Pekka Ervastin puhe Kalevalan päivänä Ruusu-Ristin Kalevala-juhlassa
|
|
- Anni-Kristiina Honkanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pekka Ervastin puhe Kalevalan päivänä Ruusu-Ristin Kalevala-juhlassa Mehän kaikki tiedämme, että Kalevalaa ja yleensä suomalaista kansanrunoutta voidaan tutkia mitä suurimmalla mielenkiinnolla. Sitä on tutkittu myöskin ulkomailla, ja tätä suomalaista runoutta on opittu pitämään aivan erikoislaatuisena. Se kuvastaa niin kehittynyttä ja kaunista kansallista sielunelämä, jollaista tuskin tapaa muualla; siksi erikoislaatuista se on ollut. Me saamme heti ylevän kuvan muinaisten suomalaisten elintavoista, oli se tapahtunut esi-isien aikana tai oli se eletty muualla. Missä vain suomensukuisia kansoja on ollut, on heidän elämänsä ollut sangen romanttista, kun se kuvastuu muinaissuomalaisessa runoudessa. Sen ulkonaisessa elämässä on ollut monenlaisia piirteitä; esimerkiksi huolenpito puhtaudesta ja terveydestä, jollaista ei muualla ole huomattu. Kaikista merkillisin ja kuvaavin piirre meidän kansamme muinaisuudessa oli sen erikoinen luottamus sanan ja tiedon voimaan. Sana merkitsi paljon. Kansamme uskoi sanan miestä, sarvesta härkää.a Sanassa oli semmoinen voima, että ken tunsi synnyt syvät, hänellä oli valtaa sen yli, johon hän oli sanansa kohdistanut, se oli hänen vallassaan. Suomen kansa on näin ollen meidän mielikuvituksessamme, kuin toistenkin kansojen mielikuvituksessa ollut tietäjäkansa, jonka tieto ja taito oli toisista kansoista poikkeavaa, jonka tieto ulottui syvälle ja joka osasi käyttää tätä tietoa. Maailman kirjallisuuden runoteoksista tuskin tapaamme semmoista sankaria kuin, mitä Väinämöinen oli, joka sanansa voimalla saattoi tehdä mitä vain; Väinämöinenhän rupesi venettä tekemään sanansa voimalla. Se on harvinainen piirre ihmiskunnan kirjallisuudessa. Sentähden emme ihmettele sitä, että Suomen kansaa on pidetty semmoisena erikoisena kansana.
2 Mitä Kalevalassa kerrotaan Väinämöisestä, sen tapaista kerrotaan muistakin. Tosin kyllä suomalaiset käyttivät miekkaakin ja kävivät sotaa, mutta tunnetut tutkijat selittävät, että ne eivät pitäneet niin suuressa arvossa miekan käyttöä, kuin sanan käyttöä, ja se onkin se puoli tässä Suomen kansan muinaisuudessa, mikä meitä on eniten viehättänyt. Nyt, kun tavallisesti tutkitaan suomalaisten ominaisuuksia, ei kiinnitetä paljoakaan huomiota juuri näihin asioihin. Niitä pidetään taikauskoisina, taianomaisina ja yliluonnollisina. Yleensä ajatellaan vain heti, että kaikki kansat ovat alkuasteellaan olleet taikauskoisia. Ne eivät ole tienneet, kuinka asiat ovat elämässä olleet, ja ovat kuvitelleet kaikenlaista, ja heillä on ollut semmoisia taikauskoisia käsityksiä ihmisen voimasta, kuin tavataan alkuperäisillä kansoilla. Tieteelliset tutkijat eivät sen enempää huomiota kiinnitä niihin, nehän ovat tavallaan taikauskoa heidän mielestään. Heidän huomionsa kiinnittyy realistiseen kauteen ja siihen, mitä muistoja on Suomen kansan historiassa, ja se on antanut yleensä kauniin kuvan Suomen kansan elämästä. Mutta kun semmoinen ihminen, joka on perehtynyt meikäläiseen ajatukseen, joka kukaties on kokenut jotain n. s. yliluonnollisista asioista ja nimittää itseään okkultistiksi, kun semmoinen ihminen tutustuu tuommoiseen vanhaan mytologiaan, hän lukee sitä aivan toisella tavalla. Hän kiinnittää tietysti suurta huomiota kaikkiin realistisiin kuvauksiin, mitä on ollut fyysillisestä elämästä. Mutta melkein vielä suurempaa huomiota hän kiinnittää niihin asioihin, jotka tuntuvat salaperäisiltä, mielikuvituksellisilta ja taikauskoisilta; sillä niistä hän on näkevinään, kuinka paljon kyseessä olevalla kansalla on ollut tietoa ja kokemuksia. Hänen huomionsa kohdistuu semmoisiin asioihin, jotka tuntuvat aivan tuulesta temmatuilta; esimerkiksi, että Väinämöinen veistää itselleen
