Asiakaslehti 2/16. Asiakkuus haltuun
|
|
- Eero Laakso
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Asiakaslehti 2/16 Asiakkuus haltuun
2 Kuka on vauriokorjaamon asiakas? Kari Kanerva valittiin SKKL:n puheenjohtajaksi Menestyksekäs vauriokorjaamo ymmärtää asiakaspalvelun ja markkinoinnin merkityksen kilpailuedun saavuttamisessa. Tyytyväisyyskyselyjen kärkisijoja ja hyvää palautetta ei saavuteta ainoastaan tekemällä laadukasta korjaustyötä. Tämä on jo oletusarvo. Ammattimaalaamot hallitsevat kyllä korjausmenetelmät ja tekevät laadukasta työtä, mutta valitettavan usein asiakas silti unohtuu. Vauriokorjaamon asiakas ei suinkaan ole lokasuoja, puskuri tai konepelti, vaan autolla lapsensa tarhasta hakeva kuluttaja. Kuluttajaa kiinnostaa korjausprosessin teknisiä yksityiskohtia enemmän esimerkiksi se, miten hän saa autonsa korjaamolle, miten hän pääsee sieltä työpaikalleen ja kotiin, sekä milloin hänen autonsa on seuraavan kerran taas käytettävissä. Laadukas työ ja laadusta kertovat asiakaspalvelutilat eivät myöskään aina kohtaa. On hyvä muistaa, että ensivaikutelma laadusta syntyy heti asiakaspalvelutilanteen alussa. Yhteydenoton helppous, palveluhalukkuus ja asiakaspalvelutilat vaikuttavat tähän jo ennen kuin korjaustöiden aloituksesta on edes sovittu. Asiakkuuden haltuunotto käsittää paljon muutakin kuin asiantuntevan vaurioarvion ja laadukkaan korjaustyön tekemisen. Osa automaalausalan yrityksistä ovat nämä asiat oivaltaneet. Näiden joukosta löytyvät varmasti myös huomisen menestyjät. Cora Refinish Oy Tom Sandell toimitusjohtaja Suomen Kolarikorjaamoiden Liiton (SKKL) puheenjohtajaksi valittiin Kari Kanerva hallituksen vuosikokouksessa Varapuheenjohtajaksi valittiin Heikki Hakala. Molemmat ovat toimineet SKKL:n hallituksessa jo aiemmin. Uutta verta hallitukseen tuovat Sami Tauriainen ja Juha Kallio, joiden lisäksi hallitustyössä jatkavat Maiju Sammalvaara, Vesa Dillström, Esa Huhta, Jouko Kankaanpää sekä Kari Lintunen. Kari Kanervan yritys, Autokorjaamo Kanerva Oy, toimii Helsingin Heikinlaaksossa. Yritys työllistää omistajan lisäksi viisi henkilöä. Kari aloitti automaalausalalla vuonna 2001, ja lähes 15 vuotiseen uraan on mahtunut automaalauksen ja yrittäjyyden lisäksi myös alan opetustyötä. SKKL:n toiminnassa Kari on ollut mukana koko uransa ajan. Uudella puheenjohtajalla on intoa ja osaamista kehittää liiton toimintaa sekä korjausmaalausalaa. Liitolla täytyy tietenkin olla puheenjohtaja, mutta haluan että toimenpiteitä ja tehtäviä kehitetään isommalla porukalla, Kari toteaa. Tarkoitus on jakaa hallituksen jäsenille omat vastuualueensa, jotta saadaan koko porukan osaamisesta mahdollisimman paljon irti. Hallituksen uusista jäsenistä Sami Tauriainen auttaa maalaukseen liittyvissä kysymyksissä ja Juha Kallio puolestaan kehittää SKKL:n järjestämiä koulutuksia - mutta eivät muutkaan hallituksen jäsenet peukaloitaan pyörittele. Koulutuspuoli kehityksen alla Juha Kallion vetovastuulla tehdään kartoitusta koulutustarpeista. Koulutukset halutaan toteuttaa tiiviinä ja käytännönläheisinä, pyritään lisäämään tekemistä ja vähentämään teoriapuolta. Tavoite on kehittää syventäviä täsmäkoulutuksia. Uusia kursseja on tulossa ainakin sähkö- ja hybridiautojen sekä alumiinikorjausten osalta. Lisäksi Prestia Oy:n kanssa toteutetaan syventäviä Cabas -käyttökoulutuksia. Koulutuspuoli tulee näkyvästi esille SKKL:n nettisivuille lähiaikoina. Automaalauksen työaikatutkimus on saatu valmiiksi Uudet Suomessa toteutetut Cabasin työaikatutkimukset on saatu valmiiksi. SKKL:n asiantuntija Sami Tauriainen on ollut mukana kaikissa mittaustilanteissa. Tällä hetkellä tutkimustuloksia analysoidaan, ja tavoite on saada tutkimustulokset neuvottelevien osapuolten käyttöön kesäkuun alussa. Auto- ja vakuutusalan neuvottelukunta aloittaa asian käsittelyn pikimmiten, jotta neuvottelut saataisiin valmiiksi tavoitteen mukaisesti eli vielä kesäkuun aikana. Tällä aikataululla uudet ajat olisivat käytössä syyskuussa. Aikataulu on erittäin tiukka. Jotta tavoitteessa on mahdollista pysyä, täytyy neuvottelijoilla olla molemmin puolin todellinen halu päästä ratkaisuihin, Kari arvioi. Haluan, että jatkossa toimenpiteitä ja tehtäviä kehitetään isommalla porukalla. Näin saadaan kaikkien osaamisesta mahdollisimman paljon irti. Kari Kanerva na, joten ne päätettiin lopulta poistaa kokonaan. Ruotsin ja Suomen toimintatavoissa on myös eroja, jotka osaltaan vaikuttivat tutkimustuloksiin. SKKL tiedottaa neuvottelujen tuloksista jäsenilleen Korjaamoviestin, jäsentiedotteen ja www-sivujen välityksellä. Kerromme asiasta myös seuraavassa Cora Asiakaslehdessä. Suomen Kolarikorjaamoiden Liitto ry Valtakunnallinen Suomen Kolarikorjaamoiden Liitto (SKKL) toimii kolarikorjaukseen erikoistuneiden jäsenliikkeiden yhdyssiteenä. SKKL valvoo jäsentensä yleisiä sekä yhteisiä ammatillisia ja liiketaloudellisia etuja. Cabasissa aiemmin käytetty työaikakerroin oli useiden neuvottelujen tulos, sillä Ruotsissa mitatut ajat poikkesivat merkittävästi Suomen vastaavista ajoista. Ruotsissa mitatuissa ajoissa ei myöskään ollut Suomesta valvontaa muka- Jäseninä on noin 220 korikorjauksiin tai sen osa-alueisiin erikoistunutta yritystä. Tässä numerossa: - Sivu 2: Kari Kanerva valittiin SKKL:n puheenjohtajaksi - Sivu 4: ProMa:lla lisää tehoa työnkulkuun - Sivu 4: Uusi sävy PPG:n 1K Aerosolipohjamaalisarjaan - Sivu 5: Kesäkampanja: Suodattimet vaihtoon! - Sivu 6: PaintManagerin varmuuskopiointi - Sivu 7: Värimallipaneelit kuivaksi supernopeasti - Sivu 8: Kurvisen satsaus asiakaspalveluun - uudet asiakaspalvelutilat - Sivu 9: 2K Aerosolit: Helppo & nopea menetelmä lisää maalaamon tehokkuutta - Sivu 10: Selemix System: Maalitehdas käsiesi ulottuvilla - Sivu 11: Turun Kymppipalvelu Oy - yli 20 vuotta PPG maalikauppaa - Sivu 12: Viikko vesisateessa - viimeinen verkostoitumissafari - Sivu 13: Pienellä maalimäärällä turvallisesti nopeaan lopputulokseen - Sivu 14: Cora Akatemia: Ota haltuun alan nopeimmat ja tehokkaimmat maalausmenetelmät - Sivu 15: PPG Envirobase käytössä raskaankaluston maalaustöissä - Sivu 15: Uutuus: 3M Accuspray HGP Painesäiliöruisku - Sivu 16: Kampanja: Finixa puskuritelineet Seuraa meitä Facebookissa! Coran tulevista ja menneistä tapahtumista kerrotaan Facebook-sivuillamme. Lukeminen ei edellytä omaa FB-tiliä / kirjautumista. Coran Facebookiin pääset mm. kotisivuillamme olevasta linkistä. Tykkää sivustamme! Jos sinulla on Facebook-tili, voit tykätä tai seurata sivujamme, jolloin näet julkaisumme uutisissasi, ja voit myös kommentoida tapahtumia
3 ProMa:lla lisää tehoa työnkulkuun Kesäkampanja: Suodattimet vaihtoon! KAMPANJA! Vauriokorjaamon eri työvaiheiden, tehtävien ja ihmisten muodostaman verkoston hallintaan saattaa hukkua yllättävän paljon työaikaa! Kesäkampanja: Suodattimet vaihtoon Kun auto saapuu maalaamoon ja lähtee sieltä, monet eri henkilöt työstävät sitä. Vahinko on arvioitava ja tarvittavat varaosat on tilattava - keskustelet autoliikkeen ja peltisepän kanssa. Tämä kaikki vaatii koordinointia ja aikaa. ProcessManager -toiminnanohjausjärjestelmä (ProMa) antaa yleisnäkymän korjausprosessista kaikille työntekijöille ja kumppaneillesi. Kun kaikki voivat seurata auton korjaustyötä, työnkulku tehostuu ja työn laatu paranee. Ja samalla lisääntyy maalaamon tehokkuus ja tuottavuus. ProMa vapauttaa aikaa, jotta voit tehdä työsi laadukkaammin ja tehokkaammin. Ja tämä puolestaan mahdollistaa aiempaa suuremman määrän vauriokorjauksia! Uusi sävy PPG:n 1K Aerosolipohjamaalisarjaan ProMa:n sivustolta löydät lisätietoa järjestelmän hyödyistä sekä esittelyvideon: ProcessManager - Mitä se pystyy tekemään? QR-koodi ProMa:n esittelysivuille: PPG:n 1K Aerosolipohjamaalisarja täydentyi uudella valkoisella G1 sävyllä! 1K Aerosolipohjamaaleista löydät helposti ja nopeasti oikean pohjasävyn puhkihiottujen kohtien paikkauksiin ennen pintamaalausta. UUTUUS! Kesäkampanja on voimassa saakka. Kaikki hinnat alv 0 %. Lattiasuodattimet Hinta (alv 0 %) Väriloukkusuodatin 0,5 x 20 m 35,81 Väriloukkusuodatin 0,6 x 20 m 42,63 Väriloukkusuodatin 0,7 x 20 m 49,45 Väriloukkusuodatin 0,75 x 20 m 49,45 Väriloukkusuodatin 1 x 20 m 69,91 Väriloukkusuodatin 1,5 x 20 m 102,30 Väriloukkusuodatin 2 x 20 m 136,40 Andrea väriloukku 91 cm x 11 m 63,09 Andrea väriloukku 100 cm x 10 m 63,09 Andrea väriloukku 75 cm x 13,5 m 63,09 Kattosuodattimet Kattosuodatin leikattuna yli 0,2 m 2 17,30 Kattosuodatin 2 x 20 m rll 450,12 Kattosuodatin 1 x 20 m rll 225,06 Ennakoi suodattimien vaihtotarve, ja tilaa nyt valmiiksi suodattimet kesää varten! Toimitusaika kattosuodatinpaloilla on 2-3 viikkoa. Lattiasuodatin HS-PA Kattomatto HS-A/600G D8416 1K Aerosoli pohjamaali, valkoinen G1 Oikealla pohjasävyn valinnalla säästyy sekä aikaa että materiaalia, mikä puolestaan lisää maalaamon tuottavuutta ja kannattavuutta. Ominaisuudet: - Nopea kuivuminen - Heti käyttövalmis - Saatavilla G1, G5, G6 ja G7 Greymatic -sävyissä - Suunniteltu vähentämään tarvittavaa pintamaalin määrää puhkihiottujen kohtien paikkauksissa - Helppo käyttää Cora Akatemia koulutukset Cora Akatemia järjestää ammatti- ja tuotekoulutusta asiakkaillemme. Cora Akatemia -koulutuksissa on aiheina yhden kovettajan järjestelmä, kirkaslakan ruiskutusmenetelmä, taloudelliset työtavat sekä PPG:n uutuustuotteet. Tarkemmat tiedot koulutuksista löydät kotisivuiltamme kohdasta Koulutus. Voit ilmoittautua koulutuksiin joko suoraan kouluttajillemme tai osoitteeseen cora@corarefinish.fi. Tulevat koulutukset PPG Delfleet Koulutus järjestetään Tampereen aikuiskoulutuskeskuksessa. Kouluttajana Jani Salminen (puh ) PPG Yhden kovettajan järjestelmä Koulutus järjestetään TTS Rajamäellä. Kouluttajana Kari Kinnunen (puh )
