ESPOOLAINEN LUONNONHOIDON TOIMINTAMALLI

Transkriptio

1 ESPOOLAINEN LUONNONHOIDON TOIMINTAMALLI Espoon kaupunki Tekninen keskus Katu- ja Vihertuotanto Vihertuotanto Luonnonhoitoyksikkö

2 Espoolainen luonnonhoito on: Elinvoimaisten ja monimuotoisten luonnonmukaisten viheralueiden varmistamista meille ja tulevaisuuteen Luonnonläheisyyden ja hyvän asuinympäristön vaalimista Asukkaiden kuuntelemista ja heidän toiveidensa huomioon ottamista, kokonaisuuden kannalta parhaan kompromissin etsimistä. Arvokkaiden luontokohteiden suojelemista Kokonaistaloudellista luonnonja maisemanhoitoa Luonnonhoito 2

3 Sisältö 1. Johdanto 1.1 Espoon luonnonmukaisten alueiden nykytila 1.2 Toimintamallin rajaus 2 Luonnonmukaisten viheralueiden suunnitteluprosessi 2.1 Kaavoitus 2.2 Suunnitteluprosessi 3. Luonnonmukaisten viheralueiden hoito 3.1 Luonnonhoidon lähtökohdat: 3.2 Keskeisimmät ongelmakohdat: 3.3 Luonnonhoidon tavoitteet 4 Luonnonhoidon näkökulmia 4.1 Viheralueen käyttö ja merkitys Eri käyttäjäryhmien ja -intressien huomioiminen: Suojavaikutus 4.2 Viheralueen kunto ja kestävyys Kunto Kuluminen Jatkuvuus 4.3 Maisema ja kulttuurihistorialliset arvot Yleisilme Rakennetut alueet Maiseman muutos 4.4 Kaupunkiekologia Luonnon monimuotoisuus Luonnonsuojelualueet Lähiluontokohteet Ennallistaminen 4.5 Asukasyhteistyö Tiedottaminen Vaikuttaminen 4.6 Tarkoituksenmukainen taloudellisuus Toteutus Työmaiden koordinointi Lähteet

