TAAS TAVATTIIN KULTTUURIN MERKEISSÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TAAS TAVATTIIN KULTTUURIN MERKEISSÄ"

Transkriptio

1 Tapaturma- ja sairausinvalidien liiton sosiaalinen uudistuslehti 3/06 TAAS TAVATTIIN KULTTUURIN MERKEISSÄ Perinteisesti Vähäjärvellä pidetyt 22. vammaisten kulttuuripäivät kokosivat reilut sata Tapaturma- ja Sairausinvalidien liiton jäsentä viettämään viikonvaihdetta kulttuurin ja yhdessäolon merkeissä. Laulu-, soitto- lausunta- ja näytelmäesitysten sekä käsityönäyttelyjen ja boccie-kisan lisäksi tämän vuotisilla päivillä oli esillä myös uutta. Päivien yhteydessä julkistettiin Vammaisuus elämässäni - kirjoituskilpailun tulos ja palkittiin voittaja. Palkittu kirjoitus ja voittajan kommentti ovat tämän numeron takasivulla. Muut kirjoitukse julkaistaan myöhemmin. Kiitos hänelle, joka tämän lajin keksi jäsenistöllemme. Toivon, että vähemmän rohkeatkin toisivat tätä taitoa esille, sillä eihän tiedä milloin uusi lordi ilmaantuu, sanoi lappeenrantalainen Elma Mikkonen avajaispuheenvuorossaan. Hän esitti ajatuksen, että tulevilla päivillä yhtenä lajina voisi olla karaoke, johon saattaisi olla runsaasti kiinnostuneita osanottajia. Juhlapuheen pitänyt liiton puheenjohtaja Jorma Eloranta totesi, että vammaisten kulttuuripäivillä on yksi tekijä ylitse muiden. Yksi sana on korostunut täällä monissa esityksissä. Se on ystävyys, ja se kuuluu tähän koko yhteisöömme. Kulttuuripäivät ovat tavallaan ystävänpäivä liiton jäsenille, sanoi Jorma Eloranta. Päivien järjestelyihin ensi kertaa osallistunut liiton työntekijä Marja-Leena Kalkkinen oli ilahtunut osanottajien runsaudesta ja monipuolisesta ohjelmasta. - Monille liiton aktiiveille kulttuuripäivät rytmitttää koko vuotta, hän totesi. Palstatila ei tällä kertaa salli keskiaukeaman juttua, mutta olkoot nämä muutamat kuvat, vetoomus pääministerille sekä kirjoituskilpailujen tulos osoituksena päivien hengestä niillekin, jotka eivät mukaan päässeet. Rauman yhdistyksen laulukuoro säestäjänään Henry Virtanen on kulttuuripäivien perusesiintyjiä vuodesta toiseen. Eikä ihme, sillä laulut ovat kovasti kuulijoiden mieleen. Tampereen voittoisa boccie-joukkue Eino ja Irmeli Saarijärvi sekä Tauno Hellman. Treffeissä esiintyivät Timo Piippo ja Maija-Inkeri Karvonen. Tänä keväänä eduskunta on keskustellut niin vammaisten kuin vanhustenkin tilanteesta. Keskustelun lopputulos on se, ettei valtiolla ja kunnilla ole rahaa palvelujen järjestämiseen. Tämä rahan puute on kummallinen asia. Kun Lordi voitti euroviisut, niin Te pääministeri olitte sitä mieltä, että meille suomalaisille on kunnia-asia hoitaa tasokkaat euroviisut. Samaten eduskunnan äänioikeusjuhlinta näytti kovin korskealta eikä ihan halvaltakaan. Tässä numerossa: Vetoomus pääministeri Matti Vanhaselle Odotamme tekoja vammaisten ja vanhusten puolesta Hammaslääkärissä Köyhät keskuudessamme Sivu 2 Helsingin kohtuuton ohjeistus Sivu 3 Väärä hoito käy kalliiksi Sivu 4 Eläkeläisille oikeutta vihdoinkin Sivu 4 Kylpyamme hallinto-oikeuteen Sivu 5 Omenaherkkuja syyspöytään Sivu 8 Miksi Suomelle ei ole kunnia-asia huolehtia vammaisistaan ja vanhuksistaan? Olemme ymmärtäneet, että yhteiskunnan ensisijainen tehtävä on turvata kaikkien kansalaistensa jokapäiväinen elämä. Mutta miksi näin ei tapahdu? Odotamme tekoja eikä vaan kauniita puheita. TAPATURMA- JA SAIRAUS- INVALIDIT RY:N 22. VAMMAIS KULTTUURIPÄIVÄT VÄHÄJÄRVELLÄ. (111 allekirjoittajaa) Teillä näyttää olevan väärä purenta, totesi lääkäri tutkiessaan potilaansa suuta. Niin minustakin tuntuu, koska tahdon aina purra noita isokenkäisiä.

2 2 Pääkirjoitus 3/2006 Kun tässä puhun köyhyydestä, en tarkoita henkistä vaan taloudellista köyhyyttä. Köyhyydestä on olemassa määritelmäkin: kansalaisten keskituloista otetaan 60 prosenttia ja ne, jotka jäävät tämän rajan alapuolelle, ovat köyhiä. Tällä hetkellä keskiansio on tuhatta euroa vuodessa. Tästä 60 prosenttia on noin 1363 euroa kuukaudessa miinus verot. Tästä voinee vetää sen suoran johtopäätöksen, että joidenkin täytyy tienata valtavasti kuukaudessa. Mitenkähän saavat kulutetuksi? *** Eläkeläiset on perinteisesti luettu köyhiin kuuluviksi. Tällä hetkellä pelkkää kansaneläkettä, 510 euroa kuukaudessa saavia on noin Jos näillä ihmisillä ei ole muuta tuloa, voidaan heidät varmasti lukea köyhiin. Lisäksi noin pientä työeläkettä saavista saa kansaneläkettä. Yhteenvetona voi sanoa, että jos henkilö saa osaakin kansaneläkettä eikä hänellä ole muita tuloja työeläkkeen lisäksi, voidaan häntä kutsua köyhäksi. Kansaneläkkeen saannin yläraja on ensimmäisessä kuntaryhmässä 1100 euroa. Tästä on vielä pitkä matka köyhyysrajalle. Kuka meistä on köyhä? Liittomme, rauhanliikkeen, työväenliikkeen ja työväen elinolojen pitkäaikainen toimija ja vaikuttaja Allen Järvenpää on kuollut 14. kesäkuuta Helsingissä. Allen syntyi Kauhavalla, jossa hän vietti lapsuutensa. Kolmekymmenluvulla Allen valmistui diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta. Hänen toimintansa Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seurassa vei hänet jatkosodan ajaksi turvasäilöön. Vankilassa Allen toimi vankilan lämmittäjän apulaisena ja korjaili siinä sivussa radioita. Lapsuudessa tapahtunut onnettomuus suuntasi Alle- Pieniä ovat silakat joulukaloiksi. Vaikka valtionvarainministeri Heinäluoma kehui köyhyyspakettiaan merkittäväksi, on se lähinnä kosmetiikkaa köyhyyden ja köyhien kannalta. Kuinkas ollakaan, osa kustannuksista vielä sälytetään kuntien maksettavaksi. Omaishoitajat saavat kolme vapaapäivää kuukaudessa, jos vain saavat hoidettavilleen hoitopaikan. Sijaisen saaminen kotiin on lähes mahdotonta. Millekähän hoitopaikoille heidät sijoitetaan, kun monet osastot ovat ylikuormitettuja, käytävälle vai oleskeluhuoneeseen? Omaishoitajien vapaapäivät ovat sinänsä kaunis ja kannatettava ajatus, kunhan ne pystytään kunnolla toteuttamaan. Opiskelijat nostivat metakan ateriakorvauksesta. Näyttää siltä, että saivat haluamansa. Me muut, jotka syömme samaa ruokaa samassa paikassa, emme saa vastaavaa hyvitystä. *** Köyhyyspaketissa esitettiin ikään kuin uutena asiana muuttoavustus. Kunnat maksoivat ennenkin muuttoavustusta, lähinnä se oli littera etelän tehtaisiin ja siirtotyömaille. Senkin kunnat maksoivat vain, jos itse olivat välittäneet työpaikan. Tuleekohan tähän avustukseen varallisuustarveharkinta? Kansaneläke on jatkuvasti jäänyt jälkeen muista tuloista, etenkin työeläkkeistä. Tähän saakka kansaneläkettä on korotettu pääosin kuluttajahintaindeksin mukaan, työeläkettä palkkaindeksin mukaan. Tämä on johtanut siihen, että vuoden 1991 jälkeen kansaneläke on jäänyt noin 25 % jälkeen muusta tulokehityksestä. Tämän korvaaminen vaatisi kokonaan toisen tasoisen korotuksen kuin nyt tuli syyskuun alussa. Vaikka tulevaisuudessa työeläke on pääsääntöinen eläkemuoto, niin aina tulee olemaan henkilöitä kokonaan työelämän ulkopuolella vamman tai sairauden takia. *** Liittomme onkin vaatinut perustoimeentulon (kansaneläkkeen) nostamista 760 euroon kuukaudessa. Elokuun liittohallituksen kokous lähetti eduskunnan puolueryhmille kannanoton, jonka mukaan sekä työ- että kansaneläkettä on korotettava samoin perustein. Laskennassa olisi puolet palkkaindeksiä ja puolet kuluttajahintaindeksiä. Kannanotto on toisaalla lehdessämme. Tuntuu, että kuntien virkamiehet ovat mestareita keksimään uusia maksuja. Helsingissä palvelutaloissa peritään asukkailta maksua siitä, että talossa on vartiointi ja että yhteisiin julkisiin tiloihin on tilattu sanomalehti ja televisio. Professori Allen Järvenpää on poissa nin mielenkiinnon työsuojeluun. Sodan jälkeen Allenin eri tasoilla työsuojeluun liittyvä työ jatkui eläkkeelle siirtymiseen asti; ensin ammattienylitarkastajana ja mm. työtuomioistuimen asiantuntijajäsenenä. Allen Järvenpää vaati parempaa valistusta ja parempia lakeja työsuojeluun. Hän oli Tampereen Teknilliseen korkeakouluun perustetun Suomen ensimmäisen työsuojeluteknologian professuurin ensimmäinen haltija. Vielä eläkkeelle jäätyään hän julkaisi työsuojeluoppikirjan. Allen osallistui myös vammaisjärjestötoimintaan. Pääkirjoittajana on TSIL:n liittohallituksen varapuheenjohtaja Timo Piippo. Tapaturma- ja sairausinvalidien liiton puheenjohtajana Allen toimi 50-luvun alussa. Pakinoitsija Aapona hän kirjoitti lähes 40 vuoden ajan Uusi Invalidi -lehteen. Helsingin Seudun Sairaus- ja Tapaturmainvalidien johtokuntaan Allen kuului luvulla. Hän säilytti kansanomaisuutensa ja oli pidetty toveri. Kaikille Allenin tunteneille jäi hänestä varmasti hyvä ja kaunis muisto. Timo Piippo Helsingin Seudun Sairausja Tapaturmainvalidit ry Puheenjohtajan palsta Jorma Eloranta ELÄKEINDEKSILLÄ KÖYHYYTEEN Maassamme harjoitetun uusliberalistisen EU-politiikan seurauksena eri väestöryhmien väliset tuloerot ovat kasvaneet voimakkaasti ja köyhyys lisääntynyt. EU:n määrittelemän köyhyysrajan alapuolella elää maassamme tällä hetkellä yli kansalaista. Köyhyys koettelee erityisesti perusturvalla eläviä kansalaisia. Huonoimmassa asemassa ovat vanhukset ja vammaiset sekä erityisesti ikääntyvät monivammaiset ihmiset, joita tunnutaan pitävän lähinnä taakkana tälle yhteiskunnalle. Poliittinen eliitti on hukannut yhteiskuntamme rakentajien arvot ja päämäärät globaalitalouden huumassaan ja kansainvälisen pääoman edessä nöyristellessään. Köyhyys on rikkaan yhteiskuntamme suurin ongelma ja kansallinen häpeä. Yhä merkittävämpi osa väestöstä syrjäytetään hyvinvoivan kansantalouden nimissä syrjään yhteiskunnasta ja sen tuottamista palveluista, turvasta ja hyvinvoinnista. Hallituksen v budjettiesitys pienellä täsmäohjatulla köyhyyspaketilla on luettava lähinnä pilkanteoksi köyhyyteen ajetuille eläkeläisille, vammaisille, vanhuksille, yksinhuoltajille, pitkäaikaistyöttömille ja opiskelijoille sekä näiden perheiden lapsille. Vuoden 2007 talousarvioesitykseen sisältyvä 80 miljoonan köyhyyspaketti on tästä selkeä esimerkki. Samat päättäjät, jotka tätä nyt esittävät, lahjoittivat reilusti yli 100 miljoonaa euroa maamme suurrikkaille poistaessaan varallisuusveron kuluvan vuoden alussa. Tällaisilla päätöksillä synnytetään vain lisää köyhyyttä ja eriarvoisuutta. Vammaiset, joista useat ovat eläkeläisiä kuten myös muut eläkkeensaajat, kuuluvat valtaenemmistöltään yhteiskuntamme pienituloisten joukkoon, merkittävä osa köy- Tiusanen tarkentaa maksukattolausuntoaan TSIL:n Uusi Invalidi -lehden numerossa 2/06 julkaistiin kansanedustajien vastauksia terveyspolitiikan kysymyksiin. Vastaukseeni kysymykseen mitä ryhmänne on tehnyt/ tekee yhtenäisen terveyskulujen maksukaton aikaansaamiseksi? oli pujahtanut lapsus. Köyhyys on rikkaan yhteiskuntamme suurin häpeä, kirjoittaa TSIL:n puheenjohtaja Jorma Eloranta hiin.eläkeläisten toimeentulon huonontaminen valtiovallan toimesta alkoi jo 1977 alussa tehdyllä puoliväli-indeksin muutoksella eläkeindeksiin ja -90 luvun alussa olleen laman maksumiehiksi eläkeläiset joutuivat yhdessä muiden väestöryhmien kanssa, eläkeläisiltä huononnettiin jälleen indeksi muutoksella eläkkeen määrää. Ns. puoliväli-indeksi korvattiin heikommalla eläkeindeksillä ja eläkeläiset käsittivät, että siitä luovutaan laman mentyä, samanaikaisesti kun muidenkin osalle tulleet laman maksutalkoot puretaan. Eläkeläisille laman maksutalkoot jatkuvat ja ovat jääneet pysyvästi. Palkansaajien ja eläkeläisten ostovoiman eli reaaliansion juopa syvenee voimakkaasti. Ajalla palkansaajien reaaliansio kasvoi % ja eläkeläisten 1,5 4,9 %. (lähde: Veronmaksajain keskusliitto ry). Eläkeindeksi on palautettava vähintään takaisin 1977 puoliväli-indeksiin eli työeläkeindeksissä on lisättävä palkkaindeksin arvo vähintään puoleen ja kansan-eläkeindeksi on muutettava samaksi työeläkeindeksin kanssa. Edellisen lisäksi on kansaneläkkeisiin tehtävä vähintään 50 euron tasokorotus eläkkeensaajien vähimmäistoimentulon turvaamiseksi. Tarkoituksenani on painottaa terveyspalvelujen käyttäjille kohtuullista eli kyllin matalaa maksukattoa. Pahoittelen virhettä ja toivotan menestystä TSIL:lle ja Uusi Invalidi -lehdelle. Pentti Tiusanen kansanedustaja erikoislääkäri

