TIETOTUUTTI MA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TIETOTUUTTI MA 8.6.2009"

Transkriptio

1 TIETOTUUTTI MA

2 PÄÄKIRJOITUS Viestintäleirin mahdollisuuksista Vain aamiaispöydässä lepäävä Helsingin Sanomat muistuttaa viestintäleirillä siitä mediasta, jonka keskellä me tavallisesti elämme. Muuten leiri on median ja viestinnän suhteen hyvin omavarainen. Tämä saattaa tuntua itsestäänselvyydeltä: onhan tämä viestintäleiri. Uskon kuitenkin, ettei kovin moni ole asiaa todella ajatellut. Leiri toimii kuin pieni yhteisö, mikä se todellisuudessa myös on. Ei vain, että leirillä on oma lehti ja radio. Leirillä on oma valuutta, jonka suhteen se on tosin jämähtänyt tahalliseen kahden valuutan loukkuun. Leirillä on myös palkitsemisjärjestelmä joka tuo mieleen suoranaisen työn sankari-ihanteen: ahkeruus palkitaan mitaleilla kuin entisaikaan Neuvostoliitossa. Joissain suhteissa leiri ylittää kansallisvaltioiden saavutukset: käytössä on ryhmätekstiviestien lähettäminen kaikille leiriläisille. Työnjako (lehti, radio, ruoka jne.) on myös kiertävä ja sen tekeminen perustuu velvollisuuteen tai vastaavaan sillä rahaa saa vain vapaa-ajalla tehtävästä siivous ynnä muusta työstä. Tällä hetkellä leiri on omavarainen periaatteessa vain median saralla, mutta ajatusleikkinä omavaraisuutta ei ole mitenkään mahdotonta laajentaa pidemmällekin. Vosi olla työpiste jossa kalastetaan, työpiste jossa huolletaan generattoria, työpiste jossa viljellään... Myönnän, että tässä olisi jo karattu kauaksi viestintäleirin ideasta. Kyseessä ei olisi nimittäin enää pelkkä viestintäleri, vaan todella omavarainen yhteisö. Pohdittavaksi jää, voisiko viestintäleirin mallille pohjautuvaa yhteisöä pitää suorastaan unelmana. Omana elinaikanani jään odottamaan sitä viestintäleiriä, joka pelkän videoryhmän sijasta ylläpitää omaa televisiokanavaa. Lauri Sisällys Pääkirjoitus 2 Uutisetttt ja sää 3 Kirja-arvostelu 4 Kylmässä teltassa nukkumisen taito 5 Kuin kaksi marjaa 5 Cs 1.6 ja Source 6 Uutisia 7 Runo 8 Salaperäinen uni 8 Gällyp 9 Pokémon 10 Jatkis 12 Dataaminen on karannut käsistä 12 Juna <33 13 Horoskoopit 14 Opiskele tämä niin pärjäät maailmalla 16 Paratiisisaarella 17 Juorut 17 Harrastuksista 18 Segway 19 Tuulivoimalla Atlantin yli 20 Ursulan palsta 22 Lehtijuttu ensimmäisestä viestintäleiristä 23 2

3 UUTISETTTT Tietotuutti TIMO SOINI, Anneli Jäätteenmäki, Ville Itälä, Mitro Repo, Sari Essayah, Liisa Jaakonsaari ja Sirpa Pietikäinen ovat suomen euroedustajia. Timo Soini sai muhkean äänisaaliin, vaikka kannatus laski hieman viime vuodesta. AIR FRENCHin lentoturmassa kuolleiden ihmisetn ruumiita on löydetty Atlantista, vaikka turman syytä ei vieläkään tiedetä. Tiedossa kummiskin on, että konen nopeusmittarissa oli jotain häikkää... JENSON BUTTON voitti F1 kisoissa kuudennen kerran tälläkaudella, ja hänellä on nyt 61 MM-pistettä. Kisa oli Turkissa Istanbulin radalla, ja se oli kauden seitsemäs kilapilu. Toisena oli Mark Webber ja kolmantena Sebastian Vettel. Kimi Räikkönen oli yhdeksäs ja Heikki Kovalainen 14. VILLE WAHLBECK teki suomalaista pokerihistoriaa voittamalla kuuluisan kultaisen rannekkeen ja dollarin potin. VAVISKAA LEKUPOKERIN PELAAJAT! KOOP ARPONEN on valittu vuoden nuoreksi eurooppalaiseksi! Valintaraadin mukaan monikulttuurisen taustan omaava Arponen on antanut kasvot tämän päivän eurooppalaisuudelle. Tekeekö tämä Arposen kansainväliseksi artistiksi?.. Päivän sää : Maanantaiaamuna puolipilvistä ja noin 12 C lämmintä. Iltapäivällä puolipilvistä ja noin 17 C. Illalla laskee 12 C:seen, eikä koko päivänä sada yhtään. Lähteet: Forecan sääennusteet Arvaa mikä? Ja kenen? Ja kenen tekemä? Hihhih :)) 3

4 Kirja-arvostelu Lauri Linnan:Naamiaiset Hyvä ja monipuolinen kirja joka alkaa tarinalla Elämän tappio ja loppuu elämän hohtoon. Pieni pätkä kirjasta... Ovi mittasi ja tunnisti minut ja haki omistajansa hyväksynnän sisään tulolleni. Poikani suvaitsi ilmeisesti vielä nähdä minut, sillä ovi päästi minut astumaan sisään. 'Huomenta poikani', kysyin huhuillen. Sivultani kuului kalsea ääni: 'päivää isäni.' Se oli poikani. Hänen tasapaksusta ja tunteettomasta äänestä kuulin siedätyshoidon kuolemaan ja virtuaalimaailmaan astumiseen jo alkaneen. Olin pettynyt. Toivoin hänen lykkäävän sitä edes siihen asti, että olisin ehtinyt hyvästellä hänet tuntevana tai jotenkin inhimillisempänä. kirjasta ei välttämättä pääse jyvälle vielä tästä mutta kannattaa lukea...(; Anton xd 4