4 1. Johdanto Luonnonläheisyys on Espoon vahvuus. Espoon luonnonhoidon toimintamallissa tavoitteena on yhdistää käyttäjien tarpeet, luonnon ja maiseman arvot sekä asukkaiden kanssa käytävä vuorovaikutus toimivaksi kokonaisuudeksi. Toimintamallin pohjana on käytetty vuodesta 1999 asti kehitettyä luonnon- ja maisemanhoidon toimintamallia. Siinä hoito pohjautuu moniarvoisuuteen sekä vuorovaikutuksesta ja sidosryhmätyöskentelystä saatuihin tuloksiin. Hoidossa huomioidaan kovan käytön ja kulutuksen alueiden hoidolle tuomat erityisvaatimukset, metsien jatkuvuus, luonnonsuojelulliset arvot, suojavaikutus, maisema sekä asukasyhteistyö suunnittelusta toteutukseen saakka. Viheralueita käytetään paljon ja espoolaiset ovat tehdyissä kyselyissä kertoneet arvostavansa luonnonläheisyyttä. Asukastoiveet ovat olleet hyvin samansuuntaisia eri puolella Espoota. Toimivat, luonnonläheisessä, mutta hoidetussa ympäristössä olevat ulkoilumahdollisuudet ja luontokokemukset ovat tärkeitä sekä aikuisille että lapsille. Osa alueista jätetään hoidon ulkopuolelle luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Hoito- ja suojelutoimenpiteiden myötä viheralueiden laatu tulee paranemaan. Ulkoiluympäristön kestävyys, maisema ja viheralueiden viihtyisyys paranevat pensaikkojen raivauksien ja liian tiheiden ja huonokuntoisten metsien hoidon ansiosta. Kulttuurimaisemien umpeen kasvavia avoimia niittyjä niitetään tehokkaammin ja näkymiä arvokkaimmille kohteille avataan. Virkistyskäyttö ohjautuu kulutusta paremmin kestäville alueille ja ulkoiluympäristö monipuolistuu. Kohdennetuilla hoitotoimenpiteillä pystytään myös korjaamaan jo vaurioituneita ja kuluneita kohtia. 1.1 Luonnonmukaisten alueiden nykytila Espoon kaupungin omistuksessa on metsiä noin 5000 hehtaaria ja avoimia alueita noin 1200 ha. Avoimista alueista suurin osa on maanviljelyskäyttöön vuokrattuja peltoja. Espoossa metsät ovat rakentamisen vuoksi pirstoutuneita, mikä on vaikuttanut voimakkaasti metsien ekosysteemiin. Kapeiksi kaistaleiksi pirstoutuneilla metsiköillä reunavaikutus on muuntanut kasvi- ja eläinlajistoa. Laajempia yhtenäisiä metsäalueita on jäljellä Espoon pohjoisosissa ja Espoon Keskuspuistoissa. Kaupunkimetsiä on uudistettu hyvin vähän. Koska metsiköiden puusto on usein tasaikäistä, on tilanne virkistysalueilla vakava silloin, kun puusto on yksilajista ja heikkokuntoista. Puusto elää kaupunkiolosuhteissa paikasta ja puulajista riippuen vuotiaaksi. Vain joillain yksittäisillä hyvissä olosuhteissa kasvavilla tammija mäntymetsillä on odotettavissa tai jopa pidempi ikä. Suurimpia ongelmia ovat alueellisesti vanhojen kuusikoiden ja koivikoiden suuri osuus, puuston liika tiheys. Espoon alueella juurikääpä (Heterobasidion sp.) lahottaa vanhoja kuusikoita. 1.2 Toimintamallin rajaus Luonnonhoidon toimintamalli sisältää tavoitteet ja ohjeet Espoon kaupungin omistuksessa olevien metsien, peltojen ja niittyjen hoidon suunnittelulle ja toteutukselle sekä asukkaiden kanssa käytävälle vuoropuhelulle. Se ohjaa Teknisen keskuksen katu- ja vihertuotannon toimia niiltä osin kuin toimitaan luonnonmukaisilla viheralueilla. Toimintamalli sisältää kaupungin omistamat * maa- ja metsätalousmaat (vuokraamattomat) * virkistys- tai puistoalueiksi kaavoitetut luonnonmukaiset viheralueet: lähimetsät, ulkoilumetsät ja niityt * luonnonmukaiset katu- ja tieviheralueet ja suojaviheralueet Koska peltojen viljely on vähentynyt ja laiduntaminen lähes loppunut, avoimet maatalousmaisemat ovat kasvamassa umpeen. Espoon metsien leimaa-antava erityispiirre on niiden kuuluminen hemiboreaaliseen metsikkövyöhykkeeseen. Vyöhykkeen ominaispiirteisiin kuuluu jalojen lehtipuiden menestyminen, joka osaltaan antaa oman leimansa Espoon metsille. Maankäyttöratkaisut määritetään kaupunkisuunnittelukeskuksessa. Viheralueiden käytön kehittäminen määritetään viheralueohjelmassa ja alueellisissa yleissuunnitelmissa. Luonnonmukaisten viheralueiden hoitovastuu on luonnonhoitoyksiköllä ja luonnonsuojelualueiden hoitovastuu on ympäristökeskuksella.

