Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemian toimintakertomus 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemian toimintakertomus 2015"

Transkriptio

1 Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemian toimintakertomus 2015

2 Vuosi 2015 oli Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemian yhdestoista toimintavuosi Urheiluakatemia on yhteistyöverkosto, joka perustettiin vuonna 2004 Kotkan Urheilijakoulutuksen toiminnan jatkajaksi Kotkan urheilijakoulutus perustettiin vuonna 1992 Urheiluakatemian keskeisenä toimenkuvana on kansalliselle tai kansainväliselle huipulle tähtäävien urheilijoiden päivittäisvalmennuksen tehostaminen ja opiskelujen tukeminen URHEILUAKATEMIAN YHTEISTYÖOPPILAITOKSET Vuonna 2015 Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemian yhteistyöoppilaitoksia olivat: - Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto (erityisen tehtävän saanut urheilijoiden ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjä) - Haminan lukio - Karhulan lukio - Kotka svenska samskola - Kotkan lyseon lukio, joka koordinoi urheiluakatemian toimintaa - Kymenlaakson ammattikorkeakoulu - Langinkosken koulu - Pappilansalmen koulu - Urheilukerho Urkkari koulut Kotkasta: Kyminkartano (kevät), Mussalo (kevät), Otsola, Haukkavuori (syksy), Hakala (syksy) ja Pyhtäältä: Huutjärven koulu VALMENNUS Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemia järjesti aamuvalmennusta toiselle asteelle kolmena koulupäivänä viikossa, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa opiskeleville urheiluakatemiaan kuuluville urheilijoille järjestettiin syksystä alkaen yleisvalmennusharjoitus maanantaisin klo Langinkosken urheiluluokkalaiset ja Samskolanin urheilijat 8-9lk osallistuivat urheiluakatemian lajiharjoituksiin kerran viikossa 8lk tiistaisin ja 9lk keskiviikkoisin Urheiluakatemian koordinoima urheilukerho Urkkari toimi keväällä-15 Kyminkartanon, Mussalon ja Otsolan kouluissa ja syksyllä Otsolan, Hakalan ja Haukkavuoren koulussa Kerho oli tarkoitettu 4-5 luokkalaisille Huutjärven koulussa Pyhtäällä kerho oli tarkoitettu 7-9 luokkalaisille Kerhon tarkoitus on antaa kerran viikossa yksi monipuolinen harjoitus Haukkavuoren koulun Urkkarista vastasi kahdeksan Kotkalaista urheiluseuraa (Karhulan Katajaiset, FC KTP, PeKa, Uimaseura-Aquila, Titaani-Juniorit, Kotkan Kiri, Smash-tennis Kotka, Thaiboxin Club Kotka) Valmennuksen suunnittelusta ja toteutuksesta vastasivat akatemiavalmentajat, seuravalmentajat ja urheilijoiden henkilökohtaiset valmentajat yhteistyössä akatemiavalmentajien kanssa Kotka: - jalkapallo: Mika Pulkkinen, Steven Polack, Janne Veija ja Veijo Kilpeläinen (kevät) - jääkiekko: Mika Iltola, Markku Väisänen - koripallo: Larry Pounds, Milos Dobras (kevät), Anton Mirolybov, Niko Löyttynen ja Lotta Richter (syksy) - lentopallo: Jori Sivula (kevät), Jouni Helenius - paini: Ari-Pekka Klami (kevät) - salibandy: Timi Laine (kevät) ja Toni Huopainen (kevät) - tennis: Pasi Ahti - yleisurheilu: Antti Sihvonen - yleisvalmennus: Vesa Kaukiainen, Leena Kaukiainen, Eki Luukka, Risto Palonen, Jonna Kostian (kevät), Sauli Kilpeläinen (syksy) ja Jelizar Bobkov (syksy) - uinti: Sami Lauronen - hiihto: Mika Katajala (kevät) - golf: Tommi Nousiainen 2

3 - voimistelu: Marianne Kolhinoja (kevät), Heidi Mikkola ja Jonna Kostian (syksy) Haminassa: - hiihto: Jari Lonka (kevät) - jalkapallo: Sami Sahala ja Ari Mäenpää - pesäpallo: Marko Hovi - suunnistus: Seppo Kuikko (kevät) - yleisvalmennus: Petri Kotro, Reijo Kauppila Lajiharjoituksia pidettiin keskimäärin kaksi kertaa viikossa Myös muiden kuin valmennuslajien urheilijat pystyivät ajoittain tekemään valmentajan ohjauksessa lajiharjoittelua aamuisin Harjoituspaikkoina toimivat mm: Golf Hiihto Jalkapallo Jääkiekko Koripallo Lentopallo Paini Pesäpallo Salibandy Suunnistus Taitoluistelu Tennis Uinti Voimistelu Yleisurheilu Yleisvalmennus Mussalon golfkenttä, talviharjoitteluhalli Ruissalon alue, Uuperin rinteet, Honkala Kotkan urheiluhalli, Kilpisen kenttä, Karhulan keskuskenttä, Haminan pallokenttä Haminan Pallokissojen jalkapallohalli Kotkan jäähalli Karhuvuoren urheilutalo, Kotka svenska samskolan liikuntasali, Langinkosken koulu Karhulan liikuntahalli Kotkan kamppailukeskus Haminan pesäpallokentät, Haminan liikuntahalli Karhulan liikuntahalli Ruissalon alue, Uuperin rinteet Haminan jäähalli Kotkan tennishalli Karhulan uimahalli Kotkan lyseon lukio, Kotka svenska samskolan liikuntasali Haminan urheilukenttä, Kotkan urheiluhalli ja Metsolan kenttä Power Gym kuntosali, Hyvinvointikeskus Huuma, Kotkan lyseon sali, Haminan liikuntahalli ja Haukkavuoren koulu Lisäksi harjoituspaikkoina käytettiin mm Kotkan ja Haminan alueen muita ulkokenttiä, yksittäisille lajeille tarkoitettuja harjoituspaikkoja sekä kuntoratoja TIEDOTTAMINEN Urheiluakatemian nettisivut toimivat osoitteessa wwwkotkankoulutfi/urheiluakatemia ja Urheiluakatemia oli esillä paikallisissa lehdissä Urheiluakatemialla on yhteistyösopimus Kymen Sanomien kanssa Sopimukseen kuuluu, että Kymen Sanomat tekevät joka kuukausi vähintään yhden jutun urheiluakatemian toiminnasta, urheilijoista tai valmentajista Urheiluakatemia julkaisi joulukuussa urheiluakatemia lehden EKAna maalissa Lehti jaettiin talouteen Kaupunkilehti Ankkurin välissä Tiedottaminen urheiluakatemian urheilijoille tapahtui pääsääntöisesti sähköpostin kautta Urheilijoille pidettiin lukuvuoden alussa alku-infot, jossa kerrottiin urheiluakatemian säännöistä, tukipalveluista ja toimintatavoista Akatemian nettisivuilla toimi urheilijoiden blogi -sivusto, joihin urheilijat kirjoittivat juttuja eri urheiluun liittyvistä asioista Urheiluakatemian Twitter-sivuilla tiedotetaan akatemiaan kuuluvien urheilijoiden menestyksestä 3

4 LAJIT JA URHEILIJAMÄÄRÄT Lajeittain urheilijat jakaantuivat seuraavasti (vuosien tilastot): Tilastoihin on laskettu ammattikorkeakoulun ja toisen asteen opiskelijat Alppihiihto Amerikkalainen jalkapallo Ammunta Ampumahiihto Body Fitness Golf Hiihto / hiihtosuunnistus Jalkapallo Joukkuevoimistelu Jousiammunta Judo Jääkiekko Karate Karting Kilpatanssi Koripallo Lacrosse Lentopallo Lumilautailu Motocross Nyrkkeily Paini Pesäpallo Pyöräily Ratsastus Rullaluistelu Salibandy Speedway Soutu / sisäsoutu Suunnistus Taekwondo Taitoluistelu Telinevoimistelu Tennis Thaiboxin Triatlon Uinti Yleisurheilu Urheilijoiden kokonaismäärä