3 Varkauden Vammaiset ry on huolissaan vanhus- ja vammaispalvelujen tilanteesta kaupungissa. Yhdistyksen puuhanaiset Saara Tuovinen ja Milja Tuovinen harmittelevat äskettäin remontoidun sairaalan vajaakäyttöä ja lääkäripulaa. Avoimiin virkoihin ei ole hakijoita, ja osastot toimivat vajaalla henkilöstöllä. Terveyspalveluja on heikennetty kuntayhtymän purkamisen jälkeen. Poliklinikan puhelinneuvonta lopetettiin muutaman kuukauden toiminnan jälkeen rahapulaan vedoten, ja yhä suurempi osa terveydenhoitopalveluista, kuten leikkaukset, synnytykset ja erikoislääkäripalvelut on siirretty Kuopioon yli 70 kilometrin päähän. Varkautelaisten huolena terveyspalvelujen huononeminen Aurinkoiset äitienpäivät Yhdistys vietti äitienpäiväjuhlaa Akonlahden kesäkodilla 11. toukokuuta. Kahvipöytä oli katettu täytekakuin ja sen seitsemän sortin herkuin, miehet hoitivat tarjoilun ja kukittivat naiset. Äitienpäiväjuhlasta on muodostunut yhdistykselle perinne. Juhlapäivä kului seurustelun, kuulumisten vaihdon, laulun ja makkaranpaiston merkeissä. Aurinkoinen alkukesän päivä hemmotteli juhlijoita. Kesän toimintaan Milja ja Saara Tuovinen kertoivat kuuluvan mm. jäsenten lomanviettoviikon ja rantakalaillan. Yhdistyksen omat kotisivut ovat tekeillä, kertoi puheenjohtaja Saara Tuovinen. Liikuntaviikko lomakodissa kruunasi jyväskyläläisten kauniin kesän Odotettu lomaviikko koitti jälleen heinäkuussa, ja Jyväskylän yhdistys suuntasi Vähäjärven lomakotiin. Pekan valmistaman maittavan lounaan ja päiväkahvin jälkeen oli kurssin avaus ja ohjelman suunnittelu. Teimme sen yhdessä siten, että jokainen sai sanoa toiveensa. Aamu altailla Päivittäiseen ohjelmaan kuuluivat eri liikuntamuodot. Aamusella heti seitsemältä oli vesivoimistelua, joka oli niin suosittu, että altaaseen ei useampia olisi kerralla juuri sopinutkaan. Puoli kahdeksalta oli tuolivoimistelua, johon osallistuivat allasjumppaajat sekä ne, jotka eivät altaalle voineet tulla. Kyllä joukossa oli taas niitäkin reippaita, jotka ensin pulahtivat järveen ja sitten altaaseen. Aamupalan ja verenpaineen mittauksen jälkeen menimme pihalle lipputangolle. Ensin vähän lämmittelyä ja sitten parinkymmenen minuutin ohjelma: soutua, nostoja, kyykkyjä, taivutuksia ja lopuksi hyvät venytykset ja hengitysharjoitukset. Iltapäivisin pelattiin sitten pelejä, heitettiin mölkkyä ja lätkää. Keskiviikkona oli hauska päivä, kun saimme kutsuvieraita: Olimme kutsuneet Nokian ja Tampereen yhdistykset viettämään kanssamme kesäpäivää. Kutsu oli otettu hyvin vastaan ja saimme suuren joukon vieraita. Olihan meillä vielä kutsuttuna erikoisvieraana Mar- jäsenten suosima vapaa-ajanviettopaikka. Luonnonkaunis kesäkoti kutsuu Varkautelaiset perustivat yhdistyksensä 1974 viiden henkilön voimin. Jo samana vuonna Jyväskyläläiset aamu-uinnilla kesäisellä liikuntalomallaan. ja-liisa Kirvesniemi ja hänen tiiminsä. Hänen mielenkiintoinen tarinansa herätti monenlaisia ajatuksia. Jokaisella meistä on varmaan oma selviytymistarinamme. Liikuntaa ja teatteria Mutta eipä vieraitamme päästetty ilman kilpailua: heitimme lätkäkisan yhdistysten kesken. Taisimme olla vähän epäkohteliaita, kun veimme voiton, mutta kisa on kisa. Liikuntaviikolle kuului myös kurssitunteja. Tunneilla keskustelimme kehon ja mielen hyvinvoinnista sekä unen merkityksestä. Päivittäisen ohjelman lisäksi kävimme retkellä Hämeenlinnassa. Myös kesäteatteri sopi lomaamme, teatteri kun oli tien toisella puolen. Lomahan oli aivan mahtava, sää suosi, järvivesi oli lempeää, makkara maistui, ja laulu ja nauru virkistivät. Todella mahtavaa oli se, että kaikki olivat aktiivisia ja osallistuivat vointinsa mukaan viikon ohjelmaan. Kesäterveisin Tuula Kankaanperä Marja-Liisa Kirvesniemi kertoi sairastumisestaan ja parantumisestaan kiinnostuneelle kuulijakunnalle. Akonlahden kesäkoti on jo yli 30 vuotta ollut Varkauden yhdistyksen yhdistys hankki Haukiveden rannalta Akonlahden kesäkodin ensimmäisen tontin. Sittemmin on tonttia hankittu lisää, rakennuksia kunnostettu ja rakennettu uutta toiminta- ja Hallitus poisti 1. syyskuuta 2006 alkaen toimeentulotuen perusosasta 7 %:n asumiskulujen omavastuuosuuden, koska se ei alkuperäisen tavoitteen mukaisesti johtanut toimeentulotuen asiakkaiden siirtymiseen halvempiin vuokra-asuntoihin. Lisäksi 7 prosentin omavastuu asumiskuluissa lisäsi toimeentulotukiasiakkaiden köyhyyttä. Kesällä 2006 on Helsingin sosiaaliviraston ohjeistukseen tehty kohta, jossa alle 25 neliön pienasuntojen ja alivuokralaisasuntojen toimeentulotukena huomioon otettavien asumismenojen kohtuulliseksi vuokraksi suositellaan enintään 20 euroa neliöltä. Tämä tarkoittaa sitä, että riippumatta asunnon todellisesta neliövuokrasta, toimeentulotukena asumismenoihin hyväksytään vain ja ainoastaan 20 euroa/m 2. Esimerkiksi jos toimeentulotuen saaja asuu 19 m 2 :n asunnossa, josta peritään vuokraa 27 e/m 2 eli yhteensä 513 e/kk, hyväksytään hänen toimeentulotukensa suuruutta laskettaessa asumismenoiksi ainoastaan 380 e/kk. Erotukseksi jäävä 133 euroa on toimeentulotukiasiakkaan maksettava omasta pussistaan eli nipistettävä jollain lailla toimeentulotuen perusosasta (lue: vähennettävä kuukausittain toimeentulotuen ruokaan, lääkkeisiin yms. tarkoitetusta osuudesta). Uuden ohjeen mukaan toimeentulotuen varassa elävän tulisi hakeutua halvempaan asuntoon tai pyrkiä kohtuullistamaan vuokranantajan kanssa yöpymistiloiksi. Viimeksi on kunnostettu sauna. Kesäkodin luonnonkaunis ympäristö tarjoaa mainiot puitteet yhdistyksen väen yhdessäololle ja virkistykselle. Akonlahti on hyvien kulkuyhteyksien varrella, mm. palveluliikenteellä pääsee perille asti. Nykyisin toiminta Akonlahdessa painottuu kesäaikaan, mutta pilkkikilpailut ovat toki jokatalvinen koitos. Kesäkodin tilat ovat myös vuokrattavissa erilaisten juhlien pitopaikaksi. Yhdistyksen väki myhäili tyytyväisyyttä kesäkotiinsa kauniita kesäpäiviä Akonlahdessa odotellen. Kiitokset varkautelaisille hyvästä huolenpidosta ja kauniista ruusuista! Tarja ja Marja-Leena Asumismenojen omavastuu poistuimitä tekee Helsinki vuokransa suuruutta. Aikaa vaihtoon on ajateltu vähintään kolme kuukautta ja perustellusti pitempäänkin. Vain yksilöllisen harkinnan kautta voidaan huomioida jonkin verran suosituksen ylittäviä vuokria. Uusi ohjeistus on kohtuuton toimeentulotuella eläville. Helsingin sosiaalivirastossa ei yksilökohtainen harkinta toimi, sen voivat vammaisten kuljetuspalvelun asiakkaat vahvistaa. Järjestöt vaativat pikaisia muutoksia 3 Helsingin Seudun Sairaus- ja yhtyy Asukasliitto ry:n, Monikulttuuristen perheiden liitto ry:n ja Aktiiviset kuntalaiset -järjestön vetoomukseen, jossa Helsingin sosiaalivirastoa vaaditaan pikaisesti muuttamaan em. ohjeistusta ja pyydetään Helsingin sosiaalilautakuntaa puuttumaan tilanteeseen ja turvaamaan pienasunnoissa asuvien kuntalaisten oikeudenmukainen kohtelu. Helsingin sosiaaliviraston on kumottava uusi pienasuntoja koskeva ohje ja palattava aikaisempaan käytäntöön, jonka mukaan yksinasuvien vuokraksi hyväksytään enintään 520 e/kk ilman neliörajoja. Alivuokralaisten osalta huomioonotettava vuokranmäärä on nostettava todellista vuokraa vastaavaksi tai säilytettävä entinen 410 euron kuukausivuokraraja. Päivi Koivunen sosiaalisihteeri