5 Kylmässä teltassa nukkumisen taito Tietotuutti Tämän kertaisella viestintäleirillä monet ovat syystä paenneet sisälle nukkumaan. Ilma on vuodenaikaan nähden ennätyksellisen kylmä. Ruoan hakeminen ulkokeittiöstä on välillä suorastaan tuskallista. Ja sitten on teltassa nukkumien... Se on tietenkin aivan oma lukunsa. Teltassa on kylmä. Siellä on märkä. Hyvällä tuurilla siellä on myös kosteaa. Tähän asti on näistä epäkohdista puhuttu lähinnä valittaen, tai sitten on puhuttu kerrospukeutumisen tärkeydestä. Itse en aio tehdä kumpaakaan. Ei pidä ajatella onko teltassa nukkuminen epämukavaa, inhottavaa tai mukavaa. Kyse on siitä, että se on jotain erilaista. Se on kokemus. Kylmässä teltassa ei voi muuta kuin sopeutua kylmyyteen. Jos terveys on vaarassa, on asia tietenki eri. Muuten en usko, ettei teltassa nukkumisen eri puoliin voisi suhtautua tutkivalla, uudesta nauttivalla asenteella. Vaihtelu virkistää. Lämmin sänky, peitto ja muut mukavuudet ovat arkipäivää. Ja kuitenkin on tutkittu, että ihminen nukkuu parhaiten 18 asteen lämpötilassa. Ei pidä luulla, että itse olisin mikään teltassa nukkumisen mestari. Olen suorastaan kykenemätön nukkumaan täysiä yöunia kylmässä, mutta tuskallisen valoisessa aamussa. En kuitenkaan vaihtaisi teltassa nukkumista lämpimään sisäilmaan. Se tuntuisi luovutukselta niin kauan kuin telttani on säilynyt kuivana eikä ole muuttunut vaaralliseksi terveydelleni. Kohta on teltassa nukkumisen aika kuitenkin ohi. Leirin loputtua tulen ilomielin luopumaan makuupussista ja teltasta. Ennen sitä aion kuitenkin karaista itseäni. Maata vaikka sitten hereillä kylmässä ja valoisessa aamussa. Ei pidä väittää, että on kykenemätön ottamaan asiasta jotakin opikseen. Luulen, että monet pystyisivät löytämään kylmässä teltassa nukkumisesta jopa jotain nautittavaa, jos yrittäisivät. Lauri Hehän ovat kuin kaksi marjaa... Amor-Anna Vaaleaverikkö Prinsessa-Petteri Vaaleaverikkö 5

6 Counter-Strike 1.6 ja Source Counter-Strike 1.6 ja Source ovat maailman suosituihimpiin kuuluvia pelejä. Tämännäköinen sanasarja on mahdollista:boom! HEDU!/HEADSHOT! ÄLÄ BLOKKAA V***N n00b! EEEEIIIIIIII! V***N KOODERI N00B! NOKU MUN KONE LAGI/BUGI/TILES! JA TOL ON WALLHACK! EI OO MAHOLLISTA! KAAMEE TUURI! NE TULEE SELÄSTÄ! LOL, V***N AVIKKA NOOBI! NO JOKU AUTOHAULIKKO LOL! YHYY! EI OO KIVAA! MIKS MÄ KUOLEN! JES, NONI SIIN NÄITTE, OON PARAS! MUHAHAHAHA... EI, EI OO TODELLAKAAN MAHOLLISTA TUOLT HEDUTTAA!*Hakkaa näppistä ja hiirtä, kunnes alkaa uusi kierros* NONI, NYT MÄ TAPAN TEIJÄT KAIKKI! EI! EI! EI OO MAHOLLISTAA! *surrur* Heittää näppiksen, hiiren, ruudun ja tietokoneen seinään, jolloin ne räjähtää huimasti!* Tietoja: C.S 1.6 maksaa keskimäärin n.20e ja Source n.30e, mutta poikkeuksia on. On myös olemassa eräänlaiset lanit, ''pelijuhlat'' eli Assemblyt. Niihin keräännytään kaksi kertaa vuodessa ja pelataan tietokonetta n.3 päivää putkeen. Assemblyilla on omat kotisivut, Tässä linkki erästä pojasta joka pelasi C.S:ssää: C.S:ssään jää helposti koukkuun. kiitos. Artikkelin tehnyt:tommi 6

7 Uutisia ;O Tietotuutti Maailman pisin sana on kumarreksituteskenteleentuvaisehkollaismaisekkuudelli senneskenteluttelemattomammuuksissansakkaankopahan. Siinä on 103 kirjainta ja sen keksi professori Artturi Kannisto. Minulla ei ole hajuakaan mitä se tarkoittaa, mutta pitkä se on. Toiseksi pisin sana on atomiydinenergiareaktorigeneraattorilauhduttajaturbiiniratasvaihde ja siinä on 66. Kolmanneksi pisin on lentokonesuihkuturbiinimoottoriapumekaanikkoaliupseerioppilas ja siinä on 61 kirjainta. -Sika ei pysty katsoa fyysisen rakenteensa takia ylöspäin -Pään hakkaaminen seinään kuluttaa 150 kaloria tunnilta ilmestyi ensimmäinen puhelinluettelo. Se sisälsi kokonaiset 50 nimeä. - Keilailu keksittiin Egyptissä. - Piikkilanka keksittin alunperin karjanjalostukseen. Lanka piti vaeltavat lehmät ja härät poissa kunnon rotukarjan joukosta. - Ensimmäinen kemialliseksi aseeksi luokiteltava aine "kreikkalainen tuli" keksittiin noin vuona 670. Se oli herkästi syttyvä maaöljyn ja pihkan seos, joka kaadettiin hyökkääjien päälle. - Atomikello jätättää vain sekunnin miljoonassa vuodessa. - Babylonialaiset keksivät ensimmäisen taskulaskimen. Savitauluissa oli kerto- ja jakotaulukoiden vastaukset sen sijaan, että laski tai muisti. - Kanadassa on lailla kiellettyä heittää elävää hirveä lentokoneesta. - Kaksintaistelu on laillista Paraguayssa, kunhan molemmat osapuolet ovat rekisteröityneitä veren luovuttajia. - Auringon etäisyys maasta on kilometriä. -Sorsan vaakku ei kaiu - Jos Lontoossa sijaitsevan St. Paulin katedraalin kupoli käännettäisiin ylösalaisin ja täytettäisiin normaalista vesihanasta täydellä teholla, kestäisi sen täyttäminen 308 vuorokautta. - Yksitoista prosenttia maailman ihmisistä on vasenkätisiä. -Vanhoja Suomalaisia pituusmittoja: 1 linja = 1/12 tuumaa, 1 tuuma=12 linjaa, 1 kortteli=6 tuumaa, 1 jalka=2 korttelia, 1 kyynärä=2 jalkaa, 1 syli=3 kyynärää, 1 virsta=600 syltä, peninkulma=10 virstaa. - Hawaijilaisissa aakkosissa on vain 12 kirjainta. - Ihmisen silmän erottelukyky on 140 megapikseliä. Digitaalikameroissa on 3-10 megapikseliä. - Postimerkin nuoleminen kuluttaa 0,1 kaloria. - Jos huutaisit 8 vuotta, 7 kuukautta ja 6 päivää, olisit tuottanut tarpeeksi äänienergiaa lämmittämään yhden kupin kahvia. - Mona Lisalla ei ole kulmakarvoja - Salaman etenemisnopeus on km/h. - Golfvirran keskimääräinen nopeus on 8,4 km/h. - Golfvirran keskimääräinen nopeus on 8,4 km/h. Tommi 7