5 Urheilijoiden jakauma oppilaitoksittain oli seuraava (vuosien tilastot): Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto Haminan lukio Karhulan lukio Kotkan lyseon lukio Kotka svenska samskola Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Langinkosken lukio Palmenia Kotkan lyseon lukion ja Langinkosken lukion yhdistyessä syksyllä 2012, on lyseon lukion tilastoon laskettu Langinkosken lukion oppilaat (38 oppilasta), jotka siirtyivät lyseon lukioon Urheiluakatemian listoilla oli 2015 yksitoista urheilijaa, jotka eivät opiskele yhteistyöoppilaitoksissa, mutta urheilevat kansainvälisellä tai kansallisella kärkitasolla Peruskoulun oppilaita urheiluakatemian toiminnassa oli 2015 Langinkosken urheiluluokalla 59, Samskolan 9 ja valinnaisliikunnan valinneita Langinkosken oppilaita 45 Pappilansalmen urheiluluokalla oli 20 oppilasta Urkkarilaisia oli vuonna 2015 yhteensä 72 Kymenlaakson ammattikorkeakouluun oli jatkuva haku Toiselle asteelle haku tapahtui yhteishaun yhteydessä Langinkosken ja Pappilansalmen urheiluluokille hakeneille pidettiin valintatestit Urheiluakatemiaan haki yhteishaun yhteydessä maaliskuussa 2015 yhteensä 93 urheilijaa Urheiluakatemiaan valittiin 73 uutta hakijaa Langinkosken urheiluluokalle haki (6luokalle) 62 urheilijaa, valituksi tuli 20 Pappilansalmen urheiluluokalle haki (7luokalle) 27 urheilijaa ja valituksi tuli 20 KOULUTUS JA MUU TOIMINTA Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemia järjesti koulutuksia vuonna 2015: Urheilulääketieteenilta 122, osallistuneita 239 (toteutus yhdessä Selkäklinikka-Ergon, Kyamkin ja Lääkärikeskus Aavan kanssa Urheilulääketieteenilta vol2 215 osallistuneita 165 (toteutus yhdessä Selkäklinikka Ergon ja Kyamkin kanssa) Urheiluakatemia koordinoi Etelä-Kymenlaakson valmentajaverkostoa ja seuratapaamisia Valmentajaverkoston aiheina oli vuoden aikana esim pelin opettaminen (palloilulajit) ja kehonhallinta/koordinaatio Seuratapaamisten tarkoituksena on tiivistää eri seurojen ja lajien välistä yhteistyötä Tapaamiset on suunnattu urheiluseurojen johtokunnille Urheiluakatemia kävi esittelemässä toimintaansa Etelä-Kymenlaakson alueen yläkouluissa ja pyydettäessä paikallisten seurojen vanhempainilloissa Urheiluakatemia järjesti myös 258 toiselle asteelle valittujen urheilijoiden vanhemmille ja valmentajille akatemiainfon 5

6 EKA valtakunnallisiin urheiluakatemia tapaamisiin 221 Helsinki, 3-49 Helsinki ja Tampere Valtakunnallinen yläkouluseminaari pidettiin Tampereella Urheiluakatemianvalmentajat valitsivat akatemiaurheilijoiden joukosta kahdeksan kärkiurheilijaa, joista muodostui urheiluakatemian Pro-Ryhmä 2015 Ryhmään valituille teetettiin terveystarkastukset, sekä tuki- ja liikuntaelimistön kartoitukset Mentaalivalmentaja Matti Henttinen piti ryhmän urheilijoille kahdeksan koulutusta, myös urheilijoiden valmentajat saivat osallistua koulutuksiin Niina Sainius antoi ryhmälle esiintymiskoulutusta kaksi kertaa vuoden aikana Urheiluakatemian toisen asteen 1 vuosikurssi vieraili Pajulahden urheiluopistolla 29 Ohjelmassa oli yhteinen fysiikkaharjoitus koko ryhmälle ja ryhmäyttämisharjoituksia Oppilaille kerrottiin myös urheiluakatemian toiminnasta ja säännöistä Urheiluakatemian voimistelijaryhmä järjesti ennen joulua hyväntekeväisyys keräyksen Keräyksen tuotoilla ostettiin iso kasa joululahjoja Kymenlaakson keskussairaalan lastenosastolle TUKIPALVELUT Tukipalveluita tarjoavia tahoja olivat vuonna 2015 Lääkäripalvelut - SPH Sport Medicin, akatemialääkäri Pekka Hakkarainen - Lääkärikeskus Aava, akatemialääkäri Panu Hirvinen - Selkäklinikka-Ergo Fysioterapia-, naprapatia- ja hierontapalvelut - SPH Sport Medicin - Selkäklinikka-Ergo - Kymenlaakson ammattikorkeakoulun naprapatian koulutuslinjan opiskelijat - Karhulan hierontaklinikka - Hieroja Tuija Vuoksiala Remonttiryhmän käytännön toteutuksesta vastaavat Kymenlaakson ammattikorkeakoulun naprapatian koulutuslinjan opiskelijat opettajiensa ohjaamina 6

7 ORGANISAATIO JA JOHTORYHMÄ Vuoden 2015 aikana urheiluakatemian johtoryhmään kuuluivat: Haapanen Jorma, puheenjohtaja Henriksson Juha Godenhjelm Mette Juvonen Kristiina Honkanen Heidi Hyyrynen Jouni Lindström Ove Jani Wennerstrand Pirkko Rautaniemi Piipari Risto Tikkanen Sami Jaskari Ulla Keinänen Tiina Juusti Elia Auranen Jiri, sihteeri Kotkan kaupunki Kotkan kaupunki Kotkan lyseon lukio Karhulan lukio Langinkosken koulu Haminan kaupunki, Haminan lukio Kotka svenska samskola (kevät-15) Kotka svenska samskola (syksy-15) Kymenlaakson ammattikorkeakoulu tukiryhmä Kotka-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Kotka-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Etelä-Kymenlaakson ammattiopiston urheilukoordinaattori Urheilijoiden edustaja Urheiluakatemian toiminnanjohtaja Harjoituksissa käytettävät tilat: Kyamk/Metsolan liikuntasali Power Gym Karhula Haminan liikuntahalli Hyvinvointikeskus Huuma Karhulan liikuntahalli Karhuvuoren urheilutalo Kotkan lyseon lukion liikuntasali Kotkan urheiluhalli Kotkan jäähalli Langinkosken koulun liikuntasali Haukkavuoren koulun liikuntasali Kotkan tennishalli Karhulan uimahalli Kamppailukeskus Kotka Svenska Samskolan liikuntasali 2 h/vko (syksy) 1 h/vko 5 h/vko 2 h/vko 4 h/vko 5 h/vko 3 h/vko 4 h/vko 4 h/vko 2 h/vko 1 h/vko 5 h/vko 2 h/vko 5 h/vko 5 h/vko 7

8 Urheiluakatemiaan kuuluvien urheilijoiden menestyminen 2015 YLEISURHEILU: Minttu Hukka (kestävyysmatkat): SM-pronssia 3000m ej, SM m Ilona Äyräväinen (korkeus): PM-kultaa 19v, SM-kultaa 19v, SM 7 Kalevan kisat, SM-pronssi 19v halli Tomas Wecksten (seiväs): EM 4 19v, PM-kultaa 19v, SM-kultaa 19v, SM 7 Kalevan kisat SM-pronssi 19v halli, SM4 miehet halli Oona Kettunen (kestävyysmatkat) SM-kulta naiset halli, SM-kulta 1500m ja 3000m nuoret halli, SM-hopea 800m nuoret halli, SM-kulta puoli maraton Krista Tervo (moukari): SM-pronssia 19v, SM 10 Kalevan kisat, EM 11 19v Tervo paransi kahteen otteeseen 19v Suomen ennätystä (63,89) SM-kulta talvimestaruus N19 Janette Niemi (kestävyysmatkat) SM-hopeaa 800m 17v, SM-hopea 800m 17v halli, KLL N19 SM-pronssi Kymenlaakson yleisurheilun N17 paras urheilija, TUL Kymenlaakson piirin paras naisurheilija Gia Reinholm (pituus): SM-hopeaa 16v Jonna Jalkanen (pikamatkat): SM-pronssia 400m 16v Janette Hanski (kestävyysmatkat, moniottelu): SM 4 5-ottelu 15v, KLL-kultaa 800m, SM-pronssi 5-ottelussa 15v, KLL- maastojuoksun viesti kulta Niklas Heikkilä (kestävyysmatkat, suunnistus, hiihtosuunnistus): SM-kulta 800m ja 2000m 15v yleisurheilu SM-kulta maastojuoksu 15v KLL-kultaa 800m 15v yleisurheilu SM-kultaa erikoispitkä, SM-hopea keskimatka ja sprintti 15 suunnistus SM-kultaa pitkämatka, erikoispitkämatka ja viesti SM-hopeaa keskimatka hiihtosuunnistus SUUNNISTUS Antti Pasi SM-hopeaa 16v pitkätmatkat, keskimatkat ja erikoispitkätmatkat 8

9 Daniel Koivisto SM-kultaa 16v yösuunnistus Amerikkalainen jalkapallo Elmeri Niemi SM-kultaa U19, SM-kultaa U17 Daniel Ader SM-kultaa U19, SM-kultaa U19 JALKAPALLO Kaisla Karppinen Kaakon paras tyttö pelaaja Maajoukkue edustus: Kaisla Karppinen, Topi Pasi Joonas Vanhanen, Janette Hanski, Rosa Rantanen KARATE Nella Paronen (Shukokai) EM-pronssia Kumite luokan kevyt sarja, nuorten SM-hopea kumite ja SM-pronssi kata, nuorten SM-joukkuekulta kumite ja pronssi kata KLL- maastojuoksun joukkue SM-kulta Elia Juusti (WKF) SM-kultaa avoimessa 84kg sarjassa NYRKKEILY Veikko Heikkinen SM-hopeaa A-B-juniorit HIIHTO Nea Katajala SM-kulta nuoret 5km perinteinen AMPUMAHIIHTO Pätäri Viljami Nuorten Suomi-Ruotsi maajoukkue edustus, ampumajuoksu miestin SM-kulta viestissä, rulla-ampumahiihto SM-kulta pikakilpailu ja normaalimatka TENNIS Ahti Ville-Petteri SM-pronssi miesten tennisliiga, Cup-hopea SM-liiga miehet, nelinpelin SM-pronssi miehet Ahti Valtteri SM-pronssi miesten tennisliiga, Cup-hopea SM-liiga miehet SALIBANDY Piispa Sara SM-hopea naiset 9

10 KORIPALLO Jukka Matinen, Milos Dobras ja Vili Nyman SM-pronssi miehet Fredriksson Elias, Mellas Aleksi, Pentti Joonas, Korpela Teemu, Kaukiainen Severi, Lommi Tomi, Kallio Karri, Tuomala Joona, Nyman Vili SM-pronssi A-juniorit Maajoukkue edustus: Nyman Vili, Kaukiainen Severi, Lehtoranta Roosa, Mässeli Matilda, Tuomas Heikkilä, Mathias Rosqvist PALKITSEMISET: Kymenlaakson urheilugaala: Vuoden 2015 Nuori Urheilija Niklas Heikkilä, Vuoden 2015 lasten liikuttaja EKAn koordinoima Urheilukerho Urkkari Kotkan kaupunki: Hopeaplaketti Oona Kettunen, Pronssiplaketti Nella Paronen, Ilona Äyräväinen, Aino Väyrynen, Oona Kettunen, Tomas Wecksten, Daniel Koivisto, Antti Pasi, Väinö Kotro Haminan kaupunki: Janette Niemi Suomen Valmentajat ry: Kuukauden valmentaja (maaliskuu) Pasi Ahti Jalkapalloilija Kaisla Karppinen esittelemässä urheiluakatemiaa samskolanin vanhempainillassa 10

11 11

12 kuva 1 Ex-jalkapalloilija Teemu Turunen oli puhumassa urheilijoille akatemian avausinfossa elokuussa kuva 2 Marko Malvela piti urheiluakatemian valmentajille koulutusta urheilupsykologiasta kuva 3 Tennisvalmentaja Pasi Ahti valittiin lukuvuoden akatemiavalmentajaksi kuva 4 Pro-Ryhmä 2015 mentaalivalmentaja Matti Henttisen luennolla kuvat 5 Esiintymisvalmentaja Niina Sainius opettamassa urheilijoita haastattelutilanteessa kuva 6 Toukokuussa valmentajaverkoston aiheena oli kehonhallinta Kouluttajana Max Koski näyttämässä valmentajille käytännön esimerkkejä kuva 7 Urheiluakatemia tekee hyvää yhteistyötä Kyamkin kanssa Opiskelijat tekemässä päättötyötä 12 Koehenkilöinä akatemian urheilijat

13 kuva 8 EKA:n jalkapalloilijat pääsivät syksyllä uudistetulle Arto Tolsa -areenalle - kuva 9 Monipuolisuus on arvossaan EKA:ssa Aitakävelyä Haminassa - kuva 10 Tammikuussa pidettiin historian ensimmäiset Pappilansalmen koulun urheiluluokkatestit - kuva 11 Kehonhallintaa, mallina Matti Suutari (lentopalloilija, suunnistaja) - kuva 12 Uimareiden harjoittelu ei aina tapahdu altaassa Redcord-harjoittelu - kuvat 13 Urheiluakatemian urheilijat osallistuivat alakoulujen yleisurheilukilpailujen toimitsijatehtäviin - kuva 14 EKA:n koordinoima urheilukerho Urkkari Hakalan koululla Jenni Sillanpään johdolla - kuva 15 Jääkiekkoharjoitukset menossa Kotkan jäähallissa - kuva 16 Koripalloharjoitukset Karhuvuoren urheilutalolla 13

14 kuva 17 EKAn ensimmäisen vuoden opiskelijat olivat perinteisellä hengenkohotus retkellä Pajulahdessa syyskuussa kuva 18 EKAn urheilijat järjestivät keräyksen, jonka tuotoilla ostettiin joululahjoja Koksin lastenosastolle Lahjoja oli luovuttamassa osastonhoitaja Nina Paroselle voimistelijat Emma Hannula ja Roosa Pulliainen kuva 19 EKA:n monivuotinen johtoryhmänjäsen Kotka Samskolanin rehtori Ove Lindström jäi kesällä eläkkeelle Langinkosken koulun rehtori Heidi Honkanen oli kiittämässä Ove menneistä vuosista kuva 20 Urheiluakatemian koordinoima seurajohtajaverkosto kokoontui monta kertaa vuoden aikana Verkoston toiminnan tarkoituksena on lisätä ja syventää seurojen välistä yhteistyötä kuva 21 Akatemiavalmentajien kokoontuminen aamukaffeiden merkeissä kuva Urheiluakatemia järjesti kaksi urheilulääketieteen iltaa, jotka vetivät salit täyteen Luennoitsijoina olivat erikoislääkärit Panu Hirvinen ja Aleksi Kallioniemi, sekä naprapaatti Petteri Koski ja OMT-fysioterapeutti 14 Juha Hiltunen kuva 24 Historian ensimmäinen urheiluakatemialehti EKAna maalissa jaettiin kotitalouteen joulukuussa

Urheilijakoulutus. Antti Kolsi Etelä-kymenlaakson urheiluakatemian pro-ryhmä Yleisurheilija

Urheilijakoulutus. Antti Kolsi Etelä-kymenlaakson urheiluakatemian pro-ryhmä Yleisurheilija Urheilijakoulutus Antti Kolsi Etelä-kymenlaakson urheiluakatemian pro-ryhmä Yleisurheilija Urheilijan polku Ekamissa 2015-2016 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistolla on Opetushallituksen myöntämä erityistehtävä

Lisätiedot

Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemian toimintakertomus 2014

Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemian toimintakertomus 2014 Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemian toimintakertomus 2014 Vuosi 2014 oli Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemian kymmenes toimintavuosi Urheiluakatemia on yhteistyöverkosto, joka perustettiin vuonna 2004 Kotkan

Lisätiedot

Urheilijakoulutus. Antti Kolsi Etelä-kymenlaakson urheiluakatemian pro-ryhmä Yleisurheilija

Urheilijakoulutus. Antti Kolsi Etelä-kymenlaakson urheiluakatemian pro-ryhmä Yleisurheilija Urheilijakoulutus Antti Kolsi Etelä-kymenlaakson urheiluakatemian pro-ryhmä Yleisurheilija Urheilijan polku Ekamissa 2015-2016 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistolla on Opetushallituksen myöntämä erityistehtävä

Lisätiedot

KYMENLAAKSON URHEILUSEUROJEN YHDISTYS RY STIPENDIT JA MUUT TUET VUONNA 2015 ( VUONNA 2014 MENESTYNEET ) Haminan Ampumaseura. Kotkan Painimiehet

KYMENLAAKSON URHEILUSEUROJEN YHDISTYS RY STIPENDIT JA MUUT TUET VUONNA 2015 ( VUONNA 2014 MENESTYNEET ) Haminan Ampumaseura. Kotkan Painimiehet KYMENLAAKSON URHEILUSEUROJEN YHDISTYS RY STIPENDIT JA MUUT TUET VUONNA 2015 ( VUONNA 2014 MENESTYNEET ) Seurat Lajit Anttilan Erämiehet Alppihiihto Haminan Ampumaseura Ammunta Karhulan Katajaiset Ampumahiihto/-juoksu

Lisätiedot

Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemian toimintakertomus 2013

Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemian toimintakertomus 2013 Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemian toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 oli Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemian yhdeksäs toimintavuosi Urheiluakatemia on yhteistyöverkosto, joka perustettiin vuonna 2004 Kotkan

Lisätiedot

Huippu-urheilijaksi pyrkiminen on tietoinen elämänstrateginen valinta nuorelle urheilijalle. Huipulle pyrkivän nuoren urheilijan suurin pulma on se,

Huippu-urheilijaksi pyrkiminen on tietoinen elämänstrateginen valinta nuorelle urheilijalle. Huipulle pyrkivän nuoren urheilijan suurin pulma on se, Huippu-urheilijaksi pyrkiminen on tietoinen elämänstrateginen valinta nuorelle urheilijalle. Huipulle pyrkivän nuoren urheilijan suurin pulma on se, että lisääntyvä harjoittelu ja vaativa opiskelu sijoittuvat

Lisätiedot

LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT. Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015

LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT. Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015 LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015 VASTANNEET LAJILIITOT KESÄLAJIT TALVILAJIT PALLOILULAJIT Ampumaurheiluliitto (Kivääri,

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

HAKUOHJEET YLÄKOULUVALMENNUKSEEN LUKUVUODEKSI 2016-2017

HAKUOHJEET YLÄKOULUVALMENNUKSEEN LUKUVUODEKSI 2016-2017 HAKUOHJEET YLÄKOULUVALMENNUKSEEN LUKUVUODEKSI 2016-2017 Toiminnan tavoitteet: Lisätä harjoitusmääriä päiväaikaan. Urheilun ja opiskelun yhdistäminen. Koulujen ja seurojen kasvattamisyhteistyö. Nuorisovalmennuksen

Lisätiedot

7 29.01.2015. Määräaikaan 9.1. 2015 klo 15.00 mennessä esityksen palkittavista urheilijoista tekivät seuraavat urheiluseurat tai yksityishenkilöt:

7 29.01.2015. Määräaikaan 9.1. 2015 klo 15.00 mennessä esityksen palkittavista urheilijoista tekivät seuraavat urheiluseurat tai yksityishenkilöt: Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta 7 29.01.2015 LIEKSALAISTEN URHEILIJOIDEN JA URHEILUSEUROJEN PALKITSEMINEN KUVLA 7 Liikuntasihteeri: Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta palkitsee vuosittain kansainvälisesti

Lisätiedot

Urheilijakoulutus. Antti Kolsi Etelä-kymenlaakson urheiluakatemian pro-ryhmä Yleisurheilija

Urheilijakoulutus. Antti Kolsi Etelä-kymenlaakson urheiluakatemian pro-ryhmä Yleisurheilija Urheilijakoulutus Antti Kolsi Etelä-kymenlaakson urheiluakatemian pro-ryhmä Yleisurheilija Urheilijan polku Ekamissa 2015-2016 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistolla on Opetushallituksen myöntämä erityistehtävä

Lisätiedot

NIMI SARJA LAJI SAAVUTUS esitys/ päätös. Tino Eriksson nuoret pienoisautoilu/tp-10 SM-kulta 170,00. Teuvo Färlin M55 maantiepyöräily SM-kulta 85,00

NIMI SARJA LAJI SAAVUTUS esitys/ päätös. Tino Eriksson nuoret pienoisautoilu/tp-10 SM-kulta 170,00. Teuvo Färlin M55 maantiepyöräily SM-kulta 85,00 Sivistyslautakunta 26.1.2016 VUONNA 2015 MENESTYNEIDEN URHEILIJOIDEN STIPENDIT NIMI SARJA LAJI SAAVUTUS esitys/ päätös Tino Eriksson nuoret pienoisautoilu/tp-10 SM-kulta 170,00 Mäntsälän Moottorikerho

Lisätiedot

SINETTISEURATOIMINNAN POHDINTAA 21.8.2014

SINETTISEURATOIMINNAN POHDINTAA 21.8.2014 SINETTISEURATIMINNAN PHDINTAA 21.8.2014 SINETTISEURATIMINNAN PHDINTAA Sinettiseurakriteerien vertaaminen lasten ja nuorten urheilun selvitystöihin Sinettiauditoinnit tarkastelussa Lajiliittojen ja Valon

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 TUTKIMUS 2009-2010 Miten suomalaiset 19-65-vuotiaat liikkuvat, mitä lajeja he harrastavat, missä he liikkuvat? Liikunnan harrastuskertojen määrä Liikunnan ja kuntoilun luonne Suomalaisten jakaantuminen

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen 19-65-vuotiaiden keskuudessa % Lkm. 1997-1998 14 435.000 2001-2002 16 509.000

Lisätiedot

HUIPPU-URHEILUYKSIKKÖ. Urheiluakatemiaohjelma. Markus Kalmari Antti Paananen

HUIPPU-URHEILUYKSIKKÖ. Urheiluakatemiaohjelma. Markus Kalmari Antti Paananen HUIPPU-URHEILUYKSIKKÖ Urheiluakatemiaohjelma Markus Kalmari Antti Paananen Urheiluakatemiat 2015 Etela -Karjalan urheiluakatemia Etela -Kymenlaakson urheiluakatemia Etela -Pohjanmaan urheiluakatemia Etela

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

VALMENTAJAKYSELY 2009

VALMENTAJAKYSELY 2009 Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä VALMENTAJAKYSELY 2009 kuvaus urheilijan polun eri vaiheissa toimivista suomalaisvalmentajista Minna Blomqvist www.kihu.fi Tarkoitus Kuvata suomalaista

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia. 27.2.2012 Simo Tarvonen

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia. 27.2.2012 Simo Tarvonen Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia 27.2.2012 Simo Tarvonen Mikä urheiluakatemia? Urheilijan opinto- ja elämänura Päivittäisvalmennus Tuki- ja asiantuntijapalvelut Urheilijan polku 16 -v 566 urheilijaa 73

Lisätiedot

3.5.2016, Seuratalo Sampo

3.5.2016, Seuratalo Sampo 3.5.2016, Seuratalo Sampo Seuran perustaminen 1893 Otto Wilhelm Snellman (Sirkka) "Nuoret miehet, tänä iltana pidetään Karhulan kansakoululla klo ½ 8 i.p. puhe voimistelun tarpeellisuudesta ja sen jälkeen

Lisätiedot

(N) 10.972 5.505 5.510. Prosenttitaulukon sarakesumma ylittää 100 prosenttia, koska liikunnanharrastusta voi toteuttaa useamman tahon kautta

(N) 10.972 5.505 5.510. Prosenttitaulukon sarakesumma ylittää 100 prosenttia, koska liikunnanharrastusta voi toteuttaa useamman tahon kautta TAUSTAMATERIAALI Kansallinen aikusten liikuntatutkimus 2006 Tahot, joiden kanssa tai järjestämänä kuntoilua, liikuntaa tai urheilua harrastetaan 19-65 - vuotiaiden keskuudessa. 1997-98 2001-02 2005-06

Lisätiedot

6 28.01.2016. Määräaikaan 7.1.2016 klo 15.00 mennessä esityksen palkittavista urheilijoista tekivät seuraavat urheiluseurat tai yksityishenkilöt:

6 28.01.2016. Määräaikaan 7.1.2016 klo 15.00 mennessä esityksen palkittavista urheilijoista tekivät seuraavat urheiluseurat tai yksityishenkilöt: Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta 6 28.01.2016 LIEKSALAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN 700/56.563/2015 KUVLA 6 Liikuntasihteeri: Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta palkitsee vuosittain kansainvälisesti

Lisätiedot

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA LEMPÄÄLÄN KUNNAN PARHAINA PALKITTAVAT Vuoden miesurheilija TEEMU ROININEN 600 painonnosto

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

Haukilahden lukion urheiluvalmennus

Haukilahden lukion urheiluvalmennus Haukilahden lukion urheiluvalmennus Urheilulinjalle haku Urheilijastatus Heikki Taskinen / 22.11.2015 Urheiluvalmennuksen koordinaattori Haukilahden lukio Suunnitelmallista ja joustavaa lukio-opiskelun

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN PALKITSEMISGAALA 2.2.2011

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN PALKITSEMISGAALA 2.2.2011 1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN PALKITSEMISGAALA 2.2.2011 Vuoden 2010 hyvistä saavutuksista palkitseminen Alkulan päiväkoti - lasten olympialaisten järjestäminen Anneli Arkko ja Kauko Heikkilä, tanssiurheilu -

Lisätiedot

*10.2.1994, Espoo Oona Emilia Kettunen

*10.2.1994, Espoo Oona Emilia Kettunen 10.2.1994, Espoo Oona Emilia Kettunen Perusasiat Mitä ja milloin Harjoittelu ja sen seuranta eri vuosina Esimerkkiohjelmia Tulos Tekniikka kehonhallinta kimmoisuus PeKa naiset SM2012-13 Annika Sastamala

Lisätiedot

YLÄKOULUVALMENNUS 8-9 LK LUKUVUONNA

YLÄKOULUVALMENNUS 8-9 LK LUKUVUONNA YLÄKOULUVALMENNUS 8-9 LK LUKUVUONNA 2019-2020 URHEILUN JA OPISKELUN YHDISTÄMINEN YLÄKOULUSSA Valmennustoiminta 7-9lk Yläkouluvalmennus 8-9lk Urheiluyläkoulu 7-9lk Yläkoululeiritys ---------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset

KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset Kilpailijat Koulu Aika Sijoitus N9 (500m) Jessica Halonen Anttola 4:20 1 Milka Kautonen Kirkonkylä 4:23 2 Assi Kovanen Kirkonkylä 4:25 3 Henna Kosonen

Lisätiedot

Olympiakomitea Urheiluakatemiaohjelma - Yläkoululeiritys

Olympiakomitea Urheiluakatemiaohjelma - Yläkoululeiritys Olympiakomitea Urheiluakatemiaohjelma - Yläkoululeiritys Innokkaat urheilijat, parhaassa valmennuksessa, parhaissa olosuhteissa Työversio / Kari Seppänen Termistö Urheiluyläkoulu Koulutuksenjärjestäjän

Lisätiedot

Schildtin lukion Urheilulinja

Schildtin lukion Urheilulinja Schildtin lukion Urheilulinja Tavoitteellisen urheilun ja opintojen yhdistäminen Lukio-opinnot yhdistettynä huipulle tähtäävään urheiluvalmennukseen (kaksoisura) Urheiluvalmennuksen tukipalvelut Jyväskylän

Lisätiedot

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed)

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA KKC 1/2018 Nilsiä 2. KalakukkoSRA KKC 2/18 Outokumpu 3. KalakukkoSRA KKC 3/2018 Siilinjärvi Open results

Lisätiedot

Turun Seudun Urheiluakatemia. YLEISESITTELY joulukuu 2013

Turun Seudun Urheiluakatemia. YLEISESITTELY joulukuu 2013 Turun Seudun Urheiluakatemia YLEISESITTELY joulukuu 2013 Urheiluakatemiaohjelma Tiivistelmä 21 urheiluakatemiaa Suomessa, Turku 2. suurin kaikilla mittareilla (valm. ja urh, määrä, budjetti jne) TSUA kovassa

Lisätiedot

MENESTYNEIDEN KUOPIOLAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN

MENESTYNEIDEN KUOPIOLAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN KUOPION KAUPUNKI MENESTYNEIDEN KUOPIOLAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN Hyväksytty ohjeellisena kaupunginhallituksessa 17.10.2011 Muutokset hyväksytty kaupunginhallituksessa 23.1.2012 Yleiset säännöt:

Lisätiedot

Urheilijakoulutus. Elia Juusti Etelä-kymenlaakson urheiluakatemian pro-ryhmä Karateka Kuvat: Ekami ja Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemia

Urheilijakoulutus. Elia Juusti Etelä-kymenlaakson urheiluakatemian pro-ryhmä Karateka Kuvat: Ekami ja Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemia Urheilijakoulutus Elia Juusti Etelä-kymenlaakson urheiluakatemian pro-ryhmä Karateka Kuvat: Ekami ja Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemia Urheilijan polku Ekamissa 2016-2017 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistolla

Lisätiedot

Viesti! Liiku! Sivisty! Tule Sammon keskuslukioon!

Viesti! Liiku! Sivisty! Tule Sammon keskuslukioon! Viesti! Liiku! Sivisty! Tule Sammon keskuslukioon! Edessä antoisat vuodet Millaisessa ympäristössä sinä haluat viettää elämäsi kolme tai neljä tärkeää vuotta? Sammon keskuslukio Hakukoodi ainevalintakortissa:

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Olympiakomitea. Urheiluakatemiaohjelma - Yläkoululeiritys. Yläkouluseminaari Jyväskylä

Olympiakomitea. Urheiluakatemiaohjelma - Yläkoululeiritys. Yläkouluseminaari Jyväskylä Olympiakomitea Urheiluakatemiaohjelma - Yläkoululeiritys Yläkouluseminaari 17.-18.3.2016 Jyväskylä Urheiluakatemia leiritysmallin yleisohjeisto Valtakunnallisesti hyväksyttyjen urheiluakatemioiden ja valmennuskeskusten

Lisätiedot

SISULISÄIKÄSTEN PM-MITALISTIT 2016

SISULISÄIKÄSTEN PM-MITALISTIT 2016 SISULISÄIKÄSTEN PM-MITALISTIT 2016 Sarja Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä T11 Ella Noora Haapalehto 5 3 1 9 P15 Tomy Nurmesniemi 5 1 0 6 T09 Iina Niemelä 4 4 4 12 P13 Manu Mäenpää 3 5 3 11 T09 Niia

Lisätiedot

Tampereen huippu-urheiluakatemian infolehti 2011-2012. www.tampereenurheiluakatemia.fi

Tampereen huippu-urheiluakatemian infolehti 2011-2012. www.tampereenurheiluakatemia.fi Tampereen huippu-urheiluakatemian infolehti 2011-2012 www.tampereenurheiluakatemia.fi 1 Tervetuloa Tampereen Urheiluakatemiaan Urheiluakatemia auttaa huipulle tähtääviä urheilijoita. 1. Toimii linkkinä

Lisätiedot

Toisen asteen urheiluoppilaitoshaku. Suomen Olympiakomitea ry

Toisen asteen urheiluoppilaitoshaku. Suomen Olympiakomitea ry Toisen asteen urheiluoppilaitoshaku Suomen Olympiakomitea ry Sisällys 1. Kenelle urheiluoppilaitos sopii? 2. Miten urheilija voi hyötyä urheiluoppilaitoksesta? 3. Mihin urheiluoppilaitokseen urheilijan

Lisätiedot

LIIKUNTASALIVUOROT KISATIEN LIIKUNTAHALLI

LIIKUNTASALIVUOROT KISATIEN LIIKUNTAHALLI LIIKUNTASALIVUOROT 2017-2018 - KISATIEN LIIKUNTAHALLI 13.00-15.00 (ABC) Koululiikunta yläaste Lotta Toivanen, Tapio Ylinen 15.00-17.30 (A) VARATTAVA 15.00-17.30 (B) VARATTAVA 15.00-18.00 (C) VARATTAVA

Lisätiedot

TURUSTA TOKIOON! TURUN SEUDUN URHEILUAKATEMIAN HUIPPUVALMENNUSTOIMINTA

TURUSTA TOKIOON! TURUN SEUDUN URHEILUAKATEMIAN HUIPPUVALMENNUSTOIMINTA TURUSTA TOKIOON! TURUN SEUDUN URHEILUAKATEMIAN HUIPPUVALMENNUSTOIMINTA LÄHTÖKOHTA: KANSALLINEN LAJIEN KEHITTÄMINEN (HUY) PAIKALLINEN LAJIVALMENNUKSEN KEHITTÄMINEN WWW.URHEILUAKATEMIA.FI KV.TASON TOIMINTAYMPÄRISTÖ?

Lisätiedot

URHEILUAKATEMIATOIMINNAN OHJEISTO, SUOMEN OLYMPIAKOMITEA

URHEILUAKATEMIATOIMINNAN OHJEISTO, SUOMEN OLYMPIAKOMITEA URHEILUAKATEMIA ON PAIKALLINEN JA SEUDULLINEN YHTEISTYÖVERKOSTO, JOSSA OPPILAITOKSET, SEURAT, URHEILUORGANISAATIOT, KUNTAYHTEISÖT SEKÄ ERILAISET ASIANTUNTIJAPALVELUJEN TUOTTAJAT TYÖSKENTELEVÄT YHDESSÄ

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta), Seuraluokitukseen kuuluvat sarjat ja lajit. 1. Oskari

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

lukion ja urheilun yhdistäminen urheilulinja

lukion ja urheilun yhdistäminen urheilulinja haukilahden lukio lukion ja urheilun yhdistäminen urheilulinja Lukio-opiskelun ja urheiluvalmennuksen yhdistäminen Haukilahden lukiossa Urheilulinja muodostuu pääosin painopistelajeista (golf, jalkapallo,

Lisätiedot

KUKA HUOLEHTII LAPSEN LIIKKUMISESTA?

KUKA HUOLEHTII LAPSEN LIIKKUMISESTA? LIIKUNNAN MÄÄRÄ (h/vko) KUKA HUOLEHTII LAPSEN LIIKKUMISESTA? 20 KOTI JA VAPAA-AIKA Perheen arkirutiinit, liikunnallinen elämäntapa, omaehtoinen liikunta URHEILUVALMENNUS AKATEMIAT 10 KERHOT KOULU Liikuntatunnit,

Lisätiedot

SUOMEN ITF TAEKWON-DO RY

SUOMEN ITF TAEKWON-DO RY SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT 2012, OULU 11.-12.2. liikesarjat, naiset 1.dan liikesarjat, miehet 1.dan 1. Julia Pätsi, Taekwon-Do Akatemia 1. Samuli Rossi, Taekwon-Do Akatemia 2. Jutta Jakkila, Taekwon-Do

Lisätiedot

Nuorten Olympiavalmentajat. Kisakallio 19.5.2015

Nuorten Olympiavalmentajat. Kisakallio 19.5.2015 Nuorten Olympiavalmentajat Kisakallio 19.5.2015 Valmentajayhteisöt urheiluakatemioissa, valmentajien osaamisen jakaminen ja kasvu Asiantuntijat (KIHU, valmennuskeskukset, verkostot) NOV akatemiavalmentajat

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi 2013-14 HAUSBANDY Snipers Porski RSB Yhteensä Ahde Kimmo HausBandy 1+2 3+0 x 2 4 2 6 0 Hakkola Jani HausBandy 0+0 ei pel. x 1 0 0 0 0 Helminen Tommi HausBandy 2+0 ei pel. x

Lisätiedot

KOULU / SEURA -YHTEISTYÖ YLIVIESKASSA Krista Palola ja Juha Torvikoski. Kuva: Joel Nykter / Lumilajit liikuttavat - hanke

KOULU / SEURA -YHTEISTYÖ YLIVIESKASSA Krista Palola ja Juha Torvikoski. Kuva: Joel Nykter / Lumilajit liikuttavat - hanke KOULU / SEURA -YHTEISTYÖ YLIVIESKASSA Krista Palola ja Juha Torvikoski Kuva: Joel Nykter / Lumilajit liikuttavat - hanke Asukkaita hiukan yli 15 000 9 alakoulua ja n. 1400 oppilasta 1 yläkoulu ja n. 600

Lisätiedot

LIIKUNTASALIVUOROT KISATIEN LIIKUNTAHALLI

LIIKUNTASALIVUOROT KISATIEN LIIKUNTAHALLI LIIKUNTASALIVUOROT 2017-2018 - KISATIEN LIIKUNTAHALLI 13.00-15.00 (ABC) Koululiikunta yläaste Lotta Toivanen, Tapio Ylinen 15.00-17.30 (A) VARATTAVA 15.00-17.30 (B) VARATTAVA 15.00-16.00 (C) VARATTAVA

Lisätiedot

VALMENTAJAKYSELY. - kuvaus urheilijan polun eri vaiheissa toimivista suomalaisista valmentajista

VALMENTAJAKYSELY. - kuvaus urheilijan polun eri vaiheissa toimivista suomalaisista valmentajista Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä VALMENTAJAKYSELY - kuvaus urheilijan polun eri vaiheissa toimivista suomalaisista valmentajista Minna Blomqvist www.kihu.fi Tarkoitus Kuvata suomalaista

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

Vattenfall-seuracup 1. osakilpailu. Kotka, Karhulan keskuskenttä TULOKSET. P m. Tuuli: NWND. 1. Juho Arvio Karhulan Katajaiset 24,21

Vattenfall-seuracup 1. osakilpailu. Kotka, Karhulan keskuskenttä TULOKSET. P m. Tuuli: NWND. 1. Juho Arvio Karhulan Katajaiset 24,21 Vattenfall-seuracup 1. osakilpailu Kotka, Karhulan keskuskenttä 13.6.2011 TULOKSET P11 150 m 1. Juho Arvio Karhulan Katajaiset 24,21 2. Vihtori Vihervaara Haminan Ponteva 24,28 3. Elmeri Kruuse Karhulan