5 Espoo kuuluu hemiboreaaliseen vyöhykkeeseen, mutta luontaisia jalopuumetsiä on vähän. Kilossa ja Lähderannassa on merkittäviä tammistoja. Kuvassa on saarnia Laajalahdesta. 2 Luonnonmukaisten viheralueiden suunnitteluprosessi 2.1 Kaavoitus Yleis- osayleis- ja asemakaavassa on merkitty viheralueita virkistysalueiksi VL, suojaviheralueiksi EV sekä rakennettaviksi puistoiksi VP. Suurin osa näistä kaikista on kaavamerkinnästä riippumatta luonnonmukaisia viheralueita, mutta alueiden hoitointensiteetti eroaa toisistaan niin, että VP eli puistoalueita hoidetaan yleensä voimallisemmin lähivirkistysmetsinä. 2.2 Suunnitteluprosessi Luonnon- ja maisemanhoidon suunnitelmat ovat olennainen osa viheralueiden kokonaissuunnittelua. Yleiskaava ja asemakaava laaditaan kaupunkisuunnittelukeskuksessa, alueellinen yleissuunnitelma sekä luonnon-ja maisemanhoidon suunnitelma Teknisen keskuksen Viheralueet-yksikössä. Työohjelma laaditaan Luonnonhoitoyksikössä ja työmaasuunnitelmat toteuttavassa yksikössä, joka voi olla luonnonhoitoyksikkö tai vihertuotannon hoitopiiri alueesta riippuen. 3. Luonnonmukaisten viheralueiden hoito 3.1 Luonnonhoidon lähtökohdat: Luonto ei tarvitse hoitoa itsensä vuoksi, mutta luonnonmukainen kasvillisuus ei kestä virkistyskäytössä ilman hoitoa kaupunkielämän mukanaan tuomaa kovaa käyttöä, kulutusta, saasteita ja rakentamisen aiheuttamia muutoksia. Hoidon lähtökohtana on alueen pitkäaikaisen ja lisääntyvän käytön edellyttämät vaatimukset, luonto, maisema, paikan omaleimaisuus, kulttuurihistorialliset arvot sekä asukkaiden kanssa käyty vuoropuhelu. Metsien ja luonnonympäristön hoito alkaa kasvillisuuden nykytilan ja käytön kartoituksella sekä sen pohjalta laaditulla kokonaisvaltaisella ja pitkäjänteisellä suunnitelmalla. Suunnitelmista saadaan kasvillisuuden kuntoon ja alueen käyttöön perustuva hoidon kiireellisyysjärjestys. Luonnonhoito 5

6 3.2 Luonnonmukaisten viheralueiden keskeisimmät ongelmakohdat: Suurimmat ratkaistavat ongelmakohdat ovat: - runsaasta ulkoilukäytöstä johtuva kuluneisuus - pienialaisuus ja metsiköiden kapeus: alle 2ha metsät eivät ole enää metsää vaan metsänreunaa, jonka eliöstö poikkeaa suurempien metsien eliöstöstä - huonokuntoisten vanhojen kuusikoiden ja koivikoi den runsaus - liiasta tiheydestä johtuva puiden huonokuntoisuus - rakentamisesta johtuva puiden huonokuntoisuus - reuna-alueiden (kadut, tiet, asutus) tiheä pensaskerros - kulttuurimaisemien, näkymien ja näkemien umpeenkasvu - metsien ja puistoalueiden roskaantuminen 3.3 Luonnonhoidon tavoitteet Hoidon tavoitteena on: - turvata taajamametsien elinvoimaisuus ja kestävyys sekä turvata luonnon arvokohteiden ja lähiluonto kohteiden säilyminen - säilyttää ja korostaa eri alueiden omaleimaisuutta, monimuotoisuutta ja identiteettiä - parantaa Espoon maisemakuvaa sekä turvata avointen kulttuurimaisemien ja metsäisten alueiden tulevaisuus - vahvistaa Espoon metsien hemiboreaalisia ominais piirteitä sellaisilla alueilla, joilla jalopuut menestyvät luontaisestikin - kehittää metsistä lajistoltaan monipuolisia, jolloin ne kestävät muuttuvia olosuhteita paremmin - huomioida erilaiset viheralueiden käyttäjäryhmät 4 Luonnonhoidon näkökulmia Luonnonhoitopäätöksissä huomioidaan tekstissä myöhemmin tarkemmin esiteltävät osa-alueet: 1. viheralueen käyttö ja merkitys 2. viheralueen kunto ja kestävyys 3. maisema ja kulttuurihistorialliset arvot 4. kaupunkiekologia 5. asukasyhteistyö 6. tarkoituksenmukainen taloudellisuus Osa-alueet on esitelty kuvailemalla nykytila, tavoite ja keinot tavoitteiden saavuttamiseksi. Osa-alueet huomioidaan suunnitelmassa seuraavasti: - kokonaisvaltaisesti tehdyissä suunnitelmissa otetaan huomioon kaikki osa-alueet eli suunnitelmat tehdään moniarvoisesti - kohteesta riippuen osa-alueiden painoarvo vaihtelee Kova käyttö kuluttaa metsänpohjaa ja erityisesti kuuset kärsivät kulutuksesta ja sairastuvat. Metsänhoitoon kuuluu kuluneisuuden estäminen ja sen korjaus.

7 Espoon yksi vetovoimatekijä on luonnonläheisyys. Nuuksio on Espoolle tärkeä imagotekijä, mutta asukkaille kodin lähellä oleva lähiluonto on jokapäiväinen ja siksi tärkein kosketus luontoon. 4.1 Viheralueen käyttö ja merkitys Luonnonmukaisten viheralueiden käyttö on monipuolista: ulkoilu, katselu, leikki, elämysten etsiminen, luonnosta nauttiminen, sienestys, marjastus jne. Kukin käyttäjä etsii itse oman tapansa käyttää viheralueita. Virkistysympäristöä parannetaan hoidon keinoin tasapuolisesti ja monipuolisesti koko Espoon alueella. Eri käyttäjäryhmien erityistoiveita ja -tarpeita otetaan huomioon Eri käyttäjäryhmien ja -intressien huomioiminen: Luonnonmukaisilla alueilla kuten metsissä, niityillä, meren rannoilla ja saarissa virkistyskäyttö on runsasta. Niillä kuntoillaan ja ulkoillaan paljon ympärivuotisesti. Kulku tapahtuu pääosin reittejä pitkin. Luonto on luonteva osa kaupunkielämää ja metsään on mukava ja helppo mennä. Viheralueet ovat monimuotoisia puistometsistä ja käyttöniityistä maisemapeltoihin ja aarniometsiin. Suunnittelussa ja hoidossa selvitetään ja otetaan huomioon kunkin alueen tärkeimmät virkistyskäyttömuodot. Käytön kestävyyden kannalta tärkeät reitit ylläpidetään ja rakennetaan. Ympäristö pidetään viihtyisänä ja turvallisena Suojavaikutus Kasvillisuusvyöhyke toimii pienhiukkas- ja näkösuojana mm. teiden tai teollisuuslaitosten ja asutuksen välissä. Elinvoimaisella ja monikerroksisella suojavyöhykkeellä on suurin suojavaikutus. Meluun kasvillisuuden vaikutus on vähäinen. Suojavyöhykkeiden kasvillisuuden kunto ja suojavaikutus on osin heikentynyt mm. liian tiheyden vuoksi. Suojavyöhyke on elinvoimainen, tiheä ja monikerroksinen: heinät, pensaat, nuoret puut ja varttuneet puut. Pahimmin stressaantuneilla suojavyöhykealueilla puuston ikä pidetään riittävän nuorena, jotta se kestäisi kaikki siihen kohdistuvat rasitukset. Kohteessa hoidetaan kaikkia kasvillisuuskerroksia. Kehitetään työntekijöiden ammattitaitoa.

8 4.2 Viheralueen kunto ja kestävyys Jotta luonnonmukaiset viheralueet kestäisivät nykyisen ja tulevaisuudessa lisääntyvän käytön niitä pitää hoitaa. Tällä hetkellä näkyviä kulumisesta, liiasta tiheydestä, rakentamisesta ja saasteista johtuvia vaurioita on jo paljon. Kun hoitoharvennukset ja uudistamistoimenpiteet tehdään ajoissa, metsät pysyvät turvallisina ja niiden virkistysarvo säilyy. Tällöin vältetään tulevaisuuden rajut avohakkuut ja suuret maisemanmuutokset Kunto Luonnonmukaisilla viheralueilla on paljon hoitorästejä. (mm. huonokuntoisia kuusikoita, koivikoita ja umpeutuvaa maisemaa). Rakentaminen ja muu ympäristöstressi on vaurioittanut metsiä. Metsä säilyy metsänä ja avoimet alueet pääsääntöisesti avoimina. Virkistysmetsät saadaan säilymään kestävinä ja elinvoimaisina. Perinnebiotoopit ja niityt saadaan säilymään. Hoito toteutetaan suunnitellusti ja oikea-aikaisesti. Asemakaavassa rakennettaviksi osoitettujen alueiden metsiä valmennetaan metsänhoidon keinoin. Niittyjen hoitoa tehostetaan. Viljelyn ja karjankasvatuksen vähennyttyä avoimet maisemat kasvavat nopeasti umpeen nuoriksi metsiköiksi. Silloin avointen alueiden lajisto häviää ja maisema muuttuu sulkeutuneeksi. Kaupunkimaisemassa näitä alueita hoidetaan edelleen maataloudesta tutuilla työvälineillä; raivaussahoilla, traktoreilla ja paalainkoeilla. Työ on pinta-alaa kohden edullista maisemanhoitoa.

9 4.2.2 Kuluminen Kulutus ja siitä johtuvat vauriot tulevat lisääntymään. Kerrostalojen, koulujen ja päiväkotien läheisyydessä sekä suosituimmilla ulkoilualueilla käytöstä johtuva kulutus on kovaa eivätkä hoitamattomat luontokohteet säily. Kohteet saadaan säilymään alueiden voimakkaasta virkistyskäytöstä huolimatta. Uudet ulkoilureitit ohjataan siten, että luonnon arvoalueilla on mahdollisuus säilyä liialta kulumiselta. Kulumisvaurioita korjataan. Liikkumista kanavoidaan myös hoidon keinoilla Metsien jatkuvuus Uudistamisessa käytetään normaalia metsätaloutta pienempiä maisemaan sovitettuja uudistusaloja. Espoon virkistysmetsät säilyvät elinvoimaisina. Uudistaminen tehdään ajoissa, jolloin toimenpiteet ovat pienipiirteisiä. Taimia istutetaan. Pyritään puuston korkeaan ikään.. Puuston ikää pidennetään oikea-aikaisilla harvennuksilla. Käytetään kohteeseen soveltuvaa pienimuotoista ja maisemaan sovitettua uudistamista. Suositaan kasvupaikalle sopivaa lajistoa.

10 4.3 Maisema ja kulttuurihistorialliset arvot Rakennettu kaupunki ja sen asettamat vaatimukset ovat läsnä kaupungin luonnonmukaisessa viherympäristössä. Tämä vaikuttaa kaikkiin toimenpiteisiin. Metsäisyys ja vanhojen viljelyaukeiden vaihtelu on tyypillistä Espoossa. Se tekee Espoon kaupunkikuvasta erityisen. Toimenpiteissä tarkastellaan sekä lähimaisemaa että kaukomaisemaa. Reunavyöhykkeet, metsän silhuetti ja puuston rajaamat maisematilat asettavat kaikki omat vaatimuksensa. Maisemallisina lähtökohtina ovat alueen maisemarakenne, arkkitehtuuri ja paikallinen omaleimaisuus sekä tunnelma. Espoon maisemarakenne vaihtelee merenrantavyöhykkeestä uusmaalaisen kulttuurivyöhykkeen, jalojen lehtipuumetsiköiden ja korpikuusikoiden kautta Nuuksion kallioisiin lakimänniköihin. Luonnonhoidon tavoitteena on pääasiassa nykytilanteen säilyttäminen, jolloin avoimet alueet säilyvät avoimina ja metsäiset metsäisinä. Erityistä huomiota kiinnitetään reuna-alueisiin eli siihen, miten avoin alue liittyy peitteiseen alueeseen Yleisilme Tyypillinen Espoolainen maisemakuva on tiiviisti rakennettujen alueiden välillä oleva luonnonmukainen metsä. Maisema on paikoin sulkeutunut ja umpeenkasvanut. Maiseman omaleimaisuutta ja parhaita piirteitä korostetaan. Toimenpiteet ajoitetaan niin, että suuria maisemamuutoksia ei tule. Näkymät ja maisematilat säilyvät. Maisemainventoinnissa osoitetaan keskeiset maiseman kehittämiskohteet, avattavat näkymät sekä maisemallisesti arat kohteet. Suunnittelussa ja hoidossa huomioidaan sekä lähi- että kaukomaisema. Luonnonhoidon keinoin pidetään kulttuurimaisemia ja näkymiä avonaisina. Vesakoituneet ja pensoittuneet tienvarret siistitään. Vesakosta saadaan harventamalla edullisesti puustoista viheraluetta. Luonnonhoito 10

11 4.3.2 Rakennetut alueet Espoossa kiivas rakentamistahti muuttaa maisemaa. Rakentamisen reuna-alueet pensoittuvat. Viheralueet ja rakennukset muodostavat yhtenäisen maisemakokonaisuuden ja ympäristö on valmiin tuntuinen. Tiiviisti rakennetuilla alueilla on lähimetsiä tai kokonaan rakennettuja puistoja. Harvaan rakennetuilla alueilla viheralueet ovat pääasiassa virkistysmetsiä. Hoidon intensiteettiä ohjataan hoitoluokituksella. Uusien asuinalueiden jäljelle jäävä puusto pyritään valmentamaan metsänhoidon keinoin ennen rakentamista. Hoidetaan pensoittuvia reuna-alueita Maiseman muutos Monet tärkeät näkymät, avoimet alueet, kulttuuri- ja perinnemaisemat ovat kasvamassa umpeen. Huonokuntoisia metsiköitä (kuusikko) on paljon. Paikoin on puuston myrskytuhovaara. Näkemät ja maisematilat säilyvät. Maisemanmuutokset pysyvät pieninä. Maiseman historialliset arvot huomioidaan. Kaupungin parhaita piirteitä ja keskeisiä näkymiä palautetaan ja korostetaan. Metsänhoidon tavoitteena on luontaisen kaltainen, kullekin kasvupaikalle sopiva metsä. Maisemanmuutokset saadaan pysymään pienenä, kun puuston elinvoimaa parantavat harvennushakkuut ja kevyet uudistushakkuut tehdään ajoissa. Jos uudistettava kuusikko on pahoin juurikäävän vioittama, joudutaan puulaji vaihtamaan toiseen paikalle sopivaan puulajiin, koska juurikääpä tarttuisi myös uuteen kuusitaimikkoon. Oikeassa paikassa olevat kulkua ohjaavat reitit ehkäisevät tehokkaasti metsän kulumista. Reittien pientareet pyritään niittämään kerran kesässä.

12 4.4 Kaupunkiekologia Kaupunkiekologisena lähtökohtana on luonnon ympäristöltään tärkeiden elinympäristöjen säilyttäminen sekä yleinen kasvillisuuden ja eliöstön monimuotoisuus. Metsä huomioidaan kokonaisuutena ja metsän kaikkien kasvillisuuskerrosten elinolosuhteet pyritään takaamaan. Alueiden lajiston säilyminen saattaa edellyttää paikoin myös intensiivistä hoitoa. Lahopuun määrää ja puuston monimuotoisuutta lisätään myös hoitotoimin. Metsien hemiboreaalisia ominaispiirteitä vahvistetaan sellaisilla alueilla, joilla jalopuut menestyvät luontaisestikin. Perinnemaisemien hoitoa tehostetaan ja avoimien alueiden eliöstö huomioidaan Luonnon monimuotoisuus Espoon yksi vetovoimatekijä on luonnonläheisyys. Monille asukkaille kodin lähellä oleva lähiluonto on tärkein kosketus luontoon. Tiivis kaupunkirakenne on pirstonut suurempia metsäalueita yhdistävät viheryhteydet kapeiksi. Metsä- ja niittyalueet toimivat kaupunkiympäristöön sopeutuneen eläinlajiston elinympäristöinä sekä asukkaille tärkeinä lähiluontokohteina. Avoimet alueet ovat kasvamassa umpeen laiduntamisen ja viljelyn loputtua ja niiden lajisto on uhattuna. Monimuotoista luontoa säilyy asutuksen lähellä. Taataan luonnon kestävyys ja monimuotoisuus. Avoimet alueet ja niiden lajisto pyritään säilyttämään. Luonnonhoidon toimenpiteissä huomioidaan luonnon monimuotoisuus ja kestävyys. Keloja ja lahopuuta jätetään sopiviin paikkoihin hoidettaviin metsiin. Työntekijöitä koulutetaan ymmärtämään luonnon monimuotoisuutta. Suunnitteluvaiheessa tunnistetaan ja rajataan arvokkaita alueita arvoa ylläpitävään hoitoon tai hoidon ulkopuolelle. Kohteiden määrä riippuu alueen arvoista ja käytön määrästä. Otetaan käyttöön valtakunnallinen uusittu viheralueiden hoitoluokitus, jossa luonnon arvokohteet on huomioitu Luonnonsuojelualueet Luonnonsuojelualueet ovat luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettuja alueita.

13 4.4.3 Lähiluontokohteet Metsälakikohteet sekä muut paikalliset lähiluontokohteet huomioidaan suunnitelmissa ja toteutuksessa. Arvokkaita luontokohteita on kartoitettu. Perinnebiotooppeja on kartoitettu ja niiden hoito on aloitettu. Luontokohteiden ominaispiirteet säilytetään alueiden voimakkaasta virkistyskäytöstä ja ympäristöstressistä huolimatta. Tiedonsiirtoa kehitetään eri toimijoiden kesken, jotta kohteiden sijaintitiedot saadaan siirrettyä kaikkiin suunnittelu- ja toteutusvaiheisiin. Tiedot siirretään paikkatietorekisteriin. Luontokohteiden kulutusta pyritään vähentämään kulunohjauksen avulla. Nostetaan aktiivisesti hoidon ulkopuolelle jätettävien luontokohteiden arvoa ja määrää Ennallistaminen Pieniä niittyalueita on ennallistettu. Valituilla kosteilla metsäalueilla ojituksen on annettu umpeutua. Luonnonsuojelualueita ei pääosin hoideta. Luonnonsuojelualueiden arvot saadaan säilymään voimakkaasta kulutuksesta, rakentamisesta, ympäristöstressistä ja esimerkiksi kuusten varjostuksesta huolimatta. Joidenkin suojelualueiden suojeluarvojen säilyminen saattaa edellyttää aktiivisia hoitotoimenpiteitä. Tällöin hoito tehdään aina erillisen suunnitelman mukaan. Ennallistetaan perinnebiotooppeja, lehtoja ja kosteikoita. Pyritään kulottamaan sopivia kohteita. Perinnemaisemia hoidetaan niittämällä ja laiduntamalla. Lehtomaisilla kasvupaikoilla lehtokasvillisuuden kehittymistä tuetaan poistamalla kuusia. Valituilla kosteilla metsäalueilla ojituksen annetaan umpeutua. Luonnonhoito 13