8 Asiaa jota vihaan, joka pilasi unelmani, joka on aivan pepusta ja jonka takia tässä kettuilen -runo Digimon on nomnom se syö se juo se muuttuu kommunikaattorilla, kasvattaminen on turhaa Digimonista ei ole tehty hyviä leffoja, leffa joka siitä on tehty on aivan käsittämätön selvää ei saa Kun digimonit tuli niitä näytettiin nelosella aamulla ne pilasivat pokémonit Digimoneja pitää boikotoida ne muuttuvat kommunikaattorilla joka on aivan turhaa ja huijausta Anna A Salaperäinen uni On kylmä, hiljainen ja pimeä yö. Askelteni vaimea töminä mutaista maata vasten on ainoa ääni jonka kuulen. Täysikuu loistaa kirkkaana puiden oksien lomasta piirtäen varjoja maahan. Juoksen, mutten pääse pakoon. Jokin jahtaa minua ja saavuttaa joka askeleella. Jalkani ovat jo puutuneet. Kauhu kiirii selkääni pitkin, ja olen läkähtyä. Jalkani pettävät alta ja lysähdän kuraiseen maahan, rintaani pistää ja näen sen ensimäisen kerran. Sen valtavat, vahvat jalat, ja karvaisen ruumiin. Hengitykseni näkyy huuruna kylmässä ilmassa, ja peto lähestyy minua. En voi liikkua, käytin kaikken voimani juoksemiseen, joka ei hydyttänyt mitän. Nyt se on jo aivan lähelläni, ja pystyn näkemään sen vihan peittämät silmät, ja nälkäisen irvistyksen. Pian olisin mennyttä, en mahtaisi sille mitään. Nämä olisivat elämäni viimeiset ajatukset. Suljen silmäni, ja jään odottamaan loppua. Herätyskellon ääni pistää korvaaani. Kaikki olikin vain unta, mutta olen silti hengästynyt, ja yltä päältä hiessä. Peitto on takertunut jalkoihini, ja tyyny tippunut latialle. Nousen istumaan sänkyni reunalle, ja löntystän suihkuun talon toiseen päähän. Käväisen peilin edessä, ja huomioni kiinnittyy ensimmäisenä mutaisiin kasvoihini, sitten käsiin, jalkoihin, ja koko vartalooni. Olen yltäpäältä kurainen, ja naarmuilla. Ihmettelen itseäni ja kuraani jonkin aikaa, ja lähden suihkuun. En jaksa ajatella enää pidempään mitään, mihin en tule saamaan vastausta... Tanja 8

9 Gällyp Tietotuutti Kysymyksiä: 1. Montako tyyppiä kuolisi, jos voisit tappaa pelkällä ajatuksella? 2. Minne maahan et missään nimessä haluaisi matkustaa? 3. Jos saisit olla kuka tahansa henkilö yhden päivän ajan, kuka olisit? 4. Jos sinun pitäisi pelata jotain yhtä peliä koko loppuelämäsi ajan, mitä pelaisit? 5. Kumpi tuottaa sinulle enemmän iloa, antaminen vai saaminen? 6. Kuka on kovin jätkä? 7. Milloin olet viimeksi mennyt liukuportaat väärään suuntaan? 8. Mitä teet suuttuessasi? 9. Mitä teet voittaessasi loton jättipotin? Vastauksia: 1. Kolme. -Lauri Ei yhtään. -Toomas Kuusi. -Leevi Ei ole minun tehtäväni tappaa ketään. Päinvastoin. - Mariella 2. Iran. -Toomas Kuuba. -Laura Zimbabwe, koska elossa pysyminen miellyttää minua. -Lauri 3. Lauri Linna, voisi olla erittäin hauskaa. -Leevi Joku järjettömän rikas... Bill Gates. -Toomas Johannes tai Joonatan, jompikumpi pojistani. Ymmärtäisin häntä paremmin ja oppisin näkemään asiat hänen kannaltaan. -Mariella 4. Pokeria. -Lauri Pusuhippaa. -Raisa Trivial Pursuitia. -Laura Elämän roolipeliä. -Mariella 5. Lauri Linna, koska uskaltaa olla punahilkka. -Leevi Buuh. Kiltein kaikista. -Raisa 6. Antaminen. -Leevi, Mariella Saam... useimmiten antaminen. -Raisa 7. Ehkä vajaa vuosi sitten. -Raisa Vuoden sisällä. -Laura 8. Huudan. -Leevi Kuohahdan, joskus jopa ääneen. -Mariella 9. Vaikka mitä. Ostaisin kaikkea fiksua ja säästäisin loput. -Toomas Ostaisin asunnon ja kaikeka muuta tyhmää. Loput pistäisin säästöön. (jos mitään jää) -Laura Salla, Alina ja Janina 9