Lisätiedot

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti NAISET RANKING 2016 Naisilla voittaa pienempi erotus Miehillä suurempi erotus 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,10 35,0 17,10 52 Tampere 20.8.2016 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,00 35,0 17,00 51 Lahti 9.10.2016

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

LIIKUNTASALIVUOROT KISATIEN LIIKUNTAHALLI

LIIKUNTASALIVUOROT KISATIEN LIIKUNTAHALLI LIIKUNTASALIVUOROT 2017-2018 - KISATIEN LIIKUNTAHALLI 09.00-10.30 (ABC) Koululiikunta yläaste Lotta Toivanen, Tapio Ylinen 13.00-15.00 (ABC) Koululiikunta yläaste Lotta Toivanen, Tapio Ylinen 15.00-17.30

Lisätiedot

Karaten SM-kilpailut Tampere

Karaten SM-kilpailut Tampere Karaten SM-kilpailut 1.4.2017 Tampere Tulokset: Yleinen sarja: Naiset: 1. Bess Mänty, Lahden Karate 2. Pihla-Maria Holmlund, Lahden Karate 3. Ina Hämäläinen, Lahden Karate -61kg 1. Emma Aronen, Euran Karateseura

Lisätiedot

Kansainvälinen menestys. Korkeatasoinen osaaminen. Arvostettu urheilu

Kansainvälinen menestys. Korkeatasoinen osaaminen. Arvostettu urheilu Kansainvälinen menestys Korkeatasoinen osaaminen Arvostettu urheilu Toimintatavat: 1. Urheilija on keskiössä ilon ja intohimon ilmapiirissä 2. Urheilijan polkua tarkastellaan koko sen matkalta 3. Osaamista

Lisätiedot

Sisulisäikäiset pm-mitalistit sarjoittain

Sisulisäikäiset pm-mitalistit sarjoittain Sisulisäikäiset pm-mitalistit sarjoittain Sarja Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä T09 Iina Niemelä 2 1 3 6 T09 Niia Niemelä 0 1 2 3 T09 Linnea Antinaho 0 0 2 2 T09 Veera Rantala 0 0 1 1 T10 Ella Noora

Lisätiedot

Suomen Olympiakomitean Huippu- urheiluyksikkö (HUY) Kesälajien kategoriat, kriteerit ja huippu- urheilun tehostamistukipäätökset 2016

Suomen Olympiakomitean Huippu- urheiluyksikkö (HUY) Kesälajien kategoriat, kriteerit ja huippu- urheilun tehostamistukipäätökset 2016 10.12.2015 Suomen Olympiakomitean Huippuurheiluyksikkö (HUY) Kesälajien kategoriat, kriteerit ja huippuurheilun tehostamistukipäätökset 2016 Yleiset lähtökohdat: Kesäolympiadilla 2013 2016 käytössä olevat

Lisätiedot

KU-68 yleisurheilu 2011 yhteenveto. SM-hallit M/N , Helsinki. SM-viestit , Tuusula. SM P/T

KU-68 yleisurheilu 2011 yhteenveto. SM-hallit M/N , Helsinki. SM-viestit , Tuusula. SM P/T KU-68 yleisurheilu 2011 yhteenveto SM-hallit M/N 19.-20.02.2011, Helsinki Hopeaa M 200m KU-68 Mikko Laiho 22,28 SM-viestit 9.-10.7.2011, Tuusula Pronssia P15 4x80m aj KU-68 Olli Herkman, Topias Koukkula,

Lisätiedot

URHEILULINJA TAVASTIAN LUKIO. Tavoitteellista kilpaurheilua päämäärätietoista opiskelua

URHEILULINJA TAVASTIAN LUKIO. Tavoitteellista kilpaurheilua päämäärätietoista opiskelua URHEILULINJA TAVASTIAN LUKIO Urheilulinja Opiskelijoille, joilla on tavoitteellinen kilpaurheiluharrastus Aloituspaikkoja 36 Päälajit jalkapallo, jääkiekko, lentopallo, salibandy, golf, yleisurheilu, uinti

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20 5.3.2016 Lapua 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua 5.3.2016 1976 Avoin 65,80 67,5 1,70 20 1 80 Tero Keisala Lapua 5.3.2016 1985 Avoin 71,30 72,5 1,20 43 2 80 Atte Ojala Lapua 5.3.2016 1991 Avoin 71,40 72,5 1,10

Lisätiedot

URHEILUAKATEMIAVERKOSTON OSAAMINEN

URHEILUAKATEMIAVERKOSTON OSAAMINEN URHEILUAKATEMIAVERKOSTON OSAAMINEN Urheiluakatemiatapaaminen 20..204 Mäkelänrinteen uintikeskus Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Timo Manninen SISÄLTÖ. Tarkoitus ja tavoitteet 2. Vastaajat akatemioittain

Lisätiedot

KOTKAN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Nro 3/2014. Liikuntalautakunta 1

KOTKAN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Nro 3/2014. Liikuntalautakunta 1 KOTKAN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Nro 3/2014 Liikuntalautakunta 1 KOKOUSAIKA Torstai 22.5.2014 klo 17.00, ryhmät klo 16.30 ryhmäkokousten tiloiksi on varattu kokoushuoneet 1 ja 5/5.krs sekä 4/6. krs KOKOUSPAIKKA

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Salon Palloilijat ry seurayhteistyötä koulujen ja päiväkotien kanssa

Salon Palloilijat ry seurayhteistyötä koulujen ja päiväkotien kanssa Salon Palloilijat ry seurayhteistyötä koulujen ja päiväkotien kanssa Salon Palloilijat ry Viisi jaostoa: jalkapallo, jääkiekko, koripallo, salibandy ja taitoluistelu. Vuonna 2016 noin 1300 lapsi- ja aikuisharrastajaa.

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN YLÄKOULULEIRITYS KOULU JA OPISKELU

VALTAKUNNALLINEN YLÄKOULULEIRITYS KOULU JA OPISKELU VALTAKUNNALLINEN YLÄKOULULEIRITYS KOULU JA OPISKELU VALTAKUNNALLINEN YLÄKOULULEIRITYS Valtakunnallinen yläkoululeiritys on osa Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaa. Yksi leiritystä toteuttavista

Lisätiedot

URHEILULINJA TAVASTIAN LUKIO. Tavoitteellista kilpaurheilua päämäärätietoista opiskelua

URHEILULINJA TAVASTIAN LUKIO. Tavoitteellista kilpaurheilua päämäärätietoista opiskelua URHEILULINJA TAVASTIAN LUKIO Urheilulinja Opiskelijoille, joilla on tavoitteellinen kilpaurheiluharrastus Aloituspaikkoja 36 Päälajit jalkapallo, jääkiekko, lentopallo, salibandy, golf, yleisurheilu, uinti

Lisätiedot

Urheiluvalmennuksen ja opiskelun yhdistämistä 20 vuotta Haukilahden lukiossa Seminaari. Tulevaisuuden näkijät ja tekijät tervetuloa mukaan!

