Kangasalan kulttuuri ja hyvinvointitori la klo Ohjelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kangasalan kulttuuri ja hyvinvointitori la 10.5.2014 klo 10 15. Ohjelma"

Transkriptio

1 Kangasalan kulttuuri ja hyvinvointitori la klo Ohjelma Kilpailuja, testauksia, kokeilua, tietoiskuja, työpajoja, tanssia, musiikkia, elokuvia, näyttelyjä, tutustumista, kohtaamisia ja yhdessä tekemistä! Vapaa pääsy. Tervetuloa! Tapahtuman järjestää Kangasalan kunta yhdessä kulttuuriyhdistysten ja kansanterveysjärjestöjen kanssa. Tapahtumaa dokumentoi kuvaamalla Kangasalan Kameraseura Ohjelmamuutokset mahdollisia

2 Ohjelma pääkirjastossa klo Harjula-sali, 1. kerros Haaveet-lyhytelokuvaesitys klo 10 ja klo 12 Haaveet-lyhytelokuva kertoo neljän kehitysvammaisen nuorten ja heidän ystäviensä unelmista. Kangasalan kehitysvammahuollon työ- ja päivätoimintayksiköt Pähkinäkallio ja SiniWilla yhteistyössä Kangasalan seudun kehitysvammaisten tuki ry:n kanssa, ohjaajana Jarmo Skön Kangasalan kunnan 16 mm arkistofilmit makupaloja dvd:ltä klo Kahvila-lehtisali, 1. kerros Reippaita mieskuorolauluja klo Kangasalan Mieslaulajat Rakkauslauluja ja yhteislauluja klo 11 Sekakuoro Pikantit Yhteisötanssiesitys klo 12 Kehitysvammahuollon ja Sisä-Suomen tanssin aluekeskus Baletti-, jazz-, steppi- ja nykytanssiesityksiä klo Tampereen Balettiopisto / Kangasalan Balettiopisto Mimmiliigasta urosjumppaan klo Kangasalan Naisvoimistelijat Tuolijumppa klo Palvelukeskus Maijala, ohjaaja Sarianne Roihu Kirjaston 2. kerros, musiikki- ja taideosasto Katkelma näytelmästä Robin Hood klo Kangasalan Pikkuteatteri Kirjaston edusta ja tori Lennä, lennä lintunen, Hansvili, Rankankali, Majan rakennan ja Pudoska klo Kangasalan Kansantanssijoiden ryhmä Minihimpulat Tikkuristi, Kihutrilli ja Valssikatrilli Kangasalan Kansantanssijoiden ryhmä Filurit Säävaraus, kahvila-lehtisali Tasapainojumppa klo Liikkuvuus-/keppijumppa klo

3 Venyttelyhetki klo Vapaa-aikapalvelut, Kangasalan kunta Yhteisötanssiesitys klo Kehitysvammahuollon ja Sisä-Suomen tanssin aluekeskus Kangasalan Soittokunta esiintyy klo 14 Säävaraus, kahvila-lehtisali/ala-aula Nonstop pääkirjastossa klo Kirjaston 1. kerros Karjala-kirjallisuuden ja Kulttuurikeskus Äijälän esittelyä Kangasalan Karjalaseura Helppo liikkua esteettömässä kunnassa Kangasalan Invalidit Psoriasis ei tartu Pirkka-Hämeen Psoriasisyhdistys Harjula-sali, 1. kerros Hampaat pitävät rutiineista! Syö ja juo viisaasti! Suun terveydenhuolto, Kangasalan kunta Kangasalan seudun hengitysyhdistys mm. PEF-puhallutuksia, mukana terveyskeskuksen astmahoitaja Kangasalan seudun kehitysvammaisten tuki Pirkanmaan keliakiayhdistys Onneksi on omaishoitaja. Pidämme huolta pidämme puolta! Pirkanmaan omaishoitajat Pirkanmaan AVH-yhdistys Muistiyhdistys tarjoaa tietoa, tukea ja virkistystä sairastuneille ja omaisille Pirkanmaan muistiyhdistys ja Kangasalan terveyskeskuksen muistihoitaja