10 10 Pokémon on Nintendon luoma videopeli, jossa ohjaillaan 10-vuotiasta poikaa, (myöhemmin myös tyttöä) joka kouluttaa ja kasvattaa pokémonejaan päämääränä paras pokémon-kouluttaja. Pelissä pitää voittaa neljä parasta pokémon-kouluttajaa Pokémonliigassa, joita ennen on pakko voittaa kahdeksan salipäällikköä. Alunperin pokémoneja oli 151, mutta uudemmat pelit ovat tuoneet niitä lisää. Pokémoneista on tullut kansainvälisesti niin suosittuja, että niistä on tehty muovifiguureja ja keräilykortteja, joilla voi pelata ja joita voi vaihdella. Pokémoneista on tehty anime-piirrossarja, jonka pohjalta on tehty lukuisia elokuvia. Pokémon-piirrettyjä näytetään ympäri maailmaa, ja ne ovat lasten keskuudessa hyvin suosittuja. Pokémon-hahmojen alkuperäjä piilee perinteisissä japanilaisissa jumalaolennoissa (esim. Raichu-olento on peräisin Raiju-jumalasta). Pokémon-pelejä voi pelata esim. Game Boylla. Peleistä on eri versioita, joista ensimmäisenä ilmestyi Red/Blue-versio ja erikoisversio Yellow. Myöhemmin ilmestyi Gold ja Silver, ja niiden erikoisversio Crystal, jossa oli monia pieniä parannuksia Gold/Silveriin verraten. Muumuassa Pokémonit liikkuvat kun ne tulevat taistelukentille, ja pelaaja saa valita, pelaako tytöllä vai pojalla. Pelissä pokémoneja kesytetään ja kehitetään, jotta pokémonit muuttuaisivat muotoaan ja niiden mielialataso nousisi mahdollisimman korkealle. Se onnistuu mm. taistelemalla, parantamalla pokémon

11 mahdollisimman äkkiä ja käyttämällä lisäravinteita. Tietotuutti Televisiosarjassa seikkailee Ash-poika, jonka oma pokémon on Pikachu. Ash ja kumppanit taistelevat jatkuvasti vihollisiaan, Rakettiryhmää vastaan. TV-sarja näkyy Suomessa Mtv3-kanavalla. Ensimmäiset luodut pokémonit ovat Bulbasaur, Charmander ja Squirtle. Pokémon-tunnarin sanat: Mä tunnen sen jo kasvavan, voiman sisälläin. Uuden haasteen toteutan, ja teen sen pystypäin. Takaa vuorten huippujen, etsin aina vaan. Ja pokémonin jokaisen, mä opin tuntemaan. Pokémon! Omakseni saan! Me yhdessä voitetaan! Pokémon! Oot mun ystäväin, oot aina vierelläin. Pokémon! Omakseni saan! (Kun uskaltaa) Niin rohkeus palkan saa. Toinen toistaan opettaa, Pokémon! Omakseni saan, omakseni saan, Pokémon! Linkki YouTubeen: t&p=a37c77aec23819fd&playnext=1&playnext_from=pl&index=5 Bulbasaur Squirtle Charmander 11

12 Jatkis -Mutta entä ne keltatakkiset biohajoavien koirankakkapussien tutkijat? Kysyi Petri-Patrik. -Ei hätää, minulla on suunnitelma... Ja suunnitelma henkiolennolla todella oli. Petri-Patrik seurasi henkeä, joka juoksi hänen edellään lihavan itämaisen enukin hahmossa. Hölkkä! Hölkkä! Liika läski pois! lauloi henki juostessaan. Petri-Patrik ontui perässä, valittaen nilkastaan lähtevää kipua vallan rytmikkäin voihkaisuin. Kaksikon eksyttyä yhä pimeämpiin ja sanalla sanoen myös matalampiin luolastoihin henkiolento viimein pysähtyi. Petri-Patrik törmäsi auttajansa selkään ja huudahti anteeksi pyytönsä. Taitaa olla minun vuoroni pyytää anteeksi, henkiolento sanoi Petri-Patrikin vaiettua. Tämä on kaikkein kurjin ja piemin luola mitä lähistöltä löytyy, henkiolento selitti: Se, että saat takaisin ihmishahmosi ja pääset pakoon kaikenkarvaisia koirankakkapussien tutkijoita, on täällä kaikkein epätodennäköistä. Miksi sitten johdatit minut tänne? Petri-Patrik huudahti. En keksinyt muutakaan. Ja minulle painotettiin lapsena, että aina pitää olla jokin päämäärä... Kuolevaisille ei saa näyttää, ettei tiedä tai että on aivan yhtä ymmällään kuin hekin... Sinulla ei siis ole mitään suunnitelmaa? Ei, totesi henki ja muuttui pilveksi. Petri-Patrikin yritykset napata pilvenä pois haihtuvaa henkiolentoa olivat turhia. Petri-Patrik istuutui maahan. Hän oli väsynyt. Dataaminen on karannut käsistä! Koulun tietokoneluokka on kovassa ja jatkuvassa käytössä. Kuka milloin missäkin dataa silmät napittaen koneen ruutua sormet kiihkeästi naputtaen. Suosittuja nettisivustoja ovat IRC-Galleria, Naurunappula, Omegle, Facebook, helikopteripelisivusto, Habbo ja YouTube. Lähiaikoina kuitenkin yhä useampi on käynyt tietokoneluokassa ja istunut yhä pitempään koneen ääressä. Eikö se muka ole haitallista terveydelle? Raivostuneita huutoja jos peliukko failasi, ylenpaattista hihitystä ja YouTuben tahtiin laulamista, eikö se ala jo 12 Hän oli menettänyt oikean kehonsa. Ja hän oli eksynyt kummalliseen maailmaan, josta ei vaikuttanut olevan ulospääsyä. Edes oudot henkiolennot eivät osanneet auttaa häntä. Oletko sinä paholainen? Kysymys tehtiin pehmeällä, soinnukkaalla äänellä. Petri-Patrik nosti katseensa ja näki edessään kaksi siististi pukeutunutta nuorukaista. Olen Petri- Patrik ja olen aivan tavallinen ihminen. Olen vain hetkellisesti menettänyt oikean kehoni... Jumala koettelee sinua! Minusta tämä vaikuttaa kylläkin enemmän pirun kolttoselta. En henkilökohtaisesti kuitenkaan usko mihinkään yliluonnolliseen... Niin, muutamia henkiolentoja lukuun ottamatta... Usko ei ole henkilökohtainen asia. Sinun pitäisi lukea raamattua ; nuorukaiset julistivat yhteen ääneen. Keitä te oikein olette? Petri-Patrik parahti. Olemme Jehovan todistajia. Vaellamme täällä ja pimeydessä kuin Israelin kansa konsanaan. Haluatko liittyä meihin? Minne olette menossa? Toinen Jehovan todistajista otti povitaskustaan pienen lehtiön ja selasi sitä. Niin tosiaan, hän totesi löydettyään oikean sivun: Olemme matkalla käännyttämään koirankakkapussien tutkijoita. He ovat hylänneet Sanan maallisten jätösten takia. Sellainen ei tietenkään ole hyväksi Herran silmissä. Sen varmasti sinäkin myönnät. Petri-Patrikin ilme kirkastui. Voisin tosiaankin liittyä seuraanne matkallanne noiden epäjumalan palvojien luokse. Lauri hieman epäilyttää? Bongasimme erään tapauksen ihan itse: Sallan iloinen dataushetki Sara

