Varatkaa romaneille tilaa ristin juurelle 4

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Varatkaa romaneille tilaa ristin juurelle 4"

Transkriptio

1 ELÄMÄ JA VALO Romanilähetyslehti 8,00 Evankelista usealle sukupolvelle 30 Gansterista pastoriksi 10 Jumala etsii palvelukseen naisia 24 Eskolan sirarrukset Varatkaa romaneille tilaa ristin juurelle 4

2 PÄÄKIRJOITUS SISÄLTÖ Hyvää riemuvuotta! Elämä ja Valo ry. juhlii tänä vuonna 50-vuotista taivaltaan. Vihtavuorella 1964 perustettu, silloinen Suomen vapaa evankeelinen romanilähetys, on ollut vuosikymmenien aikana voimakas soihdunkantaja romanien keskuudessa. Jumala sytytti muutamien sydämiin voimakkaan näyn alas painetun romaniheimon tavoittamiseksi evankeliumin sanomalla ja tuon näyn innoittamina he lähtivät liikkeelle ja Jumala oli heidän kanssaan. Raamatussa vanhan testamentin aikana vietettiin myös 50-vuotisjuhlia. Aina viidenkymmenen vuoden välein juhlittiin erityistä riemuvuotta, jolloin annettiin maan levätä, päästettiin orjia vapaaksi sekä maksettiin erityistä palkkaa työntekijöille. Kun Jeesus aloitti toimintansa, Hän luki Jesajan kirjasta profetian tulevasta hengellisestä riemuvuodesta, jonka Hän itse tulisi toteuttamaan. Se riemuvuosi alkoi Golgatalta ja on edelleen voimassa, sillä Hän tuli päästämään synnin sitomat vapauteen ja tuomaan kuoleman keskelle ikuista elämää. Elämä ja Valo -järjestön perustehtävänä on ollut alusta saakka julistaa tätä Herran riemuvuotta. Evankeliumin kautta olemme tahtoneet pitää yllä vapautuksen sanomaa, jotta mahdollisimman moni kahlittu sielu saisi kokea todellisen vapautuksen, synnin orjuuden alta. Työ, joka alkoi 50 vuotta sitten muutamien sydämen näystä, on kasvanut vuosien saatossa ja voidaankin hyvin todeta, että koko Suomen romaniväestö on saavutettu evankeliumin sanomalla ja suuri osa on myös tullut uskolle kuuliaiseksi. Eikä työ ole jäänyt Suomen romanien tavoittamiseen, vaan työtä on tehty laajasti aina maailman ääriin saakka. Erityisellä kunnioituksella tahdomme muistaa niitä jo edesmenneitä pyhiä, jotka omalla pyyteettömällä työllään mahdollistivat sanoman eteenpäin menemisen romanien keskuudessa. Uskon, että siellä taivaassa he saavat viettää todellista riemuvuotta ja palkan maksun päivää. On meidän etuoikeutemme saada kuulua tähän viestinkantajien ketjuun ja pitää yllä riemuvuoden sanomaa niin kauan kuin aikaa on. Otetaan mallia työn aloittajilta, uskotaan suuria ja kuljetaan taivaallista näkyämme kohden! Hyvää riemuvuotta, Tino Grönfors Tino Grönfors päätoimittaja/ȟeeruno ranniboskiiro Latšo lohano bereh! Dživiba ta Jang staggos rikkila doolesko panghvardeȟȟesko juula aka bereȟ. Aro Vihtavuoresko thaan stellime staggos, vaagos doolesko nau sas Fintiko themmesko evankeliako romanengo missio, hin aaȟtas deȟȟengo bereȟȟengo tiija baro jangesko traatiboskiiro kaalengo maȟkar. Deevel tšundas jang aro komujengo džii teelal tšuuvime kaalengo khaal, ta ajasaavo visiosko khaal joon džeene naal ta Deevel sas lensa. Aro Kurko Liinesko phurano testamentosko tiija rikkade niina panghvardeȟȟo juula. Joon rikkade ajasaave loȟano bereȟ, taala diine phuv te baȟȟuven, joon phirade stardengiiren ta diine latše louve buttiboskiirenge. Ka Jesus byrjydiilo lesko buttia, jou drabadas Jesajasko liinesta profetia naaluno deulikaano loȟano bereȟȟesta, so jou kokares aavelas te tšeerel. Douva loȟano bereȟ byrjydiilo aro Golgata ta douva hin panna aro volla, doolesko doh te jou aulo te phiravel greȟȟosko buklime komujen ta te aanel maȟkar meriba alsindaagako dživiba. Dživiba ta Jang- staggosko buttia hin aro byrjiba aaȟtas te apravel Raijesko loȟhano bereȟ. Aro evankeliumos ame hin rikkade apre phiribosko boodos, te buut buklime dži lelas te lel hortto phiribos greȟȟosko teelalta. Buttia, so byrjydiilo besko grupposko visiosko doȟ panghvardeȟȟo bereȟ paalal, hin aulo baarideske ta doolesko doȟ hilo Fintiko kaalefolki hin ȟunle evankeliomosko boodos ta buut hin aune deulikaaneske niina. Naaka butti naa aȟhtas endo fi ntiko kaalenge, bi hin tšerto baro buttia hilo bolibosko naal. Aro baro pattia ame kammaha te minsaven doolen, koonen hin muule, ta koonen tšerte drouvo buttia boodosko naal kaalengo maȟkar. Me passaa, te aro deulos joon lena te rikkaven hortto loȟano bereȟ ta joon lena lyönos ka hin presibosko diives. Hin mengo naalunohorttiba te ame laha te aaȟȟen aro dai boodosko rikkiboskiirengo skokka ta ame laha te rikkaven loȟano bereȟȟesko boodos apre jakke ȟarȟar ka meen hin tiija. Laha menge forma buttiako byrjiboskiirenna, passaha baares ta staavaha deulikaano visiosko paalal. Latšo loȟano bereȟ, risiba/käännös: Tuula Åkerlund EVELÄMÄ JA VALO Kristillinen romanityön lehti Ilmestyy neljä kertaa vuodessa vuosikerta Kannen valokuva: Harjavaltalaissirarrukset Lumikki ja Lemmikki Eskola toimivat romanityössä luvulla. Julkaisija: Elämä ja Valo ry. Välimäenkatu 8, Nokia Puh info@elamajavalo.fi Päätoimittaja: Tino Grönfors Puh tino_gronfors@hotmail.com Toimitussihteeri: Rainer Lindeman Puh rainer.lindeman@gmail.com Toimituskunta: Tino Grönfors, päätoimittaja Susanna Hedman Henry Lindgren Maruska Lindeman Tuula Baltzar Julkaisumateriaali: Välimäenkatu Nokia info@elamajavalo.fi Pankkiyhteys ja lahjoitukset: FI NDEAFIHH Layout: Rainer Lindeman Paino: PK-Paino Oy, Tampere ISSN X Tilaushinnat: Kannattajajäsen 32,00/vuosi (Suomi), 37,00/vuosi (muut maat) Jäsen 32,00/4 nroa (Suomi), 37,00/4 nroa (muut maat) Lahjatilaus 27,00/4 nroa (Suomi), 32,00/4 nroa (muut maat) Pääkirjoitus s. 2 Ukrainassa rukoilaan rauhaa s. 12 Isä meidän -rukous s. 23 Jumala etsii palvelukseen naisia s. 24 Varatkaa romaneille tilaa ristin juurelle s. 4 Järjestösivu s. 35 Joosef ja faaraon uni s. 22 Romaninuorten talvileiri s. 29 Laulu romanikielellä s. 34 Uskoontulon ABCD s. 15 Tämä askarruttaa s. 9 Gansterista pastoriksi s. 10 Historian lehtien havinaa s. 16 Jumalan lupauset kantavat s. 18 Onnea ammattiin valmistuneille s. 20 Evankelista usealle sukupolvelle s. 30 Suuri palvelijan sydän s. 33

3 Lumikki ja Lemmikki Eskola Varatkaa romaneille tilaa ristin juurelle Lumikki ja Lemmikki olivat vuosien varrella tuttu näky monessa romanikodissa sekä Elämä ja Valo ry:n tapahtumissa. Harjavaltalaissisarukset lähtivät mukaan romanien parissa tehtävään evankelioimistyöhön 1970-luvulla. Välillä he kiersivät kokoaikaisesti, välillä oman työn ohella. Kilometrejä tuli joinain vuosina enemmän kuin toisina, mutta yksi asia pysyi samana - Jumalalta saatu rakkaus romanikansaan. 4 5