4 Ravitsemussuunnittelijan ruoka- ja juomanäyttely havainnollistaa, miten valinnoillasi voit vaikuttaa hyvinvointiisi. Voit myös testata ruokatottumuksesi ja keskustella ravitsemussuunnittelijan kanssa. Kangasalan kunta, terveyskeskus Terveysneuvonta: Terveystarkastukset koko perheen hyvinvoinnin tukena. Vinkkejä tupakoimattomuuteen. Häkämittauspiste Kangasalan kunta, terveyskeskus Kirjaston 2. kerros Kangasalan Pohjola-Norden ja Kangasalan Suomi-Saksa yhdistys Perinteen keruuta 65 vuotta Kangasala-Seura Varjoteatterityöpaja. Tee oma varjonukkesi! Hiekkalinnassa klo Nukketeatteri Hupilainen Sapere lasten ruokakasvatusmenetelmän esittely Hiekkalinnassa Varhaiskasvatus, Kangasalan kunta Jalkojen hyvinvointi ja kenkäreseptit klo Kangasalan kunta, terveyskeskuksen jalkaterapeutti ja fysioterapeutti yhteistyössä paikallisten jalkojenhoitajien kanssa Tule tapaamaan kuntoutuksen fysioterapeutteja ja keskustelemaan liikunta- ja toimintakykysi hyvinvoinnista Terveyskeskus, Kangasalan kunta Esittelyssä Kangasalan virkistysreitit ja -paikat sekä teknisen keskuksen palvelut klo Tekninen keskus, Kangasalan kunta Tietoa sosiaalityöstä ja tietovisa Aikuissosiaalityö, Kangasalan kunta Tule hakemaan työkalut hyvinvointiisi! Esittelyssä apteekin uudet palvelut: mm. Terveyskontrolli, Diabetespalvelu. Suoraman apteekki Työhyvinvoinnin ja työterveyden tukena työterveysyhteistyön keinoin Työterveyshuolto, Kangasalan kunta Verensokerimittaus ryhmätila Supassa (2 ) sekä toiminnan esittelyä Kangasalan diabeteskerho ja Kangasalan terveyskeskuksen diabeteshoitaja Vertaistukea masennukseen ja muihin mielenterveysongelmiin Kangasalan mielenterveysyhdistys Kipinä

5 Tietotori, 2. kerros klo POTKU-hanke Kangasala on mukana Pirkka-Potku -hankkeessa, jolla edistetään pitkäaikaissairaan suunnitelmallista hoitoa ja vahvistetaan itsehoitoa. Tule tutustumaan omahoitokaavakkeisiin ja omahoidon nettipolkuihin ja ITEpisteeseen. Kirjaston edusta ja tori Karjalanpiirakoiden myyntiä klo Kangasalan Karjalaseura Taidearpajaiset ja katutaiteilua Kangasalan Kuvataiteen Ystävät Pihapeli ja Jalmarin Kodon toiminnan esittelyä Jalmarin Koto Varautuminen kesään mitä mukaan mökille ja reissuun? klo Kangasalan apteekki, Keskusaukio 2 Keppitaistelu-työpaja klo Kangasalan Pikkuteatteri Säävaraus, musiikki- ja taideosasto Valtuustosali Rinnakkais- vai alkuperäislääke - mitä väliä sillä on? klo 11 Apteekkari Mikko Unkila Pälkäneen Apteekki Ajoita lääkkeenotto oikein klo 12 Proviisori Susanna Hirvonen, Suoraman Apteekki Kesäinen itsehoito klo 13 Apteekkari Marja Ritala ja farmasianopiskelija Petrus Miettinen, Kangasalan Apteekki Tarjolla kouluruokamaistiainen klo Ateriapalvelut, Kangasalan kunta Tule keksimään houkutteleva nimi ruokalistan ruualle. Osallistujien kesken arvotaan täytekakku! klo Ateriapalvelut, Kangasalan kunta

6 Tietoa selkäyhdistyksen toiminnasta ja selän hyvinvointia edistävistä asioista klo Tampereen seudun selkäyhdistys Liikunnasta iloa ja virkeyttä arkeen! Tule katsomaan, mitä kunnan liikuntapalvelut tarjoavat eri-ikäisille klo Vapaa-aikapalvelut, Kangasalan kunta Avoimet ovet Ainontalo, Ainontie 6 klo Vauvojen värikylpy ja taidetyöpaja kaiken ikäisille Kuvataide- ja käsityökoulu Emil / Kuvataidekoulu Siluetti Jätä kädenjälkesi vieraskirjaan sekä kankaanpainotyöhön kangaspuissa Sään salliessa istahda pihamaalle keskeneräisen käsityösi kanssa samanhenkiseen seuraan! Taito Pirkanmaa ry / Taitokeskus Kangasala / KäsityöUFO Opastetut kierrokset Joka pyöräilijän leppoisa pyöräretki. Kypärät mukaan! Lähtö kirjaston edestä klo 10. Pyöräillään Leipin lenkki (15km) ja pidetään tauko Liuksialan kartanon kappelilla, jossa opastettu esittely. Retken vetäjänä Päivi Naumanen Kulttuurisuunnistus Opastettu kiertoajelu ympäri Kangasalaa la klo Kohteet: Ainontalo, Liuksialan kappeli, Lepokoti, Villa Armas, Mobilia: Auto edessä-mökki takana -näyttely sekä valokuvasuunnistus Autokylässä. Kulttuurisuunnistuksen oppaana toimii Jussi Lehtonen. Ilmoittautumiset ma-pe klo välillä puhelinnumeroon Hinta: Aikuiset 15 e ja lapset 10 e (alle 12 v)

lauantaina 25.4.2015 klo 10-15 VAPAA PÄÄSY! Kulttuurikorttelissa Kangasala-talo ja pääkirjasto Kangasala-salissa ohjelmaa klo 15.