13 JUNA<33 Tietotuutti Junassa on mukava matkustaa. Varsinkin kun tajusi että selkänojan voi laskea alas. Junassa on ravintolavaunu ja nykyään myös lastenleikkipaikka. En kyllä valitettavasti käynyt kummassakaan, sillä elokuva oli niiiiiiiiiin jännittävä. Soita numeroon jos haluat tietää elokuvan nimen. Aika menee junassa nopeasti, jos on fiksuna ihmisena niinkuin minä välillä ja ostanut datispaikan, eli paikan jossa on vieressä sähköpistoke. Latailin kännykkää ja katselin sitä elokuvaa, joka on aikasempinakin matkoina osoittautunut erittäin hyväksi ajan tappamiseksi. Junia on monenlaisia: metrot, lähiliikenteen junat, intercity- ja pendoliino junat. Tällä kertaa matkustin intercity junalla, vaikka olisin mielummin mennyt pendoliinolla (ne ovat nopeampia.) Metro ja lähijunat ovat hitaita, tai ainakin niin on annettu ymmärtää ;). Junassa toimii ilmastointi ja matkapahoinvointia on erittäin vaikea saada. Mielestäni juna on paljon parempi vaihtoehto verrattuna bussiin jossa on kuuma ja ne ovat erittäin epätilavia. Vaikkakin bussi on huomattavasti halvempi. Toisaalta juniori lippu on sopivan hintainen, eli kyllä junalla pari vuotta vielä pääsee. Anna Vie räyhäävä tyyppi radioon valittamaan kaameasta teknohumpasta. >;D 13

14 ~Horoskoopit~ Kauris Tämä on onnenviikkosi, sinulla on ystäviä, mutta varo suututtamasta heitä. Joku heistä on toisenlainen kun arvelit. Pidä kuitenkin nokka pystyssä ja katse kohti tulevaisuutta, niin kaikki menee kohdalleen! Onnennumero: 19 Onnenpaikka: Siivouskomero Onnenaika: 19:19 Vesimies Olet ujo, mutta älä pelkää ketään. Olet vahva. Kokeile vaihteeksi vaikka hymyillä. Ehkä silloin huomaat, ettei tämä maailma olekaan niin huono paikka kuin luulit! Onnennumero: 13 Onnenpaikka: Pöydän alla Onnenaika: 13:13 Kalat Sinulla on tärkeämpääkin tekemistä kuin syöminen. Nosta katseesi kakusta ja katso ympärillesi. Mitä näet? Keskity olennaiseen, äläkä ole liian pikkutarkka. Äläkä tee kirjoitusvirheitä! Onnennumero: 6 Onnenpaikka: Sauna Onnenaika: 06:06 Oinas Take it easy! Älä hoppuile! Sinulla on kaikki maailman aika! Mene vaikka nokosille, älä paiski töitä koko ajan! Samalla voisit vähän siistiytyä ja käydä suihkussa... Katso eteesi ettet kompastu! Onnennumero: 8 Onnenpaikka: Vessa Onnenaika: 08:08 Härkä Voisit syödä terveellisemmin, ylenpaattinen limun juominen pilaa hampaat ja aivot. Voisit myös vaihtaa alusvaatteet (hyi)! Paras puolesi on ahkeruus ja positiivisuus. Pidä niistä kiinni, mutta korjaa ylläolevat puutteet. Näytä vaihteeksi kieltä ystävällesi! Onnennumero: 16 Onnenpaikka: Sale Onnenaika: 16:16 Kaksoset Nyt loppui laiskottelu ja hommiin siitä! Et ole muuta tehnyt kuin istunut ja pelannut korttia! Ryhmäsi tarvitsee sinua! Ja mitä jos vaikka olisit ostamatta tänään kioskista mitään? Onnennumero: 7 Onnenpaikka: Makuupussi Onnenaika: 07:07 14

