Kohti resurssiviisautta Kuntien materiaalitehokkuus seminaari, Lahti Antti Lippo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kohti resurssiviisautta Kuntien materiaalitehokkuus seminaari, Lahti. 7.5.2013 Antti Lippo"

Transkriptio

1 Kohti resurssiviisautta Kuntien materiaalitehokkuus seminaari, Lahti Antti Lippo

2 Jos kaikki eläisivät kuten suomalaiset, tarvitsisimme kolme maapalloa vaikka meillä niitä on vain yksi.

3 Huomio kestäviin elämäntapoihin ja luonnonvarojen säästämiseen Huoli ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja sopeutumiseen tarvittavista investoinneista kasvavat. Väestönkasvu 9 miljardiin + kehittyvien talouksien elintason ja kulutuksen kasvu =suuria paineita luonnonvarojen käytölle. Globaalin talouden aineellinen mittakaava yksinkertaisesti liian suuri Teollisuusmaissa tarvitaan aineellisen kulutuksen tuntuvaa vähentämistä; muuten luonnonvaroja ei riitä köyhyyden poistamiseen. Luonnon monimuotoisuus hupenee huolestuttavasti Niukkenevista luonnonvaroista käytävä kilpailu kasvaa ja aiheuttaa kriisejä. Raaka-aineiden & ruoanhinnan nousu Tiedot metallien riittävyydestä hataralla pohjalla Öljyntuotannon huipun saavuttaminen, tuotannon hyötysuhde heikkenee (öljyn tuotannossa tarvitaan yhä enemmän energiaa) Kansainvälinen luonnonvarapaneeli on nostanut keskeiseksi tavoitteeksi resurssien käytön ja ympäristöhaittojen irtikytkennän talouskasvusta Resurssitehokkuus ja elämäntavat nousevat energiakysymyksen tavoin kaikille agendoille: Rio +20, EU:n ja kansalliset tiekartat, direktiivit, ohjelmat, tuotemerkinnät, trendit 3

4 Cities were seen as very important actors of change for decoupling strategies, as well as for preserving biodiversity and increasing the quality of life for its citizens at the same time. World Resources Forum, Beijing

5

6 6

7 Tavoitteet Osatavoitteet Indikaattorit Vesi Jäte Kaatopaikalle päätyvän jätteen osuus Mitä osatavoitteita ja indikaattoreita olemassa muihin teemoihin? Resurssiviisaus Sosiaalinen hyvinvointi Liikenne Ruoka Energia 7

8 One Planet Living is a global initiative based on 10 principles of sustainability developed by BioRegional and WWF. 8

9 9

10 HINKU-kunnat ovat sopineet ilmastonmuutoksen hillintätoimista ja linjauksista, joilla kunta uskottavasti sitoutuu vähentämään oman toimintansa kasvihuonekaasupäästöjä sekä vaikuttamaan alueensa toimijoihin siten, että alueen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä tavoitellaan hiilineutraaliutta. HINKU-kriteerit täyttävästä kunnasta saa käyttää nimitystä HINKU-kunta. 10

11 11

12

13 Teolliset symbioosit Symbiosis Definition: An interaction between two different organisms living in close physical association to the advantage of both Concise Oxford Dictionary, 8th Edition Toisen jäte on toisen raaka-ainetta 13

14 EEA: Resurssien käyttö per hlö Suomessa Kotimainen materiaalien käyttö Suomessa 2007: Mineraalit 65,4 %, biomassa 16,3 %, fossiiliset pa 14,1 % ja metallit 4,2 %. Johanna Kirkinen

15 Materiaalien hinta voimakkaassa nousussa Materiaalihinnat ovat laskeneet tasaisesti aina 2000-luvun alulle, mutta nyt nousseet voimakkaasti talouskriisi aiheutti nopean hintapudotuksen, mutta nyt trendinä on jälleen jyrkkä kasvu. Raaka-ainehintojen noustessa uusiomateriaalit kasvattavat kannattavuuttaan. Hukan poistaminen materiaalien toimitusketjussa on kaikkia hyödyttävä tavoite. (Boost Brothers) on johtanut raaka-aineiden ja energian hintojen trendinomaiseen nousuun maailmanmarkkinoilla 22 15

16 Toisen jäte on toisen raaka-ainetta Teollisissa symbiooseissa yritykset luovat suuremman lisäarvon kuluttamalla vähemmän luonnonvaroja. Cambridgeshire County Council maailman pisin ohjattu linja-autoreitti Kuvat: International Synergies Limited 20,000 kpl tukipuita 3,000 t maa-ainesta Tarve 60,000 m3 kuiva-ainesta > ratkaisu: 18,000 t rengasjätettä Merkittävät kustannussäästöt 6,000 t säästyneitä CO2 Uudet liiketoimintamahdollisuudet 16

17

18

19

20 20

21 Resurssien hallintamalli Tiedon tuotanto Tiedon analysointi Tiedon hyödyntäminen Ihmiset ja yritykset Olemassa oleva tieto Avoin data Kokonaiskuva Big picture Resurssitilinpito Paikallisten resurssivirtojen optimointi Sensori verkostot Tuotanto Kulutus Analyysityökalut Tietopalvelut Mallinnus/simulointi

22 Resurssitehokkuuden alueellinen edistäminen ja yhteistyömahdollisuudet Business Park -malli Holistinen RVA-malli = valtakunnallinen resurssiverkosto? Materiaaliryhmät Verkkoyhteisö 22

23 Ideahaulla resurssiviisaita kokeiluideoita suoraan kaupunkilaisilta 23

24 Lutakko-klubi resurssiviisauden testialustaksi? Käyttöasteen nosto > uusia päiväkäyttäjiä Oma energiantuotanto > sähköä tuottava tanssilattia Ideasta konkretiaksi > sijoittaja- ja ratkaisutori Ympäristökasvatus > Kevätpäivän sahaus, kaupunkiviljely Verkostot, yhteistyö > etätyöparkki, tilojen vuokraus Kehittämistä ideoimalla ja kokeilemalla, sen sijaan että kehittämispäätöksistä vastaavat viranomaiset ja lautakunnat 24