lauantaina 25.4.2015 klo 10-15 VAPAA PÄÄSY! Kulttuurikorttelissa Kangasala-talo ja pääkirjasto Kangasala-salissa ohjelmaa klo 15. lauantaina 25.4.2015 klo 10-15 VAPAA PÄÄSY! Kulttuurikorttelissa Kangasala-talo ja pääkirjasto Kangasala-salissa ohjelmaa klo 15.30 asti Tutustu kulttuuri- ja hyvinvointialan toimijoihin Kangasala-talo,

Lisätiedot

LASTEN KESÄPÄIVÄT KANGASALLA 29.6.-5.7.2015

LASTEN KESÄPÄIVÄT KANGASALLA 29.6.-5.7.2015 LASTEN KESÄPÄIVÄT KANGASALLA 29.6.-5.7.2015 www.kimppa.me/loytoretki www.facebook.com/loytoretki Lasten löytöretki-tapahtuma tarjoaa monenlaista mukavaa ohjelmaa ja puuhailua kaikille lapsenmielisille

Lisätiedot

LASTEN KESÄPÄIVÄT KANGASALLA 30.6.-6.7.2014

LASTEN KESÄPÄIVÄT KANGASALLA 30.6.-6.7.2014 LASTEN KESÄPÄIVÄT KANGASALLA 30.6.-6.7.2014 www.kimppa.me/loytoretki www.facebook.com/loytoretki Lasten löytöretki-tapahtuma tarjoaa monenlaista mukavaa ohjelmaa ja puuhailua kaikille lapsenmielisille

Lisätiedot

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja koko

Lisätiedot

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA -seminaari, projektikoordinaattori, th TtM Salon kaupungin vanhuspalvelut Vanhuspalveluiden palvelurakenteen

Lisätiedot

LÄHITORI PEURANKALLIO AVAJAISVIIKKO TI 10. LA 14.2.2015

LÄHITORI PEURANKALLIO AVAJAISVIIKKO TI 10. LA 14.2.2015 LÄHITORI PEURANKALLIO AVAJAISVIIKKO TI 10. LA 14.2.2015 Avajaisviikon ohjelma koostuu teemoista, jotka liittyvät ikäihmisten elämään. Ohjelmassa on tietoiskuja sekä erilaisten tuotteiden ja palveluiden

Lisätiedot

AVOIMET OVET OHJELMA

AVOIMET OVET OHJELMA AVOIMET OVET OHJELMA Perjantai 14.9.2012 ja Lauantai 15.9.2012 Toimintojen yleisesittelyjä seuraavissa toimipisteissä: - KAUPUNGINTALOLLA - PÄIVÄKODEISSA - PERUSKOULUISSA - NUORISOTILOISSA - PÄÄKIRJASTOLLA

Lisätiedot

Ohjelma- ja aikataulumuutokset mahdollisia. Tarkemman lomaohjelman saat kutsun yhteydessä.

Ohjelma- ja aikataulumuutokset mahdollisia. Tarkemman lomaohjelman saat kutsun yhteydessä. Iloa Eläkeikään Hauskaa yhdessäoloa ryhmässä TOIMIVA -testit ja palaute Ulkolenkki Elokuva ja tanssia Palautekeskustelu ja päätöstilaisuus Lepoa hoivaamisesta 30 min hieronta (osalla ryhmästä tiistaina,

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017 Torstai 1.6. 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella TOIVO-yhteisötaide: 10.15-11.00 Yhteislaulua ravintolasalissa

Lisätiedot

Siikalatvalla 2012. to 10.5. K-market Eväsreppu, klo 10.30, salaattilounas Apteekilla klo 12-15 terveydenhoitaja tekee diabetesriskitestejä

Siikalatvalla 2012. to 10.5. K-market Eväsreppu, klo 10.30, salaattilounas Apteekilla klo 12-15 terveydenhoitaja tekee diabetesriskitestejä Siikalatvalla 2012 Kestilä: ma 7.5. Kestilän peruskoulu, liikuntasali, Jokihelmen opiston lajiesittelyt: klo 19.00-19.45 Lasten liikunta, Minna Huhmarniemi klo 19.45-20.30 Funktional training, Minna Huhmarniemi

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Ajankohta: 1.3.2017 Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja iltapäivän viriketuokio Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Palvelupäivässä kävijöille ja

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

Omaishoitaja ja hoidettava yhdessä loma

Omaishoitaja ja hoidettava yhdessä loma Omaishoitaja ja hoidettava yhdessä loma 10.00-11.00 Kuntosaliharjoittelun perusteet omaishoitajille 13.00-14.30 Sosiaalietuudet sosiaaliturva opetuskeskustelu omaishoitajille 13.00-14.00 Tuoliryhmä hoidettaville

Lisätiedot

Kyyhkylän kuntoutuskeskus

Kyyhkylän kuntoutuskeskus Kyyhkylän kuntoutuskeskus Malliohjelma Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Meidän perheen loma Saapuminen ja majoittuminen Tervetulotilaisuus, info, lomaohjelma, tilojen ja lomajärjestön esittely

Lisätiedot

Suokadun toimintakeskus / askartelu syksy 2015 kevät 2016

Suokadun toimintakeskus / askartelu syksy 2015 kevät 2016 Suokadun toimintakeskus / askartelu 14 17 MAALAUSRYHMÄ Vertaisohjattu 17 19 KUVATAIDERYHMÄ Kuopion Varhaiseläkkeensaajat ry 050 367 4946 TIISTAI 9 12 TIISTAIN KÄSITYÖKERHO Vertaisohjattu /avoin 13 14 KOKOPÄIVÄRYHMÄN

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY Etelä-Savon ADHD-, Autismi- ja Dysfasiayhdistys ry Etelä-Savon Aivovammayhdistys ry Etelä-Savon CP-yhdistys ry Etelä-Savon Meniere-yhdistys ry Etelä-Savon

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 15.08.2014 ELOKUU 2014 Avoinna arkisin ti - pe klo 10-12, lisäksi ke 6.8. ja 20.8. klo 16-18 Aila Schwartzin valokuvanäyttely Ke 20.8. klo 13.00-15.00 Peli-iltapäivä,

Lisätiedot

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna 2002. o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti 2003-2005

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna 2002. o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti 2003-2005 Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja Läheiset ry o Perustettu vuonna 2002 o Jäseniä noin 320 o TAVATA-projekti 2003-2005 o VOIMAVARAKETJU projekti 2006-2008 o KATVE-projekti 2009 2011 o PUHUMALLA PUHTIA TAPAAMALLA

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 Tiistai 1.8. 13.30-15.00 Filmikammari, katsotaan yhdessä elokuvaa lähitorin olohuoneessa Keskiviikko 2.8. Torstai 3.8. 12.45-13.30 Yhteislaulua ryhmäkodissa

Lisätiedot

Elävää musiikkia Runoesityksiä Kulttuuridiplomien jako 100 leikkiä kirjastoihin Luontokuvia

Elävää musiikkia Runoesityksiä Kulttuuridiplomien jako 100 leikkiä kirjastoihin Luontokuvia Etkot kirjastossa 5.12.2017 Lapsille ja aikuisille! Ei pukukoodia. Kouvolan kirjastot kutsuvat kaikki Linnan juhlien etkoille 5.12.2017 juhlistamaan satavuotiasta Suomea. Elävää musiikkia Runoesityksiä

Lisätiedot

Yhdistyksen tuki omaishoitajille

Yhdistyksen tuki omaishoitajille Salon seudun omaiset ja läheiset ry Yhdistyksen tuki omaishoitajille Omaishoitajien laki-ilta 26.2.2013 Kaupungintalo, Valtuustosali Seija Hyvärinen Toiminnan tavoitteet 1 Toiminnalla edistetään kotona

Lisätiedot

OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME?

OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? Läheiseni on sairastunut, tulevaisuus huolestuttaa minua, mistä saisin tietoa? Tuetko ja avustatko läheistäsi arjessa? Ethän jää pohtimaan asioita yksin, vaan tule

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEIDEN KANGASALAN KUNTA VAIHDE

IKÄÄNTYNEIDEN KANGASALAN KUNTA VAIHDE IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT oksalla ylimmällä www.kangasala.fi KANGASALAN KUNTA VAIHDE 03 5655 3000 VANHUSPALVELUT Kunnanvirasto 3 Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Vanhustyön johtaja 050 406 1181 Kotihoidon

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Ajankohta: 1.3.2017 Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja iltapäivän viriketuokio Hallin Palvelutalo Palvelupäivässä kävijöille ja talon asukkaille

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Vanhusten viikko 1.10.2017 klo:15.00 Helluntai SRK Helluntai SRK - Vanhusten viikko 2.10.2017 klo:13.00 HallinPalvelutalo Bingo talon asukkaille - Vanhusten

Lisätiedot

Saanko luvan toimintamallilla ensikontakti toimivaksi

Saanko luvan toimintamallilla ensikontakti toimivaksi Saanko luvan toimintamallilla ensikontakti toimivaksi Ulla Halonen, 2.5.2017 Kehittämispäällikkö/ Keski-Suomen Muistiyhdistys ry. Muistiluotsi Muistisairauksien asiantuntija- ja tukikeskus Ammatillista

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 30.10. maanantai klo 12.30 Yhteislaulua; Jorma Peltola & Hannu Hiironmäki klo 14 Asiakasohjaajan info- ja keskustelutilaisuus ryhmätilassa 31.10. tiistai

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla syyskuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla syyskuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla syyskuu 2018 Lauantai 1.9. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.9. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikuntaryhmä ilmoittautuneille

Lisätiedot

TUETUT LOMAT KRUUNUPUISTOSSA VUONNA 2017

TUETUT LOMAT KRUUNUPUISTOSSA VUONNA 2017 TUETUT LOMAT KRUUNUPUISTOSSA VUONNA 2017 MAASEUDUN TERVEYS- JA LOMAHUOLTO RY (www.mtlh.fi) Omaishoitaja-hoidettava yhdessä loma Omaishoitajat ja Läheiset -liitto ry, 17.-22.4.2017 Etelä-Karjalan Omaishoitajat

