SENIORITOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SENIORITOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2012"

Transkriptio

1 SENIORITOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2012 Vuonna 2012 senioritoimikuntaan kuuluivat Roope Nieminen puheenjohtajana, Risto Tuunanen varapuheenjohtajana sekä muina jäseninä Matti Aaltonen, Heikki Karhusaari, Eira Lemetyinen ja Kalevi Taskinen. Toimikunta kokoontui vuoden aikana kahdeksan kertaa. Kuva 1. Senioritoimikunta vuonna 2012 Vuoden 2012 toimintasuunnitelmansa mukaisesti toimikunta suunnitteli ja järjesti senioreille kohdennettuja erimuotoisia golftapahtumia, talviharjoittelua sekä opastusta golftaitojen, etiketin ja sääntötuntemuksen alueilla. Myös kummitoimintaan eli aloittelevien pelaajien lajiohjaukseen osallistuttiin mm. lähtemällä samassa ryhmässä kierrokselle. Kuva 2. Talviharjoittelua Hutungin golfsalissa Lisäksi toimikunta järjesti tutustumismatkoja koti- ja ulkomaisille golfkentille. Talviharjoitteluvuoroja oli sekä uudessa Hutungin hallissa että Graniitissa. Harjoitusvuoroille osallistui keskimäärin pelaajaa/kerta. Toimikunta ylläpiti yhteyksiä SGS:n toimintaan, osallistui sen alueelliseen ja valtakunnalliseen kilpailutoimintaan, järjesti ja ylläpiti ystävyysseurojen kesken kilpailutapahtumia ja seuran omaa Seniori-Cup sarjakilpailua. Tiedottaminen kilpailu- ja muusta toiminnasta hoidettiin sähköpostilla, seuran nettisivuilla sekä kauden alettua senioreiden ilmoitustaululla.

2 Seniorit osallistuivat kauden aikana talkoilla erilaisiin kentän kehitys- ja hoitotoimenpiteisiin sekä mm. range-alueen ulkopuolelle lyötyjen pallojen keruutalkoisiin. Lyönnin ja golfvälineiden testaus- ja demotilaisuus järjestettiin yhteistyössä TORTOR:in Matti Koskisen kanssa Killerin Golfhallissa 18. huhtikuuta. Tilaisuuteen osallistui n. 20 senioria. Tilaisuuden palaute oli myönteinen. Pituus-/tarkkuuslyöntikisan voitti Marjut Tuunanen (132m) ja miesten kisan Matti Taskinen (179m). Puttikisan paras oli Pentti Mikkilä tuloksella 4/5. Keväällä toukokuuta toimikunta järjesti pelimatkan Tallinnaan MatkaTöysä Oy:n ja kuljetuksista vastanneen Jari Hämäläisen avustuksella. Matkalle osallistui 44 pelaajaa. Ensimmäinen pelipäivä vietettiin Estonian Golf & Country Clubin kentällä, joka oli jo varsin hyvässä kunnossa. Kuva 3. EGCC:n klubirakennus Toisen päivän pelikenttä oli Suuresta golf. Sää oli molempina päivinä varsin aurinkoinen - lämpöä oli n. 15 astetta - ja viheriötkin varsin hyvässä kunnossa. Kuva 4. Lämpömittari EGCC:n klubin seinällä Kuva 5. Lauri Pietilä Suurestan kentällä - klubirakennus näkyy taustalla

3 Seniorikauden viralliset avajaiset pidettiin 15. toukokuuta Sippulanniemessä Seniori-Cuposakilpailun yhteydessä. Aloituskisan muotona oli taitopeli, jossa voiton vei Markku Lepikko. Koko kaudella Seniori-Cupia pelattiin keskimäärin joka toinen viikko vaihtelevin kilpailumuodoin yhteensä 11 kertaa. Heinäkuu pyrittiin rauhoittamaan muille kentän käyttäjille. Kotikentällä Sippulassa käytiin seuraottelut Vaasan Golfia, Mikkelin Golfia, Puula Golfia ja Asikkalan Golfseuraa vastaan. Vieraskentillä kisattiin Asikkalan Golfseuran, Muuramen Golf Seuran, Laukaan Peurunka Golfin, Vaasan Golfin ja Golf Porrassalmen kanssa keskimäärin 40 pelaajan voimin. Kaksiosaisessa ottelussa VaG-JG hävisimme Vaasassa 57 bogey-pistettä, mutta kotona onnistuimme täydellisesti, sillä kokonaistilanne kirjattiin JG:n voitoksi 28:llä bogey-pisteellä! Kuva 6. Sippulanniemessä pelatun JG-VaGkisan parhaat miehet Kuva 7. VaG:n Kaj Finne tuloksen selvittyä luovuttamassa Roope Niemiselle kiertopalkintoa JG sai kiertopalkintona olevan lasimaljakon takaisin haltuunsa vuoden tauon jälkeen. Kuva 8. Kisassa palkitut JG:n naiset

4 Kauden ohjelmassa oli mm. jo perinteiseksi muodostunut lähiseurojen välinen Ryder Cup sekä toisen kerran järjestetty Keski-Suomen seniorien golfmestaruuskisa. Kuva 9. Vuoden 2012 viimeisen Ryder Cup-osakisan ja JG:n kokonaisvoiton ratkaissut joukkue: Jouni Tahvanainen, Eira Lemetyinen, Jaana Korhonen, Heikki Parkatti, Jukka Kalso ja Risto Rautio (edessä palkinto kädessään) JG:n seniorimestaruuksista pelattiin heinäkuun viimeisenä viikonloppuna heinäkuuta aurinkoisessa säässä. Kuva 10. Seniorinaisten mestarikolmikko: Sirpa Palmu(2.), Eevi Lepikko (1,) ja Eira Lemetyinen (3.) Kuva 11. Seniorinuorukaisten (M55) mestarit: Jukka Kalso (2.), Raimo Tuimala (1.) ja Erkki Hämynen (3.)