25 Rakenteet Paikallisuusajattelu Fokus-alueiden tunnistaminen Jaettu vastuu Sektorirajat ylittävä yhteistyö, network governance Resurssiasiamies Brändäys Koulutus ja tutkimus Pilottialueet ja testialustat Päätöksenteko Raportointi Julkiset hankinnat Elinkaariajattelu Resurssiviisauden ohjauspaneeli Road-mapping Ympäristöasiantuntijat päätöksenteon tukena Julkilausumat Resurssienhallinta Mittarit ja tunnusluvut Karttatieto Resource Mapping Tietokannat Avoin data, big data Verkkoyhteisöt Resurssi- ja materiaalipankit Internet of things Sensoriverkot RESURSSIVIISAS ALUE - TOIMINTAMALLI Työkalut ja tukitoiminta Kulttuuri Liiketoiminta Laskurit oman toiminnan benchmarkkaamiseksi Best-practices tietokanta Seminaarit ja konferenssi Viestintä Kestävä kulutus Uusi yhteisöllisyys Kaupunkilaisten osallistaminen luomaan yhtenäisyyttä Jakamistalous Rakennusten väliin jäävä tila Kokeilukulttuuri Terveys ja elämänlaatu Resurssiviisaiden investointien toteuttamiseen tukea Uuden yritystoiminnan kehittäminen (esim. resurssiviisaat johtamisjärjestelmät) Yritysverkostot (teolliset symbioosit, toiminnalliset yhteistyökuviot) Arvoketjujen trimmaus Verkottuminen kansainvälisesti kaltaisten kanssa 25

26 Kestävä hyvinvointi 26

27 Kestävän hyvinvointi aineellinen perusta Energia tuotetaan hajautetusti uusituvista energialähteistä Yhdyskuntien ainevirrat perustuvat suljettuihin kiertoihin Luonnonvarojen jalostusaste on korkea (euro/kg) Rakennukset ovat helposti muunneltavia ja sopivat myös yhteisasumiseen tai monikäyttöön Liikkuminen perustuu julkiseen liikenteeseen, pyöräilyyn ja kävelyyn sekä sähköautoihin Ravinto on kasvispainotteista lähi- ja kaupunkiviljelyllä tuotettua luomuruokaa Hyvinvointipalvelut ovat lähellä ja helposti saatavilla Työmatkat ovat lyhyitä ja etätyö yleistä Hyvin kehittynyt jakamistalous (tuotteet, loma-asunnot ) Tietotekniikka osaksi lähidemokratia ja kestävää elämäntapaa 27

28 Kiitos!

FISS -teolliset symbioosit Suomessa. Henrik Österlund 10.9.2015

FISS -teolliset symbioosit Suomessa. Henrik Österlund 10.9.2015 FISS -teolliset symbioosit Suomessa Henrik Österlund 10.9.2015 Tarve teolliselle muutokselle Suomessa Yhteiskunnallinen tarve Suomi tarvitsee uusia tukijalkoja talouteen, globaaleilla markkinoilla toimivaa

Lisätiedot

RESURSSIVIISAUS RAKENTAMISESSA TkT Johanna Kirkinen, Sitra

RESURSSIVIISAUS RAKENTAMISESSA TkT Johanna Kirkinen, Sitra RESURSSIVIISAUS RAKENTAMISESSA TkT Johanna Kirkinen, Sitra 3.9.2013 Rakennusfoorumi Rk 3.9.2013 Johanna Kirkinen Kilpailu resursseista kiihtyy vaikutus talouteen Johanna Kirkinen 3.9.2013 EEA: Resurssien

Lisätiedot

Kestävyys tuotteiden suunnittelun ja teknologian haasteena. Antero Honkasalo Ympäristöministeriö

Kestävyys tuotteiden suunnittelun ja teknologian haasteena. Antero Honkasalo Ympäristöministeriö Kestävyys tuotteiden suunnittelun ja teknologian haasteena Antero Honkasalo Ympäristöministeriö Ekologinen jalanjälki Ekosysteempipalvelut ovat vakavasti uhattuna Erilaiset arviot päätyvät aina samaan

Lisätiedot

Uusi työkalu kiertotalouden edistämiseen FISS -teolliset symbioosit Suomessa

Uusi työkalu kiertotalouden edistämiseen FISS -teolliset symbioosit Suomessa Uusi työkalu kiertotalouden edistämiseen FISS -teolliset symbioosit Suomessa Teolliset Symbioosit työpaja Haminassa 23.9.2015 Lisätietoa: Kiertotalous Suomessa -raportti (Sitra 2014) Ravinteiden kierron

Lisätiedot

Kohti RESURSSIVIISAUTTA

Kohti RESURSSIVIISAUTTA Kohti RESURSSIVIISAUTTA Antti Lippo 3.2.2014 Global material extraction increased by 80% since 1980 (and a factor of 8 since 1900) Source: SERI, 2013 Christopher Manstein, I 1.1 (November 2013) 2 Competition

Lisätiedot

Luonnonvarat ja pitkä tähtäin. 2.12.2011 Hallintotuomioistuinpäivä Eeva Hellström

Luonnonvarat ja pitkä tähtäin. 2.12.2011 Hallintotuomioistuinpäivä Eeva Hellström Luonnonvarat ja pitkä tähtäin 2.12.2011 Hallintotuomioistuinpäivä Eeva Hellström Sisältö: Luonnonvarat ja Maailma Suomi Sääntely 13.12.2011 2 Globaali lähtökohta: Kun yksi maapallo ei riitä 28.9.2011 Maailman

Lisätiedot

Kohti hiilineutraalia kuntaa! Ainutlaatuinen paikallisen ilmastotyön edistämishanke Professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Lohja 6.9.

Kohti hiilineutraalia kuntaa! Ainutlaatuinen paikallisen ilmastotyön edistämishanke Professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Lohja 6.9. Kohti hiilineutraalia kuntaa! Ainutlaatuinen paikallisen ilmastotyön edistämishanke Professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Lohja 6.9.2011 Kohti hiilineutraalia kuntaa (HINKU) Kunnat toimivat edelläkävijöinä

Lisätiedot

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja uusia päämääriä Johtaja, EK Säteilevät Naiset seminaari Rion ympäristö- ja kehityskonferenssi 1992 Suurten lukujen tapahtuma 180 valtiota, 120

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju

Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju Kehitysjohtaja Ilkka P. Laurila Luonnonvarakeskus ilkka.p.laurila@luke.fi Salaojituksen Tukisäätiö 13.5.2015 Luke 133 pv (tai 117 v) Toiminta

Lisätiedot

Kysymykset. Lari Rajantie - Sitra

Kysymykset. Lari Rajantie - Sitra Kysymykset 1. Miten materiaalivirtoja voidaan käyttää ja ohjata tehokkaammin? Syntyykö jätteistä liiketoimintaa? 2. Kankaan resurssiviisaan yrittäjyyden keskus mitä siellä voisi olla? Kuinka voisitte olla

Lisätiedot

RTK-Palvelu Oy on Suomen johtavia kiinteistöpalvelualan yrityksiä.

