanke

Lisätiedot

Biokaasuntuotannon alueelliset mahdollisuudet Pohjois Savossa

Biokaasuntuotannon alueelliset mahdollisuudet Pohjois Savossa Tuomas Huopana, Itä Suomen yliopisto Pohjois Savon biotalousosaajat teematyöpaja 5.6.2014 Biokaasuntuotannon alueelliset mahdollisuudet Pohjois Savossa Sisältö 1. Biohajoavien jätteiden energiapotentiaalit

Lisätiedot