4 PaintManagerin varmuuskopiointi Hajosiko tietokone? Kaatuiko kovalevy? Jotta PaintManager -kaavaohjelman työ- ja sekoitushistoria sekä tallennetut omat kaavat eivät katoa, kannattaa varmistaa, että automaattinen varmuuskopiointi on ohjattu ulkoiselle kovalevylle tai esimerkiksi muistitikulle. Vinkki! Jos et ole tallentanut Site- DataManager -varmuuskopiointiohjelman kuvaketta työpöydällesi, kuvake löytyy tehtäväpalkista / piilotetuista kuvakkeista. Värimallipaneelit kuivaksi supernopeasti Finixan ILO10 IR-uuni on ratkaisu maalaamoiden värimallien kuivausongelmaan. 1. Avaa SiteDataManager -varmuuskopiointiohjelma ja valitset Asetukset. 3. Etsi valikosta haluamasi tallennuspaikka (ulkoinen kovalevy tai muistitikku) ja valitse OK. 2. Vaihda tallennuskansio klikkaamalla kansio-kuvaketta 4. Kun olet valinnut oikean tallennuspaikan, valitse Vahvista. Maalaamoiden yleinen ongelma on saada värimallipaneelit kuivattua nopeasti. Jotkut käyttävät jopa isoa IRkuivainta, mikä ei ole kovin energiatehokasta työskentelyä. Värimallipaneeleille on kehitetty mitä ihmeellisimpiä kuivauspaikkoja ympäri maalaamoa - niitä on ripusteltu ja teippailtu monella tapaan maalaamon parhaisiin kuivauspaikkoihin. Tämänkin ajan voisi käyttää tehokkaammin. Finixan ILO10 värimalliuunissa vastamaalattu paneeli kuivuu erittäin nopeasti 300W IR-lampun ansiosta. Uuni on varustettu digitaalisella lämpömittarilla ja ajastimella. Uuniin on myös mahdollista liittää paineilma vesiohenteisten maalien kuivauksen nopeuttamiseksi. Todella tehokasta! Uuni on meillä päivittäisessä käytössä, ja se on viimeinen laite joka sävyttämöstä kannettaisiin ulos. Laitteen ansiosta sävymallin teko onnistuu jopa asiakkaan odottaessa. Sävymestari Jari Tapiola Cora Refinishin Porin toimipisteessä ILO10 on kovassa käytössä. Uuni on pelastanut nopeudellaan ja helppokäyttöisyydellään myymälähenkilökunnan monessa kiireellisessä sävytystyössä. ILO10 - vuoden 2016 paras investointi jokaiseen maalaamoon ja myymälään! Kutsumme asiakkaamme CoraGolf -turnaukseen Leville PaintManagerin automaattipäivitykset käyttöön Joko olet hankkinut PaintManagerin online-päivitysohjelman, InternetUpdaten? CoraGolf ei ole pelkästään golfia, vaan rento sosiaalinen verkostoitumistapahtuma alan ammattilaisten kesken. Jotta tuttavuus syvenisi ja jyvät erottuisivat akanoista, on CoraGolf kaksipäiväinen tapahtuma. Golfin lisäksi järjestetään oheis- ja iltaohjelmaa. CoraSport - Ruskamaraton Paikkoja on rajoitetusti, joten pyydämme ilmoittamaan osallistumisestasi mahdollisimman pian. Lisätietoa ja ilmoittautumiset: jarmo.tuovinen@coravari.fi - gsm Kaavapäivityksiä tehdään online-tietokantaan päivittäin, kuukausitasolla jopa satoja. InternetUpdaten avulla kaavaohjelma pysyy aina ajan tasalla, automaattisesti. Myös uudet ohjelmaversiot tulevat käyttöön ilman erillistä päivitystarvetta. Ohjelma tarvitsee toimiakseen internet-yhteyden kaavatietokoneeseen ja InternetUpdate käyttäjätunnukset (CTS tunnus ja PIN salasana). Oma Cora Refinish avainasiakaspäällikkösi tai alueesi PPG jälleenmyyjä auttaa sinua InternetUpdaten käyttöönotossa. Voit myös lähettää käyttöönottopyynnön asiakaspalveluumme cora@corarefinish.fi. Ruskamaraton on rentohenkinen koko perheen ulkoilutapahtuma, joka järjestetään Kittilän Levillä syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. CoraSport-joukkue osallistuu nyt viidettä kertaa ruskamaratonille. Tule sinäkin juoksemaan kanssamme vartti-, puoli- tai peräti täysmaraton! Lisätietoa tapahtumasta: Cora tarjoaa ennakkoon ilmoittautuneille asiakkailleen osallistumismaksun, majoituksen ja ylläpidon. Muut kulut jokainen maksaa itse / laskutetaan. Ilmoittaudu ja ala treenaamaan nyt - kysy lisätietoja alue-edustajaltamme tai ota pian yhteyttä: jarmo.tuovinen@coravari.fi - gsm
5 Kurvisen satsaus asiakaspalveluun uudet asiakaspalvelutilat Nopeat muovimaalaukset D8740 muovilisäaineella Toimitusjohtaja Tero Julkunen (Automaalaamo Julkunen Oy, Tuusula) on miettinyt markkinoinnin haasteita ja alan kehitystä. Hän kertoo, että nykyisin yritys tekee tavanomaista alihankintamaalausta. Pääosa töistä tulee peltityöt tekeviltä sopimuskumppaneilta - autoliikkeiltä ja peltikorjaamoilta. Vain noin 10 % töistä tulee suoraan auton omistajan tuomana. Ennustan tämän suhteen muuttuvan seuraavan viiden vuoden aikana merkittävästi. Nykyisin päähuomio asiakaspalvelussamme kohdistuu sopimuskumppaneihin. Jatkossa tulee kiinnittää enemmän huomiota yksityisasiakkaiden palvelutarpeisiin. Ehkä tulevaisuudessa peltikorjaamo olisikin maalaamon alihankkija?, pohtii Tero. Uusituissa tiloissa on mukava tuoli istahtaa ja runsaasti yhteistä pöytätilaa. Automaalaamo T. Kurvinen Oy Järvenpäässä pyöräytti asiakaspalvelu- ja konttoritilat uuteen kuosiin. Seiniin tuli uusi pinnoite ja katto paneloitiin. Asiakaspalvelutilaan tuli uudet kalusteet. Kun entisetkin tilat olivat keskivertoon nähden asialliset, jopa tyylikkäät, herää kysymys: Miksi toimitusjohtaja Keijo Kurvinen? - edellisestä asiakaspalvelutilojen remontista jo yli 10 vuotta, joten oli aika uusia ilmettä. - asiakaskuntamme koostuu pääasiassa Järvenpään talousalueen yksityisistä autonomistajista. - tavoitteena oli miellyttävä paikka tulla ja mukava tuoli istahtaa ja runsaasti yhteistä pöytätilaa. - mahdollisuus katsoa kuvaruudulta esim. vaurion, arvion tai korjauksen yksityiskohtia. - enää ei tarvita vakuutustarkastajan työskentelypistettä, kun vahinkoarviot tehdään itse. - laskutuskonttori on samassa tilassa, mutta erotettu palvelutiskillä -> rajaa kulkua, lisää luottamuksellisuutta, mutta on kuitenkin samaa avointa tilaa -> helpottaa kommunikointia. Kilpailun kiristyessä asiakaspalvelun merkitys korostuu. Kun aiemmin ajateltiin, että laadukas työ tuo mainetta ja uusia asiakkaita, niin nykyään se ei enää riitä. Laadukas korjaus on asiakkaan mielestä itsestään selvyys. Vasta odotusten ylittäminen koetaan hyväksi palveluksi. Silloin on maalipinnan laadun ja värisävyn rinnalla vähintään yhtä tärkeässä asemassa henkilökohtainen palvelukokemus, asiakkaan huomioiminen ja hänen puolestaan nähty vaiva. Syytönhän maalaamo on siihen, että asiakkaan auto on tullut kolhituksi. Eikö asiakkaan siis itse pitäisi nähdä vaivaa korjauksen saamiseksi? - Uskon, että se maalaamo, joka tekee asiat asiakkaalle mahdollisimman helpoksi, saa pitkässä juoksussa eniten töitä. Palvelukokemus on hyvä katsoa auton omistajan, eikä korjaamon tai maalaushinnaston näkökulmasta. Mietin miten itse haluaisin vahinkotapahtumassa korjaamon minua auttavan Kaikenlaiset liikkumisturvat ovat yleistyneet. Merkkiliikkeet ovat antaneet sellaisia jo pitkään. Nykyisin myös merkkiriippumattomat huoltamot myöntävät liikkumisturvaa. Autoliiton yksi jäsenetu on liikkumisturva. Näillä siis on kysyntää. Se kertoo, että autoilija haluaa ongelmien ilmaantuessa jatkaa normaalia arkea sekä helpon tien korjaukselle. Miten yksityinen kolarimaalaamo voisi seurata kehitystä, pohtii Keijo Kurvinen ja kertoo, että tilojen saneerauksen lisäksi on mietitty ja tulossa toiminnallisia asiakaspalvelu-uudistuksia. Elise Kurvinen on asiakaspalvelun hengetär. Hänen mielestään asiakkaan puolesta tulee tehdä kaikki. Keijo Kurvinen on tyytyväinen, kun asiakkaat ovat tyytyväisiä. 