RTK-Palvelu Oy on Suomen johtavia kiinteistöpalvelualan yrityksiä. KIITOS RTK-Palvelu Oy on Suomen johtavia kiinteistöpalvelualan yrityksiä. Konsernimme liikevaihto on n. 114 milj. euroa ja palveluksessamme työskentelee maanlaajuisesti yli 3500 alamme ammattilaista. Olemme

Lisätiedot

Kuka hyötyy biotaloudesta? Professori Hanna-Leena Pesonen Jyväskylän yliopisto BIOCLUS-hankkeen loppuseminaari 22.10.2012

Kuka hyötyy biotaloudesta? Professori Hanna-Leena Pesonen Jyväskylän yliopisto BIOCLUS-hankkeen loppuseminaari 22.10.2012 Kuka hyötyy biotaloudesta? Professori Hanna-Leena Pesonen Jyväskylän yliopisto BIOCLUS-hankkeen loppuseminaari 22.10.2012 Sisältö I. Biotalous osana kestävää taloutta: Talouskasvun irrottaminen luonnonvarojen

Lisätiedot

Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016

Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 PLEEC -hanke PLEEC Planning for energy efficient cities Rahoitus EU:n tutkimuksen 7. puiteohjelma Kumppanit 18 partneria

Lisätiedot

Teollisen yhteistyön uudet mahdollisuudet SavonSampo 2013. 5.4.2013 Jukka Noponen

Teollisen yhteistyön uudet mahdollisuudet SavonSampo 2013. 5.4.2013 Jukka Noponen Teollisen yhteistyön uudet mahdollisuudet SavonSampo 2013 Länsimaiden painoarvo pienenee Suomi ikääntyy muiden edellä Länsimaiden velkaantuminen haastaa yhteiskuntarauhan Kaupungistuminen kiihtyy ja monipuolistuu

Lisätiedot

TUOMAS VANHANEN. @ Tu m u Va n h a n e n

TUOMAS VANHANEN. @ Tu m u Va n h a n e n TUOMAS VANHANEN KUKA Tu o m a s Tu m u Vanhanen Energiatekniikan DI Energialähettiläs Blogi: tuomasvanhanen.fi TEEMAT Kuka Halpaa öljyä Energian kulutus kasvaa Ilmastonmuutos ohjaa energiapolitiikkaa Älykäs

Lisätiedot

Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät?

Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät? Markku Ollikainen Ympäristöekonomian professori Ilmastopaneelin puheenjohtaja Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät? Helsingin seudun ilmastoseminaari 12.2.2015 1. Vihreä talous

Lisätiedot

Kohti uusiutuvaa ja hajautettua energiantuotantoa

Kohti uusiutuvaa ja hajautettua energiantuotantoa Kohti uusiutuvaa ja hajautettua energiantuotantoa Mynämäki 30.9.2010 Janne Björklund Suomen luonnonsuojeluliitto ry Sisältö Hajautetun energiajärjestelmän tunnuspiirteet ja edut Hajautetun tuotannon teknologiat

Lisätiedot

Green Lappeenranta. Lappeenranta A Sustainable City

Green Lappeenranta. Lappeenranta A Sustainable City Green Lappeenranta Lappeenranta A Sustainable City Lappeenranta ylsi WWF:n kansainvälisen Earth Hour City Challenge -kilpailun 14 finalistin joukkoon. Finalistikaupungit toimivat edelläkävijöinä ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

Kestävää kasvua materiaalitehokkuudella - kansallinen materiaalitehokkuusohjelma Ohjelman tavoite ja puitteet Yritysten työkalujen kehittäminen

Kestävää kasvua materiaalitehokkuudella - kansallinen materiaalitehokkuusohjelma Ohjelman tavoite ja puitteet Yritysten työkalujen kehittäminen Kestävää kasvua materiaalitehokkuudella - kansallinen materiaalitehokkuusohjelma Ohjelman tavoite ja puitteet Yritysten työkalujen kehittäminen Erja Fagerlund TEM Kansallisen materiaalitehokkuusohjelman

Lisätiedot

Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue. DM 420002 01-2009 Copyright Tekes

Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue. DM 420002 01-2009 Copyright Tekes Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue Energia- ja ympäristöklusteri Energialiiketoiminta Ympäristöliiketoiminta Energian tuotanto Polttoaineiden tuotanto Jakelu Siirto Jakelu Jalostus Vesihuolto Jätehuolto

Lisätiedot

Uusi työkalu kiertotalouden edistämiseen FISS -teolliset symbioosit Suomessa

Uusi työkalu kiertotalouden edistämiseen FISS -teolliset symbioosit Suomessa Uusi työkalu kiertotalouden edistämiseen FISS -teolliset symbioosit Suomessa Paula Eskola, Motiva Oy Teolliset Symbioosit työpaja Kotkassa 11.6.2015 Tarve teolliselle muutokselle Suomessa Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Vihreä talous ja TEEB eväitä vihreän talouden kehittämiseen

Vihreä talous ja TEEB eväitä vihreän talouden kehittämiseen Vihreä talous ja TEEB eväitä vihreän talouden kehittämiseen Riina Antikainen, Katriina Alhola, Suomen ympäristökeskus Marianne Kettunen, IEEP Eduskunnan ympäristövaliokunnan avoin kokous 4.11. Ekosysteemipalveluiden

Lisätiedot

Teolliset Symbioosit kiertotaloutta edistämässä 2015-2017

Teolliset Symbioosit kiertotaloutta edistämässä 2015-2017 Teolliset Symbioosit kiertotaloutta edistämässä 2015-2017 Hankeiltapäivä 19.11.2015 Lähde: International Synergies www.international-synergies.com 2 Teolliset Symbioosit Hankkeen toteuttaja ja hallinnoija:

Lisätiedot

Resurssitehokkuus - Mitä EU:sta on odotettavissa ja mitä se merkitsee Suomelle ja elinkeinoelämälle?

