UBUNTU. Mqhayi, Vonani, Baderoon ja Krog kirjoittavat runoja Talousprojekti kouluttaa pienyrittäjiä Turisteja kiinnostaa yhteiskunta ja luksusmajoitus

Transkriptio

1 UBUNTU 1/2006 Mqhayi, Vonani, Baderoon ja Krog kirjoittavat runoja Talousprojekti kouluttaa pienyrittäjiä Turisteja kiinnostaa yhteiskunta ja luksusmajoitus Suomi Etelä-Afrikka-seura ry

2 Ubuntu 1/2006 Teemana kulttuuri SISÄLLYSLUETTELO 1 Viisitoista vuotta ei suotta Arja Alho 2 Mitä MBA-pienyrittäjyyshanke voisi parhaimmillaan olla? Pekka Saurio 4 Newtown on Jozin uusi sydän Marjut Haussila 6 Mqhayi aloitti vastarintarunouden Etelä-Afrikassa Eila Karhu 9 Popular resonance: Timbila poetry project makes waves Mark Waller 12 Gabeba Baderoon on runoilija Kapkaupungin muslimiyhteisöstä Helvi Kolehmainen 16 Antjie Krog, afrikaaneri Helvi Kolehmainen 19 Lotan piano soi Grahamstownissa Marjut Haussila 20 La lutta continua TAC ja muut sosiaaliset liikkeet synnyttävät uutta poliittista kulttuuria Annu Kekäläinen 22 Bambani-ryhmä piirsi hiv-tartuntansa tarinat Annu Kekäläinen 24 Reilua matkailua Zulumaan sydämessä Ansku Tiilikainen 29 Kentridge Goodmanilla: toisinnäkijä katsoo negatiivin kautta Marjut Haussila 28 Silput Meidän Afrikkamme, Picasso Jozissa, Grahamstownin festivaalit, nettilehdet, opinnäytetyöt 32 Päätoimittajalta Annu Kekäläinen UBUNTU Suomi Etelä-Afrikka-seura ry Ubuntu on Suomi Etelä-Afrikka-seuran jäsenlehti, joka ilmestyy noin kaksi kertaa vuodessa. Suomi Etelä-Afrikka-seura PL 535, Helsinki Tämän numeron päätoimittaja: Annu Kekäläinen Graafinen suunnittelu: Tommi Jokivaara Kuvituskuvat: Annu Kekäläinen Painopaikka: Yliopistopaino, 2006 Kansi: Hiljattain initioituja xhosa-poikia Uitenhaguen kaupungin Kwanobuhle-townshipissä helmikuussa Initiaatiota seuraavien kuukausien ajan nuoret miehet peittävät kasvonsa punasavella ja pukeutuvat miesten pukuihin kuten kuvassa. Tämä korostaa initiaatiossa saavutettua miehen asemaa. Kuva: Annu Kekäläinen

3 Viisitoista vuotta ei suotta Suomi Etelä-Afrikka-seura perustettiin vuonna Tarkoituksemme on koko olemassaolomme ajan ollut tukea apartheidin jälkeistä yhteiskunnallista rakennustyötä Etelä-Afrikassa. Olemme halunneet vahvistaa yhteistyön siltaa levittämällä tietoa Etelä-Afrikasta, olemalla mukana ja järjestämällä kulttuurisia elämyksiä, mutta myös solmimalla lujia siteitä niin ihmisten kuin järjestöjenkin välillä. Muutokset tulevat vaikka niihin menee aikaa. Muistan Martin Luther Kingin koskettavan puheen unelmasta 1960-luvulta. Siinä hän toivoi neljän lapsensa tulevan jonain päivänä kohdeltaviksi ei rotunsa vaan luonteidensa perusteella. Silti eri rodut törmäävät toisiinsa vieläkin, kuten vaikka viimevuotisessa Crash-elokuvassa nähtiin ja koettiin. Eikä kyse ole vaan valkokankaalle loihditusta puheenvuorosta vaan rankasta todellisuudesta. Samaan aikaan kun King puhui unelmastaan, apartheid-politiikka kiristi otettaan Etelä-Afrikassa. Monet olivat vankiloissa kuten Nelson Mandela. Rotusorron museossa Johannesburgissa voi miltei tuntea olevansa Soweton kaduilla keskellä väkivaltaa, surua ja iloa. Vaikka townshipeissä on kasvanut jo ensimmäinen rotusorrosta vapaa nuori sukupolvi, joutuu nykyinen Etelä-Afrikka vastaamaan koko ajan kysymykseen, milloin muutokset tulevat? Muutosten jano on suuri. Kyse on työstä, koulutuksesta, kunnollisista asunnoista, hyvästä hallinnosta, mahdollisuudesta edetä yhteisöissä ja luoda omaa tulevaisuutta. Black Economic Empowerment hakee mustalle enemmistölle paikkaa taloudessa omistajina, yrittäjinä ja toimijoina maan vaurauden edistämisessä. Enää ei riitä, että valkoiset hoitavat talouden ja tarjolla on muutaman mustan taloudellisesti menestyneen unelman täyttymys. Enää ei riitä, että annetaan aikaa. Nyt annetaan ajalle vauhtia. Seuramme pienyrittäjyyshanke vauhdittaa paikallista yrittämistä. Sen tarkoitus on antaa huonosti koulutetulle tai usein kokonaan kouluttamattomallekin mustalle väestölle valmiuksia työllistää itsensä, elättää perheensä ja työllistää ajan myötä mahdollisesti muitakin kuin itsensä. Mikroyrittäjyydessä kyse on yksinkertaisista valmiuksista tehdä suunnitelma, arvioida niiden onnistumismahdollisuuksia, hakea valmiuksia lainoitukselle, markkinoinnille ja verkostoitumiselle. Verkostot parhaimmillaan voivat myös yhdistää Kapkaupungin kalakauppiaan suomalaiseen yrittäjien ja järjestöjen verkostoon, josta voi saada tukea ja apua. Yrittäjän aikahan menee yrittämisessä ja siksi tuen on oltava helpossa muodossa ja nopeasti löydettävissä. Voimmeko me kenties olla mukana kätilöimässä pienyrittäjän tukiportaalia? Ehkä eräänä päivänä. Juuri nyt teemme kuitenkin työtä eteläafrikkalaisten kumppaniemme kanssa mikroyrittäjyyden ja yrittäjäkoulutuksen edistämiseksi. Se on suurin ponnistus, jossa seuramme on ollut mukana ja samalla hieno osoitus siitä, että yritämme puheiden sijaan myös tehdä. Tervetuloa mukaan yhteiseen ponnistukseen! Arja Alho, Puheenjohtaja 1