2K Aerosolit Helppo & nopea menetelmä lisää maalaamon tehokkuutta PPG:n uudet aerosolituotteet on kehitetty lisäämään maalaamon tehokkuutta ja töiden läpimenomääriä. Aerosolit ovat korkealuokkaisia 2-komponenttituotteita, joilla saavutetaan erittäin laadukas ja kestävä työtulos. Aerosolituotteet säästävät aikaa ja ovat helppokäyttöisiä. Uudet 2K aerosolituotteet: D8163 2K Kirkaslakka - kristallinkirkas premium -lakka, jolla saadaan tasainen ja korkeakiiltoinen lopputulos. D8410 2K Epoksipohjamaali - toimii hyvin eristeenä herkillä pinnoilla, ja sillä on hyvä tarttuvuus sekä korroosiosuoja. Tuote soveltuu erityisesti puhkihiottujen kohtien paikkaamiseen. D8470 2K Tartuntapohjamaali (kromaattivapaa) - erittäin nopea haihduntaväli, helppo käyttää, hieno ja tarkka sumutus sekä pitkä käyttöaika. PPG:n aerosolituotteissa yhdistyvät nopeus, helppokäyttöisyys sekä laadukas ja kestävä lopputulos. Aerosolien sumutus on tasaista ja tarkkaa. Tuotteen ruiskutustekniikka on kehitetty vastaamaan maaliruiskulla saatua työnjälkeä, mutta ilman sekoittamiseen tai välineiden puhdistamiseen hukattua aikaa. Työprosesseja tehostamalla maalaamon töiden läpimenomääriä pystytään kasvattamaan. Nopeat ja helppokäyttöiset aerosolituotteet on suunniteltu säästämään arvokasta työaikaa ja lisäämään maalaamon tuottavuutta laadusta tinkimättä. UUTUUS! Make it happen. With PPG 2K Aerosoliteknologia Aerosolituotteissa on maali ja kovete samassa pullossa. Kovete on erillisessä putkessa pullon sisällä. Tuote aktivoidaan painamalla punaista painiketta pullon pohjassa, jolloin kovete vapautuu putkesta. Tuotteen ruiskutustekniikka vastaa maaliruiskulla saatua työnjälkeä, mutta ilman sekoittamiseen tai välineiden puhdistamiseen hukattua aikaa. Irrota punainen painike korkista, ja kiinnitä painike pullon pohjassa olevaan tappiin. Materiaali tulee suuttimesta ponnekaasutekniikan avulla Kovete eri putkessa
6 Kuvassa vasemmalta Simo Vaihinen, Kari Tuomi, Juha Nurmi, Marko Paakkinen ja Lauri Vaihinen Maalitehdas käsiesi ulottuvilla Turun Kymppipalvelu Oy - yli 20 vuotta PPG maalikauppaa Selemix System maalijärjestelmän tuotteet soveltuvat kaikenlaiseen maalaukseen ja pintojen suojaukseen sekä teollisessa tuotannossa että käsityöteollisuudessa. Kiiltävät-, matta-, struktuuri- sekä pensselimaalit - kaikki on mahdollista Selemix-järjestelmän tuotteilla. Jopa metallinhohtosävyt onnistuvat ruiskutustekniikasta riippumatta! Selemix-järjestelmän sideaineilla ja sekoitussävyillä saadaan valmistettua Vive le Selemix! Selemix oli mukana Eiffel-tornin vuonna 2014 valmistuneessa uudistuksessa. Selemix-tuotteet valittiin yleisöalueille, jotka vaativat erityisen kestävän maalipinnan. Alueilla tulee vierailemaan miljoonia turisteja joka vuosi, joten niistä haluttiin saada myös mahdollisimman edustavat. Selemixin Epoksipohjamaalin päälle maalattiin Polyuretaani mattapintamaali, joilla saatiin erittäin kestävä ja kaunis lopputulos. Käytetty Selemix-menetelmä: Epoksipohjamaali / 1160 PU puolihimmeäpintamaali laaja valikoima väriyhdistelmiä erinomaisella väritarkkuudella. Sideainetta vaihtamalla teet 14 sekoitussävystä 35 eri maalilaatua. Koska sävytysvärit soveltuvat käytettäväksi kaikkien sideainelaatujen kanssa, varastomäärät pystytään pitämään pieninä, ja rahallisen sitoutumisen tarve vähenee merkittävästi. Selemix-järjestelmän laajan pinnoiteratkaisuvalikoiman ja kompaktin tuotelinjan avulla maalitehdas on aina käsiesi ulottuvilla. Selemix-järjestelmän tuotteita 2K PUR pohjamaali - korkeatäyttöinen polyuretaanipohjamaali voidaan ruiskuttaa hiontapohjamaalina tai märkää-märälle menetelmällä. Tämä säästää työaikaa, materiaalia ja energiaa. Tuote vaatii vain 5 minuutin välihaihdutuksen, ja pinta on pölykuiva 20 minuutissa. Tuotteella on pitkä päällemaalausaika - 2 tuntia minimi ja 24 tuntia maksimi. 2K PUR pohjamaali voidaan ruiskuttaa suoraan paljaalle metallille, ja sillä on hyvä tarttuvuus monilla erityyppisillä pinnoilla. Tuote on saatavana useassa eri värissä, mikä säästää pintamaalia. 2K Epoksipohjamaali - paksukalvoinen epoksipohjamaali sopii perinteisille ruiskutusmenetelmille, mutta toimii jopa paremmin korkeapaineruiskutusmenetelmällä. Ruiskutetaan joko märkää-märälle, tai kahden kerroksen menetelmällä. Tuote on joustava käyttää - voidaan päällemaalata jopa 60 minuutin päästä aina 24 tuntiin asti. Soveltuu useille eri Selemixillä maalaat hyllymateriaaleista polkupyöriin, huonekaluista varusteisiin, tai autotallin ovista maatalouskoneisiin. Mitä tahansa maalaat, Selemix-järjestelmä on ratkaisu täydellisen lopputuloksen saavuttamiseen. pinnoille, ja voidaan ruiskuttaa suoraan paljaalle metallille. 2K Akryylipintamaalit - laadukas, kestävä ja erittäin kiiltävä 2K akryylisideaine solid- ja suorakiiltometalliväreille. Kattava linja eri värisävyjä korkealuokkaisiin maalaustöihin. Tuotteella on hyvä peittokyky, se tasoittuu hyvin ja kuivuu nopeasti. 2K Direct pintamaalit - ainutlaatuinen 2K tuote, joka ei vaadi alle pohjamaalia. Selemix Directillä saavutetaan yhdellä kerralla hyvä kestävyys ja erinomainen tarttuvuus useilla eri pinnoilla. Tuotteella on hyvä peittävyys, värin ja kiillon pysyvyys sekä iskunkestävyys. Voidaan ylimaalata pitkänkin ajan jälkeen. Saatavana kattavasti värisävyjä ja eri kiiltoasteita. 2K Polyuretaanipintamaalit - erittäin monipuolinen 2K pintamaali, jolla on korkea kiilto ja hyvä kestävyys. Tuotteella on hyvä kuivakalvonvahvuus, mikä säästää materiaalia ja aikaa. Myös matta- ja struktuuriversiot saatavilla. Vuonna 1992 perustettu Turun Kymppipalvelu Oy on toiminut Cora Refinishin jälleenmyyjänä vuodesta 1995 alkaen. PPG maalituotteiden ja automaalaukseen liittyvien oheistarvikkeiden, koneiden ja laitteiden lisäksi yritys on erikoistunut Kärchertuotteiden myyntiin. Turun alueella toimiva yritys palvelee asiakkaitaan vankalla kokemuksella ja ammattitaidolla. Yrityksessä toimii tällä hetkellä viisi työntekijää. Maalituotteiden myynnistä vastaa Marko Paakkinen. Markon lisäksi maaliasioissa myymälässä auttavat Kari Tuomi ja Juha Nurmi. Turun Kymppipalvelussa on tällä hetkellä menossa sukupolvenvaihdos. Yrityksen perustaja Simo Vaihinen on siirtymässä seuraavan kahden vuoden aikana taustatueksi, ja vetovastuussa jatkaa vuoden alusta Kymppipalvelun tiimissä aloittanut Lauri Vaihinen. Yrityksen myymälä ja varastotilat sijaitsevat Turussa, josta myymäläauto kiertää jokaisena arkipäivänä noin kilometrin säteellä asiakkaiden luona. Vakioasiakkaiden luona vieraillaan 1-2 viikon välein. Myymäläauton mukana kulkee merkittävä valikoima yleisimpiä tuotteita ja tarvikkeita aina vesiväreistä, lakoista ja kovettajista hiomatuotteisiin sekä maalaustarvikkeisiin. Asiakaslähtöisyys kilpailuvalttina Asiakaslähtöisyys on ollut alusta saakka Turun Kymppipalvelun myyntitoiminnan A ja O. Ammattitaitoinen palvelu, laadukkaat tuotteet ja nopeat toimitukset ovat keskeisiä menestystekijöitä kovassa kilpailussa. Suuri osa Turun Kymppipalvelun maalaamoasiakkaista on pitkäaikaisia vakioasiakkaita yli 10 vuoden ajalta. Tämä osaltaan kertoo laadukkaan asiakaspalvelun toteutumisesta. Pyritään palvelemaan kaikkia asiakkaita niin hyvin, että pysyvät meidän asiakkaina jatkossakin, toteaa PPG myyjä Marko Paakkinen. Muutokset alalla ja kilpailun lisääntyminen tuovat haasteita sekä maalaamoille että maalintoimittajille. Uusia asiakasryhmiä ja palvelukonsepteja täytyy lähteä itse kehittämään. Ei voida istua paikallaan ja olettaa, että asiat rullaavat kuten aiemminkin, Marko jatkaa. Tulevaisuudennäkymät näyttävät Turun alueella kaikesta huolimatta hyviltä. Turun Kymppipalvelussa onkin aktiivisesti kartoitettu alueen potentiaalisia maaliasiakkaita. Erityisesti Selemix-tuotteiden myyntiin on laitettu lisää panoksia. Uusia Selemixasiakkaita on saatu automaalaamoiden lisäksi laivanrakennus- ja korjauspuolelta sekä teollisuusmaalaamoista. Yhteistyö Cora Refinishin kanssa on toiminut Markon mukaan erittäin hyvin. Maahantuojan vahva tuki on jälleenmyyjälle ehdottoman tärkeätä, Marko toteaa. Turun Kymppipalvelu Oy toimii PPG automaalien virallisena jälleenmyyjänä Varsinais-Suomessa. Käytössämme on laaja valikoima erilaisia automaalausalan tuotteita. Avoinna: ark 9-17 Yhteys: Pansiontie Turku (sisäänkäynti Nosturinkatu 2) info@turunkymppipalvelu.fi
