Säde Kuusistosta Vuoden Jalkapalloilija Lauttakylän Lujan jalkapalloilijat päättivät kesäkauden palkitsemistilaisuuteen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Säde Kuusistosta Vuoden Jalkapalloilija Lauttakylän Lujan jalkapalloilijat päättivät kesäkauden palkitsemistilaisuuteen"

Transkriptio

1 LujaLehti 2/2011 Vuoden Pelaaja -pokaalin Säde Kuusistolle ojentaa Jukka Mäenpää, taka-alalla valmentaja Jukka-Pekka Sampolahti. Kuvat Pertti Kuisma. Säde Kuusistosta Vuoden Jalkapalloilija Lauttakylän Lujan jalkapalloilijat päättivät kesäkauden palkitsemistilaisuuteen Osuuspankin kokoustiloissa. Päättynyt kausi kasvatti pelaajamäärän 240:een, sulautti HNS:n ja Lujan naisjoukkueet yhdeksi, herätteli henkiin taitokilpailukulttuuria. Keväällä aloitettiin jo tutuksi käyneellä Kaikki Pelaa- koulujalkapalloturnauksella, joka ulottui tänä vuonna myös päiväkoteihin. Heinäkuussa järjestettiin jo 12. Volkkari-turnaus ja syksyllä seuran ensimmäiset taitokisat. Tapahtumien ja harjoitusten pyörittäminen on pitkälti tapahtunut pelaajien vanhempien voimin, siitä kiitos heille. Kuitenkin 12 joukkueen joukkomme tarvitsee lisää toimijoita. Kuluneella kaudella olemme saaneet mukaan muutaman nuoren nais- ja miesjoukkueista. Nämä nuoret vetävät tällä hetkellä nuorinta tyttöjoukkuetta, prinsessoja, sekä 02-joukkuetta. Lisäksi nuoret toimivat peleissä pelinohjaajina, ehkäpä saamme heistä vielä omia tuomareitakin. Palkittavia tästä suuresta joukosta oli todella vaikea valita: innokkaita, ahkeria, taitavia har- joittelijoita ja pelaajia, omistautuneita valmentajia ja aktiivisia vanhempia löytyy joka joukkueesta. Tänä vuonna tsemppareina palkittiin 04-joukkueesta energinen ja yritteliäs Henrik Lehtinen, 03-joukkueesta kentällä kaikkensa antava Niklas Toivola, 02-joukkueesta pieni ja pippurinen, positiivinen Henrikki Lindholm, 01-joukkueesta esimerkillinen taistelija, puolustuksen tukipilari Ilari Metsämäki, 99-joukkueesta hyvän pelinlukutaidon omaava todellinen joukkuepelaaja Juuso Kollin, T98-joukkueesta iloinen, innostunut, nopea Janna Häihänen, 98-joukkueen positiivisen asenteen omaava, unelmavalmennettava Aaron Bondfolk, naisjoukkueen aikuisten otteet omaava kuopus Eveliina Järä, miesjoukkueen joukkuetovereita kannustava, positiivinen Jani Lind ja KKI 40-joukkueen työmyyrä kentällä ja sen ulkopuolella Sauli Savolainen. Vuoden Maalivahdiksi valittiin 03-joukkueen vastustajien kehuma, joukkueensa ilmiömäisillä torjunnoilla pelastanut Arttu Hyvönen. Toinen Vuoden Puolustajista tulee T98-joukkueesta, pelaaja, jonka vastustaja todella harvoin pystyi kiertämään, myös joukkueensa pistenikkari Julia Häihänen sekä miesjoukkueesta luotettava alakerran lukko Kyösti Kantonen. Vuoden Maalintekijän titteli meni miesjoukkueen selkärangalle, yhdelle sarjan nopeimmista pelaajista, 22 maalia ampuneelle Jussi Marttilalle. Yritteliääksi Pelaajaksi valittiin 01-joukkueen Aapeli Tynkkynen, joka painoi alkuvihellyksestä loppuvihellykseen sata lasissa, antamatta vastoinkäymistenkään lannistaa. Aktiivisin Pelaaja kuluneella kaudella oli 99-joukkueen Jarno Mauriala, joka on sitkeä harjoittelija, aktiivinen pelaaja ja jonka pelinlukutaito on kehittynyt huimaa vauhtia. Vuoden Tulokkaaksi valittiin 98-joukkueen tuore kyky, nopea, ohittamaton puhdasta peliä pelaava pakki Ville Keinonen. Vuoden Pelinohjaaja tulee miesjoukkueesta, kaveri, joka nuoresta iästään huolimatta ymmärtää hyvin peliä ja sen hengen. Uskaltaa myös tehdä rohkeita ratkaisuja, Risto Tapanila. Aktiiviset Vanhemmat tänä vuonna ovat 98-ja 02- joukkueissa pelaavien veljesten äiti Alma Ljesnjanin, joka on aina valmiina tarvittaviin töihin, oli se pullanleipomista, kuskaamista, huoltajantehtäviä. Toinen aktiivinen vanhempi on 99-, 01- ja 02- joukkueissa pelaavien veljesten isä Harri Kivipelto, joka toimi niin pelinohjaajana, huoltajana, kuskina kuin myös kannustusjoukoissa. Vuoden Valmentajaksi valittiin Tero Hyvönen, joka Päättyneen kauden palkitut jalkapalloilijat on toiminut valmentajana sekä mv-valmentajana 98-, 02- ja 03- joukkueissa, joista tällä hetkellä 03- joukkueessa. Vuoden Pelaajatittelin sai naisjoukkueen nuori, aktiivinen, timantinkova, periksi antamaton luottotoppari, joka on joukkuepelaaja isolla J:llä. Hän omaa hyvän pelisilmän ja pitää Lujan lippua korkealla. Pelasi jokaisessa sarjapelissä sekä kolmosessa että piirisarjassa ja oli myös aktiivisin joukkuetreenaaja sekä treenaa myös omatoimisesti. Vuoden Pelaaja on Säde Kuusisto. Kiitokset pelaajien taustajoukoille, että mahdollistatte lapsen/ nuoren harrastamisen, kiitokset myös valmentajille, jojoille, huoltajille, kannatusjoukoille sekä erikoiskiitos kaikille Luja Jalkapalloa tukeville yrityksille! Joukkueet ovat siirtyneet talvisen jalkapallon, futsalin pariin. Tsemppiä talven peleihin! Susanna Honkavuo

2 Pääkirjoitus, joulukuu 2011 Kirjoittaessani tätä kirjoitusta on vielä lämmin marraskuinen ilta. Syksy on ollut poikkeuksellisen lämmin ja ainakin minusta sadetta on tullut varsin runsaasti. Hiihtolajien harrastajia tämä musta alkutalvi on kohdellut kaltoin. Toivon, että lehden ilmestyessä on jo talvi koittanut ja pääsemme talvilajien piiriin myös ulkona. Toivon myös, että Lujan hiihtokoulun avajaisissa Kännölässä oli runsaslukuisesti nuoria hiihtokärpäsen puremaksi tulleita hiihtäjiä. Hiihtokoulussa on lapsilla mahdollisuus opetella perinteisen ja vapaan hiihdon tekniikkaa leikkien ja pelien avulla. Syksyllä on tullut seurattua myös Lujan jääkiekkojoukkueiden pelejä. Tosin hieman vähemmän kuin aiemmin, jolloin vielä omat pojat olivat pelaamassa. On hienoa, että lajissa on tullut menestystä, niin joukkue kuin yksilötasolla. Sopimus Rauman Lukon kanssa antaa hyvät edellytykset Lujan jääkiekkoilijoille edetä lajin piirissä. Seurana saamme arvokasta valmennusapua ja nuorimmille joukkueille konkreettista varustetukea. Lukijana voit myös tukea Lujaa ja sen junioritoimintaa. Muistutan, että Lauttakylän Luja on mukana Hyvä Seura -hankkeessa, jossa mukana olevien urheiluseurojen kotisivulta mahdollistetaan Veikkauksen pelien pelaaminen. Vastikkeeksi seura saa verkkosivujensa kautta pelatuista peleistä palkkion. Hankkeen tavoitteena on lisätä tietämystä veikkauksesta ja veikkausvarojen merkityksestä suomalaiselle liikunnalle, nuorisotyölle, taiteelle ja tieteelle. Hanke korostaa vastuullisen pelitoiminnan merkitystä ja löytää uusia keinoja rahapelien sosiaalisten haittojen ennaltaehkäisemiseen osana urheiluseuratoimintaa. Lujan eri urheilulajien tarjontaan tutustut seuran kotisivuilla osoitteessa Mukavaa joulunaikaa Teille kaikille ja urheilullista Uutta Vuotta Olli-Pekka Tuomi LLujan pj Lujan 03-joukkue Mitä on Verkkokumppanuus? Joukkueessa pelaa 17 innokasta ja taiturimaista futaajaa. Poikien taidot ovat kehittyneet huimasti sekä yksilö- että joukkuetasolla. Eikä ihme, sillä jalkapalloa pelataan innokkaasti vapaa-ajalla ja myös välitunneilla koulussa. Pojilta löytyy jo hienoja kikkoja, joita olemme saaneet ihailla kentän laidalta. Viime kesänä pelasimme Satakunnan leikkimaailman sarjaa. Ensimmäiset pelit pelattiin alkukesällä Ulvilan Mynsterin tekonurmikentällä. Reissu jäi varmasti mieleen sekä pojille että vanhemmillle, koska sää oli todella kylmä ja vettä satoi kaatamalla. Kelistä huolimatta pelasivat pelinsä sisukkaasti alusta loppuun. Sarjan peleistä voitimme noin puolet, joten kausi sujui onnistuneesti. Kesäkauden päätöstilaisuudessa pojat ottivat mittaa vanhemmista. Märkä nurmikenttä osoittautui varsin haasteelliseksi vanhempien joukkueelle, mutta lopulta peli päättyi tasan ja kaikki olivat voittajia. Syyslomalla joukkue osallistui TUL:n järjestämään turnaukseen Porissa. Pojat pääsivät ensimmäistä kertaa pelireissuun bussilla, mikä oli poikien mielestä todella hienoa. Päivä oli raskas, koska joukkue pelasi jopa kuusi peliä. Tulevana talvena käymme muutamissa turnauksissa. Taitoja treenataan ja pelisilmää harjoitetaan Huhkolinnassa pejantaisin klo Ensi kesänä lähdemme jälleen innokkaasti pelailemaan leikkimaailman sarjaa. Uusi kausi tuo pojille myös uuden pelimuodon, sillä pelit tullaan pelaamaan ensi kertaa 7v7. Valmentajat: Tero Hyvönen ja Mika Toivola Seuramme on mukana SLU:n ja Veikkauksen kehittämässä yhteistyömallissa, jolla sinä voit suoraan tukea seuramme toimintaa. Pelaamalla seuramme nettisivujen kautta, saat voittosi suoraan pelitilillesi ja pystyt seuraamaan omaa pelaamistasi. Samalla tuet seuramme toimintaa. Seuramme saa verkkokumppanuudesta palkkion, joka määräytyy kaikesta seuran sivuston kautta tapahtuneesta Veikkauksen pelien pelaamisesta. Lue lisää seuramme verkkosivuilta ja katso samalla ajankohtaiset seurakuulumiset. SUOMALAINEN VOITTAA AINA. MUISTATHAN, että pelaaminen ei ole lasten leikkiä. Veikkauksen peleissä on 18 vuoden ikäraja. Ohje Verkkokumppanuuteen Näin se toimii: 1. Avaa seuramme verkkosivut 2. Klikkaa Veikkaus-banneria 3. Lue lisää kumppanuudesta ja siirry eteenpäin Veikkauspelien tuotosta käytetään yli miljoona euroa päivässä suomalaisen taiteen, liikunnan, tieteen ja nuorisotyön tukemiseen. 2

3 Luja (vas.) joutui taipumaan Futsal-Cupissa maajoukkuepelaajia vilisevälle GFT:lle (oik.). Ottelun tuomarikaksikkona ex-maajoukkuepelaaja Petri Viljanen (vas.) ja Markku Salminen. Kuva Pertti Kuisma. Lujan naiset kahdella joukkueella talven futsalsarjaan FOTO 3P Lauttakylänkatu 5, Huittinen Puh. (02) , Hyvin menneen kesän jälkeen Lujan naisten jalkapallojoukkue sijoittui 3.divisioonassa neljänneksi vain neljä pistettä voittajalle hävinneenä. Piirisarjassa joukkue sijoittui toiseksi. Siirtyminen sisäjalkapalloon eli futsaliin tapahtui viikon tauon jälkeen tyttöjen vaatimuksesta; valmentajat kyllä olisivat lepäilleet pitempääkin. Harjoitukset pidetään keskiviikkona ja toiset viikonloppuna lauantaina, jotta kaikki opiskelijatkin pääsevät osallistumaan. Päätös futsal-sarjaan osallistumisesta tehtiin. Ensin aiheutti päänvaivaa, että saadaanko pelaajia riittävästi yhteenkään joukkueeseen? Mutta kun viimeisetkin vastaukset pelaajilta saatiin, lähes kaikki olivat halukkaita pelaamaan ja siksi pienen miettimisen jälkeen päätettiin laittaa naisten 2.divisioonaan kaksi joukkuetta. Pienten alkujärjestelyjen ja reilun arvonnan avulla saatiin muodostettua kaksi tasavahvaa joukkuetta taistelemaan sarjan kärkisijoista. Sarjaan on ilmoittautunut tällä kaudella peräti yhdeksän joukkuetta ja ne pelaavat yksinkertaisen sarjan, jolla sijoitukset ratkaistaan. Lujan 2.divisioonan pelit alkavat klo Huhkolinnassa turnauspäivällä, jolloin molemmilla joukkueilla on kaksi peliä. Lujan naiset osallistuvat myös futsal-cupiin ja ensimmäisessä pelissä klo tulee vastaan, ei enempää eikä vähempää kuin viime kauden Suomen mestarit GFT/Prinsessat. Siinä pelissä saadaan vähän selvyyttä millä tasolla mennään liigakärkeen verrattuna. Tervetuloa katsomaan ja kannustamaan Lujan naisia voittoon peleissä! AM Lujan naiset voittivat futsalin treenipelissä Parkunmäen Apassit. Keskellä kesäkauden tsemppari Eveliina Järä. Kuva Jukka Mäenpää. JK-BROSSI OY Tää juttu on jees, ollaan varmasti aina oikeessa! Näin totesivat LLujan kasvatit Hermanni Hakasuo ja Samu Kylväjä käytyään ensimmäisinä lujalaisina Suomen Palloliiton futsalerotuomarikurssin. Porissa järjestetty koulutus koostui teoria-, kuntotesti- ja käytönnänharjoitteluosuuksista. Futsalia D13-sarjassa pelaavat pojat saivat vapautuksen kuntotestiosuudesta, mutta viitseliäisyyttä ja istumalihaksia pojilta kysyi Porissa sunnuntaiaamuna viiden tunnin mittaiseksi ilmoitettuun teoriaosuuteen osallistuminen. Kurssilla käytiin läpi paitsi sääntöjä myös tuomarin roolia ja vastuuta. Oikeudenmukainen pitää olla ja linja pitää vaikka pelaajat ja valmentajat olisivatkin erotuomarin tuomiota vastaan. Todellinen tulikoe näille vihreille erotuomareille oli käytännön harjoitteluosuus, jonka kurssilaiset suorittivat Futsal Openingeissa Karhu-Hallissa Porissa. Kurssilaiset hoitivat kolmen pelin tuomaroinnin itsekseen ja olivat täysin vastuussa pelin kulusta ja pelisääntöjen mukaan pelaamisesta. Hienosti nuoret miehet selvisivät koettelumuksesta ja herättivät positiivista huomiota pelaajienkin joukossa: Hei, toi tuomari on vasta 99-syntynyt! Molemmat pojat pitivät kurssia hyödyllisenä ja mielenkiintoisena. Kaikista parasta kurssissa oli käytännönharjoittelu, vaikka ensimmäiseen pelin alussa tunnelmat olivatkin jäätävän jännittävät. Samulle haasteellisin tilanne pelissä oli kun toinen joukkue teki mielestään maalin, vaikka Samun mielestä pallo ei käynyt maalissa. Valittu linja piti ja peli jatkui maalivahdin heitolla. Tuomarihan on aina oikeassa. Hermannin oli puolestaan hankala seurata olivatko peliotteet puhtaita kun DT12-sarjassa pelaajien kokoerot olivat merkittävät ja toinen joukkue pelasi selvästi fyysisemmin kuin toinen. Pojista karmeimmalta tuntuikin oma epävarmuus ja kokemattomuus. Hymyt nuoriltamiehiltä heltiskin vasta kun kaikki kolme harjoittelupeliä oli tuomaroitu. Hermanni ja Samu on nyt listattuna Suomen Palloliiton futsalerotumarilistalle ja tuomaroivat itseään nuorempien pelejä, ainakin nyt aluksi omalla paikkakunnalla. Pojista tuomarointi on kivaa, koska siinä oppii uusia asioita, saa hyödyllistä kokemusta ja mikä parasta, siitä saa kivasti omaa rahaa! PH Samu ja Hermanni. KAIVUUTYÖT 5,5 t telakoneella Rakennus- ja saneeraustyöt Hitsaustyöt Piharakennustyöt HOIKKA & HOIKKA OY Veli-Pekka Juha-Matti VOLVO RENAULT DACIA NISSAN OPEL PEUGEOT CHEVROLET AutoPalin Huittinen Takkulantie 2 p AutoPalin Pori Itäkeskuksenkaari 1 p AutoPalin Rauma Metallitie 2 p