4 Lause Varatkaa ristin juurella tilaa romaneille on kirjoitettu Lumikin vanhaan raamattuun jo joskus 1960-luvulla. Sieltä asti ovat romanit olleet heidän sydämellään. - Taisin olla jotain vuotias, kun kuulin tuon lauseen erään saarnaajan puheessa. Ainakin siitä lähtien olemme sisareni kanssa rukoilleet romaniheimon puolesta. Kun tytöt vielä elivät vanhempiensa kotona, lukemattomat puhujavieraat tulivat heille tutuiksi. - Meillä majoitettiin kiertävät saarnamiehet. Siinä yhteydessä he tutustuivat vanhempaan Viljo Koivistoonkin. Eikä hän ollut ainoa. - Muistan, miten Mandi Setälä ehdotti seurakunnalle romanijuhlien pitämistä. Jatkoi vielä, että näin saatte pitää enkeleitä vierainanne. Lemmikki jatkaa Lumikin puhetta, ja kertoo, että Harjavallan helluntaiseurakunta otti kehotuksesta vaarin. Ensimmäiset romanijuhlat olivat joulukuussa Tulijoita saapui ympäri Suomea. - Eivätkä ne jääneet yksiin juhliin, niitä pidettiin monena syksynä peräkkäin. Seurakunta oli todella avoinna romanityölle. Vieraina Feija Grönfors, Romanos-kvartetti ja monia muita. Oli puheita ja lauluja. Se oli juhlaa! Syvä rakkaus valtasi Lemmikki kertoo tapahtumasta, joka on jättänyt lähtemättömän jäljen hänen sieluunsa. Hän oli sen sattuessa 24-vuotias ja istui keinussa vanhemman naisen, Sandra Lindemanin vieressä. - Oli kuin joku olisi syttynyt sisälläni, minut valtasi pakahduttava rakkaus romaneja kohtaan. Tiesin, että kokemus ei voinut olla keltään muulta kuin Jumalalta. Oli kysymys Jumalan kutsusta. Samaan aikaan Lumikki oli töissä kaupungilla kodinhoitajana. Hänellä ei vielä silloin ollut varmuutta siitä, että Jumala on kutsunut hänet kokoaikaiseen romanityöhön. Silti hän aavisti, että ei olisi työpaikassaan enää kauaa. Jotenkin hän koki, että Jumalan suunnitelma oli toinen. Kauaa epätietoisuus ei kestänyt, ja kun asia selvisi hänelle, hän olisi ollut valmis lähtemään siitä paikasta. Palaset toki loksahtelivat kohdalleen Lemmikinkin elämässä, mutta silti hän vielä epäröi. - Halusin olla varma, ja siksi odotin. Vaurulan Hannun kokouksessa se sitten tapahtui, sain varmuuden omasta kutsustani. Syvä rauha laskeutui sydämeen. Valmistetuissa teoissa Seurakunta koki Eskoloitten ratkaisun Jumalalta tulleeksi, olivathan he jo kauan kierrelleet kodeissa pidetyissä kokouksissa laulamassa ja todistelemassa. Ja hyvin heidät otettiin vastaan romanikodeissakin. - Me saimme todellakin kulkea edeltä valmistetuissa teoissa. Jumala oli avannut sydämet valmiiksi. Sisarukset kertovat, miten he saivat kokea Jumalan apua ihan käytännönkin asioissa. Kerrankin Kiukaisissa he ajelivat edestakaisin, eivätkä löytäneet etsimäänsä kotia. - Silloin näimme, miten pieni romanipoika otti muutaman askeleen erään talon katolla. Hän vain kävi katolla, mutta se riitti meille. Siitä me tiesimme, minne mennä. Joskus oli merkkinä hevoshaka, mikä milloinkin. Lumikki ja Lemmikki lauloivat hengellisiä lauluja, ja ne avasivat ilmapiirin. Oli helppo alkaa jutella uskonasioista laulujen jälkeen. - Varsinkin, kun esitimme vanhoja lauluja, kuten Käy yrttitarhasta polku tai Miksi viivyt sä poluil maailman, niin kuulijat herkistyivät muistojen noustessa mieleen. Välillä he olivat kaksin, välillä oli saarnaaja mukana. - Ensimmäinen kokous oli Pertti Lindemanilla, ja siellä oli mukana Niilo Mäenpää ja lähetyssaarnaaja Alma Raatikainen. Hänen kauttaan tuli meille hyvin rohkaiseva sanoma: Teille on avautumassa laaja työkenttä. Se sanoma piti paikkansa. Ystävämme Vuokko Nyman kävi usein luonamme ja silloin teimme kierroksen romanikodeissa. Joskus oli tilaisuus myös seurakunnassa. Lemmikki kertoo, että suurinta iloa sisarukset saivat kokea silloin, kun joku halusi ottaa Jeesuksen vastaan omaan elämäänsä. - Mieleen muistuu tapaus, kun Leena-sisar kolmen pienen lapsensa kanssa sai asuttavakseen purkutalon aivan rukoushuoneen läheltä. Menimme hakemaan hänet meille saunaan. Kun Leena istui autoon, hän alkoi laulaa: Kiitä vaan aina Jeesus-nimen voimaa, kiitä vaan, se tuo rauhan sydämeen. Kiitä vaan, vaikka vaikeudet painaa, niiden kautta kulkee tiesi taivaaseen. Myöhemmin hän pääsi kerrostaloon asumaan. Loppuun palaminen ja uusi nousu Lumikki ja Lemmikki Eskola kiersivät koteja, olivat mukana romanijuhlilla niin Suomessa kuin ulkomaillakin, ja työtä riitti. Avoimia ovia ja sydämiä oli kaikkialla. Lumikki kirjoitti kaiken keskellä juttuja Elämä ja Valo -lehteen. Lähes kymmenen vuotta he olivat jatkuvasti liikkeellä. Jatkuva kiire jätti väkisinkin jälkiä sisarusten sielunmaailmaan luvun loppupuolella he eivät enää jaksaneet. - Masennusta ja väsymystä kesti kolme vuotta. Sitten Jumala alkoi nostaa siitä pimeydestä. Lumikki oli heistä kahdesta masentuneempi, siksi hänen kokemuksensa avaralle pääsystä olivat voimakkaampia. Lemmikki muistaa, miten Harjavallassa kokouksen johtaja pyysi jompaakumpaa rukoilemaan alkurukouksen. - Minä menin, mutta ei minusta ollut rukoilemaan, putosin Jumalan voimasta istumaan. Salin puolelta tuli niin valtava virta, että en kyennyt kuin nauramaan. Sydän käännettiin aivan ympäri. Sitä parantavaa iloa kesti kolme kuukautta, kyyneleet pyyhittiin pois. 6 7

5 Jumalan rakkaus täytti sydämen. Monen moista on sisarusten elämään näiden vuosien aikana mahtunut, mutta yhä sykkivät heidän sydämensä samalle asialle. Romanit ovat sen vaistonneet, ja se on saanut heidät avaamaan sydämensä sisaruksille ja samalla evankeliumille. - Jumalan runsas siunaus ja pelastuksen armo Jeesuksessa saakoon levätä romanityön yllä. Meidän tuntojamme kuvaavat hyvin seuraavat laulun sanat: Pian koittava on suuri päivä Herran, kun pyhät saavat Jerusalemiin. Harppujen soides palmut käsissänsä lauletaan uutta virttä Karitsan. Ne, jotka täällä kiitti verestänsä, saa siellä kerran olla ainiaan. Tälle palstalle voit lähettää mieltäsi askarruttavia kysymyksiä, joihin yritämme löytää vastauksia. Voit lähettää kysymykset osoitteella: info@elamajavalo.fi tai Elämä ja Valo lehti Välimäenkatu 8, NOKIA t. Elämä ja Valo lehden toimitus Kuinka voin tietää, mikä on Jumalan tahto elämälleni? Jumalan tahdon tietäminen jossakin tietyssä tilanteessa edellyttää sinulta kahta asiaa. 1. Varmista, että se mitä pyydät tai minkä tekemistä harkitset, ei ole Raamatun vastaista. 2. Varmista, että se mitä pyydät tai minkä tekemistä harkitset, kirkastaa Jumalaa ja auttaa sinua itseäsi kasvamaan hengellisesti. Jos nämä kaksi asiaa toteutuvat, eikä Jumala siltikään anna sinulle pyytämääsi, silloin sen saaminen ei todennäköisesti ole Jumalan tahto. Tai ehkäpä sinun pitää vain odottaa kyseistä asiaa hieman kauemmin. Joskus on vaikeaa tietää Jumalan tahto. Ihmiset haluaisivat Jumalan kertovan heille, mitä tehdä, missä olla töissä, missä asua, kenen kanssa viettää yhteistä elämää jne. Jumala antaa harvoin ihmisille täsmällisiä ohjeita edellä mainituista asioista. Jumala antaa meidän itse tehdä ratkaisuja tuollaisissa asioissa. Room. 12:2 kertoo meille: Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä. Ainoa päätös, jota Jumala ei halua meidän tekevän, on päätös tehdä syntiä tai vastustaa Hänen tahtoaan. Jumala haluaa meidän tekevän Hänen tahtonsa mukaisia valintoja. Mistä siis tiedät, mikä on Jumalan tahto sinua varten? Jos vaellat lähellä Herraa ja todella etsit Hänen tahtoaan omassa elämässäsi, Jumala antaa Hänen mielensä mukaisia toiveita sydämeesi. Ratkaisevaa on se, että haluamme Jumalan tahdon toteutumista, emme omamme. Luota Herraan ja tee hyvää, niin saat asua maassasi, turvallisilla laidunmailla. Saat nauttia Herran hyvyyttä, hän antaa sinulle mitä sydämesi toivoo (Ps. 37:3-4). Jos Raamattu ei asiaa kiellä, ja asiasta voi olla sinulle aitoa hengellistä hyötyä, silloin Raamattu antaa sinulle luvan tehdä päätöksiä ja seurata sydämesi ääntä. Jos todella etsit Jumalan tahtoa nöyränä ja avoimin mielin, silloin Hän paljastaa tahtonsa sinulle. Jukka Mäkinen kirjoittaja on teologian maisteri ja toimii Satakunnan helluntaiseurakuntien koulupastorina 8 9

6 Maunord Hagert in muutos Gansterista t pas oriksi Orivedellä helluntaiseurakunnan pastorina toimii Kouvolasta lähtöisin oleva Maunord Manu Hagert. Hänen elämänsä muutoksesta kertoo kesällä ilmestynyt kirja, jonka sisältö on ihmeellinen osoitus Jumalan muuttavasta voimasta. TEKSTI: TINO GRÖNFORS Juhannuksena ilmestynyt kirja Gangsterista pastoriksi on lyhyt ja ytimekäs kuvaus nuoren miehen hapuilusta, vääristä valinnoista ja niiden seurauksista. Kirjan aikana saadaan seurata nuoren Manun ajautumista vääriin tilanteisiin ja niiden seurauksena elämä lähti kovaa vauhtia kohti rikollisuutta ja lopulta aina vankilanmuurien sisäpuolelle saakka. Kirja ei kuitenkaan pääty siihen surulliseen loppuun, jossa päihteiden, rikollisen elämän ja väkivallan seurauksena elämä jäisi kesken, vaan juuri silloin kun väärät elämäntavat ovat saaneet kahlitsevan otteen, hänen elämäänsä tulee taivaallinen muutos. Enemmän sitä, mitä Jumala on saanut aikaan Tänään tuo entinen rikollinen herättää laajaa luottamusta ja kunnioitusta seurakunnan pastorina. - Raamattuopistolla tapasin miehen nimeltä Ville Kalaniemi. Hän kuunteli usein elämääni, kun todistelin eri tilaisuuksissa. Silloin keskustelin hänen kanssaan ja hän ehdotti, että minun tarinani pitäisi joskus saada kansien väliin. Asia jäi hautumaan muutamiksi vuosiksi. Kotkan Helluntaiseurakunnan nuorisopastorina työskentelevä Ville otti kuitenkin yhteyttä noin vuosi sitten ja kysyi joko olisi aika aloittaa kirjan työstäminen. Pohdin sitä jonkin aikaa, koska en halunnut, että kirjasta tulisi tarina, jossa retostelen entisellä elämälläni, vaan enemmänkin halusin keskittyä siihen mitä Jumala on saanut elämässäni aikaan. Samalla kuitenkin totesin, että minun tarinani on sellainen, johon moni muukin elämässään epäonnistunut voisi samaistua ja nähdä sen, ettei Jumalalla ole toivottomia tapauksia, vaan hän voi luoda uutta sinnekin, missä synti on saanut rikkoa ja tuhota, muistelee Manu Hagert Apuväline evankeliointiin Aikamedian kustantama ja Ville Kalaniemen kirjoittama kirja on mainio työväline esimerkiksi evankeliointiin. - Kun aloimme tehdä kirjaa, halusin, että siitä tulisi helppolukuinen, lyhyt ja edullinen. Itsekin tiedän, että pitkät kirjat jäävät usein lukematta, joten halusin tästä sen pituisen, että sen jaksaa jokainen lukea. Samalla kustannukset jäivät pienimmiksi, joten sen voi myydä niin edullisesti, että sitä pystyvät seurakunnat käyttämään työkaluna esim. evankeliointikampanjoissaan. Olen itse käyttänyt sitä seurakuntamme katutyössä ja sitä on mennyt paljon myös vankiloihin, Manu kiteyttää. Kirjassa esille Jumalallinen muutosvoima Helluntaiherätyksen juhannuskonferenssissa julkaistu kirja sai heti huippusuosion, sillä ensimmäinen painos myytiin loppuun jo saman viikon aikana. Nyt kirjasta on julkaistu uusi 2000 kpl painos. - Palaute, jota olen ihmisiltä saanut, on ollut todella positiivista. Olen iloinen, että kirjasta tulee esille, juuri se Jumalallinen muutosvoima, jota tarvitsemme itse kukin elämäämme. Tavoitteet, jotka näiltä osin asetin kirjalle, on kyllä täyttynyt. Manu näkee, että aikamme on täynnä rikkinäisiä ihmiskohtaloita, joissa synti on saanut tehdä tuhojaan. - Onneksi Jumala rakastaa ja haluaa muuttaa meidän elämäämme, minun tarinani on yksi todistus. Kun annamme Jumalalle sataprosenttisesti itsemme, niin hän kyllä alkaa toimia elämässämme, se on varmaa. Hän on vastaus aikamme ongelmiin, julistaa Jumalan armosta muuttunut Oriveden helluntaiseurakunnan pastori Manu Hagert. Oriveden helluntaiseurakunnan tuore pastori Manu Hagert yhdessä Lenitan ja Hemmi-pojan kanssa iloitsevat Jumalan johdatuksessa elämässään MIRKKA TUOMINEN