3 venettä sanoilla, jolloin hän huomaa, että häneltä puuttuu kolme syntysanaa, joita hän lähtee sitten etsimään. Hän etsii niitä ensin maailmalta, mutta ei löydä niitä. Lähtee sitten tuonelaan, ei löydä niitä sieltäkään. Menee vanhan tietäjän, Antero Vipusen luo, jonka vatsassa saa nuo kaipaamansa sanat. Nämähän ovat hassuja kertomuksia, joissa ei ole pontta eikä perää. Mutta okkultistin huomio kiinnittyy niihin, kun hän lukee semmoista runoa sentähden, että hän huomaa siinä kertomuksessa tulevan näkyviin, että tuolla kansalla on ollut tietoa toisenlaisistakin asioista, kuin vain näkyvistä. Hän myöskin huomaa heti, onko nämä asiat oikein kerrottu, perustuvatko ne oikeaan kokemukseen ja tietoon, vai ovatko ne turhia ja onko niihin lisätty semmoista, joka ei vastaa todellisuutta. Hän osaa sen arvostella, sillä hänellä on toista tietä saatua tietoa ja kun hän lukee, niin osaa hän myös arvostella. Ehkä hän ilokseen näkee, kirjathan kertovat aivan realistisestia, on jotain lisätty ja tuossa on jäänyt pois.a Hän ei ollenkaan välitä siitä, että tieteelliset tutkijat sanovat, kun he lukevat Väinämöisen tuonelan jaa...., siinä on koko aines saatu kristinuskosta, katolisen kirkon legendoista, sillä Jeesushan kävi tuonelassa. Hänestä kerrotaan, että hän kävi Haadeksessa ja saarnasi sieluille vankeudessa. Epäilemättä on koko tämä tuonelakertomus siitä saatu ja se on semmoinen toisinto, jossa kerrotaan tuonelan matkasta Jeesuksen yhteydessä ja mainitaan jotain kirkostakin siinä matkassa.a Tämä osoittaa, arvelee tieteellinen tutkija, että koko kertomus, joka on niin kauniisti kuvattu, on kirkollista alkuperää. Noin ei ajattele kuitenkaan okkultisti, sillä hän muistaa heti, ettei tuollaisen viisaan olennon käynti tuonelassa ole kristillistä alkuperää. Jos Jeesuksesta kerrotaan, että hän kävi tuonelassa saarnaamasa, niin samantapaistahan kerrotaan
4 myöskin esimerkiksi Orfeuksesta, ja ne kertomukset ovat paljon vanhempia kuin kristinusko. Orfeus meni myöskin manalaan. Siellä oli tuollainen joki, jonka yli Charon souti veneellään. Tiedemiehet sanovat, että koko Orfeus-legenda on saattanut tulla Egyptistä. Tällaisia kertomuksia tapaa Europassa, Egyptissä, Indiassa, Persiassa ja Amerikassa, silloin kun Amerikka oli vielä tuntematon Europassa. Tämä kertomus ei ole millään tavalla kristillistä alkuperää, vaikka se on aivan yleismaailmallinen. Kysymys muodostuu nyt semmoiseksi, että onko se saanut alkunsa jossain määrätyssä paikassa maapalloa ja missä se paikka on; vai onko se syntynyt itsestään? Onko siis taru tuonelassa käynnistä syntynyt Egyptistä ja kulkeutunut Kreikkaan; vai onko se syntynyt eri paikoissa ja eri ajalla ikäänkuin itsestään? Jos se olisi syntynyt yhdessä paikassa emme välitä mistä syystä sillä ei ole mitään merkitystä; sadut voivat syntyä niinkuin itsestään, ei se mitään merkitse ja tarkoita. Mutta jos samanlaisia satuja on syntynyt kuin itsestään siellä täällä, silloin kysymys käy toisenlaiseksi. Silloin emme enää voi pysähtyä ja pyyhkäistä sitä pois ja sanoa, ettei se mitään merkitse. Täytyy kysyä itseltään, mitä tuo tuonelassa käynti merkitsee, joka esiintyy eri kansoissa samanlaisena, ja silloin voimme kääntyä asioihin, joita okkultisti tietää. Jokaisessa tuonelassa käynnissä on olemassa jotain; se on asia, joka tulee jokaisen ihmisen eteen, ja on jokaisen suuren ihmisen edessä. Jokainen suuri ihminen, joka on vapahtaja, semmoinen viisas ihminen on kyllä saanut aina käydä myöskin tuonelassa: hänelle on tuonela ja kuoleman maa täytynyt olla avoin ja sentähden se, kun tuommoiset legendat eli myytit ovat syntyneet eri puolilla maapalloa, ei merkitse muuta kuin, että näissä kansoissa on elänyt ihmisyksilöitä, jotka ovat käyneet tuonelassa. Asia on sillä tavalla yksinkertainen ja luonnollinen.