4 Suomen Liikemiesten Lähetysliiton puheenjohtaja Pekka Saurio on Suomi Etelä-Afrikka-seuran MBApienyrittäjyyshankkeen ohjausryhmän jäsen. Mitä MBA-pienyrittäjyyshanke voisi parhaimmillaan olla? SUOMEN LIIKEMIESTEN LÄHETYSLIITTO Suomen Liikemiesten Lähetysliiton puheenjohtaja ja Suomi Etelä-Afrikka -seuran MBApienyrittäjyyshankkeen ohjausryhmän jäsen Pekka Saurio pohtii kirjoituksessaan yhteistyöhankkeen mahdollisuuksia. Suomi Etelä-Afrikka-seuran MBA-pienyrittäjyyshanke on eri sidosryhmien ja maiden välistä kumppanuutta, jossa yhdistyvät humanitaarinen työ, seurakuntayhteys ja yritysmaailman yhteydet. Suomen seurakunnat ja yritykset yhdistävät ensi kertaa voimavaransa SEAS:in pienyrittäjyyshankkeessa katkaistaakseen Etelä-Afrikan työttömyyden ja saadakseen aikaan pysyvää työllistämistä. Miten SKL lähti mukaan? Suomen Liikemiesten Lähetysliitto on pitkään hakenut yhteistyökumppania Etelä- Afrikan työhönsä. Neuvottelin keväällä 2005 Suomen Lähetysseuran puheenjohtaja Seppo Rissasen kanssa MBA-hankkeesta. Näkemyksemme oli positiivinen, mutta odotimme tarkennusta ja selkeytystä muutamiin asioihin. Sain kutsun SEAS:n pienyrittäjyysprojektin ohjausryhmän ensimmäiseen kokoukseen joulukuun lopulla Olin kuullut Risto Lehtosen tunnin syventävän esitelmän MBA-hankkeesta, joten lähdin liikkeelle hyvin avoimin mielin. Analysoidessani seuran voimavaroja, osaamista, sidosryhmiä ja Etelä-Afrikan tuntemusta, huomasin pian, että projekti on pitkän ja ammattitaitoisen suunnittelun tulos. Sen ensisijainen päämäärä, kouluttaa kymmenentuhatta etelä afrikkalaista pienyrittäjiksi, on haastava tehtävä, joka on kuitenkin toteutettavissa yhdessä muiden sidosryhmien kanssa. Etelä-Afrikan näkökulma Anglikaanisen kirkon sosiaalisen kehityksen osasto H.O.P.E Africa on keskeisimmässä roolissa. Sen rooli projektissa voi olla hyvin moninainen. Ensinnäkin se toimii koordinaattorina kuuteen eri koulutusjärjestöön Etelä-Afrikassa. Se raportoi koulutuksen kehityksestä ja varojen käytöstä SEAS:n ohjausryhmälle. H.O.P.E Africa tulee myös toimimaan suomalaisten seurakuntien linkkinä kumppanuustyössä. Uskon vakaasti, että suomalaiset seurakunnat tulevat löytämään kummiseurakuntia Etelä-Afrikasta. Kontaktien ja kumppanuuksien luominen maiden seurakuntien välillä näyttää jo alkaneen. Etelä-Afrikan piispa Jo Seoka vieraili kesällä Suomessa ja arkkipiispa Jukka Paarma on keväällä lähdössä kirkon delegaation kanssa Etelä-Afrikkaan. Suomen Lähetysseuran johtaja Seppo Rissanen on myös henkilökohtaisesti tutustunut hankkeeseen ja tämä projekti saattaa toimia siltana Lähetysseuran pysyvälle työlle Etelä-Afrikkassa, jossa työttömyys ei ole ainoa ongelma. Viimeisten tietojen mukaan 36 prosenttia maan väestöstä on hiv-positiivisia ja hivin vähentämiseen ja ennaltaehkäisyyn tarvitaan pitkäaikaista valistustyötä ja asennekasvatusta. Suomen näkökulma Etelä-Afrikassa toimii myös suomalaisia suuryrityksiä, jotka ovat kiinnostuneita projektistamme, sillä ulkomaiset yritykset sitoutuvat pisteytyksen kautta Black Economic Empoverment -ohjelmaan (BEE) 30 prosentilla liikevaihdostaan. BEE on prosessi, jolla tähdätään mus- 2

5 SEAS:in alkuunpaneman hankkeen eteläafrikkalaiset yhteistyökumppanit ovat Kapkaupungin anglikaanikirkon sosiaalisen kehityksen osasto HOPE Africa, Evankelisluterilaisen kirkon kehityspalvelu ELCSA-DS, Thembalitsa Foundation, Rustenburg Association of Business, United Reformed Church of South Africa (URCSA) sekä Micro MBA. tan väestön omistus-, osallistumis- ja hallintaosuuden kasvattamiseen. Olemme jo avanneet neuvottelut suuryritysten kanssa. Ihannetilanteessa yritykset voisivat kuitata pisteytystä taloudellisena tukena koulutusohjelmallemme. MBA-hanke tutustuttaa suomalaiset Etelä-Afrikkaan monin eri tavoin. Toivottavasti pystymme järjestämään hankkeen edetessä myös tutustumismatkoja paikan päälle. Näin eri sidosryhmämme pääsevät tutustumaan työn tuloksiin. Suomalainen kaukomatkailu on kaiken kaikkiaan lisääntynyt voimakkaasti. Kun saamme lisää tietoja eksoottisesta Etelä-Afrikasta, herää myös kiinnostus matkustaa sinne. Turismi puolestaan tuo Etelä-Afrikkaan valuuttaa ja työllistää paikallisia palveluntarjoajia. Saadessamme Suomen seurakuntien ja Suomen Yrittäjien tiedotusorganisaation tehokkaasti käyttöömme tavoitamme suuren osan Suomen kansasta ja herätämme mielenkiintoa myös tiedotusvälineissä. Hankkeen omaosuuden kerääminen ei ole kynnyskysymys. Suurempi haaste tulee olemaan, miten pystymme vastaamaan kaikkiin hankkeen aikana syntyviin uusiin ideoihin ja työmuotoihin. Ohjausryhmän kokouksessa on jo tullut esille muun muassa mahdollisuus kehittää koulutusta yhdessä eteläafrikkalaisten vankiloiden kanssa. Tällöin koulutus voisi toimia sovitusrangaistuksena pienemmissä rikkeissä. SEAS:n resurssit ovat rajalliset ja ohjausryhmän organisaation tulee pysyä suhteellisena projektin kokoon. Kaikkein tärkeintä on saada sidosryhmät motivoitua ja sitoutumaan hankkeeseen, jolloin työ tehdään kaikkien kanssa yhdessä. Olen kiitollinen siitä, että Liikemiesten Lähetysliitto saa toimia ensi kertaa 85-vuotisen historiansa aikana yhdessä SEAS:n ja Suomen Yrittäjien kanssa samassa hankkeessa. Olemme mukana projektissa täydestä sydämestämme. Terveisin SEAS:n tuore jäsen Pekka Saurio, puheenjohtaja Suomen Liikemiesten Lähetysliitto Ry. Rouva Veliswa laajentaa Kapkaupungin Kahyelitshan townshipissä asuva rouva Veliswua on yksi Micro MBA:n kouluttamista 550 ihmisestä. Rouva Veliswua osaa lukea ja kirjoittaa, mutta hänellä ei ole mitään muodollista koulutusta. Micro MBA -kurssin avulla rouva Veliswua pystyi laatimaan liiketoimintasuunnitelman ja anomaan pankilta lainaa tuoretta kalaa myyvää kauppaa varten. Kolmen toimintavuotensa aikana rouva Veliswuan bisnes on laajentunut niin, että hän tätänykyä elättää oman perheensä lisäksi viisi työntekijää. 3

6 Teksti Marjut Haussila Straight from Jozi Newtown on Jozin uusi sydän Johannesburgin keskustaa halkovan Nelson Mandela-sillan kupeessa kehittyy energisesti sykkivän miljoonakaupungin Jozin, kuten nuoret muusikot hiphop-runoudesta lainatulla nimellä kultaista kaupunkiaan kutsuvat sydämessä moni-ilmeinen luova keskus, Newtown Precint. Jo 1800-luvun lopulla paikkaa asutti tiilitehtaan liepeillä rikas monikulttuurinen yhteisö. Nykyisin alue käsittää lukuisten teattereiden, musiikin ja tanssin toimipisteiden ohella liudan tyylikkäitä ravintoloita ja baareja sekä digi-teknologiaa hyödyntävän keskeisen Mary Fitzgerald -aukion. Urbaanit kulttuurinnälkäiset teatterivieraat kansoittavat seudun iltaesitysten aikoihin, turistit päiväsaikaan. Muuten alue vaikuttaa vielä hiljaiselta. Vaikka muutos viiden vuoden takaiseen on huomattava, kulttuuririentoihin piipahdetaan yhä esikaupungeista hieman turvallisuudesta huolestuneina ja turistit ovat varuillaan. Mutta Newtown on Jozia parhaimmillaan. Se sykkii luovaa energiaa, jota kaupunkilaiset itsekin rakastavat ja arvostavat. Rento ote, aito groove ja sarkastinen huumori ovat leimallisia piirteitä tyylikkäälle, samalla kertaa paikalliselle ja kosmopoliitille kulttuurielämälle, joka vetää puoleensa myös suuria tähtiä. Asuntoja, museoita, koulutusta Aluetta on elävöitetty asuntotuotannolla: yli kahdentuhannen uuden asunnon myötä korttelin ilme tulee pysyvästi muuttumaan. Legendaariset kulttuurikohteet hakevat uomiaan uusien yritysten rinnalla. Afrikan museon kunnianhimoisena tavoitteena on kertoa eteläisessä Afrikassa eläneiden ihmisten tarina kivikaudelta ydinvoiman aikaan rehellisesti ja objektiivisesti. Museo tukeutuu kokoelmiin ja uusimpaan geologian, arkeologian, antropologian sekä historian tutkimukseen. Sekä tanssifestivaaleistaan kuulu Dance Factory että musiikkiskenen kivijalka Mega Music tarjoavat myös koulutustoimintaa, kuten Market-teatterikin. Alueen kehitystä on merkittävälkä tavalla tukenut sen naapurina sijaitseva Ranskan kulttuurikeskus. Jatsia, kwaitoa, acidia Urbaanin populaarimusiikin kehityksen tyyssija, saksofonisti Kippie Moeketsin mukaan nimetty Kippie s on ollut suljettuna jo jonkin aikaa, mutta sen avautumista odotetaan innolla. Melvillen iltaelämän ja paikallisen jatsin monivuotinen tukikohta, Bassline, on viime vuonna siirtynyt keskustaan. Muutoksen myötä musiikkitarjonta on nuorentunut ja sisältää hip hop ja kwaito -tyylejä perinteisen, korkeatasoisen jatsin ohella. Horror Cafén musiikki on astetta populaarimpaa acid housea Afro-biittiä. Perjantaisin tarjoillaan urbaania runotaidetta. Poikkitaiteellinen, kokeellisen undergroundin ja avantgarden kärki kokoontuu funkin rytkeessä Carfaxiin, kun taas uusia nimiä houkuttavalla Lauluntekijöiden klubilla tarjotaan laaja kirjo musiikkia ja stand up -komiikkaa. Historiallinen Market-teatteri monine toimintoineen on erinomainen esimerkki ajassa liikkuvasta, luovan talouden periaatteiden mukaan kehittyvästä kulttuurilaitoksesta. Heinäkuussa ohjelmaan kuului Grahamstownista Joziin siirtyneet teatteriesitykset sekä merkittävä kansainvälinen hip-hop-runouden, musiikin ja tanssin festivaali, jonka pääesiintyjät tulivat San Franciscosta, New Jerseystä ja New Yorkista. 4