Urheiluvalmennuksen ja opiskelun yhdistämistä 20 vuotta Haukilahden lukiossa Seminaari. Tulevaisuuden näkijät ja tekijät tervetuloa mukaan! Urheiluvalmennuksen ja opiskelun yhdistämistä 20 vuotta Haukilahden lukiossa Seminaari Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan tuoreista näkemyksistä, tarinoista ja toimintatavoista urheilun ja opiskelun yhdistämisessä

Lisätiedot

NOSTETAAN RIMA KORKEAMMALLE. Seivästalli ry 2014 www.seivastalli.fi

NOSTETAAN RIMA KORKEAMMALLE. Seivästalli ry 2014 www.seivastalli.fi NOSTETAAN RIMA KORKEAMMALLE Seivästalli ry:n visio ja missio kehittää seiväshypyn valmennus- ja kilpailutoimintaa, suoritus- ja harjoituspaikkoja ja lajikulttuuria sekä vaalia perinteitä tarkoitustaan

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

Schildtin lukion Urheilulinja

Schildtin lukion Urheilulinja Schildtin lukion Urheilulinja Tavoitteellisen urheilun ja opintojen yhdistäminen Lukio-opinnot yhdistettynä huipulle tähtäävään urheiluvalmennukseen (kaksoisura) Urheiluvalmennuksen tukipalvelut Jyväskylän

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS Karhulan liikuntahallilla lauantaina 6.2.2016 KANSAINVÄLINEN ISTUMALENTOPALLOTURNAUS VUODESTA 1983 Kuva: KSI/Juha Parkko 34. Kotka-turnauksen voittajat - KSI Kotka T

Lisätiedot

VUODEN 2016 ORIMATTILAN MENESTYNEIDEN URHEILIJOIDEN JA JOUKKUEIDEN PALKITSEMINEN

VUODEN 2016 ORIMATTILAN MENESTYNEIDEN URHEILIJOIDEN JA JOUKKUEIDEN PALKITSEMINEN VUODEN 2016 ORIMATTILAN MENESTYNEIDEN URHEILIJOIDEN JA JOUKKUEIDEN PALKITSEMINEN Kaupunki palkitsee vuosittain ansioituneet urheilijat ja joukkueet. Urheiluseuroja on pyydetty toimittamaan esitykset perusteluineen

Lisätiedot

Alueellinen yhteistyö: uudet haasteet alueelliselle AmKesu-työskentelylle. Helsingin AmKesu-tilaisuus 26.11.2014 Opetushallitus

Alueellinen yhteistyö: uudet haasteet alueelliselle AmKesu-työskentelylle. Helsingin AmKesu-tilaisuus 26.11.2014 Opetushallitus Alueellinen yhteistyö: uudet haasteet alueelliselle AmKesu-työskentelylle Helsingin AmKesu-tilaisuus 26.11.2014 Opetushallitus kommenttipuheenvuoro rehtori Juha Ojajärvi Haasteet alussa Perusajatus AmKesussa

Lisätiedot

Ahkeran arvokisamenestyjät 2014

Ahkeran arvokisamenestyjät 2014 Ahkeran arvokisamenestyjät 2014 Kuvat Heikki Helin - tilastot Aulis Tiensuu 1 Miehet voittivat sekä 4 x 800 metrin että 4 x 1500 metrin viestit. vasemmalta Riku Mar nen, Mar Siikluoma, Ossi Kekki ja Hannu

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1. Yleistä 3. 2. Urheilijamäärät lukuvuonna 2009-10 3. 3. Opiskelu... 5. 3. Valmennus... 7. 4. Tukipalvelut... 7

Sisällysluettelo. 1. Yleistä 3. 2. Urheilijamäärät lukuvuonna 2009-10 3. 3. Opiskelu... 5. 3. Valmennus... 7. 4. Tukipalvelut... 7 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sisällysluettelo 1. Yleistä 3 2. Urheilijamäärät lukuvuonna 2009-10 3 3. Opiskelu... 5 3. Valmennus... 7 4. Tukipalvelut... 7 5. Hallinto ja talous.. 8 6. Tiedottaminen.. 8 2 1.

Lisätiedot

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 M I E H E T 60 m 7,12 +1,5 Joonas Makkonen -88 2008 hallissa 6,67 Nnamdi Anusim -72 2005 100m 10,46 +1,1 Nnamdi Anusim -72 2007 150 m 17,15-0,3 Joonas Makkonen

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

277. Pelisääntökysely 26.3.2013

277. Pelisääntökysely 26.3.2013 277. Pelisääntökysely 26.3.2013 Kysely urheilevan lapsen vanhemmalle 1. Laji? Aikido Ammunta Autourheilu Hiihto ITF taekwondo Jääpallo Jousiammunta Karate Kaukalopallo Koripallo Lentopallo Lumilautailu

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat. 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves

274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat. 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves 274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves 248 Annika Mäkelä Kangasalan Kisa 234 Milja Rantala Kangasalan Kisa 205 Vilma Rantala Kangasalan Kisa 258 Arsi Harjuntausta

Lisätiedot

!!! Vammaisurheilu halli-sm, Porin Karhuhalli, 20.2.2010, 1/8. M 60 m Näkövammaiset T13! Ruslan Ramazanov T13! Kenttäurheilijat 58!

!!! Vammaisurheilu halli-sm, Porin Karhuhalli, 20.2.2010, 1/8. M 60 m Näkövammaiset T13! Ruslan Ramazanov T13! Kenttäurheilijat 58! Vammaisurheilu halli-sm, Porin Karhuhalli, 20.2.2010, 1/8 M 60 m Näkövammaiset T13! Ruslan Ramazanov T13! Kenttäurheilijat 58! DNS M 200 m Näkövammaiset B4 1.! Vili Laukkanen! Keski-Uusimaan Urheilijat!

Lisätiedot

Lapua Lohja

Lapua Lohja 5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 47 46,90 Andreea Vasilescu/ 1991 42,5 47,5 47,5 42,5 Hämeenlinna 10.9.2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 51,50 Hanna Rantala/ 1982 85,0 90,0

Lisätiedot

Pori Lapua

Pori Lapua 18.3.2017 Pori 72 62,9 Piritta Lång / 82 70 72,5 75 72,5 1. 120 112,50 Janne Hakala / 79 130,0 140,0 155,0 155,0 1. 120M50 106,45 Tero Kiiskilä / 63 130,0 135,0 145,0 145,0 1. 120+ 134,40 Markus Jalonen/89

Lisätiedot

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yleisurheilujaoston kokoonpano puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet -Kari Löyttymäki -Karri Packalen -Jouko Huppunen -Jari Rand -Sanna

Lisätiedot

Pk Ruoveden Hiihdot , päivitetty 27.1.klo 20.00

Pk Ruoveden Hiihdot , päivitetty 27.1.klo 20.00 Pk Ruoveden Hiihdot 28.1.2011, päivitetty 27.1.klo 20.00 Aika Sarja Nro Hiihtäjä Seura Lähtöaika 12:00:00 00:00,0 12:00:30 00:30,0 12:01:00 M 14 238 Santeri Valkama Tampereen Hiihtoseura 01:00,0 12:01:30

Lisätiedot

41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK

41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK . Kievarin Kierros SM/CUP TAUK 6..08 tulostusaika: 7.0.08 00.:9 LUOKITTAIN ASEMAKOHTAISET TULOKSET luokka: C tulokset Sij Nro Kuljettaja Kartanlukija 6 7 8 MAALI -yht RTp Muut Tulos 8 Alitalo Mikko Erämaja

Lisätiedot

KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 1/2013 Liikuntapalvelukeskus Kirkkokatu 6 48100 Kotka puh. 234 5414 fax 234 5424 4.1.2013. Urheiluseurat TAKSALUETTELO

KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 1/2013 Liikuntapalvelukeskus Kirkkokatu 6 48100 Kotka puh. 234 5414 fax 234 5424 4.1.2013. Urheiluseurat TAKSALUETTELO KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 1/2013 Liikuntapalvelukeskus Kirkkokatu 6 48100 Kotka puh. 234 5414 fax 234 5424 4.1.2013 Urheiluseurat TAKSALUETTELO Ohessa liikuntatilojen ja -alueiden 1.6.2013 voimaantulevat

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

JÄRJESTÖKYSELYJEN TULOKSET

JÄRJESTÖKYSELYJEN TULOKSET JÄRJESTÖKYSELYJEN TULOKSET www.slideproject.com Tj-aamukahvit 15.12.2015 Kati Lehtonen, LIKES Jarmo Mäkinen, KIHU Mäkinen, Lämsä, Aarresola, Frantsi, Vihinen, Laine, Lehtonen & Saari 2015. Liikuntajärjestöjen

Lisätiedot