Aloittelijan kaavoitusopas

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aloittelijan kaavoitusopas"

Transkriptio

1 2013 Aloittelijan kaavoitusopas Laura Kotomaa Turun luonnonsuojeluyhdistys

2 Kaavoitusten tarkoitus Kaavoitusten tarkoituksena on suunnitella maankäyttöä niin, että kokonaisuus säilyy tasapainoisena ja täyttää hyvin vaaditut tarpeet. Toisin sanoen kaavoitusten tarkoituksena on suunnitella sitä, mihin tarkoitukseen ja miten maa-alueita kaupungeissa ja kunnissa käytetään. Erilaisten kaavojen lisäksi kunnilla on oltava rakennusjärjestys, jolla annetaan paikallisista oloista johtuvia määräyksiä ja ohjeita. Suomessa kaavoitusta ohjaa maankäyttö- ja rakennuslaki ja -asetus. Kaavoitusta hyödyntämällä voidaan varata alueita esimerkiksi asumista, palveluja, uimarantoja ja ulkoilua varten. Aluevaraukset on kuitenkin osoitettava myös ympäristövaikutuksiltaan ikävämpinä pidetyille tarpeille kuten jätehuollolle, liikenneväylille, autopaikoitukselle, voimalaitoksille ja teollisuudelle. Kaavoitustyössä kuuluu tuoda esille käsiteltävän kaavan perustiedot, siihen liittyvät mielipiteet ja arvot sekä sen arvioituja vaikutuksia. Eri osapuolien välille syntyneet ristiriitatilanteet ovat yleisiä kaavoitustyön edetessä. Tällöin erilaiset näkökulmat hyvine ja huonoine ominaisuuksineen esitellään päätöksentekijöille, jotka viime kädessä tekevät ratkaisun. Kaavoitus, kuten suunnittelu yleensäkin, on ensisijaisesti valintoja. 1

3 Maakuntakaavoitus Maakuntakaavoituksen tarkoitus Maakuntakaavan tehtävänä on ratkaista valtakunnalliset, maakunnalliset ja seudulliset alueiden käytön kysymykset. Maakuntakaavassa esitetään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet ja osoitetaan maakunnan kehittämisen kannalta tarpeellisia alueita. Aluevarauksia osoitetaan vain siltä osin ja sillä tarkkuudella kuin alueiden käyttöä koskevien valtakunnallisten tai maakunnallisten tavoitteiden kannalta on tarpeen. Maakuntakaavan laatimisesta vastaa maakunnan liitto ja sen hyväksyy maakunnan liiton liittovaltuusto. Kaava saa lainvoiman kun se on vahvistettu ympäristöministeriössä. Sisältövaatimukset Maakuntakaavaa laadittaessa otetaan huomioon valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet maankäyttö- ja rakennuslain säädösten mukaan. Kaavaa laadittaessa tulee kiinnittää huomiota maakunnan oloista johtuviin erityisiin tarpeisiin. Luonnonsuojelulaissa tarkoitettujen luonnonsuojeluohjelmien ja -päätösten, sekä maisema-aluetta koskevien perustamispäätösten tulee olla ohjeena maakuntakaavaa laadittaessa. Kaavaa laadittaessa on kiinnitettävä erityisesti huomiota maakunnan tarkoituksenmukaiseen alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, alueiden käytön ekologiseen kestävyyteen, ympäristön ja talouden kannalta kestäviin liikenteen ja teknisen huollon järjestelyihin ja vesi- ja maaainesvarojen kestävään käyttöön. Muuta tärkeää huomioitavaa kaavassa on maakunnan elinkeinoelämän toimintaedellytykset, maiseman, luonnonarvojen ja kulttuuriperinnön vaaliminen sekä virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyys kaava-alueella. Kaavaa laadittaessa on huolehdittava myös alueiden käytön taloudellisuudesta ja sitä, ettei kaava aiheuta kohtuutonta haittaa maanomistajille. Kaavaa laadittaessa on myös selvitettävä, kenen toteutettavaksi kaava ja sen edellyttämät toimenpiteet kuuluvat. 2

4 Esitystapa ja määräykset Maakuntakaava esitetään kartalla kaavamerkintöjen ja kaavamääräysten avulla. Maakuntakaavaan liittyy myös selostus, jossa esitetään kaavan tavoitteet, vaikutukset ja muut, muun muassa kaavan tulkinnan ja toteuttamisen kannalta tarpeelliset tiedot säädösten mukaan. Maakunta-aluetta suunniteltaessa tai rakennettaessa tarvitaan maakuntakaavamääräyksiä, joita voidaan antaa maakuntakaavassa. Maakuntakaavassa voidaan antaa myös suojelumääräyksiä joillekin tietyille maakunnan alueille, jos aluetta on suojeltava maiseman, luonnonarvojen, rakennetun ympäristön, kulttuurihistoriallisten arvojen tai muiden erityisten ympäristöarvojen vuoksi. Muita maakuntakaavaan sisällytettäviä määräyksiä ovat muun muassa rakentamisrajoitukset ja kiellot. Kaavassa virkistys- tai suojelualueeksi tai liikenteen ja teknisen huollon verkostoja tai alueita varten osoitetulla alueella on voimassa rakentamisrajoitus. Rakentamisrajoituksen aluetta voidaan tarpeen vaatiessa laajentaa tai supistaa, tai se voidaan kumota jos siitä aiheutuu maanomistajalle huomattavasti haittaa. Oikeusvaikutukset Maakuntakaava ohjaa yleiskaavaa ja asemakaavaa, ja niitä laadittaessa ja muutettaessa on aina huomioitava ensisijaisesti maakuntakaava. Maakuntakaava on huomioitava myös alueidenkäyttöä koskevia toimenpiteitä tehdessä, sillä kaavan toteuttamista on pyrittävä edistämään ja toimenpiteet eivät saa vaikeuttaa sitä. Maakuntakaava ei ole oikeusvaikutteisen yleiskaavan eikä asemakaavan alueella voimassa muutoin kuin kaavojen muuttamista koskevan vaikutuksen osalta. 3

5 Yleiskaavoitus Yleiskaavoituksen tarkoitus Yleiskaava on kunnan tai sen osan maankäytön ja yhdyskuntarakenteen yleispiirteinen suunnitelma. Sen tehtävänä on yhdyskunnan eri toimintojen, kuten asutuksen, palvelujen ja työpaikkojen sekä virkistysalueiden sijoittaminen ja niiden välisten yhteyksien järjestäminen. Yleiskaava voidaan laatia myös maankäytön ja rakentamisen ohjaamiseksi määrätyllä alueella. Yleiskaava voi koskea koko kuntaa tai vain sen tiettyä osa-aluetta, jolloin sitä kutsutaan osayleiskaavaksi. Kunnat voivat laatia myös yhteisen yleiskaavan. Kaava esitetään kartalla ja siihen liitetään kaavamerkinnät ja -määräykset sekä selostus. Yleiskaavan laatimisesta vastaa kunta ja kaava hyväksytään kaupungin- tai kunnanvaltuustossa. Jos kunnat ovat laatineet yhteisen yleiskaavan, kuntien yhteinen toimielin hyväksyy ja ympäristöministeriö vahvistaa sen. Sisältövaatimukset Yleiskaavaa laadittaessa on ensisijaisesti huomioitava maakuntakaava, sillä maakuntakaava ohjaa yleiskaavaa. Muuta tärkeää huomioitavaa yleiskaavaa laadittaessa on yhdyskuntarakenteen toimivuus, taloudellisuus ja ekologinen kestävyys sekä olemassa olevan yhdyskuntarakenteen hyväksikäyttö ja asumisen tarpeet ja palveluiden saatavuus. Edellä mainittujen lisäksi yleiskaavasta tulee ilmetä mahdollisuudet liikenteen, sekä energia-, vesi- ja jätehuollon tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen ympäristön, luonnonvarojen ja talouden kannalta kestävällä tavalla ja kunnan elinkeinoelämän toimintaedellytykset. Yleiskaavan tulee myös edellyttää mahdollisuudet turvalliseen, terveelliseen ja eri väestöryhmien kannalta tasapainoiseen elinympäristöön sekä taata virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyys. Myös ympäristöhaittojen vähentäminen ja rakennetun ympäristön, maiseman ja luonnonarvojen vaaliminen on ilmettävä yleiskaavassa. Yllä mainituista sisältövaatimuksista huolimatta yleiskaavan voimaantulo ei saa aiheuttaa maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle kohtuutonta haittaa. Esitystapa ja määräykset Yleiskaava esitetään kartalla ja siihen kuuluvat myös kaavamerkinnät ja -määräykset. Kaavaan liittyy myös selostus, jossa esitetään yleiskaavan tavoitteiden, eri vaihtoehtojen ja niiden vaikutusten, sekä ratkaisujen perusteiden arvioimiseksi tarpeelliset tiedot säädösten mukaan. Yleiskaavassa voidaan antaa myös määräyksiä. Määräyksiä annetaan huomioiden kaavan tarkoitukset ja sen sisällön vaatimukset. Yleiskaavamääräyksiä tarvitaan yleiskaava-aluetta 4