15 Rapu Joku ystävistäsi on yrittänyt ottaa sinuun yhteyttä, muttet ole tohinoiltasi huomannut sitä. Samalla voisit ryhdystäytyä ja katsoa muuta kuin omaa napaasi. Onnennumero: 32 Onnenpaikka: Ulkotiskialtaiden luona Onnenaika: 22:32 Jellona Kerro kaikki tunteesi vapaasti! Olet paras! Olet valo! Levitä ilosi ja intosi muille! Mitä väliä vaikka juoruissa lukee sinusta törkyyksiä! Olet onnellinen! Onnennumero: 0 Onnenpaikka: Talon katto Onnenaika: 00:00 Neitsyt Alat olla hyvin epäsuosittu. Mieti, mitä teit tai sanoit väärin, ja miten voisit korjata tilanteen. Älä takerru, vaan kulje virran mukana. Onnennumero: 22 Onnenpaikka: Pukuhuone Onnenaika: 22:22 Vaaka Yö on parasta aikaa! Tänä yönä pidä pienet inside-bileet, mutta varo pitämästä ääntä. Eräät voivat muuten suuttua... Pidä bileet vaikka ulkona! Varaa riittävästi vaatetta mukaasi, mutta HUOM! Ole TASAN klo 1 makuupussissa syvässä unessa! Onnennumero: 1 Onnenpaikka: Roskalava Onnenaika: 00:10 Skorpioni Luulet että joku on ihastunut sinuun, mutta se ei ole totta. Petyt pahasti, mutta jatka elämää silti! Kyllä se oikea joku päivä löytyy... Onnennumero: 14 Onnenpaikka: Ruokalan nurkka Onnenaika: 23:59 Jousimies WAU! Löydät Omeglesta sielunkumppanin, josta et millään haluisi päästä eroon! Varo vain, sillä hänestä paljastuu hieman outo puoli... Onnennumero: 5 Onnenpaikka: Omegle.com Onnenaika: 20:05 15

16 Opiskele tämä niin pärjäät maailmalla Englannin käännöksiä Can't stand no longer - Ei seiso ilman lonkeroa I'm just asking - Olen vain persekuningas Manicure - Raha parantaa To be or not to be? - Ampiaiselle vai ei? We are the champions - Olemme herkkusieniä Bye bye baby, baby good bye - Osta osta vauva, vauva hyvä ostos Finnish people - Lopeta ihmiset Phone seller - Soita sellerille Good products - Jumala ankkojen puolella Holiday with son - Harley Davidson Asioita jotka voi tietää vain elokuvissa käynyt - kaikki puhelinnumerot osataan ulkoa - huulipuna ei suttaannu edes sukellettaessa - jokaisen rakennuksen ilmanvaihtokanava on täydellinen piilopaikka josta kukaan ei osaa sinua hakea ja sitä pitkin pääsee helposti kaikkialle rakennuksessa - jos olet olevinasi saksalainen upseeri, sinun ei tarvitse osata saksaa, pelkkä voimakas korostus riittää - eiffeltorni näkyy kaikkien pariisilaisten asuntojen ikkunasta - miestä ei satu vaikka hakattaisiin kuinka, mutta kun nainen puhdistaa hänen haavojaan, hän irvistelee tuskasta - poliisipäällikkö on aina tummaihoinen - poliisipäällikkö joko erottaa parhaan miehensä tai antaa hänelle 48 tuntia aikaa selvittää juttu - taksikuskille annettava rahamäärä on aina jämpti, sattui kouraan sitten mitä tahansa taskunpohjalta - kolariauto syttyy yleensä aina tuleen - keskiajalla eläneillä maalaistolloilla oli täydellisen ehjät hampaat - puhelut voi aina aloittaa ja lopettaa ilman minkäänlaista tervehdystä - vaikka ajat viivasuoraa tietä, niin rattia pitää koko ajan heilutella puolelta toiselle - kaikissa pommeissa on elektroninen ajastin, josta näkee koska se poksahtaa - autolle on aina sopiva parkkitila juuri sen talon edessä johon sinulla on asiaa - etsivä pystyy selvittämään rikoksen vain ollessaan hyllytettynä virantoimituksesta - kun olet tappelussa ison roistosakin kanssa, niin ei hätää, voit tyrmätä niitä yksi kerrallaan, sillä muut vain tanssahtelevat ympärilläsi ja odottavat vuoroaan - ihminen joka on kumautettu lekalla tajuttomaksi, ei koskaan saa aivovammaa, aivotärähdystä tai edes kunnon päänsärkyä - ei kukaan, joka joutuu kidnappauksen uhriksi, räjähdyksen paiskomaksi, tulivuorenpurkaukseen tai ufojen sieppaamaksi, joudu shokkiin - poliiseille tehdään persoonallisuustestit, jotta voidaan panna työpareiksi toistensa täydelliset vastakohdat - vierasmaalaiset ihmiset puhuvat aina keskenäänkin englantia - moottorisaha löytyy aina kun sitä tarvitaan - mikä tahansa lukko aukeaa sekunnissa luottokortilla tai paperiliittimellä -paitsi jos kyseinen talo palaa ja sisällä on lapsi ansassa - telkkariuutisissa tulee aina juttu joka koskee sinua henkilökohtaisesti 16