14 Luonnonhoito 14

15 4.5 Asukasyhteistyö Kuntalaiset ja heidän tarpeensa ovat hoitotyön tärkein lähtökohta. Viheralueiden käyttövoimakkuus, metsän puuston kunto ja metsän sijainti maisemassa määräävät toimenpiteiden kiireellisyysjärjestyksen. Espoon eri aluekeskusten asukkaita kohdellaan tasapuolisesti Tiedottaminen Toimenpiteistä tiedottaminen on parantunut. Vaikka suunnittelu tehdään vuorovaikutteisesti, toimenpiteet saatetaan kokea yllättävinä ja pelottavina. Siksi vuorovaikutus jatkuu työn toteuttamisen aikana. Tiedotusta parannetaan. Tietoa on saatavissa riittävästi ja helposti. Suunnittelu ja toteutus tehdään riittävän suurina aluekokonaisuuksina, jolloin on mahdollista tiedottaa kattavasti. Tehtävät suunnitelmat ovat kokonaisvaltaisia, jolloin toimenpiteet perusteluineen ja tavoitteineen ovat tiedossa jopa vuosia etukäteen. Tiedotuksen pääasialliset keinot ovat maastotiedotteet, internet ja postijakelu. Kaikissa tiedotteissa on yhteystiedot. Tiedottamisessa käytetään paikallisten asukas- ja omakotiyhdistysten tarjoamia kanavia Vuorovaikutus Kuntalaiset voivat vaikuttaa suunnitteluun ja toteutukseen koko prosessin ajan. Pienenkin ryhmän toiveita voidaan toteuttaa, jos toiveet eivät ole ristiriidassa muiden arvojen ja tavoitteiden kanssa. 4.6 Tarkoituksenmukainen taloudellisuus Taajama-alueen metsien hoito on pienipiirteistä ja siksi kallista verrattuna talousmetsien hoitoon. Kaikki hoitotoimet tehdään kustannustehokkaasti siten, että laatutavoitteet saavutetaan. Työt toteutetaan riittävän suurina kokonaisuuksina, jolloin kuljetukset ja työmaat saadaan toteutettua mahdollisimman taloudellisesti ja töiden koordinointi on selkeätä. Kokonaissuunnittelua kehitetään Toteutus Ihmistyövaltaiset työvaiheet tehdään pääosin kaupungin omana työnä. Konetyö on pääosin ulkoistettu Työ tehdään mahdollisimman taloudellisesti laatutavoitteet saavuttaen. Luonnonhoitosuunnitelmat tai metsäsuunnitelmat tehdään kaikille alueille ja työ toteutetaan lohkoittain (asuin- tai metsäalue kerrallaan). Käytetään ammattitaitoista työvoimaa. Huolehditaan työntekijöiden työmotivaation säilymisestä, täydennyskoulutuksesta ja työssä jaksamisesta. Varataan resurssit toteuttaa hoitotoimenpiteet suunnitellusti ja oikea-aikaisesti. Solmitaan riittävän pitkät ja edulliset sopimukset laadukkaaseen työhön pystyvien urakoitsijoiden kanssa Työmaiden koordinointi Samoja töitä tehdään, johdetaan ja suunnitellaan eri paikoista. Koordinointi on puutteellista. Työmaiden koordinointi toimii, työt helpottuvat ja asukas saa tarvitsemansa tiedon ja avun yhdestä paikasta. Kehitetään työnsuunnitteluun ja hallintokuntien väliseen tiedonsiirtoon sopiva tietojärjestelmä. Työnjohdolla on selkeät vastuualueet. Lähteet Kiuru Heikki ja Vainio Petri; Lyhyt metsäsanasto; Espoon kaupunki Komulainen Minna, Taajamametsänhoito; Metsälehti kustannus Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio; Hyvän metsänhoidon suositukset Pesonen Jan, Vehkakoski Jouko, Junkkari Jaana toim. Espoon viheralueohjelma Espoon kaupunki, 2001 Tyrväinen Liisa, Nissilä Tiina, Silvennoinen Harri; Kaupunkiviheralueiden sosiaaliset arvot ja merkitykset Espoossa; Helsingin yliopisto metsäekologian laitos, 2005; Sarin Marko; Espoon taajamametsiin ja niiden hoitoon liittyviä mielipiteitä ja arvostuksia; Opinnäytetyö, Hämeen Ammattikorkeakoulu Saukkonen Tiina, ym; Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmat; Tapiola, Haukilahti - Westend, Viherlaakso - Karakallio, Kivenlahti - Soukka, Espoon keskus - Kauklahti;

16 Korkeusmallissa näkee hyvin, miten erilaisia kasvupaikkoja Espoossa on. Kasvillisuus ja maisema vaihtelevat rantojen tervalepikoista järviylängon kalliomänniköihin. Tämä luo omaleimaisuutta jokaiselle alueelle. Tämä espoolainen luonnonhoidon toimintamalli on käytössä luonnonhoidon suunnittelussa ja toteutuksessa kaupungin omistamilla viheralueilla. Toimintamallin on kirjoittanut Jaana Junkkari. Laadinnassa ovat olleet mukana laatijoina ja lausunnon antajina: Viheralueet Vihertuotanto Ympäristökeskus Kaupunkisuunnittelukeskus Asukasnäkökulma on tullut aikaisemman laajan vuorovaikutteisen asukasyhteistyön kautta. Espoossa Petri Vainio kaupunginmetsänhoitaja Luonnonhoito