RAKENNUSLUVAN, TOIMENPIDELUVAN, PURKAMISLUVAN JA MAISEMATYÖLUVAN TOTEUTTAMINEN

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RAKENNUSLUVAN, TOIMENPIDELUVAN, PURKAMISLUVAN JA MAISEMATYÖLUVAN TOTEUTTAMINEN"

Transkriptio

1 RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNUSLUVAN, TOIMENPIDELUVAN, PURKAMISLUVAN JA MAISEMATYÖLUVAN TOTEUTTAMINEN Ohje: Lokakuu 2007, korvaa ohjeen toukokuu 2005 Vuoden 2014 syksyllä voimaan astuvaa sääntelyä ei ole huomioitu ohjeessa. Ohje päivitetään myöhemmin. LUVAN VOIMASSAOLOAIKA JA JATKAMINEN Jollei rakennusluvan (lupatunnuksessa kirjain A, B tai D) mukaista rakennustyötä ole aloitettu kolmessa vuodessa tai saatettu loppuun viiden vuoden kuluessa, lupa raukeaa. Toimenpidelupa (lupatunnuksessa kirjain C), purkamislupa (lupatunnuksessa kirjain P) tai maisematyölupa (lupatunnuksessa kirjain M) raukeaa, jollei toimenpidettä ole suoritettu kolmen vuoden kuluessa. Määräajat alkavat luvan lainvoimaiseksi tulemisesta. Kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi eri hakemuksesta pidentää luvan voimassaoloa työn aloittamista varten enintään kahdella vuodella, jos oikeudelliset edellytykset rakentamiseen tai muuhun toimenpiteeseen ovat edelleen voimassa. Työn loppuunsaattamista varten määräaikoja voidaan pidentää enintään kolmella vuodella kerrallaan. LUPAMÄÄRÄYKSET Yleisimmät lupamääräykset koskevat vastaavan työnjohtajan ja erityisalojen työnjohtajien asettamista, aloituskokouksen järjestämistä, erityissuunnitelmien ja katselmusten toimittamista. Näiden lisäksi voi olla muita määräyksiä, kuten luvan määräaikaisuus, vaatimus rasitteiden perustamisesta, autopaikkojen rakentamisesta tai järjestämisestä, purettavista rakennuksista jne. Lupamääräykset ovat postitetussa päätösotteessa. RAKENNUSTYÖN ALOITTAMISEN EDELLYTYKSET Rakennustyön aloittaminen Rakennustyö katsotaan aloitetuksi, kun ryhdytään rakennuksen perustuksen valutöihin tai perustukseen kuuluvien rakennusosien asentamiseen. Lupaa vaativassa rakennuksen korjaus- ja muutostyössä rakennustyö katsotaan aloitetuksi, kun ryhdytään rakenteiden tai rakennusosien purkamiseen tai rakentamiseen. Rakentamista valmisteleva kaivaminen, louhiminen, puiden kaataminen tai muu näihin verrattava rakentamista valmisteleva toimenpide voidaan suorittaa vasta, kun rakennus- tai toimenpidelupa on myönnetty, ellei rakennusvalvontaviranomainen ole ennen luvan myöntämistä todennut toimenpiteen olevan vaikutuksiltaan vähäinen. Rakennuksen perustuksen paalutustyö voidaan suorittaa ennen rakennustyön aloittamista hyväksyttämällä työtä johtamaan vastaava työnjohtaja ja toimittamalla rakennusvalvontavirastoon paalutussuunnitelma.

2 Aloittamisoikeus Rakennustyön saa aloittaa, kun sitä koskeva lupapäätös on saanut lainvoiman. Lupaviranomainen voi kuitenkin eri hakemuksesta antaa luvan rakennustyön tai muun toimenpiteen suorittamiseen osaksi tai kokonaan ennen kuin rakennuslupaa (A-, B- ja D- luvat), toimenpidelupaa (C-lupa) tai maisematyölupaa (M- lupa) koskeva päätös on saanut lainvoiman. Hakemus tulee olla perusteltu eikä toimenpiteen täytäntöönpano saa tehdä muutoksenhakua hyödyttömäksi Hakijan tulee tällöin asettaa hyväksyttävä vakuus niiden haittojen, vahinkojen ja kustannusten korvaamisesta, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan muuttaminen voi aiheuttaa. Valitusviranomainen voi kuitenkin kieltää päätöksen täytäntöönpanon. Vakuuden asettamisvelvollisuus ei koske valtiota, kuntaa eikä kuntayhtymää. Kuitenkin myös näiden hakijoiden on jätettävä hakemus oikeudesta aloittaa rakennustyö ennen kuin lupapäätös on saanut lainvoiman. Aloittamisoikeus ennen luvan lainvoimaisuutta ei koske purkamislupaa (P- lupa). VASTAAVA TYÖNJOHTAJA JA ERITYISALOJEN TYÖNJOHTAJAT Ennen rakennustyön (A- B- ja D- luvat) tai muun toimenpiteen (C-, M- ja P- luvat) aloittamista on huolehdittava siitä, että rakennusvalvontavirasto on hyväksynyt vastaavan työnjohtajan. Vastaava työnjohtaja tulee olla hyväksytty myös ennen paalutustyön ja/tai rakentamista valmistelevan maanrakennustyön aloittamista. Vähäinen kaivaminen tai täyttäminen pihajärjestelyiden yhteydessä, raja- aitojen tai vastaavien rakenteiden rakentaminen, mainoslaitteiden asentaminen tai muu vähäinen toimenpide ei yleensä edellytä vastaavan työnjohtajan hyväksyttämistä. Vaatimus vastaavan työnjohtajan asettamisesta esitetään lupapäätöksessä. Lupapäätöksessä tai erityisistä syistä rakennustyön aikana voidaan edellyttää kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteistotyöstä vastaavan työnjohtajan, ilmanvaihtolaitteiston rakentamisesta vastaavan työnjohtajan sekä muiden erityisalojen työnjohtajien asettamista. Näiden työnjohtajien tulee olla kunnan rakennusvalvontaviranomaisen hyväksymiä ennen kyseisten töiden aloittamista. Rakennusvalvontaviraston ohjeissa on esitetty yksityiskohtaiset tiedot vastaavan työnjohtajan, kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteistotyöstä vastaavan työnjohtajan, ilmanvaihtolaitteiston rakentamisesta vastaavan työnjohtajan sekä muiden erityisalojen työnjohtajien pätevyysvaatimuksista ja velvollisuuksista. Hakemus tai ilmoitus vastaavaksi työnjohtajaksi tai erityisalan työnjohtajaksi tehdään ensisijaisesti sähköisesti rakennusvalvontaviraston internet-sivuilla. Linkki on tämän ohjeen lopussa. RAKENNUTTAJAN HUOLEHTIMISVELVOLLISUUS JA ALOITUSKOKOUS Rakennushankkeeseen ryhtyvän ( = rakennuttajan) on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä myönnetyn luvan mukaisesti. Hänellä tulee olla hankkeen vaativuus huomioon ottaen riittävät edellytykset sen toteuttamiseen sekä käytettävissään pätevä henkilöstö. Rakentamisessa säädetyn huolehtimisvelvollisuuden täyttämiseksi tarvittavasta aloituskokouksesta määrätään rakennusluvassa (A- B- ja D- luvat) tai maisematyöluvassa (M- lupa). Rakennushankkeeseen ryhtyvän tulee sopia rakennusvalvontaviraston kyseisen kaupunginosan rakennustyötä valvovien viranhaltijoiden kanssa aloituskokouksen ajankohdasta ja kutsua kokous koolle. Aloituskokous tulee olla järjestetty ennen rakennustyön aloittamista. Aloituskokouksessa tulee olla läsnä ainakin rakennushankkeeseen ryhtyvä tai tämän edustaja, rakennuksen pääsuunnittelija sekä vastaava työnjohtaja. Rakennuttajan pyynnöstä voidaan aloituskokous järjestää ennen hankkeeseen liittyvän rakennus- tai maisematyöluvan myöntämistä. Jos rakennustyötä valmisteleviin töihin liittyy merkittäviä ympäristön tilaan tai toimintaan vaikuttavia toimenpiteitä, kuten työmaan perustaminen, puiden kaato ja maanrakennustyöt, katu- tai muun yleisen alueen