17 Paratiisisaarella Seuraavat henkilöt olivat joutuneet, ties miten, kauniille autiolle paratiisisaarelle keskelle turkoosinsinistä valtamerta: - kaksi italialaista miestä ja yksi nainen - kaksi ranskalaista miestä ja yksi nainen - kaksi saksalaista miestä ja yksi nainen - kaksi kreikkalaista miestä ja yksi nainen - kaksi englantilaista miestä ja yksi nainen - kaksi bulgarialaista miestä ja yksi nainen - kaksi japanilaista miestä ja yksi nainen - kaksi kiinalaista miestä ja yksi nainen - kaksi amerikkalaista miestä ja yksi nainen Kuukauden kuluttua näillä äärettömän upeilla saarilla olikin ehtinyt tapahtua seuraavaa: - italialainen oli tappanut toisen italialaisen miehen italiattaren takia - ranskalaiset elivät onnellisesti kolmisin (menage-=e0-trois) - saksalaiset miehet kävivät säntillisesti vuoroviikoin saksattaren luona - kreikkalaiset miehet viettivät yöt yhdessä Hei muute kuulitko että......krista riehuu entistä enemmän!...andy on paras pupupelissä! : D...Lauri on kirjoittanut kirjan....julia ei tykkää suklaasta, mutta daim maistuu!...julia osti ENSIMMÄISEN kerran elämässään suklaalevyn :-----OOO...anna a suree koska venäläisillä ei ole varaa ostaa autoja :(...petteri on wnb anna a :oooo...petteri haluaa palstat...minkä lainen kameli olisit?...krista riehuu suihkussa!...martta on paha liikunnan opettaja! :DD...Pöööööööööööööööööööö......Kaukoleiriläinen pekka selasi tätä ipodillaan ja kertoo terveisiä...juhanin mielestä taloussuklaa on mustaa!...juhanin läpät on niin huonoja että ei edes naurata...artjom ja severi eivät kummatkaan ole leirillä, OVATKO NE YHDESSÄ JOSSAKIN?! Tietotuutti ja kreikatar siivosi ja kokkasi heille - englantilaiset miehet odottivat edelleen, että joku esittelisi heidät englantilaiselle ladylle - bulgarialaiset miehet katselivat pitkään turkoosia valtamerta ja sitten pitkään bulgariatarta - ja pakenivat saarelta uiden - japanilaiset lähettivät telefaxin Tokioon ja odottavat edelleen ohjeita - kiinalaiset miehet perustivat apteekkiravintola-pesula-sekatavarakaupan ja kiinatar on saatettu siunattuun tilaan, jotta yritys saisi lisää työntekijöitä - amerikkalaiset ovat itsemurhan partaalla, sillä amerikkalainen nainen jankuttaa vartalostaan, muistuttaa feministiä, vakuuttaa pystyvänsä tekemään aivan samat asiat kuin miehet, puhisee kotitöiden tasapuolisesta jakamisesta, itkee kuinka palmut ja hiekka saavat hänet näyttämään läskiltä, muistelee kuinka edellinen poikaystävä kunnioitti hänen mielipiteitään ja kohteli häntä paremmin kuin he, valittaa kuinka hänen äitisuhteensa on koetuksella, kiittää kuinka kerrankin verot ovat suhteellisen alhaalla eikä sada...anna A. tuli takaisin :DD...Anna huus jumalauta nyt missä ne kuvat on!...martta haluaa juoruja itsestään...sniparo on ilkeä ;SS...Petteri meni taas saunaan Iiron kanssa purkamaan energiaa......krista ja Sara haluavat epätoivoisesti juoruja......martta on paras...sara on parempi...pokémon SÖI ARTJOMIN!!!!...vain koska kyseinen henkilö ei tullut leirille... ;SS 17

18 Harrastus Gallup Harrastus ja kuinka kauan on harrastanut sitä Tuomas: Jalkapallo 15 vuotta. Jusu: Kitara 3 vuotta. Andreas: Art Wushu Melkein 1 vuosi Venla: Lukeminen 5 vuotta Joose: Sulkapallo 2 vuotta Matias: Jääkekko 8½ vuotta Martin: Kitara 2 vuotta Tommi: pesäpallo 1½ vuotta Lasse: Patikointi 4 vuotta Niilo: Partio 1 vuosi Henri: Kilpapurjehdus 7 vuotta Alina: sulkapallo 1 v, piano 3v, teatteri 2 v. Anton: Tanssi 6 vuotta Salla: karate 1 vuosi Janina: Soitti pianoa 3 vuotta Jalkapallo on enimmäkseen jaloilla pelattava pallopeli, jossa kaksi 11- henkistä (10 kenttäpelaajaa ja maalivahti) joukkuetta pyrkii tekemään enemmän maaleja kuin vastustaja. Se on maailman suosituin urheilulaji.järvenpään Palloseura (JäPS) on vuonna 1947 perustettu järvenpääläinen jalkapalloseura. Seuran miestenjoukkue pelaa Kolmosessa Helsingin ja Uudenmaan 2-lohkossa. Seuran edustusjoukkue on Pallokerho- Keski-Uusimaa. JäPS:lla on noin 1000 jäsentä, joista noin 900 on juniori-ikäisiä tyttöjä ja poikia.pelaan jäps p 97- joukkueessa.olen pelannut 5.v, meillä on 4 kertaa vikossa treenit. Valtteri.korpela Jalkapallo Tekstin tietoja ja kuva haettu internetistä Wikipediasta. Facebook on netti valokuva-albumi paikka, jossa kuviasi voi katsoa ystäväsi tai jopa halutessasi kaikki facebookin käyttäjät. Kalpene irc-galleria, Facebook on maailman laajuinen ja voit asettaa siihen kielen, jota osaat parhaiten. Voit olla yhteydessä ulkomaalaisiin ystäviisi, joka tekee siitä mielestäni paremman. Facebookin perusti Mark Zuckerberg Harvardin yliopiston kampuksella vuonna Sivustua tekemässä olivat myös Dustin Moskovitz ja Chris Hugh. Alkuperäisesti Facebook oli vain yliopiston käytössä, mutta sana levisi ja suosio kasvoi räjähdysmäisesti. Se laajennettiin Stanfordin, Columbian ja Yalen yliopistoihin. Zuckerberg ja Moskovitz päättivät lopettaa opiskelunsa kesken pyörittääkseen facebookia kokopäiväisesti. Se laajeni muihinkin yliopistoihin ja lopulta ulkomaihin ja loppu on historiaa. Vuonna 2007 Microsoft osti siitä 6,7% osuuden 240 miljoonalla dollarilla (n.169 miljoonaa euroa), joka tekee koko Facebookista n. 10,5 miljardin euron arvoisen yhtiön. Suomessa Facebook villitys alkoi vasta vuoden 2007 loppupuolella, jolloin käyttäjiä ympäri maailmaa oli 58 milj. Suomennos oli valmis vuonna Myöhemmin on havaittu, että Facebook aiheuttaa riippuvuutta ja sen on pelätty haittaavan työntekoa. Tutkijat ovat myös sitä mieltä, että Facebookin suosio johtuu sen yksityisyyden takia, kun taas MySpace on jokaisen nähtävä sivusto. Facebook on saaamassa uuden kilpailijan, made by Google ja pari muuta yhtiötä. Suomessa oli Facebookin kaltainen verkkoyhteisö Lyyra ja Saksassa perustetun Studivzin Facebook haastoi oikeuteen ulkonäön kopioinnin vuoksi. Anna 18