4 Virastokatu HUITTINEN puh. (02) Kaivuu- ja maansiirtotöitä traktorikaivurilla Jukka Hurri Puh P01-joukkueen pelaajia kesän kotiturnauksessa. Takarivi vas. Arttu Routakangas, Robin Lindeman, Saku Helin, Ilari Metsämäki, Valtteri Lindholm, Leevi Leppänen, Onni Harjunmaa ja Juuso Rauvala. Eturivi vas. Miro Reunanen, Joona Mäntylä, Jesse Haapaniemi, Juho Marttila, Luukas Kivipelto, Aapeli Tynkkynen, Samu Rekola ja Eemil Tynkkynen Numeroa suurempiin saappaisiin ÖLJYNVAIHDOT - moottori - voimansiirto Autohuolto Oivanen Kaharila, Huittinen puh. (02) , Kesäkauden Leikkimaailmapelien tappioista sisuuntuneena päätin astuttaa pojat ensi talveksi vielä muutamaa numeroa nykyistä suurempiin saappaisiin tulevaa kesää silmällä pitäen. Tämän johdosta käynnistyvä futsalkautemme, joka muuten tulee olemaan historian ensimmäinen sarjapelien osalta, tullaankin sitten pelaamaan vuotta vanhempien ikäluokassa. Uusien pelisääntöjen opettelussa ja omanikäisiä vastaan pelailussa olisi jo varmasti ollut riittävästi haastetta talven osalle, mutta se ei pelaa, joka pelkää. Koveneviin haasteisiin yritetään nyt sitten vastata ahkeralla ja määrätietoisella harjoittelulla, mutta Huittisten nykyinen liikuntasalitilanne ei valitettavasti suo siihen kaikkein laadukkaimpia puitteita. Harjoitteluolosuhteita Sammun koululla ja Lauttakylän lukiolla voisi verrata lentopallon pelaamiseen tyhjenneellä ilmapallolla ilman verkkoa. Puutelista on pitkä: ei maaleja, ei rajoja, ei saa potkia kovaa, ei saa potkia korkealle, ei saa potkia seiniin, jne. No, pallot saadaan ainakin vielä toistaiseksi pitää mukana harjoituksissa, joten parempi se kuin ei mitään. Kunhan pojat ensimmäisessä pelissään löytävät vastustajan maalin jostain sieltä kentän reunalta, niin kaikki muu onkin sitten jo plussaa. Jokaista peliä lähdetään kuitenkin voittamaan ja reilua peliä tullaan pelaamaan huolimatta siitä millaiset lukemat sieltä pelitaululta kentälle heijastuukaan. Jääkiekko ja salibandy nielaisivat talveksi muutaman pelaajan joukkueestamme, mutta vajaa kaksikymmentä tulevaa lionelmessiä tai zlatanibrahimoviciä treeneissä kuitenkin innokkaina viilettää. Jos jollakulla 2001-syntyneellä pojalla sattuu vielä olemaan puutetta edullisesta, liikunnallisesta ja ennen kaikkea hyvin sosiaalisesta talviharrastuksesta, niin tervetuloa mukaan kokeilemaan futsalpallon pyöritystä. Harjoitusajat ja muutakin tietoa joukkueestamme löydät kotisivuiltamme osoitteesta Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa hauskaa harrastusta hyvässä porukassa! Kesän johdosta esitän vielä nöyrimmät kiitokset kaikille pelaajien vanhemmille, seuraaktiiveille, kaupungin liikuntatoimelle ja Lujan jalkapalloilun sponsoreille siitä, että suotte meille mahdollisuuden harjoittaa maailman seuratuinta ja harrastetuinta urheilulajia! Ilman teidän tukea ei meidänkään touhuista tulisi yhtään mitään. Jussi Marttila Kun haluat pelata futsalia - ota yhteyttä meihin Loimijoentie 55 puh. (02) Miehet Pasi Jaakola Pojat 98 Pasi Virtanen Pojat 02 Päivi Hakasuo Pojat 03 Sari Hyvönen Tytöt 97 Susanna Honkavuo Tytöt Pasi Toivonen Pojat Sauli Mäkinen Pojat 04 ja nuoremmat Mikko Ojapelto Tytöt (Prinsessafutis) Kirsi Heino Pojat 01 Jussi Marttila Naiset Pertti Kuisma Tarkempia tietoja joukkueista osoitteessa LujaLehti 2/2011 Lauttakylän Lujan seuralehti, ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Päätoimittaja: Olli-Pekka Tuomi Sivunvalmistus ja taitto: Huittisten Sanomalehti Oy Painopaikka: Satakunnan Painotuote Oy 2011 Jakelu: kpl Ilmoitukset 70 senttiä/pmm Määräpaikkailmoitus 90 senttiä/pmm Väri-ilmoitukset 90 senttiä/pmm Väri + määräpaikka 1 e/pmm 4

5 LLuja - FC HaPo. Kuva Vesa Riihisalo Jalkapallokulttuuria rakentamassa Lauttakylän Lujan miesten jalkapallojoukkueella on takana onnistunut toinen kausi Satakunnan piirin 5. divisioonassa. Loppusijoitukseksi muotoutui lopulta hienosti viides, ennätyksellisen pitkän ja kuluttavan kauden päätteeksi. 26 peliä näin amatööritasolla on todella haastava ja kuluttava kokonaisuus. Kaikki pelit saatiin kuitenkin vietyä kunnialla läpi ja kaikki mukana olleet ansaitsevat ison kiitoksen. Lisää uskoa tulevaan antaa tieto, että pystyimme haastamaan tasaväkisesti kaikki joukkueet, myös sarjan selvän kärkikaksikon. Tämä tosin vaatii, että saamme kierrättää pelaajamateriaaliamme laajemmin. Kaikki onnistuneet suoritukset kasvattavat joukkueen itseluottamusta ja ovat askel eteenpäin tiellä kohti parempaa ja vakaata jatkoa. Joukkue on sopiva sekoitus nuoria, parhaassa peli-iässä olevia ja kokeneempia pelaajia. Näistä aineksista syntyy hyvä sekoitus. Tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisalta kokemuksen karttuessa ja pelisysteemin kehittyessä, unohtamatta taustalla pyörivää toimivaa junioripohjaa, josta on paljon ammennettavaa lähivuosien aikana. Tärkeintä on kuitenkin luoda pysyvää jalkapallokulttuuria Lujalle aina vanhimmista joukkueista alkaen (ikämiesjoukkuetta unohtamatta). Siemenet on kylvetty, tuloksista saadaan vielä nauttia kauan. Tämän kokoluokan seuran ei kannata kuitenkaan kuvitella liikoja, vaan pitää jalat tiukasti maassa, elää hetkessä, mutta kuitenkin pitää fokus tiukasti tulevassa. Se on mahtavaa, kun seuran riveissä pelaavat lähes kaikki vauvasta vaariin. Ensi kaudella ei voi olla muuta tavoitetta kuin eteenpäin meno. Tämä tarkoittaa sekä pelaajien henkilökohtaisella tasolla että myös joukkueena. Aina täytyy vaatia parempaa, eikä mukavoitua liikaa. Kohti tätä tavoitetta mennään tukipilariemme valmentaja Petteri Mertalan sekä mainion pelaaja-valmentaja Jussi Marttilan johdolla. Pelaajilla on toki myös oma vastuunsa, ja kiitettävästi sitä on myös kannettu. Talvella pelataan myös futsalia, johon osallistuvat lähinnä hieman nuoremmat, mutta jo kokeneet pelimiehet. Luja osallistuu Satakunnan piirin 3. divisioonaan, johon on ilmoittautunut yhteensä kuusi joukkuetta. Näissäkin peleissä lähdetään hakemaan parasta mahdollista suoritusta ja sijoitusta. Vastustajatkin tulevat oppimaan, että olemme pirullinen vastustaja kenelle tahansa. Pidetään siis lippu korkealla! Olli Musakka T-98 mitaleille Tytöille menestystä jalkapallon D-tyttöjen 7v7-sarjassa. Syksyllä Satakunnan piirisarjassa tytöt intoutuivat nuijimaan vastustajansa nurmikon rakoon. Joukkueen tytöistä viisi on vielä kaksi vuotta alaikäisiä tähän sarjaan, eli he olisivat Hopeatytöt seisomassa vasemmalta Jane Aalto, Katri Lehtiö, Janna Häihänen, Anniina Koivuranta, Eveliina Pluuman, Annika Savolainen, Anni Lähteenmäki, Titta Kiuru ja Julia Häihänen. Edessä istumassa vasemmalta Anni-Kaisa Rehakka, Iida Limnell ja Pinja Koivumäki. saaneet pelata vielä E-tytöissä. Pienen harrastajamäärän takia joukkue on kuitenkin koottava eri ikäluokista. Pelaamistaan yhdeksästä ottelusta tytöt keräsivät kahdeksan voittoa. Vain yksi peli päättyi tappioon. Suuri syy häviöön oli, että peli pelattiin koulujen alkamista edeltäneellä viikolla. Neljäsosa tytöistä oli vielä kesälomareissuillaan. Vain Porilaisen MuSan joukkueet pysyivät Lujan kyydissä. MuSaBlack onnistui voittamaan Lujan 1-0. MuSaWhite sensijaan kaadettiin tiukassa pelissä 2-1 ja MuSa ET11 maalein 2-0. Kaikki muut pelit tytöt hoitelivat kotiin päästämättä maaliakaan. Rauman PalloIirot lähti kotimatkalle 9-0 hävinneenä. FcHaPoBlue hävisi lähes yhtä paljon, 8-0. Seuraavaksi tappion karvauden koki Euralainen EuPa numeroin 5-0. FcHaPoWhite kukistettiin suurinumeroisimmin, Jäljellä olivat viimeiset kaksi peliä, mitkä oli voitettava mikäli haluttaisiin mitaleille. Tytöt eivät taaskaan tuottaneet pettymystä, KoPa Kokemäeltä oli vastaantulija luvuin Viimeinen peli, josta tytöt itse olivat tehdä vaikean,ratkesi kuitenkin lopullisesti toisella puoliajalla. Porin NiceFutis nöyrtyi numeroin 5-0. Näin ollen koko sarja pelattiin loistavasti, tuloksena yhdeksästä pelistä 24 pistettä. Tehtyjä maaleja peräti 57 kappaletta ja päästettyjä vain kaksi! Tällä tuloksella T-98 sijoittui Satakunnan piirisarjassa toiselle tilalle. Joukkueen tytöistä Annika, Jane ja Julia valittiin piirihaavin kautta Satakunnan piirijoukkueen harjoitusryhmään. Tästä ryhmästä valitaan jatkossa lopullinen piirin edustusjoukkue. Ulkokausi käytiin päättämässä turnauksessa Alastarolla Tytöt jatkoivat siitä mihin viimeksi jäivät. Turnauksen vastustajat olivat kaikki uusia tuttavuuksia. Avauspelissä Luja voitti tasaisessa pelissä RaisioFutiksen 2-0. Toinen peli,vastustaja Toijalan Pallo ja voitto meille maalein 5-0. Seuraavaksi kohtasimme järjestävän seuran Alastaron Urheilijoiden tytöt. Taas voitto, nyt numeroin 5-1. Edellisestä, päästetystä maalista, olikin kulunut jo lähes kaksi kuukautta. Päätöspelissä Porin Karhufutis ei saanut Lujan tyttöjä kuriin, vaan peli päättyi voittoomme selvin 8-0 numeroin. Yhteenvetona voisi todeta, että varsinkin syyspuolella,tyttöjen kehitys on ollut huimaa. Komeita yksilösuorituksia, mutta myös onnistunutta yhteispeliä. Seuraavaksi harjoitellaan talvi lukiolla. Kilpailutoimintaa jatketaan vasta kevään saavuttua, ruohon vihertäessä, ulkopelien merkeissä. Joukkueen johdosta, valmennuksesta ja huollosta ovat vastanneet Pasi Toivonen ja Päivi Häihänen. Nöyrä kiitos tukijoillemme Puheenjohtaja Olli-Pekka Tuomi puh varapj., yleisurheilujaoston pj. Toivo Immonen puh varapj., jääkiekkojaoston pj. Jukka Naskali puh Tule mukaan Lujan toimintaan - ota yhteyttä Sihteeri, ringettejaoston pj. Susanna Lehtinen puh Hiihtojaoston pj. Sauli Savolainen puh Jalkapallojaoston pj. Susanna Honkavuo puh Suunnistusjaoston pj. Timo Mattila puh

6 SERTIFIOIDUT SIEMENET Viljakasvit ja heinänsiemenet, palkokasvit Esim. Magnifik-syysvehnä ja Reetta-syysruis PERÄNIITYN TILA HUITTINEN, puh ja LLuja P02 uuden valmennustiimin vedossa kohti futsal-kautta Kesä 2011 oli Leikkimaailmasarjassa tälle porukalle jo toinen eikä voi todeta kuin että P02 parantaa otteitaan kuin sika juoksuaan! Kun muistelee vuoden takaista kautta, voi hyvillä mielin todeta kehitystä tapahtuneen. Leikkimaailmasarjapelejä pelattiin F9-sarjassa kuluvana kautena kaiken kaikkiaan 15, joista hävittiin vain neljä. MuSa Black ja Koitto osoittautuivat tälle porukalle vielä liian koviksi luuksi -jääpä nälkää futsal-sarjaan ja ensi kesäänkin... Maalitilastot kesältä ovat joukkueemme eduksi 32-79, mikä osoittaa että joukkueen junioreilla on niin maalintekotaitoa kuin maalintorjunta- ja puolustuskykyäkin. Kesäkausi purkitettiin Karibian kylpylään tehdyllä syysretkellä, minkä taas mahdollisti joukkueen aktiivinen talkoilu. Joukkuelaisten vanhemmat kävivät kesän aikana Alastaron urheiluradalla tekemässä parkkilipputarkistusta kuin myös organisoimme yhdessä LLujan naisjoukkueen kanssa Volkkariturnauksen, pidimme kotipeleissä pienimuotoista kahvikioskia ja makkaranmyyntiä, pahvitalkoita unohtamatta. Mutta eipä ole hommia tehty turhaan! Se riemu ja peuhanta Karibian altaassa kun joukkueen 15 lasta temmelsi yhdessä isosiskojen ja veljiensä kanssa, osoitti tällaisen joukkuelajin parhaat puolet: jokainen lapsi tunsi olevansa osa tätä porukkaa! Joukkue tekee asioita yhdessä, joukkueella on hauskaa yhdessä. Futsal-kauteen pitkään valmentajapulasta kärsinyt joukkue on saanut LLujan edustusjoukkueesta valmentajia perätin kaksin kappalein. Edustuksen maalia vartioiva Pasi Jaakola ja keskushyökkääjä Kirill Price ovat lupautuneet valmentamaan joukkuetta tulevan kauden. Joukkue ja uudet valkut ovat tutustuneet toisiinsa jo muutamien harjoitusten ajan. Nuortenmiesten otteet ovat erinomaista esimerkkiä joukkuelaisill. Varsinainen yhteistyön toimivuus mitataan kohta alkavissa futsalleikkimaailma-peleissä, joissa joukkue pelaa E10-sarjassa Mikäli jalkapalloilu kiinnostaa ja olet 02-syntynyt poika tai 01-syntynyt tyttö, ota yhteyttä minuun ja tule kokeilemaan palloilun riemua! Harjoitukset ovat talvikaudella lauantaisin Hayon salissa klo 13-14:30. Palloillaan yhdessä! Päivi Hakasuo P02 joukkueen johtaja (puh ) Lahjatuotteet omalla painatuksella Risto Rytin katu 31 Huittinen p./f. (02) Avoinna ma-pe 9-17, la 9-13 ERIKOISLIIKE mopot - mopoautot - mönkijät - metsä- ja puutarhakoneet - myynti - huolto -varaosat puh LVI-ASENNUKSET JA MYYNTI RAKENNUSMETALLITYÖT Kuninkaankatu 1, HUITTINEN Puh. (02) ,