6 suunniteltaessa, rakennettaessa tai muulla tavoin käytettäessä. Yleiskaavamääräykset voivat koskea esimerkiksi maankäytön ja rakentamisen erityistä ohjausta tietyllä alueella, ja haitallisten ympäristövaikutusten estämistä tai rajoittamista. Yleiskaavassa voidaan myös määrätä, ettei maisemaa muuttavaa toimenpidettä saa suorittaa ilman maisematyölupaa, tai ettei yleiskaava-alueella tai sen osalla saa rakentaa niin, että se vaikeuttaisi yleiskaavan toteutumista. Kun yleiskaavan laatimisesta tai muuttamisesta tehdään vireille pano, voi kunta määrätä alueelle rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen. Rakennuskielto ja toimenpiderajoitus ovat voimassa alueella enintään viisi vuotta, mutta kaavoituksen keskeneräisyyden vuoksi kunta voi pidentää aikaa enintään viidellä vuodella kerrallaan ja ELY-keskus vielä sen jälkeen enintään viidellä vuodella. Yleiskaavassa voidaan antaa aluekohtaisia suojelumääräyksiä jos jotakin aluetta tai rakennusta on maiseman, luonnonarvojen, rakennetun ympäristön, kulttuurihistoriallisten arvojen tai muiden erityisten ympäristöarvojen vuoksi suojeltava. Oikeusvaikutukset Yleiskaava ohjaa asemakaavan laatimista ja siihen tehtäviä muutoksia. Alueiden käyttöä suunnitellessaan viranomaiset huolehtivat, etteivät toimenpiteet vaikeuta kaavan toteutumista. Yleiskaava korvaa samaa aluetta koskevan aikaisemmin hyväksytyn yleiskaavan, jollei kaavassa toisin määrätä. Yleiskaava ei ole voimassa asemakaava-alueella muulla tavoin kuin asemakaavan muuttamista koskevan vaikutuksen osalta. Yleiskaava voidaan laatia ja hyväksyä myös niin, ettei koko yleiskaavan tai sen osan alueella ole maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettuja oikeusvaikutuksia. Se, onko koko yleiskaava tai vain osa siitä tarkoitettu oikeusvaikutuksettomaksi, tulee ilmetä kaavakartalta. 5

7 Asemakaavoitus Asemakaavan tarkoitus Alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten laaditaan asemakaava, joka hyväksytään kunnanvaltuustossa. Asemakaavoituksen tarkoituksena on osoittaa tarpeelliset alueet eri tarkoituksia varten ja ohjata rakentamista ja muuta maankäyttöä kaavan edellyttämällä tavalla. Näitä edellytyksiä ovat muun muassa kaupunki- ja maisemakuvan, hyvän rakentamistavan, sekä olemassa olevan rakennuskannan käytön edistäminen ja suojelu. Asemakaavan laadinnan jälkeen sitä on pidettävä ajan tasalla sen mukaan kun kunta kehittyy. Asemakaavassa siis määritellään alueen tuleva käyttö: mitä säilytetään, mitä saa rakentaa, mihin ja millä tavalla. Kaavassa osoitetaan esimerkiksi rakennusten sijainnit, koot ja niiden käyttötarkoitus. Asemakaava voi koskea vain yhtä tonttia, tai jopa kokonaista asuntoaluetta asuin-, työ- ja virkistysalueineen. Ranta-alueiden rakentamista voidaan ohjata rantaasemakaavalla. Sisältövaatimukset Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan asemakaava on laadittava niin, että sen avulla luodaan peruselintarpeelliset edellytykset kunnan asukkaille. Edellytyksiin kuuluu erilaisten palvelujen aluekohtainen saatavuus, liikenteen asianmukainen järjestäminen, sekä terveellisen, turvallisen ja viihtyisän elinympäristön säilyttäminen. Myös jo rakennettua ympäristöä ja luonnonympäristöä on vaalittava, eikä niihin liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää. Kaavoitettavalla alueella tai sen lähiympäristössä on oltava myös riittävästi puistoja tai muita lähivirkistykseen soveltuvia alueita. Asemakaava ei saa aiheuttaa kenenkään elinympäristön laadun heikkenemistä sillä tavoin, joka ei ole perusteltua asemakaavan tarkoitus huomioon ottaen. Kohtuuttoman haitan tai rajoituksen aiheuttaminen maanomistajalle on myös kiellettyä. Asemakaavaa laadittaessa on maakuntakaava ja oikeusvaikutteinen yleiskaava otettava huomioon siten kuin siitä on laissa säädetty. Jos asemakaava laaditaan alueelle, jolla ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa, on asemakaavaa laadittaessa soveltuvin osin otettava huomioon myös yleiskaava ja sen sisältövaatimukset. Esitystapa ja määräykset 6

8 Asemakaava esitetään kartalla, jossa osoitetaan asemakaava-alueen rajat eli asemakaavaalue. Kartasta on ilmettävä myös asemakaavaan sisältyvien eri alueiden rajat, alueen tuleva käyttötarkoitus, rakentamisen määrä, sekä rakennusten sijoituspaikat ja tavat. Katujen ja muiden yleisten alueiden nimet määrätään asemakaavassa samalla tavalla kuin kunnanosan ja korttelien numerot. Edellä mainitut numerotiedot ja katujen ja muiden yleisten alueiden nimet on mahdollista muuttaa myös kunnan erillisellä päätöksellä kuntalain mukaan. Asemakaavaan kuuluvat myös kaavamerkinnät ja -määräykset. Kaavaan liittyy selostus, jossa esitetään sen tavoitteiden, eri vaihtoehtojen ja niiden vaikutusten sekä ratkaisujen perusteiden arvioimiseksi kaikki tarpeelliset tiedot. Asemakaavamääräykset voivat koskea esimerkiksi haitallisten ympäristövaikutusten estämistä tai rajoittamista. Jos jotakin tiettyä aluetta tai rakennusta on suojeltava maiseman, luonnonarvojen, rakennetun ympäristön, kulttuurihistoriallisten arvojen tai muiden erityisten ympäristöarvojen vuoksi, siitä voidaan myös asemakaavassa antaa suojelumääräyksiä. Asemakaavassa voidaan määrätä myös rakennuksen liittämisestä kaukolämpöverkkoon, jos se on tarpeen energian tehokkaan ja kestävän käytön, ilman tavoiteltavan laadun tai asemakaavan muiden tavoitteiden kannalta. Oikeusvaikutukset Rakentamisrajoituksen vuoksi rakennusta ei saa rakentaa asemakaavaa huomioimatta. Asemakaava-alueelle ei myöskään saa sijoittaa toimintoja, jotka aiheuttavat haittaa kaavassa osoitettujen muiden alueiden käytölle. Asemakaava-alueelle ei saa sijoittaa myöskään sellaisia toimintoja, jotka ovat haitallisten tai häiriöitä aiheuttavien ympäristövaikutusten estämistä tai rajoittamista koskevaa asemakaavamääräystä vastaan. Muiden ympäristön muutostoimenpiteiden kohdalla asemakaava on huomioitava Maankäyttö- ja rakennuslakiin kirjattujen muiden säädösten osalta. Asemakaavassa voidaan kieltää uuden rakennuksen rakentaminen enintään kolmen vuoden ajaksi kerrallaan, jos se on tarpeen kaavan toteutumisen kannalta. Lisäksi kunta saa erityisestä syystä pidentää kieltoaikaa enintään kolme vuotta kerrallaan. 7

9 Kaavoituspäätöksiin vaikuttaminen Kaavoitusten voimaan tulo on monivaiheinen prosessi aina kaavan vireille tulosta kaavan hyväksymisvaiheeseen. Merkitykseltään suurissa kaavoissa, laajoja alueita koskevissa osayleiskaavoissa ja yleiskaavassa kaavoitusprosessi on laajempi jolloin myös mahdollisuuksia osallistua kaavoitusprosessin etenemiseen on enemmän. Mielipide Osallisella on mahdollisuus esittää kaavan valmistelijalle suullinen tai kirjallinen mielipiteensä vireillä olevasta kaavasta. Mielipiteen voi esittää alustavasta kaavaluonnoksesta tai luonnoksesta. Mielipide kannattaa jättää kirjallisena, jotta se päätyy varmimmin myös päätöksentekijöiden tietoon kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakuntaan. Mielipidekyselylomake lähetetään osallisille kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukana. Mielipiteen voi ilmaista myös vapaamuotoisella kirjeellä tai sähköpostilla suoraan kaavan valmistelijalle. Muistutus Osallinen voi tehdä kirjallisen muistutuksen jos nähtävillä olevassa kaavaehdotuksessa on jotakin huomauttamista. Muistutus toimitetaan kaupunkisuunnittelun kaavoitusyksikköön ennen nähtävillä oloajan päättymistä. Muistutuksen tehneille ilmoitetaan kunnan perusteltu kannanotto, jos he ovat sitä kirjallisesti pyytäneet ja ilmoittaneet muistutuksen mukana myös osoitteensa. Muutoksenhaku ja valitus Muutoksenhakukeino kaava-asioissa on kunnallisvalitus, ja se tehdään 30 vuorokauden kuluessa hyväksymispäätöksestä Turun hallinto-oikeudelle. Valitusperusteita kunnallisvalitukselle ovat jos päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai jos päätös on muuten lainvastainen. Valitusoikeus on asianosaisella sekä kunnan jäsenellä. Vaikutuksiltaan vähäisen asemakaavamuutoksen valitusoikeus on kunnan jäsenten sijasta vain niillä, joiden oikeuteen, etuun tai velvollisuuteen kyseinen kaava vaikuttaa. Mikäli kunnallisvalituksen tehnyt saa kielteisen päätöksen hallinto-oikeudelta, on mahdollista tehdä jatkovalitus Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. 8

10 Vaikutuksiltaan vähäisen kaavan kulku Aloitusvaihe Vaikutuksiltaan vähäisen kaavan laatimisen valmistelu alkaa ympäristötoimialan kaupunkisuunnittelusta. Aluksi arvioidaan kaavoitustarve, jonka jälkeen tehdään anomus kaavan laatimisesta. Jos anomus hyväksytään käsiteltäväksi, on seuraavaksi odotettava kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan päätöstä kaavan laatimisesta. Hyväksyvän päätöksen jälkeen laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja kaavan vireille tulosta ilmoitetaan osallisille kirjeitse. Tällöin osallisten on mahdollista esittää mielipiteensä kaavasta mielipidekyselylomakkeen avulla. Mielipidekyselylomake lähetetään osallisille kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukana, mutta osallinen voi ilmaista mielipiteen myös vapaamuotoisella sähköpostilla tai kirjeellä suoraan kaavan valmistelijalle, tai suullisesti. Vaikutuksiltaan vähäisessä kaavanmuutoksessa osallisia ovat kunnan jäsenten sijaan kuitenkin vain ne henkilöt, joiden oikeuteen, etuun tai velvollisuuteen kaava välittömästi vaikuttaa. Kaavan vireille tulosta ilmoitetaan kirjeitse myös kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnalle, joka käsittelee osallistumis- ja arviointisuunnitelman. Ehdotusvaihe Ehdotusvaiheessa tavoitteiden, perusselvitysten ja vaihtoehtojen pohjalta laaditaan kaavaehdotus ja viranomaiset antavat ehdotuksesta lausuntoja. Sen jälkeen kaavaehdotus kuulutetaan nähtäväksi kolmeksikymmeneksi vuorokaudeksi. Osallisten on mahdollista tehdä kaavaehdotuksesta kirjallinen muistutus ennen nähtävillä oloajan päättymistä. Muistutukset käsitellään kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnassa. Hyväksymisvaihe Hyväksymisvaiheessa kaavaehdotusta parannellaan saatujen palautteiden perusteella, jonka jälkeen se viedään kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan hyväksymiskäsittelyyn. Jos kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta hyväksyy ehdotuksen, siitä ilmoitetaan paikallisissa tiedotusvälineissä. Päätöksestä voi valittaa 30 vuorokauden kuluessa tekemällä kunnallisvalituksen. Vaikutuksiltaan vähäisen kaavanmuutoksen hyväksymisestä on valitusoikeus vain niillä joiden oikeuteen, etuun tai velvollisuuteen kaava välittömästi vaikuttaa. Kunnallisvalitukset käsitellään hallinto-oikeudessa. Kun valitus on käsitelty hallinto-oikeudessa, päätöksestä ilmoitetaan kirjeitse osallisille. Jos kaava toteutuu valituksista huolimatta, sen voimaantulosta 9

11 kuulutetaan ja ilmoitetaan sitä pyytäneille, sekä osallisille. Kunnallisvalituksen tehneen on mahdollista anoa jatkovalituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta, jos hän saa hallinto-oikeudelta kielteisen päätöksen. Vaikutuksiltaan merkittävän kaavan kulku Aloitusvaihe Vaikutuksiltaan merkittävän kaavan valmistelu alkaa ympäristötoimialan kaupunkisuunnittelusta. Aluksi arvioidaan kaavoitustarve ja tehdään aloite kaavan laatimisesta tai muuttamisesta. Päätöksen aloitteelle antaa kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta tai kaupunginvaltuusto. Jos aloite hyväksytään, kaavasta laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma, ja kaavasta tehdään vireille tuloilmoitus. Vireille tulosta ilmoitetaan kaavoituskatsauksessa, kuulutuksella ja kirjeitse, ja se lähetetään osallisille sekä kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnalle. Osallisilla on tässä vaiheessa mahdollisuus esittää mielipiteensä kirjallisesti tai suullisesti ennen kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan päätöstä. Osallisille lähetetään mielipidekyselylomake kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukana. Mielipiteen voi kuitenkin ilmaista myös vapaamuotoisella kirjeellä tai sähköpostilla suoraan kaavan valmistelijalle. Luonnosvaihe Luonnosvaiheessa tavoitteiden, perusselvitysten ja vaihtoehtojen pohjalta laaditaan kaavaluonnos. Osalliset voivat jälleen esittää mielipiteensä kaavaluonnoksesta kaavan valmistelijalle, joko kirjallisesti tai suullisesti, taikka sähköpostia käyttäen. Kaavaluonnos käsitellään kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnassa. Ehdotusvaihe Ehdotusvaiheessa kaavan valmistelija laatii kaavaehdotuksen luonnosvaiheessa saatujen palautteiden perusteella, jonka jälkeen kaavasta annetaan viranomaislausuntoja. Kaavaehdotusta tarkennetaan saatujen lausuntojen mukaan, jonka jälkeen se viedään käsiteltäväksi kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakuntaan. Osallisten on mahdollista seurata kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan päätöksentekoa paikallislehdistä ja internetistä. Hyväksyvän päätöksen jälkeen kaavaehdotus kuulutetaan nähtäville 30 vuorokauden ajaksi. Jos nähtävillä olevassa kaavaehdotuksessa on jotakin huomauttamista, on osallisten mahdollista tehdä kaavaehdotuksesta muistutus ennen kuulutuksessa 10

12 ilmoitetun nähtävänä oloajan päättymistä. Muistutukset käsitellään kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnassa. Hyväksymisvaihe Muistutusten käsittelyn jälkeen kaavan valmistelija tarkentaa kaavaehdotusta saatujen palautteiden perusteella ja kaava viedään kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Kaavan hyväksymisestä tiedotetaan paikallisissa tiedotusvälineissä, ja internetissä. Osalliset voivat tehdä kunnallisvalituksen kaavan hyväksymispäätöksestä, poikkeamispäätöksestä ja suunnittelutarveratkaisusta 30 päivän sisällä päätöksestä Turun hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden päätöksestä ilmoitetaan kirjeitse osallisille, ja kaavan voimaantulosta kuulutetaan ja ilmoitetaan sitä pyytäneille. Mikäli kunnallisvalituksen tehnyt saa hallinto-oikeudelta kielteisen päätöksen, on mahdollista anoa jatkovalituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta. 11