Resurssitehokkuus - Mitä EU:sta on odotettavissa ja mitä se merkitsee Suomelle ja elinkeinoelämälle? Resurssitehokkuus - Mitä EU:sta on odotettavissa ja mitä se merkitsee Suomelle ja elinkeinoelämälle? Mikael Ohlström, johtava asiantuntija Toimittajataustainfo Miten EU:n resurssitehokkuuspolitiikassa

Lisätiedot

Kuinka saada riittämään viisi leipää ja kaksi kalaa? resurssitehokkuus ja EU. Sirpa Pietikäinen, Euroopan parlamentin jäsen

Kuinka saada riittämään viisi leipää ja kaksi kalaa? resurssitehokkuus ja EU. Sirpa Pietikäinen, Euroopan parlamentin jäsen Kuinka saada riittämään viisi leipää ja kaksi kalaa? resurssitehokkuus ja EU Sirpa Pietikäinen, Euroopan parlamentin jäsen Resurssin laaja määritelmä Mitä resurssit ovat: ei pelkästään teollisuuden raaka-aineita

Lisätiedot

Kasvua biotalouteen rajapinnoista, esimerkkinä INKA ohjelma

Kasvua biotalouteen rajapinnoista, esimerkkinä INKA ohjelma Kasvua biotalouteen rajapinnoista, esimerkkinä INKA ohjelma Alueellinen maaseutuverkostopäivä: Biotalouden mahdollisuudet Joensuu 22.10.2015 Harri Välimäki Joensuun Tiedepuisto Oy Mikä ihmeen biotalous?

Lisätiedot

KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017

KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017 KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017 Tuomo Airaksinen, Finpro 24.2.2015 Team Finland kasvuohjelmat ja rahoitus Team Finland Pk-yritysten kansainvälisen liiketoiminnan kehittämiseen suunnattuja - toteutetaan

Lisätiedot

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 Ritva Heikkinen Asiantuntija, Energia ja ympäristö Innovaatiot ja kansainvälistyvä liiketoiminta Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus ClimBus Climbus Business Breakfast

Lisätiedot

Antti Lappo / WWF Finland. Green Office A WWF Initiative to Reduce Ecological Footprint

Antti Lappo / WWF Finland. Green Office A WWF Initiative to Reduce Ecological Footprint Antti Lappo / WWF Finland Green Office A WWF Initiative to Reduce Ecological Footprint Juan Carlos Munez / WWF-Canon WWF:n tavoitteena on rakentaa tulevaisuus, jossa ihmiset ja luonto elävät tasapainossa

Lisätiedot

Materiaalitehokkuus apuun ilmastopäästöjen vähentämisessä. 13.02.2013 Helsingin seudun ilmastoseminaari Motiva Oy, Henrik Österlund

Materiaalitehokkuus apuun ilmastopäästöjen vähentämisessä. 13.02.2013 Helsingin seudun ilmastoseminaari Motiva Oy, Henrik Österlund Materiaalitehokkuus apuun ilmastopäästöjen vähentämisessä 13.02.2013 Helsingin seudun ilmastoseminaari Motiva Oy, Henrik Österlund Materiaalitehokkuuden edistämisen taustatekijät Materiaalikustannukset,

Lisätiedot

Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous

Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous MMM:n tiekartta biotalouteen 2020 1 MMM:n hallinnonalan strategiset päämäärät Pellot, metsät, vedet, kotieläimet sekä kala- ja riistakannat ovat elinvoimaisia

Lisätiedot

Teollinen Internet. Tatu Lund

Teollinen Internet. Tatu Lund Teollinen Internet Tatu Lund Suomalaisen yritystoiminnan kannattavuus ja tuottavuus ovat kriisissä. Nokia vetoinen ICT klusteri oli tuottavuudeltaan Suomen kärjessä ja sen romahdus näkyy selvästi tilastoissa.

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia. Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia. Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Sisältö 1. Biotalous on talouden seuraava aalto 2. Biotalouden

Lisätiedot

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen

Lisätiedot

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Metsätieteen päivät Metsäteollisuus ry 2 Maailman metsät ovat kestävästi hoidettuina ja käytettyinä ehtymätön luonnonvara Metsien peittävyys

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen uhkat ja mahdollisuudet. 04.12.2014 Mari Pantsar-Kallio Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra

Ilmastonmuutoksen uhkat ja mahdollisuudet. 04.12.2014 Mari Pantsar-Kallio Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra Ilmastonmuutoksen uhkat ja mahdollisuudet 04.12.2014 Mari Pantsar-Kallio Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra Miksi Sitra panostaa resurssiviisauteen ja hiilineutraaliuteen? Jos kestävyyskriisiä - jonka

Lisätiedot

Kaupunki elinkeinotoiminnan mahdollistajana

Kaupunki elinkeinotoiminnan mahdollistajana Kaupunki elinkeinotoiminnan mahdollistajana Elinkeinopoliittinen seminaari 20.3.2014 Raportointi: Työpaja 3 UUSIA LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUKSIA RESURSSIEN VIISAALLA KÄYTÖLLÄ 27.3.2014 Työpajan agendalla

Lisätiedot

Valtakunnalliset jätehuoltopäivät 10.-11.10.2012

Valtakunnalliset jätehuoltopäivät 10.-11.10.2012 Valtakunnalliset jätehuoltopäivät 10.-11.10.2012 Jätepolitiikan uudet tuulet EU:ssa Helsingin Messukeskus Asiantuntija Satu Räsänen Energia, ilmasto, ympäristö, liikenne EK Bryssel Resurssitehokkuus Eurooppa

Lisätiedot

Ympäristöjohtaminen pähkinänkuoressa Miten saadaan vihreä tuuli puhaltamaan yrityksessä? Ympäristöystävällinen IT 3.4.2008

Ympäristöjohtaminen pähkinänkuoressa Miten saadaan vihreä tuuli puhaltamaan yrityksessä? Ympäristöystävällinen IT 3.4.2008 Ympäristöjohtaminen pähkinänkuoressa Miten saadaan vihreä tuuli puhaltamaan yrityksessä? Ympäristöystävällinen IT 3.4.2008 Tuula Pohjola Dosentti, TkT Teknillinen korkeakoulu TKK Ilmastonmuutos Kasvihuonekaasut

Lisätiedot

Muut ilmastonmuutoshankkeet ja tapahtumat. Lotta Mattsson Asiantuntija Kuntaliitto

Muut ilmastonmuutoshankkeet ja tapahtumat. Lotta Mattsson Asiantuntija Kuntaliitto Muut ilmastonmuutoshankkeet ja tapahtumat Lotta Mattsson Asiantuntija Kuntaliitto Esityksen sisältö Ilmastohankkeet CCCRP Julia 2030 HINKU Kokonainen VACCIA ISTO Kuntien ilmastonsuojelukampanja Kuntien