7 Legendaarinen jazzklubi Bassline on siirtynyt Melvillesta Newtowniin. MARJUT HAUSSILA Perinteikäs Gramadoulas-ravintola Market-teatterin kupeessa on saanut rinnalleen uuden ajan kahviloita ja ravintoloita. MARJUT HAUSSILA Newtown on Jozia parhaimmillaan. Se sykkii luovaa energiaa. Rento ote, aito groove ja sarkastinen huumori ovat leimallisia piirteitä tyylikkäälle, samalla kertaa paikalliselle ja kosmopoliitille kulttuurielämälle. Lisää Newtownista Kehittyvän kaupunginosan esittely: < Kaupunkia, ihmisiä ja tapahtumia: < Tapahtumakalenteri: < MARJUT HAUSSILA Newtownista on pikkuhiljaa kasvamassa Johannesburgin toiminnallinen kulttuurikaupunginosa. Vanhalle teollisuusalueelle rakennetaan nyt myös asuintaoja. 5

8 Teksti Eila Karhu Mqhayi aloitti vastarintarunouden Etelä-Afrikassa Runous on Etelä-Afrikassa yhtä vanhaa perua kuin järjestäytynyt yhteisö. Se on säilynyt aluksi suullisena perinteenä. Vastarintakirjallisuuden uranuurtajana pidetään xhosakirjailija Samuel Mqhayinia ( ), joka arvosteli avoimesti valkoisten harjoittamaa sortoa. Jumalaistarut, tarinat, legendat, eläinsadut sananlaskut, lyyriset runot, sotarunot, ylistysrunot, laulut ja muu suullinen perinne on siirtynyt muistitietona isältä pojalle ja äidiltä tyttärille. Nämä perinteet elävät yhä. Ne antavat virikkeitä myös kirjoitetulle kirjallisuudelle. Nykypäivänäkin syntyy suullista perinnettä maaseudulla ja kaupunkien hökkelikylissä, kaivoksilla ja vankiloissakin, joskin poliittisten vankien ja vastarintarunouden aika on ohi. Suullisessa perinteessä runonlausuja ja yleisö käyvät vuoropuhelua. Molemmat ymmärtävät kulttuuriinsa sidotun kuvakielen. Runonlausuntaa säestävät usein eleet, tanssi ja musiikki. Kuulijat voivat osoittaa suosiotaan kesken esityksen tai vaikkapa heittää säkeitä joukkoon tai toistaa kuorossa kertosäkeitä. Runoudella on aina ollut tärkeä osuus afrikkalaisten juhlamenoissa, syntymässä, ympärileikkauksessa, häissä ja kuolemassa. Nykyaikana osa perinteistä on hävinnyt tai muuttanut muotoaan. Apartheidin aikana suosittujen ylistysrunojen aiheita olivat vastarintaliikkeiden johtajat. Mutta vieläkin laitakaupunkien kapakoissa työläiset saattavat unohtaa päivän aherrukset sepittämällä itsestään ja toisistaan vaikkapa ylistysrunoja. Runo voi olla myös parodiaa päivän tapahtumista työpaikalla tai se voi syntyä koti-ikävästä perheen luo, jos asuu parakissa poissa kotoaan. Lähetysasemat toivat kirjakielen ja sensuurin Lähetyssaarnaajat toivat aikoinaan kirjakielet Etelä-Afrikkaan. Kirjoitettu kirjallisuus oli aluksi vieraan kulttuurin tuotetta. Se toi uusien kuvien kaaoksen. Kuulijat eivät voineet osallistua luomistyöhön. Kirjailija istui yksin kammiossaan ja yleisö vain luki tai kuunteli. Lähetyssaarnaajat perustivat myös kirjapainoja. Niiden myötä syntyi sensuuri, kun vain lähetystyön tarkoitusperiä palvelevaa kirjallisuutta sai julkaista. Afrikkalaisten perinteiden mukainen kirjallisuus sensuroitiin pakanallisena. Nykyajan lähetyssaarnaajat ovat avarakatseisempia kuin ensimmäiset innokkaat käännyttäjät, jotka ymmärsivät 6

9 vain eurooppalaista kulttuuria. Toisaalta lähetysasemista tuli paikallisia koulutus- ja kulttuurikeskuksia. Niiden kouluja kävivät monet afrikkalaisen kulttuurin ja politiikan vaikuttajat, sillä muita kouluja ei ollut. Ilman lähetyssaarnaajia kirjakielen tulo olisi siirtynyt myöhemmäksi. Lähetysasemien sensuuri oli lempeämpää kuin myöhempi valtion sensuuri. Tekstejä vain kieltäydyttiin julkaisemasta ja ehkä myös niiden kirjoittajia nuhdeltiin, mutta ketään ei pidätetty, vangittu tai ajettu maanpakoon. Kansankielistä kirjoitettua kirjallisuutta alkoi syntyä etenkin suurimmilla kielissä zuluksi, xhosaksi, sothoksi ja tswanaksi. Alkuaikoina kirjoitukset olivat uskonnollisia tekstejä, lehtiä tai oppikirjoja kouluille. Mutta vähitellen alkoi nousta kapinahenkeä ja kansallistunnetta, joka vaati vanhojen afrikkalaisten arvojen palauttamista. Maallisetkin kustantajat alkoivat painaa afrikkalaista kirjallisuutta. Monet kirjailijat palasivat suullisen perinteen menetelmiin tai yhdistivät elinvoimaisen perinteen käsitteitä ja arvoja länsimaisiin vaikutteisiin ja mielikuvitukseensa. Vastarintakirjallisuus vaati oikeudenmukaisuutta Ensimmäinen vastarintaliike oli tunnusomaista painetulle afrikkalaiselle runoudelle neljännesvuosisadan ajan ennen toista maailmansotaa. Vastarintakirjallisuuden uranuurtajana pidetään xhosakirjailija Samuel Mqhayia ( ). Hän arvosteli avoimesti valkoisten harjoittamaa sortoa, joka ei vielä ollut edennyt lakisääteiseksi rotuerotteluksi. Hän vaati yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja mustien syrjinnän lopettamista. Hänen ensimmäinen romaaninsa oli Kaksosten tarina (Ityala lama-wele) 1914, jossa hän puolusti perinteisiä afrikkalaisia oikeuskäytäntojä valkoisten tuomiin verrattuna. Mqhayin pääteos, runokokoelma I-Nzuzo (Voitto, 1942) on vaikuttanut suuresti myöhempään vastarintarunouteen. Mqhayi kirjoitti aiemmin myös pilkkarunoja valkoisista valtiaista afrikkalaisen perinteen tai englantilaisen sonetin mallin mukaisesti. Hänen tuotannossaan on huumoria, mutta myös arvokkuutta. Hän onnistui säilymään 7

10 riippumattomana. Hän moitti valkoisten tapaa kertoa mustien historista Lovedalen lähetysaseman kouluissa ja luopui sen vuoksi opettajan työstä. Kun lähetysasemalla tuli vaikeuksia, Mqhayi muutti kansansa luo. Varsinaisen apartheidin aikaa hän ei ehtinyt kokea, vaan kuoli kolmisen vuotta ennen kohtalokasta vuotta 1948, jolloin Malanin johtama buurien kansallispuolue sai vallan ja pani toimeen järjestelmällisen rotuerottelun. Mqhayi sai pian seuraajia kansankielisten kirjailijoiden joukosta. Suullinen vastarintarunous eli rinnan painetun kanssa. Suuri osa Mqhayin aikaisesta ja jälkeisestä xhosankielisestä runoudesta on kertovaa. Englantilaiset silosäkeet antoivat monille vaikutteita runonmuotoon. Etelä-Afrikan ensimmäinen painettu vastarintaruno, Samuel Mqhayin satiirinen ylistysruno brittivaltiaille Brittivallan aikana valtion sensuuri ei juuri puuttunut kansankielisiin kirjoituksiin. Virallisen rotuerottelun alettua vastaavanalaisesta teksistä olisi seurannun pidätys, vankila ja ehkä myös maansisäinen karkoitus, kotiaresti tai maanpako. Ah Britannia! Iso-Britannia, Iso Britannia, jossa aurinko ei laske, Se valloitti ja tyynnytti valtameret, Se ehdytti joet ja litki ne tyhjiin, Se lakaisi pienet kansat pois tieltään. Ja nyt se aukaisee taivaat. Se lähetti saarnaajan, se lähetti pullon. Se lähetti Raamatun, se lähetti brandytynnyrin. Se lähetti pyssyn, se lähetti kanuunan. Ärjyvä Britannia, jota meidän täytyy syleillä, Sinä lähetit totuuden, mutta veit meiltä totuuden, Sinä lähetit elämän, mutta sinä riistit meiltä elämän. Sinä lähetit valon, mutta me elämme pimeydessä. Me vapisemme yöksi muuttuneessa keskipäivän auringossa. Englannista suomentanut Eila Karhu 8

11 Much of the poetry written today tackles the burgeoning persistence of poverty, violence and economic exploitation, says poet Vonani Bila. Teksti Mark Waller Popular resonance: Timbila poetry project makes waves MARK WALLER South African poet Vonani Bila is one of those rare writerpublishers who channels as much of his energy in getting other poets published as he does in putting out his own works. Since 2001 Vonani Bila has produced a compendious annual poetry journal and runs a poetry project from his home in Polokwane, Limpopo province. Both the journal and project are called Timbila, a word that means the earth s rhythms. The latest issue of the journal is more of a book, some 300 pages with works by over 50 poets. I get submissions from all over the country, says Vonani. I m inundated with them. I think the journal offers a much needed and interesting space. It s not just nice that poets get published; it s important. The writers you get nowadays have much to say that is worth listening to. A direct window onto ordinary life It s one of the peculiarities of South Africa s literary scene that poetry offers a more direct window onto the spectrum of realities of ordinary life than prose fiction. Much of the poetry written today tackles head-on the burgeoning persistence of poverty, violence and economic exploitation. Go to any bookshop and browse the domestic fiction shelves and the same few illustrious names crop up. The kinds of people who buy these works also tend to be a small slice of society, formally educated and with money to spare for books. But it s not just a question of money and education. Poetry feeds into a lot of African oral traditions. It has a particular historic resonance among our people in a way that prose writing doesn t. This explains the success of the Timbila project in attracting new voices. For the most part they are of writers from the townships. We get work from people all over the country, but I suppose most of it comes from Limpopo, Gauteng and the Eastern Cape. Inner world with a sharp social edge Though the themes found in the work of the Timbila writers ranges far and wide, they are typified by an excoriating view of society and the problems the majority of people still face post-apartheid. Though coming from an inner world, much of the works of Vonani and his fellow poets have a sharp social edge, in steep contrast to the effete posture of much contemporary European poetry. In addition to the journal, the Timbila project has produced works by up-andcoming writers such as Goodenough Mashego, the Sowetan poet Mbongeni Khumalo and Mpho Ramaano. It has also produced small anthologies of six writers, titles Insight and Throbbing Ink. Vonani s latest work, In the Name of Amandla, is also published by Timbila. Previously, his work has appeared in various other magazines and anthologies (see the New Coin series, available on the internet), and he has published stories for newly literate readers. More accessible to club audiences are spoken word CDs, a second best to live performances. Vonani s CD Dahl Street, 9

12 Mandela, have you ever wondered? Have you ever wondered As we pick up the dead heavy Weight of ugly brutal past That threatens to suffocate us, Embarking on Masakhane campaign Rehumanising sickly-frail street children of the earth Placing detoured souls under the caring golden sun That the global village bleeds from money madness? Have you ever wondered As we patch centuries-old Fresh, gaping wounds, Closing pockmarked cannonhole-ridden Buildings that once eroded life like ebola That so many relax in cosy gardens Under electric red duvets and make love? Have you ever wondered As you scratch your skin Searching for your uniqueness your own self That the triumphant crowd retires to ghettoes? Have you ever wondered? Vonani Bila Petersburg contains a selection from In the Name of Amandla recited against the hypnotic guitar playing of Willy Manganyi. Stand-up poetry But live performance is what much South African poetry is all about. Nowadays, as the general interest in poetry is increasing, the venues where stand-up poets sound off are more common. But that s only in relative terms. The closure last year of Kippies International Jazz House in Johannesburg saw the end of one of the great venues for all kinds of performance poetry by established and non-established writers. It receives some backing from the South African Arts Council but has a constant struggle to keep afloat. The thing is that poets don t only want to perform, they want to get published. We want to set up a proper basis for them to become writers in residence in different places, and to organise exchanges with organisations here and abroad. One idea we have is to have a house for writers, somewhere in the rural areas that gives them peace and a base from where to work. We re exploring new venues all the time. And every time we put out a book we organise readings, we hold weekly readings in Polokwane at Waterland and we have been holding a lot of poetry workshops in villages and townships. These are an important part of the education programmes run by Timbila. Vonani says that the interest Timbila attracts is not matched by its resources. 10

13 11

14 Kapkaupunki on identiteettini luoja. Kasvoin, nukuin ja uneksin tässä kaupungissa. Sen vuorilla, merellä ja metsillä on syvä henkinen merkitys minulle. Kuulen kaupungin äänet kun mieleni vaeltelee ja olen juuri nukahtamaisillani. Minulle tuottaa vaikeuksia löytää kotia mistään muualta, Gabeba Baderoon sanoo. MAJ PALMBERG Teksti Helvi Kolehmainen Gabeba Baderoon runoilija Kapkaupungin muslimiyhteisöstä Ensimmäisestä runokokoelmastaan The Dream in the Next Body palkittu eteläafrikkalainen runoilija Gabeba Baderoon kuuluu Kapkaupungin pieneen muslimiyhteisöön. Opettaessaan Kapkaupungin yliopistossa Gabeba Baderoon osallistui ihailemiensa kirjailijoiden Rustum Kozain ja Ingrid de Kokin järjestämille kirjoittajakursseille. Runoilija hänestä tuli varsinaisesti vuonna 1999 Yhdysvalloissa, jonne hän oli mennyt tekemään väitöskirjaansa. Iltaisin hän istui yliopiston kirjoittajakurssilla. Vaikka olin väitöskirjaa tekevä opiskelija, olin täydellinen aloittelija runojen kirjoittamisessa, mutta minä rakastin sitä. Opin Yhdysvalloissa kuuntelemaan sanojen rytmiä ja lopettamaan rivin, Gabeba kertoo. Opin pääsemään kielen sisälle. Yhdysvalloissa ollessaan hän voitti ensimmäisen runokilpailun, johon osallistui. Sain kaksi käytännön opetusta kurssilla: Ensimmäinen oppi oli, etten palkinnosta huolimatta ollut suinkaan valmis runoilija. Toiseksi huomasin rakastavani kovaa työtä, mitä kirjoittaminen vaatii. Nousin joka aamu kirjoittamaan. Taistelin. Menetin välillä uskon kykyyni ja silti kirjoitin. Huomasin, että haluan kirjoittaa runoja lopun elämääni. On etuoikeus tulla julkaistuksi Gabeba on syntynyt Athalonessa, värillisten asuttamassa kaupunginosassa ja käynyt koulunsa arvostetussa mustien lasten koulussa Claremontissa. Tohtorinväitöstyönsä hän teki Kapkaupungin ylipistoon, missä on toiminut myös opettajana. Baderoon jatkoi runouden opiskeluaan väitöskirjatyönsä rinnalla Englannissa. Hänen runojaan julkaistiin lehdissä Etelä-Afrikassa, Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Vuonna 2005 kuuden vuoden aikana syntyneet runot ilmestyivät kokoelmana. Kun kuulin kokoelman julkaisemisesta, en pystynyt puhumaan ja juoksin ympäri taloa kuin kissa. Vanhempani opettivat minua rakastamaan lukemista viemällä minut kirjastoon joka viikko. Opin arvostamaan kirjoja ja ihmisiä jotka niitä tekivät. Nyt minun oma nimeni esiintyi heidän rinnallaan. Se on uskomaton etuoikeus. Olen musta eteläafrikkalainen muslimi Kysyn Gabebalta, mitä Kapkaupungin muslimiyhteisö on merkinnyt hänen identiteetilleen. Muslimiyhteisö on vanha ja yhtenäinen vähemmistö Etelä-Afrikassa. Muslimit tulivat maahan hollantilaisten orjiksi 1600-luvulla. Muutosten ja kehityksen kautta yhteisö on säilynyt, jopa menestynyt yli 350 vuotta. Kapkaupungin muslimiyhteisö on hyvin suvaitsevainen, joustava, usein myös edistyksellinen. Lukumäärä on vain kaksi prosenttia kaupungin asukkaista, mutta se on suhteellisen näkyvä vähemmistö. Muslimit olivat mukana antiapartheid-liikkeessä ja ovat nyt tärkeitä jäseniä demokraattisessa hallituksessa. Muslimit eivät kuitenkaan eroa muista kompleksista ja epätäydellisistä ihmisyksiköistä. Kuten kaikilla muillakin, muslimiyhteisöllä on konservatiivisia piirteitä ja siellä esiintyy myös rasismia, jonka Etelä-Afrikka peri apartheidin ajalta. 12

15 HELVI KOLEHMAINEN Kapkaupungin Bo Kaapin kaupunginosaa asuttavat pitkälti Indonesiasta, Sri Lankasta, Intiasta ja Malesiasta aikoinaan tulleiden Cape Malayksi kutsuttujen muslimien perilliset. Itseäni ajattelen ensisijaisesti eteläafrikkalaisena ja vielä mustana eteläafrikkalaisena. Keskeistä minulle on kuitenkin olla muslimi se on minun peruskallioni ja se on opettanut minulle tärkeän perheeseen ja yhteisöön kuulumisen tunteen. Se ei kuitenkaan ole koskaan erottanut minua eriuskoisista ystävistä, opettajista, sankareista ja roolimalleista. En kuitenkaan kirjoita vain muslimeille ja islamilaisista teemoista. Kirjoitan lattialaattojen kauneudesta, ensimmäisestä arkaluonteisesta rakastumisesta, sodan kustannuksista, miehestä, joka on joutumassa vankilaan rattijuoppouden vuoksi ja yhtä lailla moskeijan kauneudesta. Kirjoitan kaikesta, mutta myös muslimien elämästä. Haluan tietää, onko Kapkaupunki kaupunkina ollut tärkeä Gabeballe. Kapkaupunki on ehdottomasti identiteettini luoja. Kasvoin, nukuin ja uneksin tässä kaupungissa. Kaupungilla ja sen vuorilla, merellä ja metsillä on syvä henkinen merkitys ihmisille, jotka elävät täällä. Kuulen kaupungin äänet kun mieleni vaeltelee ja olen juuri nukahtamaisillani. Minulle tuottaa vaikeuksia löytää kotia mistään muualta. Suomi tunkeutui ruumiiseen ja mieleen DaimlerChrysler-palkinto antoi Gabeba Baderoonille tilaisuuden viettää aikaa Saksassa lukien ja kirjoittaen. Viime vuonna Gabeba oli myös kolme kuukautta Ruotsis- 13

16 ANSKU TIILIKAINEN sa Uppsalan Afrikka-instituutissa. Tänä aikana hän vieraili Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Aina, kun ihminen elää pidemmän aikaa jossain paikassa, ostaa vihanneksia, löytää hiljaisia paikkoja, kuulee maan kieltä ja löytää todellisia ystäviä, tämä paikka tunkeutuu ihmisen ruumiiseen ja mieleen. Tämä tapahtui minulle Ruotsissa ja Suomessa. Isäntäni Uppsalassa, suomalainen Mai Palmberg, esitteli minulle kaksi rakasta harrastustaan: sienien poimimisen ja Helsingissä vaeltelun. Pian ilmestyvässä runokirjassani on runo intiimistä ja viehättävästä metsäkokemuksesta, jonka sain sienimetsästä Uppsalan ulkopuolelta. Vietin myös kesällä kuukauden Ahvenanmaalla ystäväni Maria Olaussenin luona. Olin tavannut hänet Kapkaupungissa, jossa hän vietti kaksi vuotta stipendiaattina. Ahvenanmaalla kirjoitin ja katselin filmintekijämiesystävääni, joka kuvasi siellä pääskysiä ja joutsenia. Muistan ajan taianomaisena ja hyvin tuotteliaana. Gabeba Baderoonin väitöskirjan aihe on Islamin kuva mediassa. Haastattelun teon aikana käytiin juuri keskustelua eurooppalaisten lehtien julkaisemista pilakuvista, ja muslimit eri puolilla maailmaa osoittivat mieltään uskontoonsa kohdistunutta pilkkaa vastaan. Kysyn Gabebalta, miten hän on kokenut tapahtumat. On vaikea kertoa lyhyesti. Uskontoa käsitellään usein ikään kuin siihen ei liittyisi politiikkaa tai historiaa. Tanskan oikeistolainen ja siirtolaisvastainen politiikka on sivuutettu, vaikka se olisi tärkeää ottaa huomioon. On virhe väittää, etteivät eriuskoiset ihmiset pysty elämään yhdessä. Etelä- Afrikka on siitä vakuuttava esimerkki. Muslimit ovat hyvin integroituneet eteläafrikkalaiseen yhteiskuntaan. Kieltäydyn olemasta pessimisti tässä asiassa. Keskustelut, analyysit ja rehellinen mielipiteiden vaihto on aina paras tie. Tietysti myös muslimeilla on oikeus eriävään mielipiteeseensä ja sen rauhanomaiseen esilletuomiseen oikeistopolitiikkaa vastaan. On kuitenkin tärkeää huomioida tarkasti ja rauhallisesti toisten reaktiot oikealta ja vasemmalta sekä myös uskonnollisesta ja muista näkökulmista. Uskonto on myös politiikkaa ja histo riaa 14

17 ANSKU TIILIKAINEN Devil s food for Mai During mushroom-picking in the afternoon the fingers start to nip the first place to register the cold. Touch is important. Pay attention to where you walk the filtered light through trees, the kind of moss underfoot, the roots of trees, moist and quiet, where the caps of mushrooms crowd. Learn which mushrooms are perfect, poisonous, and which, misshapen, brown, are best of all. Test the give of the flesh too soft means they are bitter and useless for eating. What s not for eating haunts them all. Devil s food, says my aunt. Rachmat Through the window, rows of chimneys and antennas range down the hill like church spires. Smoke mingles with drizzle and the leaves shriver at each drop. Her nickname is Rachmat, which means rain. It has poured on all the important days of her life. She slips something into her pocket. Her quiet fingers make the gesture look discreet, perhaps secretive. She opens the door to the breath of traffic. Bird calls calm the sullen motor hum. Rachmat also means blessing. She steps onto the slick surface of the stones. Tänä vuonna julkaistavasta kokoelmasta A Hundred Silences. Use your hands, Feel for the spiky underside of the head and the soft stem, thinner than your finger. Probe for the base, push aside the giving moss, reach right down, learn by touch alone when to pull, when it will yield and come up whole. Brush off dirt. Do not eat until they are cooked. They taste of the soft metals of the earth, themselves, not themselves, the presence of the older things. Kokoelmasta The Dream in the Next Body, Kwela Books/Snailpress. 15

18 Teksti Helvi Kolehmainen Antjie Krog afrikaaneri Kaiken muun lisäksi minä rakastan tämän maan visuaalisuutta ja tiettyä läsnäoloa Antjie Krog on tunnetuimpia afrikaansinkielisiä kirjailijoita Etelä-Afrikassa. Kansainvälisesti luetuin lienee hänen englanniksi kirjoittamansa proosateos Country of my Skull, joka kertoo kirjailijan kokemuksista Totuus- ja sovintokomiteassa. Antjie Krog on kysytty luennoitsija, paneelikeskustelija ja radioesiintyjä eri puolilla maailmaa. Hän on vetänyt monia kirjoittajapiirejä ja järjestää kirjallisuuteen liittyviä seminaareja sekä Etelä-Afrikassa että ulkomailla. Tällä hetkellä hän toimii professorina Western Capin yliopistossa. Krog on julkaissut kolmetoista runokokoelmaa, joista yhden englanniksi, proosaa, romaaneja ja näytelmiä. Hän on toiminut myös toimittajana. Juuri toimittajan ominaisuudessa hän seurasi Totuus- ja sovintokomitean työtä. Krog on vastaanottanut lukuisia palkintoja ja huomionosoituksia sekä Etelä-Afrikasta että ulkomailta. Hänen kirjojaan on käännetty englanniksi, hollanniksi, iltaliaksi, ranskaksi ja espanjaksi. Hän on syntynyt maaseudulla Free Statessa vuonna Olet syntynyt maalaistalossa Free Statessa, todellisella afrikaanerialueella. Miten se on vaikuttanut elämääsi? Maaseudulla kasvaminen veti minut syvälle tähän maahan ikuisiksi ajoiksi. Kaiken muun lisäksi minä rakastan tämän maan visuaalisuutta ja tietynlaista läsnäoloa. Tämä maa merkitsee minulle laajoja tasankoja, vyötäröön ulottuvaa ruohikkoa ja kirkasta taivasta vaikuttavine iltapäivien pilvineen. Maalaistalo antoi minulle runokielen. Se antoi minulle lapsena paljon aikaa lukea yksinäisyydessä. Se antoi minulle täydellisen vapauden vaellella turvallisesti kaukaisillakin alueilla. Se kehitti mielikuvitustani. Mitä kieliä ja kulttuureja opit lapsena? Afrikaanereiden lisäksi tunsin vain mustia basothoja, jotka elivät ja tekivät työtä maatilallamme. Lapsena leikimme yhdessä. Kuusivuotiaana tapasin ensimmäisen kerran englanninkielisen tytön ja luulin häntä kehitysvammaiseksi. Oppikoulussa aloin lukea hollantia ja opiskelin saksaa kuusi vuotta. Yliopistossa opiskelin myös ranskaa ja sesothoa. Olet myöhemmin oppinut englannin kielen niin hyvin, että kirjoitat sillä myös kirjoja. Oliko se vaikeaa? Kun tulin Kapkaupunkiin kymmenen vuotta sitten, osasin tuskin puhua englantia. Minulla oli kauhea aksentti ja tein runsaasti kielioppivirhei- 16

19 tä. Kieli on parantunut, mutta olen selvillä englannin kieleni köyhyydestä ja siksi kirjoitan aina ensin afrikaansiksi ja käännän tekstin sen jälkeen englanniksi. Minulla ei myöskään ole kosketusta englanninkieliseen kulttuuriin. Sen ainoa käyttötarkoitus minulle on, että voin sen avulla kommunikoida mustien kanssa. Aloit opastaa mustia kirjoittajia maaseudulla jo kauan sitten. Miten kiinnostuksesi tähän työhön syntyi? Tunsin itseni hyvin etäiseksi ihmisistä, joihin yritin samastua. Kaikki oli eristettyä eikä valkoisten yleensä sallittu mennä townshipeihin. Yritin päästä tästä eristäytyneisyydestä eroon menemällä kouluttamaan townshipeissa työtä tekeviä opettajia. Perheemme erosi valkoisten kirkosta ja liittyi värillisten township-kirkkoon. Mustien kirjoittajien työpaja oli ihanteellinen tapa tutustua muihin kirjoittajiin. En osaa sanoa oliko näistä tilaisuuksista muuta hyötyä kuin että saimme kontaktin toisiimme ja opimme uusia tapoja esittää runoutta. Totuus- ja sovintokomitean työstä kertova kirjasi Country of my Skull on tunnetuin kirjasi Etelä-Afrikan ulkopuolella. Millä tavoin komitean työ on vaikuttanut oman identiteettiisi ja asenteisiisi? Ooo Tähän yritin vastata kirjassani. En pysty vastaamaan siihen lyhyemmin! A Change of Tongue on monitasoinen kirja ihmisistä, jotka yrittävät löytää paikkaansa tässä yhteiskunnassa demokratisoinnin jälkeen. Onko tämä ollut vaikeaa aikaa erityisesti afrikaanereille? Luulen, että aika on vaikeaa kaikille niille, jotka menettävät valtansa. Afrikaanerit ovat tunteneet itsensä erityisen haavoittuviksi kahdesta syystä. Ensinnäkin he kantavat syyllisyyttä koko vihatusta apartheid-systeemistä. Toiseksi, englantilaisista poiketen, heillä ei ollut mitään paikkaa, minne piiloutua. He eivät voineet hihitellä kenenkään muun kanssa hallituksensa barbaarisille päätöksille, eivätkä he voineet lähteä mihinkään. Heidän oli selvittävä täällä, demokratisoinnin jälkeen niiden kanssa, joita he olivat sortaneet. Etelä-Afrikassa käydään parhaillaan kielikeskustelua afrikaansin asemasta esimerkiksi Stellenboschin yliopistossa. Mikä afrikaansin asema on tällä hetkellä? Kielikeskustelussa on kaksi näkökulmaa: Toinen on puolustaa kieltä demokraattisessa järjestelmässä ilman kielen demokratisointia. Vaikka 60 prosenttia afrikaansia puhuvista ei ole valkoisia, kieli on afrikaanereiden kontrolloima ja hallitsema. Toinen näkökulma on käyttää afrikaansia opetuskielenä Stellenboschin yliopistossa siksi, että sillä varmistetaan värillisten afrikaansia puhuvien opiskelu yliopistossa. He ovat ryhmä, jonka kielellinen valmius opiskeluun on heikoin. On virhe tehdä yliopistosta vain englanninkielinen. Olet saanut lukuisia palkintoja ja tunnustuksia työstäsi eri puolilta maailmaa. Mitkä näistä ovat tuntuneet sinusta tärkeimmiltä? Olla nimettynä sadan parhaimman afrikkalaisen kirjan joukkoon ja saada kaksi kirjaa kymmenen parhaimman ryhmään Etelä-Afrikan kymmenvuotisen demokratian aikana. Mitä työtä teet parasta aikaa yliopistossa? Entä kirjoitatko jotain tällä hetkellä? Opetan kurssia siitä kuinka köyhyys ja sosiaalinen kehitys vaikuttavat afrikkalaisten teksteihin. Olen myös mukana tutkimuksessa, joka käsittelee totuus- ja sovintokomitean aikana annettuja todistuksia. Maaliskuussa minulta ilmestyy kaksi runoteosta afrikaansinkielinen ja sen käännös englanniksi. Tämä maa merkitse minulle laajoja tasankoja, vyötäröön ulottuvaa ruohikkoa ja kirkasta taivasta vaikuttavine iltapäivien pilvineen. Maalaistalo jossa kasvoin antoi minulle runokielen. Se antoi minulle täydellisen vapauden vaellella turvallisesti kaukaisillakin alueilla. Se kehitti mielikuvitustani, Antjie Krog sanoo. 17

20 Transformation? Black people are appointed in positions, and then everybody assumes that the firm has been transformed. See! We have a black face here, and two white women. These new black appointees often find themselves caught up in the existing structures and ways of thinking, which causes them behave not very differently to the whites. That s why you often hear black people saying that those at the top have sold out. It isn t true. The faces have changed, but the company has not been transformed. In order to deal with the lack of transformation, the newly appointed blacks often say that they have not power: the whites who appointed them took the power with them. The whites, on the other hand, see that they are being replaced by blacks. They do not have the same convenient access as before, because they do not have the connections with black officials that they used to have with the white ones. For them, everything has therefore changed. But they also confuse change with transformation. They are convinced that because everything has changed, it has also been transformed and look what a big mess it is. Blacks are incompetent, they say. They have all the power, but they can t do anything with it. Ote kirjasta A Change of Tongue. 18