7 Ukrainassa rukoillaan rauhaa Koulutusmatkalla Karpaateilla Informaatiosota käy edelleen kiihkeänä, eikä ainakaan Suomessa tarkkaa tietoa totuudesta ole varmaan kellään. Se kuitenkin tiedetään, että Itä-Ukrainassa vallitsee sotatila. Kuinka paljon Venäjä on sotkeentunut asiaan ei tiedetä, mutta ukrainalaisilla itsellään ei siitä ole pienintäkään epäilystä. Tästä kertovat selkeästi teiden varsilla olevat suuret mainoskyltit, joissa pilkataan Putinia ja hänen vakuuttelujaan. Vierailimme Ukrainassa syyskuun alkupuolella kouluttamassa paikallisia Elämä ja Valo ry:n hanketyöntekijöitä. Suomalainen romanijärjestö Elämä ja Valo ry. yhdessä Ulkoasiainministeriön kanssa on pyrkinyt auttamaan romanikyliä Ukrainan Karpaatian alueella vuodesta 2007 lähtien. Painopisteenä romanilasten koulunkäynnin mahdollistaminen ja sitä kautta heidän pääsemisensä yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi. Alun perin suunnitelmissa oli matkustaa Ukrainaan jo toukokuussa, mutta sen aikainen sekava tilanne lykkäsi vierailua tähän asti. Sodan seuraukset näkyivät Vaikka olimme turvallisesti Länsi-Ukrainassa, vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Unkarin rajalta, sodan vaikutukset tuntuivat silti. Elämisen kustannukset olivat nousseet ja ihmisten puheista oli pääteltävissä, että sen suuntainen kehitys tulisi jatkumaan. Kansallistunto oli edelliseen käyntiimme verrattuna noussut huomattavasti, siitä todistivat kauppoihin, taloihin ja autoihin ilmestyneet Ukrainan liput ja presidentti Poroshenkon kuvat. Ne ihmiset, joiden kanssa juttelimme ilmaisivat syvän huolensa ja jopa pelkonsa tulevaisuuden suhteen. Kaikki toivoivat rauhaa, mutta läheskään kaikki eivät uskoneet sen pikaiseen tulemiseen. Juuri voimaan tullutta tulitaukoa tervehdittiin ilolla, mutta sen kestävyydestä ei kukaan olisi mennyt lyömään vetoa. Kukapa ei olisi viime aikoina törmännyt uutisiin Ukrainasta. Maasta, josta ei aiemmin juuri ole puhuttu. Konflikti Itä- Ukrainassa on nostanut valtion nimen kaikkien huulille. TEKSTI: JUKKA MÄKINEN & RAINER LINDEMAN VALOKUVAT: RAINER LINDEMAN & AARE LUKMAN 12 Miranda Adam (vas.) ja Maria Kirijan työskentelevät Elämä ja Valo ry:n kehitysyhteistyöhankkeen esikouluopettajina. Konferenssipäivään osallistui toista sataa romania ja pääväestön edustaa eri puolilta läntistä Ukrainaa ja Valko-Venäjää. Rukous rauhan puolesta tuli osallistujien sydämistä. 13

8 Uskoontulon Uskovien asema Itä-Ukrainassa hälyyttävä Mugatsovossa sijaitsevassa leirikeskuksessa, jossa koulutus järjestettiin, tapasimme sinne majoitettuja pakolaisia Itä- Ukrainan Luhanskin alueelta. Sodan jalkoihin jääminen olisi ollut liian vaarallista, pommit ja luodit eivät kysele kuka oli siviili ja kuka ei. Ukrainan Elämä ja Valo -järjestön puheenjohtaja Sergey Latcko kertoi, että varsinkin evankelisten seurakuntien jäsenten tilanne Itä-Ukrainassa on erityisen vaarallinen. Paikoitellen heidän kohtelunsa separatistien taholta on saanut vainon piirteitä. Hiljattain löydettiin kolme sikäläisten helluntaiseurakunnan pastoria surmattuina. Monet pakolaiset ovat joutuneet lähtemään melkein paljain käsin ja elävät nyt muiden ihmisten hyväntahtoisuuden varassa. Sentään monilla on mahdollisuus majoittautua sukulaisten ja tuttavien nurkkiin. Myös monet evankelisiin seurakuntiin kuuluvat perheet tekevät laupeuden työtä ottamalla pakolaisia asumaan luokseen. Elämä ja Valo ry:n kyläkehityshanke pyrkii omalta osaltaan auttamaan kotinsa jättäneitä jakamalla heille ruoka-apua. Usko rukouksen voimaan Koulutustapahtuman toisena päivänä leirikeskukseen kokoontui toista sataa osanottajaa eri puolilta Ukrainaa ja Valkovenäjää. Kielten sekamelska oli melkoinen, alueella puhuttiin niin suomea, ukrainaa, venäjää, unkaria kuin romanikieltä. Ei siis ihme, että tulkit olivat täystyöllistettyjä. Esikoulun opettajina toimivat Miranda Adam ja Maria Kirijan katsovat vaikeuksista huolimatta luottavaisesti tulevaisuuteen. Sama henki oli aistittavissa paikallisten puheissa, lauluissa ja kahvipöytäkeskusteluissa. Ongelmien olemassaoloa ei kielletä, mutta useaan kertaan toistui ajatus, että Jumala voi muuttaa tilanteet paremmiksi. Jotakin positiivistakin sotatila on tuonut tullessaan, se on yhdistänyt maan eri seurakuntien uskovat yhteiseen rukousrintamaan. A Tunnusta tarvitsevasi Jeesusta. Kukaan ei tule Taivaallisen Isän luo muutoin kuin Jeesuksen kautta. Hän kuoli sovittaakseen syntisi. Hän nousi kuolleista ja elää ollakseen aina Sinun Vapahtajasi. B Tunnusta rikkomuksesi Jumalalle Jokainen ihminen on rikkonut Jumalan tahdon ja elää erossa Hänestä. Jeesukseen uskova voi pelotta tunnustaa syntinsä ja rikkomuksensa, sillä Jeesus on syntisten ystävä. Voit rukoilla vaikkapa seuraavin sanoin: Taivaallinen Isä. Tiedän, että olen rikkonut Sinua vastaan ja poikennut Sinun tahdostasi. Uskon, että Jeesus on kuollut minun puolestani ja että Hän sovitti minun syntini. Tahdon antaa koko elämäni Jeesukselle ja kääntyä Hänen avullaan synneistäni. Jeesus on minun Herrani ja Vapahtajani. Aamen. C Jokainen, joka uskoo Jeesukseen, saa synnit anteeksi Uskoontulo ei ole tunteen, vaan uskon asia. Sinulla on lupa ja etuoikeus tunnustaa uskosi. Raamattu sanoo: Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt Hänet kuolleista, olet pelastuva. D Tutustu Raamattuun ja toisiin uskoviin Lue Raamattua ja opettele henkilökohtaisesti tuntemaan, millainen Jeesus todella on ja mitä Hän sanoo. Etsi ystäviä, joiden kanssa voit jakaa löytösi. Taivaallinen Isä tahtoo, että Hänen lapsensa löytävät itselleen hengellisen kodin, jossa he voivat kasvaa ja vahvistua. Saatat kuulla monia mielipiteitä ja eri näkemyksiä seurakunnista, kasteesta ja muista kysymyksistä, mutta älä unohda, että Sinulla on aina mahdollisuus tutkia asioita omasta Raamatustasi. Koulutuspäivään osallistui hankkeen työntekijöitä. Kouluttajina toimivat Rainer Lindeman. Jukka Mäkinen sekä Elämä ja Valo ry:n hallituksen puheenjohtaja Keijo Baltzar

9 Juhlavuoden Elämä ja Valo -lehdissä luemme artikkeleita Elämä ja Valo -lehdistä vuosien takaa. Alla oleva artikkeli on Elämä ja Valo -lehden vuoden 1965 ensimmäisestä numerosta. Artikkelissa saamme lukea mm. Porttilan Feijan tervehdyksen Suomen romaneille. Nautinnollisia lukuhetkiä. Elämä ja Valo -lehden toimitus Historian lehtien havinaa

10 Päihdetyöntekijä Mertsi Florin Jumalan lupaukset kantavat 47-vuotias päihdetyöntekijä Mertsi Florin asuu perheineen Jyväskylässä. Hän on työskennellyt Jyväskylän Katulähetyksen päihdeasuntolan ohjaajana reilut kolme vuotta. Mertsin perheeseen kuuluvat Kirsi-vaimon lisäksi kolme lasta. Jumala on siunannut heidän elämäänsä monilla asioilla, joista suurimpina mainittakoon neljä lastenlasta. TEKSTI JA VALOKUVAT: KYÖSTI FLORIN Aikoinaan nuorta miestä ei koulunkäynti juuri kiinnostanut ja tästä syystä peruskoulu jäikin pahasti kesken. - Nyt jälkeenpäin olen katunut tuota ratkaisua. Olisi pitänyt paremmin käydä peruskoulu. Kesken jääneen koulun jälkeen luku- ja kirjoitustaitoni olivat tosi huonot, harmittelee Mertsi. Viime vuosien aikana hän on kuitenkin tehnyt aikamoisen urakan. Huonon luku- ja kirjoitustaidon omaava mies paransi taitojaan, alkoi opiskella pari vuotta sitten ja saa lähiaikoina valmiiksi päihdetyöntekijän ammattitutkinnon. - Painajaisen tavoin odotin opiskeluni näyttökokeita, mutta niistä selvittiin kunnialla, Mertsi iloitsee. Mertsin työpaikalla oltiin nähty miehen sitoutuminen työhönsä ja erityinen oppimishalu. Ensimmäinen ajatus päihdetyöntekijän ammattitutkinnon suorittamisesta tulikin luonnollisesti työpaikalta. - Aluksi pääsin mukaan kuunteluoppilaaksi, mutta aika pian tämän jälkeen aloitin varsinaisen opiskelun. Mertsi kertoo, että hänelle vahva tuki opiskeluun löytyi läheltä. - Olen kiitollinen aviopuolisolleni Kirsille kaikesta tuesta ja rohkaisusta mitä häneltä sain. Myös opettajat, työkaverit sekä Suunta Ylöspäin -hankkeen henkilökunta olivat suurena apuna. Toki miehellä täytyi olla oma asenne ja motivaatio myös kunnossa. - Opiskeluaikoina olen oppinut kohtaamaan erilaisia kriisejä ja voittamaan niitä pikkuhiljaa. Jumalan lupaukset nostivat oikeille raiteille Jo lapsuudesta lähtien hengelliset asiat olivat Mertsille tuttuja. Ne olivat luonnollisia, arkisia asioita, joihin hän suhtautui kunnioituksella. - En muista keneltä kuulin evankeliumin ensimmäisen kerran, mutta olen kuullut paljon kerrottavan Jeesuksesta lapsuudessani. Sieltä asti mistä kykenen muistamaan olen kuullut evankeliumia. Mertsin hengellinen herätys alkoi, kun hän alkoi kokea suurta tyhjyyttä elämässään. Hän koki, että oli saatava jotain merkitystä elämään. - Tiesin, että olen kadotettu, jos en anna elämääni Jeesukselle. Olin aikaisemmin ollut uskossa noin kuusi vuotta, mutta silloin siitä puuttui aito riippuvuus Jumalasta, johon liittyy Raamatun lukeminen, rukous ja seurakuntayhteys sekä sanaan uskominen ja luottaminen. Uskoni oli kuin korvakuulolta kuultua ja haurasta. Koin olevani loppuajalla vain nimellisesti uskossa. Koska Mertsin elämässä ei ollut yhteyttä Sanaan ja Jumalaan, niin sen aukon täyttivät muut kiinnostuksenkohteet, kuten kaupanteko ja kaikki materiaali, jotka tulivat hänelle epäjumaliksi. - Uskoni ei ollut rakennettu Sanan perustalle, kalliolle, niin kuin raamatussa asiasta sanotaan Matteuksen evankeliumin seitsemännen luvun lopussa. Kun vaikeudet kohtasivat Mertsin elämää, uskon perusta ei kestänyt. - Elämääni tuli ylitsepääsemätön kriisi, jonka seurauksena lankesin pois uskosta maailman ja aloin käyttämään huumeita sekä olin vähällä menettää henkeni. Mertsi huomasi, että kaikki hänen keräämänsä raha ja materiaali eivät auttaneet, kun todelliset vastoinkäymiset astuivat elämään. - Kun uudistuin vajaa viisi vuotta sitten niin koin, että minulla ei ollut mitään muuta kuin Jumalan Sanan lupaukset joiden avulla saatoin rakentaa raunioilla olevaa elämääni. Olen kokenut näiden muutamien vuosien aikana, että Jumalan Sanan lupauksissa on todellinen voima, kun vain uskomme niihin. Jumalan lupaukset voivat nostaa ihmisen oikeille raiteille. Kiitos siitä Jumalalle! Seurakunta - toinen koti Mertsi Florin on vahvasti mukana kotiseurakuntansa toiminnassa. - Toimin vahtimestarina, kuorossa, sekä järjestän pääväestön ja romanien yhteisiä kohtaamis ja yhteysiltoja, joiden on tarkoitus nimensä mukaisesti rakentaa yhteyksiä pääväestön ja romanien kesken. Lisäksi pidämme romanitiimin kanssa joka toinen viikko iltakahvilaa, jossa tapaamme ihmisiä arkipäivän tasolla. Mertsi haluaa vielä enemmän kuin tänään luottaa Jumalan sanan lupauksiin ja ottaa huomioon mitä Raamattu opettaa. - Haluan soveltaa sitä enemmän elämääni. Aina se ei onnistu, mutta Jumala siinä aina auttaa. Ihmisellä itsellään vain tulee olla oikea asenne. Tämä on myös kehotukseni kaikille muille. Annetaan Jumalan sanalle tilaa elämässämme ja annetaan sen ohjata ratkaisujamme enemmän. Vähän kuin pyhäkoulun muistolauseeksi jätän raamatunkohdan Ef. 1:16-23, sanoo jyväskyläläinen päihdetyöntekijä Mertsi Florin tyytyväisyys ja ilo kasvoillaan. 18 Mertsi Florin on työskennellyt Jyväskylän Katulähetyksen päihdeasuntolan ohjaana yli kolme vuotta. 19

11 Onnea ammattiin valmistuneille! Toukokuun viimeisenä päivänä saivat monet opiskelijat opintonsa päätökseen. Näihin lukeutui myös monia romaninuoria. Tutkintotodistuksen vastaanottaminen oli ilojuhla opiskelijoille, kuin myös heidän läheisilleen. Monet vanhemmat saivat kokea onnen ja ylpeyden tunteita lastensa saavutuksen johdosta, yksi tärkeä tavoite oli saavutettu. Yksiä näistä valmistuneista olivat helsinkiläinen Jasmin Hedman ja Espoossa asuvat sisarukset Tino ja Melissa Roth, saivat opiskelunsa onnellisena päätökseen. Jasmin valmistui leipuri-kondiittoriksi, Tino LVI-asentajaksi ja Melissa ravintola-kokiksi. Heillä kaikilla oli takanaan kolmen vuoden ammatilliset opinnot. Mitkä asiat vaikuttivat opiskelunne aloittamiseen ja ammatinvalintaanne? Jasmin: Oma halu kouluttautua ja kiinnostus kyseiseen alaan. Myös vanhemmat kannustivat kouluttautumaan. Tino: Halusin alalle, jossa saa tehdä käsillä työtä ja josta saa hyvän palkan. Melissa: Kiinnostus ruuanlaittoon, halu kouluttautua johonkin ammattiin sekä vanhemmat vaativat kouluttautumista. Mikä asiat koitte vaikeina opiskelujen aikana? Jasmin: Yleissivistävät aineet sekä kielten opiskelu, etenkin saksan kielen opiskelu. Tino: Vaikeina koin koulupäivät, jolloin piti istua vain paikoillaan ja kuunnella. Melissa: Jouduin henkisesti ylittämään itseni useasti erilaisten työtehtävien edessä. Vai keaa oli myös aamuheräämiset sekä työharjoittelujen aikana sopeutua etenkin aamuisin, työaikojen noudattamiseen. Mitkä asiat auttoivat opiskelujen etenemisessä? Jasmin: Jumala auttoi! Tärkeää oli myös vanhempien kannustus ja tuki. Tino: Vanhempien painostus ja tuki. Ajatus siitä, että tulevaisuudessa on varma toimeentulo. Minua kannustivat myös hyvät opettajat. Melissa: Vanhempien patistus ja kannustus, sekä opettajien tuki. Millaiset olivat valmistujaispäivänä tunnelmat? Jasmin: Mahtava tunne! Voittajafiilis! Tino: Tunne, että on saavuttanut jotakin. Melissa: Olo oli helpottunut ja onnellinen. On tunne, että on saavuttanut jotakin. Tulevaisuuden suunnitelmia ja terveisiä opiskeluja pohtiville? Jasmin: Haaveenani on löytää hyvä työ paikka, jossa on mahdollisuudet ammatilliseen kehittymiseen. Opiskelu kannattaa, saa pohjaa elä mälle. Lorviminen ei kannata! Tino: Työpaikan saaminen on tavoitteena. Opis kelkaa, kun olette nuoria! Ei ole kivaa van hana alkaa uudestaan käymään kouluja. Melissa: Työpaikan löytyminen. Kannattaa kouluttautua, koska siitä on paljon hyötyä elämässä! Onnittelut ammattiin valmistumisenne johdosta! Jumalan siunausta ja johdatusta elämäänne, Jasmin, Tino ja Melissa sekä kaikki muut vastavalmistuneet! Menkää rohkein mielin eteenpäin kohti uusia haasteita ja unelmia. Melissa ja Tino Roth Jasmin Hedman 20 21

12 TEKSTI JA PIIRROS: MIKAEL MÄKINEN Joosef ja faaraon uni Amaro Daad -mangjiba Isä meidän -rukous OSA 8 EV -lehdessä käydään läpi Isä meidän -rukouksen selitystä Katekismuksen mukaan. Tekstit romanikielelle on kääntänyt Henry Hedman. Sarja alkoi EV-lehden numerossa Faarao oli nähnyt kummallista unta. Olipas se kummallinen uni. Näin, että Niilivirrasta nousi seitsemän lihavaa lehmää, ja ne alkoivat syödä ruohoa rannalla. Sitten virrasta nousi seitsemän rumaa ja laihaa lehmää. Nuo seitsemän laihaa lehmää söivät kauniit lihavat lehmät, eivätkä kuitenkaan lihoneet. Tämän on pakko tarkoittaa jotain. Ja niin faarao lähetti hakemaan kaikki Egyptin tietäjät ja unenkertojat ja kaikki viisaat, mutta kukaan heistä ei osannut selittää unta hänelle. Silloin ylimmäinen juomanlaskija muisti Joosefin, joka oli vankilassa selittänyt hänelle, mitä hänen unensa merkitsi. Nopeasti ylimmäinen juomanlaskija kertoi asian faaraolle, ja heti he haettivat Joosefin eteensä. Minä en tiedä mitä uni merkitsi, oi faarao sanoi Joosef kuultuaan unen Mutta Jumala tietää. Sitten Joosef sanoi faaraolle: Uni tarkoittaa, että Egyptiin on tulossa seitsemän vuotta, jolloin vilja kasvaa runsaasti ja on paljon ruokaa. Mutta niiden jälkeen tulee seitsemän vuotta jolloin vilja ei kasva ja ruoka loppuu. Silloin kaikki näkevät nälkää. Silloin Joosef mainitsi myös, että kannattaisi ottaa vilja talteen hyvinä vuosina, että ruoka riittäisi pahoina päivinä. Faarao ymmärsi että asia oli näin ja teki Joosefista Egyptin hallitusmiehen. Bi muk meen nikki bengibosta. Sakko komunis kammela te aaȟȟel uutan bengiba. Ka ame kammaha sar Kristus sikjadas meen, ame passaha apo Deeveles, koon kokares vojula kvinnavel benges ta mukkel meen nikki doolesko piskarnibosta. Ame na hajuvaha te settaven, soske Deevel hin mukjas benges te föddavel ta soske jou mukkela doolesko volla te aaȟȟel. Deulikaano pinsila drouves bengesko volla aro pesko iego dživiba. Helle passiva na sikila mekkel meen phirro doolesko ȟaaluno vollena. Ame kammaha endo, te Deevel kokares kurrelas mengo ȟaalesta. Jou dela menge jekkar sisto vinniba ta phiriba doolesko saare bengibosta. Deevelesko hiistiba hin baaride sar Bengesko volla. Rai siilila tuut saare bengesta, jou siilila hilo to dživiba. Rai siilila saaro to fi eri, to džeeliba ta auviba kaana ta alti. (Ps. 121:7,8) Jeesus phenjas: Me na kammaa, te tu lehas leen nikki bolibosta, bi te tu siilavehas leen bengibosta. (Joh. 17:15) Jeesus vojudas lesko meribossaa te lel meribosko volliboskiiresta, Bengesta, ta mukkel phirro saare, koone meribosko darribossa sa aaȟte piskarja. (Hebr. 2:14,15) (Katekismos, käännös/risiba Henry Hedman) Vaan päästä meidät pahasta. Jokainen ihminen haluaisi välttyä pahalta. Kun rukoilemme Kristuksen opettamalla tavalla, luotamme Jumalaan, joka yksin kykenee voittamaan pahan ja päästämään meidät sen orjuudesta. Emme osaa selittää, miksi Jumala on sallinut pahan syntyä ja miksi hän sietää sen mahtia. Kristittykin kokee karvaasti pahan vallan omassa elämässään. Edes usko ei näytä vapauttavan meitä sen tuhoavilta voimilta. Rukoilemme kuitenkin, että Jumala itse taistelisi puolestamme. Hän antaa meille kerran lopullisen voiton ja vapautuksen kaikesta pahasta. Jumalan valta on Saatanan valtaa suurempi.. Herra varjelee sinut kaikelta pahalta, hän suojelee koko elämäsi. Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina. (Ps. 121:7,8) Jeesus sanoi: En pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. (Joh. 17:15) Jeesus kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, ja päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina. (Hepr. 2:14 15) (Katekismus) 22 23

13 - Omat ongelmat ovat joskus muuttuneet todella pieniksi kokiessamme taivashetkiä itkevien sielujen kanssa, toteaa Vuokko. On saatava näky Jumalalta, silloin jaksaa, silloin saa voiman. Evankelista Vuokko Nyman Jumala etsii palvelukseen naisia Vuosikymmenten aikana Vuokko Nyman on saanut välittää rohkaisevaa sanomaa vankiloissa, seurakunnissa ja naistenpäivillä Ruotsia myöden. Vielä hän haluaa herätellä meitä kehottaen kokosydämiseen Jumalan palvelemiseen. - Palvelemiseen, jossa toisiamme tukien myös romaninaiset löytäisivät tien syvempään Jumalan tuntemiseen, jossa voi saada myös näyn ja kutsun jo omistamamme tiedon lisäksi. Ainakin 45 vuotta olen kantanut tätä asiaa sydämellä. Jumala tahtoo rohkaista naisia omistamaan koko hengellisen rikkauden. Jumala kutsuu romaninaisia palvelemaan ehyellä sydämellä. Rukoukseni ja haaveeni on nähdä heimoni keskellä nousevan sisaria, joita ei pinnallisuus vallitse, vaan joiden sydämet on antautuneet Kristukselle. Haluan nähdä sisaria, joiden elämästä kumpuaa esille Jumalan kutsumus ja nöyrä mieli, toteaa Vuokko Nyman aidon välittämisen huokuessa äänestä. Vuosien varrella romanityössä miehet ovat uurtaneet ja raivanneet tietä. Mukana on ajoittain ollut myös sisariakin, mutta enemmänkin heitä olisi kaivattu. - Olen ollut viime vuosina mukana monilla erilaisilla kokoontumispäivillä. Sydämeni on kuitenkin murehtinut siitä, missä ovat kaikki sisaremme? Naisella on kyllä omat vastuunsa kotiaskareistaan ja varsinkin nuoremmilla ei aina ole helppoa lastensa kanssa lähteä liikkeelle, mutta käytännön järjestelyillä voimme kuitenkin tehdä jotain asioiden hyväksi. Vuokko ehdottaakin, että tilaisuuksissamme tulisi mahdollisuuksien mukaisesti panostaa vielä enemmän myös lastenhoitoon ja -tilaisuuksiin, jotta äitien keskittyminen voisi olla parempaa. - Tällä alueella veljet voisivat miettiä mahdollisuuksia ja tukea sisarien osallistumista. tai suuresta perheestä huolehtiminen eivät estäneet Vuokkoa antautumasta kutsumukselleen. Hän elätti aikoinaan perheensä sekä hoiti sairaan äitinsä loppuun asti, äidin, joka oli Vuokolle suuri tuki äitinä ja rukoilijana kutsumuksen tiellä. Vuokko ei paljoakaan kerro vaikeuksistaan niitä kysellessä, mieluiten hän ylistää ja tuo esille Jumalan huolenpidon elämän eri vaiheissa. - Kuitenkin minun elämäni, jota muistelmakirjasta voi lukea, todistaa sitä, että jokainen arjessaankin kovilla oleva tai arka ihminen voi päästä eteenpäin taivastiellä ja olla siunaukseksi kanssamatkaajille. Vuokko iloitsee niistä monista romaninuorista, jotka ovat viime vuosina opiskelleet eri raamattukouluissa. Heissä on ollut mukana myös runsaasti naisia. - Tämä on todella hyvä asia. Jokaisen on hyvä varustautua Sanan tuntemiseen. Toivoisin sieltä myös nousevan naisia, jotka saavat todellisen näyn palvella. Heitä, jotka oppivat elämässään vielä syvemmin kunnioittamaan veljiä ja muita työntekijöitä, mutta löytävät myös oman paikkansa kutsumuksen alttarilta. Valitettavaa vaan on se, että palveluksemme voi loppua siihen, jos ei lavoilla ole tilaa, Vuokko sanoo murheellisena. Kotilähetystyö kunniaan Vuokko toteaa, että palveleminen ei tarkoita pääasiassa lavoilla olemista, vaikka sitäkin se on. - Evankeliumin julistus ja laulaminen on tärkeää, mutta tulisi muistaa, että tärkeintä on kuitenkin olla Jumalan ja ihmisten palvelija. Tosi tärkeätä on myös muistaa sen ihmisen palvelus, joka ristii kätensä ja lähettää toverinsa siunaten liikkeelle. Vuokko muistelee, kuinka hänestä oli hienoa vuosien varrella seurata Helsingin telttatapahtumissa, kun naiset pal- Olosuhteet eivät saa estää palvelemista Olosuhteet Vuokolla eivät aina ole myönteiset. Joskus kokousmatkoille lähdetään kipujen keskeltä, joskus elämän taisteluiden parista. Tumma Vuokko -kirjasta voi lukea, kuinka uskollisesti Vuokko kiersi esimerkiksi vankiloita julistaen Sanaa ja luotettuna sielunhoitajana hän on kohdannut kymmenien vuosien aikana monia rikkinäisiä naisia. Pitkät ajoittaiset kävelymatkat palveluksen paikalle eivät ole olleet tuntemattomia Vuokolle. Reuma- ja sydänoireilut Lämminhenkisestä ja Kristuskeskeisestä julistuksestaan tunnettu Vuokko Nyman asustelee Parolassa. Seurakuntien kutsuessa hän vieläkin voimiensa ja terveytensä mukaisesti palvelee julistajana ympäri Suomea. TEKSTI: JANI LINDROOS VALOKUVAT: JANI LINDROOS JA ELÄMÄ JA VALO RY:N KUVA-ARKISTO 24 Vuokko Nymanin yksi tärkeä työväline on puhelin. Hänelle soittavat sielunhoitoa ja rukoustukea tarvitsevat eri puolilta Suomea. 25

14 velivat iloisella mielellä leipoen ja kahvitelttaa pitäen, jotta varoja saatiin yhteisen työn hyväksi. Tapahtumissa löytyi myös sisaria jakamaan todistuksensa ja rukoustilanteisiin, jossa toisia naisia sai tulla ja vuodattaa sydämensä Jumalan eteen. Vuokko on aina arvostanut ja arvostaa palvelemista kätten töin kautta. - Kaikki hengelliset läpimurrot eivät kuitenkaan tapahdu kokouksissamme. Mieleeni tulee monia tilanteita, kun olen saanut kiertää matkan varrella rakkaitten sisarien, työtovereideni kanssa koteja, joissa äidit kotonaan tuovat esille hätänsä ja antavat kyyneleidensä tulla. Nuoret ja vanhemmat naiset painavat hetken keskusteltuaan päänsä olkaamme vasten ja kaipaavat jotakin enemmän kaiken pinnallisuuden keskellä. Kokouksiin lähtiessä ja niissä ollessa saatetaan monta kertaa sortua pinnallisuuteen. Huomiomme vie, mitä laittaa päälle ja onko kaikki tarpeeksi uutta ja hienoa. Todellinen pysähtyminen onkin koettu monen naisen kanssa heidän kotonaan istuessamme. Hetkeksi kankaat ja puunaaminen menettää merkityksensä hänelläkin, jolla se täyttää ison osan elämästä. Vuokko muistuttaa, että nykyäänkin tarvitaan kotilähetystyötä, joka on ollut romanityön tärkeimpiä työmuotoja. Yhteisöllisyys ei välttämättä ole enää niin voimakasta kuin se on ollut, mutta on miehiä ja naisia, jotka odottavat aitoja uskovia kohtaamaan heitä. - Ei siellä ole välttämättä odotus suurille viisauksille tai opettajille, vaan rukoilijoille ja kuuntelijoille. Sisaria olisi löydyttävä tälle saralle tulevina aikoina enemmän, heitä tarvitaan kohtaamaan toisia kaaleen naisia, Vuokko muistuttaa vakavasti. Jumalan pyhiä esikuvia Vuokko muistelee lämmöllä Lindemanin Akselia, joka tunnettiin kansan keskellä Aksuna. Hänen esimerkillinen palvelimensa on ollut innoittamassa myös Vuokkoa tehtävissään. - Voi sitä Jumalan pyhää, uskollista miestä. Ei siihen moni kykene tällä hetkellä tai lähde ollenkaan. Aksu oli saanut näyn ja hän oli eräänä päivänä luvannut Jumalalle, että antaa kätensä ja jalkansa hengelliseen työhön. En tarkoita, että kaikkien tulisi tehdä ja jaksaa niin kuin Aksu. Mutta se uskollisuus, se puhuu kieltä, joka on enemmän kuin sanat. Vuokko muistelee, kuinka telttatyötä ahkerasti tehdessään, ei monikaan ymmärtänyt kuinka paljon kokonaisuudesta tuo yksi mies valittamatta vastasi. Hänen panostaan ei ehkä osata ymmärtää vielä tänäkään päivänä. - Kerrankin sitä oltiin teltta-autoa työntelemässä käyntiin ja se oli jotenkin niin tavallista Aksulle. Sanoinkin joskus veljille kokousten jälkeen, että kyllä se Aksukin osais Mersulla ajaa ja kravatin pitää kaulassaan, jos te välillä ajaisitte ja hoitaisitte tuota teltta-autoa. Kuuletko Jumalan äänen? Elämisen mahdollisuudet ovat tänä päivänä toiset kuin menneinä aikoina. Elämä on joiltakin osin on helpottunut, toimeentulon, kulkemisen, koulutuksen sekä terveydenhuollon suhteen. - Lapsille on hoitopaikkoja, mihin viedä kun oman leipätyönsä suorittaa. Monesti tärkein tehtävä onkin kotikentällä, missä tulee palvella ja kyetä siunaamaan toista arjen keskellä sekä mahdollisesti lähettämään hänet siunaten liikkeelle, Vuokko muistuttaa. Vuokko haluaa myös muistuttaa, että Jumala tahtoo puhua seurakunnan keskellä palvelemisesta. Materialismi, kaikki se näkyvä voi viedä aikamme kokonaan. - Ei auta hankittu tieto tai opiskelut, jos sydän on kiinni maallisessa. Jumala tahtoo puhua meille, kuuletko Hänen äänensä? Jossain kotona odotetaan tälläkin hetkellä. Siellä saattaa olla itkua ja tuskaa. He odottavat. Presidentti Tarja Halonen luovutti Vuokko Nymanille kunniamerkin valtakunnallisilla äitienpäiväjuhlilla Hiljaisten vaikuttava ääni - Emme me kaikki ole äänekkäitä, mutta hiljaisena tukena voimme aina olla. Kunpa sydämemme asenne voisi olla Jumalaa kunnioittava. Seurasin läheltä rakkaan edesmenneen Tuula Hekkalan panosta miehensä rinnalla. Ei se työ olisi ollut sitä Veikolla, jos ei hänen Tuulansa olisi ollut sitä mitä hän siunaavana ja välittävänä puolisona oli. Hänen tukensa oli korvaamatonta Veikolle. Veikko myös osasi arvostaa sitä. Kun Veikko palasi matkoilta kotiin, oli huomionarvoista kuinka hän otti lapsensa ja perheensä huomioon, antoi arvonsa sille, että kotona oli tuki hänen kutsumukselle. Löytyykö vielä Jumalan pelkoa? Vuokko kertoo, että hän rukoilee heimonsa naisten puolesta. - Haluan kehottaa teitä puhdassydämisyyteen. Vuokko on järkyttynyt tilanteesta, jossa hän huomaa Pyhän pelon kadonneen romaneilta. - Suhtautuminen kunnialla pyhään Jumalaan on aivan toisenlaista kuin vuotta sitten. Selkeä muutos, maallistuminen on tapahtunut. Kaikkea tapahtuu ympärillämme, mutta tuo maailman henki ei saisi täyttää uskovien sydämiä, varoittaa Vuokko. Vuokko murehtii ja on aivan ymmällään niistä sisarista ja veljistä, jotka niin helposti tulevien kiusojen ja vaivojen keskellä ovat antautuneet orjuuden ikeeseen. - Haluan sanoa, että pysähtykää ja miettikää Jumalan lapset mikä teidän rauhaanne sopii. Jumalan armo on suuri, mutta rakkaudessaan Hän osoittaa kuitenkin selvät rajat. Antakaa Jeesukselle uudestaan taakkanne. Älkää antako sitoa teitä maailman kahleilla. Silloin kun sydän kiittää puhtaana Jeesusta, voimme kyyneltenkin alla iloita, Vuokko Nyman kehottaa ja rohkaisee. Vuokko ymmärtää, että arjen paineissa ja taisteluissa sydän oppii rakastamaan Jeesusta vielä syvemmin. - Ei elämää kyynelittä käydä, mutta viedään kyyneleemme ristin luokse, niin voimme pysyä vapaina ja orjuuttajan kahleet ei meitä kahlitse. On tultava Kristuksen luokse köyhänä ja Häntä tarvitsevana. Meidän olisi kiirehdittävä yhtä nopeasti tilanteistamme Hänen luokseen, kun kiirehdimme kaiken kauniin ja pinnallisen perään. Ihmisiähän me vain ollaan ja kyllä minäkin tykkään kaikesta kauniista, mutta minun sydämeni rakastaa Jeesusta. Taistellaan kotiemme puolesta Vuokko Nymanille Jumalan sana on rakasta ja sieltä hän ammentaa voimansa. Raamatusta löytyy lukemattomia neuvoja, ohjeita ja rohkaisuja aivan tähän päivään. Hyvä esimerkki löytyy Nehemian kirjan muurin jälleenrakentamisesta, joka antaa meille kehotusta tähänkin päivään. Muurin rakentaminen kutsui jokaisen uskollisena ottamaan oman paikkansa. Muurien rakentaminen oli yhteisön, kodin ja itsensä puolustamista. Hyvän rakentamista ja sen puolesta taistelemista. - Sisaret taistelkaa kotienne puolesta, olkaa hengellisesti varustettuja ja puhtaita. Taistelkaa seurakuntienne puolesta. Sisaret ja veljet tukekaa toisianne. Kaikista ei ole vankilatyöhön, eikä minustakaan ilman Jumalan armoa ja valtuutusta ole ollut. Ei välttämättä lavatkaan aukene, eikä suurilla mainoksilla meistä kerrota. Jumala antakoon teille näyn, joka kantaa ja jatkuu silloinkin, kun omat suunnitelmat, tunteet ja tieto loppuvat. Muuttukoon tieto ja koulutus, mitä onneksi tänä päivänä niin helposti saa, sydämen viisaudeksi ja haluksi palvella arkisissa tilanteissa. Sinä voit sanoa, että en minä jaksa. Et sinä omin voimin jaksakaan, eikä omalla näyllä ja innolla ole kestävyyttä. Vaikka olen usein palannut aivan uupuneena kotiin keskelle arkielämän vaivoja, niin kuitenkin palvelen Vapahtajaani iloiten. Yhteydessä Häneen voimamme elpyvät ja jaksamme jälleen, iloitsee Vuokko. Sydämestään Vuokko haluaa siunaan teitä lukijat ja haluaa palvella yhdessä teidän kanssanne vielä sen ajan jonka Jumala on hänelle suonut. - Haluan kannustaa nuoria, sekä teitä rakkaat sisaret.taistelkaa kotienne puolesta ja palvelkaa Jumalaa uskollisesti puhtaalla sydämellä. Lähtekää uskossa liikkeelle, rohkaisee evankelista ja sielunhoitaja Vuokko Nyman. Nuoret ja vanhemmat naiset painavat hetken keskusteltuaan päänsä olkaamme vasten ja kaipaavat jotakin enemmän kaiken pinnallisuuden keskellä

15 Kirjoitus Elämä ja Valo -lehdessä (3-1978) Vihtavuorella Romaninuorten talvipäivät Arvoisa yhdistyksen jäsen ja romanityön ystävä Tervetuloa Elämä ja Valo ry:n 50-vuotis juhlavuoden pääjuhlaan sunnuntaina Juhlajumalanpalvelukset Jyväskylän Helluntaiseurakunta klo 11.00(Lyseonkatu 3) Jyväskylän Vapaaseurakunta klo (Rajakatu 20) Onnittelujen vastaanotto helluntaiseurakunnassa n. klo 12.30, jonka yhteydessä myös tarjoilua. Elämä ja Valo ry:n hallitus Tiedustelut: Rainer Lindeman , Keijo Baltzar , Mahdolliset muistamiset stipendi- ja lähetystyörahastoon tilille FI (Viite 1232) Olimme antautuneet näille päiville odotuksen kera: Herra, nyt jos koskaan anna Sanan elävöittää uskomme vaellusta niin, että voisimme kokea sinun olevan meidän Herramme. Anna olla niin itsestä tyhjä, että voit täyttää ja käyttää. Anna asenteemme olla: Sinä puhut, me olemme vaiti! Opeta meidät tuntemaan sinut Sanasta. Me saimme tätä kaikkea, enemmän kuin osasimme pyytääkään! Emmi-täti johdatti meidät maailmanlaajuiseen pelastussuunnitelman sisälle, siitä lähtien kun Jumala sanoi: Tulkoon valkeus, jatkuen siihen asti kunnes pyhät ovat täydessä turvassa kotiporttien sisäpuolella, jossa ei ole enää vaihteen varjoja. Joillekin ihmisille Jumala on uskonut Sanan selittämisen kauniisti kerrottuna, niin että se itkettää, kasvattaa ja juurruttaa. Meidän Niilon seurakuntaopetukset olivat Kallis hunajan pisara. Teimme parannusta ja huomasimme olevamme Jumalan asettamassa työtoveruudessa, hitsautuneina toisiimme, se on seurakuntaan. Vuokon raamattutunnit: Ihminen, seurustelu ja kiusaukset. Lihan haluina, silmän pyynteinä ja elämän korskana, kun kiusaukset tulevat. Aiheet antoivat puhetta ja keskustelua. Suhde rahaan, valtaan ja aistillisuuteen. Jo riitti aiheista keskustelua. Sinunkin olisi pitänyt olla rakentumassa uskosta ja sanasta. Hermannin elävä kerronta Pietarin Kristuksesta ja Kristuksen ihmisestä oli niin tuoretta, että sitä maittoi pureskella. Vielä seuraavanakin päivänä Emmi muisteli: Hermannin rikas ja väkevä raamattutunti siitä, mitä kaikkea Jeesus voi olla meille Pietareille. Vaikka kolme kertaa asetat rakkauden tenttiin, haluan pää alas painuneenakin sanoa: Herra, sinä tiedät kaikki, sinä tiedät, että olet minulle rakas. Kyöstin selkeä opetus hengellisen musiikin tiimoilta oli varsin havainnollinen niin, että hyvin kuulijat tulivat tietämään mikä uskovalle sopii, mikä ei. Sopiiko evankeliumiin svengi? Kysyä sopii, käykö svingi? Eikö olisi nuoret parempi, että tuo liki 2000 vuotta sitten täydelliseksi tehty sovitustyö julistetaan puhuen ja laulaen niin kansanomaisella tavalla, että kaikki voisi uskoa sen. Aihe ei jättänyt ketään enpäs tiedä varaan. Jokainen ilta me evankelioimme. Kolme ristin kirkkoilta oli ainutlaatuinen sekä sanomarikkaasta evankeliumistaan että taiteellisuudestaan. Juuri perustettu ja Vihtavuorella nimen saanut Freidiba Boodos - Rauhan Sanoma, laulava nuorten trio, Romanoksesta Henry Valerius ja Herman, Pirkko Roth sekä sydämiin laulava nuori mustalaiskuoro antoi herättävälle sanomalle oman kauniin evankelioivan lisän. Matkalaulusta puhumattakaan, jonka esille kypsytti lahjakas taitelijatar lausunnallaan. Aiemmin en ole nähnyt, en koskaan kuullut, kuinka runonlausunta tempaa kirkkotäyteisen yleisön mukaan. Kirkkokansa nyyhki ja koki sellaista ylevyyttä Jumalan kasvojen edessä, että seuraavana päivänäkin oli puhetta siitä uskovien ja uskomattomien taholta. Aivan erikoinen se eilisiltanen. Olisipa kirkossa aina tuollaista, niin mehän olisimme alinomaa siellä. Kerhohuoneen herätyskokous oli selvä osoitus siitä, että vielä kannattaa Suomessa herätellä synnin unessa nukkuvia. Sankoin joukoin, etäältäkin tulleet kuulijat saivat tuntea ja nähdä, että Jumalan lupaukset ovat niin ja aamen. Jäähyväisjuhla kokosi Baptistiseurakunnan rukoushuoneen niin täyteen, ulko- ja sisäpaikkakuntalaisia, ettei sinne enempää olisi mahtunutkaan. Tätäkään juhlaa ei tarvinnut tehdä, se syntyi. Tässä ylistyshetkessä jälleen kerran Jumala yllätti antamalla alttarille uudestaan ja uudestaan sieluja, joilla oli tarve kokea taivasta jo täällä alhaalla. Ylistämme tästä armon osoituksesta. Jeesus, kiitos kun tuntuu!. Ilosta vain me itkimme. Tiesimmehän, että tapaamisemme on joko täällä tai ylhäällä siellä. Me vain iloitsimme, kun osaisimme itkeä ja tuntea ikävää. Me kolmekymmentä nuorta sekä mukana olleet työntekijät olemme Jeesukselle paljon velkaa. Kiitosvelkoja myös palvelevalle seurakunnalle. Taistellaan kruunumme edestä! 28 Nuorisojoukkoa Elämä ja Valo ry:n ensimmäiseltä romaninuorten talvileiriltä Jämsänkoskella