3 käyttö sekä liikennejärjestelyt, on yhteydenotto rakennusvalvontaviraston asianomaisiin rakennustyötä valvoviin henkilöihin yleensä tarpeen jo ennen niiden toteuttamista (vrt. aloittamisilmoitus). ALOITTAMISILMOITUS Kaikesta luvanvaraisesta rakennustyöstä tai toimenpiteestä on ennen sen aloittamista tehtävä ilmoitus rakennusvalvontavirastoon. Ilmoitus on tehtävä myös ennen kuin ryhdytään rakentamista edeltävään maanrakennustyöhön, kun rakennuslupaa ei ole vielä myönnetty. Ilmoitus tehdään joko sähköpostitse tai puhelimitse asianomaisen kaupunginosan rakennustyön työmaavalvonnasta vastaavalle viranhaltijalle. Puhelimitse ilmoituksia otetaan vastaan kyseisten tarkastajien päivystysaikana. Riittävän ajoissa järjestetty aloituskokous korvaa erillisen aloittamisilmoituksen. SIJAINNIN MERKITSEMINEN ( MAASTOON MERKINTÄ) Kiinteistöinsinööri merkitsee eräitä erikoistapauksia lukuun ottamatta uudisrakennusten (ja esim. aitojen) sijainnin ja korkeusaseman maastoon ennen rakennustyön aloittamista. Tätä koskeva vaatimus on merkitty lupapäätökseen. Sijainnin merkitseminen tilataan kiinteistöviraston kaupunkimittausosastolta (osoite: Viipurinkatu 2). Sitä tilattaessa tulee kaupunkimittausosaston asiakaspalveluun jättää otekopiot rakennuslautakunnan tai rakennusvalvontaviraston vahvistamista, leimatuista asema-, pohja- ja leikkauspiirroksista. Sijainnin merkitsemistä ei voi tilata puhelimitse. Mikäli maastoon merkintä tilataan ennen rakennusluvan myöntämistä lupahakemukseen liitetyillä, vahvistamattomilla piirustuksilla, se tehdään koepaalutuksena ja asiakkaan/tilaajan omalla vastuulla. ERITYISSUUNNITELMAT Ennen kunkin työvaiheen aloittamista tulee varmistua siitä, että lupapäätöksessä edellytetyt erityissuunnitelmat (toteutus-, rakenne-, ilmanvaihto-, kvv- piirustukset ym.) on toimitettu rakennusvalvontavirastoon. Siten esimerkiksi ennen uudisrakennustyön aloittamista tulee perustusten tekemiseen liittyvät erityissuunnitelmat toimittaa rakennusvalvontavirastoon. Erityissuunnitelmia toimitettaessa pääsääntöisesti niiden suunnittelija esittelee suunnitelmat tarkastavalle insinöörille tai teknikolle. PURETTAVAT RAKENNUKSET Rakennuksen tai sen osan purkaminen edellyttää yleensä purkamislupaa (P- lupa). Lupaa ei tarvita tilapäisen rakennuksen purkamiseen eikä, mikäli voimassa oleva rakennuslupa edellyttää rakennuksen purkamista. Lupaa ei myöskään yleensä tarvita talousrakennuksen ja muun siihen verrattavan vähäisen rakennuksen purkamiseen. Rakennuksen tai sen osan purkamisesta on, jollei purkamiseen tarvita lupaa, kirjallisesti ilmoitettava rakennusvalvontavirastolle 30 päivää ennen purkamistyöhön ryhtymistä (purkamisilmoitus). Ilmoitus tehdään viraston lomakkeella Rakennuksen purkaminen ja siihen liitetään väestörekisterikeskuksen lomake RK 9 Ilmoitus rakennuksen poistumasta. Rakennusvalvontaviranomainen voi mainitun ajan kuluessa perustellusta syystä vaatia luvan hakemista. Ennen purkamistyöhön ryhtymistä on otettava huomioon purkamisluvassa (tunnus P) tai purkamisilmoituksesta tehdyssä päätöksessä (tunnus N) määrätyt toimenpiteen suorittamisen edellytykset, kuten vastaavan työnjohtajan ja purkamissuunnitelman tarpeellisuus. Purkamistyön aloittamisesta tulee aina ilmoittaa rakennusvalvontavirastolle. Rakennuksen tai sen osan purkamisesta on saatavissa erillinen rakennusvalvontaviraston ohje.

4 RAKENNUSTYÖN AIKAISET KATSELMUKSET JA TARKASTUKSET Rakennustyön tarkastusasiakirja Rakentamisen asianmukaisen toteuttamisen varmistamiseksi ja tarkastusten todentamiseksi rakennustyöstä (A-, B- ja D-luvat) on pidettävä rakennustyön tarkastusasiakirjaa. Tarkastusasiakirja on ennen rakennustyön aloittamista laadittu, riskillisten työvaiheiden tarkastamiseen kohdistettu suunnitelma. Se tulee esittää rakennusvalvontaviranomaiselle viimeistään aloituskokouksessa. Jos aloituskokousta ei ole rakennusluvassa tai muutoin määrätty järjestettäväksi, tulee tarkastusasiakirjasta tehdä selvitys viimeistään aloittamisilmoituksen yhteydessä. Rakennusluvassa määrätyt tai aloituskokouksessa sovitut rakennusvaiheiden tarkastusten vastuuhenkilöt sekä työvaiheiden tarkastuksia suorittavat henkilöt varmentavat suorittamansa tarkastuksen rakennustyön tarkastusasiakirjaan. Tarkastusasiakirjasta laaditaan yhteenveto, joka luovutetaan loppukatselmuksessa rakennusvalvontaviranomaiselle arkistoitavaksi. Vastaavan työnjohtajan tulee huolehtia siitä, että rakennustyömaalla on käytettävissä ajan tasalla oleva rakennustyön tarkastusasiakirja. Ympäristöministeriön julkaisemat ympäristöoppaat no 76 Pientalotyömaan valvonta ja tarkastusasiakirja ja no 43 Asuinkerrostalotyömaan tarkastusasiakirja voivat kyseisissä hankkeissa toimia rakennustyön tarkastusasiakirjoina. Katselmusten toimittaminen Rakennustyön aikana tarpeen mukaan toimitettaviksi määrättäviä katselmuksia ovat pohjakatselmus, rakennekatselmus sekä vesi-, viemäri- ja ilmanvaihtolaitteiden katselmus. Näiden lisäksi voidaan rakennusluvassa määrätä suoritettaviksi muitakin katselmuksia. Katselmuksia voi tarvittaessa yhdistää tai toimittaa vaiheittain. Katselmuksen vaiheittaisuus tarkoittaa muun muassa mahdollisuutta toimittaa osittainen loppukatselmus eli käyttöönottokatselmus, vaikka rakennustyöt joiltakin osin vielä ovat kesken. Hankkeen laadusta ja laajuudesta riippuen myös muita katselmuksia voi olla tarpeellista toimittaa osittaisena ja ajoittaa niin, ettei tiettyyn rakennusvaiheeseen liittyviä rakenteita ole vielä peitetty. Sitä mukaa kuin rakennustyö edistyy vastaavan työnjohtajan tai omalta osaltaan erityisalan työnjohtajan on pyydettävä rakennusvalvontavirastolta lupapäätöksessä edellytettyjen katselmusten toimittamista. Ko. alueen tarkastajan kanssa on syytä sopia puhelimitse katselmusten ajankohdasta. Rakennushankkeeseen ryhtyvän edustajan, vastaavan työnjohtajan, katselmukseen liittyvän erityisalan työnjohtajan sekä tarvittaessa rakennuksen suunnittelijoiden tai rakennusvaiheen tarkastusten vastuuhenkilön on oltava läsnä katselmuksessa. Katselmus saadaan kuitenkin toimittaa, vaikka joku edellä mainituista ei olisi paikalla. Katselmuksessa on tarkoitus todeta, onko tiettyyn rakennusvaiheeseen kuuluvat toimenpiteet ja tarkastukset sekä tarvittavat selvitykset tehty ja onko havaittujen epäkohtien tai puutteiden johdosta edellytetyt toimenpiteet suoritettu. Katselmusta toimitettaessa tulee rakennuspaikalla olla rakennuslupapäätös vahvistettuine pääpiirustuksineen, rakennusvalvontavirastoon toimitettujen, kyseiseen rakennusvaiheeseen liittyvien piirustusten ja asiakirjojen kaksoiskappaleet, tehdyt selvitykset ja mittaustulokset sekä ajan tasalla oleva rakennustyön tarkastusasiakirja. Pohjakatselmus Pohjakatselmus toimitetaan, kun perustamiseen liittyvät kaivu- ja louhintatyöt, paalutus tai maapohjan täyttö tai vahvistaminen on suoritettu.

5 Sijaintikatselmus Kiinteistöviraston kaupunkimittausosastolta pyydetään sijaintikatselmuksen toimittamista, kun rakennuksen perustustyö tai sitä vastaava rakennusvaihe on valmistunut. Tilaus tehdään puhelimitse kaupunkimittausosaston asiakaspalveluun. Mikäli maastoon merkintä on tehty ennen luvan myöntämistä koepaalutuksena, tilataan sijaintikatselmus toimittamalla otekopiot rakennuslautakunnan tai rakennusvalvontaviraston vahvistamista piirustuksista kaupunkimittausosaston asiakaspalveluun. Koska rakennuksen sijaintia ja korkeusasemaa verrataan vahvistettuihin pääpiirustuksiin, tulee sijaintikatselmus toimittaa heti, kun sijainti ja korkeusasema rakennuksen sokkelista tai kellarin seinästä sekä ala- tai välipohjasta voidaan todeta. Rakentamista saa jatkaa vasta, kun kiinteistöinsinöörin katselmuksissa on todettu, että rakennuksen paikka ja korkeusasema ovat lupapäätöksen mukaiset. Toteaminen osoitetaan sijaintikatselmustodistuksella (mittauspöytäkirja), joka lähetetään rakentajalle/tilaajalle. Joskus voi olla tarkoituksenmukaista rakentaa rakennus joiltain osiltaan useammankin kerroksen korkeuteen ennen jonkin toisen osan rakentamista sijaintikatselmuksen toimittamista edellyttävään rakennusvaiheeseen (ns. sokkelivaihe). Sijaintikatselmus on tällöin näiltä osin toimitettava osittaisena ennen rakentamisen jatkamista. Jos rakennuksen paikka tai korkeusasema ei ole vahvistettujen pääpiirustusten mukainen, tulee kiireellisesti ottaa yhteys rakennusvalvontaviraston rakennusteknisen osaston ao. alueen insinööriin tai rakennusmestariin. Tällöin selvitetään, millä edellytyksellä rakennustyötä saadaan jatkaa. Rakennekatselmus Rakennekatselmus toimitetaan, kun kantavat rakenteet sekä niihin liittyvät veden-, kosteuden-, äänen- ja lämmöneristystyöt sekä paloturvallisuuteen liittyvät työt on tehty. Ilmanvaihtokatselmus Ilmanvaihtokatselmus (iv-katselmus) toimitetaan, kun ilmanvaihtolaitteistot ja savuhormit on tehty. Vaativissa ilmanvaihtotöissä on myös kojeiden ja laitteiden suunnitelmien mukainen toiminta varmistettava katselmuksessa. Kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteistokatselmus Vesi- ja viemärilaitteiden katselmukset toimitetaan, kun vesi ja viemärilaitteistot on tehty. Maahan tai rakenteisiin sijoitettavat johdot on tarkastettava ja vesijohtojen painekoe suoritettava ennen johtojen peittämistä. Muut tarkastukset ennen käyttöönottoa Ennen luvan mukaisten tilojen käyttöönottoa edeltävää loppukatselmusta tulee rakennusvalvontaviraston tarkastajalle em. lisäksi esittää sähköurakoitsijan laatima sähköasennusten käyttöönottotarkastuspöytäkirja ja eräissä erityistapauksissa (leikkaussalit, räjähdysvaaralliset tilat) Turvatekniikan keskuksen valtuuttaman tarkastajan tai tarkastuslaitoksen todistus sähköasennusten varmennustarkastuksen suorittamisesta. Hankkeesta riippuen voidaan edellyttää myös Helsingin Energian (kaukolämpö), Turvatekniikan keskuksen valtuuttaman tarkastuslaitoksen (hissit, paloilmoitin, automaattinen sammutuslaitteisto), pelastuslaitoksen (väestönsuojat, erityinen palotarkastus, öljylämmitys, jne) tai muun säännöstön edellyttämän viranomaisen tarkastustodistus valvomiensa laitteiden tms. osalta. Rakennuksen käyttöönottaminen ja loppukatselmus Rakennuksen tai sen osan saa ottaa käyttöön vasta, kun vaaditut katselmukset on toimitettu ja tarkastukset on suoritettu ja kun se on loppukatselmuksessa hyväksytty. On myös huomattava, että lupapäätöksessä asetettujen rakennuksen käyttöön liittyvien muiden määräysten, kuten auto- ja väestönsuojapaikkojen rakentamisen, rasitteiden perustamisen ym. tulee olla täytetyt päätöksestä riippuen joko ennen kuin rakennus osittainkaan otetaan käyttöön tai ennen kuin rakennus kokonaan hyväksytään käyttöön.

6 Rakennuksen tai sen osan käyttöönotto ilman loppukatselmusta tai osittaisessa loppukatselmuksessa määrätyn käyttöönoton jälkeisen loppukatselmuksen pyytämättä jättäminen voi johtaa hallintopakkomenettelyyn rakennuksen käytön kieltämiseksi. Kaikissa tapauksissa loppukatselmusta on haettava luvan voimassaoloaikana. Loppukatselmus voidaan toimittaa myös vaiheittain, esimerkiksi silloin, kun rakennus tai sen osa on valmis, mutta rakennustyöt muussa osassa kohdetta vielä jatkuvat tai pihatyöt tai julkisivujen viimeistelytyöt ovat keskeneräisiä (osittainen loppukatselmus). Rakennuksen käyttö- ja huolto-ohjeen, jos sellainen on määrätty laadittavaksi, tulee loppukatselmusta toimitettaessa olla siinä valmiudessa, että sen avulla kyetään käynnistämään kiinteistönhoito, -huolto ja kunnossapito. Rakennusvalvontaviranomainen voi tarvittaessa ennalta määrätä, miltä osin julkisivutöiden ja pihatöiden tulee olla valmiit ennen rakennuksen käyttöön hyväksymistä sekä antaa loppukatselmuksessa määräajan niiden töiden loppuunsaattamiselle, joiden toteuttamisen viivästyminen saattaa aiheuttaa kohtuutonta haittaa rakennuksen käyttäjille tai muulle ympäristölle. Rakennuksen julkisivun on alueen turvallisuuden, käytettävyyden ja viihtyisyyden kannalta hyvä olla vähäisiä viimeistelytöitä lukuun ottamatta valmis ennen rakennuksen käyttöön hyväksymistä. Aina on kuitenkin syytä huolehtia, ettei kosteus tai muu haitta pääse turmelemaan rakennusta julkisivutöiden keskeneräisyyden vuoksi. Rakennuksen valmistuessa kesäaikaan on pihamaiden hyvä olla rakennuksen käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla käytettävissä. Istutustyöt ja julkisivun viimeistelytyöt on syytä tehdä heti, kun olosuhteet sallivat. Luvan voimassaoloajan päättymisen jälkeen toimitettavista katselmuksista ja muista toimenpiteistä peritään erillinen rakennusvalvontataksan mukainen maksu. ASIAKIRJOJEN SÄILYTYS Kaikki rakentamiseen liittyvät lupapäätökset, vahvistetut ja tarkastetut piirustukset, toteutusta vastaavat yksityiskohtaiset suunnitelmat, katselmuspöytäkirjat, rakennustyön tarkastusasiakirja ja muut asiakirjat, kuten päätökset vastaavien työnjohtajien ja erityisalojen työnjohtajien hyväksymisestä, katualueen aitaamisesta ym., on säilytettävä rakennuspaikalla koko rakennustyön ajan ja esitettävä pyydettäessä tarkastaville viranomaisille. Asiakirjat on luovutettava rakennustyön päätyttyä rakennuksen omistajalle pysyvästi säilytettäviksi. RAKENNUSTYÖN HAITTOJEN VÄLTTÄMINEN Rakennusluvassa tai rakennustyön aikana voidaan määrätä ympäristölle aiheutuvien haittojen välttämiseksi tarpeellisista toimenpiteistä. Lisäksi rakennusluvassa tai rakennustyön aikana voidaan määrätä työmaan aitaamisesta ja muista suojarakenteista henkilö- ja omaisuusvahinkojen estämiseksi, toimenpiteistä liikenne- ja muiden häiriöiden välttämiseksi sekä rakennustyön järjestämisestä niin, ettei työmaasta aiheudu kohtuutonta haittaa naapureille ja ohikulkijoille. Rakennustyömaa on aidattava siten, ettei rakennustyöstä aiheudu henkilö- ja omaisuusvahinkojen vaaraa. Rakennustyömaalla on noudatettava hyvää järjestystä ja työmaa on niin hoidettava, ettei se aiheuta epäsiisteyttä tai tarpeettomasti rumenna ympäristöä. Työmaa-aidat on pidettävä siisteinä ja työmaan edustalla oleva katualue jalankululle ja muulle liikenteelle käyttökelpoisessa kunnossa. Rakentaminen sekä kaivu- ja purkutyöt on järjestettävä niin, ettei katu tai muu yleinen alue likaannu tai roskaannu. Työmenetelmien tulee olla kaikissa rakennustöissä sellaiset, että pölyn ja muiden haitallisten aineiden leviäminen ympäristöön sekä kohtuuton melu estetään. Kaivu- ja louhintatyön yhteydessä on ryhdyttävä toimenpiteisiin pohjaveden pinnan alenemisen estämiseksi niin, ettei ympäristön tila rakennustyön johdosta oleellisesti huonone eivätkä ympäristössä olevat rakennukset tai muut rakenteet vahingoitu.

7 KATU- JA MUUN YLEISEN ALUEEN KÄYTTÄMINEN RAKENNUSTYÖTÄ VARTEN Mikäli katu- tai muuta yleistä aluetta käytetään rakennustyötä varten, tulee tästä tehdä rakennusviraston katupalveluyksikköön hakemus (osoite: Liukumäentie 4, puh ). Katu- tai muun yleisen alueen käyttämisestä peritään yleisten töiden lautakunnan vahvistaman taksan mukainen maksu. KAIVULUPA Sen lisäksi, mitä maankäyttö- ja rakennuslaissa on säädetty kaivu- ja louhintatöiden luvanvaraisuudesta, on ennen työn aloittamista hankittava kaupungin rakennusviraston katupalveluyksikön kaivulupa, jos katu- tai muulla yleisellä alueella on tehtävä kaivu- tai louhintatyötä tai jos tontilla tehtävä kaivu- tai louhintatyö ulottuu näille alueille. Työ on tehtävä ja katu- tai muu yleinen alue saatettava ennalleen siten kuin kaivuluvan ehdoissa määrätään. RAKENNUSTYÖMAAN HUOLTORAKENNUKSET Rakennettavalle tontille tai rakennuspaikalle taikka niihin välittömästi liittyvälle kaupungilta vuokratulle katu- tai muulle yleiselle alueelle saa pystyttää yksinomaan rakennustyömaata palvelevan työmaaparakin yleensä ilman rakennusvalvontaviranomaisen lupaa. RAKENNUSTYÖTÄ VALVOVAT VIRANOMAISET Rakennustyötä valvovat rakennusvalvontaviraston rakennusteknisen osaston insinöörit, rakennusmestarit ja teknikot. Heidän puoleensa voi kääntyä rakennustyön valvontaa koskevissa asioissa. Vastuuhenkilöluettelosta ilmenevät tarkastusalueittain (ja kaupunginosittain) niitä hoitavien insinöörien, rakennusmestareiden ja teknikoiden puhelinnumerot ja päivystysajat. Linkki vastaavien työnjohtajien hakemukseen/ilmoitukseen

LAPPAJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSVALVONTA

LAPPAJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSVALVONTA KUN RYHDYT RAKENTAMAAN: 1. Tontin hankinta ja rakennusoikeuden varmistus Lappajärven kunnan omistamia tontteja voi tiedustella kunnan Teknisestä toimistosta. Tontteja on kaupan myös avoimilla markkinoilla.

Lisätiedot

Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennusvalvonta Rakennuslupa 2016-22 Sirkka Lamberg. Asuminen. 350.0 k-m 2. 0.

Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennusvalvonta Rakennuslupa 2016-22 Sirkka Lamberg. Asuminen. 350.0 k-m 2. 0. Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennuspaikka 235-4-45-9 Pinta-ala 1559.0 Eteläinen Heikelintie 4 02700 KAUNIAINEN Kaava Kaavanmukainen käyttötarkoitus Kaavanmukainen rakennusoikeus

Lisätiedot

Tontin pinta-ala: 2082m2

Tontin pinta-ala: 2082m2 Rakennuslautakunta 23 20.05.2015 Rakennuslupahakemus R2-2015 (6. kaupunginosan korttelin 82 tontti 5, Alppitie 10A, olohuoneen ja eteistilan laajennus ja muutos sekä terassin laajennus, lupaa haetaan jo

Lisätiedot

Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennusvalvonta Rakennuslupa 2016-28 Sirkka Lamberg. Asuminen. 502.0 k-m 2. 0.

Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennusvalvonta Rakennuslupa 2016-28 Sirkka Lamberg. Asuminen. 502.0 k-m 2. 0. Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennuspaikka 235-1-300-3 Pinta-ala 1254.0 Fasaaninpolku 8 02700 KAUNIAINEN Kaava Kaavanmukainen käyttötarkoitus Kaavanmukainen rakennusoikeus Lisärakennusoikeus

Lisätiedot

Antti Voutilainen Arkk tsto Antti Voutilainen Oy Laivurinkatu 33 C 54 00150 HELSINKI RAKENNUSLUPA. Hakija Asunto Oy Töölö-Hesperia

Antti Voutilainen Arkk tsto Antti Voutilainen Oy Laivurinkatu 33 C 54 00150 HELSINKI RAKENNUSLUPA. Hakija Asunto Oy Töölö-Hesperia Antti Voutilainen Arkk tsto Antti Voutilainen Oy Laivurinkatu 33 C 54 00150 HELSINKI RAKENNUSLUPA Tunnus 14-2366-15-D Hakija Asunto Oy Töölö-Hesperia Rakennuspaikka Taka-Töölö, 091-014-0464-0004 Döbelninkatu

Lisätiedot

Rakentajailta 16.09.2014 Lupapäätös Rakennusvalvonta Juha Vulkko

Rakentajailta 16.09.2014 Lupapäätös Rakennusvalvonta Juha Vulkko Rakentajailta 16.09.2014 Lupapäätös Rakennusvalvonta Juha Vulkko Rakennuslupapäätös Rakennuslupapäätöksen tekee rakennustarkastaja. Rakennuslupapäätös annetaan ns. julkipanon jälkeen ( 14 vrk oikaisuvaatimusaika

Lisätiedot

AK-VIII. 2980.0 k-m 2. Asunto Oy Lappeenrannan Viipurin Vaneri 2 Myllymäenkatu 21 53100 LAPPEENRANTA

AK-VIII. 2980.0 k-m 2. Asunto Oy Lappeenrannan Viipurin Vaneri 2 Myllymäenkatu 21 53100 LAPPEENRANTA Rakennuslautakunta 10 05.02.2013 Lupa nro 2012-497 / Asunto Oy Lappeenrannan Viipurin Vaneri 2:n rakennuslupahakemus RAKLA 10 Rakennuslupa nro 2012-497 Rakennuspaikka: 405-4-64-2 Pinta-ala 0.0 Laivastokatu

Lisätiedot

Tervetuloa! 14.1.2016

Tervetuloa! 14.1.2016 Tervetuloa! 14.1.2016 Viranomaisvalvonta rakentamisessa Maankäyttö- ja rakennuslaki 124 Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtävänä on yleisen edun kannalta valvoa rakennustoimintaa sekä osaltaan huolehtia,

Lisätiedot

MRL 153 :n mukainen rakennushankkeeseen ryhtyvän ilmoitus loppukatselmusta varten ja tarkastusasiakirjan yhteenveto

MRL 153 :n mukainen rakennushankkeeseen ryhtyvän ilmoitus loppukatselmusta varten ja tarkastusasiakirjan yhteenveto RAKENNUSVALVONTA Rakennuspaikan osoite MRL 153 :n mukainen rakennushankkeeseen ryhtyvän ilmoitus loppukatselmusta varten ja tarkastusasiakirjan yhteenveto Kiinteistötunnus Rakennuslupatunnus loppukatselmus

Lisätiedot

LUPA NRO 2012-534 / KIINTEISTÖ OY RAUHAN KLINIKKA C/O HOLIDAY CLUB RESORTS OY:N RAKENNUSLUPAHAKEMUS

LUPA NRO 2012-534 / KIINTEISTÖ OY RAUHAN KLINIKKA C/O HOLIDAY CLUB RESORTS OY:N RAKENNUSLUPAHAKEMUS Rakennuslautakunta 42 15.08.2012 LUPA NRO 2012-534 / KIINTEISTÖ OY RAUHAN KLINIKKA C/O HOLIDAY CLUB RESORTS OY:N RAKENNUSLUPAHAKEMUS RAKLA 42 Rakennuslupa nro 2012-534 Rakennuspaikka: 405-563-11-37 Pinta-ala

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI OHJEITA RAKENTAJILLE 1(3) Rakennusvalvonta 2009

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI OHJEITA RAKENTAJILLE 1(3) Rakennusvalvonta 2009 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI OHJEITA RAKENTAJILLE 1(3) Rakennusvalvonta 2009 YLEISTÄ Nämä asiakirjat piirustuksineen ja liitteineen sisältävät rakennusluvan. Rakennettaessa on noudatettava hyväksyttyjä piirustuksia.

Lisätiedot

Lupa nro 2014-192 / Lappeenrannan Arvokiinteistöt Oy, rakennuslupahakemus

Lupa nro 2014-192 / Lappeenrannan Arvokiinteistöt Oy, rakennuslupahakemus Rakennuslautakunta 53 03.06.2014 Rakennuslautakunta 59 01.07.2014 Lupa nro 2014-192 / Lappeenrannan Arvokiinteistöt Oy, rakennuslupahakemus 187/10.03.00.04.00/2014 RAKLA 53 Valmistelija/lisätiedot: Rakennustarkastaja

Lisätiedot

Rakennuslupahakemus nro kiinteistölle , As Oy Lappeenrannan Uusi Kahilanniemi

Rakennuslupahakemus nro kiinteistölle , As Oy Lappeenrannan Uusi Kahilanniemi Rakennuslautakunta 30 02.05.2017 Rakennuslupahakemus nro 2017-340 kiinteistölle 405-7-31-2, As Oy Lappeenrannan Uusi Kahilanniemi 24/10.03.00.04.00/2017 RAKLA 30 Valmistelija/lisätiedot: rakennustarkastaja

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEIDEN TAKSA

ASIKKALAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEIDEN TAKSA ASIKKALAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEIDEN TAKSA Ympäristölautakunta 4.3.2014 16 Sisällys 1 Yleistä... 2 2 Rakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta (MRL 125

Lisätiedot

Rakennuslupahakemus nro 2015-36 / 36-huoneistoinen asuinkerrostalo

Rakennuslupahakemus nro 2015-36 / 36-huoneistoinen asuinkerrostalo Rakennuslautakunta 15 03.03.2015 Rakennuslupahakemus nro 2015-36 / 36-huoneistoinen asuinkerrostalo 23/10.03.00.04.00/2015 RAKLA 15 Valmistelija/lisätiedot: rakennustarkastaja Päivi Salminen, puh. 040

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNTA RAKENNUSVALVONTA TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

KOSKEN TL KUNTA RAKENNUSVALVONTA TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT KOSKEN TL KUNTA RAKENNUSVALVONTA TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT Päivitetty 26.10.2015 Hyväksytty Kunnanhallitus 18.1.2016 Hyväksytty Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Rakentaminen vastoin lupapäätöstä tai vanhaksi menneet luvat. Risto Levanto Rakenneyksikön päällikkö

Rakentaminen vastoin lupapäätöstä tai vanhaksi menneet luvat. Risto Levanto Rakenneyksikön päällikkö Rakentaminen vastoin lupapäätöstä tai vanhaksi menneet luvat Risto Levanto Rakenneyksikön päällikkö 17.11.2015 Rakentaminen vastoin lupapäätöstä tai vanhaksi menneet luvat ei ylipäätään pitäisi tapahtua

Lisätiedot

Rakennuspaikka DÅVITS, Brakeudden 37, JORVAS. Rakennettu kerrosala 157 m²

Rakennuspaikka DÅVITS, Brakeudden 37, JORVAS. Rakennettu kerrosala 157 m² Rakennus- ja ympäristölautakunta 105 09.06.2015 Rakennuslupa 15-64-A, Dåvits 410-1-81 / Oikaisuvaatimus 15-12-OIK 490/10.03.00.02/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 105 Asia Rakennuslupa Hakemus on

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNGISSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

LAPUAN KAUPUNGISSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT LAPUAN KAUPUNGISSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Rakennustyön keskeyttäminen / 11-6-1 / Pohjolankatu 18 / käyttövesiputkiston korjaustyö Vs. rakennustarkastaja Ilkka Korhonen Alueellinen

Lisätiedot

LUPA NRO 2012-448 / UPM-KYMMENE OYJ:N RAKENNUSLUPAHAKEMUS

LUPA NRO 2012-448 / UPM-KYMMENE OYJ:N RAKENNUSLUPAHAKEMUS Rakennuslautakunta 35 03.07.2012 LUPA NRO 2012-448 / UPM-KYMMENE OYJ:N RAKENNUSLUPAHAKEMUS RAKLA 35 Rakennuslupa nro 2012-448 Rakennuspaikka: 405-32-1-8 Pinta-ala 2210456.0 Puuportintie 186 53200 LAPPEENRANTA

Lisätiedot

RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VIHDIN KUNNASSA, MAKSUTAKSA

RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VIHDIN KUNNASSA, MAKSUTAKSA ympa 11.3.2015 14 ympa liite 2 RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VIHDIN KUNNASSA, MAKSUTAKSA Voimaantulo 1.5.2015 1 Yleistä Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan

Lisätiedot

TYÖNJOHTAJAT. Hyväksyminen ja tehtävät. Rakennusvalvonnan ohjeita nro 19 LAHDEN KAUPUNKI. Tekninen ja ympäristötoimiala.

TYÖNJOHTAJAT. Hyväksyminen ja tehtävät. Rakennusvalvonnan ohjeita nro 19 LAHDEN KAUPUNKI. Tekninen ja ympäristötoimiala. TYÖNJOHTAJAT Hyväksyminen ja tehtävät Rakennusvalvonnan ohjeita nro 19 LAHDEN KAUPUNKI Tekninen ja ympäristötoimiala Rakennusvalvonta Kärkölä, Lahti 26.1.2017 YLEISPERIAATTEET Rakennustyön vastaavan työnjohtajan,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (6) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (6) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (6) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden tekemät rakennuslupapäätökset Päätökset annetaan julkipanon jälkeen

Lisätiedot

TARKASTUSASIAKIRJAN YHTEENVETO

TARKASTUSASIAKIRJAN YHTEENVETO TARKASTUSASIAKIRJAN YHTEENVETO Tälle lomakkeelle merkitään hankkeen kiinteistö- ja lupatiedot, aloituskokouksessa sovitut rakennusvaiheiden tarkastusten vastuuhenkilöiden tarkastusmerkinnät huomautuksineen,

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Rakennusvalvonta Päätösote RAKENNUSLUPA. Lupatunnus A Sivu 1

Mikkelin kaupunki Rakennusvalvonta Päätösote RAKENNUSLUPA. Lupatunnus A Sivu 1 Lupatunnus 15-0338-A 28.05.2015 Sivu 1 Mikkelin kaupunki Jouni Riihelä PL 33 50101 MIKKELI Rakennuspaikka Sairila, 491-419-0001-0344 Metsä-Sairilantie 18, 50800 Mikkeli Kiinteistön nimi METSÄ-SAIRILA Pinta-ala

Lisätiedot

LIEKSAN JA NURMEKSEN TEKNISEN VIRASTON RAKENNUSVALVONTATAKSA

LIEKSAN JA NURMEKSEN TEKNISEN VIRASTON RAKENNUSVALVONTATAKSA LIEKSAN JA NURMEKSEN TEKNISEN VIRASTON RAKENNUSVALVONTATAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksynyt 14.2.2013 Taksa tulee voimaan 1.3.2013 Sisältö Sivu 1 Yleistä 1 2 Rakennusluvat 1 3 Toimenpideluvat

Lisätiedot

MYLLYMÄEN KOULURAKENNUKSEN LAAJENNUS PÄIVÄKODILLA JA VIIDELLÄ OPETUSTILALLA, JÄTE- JA VARASTORAKENNUS JA KOLME PIHARAKENNUSTA

MYLLYMÄEN KOULURAKENNUKSEN LAAJENNUS PÄIVÄKODILLA JA VIIDELLÄ OPETUSTILALLA, JÄTE- JA VARASTORAKENNUS JA KOLME PIHARAKENNUSTA Rakennuslautakunta 105 02.12.2014 Rakennuslupahakemus nro 2014-810 / Myllymäen koulurakennuksen laajennus päiväkodilla ja viidellä opetustilalla, jäte- ja varastorakennus ja kolme piharakennusta 187/10.03.00.04.00/2014

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD

KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD Kauniaisten kaupungin taksa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista rakentamiseen liittyvistä viranomaistehtävistä Voimassa alkaen 1.7.2014 (KV 28.4.2014 20), 25 1.1.2015 lukien

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

NURMIJÄRVEN KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT 1 NURMIJÄRVEN KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 Yleistä... 2 2 Rakentamisen ja siihen verrattavien

Lisätiedot

RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VIHDIN KUNNASSA, MAKSUTAKSA

RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VIHDIN KUNNASSA, MAKSUTAKSA ympa 8.11.2011 92 ympa liite 1 RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VIHDIN KUNNASSA, MAKSUTAKSA Voimaantulo 1.1.2012 1 Yleistä Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

ROVANIEMEN KAUPUNKI RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT ROVANIEMEN KAUPUNKI RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista

Lisätiedot

Lupatunnus R Sivu 1. MKN-Urakointi Oy perustettavan yhtiön lukuun Anna Liljankatu 4 B, TAMPERE

Lupatunnus R Sivu 1. MKN-Urakointi Oy perustettavan yhtiön lukuun Anna Liljankatu 4 B, TAMPERE Lupatunnus 17-0115-R 14.03.2017 30 Sivu 1 ASIA Rakennuslupa, MRL 125.1 RAKENNUSPAIKKA Vuores, 837-327-7601-0002 Palkkionmaankatu 3, 33870 TAMPERE Pinta-ala 8706 m² Rakentamismääräykset A Asuinrakennusten

Lisätiedot

Lupanumero 2015-7 Päätöspäivä 21.4.2015 41

Lupanumero 2015-7 Päätöspäivä 21.4.2015 41 / 8 Lupanumero 205-7 Päätöspäivä 2.4.205 4 HAKIJA As Oy Porvoon Stenbockinkatu 2 c/o Sisco Asunnot Oy Linnavuorentie 28 C, 00950 HELSINKI RAKENNUSPAIKKA Kiinteistötunnus Kaupunginosa 638-026-2406-000 KAUPUNGINOSA

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2016 1 (15) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO TALOTEKNIIKKAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 19.4.

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2016 1 (15) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO TALOTEKNIIKKAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 19.4. 16/2016 1 (15) TALOTEKNIIKKAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 19.4.2016 Talotekniikkayksikön muiden viranhaltijoiden 19.4.2016 tekemät rakennuslupapäätökset: 70 74 Päätökset annetaan julkipanon

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

NURMIJÄRVEN KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT NURMIJÄRVEN KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 YLEISTÄ... 2 2 RAKENTAMISEN JA SIIHEN VERRATTAVIEN MUUTOSTEN

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA Rakennus- ja ympäristölautakunta Esityslista Liite Bilaga 9. Lupatunnus 15-0205-A 22.09.2015 Sivu 1

KIRKKONUMMEN KUNTA Rakennus- ja ympäristölautakunta Esityslista Liite Bilaga 9. Lupatunnus 15-0205-A 22.09.2015 Sivu 1 Lupatunnus 15-0205-A 22.09.2015 Sivu 1 Asia Rakennuslupa Hakemus on saapunut 18.6.2015. Sitä on täydennetty 23.7., 19.8. ja 28.8. ja 11.9.2015 Rakennuspaikka KOLSARI, 257-447-0004-0005 Pakrintie 4, 02480

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 31/2015 1 (15) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO YLIARKKITEHTI HENKILÖTIEDOT POISTETTU 30.4.2015

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 31/2015 1 (15) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO YLIARKKITEHTI HENKILÖTIEDOT POISTETTU 30.4.2015 31/2015 1 (15) YLIARKKITEHTI HENKILÖTIEDOT POISTETTU 30.4.2015 Yliarkkitehti on 30.4.2015 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset: 173 175 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen 5.5.2015, jolloin päätösten

Lisätiedot

MRL 153 :n mukainen ilmoitus 1 (5) loppukatselmusta varten ja tarkastusasiakirjan yhteenveto

MRL 153 :n mukainen ilmoitus 1 (5) loppukatselmusta varten ja tarkastusasiakirjan yhteenveto MRL 153 :n mukainen ilmoitus 1 (5) Lupatunnus Osoite Postinumero Postitoimipaikka Osa 1. Ilmoitus Ilmoitus loppukatselmusta varten: Olemme yhdessä todenneet, että: Rakennustyö on valmis ja MRL153 2 momentin

Lisätiedot

Lupanumero Päätöspäivä

Lupanumero Päätöspäivä 1 / 5 HAKIJA Joutsenhanhi / Sisco Vuokra-Asunnot Oy Linnavuorentie 28 C, 00950 HELSINKI RAKENNUSPAIKKA Kiinteistötunnus 68-0-527-0001 Kaupunginosa KAUPUNGINOSA Kortteli 527 Tontti 1 Kiinteistön pinta-ala

Lisätiedot

1:346 Kortteli 11 Tontti 1. Tontin pinta-ala 7619,00 m² Sallittu kerrosala 80,00 m² Käytetty kerrosala 27,70 m² Rakennuspaikan

1:346 Kortteli 11 Tontti 1. Tontin pinta-ala 7619,00 m² Sallittu kerrosala 80,00 m² Käytetty kerrosala 27,70 m² Rakennuspaikan Lupanumero 2013-0001 Päätöspäivä 13.02.2013 10 Hakija Rantanen Mika Juhani Muuntajantie 3 28760 PORI Rantanen Johanna Katriina Muuntajantie 3 28760 PORI Rakennuspaikka Kiinteistötunnus 608-402-0001-0346

Lisätiedot

VESI- JA VIEMÄRIJOHTOJEN PERUSKORJAUKSEN (LINJASANEERAUS) LUPAPROSESSIKUVAUS

VESI- JA VIEMÄRIJOHTOJEN PERUSKORJAUKSEN (LINJASANEERAUS) LUPAPROSESSIKUVAUS HELSINGIN KAUPUNKI LUPAPROSESSIKUVAUS 1 (6) VESI- JA VIEMÄRIJOHTOJEN PERUSKORJAUKSEN (LINJASANEERAUS) LUPAPROSESSIKUVAUS HELSINGIN KAUPUNKI LUPAPROSESSIKUVAUS 2 (6) 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Helsinki 53

Lisätiedot

Rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä. viranomaistehtävistä. viranomaistehtävistä suoritettavat maksut. Loimaan kaupungissa

Rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä. viranomaistehtävistä. viranomaistehtävistä suoritettavat maksut. Loimaan kaupungissa Rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä Rakennusvalvonnan sekä muista viranomaistehtävistä tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä maksut muista Loimaan suoritettavat kaupungissa viranomaistehtävistä

Lisätiedot

RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LUPA- JA VALVONTAMAKSU (MRL 145 ) 1 Yleistä Luvan haltija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastusja valvontatehtävistä sekä muista

Lisätiedot

Maksut maankäyttö- ja rakennuslain sekä -asetuksen viranomaistehtävissä (rakennusvalvontaviranomainen)... 4 1 Yleistä... 4 2 Rakennusluvat...

Maksut maankäyttö- ja rakennuslain sekä -asetuksen viranomaistehtävissä (rakennusvalvontaviranomainen)... 4 1 Yleistä... 4 2 Rakennusluvat... Kurikan kaupunki Rakennusvalvonnan taksat 1.3.2016 Sivu 2/13 Sisällysluettelo: Maksut maankäyttö- ja rakennuslain sekä -asetuksen viranomaistehtävissä (rakennusvalvontaviranomainen)... 4 1 Yleistä... 4

Lisätiedot

Lupatunnus 12-0072-R 12.06.2012 32

Lupatunnus 12-0072-R 12.06.2012 32 Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä PL 111 570101 SAVONLINNA RAKENNUSPAIKKA Anttola, 246-402-0001-0049 Kitkantie 6, 58410 HAAPAKALLIO Kiinteistön nimi AAPELINMÄKI pinta-ala 4000 m² Rakentamismääräykset

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ (5) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ (5) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 1 (5) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden tekemät rakennuslupapäätökset Päätökset annetaan julkipanon jälkeen

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET

RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET K A U H A J O E N K A U P U N K I RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET VOIMAANTULO 1.1.2015 Kauhajoen kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.04.2017 Sivu 1 / 1 1790/2017 10.03.00 93 Purkamislupa-asia, 2017-233, Tontunmäentie 33 02200 ESPOO, Asunto Oy Riihitonttu c/o Talohallinta Oy Martinlaakso Päätöspäivämäärä 20.04.2017

Lisätiedot

Pasi Timo. Tarkastuspäällikkö vs. Vantaan kaupunki Rakennusvalvonta

Pasi Timo. Tarkastuspäällikkö vs. Vantaan kaupunki Rakennusvalvonta MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUUTOS 41/2014 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUS KANTAVISTA RAKENTEISTA 477/2014 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUS POHJARAKENTEISTA 465/2014 SÄHKÖINEN ASIOINTI - LUPAPISTE RAKENNUSTYÖMAAN

Lisätiedot

Lupa / Kiinteistö Oy Spa Lofts 2 / Holiday Club Resorts Oy:n rakennuslupahakemus, 32-asuntoinen huoneistohotelli ja syväkeräyssäiliöt

Lupa / Kiinteistö Oy Spa Lofts 2 / Holiday Club Resorts Oy:n rakennuslupahakemus, 32-asuntoinen huoneistohotelli ja syväkeräyssäiliöt Rakennuslautakunta 92 04.11.2014 Lupa 2014-771 / Kiinteistö Oy Spa Lofts 2 / Holiday Club Resorts Oy:n rakennuslupahakemus, 32-asuntoinen huoneistohotelli ja syväkeräyssäiliöt 187/10.03.00.04.00/2014 RAKLA

Lisätiedot

Hollolan kunta Valvontajaosto. Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo alkaen

Hollolan kunta Valvontajaosto. Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo alkaen Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo 6.6.2016 alkaen Toimialajohtaja alueen päällikkö tekninen johtaja rakennustarkastaja 2 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 15 Hyväksyy rakennusjärjestyksen MRL 21 Määrää

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (5) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (5) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 (5) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden tekemät rakennuslupapäätökset: 3 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2016 1 (5) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO KAUPUNKITILAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 15.3.

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2016 1 (5) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO KAUPUNKITILAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 15.3. HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2016 1 (5) HENKILÖTIEDOT POISTETTU 15.3.2016 Kaupunkitilayksikön viranhaltijoiden15.3.2016 tekemät rakennuslupapäätökset 23 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen 18.3.2016,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ (6) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ (6) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2016 1 (6) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden tekemät rakennuslupapäätökset Päätökset annetaan julkipanon jälkeen

Lisätiedot

Rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä ja palveluista suoritettavat maksut Vieremän kunnassa

Rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä ja palveluista suoritettavat maksut Vieremän kunnassa Valtuusto 29.2.2016 7 Liite 4 1 Rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä ja palveluista suoritettavat maksut Vieremän kunnassa Sisältö 1 Yleistä 2 Rakennusluvat

Lisätiedot

Kantakaupunkiyksikön päällikkö on tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 12

Kantakaupunkiyksikön päällikkö on tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 12 08/2017 KANTAKAUPUNKIYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 11.4.2017 1 (6) Kantakaupunkiyksikön päällikkö on 11.4.2017 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 12 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 2016

RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 2016 RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 2016 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 145 :n mukaan luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen kunnan suorittamaan viranomaistehtävistä

Lisätiedot

Kantakaupunkiyksikön päällikkö on tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 8

Kantakaupunkiyksikön päällikkö on tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 8 05/2017 KANTAKAUPUNKIYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 09.02.2017 1 (6) Kantakaupunkiyksikön päällikkö on 09.02.2017 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 8 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 15.12.2016 Sivu 1 / 1 217 Purkamislupa-asia, 2016-1628, Metsänpojankuja 5 02130 ESPOO, Ålandsbanken Tonttirahasto Erikoissijoitusrahasto ym. 5142/2016 10.03.00 Päätöspäivämäärä 15.12.2016

Lisätiedot

TAIVALKOSKEN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN MAKSUT

TAIVALKOSKEN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN MAKSUT 1(10) TAIVALKOSKEN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN MAKSUT Hyväksytty Kunnanvaltuustossa 28.01.2016 8 Voimaantulo 01.03.2016 2(10) RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ

Lisätiedot

Ymp.ltk. 13.12.2011 Liite 10 RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET

Ymp.ltk. 13.12.2011 Liite 10 RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 1 Ymp.ltk. 13.12.2011 Liite 10 RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 2 1 YLEISTÄ Rakennuttaja tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan rakennustyön toteuttamiseksi tarpeellisista

Lisätiedot

Lupa nro 2013-196 / Lappeenrannan kaupungin ja Lappeenrannan Villimiehen Vitonen Oy:n rakennuslupahakemus

Lupa nro 2013-196 / Lappeenrannan kaupungin ja Lappeenrannan Villimiehen Vitonen Oy:n rakennuslupahakemus Rakennuslautakunta 42 14.05.2013 Lupa nro 2013-196 / Lappeenrannan kaupungin ja Lappeenrannan Villimiehen Vitonen Oy:n rakennuslupahakemus RAKLA 42 Valmistelija/lisätiedot: Rakennustarkastaja Päivi Salminen,

Lisätiedot

Lupatunnus R Sivu 1. HAKIJA Master Kodit Oy perustettavan yhtiön lukuun, Hietalantie 7, LEHMO

Lupatunnus R Sivu 1. HAKIJA Master Kodit Oy perustettavan yhtiön lukuun, Hietalantie 7, LEHMO Lupatunnus 17-0143-R 24.05.2017 53 Sivu 1 HAKIJA Master Kodit Oy perustettavan yhtiön lukuun, Hietalantie 7, 80710 LEHMO RAKENNUSPAIKKA 753-423-0004-0131-M-0601 Karttakuja 1, 04130 SIPOO Kaavatilanne N

Lisätiedot

OMAKOTI-, PARI- TAI RIVITALON RAKENNUSTYÖN TARKASTUSASIAKIRJA

OMAKOTI-, PARI- TAI RIVITALON RAKENNUSTYÖN TARKASTUSASIAKIRJA Ylä-savon rakennusvalvonnat Iisalmi, Pohjolankatu 14, 74100 Iisalmi, 017-272 3338 Kiuruvesi, Harjukatu 2, 74701 Kiuruvesi, 017-272 900 Lapinlahti, Asematie 4, 73100 Lapinlahti OMAKOTI-, PARI- TAI RIVITALON

Lisätiedot

PIRKANMAAN LAATUHALLIT OY, PUOLILÄMMIN HALLI, RAKENNUSLUPA NRO 15-77-R

PIRKANMAAN LAATUHALLIT OY, PUOLILÄMMIN HALLI, RAKENNUSLUPA NRO 15-77-R Kaavoitus- ja rakennusjaosto 85 25.06.2015 PIRKANMAAN LAATUHALLIT OY, PUOLILÄMMIN HALLI, RAKENNUSLUPA NRO 15-77-R KAAVRAKJ 25.06.2015 85 ASIA Rakennuslupa nro 15-137-R RAKENNUSPAIKKA Herrala, 418-406-0002-0232

Lisätiedot

Haetaan poikkeusta rakennusoikeuden vähäiselle ylitykselle (12 m 2 )

Haetaan poikkeusta rakennusoikeuden vähäiselle ylitykselle (12 m 2 ) Ympäristölautakunta 105 25.08.2015 AS OY JOUSITARHAN RAKENNUSLUPAHAKEMUS YMPLTK 105 Hakija As Oy Jousitarha C/Co Lemminkäinen Talo Oy Rauhankatu 11 A 20100 TURKU Rakennuspaikka: Kiinteistötunnus 577-493-0002-0044

Lisätiedot

15:69. Tontin pinta-ala ,00 m² Sallittu kerrosala 20132,00 m² Käytetty kerrosala 1650,00 m² Rakennuspaikan. 1748,56 m² kokonaiskerrosala

15:69. Tontin pinta-ala ,00 m² Sallittu kerrosala 20132,00 m² Käytetty kerrosala 1650,00 m² Rakennuspaikan. 1748,56 m² kokonaiskerrosala Rakennuslupa Lupanumero 2012-0043 Päätöspäivä 26.09.2012 38 Sivu 1 Hakija Valkamaa Jouko Antero Karikorventie 135 Rakennuspaikka Kiinteistötunnus 608-406-0015-0069 Kaupunginosa/kylä Pomarkku Tilan nimi

Lisätiedot

Kaavanmukainen käyttötarkoitus KV Kaavanmukainen rakennusoikeus k-m 2

Kaavanmukainen käyttötarkoitus KV Kaavanmukainen rakennusoikeus k-m 2 Rakennuslautakunta 40 05.04.2016 Rakennuslupahakemus nro 2016-164 tontille 405-56-15-15 24/10.03.00.04.00/2016 RAKLA 40 Valmistelija/lisätiedot: Rakennustarkastaja vt. Päivi Salminen, puh. 040 596 3883

Lisätiedot

OHJEITA KUNNAN PIENTALORAKENTAJILLE

OHJEITA KUNNAN PIENTALORAKENTAJILLE OHJEITA KUNNAN PIENTALORAKENTAJILLE Oma koti kullan kallis! Mustasaaren kunnan puhelinvaihde 327 7111 Keskustie 4, 65610 MUSTASAARI TONTIN HANKINTA KUNNAN TONTIT Kunnan tontteja voidaan ostaa. Ensin on

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 90/07/1 Dnro Psy-2007-y-72 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2007 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 90/07/1 Dnro Psy-2007-y-72 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2007 ASIA LUVAN HAKIJA 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 90/07/1 Dnro Psy-2007-y-72 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Siirtoviemärin ja yhdysvesijohdon rakentaminen Levijärven alitse, Kittilä Levin Vesihuolto Oy PL 35 99131

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2888/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2888/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 53 Asianro 2888/10.03.00/2013 Oikaisuvaatimus / rakennustarkastaja Esa Koposen päätös 26.11.2012 1067 / osittaiset loppukatselmukset 26.3.2013 ja 2.4.2013 / 8-49-12

Lisätiedot

Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014

Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014 Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014 OIKAISUVAATIMUS RAKENNUSLUPAAN 14-0016-R/ AS OY METSOHOVIN KATETUT TERASSIT/VASTINE VALITUKSEEN 244/00.02.02/2014 VOLTK 17 Juhani Riuttanen

Lisätiedot

RAKLA 82 Valmistelija/lisätiedot: Rakennustarkastaja Päivi Salminen, puh. 040 596 3883 etunimi.sukunimi.@lappeenranta.fi. 28000.

RAKLA 82 Valmistelija/lisätiedot: Rakennustarkastaja Päivi Salminen, puh. 040 596 3883 etunimi.sukunimi.@lappeenranta.fi. 28000. Rakennuslautakunta 82 10.09.2013 Lupa nro 2013-620 / Kiinteistö Oy Karjalan Kauppakeskus perustettavan yhtiön lukuun, Kiinteistö Oy Lappeen Liikekeskus perustettavan yhtiön lukuun sekä Kiinteistö Oy Lappeenrannan

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS Sivu 1/2 TALOYHTIÖ Asunto-osakeyhtiön nimi ja osoite Huoneiston numero OSAKAS Huoneiston osakkeenomistajan nimi ja puhelinnumero

Lisätiedot

Kantakaupunkiyksikön päällikkö on tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 7

Kantakaupunkiyksikön päällikkö on tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 7 02/2017 KANTAKAUPUNKIYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 07.02.2017 1 (6) Kantakaupunkiyksikön päällikkö on 07.02.2017 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 7 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen

Lisätiedot

SIJOITTAMISSOPIMUKSEN LUPAOHJEET JA EHDOT KATU JA MUILLE YLEISILLE ALUEILLE SIJOITETTAVILLE PYSYVÄISLUONTEISILLE RAKENTEILLE

SIJOITTAMISSOPIMUKSEN LUPAOHJEET JA EHDOT KATU JA MUILLE YLEISILLE ALUEILLE SIJOITETTAVILLE PYSYVÄISLUONTEISILLE RAKENTEILLE SIJOITTAMISSOPIMUKSEN LUPAOHJEET JA EHDOT KATU JA MUILLE YLEISILLE ALUEILLE SIJOITETTAVILLE PYSYVÄISLUONTEISILLE RAKENTEILLE ( Rovaniemen kaupunki/ Suomen Ilmakuva Oy) SIJOITTAMISSOPIMUS Rovaniemen kaupungin

Lisätiedot

Rakentamisen valvonta ja neuvonta

Rakentamisen valvonta ja neuvonta 1 Uudisrakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta (MRL) rakentaminen ja laajentaminen vapaa-ajan asunto tai sen laajentaminen tai saunan rakentaminen yksinkertainen rakennus korjaus- ja muutostyö

Lisätiedot

Tontin pinta-ala: 1802m2

Tontin pinta-ala: 1802m2 Rakennuslautakunta 54 17.09.2014 Rakennuslupahakemus, R59-2014 (3. kaupunginosan korttelin 422 tontti 7, Kavallintie 7a, kahden erillispientalon rakentaminen ja maalämpökaivon poraaminen) 719/10.03.00/2014

Lisätiedot

Ympäristölautakunta 40 23.04.2015 PAIMION KAUPUNGIN (VÄHÄNIITUNTIE 1) RAKENNUSLUPAHAKEMUS YMPLTK 40. Paimion kaupunki PL 50 21531 PAIMIO

Ympäristölautakunta 40 23.04.2015 PAIMION KAUPUNGIN (VÄHÄNIITUNTIE 1) RAKENNUSLUPAHAKEMUS YMPLTK 40. Paimion kaupunki PL 50 21531 PAIMIO Ympäristölautakunta 40 23.04.2015 PAIMION KAUPUNGIN (VÄHÄNIITUNTIE 1) RAKENNUSLUPAHAKEMUS YMPLTK 40 Hakija Paimion kaupunki PL 50 21531 PAIMIO Rakennuspaikka Kiinteistötunnus Kaupunginosa/kylä Tilan nimi

Lisätiedot

Lupatunnus R Sivu 1. ASIA Rakennuslupa, MRL ja aloittamisoikeus 144

Lupatunnus R Sivu 1. ASIA Rakennuslupa, MRL ja aloittamisoikeus 144 Lupatunnus 17-0108-R 14.03.2017 29 Sivu 1 ASIA Rakennuslupa, MRL 125.1 ja aloittamisoikeus 144 RAKENNUSPAIKKA Vuores, 837-327-7644-0002 Takamaanrinne 9, 33870 TAMPERE Pinta-ala 5325 m² Rakentamismääräykset

Lisätiedot

Rakennushankkeen osapuolet: vastuut ja velvoitteet

Rakennushankkeen osapuolet: vastuut ja velvoitteet Rakennushankkeen osapuolet: vastuut ja velvoitteet MRL MRA RakMk LAKI ASETUS MÄÄRÄYS OHJE SELOSTUS 1.1.2000 MRL & MRA 1.5.2000 RakMk A1 2000 Rakennustyön valvonta, määräykset ja ohjeet 1.5.2000 RakMk A4

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VI- RANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VI- RANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VI- RANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT Järvenpään kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 7.11.2005 2005 RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 Yleistä Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastus- ja valvontatehtävistä

Lisätiedot

RAKL Lisätiedot: rakennustarkastaja Sirkka Lamberg, puh

RAKL Lisätiedot: rakennustarkastaja Sirkka Lamberg, puh Rakennuslautakunta 32 14.04.2016 Rakennuslupahakemus R12-2016 (6. kaupunginosan korttelin 82 tontilla 2, Alppitie 16, erillispientalon rakentaminen ja maalämpökaivon poraaminen sekä talousrakennuksen purkaminen)

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI MAKSULUETTELO Rakentamisen valvonta ja neuvonta Luettelossa esitetään yleiset maksutiedot, ei sopimuskohtaisia

NAANTALIN KAUPUNKI MAKSULUETTELO Rakentamisen valvonta ja neuvonta Luettelossa esitetään yleiset maksutiedot, ei sopimuskohtaisia 1 Uudisrakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta (MRL) rakentaminen ja laajentaminen + 4,50 /m 2 vapaa-ajan asunto tai sen laajentaminen tai saunan rakentaminen 400,00 + 4,50 /m 2 (vapaa-ajan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 135. Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 135. Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1 2979/10.03.00/2012 135 Betoniharkkorakenteisen tukimuurin ja muiden piharakenteiden rakentamista koskevan toimenpidepyynnön saattaminen rakennuslautakunnan käsiteltäväksi,

Lisätiedot

VETELIN KUNTA RAKENNUSVALVONTATAKSA

VETELIN KUNTA RAKENNUSVALVONTATAKSA VETELIN KUNTA RAKENNUSVALVONTATAKSA 2 RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT 1. YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen

Lisätiedot

Lupatunnus R Sivu 1

Lupatunnus R Sivu 1 Lupatunnus 12-0111-R 01.10.2012 64 Sivu 1 Kerimäen kunta Kerimäentie 10 58200 Kerimäki RAKENNUSPAIKKA Jouhenniemi, 246-408-0004-0629 Teollisuustie, 58200 KERIMÄKI Kiinteistön nimi HERTTUALA pinta-ala 4000

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 29/ (8) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 29/ (8) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 29/2015 1 (8) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 6.10.2015 Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden 6.10.2015 tekemät rakennuslupapäätökset 80 81 Päätökset

Lisätiedot

Uusi rakennus Luvan rakennus Kokonaisala Kerrosala Tilavuus

Uusi rakennus Luvan rakennus Kokonaisala Kerrosala Tilavuus Rakennuslautakunta 38 30.05.2017 Rakennuslupahakemus nro 2017-238 kiinteistölle 405-3-5-35, Asunto Oy Lappeenrannan Arkadi 24/10.03.00.04.00/2017 RAKLA 38 Valmistelija/lisätiedot: rakennustarkastaja Päivi

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI MAKSULUETTELO Rakentamisen valvonta ja neuvonta Luettelossa esitetään yleiset maksutiedot, ei sopimuskohtaisia

NAANTALIN KAUPUNKI MAKSULUETTELO Rakentamisen valvonta ja neuvonta Luettelossa esitetään yleiset maksutiedot, ei sopimuskohtaisia 1 Uudisrakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta (MRL) rakentaminen ja laajentaminen vapaa-ajan asunto tai sen laajentaminen tai saunan rakentaminen yksinkertainen rakennus korjaus- ja muutostyö

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONNAN TEHTÄVÄT JA PALVELUT

RAKENNUSVALVONNAN TEHTÄVÄT JA PALVELUT Rakennusvalvonta RAKENNUSVALVONNAN TEHTÄVÄT JA PALVELUT Rakennusvalvonta on viranomaistoimintaa, joka edistää, opastaa ja valvoo laadukkaan rakennetun ympäristön, rakennuskannan sekä hyvän ympäristökuvan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (5) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 17.2.2015

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (5) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 17.2.2015 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (5) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden 17.2 2015 tekemät rakennuslupapäätökset Päätökset annetaan julkipanon

Lisätiedot

Rakennuslupahakemus nro kiinteistölle , Asunto Oy Lappeenrannan Kivitasku

Rakennuslupahakemus nro kiinteistölle , Asunto Oy Lappeenrannan Kivitasku Rakennuslautakunta 39 30.05.2017 Rakennuslupahakemus nro 2017-469 kiinteistölle 405-8-10-1, Asunto Oy Lappeenrannan Kivitasku 24/10.03.00.04.00/2017 RAKLA 39 Valmistelija/lisätiedot: rakennustarkastaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Rakennuslautakunta 26.06.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Rakennuslautakunta 26.06.2014 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 26.06.2014 Sivu 1 / 1 2833/10.03.00/2014 98 Purkamislupa-asia, 2014-828, Länsituulentie 7 02100 ESPOO, Tapiolan Toimitalo Oy c/o Corbel Oy Päätöspäivämäärä 26.06.2014 Päätös annetaan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ (6) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ (6) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 (6) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden tekemät rakennuslupapäätökset: 7 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2015 1 (11) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO TALOTEKNIIKKAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 17.3.

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2015 1 (11) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO TALOTEKNIIKKAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 17.3. 8/2015 1 (11) TALOTEKNIIKKAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 17.3.2015 Talotekniikkayksikön muiden viranhaltijoiden 17.3.2015 tekemät rakennuslupapäätökset: Päätökset annetaan julkipanon jälkeen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 30/ (7) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 30/ (7) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 30/2015 1 (7) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden tekemät rakennuslupapäätökset 82 83 Päätökset annetaan julkipanon

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONNAN MAKSUT 2017

RAKENNUSVALVONNAN MAKSUT 2017 RAKENNUSVALVONNAN MAKSUT 2017 1,011 2 Rakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta Ulk. laskutus 2.1 Rakennuksen rakentaminen ja laajentaminen 424,60 -lisäksi rak./laaj. kokonaisalan mukaan,

Lisätiedot