7 Viikko vesisateessa - viimeinen verkostoitumissafari Pienellä maalimäärällä turvallisesti nopeaan lopputulokseen Tuntuuko että vesiväri on hidas kuivumaan? Joudutko maalaamaan paksuja kalvoja, jotta väri peittää? Tuntuuko että maalia kuluu paljon? Tässä tekninen vinkki, jolla päästään markkinoiden nopeimpaan korjausmaalaukseen, turvallisesti ja laadusta tinkimättä. Esimerkkinä puskurin kulman korjausmaalaus Auto: Toyota Yaris Väri: perusvalkoinen Pohjamaalaus tehtiin D8082 UV-kuivattavalla pohjamaalilla. D8082 on läpikuultava, jolloin läpihiotut kohdat näkyivät mustina alueina. Vinkki! Läpihiottuja kohtia ei kannata yrittää peittää paksuilla ja märillä vesivärikerroksilla. Ruiskutimme ensin reilun harson mustiin kohtiin. Kuivasimme korjausaluetta 25 sekunnin ajan puhaltimella, minkä jälkeen ruiskutimme toisen reilun harson edelleen vain mustiin kohtiin. Kuivasimme aluetta jälleen 25 sekunnin ajan. Kahdella harsolla saatiin korjausalueen mustat kohdat lähes kokonaan peitettyä. Yksi yrittäjän suurimpia ongelmia on yksinäisyys. Päätöksenteon yksinäisyys. Kaikki asiat tulee jokaisen itse miettiä ja ratkoa. Usein ei ole ketään kenen kanssa keskustella haasteista, keneltä kysyä tukea, mielipidettä, neuvoa. Coran jättikelkkasafareita on pidetty vuodesta Yhteinen harrastus ja haasteista selviäminen on yhdistänyt. Näihin verkostoitumistapahtumiin osallistuneista on muodostunut tiivis ryhmä, joka pitää yhteyttä ja jakaa keskenään ammatillisia kokemuksiaan ja tietojaan ympäri vuoden. Seuraavaksi ruiskutimme läheltä pintaa hyvin ohuen juuri ja juuri kastuvan kerroksen, jota kuivasimme 45 sekunnin ajan. Mustat alueet saatiin peitettyä, ja kulma oli valmis lakattavaksi. Aikaa kului vain kolme minuuttia! Korjausmaalaus toteutettiin ilman uunia, jolloin myös energiankulutus pystyttiin pitämään minimissä. Ajan- ja energiasäästön lisäksi menetelmä on turvallinen, ei pelkoa että maali jää märäksi lakan alla. Tällä menetelmällä materiaalinkulutus on todella vähäistä, mikä on aina tärkeätä maalaamon tuottavuuden ja kilpailukyvyn kannalta. Esimerkkimaalauksessa oli ruiskutettu läpikuultavaa UVpohjamaalia ja kaksi harsoa Envirobase sävyä. Kun käytetään harmaasävyisiä pohjavärejä, on perustapauksessa harsojen lukumäärä vain yksi ennen pintakerrosta. Oikealla pohjasävyn valinnalla pystytään vähentämään pintamaalin kulutusta. Esimerkiksi Seat Ibizan paikkamaalauksessa maalattiin etulokasuoja sekä etu- ja takaovi. Materiaalia kului vain 1,2 desilitraa! Kaikki ruiskutukset tehtiin SATA 5000B HVLP 1,3 ruiskulla. Ruiskun uusi runkomuotoilu mahdollistaa maalaamisen pienemmällä paineella. Kaikissa testeissä on todettu, että materiaalinkulutus pienenee käytettäessä SATA 5000B HVLP ruiskua. Muista siis myös taloudellisten ja tehokkaiden työvälineiden merkitys korjausmaalauksen kokonaiskustannuksissa. Vinkki! Muista aina tarkistaa peitto sammuttamalla maalauskammion valot. Käytä sävyntarkistuslamppua. Kuultavuuden näkee helpoiten sivuflopista eli pilveileekö pinta tai näkyykö pohja läpi. Kun peitto on tarkistettu, voit jatkaa lakkaukseen. Jos kyseessä on metallihohtoväri, pitää maalata ensin kontrollikerros. Tämänvuotisen viikon mittaisen kelkkasafarin tavoitteena oli Koilliskairan valloitus. Asumattomat seudut, hoitamattomat reitit ja tankkauspaikkojen puute edellyttävät hyvää valmistelua. Ehkä siksi UKK kansallispuiston ja Korvatunturin upeisiin maisemiin vain harva kelkkailija tulee lähteneeksi. Kokenut kelkkailua harrastavien Coran asiakkaiden ryhmä otti selviytymishaasteen jännityksellä, mutta mielellään vastaan. Leviltä viikolla 15 startannut safari kulki ensimmäisenä päivänä Vaattojärven kautta Rovaniemelle. Sieltä matka jatkui Kemijärven kautta Savukoskelle, josta matka kolmantena päivänä jatkuin Tulppion kautta Lokkaan, Vuotsoon ja lopulta Saariselälle. Saariselällä vietettiin yksi seminaaripäivä ja huonon sään vuoksi paluu Inarin sijaan tuttua Vuotso-Pokka reittiä takaisin Leville. Kutsumme asiakkaamme verkostoitumisleirille Leville Kesän automaalaamoyrittäjien verkostoitumisleirillä lasketaan yhdessä koskea, ajetaan alamäkipyörillä sekä kiivetään seikkailurata. Leirin tukikohtana ja majapaikkana Levillä toimii Coranpesä. Reissu sujui upeasti ja pikku ongelmista selvittiin rutiinilla. Koko viikon jatkunut räntä- ja vesisade hieman haittasi ajamista ja latisti muuten mahtavan porukan tunnelmaa. Leirin teemana on alihankintamaalauksen haasteet, vauriokorjausalan ketjuuntuminen sekä muut ajankohtaiset asiat. Tutustumme lisäksi PPG:n ProcessManager -toiminnanohjausjärjestelmään sekä PPG Certified -laatuohjelmaan. Ensi talvena jotakin uutta! Huolimatta hienoista kokemuksista ja upeista endurosafareista pyrimme me Corassa kehittämään tapahtumasisältöjä niin, että yhä useammilla on mahdollisuus osallistua. Kesäksi suunnitteilla moottoripyöräretki Alpeille, CoraGolf Levillä, motocrossia, koskenlasku-, kalastus-, metsästysretkiä. Ensi talvena on tarkoitus tehdä safari kelkkaillen reittien ulkopuolella umpihangessa. Kun päivämatkat ovat kohtuullisia ja vauhti maltillista, niin osallistua voi vuokrakelkalla ja vähemmälläkin kokemuksella. Kysy lisää edustajiltamme ja tule mukaan! Vuoden 2015 leirillä laskettiin Muonion Äijänkoski. Leirin osallistumismaksu on 360 / henkilö (alv 0 %). Cora Refinish tarjoaa ohjelman, majoituksen ja ylläpidon Coranpesässä. Osallistumismaksu kattaa muut ohjelman mukaiset kulut. Ohjelman ulkopuolisista kuluista, kuten matkakuluista, vastaa kukin itse. Kysy lisätietoja alue-edustajaltamme tai ota pian yhteyttä: tom.sandell@coravari.fi - gsm
8 Ota haltuun alan nopeimmat ja tehokkaimmat maalausmenetelmät Cora Akatemian koulutuksissa Yhden kovettajan järjestelmä Pieni varasto, ilman kompromisseja! RUISKUTUSTEKNIIKAT HÄIVYTYSTEKNIIKAT Envirobase sävytyskoulutus Minuuteissa homma maaliin! SÄVYTYKSET Maalaamon täsmäkoulutukset Maalaamon tehokkuus kerralla kuntoon! Finixa PPG Envirobase tuotteiden käytössä menekki raskaankaluston kasvaa maalaustöissä Vaikka Envirobase on vesiohenteinen, se kuivuu nopeasti jopa raidoitusteippauksen kestäväksi. Nopeasta kuivumisesta huolimatta ruiskutettaessa sen sumureuna ja ohiruiskutussumu sulautuvat hyvin, eikä karkeaa sumureunaa tai ohiruiskustuspiikkiä synny. Siksi Envirobase soveltuu erinomaisesti myös suurten pintojen maalaukseen. Envirobasen ominaisuudet kuten - nopea kuivuminen - värin piikittämättömyys - lakan vähäinen imeytyminen - helppo ja nopea ruiskutusprosessi ovat raskaankaluston maalareiden mieleen. Moni maalari on kommentoinut, että Envirobasen ruiskutus isoille pinnoille muistuttaa nopeudeltaan liuotinmaalia. Esimerkiksi linja-auton kylkien maalaustyössä Envirobase ehti kuivua alkureunasta ennen kuin päästiin reunan loppuun saakka. Toinen kerros voitiin aloittaa ilman odottelua. Myös metallivärien ruiskuttaminen Envirobasella onnistuu aina, ja lopputuloksena saadaan kiinteä sekä sileä pinta. Tuotteen koostumuksen ansiosta piikittämistä ei juurikaan synny. pintaa lakattaessa on lakkapinnan imeytyminen basecoatiin. Lakkapinta painuu, ja kiiltoasteesta tai kuviosta ei saada halutunlaista. Envirobase pintaa lakattaessa lakan painumista ei synny. Lopputulos on kuin koville pinnoille lakattu! Kuljetus Ristimaan Apache rekan kuviomaalaukset maalattiin Envirobasella NOPEAT MENETELMÄT RASKAANKALUSTON MAALAUKSIIN Huippulaatua ilman lisäaineita! Delfleet -koulutus MAALAUSVÄLINEET JA -MENETELMÄT ALUMIINI- JA MUOVITYÖT Oli kyseessä linja-auto, kuljetuskontti, lavarakenne tai kuorma-auton hytti, jossa tarvitaan raidoitusta, metallitai helmiäissävyä - PPG Envirobase on oikea valinta! Envirobasen ominaisuuksia testattiin Kuljetus Ristimaan Apache rekan maalauksessa. Näyttävässä yhdistelmässä kuviomaalauksissa käytettiin PPG Envirobase -tuotteita. Kuljetusyrittäjä Juha Ristimaa kommentoi ensimmäistä Envirobase projektiaan seuraavasti: PPG Envirobase sopii mielestäni erittäin hyvin teippi- ja sapluunakuviomaalauksiin, koska häivytyksissä ei esiinny värin piikittämistä eikä liuotin sulata sapluunoita. Helppokäyttöisellä tuotteella onnistuu varmasti vaativammatkin raskaankaluston työt. Vesiohenteisen ominaisuudet pääsevät hyvin esille myös lakkauksen yhteydessä. Tuttu ilmiö liuotinohenteista basecoat- Cora Akatemia järjestää ammatti- ja tuotekoulutusta. Ilmoitamme tulevista koulutuksista kotisivuillamme. Valitse sinulle sopiva koulutus, ja ilmoittaudu mukaan. Järjestämme maalaamoille myös räätälöityjä täsmäkoulutuksia. Lisätietoa täsmäkoulutuksista saat edustajiltamme. Ota yhteyttä, ja suunnitellaan koulutus juuri sinun maalaamosi tarpeisiin! cora@corarefinish.fi 3M Accuspray HGP Painesäiliöruisku Täydellinen mentelmä täydelliseen lopputulokseen! Uusi Accuspray HGP Painesäiliöruisku ja PPS mitta-astiat ovat suunniteltu korkeaviskositeettisten materiaalien ruiskutukseen. Voit käytännössä ruiskuttaa kaikkia ruiskutettavia materiaaleja, kuten esim. kiveniskumassoja, alustamassoja, ruiskupakkelia ym. Korkeaviskositeettisten materiaalien ruiskutukseen 3M Accuspray HGP Painesäiliöruisku: - Monipuolinen säätömahdollisuus ja suutinvalikoima - Pintakuvion karkeuden rajaton säätömahdollisuus - Vähemmän hävikkiä - Helppo puhdistaa - Painesäiliömitta-astiat korkeaviskositeettisille materiaaleille - Ihanteellinen 3M massojen kanssa UUTUUS!