Lisätiedot

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari Tervetuloa päivätoimintaan Päiväkeskus Päivänkaari Kohtaamisen iloa suurella sydämellä! Toiminta-ajatus ja arvot Päiväkeskus Päivänkaari tarjoaa hämeenlinnalaisille kotihoidossa oleville ikäihmisille ja

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

Lokakuu 2012 Ikäaseman ohjelma, viikko 40

Lokakuu 2012 Ikäaseman ohjelma, viikko 40 1 Lokakuu 2012 Ikäaseman ohjelma, viikko 40 Maanantai 1.10. Ikäasema Hansakeskus, 2. kerros Ikäasema puh. 020 615 8594 Seniori- info puh. 020615 8439 Avoinna arkisin klo 9.00-14.30.00-13.30 Tuolijumppa

Lisätiedot

kirjastossa

kirjastossa ETKOT kirjastossa 5.12.2017 Lap ja aik sille Ei pu uisille! kukoo dia. Kouvolan kirjastot kutsuvat kaikki Linnan juhlien etkoille 5.12.2017 juhlistamaan satavuotiasta Suomea. ELÄVÄÄ MUSIIKKIA RUNOESITYKSIÄ

Lisätiedot

MALIKE MALIKE. matkalle - liikkeelle - keskelle elämää. Malike- Keskus, Sumeliuksenkatu 18, Tampere, Puhelin

MALIKE MALIKE. matkalle - liikkeelle - keskelle elämää. Malike- Keskus, Sumeliuksenkatu 18, Tampere, Puhelin MALIKE matkalle - liikkeelle - keskelle elämää Malike- Keskus, Sumeliuksenkatu 18, 33100 Tampere, Puhelin 0206 90 282 Malike aloitti toimintansa 1.12.1997, tukemaan vaikeavammaisen lapsen perheen toimintaa

Lisätiedot

RAY:n Eloisa ikä -avustusohjelma 2012 2017 Kuntamarkkinat 10.9.2014 Tietolinja

RAY:n Eloisa ikä -avustusohjelma 2012 2017 Kuntamarkkinat 10.9.2014 Tietolinja RAY:n Eloisa ikä -avustusohjelma 2012 2017 Kuntamarkkinat 10.9.2014 Tietolinja Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Vanhustyön keskusliitto ry reija.heinola@vtkl.fi 1 Eloisa ikä Livfullt liv - Movdegis ahkki

Lisätiedot

SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA

SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA 1 SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, 50100 Mikkeli HELMIKUU 2016 OHJELMA VESIVAHINGON VUOKSI OHJELMA JÄRJESTETÄÄN HELMIKUUN AJAN SENTRAALIN VIEREISESSÄ TILASSA, RYHMÄT KOKOONTUVAT

Lisätiedot

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 12.9 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa12.9, 24.10, 21.11, klo10 11.30 Alkaa 13.9 jatkuen 27.9, 11.10, 25.10, 8.11, 22.11,

Lisätiedot

Ikäihmisten Palvelutorin palveluohjaaja tavattavissa klo Kaupungin palveluohjaajan kanssa voit keskustella asioistasi myös kahden kesken.

Ikäihmisten Palvelutorin palveluohjaaja tavattavissa klo Kaupungin palveluohjaajan kanssa voit keskustella asioistasi myös kahden kesken. torstaina 17.1.2019-16 teemana Mielenhyvinvoinnin aakkoset: Miten sinä pidät huolta itsestäsi? Luento: Mielenhyvinvoinnin aakkoset (n. 60 minuuttia) Kuntoutussuunnittelija Pirjo Metsäranta Mielenterveyden

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

MTLH Työt takana lomajakso Kunnonpaikassa 2017

MTLH Työt takana lomajakso Kunnonpaikassa 2017 MTLH Työt takana lomajakso Kunnonpaikassa 2017 Esimerkkiohjelman klo 12.00-12.45 Arjessa jaksaminen -keskustelu Kuntosaliohjaus -tutustumista kuntosalilaitteisiin, Arjen vinkit jalkojen hoitoon, jalkaterapeutti

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

LOKAKUU Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n jäsenyhdistysten tapahtumia. Lounais-Suomen Diabetes ry. Päivityspäivä ja pienoismessut

LOKAKUU Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n jäsenyhdistysten tapahtumia. Lounais-Suomen Diabetes ry. Päivityspäivä ja pienoismessut Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n jäsenyhdistysten tapahtumia LOKAKUU 2017 Lounais-Suomen Diabetes ry Päivityspäivä ja pienoismessut Järjestäjä: Lounais-Suomen Diabetesyhdistys ry Aika: lauantai 11.11.2017

Lisätiedot

Vanhustenviikko Kotkassa

Vanhustenviikko Kotkassa Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.

Lisätiedot

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari Tervetuloa päivätoimintaan Päiväkeskus Päivänkaari Kohtaamisen iloa suurella sydämellä! Toiminta-ajatus ja arvot Päiväkeskus Päivänkaari tarjoaa kotihoidossa oleville ikäihmisille ja muistisairaille päivätoimintaa

Lisätiedot

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.