13 Turun Luonnonsuojeluyhdistyksen kaavaryhmä Turun luonnonsuojeluyhdistyksen toimintaan kuuluva kaavaryhmä seuraa kaupungin kaavoitustilannetta ja valmistelee tarpeen mukaan kannanottoja, mielipiteitä ja valituksia. Ryhmässä käsitellään paikallisia ja ajankohtaisia kaavoitukseen liittyviä asioita ja ryhmän jäsenet seuraavat aktiivisesti vireillä olevia kaavaehdotuksia ja kaavoitussuunnitelmia. Jos vireillä olevan kaavan havaitaan olevan uhka alueen luonnolle, kaavoitusryhmä työstää yhdessä sähköpostilistan kautta mielipiteen tai valituksen, joka lähetetään eteenpäin. Toimintansa puolesta kaavaryhmä soveltuu hyvin kaupunkisuunnittelusta kiinnostuneille henkilöille, joilla on halu vaikuttaa kaupungin kehittämiseen. Ryhmän toimintaan mukaan tuleminen ei edellytä osaamista kaavoituksesta, ja mukaan tulleita neuvotaan ja opastetaan tarpeen mukaan. Kaavoitusasioihin voi alkaa perehtyä esimerkiksi Google Drivesta löytyvän Aloittelijan kaavoitusoppaan avulla. Myös yhdistyksen laatimia lausuntoja, mielipiteitä ja valituksia kannattaa käydä lukemassa yhdistyksen nettisivuilla. Kaikki Turun luonnonsuojeluyhdistyksen aiemmin laatimat mielipiteet, huomautukset ja valitukset löytyvät PDF-muodossa yhdistyksen nettisivuilta osiosta Toimintaryhmät > Kaavaryhmä. 12

14 Satava - Kakskerran osayleiskaava Satava-Kakskerran osayleiskaavan laatiminen alkoi Turun yleiskaava 2020:n hyväksymistä koskevan päätöksen perusteella vuonna Vuonna 2009 Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi Satava-Kakskerran osayleiskaavan. Kaavan hyväksyminen tarkoitti toisin sanoen sitä, että kaupunki aikoi kaavoittaa Kakskerran ja Satavan saarille pientaloja yli asukkaalle. Saaret ovat melko harvaan asuttuja, ja saaristoluonnon kannalta ainutlaatuista, suojelua kaipaavaa ympäristöä, minne rakentamista tulisi harkita tarkkaan ja hillitysti. Valitus Satava-Kakskerran osayleiskaava hyväksyttiin Turun kaupunginvaltuustossa Turun luonnonsuojeluyhdistys antoi kaavasta Turun lintutieteellisen yhdistyksen kanssa valituksen Turun hallinto-oikeudelle. Valituksessa vaadittiin kaupunginhallituksen tekemän päätöksen kumoamista vetoamalla maankäyttö- ja rakennuslakiin, sekä puutteellisiin luontoselvityksiin. Lausunto Turun ympäristö- ja kaavoitusvirasto pyysi Turun luonnonsuojeluyhdistykseltä lausunnon kaavasta, sillä TLSY oli merkitty kaavan osallisiin. Turun luonnonsuojeluyhdistys antoi osayleiskaavasta 12-sivuisen lausunnon, jossa käytiin tarkasti läpi kaavan toteutumisen aiheuttamat haitat alueen ympäristölle ja erityisesti eliökunnalle. Turun hallinto-oikeus Valitukset osayleiskaavan toteutumisesta vietiin Turun hallinto-oikeuteen ja hallinto-oikeus kumosi kaavan maakuntakaavan vastaisena. Hallinto-oikeuden mukaan Satava-Kakskerran osayleiskaavan asuinalueita koskevat kaavaratkaisut olivat ristiriidassa maakuntakaavan suunnitteluperiaatteiden kanssa. Osayleiskaavassa osoitettiin asukasluvultaan merkittäviä uusia asuinalueita olemassa olevan yhdyskuntarakenteen ulkopuolelle, kun maakuntakaavassa asuinalueet oli tarkoitus sijoittaa yhdyskuntarakenteen sisään. Kaavan maankäyttöratkaisut eivät myöskään tukeneet joukkoliikennettä. Näiden syiden vuoksi Satava-Kakskerran osayleiskaava oli myös valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteuttamisen vastainen. Hallinto-oikeus kumoaa kaupunginvaltuuston osayleiskaavan hyväksymistä koskevan päätöksen Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, Jussi Jääskeläisen, Matti Päivärinnan, Reijo Jokisen ym., Meidän Turku - Vårt Åbo ry:n, Satavan Pientaloyhdistys ry:n, Pentti Aaltojärven ym. sekä Turun luonnonsuojeluyhdistys ry:n ja Turun Lintutieteellinen Yhdistys ry:n valituksista. Voimassa oleva maakuntakaava ei ole ollut maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämällä tavalla ohjeena osayleiskaavaa laadittaessa. Osayleiskaava ei myöskään edistä valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteuttamista. Kaupunginvaltuuston kaavan hyväksymispäätös on näin ollen lainvastainen. 13

15 Turun kaupunki oli tyytymätön hallinto-oikeuden tekemään päätökseen ja asiasta valitettiin Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Loppuratkaisu Lopulta taistelu Satavan ja Kakskerran osayleiskaavan voimaantulosta kääntyi voitoksi luonnonsuojelijoiden hyväksi, sillä kaavapäätös kumottiin myös Korkeimmassa hallintooikeudessa. Kaupungin valituksista huolimatta, Korkein hallinto-oikeus piti voimassa Turun hallintooikeuden päätöksen myös vuotta myöhemmin kesällä Tällä hetkellä kaupunginvaltuuston päätöksen mukaan Satava-Kakskerran alueella on voimassa rakennuskielto asti, mutta uutta kaavaa luonnostellaan jo. Tapausta koskevat Turun luonnonsuojeluyhdistyksen laatimat dokumentit löytyvät PDFmuodossa yhdistyksen nettisivuilta osiosta Toimintaryhmät > Kaavaryhmä. 14

16 Sanastoa Ajantasa-asemakaava Ajantasa-asemakaava on koostekartta lainvoiman saaneista asemakaavoista. Turussa ajantasaasemakaavaan voi tutustua ympäristötoimialan asiakaspalvelussa osoitteessa Puolalankatu 5 tai internetissä Turun seudun karttapalvelussa opaskartta.turku.fi Aloite Kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Asemakaavoitusta koskevat aloitteet voi osoittaa suoraan ympäristötoimialan kaupunkisuunnitteluyksikölle. Aloite voi olla vapaamuotoinen, mutta siitä tulee selvitä aloitteen tekijän yhteystiedot, jotta hänelle voidaan ilmoittaa toimenpiteistä, joihin aloitteen johdosta ryhdytään. Asemakaava, kaava Asemakaava on maankäytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten laadittu suunnitelma. Asemakaavoitusta ohjaa yleiskaava. Asemakaavassa määritellään esimerkiksi rakennuskorttelit, katualueet, liikennealueet, virkistysalueet, erityisalueet ja vesialueet. Asemakaavat voivat olla vaikutuksiltaan merkittäviä tai vähäisiä. Asemakaavat laatii Turussa ympäristötoimialan kaupunkisuunnitteluyksikkö. Alustava luonnos Asemakaavan valmistelun alkuvaiheessa laaditaan alustava luonnos. Alustava luonnos viedään kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan luonnoskäsittelyyn, ja hyväksynnän jälkeen siitä tulee luonnos. Asemakaavaluonnos, luonnos Asemakaavaluonnos on kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan luonnoskäsittelyä varten laadittu asemakaavakartta. Asemakaavaehdotus Asemakaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot niiltä hallintokunnilta ja viranomaisilta, joiden toimialaan suunniteltu kaava saattaa vaikuttaa. Lausuntojen perusteella ehdotukseen tehdään tarpeelliset muutokset ja korjaukset, jonka jälkeen kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta hyväksyy ehdotuksen. Asemakaavaehdotus asetetaan nähtäville 30 päiväksi. Asemakaavan hyväksyminen Kaupunginvaltuusto hyväksyy vaikutuksiltaan merkittävämmät asemakaavat ja kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta vaikutuksiltaan vähäisemmät asemakaavat. Asemakaavan voimaantulo, lainvoimaisuus Asemakaava tulee voimaan, kun sen hyväksymistä koskevasta päätöksestä kuulutetaan. Asemakaavan hyväksymisen ja voimaantulon välillä kaava-alueella on voimassa rakennuskielto ja toimenpiderajoitus. Asemakaavoitusanomus, asemakaavamuutoksen anominen 15

17 Maanomistaja voi anoa asemakaavoittamattoman alueen kaavoitusta tai kaavoitetun alueen asemakaavan muuttamista. Samalla voidaan myös anoa tonttijakoa tai tonttijaonmuutosta kaavoituksen yhteydessä. Asemakaavoitusta tai asemakaavanmuutosta anotaan sitä varten laaditulla hakemuslomakkeella. Asemapiirros Asemapiirros on maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämä liitekartta. Asemapiirros edellytetään rakennuslupa- ja poikkeamislupahakemuksissa, sekä suunnittelutarveratkaisuhakemuksissa. Asemapiirroksessa kuvataan tontti ja rakennuspaikka sekä lähiympäristö ennen ja jälkeen suunnitellun rakentamisen. Asunto- ja maankäyttöohjelma Asunto- ja maankäyttöohjelma laaditaan kerrallaan viidelle vuodelle. Kaksi ensimmäistä vuotta toteutetaan sitovalla ohjelmatasolla ja kolme seuraavaa vuotta esitetään ohjeellisella tasolla. Lisäksi ohjelma sisältää kaavoitussuunnitelman, joka ulottuu varsinaisen ohjelmakauden ulkopuolelle määrittäen pitkällä aikavälillä kaupungin laajenemissuunnat ja maanhankinnan painopistealueet. Asunto- ja maankäyttöohjelma koostuu valtuustoryhmien välisestä sopimuksesta, sen toteuttamiseksi laadittavasta Turku-strategian ohjelmakokonaisuudesta ja yleiskaavassa hyväksytyistä tavoitteista. Kaava Kaava on asiakirja, jossa määrätään alueiden käytöstä ja rakentamisesta. Kaava-asiakirjat Kaava-asiakirjoihin kuuluvat kaavakartta, kaavaselostus, osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä tarpeen mukaan laadittavat erilliset selvitykset. Kaavakartta ja kaavamääräykset muodostavat varsinaisen oikeudellisen kaavan. Kaavaehdotus, asemakaavaehdotus, yleiskaavaehdotus Kaavaehdotus on viralliseen käsittelyyn menevä kaava, joka on valmis hyväksyttäväksi. Kaavaehdotus asetetaan nähtäväksi ennen sen lopullista hyväksymistä. Kaavaluonnos, asemakaavaluonnos, yleiskaavaluonnos Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan käsittelyä varten valmisteltu kaava. Kaavamerkintä, kaavamääräys Kaavamerkinnät tarkoittavat kaavakartassa esitettyjä alueiden rajoja, käyttötarkoituksia, rakentamisen määrää ja muita alueiden käyttöä ohjaavia määrittelyjä. Kaavamerkintöjä voidaan tarvittaessa tarkentaa kaavamääräyksillä, jotka esitetään kirjallisessa muodossa kaavakartalla. Määräykset voivat koskea esimerkiksi tonttien istuttamista, autopaikkamääriä ja rakennusten materiaaleja. Kaavaselostus 16

18 Kaavaselostus on kaavan valmistelun aikana laadittava asiakirja, jossa kerrotaan mm. alueen historiasta, nykyoloista, suunnittelun tavoitteista, vaihtoehdoista, kaavan vaikutuksista, osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestämisestä, sekä kerrotaan valitun kaavaratkaisun keskeinen sisältö. Kaavoitettu alue Kaavoitetulla alueella tarkoitetaan aluetta, jolla on voimassa asemakaava. Kaupunkialueet ovat pääosin kaavoitettuja ja kaavoittamattomat alueet sijaitsevat yleensä taajamien ulkopuolella. Turussa kaavoittamattomia alueita sijaitsee pääasiassa Hirvensalossa, Satavassa ja Kakskerrassa, sekä pohjoisessa. Kaavoitusohjelma Kaavoitusohjelma mitoitustarkasteluineen sisältyy asunto- ja maankäyttöohjelmaan. Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään ajankohtaiset merkittävät kaavahankkeet ja liikennesuunnitelmat. Katsaus tehdään kerran vuodessa ja se jaetaan kaikkiin turkulaisiin talouksiin Turkupostin mukana. Kansallinen kaupunkipuisto Kansallinen kaupunkipuisto voidaan perustaa kaupunkimaiseen ympäristöön kuuluvan alueen arvojen säilyttämiseksi ja hoitamiseksi. Näitä arvoja ovat muun muassa kulttuuri- tai luonnonmaiseman kauneus, historialliset ominaispiirteet tai siihen liittyvät kaupunkikuvalliset, sosiaaliset ja virkistykselliset arvot. Turun kansallisen kaupunkipuiston perustettiin Turun kaupungin ja ympäristöministeriön johdosta. Kaupunkikuva Kaupunkikuva muodostuu kaupungin rakennusten ja puistojen yhteisistä näkymistä. Kaupunkikuvan kannalta tärkeitä ovat myös rakennusten väliin jäävät aukiot ja katutilat, sekä rakennusten suhde toisiinsa. Kaupunkisuunnittelu Kaavoituksen yhteydessä tapahtuva kaupunkisuunnittelu tarkoittaa kaupungin rakennuksien ja katujen, sekä kaupungin toimintojen kuten asumisen, työpaikkojen ja liikenteen järjestämistä tarkoituksenmukaisella, kestävällä ja kauniilla tavalla. Kaupunkisuunnittelu ja ympäristölautakunta (KSYL) Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta käsittelee mm. kaavoituksiin liittyviä asioita. Lautakunnan tavoitteena on viihtyisän, toimivan, terveellisen ja turvallisen elinympäristön edistämiseksi ja säilymiseksi järjestää rakennetun ja luonnonmukaisen ympäristön suunnittelu ja ympäristönsuojelu kestävän kehityksen edellyttämällä tavalla. Lautakunta huolehtii myös kaupungin rakenteellisesta ja kaupunkikuvallisesta kehittämisestä. Kerrosala 17

19 Kerrosala on yksi rakennuksen laajuutta kuvaava pinta-alakäsite. Kerrosala saadaan laskemalla yhteen rakennuksen eri tasojen pinta-alat ulkoseinien ulkopintoihin saakka mitattuna. Tontin tai rakennuspaikan kerrosalalla tarkoitetaan sille rakennettaviksi sallittujen rakennusten yhteenlaskettua kerrosalaa. Sallittu kerrosala ilmoitetaan tehokkuuslukuna tai neliömetreinä. Kiinteistön muodostaminen Kaupunki vastaa asemakaava-alueella tonttijakojen laadinnoista ja kiinteistötoimituksista. Näiden toimenpiteiden jälkeen tontti voidaan merkitä kiinteistörekisteriin ja hakea rakennuslupaa rakennusvalvontatoimistosta. Kiinteistörekisteri Kiinteistörekisteriä pidetään kiinteistöistä ja muista maa- ja vesialueiden rekisteriyksiköistä. Kiinteistörekisteri sisältää tietoja yksiköiden ominaisuuksista ja sijainnista sekä yksiköitä koskevia muita tärkeitä tietoja. Kullakin kiinteistöllä tulee olla toisistaan poikkeava kiinteistötunnus. Kiinteistörekisteriotteita tarvitaan mm. rakennuslupaa haettaessa ja kiinteistöä tai sen määräalaa myytäessä. Kuuleminen Kuulemisella tarkoitetaan sitä, että naapureille annetaan tieto rakennuslupahakemuksen vireille tulemisesta ja heille varataan tilaisuus esittää huomautuksensa suunnitelmasta. Naapurilla on muutoksenhakuoikeus tehtävästä lupapäätöksestä, mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että suunnitelmaa olisi aina muutettava naapurien huomautusten mukaisesti. Naapurilla tarkoitetaan viereisen tai vastapäätä olevan kiinteistön tai muun alueen omistajaa ja haltijaa. Kuulutus, kuuluttaminen Kaavojen vireille tulosta, nähtäville asettamisesta, voimaantulosta ja tiedotus- ja yleisötilaisuuksista tiedottaminen hoidetaan julkaisemalla kuulutus. Kuulutus julkaistaan kaupungin virallisella ilmoitustaululla osoitteessa Linnankatu 23, Turun Sanomissa ja Åbo Underrättelserissä sekä Internetissä. Lainvoimaisuus, kaavan voimaantulo Kaava saa lainvoiman, eli se astuu voimaan, kun sen hyväksymispäätöksestä kuulutetaan julkisesti. Kuulutukset julkaistaan virallisella ilmoitustaululla osoitteessa Linnankatu 23, Turun Sanomissa ja Åbo Underrättelserissä ja internetissä. Lausunto Kaavaehdotuksesta pyydetään lausuntoja. Yleiskaavoista pyydetään lausuntoja myös luonnosvaiheessa. Lausunnot pyydetään osallisilta, eli niiltä, jotka on lueteltu kunkin kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Lohkominen Tonttijaon mukainen tontti muodostetaan kiinteistöksi lohkomalla. Siinä merkitään tontin rajat maastoon ja selvitetään tontin oikeudelliset rekisteröintiedellytykset. Lohkomisen jälkeen tontti on rakennuskelpoinen. 18

20 Yleisen alueen lohkomisessa erotetaan itsenäisiksi kiinteistöiksi kaupungin omistamat asemakaavassa osoitetut yleiset alueet, kuten kadut ja puistot. Maakuntakaava Maakuntakaava on usean kunnan yhteinen yleispiirteinen maankäytön suunnitelma maakunnassa tai sen osa-alueilla. Turun seudulla maakuntakaavan laatii Varsinais-Suomen liitto ja sen vahvistaa ympäristöministeriö. Maakuntakaava ohjaa kuntien yleiskaavoitusta. Maankäyttösopimus Maankäyttösopimus solmitaan yksityisen maanomistajan ja kaupungin välille. Siinä sovitaan yksityisen maanomistajan osallistumisesta kaavan aiheuttamiin toteuttamiskustannuksiin. Mielipide Osallisella on mahdollisuus esittää kaavan valmistelijalle mielipiteensä vireillä olevasta kaavasta. Mielipiteen voi esittää alustavasta kaavaluonnoksesta tai luonnoksesta, ja se tehdään suullisesti tai kirjallisesti. Mielipidekyselylomake lähetetään osallisille yleensä kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukana. Mielipiteen voi ilmaista myös vapaamuotoisella kirjeellä tai sähköpostilla suoraan kaavan valmistelijalle. Muistutus Osallinen voi tehdä kirjallisen muistutuksen jos nähtävänä olevassa kaavaehdotuksessa on jotakin huomauttamista. Muistutus on tehtävä ennen kuulutuksessa ilmoitetun nähtävänä oloajan päättymistä. Muutoksenhaku Muutoksenhaku on keino tehdä kaavasta kunnallisvalitus. Kunnallisvalitus tehdään 30 vuorokauden kuluessa kaavan hyväksymispäätöksestä hallinto-oikeudelle, Turussa Turun hallinto-oikeudelle. Asianosaisella sekä kunnan jäsenellä on oikeus valittaa päätöksestä. Vaikutuksiltaan vähäisestä kaavanmuutoksesta on valitusoikeus kunnan jäsenen sijasta vain niillä henkilöillä, joiden oikeuteen, etuun tai velvollisuuteen kaava vaikuttaa. Mikäli kunnallisvalituksen tehnyt saa hallinto-oikeudelta kielteisen päätöksen, on mahdollista anoa jatkovalituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta (KHO). Määräala Määräala on rajoiltaan määrätty kiinteistön tai muun rekisteriyksikön alue. Määräala on mahdollista erottaa omaksi kiinteistöksi kiinteistötoimituksella, jota kutsutaan myös lohkomiseksi. Nimistö, nimistötoimikunta Nimistön suunnittelu on osa kaavoitusta. Asemakaavassa annetaan nimet kaupunginosille, kaduille, puistoille, toreille ja muille yleisille alueille. Nimistösuunnittelusta vastaa kaupunginhallituksen 19

21 asettama nimistötoimikunta. Kaavanimien lisäksi nimistötoimikunta suunnittelee haja-asutusalueiden tiestön nimet. Nähtäville asettaminen, nähtävillä olo Kaavaehdotus on lain mukaan asetettava julkisesti nähtäville. Turussa kaavan nähtäville asettamisesta kuulutetaan kaupungin virallisella ilmoitustaululla osoitteessa Linnankatu 23, paikallislehdissä (Turun Sanomat, Åbo Underrättelser) sekä internetissä. Kaavaehdotuksen nähtävillä oloaika on 30 päivää. Jos kaavaehdotusta muutetaan, se on asetettava nähtäville uudelleen. Uudelleen nähtäville asettaminen ei kuitenkaan ole tarpeen, jos tehdyt muutokset koskevat vain yksityistä etua. Silloin kuullaan erikseen niitä osallisia, joita muutokset koskevat. Oikaisukehotus ELY-keskus voi tehdä oikaisukehotuksen kunnalle sen hyväksymästä yleiskaavasta tai asemakaavasta. Oikaisukehotus tehdään jos kaava on laadittu ottamatta huomioon valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita tai jos se on muulla tavoin vastoin lain säännöksiä, ja kaavan uudelleenkäsittely on yleisesti ottaen aiheellinen. Oikaisukehotus tehdään kaavaa koskevan päätöksen valitusajan kuluessa. Jollei valtuusto tee päätöstä kuuden kuukauden kuluessa oikaisukehotuksesta, katsotaan kaava rauenneeksi. Oikaisuvaatimus Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Kuntalain mukaan oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti viranhaltijalle 14 päivän kuluessa päätöksen antamisesta. Vaatimus otetaan välittömästi viranomaisen käsiteltäväksi. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuihin päätöksiin voi vielä hakea muutosta tekemällä kuntavalituksen. Valituksen voi tehdä vain se henkilö tai taho, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Oikeusvaikutteinen / oikeusvaikutukseton Termi oikeusvaikutteinen / oikeusvaikutukseton ilmaisee kaavoituksen yhteydessä sen, miten sitovia vaikutuksia kaavalla on. Asemakaava on aina oikeusvaikutteinen, ja se tarkoittaa sitä, että rakentamisen yhteydessä siitä voi poiketa ainoastaan vähäisessä määrässä. Yleiskaava voidaan laatia sekä oikeusvaikutteisena että oikeusvaikutuksettomana. Mikäli yleiskaava on oikeusvaikutteinen, se on mainittava kaavakartassa. Oikeusvaikutukseton yleiskaava on kehittämispoliittinen ja strateginen suunnitelma. Oikeusvaikutteinen yleiskaava vaikuttaa sitovammin muuhun suunnitteluun. Osallinen Osallisia ovat alueen maanomistajat sekä kaikki ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Osallisia voivat olla myös viranomaistahot, sekä erilaiset yhteisöt kuten asukas-, kiinteistö- ja ympäristöyhdistykset. Käytännössä osallinen on jokainen, joka itsensä osalliseksi katsoo. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 20

22 Jokaisesta vireillä olevasta kaavasta laaditan aluksi osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). Siinä määritellään kaavan eri vaiheiden osallistumis- ja arviointimenettelyt, sekä arvioidaan kaavan vaikutukset. Osayleiskaava Osayleiskaava on kunnan tietylle osalle laadittu yleiskaava. Poikkeaminen, poikkeamisluvat Poikkeamislupa tarvitaan ennen rakennusluvan hakemista silloin kun rakennetaan asemakaava-alueen ulkopuolelle. Poikkeuksen rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista myöntää kaupunki tai ELY-keskus. Rakennusjärjestys Jokaisessa kunnassa on oltava rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla ja ne voivat koskea mm. rakennuspaikkaa, rakennuksen kokoa ja sen sijoittumista, rakennuksen sopeutumista ympäristöön, rakentamistapaa, istutuksia, aitoja ja muita rakennelmia, rakennetun ympäristön hoitoa, vesihuollon järjestämistä ja suunnittelutarvealueen määrittelemistä. Rakennusoikeus Rakennusoikeus kertoo, kuinka paljon tontille saa rakentaa. Rakennusoikeus määritellään asemakaavassa. Rakentamisrajoitus Rakentamisrajoitus on voimassa virkistys- ja suojelualueilla, sekä liikenteen tai teknisen huollon verkostoja tai alueita varten osoitetulla alueella. Rakentamisrajoitus merkitään maakuntakaavaan ja aluetta voidaan laajentaa tai supistaa erityisellä määräyksellä. Ranta-asemakaava Ranta-asemakaava on pääasiassa loma-asutuksen järjestämiseksi laadittu asemakaava. Rantaasemakaava laaditaan ranta-alueille, ja se on ainoa kaava jonka myös maanomistaja voi laatia. Rantaasemakaava laaditaan usein loma-asutuksen järjestämiseksi. Suunnitellun rakentamisen ja muun maankäytön tulee sopeutua rantamaisemaan ja muuhun ympäristöön. Rasite Rasite on kahden tai useamman kiinteistön välinen, maapohjan tai rakennuksen käyttöön liittyvä pysyvä oikeus. Rasitteita on kahdenlaisia: rakennusrasitteita ja kiinteistörasitteita. Rakennusrasitteen perustamisesta, muuttamisesta ja poistamisesta päättää kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Suunnittelutarveratkaisu Suunnittelutarveratkaisu tarvitaan ennen rakennusluvan hakemista kun rakennetaan asemakaavaalueen ulkopuolella. Suunnittelutarveratkaisua haetaan kirjallisella hakemuksella, ympäristötoimialalta, osoitteessa Puolalankatu 5. 21

23 Tehokkuusluku Tehokkuusluku (e) ilmaisee rakennusoikeuden määrän suhteessa tontin, korttelin tai alueen pintaalaan. Toimenpiderajoitus, rakennuskielto Rakennuskieltojen tarkoituksena on väliaikaisesti estää alueella rakentaminen. Rakennuskielto on voimassa alueenkäytön suunnittelun aikana. Kaupunki voi määrätä alueille rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen yleiskaavan ja asemakaavan laadinnan yhteydessä. Yleiskaavan yhteydessä annetut rakennuskiellot ja toimenpiderajoitukset ovat voimassa 5 vuotta kerrallaan, ja enintään 15 vuotta. Asemakaavan yhteydessä annettu rakennuskielto on voimassa 2 vuotta kerrallaan, ja enintään 8 vuotta. Rakennuskielto on voimassa myös alueella, jolle on hyväksytty asemakaava tai asemakaavanmuutos, kunnes hyväksymispäätös astuu voimaan. Tontti, rekisteritontti Rekisteritontti on asemakaava-alueella sijaitseva rakennuskortteliin kuuluva alue. Rekisteritontti erotetaan hyväksytyn tonttijaon mukaisesti itsenäiseksi kiinteistöksi tontinmittauksessa. Vain rekisterissä oleville tonteille voidaan myöntää rakennuslupa. Tonttijako Tonttijako laaditaan asemakaavan yhteydessä joko sitovana tai ohjeellisena. Tonttijako voidaan myös laatia erillisenä toimituksena, jolloin asemakaava toimii ohjeena. Erillisen tonttijaon laatii Turussa Kiinteistöliikelaitos. Tonttijakoa voidaan muuttaa joko asemakaavanmuutoksen yhteydessä tai erillisellä tonttijaonmuutoksella. Tonttikartta, rakennuslupakartta Tonttikartta on rakennuslupahakemuksen liitekartta. Tonttikartassa esitetään tontin rajamitat ja asemakaavan kaavamääräykset. Tonttikartan laatii Turussa Kiinteistöliikelaitos. Valitus Kaavan hyväksymispäätöksestä, poikkeamispäätöksestä ja suunnittelutarveratkaisusta voi valittaa 30 päivän sisällä päätöksestä. Turussa valitus tehdään Turun hallinto-oikeuteen. Valitusoikeus Kaavan hyväksymispäätöksestä, poikkeamispäätöksestä ja suunnittelutarveratkaisusta voi valittaa vain se, jolla on valitusoikeus. Kuntalaissa (97 ) ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (191 ) on määritelty ne tahot joilla on oikeus tehdä valitus. Viranomaisneuvottelu Kaavaa valmisteltaessa ollaan yhteydessä paikalliseen ELY-keskukseen, jos kaava koskee valtakunnallisia tai tärkeitä seudullisia alueidenkäyttötavoitteita, tai jos se on maankäytön, luonnonarvojen, kulttuuriympäristön tai valtion viranomaisen toteuttamisvelvollisuuden kannalta merkittävä. ELY-keskuksen ja kunnan kesken järjestetään neuvottelu kaavan laadintaan liittyvien keskeisten tavoitteiden selvittämiseksi. 22

24 Viranomaisneuvottelu järjestetään kaavoitukseen ryhdyttäessä ja tarvittaessa sen jälkeen, kun kaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävänä ja sitä koskevat mielipiteet ja lausunnot on saatu. Neuvotteluun kutsutaan ne viranomaiset, joiden toimialaa asia saattaa koskea. Vireille tulo Kaavoituksen vireille tulosta on ilmoitettava kaavan tarkoituksen ja merkityksen kannalta sopivalla tavalla. Jos vireille tulosta ei voi ilmoittaa kaavoituskatsauksessa, julkaistaan Turussa vaikutuksiltaan merkittävän kaavan vireille tulosta kuulutus kaupungin virallisella ilmoitustaululla osoitteessa Linnankatu 23, paikallislehdissä (Turun Sanomat ja Åbo Underrättelser) ja internetissä. Vaikutuksiltaan vähäisten kaavojen vireille tulosta ilmoitetaan osallisille kirjeitse. Vireillä olevat kaavat löytyvät Kaavahausta ja Turun seudun karttapalvelusta. Vuorovaikutus Maankäyttö- ja rakennuslain tavoitteisiin kuuluu ajatus kaavoittajan ja kansalaisten vuorovaikutteisuudesta. Kaavaa valmisteltaessa on oltava vuorovaikutuksessa niiden henkilöiden ja yhteisöjen kanssa, joiden oloihin tai etuihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Lain mukaan kaavoja valmistelevien viranomaisten on tiedotettava kaavoituksesta niin, että asianomaisilla on mahdollisuus seurata kaavoitusta ja vaikuttaa siihen. Yleiskaava, yleiskaavoitus Yleiskaava on osa aluesuunnittelua ja siinä määritetään kunnan kehityksen suuret linjat sekä kaavaalueen käyttö yleispiirteisesti. Yleiskaavassa määriteltäviä asioita ovat esimerkiksi asuinalueiden, työpaikkojen ja liikenneväylien sijainnit. Yleiskaavassa on mahdollista merkitä myös ennallaan säilyvät alueet ja ne alueet, joihin tulee joko pienempiä tai isompia muutoksia. Yleiskaava ohjaa asemakaavaa, mutta jos asemakaavaa ei ole, rakennetaan yleiskaavan mukaan. Yleiskaavan vahvistaa kunnanvaltuusto ja se voidaan laatia joko oikeusvaikutteisena tai oikeusvaikutuksettomana. Yleiskaava voidaan laatia myös vaiheittain (vaihekaava), osa-alueittain (osayleiskaava) tai kuntien yhteisenä yleiskaavana (yhteinen yleiskaava). Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi Turun oikeusvaikutteisen yleiskaavan Ympäristötoimiala Ympäristötoimialan tarkoituksena on järjestää ympäristön suunnittelu ja suojelu, sekä ympäristöterveydenhuolto kestävän kehityksen edellyttämällä tavalla niin, että elinympäristö säilyy viihtyisänä, toimivana, terveellisenä ja turvallisena. Ympäristövaikutusselvitys Kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman toteuttamisen ympäristövaikutukset mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset. Selvitykset on tehtävä koko siltä alueelta, jolla kaavalla voidaan arvioida olevan olennaisia vaikutuksia. 23

25 Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) YVA-menettelyä sovelletaan erilaisissa hankkeissa ja suunnitelmissa, esimerkiksi tie-, satama-, voimalaitos- ja jätteidenkäsittelyhankkeissa. YVA-menettelyn avulla pyritään vähentää tai kokonaan estää hankkeen haitallisia ympäristövaikutuksia. 24

26 Lähteet o o o o kuvat: ts.fi 25

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Luonnos 24.2.2017 Valtioneuvoston asetus maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 31 ja 34 :n 2 momentti, sellaisena

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVAMUUTOS Kirstinpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5.