9 CORA Refinish Asiakaslehti Neljännesvuosittain ilmestyvä julkaisu, jossa esittelemme mielenkiintoisia asiakasratkaisuja, teknisiä menetelmiä, tuoteuutuuksia ja kampanjoita. CORA Refinish Oy Niittytie 27 A VANTAA puh Finixa puskuritelineet nyt edulliseen kampanjahintaan! EQU53 Premium X-teline Laadukas, kasaan taittuva teline, jonka korkeutta ja leveyttä voidaan säätää kahden ketjun avulla. Telineen jalat on yhdistetty tangolla, ja se pysyy tukevasti pystyssä myös ritilälattialla. Kampanjahinta: 58,21 (alv 0 %) corarefinish.fi KOKONAISVALTAINEN RATKAISU CORA Refinish Oy maahantuo, myy ja markkinoi automaaleja sekä automaalaus- ja kolarikorjauslaitteita ja tarvikkeita. Laatu, asiantuntemus ja asiakkaan tarpeista huolehtiminen ovat toimintamme peruskiviä. EQU64 Kääntyvä maalausteline grilli Liikuteltavan telineen pyörivä keskiakseli voidaan lukita eri asentoihin polkimen avulla. Varusteisiin kuuluu akselin jatko-osat, 4 pystysuuntaista koukuilla varustettua tukea sekä kaksi reiällistä tukea. Kampanjahinta: 129,74 (alv 0 %) NYKYAIKAISEN VAURIOKORJAAMON VÄLINEET Kattava tuotevalikoima Tarjoamme runsaan valikoiman laadukkaita maali- ja oheistuotteita. Valikoimassamme on paljon suurimpien ja tunnetuimpien valmistajien tuotteita. Olemme valinneet tavarantoimittajiksi ja yhteistyökumppaneiksi suuria toimijoita, joilla on vahva tuotekehitys ja sormet ajan hermolla. Cora Väri Oy 2016 EQU55 X-teline Säädettävä puskuriteline, joka voidaan lukita eri asentoihin. Jumbo X-teline on galvanoitua terästä. Siinä on kaksi puskuritukea, jotka estävät puskurin taipumisen lämmössä. Kampanjahinta: 75,53 (alv 0 %) EQU56 X-teline Maalaustelineen korkeus on säädettävissä. Standardi X-teline on pulverimaalattu himmeän harmaaksi. Kampanjahinta: 40,69 (alv 0 %) QR-koodit kotisivuillemme ja Facebookkiin: Niittytie 27 A, Vantaa, p / cora@coravari.fi
Huhtikuu 2015 Tuotetiedote 2K AEROSOLIT D8470 2K Tartuntapohjamaali (kromaattivapaa) D8410 2K Epoksipohjamaali D8163 2K Kirkaslakka
GLOBAL REFINISH SYSTEM Huhtikuu 2015 Tuotetiedote 2K AEROSOLIT D8470 2K Tartuntapohjamaali (kromaattivapaa) D8410 2K Epoksipohjamaali D8163 2K Kirkaslakka Tuotekuvaus 2K Tartuntapohjamaali (kromaattivapaa)
7-538, 7-539 SELEMIX DIRECT TO METAL - KIILTÄVÄT PINTAMAALIT
TUOTETIEDOTE 592 TUOTEKUVAUS 7-538, 7-539 SELEMIX DIRECT TO METAL - KIILTÄVÄT PINTAMAALIT Selemix Direct Gloss on 2-komponenttinen polyuretaani maali, joka maalataan suoraan maalattavan kohteen päälle.
Tuotetiedote DP6000 2K Pikapohjamaali
GLOBAL REFINISH SYSTEM Lokakuu 2015 Tuotetiedote DP6000 2K Pikapohjamaali D8531 Vaaleanharmaa D8535 Harmaa D8537 Tummanharmaa D8302 UHS kovete D8716 Pikaohenne D8719 IR-kuivaukseen TUOTEKUVAUS DP6000 2K
Varmista että maalattava pinta on kauttaaltaan puhdistettu ja kuiva ennen ja jälkeen esikäsittelyn.
GLOBAL REFINISH SYSTEM 2006 D8077 Valkoinen 2K HS Märkää Märälle Pohjamaali D8078 Harmaa 2K HS Märkää Märälle Pohjamaali D8237 HS Express Kovete D8238 HS Nopea Kovete D8239 HS Hidas Kovete D8427 HS Sekoitussävy
D8186 ruiskutetaan puhtaalle ja pölyttömälle Envirobase HP basecoat pinnalle. Pölypyyhkeen käyttöä suositellaan.
GLOBAL REFINISH SYSTEM Syyskuu 2011 TUOTTEET Vesiohenteinen kirkaslakka D8186 Vesiohenteisen kirkaslakan kovete D8224 Ohenne T494 Vesiohenteisen kirkaslakan häivytysohenne D8449 TUOTEKUVAUS D8186 perustuu
OLET ODOTTANUT JO TARPEEKSI
OLET ODOTTANUT JO TARPEEKSI AN AXALTA COATING SYSTEMS BRAND UUTTA NOPEUSENNÄTYSTÄ UUSI NOPEASTI KUIVUVA HIONTAVÄRI JA ESIKÄSITTELYPYYHKEET CROMAXILTA PS1081, PS1084, PS1087 Ultra Performance Energy Surfacer
Deltron Progress UHS DG on erittäin hyvän peittokyvyn omaava UHS-suorakiiltopintamaali kaikentyyppiseen korjausmaalaukseen
GLOBAL REFINISH SYSTEM Elokuu 2013 Tuotetiedote Tuotteet Deltron Progress UHS DG Sävyt Deltron UHS Kovete Deltron ohenteet Kiihdytetty ohenne D60xx D8302 D8718/D8719 D8714 Ultra-High Solids Direct Gloss
DP3000 on suoraan päällemaalattavissa Deltron UHS Progress tai Envirobase High Performance tuotteilla.
GLOBAL REFINISH SYSTEM Marraskuu 2011 TUOTEKUVAUS D8511 vaalean harmaa G1 D8515 harmaa G5 D8517 tumman harmaa G7 D8225 kovete D8718/19/20 ohenteet DP3000 on 2K hiomapohjamaalien sarja, joka sopii laajalti
Varmista että maalattava pinta on kauttaaltaan puhdistettu ja kuiva ennen ja jälkeen esikäsittelyn.
GLOBAL REFINISH SYSTEM Joulukuu 2007 D8718 / D8719 ohenteella D8077 Valkoinen 2K HS Märkää Märälle Pohjamaali D8078 Harmaa 2K HS Märkää Märälle Pohjamaali D8237 HS Express Kovete D8238 HS Nopea Kovete
Ennen ja jälkeen hionnan, pinta on puhdistettava huolellisesti rasvanpoistoaineella.
GLOBAL REFINISH SYSTEM WB Epoksi Pohjamaali Valkoinen WB Epoksi Pohjamaali Tumman Harmaa Kovete D8067 D8069 D8267 TUOTEKUVAUS Vesiohenteinen Epoksi Pohjamaali on low-voc 2K epoksi täytepohjamaali. Helppokäyttöinen,
Lanseeraustiedote. DP6000 2K Pikapohjamaali. Lokakuu 2015
Tuotteen Lanseeraus: Taustaa: Nopea 2K pohjamaali kolmessa harmaan sävyssä ja uusi pikaohenne. D8531/E1 Valkoinen G1 D8535/E3 Harmaa G5 D8537/E1 Tummanharmaa G7 D8716/E1 Pikaohenne DP6000 kehitettiin lyhentämään
Katso Deltron Cleaners (RLD63V) TDS (tekniset tuotetiedot) sopivien puhdistusaineiden valintaan.
GLOBAL REFINISH SYSTEM Syyskuu 2014 Tuotetiedote 2K GREYMATIC UHS PRIMA (UHS KOVETE - D8302) D8018 Valkoinen D8019 Tummanharmaa D8024 Keskiharmaa TUOTEKUVAUS 2K GreyMatic UHS Prima on 2K pohjamaalien sarja,
Lokakuu 2008 TUOTEKUVAUS MAALATTAVAN PINNAN ESIKÄSITTELY - HIONTA MAALATTAVAN PINNAN ESIKÄSITTELY PUHDISTUS. Vesiohenteinen epoksipohjamaali
GLOBAL REFINISH SYSTEM Lokakuu 2008 Vesiohenteinen epoksipohjamaali Kovete TUOTEKUVAUS vesiohenteinen pohjamaali tarjoaa erinomaiset eristysominaisuudet maalikalvoille jotka ovat herkkiä liuotinpohjaisille
Pikakuivaus UV-lamppua käyttäen nopeuttaa korjaustyötä perinteisiin kuivausmenetelmiin verrattuna.
GLOBAL REFINISH SYSTEM Kesäkuu 2014 Tuotetiedote D8082 D8082 UV-kuivattava pohjamaali D8783 Aktivaattori UV-kuivattavalle pohjamaalille TUOTEKUVAUS D8082 UV-kuivattava pohjamaali on erittäin nopea ruiskuttaa
Premium Surfacer P , P & P Pikapohjamaali P , P & P
Premium Surfacer P565-5701, P565-5705 & P565-5707 Tuotetiedote Kesäkuu 2016 TUOTTEET VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN Tuote Pikapohjamaali P565-5801, P565-5805 & P565-5807 Kuvaus P565-5801 Pikapohjamaali - Valkoinen
DELFLEET 2K Märkää-märälle pohjamaali F491X
Kesäkuu 2017 TDS: V DELFLEET 2K Märkää-märälle pohjamaali F491X TUOTE Delfleet 2K Märkää-märälle pohjamaali Valkoinen G1 F4911 Delfleet 2K Märkää-märälle pohjamaali Harmaa G5 F4915 Delfleet 2K Märkää-märälle
Tuotetiedote Vivid Red Erikois 3-kerrosmaali Käyttömenetelmä
GLOBAL REFINISH SYSTEM Tammikuu 2015 Tuotetiedote Vivid Red Erikois 3-kerrosmaali Käyttömenetelmä D8199 Vivid Red Erikois 3-kerrosmaali TUOTTEET Vivid Red Erikois 3-kerrosmaali D8199 Lisäksi tarvitaan
Kesäkuu 2014 Tuotetiedote GRS Deltron UHS Premium Kirkaslakka D8137
GLOBAL REFINISH SYSTEM Kesäkuu 2014 Tuotetiedote GRS Deltron UHS Premium Kirkaslakka D8137 D8137 UHS Premium Kirkaslakka TUOTTEET Deltron UHS Premium Kirkaslakka Deltron UHS Kovetteet D8137 D8216, D8217,
AIR-MIX-RUISKUN PERUSKÄYTTÖ
AIR-MIX-RUISKUN PERUSKÄYTTÖ 1. Ruiskun pesu ennen käyttöönottoa 2. Maalin lisäys ja maalaus 3. Ruiskunpesu maalauksen jälkeen RUISKUN KÄYTTÖ MAALAUKSISSA Air-Mix-ruiskua käytetään lähinnä kalusteovien
Tekninen tuotetiedote Marraskuu 2006
Tekninen tuotetiedote Marraskuu 2006 TUOTTEET ON TARKOITETTU VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN H5620V HS+ Täytepohjamaali P565-5301, P565-5305 & P565-5307 Tuote Kuvaus P565-5301 HS+ Täytepohjamaali valkoinen -Spectral
HUOM:Tällä järjestelmällä on erilainen ruiskutusprosessi, kuin normaalisti.
GLOBAL REFINISH SYSTEM Marraskuu 2011 Tuotetiedote ENVIROBASE High Performance TUOTEKUVAUS Envirobase Vesiohenteinen Basecoat sävy T4xx Envirobase ohenne T494 Envirobase hidas ohenne T495 Envirobase ohenne
D8082 UV-Kuivattava Pohjamaali Reitti mutkattomaan työn läpimenoon ja laadukkaaseen korjausmaalaukseen.
Reitti mutkattomaan työn läpimenoon ja laadukkaaseen korjausmaalaukseen. Parempi maalaamon kannattavuus D8082 UV-Kuivattavalla Pohjamaalilla Maalaamot etsivät jatkuvasti uusia tapoja nopeuttaa korjausprosesseja
Lokakuu 2011 TUOTEKUVAUS ENVIROBASE HIGH PERFORMANCE EXPRESS
GLOBAL REFINISH SYSTEM Lokakuu 2011 TUOTEKUVAUS Envirobase Vesiohenteinen Basecoat sävy T4xx Envirobase ohenne T494 Envirobase hidas ohenne T495 Envirobase ohenne T492 Envirobase High Performance on vesiohenteinen
Standoblue Teknologia, johon valmistaja luottaa.
Standoblue Teknologia, johon valmistaja luottaa. Paikkamaalaus, tai MicroRepair korjaus. Täydelliset häivytykset pienimmillekin alueille. Standoblue Teknologia, johon valmistaja luottaa. Uusi Standoblue
Hyvä automaalauksen ammattilainen
2/11 Asiakaslehti Kokonaisvaltainen ratkaisu CORA Refinish Oy maahantuo, myy ja markkinoi automaaleja sekä automaalaus- ja kolarikorjauslaitteita ja tarvikkeita. Laatu, asiantuntemus ja asiakkaan tarpeista
Heinäkuu 2014 Tuotetiedote Deltron Progress UHS DG UHS DG sävyt
GLOBAL REFINISH SYSTEM Heinäkuu 2014 Tuotetiedote Deltron Progress UHS DG UHS DG sävyt TUOTTEET Deltron Progress UHS DG Sävyt D60xx Deltron UHS Kovete D8302 Deltron Ohenteet D8717/D8718/D8719/D8720 Deltron
Metalliteollisuuden palvelukonsepti laajenee
Paint with Pride Sisältö 5/2011 Metalliteollisuuden palvelukonsepti laajenee...1 MAZ Black Erityisosaamista vaativan tuotekehityksen tulos... 2-3 Täyden palvelun Complete Coating Services... 4-5 Julkaisija:
Helppo hiominen laitetta vaihtamatta
Uudenveroiseksi...... kädenkäänteessä Helppo hiominen laitetta vaihtamatta Make it your home. Kotisi parhaaksi. Maailmanuutuus Bosch-rullahiomakone PRR 250 ES. Sen helposti vaihdettavat erilaisille materiaaleille
Toukokuu 2008 TUOTEKUVAUS MAALATTAVAN PINNAN ESIKÄSITTELY - HIONTA MAALATTAVAN PINNAN ESIKÄSITTELY PUHDISTUS. Epoksi täytepohjamaali
GLOBAL REFINISH SYSTEM Toukokuu 2008 Epoksi täytepohjamaali Kovete TUOTEKUVAUS on VOC yhteensopiva, hiottava, 2K epoksi täytepohjamaali. Helppokäyttöinen, hyvin hiottavissa ja erinomaiset tartuntaominaisuudet
2K Häivytysmenetelmä. P Häivytyslisäaine Basecoateille
VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN Julkaisupäivämäärä: Huhtikuu 1999 Korvaa: Toukokuu 1997 A1.4 2K Häivytysmenetelmä Tuotteet P850-1401 2K Häivytysohenne P273-1051 Häivytyslisäaine Basecoateille P850-1471 Häivytysohenne
D8131 UHS Kirkaslakka on kehitetty viimeisimmällä PPG:n kirkaslakka tekniikalla täydentämään PPG maalijärjestelmää.
Marraskuu 2017 Käyttöohje (TDS) D8131 UHS Kirkaslakka TUOTTEET UHS Kirkaslakka UHS Kovete D8131 Pintakuviointiaineet ja joustavien pintojen maalaus: DELTRON Joustoaine Deltron Matta joustoaine Deltron
Hyvä automaalauksen ammattilainen, tervetuloa Auto&Korjaamo2014 messuille Helsingin Messukeskukseen!
Asiakaslehti 4/13 Asiakasesittelyjä Uutuustuotteita Tekniikkanurkka Auto&Korjaamomessut Cabas-järjestelmä PPG Deltron koulutus Kevään 2014 koulutukset Hyvä automaalauksen ammattilainen, tervetuloa Auto&Korjaamo2014
D814 joustavuutta joustavien pintojen maalaukseen D819 matta- ja satiinivaikutelma joustaville pinnoille D843 hieno mokkamainen vaikutelma
GLOBAL REFINISH SYSTEM Heinäkuu 2014 Tuotetiedote DELTRON Premium UHS Rapid Kirkaslakka D8135 TUOTTEET Deltron Premium UHS Rapid Kirkaslakka D8135 Deltron UHS Kovete D8302 Deltron Ohenteet D8717, D8718,
UV Speedprime - UV Kuivattava Pohjamaali P P UV Speedprime - UV Kuivattava Pohjamaali P UV Speedprimerin Aktivaattori
Tuotetiedote Kesäkuu 2014 VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN H5110V UV Speedprime - UV Kuivattava Pohjamaali P110-5001 Tuote Kuvaus P110-5001 UV Speedprime - UV Kuivattava Pohjamaali P275-5002 UV Speedprimerin Aktivaattori
COLOR HORIZONS CANDY TIIVISTEET
COLOR HORIZONS CANDY TIIVISTEET LUE UE OHJEET ENNENKUIN KÄYT YTÄT T TUOTTEIT TTEITA! A! Ei ole suositeltavaa maalata alle 21 C asteen lämpötilassa. COLOR OR HORIZONS CANDY Y TIIVISTEET ovat universaaleja
Aquabase TM Plus Vesiohenteinen Basecoat
Aquabase Plus Waterborne Basecoat System I0600 Tekninen tuotetiedote 2011 TUOTTEET TARKOITETTU VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN Product Aquabase TM Plus Vesiohenteinen Basecoat Description P989-sarja Basecoat Sekoitussävyt
D819 matta tai satiinivaikutelma joustaville pinnoille
GLOBAL REFINISH SYSTEM Toukokuu 2008 TUOTTEET Deltron UHS Kirkaslakka Deltron UHS Kovetteet Deltron Häivytysohenne D8130 D8242, D8243, D8244 D8730 D8130 UHS kirkaslakka D8242 UHS kovete nopea D8243 UHS
Asiakaslehti 1/15. Pohjustus - Valmiina - Nyt!
Asiakaslehti 1/15 Pohjustus - Valmiina - Nyt! Pohjustus - Valmiina - Nyt! Maalaamot etsivät jatkuvasti uusia tapoja korjausprosessien nopeuttamiseksi, samalla vähentääkseen työn kustannuksia. Nykyaikaisissa
METALLITUOTTEIDEN MAALAUS
METALLITUOTTEIDEN MAALAUS PINNALLA 2. 27.3.2014 Isto Jokinen 1 MAALAUKSEN TAVOITE Kaikkia tuotteita maalataan haluttaessa muuttaa niiden pinnan sävyä ja kiiltoa ja parannettaessa pinnan pitämistä puhtaana.
Tuotetiedote Lokakuu 2014
Premium Surfacer P565-5701, P565-5705 & P565-5707 H5620V Tuotetiedote Lokakuu 2014 TUOTTEET VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN H5672V Premium Pohjamaali P565-5701, P565-5705 & P565-5707 (P210-8815 HS+ Kovetteella) Tuote
Tuotetiedote Maaliskuu 2013
Tuotetiedote Maaliskuu 2013 VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN H4700V Tuote Eco+ hiomapohjamaali P565-4471, P565-4475 & P565-4477 Kuvaus P565-4471 Eco+ hiomapohjamaali vaalean harmaa SG01 P565-4475 Eco+ hiomapohjamaali
TV-TASON MAALAUS. Copyright Isto Jokinen
TV-TASON MAALAUS LÄHTÖTILANNE TV-taso on laadukas, hyväkuntoinen ja aidolla tammiviilulla pinnoitettu. TV-taso ei kuitenkaan sovi väriltään omistajan sisustukseen, joten se halutaan maalata kiiltävän valkoiseksi
Tuotetiedote. Kesäkuu D8175 Nopea kirkaslakka. TUOTTEET UHS Nopea kirkaslakka TUOTEKUVAUS
GLOBAL REFINISH SYSTEM Kesäkuu 2016 Tuotetiedote D8175 Nopea kirkaslakka TUOTTEET UHS Nopea kirkaslakka UHS Kovete Katalyyttiohenne Katalyyttiohenne korkeisiin lämpötiloihin D8175 D8305 D8745 D8746 Matta,
ÄSSÄTEX. Viimeistelty pinta, joka kestää elämää
ÄSSÄTEX Viimeistelty pinta, joka kestää elämää Ässätex on maalattava lasikuitutapetti, jonka avulla luot tasaisen, kestävän ja tyylikkään pinnan. Ässätex lasikuitutapetin uudelleenmaalaaminen on helppoa
Hyvä automaalauksen ammattilainen,
Asiakaslehti 3/12 PPG kouluttaa Uutuustuotteita Autotalo Laakkonen laajensi PPG Certified Automaalaamo Värikaara Oy PPG VIP Puola Coragolf Tekniset vihjeet Lahden Autokori Oy Syksyn 2012 koulutukset Hyvä
May 2006 TUOTTEET TUOTEKUVAUS. D8141 Premium UHS Kirkaslakka. Deltron Premium UHS Kirkaslakka. Deltron Käyttöajan pidentäjä
GLOBAL REFINISH SYSTEM May 2006 D8141 Premium UHS Kirkaslakka TUOTTEET Deltron Premium UHS Kirkaslakka Deltron UHS Kovetteet Deltron Ohenteet Deltron Käyttöajan pidentäjä D8141 D8216, D8217, D8218, D8219
Express Plus Kirkaslakka P
express Express Plus Kirkaslakka P190-8000 J3070V Tuotetiedote Kesäkuu 2016 TUOTEET TARKOITETTU VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN J3070V HS Plus Kirkaslakka P190-8000 Tuote Kuvaus P190-8000 HS Plus kirkaslakka P210-8817
DELFLEET PU MATTA DELFLEET PU MATTA -JÄRJESTELMÄN TUOTTEET. Ohenne, Nopea F373 TUOTEKUVAUS
DELFLEET PU MATTA DELFLEET PU MATTA -JÄRJESTELMÄN TUOTTEET PU Matta Väri Ohenne, Hidas F371 Ohenne F372 Ohenne, Nopea F373 TUOTEKUVAUS Kovete F363 MS Kovete, Nopea F362 Kiihdytin F381 Delfleet PU Matt
Hyvä automaalauksen ammattilainen,
Asiakaslehti 3/12 PPG kouluttaa Uutuustuotteita Autotalo Laakkonen laajensi PPG Certified Automaalaamo Värikaara Oy PPG VIP Puola Coragolf Tekniset vihjeet Lahden Autokori Oy Syksyn 2012 koulutukset Hyvä
Läpihiotut kohdat tulisi pohjustaa D8421 spray pohjamaalilla.
GLOBAL REFINISH SYSTEM Huhtikuu 2008 TUOTEKUVAUS T510 WB Engine Bay Converter D8260 Aktivaattori T494 Ohenne T495 Hidas Ohenne Envirobase High Performance moottoritilan maalausjärjestelmä on suunniteltu
Hyvä automaalauksen ammattilainen. Nopeammin, tehokkaammin ja pienemmin kustannuksin.
3/11 Asiakaslehti Kokonaisvaltainen ratkaisu CORA Refinish Oy maahantuo, myy ja markkinoi automaaleja sekä automaalaus- ja kolarikorjauslaitteita ja tarvikkeita. Laatu, asiantuntemus ja asiakkaan tarpeista
Tehtävänä kustannusarvion tekeminen maalattavasta ajoneuvosta Cabas- ohjelmaa käyttäen. Tuomari antaa ajoneuvon rekisteri- sekä asiakastiedot.
AUTONMAALAUS 2011 KILPAILUTEHTÄVÄT Kilpailussa maalattava kohde on TOYOTA YARIS etuosa A. Kustannuslaskelma ja suojaustehtävä TEHTÄVÄ A 1. KUSTANNUSLASKENTA Tehtävänä kustannusarvion tekeminen maalattavasta
Maalaustyökalut. Kysymyksiä ja vastauksia
Maalaustyökalut Maalaustyökalut Hyvä ja pitkäikäinen lopputulos edellyttää hyviä työkaluja. Oikea sivellin on erityisen tärkeä niille, jotka eivät ole kovin harjaantuneita maalaajia. Tässä osiossa kerrotaan
Tuotetiedote NOPEA GREYMATIC 2K hiomapohjamaali
Tuotetiedote NOPEA GREYMATIC 2K hiomapohjamaali D800 Vaalean harmaa D807 Tumman harmaa TUOTEKUVAUS 2K NOPEA GreyMatic on monenlaiseen korjauskäyttöön soveltuva 2K pohjamaali. Tuote on nopeasti kuivuva
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Osaava myyjä saa paikan!
mutkatonta suoraa uutiskirje marraskuu 2015 MailService marraskuu 2015 Osaava myyjä saa paikan! Kyllä vain! Tällaisia rekrytointi-ilmoituksia voimme lukea lehdistä liki päivittäin ja työvoimaviranomaisen
Hyvä automaalauksen ammattilainen,
Asiakaslehti 2/13 PROMA seminaari PPG kelkkaleiri Kevätristeily SKKL tiedottaa Asiakasesittelyjä Henkilökuvia Uutuustuotteita Tekniikkanurkka Taitajakisa Kevään 2013 koulutukset Tulevia tapahtumia Hyvä
Hifitalo 2010. Hifitalo SIMPLE-XXX KOTELOT. Kasausohje YHTEYSTIEDOT
Hifitalo 2010 Hifitalo SIMPLE-XXX KOTELOT Kasausohje YHTEYSTIEDOT Myymälä: info@hifitalo tel.044 055 3595 Asentamo: asentamo@hifitalo.fi tel.040 588 4680 Onnittelut, olette ostaneet itsellenne laatutuotteen
Nopea, kätevä ja luotettava kahviratkaisu itsepalveluun
Nopea, kätevä ja luotettava kahviratkaisu itsepalveluun Tarvitsen ratkaisun, joka tarjoaa hyvää kahvia nopeasti. Mahdollisuuksia Kahvinjuojat ovat yhä vaativampia. He haluavat todella hyvää kahvia ja laajan
HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO. Elävää, kaunista ja kestävää pintaa
HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO Elävää, kaunista ja kestävää pintaa HB-JUHA tuo sävyjä julkisivuihin ja sisätiloihin HB-JUHA-harkko luo elävän, valon ja varjon sävyillä leikittelevän pinnan, joka on luonnollinen
Palvelupyyntöjärjestelmä. Asiakkaan ohje
Palvelupyyntöjärjestelmä Asiakkaan ohje Festum Software Oy Palvelupyyntöjärjestelmä asiakkaan ohje 2 ( 8 ) Sisällysluettelo 1. Palvelupyyntöjärjestelmä osana asiakastukea... 3 2. Käytön aloittaminen...
ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM SILEÄLLE, UUDELLE POHJALLE MÄRKÄTILAAN
Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS: 1. Cement primer + verkko, kuivumisaika
Käyttötekninen tiedote.
Käyttötekninen tiedote. Priomat tartuntapohjamaali 4075 uusi Priomat tartuntapohjamaali 4075 uusi on sinkkikromaattivapaa, fenolivapaa, happokovetteinen, kaksikomponenttinen tartuntapohjamaali "PVBjärjestelmässämme".
Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon!
19. maaliskuu ta2012 Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon! Ryobi lanseeraa polttomoottorikäyttöisten puutarhatyökalujen sarjaan uudet Subaru -moottoreilla
Tuotetiedote DP5000. Tuote voidaan päällemaalata suoraan käyttäen seuraavia tuotteita: DELTRON UHS Progress tai ENVIROBASE High Performance basecoat.
GLOBAL REFINISH SYSTEM Huhtikuu 2014 Tuotetiedote DP5000 (D8302 UHS Kovete) TUOTEKUVAUS D8521 Vaaleanharmaa D8525 Harmaa D8527 Tummanharmaa D8302 UHS Kovete D8717/18/19 Ohenteet DP5000 on 2K pohjamaalien
Sisältö: Yleistä. Alustat ja rakenteet Käsittely-yhdistelmät Ongelmia ja ratkaisuja. Alan nykytila Pintakäsittelyn merkitys
Puulattiat Sisältö: Yleistä Alan nykytila Pintakäsittelyn merkitys Alustat ja rakenteet Käsittely-yhdistelmät Ongelmia ja ratkaisuja 13.2.2014 2 Yleistä Alan nykytila Käsiteltäviä puuvalmiita pintoja entistä
PUHDISTUS JA PYYHINTÄ
Oikeat pyyhetarvikkeet mahdollistavat työn sujuvuuden ja kustannussäästöt PUHDISTUS JA PYYHINTÄ Tarkastele käyttettyjä konepyyhkeitänne. Huomaatko että niistä valtaosa on vain osittain likaisia? Koska
Press Brake Productivity -pikaopas
Kuinka aloitat Press Brake Productivity -pikaopas Kiitos, että olet ostanut Wilan valmistaman laatutuotteen Wila on valmistanut jo yli 80 vuotta työkalunpitimiä, työkaluja ja varusteita särmäyspuristimien
Lokakuu 2011 TUOTEKUVAUS PINNAN ESIKÄSITTELY - HIONTA PINNAN ESIKÄSITTELY PUHDISTUS
GLOBAL REFINISH SYSTEM Lokakuu 2011 TUOTEKUVAUS D8501 vaalean harmaa G1 D8505 harmaa G5 D8507 tumman harmaa G7 D8238 HS nopea kovete D8239 HS hidas kovete D8715 produktiivinen ohenne Uusinta pohjamaaliteknologiaa
Käyttötekninen tiedote.
Käyttötekninen tiedote. Permafleet HS Vario pintamaali sarja 675 Permafleet HS Vario pintamaali sarja 675 on korkealuokkainen, VOC-raja-arvot täyttävä High Solid 2K pintamaalijärjestelmä eimetallihohtoväreille.
Kuva1. Tyypillinen katevaurio.
Tässä artikkelissa käsitellään suurien muovikatehalkeamien korjaamista kotikonstein ja ilman muovihitsaamista. Menetelmä sopii hyvin pitkien katehalkeamien korjaamiseen. Mikäli esimerkiksi kiinnikekannakkeita
WBC Onnistunutta auton viimeistelyä
Tulevaisuus perustuu veteen... Mipa WBC Sekoitusjärjestelmä WBC Onnistunutta auton viimeistelyä Aika ei koskaan pysähdy Vesiperustaiset pintamaalit ovat olleet luokkansa kärkeä siitä lähtien kun VOCsäädökset
Tuotetiedote DELFLEET BC F3140 DELFLEET CLEAR F390
Tuotetiedote DELFLEET BC F3140 DELFLEET CLEAR F390 DELFLEET BC TUOTTEET Delfleet BC (F3140 sideaine) Delfleet Kirkaslakka F390 Delfleet ohenne hidas F371 Delfleet MS kovete F361 Delfleet ohenne F372 Delfleet
Huippuluokan sisämaalit ammattilaisille
ammattilaistuotteet Teknoksen uusi TeknosPro-tuotesarja sisältää laadukkaita ja teknisesti edistyksellisiä pintakäsittelyratkaisuja ammattirakentamiseen. TeknosPro kohottaa rakentamisen laatua. Sarjan
KAUPPASI PARAS KALAKAVERI
KAUPPASI PARAS KALAKAVERI www.jokisenevaat.fi JOKISEN EVÄÄT ON LUOTETTAVA KUMPPANI KALATISKISI HOVIHANKKIJAKSI Yhteistyö kanssamme tarjoaa sinulle suuren määrän etuja ja palveluja, jotka helpottavat työtäsi
Liukujärjestelmät Tuoteluettelo 2014
Liukujärjestelmät Tuoteluettelo 2014 Alumiini Polyasetaali Tuoteluettelo 2014 Sisällysluettelo: 3 Käyttökohteita 4 C-kiskot C-30 5 Liukupalat LP-30 6 Liukuprofiilit LK-30 7 C-kiskot C-20 8 Liukupalat LP-20
CABAS - Maalausnäytöt
CABAS - Maalausnäytöt Maalausvalinta Ulkopinnan maalaus Sisäpinnan maalaus Ruostesuoja ja kiveniskusuoja Järjestelmä antaa maalausehdotuksen Uusi varaosan vaihdon yhteydessä, jos kyseessä on ruuvikiinnitteinen
Elokuu D8501, D8505, D8507 2K pohjamaali DP4000 (UHS Kovettaja D8302) TUOTEKUVAUS PINNAN ESIKÄSITTELY - HIONTA PINNAN ESIKÄSITTELY PUHDISTUS
GLOBAL REFINISH SYSTEM Elokuu 2012 D8501, D8505, D8507 2K pohjamaali DP4000 (UHS Kovettaja D8302) D8501 vaalean harmaa G1 D8505 harmaa G5 D8507 tumman harmaa G7 TUOTEKUVAUS Uusinta pohjamaaliteknologiaa
HS Plus Kirkaslakka P
Tekninen tuotetiedote TUOTTEET ON TARKOITETTU VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN HS Plus Kirkaslakka P190-6676 Tuote Kuvaus P190-6676 HS Plus Kirkaslakka P210-870 2K HS Kovete Pika P210-872 2K HS Kovete Nopea P210-875
ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM VANHAN LAATAN PÄÄLLE MÄRKÄTILAAN
Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS: 1. Cement primer laatta saumoihin,
Asennusohjeet ammattilaisille
Asennusohjeet ammattilaisille Tämän ohje on tarkoitettu ammattilaisille mahdollistamaan paras mahdollinen lopputulos. Ei loppukäyttäjille. Valmistajan suosittelema kitti: Gyproc Promix Lite https://www.youtube.com/watch?v=blchabm0j9a
Uusi Standox VOC Xtreme Filler -hiontaväri U7600.
Uusi Standox VOC Xtreme Filler -hiontaväri U7600. An Axalta Coating Systems Brand XTREME- VALLANKUMOUS Vallankumouksellista! Todella nopeasti kuivuva hiontaväri. Esittelemme uuden Standox VOC Xtreme Filler
MAALATTAVAN PINNAN ESIKÄSITTELY
GLOBAL REFINISH SYSTEM Lokakuu 2014 Tuotetiedote GRS Deltron Premium UHS Kirkaslakka D8141 TUOTTEET Deltron Premium UHS Kirkaslakka Deltron UHS Kovete Deltron Ohenteet Deltron Nopea Ohenne D8141 D8302
Kodin tuntu tulee läheltä
Kodin tuntu tulee läheltä Lämmin koti on arvokas, muttei kallis Hippu-kaukolämpö tuo arkeesi turvaa. Edullisesti ja ekologisesti Lapista. Miksi liittyä kaukolämpöön? Kaukolämpö tuo mukavuutta arkeen ihmisistä
Crawford Superior 42. Optimaaliset ratkaisut. Crawford Superior 42, malli Style, väri valkoinen (RAL 9016)
Crawford Superior 42 Optimaaliset ratkaisut Crawford Superior 42, malli Style, väri valkoinen (RAL 9016) Crawford Superior 42 - Kauko-ohjattavaa laatua Hinta-laatusuhteeltaan markkinoiden paras ratkaisu
&TAILOR-MADE TECHNOLOGY
TOTAL FLEXIBILITY &TAILOR-MADE TECHNOLOGY C.550.0202 Selemix System and the Selemix logo are trademarks of PPG Industries 2003 PPG Industries. All rights reserved. Cora Väri Oy Niittytie 27 A, 01300 Vantaa
Tuotetiedote D8501, D8505, D8507 2K pohjamaali DP4000
GLOBAL REFINISH SYSTEM Tammikuu 2016 Tuotetiedote D8501, D8505, D8507 2K pohjamaali DP4000 TUOTEKUVAUS Uusinta pohjamaaliteknologiaa hyödyntävä DP4000 on suunniteltu nopeuttamaan ja helpottamaan pohjamaalausta
Asiakkaan infopaketti PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS. Työvaateprofilointi Painettu & Valmis
Asiakkaan infopaketti PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS Työvaateprofilointi Painettu & Valmis PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS Nykyään yhä useampi yritys haluaa työvaatteisiin yrityksen logon. Ahlsell
ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät
Akkutoimiset porraskiipijät ihmiset SANO asettaa etusijalle! LIFTKAR PT PORRASKIIPIJÄT LIFTKAR PT ON TURVALLINEN PORTAISSA JA HELPPOKÄYTTÖINEN. ELÄMÄNLAATU ON ELÄMÄSTÄ NAUTTIMISTA TÄYSILLÄ JA YHDESSÄ
COOLDRY REFLECTIVE. Tuotetiedot Päivämäärä: 15.10.2014 SUOJA LÄMPÖÄ JA KOSTEUTTA VASTAAN
COOLDRY REFLECTIVE Tuotetiedot Päivämäärä: 15.10.2014 SUOJA LÄMPÖÄ JA KOSTEUTTA VASTAAN 71640 Ludwigsburg GERMANY E info@sistec-coatings.de I www.sistec-coatings.de TUOTEKATSAUS 1 COOLDRY / FLEXDRY KATTOMAALIT
P on 2K akryylikirkaslakka, joka soveltuu AQUABASE ja AQUABASE Plus basecoat pinnoille.
Tekninen Tuotetiedote Elokuu 2013 TUOTTEET TARKOITETTU VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN 2K HS Plus Kirkaslakka P190-7020 Tuote Kuvaus P190-7020 HS Plus Kirkaslakka P210-8815 HS Plus Kovete P850-1692/1693/1694 2K Low
atelier diessner stucco-fresco
atelier diessner stucco-fresco Koe dekoratiivinen muotoilu omakohtaisesti atelier diessner stucco-fresco stucco-fresco on tehostetasoitemassa, jonka perustana ovat korkealuokkaiset täyteaineet ja akrylaatit.
Ohjaamon jälkimaalaus. Ohjaamon peltiosat. Esikäsittely PGRT TÄRKEÄÄ!
Esikäsittely TÄRKEÄÄ! Korin metalli on suojattu korroosiolta mm. sinkkikerroksella. Täydellisen korroosiosuojauksen varmistamiseksi tämä sinkkikerros on korjattava päällemaalaamalla, jos se on vahingoittunut
Päivitetyillä työkaluilla laadukkaampi lopputulos
Asiakaslehti 3/15 Päivitetyillä työkaluilla laadukkaampi lopputulos Päivitetyillä työkaluilla laadukkaampi lopputulos PPG Certified laatumaalaamon tunnus Korjausmaalauksessa tarvittavat tiedot ovat tänä
Materiaalikansio Hio-Mex 15.6.2012 1
Materiaalikansio Hio-Mex 15.6.2012 1 Materiaalikansio Hio-Mex 15.6.2012 2 Sisältö 1. HIO-MEX... 3 1.1 Yritys... 3 1.2 Yhteystiedot... 3 1.2.1 Tilaukset... 3 1.2.2 Markkinointi ja jälkimarkkinointi... 3
2K HS Plus Kirkaslakka P (P HS+ Kovete) P K HS Plus Express Ohenne
Tuotetiedote Syyskuu 2014 VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN Tuote 2K HS Plus Kirkaslakka P190-6690 (P210-8815 HS+ Kovete) Kuvaus P190-6690 2K HS Plus Kirkaslakka P210-8815 2K HS Plus Kovete P850-1692/1693/1694/1695
Lisäarvoa asiakkaalle
Lisäarvoa asiakkaalle Hyvä kumppani tuo yritystoiminnalle selkeän lisäarvon. Mellano Oy:n toiminnan tavoitteena on olla asiakkaalleen paras lisäarvon tuottaja. Olemme Suomen johtava kodin kiintokalustekomponenttien
Uusilla työmenetelmillä parempaan tuottavuuteen
Asiakaslehti 4/15 Uusilla työmenetelmillä parempaan tuottavuuteen Uusilla työmenetelmillä parempaan tuottavuuteen Totuttujen työtapojen ja -menetelmien päivittämisellä on mahdollista kasvattaa maalaamon
KÄYTTÄJÄN OPAS. Yksityiskohtainen käyttöoppaasi. BYDUREON 2 mg injektiokuiva-aine ja liuotin depotsuspensiota varten
KÄYTTÄJÄN OPAS Yksityiskohtainen käyttöoppaasi BYDUREON 2 mg injektiokuiva-aine ja liuotin depotsuspensiota varten Jos sinulla on kysymyksiä BYDUREON-valmisteen käytöstä Katso Tavallisia kysymyksiä ja
HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN
3.2.2016 vj Oikeudet: huoltaja HUOLTAJAN OHJE Tämä ohje on tarkoitettu partiolaisen huoltajalle. Ohjeesta selviää kuinka huoltaja voi toimia huollettavansa partiojäsenyyteen liittyvissä asioissa. Huoltajalla,