Lisätiedot

DYSLEKSIAVIIKKO

DYSLEKSIAVIIKKO DYSLEKSIAVIIKKO 2.-6.10.2017 Dysleksiaviikko välittää tietoa oppimisvaikeuksista, apukeinoista ja ennen kaikkea juhlistaa monenlaista oppijuutta Luvassa luentoja, kirjallisuusnäyttelyitä kaupungin ja korkeakoulujen

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset

Lisätiedot

Meillä on matala kynnys käykää vaan peremmälle!

Meillä on matala kynnys käykää vaan peremmälle! Meillä on matala kynnys käykää vaan peremmälle! Sosiaali- ja terveystoimiala Lahden Terveyskioskista Neuvontaa kaikenikäisille Lahti avasi ensimmäisenä suurena kaupunkina Terveyskioskin 10.3.2010 Kauppakeskus

Lisätiedot

% Taidetta on neljäntoista pirkanmaalaisen

% Taidetta on neljäntoista pirkanmaalaisen % eijo Taidetta % Taidetta on neljäntoista pirkanmaalaisen sote- ja kulttuurialan toimijan yhteishanke, joka kehittää toimijoiden mahdollisuuksia juurruttaa kulttuuritoiminta kiinteäksi osaksi sote-palvelurakenteita.

Lisätiedot

Vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen ja vammaisneuvoston 2013-2016 nimeäminen

Vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen ja vammaisneuvoston 2013-2016 nimeäminen Vammaisneuvosto 4 31.01.2013 Kaupunginhallitus 90 11.02.2013 Kaupunginvaltuusto 34 18.02.2013 Vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen ja vammaisneuvoston 2013-2016 nimeäminen 202/00.00.01.06/2013

Lisätiedot

Maaseudun Terveys- ja lomahuolto malliohjelmat Härmän Kylpylässä 2018

Maaseudun Terveys- ja lomahuolto malliohjelmat Härmän Kylpylässä 2018 Maaseudun Terveys- ja lomahuolto malliohjelmat Härmän Kylpylässä 2018 KAIKKI LOMAMUODOT SISÄLTÄVÄT: majoitus kahden hengen huoneessa 5x aamiainen, 5x lounas, 5 x päivällinen (perhelomilla lisäksi iltapalat)

Lisätiedot

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen Muistipolku Tämä esite on tarkoitettu muistisairaille ja heidän läheisilleen. Esitteeseen on kirjattu palveluita, joita sairastunut voi tarvita sairautensa eri vaiheissa. Esite auttaa valitsemaan jokaiselle

Lisätiedot

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 9.1.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 9.1. jatkuen 6.2., 6.3., 3.4., klo10 11.30 Paikka: entinen Osuuspankki Alkaa 10.1.

Lisätiedot

Järjestöjen etujärjestö

Järjestöjen etujärjestö Järjestöjen etujärjestö Vantaan Järjestörinki ry on vantaalaisten yhdistysten etujärjestö ja yhteistyöelin, jonka jäsenet ovat mm. kulttuuri-, liikunta-, maahanmuuttaja- ja sosiaali- ja terveysalan järjestöjä,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät VILLA ARTTU KEVÄT VILLA ARTUN NÄYTTELYT UNIKUDELMIA TYÖPAJAT UNIKUDELMIA 29.1.-22.3. Päiväkoti- ja kouluryhmille OHJELMA Tarinamatka yli 3-vuotiaiden

Lisätiedot

MAAILMANPERINTÖPÄIVÄT 12.-15.8.2010

MAAILMANPERINTÖPÄIVÄT 12.-15.8.2010 MAAILMANPERINTÖPÄIVÄT 12.-15.8.2010 Tule mukaan juhlimaan Merenkurkun saaristoa, yhteistä maailmanperintöämme! Kaikki maailmanperintöpäivien tapahtumat ovat yleisölle avoimia. TERVETULOA! OHJELMA Torstai

Lisätiedot

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa!

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa! Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 28.2.2018 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Torstai 1.2. Senioritanssit, vet. Anja,

Lisätiedot

KLO TOIMINTA JÄRJESTÄJÄ / YHTEYSTIETO KOKOPÄIVÄRYHMÄN TOIMINTAA Yhteisö- ja toimintakeskuspalvelut

KLO TOIMINTA JÄRJESTÄJÄ / YHTEYSTIETO KOKOPÄIVÄRYHMÄN TOIMINTAA Yhteisö- ja toimintakeskuspalvelut Suokadun toimintakeskus / Askartelu 14 17 MAALAUSRYHMÄ (avoin) Vertaisohjattu, 040 846 3963 9 12 N KÄSITYÖKERHO (avoin) Vertaisohjattu, 040 569 8207 KESKIVIIKKO 9 12 NYPLÄYSRYHMÄ (avoin) Vertaisohjattu,