16 TEKSTI: RAINER LINDEMAN VALOKUVAT: ELÄMÄ JA VALO RY:N KUVA-ARKISTO Pyhäkoululaisia Tukholman Vårbergissä Pyhäkoulun opettajana Olavi Lindeman. Kuvan takana Olavin kirjoittama teksti Jeesus, pelasta nämät lapset taivasta varten Olavi Lindeman Evankelista usealle sukupolvelle Pyhän Hengen kasteen Olavi koki sellissään seuraavana helluntaina. Tuolloin Olavi ei osannut vielä lukea, joten Jumala opetti häntä ilmestyksien ja näkyjen kautta. - Isä kertoi, kuinka hänen ollessaan rukouksissa sellissään hän näki näyn, jossa Jeesus ilmestyi hänelle enkelien kanssa. Toisen kerran isä koki siellä rukoillessaan, kuinka sellin valo muuttui punaiseksi ja hän kuuli äänen, joka sanoi: Lapseni, sinä olet minun vereni alla. Näin Jumala ilmoitti voimansa, joka on Hänen veressään, muistelee Kyösti Lindeman. Kokonaisvaltainen elämän muutos Myöhemmin vankilassa ollessaan Olavi oppi myös lukemaan ja Raamatusta tuli hänelle erittäin rakas kirja. Vapauduttuaan toukokuussa 1965 vankilasta Olavi muutti perheineen Turkuun, jossa asuivat myös hänen vanhemmat Kusti ja Aini Lindeman. - Kun he muuttivat Turkuun, heillä oli pienoinen hätä, kuinka selvitään ja säilytään uskossa. Isä mietti myös, missä pääsee kasteelle, mistä saa seurakuntakodin ja uskovia ystäviä. Jumala johdatti Lindemanit Turun Helluntaiseurakunnan Olavi Lindeman tuli uskoon Konnunsuon vankilassa vuoden 1964 pääsiäisenä. Evankeliumia olivat julistamassa monisatapäiselle miesjoukolle Erkki Karjalainen ja Aarne Ylppö. yhteyteen, jossa Olavi oli ensimmäinen romani, joka kasteen kautta liitettiin seurakuntaan vuonna Olavi Lindeman kertoo A & O -lehden (3-2002) artikkelissa, kuinka ennen uskoontuloaan hän oli ollut kuin kuka tahansa muu mustalaismies, kierteli päivät pitkät porukoiden mukana. Pian uskoontulonsa jälkeen hän sai ensimmäisen työpaikkansa Wärtsilän telakalta ja pysyvän asunnon erään seurakuntalaisen talon yläkerrasta. Tämä oli heidän ensimmäinen oma kotinsa. Vähän myöhemmin Olavi suoritti myös ajokortin ja sai lahjoituksena uskovilta ystäviltä vanhan Wartburgin. - Olavin kokonaisvaltainen elämän muutos oli vahvin todistus Jumalasta muille romaneille, Kyösti toteaa. Jumala kutsuu työhön Heti alusta lähtien seurakunnan veljet näkivät sen armoituksen ja innon palvella Jumalaa, joka Olavilla oli. Hän palveli Turun ympäristötyössä jonkin aikaa. Sitten Jumala antoi Olaville näyn omasta heimosta. - Isällä oli erityinen rakkaus omaa heimoansa kohtaan. Se tuska, jonka Jumala vaikutti hänen sydämessään oli niin syvää, että oli öitä, jolloin hän jopa kieri lattioita myöten kokien syvän hädän oman kansansa tilasta. Käydessä töissä, Jumala puhui Olaville valtakuntansa työstä. Herran kutsun edessä Olavi pyysi Jumalalta kolmea merkkiä. - Ensimmäinen merkki oli, että mennessään suorittamaan armeijapalvelusta hänen ei tarvitse ottaa asetta. Hän sai myönteisen vastauksen anomukseensa. Toinen merkki koski vankilasta vapauduttuaan valvonta-asian järjestymistä. Usko Piikkilä suostui hänen valvojakseen. Tämä oli isälle jälleen vahvistunut merkki. Viimeisenä merkkinä hän halusi saada selkeän vahvistuksen tulisiko hänen aloittaa telttatyö. Urho Lähde rohkaisi isääni aloittamaan telttatyön. Näin kaikki kolme merkkiä vahvistettiin. Romanien asunnot noina aikoina olivat lähinnä purkutaloja, joissa vesi täytyi taloon viedä ja tuoda. Noissa mökeissä he kuitenkin alkoivat järjestämään kokouksia. Olavi Lindeman kertoo Elämä ja Valo -lehdessä (4-2002), kuinka he saivat julistaa koulua käymättömille, lukutaidottomille ihmisille sanomaa Jeesuksen verestä sekä anteeksiantamuksesta. Olavi kertoi myös, kuinka monet romanit uskoon tultuaan melkein heti täytettiin Pyhällä Hengellä. Olavin merkittävä vaikutus ja voima palvelustyössä johtui yksinkertaisesta ja voimakkaasta Pyhän Hengen voitelusta ja innoituksessa julistetusta Kristus-keskeisestä evankeliumista. Monien herätyksien keskellä Olavi Lindeman sai olla voimakkaiden herätyksien keskellä useita kertoja. Esimerkiksi loppuvuodesta 1967 hän vieraili romanikodeissa Myllymäellä ja Ähtärissä ja silloin perhekunnittain tuli ihmisiä uskoon ja pidettiin monia kastetilaisuuksia. - Isä kertoi monesti, kuinka Pyhä Henki vaikutti niin, että ihmisiä tuli uskoon. Eräskin kokonainen sukukunta, 6-7 sisarusta perheineen tulivat uskoon ja menivät kasteelle. Kerran oli mukaan tullut luterilaisia pappeja, mutta he olivat pelästyneet ja lähteneet pois, kun ihmiset puhuivat kielillä ja jopa joitakin kaatuili Hengen voiman vaikutuksesta. Myös Helsingissä oli 1960-luvun lopussa hengellistä herätystä romanien parissa, jolloin uskoon tulivat mm. Henry ja Hilja Valerius. Olavi Lindeman oli mukana puhujana myös Saarijärven romanijuhlilla 1968, jolloin Hedmanien perhekunta koki pelastuksen. - Isä sai siunata taivastielle Fannin ja tyttäret Helenan, Hellevin ja Tuulan. Lapsityö - rakkain työmuoto Olavi muutti perheineen Ruotsiin, Tukholmaan 1974 ja myös siellä Olavi sai olla suuressa Jumalan käytössä vuosina , jolloin suuret joukot romaneita täyttivät tilat, joissa he pitivät tilaisuuksia. Noin kolmen vuoden aikana seurakuntaan kastettiin toista sataa romania. - Isä kertoi, että kaikkein rakkain työ hänelle noina vuosina oli se, kun sai pitää perjantaisin Skärholmissa pyhäkoulua vuotiaille. Hän keräsi usean vuoden ajan lapsia eri puolilta ja piti heille pyhäkoulua. Tämä työmuoto kantoi hyvää hedelmää. Monet heistä ovat vielä tänäänkin uskossa ja palvelevat Jumalaa seurakunnissa eri tehtävissä. - Eräs näistä pyhäkoululaisista on nykyään Helsingissä asuva Angelica Lindberg, joka itsekin tekee pyhäkoulutyötä ja kuuluu Elämä ja Valo ry:n lapsi- ja nuorisotyötoimikuntaan. Olavi vieraili romanikodeissa ja kertoi pyhäkoulutyön tärkeydestä. Tukholman alueella seurakunnalla oli 18 toimipistettä, joissa pyhäkoulu toimi. Näistä kahdeksassa oli runsaammin romanilapsia. Elämä ja Valo -lehdessä (2-1997) Olavi vakuuttaa, että juuri lasten sydämiin tulee kylvää Jumalan sanaa. Olavi kehottaa voimakkaasti vanhempia viemään lapsiaan seurakuntien pyhäkouluihin ja kerhoihin. Hän toteaa, että lapset tulee totuttaa jo pieninä oikeaan suuntaan, niin he löytävät reitin taivastielle myöhemminkin

17 Henry ja Hilja Valerius Suuri palvelijan sydän Telttatyön pioneeri - Isä oli rukouksen mies. Kuulin ja näin, kuinka hän paljon rukoili ja uskon, että herätys Ruotsissa oli hänelle suuri rukousvastaus. Merkille pantavaa tuon herätyksen vaikutuksista on, että monet, jotka tulivat uskoon silloin, ovat vielä tänäänkin uskossa ja monet ovat Jumalan valtakunnan työssä. Siihen aikaan nuorten keskellä kyseltiin, että missä kaikki nuoret ovat, kun tanssilavat tyhjenivät. Heille oli hienoa kertoa, että he ovat hengellisissä tilaisuuksissa. Vuonna 1966 Olavia pyydettiin Suomen Vapaa Romanilähetys ry:n telttamestariksi. Viitasaaren romanijuhlilla samana vuonna vihittiin järjestön ensimmäinen teltta tätä tehtävää varten sekä telttatyöntekijät Hemmi Hagert (myöh. Valentin) ja Herman Blomerus Olavin lisäksi. Hemmi oli tuolloin noin 60-vuotias, Herman alle 20 vuotias ja Olavi 28-vuotias. Olavi iloitsi siitä, että Jumala katsoi koulua käymättömät miehet arvollisiksi viemään evankeliumin pelastussanomaa Suomen romaneille. - Isä monesti kertoi noista ajoista. Kun he lähtivät teltan kanssa liikkeelle, ei heillä ollut autoa, ei penkkejä saati kovaäänislaitteita. Kolmas paikkakunta, jossa he vierailivat Olavi yhdessä rakkaiden työtoveriensa Niilo Mäenpää (vas.) ja Unto Kemlinin kanssa. oli Jämsänkoski. He olivat majoittautuneena erään puusepän luona. Hän teki telttaan ensimmäiset penkit. Telttaryhmä sai Jämsänkoskelta lainaksi auton, jolla he saivat teltan ja uudet penkit vietyä seuraavalle paikkakunnalle Lahteen. He veivät auton takaisin ja palasivat Lahteen junalla. Kouvolasta järjestö sai ensimmäisen Austin merkkisen teltta-autonsa. Olavi oli vakuuttunut, että Romanilähetys, Elämä ja Valo -lehti ja telttatyö olivat Jumalan maailmoista lähetetty aura, joka pyyhkäisi saatanan vallat ja voimat. Jumalan työ lähti voimallisesti eteenpäin. Tänä päivänä ei kukaan voi sanoa, ettei Jumala ole ollut tämän työn takana. - Isällä ei koskaan näky himmentynyt, vaan hän sai vielä elämänsä loppuvaiheissakin tehdä työtä, vaikka istui rullatuolissa. Sydämessä paloi Kristuksen rakkaus kansaan, jonka keskellä hän sai tehdä työtä. Hedelmä on näkyvissä vielä tänä päivänä. Olavi Lindeman jätti pysyvän jäljen oman heimonsa elämään Jumalan lähettämänä palvelijana. Henry Valerius (s. 1945) vietti lapsuutensa Kuusankoskella rakastamansa mummonsa hyvässä hoidossa. Myöhemmin he muuttivat Helsinkiin, josta heille muodostui pysyvä kotikaupunki. Henryn varttuessa hän alkoi miettiä tulevaisuuttaan. Koulu ei oikein kiinnostanut, mutta urheilu sitäkin enemmän. Henry innostui nyrkkeilystä ja alkoi tiiviisti harjoitella. - Pääsin Elis Askin talliin ja siellä vasta kova treenaus alkoikin, muistelee Henry. Vähän ajan päästä tuloksiakin alkoi näkyä ja Henrystä kehittyi nopea ja teknisesti hyvä nyrkkeilijä. Asiantuntijat uskoivat hänen pääsevän vielä pitkälle nyrkkeilyurallaan. Nyrkkeilijästä tuli evankelista Lupaavan nyrkkeilyuran päättyi kuitenkin rakkaan veljen kuolema. Tämän jälkeen Henry ajautui Helsingin huvielämään ja hän yritti hukuttaa tuskaansa ja ikäväänsä alkoholiin. - Juomiseni jatkui ja se aiheutti ahdistusta perheenjäsenille. Muut ajattelivat, että varma tuho on Henkan elämän päätepiste ja noin nuorena. Yllättäen Henryn elämässä tapahtui kuitenkin muutos. Helsingissä alkoi 1960-luvun lopulla hengellinen herätys romanien parissa. - Minä ja Hilja tulimme tuon herätyksen keskellä uskoon vuonna Se oli mullistava tapahtuma elämässäni. Kaikki muuttui. Entiset huvit jäivät toisarvoisiksi. Jonkin ajan kuluttua Henry oli rukouksessa ja näki hengessään Jumalalta näyn tulevasta tehtävästään. Näyn rohkaisemana ja Helsingin Saalem -seurakunnan siunaamana Henry siirtyi kokoaikaiseen evankeliumin työhön vuonna Henry oli myös perustamassa monien tuntemaa Romanos -yhteyttä. - Romanos ei olisi Romanos ilman Valeriuksen väristyksellistä tenoria, vakuuttaa Herman Blomerus. lella. Henryn huumorintaju ja yhteistyökyky tekevät työn mutkattomaksi. Häntä arvostetaan ja kunnioitetaan. Hän on vaatimaton ja antaa kaikesta kunnian ja kiitoksen Jeesukselle. - On ihailtavaa seurata, kuinka Hilja ja Henry ovat olleet vaelluksessaan vakaita ja nöyriä kristittyjä. Monet meistä haluaisi mieluummin nousta puhujakorokkeelle esille, kuin tyhjentää roskakoria tai tarttua kahvipannuun. Hilja ja Henry ovat toisenlaisia. He ovat ymmärtäneet Jumalan palvelemisen monipuolisuuden, osoittaen sen myös käytännössä, Herman toteaa. Nöyrät palvelijat Henry Valerius on toiminut myös Suomen Vapaa Romanilähetys ry:n (nyk. Elämä ja Valo ry.) puheenjohtajana (1978) ja hallituksen jäsenenä kahden vuosikymmenen ajan ( , ). Henryn leppoisa ja yhteistyökykyinen luonne on avannut ovia moniin tehtäviin ja yhteyksiin. Hänet tunnetaan Suomen lisäksi myös rajojemme ulkopuo

18 Miksi viivyt sä poluill maailman säv. /san. Ruth Jaarla käännös romanikielelle Viljo Koivisto Soske vandruveha bolibako drom? Vahka kȟunneha lyyja Deeveles. Soske trystaveha Deevelesko jak, Jou koon karibosko kentos roodela? Aven huot, aven huot, aven sakka kaan neer Deeveles! Aven huot, aven huot, sikide sar vela tamliba! Dikken praal apre Deevelesko Tšau, Jou koon muulo hin tumengo khaal. Saaro greȟȟena Jou taala džunsina,dik sa kuȟ hin tuke džiibenes. De kaan Leske tuko hilo dživiba, taala leha tul Lesko loȟiba. Lesko rat tu džiiben taala džunsina, taala phirro hin vuutar deulenni. Miksi viivyt sä poluill maailman, vaikka kuulla saat äänen kutsuvan? Miksi kartat sä seuraa Jeesuksen, yhä tuhlaajan teitä kulkien? Riennä nyt, riennä nyt. Jeesus armahtaa, sua odottaa. Riennä nyt, riennä nyt. Ennen kuin sinut yö saavuttaa. Katso puoleen siis pyhän Karitsan, joka syytönnä kärsi kuoleman. Kalkin katkeran pohjaan juoda saa, kalliin hinnan Hän täysin suorittaa. Hälle itsesi uhraa kokonaan, silloin onnen saat suuren seurassaan. Veri Jeesuksen sinut puhdistaa, eteen aukenee kirkkauden maa. Elämä ja Valo ry:n hallituksen jäsenet ja toimihenkilöt Keijo Baltzar puheenjohtaja Lahti, Markus Keväänranta varapuheenjohtaja Kurikka Tuula Nyman sihteeri Helsinki Tarja Mäkelä hallituksen jäsen Kangasala Maunord Hagert hallituksen jäsen Kouvola Kyösti Lindeman hallituksen jäsen Helsinki Ilmestymisaikataulu 2014 NRO ILMESTYY AINEISTO HELMI-MAALISUU TOUKO-KESÄKUU SYYS-LOKAKUU MARRAS-JOULUKUU ILMOITUSKOOT JA HINNAT: 1,00 /pmm Seurakuntien tapahtumailmoitukset veloituksetta! Palstaleveydet: 1 palsta 56 mm 2 palstaa 116 mm 3 palstaa 176 mm Kannatusruutu: Yritykset/seurakunnat 50,00 (56 mm x 50 mm) Tom Bollström hallituksen jäsen Pori Aleksi Grönstrand varajäsen Turku Terno Lindeman varajäsen Salo Rainer Lindeman toiminnanjohtaja Huittinen, Heli Valkama toimistosihteeri Missä on minun EV-lehteni? Etkö saanut tilaamaasi EV-lehteä postilähetyksessäsi? Älä huoli. Siihen löytyy ratkaisu! Jotta löytää sinut, muista ilmoittaa uusi osoitteesi mahdollisimman pian muuton jälkeen. Näin varmistat EV-lehden saamisen ilman harmittavia taukoja. Elämä ja Valo -lehden toimitus Elämä ja Valo ry:n sääntömääräinen syyskokous Nokian helluntaiseurakunnassa, Välimäenkatu alk. klo Tilaisuus aloitetaan ruokailulla (ilmoittautuminen pakollista) , info@elamajavalo.fi Tervetuloa jäsenet ja kaikki romanityön ystävät mukaan! Tinkimättömästi evankeliumin asialla jo vuodesta 1964 Kaikki ilmoitukset nelivärisiä. Elämä ja Valo -lehti ei ole alv-velvollinen. Aineisto: PDF- tai EPS-muodossa. Värit prosessiväreinä (CMYK). Kuvien minimireloluutio 300 dpi. Aineiston toimitus: info@elamajavalo.fi

19 ELÄMÄ JA VALO Vol 3 Elämä ja Valo 50 vuotta Juhlavuoden juhlakooste sisältää 25 laulua toiminnan eri vuosikymmeniltä. Hinta 10,00 KYÖSTI ROTH IN Kauneimmat laulut pianolla Äänite sisältää instrumentaalimusiikkia flyygelillä soitettuna. Mukana Kyösti Rothin rakkaimmat hengelliset laulut. Hinta 10,00 JONI ENROTH Särkyi saviastiain Joni Enrothin viimeisin sooloäänite julkaistiin kesällä Äänite sisältää mahtavasti lautettuja ja sovitettuja uutuslauluja sekä hengellisen musiikin klassikoja. Hinta 15,00 PALVELUKORTTI Leikkaa tästä Kyllä kiitos! Sukunimi Katuosoite Haluan liittyä Elämä ja Valo ry:n kannatusjäseneksi. Jäsenyys sisältää EV-lehden vuosikerran (4 lehteä/vuosi). Hinta 32,00 /vuosi (Suomi), Muut maat 37,00 /vuosi. (Yhdistyksen kokouksissa puheoikeus, mutta ei äänioikeutta) Haluan liittyä Elämä ja Valo ry:n varsinaiseksi jäseneksi (vaatii seurakunnan suosituksen). Lähettäkää minulle jäsenhakemuskaavake. Jäsenyys sisältää EV-lehden vuosikerran (4 lehteä/vuosi). Hinta 32,00 /vuosi (Suomi), Muut maat 37,00 /vuosi. (Yhdistyksen kokouksissa sekä puhe- että äänioikeus) Olen muuttanut ja haluan lehdet jatkossa uuteen osoitteeseen! (Ilman meille ilmoitettua osoitteenmuutosta lehtiä ei posti automaattisesti jatkolähetetä uuteen osoitteeseen) Ilmoita lehtitilauksen saajan tiedot tai muuttuneet osoitetiedot! Sähköpostiosoite Allekirjoitus Etunimi Postinumero ja toimipaikka Puhelin Leikkaa tästä EV-LEHTI Elama ja Valo ry. POSTIMAKSU MAKSETTU! TUNNUS VASTAUSLÄHETYS.... Leikkaa tästä

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Leirikirjan omistajan muotokuva:

Leirikirjan omistajan muotokuva: Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Heittäkää kaikki murheenne

Heittäkää kaikki murheenne 1 Heittäkää kaikki murheenne Otan lähtökohdaksi Pietarin 1 kirjeen 5-luvun 7 jakeen, jossa apostoli rohkaisee: "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." Eikö olekin inhimillisä,

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen

Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen Koonnut ja ohjeistanut kanavointina, Anu Markoff, Rakkaudentähti Ry Ennen rukouksia voit sytyttää kynttilän ja suitsuttaa huonetta Salvialla ja Paolo Santolla.

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:

Lisätiedot

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA 2 RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ISMMN Johtajuuskonferenssi 2014 jumalan miehen, pastori Chrisin, kanssa oli historiallinen ja elämää muuttava. Se oli erityisen muutoksen ja Pyhän Hengen välittämisen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta LUOMINEN / MAAILMANKAIKKEUDEN SYNTY RAAMATUN LUOMISKERTOMUKSEN (1.Moos.1.-2.) MUKAAN

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 Saarnaajan kirjasta (4:9-12) voidaan lukea Kristus-keskeisen kumppanuuden periaate: Kaksin on parempi kuin yksin, sillä

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta Ekklesiologia 14 Kevään tunnit: 1 Dispensaatiot, Kristus Seurakunnan pää ja perustus 2 Seurakunnan olemassaolon kolme päätarkoitusta 3 Seurakunnan rakenteita ja johtajuusmalleja 4 Evankelioiminen 5 Rakentaminen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELIA OTETAAN TAIVAASEEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Elia otettiin taivaaseen jossakin Jordanin itäpuolella, Jerikon kohdalla.

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN

PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jerusalemissa, temppelin lähellä, Ylimmäisen papin palatsin pihalla.

Lisätiedot

Viimeiseksi opetuslapsen huippujutuksi määrittelemme: Riippuvaisuus on vaikeaa, koska emme näe sinua Jumala. Auta meitä löytämään sinut joka päivä.

Viimeiseksi opetuslapsen huippujutuksi määrittelemme: Riippuvaisuus on vaikeaa, koska emme näe sinua Jumala. Auta meitä löytämään sinut joka päivä. MERKKIEN SELITYKSET: Koko tunnin pääajatus Kinkkinen pähkinä purtavaksi Viisastelijat kertovat joka tunti paljastuvan opetuslapsen huippuominaisuuden Sinun on valittava oikeat vaihtoehdot päästäksesi jatkamaan

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Elämä Jumalan lapsena

Elämä Jumalan lapsena 1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä

Lisätiedot

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.)

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) 1 Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) rabbi J.Melamed Israelista. Mikkeli 19.04.2012 Olen hyvin iloinen, että pääsin tulemaan tänne. Meillä Israelissa on nyt todella kuuma. Kun lähdin,

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan 1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan

Lisätiedot

Rukoilemme: Kun me rukoilemme

Rukoilemme: Kun me rukoilemme 1 sutkksnkanomra Rukoilemme: Niin Herra, kosketa meitä tälläkin hetkellä Henkesi ja Sanasi kautta, kuten tuossa virressä veisasimme: "Kosketa minua, Henki, kosketa, kirkkaus! Anna elälle suunta ja tarkoitus.!

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA Andreas-raamatturyhmämateriaali I/03 Kansan Raamattuseuran nuorisotyö Kaisaniemenkatu 8, III krs 00170 HELSINKI nuorisotyö@karas-sana.fi 09/681 55 830 KUTSUMUS Tämän materiaalin sisältö tarkastelee kutsumusta

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa

Lisätiedot

1. Jälleen katsoa saan Jumalan Karitsaan. Intro: C I Em7 I F I F I C I C I G I G C I E/G# I Am Am/G I F I C I F/G I C I C

1. Jälleen katsoa saan Jumalan Karitsaan. Intro: C I Em7 I F I F I C I C I G I G C I E/G# I Am Am/G I F I C I F/G I C I C Jälleen katsoa saan Jumalan Karitsaan Intro: C I Em7 I F I F I C I C I G I G C I E/G# I Am Am/G I F I C I F/G I C I C C E F G C Jälleen katsoa saan Jumalan Karitsaan C G C G Kuinka kauniisti kaiken teki

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35: Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka*. 14. He keskustelivat kaikesta siitä,

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nina Åström AVOI N TA I VA S LAULUJA HILJA AALTOSEN SYDÄMELTÄ

Nina Åström AVOI N TA I VA S LAULUJA HILJA AALTOSEN SYDÄMELTÄ Nina Åström AVOI N TA I VA S LAULUJA HILJA AALTOSEN SYDÄMELTÄ Lauluni aihe ei muutu Miksi lauluni aihe ei muutu vaikka itse tahtoisin niin Kun aiheita multa ei puutu vaikka satoihin sävelmiin Yhä Jeesuksen

Lisätiedot

Armolahjat ja luonnonlahjat

Armolahjat ja luonnonlahjat Armolahjat ja luonnonlahjat Rakkauden palvelua varten Jumalan antamat lahjat Luonnonlahjat ja armolahjat liittyvät t syvällisell llisellä tavalla ihmisen kokonaisvaltaiseen kutsumukseen. Luonnonlahjat

Lisätiedot

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa Reijo Telaranta Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun

Lisätiedot

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE Osallisuus Elämän Sanaan 1:1-4 Keskinäinen Osallisuus Jumalassa erottaa synnistä ja vihasta 1:5-2:6 Uusi Käsky 2:7-11 Isän Rakkaus ja maailman rakkaus 2:12-17 Antikristus

Lisätiedot

Hyvä suviseuraväki, rakkaat sisaret ja veljet Kristuksessa Jeesuksessa!

Hyvä suviseuraväki, rakkaat sisaret ja veljet Kristuksessa Jeesuksessa! Suviseurat, Lumijoki 1.7. 2011 Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon Jer. 29: 11 Hyvä suviseuraväki, rakkaat sisaret ja veljet Kristuksessa Jeesuksessa! Raamattu todistaa, miten Jumala kutsui kansaansa

Lisätiedot

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille

Lisätiedot

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista. 1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt

Lisätiedot