5 Kuva 12. JG:n seniorien sarjan M65 mestarit: Heikki Parkatti (2.), Veikko Eloranta (1.) ja Kari Hämäläinen (3.) Seniori-Cupin ShootOut-kisaan otti osaa runsas joukko, mutta naisia oli uskaltautunut mukaan kisaan vain muutamia. Naisten osanottokynnyksen madaltamiseksi heille annettiin yksi ylimääräinen hyvityslyönti jokaisella väylällä. Kuva 13. Seniorien ShootOut-kisan osanottajia klubin edustalla Ensin 1-väylällä karsittiin niin kauan, että enää 16 pelaajaa oli jäljellä. Sen jälkeen jatkettiin eteenpäin väylille, joilla karsittiin lisää osanottajia. Kuva 14. Osa naisten yrittäjäjoukosta ykkösviheriöllä karsintaa jännittämässä Monille pelaajille tämä kisa taisi olla myrkkyä Kuva 15. Kärpässieniä kakkosväylän laidassa

6 Viimeiselle väylälle selvisivät kisaan lähteneistä kaksikko Roope Nieminen ja Jaana Korhonen. Kuva 16. Roope Niemisen lähestymislyönti viimeisellä väylällä yli vesiesteen Kuva 17. Jaana hiukan Roopea lähempänä 9-viheriötä Jaana onnistui lähestymisessä vesiesteen yli Roopea paremmin. Kuitenkin viheriöllä molemmilla oli puttauksessa vielä mahdollisuus ShootOut-kisan voittoon. Kuva 18. Ratkaisu on putatessa tapahtunut - voittajan voinee arvata kehonkielestä

7 SM-joukkuekilpailuun osallistuttiin M55-sarjassa. Tahkon Golfseuran järjestämässä kilpailussa syyskuun puolivälissä joukkueemme selvisi erinomaisesti sijalle 4. Senioreiden syyspelimatka toteutettiin syyskuuta ja kohteena olivat tänä vuonna läntisen naapurimaamme Ruotsin Västeråsin läheisyydessä sijaitsevat ja puitteiltaan erinomaisiksi todetut Orresta Golf ja Frösåker Golf & Country Club. Matkalle osallistui muutamalla vieraspelaajalla täydennetty 27 henkinen pelaajajoukko ja hienosti sujuneista järjestelyistä vastasi hovikuljettajamme Hämäläisen Jari apulaisineen. Seniorien kauden 2012 päättäjäiset pidettiin 12. lokakuuta klubin tiloissa. Päivä aloitettiin talkoilla. Mm. kerättiin range-palloja ja siistittiin klubin ympäristöä haravoimalla syksyn pudottamia lehtiä sekä harventamalla pensaiden oksia. Kuva 19. Pentti Mikkilä raivaamassa klubia ympäröivää pensaikkoa. Myöhemmin selviteltiin paremmuutta myös CountryGolf-radalla klubirakennuksen läheisyydessä. Illalla oli päättäjäiset ja palkintojen jako kauden aikana tehdystä aherruksesta golfin parissa. Väkeä tilaisuuteen osallistui n. 50 golfaria ja henkilökunta. Kuva 20. Palkintopöytä, jossa on myös senioreiden jo ansaitsemia kiertopalkintoja. Kuva 21. Onnea seuralle ja iloa iltaan... Henkilökuntana tilaisuudessa palvelivat auliisti seuran toiminnanjohtaja Pauli Hughes sekä pro Tapani Gadd. Emännän työt ja erinomaista ruokaa tilaisuuteen valmisti Kirsi Yliniemi.

8 Kuva 22. Vuoden 2012 Seniori- Cupin voittaja Rainer Fagerlund Seniori-Cupin pisteisiin laskettiin kultakin pelaajalta kuuden parhaan osakilpailun pisteet. Rainer sai kokoon kuudesta osakilpailusta 41,5 pistettä. Vain 1,25 pistettä hänelle hävisi toiseksi sijoittunut Markku Lepikko. Kolmanneksi sijoittui Risto Törmälä, jonka pistemäärä oli 37,5. Päättäjäistilaisuuden osanottajat valitsivat seuran senioreista Vuoden 2012 Seniorin. Kuva 23. Vuoden 2012 Seniori Eira Lemetyinen Äänestyksessä Eira sai selvästi eniten ääniä, kun paikalla olleet seniorit valitsivat lippuäänestyksellä JG:n senioreista kirjattujen sääntöjen mukaan kauden aikana ansioituneimman seniorin. Eira itse yllättyi kovin valinnasta, koska ilme näyttää selvästi hämmästyneeltä.

9 Senioreiden kilpailut, tapahtumat ja tulokset 2012 MATKAT VIERASKENTILLE: (suluissa osallistujamäärä omat+vieraat) Estonia Golf&Country Club (Tallinna)(44) Suuresta Golf (Tallinna) (44) Vääksy, seuraottelu Asikkalan Golfseura AGS/JG,18r pb hcp Cup2 (36) Vaasa, seuraottelu Vaasan Golf VaG/JG,18r pb hcp Cup4 (19) Seuraottelu JG / Golf-Porrassalmi GP/JG 18r pb hcp, Cup6 (29) Syysmatka Ruotsi Vesterås, Orresta ja Frösåker (27) SEURAOTTELUT SIPPULASSA: Seuraottelu JG/Vaasan Golf VaG, 18r pb hcp (36+28) Seuraottelu JG/ MG/ PuulaG 2-h Best ball 18r lp hcp(12+5+5) 1. JG 2. MG 3. PuulaG Seuraottelu JG/Asikkalan Golfseura AGS 18r lp/pb hcp Cup9 (40+6) SISÄISET CUP-KILPAILUT SIPPULASSA: Taitopelikilpailu Cup1 (30) r lp hcp Cup3 viikonloppukilpailun yhteydessä (46) Scramble 18r lp hcp 2hlö joukk. Cup5 (44) r lp hcp Cup7 (52) Best ball 18r pb hcp 2hlö joukk. Cup8 (52) Shoot out pudotusreikäpeli 9r scr Cup10 (38) Yksi maila ja putteri 18r pb hcp CUP11 (36) MUUT TAPAHTUMAT SIPPULASSA: Seniorimestaruuskilpailut miehet/naiset (N 8, M55 21,M65 16) Scramble 9r lp hcp 2hlö joukk. (15) Ryder-Cup 4,kaksinpelit scr (6+18) Talkoot ja kauden päättäjäiset (37) Tuloksia: SM-lyöntipeli: M55 2. Rautio Risto M65 4. Parkatti Heikki, 55. Eloranta Veikko SM-joukkuekilpailu: M55 4. Ilmavirta Ilkka, Rautio Risto, Tahvanainen Jouni, Tuimala Raimo Maakunnan mestaruus: N50 2. Ilmavirta Kaija N60 1. Lepikko Eevi, 3. Mursula Terttu ja 5. Kantala Elli M55 2. Rautio Risto, 3. Ilmavirta Ilkka, 4. Tuimala Raimo ja 6. Tuunanen Risto M65 4. Parkatti Heikki, 8. Mikkilä Pentti ja 9. Eloranta Veikko Senioreiden aluetourin mestaruus: N 26. Ilmavirta Kaija M65 8. Parkatti Heikki (paras scratch-tuloksissa)