Lisätiedot

Luonnon monimuotoisuuden kannalta haitalliset tuet. Outi Honkatukia

Luonnon monimuotoisuuden kannalta haitalliset tuet. Outi Honkatukia Luonnon monimuotoisuuden kannalta haitalliset tuet Outi Honkatukia Tilannekatsaus Hallitusohjelmakirjaus: Ympäristölle haitalliset tuet kartoitetaan ja tuet suunnataan uudelleen. Hallitusohjelman tavoitteita

Lisätiedot

Lappeenrannan tiekartta resurssiviisauteen: tavoitetilat 2050 Kestävä hyvinvointi Ei päästöjä Ei jätettä Ei ylikulutusta Resurssiviisas Lappeenranta 2050 Energian tuotanto ja -kulutus Lappeenranta on ilmastoneutraali

Lisätiedot

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy SmartChemistryPark Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy Varsinais-Suomessa on laajasti kemian osaamista jolla voidaan vastata moneen tulevaisuuden yhteiskunnalliseen haasteeseen MATERIAALI- VIRTOJEN

Lisätiedot

Elinkaariajattelu autoalalla

Elinkaariajattelu autoalalla Elinkaariajattelu autoalalla Mikä on tuotteen ELINKAARI? Tuotteen vaiheet raaka-aineiden hankinnasta tai tuottamisesta tuotteen käyttöön ja loppukäsittelyyn. MARKKINOINTI JAKELU, KAUPPA TUOTANTO KÄYTTÖ,

Lisätiedot

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Rakennerahastot ja vähähiilisyys Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Yleistavoitteena vähähiilinen paikallistalous Yritysten tulisi panostaa: - Liiketoimintaosaamiseen - Toimiviin laatujärjestelmiin

Lisätiedot

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Gigaluokan muuttujia Kulutus ja päästöt Teknologiamarkkinat

Lisätiedot

Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu?

Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu? Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu? ClimBus päätösseminaari Finlandia-talo, 9.6.2009 Timo Karttinen Kehitysjohtaja, Fortum Oyj 1 Rakenne Kilpailuedusta ja päästöttömyydestä Energiantarpeesta ja

Lisätiedot

Ympäristö- ja luonnonvara-ala Mitä osaamista megatrendit edellyttävät? Asiantuntija Jouni Lind

Ympäristö- ja luonnonvara-ala Mitä osaamista megatrendit edellyttävät? Asiantuntija Jouni Lind Ympäristö- ja luonnonvara-ala Mitä osaamista megatrendit edellyttävät? Asiantuntija Jouni Lind Megatrendi Niukkenevat resurssit, kasvava kulutus väestön määrä kasvaa keskiluokka kasvaa kehittyvillä markkinoilla

Lisätiedot

Global Warming Images / WWF-Canon. Green Office -ympäristöjärjestelmä Helka Julkunen Green Office -päällikkö

Global Warming Images / WWF-Canon. Green Office -ympäristöjärjestelmä Helka Julkunen Green Office -päällikkö Global Warming Images / WWF-Canon Green Office -ympäristöjärjestelmä Helka Julkunen Green Office -päällikkö Green Office on kotoisin Suomesta WWF Suomi kehitti Green Office -ohjelman vuonna 2002 Green

Lisätiedot

Kohti resurssiviisautta Jyväskylän kaupungin ja Sitran yhteishanke 2013-2015

Kohti resurssiviisautta Jyväskylän kaupungin ja Sitran yhteishanke 2013-2015 Kohti resurssiviisautta Jyväskylän kaupungin ja Sitran yhteishanke 2013-2015 KV 14.4.2014 Pirkko Korhonen, FT, KTM Projektijohtaja, Kohti resurssiviisautta -yhteishanke Tutkimus- ja kehittämispäällikkö,

Lisätiedot

Tekes cleantech- ja energia-alan yritystoiminnan vauhdittajana

Tekes cleantech- ja energia-alan yritystoiminnan vauhdittajana Tekes cleantech- ja energia-alan yritystoiminnan vauhdittajana Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Uusikaupunki 11.11.2014 Tekes cleantech- ja energia-alan vauhdittajana DM 1365406 DM 1365406 Cleantechin kaupallistaminen

Lisätiedot

Professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Kestävä kehitys Hyvä ympäristö ja hyvä elämä Seminaari 29.8.2012, Helsinki, Paasitorni TEM

Professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Kestävä kehitys Hyvä ympäristö ja hyvä elämä Seminaari 29.8.2012, Helsinki, Paasitorni TEM HINKU hanke Professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Kestävä kehitys Hyvä ympäristö ja hyvä elämä Seminaari 29.8.2012, Helsinki, Paasitorni TEM Kohti hiilineutraalia kuntaa (HINKU) Kunnat toimivat

Lisätiedot

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Metsäalan nykytilanne Globaalit trendit sekä metsäbiotalouden

Lisätiedot

Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto

Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto Seminaari 6.5.2014 Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö 1 Esityksen sisältö Uudet ja uusvanhat energiamuodot: lyhyt katsaus aurinkolämpö ja

Lisätiedot

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9. Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.2013 Tampere on kansallinen koordinaattori INKA-ohjelmaan kuuluvassa

Lisätiedot

Liikkuminen palveluna seminaari. Älyliikenne

Liikkuminen palveluna seminaari. Älyliikenne Liikkuminen palveluna seminaari Älyliikenne Kuinka materiaalien käsittely tehostuu, arvoketjut Aki Jumppanen Toimitusjohtaja HUB logistics Älyliikenne Älyliikenteen perusajatus on luoda kansallista kilpailukykyä.

Lisätiedot

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen. Rita Uotila sijoittajasuhdejohtaja

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen. Rita Uotila sijoittajasuhdejohtaja Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Rita Uotila sijoittajasuhdejohtaja Outotec lyhyesti Liikevaihto 1,9 mrd. euroa vuonna 2013 Toimituksia yli 80 maahan

Lisätiedot

KIERRÄTTÄMÄLLÄ. Kiinteistöseminaari 22.3.2013 Jorma Mikkonen

KIERRÄTTÄMÄLLÄ. Kiinteistöseminaari 22.3.2013 Jorma Mikkonen KIERRÄTTÄMÄLLÄ. Kiinteistöseminaari 22.3.2013 Jorma Mikkonen JÄTE EI OLE ENÄÄ UHKA VAAN MAHDOLLISUUS KAATOPAIKAT Tavoitteena hygienian parantaminen Luotiin terveydenhuollon jatkoksi Jätteiden hautaaminen

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN ILMASTOPOLITIIKKA JA KAUPUNKI

KANSAINVÄLINEN ILMASTOPOLITIIKKA JA KAUPUNKI KANSAINVÄLINEN ILMASTOPOLITIIKKA JA KAUPUNKI Oulu 3.12.2008 Kaarin Taipale, kaupunkitutkija Chair, Marrakech Task Force on Sustainable Buildings and Construction www.environment.fi/sbc ICLEI Local Governments

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen globaalit ja paikalliset portinvartijat. Tuuli Kaskinen 6.9.2010 Keski-Suomen liitto www.demos.fi

Ilmastonmuutoksen globaalit ja paikalliset portinvartijat. Tuuli Kaskinen 6.9.2010 Keski-Suomen liitto www.demos.fi Ilmastonmuutoksen globaalit ja paikalliset portinvartijat Tuuli Kaskinen 6.9.2010 Keski-Suomen liitto www.demos.fi ILMASTON- MUUTOS Energiankulutus Autojen lukumäärä Lentokilometrit Globaalit materiaalivirrat

Lisätiedot

Riittääkö öljy ja millä hinnalla? Kansantaloudellinen Yhdistys Economicum Paavo Suni 26.9. 2006

Riittääkö öljy ja millä hinnalla? Kansantaloudellinen Yhdistys Economicum Paavo Suni 26.9. 2006 Riittääkö öljy ja millä hinnalla? Kansantaloudellinen Yhdistys Economicum Paavo Suni 26.9. 26 1 Raakaöljyn dollarihinta kohosi kesällä 26 uusiin ennätyksiin 8 7 6 5 4 3 2 1-1 M:198/1 M:1985/1 M:199/1 M:1995/1

Lisätiedot

Vihreä IT: Tulevaisuuden trendi vai hypeä? Harri Paloheimo NRC Green Team Leader

Vihreä IT: Tulevaisuuden trendi vai hypeä? Harri Paloheimo NRC Green Team Leader Vihreä IT: Tulevaisuuden trendi vai hypeä? Harri Paloheimo NRC Green Team Leader Agenda Miten IT kuormittaa ympäristöä? Ympäristöystävällisyyden merkitys yrityksille tulevaisuudessa? ICT = Information

Lisätiedot

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Suomi, jonka haluamme 2050. Kansallinen kestävän kehityksen strategia uudistettu 2013 Perinteisen

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen BIOKAASUA METSÄSTÄ Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen KOTIMAINEN Puupohjainen biokaasu on kotimaista energiaa. Raaka-aineen hankinta, kaasun tuotanto ja käyttö tapahtuvat kaikki maamme rajojen

Lisätiedot

Ilmasto- ja energiastrategian seurantaindikaattoreiden lähtötiedot Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian seurannan käynnistämisseminaari 24.9.

Ilmasto- ja energiastrategian seurantaindikaattoreiden lähtötiedot Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian seurannan käynnistämisseminaari 24.9. Ilmasto- ja energiastrategian seurantaindikaattoreiden lähtötiedot Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian seurannan käynnistämisseminaari 24.9.2014 Tutkimusprofessori Tom Frisk ja erikoissuunnittelija

Lisätiedot

Jäte arvokas raaka-aine FIBS Ratkaisun Paikka 2015 Jorma Mikkonen, Lassila & Tikanoja Oyj. Lassila & Tikanoja Oyj 1

Jäte arvokas raaka-aine FIBS Ratkaisun Paikka 2015 Jorma Mikkonen, Lassila & Tikanoja Oyj. Lassila & Tikanoja Oyj 1 Jäte arvokas raaka-aine FIBS Ratkaisun Paikka 2015 Jorma Mikkonen, Lassila & Tikanoja Oyj Lassila & Tikanoja Oyj 1 JÄTTEET OVAT TULEVAISUUDEN RAAKA- AINETTA Kaatopaikat Hygieniauhan torjuminen Jätteiden

Lisätiedot

Avoimet innovaatioalustat

Avoimet innovaatioalustat Turku Smart city seminaari 18.9.2015 Avoimet innovaatioalustat Kaupunki on alusta innovaatioiden syntymiselle, niiden kehittämiselle ja testaamiselle, innovatiivisille hankinnoille ja hyvistä ratkaisuista

Lisätiedot

Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian

Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian seuranta Pirkanmaan ilmastoseminaari 6.3.2014 UKK-instituutti Tom Frisk, Pirkanmaan ELY-keskus 7.3.2014 Ilmasto- ja energiastrategian seurannan toteuttaminen Päävastuu

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Smart & Clean säätiö. Resurssiviisaudesta elinvoimaa FISU-vuosiseminaari 8.6.2016 Helsinki Tiina Kähö

Pääkaupunkiseudun Smart & Clean säätiö. Resurssiviisaudesta elinvoimaa FISU-vuosiseminaari 8.6.2016 Helsinki Tiina Kähö Pääkaupunkiseudun Smart & Clean säätiö Resurssiviisaudesta elinvoimaa FISU-vuosiseminaari 8.6.2016 Helsinki Tiina Kähö Suomi tarvitsee kansainvälisen mittaluokan hiilineutraalin kiertotalouden referenssialueita

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ratkaisut näkökulmana

Tulevaisuuden kunta ratkaisut näkökulmana Tulevaisuuden kunta ratkaisut näkökulmana Ratkaisuja lähellä, yhdessä -konferenssi Turku 2.2.2011 Leena Karessuo, johtaja Suomen Kuntaliitto 1. Tulevaisuuden kestävän kunnan haasteet - mihin tarvitaan

Lisätiedot

Kiertotalous. KOKOEKO-SEMINAARI: Katsaus jätehuollon ajankohtaisiin muutoksiin 10.2.2015 10.2.2015 1

Kiertotalous. KOKOEKO-SEMINAARI: Katsaus jätehuollon ajankohtaisiin muutoksiin 10.2.2015 10.2.2015 1 Kiertotalous KOKOEKO-SEMINAARI: Katsaus jätehuollon ajankohtaisiin muutoksiin 10.2.2015 10.2.2015 1 Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry Suomessa toimivien vastuullisten ympäristöteollisuus ja -palveluyritysten

Lisätiedot

Älykkään ja vihreän kasvun kaupungit. Seutukaupunkipilotin tilannekatsaus Timo Vesiluoma, SEK 22.5.2013 Salo

Älykkään ja vihreän kasvun kaupungit. Seutukaupunkipilotin tilannekatsaus Timo Vesiluoma, SEK 22.5.2013 Salo Älykkään ja vihreän kasvun kaupungit Seutukaupunkipilotin tilannekatsaus Timo Vesiluoma, SEK 22.5.2013 Salo Seutukaupunkipilotit, yleistä: Pilottimenettely perustuu Kaupunkipoliittisen toimenpideohjelman

Lisätiedot

Kestääkö hyvinvointiyhteiskunta?

Kestääkö hyvinvointiyhteiskunta? Kestääkö hyvinvointiyhteiskunta? Olli Hietanen Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto/turun kauppakorkeakoulu KANSALAISYHTEISKUNNAN TILA JA TULEVAISUUS Heinolan Setlementtipäivät 24. 26.4.2014 Väestönkasvu

Lisätiedot

Ilmastonmuutos haastaa kaupunkisuunnittelun

Ilmastonmuutos haastaa kaupunkisuunnittelun Ilmastonmuutos haastaa kaupunkisuunnittelun Ilmastonkestävä kaupunki ILKKA seminaari 7.10.2014 Lasse Peltonen Tutkimuskoordinaattori, Kestävät Yhdyskunnat Suomen ympäristökeskus (SYKE) Katse kaupunkeihin

Lisätiedot

OAJ:n kestävän kehityksen ohjelma. Lauri Kurvonen Helsinki 10.2.2010

OAJ:n kestävän kehityksen ohjelma. Lauri Kurvonen Helsinki 10.2.2010 OAJ:n kestävän kehityksen ohjelma Lauri Kurvonen Helsinki 10.2.2010 Sisällys Lähtökohdat Ohjelman rakenne Ohjelman laadinta ja käyttöönotto 2 Kestävän kehityksen neljä ulottuvuutta Ekologinen kestävyys

Lisätiedot

Ihmisen paras ympäristö Häme

Ihmisen paras ympäristö Häme Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena

Lisätiedot

Teollinen internet ja 5G (5GTI) -toimenpidevalmistelu. Trial-seminaari 7.5.2014 Mika Klemettinen, Tekes

Teollinen internet ja 5G (5GTI) -toimenpidevalmistelu. Trial-seminaari 7.5.2014 Mika Klemettinen, Tekes Teollinen internet ja 5G (5GTI) -toimenpidevalmistelu Trial-seminaari 7.5.2014 Mika Klemettinen, Tekes Tekes valmistelee toimenpiteitä teollisen internetin ja 5G:n alueille Tekesin on käynnistänyt teollisen

Lisätiedot

VTT, Dos. Tiina Silvasti Jyväskylän yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Yhteiskuntapolitiikka

VTT, Dos. Tiina Silvasti Jyväskylän yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Yhteiskuntapolitiikka VTT, Dos. Tiina Silvasti Jyväskylän yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Yhteiskuntapolitiikka Luentorunko Luennon lähtökohdat riittääkö ruoka? Kriisit: Vuosien 2007-2008 ruokakriisi Väestönkasvu

Lisätiedot

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics)

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Vähäpäästöisen talouden haasteita Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Haaste nro. 1: Kasvu Kasvu syntyy työn tuottavuudesta Hyvinvointi (BKT) kasvanut yli 14-kertaiseksi

Lisätiedot

Resurssitehokkuus tuotannosta tuotteisiin case Kaukas. Päättäjien Metsäakatemia 23.5.2013 Päivi Salpakivi-Salomaa Ympäristöjohtaja, UPM

Resurssitehokkuus tuotannosta tuotteisiin case Kaukas. Päättäjien Metsäakatemia 23.5.2013 Päivi Salpakivi-Salomaa Ympäristöjohtaja, UPM Resurssitehokkuus tuotannosta tuotteisiin case Kaukas Päättäjien Metsäakatemia 23.5.2013 Päivi Salpakivi-Salomaa Ympäristöjohtaja, UPM Sisältö 1. Biofore ja biotalous 2. Resurssitehokkuus 3. Esimerkkejä

Lisätiedot

Kuntien toimia ilmastonmuutoksen hillinnässä. Kalevi Luoma, energiainsinööri, DI kalevi.luoma@kuntaliitto.fi

Kuntien toimia ilmastonmuutoksen hillinnässä. Kalevi Luoma, energiainsinööri, DI kalevi.luoma@kuntaliitto.fi Kuntien toimia ilmastonmuutoksen hillinnässä Kalevi Luoma, energiainsinööri, DI kalevi.luoma@kuntaliitto.fi Kuntien ilmastoaktivointia Kuntien ilmastokonferenssit 1997, 2000, 2005 ja 2008; seuraava 5.-6.5.

Lisätiedot

Etelä Suomen ja Viron Interreg III A ohjelma:

Etelä Suomen ja Viron Interreg III A ohjelma: Etelä Suomen ja Viron Interreg III A ohjelma: "Internetpalvelusta apua ilmastokamppailuun (e3portaali)" Kuresaari 14.9.2007 Jorma Pietiläinen Copyright VTT Lähtökohta: 2 3 4 IPCC:n skenaatiot: 5 6 Tulevaisuus?

Lisätiedot

Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto

Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa Elinkeinoelämän keskusliitto Energiaan liittyvät päästöt eri talousalueilla 1000 milj. hiilidioksiditonnia 12 10 8 Energiaan liittyvät hiilidioksidipäästöt

Lisätiedot

Green Growth - Tie kestävään talouteen

Green Growth - Tie kestävään talouteen Green Growth - Tie kestävään talouteen 2011-2015 Ohjelman päällikkö Tuomo Suortti 7.6.2011, HTC Ruoholahti Ohjelman kesto: 2011 2015 Ohjelman laajuus: 79 miljoonaa euroa Lisätietoja: www.tekes.fi/ohjelmat/kestavatalous

Lisätiedot

KUUMA-kuntien elintarvikeketjun kehittäminen ja INKA-ohjelmaehdotus

KUUMA-kuntien elintarvikeketjun kehittäminen ja INKA-ohjelmaehdotus KUUMA-kuntien elintarvikeketjun kehittäminen ja INKA-ohjelmaehdotus Mikko Punakivi & Anna Kilpelä 1.2.2013 KUUMA-seudun elintarvikeketju Alueen yritysten tarpeita selvitetty: Puhelinhaastatteluin Työpajassa

Lisätiedot

Biotalous ja hajautettu uusiutuva energia, HAMK

Biotalous ja hajautettu uusiutuva energia, HAMK ja hajautettu uusiutuva energia, HAMK Kestävästä suunnittelusta kestävään toteutukseen - vihreän talouden osaamisketjut työpaja 2/2 6.5.2015 Tapani Pöykkö Tiekartta HAMKin biotalouteen Strateginen pa osaajat,

Lisätiedot

Vähähiilisyydestä uutta innovatiivista liiketoimintaa ja kilpailuetua yrityksille ja kunnille (VALKI)

Vähähiilisyydestä uutta innovatiivista liiketoimintaa ja kilpailuetua yrityksille ja kunnille (VALKI) Vähähiilisyydestä uutta innovatiivista liiketoimintaa ja kilpailuetua yrityksille ja kunnille (VALKI) Hankkeen suunniteltu toteutusaika 1.1.2015 31.12.2017 Taustaa: yhteisöjen rooli energiatehokkuudessa

Lisätiedot

Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT

Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT 2 Maapallo kohtaa haasteet - kestävän kehityksen avaimet Vähähiilisyys Niukkaresurssisuus Puhtaat

Lisätiedot

Teollinen internet on tuo+avuuden uusi vallankumous mitä sen hyödyntäminen edelly+ää

Teollinen internet on tuo+avuuden uusi vallankumous mitä sen hyödyntäminen edelly+ää Teollinen internet on tuo+avuuden uusi vallankumous mitä sen hyödyntäminen edelly+ää Spirit Ura Tampere 24.9.2014 Kaija Pöysti Mikä Teollinen internet? Teollisen interne+n peruspilarit Lähde:GE Digitaalisuus

Lisätiedot

ENVIMAT - Suomen kansantaloudenmateriaalivirtojen ympäristövaikutusten arviointi

ENVIMAT - Suomen kansantaloudenmateriaalivirtojen ympäristövaikutusten arviointi ENVIMAT - Suomen kansantaloudenmateriaalivirtojen ympäristövaikutusten arviointi Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus 7 10 2009 Suomen kestävän kehityksen toimikunnan kokous 7.10.2009 Suomen kestävän kehityksen

Lisätiedot

Lähienergiasta liiketoimintaa - tulevaisuuden palveluosaamisen haasteet. Harri Kemppi One1

Lähienergiasta liiketoimintaa - tulevaisuuden palveluosaamisen haasteet. Harri Kemppi One1 Lähienergiasta liiketoimintaa - tulevaisuuden palveluosaamisen haasteet Harri Kemppi One1 Sisältö Energia-alan murros yrityksen perustana One1 Oy Case Lappeenranta Energiaratkaisut yhteistyössä kunta-asiakkaan

Lisätiedot

Jyväskylän resurssiviisaiden kokeilujen vaikuttavuusarviointi

Jyväskylän resurssiviisaiden kokeilujen vaikuttavuusarviointi Jyväskylän resurssiviisaiden kokeilujen vaikuttavuusarviointi Riina Antikainen, Maija Mattinen, Marja Salo Suomen ympäristökeskus (SYKE) 18.12.2013 Kuva: Mauri Mahlamäki Muut kuvat: Sitran resurssiviisaus

Lisätiedot

Ympäristöalan projektirahoitus ja ajankohtaiset hankkeet

Ympäristöalan projektirahoitus ja ajankohtaiset hankkeet Ympäristöalan projektirahoitus ja ajankohtaiset hankkeet Ympäristöseminaari 3.- 4.2.2011 Lapin ELY keskus 3.2.2011 / Paula Alho Esitys keskittyy kahteen EU:n rahoitusohjelmaan Kilpailukyky ja työllisyys

Lisätiedot

Kohti biotalousyhteiskuntaa. 28.2.2014 Eeva Hellström

Kohti biotalousyhteiskuntaa. 28.2.2014 Eeva Hellström Kohti biotalousyhteiskuntaa 28.2.2014 Eeva Hellström Esityksen rakenne 1. Miksi biotaloutta on niin vaikea hahmottaa? Miten biotalous on nähty eri yhteyksissä? Eri maissa? Eri sektoreilla? Toimiala vai

Lisätiedot

Kestävä käsityö muutosvoimana. Antti Hautamäki Tutkimusprofessori Jyväskylän yliopisto Kestävä käsityömuotoilu seminaari 23.9.2009

Kestävä käsityö muutosvoimana. Antti Hautamäki Tutkimusprofessori Jyväskylän yliopisto Kestävä käsityömuotoilu seminaari 23.9.2009 Kestävä käsityö muutosvoimana Antti Hautamäki Tutkimusprofessori Jyväskylän yliopisto Kestävä käsityömuotoilu seminaari 23.9.2009 Muutospaineita syntymässä Ilmaston lämpeneminen (hiilijalanjälki) Luonnonvarojen

Lisätiedot

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Jarno Turunen Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Lieksa 20.5.2014 Strateginen sitoutuminen ja visio Pohjois-Karjalan strategia

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. 16.9 Sanna Kopra

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. 16.9 Sanna Kopra KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 16.9 Sanna Kopra Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi esitetään Kainuun

Lisätiedot

Kestävän kehityksen haasteet ja mahdollisuudet. 29.8.2012 Mari Pantsar-Kallio, Strateginen johtaja Cleantech, työ- ja elinkeinoministeriö

Kestävän kehityksen haasteet ja mahdollisuudet. 29.8.2012 Mari Pantsar-Kallio, Strateginen johtaja Cleantech, työ- ja elinkeinoministeriö Kestävän kehityksen haasteet ja mahdollisuudet 29.8.2012 Mari Pantsar-Kallio, Strateginen johtaja Cleantech, työ- ja elinkeinoministeriö Tämän päivät faktat Maailman luonnonvarojen käyttö on kestämättömällä

Lisätiedot

ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT. Pöyry Management Consulting Oy 29.3.2012 Perttu Lahtinen

ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT. Pöyry Management Consulting Oy 29.3.2012 Perttu Lahtinen ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT Pöyry Management Consulting Oy Perttu Lahtinen PÖYRYN VIISI TOIMIALUETTA» Kaupunkisuunnittelu» Projekti- ja kiinteistökehitys» Rakennuttaminen» Rakennussuunnittelu»

Lisätiedot