4 4 Professori Sirkka-Liisa Kivelä: Vanhustenhoito vaatii erityisosaamista Suomen vanhustenhoito kaipaa perusteellista remonttia. Tätä mieltä on Turun yliopiston yleislääketieteen professori, ylilääkäri Sirkka-Liisa Kivelä. Kivelä sai keväällä sosiaalija terveysministeriöltä tehtäväkseen selvittää erilaisia tapoja geriatrisen hoidon ja vanhustyön kehittämiseksi. Aikataulu oli tiukka: kaksi kuukautta on lyhyt aika koko vanhustyön kentän kartoittamiseen ja parannusehdotusten laatimiseen. Vertailun vuoksi: kauppa- ja teollisuusministeriö asetti huhtikuussa Matti Purasjoen selvitysmieheksi selvittämään sähkön tukku- ja vähittäismarkkinoiden toimivuutta. Aikaa tähän varattiin puoli vuotta. Tämä kertoo karua kieltä siitä, miten hallitus arvostaa vanhustenhoidon kehittämistä. Kokonaisvaltaista hoitoa Sirkka-Liisa Kivelän tehtävänä oli selvittää, miten vanhustyön koulutusta voitaisiin parantaa ja toisaalta ehkäistä lääkehaittojen ja masennustilojen esiintymistä. Hänelle tarjoutui myös tilaisuus kommentoida laajemmin Suomen vanhustenhoidon tilaa. Suomessa ei usein ymmärretä, miten vanhusten terveydenhoito eroaa työikäisen väestönosan hoidosta. Lasten kohdalla asiat ovat paremmalla tolalla. Esimerkiksi lastenhoidossa pitää terveydenhuollon näkökulmasta ottaa huomioon myös lapsen kehitysvaihe, perhe, koulumenestys ja monia muita aspekteja, jotka perinteisesti kuuluvat sosiaalityön piiriin, selventää Kivelä. Sama tilanne on vanhustenhoidossa. Lääkärin on vanhuspotilasta hoitaessaan perehdyttävä myös sosiaaliseen näkökulmaan. Toisaalta sosiaalityö ei onnistu kunnolla, mikäli ei ole tietoa vanhuksen sairauksista, hoitohistoriasta ja mahdollisesta lääkityksestä. Juuri tästä syystä Kivelä peräänkuuluttaa parempaa koulutusta. Hän pitää hyvänä esimerkiksi geronomikoulutusta, jossa yhdistellään sosiaali- ja terveysalojen näkökulmia. Parempaa hoitoa halvemmalla Julkisuudessa on Sirkka-Liisa Kivelän tekemiä ehdotuksia moitittu siitä, että ne kasvattavat vanhustenhuollon kustannuksia. Kivelä itse ei ymmärrä väitettä. Eivät esitykset kalliita ole. En esimerkiksi esitä, että hoitohenkilökuntaa olisi lisättävä, hän tähdentää. Päinvastoin, Kivelä painottaa. Nykypäivän väärät käytännöt ja tiedonpuute maksavat. Hän ottaa esimerkiksi muistihäiriöt. Suomessa joka toisen dementiapotilaan oireiden syy on selvittämättä ja noin kahta kolmasosaa hoidetaan väärin. Väärä muistihäiriöiden hoito johtaa nopeasti vaikeaan dementiaan. Hoitojärjestelmä itse tuottaa hoidon tarpeessa olevat potilaat. Ja hoito on kallista. Muun muassa tästä syystä Kivelä esittääkin, että vanhuspsykiatrian koulutusta ja osaamista parannetaan tuntuvasti. Vanhuspsykiatrian taantuminen 1990-luvulla on johtanut vakavien masennustilojen hoitojen puutteisiin. Kivelä ehdottaakin tilanteen parantamiseksi valtakunnallista vanhusten masennustilojen ehkäisyn ja hoidon kehittämisprojektia. Perinteinen psykoanalyyttinen yksilöhoito tai lääkitys eivät yleensä auta vanhusiän masennukseen. Parempia tuloksia tarjoavat esimerkiksi ryhmäterapia ja muut vanhusten omaa aktiivisuutta edistävät hoitomuodot. Väärät lääkkeet Lääkkeiden käyttö on kasvanut räjähdysmäisesti ja luvuilla. Sirkka-Liisa Kivelän mukaan lääkityksissä tehdään paljon virheitä. Väärä hoito aiheuttaa muun muassa onnettomuuksia, kuten lääkkeistä johtuvia kaatumistapaturmia, joiden hoito puolestaan tulee kalliiksi. Lääkehaittojen ehkäisemiseksi pitäisi Kivelän mielestä järjestää lääkäreille pakollista täydennyskoulutusta. Apteekit antavat neuvoja, mutta eri tahojen yhteistyössä on paljon puutteita. Lääkehoitojen purkaminen säästää rahaa ja parantaa vanhusten elämänlaatua, hän sanoo. Myös henkilökunnan työ on mielekästä, kun hoidettava vanhus ei ole lääketokkurassa. Kivelä kertoo esimerkin elävästä elämästä: Yksin asuvan masentuneen vanhuksen fyysinen toimintakyky heikkenee. Omaiset kokevat masentuneen vanhuksen rasitteena, hermostuvat ennen pitkää ja hakevat viranomaiselta lähestymiskieltoa. Alkaa useita vuosia kestävä poliisitutkinta, jonka aikana vanhus masentuu entisestään. Jopa 4-5 vuoden turha ja kallis prosessi olisi alunperin vältetty kunnollisella diagnoosilla ja oikealla avulla. Vanhustenhoito remonttiin Kuva:Ville Korpela - Eivät esitykseni kallita ole, päinvastoin. Sen sijaan nykyiset väärät käytännöt ja tiedonpuute tulevat kalliiksi, sanoo gerontologian professori Sirkka-Liisa Kivelä Hän on laatinut ministeriön pyynnöstä selvityksen vanhusten hoidon ja palvelujen kehittämiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö peruutti kesäkuussa suunnitellun tiedotustilaisuuden, jossa Kivelän selvitys oli määrä luovuttaa peruspalveluministeri Liisa Hyssälälle (kesk). Ministeriön mielestä ehdotukset olivat kuitenkin niin mittavia, että niitä täytyy vielä käsitellä. Selvityksen keskeinen sisältö on, että vanhustenhoito kaipaa perusteellista remonttia. Toisaalta kaikkeen terveys- ja sosiaalialan peruskoulutukseen tarvitaan vanhustenhoidon näkökulmaa. Tarvitaan myös alan erityisosaajia: geriatrian erikoislääkäreitä, vanhuspsykiatreja ja geronomeja. Sirkka-Liisa Kivelä on 25 vuoden yliopistokokemuksen kautta tottunut siihen, ettei hoitoalan tutkijoita kuunnella, kun poliittisia päätöksiä tehdään. Tällä hetkellä ei myöskään kentän työntekijöiden ääni pääse kuuluviin. Eduskuntavaalien alla nousee vanhustenhoidon tila ja tulevaisuus varmasti tapetille. Aika näyttää, otetaanko Kivelän ehdotukset vakavasti. MARKO KORVELA Sirkka-Liisa Kivelän selvitys Geriatrisen hoidon ja vanhustyön kehittäminen on luettavissa ministeriön sivuilla Eläkeläisten tulot ovat jääneet jatkuvasti jälkeen muusta ansiotasosta. Ajalla palkansaajien reaaliansiokasvoi keskimäärin % ja eläkeläisten vain 1,5 4,9 %. Indeksijärjestelmä luotiin aikanaan turvaamaan eläkkeiden reaaliarvon säilyminen. Keskeinen syy eläkeläisten aseman heikkenemiseen onkin vuodesta 1996 alkaen sovellettu ja viime vuonna vaikutusalueeltaan vielä laajennettu ns. taitettu indeksi, jonka mukaan kuluttajahintaindeksin paino eläkeindeksissä on 80 % ja ansiotasoindeksin muutoksen paino vain 20 %. Kuluttajahintaindeksin kehitys on vuosia ollut ansio TSIL VAATII ELÄKELÄISILLE OIKEUTTA LAINMUUTOKSELLA JA TASOKOROTUKSELLA tasoindeksiä heikompi. Kaikkein vaikein tilanne on pelkkää kansaneläkkeitä saavilla, joiden eläke kehittyy vain hintaindeksin mukaisesti. Pelkän kansaneläkkeen varassa oli viime vuoden lopussa 86300, joista valtaosa on yksinasuvia, ikääntyneitä naisia. Viime vuosina toteutetut muutaman euron tasokorotukset kansaneläkkeisiin ovat lähinnä pilkantekoa, etenkin kun vertaa niitä kansanedustajien itselleen myöntämiin palkankorotuksiin. Kuluttajaindeksiä viime vuosina alentaneet alkoholijuomien, puhelinmaksujen ja käytettyjen autojen halpeneminen ja korkojen lasku eivät juurikaan helpota elämää kansaneläkeläisillä, joiden olisi saatava riittämään pienet tulonsa edes perustarpeisiinsa, asumiseen, ruokaan ja kasvaviin lääke- ja sairaanhoitokustannuksiinsa. Suomi on nyt rikkaampi maa kuin koskaan; esimerkiksi bruttokansantuote on noussut lähes kaksinkertaiseksi viime lamasta. Kysymys on siitä, mihin rahat halutaan käyttää. Valtakunnallinen vammaisten etujärjestö Tapaturma- ja sairausinvalidien liitto ry vaatii, että vuoden 2007 budjetinlaadinnan yhteydessä lainmuutoksella palataan eläkeindeksin laskennassa käytäntöön, jossa kuluttajahintaindeksin ja ansiotasoindeksin muutokset vaikuttavat samalla (50% - 50%) painoarvolla yhdenvertaisesti sekä työ- että kansaneläkkeiden kehitykseen. kansaneläkkeisiin toteutetaan välittömästi pienituloisten asemaa ja elinehtoja oikeasti kohentava, vähintään 50 euron tasokorotus kuukaudessa. Tapaturma- ja sairausinvalidien liitto ry. Liittohallitus Jorma Eloranta puheenjohtaja Tarja Västilä sihteeri Kannanotto lähetettiin kaikille eduskuntaryhmille ennen budjettikäsittelyn alkua.