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Palvelupäivä 1.2.2017 Hallin Palvelutalo Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja iltapäivän viriketuokio Hallin Palvelutalo Palvelupäivässä kävijöille

Lisätiedot

Kaikenlaisiin kohtaamisiin

Kaikenlaisiin kohtaamisiin Kaikenlaisiin kohtaamisiin Pohjoismaiden suurin kongressi- ja kulttuurikeskus 1 Liike Elämään hanke Tampere-talossa Pia Mutanen 5.3.2014 2 Tampere-talosta lyhyesti Pohjoismaiden suurin kongressi- ja konserttikeskus

Lisätiedot

Lähde tukea kuntalaisen tiedonsaantiin. Pirjo Virtanen, henkilöstöpäällikkö Erikoissairaanhoito

Lähde tukea kuntalaisen tiedonsaantiin. Pirjo Virtanen, henkilöstöpäällikkö Erikoissairaanhoito Lähde tukea kuntalaisen tiedonsaantiin, henkilöstöpäällikkö Erikoissairaanhoito Tiedonsaannin haasteita Kuntalaisten odotukset saatavasta tiedosta ovat lisääntyneet haasteita tuovat: väestön vanheneminen

Lisätiedot

Palvelukeskus on avoinna kesä- ja elokuussa, heinäkuu suljettu! KESÄN 2016 OHJELMA

Palvelukeskus on avoinna kesä- ja elokuussa, heinäkuu suljettu! KESÄN 2016 OHJELMA Kustaankartanon palvelukeskus tarjoaa toimintaa helsinkiläisille eläkeläisille ja työttömille. Hae maksuton asiakaskortti asiakaspalvelusta. ASIAKASPALVELU AVOINNA MA-TO KLO 10.00 14.00 K-TALON RAVINTOLAN

Lisätiedot

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere 10.00 Aamukahvi 10.20 Tervetuloa Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai 25.9.2012 klo 10.00-15.30 Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu 2 33101 Tampere 10.30 Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen

Lisätiedot

Diabetesliiton kuntoutus ja koulutustoiminta. 1.3.2014 Outi Himanen, koulutuspäällikkö

Diabetesliiton kuntoutus ja koulutustoiminta. 1.3.2014 Outi Himanen, koulutuspäällikkö Diabetesliiton kuntoutus ja koulutustoiminta 1.3.2014 Outi Himanen, koulutuspäällikkö Diabetesliiton kuntoutus ja koulutus tarjoaa Kuntoutusta ja sopeutumisvalmennusta diabeetikoille asiakaslähtöistä hoidonohjausta

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

Kyyhkylän kuntoutuskeskus

Kyyhkylän kuntoutuskeskus Kyyhkylän kuntoutuskeskus Malliohjelma Meidän perheen loma Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Saapuminen ja majoittuminen Kyyhkylään Tervetulotilaisuus, info, lomaohjelma, tilojen ja lomajärjestön

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU - HEINÄKUU 2013

TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU - HEINÄKUU 2013 KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY (KVY) YHDESSÄ ENEMMÄN TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU - HEINÄKUU 2013 www.kvyry.fi Hei Yhdistysväki! Kouvolan Vammaisjärjestöjen yhdistys ry (KVY ry) on perustettu vuonna

Lisätiedot

KYYHKYLÄN KUNTOUTUSKESKUS

KYYHKYLÄN KUNTOUTUSKESKUS PAREMPIIN HETKIIN. KYYHKYLÄN KUNTOUTUSKESKUS KUNTOUTUS - TYÖHYVINVOINTI Malliohjelma Arki haltuun 5 vrk + 2 vrk Perusloma 5 vrk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Tutustutaan toisiin, ryhmäytymisharjoituksia,

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus

Lisätiedot

VALKEAKOSKI-OPISTO VUONNA 2014

VALKEAKOSKI-OPISTO VUONNA 2014 VALKEAKOSKI-OPISTO VUONNA 2014 SIVISTYSTOIMEN ORGANISAATIO VALKEAKOSKI- OPISTO SIVISTYSTOIMEN KESKUS KIRJASTO- TOIMI KULTTUURI- TOIMI KANSALAIS- OPISTO TAITEEN PERUSOPETUS TILAUS- KOULUTUS KULTTUURI- TOIMISTO

Lisätiedot

Valtion erityisavustukset Virvatuli-itsearviointimallin käyttöönottoon vuosille 2012-2013

Valtion erityisavustukset Virvatuli-itsearviointimallin käyttöönottoon vuosille 2012-2013 Tiedote 23.8.2012, sivut 1-5 Valtion erityisavustukset Virvatuli-itsearviointimallin käyttöönottoon vuosille 2012-2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt valtion erityisavustuksia Taiteen perusopetuksen

Lisätiedot

Muistipalvelut. Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu Hämeenlinna p

Muistipalvelut. Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu Hämeenlinna p Muistipalvelut Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu 12 13100 Hämeenlinna p. 044 726 7400 info@muistiaina.fi Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry tarjoaa Muistipalveluita Hämeenlinnan alueella asuville