10 JG:n Seniorimestaruus 2012: N 1. Lepikko Eevi M55 1. Tuimala Raimo M65 1. Eloranta Veikko 2. Palmu Sirpa 2. Kalso Jukka 2. Parkatti Heikki 3. Lemetyinen Eira 3. Hämynen Erkki 3. Hämäläinen Kari Reikäpelimestaruus: Tahvanainen Jouni Taitopelimestaruus: Lepikko Markku Seniori-Cup kokonaiskilpailu : Yhteispisteissä on huomioitu 6 parasta osakilpailusuoritusta 1. Fagerlund Rainer 41.5p 2. Lepikko Markku 40,25p 3. Törmälä Risto 37,5p 4. Tuunanen Seppo 34,5p 5. Parkatti Heikki 30,5p Seniori-Cup-osakilpailujen voittajat: Cup1 Cup7 1. Lepikko Markku 1. Kolu Markku 2. Tuunanen Seppo 2. Lepikko Markku 3. Tuunanen Risto 3. Nieminen Roope Cup2 Cup8 1. Taskinen Matti 1. Mastola Taavi/Palmu Juha 2. Lepikko Eevi 2. Mikkilä Pentti/Tuunanen Kari 3. Varstala Väinö 3. Taskinen Tuomo/Varstala Väinö Cup3 Cup9 1. Törmälä Risto 1. Fagerlund Rainer 2. Kortelahti Risto 2. Jokinen Kari 3. Routti Pekka 3. Lepikko Eevi Cup4 Cup10 1. Kokko Erkki 1. Korhonen Jaana 2. Fagerlund Rainer 2. Nieminen Roope 3. Bygden Arto 3. Tuunanen Risto Cup5 Cup11 1. Tuunanen Seppo/ 1. Tuunanen Kari Tuunanen Marjut 2. Tuimala Raimo 2. Lepikko Eevi/ 3. Taskinen Kalevi Lepikko Markku 3. Lemetyinen Eira/ Yksi maila ja putteri Varstala Väinö 1. Korpi Jorma 2. Nieminen Roope Cup6 3. Routti Pekka 1. Tuunanen Seppo 2. Häkämies Vuokko 3. Fagerlund Rainer

11 Senioreiden Ryder Cup: Pelipaikat: 1. JG 20,5p Muurame Ryder-Cup1, scramble hcp 2. LPG 16,0p Revontuli Ryder-Cup2, greensome hcp 3. MGS 9,5p Peurunka Ryder-Cup3, nelipallo hcp 4. ReG 8,0p Sippula Ryder-Cup4, kaksinpelit scr Ryder Cupin osallistujat/jg: Ilmavirta Ilkka, Kalso Jukka, Kantala Elli, Korhonen Jaana, Korpi Jorma, Lemetyinen Eira, Lepikko Eevi, Lepikko Markku, Lämsä Ismo, Mursula Terttu, Nieminen Roope, Rautio Risto, Tahvanainen Jouni, Taskinen Matti, Tuimala Raimo, Tuunanen Risto ja Parkatti Heikki Vuoden 2012 Seniori: Matkalahjakortti: Lemetyinen Eira Jokinen Kari Kauden pudottaja (tasoituksen aleneminen prosentuaalisesti laskettuna): Naiset: Kantala Elli Miehet: Keskinen Kari Seniori-CUP-kilpailuihin vuonna 2012 osallistui kaikkiaan 89 eri pelaajaa. Heistä CUP-pisteitä sai 57 henkilöä. Osallistujia oli yhteensä 422 JG:n jäsentä eli keskimäärin 38 / kilpailu (19-52). Vieraita kävi Sippulanniemen seniorien seuraotteluissa 72 pelaajaa. Yhteistyökumppanimme: Alla olevat yritykset ja yhdistykset ovat olleet tukemassa palkinnoin JG:n senioritoimintaa pelikaudella 2012 ja tarjonneet näin monta ilon hetkeä palkintojenjakotilaisuuksissamme: ATEA LKV SAVOLIN ECCO MATKAPOJAT ESAB MATKA TÖYSÄ HIERONTAPALVELU PEKKA JURVANEN MUMMIN PULLAPUOTI INTERSPORT TOURULA PALKINTOPAJA JALKAHOITOLA ANNA ALLONEN SCAN AUTO JJK SIPPULA PRO SHOP JYVÄSKYLÄN AUTOTARVIKE SUUHYGIENISTI TARJA KUULA JYVÄSKYLÄN SINFONIA TOR TOR KÄYTTÖAUTO JKL Parhaat kiitokset tukijoillemme! PS. Me seniorit voimme kiittää parhaalla mahdollisella tavalla yhteistyökumppaneitamme asioimalla mahdollisuuksiemme mukaan heillä.

12 Arvaukset kuvan henkilöstä 31. tammikuuta 2013 mennessä voit lähettää Niemisen Roopen sähköpostiin: luvassa on yllätyspalkinto yhdelle oikein arvanneelle. Tämän piilokuvan keralla kiitokset kaudesta 2012, iloista talvikautta ja Onnea Vuoden 2013 jokaiselle päivälle! Toivottaa Senioritoimikunta

SENIORITOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2013

SENIORITOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2013 SENIORITOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2013 Senioritoimikuntaan kuuluivat vuonna 2013 Roope Nieminen puheenjohtajana, Risto Tuunanen varapuheenjohtajana sekä muina jäseninä Matti Aaltonen, Heikki Karhusaari,

Lisätiedot

SENIORITOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2011

SENIORITOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SENIORITOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2011 Senioritoimikuntaan kuuluivat vuonna 2011 Roope Nieminen puheenjohtajana, Risto Tuunanen varapuheenjohtajana sekä muina jäseninä Matti Aaltonen, Heikki Karhusaari,

Lisätiedot

SENIORITOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2010

SENIORITOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2010 SENIORITOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2010 Senioritoimikuntaan kuuluivat vuonna 2010 Roope Nieminen puheenjohtajana, Risto Tuunanen varapuheenjohtajana sekä muina jäseninä Matti Aaltonen, Heikki Karhusaari,

Lisätiedot

Senioritoimikunnan toimintakertomus 2009

Senioritoimikunnan toimintakertomus 2009 Senioritoimikunnan toimintakertomus 2009 Senioritoimikuntaan kuuluivat vuonna 2009 Roope Nieminen puheenjohtajana, Risto Tuunanen varapuheenjohtajana sekä muina jäseninä Matti Aaltonen, Heikki Karhusaari,

Lisätiedot

JYVÄS-GOLFIN SENIOREIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2018

JYVÄS-GOLFIN SENIOREIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2018 JYVÄS-GOLFIN SENIOREIDEN Senioritoimikunta 2 (5) Seuramme 40 vuotisjuhlapelikausi on saatu kunniakkaasti päätökseen myös senioritoiminnan osalta ja on jälleen lyhyen yhteenvedon aika. SENIORITOIMIKUNTA

Lisätiedot

Senioritoimikunnan toimintakertomus 2015

Senioritoimikunnan toimintakertomus 2015 Senioritoimikunnan toimintakertomus 2015 Senioritoimikuntaan kuuluivat vuonna 2015 Roope Nieminen puheenjohtajana, Risto Tuunanen varapuheenjohtajana sekä muina jäseninä Heikki karhusaari, Jorma Korpi,

Lisätiedot

JG -Senioritoimikunnan toimintakertomus 2016

JG -Senioritoimikunnan toimintakertomus 2016 JG -Senioritoimikunnan toimintakertomus 2016 Senioritoimikuntaan kuuluivat vuonna 2016 Roope Nieminen puheenjohtajana, Risto Tuunanen varapuheenjohtajana sekä jäsenet Heikki Karhusaari, Jorma Korpi, Eira

Lisätiedot

Jyväs-Golf ry senioritoimikunnan toimintakertomus 2014

Jyväs-Golf ry senioritoimikunnan toimintakertomus 2014 Jyväs-Golf ry senioritoimikunnan toimintakertomus 2014 Senioritoimikuntaan kuuluivat vuonna 2014 Roope Nieminen puheenjohtajana, Risto Tuunanen varapuheenjohtajana sekä muina jäseninä Heikki Karhusaari,

Lisätiedot

1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN

1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN S E N I O R I T O I M I K U N T A 10.10.2016 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN o järjestää senioreille toimintaa klubilla & kentällä Tätä hyvää oli enemmän

Lisätiedot

VG:n SENIORIEN KAUSI 2017

VG:n SENIORIEN KAUSI 2017 VG:n SENIORIEN KAUSI 2017 YLEISTÄ - SENIORI-IKÄISIÄ ry:ssä 882 HENKILÖÄ (tammikuu 2017) - UUSIA SENIORI-IKÄISIÄ TÄNÄ VUONNA 12 (7) NAISTA JA 128 (29) MIESTÄ (suluissa v.2016) eli yhteensä 140 uutta seniori-ikäistä

Lisätiedot

Vanha kenttä:

Vanha kenttä: SIPPULANNIEMEN HOLE-IN-ONET 1987-2016 Vanha kenttä: 1987-1992 1987 1 Matti Tikkinen väylä 6 1988 2 Tuomo Kilpeläinen väylä 8 1989 3 Jaakko Nieminen väylä 6 4 Pertti Virtanen väylä 4 5 Sami Rantakari väylä

Lisätiedot

Vanha kenttä: 1987-1992

Vanha kenttä: 1987-1992 JYVÄS-GOLF HOLE-IN-ONE 1978-2010 Vanha kenttä: 1987-1992 1987 1 Matti Tikkinen väylä 6 1988 2 Tuomo Kilpeläinen väylä 8 1989 3 Jaakko Nieminen väylä 6 4 Pertti Virtanen väylä 4 5 Sami Rantakari väylä 6

Lisätiedot

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA Sivu 1 / 6 HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 1.11.2016-31.10.2017 JÄSENET Seuran jäsenmäärä kauden 2017 lopussa oli 591. Edellisen kauden päättyessä jäseniä oli 578. Kasvua kaudesta 2016 siis

Lisätiedot

Vanha kenttä:

Vanha kenttä: SIPPULANNIEMEN HOLE-IN-ONET 1987-2007 Vanha kenttä: 1987-1992 1987 1 Matti Tikkinen väylä 6 1988 2 Tuomo Kilpeläinen väylä 8 1989 3 Jaakko Nieminen väylä 6 4 Pertti Virtanen väylä 4 5 Sami Rantakari väylä

Lisätiedot

2015 Senioritapahtumat

2015 Senioritapahtumat 2015 Senioritapahtumat Viikkokilpailut - maanantaisin klo 10 1/10 Kaikki pelaamaan mukavassa seurassa - kilpailit tai et! Kilpailusäännöt: Naisilla pelimuotona on pb ja miehillä pelimuoto vaihtelee pb

Lisätiedot

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut Junioritoimikunta Tavoitteena on tarjota laadukasta, iloista, mielekästä, motivoivaa ja monipuolista opetusta. Treeniryhmät ja treenien sisältö suunnitellaan ikä- ja osaamistason mukaan. Lisäksi tavoitteena

Lisätiedot

Miesseniorien ikäraja laski vuoteen. Hartola Golfin jäsenistä oli seniori-ikäisiä 430, mikä on 73 % koko jäsenistöstä.