5 Kun me luemme ja tutkimme Väinämöisen tuonelassa käyntiä, niin meidän täytyy heti tunnustaa, että kertomus siinä kohdassa kuin se esitetään, ja kaikissa muissakin paikoissa on realistinen, oikein kerrottu. Väinämöinen lähti tuonelaan hakemaan kolmea sanaa: siis lähti hakemaan sieltä tietoa. Hän oli elävä ihminen lähtiessään nyt tuonelaan. Mutta millä tavalla hän sinne lähti? Ei tuonelaan lähdetä noin vain tässä fyysillisessä ruumiissa. Meidän täytyy ymmärtää ilman muuta, että Väinämöinen lähti tuonelaan samalla tavalla kuin kaikki suuret viisaat aina ovat sinne lähteneet. Hän astui ulos tästä näkyväisestä ruumiista; ei tappamalla itseään, vaan okkultisella tavalla, jolla viisaat, kylliksi kehittyneet ihmiset voivat astua ulos ruumiistaan. Väinämöinen lähtee siis tuonelaan semmoisessa toisessa ruumiissa nimittäkäämme sitä astraalis-eetteriseksi ruumiiksi ja silloin hän tulee tuonelan joelle, jonka toisella rannalla on tuonen tytti. Tätä hän kehottaa tuomaan veneen, jotta hän pääsisi tuonelan joen yli. Väinämöinen tahtoo mennä tuonelaan merkityksessä: mennä vainajien luo katsomaan minkälaiset olot heillä siellä ovat ja samalla saamaan ohjausta ja tietoa heiltä siitä, mitä hän etsii. Tuonen tytti katsoo Väinämöista hyvin pitkään ja sinut on tänne tuonut ja mitä täällä teet?a Väinämöinen toi.a Tuonen tyttiä ei vastaus tyydytä; hän sanoo Väinämöistä kielastajaksi, kysyen mikä hänet tempoi tuonelaana, vastaa sovi valehdellaa, sanoo tuonen tytti ja kun Väinämöinen vielä keksii sanoa, että vesi hänet manaan saattoi, selittää tuonen tytti, että jos teräs tappoi, miltä silloin näyttäisi pää ja jäsenet, kuinka verta valuisi. Jos vesi manan saattoi, silloin vesi vaatteista valuisi. Tuonen tytti näkee Väinämöisen päältä, että hänellä on kummallinen ruumis; sillä kumma kyllä, jos ihminen kuolee veteen, silloin hän äkkiä lähtee ulos
6 fyysillisestä ruumiistaan ja se heijastuu hänen ulkomuotoonsa, se kosteus ja veden valuminen. Samalla tavalla, jos ihminen on äkkiä kuollut jollakin muunlaisella kuolemallakin, se näkyy hänen eetteriruumiistaan. Sentähden tämä Kalevalan kuvaus on aivan yhtä pitävä okkultismin kanssa. Väinämöisen on lopulta tunnustettava, että hän on tullut aivan muulla tavoin ja surkutellen tuonen tytti viimein ottaa hänet tuonelaan. Koko tämä keskustelu on huomattava siinä suhteessa, että meistä kuka tahansa ei voi astua tuonelaan ilman lupaa. Täytyy saada ensin lupa mennä aivankuin kuolleiden rauhaa häiritsemään, jos menemme personallisesti kuolleiden maailmaan. Tämä on hyvä ja realistinen kuvaus yksityiskohtiaan myöten. Sitten, kun Väinämöinen on päässyt tuonelaan, niin tuonen väki alkaa pitää puoliaan. Ei sanota mitään vainajista; ne eivät kykene mihinkään, mutta muut tahtovat kahlehtia Väinämöistä ja he nukuttavat hänet. Tuonen akka antaa hänelle juomaa, joka nukuttaa. Väinämöinen itsekseen silloin arvelee melkein arkana, että mitenkähän tässä oikein käy, kun suuret voimat alkavat vetää hänen sieluaan niin, että on vaikeata päästä siitä vapaaksi. Sitten kerrotaan, että tuonen ukko alkaa kutoa verkkoa, jonka tuonen poika vetää jokeen esteeksi Väinämöisen poispääsylle tuonelasta. Tämä taas kuvaa sitä, että mieletöntä on lähteä kuoleman maailmaan, jollei ole saanut siihen lupaa ja jollei osaa täydellisesti hallita tilannetta. Tämä kuvaus on mielenkiintoinen, realistinen kuvaus; ei sillä ole tahdottu sanoa, että Väinämöinen olisi niin huono, ettei tietäisi mihin menee. Väinämöiselle ei käynyt hullusti. Hän muutti itsensä käärmeeksi ja puikkelehti verkon läpi ja pääsi ylös. Kerrotaan, että hän varoitti ihmisiä näkyväsä maailmassa, kun hän heräsi fyysilliseen menkö tuonelaan ilman asiaa; eikä sillä tavoin, että itsenne tappaisitte. Siellä on vaikea olla.a Itse runossa ei ole kerrottu, mitä havaintoja hän
7 teki; mutta perästäpäin hän on käärmeiden kanssa vaikea olla. Jos ei ole hyvin elänyt täällä maan päällä, on vaikea olla tuonelassa.a Se oli hänen varoituspuheensa alku. Sitä tietoa, mitä hän etsi, hän ei saanut tuonelasta. Hän kävi astraalitasolla vainajia katsomassa, mutta ei löytänyt kaipaamaansa tietoa. Sitten Väinämöinen tiellä kulkiessaan tapaa vainajan, joka sanoo hänelle, että ne sanat ovat Antero Vipusella, joka on vallan mahdoton ukko. Se on maannut horroksissa jo niin kauan, että pensaat ja puut ovat kasvaneet hänen päälleen, niin että hän on aivan metsän peitossa. Väinämöinen, tultuaan paikalle, nakkaa kaikki pois, nähdäkseen mikä otus siellä alla oikein on, ja kerrotaan, että kun Väinämöisen jalka luiskahti, hän putosi Vipusen suuhun ja siitä edelleen vatsaan. Siellä Väinämöinen ajatteli, että täytyy herättää tämä ukko. Hän teki itselleen pajan ja rupesi takomaan siellä Vipusen vatsassa ja kun hän piti semmoista jyminää, niin vanha Vipunen heräsi ja millaiseen puheeseen tuo Vipunen silloin antautuukaan? Monta sivua on Kalevalassa siitä, mitä kaikkea tuo Vipunen silloin sanoo. Hän manaa ja sättii, mutta Väinämöinen ei ole millänsäkään, vaan takoo edelleen ja odottaa, että Vipunen lopettaisi puheensa. Kun Vipunen vihdoin lopettaa pitkän nuhdesaarnansa, Väinämöinen sanoo hänelle tulleensa tietoa saamaan ja tahtoo kolme tarvitsemaansa sanaa. Hänen vaatimuksessaan on m.m. nuo ihmeelliset sanat salahan joua, eikä luottehet lovehen. Mahti ei joua maan rakohon, vaikka mahtajat menevät.a Vipunen lauhtuu ja ihmettelee, että jo on mies tullut hänen luokseen ja sanaisen arkuna ja Väinämöinen saa kuulla niin syviä asioita, että niiden joukossa ovat ne kolme sanaa, joita hän oli kaivannut. Kun Vipunen sitten pyytää Väinämöistä lähtemään
8 pois häntä vaivaamasta, jättää Väinämöinen hänet rauhaan; hän oli saanut mitä oli tahtonut. Kun lukee tätä kertomusta Väinämöisen Vipusessa käynnistä, silloin taas tuommoinen salatieteellinen asiantuntija ymmärtää, että se viisaus ja se tieto, joka Väinämöiselle annettiin, johtaa johonkin näkymättömään maailmaan vielä syvemmälle, kuin äskeinen käynti tuonelassa. Tuo on kuin nousua korkealle, mutta se on syvälle samalla. Voisi sanoa, että hän meni taivaaseen, mutta samalla meni maan sisään. Ja voisi sanoa, että jos Väinämöinen tuonelassa käydessään vetoaa niihin joukkoihin ja niihin tietoihin, joita oli varhemmassa luomiskaudessa, jota nimitetään Kuu-manvantaraksi, niin tässä hän käydessään Vipusen luona vetoaa niihin olentoihin, jumaliin ja enkeleihin, jotka ovat vielä varhemmista ajoista: Aurinko- ja Saturnus-manvantaroista. Ja siihenhän ei kykene kuka tahansa; tarvitaan paljon enemmän tietoa ja voimaa, enemmän kykyä mennäkseen Vipusen vatsaan. Asiahan realistisesti katsoen on niin kummallinen, että kun ihminen salatieteellisellä tiellä tulee siihen kohtaan, että hänen pitää etsiä tietoa hyvin kaukaisesta maailmasta, hyvin vanhaa tietoa, jota muinaisilla viisailla olennoilla on ollut, niin hän aivan realistisesti se on kummallinen kohta joutuu suuren jättiläisen eteen ja hänen täytyy silloin niin voi epäilemättä käydä astua suun kautta sen sisään. Mutta niinkin voi käydä, että hän väkipakolla lohkaisee itselleen tien sisään sen jättiläisen ruumiin läpi ja siellä hän sitten etsii ja saa sitä tietoa, niitä näkemyksiä ja taitoja, joita hän kaipaa. Tämä on siis myöskin aivan hämmästyttävä kohta Kalevalassa, että siinä on näin realistisesti kerrottu, miten asiat tapahtuvat. Semmoista ei voi arvostella, jos ei tiedä mitään niistä asioista, mutta jos sattumalta tietää, kuinka asiat ovat, täytyy sanoa, että iloisesti hämmästyy, kun näkee, että tuossa
9 vanhassa muinais-suomalaisessa runoudessa on kuvattu näitä symbolisia, mystillisiä asioita. Totuudenetsijän, joka kolkuttaa taivaan ovelle, täytyy vähäsen väkirynnäköllä ottaa tuo taivas, niinkuin Jeesuskin sanoo. Ei tänä päivänä Antero Vipusen eli taivastasoa tarvitse kuvata kuin tässä Kalevalassa. Mutta asia on sama, ja minä tiedän, että tämmöinen kokemus voi tulla meidän eteemme käynti jättiläisen vatsassa. On toinenkin piirre Kalevalassa, joka pistää silmiin. Se on se, että kun Vipunen herää, hän alkaa kovasti puhua ja hänen suustaan tulvii nuhdesanoja, että se tuntuu aivan kauhealta. Niin on myöskin, kun totuudenetsijä lähtee syvyyksiin. Siellä ne voimat alkavat häntä pelotella ja kietoa sillä tavalla, että jos hän ei pysy rohkeana, hän voi säikähtää ja pelästyä, rynnätä tiehensä, ja eihän sitä tiedä, kuinka siinä voi käydä. Tämä on siis neuvo totuudenetsijälle: Älä ole milläsikään; ole tyyni. Jos tuntuu, että nuo voimat ovat rohkeina sinua vastaan, niin ole sinä samalla tavalla sanoissa. Tässä on kysymys mielen asenteesta. Tämä kertomus osoittaa, kuinka Väinämöinen takoo, mutta sanotaan myöskin, että hän käytti omia jäseniään siellä takoessaan. Se osoittaa, että salatieteellisellä totuudenetsijälle ei tarvitse olla ulkonaisia aseita puolustuksekseen. Hänellä ei saa olla muuta kuin malttinsa ja tietonsa, sillä hän ei säikähdä niitä voimia, ja silloin hän saa niiltä sitä tietoa, mitä hän kaipaa. Ja kun Väinämöinen tuli pois sieltä Vipusen vatsasta, hän osasi laittaa veneen. Olen kertonut näistä asioista Kalevalan Avaimessa, sitten vielä kirjoissani Onko kirja ja Uudestisyntyvä Suomi. Ja toivoni on, että edelleen enemmän vielä voisin tutkia tätä vanhaa suomalaista okkultismia. Pikakirjoittanut Reino Kuosma
10 (Jäljennös Ilona Koivisto-Ollikkalan esitelmäkokoelmista)
Pekka Ervastin esitelmä 28/2 1916
Antero Vipunen Pekka Ervastin esitelmä 28/2 1916 Mitä Kalevala on, sehän on meille suomalaisille, jokaiselle meistä, ylen tärkeä kysymys. Mehän olemme yleensä vakuuttuneita siitä, että Kalevala kuvastaa
DANTE. Pekka Ervastin esitelmä 18.9.1921
DANTE Pekka Ervastin esitelmä 18.9.1921 T.k.14 p:nä on kulunut 600 vuotta siitä, kun Dante heitti henkensä. Samoin 600 vuotta suunnilleen Divina Comedian ilmestymisestä. Miksi myös me, teosofit ja R-R:läiset
RUUMIIMME TEMPPELI. Pekka Ervastin esitelmä 3.8.1928 Esitelmäsarja Jyväskylän kesäkursseilla Esitelmä nro 2
RUUMIIMME TEMPPELI Pekka Ervastin esitelmä 3.8.1928 Esitelmäsarja Jyväskylän kesäkursseilla Esitelmä nro 2 Ruumiimme temppeli, näkyväincn ruumiimme pyhän hengen temppelinä tämä ei ole vieras käsite kristikunnalle.
b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme
UNENNÄKÖ Pekka Ervastin esitelmä 26.11.1916 [Muistiinpanoista puuttuu osia]
UNENNÄKÖ Pekka Ervastin esitelmä 26.11.1916 [Muistiinpanoista puuttuu osia] Unesta. Kun viime sunnuntaina oli puhetta unesta, mainittiin pari prinsiippiä, joita voimme huomata kaikessa unielämässä, pari
Pekka Ervastin esitelmä 4.8.1933 Ruusu-Ristin kahdeksansilla kesäkursseilla Jyväskylässä 1933
IV Pekka Ervastin esitelmä 4.8.1933 Ruusu-Ristin kahdeksansilla kesäkursseilla Jyväskylässä 1933 Kuolema odottaa jokaista ihmistä tämän maan päällä, ja kuolema on sentähden yhtä tuttu tapaus meille ihmisille
Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti
Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen
Pekka Ervastin esitelmä 5.12.1915 Helsingissä (Artikkeliksi järjestetyt muistiinpanot)
Mysteriot Pekka Ervastin esitelmä 5.12.1915 Helsingissä (Artikkeliksi järjestetyt muistiinpanot) MYSTERIOT. I. Teosofisessa kirjallisuudessa puhutaan usein mysterioista ja mainitaan että niitä on sekä
Pekka Ervastin esitelmä 28/3 1915
Kanteleen synty Pekka Ervastin esitelmä 28/3 1915 Tekee mieli kysyä, mitä kertomus kanteleen synnystä tekee keskellä Pohjolan matkaa. Siitä on kaksi toisintoa. Itse asiassa on vain yksi kertomus kahdessa
Pekka Ervastin esitelmä 1.8.1933 Ruusu-Ristin kahdeksansilla kesäkursseilla Jyväskylässä 1933
I Pekka Ervastin esitelmä 1.8.1933 Ruusu-Ristin kahdeksansilla kesäkursseilla Jyväskylässä 1933 Arvoisat ja rakkaat kuulijat! Aikomukseni on tänään ja, jos aihe vaatii, lähitulevina iltoina puhua vähäsen
KRISTUS JA ANTIKRISTUS. Pekka Ervastin esitelmä 30.12.1923.
KRISTUS JA ANTIKRISTUS. Pekka Ervastin esitelmä 30.12.1923. Kun tahdomme käsitellä semmoista aihetta kun Kristus ja antikristus, voimme heti sanoa jonkinlaisena yleispätevänä määritelmänä, että semmoinen
MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,
Okkultinen tieto. Pekka Ervastin esitelmä 12.1.1919
Okkultinen tieto Pekka Ervastin esitelmä 12.1.1919 Ihminen, joka elää tässä fyysillisessä elämässä, voi yleensä sanoa: @Me elämme kahdessa eri maailmassa, ristiriitojen maailmoiden välillä, aistillisen
Rikas mies, köyhä mies
Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for
Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934
Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934 Lausun teidät kaikki tervetulleiksi Ruusu-Ristin vuosikokoukseen. Olemme nyt saapuneet kaikki viettämään neljättätoista vuosikokousta ja toinen
JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen
Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.
1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää
KUOLEMAN KULTTUURIA. Pekka Ervastin esitelmä 18.11.1928
KUOLEMAN KULTTUURIA Pekka Ervastin esitelmä 18.11.1928 Salainen, pyhä Veljeskunta kiinnitti tietysti alusta lähtien kuoleman probleemin yhteydessä huomionsa siihen seikkaan, josta mekin olemme täällä puhuneet,
Nooa ja vedenpaisumus
Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
KRISTUS JA KANSALLISHALTIA
KRISTUS JA KANSALLISHALTIA Pekka Ervastin esitelmä 5.3.1933 Kalevalan viimeisessä runossa kerrotaan, kuinka Väinämöinen väistyi Karjalan kuninkaan, Marjatan pojan, tieltä, ja koska yleisesti ollaan sitä
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Valkoisen Veljeskunnan toimesta tapahtunut ja yhä tapahtuva ihmiskunnan kasvatustyö on uskontojen avulla suoritettavaa valistustyötä.
Valkoisen Veljeskunnan toimesta tapahtunut ja yhä tapahtuva ihmiskunnan kasvatustyö on uskontojen avulla suoritettavaa valistustyötä. Veljeskunta lähettää keskuudestaan viisaan ihmisen, joka julistuksellaan
Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa
Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,
Jeesus ja munkki. (Ote Pekka Ervastin esitelmästä pääsiäispäivänä 1909.)
Jeesus ja munkki. (Ote Pekka Ervastin esitelmästä pääsiäispäivänä 1909.) Ihmeellisessä ajassa me todella elämme. Se meidän täytyy tunnustaa, kun ajattelemme, mitä olemme tilaisuudessa kuulemaan tänä päivänä.
JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa
MYYTIT Totta vai tarua?
MYYTIT Totta vai tarua? MYYTTI ON TARINA Arkikielessä myytti merkitsee usein epätotta, satua, juttua vain. Tämä on myytin todellisen olemuksen sivuuttamista ja vähättelyä! Maailmassa on muitakin totuuksia
JEESUS PARANTAA SOKEAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
EHTOOLLISEN MYSTIIKKA
EHTOOLLISEN MYSTIIKKA Pekka Ervastin esitelmä 18.12.1932 Ensimäisen Pyhän Ehtoollisen magia kuten viime kerralla näimme oli siinä, että Jeesus Kristus itse jakoi leipää ja viiniä, itse siunasi, itse pani
Yksilön onni. Pekka Ervastin esitelmä 8.10.1922
Yksilön onni Pekka Ervastin esitelmä 8.10.1922 Jos väittäisimme elämän tarkoituksen olevan siinä, että ihminen on oleva onnellinen, silloin luultavasti saisimme ainoastaan nuoret puolellemme. Nuoret ihmiset
Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo
Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO
LUOMINEN. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n. 6 000 vuotta sitten.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) LUOMINEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n.
Simson, Jumalan vahva mies
Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
ELÄMÄN NÄKEMYKSIÄ. Pekka Ervastin esitelmä 29.4.1928
ELÄMÄN NÄKEMYKSIÄ Pekka Ervastin esitelmä 29.4.1928 Elämän näkemyksiä on ilmoitettu tämänpäiväisen esitelmän aiheeksi ja tarkoituksemme on jatkaa sitä gnostilaista esitystä Jeesuksen näkemyksistä ihmiselämän
USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com
1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.
ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo
Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen
Heittäkää kaikki murheenne
1 Heittäkää kaikki murheenne Otan lähtökohdaksi Pietarin 1 kirjeen 5-luvun 7 jakeen, jossa apostoli rohkaisee: "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." Eikö olekin inhimillisä,
Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita.
Järvenpää 1.2.2009 Saarna Joh 6: 16-21 Älä pelkää, älkää pelätkö! Joku on laskenut että Raamatussa on nämä lauseet 365 kertaa. Jokaiselle päivälle riittää siis oma älä pelkää -lause. Äsken kuullussa evankeliumitekstissä
Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia
Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten
Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies
Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
ELIA OTETAAN TAIVAASEEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELIA OTETAAN TAIVAASEEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Elia otettiin taivaaseen jossakin Jordanin itäpuolella, Jerikon kohdalla.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Kaldean maassa (eli Babyloniassa) Kebar-joen varrella. b) Ajallinen yhteys muihin
ei ole syntiä. Ehkä sotakin toisinaan tuomitaan sunnuntaipuheissa,
V PELASTUKSEN KAIPUU Henkisen elämän siirtyessä kuvailemallemme kolmannelle portaalle, ikuiseen elämään johtavalle tielle, vie se totuudenetsijän oman sielunsa pariin, oman sielunsa heikkouksiin, puutteisiin
Itsemurhasta on turvallista puhua
Itsemurhasta on turvallista puhua Vaikuttaako joku lähelläsi masentuneelta? Voisiko hän miettiä itsemurhaa? AINOA tapa tietää on kysyä asiasta suoraan. Usein ajatellaan: Ettei itsemurhia oikeasti tehdä.
HENKISEN TIEDON EDELLYTYKSET
HENKISEN TIEDON EDELLYTYKSET Pekka Ervastin esitelmä 13.2.1927 Kaikkina aikoina, niin voimme käytännöllisesti katsoen sanoa, ovat useimmat ihmiset uskoneet, että ihminen on olemassa kuoleman jälkeen ja
SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(8) SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Eedenin paratiisissa
ADAM JA EVA Pekka Ervastin esitelmä 20.12.1931
ADAM JA EVA Pekka Ervastin esitelmä 20.12.1931 Adam ja Eva kuten kaikki tiedämme on niminä asetettu meidän almanakkaamme juuri ennen joulua, joka vietetään Jeesuksen Kristuksen syntymän muistoksi. Nyt
Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika
Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan
1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan
VIELÄKIN VÄLITTÄJISTÄ
VIELÄKIN VÄLITTÄJISTÄ Pekka Ervastin esitelmä 25.9.1932 Viime sunnuntain esitelmän loppupuolella tulimme maininneeksi alustavasti kahdenlaisesta ilmiöstä meidän inhimillisessä maailmassamme, kahdenlaisesta
VAINAJIEN AUTTAJAT. Pekka Ervastin esitelmä 25.11.1928
VAINAJIEN AUTTAJAT Pekka Ervastin esitelmä 25.11.1928 Kun totuudenetsijä muinaisina aikoina oli valmistanut itseään sillä tavalla, kuin viime kerralla koetimme kuvailla, kun hän siis sitä kuvausta kuolemasta,
Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus
Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla
POTILASOHJE 1 (8) Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla Ohje päivitetty: POTILASOHJE 2 (8) Osanottomme menetyksenne vuoksi Olette saaneet juuri kuulla, että odottamanne vauva on
Jehovan todistajien. Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG. Kerubit. Kerubi. Jehova Jumala. Kerubit. Serafit. Sana, Logos, Mikael. Demonit.
Sana, Logos, 2 1 2 Kerubi 8 9 22.01.2016 / JP Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG 3 4 5 6 7 sivu 1 Aadam Eeva 10 11 12 Eeva Aadam Kain Aabel Seet Maailmankaikkeus Paratiisi 1. loi pyhän hengen avulla
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
TEOSOFINEN LIIKE JA APOSTOLI PAAVALI
TEOSOFINEN LIIKE JA APOSTOLI PAAVALI Pekka Ervastin esitelmä 21.5.1934 Ruusu-Ristin vuosikokouksessa toisena helluntaipäivänä Aikoessani nyt tänä iltana pitää pienen esitelmän tai puheen, täytyy minun
Pekka Ervastin esitelmä 26.12.1915 Helsingissä (Artikkeliksi järjestetyt muistiinpanot)
Suuret mysteriot Pekka Ervastin esitelmä 26.12.1915 Helsingissä (Artikkeliksi järjestetyt muistiinpanot) MYSTERIOT. II. Mysteriot eivät ole ulkoaopittavia opinkappaleita, vaan elävää elämää, kuten viime
TAIVAS. Pekka Ervastin esitelmä 29.12.1929
TAIVAS Pekka Ervastin esitelmä 29.12.1929 Jokainen ihminen tietää oikeastaan sisässään, mikä elämän tarkoitus on. Jokainen ei sitä tietenkään formuloi filosofisesti eikä vastaa siihen määrätyillä sanoilla,
Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa
Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
IHMISKUNNAN AUTTAJIEN KUOLEMANJÄLKEINEN ELÄMÄ
IHMISKUNNAN AUTTAJIEN KUOLEMANJÄLKEINEN ELÄMÄ Pekka Ervastin esitelmä 9.3.1924 Viime sunnuntaina puhuimme kehittyneiden ihmisten kuolemanjälkeisestä elämästä. Kehittyneillä ihmisillä tarkoitimme niitä
Mitä kuolema opettaa?
Mitä kuolema opettaa? Pekka Ervastin esitelmä 24.3.1918 Kaikkina näinä sunnuntaina olemme puhuneet kuolemasta, olemme koettaneet tutkia, mitä kuolema on ja miten ihmisen käy kuolemassa, mitä hänestä jää
IHMISKUNNAN MENNEISYYS JA TULEVAISUUS
IHMISKUNNAN MENNEISYYS JA TULEVAISUUS Pekka Ervastin esitelmä 17.1.1932 Kulmakoululla Viime sunnuntaina esitelmässä puhuessamme ihmisen eri ruumiista tulimme siihen johtopäätökseen, että oikeastaan ei
c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses, Aaron ja Mirjam sekä Aaronin poika, Eleasar
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VASKIKÄÄRME 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - Siinain erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Sen 40 vuoden aikana,
1. Pietarin kirje 4. luku
1. Pietarin kirje 4. luku 1 opettaja Isak Penzev 2014 Shalom, hyvät ystävät. Me jatkamme oppituntia, ja tarkoituksemme on etsiä apostolien kirjoituksista Tooran tekstiä. Eikä ainoastaan tekstiä, vaan Tooran
Pekka Ervastin puhe 21/4 1912
Seuroista ja yhdistyksistä Pekka Ervastin puhe 21/4 1912 (Puhe, jonka Pekka Ervast piti juhlassa sokeain talon hyväksi Bulevardi 7:ssä 1912 huhtikuun 21. päivänä.) Kun näemme, kuinka meidän päivinämme
Leirikirjan omistajan muotokuva:
Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä
Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus
Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi
Kristuksen kaksiluonto-oppi
Kristuksen kaksiluonto-oppi Katolinen kirkko muotoili kolminaisuusopin 300- ja 400-luvuilla ja täydensi sitä Kristuksen kaksiluonto-opilla Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451. Kirkolla on ollut
Vainoajan tie saarnaajaksi
Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS
JEESUS IHMISENÄ JA JUMALANA
JEESUS IHMISENÄ JA JUMALANA Pekka Ervastin esitelmä 16.3.1924 Pitkin kristikunnan historiaa melkein ensimäisistä ajoista lähtien ovat kristityt uskoneet, niinkuin he ovat opinkappaleinakin julistaneet,
TEOSOFINEN TOTUUDENETSIJÄ JA KUOLEMA
TEOSOFINEN TOTUUDENETSIJÄ JA KUOLEMA Pekka Ervastin esitelmä 16.12.1928 Puhuimme viime kerralla kristityistä yleensä ja heidän kuolemisestaan Kristuksessa. Nyt tänään olisi tarkoituksemme kääntää huomiomme
OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.
OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin
Teosofian sanoma eläimille (jatkoa)
Teosofian sanoma eläimille (jatkoa) Pekka Ervastin esitelmä 25.4.1926 Eläinkunnan matkan määränä on ihmiskunta. Eläimen ihanteena on siis ihminen. Emme voi sanoa, että kysymyksessä olisi täydellinen ihminen,
Havaintomateriaalia - avuksi sinulle
Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille
MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015
MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt
ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:
1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"
SATTUMA TAI SALLIMUS Pekka Ervastin esitelmä 6.1.1933
SATTUMA TAI SALLIMUS Pekka Ervastin esitelmä 6.1.1933 Sattumako vai sallimus hallitsee maailmaa? Tätä kysymystä me ihmiset ehkemme jokapäiväiväisessä elämässämme aina tee itsellemme, mutta sen kysymyksen
SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak
Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi
Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan
Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible
TEHTÄVIÄ SATUUN PIENI TULITIKKUTYTTÖ
1 TEHTÄVIÄ SATUUN PIENI TULITIKKUTYTTÖ A) Satuun liittyviä sisältökysymyksiä: 1. Millainen sää oli uudenvuodenaattona? 2. Miten tyttö oli menettänyt puukenkänsä? 3. Millaiset hiukset tulitikkutytöllä oli?
DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät
Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994.
Kertomus Sehrezadesta Viisaan ja rakastetun sulttaanin valtasi viha, kun hänelle selvisi, että hänen kaunis puolisonsa oli pettänyt häntä. Hän surmautti puolisonsa ja otti käyttöön sellaisen tavan, että
JEESUS. Pekka Ervastin luento 26/12 1932 Kulmakoulussa
JEESUS Pekka Ervastin luento 26/12 1932 Kulmakoulussa Jeesus Kristus, jonka syntymäjuhlaa vietetään näin Jouluna kristikunnassa, on aina kristikunnassa ollut enemmän kuin ihminen. Vaikkakin kristityt aina