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVAMUUTOS Kirstinpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5. YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ Diaarionumero 1285-2013 Asemakaavatunnus 2/2013 ASEMAKAAVAMUUTOS Kirstinpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5.2013 Asemakaavamuutos laaditaan

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

Rakennusten käyttötarkoituksen muutosten ja täydennysrakentamisen sujuvoittamien sekä kevennetty kaavamenettely

Rakennusten käyttötarkoituksen muutosten ja täydennysrakentamisen sujuvoittamien sekä kevennetty kaavamenettely Rakennusten käyttötarkoituksen muutosten ja täydennysrakentamisen sujuvoittamien sekä kevennetty kaavamenettely Ympäristöneuvos Antti Irjala Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Hallitusohjelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 1 MITEN VOIN VAIKUTTAA RAKENNUSJÄRJESTYKSEEN? 1 Mikä on rakennusjärjestys Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla (MRL 14.1 ). Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ETELÄINEN RANTATIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

Maa-29.321 Kaavoitus- ja rakentamisoikeus

Maa-29.321 Kaavoitus- ja rakentamisoikeus Maa-29.321 Kaavoitus- ja rakentamisoikeus 1. Onko väite oikein vai väärin? (10/03) Yleistä tietä ei saa suunnitella tai rakentaa asemakaavan vastaisesti Alueellinen ympäristökeskus vastaa maakuntakaavoituksesta

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI 272-2-1-10, ASUNTO

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ...2 1 SUUNNITTELUALUE...2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...2 3 KAAVAT ILANNE...2 4 MAANOMISTUS...2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINT I...3

Lisätiedot

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SIMON KUNTA

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut 11.12.2014, päivitetty 1.6.2015 Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Aloite Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hämeenlinnan kaupunki 4.6.2015 1 Sisällysluettelo 1. TEHTÄVÄ... 2 2. SUUNNITTELUALUE... 2 3. ALOITE... 2 4. NYKYINEN SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.5.2015 Liite 1. Sivu 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma koskien rakennusjärjestyksen yhtenäistämistä. Sisällys:

Lisätiedot

Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen

Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Mikä rakennusjärjestys on? Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 3 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016 16.11.2015, tark 25.1.2016 Kerhomajankadun kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 12.10.2015, tarkistettu 13.1.2016 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 902-926, 930-940, 950-969, 971-974 Kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 214005183 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 17.12.2015 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 4. kaupunginosan (Tapala) korttelia 303 (tontit 1 ja

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-

Lisätiedot

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tontti 8-7-44, Kokkolan Terästalo Oy

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tontti 8-7-44, Kokkolan Terästalo Oy KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tontti 8-7-44, Kokkolan Terästalo Oy ASEMAKAAVAMUUTOSALUEEN LIKIMÄÄRÄINEN SIJAINTI ASEMAKAAVAMUUTOS

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 249-AK1501 PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.3.2015 12.5.2016 Nosto Consulting Oy Osallistumis-

Lisätiedot

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

Tälle sivulle on koottu kaavoitukseen ja kaupunkisuunnitteluun liittyvää yleisluontoista sanastoa, jota täydennetään aika ajoin.

Tälle sivulle on koottu kaavoitukseen ja kaupunkisuunnitteluun liittyvää yleisluontoista sanastoa, jota täydennetään aika ajoin. Kaavoitussanastoa Tälle sivulle on koottu kaavoitukseen ja kaupunkisuunnitteluun liittyvää yleisluontoista sanastoa, jota täydennetään aika ajoin. Tarkista aina tietojen oikeellisuus ja ajantasaisuus.

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue

ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue ILOMANTSI Kirkonkylä Päiväys 30.1.2015 KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Ilomantsin Kirkonkylän

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 208 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksessä annetaan rakentamista

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2. kuva Ida Fasching 2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS YMPÄRISTÖTOIMEN KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201 Kydön asemakaavalaajennus ja -muutos, korttelit 738 ja 738B Aluerajaus kunnanhallituksen päätös ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja tavoite Alue sijoittuu osin Tammelan

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

ASEMAKAAVA MERENLÄHEISELLE ASUTUKSELLE TACKSAMVIKEN ILLÄ ORAVAISISSA

ASEMAKAAVA MERENLÄHEISELLE ASUTUKSELLE TACKSAMVIKEN ILLÄ ORAVAISISSA VÖYRIN KUNTA VÖYRIN KUNTA ASEMAKAAVA MERENLÄHEISELLE ASUTUKSELLE TACKSAMVIKEN ILLÄ ORAVAISISSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mustasaaressa 23.10.2012 Kaavoitusalue Asemakaava-alue sijaitsee Oravaisten

Lisätiedot

KAAVOITUS JA YHDYSKUNTASUUNNITTELU

KAAVOITUS JA YHDYSKUNTASUUNNITTELU KAAVOITUS JA YHDYSKUNTASUUNNITTELU Liite: Asumisen ympäristö, kaavoitus ja yhdyskuntasuunnittelu 14.1.2005 Hyvä asuminen 2010 Valmisteluhanke Osatehtävä 1 Yhdyskunta rakenne ja taajamat Yhdyskuntarakenteella

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 LAPPAJÄRVEN KUNTA Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain

Lisätiedot

Rakennusjärjestyksen uusiminen

Rakennusjärjestyksen uusiminen Rakennusjärjestyksen uusiminen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Yleistä tietoa rakennusjärjestyksestä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467 Valkeakosken kaupunki 2.4.2013 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2.4.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Suunnittelualue, rajaus sinisellä

Suunnittelualue, rajaus sinisellä 1 YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ ASEMAKAAVANMUUTOS Herttuankulma 25.4.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Diaarinumero 9515-2013 Asemakaavatunnus 27/2013 Asemakaavamuutos

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET

2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET RAISION KAUPUNKI ALHAISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 26.1.2016 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2014 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 1 MITEN VOIN VAIKUTTAA RAKENNUSJÄRJESTYKSEEN? 1 Mikä on rakennusjärjestys Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla (MRL 14.1 ). Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 132-AK1302b NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 205 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.6.2013 Nosto Consulting Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

Kaustisen kunta. Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy

Kaustisen kunta. Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy 710 Kaustisen kunta Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy Nikolaintie 6 A 62200 KAUHAVA (06) 434 2300 www.hkminfra.fi Sisällysluettelo 1

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus 2016

Kaavoituskatsaus 2016 Kaavoituskatsaus 2016 Kemiönsaaren kunta Kaavoituskatsaus sisältää muun muassa: sivu Mitä kaavoitus on? 2 Ajankohtaista kaavoituksessa Vuonna 2016 kaavoitusyksikkö tulee työskentelemään useamman ison asemakaavahankkeen

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh.(015) 532 203, Fax.(015) 532 098 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MÄNTYSAAREN

Lisätiedot

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUANKOSKI Pieksän järvien rantaosayleiskaavan ja Muuruveden Karhonveden rantaosayleiskaavan muutos Rantaosayleiskaavamuutokset koskevat tiloja Haukiniemi 434-1- 129, Venhonranta 434-2-58, Pieksänranta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVA Itä-Skanssi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2014

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVA Itä-Skanssi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2014 1 YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU ASEMAKAAVA Itä-Skanssi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2014 KAAVOITUSYKSIKKÖ Diaarinumero 2310-2014 Asemakaavatunnus 9/2014 Asemakaava laaditaan Skanssin

Lisätiedot

Y-TONTTI TOIVONTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Y-TONTTI TOIVONTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 1454/2014 14:15 Y-TONTTI TOIVONTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 11.1.2015 päivitetty 9.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE 2 KAAVATILANNE

RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE 2 KAAVATILANNE RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Pirilän Kukkatalo Oy:n liiketoiminnan alueella Kerttulan kaupunginosassa

Lisätiedot

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Luonnos 13.12.2016 EY 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO / SUUNNITTELUOSASTO SANTALANTIEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavoitettava alue sijaitsee Naantalin Luonnonmaalla, noin

Lisätiedot

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven

Lisätiedot

Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä korttelit 83 ja 299)

Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä korttelit 83 ja 299) KITTILÄN KUNTA Puh 040 356 500, Fax 016-642259 20.10.2014 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä

Lisätiedot