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata LIIKUNTA Lämmittely Harrastatko liikuntaa? Miksi / miksi et? Millainen liikunta sopii sinulle? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun valitset kuntosalin / liikuntakeskuksen? Mitä liikuntapaikkoja tiedät sinun

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY 2007 Mary K. Rothbart, D. E. Evans. All Rights Reserved. Finnish translation: Professor Katri Räikkönen-Talvitie and the Developmental Psychology Research Group, University of Helsinki, Finland The Adult

Lisätiedot

Tallilehti Kavionkopse nro. 1

Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Sisällys: A osa Tallin säännöt. B osa Haluatko hoitajaksi? Kuvia tallin hevosista. C osa Hevosaiheisia tehtäviä ja kysymyksiä (hoitajille ja henkilökunnan jäsenille). D osa

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA? 1. Ihmissuhde-Seppo/Saara Seppo/Saara opiskelee ensimmäisen vuoden kevättä. Hän on alkanut seurustelemaan samassa ryhmässä opiskelevan opiskelijan kanssa. Nyt asiat ovat alkaneet kuitenkin mennä huonoon

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA

Lisätiedot

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Puhelimen ostaminen Moi! Mä tarvisin uuden kännykän. Jaahas. Mitähän hintaluokkaa se saisi olla? No ei mikään ihan kauhean kallis, mutta siinä saisi olla hyvä akku, riittävästi muistia ja sellainen toimiva

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017)

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Vienna (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Kävelimme kylmässä ilmastossa Pakastunutta hengitystä ruuduissa Valehteleminen ja odottaminen Mies pimeästä kuvakehyksiin Niin mystinen ja sielukas

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö Merisuo & Storm 2 Sisältö Opettajalle.................................... 3 Leijona ja hiiri (kansansatua mukaellen).............. 5 Kyyhkynen ja muurahainen (La Fontainea mukaellen).. 8 Korppi ja muurahainen

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 1

Agricolan Monenlaista luettavaa 1 Tiainen ja karhu Puun oksalla oli tiaisen pesä. Karhu tuli pesän luokse ja olisi halunnut tulla vie-rai-sil-le. Tiaisen pojat tirs-kah-te-li-vat pesässä. Onko isänne kotona? karhu kysyi. Ei ole, vastasivat

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla Minulta kysytään usein "Miksi Suomi" ja jos sanon totuuden - Suomi oli minun 3 valitsenut. Mun ensimmäinen oli Holland ja toinen oli Belgia. - Halusin

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

1. HYVÄ YSTÄVÄ. Ystävällinen Iloinen Luotettava Avulias Rehellinen Reipas Ei juorua Osaa pitää salaisuudet

1. HYVÄ YSTÄVÄ. Ystävällinen Iloinen Luotettava Avulias Rehellinen Reipas Ei juorua Osaa pitää salaisuudet 1. HYVÄ YSTÄVÄ Ystävällinen Iloinen Luotettava Avulias Rehellinen Reipas Ei juorua Osaa pitää salaisuudet 2 2. HYVÄ YSTÄVÄ Oletko itse ystävänä sellainen, minkä ominaisuuden kirjoitit? a. En koskaan 0

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80 Sisällys Esipuhe.... 6 0. Aakkoset ja koulussa 8 Aakkoset Koulusanat Mikä sinun nimi on? Tavaaminen 4. Torilla 80 Isot numerot Mitä maksaa? Ruokia ja juomia Millainen? Partitiivi Negatiivinen verbi ko/kö-kysymys

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa. Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Mitä teet viikonloppuna?

Mitä teet viikonloppuna? Mitä teet viikonloppuna? On sunnuntai ja Saidin ja Leilan perhe menee uimahalliin. He harrastavat uimista ja saunomista usein viikonloppuisin. Tänään he pakkaavat uimapuvut, pyyhkeet, shampoot, saippuat,

Lisätiedot

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt:

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: 1 LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: On jälleen tullut aika testata osaamisesi. Koekappaleina ovat kappaleet 7-9. Muista LUKEA KAPPALEITA ÄÄNEEN useaan otteeseen ja opetella erityisen hyvin KUVASANASTOT ja

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

-kunniavieras tai troubleshoooter: kriittinen onnistuminen. Jos pelinjohtaja ei tunnista kumpiakaan, eivät hahmot voi onnistua kriittisesti.

-kunniavieras tai troubleshoooter: kriittinen onnistuminen. Jos pelinjohtaja ei tunnista kumpiakaan, eivät hahmot voi onnistua kriittisesti. Faijan BMW Tunnin roolipeli menetetystä nuoruudesta. Pelaajien hahmot (3-5 pelaajaa) olivat kavereita yläkoulussa ja vielä muutaman vuoden senkin jälkeen. Sitten jatko-opiskelut ja työelämä heittivät hahmot

Lisätiedot

Jesse Saarinen & Jaakko Jänis

Jesse Saarinen & Jaakko Jänis Jesse Saarinen & Jaakko Jänis Amazing Race Amazing racessa kilpailijat toimivat joukkueina, joissa on kaksi henkeä, jotka jotenkin tuntevat toisensa. Joillakin tuotantokausilla on ollut enemmänkin henkilöitä

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6.

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6. MAAILMAN NAPA Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008 apa_mv_a7.indd 1 4.6.2007 22:32:08 Ketä sinä kosketit viimeksi? Miltä tuntui koskettaa? Miten

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2 LINNALA NEWS UUTISIA LINNALASTA GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA Sivu 2 Perjantaina 21. lokakuuta 2011 PÄÄKIRJOITUS OTA KANTAA Linnala News nettisivut on nyt avattu Kysely loi nettisivut Otso H., Casimir

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot