Aurinkosähkö ympäristön kannalta. Raasepori Pasi Tainio Suomen ympäristökeskus (SYKE)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aurinkosähkö ympäristön kannalta. Raasepori 2.5.2016 Pasi Tainio Suomen ympäristökeskus (SYKE)"

Transkriptio

1 Aurinkosähkö ympäristön kannalta Raasepori Pasi Tainio Suomen ympäristökeskus (SYKE)

2 HINKU (Hiilineutraalit kunnat) -hanke HINKU-kuntien tavoitteena 80 prosentin päästövähennys vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta Kasvatetaan uusiutuvan energian osuutta ja parannetaan energiatehokkuutta Kunnat kannustavat paikallisia yrityksiä ja asukkaita ilmastotekoihin Päästöt vähentyneet kunnissa 21% vuosina

3 HINKU-hanke Alkoi 2008, mukaan tuolloin viisi kuntaa Länsi-Uusimaa vahvasti mukana: Lohja, Raasepori, Hanko, Siuntio, Inkoo Nyt mukana 31 kuntaa, joissa yli puoli miljoonaa asukasta 3

4 Miten vähentää kasvihuonekaasuja? Hinkun ilmastoteot rahallisesti perusteltuja vauhdittavat paikallista, maakunnallista ja kotimaista työtä ja tuotantoa Positiivinen vaikutus kauppa- ja energiataseeseen 4

5 Aurinkosähkön osuus kasvaa Suomessa otettiin vuonna 2015 käyttöön verkkoon liitettyä aurinkosähköä noin kaksinkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna Vuodelta 2016 odotetaan vielä huomattavasti nopeampaa kasvua 5

6 Miksi? Aurinkosähköstä on tullut salonkikelpoista: positiivisia artikkeleita lehdistössä jatkuvasti Paneelien hinnat ovat pudonneet viiden vuoden aikana noin 70 prosenttia ja aurinkosähköstä on tullut taloudellisesti kannattavaa Tarjonta kasvanut, laitteiston tilaus ja käyttöönotto on helppoa On huomattu, että Raaseporissa ja Frankfurtissa voi tuottaa vuosittain saman verran aurinkoenergiaa 6

7 Miksi aurinkosähköä? Ihmistoiminnan tuottamat kasvihuonekaasupäästöt ovat ilmastonmuutoksen pääsyy Kasvihuonekaasut tulevat pääosin fossiilisista polttoaineista Aurinkosähkö on käytännössä päästötöntä ja vähentää suoraan fossiilisten polttoaineiden käyttöä Missä on mitattu aurinkosähkön vuorokauden sisäinen tuotantoennätys? 7

8 Miksi aurinkosähköä? Solar Economy Lecture 01: Introduction/ Overview Christian Breyer source: Perez R. and Perez M., A fundamental look on energy reserves for the planet. The IEA SHC Solar Update, Volume 50 8

9 Miksi aurinkosähköä? Aurinkosähkö on energiaa, jolla on mm. seuraavat ominaisuudet: Loppumatonta Ilmaista Kaikkialla kotimaista Päästötöntä Melutonta Hajutonta Kannattavaa myös pienissä yksiköissä ja ilman tukea => yksityistalouden hankittavissa Vuosi vuodelta yhä useammissa maissa halvin tapa tuottaa energiaa 9

10 Aurinkovoiman ympäristöhaitat Globaalisti Maisemahaitta? EROI => Energy Return On Invest Energy payback time paneeleilla yleensä 1-5 vuotta (järjestelmän tuotantoon ja ylläpitoon käytetty energia tuotettu takaisin) Suomessa aurinkovoimalat tuottavat valmistamiseen kuluneen energiamäärän viisinkertaisesti takaisin Tuotanto vaatii materiaaleja => paikalliset haitat Aurinkopaneeleissa käytetään metalleja (hopea, alumiini, indium, telluuri, gallium), joiden saatavuus voi tulevaisuudessa aiheuttaa ongelmia EU on asettanut 2014 direktiivin (Waste Electrical and Electronic Equipment, 2002/96/EY), mikä koskee sähkö- ja elektroniikkaromun (SER) keräystä, käsittelyä ja kierrätystä. 10

11 Aurinkovoiman ympäristöhaitat source: Breyer Ch., Economics of Hybrid Photovoltaic Power Plants, Dissertation, University of Kassel 11

12 Muiden energiamuotojen Fossiiliset: hiili, öljy, kaasu ympäristöhaitat kaivosonnettomuudet, pienhiukkaset, kaivosalueiden ympäristöongelmat, CO 2 öljyvuodot maaperään ja vesistöihin, tulipalot, CO 2 kaasuputkionnettomuudet, CO 2 Biopolttoaineet aavikoituminen, pienhiukkaset, CO 2 Vesivoima maisemahaitat, suuret muutokset luonnossa, patoonnettomuudet, haitat kaloille Tuulivoima maisemahaitta, melu, haitat linnuille Ydinvoima Onnettomuusriski 12

13 Vaikutukset ihmisiin, aurinkovoima vs. muut Kuolleita per energiayksikkö Hiili 390 Öljy 82 Biopolttoaineet 55 Kaasu 9 Vesivoima 3 Aurinkovoima 1 Tuuli 0,34 Ydinvoima 0,2 13

14 Vaikutukset valtion talouteen Tuontienergiaan kuluu vuosittain yli 8 miljardia euroa Valtaosa kuluu fossiilisen energian tuontiin Venäjältä Energiakauppatase 15,0 Tuonti Vienti 10,0 Energiakauppatase 5,0 0, * -5,0-10,0 14

15 Vaikutukset aluetalouteen Korkea kotimaisuusaste Jopa yli puolet investointien synnyttämästä tulovirrasta jää Suomeen Uusia yrityksiä syntyy koko ajan Työpaikkoja syntyy etenkin asennus- ja suunnittelupalveluissa Myös komponenttien valmistus ja kokoonpano kasvussa 15

16 Vaikutukset omaan talouteen Hankinta taloudellisesti perusteltavissa Elinkaari pitkä verrattuna takaisinmaksuaikaan Verrattavissa pitkäaikaiseen sijoitukseen, joka tuottaa kohtuullista korkoa joka vuosi Takaisinmaksuajan jälkeen sähkö on ilmaista 16

17 Lopuksi Maailman pelastaminen ei ole rakettitiedettä Aurinkopaneelin hankinta on ilmastoteko, jonka jokainen voi tehdä Vaikka unohtaisi ympäristöasiat kokonaan, aurinkopaneelit kannattaa silti hankkia! 17

18 Lisätietoja aiheesta Pasi Tainio Suomen ympäristökeskus

Aurinkosähkö ympäristön kannalta. Asikkala tutkimusinsinööri Jarmo Linjama Suomen ympäristökeskus (SYKE)

Aurinkosähkö ympäristön kannalta. Asikkala tutkimusinsinööri Jarmo Linjama Suomen ympäristökeskus (SYKE) Aurinkosähkö ympäristön kannalta Asikkala 28.1.2016 tutkimusinsinööri Jarmo Linjama Suomen ympäristökeskus (SYKE) HINKU (Hiilineutraalit kunnat) -hanke HINKU-kuntien tavoitteena 80 prosentin päästövähennys

Lisätiedot

Aurinkovoimaa kuntiin yhteishankinnalla

Aurinkovoimaa kuntiin yhteishankinnalla Aurinkovoimaa kuntiin yhteishankinnalla Kuntien Ilmastokonferenssi 13.5.2016 Jarmo Linjama Suomen ympäristökeskus (SYKE) HINKU (Hiilineutraalit kunnat) -hanke HINKU-kuntien tavoitteena 80 prosentin päästövähennys

Lisätiedot

EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA

EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA EU:N 23 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA TEM, Energia- ja ilmastostrategian valmisteluun liittyvä asiantuntijatilaisuus 27.1.216 ENSIMMÄISEN VAIHEEN

Lisätiedot

HELENIN AURINKO-OHJELMA OHJELMA JA ENERGIAN VARASTOINTI. SAS - ABB Pitäjänmäki Atte Kallio, 26.5.2015

HELENIN AURINKO-OHJELMA OHJELMA JA ENERGIAN VARASTOINTI. SAS - ABB Pitäjänmäki Atte Kallio, 26.5.2015 HELENIN AURINKO-OHJELMA OHJELMA JA ENERGIAN VARASTOINTI SAS - ABB Pitäjänmäki Atte Kallio, 26.5.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ Suvilahden aurinkovoimala ja nimikkopaneelit Aurinkosähkön tuotanto yleisesti Helenin

Lisätiedot

SYYSKOKOUS JA KAASUPÄIVÄ 18.11.2014. Timo Toikka 0400-556230 05 460 10 600 timo.toikka@haminanenergia.fi www.haminanenergia.fi

SYYSKOKOUS JA KAASUPÄIVÄ 18.11.2014. Timo Toikka 0400-556230 05 460 10 600 timo.toikka@haminanenergia.fi www.haminanenergia.fi SYYSKOKOUS JA KAASUPÄIVÄ 18.11.2014 Timo Toikka 0400-556230 05 460 10 600 timo.toikka@haminanenergia.fi www.haminanenergia.fi Kaasun tilanne on mielenkiintoinen Poliittinen tilanne on noussut keskiöön

Lisätiedot

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Gigaluokan muuttujia Kulutus ja päästöt Teknologiamarkkinat

Lisätiedot

Kohti puhdasta kotimaista energiaa

Kohti puhdasta kotimaista energiaa Suomen Keskusta r.p. 21.5.2014 Kohti puhdasta kotimaista energiaa Keskustan mielestä Suomen tulee vastata vahvasti maailmanlaajuiseen ilmastohaasteeseen, välttämättömyyteen vähentää kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 11.2.2016 Sisältö Jyväskylän energiatase 2014 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus

Lisätiedot

Sähköntuotanto ja ilmastonmuutoksen hillintä haasteet tuotannolle, jakelulle ja varastoinnille

Sähköntuotanto ja ilmastonmuutoksen hillintä haasteet tuotannolle, jakelulle ja varastoinnille Sähköntuotanto ja ilmastonmuutoksen hillintä haasteet tuotannolle, jakelulle ja varastoinnille Seppo Valkealahti Electrical Energy Engineering Tampere University seppo.valkealahti@tuni.fi 1 Energian kokonaisvaranto

Lisätiedot

Aurinkovoimaa kuntiin. HINKU-verkoston tapaaminen 17.9.2015 Jarmo Linjama SYKE

Aurinkovoimaa kuntiin. HINKU-verkoston tapaaminen 17.9.2015 Jarmo Linjama SYKE Aurinkovoimaa kuntiin HINKU-verkoston tapaaminen 17.9.2015 Jarmo Linjama SYKE Aurinkovoimaa kuntiin Pilotti, jossa valitaan muutama HINKU-kunta ja hankitaan kuntiin aurinkovoimaa yhteishankintana Testataan

Lisätiedot

Aurinkosähköä Suomeen. Jero Ahola LUT Energia 26.9.2012

Aurinkosähköä Suomeen. Jero Ahola LUT Energia 26.9.2012 Aurinkosähköä Suomeen Jero Ahola LUT Energia 26.9.2012 Esitelmän sisältö I. Johdantoa energian tuotantoon II. Aurinkoenergiajärjestelmien tekniikkaa III. Aurinkosähkö Suomessa IV. Yhteenveto I. Johdantoa

Lisätiedot

ENERGIAMURROS. Lyhyt katsaus energiatulevaisuuteen. Olli Pyrhönen LUT ENERGIA

ENERGIAMURROS. Lyhyt katsaus energiatulevaisuuteen. Olli Pyrhönen LUT ENERGIA ENERGIAMURROS Lyhyt katsaus energiatulevaisuuteen Olli Pyrhönen LUT ENERGIA ESITTELY Sähkötekniikan diplomi-insinööri, LUT 1990 - Vaihto-opiskelijana Aachenin teknillisessä korkeakoulussa 1988-1989 - Diplomityö

Lisätiedot

Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto

Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa Elinkeinoelämän keskusliitto Energiaan liittyvät päästöt eri talousalueilla 1000 milj. hiilidioksiditonnia 12 10 8 Energiaan liittyvät hiilidioksidipäästöt

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source Sähköntuotannon polttoaineet ja CO 2 päästöt 18.9.218 1 (17) Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 GWh / kk GWh / month 5 4 3 2 1 7 16 8 16 9 16 1 16 11 16 12 16 1 17

Lisätiedot

Uusiutuvan energian tukimuodot EU:ssa -sähkön tuotanto Uusiutuvan energian syöttötariffijärjestelmän ajankohtaispäivät

Uusiutuvan energian tukimuodot EU:ssa -sähkön tuotanto Uusiutuvan energian syöttötariffijärjestelmän ajankohtaispäivät Uusiutuvan energian tukimuodot EU:ssa -sähkön tuotanto Uusiutuvan energian syöttötariffijärjestelmän ajankohtaispäivät Tekninen asiantuntija Harri Haavisto 15.1.2013 Esityksen sisältö Taustaa Tukimuodot

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source Sähköntuotannon polttoaineet ja CO 2 päästöt 12.12.2 1 () Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 GWh / kk GWh / month 5 4 3 2 1 7 8 9 1 11 12 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source Sähköntuotannon polttoaineet ja CO 2 päästöt 18.2.219 1 (17) Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 GWh / kk GWh / month 5 4 3 2 1 1 17 2 17 3 17 4 17 5 17 6 17 7 17

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source GWh / kk GWh / month Sähköntuotannon polttoaineet ja CO2-päästöt 24.4.219 1 (17) Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 5 4 3 2 1 1 17 2 17 3 17 4 17 5 17 6 17 7 17 8

Lisätiedot

Biopolttoaineet ovat biomassoista saatavia polttoaineita Biomassat ovat fotosynteesin kautta syntyneitä eloperäisiä kasvismassoja

Biopolttoaineet ovat biomassoista saatavia polttoaineita Biomassat ovat fotosynteesin kautta syntyneitä eloperäisiä kasvismassoja Biopolttoaineet ovat biomassoista saatavia polttoaineita Biomassat ovat fotosynteesin kautta syntyneitä eloperäisiä kasvismassoja 1 Miksi kotimaista metsäenergiaa? Metsäenergian käyttöä puoltavat mittavat

Lisätiedot

Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy. Johanna Haverinen

Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy. Johanna Haverinen Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy Johanna Haverinen Keravan Energia on energiakonserni Keravan Energia -yhtiöt Keravan Energia Oy, emoyhtiö Keravan kaupunki 96,5 % Sipoon kunta 3,5 % Etelä-Suomen

Lisätiedot

Energian tuotanto ja käyttö

Energian tuotanto ja käyttö Energian tuotanto ja käyttö Mitä on energia? lämpöä sähköä liikenteen polttoaineita Mistä energiaa tuotetaan? Suomessa tärkeimpiä energian lähteitä ovat puupolttoaineet, öljy, kivihiili ja ydinvoima Kaukolämpöä

Lisätiedot

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Jukka Leskelä Energiateollisuus Vesiyhdistyksen Jätevesijaoston seminaari EU:n ja Suomen energiankäyttö 2013 Teollisuus Liikenne Kotitaloudet

Lisätiedot

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen

Lisätiedot

Hanna-Liisa Kangas Suomen ympäristökeskus SYKE. Maaseutuakatemia , Porvoo

Hanna-Liisa Kangas Suomen ympäristökeskus SYKE. Maaseutuakatemia , Porvoo Energiamurroksen mahdollisuudet Hanna-Liisa Kangas Suomen ympäristökeskus SYKE Maaseutuakatemia 12.13.4.2016, Porvoo Esityksen sisältö 1. Globaali energiamurros 2. Maaseudun mahdollisuudet Suomessa 2 1.

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän kaupunginvaltuusto 30.5.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 1.6.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus

Lisätiedot

Suomi muuttuu Energia uusiutuu

Suomi muuttuu Energia uusiutuu Suomi muuttuu Energia uusiutuu Suomen rooli ilmastotalkoissa ja taloudelliset mahdollisuudet 15.11.2018 Esa Vakkilainen 1 ENERGIA MUUTTUU Vahvasti eteenpäin Tuuli halvinta Sähköautot yleistyvät Bioenergia

Lisätiedot

Uusiutuvan energian velvoitepaketti

Uusiutuvan energian velvoitepaketti Uusiutuvan energian velvoitepaketti Valtiosihteeri Riina Nevamäki 20.5.2010 Hallituksen energialinja kohti vähäpäästöistä Suomea Tärkeimmät energiaratkaisut Energiatehokkuus 4.2.2010 Uusiutuva energia

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2016

Keski-Suomen energiatase 2016 Keski-Suomen energiatase 216 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto Sisältö Keski-Suomen energiatase 216 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus

Lisätiedot

Energiasta kilpailuetua. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009

Energiasta kilpailuetua. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Energiasta kilpailuetua Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Energiasta kilpailuetua Energia tuotannontekijänä Energia tuotteena Energiateknologia liiketoimintana 2

Lisätiedot

Pohjois-Karjala vähähiilisyyden eturintamassa

Pohjois-Karjala vähähiilisyyden eturintamassa Pohjois-Karjala vähähiilisyyden eturintamassa Jyri Seppälä, Suomen ympäristökeskus BIOTALOUDESTA SUUNTA TULEVAISUUTEEN - Askelmerkit öljyvapaaseen ja vähähiiliseen Pohjois- Karjalaan,14.03.2016 Joensuu

Lisätiedot

Sähkön rooli? Jarmo Partanen LUT School of Energy systems Jarmo.Partanen@lut.fi

Sähkön rooli? Jarmo Partanen LUT School of Energy systems Jarmo.Partanen@lut.fi Sähkön rooli? Jarmo Partanen LUT School of Energy systems Jarmo.Partanen@lut.fi TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOKSET Sähkömarkkinat 16/03/2016 Jarmo Partanen Sähkömarkkinat Driving Forces Sarjatuotantoon perustuva

Lisätiedot

Energiajärjestelmän haasteet ja liikenteen uudet ratkaisut

Energiajärjestelmän haasteet ja liikenteen uudet ratkaisut Energiajärjestelmän haasteet ja liikenteen uudet ratkaisut Vihreä moottoritie foorumi 18.8.2010, Fortum, Espoo Petra Lundström Vice President, CTO Fortum Oyj Kolme valtavaa haastetta Energian kysynnän

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 18.2.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus 9 %

Lisätiedot

Kestävä kehitys Fortumissa

Kestävä kehitys Fortumissa Kestävä kehitys Fortumissa Fortum For a cleaner world 2 3 Fortum luo arvoa Edistämme YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista (SDG) Tärkeimmät vaikutuksemme SDG-tavoitteisiin 4 Tekojamme vuonna

Lisätiedot

Mauri Pekkarinen Energiateollisuuden kevätseminaari Oulu 23.5.2013. Energiahaasteet eivät pääty vuoteen 2020 miten siitä eteenpäin?

Mauri Pekkarinen Energiateollisuuden kevätseminaari Oulu 23.5.2013. Energiahaasteet eivät pääty vuoteen 2020 miten siitä eteenpäin? Mauri Pekkarinen Energiateollisuuden kevätseminaari Oulu 23.5.2013 Energiahaasteet eivät pääty vuoteen 2020 miten siitä eteenpäin? Vanhasen hallituksen strategiassa vuonna 2020 Vuonna 2020: Kokonaiskulutus

Lisätiedot

Energiamurros - Energiasta ja CO2

Energiamurros - Energiasta ja CO2 Energiamurros - Energiasta ja CO2 Hybridivoimala seminaari, 25.10.2016 Micropolis, Piisilta 1, 91100 Ii Esa Vakkilainen Sisältö CO2 Uusi aika Energian tuotanto ja hinta Bioenergia ja uusiutuva Strategia

Lisätiedot

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Jos energian saanti on epävarmaa tai sen hintakehityksestä ei ole varmuutta, kiinnostus investoida Suomeen

Lisätiedot

ILMASTO- JA ENERGIAOHJELMA 2020

ILMASTO- JA ENERGIAOHJELMA 2020 POHJOIS-KARJALAN ILMASTO- JA ENERGIAOHJELMA 2020 Paikallisesti Uusiutuvasti Vietävän tehokkaasti Miksi lähdettiin ohjelmaa tekemään? Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia (2008): Valtioneuvosto

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source Sähköntuotannon polttoaineet ja CO 2 päästöt 23.1.218 1 () Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 GWh / kk GWh / month 5 4 3 2 1 7 8 9 1 11 12 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11

Lisätiedot

STY:n tuulivoimavisio 2030 ja 2050

STY:n tuulivoimavisio 2030 ja 2050 STY:n tuulivoimavisio 2030 ja 2050 Peter Lund 2011 Peter Lund 2011 Peter Lund 2011 Maatuulivoima kannattaa Euroopassa vuonna 2020 Valtiot maksoivat tukea uusiutuvalle energialle v. 2010 66 miljardia dollaria

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source Sähköntuotannon polttoaineet ja CO2-päästöt 3.6.217 1 (17) Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 GWh / kk GWh/ Month 5 4 3 2 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 1 2 3 4 5 6 7 8

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source Sähköntuotannon polttoaineet ja CO2-päästöt 25.9.217 1 (17) Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 GWh / kk GWh/ Month 5 4 3 2 1 7 8 9 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 1 17 2 17

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source Sähköntuotannon polttoaineet ja CO2-päästöt 31.1.2 1 () Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 GWh / kk GWh/ Month 5 4 3 2 1 7 8 9 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 1 2 3 4 5 6 7

Lisätiedot

Sähköntuotannon tulevaisuus. Seppo Valkealahti Sähköenergiatekniikan professori Tampereen teknillinen yliopisto

Sähköntuotannon tulevaisuus. Seppo Valkealahti Sähköenergiatekniikan professori Tampereen teknillinen yliopisto Sähköntuotannon tulevaisuus Seppo Valkealahti Sähköenergiatekniikan professori Tampereen teknillinen yliopisto Teknologiamurros Katunäkymä New Yorkissa 1900 luvun alussa 2 Teknologiamurros Katunäkymä New

Lisätiedot

Energian kokonaiskulutus laski lähes 6 prosenttia vuonna 2009

Energian kokonaiskulutus laski lähes 6 prosenttia vuonna 2009 Energia 2010 Energiankulutus 2009 Energian kokonaiskulutus laski lähes 6 prosenttia vuonna 2009 Tilastokeskuksen energiankulutustilaston mukaan energian kokonaiskulutus Suomessa oli vuonna 2009 1,33 miljoonaa

Lisätiedot

Onko bioenergian käyttö aina kestävää kehitystä? Juhani Ruuskanen Itä-Suomen yliopisto Ympäristötieteen laitos

Onko bioenergian käyttö aina kestävää kehitystä? Juhani Ruuskanen Itä-Suomen yliopisto Ympäristötieteen laitos Onko bioenergian käyttö aina kestävää kehitystä? Juhani Ruuskanen Itä-Suomen yliopisto Ympäristötieteen laitos MITÄ ON KESTÄVÄ KEHITYS? Vakiintuneen määritelmän mukaan kestävä kehitys on kehitystä, joka

Lisätiedot

Uutta tuulivoimaa Suomeen. TuuliWatti Oy

Uutta tuulivoimaa Suomeen. TuuliWatti Oy Uutta tuulivoimaa Suomeen TuuliWatti Oy Päivän agenda Tervetuloa viestintäpäällikkö Liisa Joenpolvi, TuuliWatti TuuliWatin investointiuutiset toimitusjohtaja Jari Suominen, TuuliWatti Simo uusiutuvan energian

Lisätiedot

Energiaa luonnosta. GE2 Yhteinen maailma

Energiaa luonnosta. GE2 Yhteinen maailma Energiaa luonnosta GE2 Yhteinen maailma Energialuonnonvarat Energialuonnonvaroja ovat muun muassa öljy, maakaasu, kivihiili, ydinvoima, aurinkovoima, tuuli- ja vesivoima. Energialuonnonvarat voidaan jakaa

Lisätiedot

Tuulivoiman rooli energiaskenaarioissa. Leena Sivill Energialiiketoiminnan konsultointi ÅF-Consult Oy

Tuulivoiman rooli energiaskenaarioissa. Leena Sivill Energialiiketoiminnan konsultointi ÅF-Consult Oy Tuulivoiman rooli energiaskenaarioissa Leena Sivill Energialiiketoiminnan konsultointi ÅF-Consult Oy 2016-26-10 Sisältö 1. Tausta ja tavoitteet 2. Skenaariot 3. Tulokset ja johtopäätökset 2 1. Tausta ja

Lisätiedot

Uudet energiatekniikat

Uudet energiatekniikat Uudet energiatekniikat Professori Esa Vakkilainen 1 Energian käytön tulevaisuus? Lisää ihmisiä -> lisää energiaa Parempi elintaso -> lisää energiaa Uusia tarpeita -> lisää energiaa Ilmaston muutoksen hillintä

Lisätiedot

Liite X. Energia- ja ilmastostrategian skenaarioiden energiataseet

Liite X. Energia- ja ilmastostrategian skenaarioiden energiataseet Liite X. Energia- ja ilmastostrategian skenaarioiden energiataseet 2015e = tilastoennakko Energian kokonais- ja loppukulutus Öljy, sis. biokomponentin 97 87 81 77 79 73 Kivihiili 40 17 15 7 15 3 Koksi,

Lisätiedot

Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja

Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja Energiateollisuus ry:n syysseminaari 13.11.2014, Finlandia-talo

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2010. Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Jyväskylän energiatase 2010. Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Jyväskylän energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Jyväskylän energiatase 2010 Öljy 1495 GWh Teollisuus 590 GWh Sähkö 65 % Prosessilämpö 35 % Kivihiili 39 GWh Turve 2460 GWh Rakennusten

Lisätiedot

Sundom Smart Grid. Dick Kronman, ABB Oy, liiketoiminnan kehitysjohtaja Sundomin älyverkko on rakentumassa

Sundom Smart Grid. Dick Kronman, ABB Oy, liiketoiminnan kehitysjohtaja Sundomin älyverkko on rakentumassa Sundom Smart Grid Dick Kronman, ABB Oy, liiketoiminnan kehitysjohtaja Sundomin älyverkko on rakentumassa Kimmo Kauhaniemi, Vaasan Yliopisto, professori Luotettavaa sähkönjakeula kustannustehokkaasti Jari

Lisätiedot

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, Metsä Group

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, Metsä Group Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, 1 Aiheena tänään Metsäteollisuus vahvassa nousussa Äänekosken biotuotetehdas Investointien vaikutukset puunhankintaan 2

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2012. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto

Jyväskylän energiatase 2012. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto Jyväskylän energiatase 2012 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 21.1.2014 Sisältö Perustietoa Jyväskylästä Jyväskylän energiatase 2012 Energiankäytön ja energialähteiden

Lisätiedot

Tulevaisuusvaliokunta VNS 6/2017 ( ) Asiantuntijalausunto (Uusien energiatekniikoiden työllistävä vaikutus) Prof. Peter Lund, Aalto-yliopisto

Tulevaisuusvaliokunta VNS 6/2017 ( ) Asiantuntijalausunto (Uusien energiatekniikoiden työllistävä vaikutus) Prof. Peter Lund, Aalto-yliopisto Tulevaisuusvaliokunta VNS 6/2017 (22.11.2017) Asiantuntijalausunto (Uusien energiatekniikoiden työllistävä vaikutus) Prof. Peter Lund, Aalto-yliopisto Taustaa työpaikkojen syntymisestä uusissa energiatekniikoissa

Lisätiedot

Ihmiskunta, energian käyttö ja ilmaston muutos

Ihmiskunta, energian käyttö ja ilmaston muutos Ihmiskunta, energian käyttö ja ilmaston muutos Hannu Ilvesniemi Metla / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Maailman väkiluku, miljardia Maailman

Lisätiedot

Metsäenergian uudet tuet. Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä

Metsäenergian uudet tuet. Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä Metsäenergian uudet tuet Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY) Suomen nostavan uusiutuvan energian osuuden

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source Sähköntuotannon polttoaineet ja CO2-päästöt 2.1.216 1 (17) Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 GWh / kk GWh/ Month 5 4 3 2 1 7 8 9 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 1 2 3 4 5

Lisätiedot

Aurinkosähkön tuotantokustannus ja kannattavuus. Eero Vartiainen Solar Technology Manager, Fortum Growth Oy 17.8.2016

Aurinkosähkön tuotantokustannus ja kannattavuus. Eero Vartiainen Solar Technology Manager, Fortum Growth Oy 17.8.2016 Aurinkosähkön tuotantokustannus ja kannattavuus Eero Vartiainen Solar Technology Manager, Fortum Growth Oy 17.8.2016 Aurinkosähkön kannattavuuteen vaikuttavia tekijöitä Sijainti: tuotannon määrä riippuu

Lisätiedot

Aurinkosähkö. Antti Kosonen & Jero Ahola 9.10.2014

Aurinkosähkö. Antti Kosonen & Jero Ahola 9.10.2014 Aurinkosähkö Antti Kosonen & Jero Ahola 9.10.2014 Esityksen sisältö 1. Johdanto 2. Aurinkosähkö Suomessa 3. Aurinkosähkövoimalan kannattavuus ja suunnittelu 4. Aurinkosähkövoimalan asennus ja käyttöönotto

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Fortum

Toimintaympäristö: Fortum Toimintaympäristö: Fortum SAFIR2014 Strategiaseminaari 22.4.2010, Otaniemi Petra Lundström Vice President, CTO Fortum Oyj Sisältö Globaali haastekuva Fortum tänään Fortumin T&K-prioriteetit Ajatuksia SAFIRin

Lisätiedot

Puhtaan energian. 11.11.2013, Oulu. Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma, TEM

Puhtaan energian. 11.11.2013, Oulu. Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma, TEM Puhtaan energian liiketoimintamahdollisuudet 11.11.2013, Oulu Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma, TEM Globaalit ympäristöhaasteet Tuotannon siirtyminen halvempiin maihin Kasvava väestömäärä

Lisätiedot

Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina

Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina Marita Laukkanen Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) 26.1.2016 Marita Laukkanen (VATT) Tukijärjestelmät ja ilmastopolitiikka 26.1.2016 1 / 13 Miksi

Lisätiedot

Biopolttoaineet, niiden ominaisuudet ja käyttäytyminen maaperässä

Biopolttoaineet, niiden ominaisuudet ja käyttäytyminen maaperässä Biopolttoaineet, niiden ominaisuudet ja käyttäytyminen maaperässä Henrik Westerholm Neste Oil Ouj Tutkimus ja Teknologia Mutku päivät 30.-31.3.2011 Sisältö Uusiotuvat energialähteet Lainsäädäntö Biopolttoaineet

Lisätiedot

Rakennusten energiahuollon näkymiä

Rakennusten energiahuollon näkymiä Rakennusten energiahuollon näkymiä Peter Lund Aalto yliopisto Perustieteiden korkeakoulu peter.lund@aalto.fi Rakennusten energiaseminaari 2014 5.11.2014, Dipoli Hiilipäästöt kasvavat edelleen I. 20% väestöstä

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2014

Keski-Suomen energiatase 2014 Keski-Suomen energiatase 2014 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto Sisältö Keski-Suomen energiatase 2014 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus

Lisätiedot

Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous

Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous MMM:n tiekartta biotalouteen 2020 1 MMM:n hallinnonalan strategiset päämäärät Pellot, metsät, vedet, kotieläimet sekä kala- ja riistakannat ovat elinvoimaisia

Lisätiedot

Tuulivoiman ympäristövaikutukset

Tuulivoiman ympäristövaikutukset Tuulivoiman ympäristövaikutukset 1. Päästöt Tuulivoimalat eivät tarvitse polttoainetta, joten niistä ei synny suoria päästöjä Valmistus vaatii energiaa, mikä puolestaan voi aiheuttaa päästöjä Mahdollisesti

Lisätiedot

Muut uusiutuvat energianlähteet. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 7.3.2014

Muut uusiutuvat energianlähteet. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 7.3.2014 Muut uusiutuvat energianlähteet Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 7.3.2014 Uusiutuvien energianlähteiden jakautuminen Suomessa 2011 Aurinkoenergia; 0,02 % Tuulivoima; 0,4 % Vesivoima; 11 % Metsäteollisuuden

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Kasvihuoneilmiö on luonnollinen, mutta ihminen voimistaa sitä toimillaan. Tärkeimmät ihmisen tuottamat kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi (CO

Lisätiedot

Vihreää energiaa tankkiin. Nils-Olof Nylund, VTT

Vihreää energiaa tankkiin. Nils-Olof Nylund, VTT Vihreää energiaa tankkiin Nils-Olof Nylund, VTT 26.4.2013 26.04.2013 2 Liikenteen Tieliikenteen sopeuttaminen kestävään kehitykseen IEA Renewable Energy Technology Deployment 2010 Liikennesektorin kasvihuonekaasupäästöjen

Lisätiedot

Naps Systems Group. Aurinko, ehtymätön energialähde. Jukka Nieminen Naps Systems Oy

Naps Systems Group. Aurinko, ehtymätön energialähde. Jukka Nieminen Naps Systems Oy Aurinko, ehtymätön energialähde Jukka Nieminen Naps Systems Oy Aurinko energianlähteenä Maapallolle tuleva säteilyteho 170 000 TW! Teho on noin 20.000 kertaa koko maapallon teollisuuden ja lämmityksen

Lisätiedot

Visioita tulevaisuuden sähköverkosta. Kimmo Kauhaniemi Professori Teknillinen tiedekunta Sähkö- ja energiatekniikka

Visioita tulevaisuuden sähköverkosta. Kimmo Kauhaniemi Professori Teknillinen tiedekunta Sähkö- ja energiatekniikka Visioita tulevaisuuden sähköverkosta Kimmo Kauhaniemi Professori Teknillinen tiedekunta Sähkö- ja energiatekniikka Minä ja tiede -luento, Seinäjoki 17.5.2016 & Vaasa 19.5.2016 Sisältö 1. Sähköverkko 2.

Lisätiedot

Auringosta edullista sähköä kuntiin

Auringosta edullista sähköä kuntiin Ingressi / Leipäteksti Auringosta edullista sähköä kuntiin Kuntamarkkinat 14.9.2016 Pasi Tainio Suomen ympäristökeskus Mikä aurinkoenergia? Ingressi Passiivinen / Leipäteksti vai aktiivinen Aurinkokeräimet

Lisätiedot

Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia. Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi

Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia. Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi Tulevaisuuden epävarmuudet Globaali kehitys EU:n kehitys Suomalainen kehitys Teknologian

Lisätiedot

- Vuonna 2014 Lapissa oli 1 446 maatilaa:

- Vuonna 2014 Lapissa oli 1 446 maatilaa: - Vuonna 2014 Lapissa oli 1 446 maatilaa: - Lypsykarjatiloja 356 - Naudanlihantuotanto 145 - Lammastalous 73 - Hevostalous 51 - Muu kasvin viljely 714 - Aktiivitilojen kokoluokka 30 60 ha - Maataloustuotanto

Lisätiedot

Vähähiilinen Suomi millä askelilla?

Vähähiilinen Suomi millä askelilla? Vähähiilinen Suomi millä askelilla? Tiina Koljonen, VTT Energiajärjestelmät RATKAISUJA LUONNOSTA - LYNETIN TUTKIMUSPÄIVÄ 4.10. 2016, VANHA YLIOPPILASTALO, HELSINKI Energia- ja ilmastokysymys on osa laajaa

Lisätiedot

Turve : fossiilinen vai uusiutuva - iäisyyskysymys

Turve : fossiilinen vai uusiutuva - iäisyyskysymys Turve : fossiilinen vai uusiutuva - iäisyyskysymys TURVE ENERGIANA SUOMESSA 03. 06. 1997 Valtioneuvoston energiapoliittinen selonteko 15. 03. 2001 Valtioneuvoston energia- ja ilmastopoliittinen selonteko

Lisätiedot

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua.

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. Se asettaa itselleen energiatavoitteita, joiden perusteella jäsenmaissa joudutaan kerta kaikkiaan luopumaan kertakäyttöyhteiskunnan

Lisätiedot

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme Energiantuotanto Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919 Sähkö -konserni on monipuolinen energiapalveluyritys, joka tuottaa asiakkailleen sähkö-, lämpö- ja maakaasupalveluja. Energia Oy Sähkö

Lisätiedot

Uusiutuvan energian käyttö ja tuet Suomessa

Uusiutuvan energian käyttö ja tuet Suomessa Uusiutuvan energian käyttö ja tuet Suomessa Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät Pekka Ripatti 3.12.2013 Energiamarkkinavirasto uusiutuvan energian edistäjänä Tuuli-, biokaasu-, puupolttoaine- ja metsähakevoimaloiden

Lisätiedot

Suomesta bioöljyn suurvalta seminaari. Tilaisuuden avaus ja bioöljyt osana Suomen energiapalettia

Suomesta bioöljyn suurvalta seminaari. Tilaisuuden avaus ja bioöljyt osana Suomen energiapalettia Suomesta bioöljyn suurvalta seminaari Tilaisuuden avaus ja bioöljyt osana Suomen energiapalettia Juho Korteniemi Työ- ja elinkeinoministeriö Lahti 15.10.2012 Sisällys Cleantechin strateginen ohjelma Puhtaan

Lisätiedot

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics)

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Vähäpäästöisen talouden haasteita Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Haaste nro. 1: Kasvu Kasvu syntyy työn tuottavuudesta Hyvinvointi (BKT) kasvanut yli 14-kertaiseksi

Lisätiedot

Sähkön tuotantorakenteen muutokset ja sähkömarkkinoiden tulevaisuus

Sähkön tuotantorakenteen muutokset ja sähkömarkkinoiden tulevaisuus Sähkön tuotantorakenteen muutokset ja sähkömarkkinoiden tulevaisuus Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Yhdyskunta ja energia liiketoimintaa sähköisestä liikenteestä seminaari 1.10.2013 Aalto-yliopisto

Lisätiedot

Ilmastoystävällinen sähkö ja lämmitys Energia-ala on sitoutunut Pariisin sopimukseen

Ilmastoystävällinen sähkö ja lämmitys Energia-ala on sitoutunut Pariisin sopimukseen Ilmastoystävällinen sähkö ja lämmitys Energia-ala on sitoutunut Pariisin sopimukseen Haluamme ilmastosopimuksen mukaiset päätökset päästövähennyksistä ja kiintiöistä vuosille 2040 ja 2050 mahdollisimman

Lisätiedot

MAAILMAN PARASTA KAUPUNKIENERGIAA. Nuorten konsulttien verkostoitumistapahtuma Atte Kallio,

MAAILMAN PARASTA KAUPUNKIENERGIAA. Nuorten konsulttien verkostoitumistapahtuma Atte Kallio, MAAILMAN PARASTA KAUPUNKIENERGIAA Nuorten konsulttien verkostoitumistapahtuma Atte Kallio, 12.5.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Helen lyhyesti Kalasataman älykkäät energiajärjestelmät Suvilahden aurinkovoimala

Lisätiedot

Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas

Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas Tulevaisuuden epävarmuudet Globaali kehitys EU:n kehitys Suomalainen kehitys Teknologian kehitys Ympäristöpolitiikan kehitys 19.4.2010 2 Globaali

Lisätiedot

Energiasektorin globaali kehitys. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 15.11.2013

Energiasektorin globaali kehitys. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 15.11.2013 Energiasektorin globaali kehitys Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 15.11.2013 Maailman primäärienergian kulutus polttoaineittain, IEA New Policies Scenario* Mtoe Current policies scenario 20

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus 2011

Energian hankinta ja kulutus 2011 Energia 2012 Energian hankinta ja kulutus 2011 Energian kokonaiskulutus väheni 5 prosenttia vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan energian kokonaiskulutus Suomessa oli 1,39 miljoonaa terajoulea (TJ) vuonna

Lisätiedot

Maija-Stina Tamminen / WWF. WWF:n opetusmateriaali yläkouluille ja lukioille

Maija-Stina Tamminen / WWF. WWF:n opetusmateriaali yläkouluille ja lukioille Maija-Stina Tamminen / WWF WWF:n opetusmateriaali yläkouluille ja lukioille WWF-Canon / Sindre Kinnerød Energia on kyky tehdä työtä. Energia on jotakin mikä säilyy, vaikka se siirtyisi tai muuttaisi muotoaan.

Lisätiedot

Uusiutuvan energian vuosi 2015

Uusiutuvan energian vuosi 2015 Uusiutuvan energian vuosi 2015 Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 26.1.2016 Congress Paasitorni, Helsinki Pekka Ripatti Sisältö ja esityksen rakenne 1. Millainen on uusiutuvan energian toimiala? 2. Millaisia

Lisätiedot

Riittääkö öljy ja millä hinnalla? Kansantaloudellinen Yhdistys Economicum Paavo Suni 26.9. 2006

Riittääkö öljy ja millä hinnalla? Kansantaloudellinen Yhdistys Economicum Paavo Suni 26.9. 2006 Riittääkö öljy ja millä hinnalla? Kansantaloudellinen Yhdistys Economicum Paavo Suni 26.9. 26 1 Raakaöljyn dollarihinta kohosi kesällä 26 uusiin ennätyksiin 8 7 6 5 4 3 2 1-1 M:198/1 M:1985/1 M:199/1 M:1995/1

Lisätiedot

Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista. Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013

Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista. Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013 Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013 Eikö ilmastovaikutus kerrokaan kaikkea? 2 Mistä ympäristövaikutuksien arvioinnissa

Lisätiedot

Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa

Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa Teollisuuden polttonesteet 9.-10.9.2015 Tampere Helena Vänskä www.oil.fi Sisällöstä Globaalit haasteet ja trendit EU:n ilmasto-

Lisätiedot

Energiavuosi 2015. Sähkö. 20.1.2016 Energiateollisuus ry

Energiavuosi 2015. Sähkö. 20.1.2016 Energiateollisuus ry Energiavuosi 215 Sähkö Energiateollisuus ry Sähkön kokonaiskäyttö v. 215 82,5 TWh TWh 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 198 1985 199 1995 2 25 21 215 2 Lämpötilakorjattu sähkönkäyttö v. 215 84,8 TWh GWh 95 9 85 8

Lisätiedot

Aurinkosähköä! Jero Ahola, LUT Energia, 20.9.2014

Aurinkosähköä! Jero Ahola, LUT Energia, 20.9.2014 Aurinkosähköä! Jero Ahola, LUT Energia, 20.9.2014 Esitelmän sisältö 1. Johdanto 2. Aurinkosähkö Suomessa 3. Voimalan suunnittelu ja kannattavuus 4. Voimalan asennus ja käyttöönotto 5. Voimalan toiminnan

Lisätiedot

Energiateollisuuden isot muutokset ja ilmastopolitiikka. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Hallitusohjelmaneuvottelut Helsinki 15.5.

Energiateollisuuden isot muutokset ja ilmastopolitiikka. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Hallitusohjelmaneuvottelut Helsinki 15.5. Energiateollisuuden isot muutokset ja ilmastopolitiikka Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Hallitusohjelmaneuvottelut Helsinki Energia alan kaksi murrosta arvoketjun eri päissä Tuotanto ilmastoystävälliseksi

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus 2014

Energian hankinta ja kulutus 2014 Energia 2015 Energian hankinta ja kulutus 2014 Energian kokonaiskulutus laski vuonna 2014 Korjattu 26.1.2016. Liitekuvio 1. Tilastokeskuksen mukaan energian kokonaiskulutus Suomessa oli 1,35 miljoonaa

Lisätiedot