5 5 Välttelevätkö kunnat velvoitteitaan? Kunnat näyttävät todella välttelevän velvoitteitaan, sillä j oko tietoisesti tai säästöohjelmien varjolla on palvelujen hankkiminen tehty mutkikkaaksi. Hyvinvointipalvelujen hakeminen näyttää siirtyvän arveluttavasti oikeusteitse tapahtuvaksi: Lain takaamia palveluja joudutaan kovin usein hakemaan hallinto-oikeuden (HAO) kautta ja tarvitaan jopa ylintä oikeusastetta. Korkeimpaan hallinto-oikeuteen vietävät tapauksetkin ovat lisääntyneet. Kylpyhuone vietiin hallinto-oikeuteen Lain takaaman vammaispalvelun hakeminen HAO:n kautta voi olla monelle ylivoimainen tehtävä. Tämä on kertomus prosessista, jonka porilainen vammaispariskunta tässä nimillä Matti ja Maija joutui läpikäymään. Pariskunta oli joutua edellä mainitun ylivoimaisen tilanteen eteen, kun kylpyhuoneen muutostyö jouduttiin kuljettamaan HAO:een saakka ennen kuin oikeutettu päätös syntyi. Maija on vaikeavammainen, joka päivittäisen peseytymisen vuoksi tarvitsi kylpyammeen tilalle suihkun. Pariskunta oli vuosia kiprutellut ja yrittänyt hoitaa peseytymisen taloyhtiön saunatiloissa, kunnes he oivalsivat mahdollisuuden saada tarpeelliset muutostyöt vammaispalvelulain perusteella. Porin sairaus- ja tapaturmainvalidit ry:n aktiivi Anja Mäkelä ryhtyi auttamaan pariskuntaa muutostöiden hakemisessa. Pariskunta keräsi kaikki mm. työkyvyttömyyseläkeasian yhteydessä hankitut lääkärinlausunnot sekä hankki selvitykset nykytilanteestaan. Hakemus pistettiin toiveikkaana liikkeelle viime vuoden kesäkuussa, ja sosiaalivirastosta tultiin kotikäynnille. Virkailija vain katseli ympärilleen, ja lausunto kyseisen kotikäynnin perusteella oli ympäripyöreä. Lopputuloksena oli kielteinen viranhaltijan päätös, jossa kyseinen henkilö todettiin vammaiseksi, mutta katsottiin, ettei hän ole sellainen vaikeavammainen, jolle tämä palvelu kuuluisi. Päätöstä lukiessaan pariskunta katsoi, että viranhaltija vain toteaa asian perustelematta päätöstään millään lailla. Päätöksessä ei nimittäin selvitetty, miksi hakemus hylätään ja millä perusteilla mukaan liitetyt lääkärinlausunnot tehdään merkityksettömiksi. Asian hoito vaati pitkäjänteisyyttä Nyt jälkikäteen asiasta keskusteltaessa Matti toteaa, että jo tuossa vaiheessa alkoi usko pettää ja mielessä oli tyytyminen kohtaloon. Sairaus- ja tapaturmainvalidit ry:n suunnalta häntä kuitenkin rohkaistiin viemään asiaa eteenpäin ja luvattiin antaa apua. Niinpä tehtiin oikaisuvaatimus sosiaalilautakunnalle. Aiemmin vastaavissa asioissa mukana olleethuomauttivat, että lautakunta yleensä hyvin nihkeästi muuttaa virkamiespäätöksiä, joten odotettavissa on hylkääminen. Näin he saattoivat henkisesti varautua bumerangin tuloon, mikä sitten toteutuikin. Kuitenkin heillä oli jo tuolloin henkinen valmius viedä asiaa eteenpäin. Jälleen yhdistys tarjosi apuaan pariskunnalle, ja tehtiin valitus hallinto-oikeuteen. Valitusta tehtäessä ihmeteltiin, miksi sosiaalilautakunnan luottamushenkilöt eivät ota sitä valtaa, jonka kansanvalta on heille antanut, vaan puolustavat byrokratian tulkintoja. Lausuntoihin sudenkuoppia Esimerkkitapauksen perusteella näyttää siltä,että niin byrokratia kuin kunnallinen luottamushenkilövaltakaan eivät joko osaa tai eivät ehkä halua lukea ja tulkita lääkärinlausuntoja ja muita asiakirjoja oikein. Virkailijoiden lausunnoissakin esitetään tosiasioita niin ympäripyöreästi, että niiden taakse voidaan mennä kielteisen päätöksen aikaansaamiseksi. Piirros: Enska Esimerkiksi virkailijan kotikäynnin selostuksessa todettiin, että asiakas kertoo, eikä sitä, miten asiat todella ovat, ja kävelee suoraan, eikä haluttu todeta, että vaikka ihminen mahdollisesti pystyy kävelemään rollaattorin avulla, se ei auta kylpyammeeseen menemisessä, kun jalka ei nouse. Keskivertokuntalainen ei tule aina huomanneeksi tällaisia sudenkuoppia, joita virkailijat joko aivan tarkoituksella tai tulostavoitteellisen säästämispäämäärän sisäistäminä lausuntoihin kirjoittavat. Tässä tapauksessa lautakunnan kielteisessä päätöksessä ihmetytti, että siinä todettiin hakijalla olevan vaikeuksia pesutilan käyttämisessä ja kylpyamme hänelle epätarkoituksenmukaiseksi. Tästä huolimatta lautakunta tarkemmin perustelematta totesi, ettei hakija ole vammaispalvelulain tarkoittama vaikeavammainen. Tässä tapauksessa lopputulos oli kuitenkin onnellinen, sillä HAO:n juristit osasivat lukea pariskunnan asiakirjoja: HAO kumosi lautakunnan päätöksen ja palautti sen uudelleen käsiteltäväksi toteamuksella, että Maija on vaikeavammainen henkilö, jolla on oikeus saada vammaispalvelulain ja -asetuksen nojalla korvausta hänelle välttämättömien asunnon muutostöiden kustannuksiin. Perusteluissaan HAO viittasi lääkärinlausuntoihin ja selvityksiin, joiden mukaan häntä on pidettävä lain tarkoittamana vaikeavammaisena henkilönä, jolle omatoiminen suoriutuminen vakituisessa asunnossa tuottaa sairauden vuoksi erityisiä vaikeuksia ja joka tämän takia välttämättä tarvitsee asuntoonsa asianmukaisen peseytymistilan. Kaupunki on siten velvollinen turvaamaan hänen mahdollisuutensa päivittäiseen peseytymiseen. Kansalaisjärjestöstä paljon apua Keskustellessamme jälkeenpäin Matin kanssa totesimme koko prosessin läpikäymisestä meille hyödyllisiä osviittoja. Ensinnäkin asiansa hoitaminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja sisukkuutta, eli ei pidä luopua bumerangin tultua. Kun tässäkin tapauksessa lautakunta pyörsi HAO:n päätöksen perusteella aiemman kantansa, oli asian vireille panosta kulunut jo vuosi. Näin pitkään prosessiin yhden palvelun saamiseksi ei helposti lähdetä, vaan siinä matkalla loppuu veto. Niinpä onkin annettava kiitosta paikalliselle sairaus- ja tapaturmainvalidien yhdistykselle - kansalaistoiminta on osoittanut voimansa. Matti pohtii myös sitä, mistä olisi saanut tarvittavan oikeusavun, kun lakiavun saaminen maksaa eikä siihen pitkäaikaistyöttömällä ole varaa. Kun hänelle kerrotaan, että onhan olemassa sosiaaliasiamiesjärjestelmä, hän kysyy mikä se sellainen on? Porilainen tapa onkin ollut hoitaa kyseistä tehtävää lainvastaisesti, sosiaalijohtajan varamies oman toimensa ohella, kunnes eduskunnan apulaisoikeusasiamies asiasta huomautti. Kansalaistoiminta voi olla ratkaiseva tekijä nykyaikaisessa monimutkaistuneessa maailmassa. Olisiko meidän syytä palata entisajan kylien omiin juristeihin, jotka hoitivat kyläkunnallaan veroilmoitusten tekemistä ja perunkirjoituksia, ja lähtivät mukaan kun mökin muija meni kunnanesimiehen puheille pyytämään kunnan jauhoja lapsikatraalleen? Itse asiassa tätä samaa on esimerkiksi Tampereella toteutettava sosiaalipäivystys tai yksittäisten ihmisten avustaminen ja tuki Porin sairaus- ja tapaturmainvalidien malliin. Tällainen ajattelu on ollut taustalla Demokraattisen Sivistysliiton aktiivinen kansalainenhankkeessa ja sen jatkona toteutettavassa toiminnassa. Heikki Kemppainen Asunnon muutostyöt vammaispalvelulain nojalla asunnon muutostöiden tavoitteena on tukea vammaisten mahdollisuutta omaehtoiseen ja itsenäiseen asumiseen vammaispalvelulain lain mukaan kunnan on korvattava kotonaan asuvalle vaikeavammaiselle henkilölle asunnon muutostöistä tai asuntoon liittyvistä välineistä ja laitteista aiheutuvat kohtuulliset kustannukset, joita hän vammansa tai sairautensa vuoksi välttämättä tarvitsee suoriutuakseen tavanomaisista elämäntoiminnoista korvattavia muutostöitä ovat esimerkiksi ovien leventäminen, kynnysten poistaminen, luiskien rakentaminen, kylpyammeen poisto, tukikahvojen kiinnitys, asunnon kiinteiden kalusteiden ja sisustusmateriaalien muuttaminen myös muutostöiden suunnittelu sekä esteiden poistaminen asunnon välittömästä lähiympäristöstä asuntoon korvattavia välineitä ja laitteita ovat esim. kiinteät nostolaitteet ja turvahälytysjärjestelmät muutostöitä haetaan muiden vammaispalvelujen tapaan kirjallisesti oman kunnan sosiaalitoimistosta, liitteenä lääkärinlausunto, mielellään myös esim. toiminta- tai fysioterapeutin lausunto sosiaalitoimistoon kannattaa ottaa yhteyttä jo, kun asunnon muutostöiden tarve on havaittu, ennen niiden tarkempaa suunnittelua ja toteutusta. Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 9. Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 12-13

6 6 RAUMAN SEUDUN TAPATURMA- JA SAIRAUS INVALIDIT RY. Liitto järjestää yhdessä Rauman yhdistyksen kanssa Kansalaisvaikuttamisen kurssin torstaina Raumalla. Kurssin tavoitteena on ohjata, opastaa ja auttaa osallistujia hakemaan heille kuuluvia palveluja ja tukia sekä tuottaa yhdistykselle tietoa ja osaamista omaa neuvontatoimintaa varten. Pääaiheina ovat vammaispalvelulaki sekä eläkkeensaajien hoitotuki. Kurssi järjestetään yhteistyössä DSL:n opintokeskuksen kanssa. Tarkka kellonaika ja paikka ilmoitetaan myöhemmin paikallislehdessä. Lisätietoja: pj. Taisto Lamminen p. (02) , Vilppulan Sairaus- ja kiittää kaikkia ystäviä jotka muistivat meitä 45-vuotispäivänä. Johtokunta Tapaturma- ja sairausinvalidien liiton SOSIAALIPOLIITTINEN SEMINAARI Vähäjärvellä Seminaari alkaa lauantaina klo ja päättyy sunnuntaina noin klo 15. Lauantaina kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Erkki Virtanen on kuulemassa näkemyksiämme ja kokemuksiamme ja kertomassa eduskuntakuulumisia. Sunnuntaina kanssamme on Päivi Uljas, monelle tuttu mm. hyvinvointivaltion syntyä kuvaavasta kirjastaan Taistelu sosiaaliturvasta. Osallistujien odotetaan tuovan aktiivisesti esille kysymyksiään, kokemuksiaan ja ajatuksiaan vammaispalvelujen, terveydenhuollon, sosiaalipalvelujen ym. käytännöistä ja lainsäädännöstä ja muista sosiaalipolitiikan teemoista. Seminaari on kaikille avoin. Hinta jäseniltä 50 euroa, muilta 60 euroa (sis. täysihoidon). Seminaari järjestetään yhteistyössä DSL:n opintokeskuksen kanssa. Ilmoittautumiset viimeistään ma liiton toimistoon: sähköposti puh. (09) , postios. Kulmavuorenkatu 5, Helsinki. Tervetuloa! TAMPEREEN TAPATURMA- JA SAIRAUSINVALIDIT RY. Toimisto Näsilinnankatu 22 A 37, puh , avoinna keskiviikkoisin klo Kerhot jatkuvat jälleen torstaisin klo 11, Pellervonkatu 9; pyydellään hyviä alustajia ja juodaan hyvät kahvit. Seuraavat vierailijat kerhoihin on sovittu: Liiton sosiaalisihteeri Marja-Leena Kalkkinen Kaamoksen kaatajaiset Tapiolassa, Karhunkatu 71, alkaen klo 13. Ruokaa ja ohjelmaa sekä arpajaiset. Hinta 10 euroa. Vieraita Jyväskylästä Kotipalvelun ohjaaja Kaija Vahela-Wiren Kaupunginvaltuutettu Anna Kontula Isänpäiväkerho, jossa lauletaan yhdessä. Askartelukerhot jatkuvat entiseen tapaan. Syyskauden viimeinen kerho on vietetään pikkujoulua Vähäjärvellä. Seuraa ilmoittelua! OULUN SAIRAUS- JA TAPATURMAINVALIDIT RY. Toimintakalenteri: Kerhot tiistaisin Aleksinkulmassa alkaen klo IKMO-kurssi Vähäjärvellä Jouluinen puurojuhla tiistaina Yhdyshenkilöt: Matti: Tuomo: Kyllikki: TURUN TAPATURMA- JA SAIRAUSINVALIDIT RY Piknik-risteily (aamulähtö) Kotkan kaupunginteatteri esittää musikaalin Veriveljet. Lähtö klo 7.00 (päivänäytös) Virkistäytymismatka Yyterin kylpylään. Kylpylässä on suomalainen ja turkkilainen sauna, porepisteet, kunto- ja hemmotteluallas ja vesiliukumäki. Lähtö klo Perinteinen iloinen pikkujoulu Vähäjärven lomakodissa. Iloista sirpaleohjelmaa, lämmintä yhdessäoloa ja Pekan tekemä maukas jouluateria. Tervetuloa mukaan! Piknik-risteily (aamulähtö) Lisätietoja: toimisto puh. (02) (ma ja ke klo 10 14) tai Ritva puh. (02) , Sosiaalifoorumi Turun alueella 1. Ger.prof. Sirkka-Liisa Kivelä selostaa raporttia vanhustenhuollosta ja siihen liittyviä toimenpide-ehdotuksia Kerttulin vanhainkodin juhlasalissa tiistaina 3.10 klo Toimittaja, sh-opisk. Tarja Tallqvist puhuu jaksamisesta ja vanhustenhuollosta, ja sosiaalityön prof. Jari Heinonen selvittää kunta- ja palvelurakennehanketta ja sen seurauksia, Suomenkielisellä työväenopistolla, Kaskenkatu 5, lauantaina klo Sh-opettaja, ex-vanhainkodinjohtaja Seli Toivonen alustaa aiheesta Kumpi vai kampi, vanhainkoti vai palvelutalo? Keskiviikkona klo 18., paikka avoin (seuraa paikallista ilmoittelua) Kaikki asiasta kiinnostuneet aktiivisesti mukaan! Lomakodin B-osa meni remonttiin Elokuun lopulla huomattiin lomakodin B-osassa vesivahinko. Korjaaminen on aloitettu purkamisella ja kuivaamisella. Kuivaaminen kestää 4-6 viikkoa, jonka jälkeen pääsemme tarkastelemaan vahingon laajuutta. Näillä näkymin B-osa on käytöstä pois ja toivomme saavamme remontin valmiiksi pikkujouluihin. Varaukset lomakotiin Lomakodin varaustilanne näyttää syksyn ja ensi kesän osalta hyvältä. Myymme loppusyksyä ja ensi vuotta kaiken aikaa, joten tehkää varauksenne hyvissä ajoissa voidaksenne turvata lomailunne Vähäjärvellä. PORIN SAIRAUS- JA TAPATURMAINVALIDIT RY Toimintakalenteri syksy 2006 Kerhotilaisuudet: Tiistaikerho 3.10., , ja Nuorisotalolla klo huone 3 Isänpäivänkerho Nuorisotalolla klo huone 3 Joulujuhla Nuorisotalolla pikkusali Käsityökerho kokoontuu maanantaisin klo huone 4: 25.9., 2.10., 9.10., , , , 6.11., , , , käsityökerhon myyjäiset klo huone 4. Mahdollisista muutoksista ilmoitamme kerhoissa ja Satakunnan työ -lehdessä Helsingin Seudun Sairaus- ja :n tapahtumia: Torstai-kerhon syyskausi alkoi 7. syyskuuta Kerho kokoontuu torstaisin klo Kinaporin Palvelukeskuksessa, Kinaporinkatu 9 A, 2. kerroksen kabinetissa ruokasalin vieressä. Lisätietoja kerho-ohjelmasta saa kerhosta ja toimistolta. Syysretki Askartelukurssi Vähäjärvellä ti pe lokakuuta. Hinta 120 e/jäsen. Hintaan sisältyy edestakainen bussikuljetus inva-bussilla, majoitus täysihoidolla (2 hh), kurssiohjelma (yhteistyössä DSL:n kanssa), askartelumateriaalit. Kurssin aikana on myös mahdollisuus varata perinteistä hierontaa (19 e/30 min, 26 e/45 min, 32 e/60 min) ja/tai jalkahoitoa. Ilmoittautumiset sekä maksu kurssille, jalkahoitoon ja hierontaan heti toimistolle, puh. (09) JYVÄSKYLÄN SEUDUN SAIRAUS- JA TAPATURMAINVALIDIT RY Toimintakalenteri syksy 2006 Opiskelemme joka kuukauden toinen torstai alkaen klo 13. Ruokakurssi joka kuukauden neljäs torstai alkaen klo 11. Opintotilaisuudet: 12. ja 26.10, 9. ja 23.11, 7. ja Laulu-, käsityö-, askartelu-, peli- ym. kerhot päättävät kokoontumisestaan ensimmäisen kerhon yhteydessä. IKMO-kurssi Vähäjärven lomakodissa Retki Tampereelle Syyskaamoksen kaatajaisiin Tampereen yhdistyksen vieraaksi (ilm mennessä). Askartelukurssi Vähäjärvellä Askartelemme joulua hyvissä ajoin. Muutkin yhdistykset tervetulleita. Tarvikemaksut kurssilla. Rottinki- ja puukurssi Saiholla alkaen klo 10. Jouluaskartelukurssi Saiholla alkaen klo 10. Joulumyyjäiset Saihokeskuksessa alkaen klo 10. Pikkujoulumatka Vähäjärvelle Vietämme pikkujoulua yhdessä Tampereen yhdistyksen kanssa. Kerhot järjestävät retkiä maakuntaan tutustuen sen historiaan. Retket liittyvät opintotoimintaan. Retkistä ilmoitetaan lähemmin puskaradiolla. Kaikkiin tapahtumiin lähtö Vaajakoskelta klo 8. Opinto- ja kerhotoiminta Saihokeskuksessa, Saihokatu 4. Opintotilaisuudet järjestetään yhteistyössä DSL:n opintokeskuksen kanssa. Tervetuloa virkistävään toimintaan! Jyväskylän Sairaus- ja tapaturmainvalidit ry Opintokerhosuunnitelma 2006 Kerho 1: Tietokoneeseen tutustuminen Ei se pure Kerho 2: Tietokonekerho Kurkistetaan Internetiin Kerho 3: Tietokonekerho Miten olisi pasianssi tai muuta kivaa Perinneruokakurssit 2006: Läskisoosi, perunamuusi, juureskuutiot, mannapuuro ja mehukeitto, Silakkalaatikko, porkkanakuutiot, etikkapunajuuriraaste ja raejuusto, rusinasoppa, 3. Lihakääryle, lanttusose, savukalasalaatti, keitetytperunat, luumukiisseli ja kermavaahto. UI:n seuraava numero ilmestyy viikolla 49

7 Forssan Seudun Tapaturmaja Pj. Heikki Henriksson Saksankatu 23 as Forssa Tapaturma- ja Sairausinvalidien Liitto ry:n jäsenyhdistyksiä Helsingin Seudun Sairausja Toimisto: Kulmavuorenkatu Helsinki ark sähköp. Sos.sihteeri Päivi Koivunen (09)713991,fax.(09) Hämeenlinnan Tapaturmaja pj. Markku Tulander Haukankalliotie Leppäkoski Jyväskylän seudun Sairaus- ja Tapaturmainvalidit ry Toimisto: Saihokatu Jyväskylä Pj. Erkki Matikainen Keravan Sairaus- ja Pj.Keijo Kortelampi Sibeliuksentie 19 A Kerava (09) , Kuopion Seudun Sairausja Pj. Paavo Antikainen Luolatie 21, Kuopio (017) , Lahden Seudun Sairaus- ja Pj. Mauno Laitinen Riihelänk.72, Lahti (03) Tapaturma- ja Sairausinvalidien Liitto ry Kulmavuorenkatu 5, Helsinki Puh. (09) faksi (09) Sähköposti: Kotisivut:www.tsil.fi Pankkiyhteys: Sampo Lappeenrannan Tapaturma- ja Sairausinvalidit ry Pj. Sirkka Haiko Savonkatu b Lappeenranta (05) Nokian Tapaturma- ja Pentti Riekkola Sorvantie Nokia (03) Oulun Sairaus- ja Pj. Matti Soini Lehmikentäntie Kempele Oriveden Sairaus- ja Pj. Antero Nieminen Orivedentie Orivesi Pieksämäen Seudun Sairaus- ja Pj Hannu Hiltunen Kaunokkikuja 6 A Pieksämäki puh Porin Sairaus- ja Pj. Aili Pärnä Koivulantie 4, Pori Rauman Seudun Tapaturma- ja Pj. Taisto Lamminen Vilkuntie 9, Rauma (02) , UUSI INVALIDI Julkaisija: Tapaturma- ja Sairausinvalidien Liitto ry Kulmavuorenkatu 5, Helsinki Puh. ja fax (09) , faksi (09) Sähköposti: Internet: invalidi Pankkiyhteys Sampo Toimituskunta Timo Piippo, Pentti Riekkola, Pauli Toikka ja Anja Ylä-Ajos Toimisto av. arkisin klo sosiaalisihteeri Marja-Leena Kalkkinen Ilmoitukset TSiL ry (09) Paino Kangasalan Lehtipaino Oy 7 Tampereen Tapaturma- ja Tsto: Näsilinnankatu 22 A Tampere (03) av. ke klo Pj. Anja Kivipensas Karhunkatu Tampere (03) , Turun Tapaturma- ja Tsto: Yliopistonkatu 11 a E Turku (02) , fax (02) Pj. Lilja Nurmi Valpuri Innamaankatu 11C Turku, (02) Vaajakosken Tapaturmaja siht. & th. Aune Ikonen Kirkkotie 13 as Vaajakoski puh. (014) Valkeakosken Ammattitauti- ja Pj Tuure Hietanen Harjukatu Valkeakoski (03) Varkauden Vammaiset ry Pj. Saara Tuovinen Näreikönkatu Varkaus Vilppulan Sairaus- ja Pj. Anja Ylä-Ajos Kitusuontie Vilppula (03) Muut yhteystiedot Puheenjohtaja/ päätoimittaja Jorma Eloranta Mikkolantie 7 B Loimaa puh Lehden toimitus ja taitto Hannu Oittinen Katajikonkatu 1 D Tampere puh (03) VILPPULAN YHDISTYS JUHLI 45 VUOTTAAN Tapaturma- ja Sairausinvalidien Liiton Vilppulan yhdistys vietti kesäkuussa 45-vuotisjuhliaan. Paikalla oli runsaasti omaa yhdistysväkeä, mutta myös lähiyhdistyksistä Tamperetta myöten. Lisäksi mukana olivat liiton puheenjohtaja Jorma Eloranta sekä työntekijät Marja-Leena Kalkkinen, Tarja Västilä ja Pekka Naukkarinen. Vilppulan kunnan tervehdyksen juhlivalle yhdistykselle toi kunnan sosiaalijohtaja Riitta Heinonen. Tervetulotoivotusten ja onnittelujen jälkeen oli vuorossa tuhti jauhelihakeitto ja kakkukahvit, taustamusiikkia soitti paikallinen harmonikkataiteilija. Juhlat kauniissa kesäsäässä ja kauniissa pihapiirissä Anja Ylä-Ajoksen ja Esa Aittosen kotona loivat hienot puitteet tapahtumalle. Liiton edustajat ojensivat ansiomerkit pitkään yhdistyksen ja liiton tehtävissä toimineille seitsemälle jäsenelle. Kunnan sosiaalijohtaja Riitta Heinonen piti tärkeänä yhteyksiä kunnan ja kuntalaisten välillä. Hän kehotti kääntymään suoraan ja rohkeasti viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden puoleen aina kun asiat niin vaativat. Sosiaalijohtaja Heinonen kertoi olevansa ilahtunut, että Uusi Invalidi lehteä on tuotu kunnan toimipisteisiin asukkaiden luettavaksi. Hän antoi lisää kohteita, joihin lehden voi lähettää suoraan. Juhla oli onnistunut siinäkin mielessä, että yhteistyö vammaisyhdistyksen ja kunnan kanssa sai uuttaa puhtia ja ulottuvuutta. Nyt vain katse tulevaisuuteen, kohti edunvalvonnan ja virkistystoiminnan kehittämistä sekä viiden vuoden päästä pidettäviä 50- vuotisjuhlia. Hannu Oittinen Kuvassa liiton ansiomerkin saaneet kukituksen jälkeen. Toinen oikealta on yhdistyksen puheenjohtaja Anja Ylä-Ajos. Lomailuun, kokouksiin, seminaareihin, perhejuhliin... Viihtyisä lomakoti Hauholla, keskellä kauneinta Hämettä. Hinnat: A-osa 43,00 euroa/vrk/hlö B-osa 39,50 euroa/vrk/hlö

8 8 Vammaisuus elämässäni- kirjoituskilpailun voittaja Kaiken tuon näen, mutta en voi sitä sanoiksi pukea Kaunis varhainen aamu Vähäjärven rannalla. Aamukosteus kohoaa nousevan auringon voimasta äänettömästi kohti pilviä. Viileän kevätkesän yön jäljiltä järven pinnalla leijailee kevyt usva. Järven pinta on tyyni. Keväisen, uuden ruohon ja rantakoivujen vihreiden lehtien tuoksu sekoittuu yhteen ja peittää maiseman. Kuikkapari lipuu hitaasti kaukana järven selällä, rintarinnan, välillä sukeltaen noustakseen ylös ennalta arvaamattomasta kohdasta ja taas sukeltaakseen. Vain veteen piirtyvät ohuet renkaat leviävät ympyränä rantoja tavoitellen kertoen kuikkaparin aamuisesta leikistä. Istun laiturilla pyörätuolissa. Laiturille on rakennettu luiska. Meitä ja nyt juuri minua varten. Minäkin voin tulla tänne nauttimaan tästä kaikesta kauniista, kuitenkin vain yhdessä avustajani kanssa. Kaiken tuon näen, mutta en voi sitä sanoiksi pukea. o o o o o Keväinen päivä on kääntynyt iltaan. Aulassa soi hiljainen, rauhoittava musiikki. Nuori, kaunis ohjaajatyttö lukee kertomusta, toinen kirjoittaa leiripäiväkirjaa. Lapsia ja nuoria joukko ympärillä. Joku istuu sohvalla, joku pyörätuolissa. Lattialle on levitetty peittoja ja tyynyjä. Jotkut makaavat niillä. Tuossa pojan jalka tekee pakonomaista liikettä, ikään kuin pyrkisi ottamaan askeleita. Tytöllä vasen käsi on koukus- sa, toinen haroo ilmaa. Pyörätuolissa tyttö istuu pää rinnalle painuneena, kääntyneenä asentoon kuin yrittäisi katsoa sivulleen. Joku ääntelee epämääräistä, tasaista muminaa. Toinen kiljaisee väliin korkealla, kimeällä lapsen äänellä. o o o o o Auto ajaa pihaan. Kuski jää istumaan, hieno rouva nousee autosta. Kevätkesän matkalaisia, ohikulkijoita, yösijan kyselijöitä. Henkilökunnasta joku tulee. Kuulen hänen kertovan huoneista, hinnoista. Tilaa löytyy. On menossa vammaisten lasten leiri. Ei haittaa. Katsotaan huoneita, rouvan ääni kuuluu. Tulevat aulaan. Rouva astuu pari askelta, miltei kääntyy takaisin. Kasvot valahtavat kalpeiksi. Silmistä kuvastuu huolestuminen, vai olisiko peräti pelko? Askelet vauhdittuvat kohti käytävää ja huoneita. Palaavat. Kuulen sanovan, miettii vielä. Joku meistä ääntelee rauhattomasti, kiljaisee lujaa. Kauhu valtaa rouvan kasvot. Seinän vierustoja pitkin, nopeasti, nopeasti kohti ovea, pois täältä. Hulluja kaikki, käyvät pian päälle, repivät vaatteet, henki menee, luen rouvan kasvoilta. Ovi kolahtaa. Auto käynnistyy. Äänestä kuulen, kuinka kaasujalka iskeytyy polkimeen, pyörät ulvovat, pihan sora vain lentää. Sitten ääni loittonee. o o o o o Olen iloinen, että taas on rauhallista. Musiikki soi. Ohjaajatytön rauhallinen, turvallisuuden tunnetta antava ääni vain kuuluu. He jaksavat hymyillä kauniisti, nuo nuoret naiset, auttaa meitä, järjestää ohjelmaa, ohjata ja opastaa. Syöttää ja juottaa, pestä, pyyhkiä pyllyjä. On ihanaa, että on sellaisia ihmisiä. Heille tahtoisin ojentaa ruusun. Mutta en voi. Enkä edes sanoa sitä heille. Kukaan ei ole täydellinen, ajattelen. Mutta mekin olemme ihmisiä. Meilläkin on oikeus elää, nauttia jokaisesta päivästä, hyvistä hetkistä vammaisuuksistamme huolimatta. Meitäkin on niin monenlaisia. Kukin nautimme elämästä, näistä hetkistä eri tavoin, kukin omalla tavallamme. Äänettömästi tai riemusta kiljuen. Haluan unohtaa ynseän rouvan pelokkaat kasvot. Voin vain toivoa hänelle elämässään kaikkea hyvää. Toivon, että tuon pelon tai kauhuntunteen takana olisi vain hänelle ehkä ennen kokemattoman vammaisuuden kohtaamisen ja uuden tilanteen tuoma hetkellinen järkytys. Yritän ymmärtää häntä. Siitä huolimatta, että tuon kevätkesän kulkijan uuden kesähatun ja kukkakretonkisen mekon alta tuli esiin syvä ennakkoluulo vammaisia kohtaan. Toivon, että se oli vain sitä, eikä oire vammoista pahimmasta, syvästä asennevammasta. nimimerkki Kaino Iivari Tarina perustuu tositapahtumaan Tämän Vammaisuus elämässäni -teemaan liittyvän kirjoituksen aiheen olen saanut työvuosinani lomakodissa, jossa ensimmäisen kerran kohtasin vammaisuuden näin läheltä ja konkreettisena. Tarkoitan tässä erityisesti noina vuosina lomakodissa järjestettyjä eri vammaisjärjestöjen lasten ja nuorten leirejä ja niiden osanottajia. Olkoon teksti vaikka hatunnosto/kunnianosoitus, ketään erikseen mainitsematta, kaikille niille, jotka eri tavoin työskennellen toimivat vammaisten hyväksi ja heidän etujensa puolustamiseksi. Tarina muuten perustuu tositapahtumaan, niin että töitä riittää. Valkeakoski Vesa Ruskeeniemi Puheenjohtaja Jorma Eloranta (vas.) ojentaa palkinnon kirjoituskilpailun voittajalle Vesa Ruskeeniemelle Vammaisten kulttuuripäivillä. Yhdistykset reissunpäällä Turun yhdistyksen väki oli Tampereen yhdistyksen vieraana 1. elokuuta Tapiolassa, jossa vietimme kauniin iltapäivän. Ensin oli Tampereen tutustumiskierros, jonka opastivat Aino ja Riitta. Lopuksi Irmeli esitteli Hervantaa, jossa käytiin potretissa Muusa-patsaalla. Tampereen Tapaturma ja yhdessä Porin yhdistyksen kanssa vietti IKMO-kurssia huhtikuulla Vähäjärvellä. Kiitokset ja terveiset kaikille mukana olleille molempien reissujen osanottajille!. Muistelivat Irmeli ja Eino Tuulan omenareseptit syysiltoihin ja -aamuihin Omenapuuro 4 6 hengelle, turpoamisaika 3 t 1 dl ohraryynejä ripaus merisuolaa 3 rkl siirappia 1 l vettä 3 omenaa Laita ohraryynit, merisuola ja siirappi yöksi veteen likoamaan. Kiehauta puuro ja jätä jälkilämmölle 3 tunniksi turpoamaan. Kuori ja raasta omenat sekaan. Sekoita hyvin. Tarjoa kermaviilin tai jogurtin kera. (Ohje otettu Jyväskylän yhdistyksen v kokoamasta Hyvän Terveellisen Ruoan Oppaasta ) Omenamunkit 4 omenaa valmista murotaikinaa (esim. Sunnuntai) kanelia hienoa sokeria (siirappia tai hunajaa) Kuori omenat ja poista siemenkodat. Jaa taikina neljään osaan ja kauli niitä hiukan. Laita omenat taikinan päälle ja täytä siemenkotien reiät kanelilla ja sokerilla. Voit laittaa lisäksi siirappia tai hunajaa. Kääri omenat taikinan sisään, taputtele ne umpeen, etteivät täytteet valu paistettaessa. Paista noin 200 asteessa puolisen tuntia riippuen omenien koosta. Tarjoa lämpiminä vaniljakastikkeen kera. Jyväskylän yhdistyksen monitaitoinen puuhanainen Tuula Kankaanperä toimittaa lehteemme ruokavihjeitä. Tällä kertaa ovat vuorossa ajankohtaan hyvin sopivat omenaherkut. Kuvassa Tampereen ja Porin yhdistysten jäseniä IKMOkurssilla Vähäjärvellä. Normaalia elämää Näkäräisen Osku meni kerran lääkäriin, joka tutki häntä perusteellisesti, hyvin epäilevän näköisenä. Oletteko viettänyt normaalia elämää? kysyi lääkäri vihdoin. Kyllä olen, tohtori, vastasi Osku. Vai niin, nyt teidän on sitten heti se lopetettava, jos haluatte vielä elää!

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUN PALVELUASUMINEN

VAMMAISPALVELUN PALVELUASUMINEN POHJOIS-SATAKUNNAN HANKEKUNNAT HONKAJOKI, JÄMIJÄRVI, KANKAANPÄÄ, KARVIA VAMMAISPALVELUN PALVELUASUMINEN TOIMINTAOHJE Palvelun määritelmä Vaikeavammaisen määritelmä Palveluasumiseen liittyvät palvelut ja

Lisätiedot

TAVOITTEET. Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää. vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisina

TAVOITTEET. Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää. vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisina 2015 LAKI Vammaispalvelulaissa on määritelty ne palvelut ja taloudelliset tukitoimet, joita kunnan sosiaalitoimi järjestää Vammaisille henkilöille. Lain tarkoituksena on edistää vammaisten henkilöiden

Lisätiedot

9.10 9.10.2012 VAMMAISPALVELULAIN MUKAISET ASUNNONMUUTOSTYÖT SEKÄ ASUNTOON KUULUVAT VÄLINEET JA LAITTEET

9.10 9.10.2012 VAMMAISPALVELULAIN MUKAISET ASUNNONMUUTOSTYÖT SEKÄ ASUNTOON KUULUVAT VÄLINEET JA LAITTEET PYSYVÄISOHJE 1 (5) VAMMAISPALVELULAIN MUKAISET ASUNNONMUUTOSTYÖT SEKÄ ASUNTOON KUULUVAT VÄLINEET JA LAITTEET Voimassa: 1.11.2012 alkaen toistaiseksi 1. Yleistä asunnonmuutostöistä 2. Vaikeavammainen henkilö

Lisätiedot

HAKEMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISESTA PALVELUSTA

HAKEMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISESTA PALVELUSTA HAKEMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISESTA PALVELUSTA Hakemus saapui: Viranomainen /toimintayksikkö Vaasan kaupunki Vammaispalvelu PL 241, Vöyrinkatu 46 65100 VAASA P. 06 325 1111/ vaihde Henkilötiedot Sukunimi

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUT. Vammaispalvelujen palveluesimies Maija Tervo. Vammaispalvelun sosiaalityö ja ohjaus. Asumispalvelut Katja Vesterelve

VAMMAISPALVELUT. Vammaispalvelujen palveluesimies Maija Tervo. Vammaispalvelun sosiaalityö ja ohjaus. Asumispalvelut Katja Vesterelve VAMMAISPALVELUT Vammaispalvelujen palveluesimies Maija Tervo Vammaispalvelun sosiaalityö ja ohjaus Ansala Heli Juupaluoma Sauli Niemi Johanna Rapo Sirpa Asumispalvelut Katja Vesterelve Tiimivastaavat Päivätoiminta

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUHAKEMUS

VAMMAISPALVELUHAKEMUS VAMMAISPALVELUHAKEMUS Hakijan henkilötiedot Sukunimi Etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Haettavat palvelut (täytetään vain niiden palvelujen osalta, joita haetaan) 1. Asuminen Asunnon muutostyöt, mitä

Lisätiedot

Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta. 10.09.2012 Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja

Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta. 10.09.2012 Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta 10.09.2012 Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja 1 SAP-SAS, mitä se on? SAP (Selvitys, Arviointi, Palveluohjaus)

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN PERUSTEELLA JÄRJESTETTÄVIEN PALVELUIDEN JA TUKITOIMIEN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET v. 2011

VAMMAISPALVELULAIN PERUSTEELLA JÄRJESTETTÄVIEN PALVELUIDEN JA TUKITOIMIEN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET v. 2011 VAMMAISPALVELULAIN PERUSTEELLA JÄRJESTETTÄVIEN PALVELUIDEN JA TUKITOIMIEN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET v. 2011 1. YLEISET PERUSTEET Vammaispalvelulain soveltamisen tavoitteena on a) edistää vammaisten henkilöiden

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2015 KESÄKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 5 Toukokuun RIA-ilta 6 RIA-viesti 6/2015 7 Syysmatka Amsterdamiin info ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2013 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2013 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry 1 AVUSTUKSET 2014 toiminta-avustukset Lieksan Kuuloyhdistys ry jäs. 147 Yhdistys toimii alueensa kuulonhuollon hyväksi jakaen tietoutta apuvälineistä ja niiden käytöstä sekä ohjaten jäseniään hakemaan

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Osoite Puhelin. Osoite. Pystyttekö käyttämään julkisia liikennevälineitä?

Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Osoite Puhelin. Osoite. Pystyttekö käyttämään julkisia liikennevälineitä? HAMINAN KAUPUNKI Ikäihmisten palvelut Kotihoitokeskus Pikkuympyräkatu 3 49400 HAMINA P. 0400 801 831 KULJETUSPALVELUHAKEMUS Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Saap.pv Dnro HAKIJA Sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 4/2016

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 4/2016 Elinympäristövaliokunta AIKA 11.04.2016 klo 16:00-18:15 PAIKKA Kaupungintalo, Kotka-kokoushuone Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Törrö Marja-Leena 16:00-18:15 puheenjohtaja Nivala Kaisa 16:00-18:15 varapuheenjohtaja

Lisätiedot

V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a

V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a Vammaispalvelulaki Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 2.4.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT HYVÄN ARJEN TUKENA Rovaniemen kaupungin vammaispalvelut edistää vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Autamme asiakkaitamme ylläpitämään toimintakykyään

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu -järjestelmä periaatteet ja lakitausta

Henkilökohtainen apu -järjestelmä periaatteet ja lakitausta Henkilökohtainen apu -järjestelmä periaatteet ja lakitausta Lakimies Mika Välimaa 13.5.2014, Turku Kynnys ry Säädökset Vammaispalvelulaki (8-8 d, 3 a ) subjektiivinen oikeus palvelusuunnitelma Laki sosiaalihuollon

Lisätiedot

Alustusta erityislainsäädäntöön. Vammaispalvelujen raati 15.5.2013 Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski

Alustusta erityislainsäädäntöön. Vammaispalvelujen raati 15.5.2013 Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski Alustusta erityislainsäädäntöön Vammaispalvelujen raati 15.5.2013 Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski 30.5.2013 Elävänä olentona maailmassa Erilaiset roolit Ihminen Perheenjäsen, vanhempi, sisarus,

Lisätiedot

Veteraanien avustajatoiminnan aluetapaaminen Ylivieska 21.10.2011. Kokemuksia hankkeesta ja sen tarpeellisuudesta.

Veteraanien avustajatoiminnan aluetapaaminen Ylivieska 21.10.2011. Kokemuksia hankkeesta ja sen tarpeellisuudesta. Veteraanien avustajatoiminnan aluetapaaminen Ylivieska 21.10.2011 Kokemuksia hankkeesta ja sen tarpeellisuudesta Matti Uusi-Rauva 1 1. Kokemukset hankkeesta valmistelusta 2. Hankkeen tarpeellisuus a. veteraanijärjestön

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Kunnan päätöksistä voi valittaa

Kunnan päätöksistä voi valittaa Kunnan päätöksistä voi valittaa Omaishoidon tuesta tai omaishoitoa tukevista palveluista päättää oma kotikuntasi. Jos olet tyytymätön kunnan päätöksiin, voit tehdä niistä valituksen. Apua valituksen tekoon

Lisätiedot

Sotilasvammalain mukaiset. Asunnon muutostyöt

Sotilasvammalain mukaiset. Asunnon muutostyöt Sotilasvammalain mukaiset Asunnon muutostyöt sisällysluet telo 1 ESIPUHE 2 ASUNNON MUUTOSTYÖT 3 MITÄ MUUTOSTOITÄ KORVATAAN 4 KORVATTAVAT PERUSKORJAUSTYÖT 5 KUINKA KORVAUSTA HAETAAN? 6 KORVAUSMÄÄRÄT 7 KORVAUSTEN

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu

Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu Kuljetuspalveluhakemus 1 (5) Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu Virkistys- ja asiointimatkat (enintään 18 yhdensuuntaista matkaa/kk) Sipoon kunnan ja lähikuntien alueilla, ei

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

50-vuotisjuhlamme tunnus on ; ikä rikkautena, kuten Eläkeläiset ry:llä. Pyrimme yhdistyksen sääntöjen mukaisesti toimimaan eläkeläisten edunvalvojana.

50-vuotisjuhlamme tunnus on ; ikä rikkautena, kuten Eläkeläiset ry:llä. Pyrimme yhdistyksen sääntöjen mukaisesti toimimaan eläkeläisten edunvalvojana. 1/4 KORSON ELÄKELÄISET RY 50-VUOTISHISTORIIKKI 50-vuotisjuhlamme tunnus on ; ikä rikkautena, kuten Eläkeläiset ry:llä. Pyrimme yhdistyksen sääntöjen mukaisesti toimimaan eläkeläisten edunvalvojana. Paikallistoiminnan

Lisätiedot

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Alkkari Elokuu 2005 Sisällysluettelo: Hyvä muistaa ja tietää 2 Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Hyvä muistaa ja tietää Askelvihkotilaukset

Lisätiedot

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. 13.8.1976/680 Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 (30.12.1992/1536) Yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto Viranomaisesite

PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto Viranomaisesite Vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto: Aikuissosiaalityön päällikkö Puh. 044 577 2746, ma-ti, to-pe klo 9.00 10.00 Työnjohto ja hallinto Vakituiset ja tilapäiset asumispalvelusijoitukset (sis. myös Vpl:n

Lisätiedot

Pablo-vaari pääsee hoivakotiin

Pablo-vaari pääsee hoivakotiin Pablo-vaari pääsee hoivakotiin Tämä on tarina kunnan hoivakodin rakentamisesta. Päättävistä kunnan sedistä ja tädeistä, hoivakotipaikkaa tarvitsevista vanhuksista ja hoivakotien rakentajasta. Tämä tarina

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Postinumero ja -toimipaikka

Postinumero ja -toimipaikka SOMERON KAUPUNKI VAMMAISPALVELU Turuntie 46 B 31400 SOMERO VAIKEAVAMMAISEN KULJETUSPALVELU HAKEMUS/TARKISTUS Saapumispäivä.. Vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun hakeminen Täyttäkää hakemuslomake

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

Opas omaishoidontuesta

Opas omaishoidontuesta Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 25

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 25 KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 25 Vanhusneuvosto 26.08.2014 AIKA 26.08.2014 klo 10:00-13:05 PAIKKA Helmiranta, Kauhava KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 21 Kokouksen avaus 27 22 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Taloyhtiön varautuminen asukkaiden ikääntymiseen seminaari, Oulu 23.05.2016 Pasi Orava Pohjois-Suomen paikallisasiamies Suomen Vuokranantajat ry www.vuokranantajat.fi

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko.

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko. SISÄLLYSLUETTELO Yleistä 2 Hallituksen jäsenet 2 Jäsenedut 3 Hoitovuorokausikorvaus 3 Kuntoutus/Kurssitoiminta 4 Tukihenkilötoiminta 5 Keskusteluillat 6 Osaston toiminta 7 Liikuntaa syöpäpotilaille 8 Yhteystiedot

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Teemaillat / Jäsenillat

Teemaillat / Jäsenillat JÄSENKIRJE 2/2016 JÄSENTIEDOTE 2/ 25.4.2016 Keväinen tervehdys! Yhteiset hetket luovat muistoja, jotka säilyvät mielessä kauan. Teemaillat / Jäsenillat Yhteinen Aivosuunnistus Unelmien liikuntapäivänä

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Hymer Club Finland 23-25.5.2014

Hymer Club Finland 23-25.5.2014 Hymer Club Finland 23-25.5.2014 25-vuotisjuhla ja kevätkokous iloisessa Itä-Suomessa, Muuruvedellä! Loistava valinta juhlapaikaksi, Hymer Clubin perustamispaikkakunta, Muuruvesi. Aurinkoisena perjantaina

Lisätiedot

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 3 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan

Lisätiedot

PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT

PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT PIHLAVAN VPK RY Pihlavan VPK Ry:n säännöt Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Pihlavan VPK ry. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä palokunnaksi. Palokunnan toiminta-alueena

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2/2012. kuva RENTUKKA (Astigma/ ImagePark.biz)

POHJOIS-SAVON MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2/2012. kuva RENTUKKA (Astigma/ ImagePark.biz) POHJOIS-SAVON MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2/2012 kuva RENTUKKA (Astigma/ ImagePark.biz) Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n VUOSIKOKOUS ja KEVÄTRETKI 5.5.2012 PIELAVEDELLE tilausravintola

Lisätiedot

Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n jäsenkysely. kevät 2011

Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n jäsenkysely. kevät 2011 Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n jäsenkysely kevät 2011 Vastaajamäärä yhteensä 32 kpl. Vastaajien ikäjakauma Ikä Vastaajien lkm % Alle 20 v. 0 0 21-25 v. 0 0 26 30 v. 3 10,0 31 35 v. 0 0 36

Lisätiedot

asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli

asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Lakia sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista kutsutaan lyhyesti asiakaslaiksi.

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 Puheenjohtajan palsta Hei kaikille venesjärveläisille ja lehden lukijoille. Nyt se ISOKESÄ vihdoin alkoi. Niin ainakin omat lapset sanoivat

Lisätiedot

9.9.2014 VANH 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 18 VANH 18 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 18

9.9.2014 VANH 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 18 VANH 18 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 18 3/2014 9.9.2014 Asiat VANH 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 18 VANH 18 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 18 VANH 19 KANGASALAN KUNNAN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1.1.2015 19 VANH 20 VANHUSTENVIIKON

Lisätiedot

31.8.2011 VANH 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16 VANH 16 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 16

31.8.2011 VANH 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16 VANH 16 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 16 3/2011 31.8.2011 Asiat VANH 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16 VANH 16 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 16 VANH 17 OSALLISTUMINEN KANGASALAN SEUDUN SYDÄNYHDISTYKSEN JÄRJESTÄMÄÄN SYYSTAPAHTUMAAN

Lisätiedot

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Seinäjoki 5.4.2011 Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 14.4.2011 Omaishoito

Lisätiedot

1. Puheeni valtuustossa 20.10.2014 koskien Hallintosääntöuudistusta ja tulevaa Rovaniemen kaupungin organisaationmuutosta ja hallinnon uudistamista.

1. Puheeni valtuustossa 20.10.2014 koskien Hallintosääntöuudistusta ja tulevaa Rovaniemen kaupungin organisaationmuutosta ja hallinnon uudistamista. 1. Puheeni valtuustossa 20.10.2014 koskien Hallintosääntöuudistusta ja tulevaa Rovaniemen kaupungin organisaationmuutosta ja hallinnon uudistamista. Käsittelemme tänään Rovaniemen hallintosääntöä ja kaupungin

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit Pöytäkirja: Tehty E-P Senioripoliisien kevätkokouksesta Aika: tiistai 15.4.2008 klo 11.00 Paikka: Seinäjoki ABC:n tilat Läsnä: 57 jäsentä, liite osanottajista ohessa. 1 Puheenjohtaja Veli-Jussi Pouttu

Lisätiedot

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa.

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. K O O D E E Kangasalan Kristillisdemokraattien tiedotuslehti 3/2012 Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. Sisällys: Puheenjohtajan mietteitä.. 3 Vierailu

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY KAAKKOIS - SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois - Suomen Pelastusalanliitto. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä liitoksi. Liiton toiminta-alue on Kymenlaakson ja Etelä

Lisätiedot

Persgårdenin erityisasuntola toivottaa sinut tervetulleeksi

Persgårdenin erityisasuntola toivottaa sinut tervetulleeksi Persgårdenin erityisasuntola toivottaa sinut tervetulleeksi Hofors kommun 2009 Persgården on 32 asunnon erityisasuntola. Persgården pyrkii luomaan rauhallisen, turvallisen ja luottamuksellisen kodinomaisen

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset)

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) SÄÄNNÖT Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) 1 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toimintamuodot Yhdistyksen nimi on Lahden Seudun Insinöörit ry. Yhdistys on Insinööriliitto IL ry:n

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke. Voimavaralähtöisyys ja kuvat palvelusuunnittelussa

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke. Voimavaralähtöisyys ja kuvat palvelusuunnittelussa Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2 Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke Voimavaralähtöisyys ja kuvat palvelusuunnittelussa Kehittämissuunnittelija Piia Liinamaa 2013 Vammaispalvelulain

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA. Aika: 25.01.2016 klo 9-10.50. Kartanokoti, Haverintie 27, 21900 Yläne. Paikka:

PÖYTYÄN KUNTA. Aika: 25.01.2016 klo 9-10.50. Kartanokoti, Haverintie 27, 21900 Yläne. Paikka: 25.01.2016 1. Aika: 25.01.2016 klo 9-10.50 Paikka: Kartanokoti, Haverintie 27, 21900 Yläne Paikalla: Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Seppo Eskola, Pöytyän sotaveteraanit Jaakko Mäkelä, Eläkeliiton

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Apulaiskaupunginjohtajan ehdotus: Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää vahvistaa toimeentulotuen myöntämiskäytännön ohjeistuksen 1.12.2009 alkaen.

Apulaiskaupunginjohtajan ehdotus: Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää vahvistaa toimeentulotuen myöntämiskäytännön ohjeistuksen 1.12.2009 alkaen. Toimeentulotukiohjeistuksen tarkistus Stlk 14.10.2009, 144 Toimeentulotuki on viimesijainen kuntalaisen taloudellinen tuki. Tukeen on oikeutettu silloin, kun henkilö on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloaan

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Sosiaali- ja terveystoimi saapumispäivä

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Sosiaali- ja terveystoimi saapumispäivä OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Sosiaali- ja terveystoimi saapumispäivä HOIDETTAVAA KOSKEVAT TIEDOT Henkilötiedot Nimi Henkilötunnus Osoite Puhelin Tiedot hoitosuhteesta Hoidettava on hoitajan puoliso/avopuoliso

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

INSINÖÖRIAKTIIVIT MINISTERI KIURUN VIERAINA 12.2.2013 EDUSKUNNASSA

INSINÖÖRIAKTIIVIT MINISTERI KIURUN VIERAINA 12.2.2013 EDUSKUNNASSA INSINÖÖRIAKTIIVIT MINISTERI KIURUN VIERAINA 12.2.2013 EDUSKUNNASSA Tammikuun alussa Lappeenrannan Insinöörien puheenjohtaja Reijo Mustonen havahtui käydessään Ympäristöministeriön www-sivuilla, jossa ilmoitettiin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa! MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!

Lisätiedot

OPASTAVA hanke Omaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina 2012 2016

OPASTAVA hanke Omaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina 2012 2016 Närståendevårdare och Vänner Förbundet rf OPASTAVA hanke Omaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina 2012 2016 Merja Kaivolainen, koulutus- ja kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Kokemuksia Unesco-projektista

Kokemuksia Unesco-projektista Kokemuksia Unesco-projektista Puheviestinnän harjoitusten tavoitteet Kuuden oppitunnin mittaisen jakson aikana asetin tavoitteiksi seuraavia oppimis- ja kasvatustavoitteita: Oppilas oppii esittämään omia

Lisätiedot