Miesseniorien ikäraja laski vuoteen. Hartola Golfin jäsenistä oli seniori-ikäisiä 430, mikä on 73 % koko jäsenistöstä. SENIORIT TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. SENIORIT Miesseniorien ikäraja laski 1.1.2017 50 vuoteen. Hartola Golfin jäsenistä oli 31.10.2017 seniori-ikäisiä 430, mikä on 73 % koko jäsenistöstä. Senioreista 134

Lisätiedot

Vanha kenttä:

Vanha kenttä: SIPPULANNIEMEN HOLE-IN-ONET 1987-2018 Vanha kenttä: 1987-1992 1987 1 Matti Tikkinen väylä 6 1988 2 Tuomo Kilpeläinen väylä 8 1989 3 Jaakko Nieminen väylä 6 4 Pertti Virtanen väylä 4 5 Sami Rantakari väylä

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2013 Hyvää golfkautta 2013 seniorit Tänäkin vuonna senioritoiminta jatkuu tuttuun, totuttuun tapaan. Viikkokilpailut pelataan samoin kuin vuosikymmenet on totuttu.

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2016 Hyvää kesää 2016 seniorit Tervetuloa mukaan senioritoimintaan ja nauttimaan golfista. Tänä vuonna saadaan Aulanko golfiin uudet kotisivut, joista löytyy senioreille

Lisätiedot

Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri

Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri 8.5.2017 pvm. kello kilpailu/sponsori kilpailumuoto (alustavia, kilpailunjohtaja palkinnot Huom! Kenttä varattu täsmennetään kilpailuohjeessa) TOUKOKUU

Lisätiedot

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS Aktivoidaan seniorijäseniä järjestämällä sekä seuran sisäisiä senioritapahtumia ja -kilpailuja että senioreiden seuraotteluita muiden seurojen kanssa. Järjestetään valmennusta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma kaudelle 2014. Yleistä

Toimintasuunnitelma kaudelle 2014. Yleistä VIIPURINGOLF RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Sivu 1/5 Toimintasuunnitelma kaudelle 2014 Yleistä Toiminta Toimintasuunnitelma kaudelle 2014 pohjautuu VG ry:lle lähivuosiksi tehtyyn strategiaan sekä hallituksen

Lisätiedot

SEA GOLF RÖNNÄS. Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN. Toimintakausi 2011

SEA GOLF RÖNNÄS. Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN. Toimintakausi 2011 SEA GOLF RÖNNÄS Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN Toimintakausi 2011 Senioritoimikunta v 2011 Vastuualueet Puheenjohtaja: Jami Ihalainen - Yhteyshenkilö hallitus / piiri ja UAS-seniorit Jäsenet: Eki Stenberg

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (golfjooga ja kauden golfvaatetrendit) Golfjooga

Lisätiedot

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016 SGR Senioritoimikunta / Elias Huotari 15.02.2016 SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016 Toimikunta Puheenjohtaja Elias Huotari Yhteyshenkilö hallitus / tiedottaminen Jäsenet Eki Stenberg Seuraottelut Tuula Merentie

Lisätiedot

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avajaistapahtuma: kauden toiminnan esittely,, hyvä tilaisuus tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa uusille jäsenille 34 Kisat Avauskisa Naisten

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015 Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu

Lisätiedot

Kohti uusia seikkailuja

Kohti uusia seikkailuja PORIN LYSEON SENIORIT RY. Golftoimikunta YHTEENVETO VUODEN 2017 KILPAILUISTA Vihtagolf Järjestyksessään yhdestoista Vihtamaljakilpailu pelattiin Kalafornian kentällä 13.8. yhteislähtönä klo 9.00 alkaen.

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2015 Hyvää kesää 2015 seniorit Tervetuloa mukaan senioritoimintaan ja nauttimaan golfista. Tänäkin vuonna senioritoiminta jatkuu tuttuun, totuttuun tapaan. Viikkokilpailut

Lisätiedot

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä!

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä! Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen Naistoimikunta Sari Sarahonka Ladykapteeni ja naistoimikunnan puheenjohtaja Karita Ahlstrand Airi Kilpiäinen Riitta Kouhia Anne Mäntylä Sirpa Oksanen Naisten

Lisätiedot

AURINKO GOLF RY

AURINKO GOLF RY AURINKO GOLF RY 21.2.2017 JOHTOKUNNAN KÄSIKIRJA Käsikirja on tarkoitettu seuran johtokunnan ja toimikuntien jäsenille luomaan yhteiselle toiminnalle suuntaviivat ja toimintamallit. Johtokunnan toiminta

Lisätiedot

SENIORIT TOIMINTAKERTOMUS TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN 2. TOIMIKUNNAN KOOSTUMUS JA TYÖNJAKO

SENIORIT TOIMINTAKERTOMUS TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN 2. TOIMIKUNNAN KOOSTUMUS JA TYÖNJAKO SENIORIT TOIMINTAKERTOMUS 2018 1. TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN Hartola Golfin tavoitteena on olla Pelaaja ensin -asiakasarvioissa paras senioriseura Suomessa vuonna 2018. Pelaaja ensin kyselyyn vastasi

Lisätiedot

SENIORIT TOIMINTASUUNNITELMA V LÄHTÖTILANNE 2. TAVOITTEET 3. TOIMIKUNNAN KOOSTUMUS JA TYÖNJAKO

SENIORIT TOIMINTASUUNNITELMA V LÄHTÖTILANNE 2. TAVOITTEET 3. TOIMIKUNNAN KOOSTUMUS JA TYÖNJAKO SENIORIT 15.4.2019 TOIMINTASUUNNITELMA V. 2019 1. LÄHTÖTILANNE Viime vuonna Hartola Golfin tavoitteena oli olla Pelaaja ensin -asiakasarvioissa paras senioriseura Suomessa. Pelaaja ensin kyselyyn vastasi

Lisätiedot

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012 SGR Senioritoimikunta / Jami Ihalainen 14.4.2012 SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012 Toimikunta Puheenjohtaja o Jami Ihalainen Yhteyshenkilö hallitus / piiri / UAS-seniorit Jäsenet o Eki Stenberg Ystävyysottelut

Lisätiedot

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS Keilakausi 2015/2016 46. toimintavuosi Tämä toimintakertomus sisältää keskeisimmät seuran tapahtumat keilakaudelta, lisättynä tulososiolla, sekä muutamalla kuvalla höystettynä.

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI 2008

KILPAILUKALENTERI 2008 KILPAILUKALENTERI 2008 Kilpailut alkavat klo 09.00, ellei toisin mainita toukokuu - kesäkuu TOUKOKUU 03.05. La Avauslyönti Seuran kapteeni Ole Johansson lyö pelikauden avauslyönnin klo 10.00 24.05. La

Lisätiedot

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS Golf Talma ry HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS TOIMINTAA KAIKILLE JÄSENILLE Laadukas junioritoiminta Omat tapahtumat

Lisätiedot

Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailuissa kilpaillaan seuraavissa sarjoissa.

Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailuissa kilpaillaan seuraavissa sarjoissa. 1(5) GOLF 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton golfmestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Golfliiton (SGL) sääntöjä näissä säännöissä mainituin poikkeuksin ja lisäyksin. Sääntökirjoja saa golfkentiltä ja niitä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan!

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Kortteliliiga 2018 Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Viime kesänä aloitettu Kortteliliiga sai kaikilta siihen osallistuneilta erittäin myönteisen palautteen. Ensi kesänä on

Lisätiedot

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan!

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Kortteliliiga 2018 Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Viime kesänä aloitettu Kortteliliiga sai kaikilta siihen osallistuneilta erittäin myönteisen palautteen. Ensi kesänä kesänä

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE YLEISTÄ Club Finlandia Golf ei ole mihinkään kansalliseen liittoon kuuluva virallinen golfseura, vaan epävirallinen yhdistys, joten järjestämämme

Lisätiedot

YHTEENVETO KESÄN 2019 GOLFKISOISTA JA PÄÄTÖS VIHTAMALJAN JA KOULUJEN VÄLISEN KISAN YHDISTÄMISESTÄ V. 2020

YHTEENVETO KESÄN 2019 GOLFKISOISTA JA PÄÄTÖS VIHTAMALJAN JA KOULUJEN VÄLISEN KISAN YHDISTÄMISESTÄ V. 2020 YHTEENVETO KESÄN 2019 GOLFKISOISTA JA PÄÄTÖS VIHTAMALJAN JA KOULUJEN VÄLISEN KISAN YHDISTÄMISESTÄ V. 2020 PORIN LYSEON KOLMASTOISTA VIHTAMALJA Maljasta kamppailtiin la 31.8.2019 yhteislähtönä klo 9 Kalaforniassa.

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko 2010

Hangon Bridgeviikko 2010 kilpailuselosteet: Hangon Bridgeviikko 2010 Hanko Cup (24. 25.7.) Kilpailussa pelataan neljä erillistä (kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina) 22 jaon osakilpailua joiden yhteistulos ratkaisee v. 2010

Lisätiedot

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15)

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) 1991 Siilinjärvi/Tarinaharju Hcp, 36 reikää 1. Seppo Jolkkonen Porvoo 2. Mikko Juntunen Kuopio 3. Arto Teronen Helsinki 1992 Nokia River Golf 1. Mikko

Lisätiedot

Oulun Golf SYYSKOKOUS

Oulun Golf SYYSKOKOUS Oulun Golf SYYSKOKOUS 22.11.2017 Oulun Golfkerho / Oulun Golf Oy Klubirakennuksen remontti käynnistyi tammikuussa, Kustannusarvio 250.000 eur=> 238.000 eur Aikataulu: valmistui kevätkokouksiin Rahoitus:

Lisätiedot

PORIN LYSEON SENIORIT RY. Golftoimikunta YHTEENVETO VUODEN 2018 KILPAILUISTA. Vihtagolf

PORIN LYSEON SENIORIT RY. Golftoimikunta YHTEENVETO VUODEN 2018 KILPAILUISTA. Vihtagolf PORIN LYSEON SENIORIT RY. Golftoimikunta YHTEENVETO VUODEN 2018 KILPAILUISTA Vihtagolf Järjestyksessään kahdestoista Vihtamaljakilpailu pelattiin Yyterin kentällä su 26.8. aikalähdöin klo 11.00 alkaen.

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE YLEISTÄ Club Finlandia Golf ei ole mihinkään kansalliseen liittoon kuuluva virallinen golfseura, vaan epävirallinen yhdistys, joten järjestämämme

Lisätiedot

Kentän laajentamisen rakennustyöt 27-väyläiseksi aloitettiin kauden 2015 alussa.

Kentän laajentamisen rakennustyöt 27-väyläiseksi aloitettiin kauden 2015 alussa. Kankaisten Golfpuisto Oy:n osakkaille OSAKASTIEDOTE 24.11.2015 Ohessa on yhtiökokouskutsu. Sen mukaisesti viralliset yhtiökokousasiakirjat löytyvät yhtiön www-sivuilta. Seuraavassa tiivistettyjä poimintoja

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (22 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (22 pelaajaa) Miesten Mestaruussarja (22 pelaajaa) Henkilökohtainen CUP-kilpailu 2015-9/10 osakilpailua 1 Ehoniemi Veli-Pekka Ruoveden Karj. 70 7 15 15 20 13 2 Juvonen Jyrki n Kyykkä 69 9 9 13 18 20 11 3 Kautto Ari

Lisätiedot

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 JOHTOKUNTA Peter Mattson (pj.), Eeppo Haukka, Matti Haukka, Peter Immonen, Petri Kansi, Jari Mieskonen, Jan- Erik Sarparanta ja Mikko Heinonen. Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 26.8.2019 Mestaruuskisan 2019 voittajat 25.8.2019 Pelilippuja on jäljellä Tapahtumat Jäsentiedote + sähköpostitiedote Johtokunta 2019 Valokuvia Nurmijärvi Golf

Lisätiedot

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 Tässä kirjeessä on infoa Suomen Cupista 2012. Suomen Cupin finaalit pelataan 29.- 30.9. Cupiin voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen aikuisten joukkueet, jotka

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2010 Senioritoimikunnan jäsenet Nimi Puhelin Sähköposti Irene Kuusela 050 3420786 irene1.kuusela@aina.net Leena Rekonen 050 5425175 leena.rekonen@gmail.com Markku

Lisätiedot

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt EL Pm 2017 ei rekisteröidyt Naiset kilpailija yhdistys tulos Kaadot viim.srj 1. Helena Saarimaa Lapua 676 2. Eila A Rajamäki Kauhava 668 3. Kaarina Tuuri Lapua 642 4. Pirkko Rissa Lapua 617 5. Sirkka Kangas

Lisätiedot

XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI)

XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI) Satakunnan Lennosto Ohjeistus 1 (5) Ilmavoimien Golf pelaajat XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI) 1 YLEISTÄ Satakunnan Lennoston urheiluseura Saturnus järjestää PETEN PYTTY

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Merkittäviä tapahtumia 2009

Merkittäviä tapahtumia 2009 18.-19.4. Golfohjaajan peruskurssi Merkittäviä tapahtumia 2009 Golfliiton järjestämä koulutus jossa annetaan perusteet golfohjaamiseen. Tarkemmat tiedot ja aikataulu ilmoitetaan lähempänä nettisivuilla.

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (22 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (22 pelaajaa) Miesten Mestaruussarja (22 pelaajaa) 1 Ehoniemi Veli-Pekka Ruoveden Karj. 83 7 15 15 20 13 20 2 Juvonen Jyrki n Kyykkä 83 9 9 13 18 14 20 11 3 Kononen Valeri Helsingin Suoj. Seura 70 13 0 13 7 0 11 10

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 PÄIVÄN OHJELMA 12:05 OP-Pohjola - Isännän tervehdys (O. Latola) 12:10 Tilaisuuden avaus ja Superpesiksen kuulumiset (J. Pyysalo) 12:20 Superpesis Nelonen Median kanavilla

Lisätiedot

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M 2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30

Lisätiedot

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU VUOSIKOKOUS 2018 Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU Kankaisten Golf ry:n sääntömääräinen varsinainen vuosikokous pidetään tiistaina 27. helmikuuta 2018 klo 18:00 Kiisan-Pirtissä, Kiisankuja 2, Masku.

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 21.10.2018 Kauden 2018 voittajat selvillä 21.10.2018 Talviharjoittelu helposti Heikki Hirvosen ryhmissä Tapahtumat Jäsentiedote + sähköpostitiedote Johtokunta

Lisätiedot

Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Koulutus Toukokuun alkupuoliskolla koululaisten tutustuminen golfiin 13 Sipoon koulua (kaikki koulut mukana) 3-4 luokkalaiset 551

Lisätiedot

Peliohje 20.4.2011 1(6)

Peliohje 20.4.2011 1(6) 1. Rakentaja Cup, reikäpeli 2 1.1. Yleistä reikäpelistä 2 1.2. Arvonta ja pelaajien sijoittaminen ottelukaavioon 2 1.3. Tasoitukset ja tiit 3 1.4. Pelikentät ja kustannukset 3 1.5. Tuomaritoiminta 4 1.6.

Lisätiedot

REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0

REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 en versiot: Versio Pvm Muuttaja / Muutos 1.0 1.5.2004 RRu / luotu 4.5.2004 RRu / Muutokset 2.0 18.5.2015 RRu / JymyGolf versio Sisälysluettelo 1 JYMYGOLF REIKÄPELI... 2

Lisätiedot

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Talousarvio 2015 Tulot Kpl Yks.hinta sis. alv10% Yhteensä alv0% Jäsenmaksut aikuiset 320 75 21818 Jäsenmaksut nuoret 5 45 205 Jäsenmaksut

Lisätiedot

Kierroksia pelattiin 23

Kierroksia pelattiin 23 Viikkokisaranking 1 Kari Kirjavainen 24 2 Rauno Halme 23 3 Tuija Toivanen 22 4 Timo Tenho 21 5 janne Haapamäki 20 6 Tarja Solaranta 19 7 Pasi Toivonen 18 8 Jari Lehmusvaara 17 9 Pekka porala 16 10 Jukka

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (mm. kauden 2019 säännöt, Golf Talman kuulumiset)

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Vuoden 2014 toiminnan teemana on ollut juniori ja nuorisotoiminnan kehittäminen ja erityisesti tämän kohderyhmän jäsenmäärän kasvattaminen. Lisäksi

Lisätiedot

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma TUUSULAN GOLFKLUBI RY Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen Esityslista Aika 27.11.2017 klo 18.00 Paikka Tuusulan Golfklubi Rantatie 2, 04310 Tuusula 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2013-2014 Yleistä Kausi 2013-2014 oli seuran 23. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin. Seuran yhteistä harjoitusvuoroa jatkettiin

Lisätiedot

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 Tervetuloa 26. kaupunkiotteluun 3.-4.9.2010 Lappeenrantaan Itä-Suomen kaikki golfseurat ja lisäksi kaksi aikaisemmin mukana ollutta golfseuraa on kutsuttu 26:een golfseurojen

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2015-2016 Yleistä Kausi 2015-2016 oli seuran 25. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin ja ystävyysotteluita pelattiin useita.

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009 Sivu 1 Joukkue Liitto Yhteensä O V T H KA Paras Ero Tilanne 1 6. 8164 15 7 1 7 544.27 610 2 12. 8151 15 11 0 4 543.40 658-13 3 1. 8151 15 10 1 4 543.40 623-13 4 4. 8091 15 7 1 7 539.40 629-73 5 3. 8087

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Kanavagolf Vääksy ry Toimintasuunnitelma kaudelle 2016 1. Yleistä 2. Kanavagolfin yhteisön strategia Toiminnan ohjaus 3.

Kanavagolf Vääksy ry Toimintasuunnitelma kaudelle 2016 1. Yleistä 2. Kanavagolfin yhteisön strategia Toiminnan ohjaus 3. Kanavagolf Vääksy ry Toimintasuunnitelma kaudelle 2016 1. Yleistä Kanavagolf Vääksy ry toimii Suomen Golfliiton alaisena jäsenseurana, noudattaen liiton ja seuran omia toimintasääntöjä. Seuran kotikenttänä

Lisätiedot

TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0

TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET en versiot: Versio Pvm Muuttaja / Muutos 1.0 1.5.2004 RRu / luotu 1.1 4.5.2004 RRu / Tuomaritoimikunnan tarkastama versio 1.2 27.4.2005 RRu / Muutettu mm. tasoitustenlaskentaa

Lisätiedot

KAUPUNKIOTTELU

KAUPUNKIOTTELU 1 Vierumäen Golfseura (ViGS) Varpu Blomster pj 31 19 15 34 Heikki Blomster kapt 7 18 18 36 Timo Selonen 5 11 11 22 Armi Selonen 27 17 17 34 Risto Santapukki 17 15 17 32 Leo Haapsaari 15 14 18 32 190 2

Lisätiedot

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 Terveisiä Mikkelistä yläkuvassa kevätgolfin voittaja joukkue Anna-Leena ja Esa Laakkonen. Alakuvassa sunnuntain arvotuilla pareilla pelatun

Lisätiedot

KILPAILUKUVAUKSET 2015

KILPAILUKUVAUKSET 2015 KILPAILUKUVAUKSET 2015 Helsingin SISÄISET KILPAILUT Viikkokilpailu miehet ja naiset Jäsenten välinen kilpailu, joka koostuu 14 osakilpailusta. Viikkokilpailua ei pelata viikoilla 25, 26 ja 34. Pelimuoto

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

St. Laurence Golf ry. Ladytoiminta 2011

St. Laurence Golf ry. Ladytoiminta 2011 St. Laurence Golf ry Ladytoiminta 2011 TAPAHTUMAKALENTERI Toukokuu: ti 3.5. Kauden avajaiset klo 18 klubitalon yläkerrassa to 26.5. Peli-ilta, 18r. pb/rumble, Kalkki-Petteri ma 30.5. Seuraottelu NGK-StLG

Lisätiedot

UGK/Seniorit Peli-ja tapahtumakalenteri kausi 2016 Päivitetty 22.4.2016 Lisänä seuran omat kilpailut ja SHS:n tapahtumia

UGK/Seniorit Peli-ja tapahtumakalenteri kausi 2016 Päivitetty 22.4.2016 Lisänä seuran omat kilpailut ja SHS:n tapahtumia Huhtikuu Tapahtuma 1.4 Pe 2.4 La 3.4 Su 4.4 Ma 5.4 Ti 6.4 Ke 7.4 To 8.4 Pe 9.4 La 10.4 Su 11.4 Ma 12.4 Ti 13.4 Ke 14.4 To 15.4 Pe 16.4 La Mahdollisesti kentän avaus Uusikaupunki 17.4 Su 18.4 Ma 19.4 Ti

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (28 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (28 pelaajaa) Miesten Mestaruussarja (28 pelaajaa) 1 Ehoniemi Veli-Pekka Ruoveden Karj. 50 13 13 11 13 2 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 36 15 1 0 5 15 3 Sorvali Miika Tammer-Kyykkä 26 11 3 0 7 5 3 Tanninen Jukka Imatran

Lisätiedot

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA Yleistä Vuosi oli kerhon 47. toimintavuosi. Hallitus kokoontui vuoden aikana viisi kertaa. Kerhon hallitus vuonna 2009: Teemu Mykkänen,

Lisätiedot

Salon Seudun Ampujat Pistoolijaosto / Ilmapistooli aloituskilpailu

Salon Seudun Ampujat Pistoolijaosto / Ilmapistooli aloituskilpailu Pistoolijaosto / Ilmapistooli aloituskilpailu 3.12.2013 Y 1. Jaakko Nousiainen 93 94 92 85 86 91 541 2. Mika Liimatainen 85 86 89 84 86 77 507 Y60 1. Pentti Tahvanainen 83 82 82 82 329 2. Pertti Toikka

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 ALUSTAVA TOIMINTASUUNNITELMA 1 (5) Toimintasuunnitelma 2017 Tehtävä Kilpailutoimikunta vastuulla on kilpailujen järjestäminen ja avustajien hankkiminen kilpailujen erilaisiin toimitsijatehtäviin. Myös

Lisätiedot

Tiiaa Ähtärissä nyt 18 väyläisenä. Tervetuloa uudet haasteet!

Tiiaa Ähtärissä nyt 18 väyläisenä. Tervetuloa uudet haasteet! Putteri 2014 Tervetuloa uudet haasteet! Kuluneena talvena luonto on näyttäytynyt taas uudella tavalla. Seuramme 25. pelikausi näyttäisi pääsevän alkamaan tavallista aikaisemmin lumettoman ja lauhan talven

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

3. syyskuuta 2016 KAUPUNKIOTTELU Henkilökohtainen PB TULOSLISTA

3. syyskuuta 2016 KAUPUNKIOTTELU Henkilökohtainen PB TULOSLISTA Henkilökohtainen PB 1 TURUNEN, Janne Holiday Club Golf +6p 42 2 HEDMAN, Pirjo Lampila Golf +4p 40 3 KOVANEN, Pentti Rantasalmi Golf Par 36 4 KORHONEN, Ari Rantasalmi Golf -1p 35 5 LAAMANEN, Olli Kerigolf

Lisätiedot

Kytäjä Club Tour ( KCT )

Kytäjä Club Tour ( KCT ) Säännöt 2012 28.3.2012/Kytäjä Golf r.y. kilpailutoimikunta Kytäjä Club Tour ( KCT ) 1. Kytäjä Club Tour Kytäjä Club Tour on koko Kytäjän golfkauden kestävä henkilökohtainen kilpailusarja, joka on avoin

Lisätiedot

Salon mest karsinnan tulokset finalistit

Salon mest karsinnan tulokset finalistit n mest karsinnan tulokset 2019 + finalistit 13.04.2019 Ohessa karsinnan tulokset, päivitetty 23.4.19. Finaalit pelataan 25.-27.5.19 La 25.5.19 klo:12:00 Veteraanit ja Seniorit Su 26.5.19 klo:12:00 B-Miehet

Lisätiedot