Lisätiedot

Palveluketju paperilla ja käytännössä. Erityisliikunnan symposio 2.6.2016 Scandic Park Helsinki Janne Haarala ja Veera Farin Hengitysliitto ry

Palveluketju paperilla ja käytännössä. Erityisliikunnan symposio 2.6.2016 Scandic Park Helsinki Janne Haarala ja Veera Farin Hengitysliitto ry Palveluketju paperilla ja käytännössä Erityisliikunnan symposio 2.6.2016 Scandic Park Helsinki Janne Haarala ja Veera Farin Hengitysliitto ry Hengitysliitto Edistää hengitysterveyttä ja hengityssairaan

Lisätiedot

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan

Lisätiedot

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

Kyyhkylän kuntoutuskeskus

Kyyhkylän kuntoutuskeskus Kyyhkylän kuntoutuskeskus Malliohjelma Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Meidän perheen loma Saapuminen ja majoittuminen Tervetulotilaisuus, info, lomaohjelma, tilojen ja lomajärjestön esittely

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2018 Maanantai 1.10. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 10.30-11.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna

Lisätiedot

Liikunnan palveluketju ja liikuntaneuvonta. Kokkola 30.1.2015 Sari Kivimäki Kenttäpäällikkö Kunnossa kaiken ikää -ohjelma

Liikunnan palveluketju ja liikuntaneuvonta. Kokkola 30.1.2015 Sari Kivimäki Kenttäpäällikkö Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Liikunnan palveluketju ja liikuntaneuvonta Kokkola 30.1.2015 Sari Kivimäki Kenttäpäällikkö Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Palveluketju liikkumaan ja kohta aktiivisempaa elämäntapaa Liikuntaneuvonta osaksi

Lisätiedot

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 13.11.2017 Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja Tähän otsikko. Tähän kuvateksti. Tunnista omainen! Ota omaisasia puheeksi: Jos lähipiirissäsi on henkilö, jonka päihteidenkäyttö

Lisätiedot

Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT KUNTALAISALOITTEET

Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT KUNTALAISALOITTEET TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT KUNTALAISALOITTEET Kuntalaisaloite asumispalveluiden järjestämiseksi tamperelaisille kehitysvammaisille - Tarja Viitapohja ym. (Dno TRE: 4108/05.01.05/2016)

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (VASU) -KYSELY LASTEN VANHEMMILLE JOULUKUUSSA 2016 TULOKSET. Kyselyyn vastanneita 52

VARHAISKASVATUKSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (VASU) -KYSELY LASTEN VANHEMMILLE JOULUKUUSSA 2016 TULOKSET. Kyselyyn vastanneita 52 VARHAISKASVATUKSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (VASU) -KYSELY LASTEN VANHEMMILLE JOULUKUUSSA 2016 TULOKSET Kyselyyn vastanneita 52 Varhaiskasvatuksen vasukysely huoltajille Mitkä arvot ovat Sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Diabetesyhdistykset omahoidon tukena

Diabetesyhdistykset omahoidon tukena Diabetesyhdistykset omahoidon tukena Järjestösuunnittelija Kati Multanen, Suomen Diabetesliitto ry Puheenjohtaja Saija Hurme, Loimaan Seudun Diabetesyhdistys ry Dehko-päivät 31.1.2011 Omahoidon tuki yhteistyö

Lisätiedot

Pirkanmaan Muistiyhdistys ry:n alaosasto

Pirkanmaan Muistiyhdistys ry:n alaosasto Pirkanmaan Muistiyhdistys ry:n alaosasto Perustettu 10.12.1996 Huittisissa Huittinen Vammala Äetsä alaosasto 1996-2008 Huittinen Sastamala alaosasto 2009 Huittisten Muistiyhdistyksenä 1.1.2010 Käytetään

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH)

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Sunnuntai Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Klo 18.00-19.00 Tuloinfo. Taloon ja toisiin tutustuminen Maanantai

Lisätiedot

KUOROT. 6.4.2011 Kulttuuriharrastusyhdistysten toiminta-avustukset 2011. myönnetty 2010 Esitys 2011. Avustussumma, jota haetaan.

KUOROT. 6.4.2011 Kulttuuriharrastusyhdistysten toiminta-avustukset 2011. myönnetty 2010 Esitys 2011. Avustussumma, jota haetaan. KUOROT 1 Harjun Kamarikuoron Yhdistys 2 000 800 800 2 Händel-kuoro ry 1 500 1 000 1 100 3 Jäämien Kuoro ry 700 400 400 4 Kamarikuoro Eternitas ry. 600 400 400 5 Karjalan Kaiku r.y. 700 400 400 6 Kolmas

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 Seuraava Yhdessä vireä arki -kehittämisiltapäivä on 6.2.2019 klo 13.30 Tule mukaan suunnitelmaan ja toteuttamaan Keinupuiston lähitoria! Tiistai

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA ILOA VANHEMMUUTEEN KEHITTÄJÄVERKOSTO 16.12.2015 MERVI MAKKONEN Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA ESITYKSEN SISÄLTÖ Perustiedot sosiaali- ja perhepalveluista

Lisätiedot