7 Jalkapallo yhä useamman ensimmäinen peliharrastus Huittisissa! Kesän mentyä ja syyssateiden saavuttua päätimme joka harjoituskerralla kastuttuamme siirtyä lokakuun alussa harjoittelemaan sisätiloissa. Harjoitukset jatkuivat siis keskiviikkona viides lokakuuta juuri remontoidussa Lauttakylän Lukion salissa Lujan nuorimpien junioreiden 04, 05 ja 06 syntyneiden toimesta. Joukkue oli kasvanut vuoden mittaan yli 40 pelaajan kokoiseksi ja jo ensimmäinen harjoituskerta sisällä osoitti sen, että innostus ei ollut kadonnut kesän jälkeen. Samalle päivälle osuneet salibandy harjoitukset ei myöskään harventaneet porukkaa. Päinvastoin lähes kaikki olivat innolla mukana ja muutama uusi pelaaja liittyi myös joukkoon. Lokakuun aikana harjoituksissa kävi keskimäärin 36 nuorta pelimiestä ja kun joukkoon lisätään lasta harjoituksiin tuovat huoltajat, muistutti Lukion pienehkö pukuhuone lähinnä muurahaispesää. Jo ennen ensimmäisiä sisäharjoituksia oli tiedossa, että ahdasta varmasti tulee, koska saliaikoja oli hyvin niukasti jaossa. Jalkapallo kun tarvitsee Huhkolinnasta 2/3 osaa, jotta harjoitteleminen olisi mahdollista suorittaa kunnolla. Joukkueita on paljon ja viikossa vain seitsemän päivää. Kahden harjoituskerran jälkeen oli selvää, että näin ei voi jatkua. 04-syntyneitä vilisti lukion puolikkaassa salissa viikko toisensa jälkeen n. 20 kpl ja verhon toisella puolella 05 ja 06 -syntyneitä n. 17 kpl. Oli koittanut aika tehdä asialla jotain ja pian! Ratkaisu löytyi kevääksi suunnitellusta muutoksesta jakaa porukka niin, että 04-syntyneet muodostavat oman joukkueen ja 05 ja 06-syntyneet oman joukkueen. Sopiva salivuoro löytyi, kun Lujan 03 joukkue luovutti ystävällisesti meille 1/3 Huhkolinnaa perjantaina. Onneksi harjoitusajan siirto sopi lähes kaikille 05 ja 06 syntyneille. Näin saimme ahtauteen hieman apua, vaikka tilaa ei silti ole yhtään liikaa! Onneksi kevät tulee aina talven jälkeen ja lumien sulettua pääsemme taas ulos harjoittelemaan. Toiminta jatkuu siis kahtena ryhmänä. 04 -syntyneet harjoittelevat keskiviikkoisin Lukiolla kello ja päävalmentajan jatkaa tuttuun tapaan Lauri Lehtinen ja joukkueenjohtajana aloittaa Jenni Lahti. Joukkueessa on tällä hetkellä 23 pelaajaa. 05 ja 06 -syntyneiden joukkue harjoittelee perjantaisin Huhkolinnassa kello Joukkueenjohtajana ja valmentajana jatkaa allekirjoittanut. Joukkueen vahvuus on 20 pelaajaa. Kumpikaan joukkue ei pelaa futsal sarjaa ja molempien tavoitteena on harjoitella talvella tulevaa kesäkautta varten. Tarkoituksena on, että kesällä opitut taidot eivät katoa ja uutta opitaan kokoajan. Joukkueiden jakaminen omiin ikäryhmiin antaa meille mahdollisuuden harjoitella kunkin ikäryhmän edellyttämällä tavalla. Ratkaisu oli pelaajia kohtaan erittäin reilu ja urheilullisesta näkökulmasta ainoa oikea. Uusille harrastajille emme ole sanoneet ei, emmekä sanokaan. Ottakaa yhteyttä joukkueiden johtajaan, jos olette tulossa mukaan harjoituksiin, näin saatte oikeaa informaatiota joukkueen toiminnasta ja mukaan tulemisesta. Olen saanut useita kyselyitä koskien 07-syntyneiden jalkapallo harrastuksen aloittamista. Intoa näyttää löytyvän, koska monen isoveli tai sisko pelaa myös jalkapalloa. Tarkoitus olisi, että 07 -syntyneille perustetaan oma ryhmä keväällä, kun ilmat sallivat ulkona harjoittelemisen. Tämä kaikki riippuu saadaanko joukkueelle valmentajia. Tästä tulee informaatiota Lujan nettisivulle maalis-huhtikuussa! Joukkueiden yhteystiedot löytyvät Lauttakylän Lujan nettisivuilta osoitteesta ja sieltä jalkapallo. Mikko Ojapelto Kuva otettu Eurassa 27.8 Kivikyläliigan päätöksessä Autokatu 6 Suomalainen TEKNISET tarjoaa uusinta tekniikkaa SÄÄSTÖPANKKI TARJOAA HYVIÄ VAIHTOEHTOJA SÄÄSTÄMISEEN. Sanoohan sen jo nimikin Sivunen HUITTINEN Risto Rytin katu 25 Puh. (02) Eura, Huittinen, Kokemäki, Pori, Säkylä, Ulvila, Vammala, Äetsä P

8 Luja P98 Harjoituksissa Huhkolinnalla. Takarivi vasemmalta: Severi Ruusumaa, Pyry Venäläinen, Joni Hilkes, Juuso Kollin, Valtteri Virta, Jarno Mauriala. Eturivi: Samu Kylväjä, Hermanni Hakasuo, Eetu Mäkinen, Rasmus Ala- Haavisto ja Tino Ketola. Poissa kuvasta: Erik Heikkilä, Joonas Immonen, Markus Kalmi, Eetu Kivipelto, Rene Kömi, Joel Lammi, Oskari Noppari, Juho Perttula, Thomas Tiukka, Tenho Vartiainen ja Panu Vuorio. Vauhdikas P99-00 jalkkisjoukkue Tällä hetkellä vanhin ikäryhmä Lujan jalkapallon poikien juniorijoukkueissa on P98 - joukkue, joka kuluneella kesäkaudella pelasi kahdessa sarjassa. Lukuisat harjoitustunnit ja valmentajien sitkeys ja usko tulevaan kantoivat hedelmää: 11v11- sarjassa tuloksena oli alasarjan ykkössija ja sen myötä tulevalle kaudelle nousu yläsarjaan, 7v7 sarjassa pojat olivat piirin kakkosia. Talvella joukkue jatkaa futsalin parissa puolustaen viime vuoden ykkössijaansa. Joukkueeseen kuuluu nyt 24 pelaajaa Huittisista, Vampulasta ja Punkalaitumelta. Talvikaudella aktiiveja on hiukan vähemmän muiden lajien verottaessa osallistujia, sinnikkäimmät tosin tasapainoilevat eri lajien kesken vaihtaen välillä vain vauhdissa varusteita. Pelimatkat kuljettiin vanhempien kyydeillä, jokaiseen peliin löytyi lopulta kuljettajia vaikka aikataulut olivatkin välillä hieman haasteellisia. Kaukaisin pelikenttä oli Merikarvialla ja Porin ympäristö tuli muutenkin jälleen kesän aikana tutuksi. Kesäkausi aloitettiin Ulvilassa huh- tikuun alussa pelatulla harjoitusturnauksella ja vielä silloin kesä tuntui olevan kovin kaukana ainakin säätilan puolesta mutta osa pojista pelasi jo sortseilla katsojien kietoutuessa vielä paksuihin takkeihin. Lämpimän kesän myötä katsojat saivat luopua ylimääräisistä vaatekerroksista ja päällimmäiseksi huolenaiheeksi nousi pelaajien riittävä nesteytys helteisten pelien tiimellyksessä. Valmentajat, joukkueenjohto ja huoltajat käyttävät paljon aikaa joukkueen hyväksi ja tämä panostus ja esimerkki kannustaa osaltaan joukkuetta yrittämään parhaansa. Valmentajat paitsi vaativat myös ohjaavat ja kannustavat pelaajia parempiin suorituksiin silloinkin, kun pelaajan oma usko kykyihinsä alkaa jo olla koetuksella. Tämä suhtautumistapa auttaa myös hillitsemään ikäkauteen kuuluvaa kuohuntaa ja auktoriteettien kyseenalaistamista. Joukkue on vuosien mittaan hioutunut yhtenäiseksi, toisiaan kannustavaksi joukkueeksi, jossa kaverihenki on vahva. Silti uusienkin pelaajien on helppo tulla mukaan ja he löytävät nopeasti oman paikkansa joukkueessa. Kesän peleissä kannustusjoukkojen huomio kiinnittyi siihen ettei aivan kaikista joukkueista näyttänyt löytyvän samanlaista yhteishenkeä vaikka joukkuepelistä onkin kyse. Erityismaininta joukkuehengen ylläpitämisestä kuuluu Tuukalle, joka loppukesän loukkaantumisestaan huolimatta osallistui pelireissuille ja kannusti joukkuetta ponnekkaasti. Tulevana kesänä joukkue osallistuu Pärnu Summer Cuppiin Virossa ja jo pelkästään matkakassan kerääminen kysyy yhteishenkeä niin pelaajilta kuin vanhemmiltakin pitkin talvea. Tosin palkkiokin tulee sitten olemaan huima: tiedossa on taatusti paljon ikimuistoisia hetkiä niin varojenkeruun kuin sitten lopulta itse turnauksenkin tiimoilta. Vanha sanonta tärkeintä on matkanteko, ei perillepääsy sopii tähänkin tilanteeseen, ponnistelut yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi luovat parhaat muistot. Tässä joukkueessa pelaavat vuonna 2000 ja 1999 syntyneet pojat kesäisin jalkapalloa ja talvisin futsalia. Joukosta löytyy kokeneita jo 7 vuotta jalkapallon parissa touhunneita kavereita ja tuoreimmat joukkueeseen liittyneet ovat löytäneet harrastuksen menneen kesän aikana. Kaiken kaikkiaan tällä hetkellä joukkueessa on kirjoilla 22 pelaajaa. Talvi tuo kuitenkin suuria muutoksia kokoonpanoon, koska useat pojat pelaavat täysipainotteisesti talvikaudella muitakin urheilulajeja. Kesällä taas nurmikentille rientävät kaikki joukkueen jäsenet täysipainotteisesti. Joukkuetta valmentavat Sauli Mäkinen ja Jari Perttula. Tämän talven harjoitukset järjestetään yhdessä P-98 joukkueen kanssa, jolloin saadaan molemmille joukkueille lisää saliaikaa ja vauhtia harjoituspeleihin. Sarjaa lähdetään pelaamaan Satakunnan piirin D13-pojat -sarjassa. Suurin osa talven futsal-peleistä pelataan tällä kertaa Porissa. Kotipelit ovat Huhkolinnalla ja Sarjapeleissä vastaan tulee paljon tuttuja kasvoja, joihin on törmätty aikaisemminkin vuosien varrella. Monet mukana olevat joukkueet harjoittelevat kuitenkin jo lähes ammattimaisesti ja vastassa saattaa olla varsin kovatasoisia kavereita. Tämä on joukkueen pojilla tiedossa ja siksi joka peliin lähdetäänkin jalat maassa -asenteella mutta taistelutahtoa täynnä. Kaikki kokemukset ovat plussaa, voitosta riemuitaan ja häviöistä otetaan opiksi. Joukkueen harjoitusajat, pelipäivät ja yhteystiedot löytyvät osoitteesta: Onneksi joukkueesta löytyy monenlaisia persoonia ja huumoria riittää viljeltäväksi kavereillekin. On kertakaikkisen ihailtavaa miten harjoituksissa ja peleissä kaverit kannustavat toisiaan. Yhtenä rintamana mennään eteenpäin ja valmentajat voivat olla ylpeitä näistä hienosti käyttäytyvistä nuorista miehistä pelimatkoillakin. Vaikka välillä vähän hampaita kiristääkin, mölyt pidetään mahassa ja huomio keskitetään kentälle. Parhaat pelireissut puhututtavat vielä aikuisenakin. Jokaisen hienoin muisto kuitenkin on varmasti se ensimmäinen oma maali. Näitä hyviä muistoja tulee toivottavasti vielä paljon lisää ja maaliverkot heiluvat vastustajan päässä kerta toisensa jälkeen. Poikien mielestä koossa on se ihan paras porukka, ja näinhän se on. Kertakaikkisen hienoja nuoria miehiä ovat! Ja 10 vuoden päästä pojat kuulemma löytyvätkin sitten jo Espanjasta FC Barcelonan riveistä, joten siihen saakka siis Adios amigos! AM Ketola Harkoissa riittää aina aikaa huumorille. Kameran kanssa tuttavuutta tekemässä Joni Hilkes ja taustajoukkona Valtteri Virta. 98-pojat aloittelevat sisäkautta. Edessä polvillaan vas. Tuukka Mäkinen, oik. Daniel Lammi, takana vas. Aaron Bondfolk, Jani Immonen, Joonas Pluuman, Einari Karvonen, Konstantin Pellia, Matias Perämäki, Jere Aalto ja Jani Värinen PIKAJAKO TIMO TAMMINEN GSM SAAB SCANIA HUOLTO sekä VARAOSAT AUTOKORJAAMO VELJ. MÄKELÄ p. (02) SIIVOUSPALVELU ANITTA ROUTAKANGAS Huittisten OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV Risto Rytin katu 31, HUITTINEN Puh

9 Prinsessat pitävät hauskaa futsalin parissa keskiviikkoisin! JOHANNA Risto Rytin katu 21, Huittinen Puh Palvelemme ark. 9-18, la 9-14 Lujan prinsessajalkapalloilijat eli vuonna ja syntyneet tytöt jatkoivat lokakuussa harjoituksia Huhkolinnassa. Kesän jalkapallokauden jälkeen oli aika tutustua uuteen lajiin, futsaliin eli jalkapallon pelaamiseen sisällä salissa. Alussa tyttöjen kanssa pohdittiin, miten laji eroaa ulkona pelatusta jalkapallosta ja huomattiin ero muun muassa pallon pomppivuudessa; futsalpallo pomppii vähemmän kuin jalkapallo ja esimerkiksi futsalissa on sivurajaheiton tilalla sivurajapotku. Kerran joukkueen pallojen joukkoon oli vahingossa sekoittunut yksi kesäjalkapallo, niin tytöiltä tuli nopeasti palautetta Tää ei oo futsal-pallo, pomppii liikaa. Syys- ja talvikauden harjoituksissa on tarkoituksena harjoitella monipuolisesti pallonkäsittelytaitoja, pelaamista ja tavoitteena on liikkua muutenkin paljon, niin että harjoitusten jälkeen posket punertavat ja jopa saattaisi olla hiki, mutta kaikki tehdään kuitenkin hymy huulilla eli tarkoituksena on nauttia liikkumisesta ja futsalista. Liikku- misen lisäksi harjoitellaan ryhmässä toimimista ja yhteistyötä kaverin kanssa. Futsal-taitoja on harjoiteltu syksyn mittaan erilaisilla harjoituksilla ja leikeillä, temppuradoilla ja pienpeleillä. Tyttöjen toiveena olisi, että talvikauden loppupuolella voitaisiin pelata joukkueen ensimmäinen harjoituspeli ja toive pyritään tietenkin toteuttamaan, jos vain sopiva harjoitusvastustaja löytyy. Tyttöjen mielestä kivointa prinsessafutsalissa on kunnon pelaaminen ja harjoitusten välissä olevat juomatauot. Kysyttäessä tytöiltä, miksi he käyvät prinsessafutsalissa, vastauksia aletaan huudella nopeasti: No tietenkin siks, että opittas jalkapalloa!, Koska täällä on hauskaa!, Pääsee pelaan!, Täällä on kivoja joukkuekavereita!, Hyvä ope!. Tytöt toivottavat mukaan myös kaikki uudet innostuneet TYTTÖpelaajat: Poikia tänne ei huolita! ja samalla vinkkaavat, että kaikkien todella kannattaa tulla, koska silloin voi päästä lehteen. Tytöt harjoittelevat Pallonkäsittelyä harjoittelemassa pujotellen Alina, Emma ja Josefiina. keskiviikkoisin Huhkolinnassa klo Sanna Höyläsen valmennuksessa. Kaikki jalkapallosta tai futsalista kiinnostuneet ja 2004-syntyneet tytöt ovat tervetulleita tutustumaan joukkueen toimintaan ja pelaamiseen. Ja niin kuin aina harjoitusten lopuksi kaikki yhdessä: yy, kaa, koo: PRINSESSAT! Hinauspalvelu Ojala Oy Puh Prinsessajoukkueessa ovat pelanneet syyskaudella (ylärivissä vas.) Anna Juvela, Josefiina Naatula, Vilma Savijoki, Alina Tynkkynen, Ruuth Virta, Sofia Lintern, Piritta Palonen, (alarivissä vas.) Emma Marttila ja Saara Takala. Puh MV CMYK 100c 60m 10k PMS 286 Turuntie 33 p

10 Yleisurheilun 2011 Tuplamitalistit piiriviestistä. 10

11 kesä 11

12 Kuvassa takarivissä vasemmalta oikealle: Heidi Savolainen, Annika Savolainen, Pinja Koivumäki, Marika Haavisto, Juha-Matti Iso-Jaakkola, Waltteri Immonen. Keskirivi: Janna Häihänen, Fanni Kaasalainen, Veera Matintalo, Lotta-Maria Maine, Lauri Ruohomaa, Joona Mäntylä, Hermanni Hakasuo. Eturivi: Henna Kaunistola, Anna Koski, Maria Laineenoja, Frans Hakasuo. Luja palkitsi yleisurheilijoitaan Kuluneen yleisurheilukauden päätteeksi palkittiin Lujalaisia yleisurheilijoita ja lisäksi muita yleisurheilun toiminnassa ansioituneita. Palkitsemistilaisuus pidettiin Huittisten ABC:n kokoustilassa sunnuntaina 20. marraskuuta. Palkintoja oli jakamassa lujan yleisurheilujaoston puheenjohtaja Toivo Immonen ja yleisurheilujaoston jäsen Jari Maine. Lujan parhaana yleisurheilijana palkittiin pituushyppääjä Petteri Lax seitsemännen kerran peräkkäin. Kauden paras saavutus oli Helsingin SM-hallikisoissa sijoittuminen miesten pituudessa toiseksi tuloksella 7,49. Parhaana veteraanina palkittiin Elina Kärki hän sijoittui Tampereella veteraanien SMhallikisoissa ykköseksi 200m ja 400m N 30 sarjassa. Paras nuori Waltteri Immonen Helsingissä SM-hallikultaa 60 metrin pikajuoksussa M 19 ajalla 6,98. Paras tyttö oli Janna Häihänen hänellä T 11 sarjassa piirin sisulisämestaruuksia 60 m ajalla 9,22, 60 m aj uudella piirinennätyksel- lä 10,30 myös 150m mestaruus ajalla 23,45. Paras poika oli Hermanni Hakasuo hänellä P 12 keihäässä saavutuksena piirin sisulisämestaruus A-luokan tuloksella 43,20. Parhaana valmentajana palkittiin Kari-Pekka Lax. Kari-Pekka vastaa Petterin lisäksi Juha-Matti Iso-Jaakkolan ja Waltteri Immosen valmennuksesta. Tilaisuudessa palkittiin myös joukko piirin sisulisämestaruusmitalisteja Marika Haavisto, Frans Hakasuo, Hermanni Hakasuo, Janna Häihänen, Fanni Kaasalainen, Pinja Koivumäki, Oskari Kärki, Veera Matintalo, Joona Mäntylä, Lauri Ruohomaa, Annika Savolainen ja Heidi Savolainen. Triangelin kiertopalkinon saa palkintokaappiinsa vuodeksi Juha-Matti Iso-Jaakkola. Lujan voitto Triangelissa oli jo kolmastoista peräkkäin. Ensimmäistä kertaa triangeli käytiin myös naisten kesken ja siinä voiton otti lujalaisleidit. Parhaana pistesaalistajana kiertopalkinnon kaappiinsa vuodeksi saa Marika Langenoja-Suvitie. Myös Minitriangelin voitto tuli tänävuonna Lujalle. Erkki ja Luja Kunniakierroksen kärjessä Paras kunniakierroskerääjä oli Erkki Lindgren hänen keräämänsä summa oli koko satakunnan paras ja valtakunnan tasolla hän sijoittui yhdeksänneksi. Toisena menestyneenä kerääjänä oli jälleen kerran Matti Lähteenmäki. Lujan keräämä summa oli kokonaisuudessaan koko satakunnan paras tulos toisena oli Noormarkun Nopsa. Kunniakierros kerättiin 30:n kerran. Yleisurheilukoulussa lähes 100 lasta Tilaisuudessa muistettiin suuriarvoisesta talkootyöstään myös urheilukoulun vetäjiä Helena Kaasalaista, Jari Mainetta Elina Kärkeä, Iiris Kultavirtaa, Riina Kultavirtaa ja Heidi Mäkistä. Talvella Huhkolinnassa ja kesällä urheilukentällä kokoontuva yleisurheilukoulun osanottajamäärä on pysynyt vakaana. Viime kaudella kävi lähes sata lasta harjoituksissa ja kilpailuissa. Timo Jokisen arvokas työ kilpailukanslian toimintojen vastaajana myös huomioitiin. Luja seitsemäs satakunnan yleisurheiluseuroista Kuluneella kaudella Luja oli Satakunnan kuudenneksi paras yleisurheiluseura Noormarkun Nopsan, Porin Yleisurheilun, Nakkilan Vireen, Vammalanseudun Voiman, Kankaanpään seudun Leiskun ja Euran Raikun jälkeen. Valtakunnallisessa seuraluokittelussa Luja oli 118 sijalla lähes 500 pisteitä saaneesta seurasta. Tulosta voi pitää vähintäänkin hyvänä sillä taakse jäivät Rauman, Harjavallan ja Parkanon yleisurheiluseurat. SM-kisoja vuodelle 2014 haetaan. Luja on hakenut 19 vuotiaiden SM-kilpailuja Piirin kilpailutoimikuna sekä piirinhallitus on puoltanut Lujan hakemusta lopullisen päätöksen tekee SUL. Toivo Immonen yleisurheilujaoston pj Vuoden 2011 parhaat yleisurheilijat ja muut yleisurheilussa toimivat palkittiin: Paras urheilija: Petteri Lax Valmentaja: Kari-Pekka Lax Nuori: Waltteri Immonen Veteraani: Elina Kärki Tyttö: Janna Häihänen Poika: Hermanni Hakasuo Piirinmestaruuskisoissa menestyneet: Marika Haavisto, Frans Hakasuo, Fanni Kaasalainen, Pinja Koivumäki, Oskari Kärki, Veera Matintalo, Joona Mäntylä, Lauri Ruohomaa, Annika Savolainen, Heidi Savolainen Joukkue: Henna Kaunistola, Anna Koski, Maria Laineenoja, Lotta-Maria Maine Triangelin pistemies: Juha-Matti Iso-Jaakkola Lady-Triangelin pistenainen: Marika Langenoja-Suvitie Kunniakierroskerääjä: Erkki Lindgren Toimija: Timo Jokinen Urheilukouluvetäjät: Helena Kaasalainen, Jari Maine, Elina Kärki, Kari-Pekka Lax, Riina Kultavirta, Iiris Kultavirta, Heidi Mäkinen Särmänkatu 1, Huittinen, p. (02) ark. 8-21, la 8-18, su TEBOIL-HUOLTO Risto Rytin katu 46, Huittinen, puh.(02)

13 Luja SM-kisaisäntä jälleen 2014? Lauttakylän Lujasta on tulossa jo kolmannen kerran 2000-luvulla yleisurheilun SM-kisojen isäntäseura. Satakunnan Yleisurheilun hallitus ehdottaa yksimielisestä Suomen Urheiluliitolle, että 19-vuotiaiden SM-kisat vuonna 2014 järjestetään Huittisissa. Lopulliset päätökset kilpailupaikoista tekevät SUL:n liittohallitus ja -valtuusto ensi keväänä, mutta käytäntönä on ollut, että ne noudattavat järjestelyvuorossa olevan piirin esitystä. Kisaisännyyttä anoi myös Satakunnan yleisurheilupiiriin kuuluva Vammalan seudun Voima, mutta piirin kilpailutoimikunta ja hallitus päätyivät kannattamaan Huittisista. Lujan hartioita kisaisäntänä vahvistaa se, että Huittisten kaupunki on ollut vankasti järjestelyiden tukena. 17-vuotiaiden SM-kisoissa 2005 ja nuorten SMotteluissa 2010 kaupunginjohtaja Jyrki Peltomaa työskenteli järjestelytoimikunnan puheenjohtajana ja hän on lupautunut mukaan myös vuoden 2014 järjestelytoimikuntaan. Siihen kutsutaan totuttuun tapaan edustus seuran kaikista jaostoista. Liiton olosuhdepäällikkö Mika Muukka kävi viime keväänä tutustumassa Huittisten urheilukenttään ja havaitsi siellä pieniä puutteita, jotka olisi syytä korjata lähitulevaisuudessa riippumatta mahdollisista SM-kisoista. Kestopäällysteelle olisi syytä tehdä pintaruiskutus, koska musta kumirouhe näkyy jo paikoin. Kustannukset kasvavat Muukan mukaan huomattavasti, ellei pintaruiskutusta tehdä pikapuoliin. Takasuoran paikkauskohta tulee uusia, koska sen ympärillä on rako. Työntö ja heittorinkien pinnat ovat karkeahkoja. Työntöringin ulkopuolelle tarvitaan 75 sentin kivetys. Kuulan alastuloalue kaipaa uutta kivituhkaa. Samalla on tarkistettava, ettei se ole alamäkeä. Hyppyjen hiekkalaatikot ovat liian kapeita. Nykysäännöt vaativat 2,75-3 metrin leveyttä vauhdinottoradan keskeltä mitattuna. Muuten kenttä on Muukan mielestä hyvässä kunnossa ja pohjat ovat pitäneet. Viime vuonna järjestetyistä SM-otteluista Luja sai runsaasti kiitosta. Moitteita tuli sähköisen ajanoton kelvottomasta toiminnasta. Uusi laitteisto on seuraaviin kisoihin mennessä seudun kuntien yhteisesti parikymmentä vuotta sitten hankkimien tilalle saatava pikaisesti. Myös toimitsijakunnan ikääntymiseen tuomarineuvosto kiinnitti huomiota. Niinpä nuorempaa kaartia on vastuullisiin tuomaritehtäviin harjoitettava heti ensi ja seuraavana kesänä järjestettävissä riittävän suurissa kilpailutapahtumissa. Elokuun loppupuolella järjestettävä kilpailu tuo Huittisiin jälleen melkoisen vilskeen, vaikka ei ehkä aivan yhtä paljon väkeä kuin 17-vuotiaiden SM-kisoissa Tänä vuonna 19-vuotiaiden SMkisoissa Valkeakoskella kertyi kaikkiaan yli 500 lajisuoritusta. Hannu Rintakoski Luotettava kumppani energia-asioissa Loimijoentie 65, Alastaro, puh Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Saapuminen palkintojen jakoon vuonna Kuva Janika Suonpää. Miehet ja pojat 110 m aj M22 14,85 Juha-Matti Iso-Jaakkola Kuula P9 7,92 Frans Hakasuo Keihäs P12 43,20 Hermanni Hakasuo P9 22,07 Frans Hakasuo Junnukeihäs P9 25,50 Frans Hakasuo ottelu P Matias Kylväjä Naiset ja tytöt 100 m T11 14,75 Janna Häihänen m T11 53,85 Janna Häihänen Lujan parannetut yleisurheiluennätykset m T ,59 Pinja Koivumäki m T ,38 Pihla Kankaanpää m aj T11 10,30 Janna Häihänen pe Korkeus T Annika Savolainen Seiväs T Pinja Koivumäki Keihäs T13 33,21 Pinja Koivumäki T11 26,74 Janna Häihänen Moukari T12 21,94 Marika Haavisto ottelu T Janna Häihänen Aikaisemmat ennätykset ovat kokonaisuudessaan luettavissa VELJEKSET MÄKITALO OY Jouko Mäkitalo puh Toimisto puh. (02) Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2012! HUITTINEN HUITTISTEN Osuuspankki 13

14 V ekastore Verkkokaupat Huittinen Pinja Koivumäki hyppää seivästä piirihuipentumassa Yleisurheilijanuorille huipputuloksia kesän aikana Koulutettu hieroja/urheiluhieroja LEENA LAITINEN Karpintie 12, Huittinen Puh Meiltä herkulliset ruoka-annokset á la carte -listalta! Maittavat pizzat aamusta iltaan! Myös mukaan. klo alkaen MA-PE , LA 9-16, SU 9-19 Lujalaiset nuoret pärjäsivät tänäkin vuonna erinomaisesti yleisurheilussa. Lisäksi harrastettavien lajien kirjo on laaja. Lujalaisista nuorista löytyy melkein joka lajin edustajia aina seipäästä moukariin asti. Kilpailuinnokkuuttakin löytyy - alle 15-vuotiaat kävivät tänä vuonna noin 80 eri kilpailussa Huittisten ulkopuolella. Sastamalassa pidetyssä kaksipäiväisessä 9-15 vuotiaiden piirihuipentumassa lujalaiset kahmivat ennätykselliset 28 mitalia! Kumpanakin päivänä sai kukin kilpailija osallistua korkeintaan kahteen lajiin. Satakunnan piirinmestaruuksia tuli huikeat 14 kpl. Piirinmestaruuden saavutti Pinja Koivumäki seipäässä (250), keihäässä (33,21) ja kiekossa (28,57). Janna Häihänen oli sarjansa paras juoksumatkoilla: 60 m:llä (9,22), 150 m:llä (23,45) ja 60 m aidoissa (10,61). Marika Haavisto ja Frans Hakasuo näyttivät paremmuutensa heittolajeissa: Marika kiekossa (26,97) ja moukarissa (21,94) sekä Frans junnukeihäässä (24,13) ja kuulassa (7,90). Lisäksi piirinmestareiksi tulivat Veera Matintalo pituudessa (4,23), Fanni Kaasalainen pituudessa (4,02), Heidi Savolainen korkeudessa (150) ja Hermanni Hakasuo keihäässä (43,20). Piirinmestaruushopeaa ottivat Veera kuulassa, keihäässä ja korkeudessa, Marika kuulassa ja keihäässä, Fanni 60 m:llä, Frans 40 m:llä, Lauri Ruohomaa keihäässä sekä Oskari Kärki ja Joona Mäntylä 1000 m:llä. Pronssimitalin saivat Fanni 200 m:llä, Lauri korkeudessa, Oskari 150 m:llä ja Annika Savolainen korkeudessa. Piirinmestaruusottelut käytiin Harjavallassa kesäkuussa todella helteisissä olosuhteissa. Janna Häihänen otti siellä pronssia 3-ottelussa pistein 806. Eurassa juostuissa piirihuipentumaviesteissä lujalaisten saaliiksi tuli 6 mitalia. Voiton ottivat 9-vuotiaat pojat (Frans Hakasuo, Nuutti Murtojärvi, Elmeri Lehtinen Marika Haavisto valmistautumassa kiekonheittoon piirihuipentumassa ja Robert Silenko) 4x400 m:llä. 9-vuotiaat tytöt (Lotta-Maria Maine, Henna Kaunistola, Maria Laineenoja ja Anna Koski) saivat molemmilta juoksemiltaan matkoilta mitalin: hopeisen 4x400 m:llä ja pronssisen 4x50 m:llä. Luja järjesti K-plussa piirikunnalliset kilpailut Huittisissa Kisoissa jopa 20 mitalisijaa tuli lujalaisille. Voitot nappasivat Jenni Häihänen ja Elmeri Lehtinen 40 m:llä, Henrik Lehtinen pallossa, Marika Haavisto kuulassa sekä Hakasuon veljekset Frans ja Hermanni keihäässä. Myös Minitriangelissa voitto tuli jo totuttuun tapaan Lujan nuorille. Kauden aikana tehtiin myös erinomaisia tuloksia. Lujan omat ennätykset rikkoutuivat monessa lajissa ja ikäluokassa vuotiaista nuorista 12 urheilijaa teki lajissaan A-tuloksen. Monet tekivät sen useassa lajissa, esim. Veera Matintalo viidessä eri lajissa. Jopa valtakunnallisesti lujalaiset ylsivät lähelle kärkeä. 11-vuotiaan Janna Häihäsen 60 metrin aitojen piirinennätysaika (10,30) on peräti tämän vuoden Suomen tilastojen toiseksi paras! Kolmiloikassakin hän ylsi tuloksellaan 8,07 seitsemänneksi. Pinja Koivumäen hyppäämä seivästulos, 260, sijoittuu 13-vuotiaiden sarjassa kuudennelle sijalle. Ja Hermanni Hakasuon keihäs lensi tällä kaudella 43,20, joka on Suomen tilastossa 12-vuotiaiden viidenneksi paras tulos. Elina Savolainen Joulukuun tarjous! Huippulaadukkaat MBAT akut Esim. 100 Ah 99,00 ja 62 Ah 59,00 Huittisten Varaosamyynti Kaleva Maunula Kauppiaskatu 1, Huittinen Kaisa Teerikoski kolmiloikkaamassa Lady-Triangelissa Tänä vuonna Huittisissa pidetyissä triangeleissa oli ensi kertaa historiassa mukana myös naisten sarja. Lady-Triangelissa oli samat yhdeksän lajia kuin miehilläkin. Ja heti lujalaisnaiset ottivat ottelussa selvän voiton (Luja 82 pist., Vammalan seudun Voima 56 pist. ja Kokemäen Kova-Väki 38 pist.). Susanna Helin hyppäämässä pituutta piirihuipentumassa Matias Kylväjä mitaleineen K- plussakisoissa Veera Matintalolle piirihuipentumakultaa 14

15 Kannattaa harrastaa hiihtoa! Tää on tosi kiva laji! Hiihtäjäveljekset Aaron ja Hugo Bondfolk ovat harrastaneet lajia jo ihan pienistä pojista lähtien, isompien sisarusten jalanjäljissä kun mentiin. Sisaret ovat jo lopettaneet aktiivikilpailemisen,mutta Aaron ja Hugo ovat vasta aloittamassa tiiviimpää harjoittelua tulevien vuosien kilpailuja varten. Tähän mennessä on menty vain silloin tällöin tehdyillä harjotteilla. Hiihdon harjoittelu on pitkäjänteistä työtä ja tähdenlentoja tietenkin tulee,mutta jos haluaa menestyä harjoittelu pitää aloittaa kun edellinen kisakausi on saatu loppuun ja pidetty pieni lepo. Sanonta kuuluukin, että hiihtäjät tehdään kesällä. Tässä kyselyssä Aaron ja Hugo kertovat mm. kesäharjoittelustaan Kuka olet/ikä/sarja? Aaron: Aaron Bondfolk, 13v., ja sarja on P14v. matka 5km Hugo: Hugo Bondfolk 10v. sarja P11 ja P12 matkoina 2 ja 3km. Parhaat saavutuksesi; viime vuosien hopeasompasijoitukset ja KLL kisat Vähän enne viimevuoden Hopeasompaa olin keuhkoputkentulehduksessa, joten kisa ei mennyt hyvin. Olin vasta 105, mutta siitä on hyvä parantaa ensi vuonna. Miten olet kehittynyt hiihtäjänä? Olen mielestäni kehittynyt hiihdossa, mutta parannettavaakin löytyy. Valmentaja Valmentajanani toimii Teuvo Munkki, joka tekee minulle treeniohjelman noin 2-4-viikon välein. Hän myös käy välillä katsomassa tekniikkaa ja pitämässä treenejä. Miten yhdistät koulun ja hiihdon? Koulu menee hiihdon edelle. Koulun jälkeen teen läksyt, jonka jälkeen lähden treenaamaan yleensä Linda Vahelan kanssa. Valokeilassa Emilia Setälä ensimmäinen startti isommissa kisoissa sekä se, että jaksaisin hiihtää lenkin, koska kuntoni oli heikentynyt sairastelun vuoksi. Esikuva ja minkä ikäisenä olet aloittanut hiihdon? Aloitin hiihtämisen noin 8-vuotiaana menemällä hiihtokuluun, ja samalla kaudella kisaamisen Satakunnan Juniori seura cupissa. Treenaamisen aloitin noin 13-vuotiaana. Oliko sinulla pienenä tyttönä jo haaveita suurista hiihtokisoista? Pienenä tyttönä en osannut kuvitellakaan hiihtäväni joskus kilpaa. Nyt isommat kisat ovat haaveissa. Nykyinen valmennusohjelma, onko tullut jotain lisää? Tämän hetkiseen ohjelmaani kuuluu sauvakävelyä, rullasukseilua, loikkia, mäkitreenejä ja lihasharjoittelua. Treenejä on tullut enemmän ja niistä on tullut rankempia viime vuoteen verrattuna. PV Kuinka kauan olet harrastanut hiihtoa? Aaron: Olisko jotain 10v. voi olla enemmänkin. Hugo: No varmaan jotain 8-9v., aloitin aika pienenä,kun vanhemmat sisarukset kisailivat paljon silloin ja koko perhe kävi hiihtämässä. Mikä on paras saavutuksesi hiihtokilpailuissa? Oletko tyytyväinen siihen? Aaron: Voitin joskus kansalliset Jämillä ja sitten junnucupin osakilpailuvoiton. Olemme myös pmviestin voittajia Tuukan ja Henkan kanssa. Sanoisin, että surullista, mutta toivoa antavaa katseltavaa. Hugo: Voitin viime kaudella pm-kultaa sekä henkilökohtaisessa kisassa että viestissä Fransin ja Joonan kanssa sekä Junnucupin kokonaiskilpailun voitin. Olen tyytyväinen, viime kausi meni paremmin kuin osasin odottaa. Kuka on valmentajasi? Aaron: Aulis-pappa Nieminen Hugo: Aulis-pappa, mulla ei vielä niin kovia treenejä kuin Aaronilla ja vapaatakin on vähän enemmän. Mikä on tavoitteesi ensi kaudelle? Aaron: No Hs-loppukilpailussa 50 parhaan joukkoon. Ja pysyä terveenä,koska alkukausi kesäharjoittelusta ja pari viime kautta meni pilalle mykoplasman takia. Hugo: No pitää kai yrittää pitää sama taso yllä kuin viime kaudella eli voittaa piirinmestaruus ja junnucup sekä pärjätä kansallisissa. Miten kesäharjoittelu on sujunut ja millaisia harjoitteita siihen on kuulunut? Aaron: No,ihan hyvin. Harjoitteluun kuuluu juoksua, sauvakävelyä, sauvarinneharjoituksia, pyöräilyä, rullahiihtoa, kuntopiiriä ja kun harrastan myös jalkapalloa,niin niitä harjoituksia siinä mukana sitten pari-kolme Veljekset Aaron ja Hugo rullahiihtolenkille lähdössä. Kuva Petri Bondfolk. kertaa viikossa. Hugo: Kai se ihan hyvin. Pyöräilin paljon ja juoksin, rullahiihtoa, sauvakävelyä ja -rinnettä, kuntopiiriä ja nyt syksyllä myös putkessa hiihtoa. Mikä harjoite on kivoin? Aaron ja Hugo: Kuntopiiri, siinä kun tehdään niin monenlaisia juttuja. Iskän kanssa vedetään parin tunnin sauvakävelylenkkejä ja äiti on kuntopiiri- ja sauvarinneharjoituksissa toisinaan mukana. Joskus myös isommat sisarukset tulevat neuvomaan miten pitäisi mitäkin harjoiusta tehdä. Kuka on idolisi hiihdossa? Aaron: Lucas Bauer Hugo: Matti Heikkinen ja Sami Jauhojärvi Muut harrastukset ja miten ne tukevat hiihtoa? Harrastan koirani Fridon kanssa agilityä. Se ei tue hiihtoa, mutta on muuten mukava harrastus. Nyt olen aloittanut myös jalkapallon, ja siitä voisi olla jotakin apua hiihtoon. Onko omasta mielestäsi vapaa- vai perinteinen tyyli kivempaa ja kummassa olet parempi? Vapaa on mielestäni kivempaa, koska sillä pääsee nopeampaa, mutta myös perinteinen on ihan mukavaa. Vapaata tuli kyllä hiihdettyä viime vuonna enemmän kuin perinteistä. Tänä vuonna pitäisi keskittyä enemmän perinteiseen, sillä Hopeasompa on tänä vuonna perinteisellä.. Kerro tunnelmia hopeasommasta. Ensimmäinen hopeasompani viime vuonna jännitti todella paljon. Jännitystä aiheutti Hiihtokoulu alkaa!!! TORSTAINA KLO 18 KÄNNÖLÄSSÄ jatkuu koko talven torstaisin klo vuotiaille hiihtokoulumaksu on 30 (sisaralennus 5 ) sisältäen skipassin ja lämpimän mehun opetellaan perinteisen ja vapaan hiihdon tekniikkaa leikkien ja pelien avulla lue lisää netistä ohjaajat Sauli Savolainen ja Anton Bondfolk Järj. Lauttakylän Luja Mitä muita harraastuksia sinulla on? Aaron: jalkapallo ja talvella futsal sekä musiikki; rumpujensoitto omassa perhebändissä Hugo: musiikki, soitan ja laulan omassa perhebändissä, tykkään myös näyttelemisestä Oletko ajatellut jatkaa kilpailemista hiihdossa myös isompana? Aaron: No se vähän riippuu siitä millai tässä nyt alkaa pärjätä ja kuinka terveys kestää. Hugo: Kyllä olen. Olisiko jotain terveisiä lukijoille? Aaron ja Hugo: Joo, kannattaa harrastaa hiihtoa, tää on tosi kiva laji. Aija Bondfolk Emilia Setälä. Kuva Janika Suonpää Huittisten Lähivakuutusyhdistys Karpintie 12, HUITTINEN Puhelin

16 Leirillä treenattiin monipuolisesti. Lihaskuntoharjoituksessa käytiin läpi hiihtäjille tärkeitä lihaksia. Lujan pieni, mutta innokas leiriporukka Jämillä. Hiihtäjät leireilivät Jämillä! Lujan hiihtäjät aloittivat yhteisen valmistautumisen hiihtokauteen leireilemällä Jämillä viikonlopun lokakuussa. Kesällä nuoremmat ovat osallistuneet monipuolisesti eri lajien harjoituksiin ja vanhemmat hiihtäjät nostaneet kuntoaan harjoitusohjelmiensa mukaan. Leirin ohjelmassa oli sekä perinteisen että vapaan hiihtotavan tekniikan harjoittelua ja mieleen palauttamista kesän jälkeen Jämin hiihtoputkessa. Tekniikkaharjoitusten lisäksi putkessa oli ohjelmassa myös pieniä sprinttikisoja ja viestejä. Leirillä hiihtäjämme pääsivät totuttelemaan hiihtäjien harjoitteluun, päivässä oli aamulenkin lisäksi kaksi harjoitusta ja illalla vielä pelailua ja lihashuoltoa. Hiihtämisen lisäksi hikipisaroita vuodatettiin Jämin mäkisessä maastossa sauvarinneharjoituksessa, jossa noin. 700m pitkää ylämäkeä noustiin useaan kertaan ylös ja viimeiset kerrat tultiin ylös jo vauhdikkaasti. Leirin lopuksi treenattiin vielä hiihtäjälle tärkeitä lihaksia lihaskuntoharjoituksessa. Leirillä oli kiva huomata, että hiihtäjien porukka on yhtenäistä niin vanhempien kuin urheilijoidenkin kesken. Eri-ikäiset leiriläiset toimivat hienosti yhdessä harjoituksissa ja niiden ulkopuolellakin. Varsinkin nuoremmat olivat niin innokkaita, ettei edes lyhyitä vapaa-ajan hetkiä maltettu olla liikkumatta vaan omat hippa-leikit ja muut olivat koko ajan käynnissä. Talvella seuran kilpahiihtäjille pyritään järjestämään tekniikkaharjoituksia, joissa päästään hiomaan hiihtotekniikkaa ja samalla päästään tekemään joukkuehengen kannalta tärkeitä yhteisharjoituksia. SH Suunnistusjaostolta uusia pihakarttoja kouluille LLujan suunnistusjaosto on muutaman vuoden ajan tarjonnut Lauttakylän ja Sammun kouluille valmiita suunnistusharjoituksia Kännönvuoren ulkoilualueella. Paikka on turvallinen, sillä rastialue ei ylitä Ilomäen tietä ja eksymisvaaraa ei ole. Rasteille viedään liput, kun koulut ilmoittavat suunnistusharjoituksen ajan. Ratoja on neljä eritasoista ja -pituista. Kouluille on toimitettu valmiit kartat ratoineen ja ohjeineen. Opettajat hoitavat itse näin valmistellut harjoitukset. Varsin kiitettävästi koulut ovat käyttäneetkin tarjontaa hyväkseen. Kuluneena syksynä kävi 28 kertaa luokallinen oppilaita suunnistamassa. Lisäksi Lauttakylän koulun moni luokka kävi elokuun lopussa Ratsastuskeskuksen maastossa suunnistamassa rastireittiä oikein virallisen emit-ajanoton kanssa. Suunnistuksen alkeita koulut opettavat koulun ympäriltä tehdyn pihakartan avulla, jos sellainen koululla on. Lattakylän ja Sammun koulut teettivät pihakartan vuotta sitten. Lauttakylän koulun ympäristö on pysynyt hyvin samanlaisena. Sammun pihapiiri onkin sitten muuttunut selvästi, minkä takia lähdin tekemään uuden pihakartan Sammun koululle. Samalla tuli mieleeni, onkohan Sallilan koululla olemassa pihakarttaa. Tiedustelukierros opettajilta selvitti, ettei ole muuta kuin opettajien kynällä A4-kokoiselle paperille piirtämä summittainen moniste. Sitä tosin käytetään suunnistuskaudella innokkaasti. Niinpä koululaisten syysloman aikana menin tekemään virallisen pihakartan myös Sallilan oppilaiden käyttöön. Tulevaisuudessa olen tarkastamassa heidän lähimaastonsa tavallisen suunnistuskartan. Opettajat ovat olleet hyvin tyytyväisiä apuun, sillä oma aika ei millään riitä kunnollisten ratojen suunnitteluun ja tekemiseen. Karttojen teettäminen on taas kustannuskysymys, näin lahjoitusperiaatteella ovat kaikki osapuolet tyytyväisiä. Matti Nurminen Sallilan koulun opettaja Mika Westerberg (oik.) vastaanottaa Matti Nurmiselta koulun uudet pihakartat. Kuva Ulla Nurminen. Konkarisuunnistajan mietteitä Nykysuomen sanakirjassa on useita selityksiä konkarille. Se saattaa tarkoittaa etupäässä isoa raskasliikkeistä hevosta tai vanhaa kokenutta ihmistä. Molemmat kuvaukset sopivat. Suunnistus on tuntunut kuluneena kautena kovin raskasliikkeiseltä ja vanhuus alkaa myös painaa. Koettukin on monenlaista rasteja etsiessä. Maaliin on kuitenkin aina selvitty, eikä toistaiseksi ole tarvinnut lähettää etsintäpartiota, vaikka omaiset välillä ovatkin olleet huolestuneita odottaessaan miestä metsästä palaavaksi. Onpa joskus kansallisissa kisoissa purettu jo maaliakin, kun ketunlenkkien jälkeen taival oli tehty. Mikä sitten vetää vanhan, raskasliikkeisen konkarin yhä uudestaan ja uudestaan metsään? monet marja- ja kantarellipaikat ovatkaan löytyneet. Suunnistustavastani johtuen ei tarvitse pelätä, että joku osuu marja- ja sienivaltauksilleni, sillä olen todennut, että harva pihkaniska etenee samoja reittejä. Jos jonkun sattuu metsässä näkemään, se tapahtuu yleensä rastin löytymisen yhteydessä. Suunnistusta ei saa ottaa vakavasti eikä haaveeni ole ollut saada menestystä kilpailumielessä, vaikka seuran ja kaupunginmestaruuksia on tullut napsittua useampia. Tämä tarina on tosi. Kaikki kansalaiset vaan kokemaan metsässä liikkumisen nautinto. Käytettävissä ovat ensiluokkaiset kartat ja metsässä voi edetä myös ilman kelloa irti arjen paineista. Suunnistusta ei saa ottaa vakavasti kuten U U N I PÄ I VÄ voi todeta eräästä partiolaisten suunnistustapahtumasta. Eräs kisailija viihtyi lenkillä lauantaina pitkään. Häneltä kysyttäessä 20.2 viipymisen klo 9-14 syytä eränkävijä kertoi istahtaneensa kannon nenään ja Olen aina tykännyt liikkua metsässä Tule ja tutustumaan katselleensa, monipuolisiin kun jäniksenpojat Kermansavivat ja omilla Tulikivi-uunimallistoihin. rasteillaan. Näin sen pitää olla! kisaili- suunnistus tarjoaa tähän erinomaisen mahdollisuuden ollen samalla muullakin tavoin Paikalla uunimestari Rami Lähteenmäki. AADA 1700 hyödyllistä kuin vain fyysisesti. Kuinka Kysy kätevää kokonaispalvelua, saat Ilkka Lahti uunin ja hormin asennettuna kokonaispakettina asennettuna + rahti HÄIJÄÄ Ark. 9-21, La 9-18, Su HUITTINEN Ark. 9-21, La 9-18, Su Sampu, puh. (02) , faksi (02) MUURAUSLIIKE LÄHTEENMÄKI

17 Ennätysmitalisaldo lujalaissuunnistajille Lujalaissuunnistajat keräsivät kuluneena vuotena jälleen roppakaupalla mitaleita aluemestaruuskisoista. Määrä lienee 2000-luvun ennätyksiä. Talven hiihtosuunnistuksesta saldo oli peräti kymmenen mitalia ja kesäsuunnistuksesta 17. Eikä menestys rajoittunut ainoastaan aluemestaruuskisoihin vaan kansallisen tason kilpailujen mitalikorokkeella nähtiin useaan kertaan LLujan värit, mikä kertoo lujalaisten vahvasta panostamisesta suunnistuksen harjoitteluun. Kesän sprinttikilpailusta mitaleja kertyi yksi, keskimatkalta neljä, pitkältä matkalta neljä, viestistä kaksi, pyöräsuunnistuksesta yksi ja erikoispitkältä matkalta viisi. Aluemestaruusmitaleja vuoden aikana keräsivät Juho Yli-Sipilä (H10RR), Tuukka Mäkinen (H13), Juhani Keskitalo (H18), Kaisa Teerikoski (D21), Johanna Keskitalo (D21), Kati Yli-Sipilä (D35), Terhi Matintalo (D35), Kristiina Vaano (D35), Elina Savolainen (D40), Petri Teerikoski (H35), Jussi Seppälä (H35), Lasse Varjonen (H45) ja Jukka Keskitalo (H55). Tuukka Mäkinen tuuletti LLujan paras nuori suunnistaja titteliä suunnistuskauden päätöstilaisuudessa. Tuukka keräsi mitaleja niin kansallisissa, Oravacup- kuin aluemestaruuskisoissakin. Kuva: Anu Heinonen-Seppälä. D10-sarjan tytöt Rebecca Lintern (vas.), Elli Niemi, Tyyne Ala-Viikari ja Tuuli Mäkinen olivat pukeutuneet sävy sävyyn vastaanottamaan suunnistuskauden päätöstilaisuudessa Lujan suunnistusmestaruusmitalit. Kuva: Anu Heinonen-Seppälä. Vaikka pitkä suunnistuskausi verotti välillä suunnistajien voimia, menestystä kertyi pitkin kautta. Heti kevään ensimmäisissä kisoissa Terhi ja Johanna yllättivät voittamalla sarjansa Raumalla. Sastamalassa Crescentissä mitalisijoille suunnistivat Pauliina Kenni ja Terhi. Punkalaitumella nuorista lupauksista Aleksi Koivumäki suunnisti toiseksi H12TR-sarjassa ja Frans Seppälä kolmanneksi H10RRsarjassa, lisäksi Terhi toisti Crascentin tapaan voittonsa D35-sarjassa ja Juhani voitti H18-sarjan. Kaksipäivisillä Hiisirasteilla Harjavallassa yllättivät Jukka ja Terhi sarjojensa voitoilla ja Juhani toisella sijallaan. Hienosti pärjäsi myös Aleksi Koivumäki, joka suunnisti H12TR-sarjassa neljänneksi. Lisäksi Helarastit, Kukkosuunnistus, Varsinais- Suomen rastipäivät ja Rastijahti saivat palkintokorokkeelleen lujalaisia. Oravacup-osakilpailuissa seurattiin koko kesä jännityksellä alle 14-vuotiaiden nuorten menestymisiä kahdeksassa osakilpailuissa. Osakilpailuvoittoja ja mitalisijoja keräsivät Alvar ja Frans Seppälä, Tuukka ja Tuuli Mäkinen sekä Juho Yli-Sipilä ja Aleksi Koivumäki. Viimeisen osakilpailun voitolla Alvar nousi yhteistuloksissa kolmanneksi Satakunnan Oravacupissa H9RRsarjassa. Lisäksi Tuukka sijoittui yhteistuloksissa neljänneksi H13-sarjassa vastaten samalla Satakunnan Koululiikuntaliiton mestaruudesta, Frans suunnisti yhdeksänneksi 18 nuoren miehen H10-sarjassa, Tuuli kahdeksanneksi 20 tytön D10-sarjassa ja Aleksi Koivumäki H12-sarjan seitsemänneksi. Lisäksi Tuukka ja Juho veivät hopean ja pronssin aluemestaruuskisassa. Sm-kilpailuissa jännitettiin todenteolla lujalaisten lopputuloksia. Epäonnisten sattumusten sarja vei kuitenkin mahdollisuudet mitali- tai plakettisjoille. Lähimmäksi Sm-mitalia pääsi Jukka Keskitalo, jonka Smyösuunnistusmitali kariutui huonoon reitinvalintaan pitkällä rastivälillä. Palkitut suunnistajat: LLujan kauden paras suunnistaja: Jukka Keskitalo Paras nuori suunnistaja: Tuukka Mäkinen Menestynyt nuori suunnistaja: Alvar Seppälä, Frans Seppälä, Juho Yli-Sipilä, Aleksi Koivumäki ja Tuuli Mäkinen. Johanna Keskitalo Suunnistajamuotokuvassa Seppälän veljekset Mikä on suunnistuksen salaisuus? Mikä saa ihmisen lähtemään metsään iästä, säästä, kellosta, kunnosta huolimatta? Aloitamme selvitystyön juniorien haastattelulla. Alvar Seppälä, 8 vuotta Frans Seppälä, 10 vuotta Mistä tuli innostus lähteä suunnistamaan? F: Iskäkin harrastaa suunnistusta, joten siinä haluaa itsekin lähteä suunnistamaan. Ja kun kartan luku on hauskaa ja metsässä juokseminen on hauskaa. Aloitin varmaan neljävuotiaana. Mikä suunnistamisessa on parasta? A: Kisaileminen ja pääsee metsään ja oppii lukemaan karttaa ja karttamerkkejä. Onko suunnistus vaikeaa? A: Ei ole, koska osaan lukea karttaa. Onko suunnistaminen turvallista? F: Silloin se on turvallista, jos katsoo eteensä eikä juokse rotkoon Kilpailupaikat rankataan mm. makkaralaadulla. Täydet pisteet saa huittislainen makkara. Makutuomarina Alvar Seppälä. tai nyrjäytä jalkaansa. Voiko suunnistuksessa eksyä? F: Voi jos lukee väärin karttaa (pitää karttaa väärinpäin) tai jos kartassa ei ole sitä mitä metsässä. Oletko itse eksynyt? A: Olen, kun en lukenut karttaa tarkkaan. F: Viimeksi itse eksyin Laitilassa Kukkosuunnistuksessa. Mitä teit sitten? A: Sitten pyysin apua toiselta suunnistajalta ja hän neuvoi minua. F: Pistin kartan oikeinpäin ja lähdin juoksemaan tiettyä ojanpiennarta pitkin. Mitä eroa Oravacupilla ja omilla viikkorasteilla? A: Oravacup on lapsille ja nuorille Satakunnan alueella olevat kisat. F: Oravacupit ja viikkorastit eroavat sillälailla, että Oravacup on kilpailu ja viikkorastit ovat oman seuran harjoitukset. Miten teillä menivät viime kesän kisat? A: Voitin kaksi viimeistä cupkisaa. F: Oravacup meni hyvin, joskus tuli vähän kömmähdyksiäkin ja loppukesän käsi oli kipsissä. Miten innostaisit uusia lapsia, nuoria ja aikuisia suunnistuksen pariin? F: Minä antaisin niille ohjeita karttamerkeistä ja kartasta ja opastaisin ja muutaman kerran menisin heidän kanssaan. Kannattaisiko ihmisten lähteä suunnistamaan? Mitä hyötyä siitä on? A: Kartanlukutaito vaikka sienestämässä on tärkeää, lisäksi saa liikuntaa ja raitista ilmaa ja kivoja kavereita. Frans (vas.) ja Alvar Seppälä odottavat Eurassa Oravacupin osakilpailun palkintojen jakoa. Kuvat Anu Heinonen-Seppälä Pelottaako metsässä? A: Ei, kun osaa lukea karttaa. Silloin on pelottanut kun olen eksynyt. F: Ei. Mutta väillä jos on oikein kunnolla eksyksissä. Hassuin/hauskin juttu mitä on suunnistuksessa sattunut? Vuoden tärkein tapahtuma lienee ollut monelle suunnistajalle jo pitkään Jukolan viesti, tapahtuma, josta nuoret haaveilevat ja jossa pärjääminen vaatii koko joukkueelta täydellistä suoritusta. Lujalaiset ovat matkanneet yli 20 vuoden ajan Jukolan viestiin eri puolille Suomea mittelemään samalla niin maailman parhaita joukkueita kuin eritasoisia seura- ja työpaikkajoukkueitakin vastaan. Tänä vuonna suunnaksi otettiin Salpa-Jukola Virolahdella ja samoin päätti myös yli muuta suunnistajaa. Naisten viestikilpailuun, Venlojen viestiin LLujalta matkasi naiskvartetti: Johanna Keskitalo, Kaisa Teerikoski, Helena Kouttu ja Kati Yli-Sipilä. Loppusijoitus jäi hieman edellisvuodesta, mutta tuloksena kunnioitettava sija 327 yli tuhannen joukkueen sarjassa. Miesten joukkueita LLujalta lähti kolme joukkuetta. Loppusijoitukseen 414/1501 suunnistivat lujalaiset Juhani Keskitalo, Petri Teerikoski, Heikki Norri, Jussi Seppälä, Lasse Varjonen, A: Kun olen joutunut jättämään kartan metsään, kun hiki pilasi sen. F: Että olen juossut sääreäni myöten kurassa vesisateessa. Tulevaisuuden suunnitelmat ja suunnistajaesikuvat? A: Että pääsen Jukolan viestiin. Päättäväinen ja rehti on hyvä esikuva suunnistukseen. F: Haluaisin isompana päästä maailman suurimpaan suunnistuskilpailuun. Onko suunnistus kallis harrastus? A: Ei ole. Tarvitaan vaan paita, housut, kengät ja emit-leimasimen saa lainaksi. F: Joltain puolelta kyllä, kuten suunnistusnastarit, paita, housut ja säärisuojat. Jukolan viestissä tärkeintä on seuran yhteishenki Näiden haastattelujen ja kokemusten perusteella suunnistus on siis lajien aatelia. Se tarjoaa harrastajalleen haastetta, iloa, kavereita, itsensävoittamista, taitoa ja kuntoa, ollen vielä edullinenkin! Anu Heinonen-Seppälä Jälkipelit ja huolto ovat olennainen osa kilpailureissuja. Kuvassa Frans Seppälä ja Jussi-isä analysoimassa kisan jälkeen suunnistusreittiä. Jukka Keskitalo ja Pekka Norri, ja parannusta edellisvuoteen oli 11 sijaa. Joukkue: Pertti Vuorinen, Kari Sillanpää, Tero Kynäslahti, Timo Mattila, Tomi Heinola, Antero Lehtoruusu ja Kai Yli- Sipilä, sijoittui sijalle 948 ja he paransivat peräti 80 sijaa aiemmasta. Lujan kolmannen miesten joukkueen kohtalona oli hylkäys. Joukkueessa suunnistivat Aarno Lehtoruusu, Rein Unt, Sampsa Laakso, Juhani Norri, Jouko Jalarvo, Matti Lahdenperä ja Juhani Ryynänen. Pienipiirteiset, osittain peitteisetkin mäntymetsät vaativat suunnistajilta täydellistä keskittymistä. Kaikki joukkueet kuitenkin tekivät virheitä, ja yksi pääpuheenaiheista saattoi olla se, mikä olisi sijoitus ollut ilman ylimääräisiä koukkuja matkalla. Nyt odotukset on jo kohdistettu vuoteen Seuraava Jukolan viesti juostaan Vantaan Hakunilan urheilupuiston kalliosilla rinteillä, jonne odotetaan kaikkien aikojen runsainta osanottoa. Johanna Keskitalo Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2012! FYSIOTERAPIAKESKUS TUULA HANNUNEN OY Viialankatu 13, Huittinen, puh Pukinkonttiin Omron verenpaine- ja askelmittarit Yli 60 vuotta HUITTINEN puh. (02)

18 Nuorisovastaavan yhteenveto kesän nuorten suunnistuksista /terveiset Ensimmäiset pakkasaamut ovat herättäneet meidän valmistautumaan tulevaan talveen, ja samalla muistelemaan ohi pyyhkiytynyttä kesää. Kevään perinteeksi muodostuneessa suunnistuskoulussa riitti lapsia mukavasti ja konkaritkin olivat innokkaasti uusien mukana metsällä. Toukokuussa lapsille oli tarjolla erilaisia teemaharjoituksia viikkorastien yhteydessä. Kännönvuoren tutulla pururadalla perehdyttiin rastinottoon yksittäisten rastipisteiden sekä perhoslenkkien avulla. Aittakalliolla harjoiteltiin reittiviivalla suunnistamista, joka tuo tarkkuutta kartanlukuun ja ympäristön havainnointiin. Ilveskalliolla opeteltiin kompassin käyttöä ja suunnassa kulkua, joka sujui hienosti pienryhmissä apuohjaajien avustuksella. Aktiivisimmat rastireittiläiset jatkoivat harrastusta omatoimisesti kesän ajan viikkorastilla, yllyttäen mukaan myös autonkuljettajat, ehkä ensi vuonna naapuritkin! Hippo-kilpailuista vastasi tänä vuonna Kati Yli-Sipilä, joka oli loihtinut haastavat reitit Tornikallion muuttuneisiin maisemiin. Upeita suorituksia ja ennen kaikkea hymyileviä naamoja siis nähtiin Huittisten Osuuspankin sponsoroimissa Hippo-suunnistuksissa. Lujalaisista osallistui pieni mutta aktiivinen porukka Satakunnan alueen Oravapolkucupiin. Menestystäkin tuli etenkin poikien H13-sarjassa, jossa Tuukka Mäkinen sijoittui neljänneksi voittaen muun muassa yhden osakilpailun. Osakilpailun voittotuuletuksia nähtiin myös poikien H9RR-sarjassa, jossa Alvar Seppälä menestyi hienosti ollen lopputuloksissa Satakunnan Oravacupin kolmas. LLujan ja kaupungin mestaruuskilpailujen järjestämisestä kiitos kuuluu Nurmisen Matille, joka vuodesta toiseen jaksaa panostaa lasten ratojen suunnitteluun ja ennen kaikkea toteutukseen. Mestaruudet ratkottiin Aittakallion ja Rinteenmaan kartoilla aurinkoisissa kesäkeleissä. Suunnistuskausi huipentui Huhkolinnalla sprinttisuunnistukseen, jonka jälkeen kahvion puolella muisteltiin mennyttä kautta ja palkittiin menestyneimpiä suunnistajia munkkikahvien kera. Kiitos oravapolkulaisille ja varttuneemmille pihkaniskoille menneestä kesästä ja latausta tulevaan hiihtosuunnistuskauteen! Kaisa Teerikoski LLujan nuorisovastaava Kaisa (edessä), Petri ja Lumi Teerikoski nauttivat auringonpaisteesta Sastamalassa ennen viestikilpailua, eikä reissusta turha tullut, sillä sekä Kaisan että Petrin joukkue suunnisti am-hopealle. Kuvan ottanut Kati Yli-Sipilä. Ella Yli-Sipilä (vas.), Malla Harjunmaa ja Selma Ala-Viikari innostuivat sisarustensa tavoin suunnistusharrastuksesta. Tytöt vastaanottamassa LLujan mestaruuskilpailujen mitalit D6RR-sarjassa. Kuvan ottanut Anu Heinonen-Seppälä. C-96 Lujan 96-joukkue aloitti kauden pelit jo elokuussa, jolloin alkoi kamppailu pääsystä C-1 divisioonan karsintaan. Länsirannikon kuudesta joukkueesta karsintaan pääsi mukaan vain Luja sarjan voittajana. Joukkue voitti kaikki pelaamansa viisi peliä. Muut joukkueet jatkoivat pelejä kakkosdivisioonan karsinnassa. Ykkösdivisioonan karsintapaikalla Luja varmisti jo pääsyn ainakin kakkosdivisioonaan. Mutta nälkä kasvaa syödessä C-juniorien ykkösdivisioonan karsinnassa pelimatkat pitenivät ja pelit kovenivat selvästi. Lujan lohkossa pelasi viisi joukkuetta, joista vain lohkovoittaja pääsi ykkösdivisioonaan. Joukkueet pelasivat kaksinkertaisen sarjan aikavälillä Lujan tavoite ykkösdivisioonaan pääsystä oli vielä liian kova. Lohkovoittaja Karhu-Kissat Helsingistä voitti kaikki kahdeksan pelaamaansa peliä. Luja päätyi kahdeksaan pisteeseen samoin kuin Tepsi ja Kiekko-Vantaa, mutta jäi sarjataulukossa näiden taakse huonommalla maalisuhteella. Sarjan hännille jäänyt Espoon Palloseura hävisi kaikki pelaamansa ottelut. Karsinta antoi hyvää kokemusta kovavauhtisista peleistä ja uusista vastustajista. Viisikkopelin merkitys korostui; vastustajaa täytyy taklata ja kaveria auttaa. Innokkaiden tukijoukkojen näkökulmasta joukkueen yhteinen tekeminen sekä joukkueenjohdon, valmennuksen ja huollon pojille antama aika ja ohjaus ovat vielä tärkeämpiä kuin pelien voittaminen. Pelaaminen C-juniorien kakkosdivisioonassa on kova saavutus, koska ikäluokan SM-sarja ja ykkösdivisioona supistettiin tälle kaudelle valtakunnallisiksi sarjoiksi, jotka pelataan yhdessä lohkossa. Sarjamuutoksista johtuen C-juniorien kakkosdivisioonasta muodostui tällä kaudella kaikkien aikojen kovatasoisin. Samassa sarjassa pelaavat monet joukkueet, jotka on aiemmin totuttu näkemään ykkösdivisioonan kärkipaikoilla. C-junioreiden kakkosdivisioonaa pelataan kolmessa lohkossa kaksinkertaiset sarjat aikavälillä Lohkojen kaksi parasta pääsee lopputurnaukseen, joka pelataan Rantasalmella. Lujan lohkossa pelaavat EKS Espoo, HJK-Team Helsinki, Koovee Tampere, LeKi Lempäälä, Lukko Priki Rauma, Pingviinit Pirkkala, Tappara-T Tampere, Tepsi Turku, VG-62 Naantali ja Ässät- Team Pori. Lujan C-juniorien kausi huipentuu Tsekissä pelattavaan 5 päivän turnaukseen, johon osallistuu joukkueita Suomesta, Tsekistä, Ruotsista ja Slovakiasta. Turnausmatkalle lähtee pelaajien lisäksi noin 40 hengen porukka kannustamaan. Tervetuloa seuraamaan hyvää juniorikiekkoa! OP Luja C-96 kauden kotipelit LLuja HJK Team LLuja KOOVEE LLuja Tappara-Team LLuja VG LLuja Pingviinit 4.3. LLuja EKS LLuja - LeKi Joukkueen kokoonpano kaudella Maalivahdit: Joonas Suomela, Simo Rauvala, Tomi Ketonen Kenttäpelaajat: Antti Matintalo, Janne Sihvonen, Mika Puttonen, Arttu Puputti, Lauri Pitkänen, Eero Pitkänen, Rami Porttikivi, Antti Hyvönen, Lauri Kallio, Samuel Suontausta, Lauri Metsämäki, Aleksi Peltonen, Niko Jakonen, Eetu Kenni, Juho Mäkelä, Aleksi Virtanen, Nico Markki, Samu Lahti, Tino Nummela Valmennus: Ari-Pekka Mäkelä ja Jari Puttonen Huoltaja: Jouko Inkinen 18

19 Luja F-02 ja nuoremmat juniorit Joukkue kaudella : Niko Asa, Marianne Helminen, Chris Hilden, Arttu Hyvönen, Veikka Kaunisto, Aapo Koivuranta, Jonne Koivisto, Samu Koski, Lassi Kossi, Mikko Kärki, Elmeri Lehtinen, Kasperi Lehtinen, Rasmus Lehtinen, Samu Lehtinen, Riku Mahlamäki, Nuutti Murtojärvi, Kristian Myller, Arttu Nokkala, Konsta Nurmi, Miikka Porttikivi, Aleksi Rautakallio, Riku Reiman, Akseli Saarinen, Onni Salminen, Viljami Salminen, Jere Suomela, Rami Suomela, Jami Syrjälä, Juuso Teiksala, Niklas Toivola, Tuomas Toivola, Urho Valkama, Tuomas Vesa, Veeti Viikari, Jesper Westerberg, Niklas Westerberg Luja D-98 jääkiekkojoukkue Joukkueemme innokkaat juniorit aloittivat tämän kauden elokuun 22.päivä alkaneilla harjoituksilla. Silloin jäälle luisteli noin 30 jääkiekkoilijan alkua. Syksyn edetessä joukkueemme pelaaja määrä on kuitenkin kasvanut jo 36 pelaajaan. Otamme ilomielin mukaan kaikki jotka haluavat aloittaa tämän kivan harrastuksen. Jos löytyy jääkiekosta innostuneita tyttöjä tai poikia ottakaa meihin yhteyttä. Kauden aikana on tarkoitus pelata syntyneiden pelaajien kanssa noin ystävyysottelua lähialueiden joukkueita vastaan ja syntyneiden kanssa myös muutama peli. Pelien makuun joukkueemme on jo lokakuuhun mennessä päässyt neljä kertaa. Olemme pelanneet syntyneiden kanssa kivat pelit Forssaa, Vammalaa ja Loimaata vastaan. Nuoremmat 04/05 juniorit pelasivat lokakuussa Salon Kiekkohaita vastaan. Harjoittelemme kaksi kertaa viikossa maanantaisin klo sekä lauantaisin klo Valmennuksen päävastuu joukkueessamme on Mika Westerbergillä ja muut valmentajamme ovat: Lauri Lehtinen, Jussi Nurmi, Mikko Nokkala, Timo Mahlamäki ja J-P Vainio. Joukkueemme huoltopuolesta vastaa Kimmo Porttikivi. Rahastonhoitajana toimii Sari Nokkala, joukkueenjohtajana Mika Toivola. Jos lapsesi on kiinnostunut aloittamaan jääkiekkoharrastuksen ota yhteyttä meihin! Valmentaja Mika Westerberg tai joukkueenjohtaja: Mika Toivola Joukueessamme pelaa tällä hetkellä vuotiaita poikia yhteensä 17 pelajaa. Harjoitukset on Huittisten jäähallilla kolmesti viikossa maanantaisin, tiistaisin ja perjantaisiin. Kausi on hyvässä vauhdissa ja ensinmäinen sarjapeli pelattiin lokakuun 9 päivänä. Pelaamme länsirannikon lohkossa D1 AA lohko 1, johon kuuluvat yhteensä kahdeksan joukkuetta länsirannikon alueelta. Syyskauden aikana pelataan 7 ottelua ja joukkueen tavoite on olla alkusarjassa neljän parhaan joukossa. Näiden sijoitusten perusteella kevätkausi jatkuu taas kiivaana huhtikuuhun saakka, jolloin ratkeaa kuka länsirannikon AA lohkosta vie mestaruuden. Syyskaudella ollaan myös pelailtu harjoituspelejä lähiseudun alueen joukkueita vastaan. Turnaukset kuuluvat myös asiaan ja kevätpuolella on tarkoitus osallistua myös turnaustapahtumaan. Valmentajina joukkueessa toimivat Tapio Laine ja Harri Rusi. Huoltajina Seppo Lehtonen ja Markku Reunanen. Joukueenjohjana Risto-Matti Heinonen. Joukkuekuvassa pelaajat ylhäältä vasemmalta: Huoltaja Markku Reunanen, 17# Eemeli Tynkkynen, 8# Tomi Lehtonen, 6# Jonatan Rusi, 2# Helmeri Reunanen, 20# Topi Viljanen, 11# Topi Laine, 23# Henri Heinonen, 21# Joonas Pluuman, 5# Jasper Hirsikangas, 19# Mikko Kivinen, Huoltaja Seppo Lehtonen, Joukkueenjohtaja Risto-Matti Heinonen, 24# Riku Tuominen, 9# Kasper Lähteenmäki, Valmentaja Harri Rusi, 10# Kapteeni Severi Kopo, Rami Lähteenmäki, 13# varakapteeni Erik Heikkilä, Valmentaja Tapio Laine, 1# Matias Kivinen, 3# Atte Einola, 15# Johannes Matintalo (puuttuu kuvasta) Lauttakylänkatu 6, HUITTINEN Puh. ja fax Jutimo Oy Jukka Plussaa lujalaisille! Lauttakylänkatu 25 Huittinen Puh Risto Rytin katu HUITTINEN (02) Plussaa ostoksistasi. Kauppakulma 2 Puh. (02) Av. ark. 9-18, la

20 E 00/01 juniorit E- junioreiden kiekkokausi alkoi 8. elokuuta ja vauhtia tulevaan kauteen haettiin Lujan perinteiseltä jääkiekkoleiriltä. Viralliset pelit alkoivat vasta 9.10., joten harjoittelun lisäksi pelattiin muutama harjoitusottelu ja Paimion Redline Hockey Cupturnauksessa pojat toivat hienolla pelillään Huittisiin pronssia. Pojat pelaavat samaa sarjaa kuin viimekaudella eli länsirannikon E1-juniorit AA lohko 2, joten vastustaja joukkueet ovatkin jo tuttuja kilpakumppaneita. Pelit ovat vasta aluillaan ja vaikka voittoja ei ole herunut niin mieli on kaikilla korkealla ja voitontahtoa ei puutu. Paljon on vielä parannettavaa peleissä, mutta ahkera harjoittelu tuottaa tulosta ja kunhan vaan pakka saadaan kuntoon niin pojista muodostuu iskukykyinen joukkue. Joukkue harjoittelee kahdesti viikossa, ma ja to Joukkueessamme on tilaa innokkaille pelaajille, joten jos lätkä kiinnostaa, niin ota rohkeasti yhteyttä. Joukkueessa pelaa kaudella Porttikivi Miikka ( Mv ), Lammi Joel ( Mv ), Heinonen Mikael, Helminen Pauli, Immonen Joonas, Koivuranta Ahti, Koivuranta Anniina, Kärki Matias, Leppänen Leevi, Punto Jesse, Rantanen Jani, Rauvala Juuso, Rekola Samu, Routakangas Arttu, Tynkkynen Aapeli, Valkama Touko, Virtaranta Kosti Joukkueenjohtajana toimii Mervi Kärki Valmennuksesta ja huollosta huolehtivat Jari Leppänen, Rami Tynkkynen, Jari Rantanen ja Pasi Helminen E-juniorit kiittävät sponsoreitaan Huittisten Osuuspankki, Taksi Samu Kulmala ja Siivouspalvelu Anitta Routakangas. LLuja B-Nuoret Jääkiekon B-Nuoret pelaavat tällä kaudella III-Divisioonaa. Joukkue koostuu vuosina syntyneistä pelaajista. Mikä vaikuttaa siihen, ettei II-Divisioonaan edes lähdetty karsimaan. III-Divarissa pelaaminen oli joukkueen yhteinen päätös, näin ollen kaikki joukkueen pelaajat saavat pelata eikä kenenkään tarvitse pitää välivuotta. Joukkue on kokenut myös suuria muutoksia, osa pelaajista on siirtynyt muualle tai lopettanut, samalla joukkue on saanut lisävoimia uusista pelaajista. Joukkueen valmennus on myös vaihtunut ja kesän kokeilujen jälkeen on päädytty hyvin toimivaan valmennustiimiin. Pelitaival joukkueella alkoi kotipelillä Huittisten jäähallissa ja pelin lopputuloksena oli voitto. Tästä on hyvä jatkaa sarjaa tavoitteena tietysti sarjataulukon kärjessä pysyminen. Sekä lopputurnauksen voittaminen keväällä B-Nuoret toivottavat kaikki tervetulleiksi seuraamaan pelejään. Joukkueen kokoonpanoon kuuluvat: Maalivahdit Matias Stenfors ja Sami Sihvonen sekä kenttäpelaajat Miikka Hongisto, Toni Tamminen, Juhani Tuomola, Markus Heikkilä, Sauli Immonen, Mikael Isotalo, Olli- Matti Rehakka, Janne Salovaara, Jouni Anttila, Jyri-Petteri Tuominen, Teemu Lehtiö, Mikael Manner, Jere Nikkanen, Atte Javanainen, Eetu Reiman, Lauri Virtanen, Juha Haavisto, Lauri Martti ja Henri Kutila. Valkeaa ja Rauhallista Joulua toivottaa B-Nuorten koko tiimi Fysioterapeutti Raili Perkola Puh RM-Lämpöasennus Oy Timo Routakangas puh Vielä muutamia asennuksia tälle vuodelle. Hyödynnä KORKEAMPI KOTITALOUSVÄHENNYS NYT!

Huittisten kaupunki. Lisätietoja: Nuoriso- ja liikuntatoimenjohtaja Teuvo Munkki, puh. 044 560 4331, teuvo.munkki@huittinen.fi

Huittisten kaupunki. Lisätietoja: Nuoriso- ja liikuntatoimenjohtaja Teuvo Munkki, puh. 044 560 4331, teuvo.munkki@huittinen.fi Vipinää Varpaisiin! on Huittisten kaupungin nuoriso- ja liikuntapalveluiden toimintaa, jossa kehitetään liikunnallista nuorisotyötä. Salivuorojen tarkoituksena on tarjota lapsille ja nuorille myönteisiä

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

Vipinää Varpaisiin! Lisätietoja: Teuvo Munkki,

Vipinää Varpaisiin! Lisätietoja: Teuvo Munkki, Vipinää Varpaisiin! on Huittisten kaupungin nuoriso- ja liikuntapalveluiden toimintaa, jossa kehitetään liikunnallista nuorisotyötä. Salivuorojen tarkoituksena on tarjota lapsille ja nuorille myönteisiä

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Tulokset. Satakunnan Kansan Junior-/ seuracup I osakilpailu Perinteinen hiihtotapa 22.1.2012. Huittinen, Kännönvuori

Tulokset. Satakunnan Kansan Junior-/ seuracup I osakilpailu Perinteinen hiihtotapa 22.1.2012. Huittinen, Kännönvuori Lauttakylän Luja Tulokset Satakunnan Kansan Junior-/ seuracup I osakilpailu Perinteinen hiihtotapa 22.1.2012 Huittinen, Kännönvuori Lauttakylän Luja/ hiihto kiittää toimitsijoita, talkoolaisia ja kilpailijoita!

Lisätiedot

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Pientä 'suurta' jännitystä ilmassa saapuminen majoituspaikkaan liikuntahallille. Makuupaikkojen valinta ja

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä:

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: SEURATIEDOTE 2/2012 Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012 Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: Kauden avaustilaisuus TestiPäivä syyskuussa Ilmaiset seurakoulutukset

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

SATAKUNNAN KANSAN JUNNU / SEURA CUP 22.01.2011 PORI HIIHTOTYYLI PERINTEINEN PORIN PYRINTÖ RY

SATAKUNNAN KANSAN JUNNU / SEURA CUP 22.01.2011 PORI HIIHTOTYYLI PERINTEINEN PORIN PYRINTÖ RY SATAKUNNAN KANSAN JUNNU / SEURA CUP 22.01.2011 PORI HIIHTOTYYLI PERINTEINEN PORIN PYRINTÖ RY SK JUNNU/SEURA CUP 22.01.2011 T U L O K S E T Porin Pyrintö N06; M06; N07; M07; N08; M08; N09; M09; N10; M10;

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Kokemäen Pallon palkittavat kaudella 2012

Kokemäen Pallon palkittavat kaudella 2012 Kokemäen Pallon palkittavat kaudella 2012 Minitytöt Minitytöt pelasivat kesällä Euran Kivikyläliigassa. Pelejä oli sekä tyttö- että poikajoukkueita vastaan. Peleissä onnistumiset ovat kartuttaneet joukkueen

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

Kesäkausi, täältätullaan. Me kehitämme - Me menestymme

Kesäkausi, täältätullaan. Me kehitämme - Me menestymme Kesäkausi, täältätullaan Joukkuejako, alkuehdot Poikia 50 kpl Pelaajamäärä kasvanut talvikauden lopussa huomattavasti Röllin suositus pelaajamääräksi otteluun: 10 poikaa Talvikauden kokemus: ilmoittautuneet

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/2013 Sivu 99

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/2013 Sivu 99 KOKOUSAIKA 11.12.2013 klo 16.00 16.50 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kojo Katariina Haavisto Marika Bondfolk Aaron

Lisätiedot

Sakari Salonniemen Muistohiihdot/ Satakunnan Kansan Junior- ja Seuracup 2/4 hiihtotapa: vapaa

Sakari Salonniemen Muistohiihdot/ Satakunnan Kansan Junior- ja Seuracup 2/4 hiihtotapa: vapaa Sakari Salonniemen Muistohiihdot/ Satakunnan Kansan Junior- ja Seuracup 2/4 hiihtotapa: vapaa Vammalan seudun Voima TULOKSET SK Seura/JunnuCup2, 2.2.14 T U L O K S E T VsV N06; M06; N07; M07; N08; M08;

Lisätiedot

FORTUM TUTOR Peli-iloa koko perheelle Jalkapallojuniorin vanhemman opas 20.6.2012

FORTUM TUTOR Peli-iloa koko perheelle Jalkapallojuniorin vanhemman opas 20.6.2012 FORTUM TUTOR Peli-iloa koko perheelle Jalkapallojuniorin vanhemman opas Fortum Tutor ohjelma Fortumin ja Suomen Palloliiton vuonna 2009 aloittama valtakunnallinen ohjelma Kohderyhmänä erityisesti alle

Lisätiedot

Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa.

Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa. Ajo tuksia Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa. Ajon kesäretki tehtiin kesäkuun alussa Kouvolan ja Mäntyharjun kuntien

Lisätiedot

1. Tommi Peltola 1997 NoormNo 23,83 2. Joni Ojala 1999 KanksLei 23,87. 1. Kalle Kompuinen 1999 SäkU 23,92 2. Lauri Virtanen 1997 PorinYU 25,08

1. Tommi Peltola 1997 NoormNo 23,83 2. Joni Ojala 1999 KanksLei 23,87. 1. Kalle Kompuinen 1999 SäkU 23,92 2. Lauri Virtanen 1997 PorinYU 25,08 Satakunnan Piirinmestaruus N/M 17 Keskusurheilukenttä Punkalaidun 10.-11.7.2014 TULOKSET M17 200 m 1. Tommi Peltola 1997 NoormNo 23,83 2. Joni Ojala 1999 KanksLei 23,87 3. Kalle Kompuinen 1999 SäkU 23,92

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ

JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ Lentopalloa Torniossa, esiintyjinä aikuisjoukkueet, pääosissa junioripalloilijat, tuottajana Tornion Lentis-88, siinä on sitä perinteistä. 23. toimintakausi

Lisätiedot

Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015. Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2.

Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015. Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2. Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015 Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2.2015 Tulosrajakauden alku on 1.5.2014 Kalevan kisat SUL Kalevan kisojen

Lisätiedot

Kysymys ka. 1 2 3 4 5

Kysymys ka. 1 2 3 4 5 Kausikyselyn tarkoituksena oli selvittää pelaajien kehitystarpeita ja tavoitteita. Lisäksi kysyttiin osallistumisinnkuutta turnauksiin ja Eerikkilän leirille. Vastausten pohjalta kehitetään joukkueen toimintaa

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

SATAKUNNAN KANSAN JUNIOR- JA SEURACUP 4/4 PARKANO KÄENKOSKEN HIIHTOKESKUS SU 17.3.2013 klo 12.00 TULOSLUETTELO

SATAKUNNAN KANSAN JUNIOR- JA SEURACUP 4/4 PARKANO KÄENKOSKEN HIIHTOKESKUS SU 17.3.2013 klo 12.00 TULOSLUETTELO SATAKUNNAN KANSAN JUNIOR- JA SEURACUP 4/4 PARKANO KÄENKOSKEN HIIHTOKESKUS SU 17.3.2013 klo 12.00 TULOSLUETTELO Parkanon Urheilijat SATAKUNNAN KANSAN JUNIOR- JA SEURACUP PARKANOSSA KÄENKOSKEN HIIHTOKESKUKSESSA

Lisätiedot

Juhlavuotta odoteltaessa

Juhlavuotta odoteltaessa -1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja. HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus. Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja. HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus. Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013 HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013 Turnauspaikka: Osoite: Monitoimitalo, Somero Kiiruuntie 6, 31400 Somero turnausaika:

Lisätiedot

TPV:n pelaajan polku. Click to add text

TPV:n pelaajan polku. Click to add text TPV:n pelaajan polku Click to add text Pelaajan polku Pelaajan polku TPV:ssä käsittää kolme osakokonaisuutta. Suuri osa pelaajista aloittaa TPV-uransa kaupunginosatoiminnasta, josta kilpailullisempaan

Lisätiedot

Jokelan Kisa jalkapallo

Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa tarjoaa kaikille Jokelan ja lähialueen asukkaille laadukasta jalkapalloharrastusta ikään ja tasoon katsomatta. Teemme yhteistyötä lähiseurojen kanssa tarjotaksemme

Lisätiedot

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011 Tervarit-j Juventus 04 Vanhempain palaveri 3.11.2011 Asialista Mennyt kausi Yhteenveto kuluneesta kaudesta Tulevan kauden suunnitelmat Harjoittelu Päätapahtumat Varustehankinnat Budjetti, varainkeruu Keskustelua,

Lisätiedot

Vanhempainilta 3.5.2016

Vanhempainilta 3.5.2016 Vanhempainilta 3.5.2016 Perustettu 2006 Palloliiton Grassroots-palkinto Vuoden 2014 harraste- ja kasvattajaseura FC Kangasalan kausimaksut ovat mahdollisimman alhaiset Talkootyö Toiminta kasvaa Etenkin

Lisätiedot

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 MATKAPÄIVÄKIRJA Suomen palloliitto järjestää vuosittain valioerotuomareille ja Veikkausliigan avustaville erotuomareille koulutus- ja harjoitusleirin. Tänä vuonna

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta), Seuraluokitukseen kuuluvat sarjat ja lajit. 1. Oskari

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves, ringette 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Ringettekoulu Fjuniorit Ejuniorit Djuniorit Cnuoret Bnuoret 2. Vastaaja

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja Sb*Somero haastaa seuranne ja joukkueenne mukaan yhteiseen, edulliseen lähiseutukuntien salibandyliigaan. Tarkoituksena on lisätä lähikuntien

Lisätiedot

Tikkakosken Tikka ry 2015

Tikkakosken Tikka ry 2015 22.6.2015 RINGETEN G-JOUKKUEEN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014 2015 Tikkakosken Tikan G-ringettejoukkueen toiminta oli suunnattu liikunnasta, ringetestä ja joukkuepelistä kiinnostuneille vuonna 2007 ja

Lisätiedot

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A Poikien Superpesis : pelinjohtajien arviot Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A. Koskenkorvan Urheilijat. Oulujoen Kiekko Vimpelin Veto. Vaasan Maila. Seinäjoen Maila-Jussit

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT 14.-15.3.2015 SUININLAHDEN KOULU, TOIVALA TURNAUSPAIKKA: SUININLAHDEN KOULU, TOIVALANTIE 60, TOIVALA (SIILINJÄRVI) TURNAUKSEN JOHTAJA: MARKKU AUMAKALLIO JÄRJESTÄVÄN SEURAN

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1/2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on jatkunut menestyksellisesti jo vuodesta 1929.

Lisätiedot

Seurakysely yhteenveto huhtikuu 2013. 5.9.2013 Tuija Nikkanen

Seurakysely yhteenveto huhtikuu 2013. 5.9.2013 Tuija Nikkanen Seurakysely yhteenveto huhtikuu 2013 5.9.2013 Tuija Nikkanen Pelaajakysely yhteenveto kevät 2013 Seurakysely pelaajille ikäluokat B-00 Vastaajia 42 pelaajaa Vastaaja määrät: Pelaajakysely yhteenveto kevät

Lisätiedot

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 1 NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 2 Tilanne: -Nokian Urheilijoilla on tällä hetkellä yleisurheilujoukkueessaan iso joukko erinomaisia nuoria huippu-urheilijoita.

Lisätiedot

Yleisurheilukausi 2012-13

Yleisurheilukausi 2012-13 Yleisurheilukausi 212-13 4 Lisenssimäärät / LeKi 35 3 25 2 15 1 5 (21-) 2- (18-2) 18-19 16-17 14-15 12-13 (-11) 1-11 8-9 -7 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Seuraluokittelupisteet / LeKi 3 25 2 3 31 34

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) 1.6.2009 1. Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä

Lisätiedot

KU-68 2012 SM-kisojen ja pm-kisojen sijoitukset ja sisulisäkilpailujen mitalit

KU-68 2012 SM-kisojen ja pm-kisojen sijoitukset ja sisulisäkilpailujen mitalit KU-68 2012 SM-kisojen ja pm-kisojen sijoitukset ja sisulisäkilpailujen mitalit SM-viestit 14.-15.7.2012, Pori Hopeaa P15 4x800m KU-68 Manu Lahtinen, Eetu Sikkinen 8.48,48 Benjamin Heinonen, Topi Lahtinen

Lisätiedot

KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja

KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja 1. Yleista joukkueenjohtamisesta - Joukkueenjohtajan valitsee vanhempainkokous, jonka vahvistaa juniorijaosto. Joukkueenjohtajia voi olla myos useampia - Joukkueenjohtaja

Lisätiedot

Kaudella 2014-2015 3-4 laji/liikunnallista treeniä + pelit Harjoituspelit: 1-2 harjoituspeliä per kk kauden aikana per joukkue

Kaudella 2014-2015 3-4 laji/liikunnallista treeniä + pelit Harjoituspelit: 1-2 harjoituspeliä per kk kauden aikana per joukkue VANHEMPAINPALAVERI 5.3.2014 KAUSISUUNNITELMA 2014-2015 JOUKKUEET Koko joukkueen tavoitekoko n. 2+28 (tällä hetkellä 1+22) Dux Titans D2 o Kilpailullisempi ja tavoitteellisempi harjoittelu/pelaaminen o

Lisätiedot

Tehtäviä. Teemu Saarinen: Pallosankari Unski

Tehtäviä. Teemu Saarinen: Pallosankari Unski Teemu Saarinen: Pallosankari Unski JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi 2012

Lisätiedot

F-, E- ja D-tytöt Yleisesti valmennuksestaja ja treenamisesta Mitä ja miten salilla tehdään

F-, E- ja D-tytöt Yleisesti valmennuksestaja ja treenamisesta Mitä ja miten salilla tehdään F-, E- ja D-tytöt Yleisesti valmennuksestaja ja treenamisesta Mitä ja miten salilla tehdään JP Laamanen / E-tytöt ONNEKSI OLKOON 1. Olette valinneet teknisesti HAASTAVAN lajin lapsellenne 2. Lapsenne ovat

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Lentopalloseura Ruha Wolley KAUSIJULKAISU 2009-2010. 24. kausi, miehet 4-sarja. Sisulla ja sydämellä jo vuodesta 1986.

Lentopalloseura Ruha Wolley KAUSIJULKAISU 2009-2010. 24. kausi, miehet 4-sarja. Sisulla ja sydämellä jo vuodesta 1986. www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley KAUSIJULKAISU 2009-2010 24. kausi, miehet 4-sarja Sisulla ja sydämellä jo vuodesta 1986 LAPUAN OSUUSPANKKI Ruhan pankki Ruhan lentopalloilun päätukija

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

Stormin Avoin Teräsmieskisa

Stormin Avoin Teräsmieskisa Miehet yleinen 1. 49 Vastaranta, Mikko TriStadi 00:04:26 00:36:04 00:52:18 +00:00:00 2. 31 Lampainen, Markus Turun 00:04:42 00:36:36 00:53:54 +00:01:36 Urheiluliitto 3. 23 Ruotinen, Jukka Rekolan Raikas00:04:39

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan. OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan

Lisätiedot

Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012

Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012 Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012 Aika: 11.9.2012 klo 18.30 Paikka: Kellokosken jäähallin kahvio 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18.30 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu!

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! Maximen kisakausi on edennyt jo yli puolen välin. Yleensä harrastesarjassa kilpaileva joukkue aloitti kisakautensa Caribia cupin sm-sarjassa. Tavoitteena olivat

Lisätiedot

St1 2015-2016. Juho Halonen Jussi Piirainen Vierumäki 28.5.2015

St1 2015-2016. Juho Halonen Jussi Piirainen Vierumäki 28.5.2015 St1 2015-2016 Juho Halonen Jussi Piirainen Vierumäki 28.5.2015 ST1 nuorten maajoukkue 2015-2016 Valmentajat: Jussi Piirainen ja Juho Halonen Urheilijat: Tytöt (6) Jasmi Joensuu (-96) Johanna Matintalo

Lisätiedot

Taustaa. Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät. Keminmaan Pallo ry

Taustaa. Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät. Keminmaan Pallo ry KemPa Taustaa Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät Pelaajamäärä Pelipassien määrä 2010-2012 180 160 140 120 100 80 Sarja1 60 40 20 0 2010 2011 toukukuu

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ

KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ KILPAILUT KESÄ 2015 Tummennetut kilpailut tärkeitä KILPAILUJA löydät myös - kilpailukalenteri.fi Jakelu: Aino, Ali, Anna, Anni, Ansa, Carla, Ella, Elmeri,Eveliina,

Lisätiedot

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille.

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Tervetuloa idylliseen Porvooseen nauttimaan hienosta jalkapallosta! Aika ja

Lisätiedot

MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010

MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 1. AJO-OHJEET Turnaus on Myyrmäen jalkapallohallissa. Osoite: Raappavuorentie 10, 01601 Vantaa. 2. PYSÄKÖINTI Urheilupuistossa on paljon parkki tilaa. Auton saa jättää

Lisätiedot

1 Elmeri Ali-Rantala Punkalaitumen Kunto 9,5 2 Viljami Kuusela Loimaan Jankko 10,2

1 Elmeri Ali-Rantala Punkalaitumen Kunto 9,5 2 Viljami Kuusela Loimaan Jankko 10,2 Nuorten yleisurheilu-aluekisat Humppilassa 28.6.2013 Järjestäjänä Humppilan Veikot Tytöt 7v 40m Tytöt 7v pallonheitto Pojat 7v 40m Pojat 7v pallonheitto 1 Emilia Paatela HKV 7,3 2 Viivi Välimäki Urjalan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Lehtimäen Jyske Yleisurheilujaosto TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Yleistä Lehtimäen Jyskeen yleisurheilu- ja hiihtojaostot toimivat yhdessä siten, että niillä on yhteiset jäsenet. Jaostoilla on kuitenkin

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

Jalkapallon Kaslink liiga

Jalkapallon Kaslink liiga 2015 Jalkapallon Kaslink liiga jukka.latva@saunalahti.fi Kouvolan jalkapallo 4.2.2015 Kortteliliigan (Kaslink liiga) ajatuksena on järjestää jalkapallon harrastusmahdollisuus lähikentille eri puolille

Lisätiedot

SB VANTAA TIMANTIT TIMANTIT NEWS 1/2014

SB VANTAA TIMANTIT TIMANTIT NEWS 1/2014 SB VANTAA TIMANTIT Timantit NEWS on SB Vantaa Timantit-joukkueen uusi tiedotuslehtinen joukkueen pelaajille, toimihenkilöille, vanhemmille, tukijoille ja muille toiminnastamme kiinnostuneille henkilöille.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

Terveiset Panttereilta

Terveiset Panttereilta Terveiset Panttereilta Napapiirin Pantterit ry on rovaniemeläinen jääurheilun erikoisseura, jossa pelataan kaukalopalloa ja jääkiekkoa. Harrastajia seurassamme on iältään 3-vuotiaasta aina n.60-vuotiaaseen;

Lisätiedot

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012 HooGee Tiikerit 2004 Vanhempainilta 11.4. 2012 Kevään toiminta Treenejä: Tiistaisin Myntinsyrjässä ja Niittykummussa huhtikuun loppuun La 10-11 Matinkylän uudella tekonurmella Toukokuun alusta to klo 17/17.30-18.30

Lisätiedot

LePa P01 vanhempien palaveri

LePa P01 vanhempien palaveri LePa P01 vanhempien palaveri Katsaus kuluneeseen kesäkauteen / Valmentajat Maksut & Varainkeruu 2012 / Merja Maksut & Varainkeruu 2013 / Merja Tavoite, Haaste ja Harraste joukkueet / Anton Toimintamalli

Lisätiedot

Koitossa pelataan salibandyä ympäri vuoden kesää lukuun ottamatta. Kuka voi tulla mukaan? Ihan kaikki! Mitä me tehdään? Pelataan ja pidetään hauskaa! Miksi me harrastetaan? Siksi kun se on kivaa! Tule

Lisätiedot

Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa

Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Kivistö turnaukseen ja tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

Vanhempainilta 20.4.2015

Vanhempainilta 20.4.2015 Vanhempainilta 20.4.2015 Perustettu 2006 FC Kangasalan kausimaksut ovat mahdollisimman alhaiset Talkootyö Toiminta kasvaa Etenkin nuoremmat ikäluokat isoja Yhteensä noin 500 pelaaja Visio 2017: Iloista

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

Pallokissat, Kuopio 05 joukkue Vanhempain palaveri 25.11.2015. www.pallokissat.fi

Pallokissat, Kuopio 05 joukkue Vanhempain palaveri 25.11.2015. www.pallokissat.fi Pallokissat, Kuopio 05 joukkue Vanhempain palaveri 25.11.2015 www.pallokissat.fi Mennyt kausi tiivistettynä 1. Kuluva kausi turnaukset: - junnupelemuut, talvi- ja kevätronaltiinat, 2xpiirisarja, tenavaliiga,

Lisätiedot

* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala

* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala PESÄPALLOJAOSTO 1(5) * Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala 1933 Pesäpallon ohjaaminen annettiin Heikki Lammin tehtäväksi. 1934 Miehet Osallistuivat piirin B-sarjaan. 1948 Miehet voittivat sarjassaan

Lisätiedot

Pamaus - LPK. LPK - JIlves LPK - PaRi. Kevät

Pamaus - LPK. LPK - JIlves LPK - PaRi. Kevät Peliminuutit 2005 Jilves-LPK PaRi - LPK LPK - BET JJK II - LPK JPS - LPK LPK - Huki Huima II - LPK LPK - KeuPa Pamaus - LPK Kevät LPK - JIlves LPK - PaRi BET - LPK LPK - JPS LPK - JJK II Huki - LPK LPK

Lisätiedot

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE Ajankohta: La 21.5. su 22.5.2016 klo 9-18. Sijainti ja parkkitilat Tapahtumapaikan osoite on Pakilantie 86. Autoille parkkitilaa löytyy kentän viereltä sekä lähialueiden katujen varsilta. Alepan parkkipaikalle

Lisätiedot

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015 Koivukylän Palloseura ry B-juniorit Toimintasuunnitelma kaudella 2015 01.12.2014 Suunnitelma koskee aikaväliä 1.11.2014 31.10.2015. Toimihenkilöt ja yhteystiedot Joukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja:

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2013 Sivu 29

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2013 Sivu 29 KOKOUSAIKA 20.5.2013 klo 17.00 18.05 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Naskali Essi Kojo Katariina Metsämäki Herkko

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 3/2013 Sivu 18

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 3/2013 Sivu 18 KOKOUSAIKA 29.4.2013 klo 18.00 19.10 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kahvio SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Naskali Essi pj (ja merkintä siitä, kuka Järä Eveliina toimii puheenjohtajana) Matintalo Janita Kojo Katariina

Lisätiedot

Kaudenaloitusinfo 2014-2015

Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Valmennuspäällikkö Toni Taipale Valmennuksen johtaminen Salivuorojen jakaminen Leirit ja tapahtumat EBT:n henkilöstö Seurasihteeri Liisa Korkiakoski Tiedotus Laskutus MyClub

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2014 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

BJR F2 (05) Vanhempainkokous 21.08.2013

BJR F2 (05) Vanhempainkokous 21.08.2013 BJR F2 (05) Vanhempainkokous 21.08.2013 Kausi 2013 2014 Vastuuvalmentaja Jan Wasastjerna Edelleen... Urheilua Lasten Ehdoilla! HAUSKAA ja HAASTEELLISTA Tehdään vanha paremmin ja opitaan uutta => KEHITYTÄÄN

Lisätiedot

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI Tervetuloa Napapiirille yöttömään yöhön Suomen vanhimpaan lentopalloturnaukseen. Yhteystiedot Turnauksen johtaja Mikko Vikström 0400-432 498 Kilpailupäällikkö

Lisätiedot

EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto

EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto Kaikki 07 syntyneet pelaajat ovat tervetulleita perustettavaan ikäluokkaan mukaan.

Lisätiedot

Futsalin Kymiliiga. Kouvolan jalkapallo 2014-2015

Futsalin Kymiliiga. Kouvolan jalkapallo 2014-2015 20142015 Futsalin Kymiliiga Kouvolan jalkapallo 2014-2015 Juniorijalkapalloilijoille futsal on mitä parhain taidon ja peliälyn kehittämismuoto. Pienellä kentällä kaikki pääsevät osalliseksi peliin. Pelin

Lisätiedot

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan.

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan. 1(5) JÄÄKIEKKO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton jääkiekkomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Jääkiekkoliiton harraste- ja seniorisääntöjä ( www.finhockey.fi ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 8.-9.3.2014 Indoor Games Lauantaina 8.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET

PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET I FIFA:N SÄÄNNÖT Pärnu Summer Cup 2013 järjestetään FIFA:n jalkapallon sääntökirjan pelisääntöjen (FIFA Laws of the Game 2012/2013: http://www.fifa.com/mm/document/affederation/generic/81/42/36/lawsofthegame_2012_e.pdf)

Lisätiedot

KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007

KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007 1 KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007 2 KUOPION SALIBANDYSEURA RY Toimintakertomus 2006-2007 1. Yleistä 2. Hallinto 3. Kilpailutoiminta 3.1 Miesten I 3.2 Miesten II- ja III-joukkue

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä lähes 300 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

KAUSIKIRJE SYKSY 2015

KAUSIKIRJE SYKSY 2015 KAUSIKIRJE SYKSY 2015 Hei kaikki vanhemmat! Toivotamme kaikki vanhat ja uudet seuralaiset tervetulleiksi treenaamaan kanssamme myös ensi kautena. Tästä kirjeestä löydät tärkeitä tietoja syksyä koskien,

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot