9lk TAVOITTEISTA LUVIAN PERUSKOULU Tavoite 1. Kasvaa ihmisenä ja onnistua yhteishaussa 2016?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "9lk TAVOITTEISTA LUVIAN PERUSKOULU 16.9.2015 Tavoite 1. Kasvaa ihmisenä ja onnistua yhteishaussa 2016?"

Transkriptio

1 9lk TAVOITTEISTA LUVIAN PERUSKOULU Tavoite 1. Kasvaa ihmisenä ja onnistua yhteishaussa 2016? - Aivan ensiksi, miten saada nuori viihtymään koulussa ja innostumaan opiskelusta? - MITEN KANNUSTAA NUORTA TEKEMÄÄN OIKEA 2. ASTEEN KOULUTUSVALINTA? - MITEN KANNUSTAA NUORTA HÄNEN TEKEMÄSSÄÄN 2. ASTEEN OPISKELUVALINNASSA? Yhteishaku Tulokset tulevat alkaen Otettava paikka vastaan mennessä!

2 Opiskelun tukena on aikuisia: 1. Huoltajilla on ensisijainen vastuu lapsensa kasvatuksesta. - Kasvatuskeskustelut huoltajien kanssa, jos ilmenee ongelma, rike tms. - Vanhempainvartit pidetään ennen joulukuun alkua, mukana opo ja luokanvalvoja. - Varoitus heikosta avosanasta annetaan silloin, kun ongelma huomataan. - Tukiopetusta annetaan, oppilaan -, huoltajan-, tai opettajan aloitteesta kodin ja koulun päivä, avoimet ovet (9lk Sataedussa tutustumassa). 2. Oppilashuolto: Terveydenhoitaja Krista Lehtiniemi, Kuraattori Eeva Suula, lääkärin Esa Lähteenmäki, etsivä nuorisotyö Susan Vaarne-Perämäki, erityisopettajat: Tomi Mikola ja Ulla Yli-Peltola. Liikkuva koulu, vapaa-aikasihteeri Maija Penttilä. 3. Koulutyön tukeminen: KIVA - koulu, Kirsi-Marja Nieminen ja tukioppilaat, oppilaskuntatoiminta, Silja Vuorinen ja Kimmo Kulmala.

3 4. Ohjaus: Ohjaus on kaikkien opettajien tehtävä. Oppilaanohjaus fokusoituu toisen asteen opiskelupaikan saamiseen. Se vaatii huoltajien kiinnostusta tukea lasta kasvamaan omien vahvuuksiensa suuntaan. Opiskeluala on lapsen oma valinta, jota tuetaan. Koulutustarjontaan ja valintaperusteisiin tutustutaan etukäteen oppilaitoksen esitteestä, vierailuilla Tet - jaksolla se on myös mahdollista. Winnova esillä Porin Mikkolan Prismassa klo ja Rauman Prismassa klo (Winnovan opinto-ohjaaja paikalla) Tutustumiset toisen asteen koulutukseen Porissa ke ja to (Winnova klo ja lukiot klo ) Oppilaat saavat valita tutustumiskohteensa. 2. ASTEEN KOULUTUSMESSUT LUVILLA Luvian peruskoulussa ti klo alkaen KAIKKI 9LK HUOLTAJAT JA OPPILAANTOSALLISTUVAT

4 Pe 9 lk Sataedun Nakkilan koulutuksiin tutustuminen. Kokopäivän retki, ruokailu Sataedussa. (klo ) Siirrymme jalan Pakkalantieltä Villilän studioille. Retkelle osallistuvat kaikki 9kl oppilaat. Media assistentti (elokuva- ja TV työ tai tietokoneanimaatiot), kuva-artesaani (graafinen suunnittelu). Kaksoistutkinto mahdollinen. 9lk TET-jakso

5 Yhteishaku ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen 2016 Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku Haussa on mukana ammatilliset perustutkinnot sekä lukiokoulutus Huoltajien kuuleminen oppilaan hakuvaihtoehdoista (5kpl) tehdään kirjallisena. Hakuaikana voi vaihtaa hakutoivetta. Ennen sähköisen hakulomakkeen täyttämistä voi harjoitella palvelun demo-versiolla. Oppilas hakee viiteen paikkaan. Yhteishaku tehdään koulussa yksitellen helmi-maaliskuussa

6 - MITEN KANNUSTAA NUORTA TEKEMÄÄN OIKEA 2. ASTEEN KOULUTUSVALINTA KOULUSSA ANNETAAN TIETOA - Peilataan oppilaan todistusarvosanoja edellisen haun vaatimuksiin (verrataan oman opintokortin pisteitä ja lukuaineiden keskiarvoa edellisen yhteishaun alimpiin hyväksyttyihin pisteisiin) - Seurataan koulumenestyksen kehitystä (kuinka monta numeroa on laskenut ja kuinka monta numeroa on noussut, ehdotetaan tarvittaessa tukiopetusta, kerrotaan faktat, jos nouseva- tai laskeva suuntaus arvosanoissa jatkuu) - Harkinnanvarainen mahdollisuus, edellyttää testitulosta tai lääkärin arviota. (oppimisvaikeudet tai sosiaaliset syyt) - Kerrotaan mihin toisen asteen koulutus avaa portteja (lukio ja ammatillinen perustutkinto antavat pätevyyden pyrkiä opiskelemaan ammattikorkeakouluun, vaikka ihan eri alalle kuin suoritettu perustutkinto).

7 - Valinta tapahtuu kevään 9lk:n päättötodistuksen numeroiden perusteella, siksi oppilaan pitää ponnistella vielä yhteishaun jälkeenkin - Yhteishaussa haetaan viiteen paikkaan kiinnostusjärjestyksessä, ensimmäinen valinta saa kaksi lisäpistettä (oppilaalle ilmoitetaan yksi paikka, jonne hänet on valittu opiskelemaan, paikka on otettava vastaan annettuun päivämäärään mennessä) - Jos oppilas haluaa mennä 9lk:n jälkeen vuodeksi kansanopistoon tai ulkomaille, niin hänen kannattaa ottaa saamansa paikka vastaan ja ilmoittaa, että aloittaa opiskelun vasta vuoden kuluttua. - Kaikkiin pääsykokeellisiin hakuvaihtoehtoihin hakija kutsutaan pääsykokeisiin - Pääsykokeelliset koulutukset WinNovassa ovat olleet: lentokoneasennus, sosiaali- ja terveysala ja musiikkiala, myös erityislukioihin järjestetään haastatteluja. Pääsykokeellisia aloja : Sataedussa Nakkilan kulttuuri-alan koulutukset, Kankaanpään opiston nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan koulutus, Ypäjän hevos-opistonkoulutukset

8 KAKSOISTUTLINNOT MAHDOLLISIA

9 LUKIO Oma vastuu Aktiivisuus Opiskelun suunnittelu Lukiosta saa lukion päättötodistuksen ja ylioppilastodistuksen ja oikeuden pyrkiä 3. asteen oppilaitoksiin Ohjeita opiskelijalle Tee töitä koko jakson ajan! Valmistaudu koeviikkoon hyvissä ajoin! Tee aikataulu ja lukusuunnitelma! Noudata suunnitelmaa! Arvosanaan vaikuttavat myös tuntiaktiivisuus ja välitehtävät! Selvitä uusintamahdollisuudet!

10 1. vuotena opisklliaan eniten pakollisia kursseja (vähintään 30 kpl) 2. vuotena myös syventäviä kursseja ja tehdään yosuunnitelma (vähintään 30 kpl) 3. vuotena eniten syventäviä kursseja ja keskitytään yokirjoitusaineisiin (vähintään 15 kpl) LUKIO ON KOLMIVUOTINEN YLEISSIVISTÄVÄ OPPILAITOS Ainevalinnoissa on huomioitava että valitaan vähintään 75 kurssia (ainevalintakortti lähetetään lukioon yhteishakuaikana) JAKSO noin 7 viikkoa Opiskelujakson lopussa on yleensä koeviikko KOEVIIKKONA: - opetusta vähemmän - kokeiden palautusta - itsenäistä opiskelua - mahdollistaa pidemmät koeajat

11 Lukion oppimäärään on suoritettava vähintään 75 kurssia. 1 kurssi = 38 tuntia LUKION PAKOLLISET KURSSIT Sisällöltään samat kaikissa Suomen lukioissa Lyhyen matematiikan valinneilla yhteensä 47 kurssia Pitkän matematiikan valinneilla yhteensä 51 kurssia LUKION SYVENTÄVÄT KURSSIT sisällöltään samat kaikissa Suomen lukioissa lukiolla voi olla myös omia koulukohtaisia syventäviä kursseja jokaisen opiskeltava vähintään 10 syventävää kurssia opiskelija saa valita kurssit kiinnostuksensa mukaan Ainevalinnat tehdään yhteishaun aikana LUKION SOVELTAVAT KURSSIT vaihtelevat lukioittain usein oppiainerajat ylittäviä kursseja muissa oppilaitoksissa opiskeltavia kursseja suorittaminen vapaa-ehtoista

12 KIELIOPINTOJEN- JA MATEMATIIKAN KURSSIT LUKIOSSA ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS A1-KIELI, ENGLANTI B1 -KIELI, RUOTSI B2 KIELI, (peruskoulussa alkanut) 6 pakollista kurssia / 3 syventävää 6 pakollista kurssia / 2 syventävää 5 pakollista kurssia / 2 syventävää 8 syventävää kurssia 83 kieli, (lukiossa alkanut) 8 syventävää kurssia LYHYT MATEMATIIKKA PITKÄ MATEMATIIKKA 6 pakollista kurssia / 2 syventävää kurssia 10 pakollista kurssia / 3 syventävää kurssia Pitkän matematiikan voit vaihtaa lyhyeen lukion aikana koulun ohjeiden mukaan, jos se on liian vaikeata

13 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Reaalikoe Matematiikka Toinen kotimainen kieli Kielten kokeita Vieras kieli näistä valittava 3 ylimääräisiä kokeita Reaalikokeita Äidinkieli Matematiikka kaikille pakollinen

14 Meri-Porin lukio lopetettiin ja opetus siirtyi alkaen Porin Lyseon lukioon. (ka 7,83) Länsi-Porin lukio lopetetaan ja opetus siirretään alkaen Porin suomalaisen yhteislyseon lukioon. PSYL Yleislinja (8,25), luonnontiedelinja (9,11) ja urheilulinja ( haastattelu ja urheilijan lomake lähetetään lukioon hakuaikana) Nakkilan lukio (ka 7,58) RAUMAN LUKIO (ka 7) Porin yksityiset lukiot: BJÖRNEBORGS SVENSKA SAMSKOLA (ka 7) PORIN STEINERLUKIO (ei varsinaista keskiarvorajaa, lukio on yksityinen ja maksullinen) EURAJOEN LUKIO (ka 7) ULVILAN LUKIO (ka 6,67) on myös musiikkilinja

15 OSAAMISPISTEET AMMATILLISESSA OPISKELUSSA: 1v = 4 jaksoa 1 jakso = 44 työpäivää 1 osaamispiste = 17 tuntia Ammatillisessa opiskelussa on siirrytty arvioinnissa osaamispisteisiin (osp). Osaamista voi hankkia missä tahansa, esim. aikaisemmin lukiossa opittu, työssä opittu, harrastuksissa opittu jne. 4 kpl osaamismoduuleja, jotka arvostellaan kokonaisuuksina.

16 Ammatillisen perustutkinnon laajuus on 180 osp., antaa pätevyyden pyrkiä 3. asteen opintoihin Ammatillinen perustutkinto 180 osp Ammatillisen tutkinnon osat 135 osp Työssäoppimista vähintään 30 osp Yhteiset tutkinnon osat 35 osp (pakollisia 19 osp + valinnaisia 16 osp) Viestintä- ja vuorovaiutusosaaminen 11 osp (8 osp +3 osp) Äidinkieli 5 osp osp Ruotsi 1 osp osp Englanti 2 osp osp Matemaattisluonnontieteellinen osaaminen 9 osp (6 osp + 3 osp) Matematiikka 3 osp osp Fysiikka ja kemia 2 ops osp Tieto- ja viestintätekniikka ja sen hyödyntäminen 1 osp osp Vapaasti valittavat tutkinnon osat 10 osp Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen 8 osp (5 osp+ 3 osp) Yhteiskuntataidot 1 osp osp Työelämätaidot 1 osp osp Yrittäjyys 1 osp osp Liikunta, terveystieto 2 osp osp Opetushallitus määrittelee vastaavuuden lukion kursseihin Sosiaalinen ja Kulttuurinen osaaminen 7 osp Kulttuurien tuntemus * Taide ja kulttuuri * Etiikka * Psykologia * Ympäristöosaaminen * jokin muista yhteisistä tutkinnon osista * Opiskelija valitsee yhden näistä

17 AMMTTISTARTTIA EI ENÄÄN OLE, KUN TULI VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavan (VALMA) koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijalle valmiuksia ammatilliseen peruskoulutukseen hakeutumiseksi sekä vahvistaa opiskelijan edellytyksiä suorittaa ammatillinen perustutkinto. 10-luokkia: Porin aikuislukion 10-luokka Eurajoen kristillisen opiston 10-luokka

18 Luvia pedanet Siellä on opo-asiaa ja linkkejä erilaisiin tiedostoihin mm. Suomen kaikkien toisen asteen oppilaitosten alimmat hyväksytyt pisteet yhteishaussa 2015 Yhteishakupisteiden laskuohjeet ym. Kaikille avoin katsella!

19 Peruskoulu Jatko-opiskelu: 2. Aste: ammatillinen oppilaitos ja lukio 3. Aste: ammattikorkeakoulu, yliopisto.

Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015. Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja

Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015. Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015 Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja PÄÄTTÖARVIOINTI Opetussuunnitelman perusteiden mukaan päättöarvosanan tulee perustua oppilaan osaamiseen perusopetuksen päättövaiheessa

Lisätiedot

YHTEISHAKUINFO 12.11.2015

YHTEISHAKUINFO 12.11.2015 YHTEISHAKUINFO 12.11.2015 2 www.opintopolku.fi 3 Kevään 2016 hakuajat Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku 23.2.-15.3.2016 Erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen haku

Lisätiedot

VALINNAISTARJOTTIMET JÄMSÄN AMMATTIOPISTO LUKUVUOSI

VALINNAISTARJOTTIMET JÄMSÄN AMMATTIOPISTO LUKUVUOSI VALINNAISTARJOTTIMET JÄMSÄN AMMATTIOPISTO LUKUVUOSI 2016-2017 TUTKINNON OSA TARJOTIN: Avoin nuorille ja aikuisille KV-valmennus Syyslukukausi: viikot 37 40, ma-iltapäivisin 12:15 15:45 (4h) Kevätlukukausi:

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi Lukuvuosi 2017-2018 Kahden tutkinnon suorittaminen: ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa lukion tavoitteiden mukaisia opintoja

Lisätiedot

Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013. Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin

Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013. Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013 Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin Suomen koulutusjärjestelmä 1 Koulutustarjonta Lukiot: 11 lukiota Tampereen

Lisätiedot

Mankkaan yhteishakuinfo keväälle 2016

Mankkaan yhteishakuinfo keväälle 2016 Mankkaan yhteishakuinfo keväälle 2016 oppilaanohjaaja Aija Helander http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot ILLAN OHJELMA 18:00 lyhyet alkusanat 18:05 Ammatillisten perustutkintojen esittely, Espoon ammatillinen

Lisätiedot

Sähköisen yhteishaun ohjeistus. Pikkola kevät 2016

Sähköisen yhteishaun ohjeistus. Pikkola kevät 2016 Sähköisen yhteishaun ohjeistus Pikkola kevät 2016 Illan teemat Mikä yhteishaku on? Miten opiskelijat valitaan yhteishaussa koulutuksiin? Miten yhteishaku toteutetaan Pikkolassa? Sähköinen yhteishaku Kaikki

Lisätiedot

OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015

OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015 OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015 Uudet määräykset Voimaan 1.8.2015 koskee myös jatkavia opiskelijoita! Opetuskeskeisyydestä

Lisätiedot

yle.fi/aihe/abitreenit

yle.fi/aihe/abitreenit Kaksoistutkinto Saimaan ammattiopisto Sampossa lv 206-207 Kaksoistutkinnon opinto-ohjaaja: Virpi Miettinen virpi.miettinen@edusampo.fi p. 040 550 62 www.ylioppilastutkinto.fi yle.fi/aihe/abitreenit www.imatranyhteislukio.fi

Lisätiedot

9. lk vanhempainilta. Ti 8.9.2015 klo 18.00

9. lk vanhempainilta. Ti 8.9.2015 klo 18.00 9. lk vanhempainilta Ti 8.9.2015 klo 18.00 TET eli työelämään tutustuminen Linnainmaan TET 7.-18.9.2015 Päivittäinen työaika 6 h, viikottainen työaika enintään 30 h Työaika mielellään klo 8-14 tai 9-15

Lisätiedot

haetaan verkossa osoitteessa www.opintopolku.fi

haetaan verkossa osoitteessa www.opintopolku.fi hakuaika 24.2.-17.3.2015 haetaan verkossa osoitteessa www.opintopolku.fi järjestelmä tarkistaa, että kaikki tarvittavat tiedot on syötetty & ohjaa tarvittaessa lomakkeen jokaisessa kohdassa demo on harjoitteluohjelma:

Lisätiedot

TERVETULOA 9.-luokkalaisten huoltajien jatko-opintoiltaan. yhteishaku ammatilliset opinnot yhdistelmäopinnot lukio-opinnot

TERVETULOA 9.-luokkalaisten huoltajien jatko-opintoiltaan. yhteishaku ammatilliset opinnot yhdistelmäopinnot lukio-opinnot TERVETULOA 9.-luokkalaisten huoltajien jatko-opintoiltaan yhteishaku ammatilliset opinnot yhdistelmäopinnot lukio-opinnot Ohjelma 16.11. 18.00-18.20 Tervetulosanat ja yhteishaun käytänteet Opinto-ohjaajat

Lisätiedot

Yhteishaku, kevät 2016. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja

Yhteishaku, kevät 2016. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja Yhteishaku, kevät 2016 Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja Mitä ysin jälkeen? Peruskoulun jälkeen voit hakea ammattioppilaitokseen hakea lukioon suorittaa 3-4 vuodessa ammatillisen

Lisätiedot

Oppilaanohjaajat Nina Andersson Pia Koski-Stremmelaar Jenni Roos

Oppilaanohjaajat Nina Andersson Pia Koski-Stremmelaar Jenni Roos Oppilaanohjaajat Nina Andersson Pia Koski-Stremmelaar Jenni Roos 1 2 Kevään yhteishaku: Nettihaku osoitteessa www.opintopolku.fi Koulutustarjontaan voi jo tutustua Mukana ammatillinen peruskoulutus ja

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov

Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov Anu Hultqvist OSAO, Koulutuspäällikkö TtM, Työelämäpedagogi, NTM Perustutkintojen tutkinnonperusteiden uudistuminen ja ammatillisen

Lisätiedot

KOULUTUSMESSUT NISSNIKUN KOULU torstai 13.11.2014 klo 16.00-19.00

KOULUTUSMESSUT NISSNIKUN KOULU torstai 13.11.2014 klo 16.00-19.00 Nissnikun koulu Kirkkoharjun koulu KOULUTUSMESSUT NISSNIKUN KOULU torstai 13.11.2014 klo 16.00-19.00 Tervetuloa peruskoulun päättöluokkien huoltajille sekä oppilaille tarkoitettuun koulutusesittelyyn,

Lisätiedot

Oppilaanohjaajat Nina Andersson Jenni Roos Minna Määttä

Oppilaanohjaajat Nina Andersson Jenni Roos Minna Määttä Oppilaanohjaajat Nina Andersson Jenni Roos Minna Määttä 1 2 Kevään yhteishaku: Nettihaku osoitteessa www.opintopolku.fi Koulutustarjontaan voi jo tutustua Mukana ammatillinen peruskoulutus, lukiokoulutus

Lisätiedot

Poimintoja yhteishakuinfosta

Poimintoja yhteishakuinfosta Poimintoja yhteishakuinfosta 2013 2014 Rajamäen yläasteella ensisijaisesti haettiin ammatillinen koulutus 74 lukiokoulutus 61 valittiin opiskelijaksi ammatillinen koulutus 62 lukiokoulutus 60 Yhteishaku

Lisätiedot

SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2017 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN. Annaleena Vuorinen Oppilaanohjaaja Karakallion koulu

SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2017 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN. Annaleena Vuorinen Oppilaanohjaaja Karakallion koulu SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2017 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN Annaleena Vuorinen Oppilaanohjaaja Karakallion koulu YHTEISHAKU ALKAA TIEDONSIIRROLLA JA HUOLTAJAN KUULEMISELLA Huoltajaa tiedotetaan ja kuullaan

Lisätiedot

YHTEISHAKU KEVÄT 2017

YHTEISHAKU KEVÄT 2017 YHTEISHAKU KEVÄT 2017 MILLOIN HAETAAN? Hakuaika 21.2. 14.3.2017 (koulussa vkolla 10) Hakuaika päättyy viimeisenä hakupäivänä klo 15. Harkintaan perustuvan valinnan (oppimisvaikeudet ja sosiaaliset syyt)

Lisätiedot

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

www.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-14.3.2014 Tieto valinnasta postitetaan alk. 12.6.2014 Opot koululla pe 13.6.

www.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-14.3.2014 Tieto valinnasta postitetaan alk. 12.6.2014 Opot koululla pe 13.6. YHTEISHAKU 2014 www.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-14.3.2014 Tieto valinnasta postitetaan alk. 12.6.2014 Opot koululla pe 13.6. Opiskelupaikan vastaanottaminen 26.6. mennessä Opiskelijavalinta Yhteishaussa

Lisätiedot

Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa

Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa info-tilaisuus TI 14.8.2018 Tervetuloa! Ammatillinen tutkinto + yo-tutkinto > Ammatillista perustutkintoa opiskeleva voi suorittaa osan perustutkintoon kuuluvista

Lisätiedot

OPS-uudistus alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola

OPS-uudistus alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola 28.8.2015 Uudet määräykset Voimaan 1.8.2015 koskee myös jatkavia opiskelijoita! Opetuskeskeisyydestä

Lisätiedot

Suunnan hakua ja tukea ammatilliseen koulutukseen NUORTEN OHJAAVA KOULUTUS POHJOIS- KARJALAN OPISTO JA AMMATTIOPISTO NIITTYLAHDESSA

Suunnan hakua ja tukea ammatilliseen koulutukseen NUORTEN OHJAAVA KOULUTUS POHJOIS- KARJALAN OPISTO JA AMMATTIOPISTO NIITTYLAHDESSA Suunnan hakua ja tukea ammatilliseen koulutukseen NUORTEN OHJAAVA KOULUTUS POHJOIS- KARJALAN OPISTO JA AMMATTIOPISTO NIITTYLAHDESSA Kristiina Sallinen VALMA - Ammatilliseen perustutkintoon valmentava koulutus

Lisätiedot

Uudistuneet yhteiset tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa Tuija Laukkanen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus

Uudistuneet yhteiset tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa Tuija Laukkanen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Uudistuneet yhteiset tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa 18.-20.4.2016 Tuija Laukkanen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Esityksen sisältö: Säädösmuutokset voimaan 1.8.2016, koska lukion

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot. Lukuvuosi 2015-2016

Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot. Lukuvuosi 2015-2016 Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot Lukuvuosi 2015-2016 Kahden tutkinnon suorittaminen - ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa

Lisätiedot

AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET

AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET 1 AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET Opiskelija täyttää itse hakemansa opintojakson tiedot eli mitä opintojaksoa tai opintojakson osaa hän hakee tunnustettavaksi. Samoin opiskelija

Lisätiedot

Kerro ne hänelle illalla

Kerro ne hänelle illalla Kerro ne hänelle illalla YHTEISHAKU 2015 Hakuaika ammatilliseen ja lukiokoulutukseen 24.2.-17.3.2015 LISÄKSI: *Haku erityisammattioppilaitoksiin, valmentavaan koulutukseen 18.3. 8.4.2015 *Haku VALMA-koulutuksiin,

Lisätiedot

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio www.osyk.fi - esittely peruskoulun 9. luokkalaisia varten ( MKE 4.12.2015) Lukiomme vahvuudet Runsaasti oppimista tukevia tekijöitä keskusteleva toimintakulttuuri,

Lisätiedot

9. LK VANHEMPAINILTA. Ti klo 18.00

9. LK VANHEMPAINILTA. Ti klo 18.00 9. LK VANHEMPAINILTA Ti 30.8.2016 klo 18.00 TET eli työelämään tutustuminen Linnainmaan TET 12.-23.9.2016. Päivittäinen työaika 6 h, viikottainen työaika enintään 30 h. Työaika mielellään klo 8-14 tai

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi Esedun kahden tutkinnon opinnot Lukuvuosi 2019 2020 Kahden tutkinnon suorittaminen: ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa lukion

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi Lukuvuosi 2018-2019 Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa lukion tavoitteiden mukaisia opintoja ja osallistua kolmannen opiskeluvuoden aikana yokirjoituksiin. Tähdätään

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015

LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015 IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 350 opiskelijaa IB-LUKIO

Lisätiedot

Kahden tutkinnon kotiväenilta ti

Kahden tutkinnon kotiväenilta ti Kahden tutkinnon kotiväenilta ti 11.10.2016 Kahden tutkinnon opinnot Jyväskylän ammattiopistossa koulutuspäällikkö Taina Roivainen Arjessa sattuu ja tapahtuu opinto-ohjaaja Tarja Nykänen ja Sirpa Puikkonen

Lisätiedot

VAATIVANA ERITYISTUKENA JÄRJESTETTÄVÄ AMMATILLINEN KOULUTUS

VAATIVANA ERITYISTUKENA JÄRJESTETTÄVÄ AMMATILLINEN KOULUTUS 20.2. 13.3.2018 AMMATILLINEN JA LUKIOKOULUTUS 14.3.-4.4.2018 VAATIVANA ERITYISTUKENA JÄRJESTETTÄVÄ AMMATILLINEN KOULUTUS 22.5.-24.7.2018 PERUSOPETUKSEN JÄLKEINEN VALMISTAVA KOULUTUS (10.LK JA VALMA) Lukiokoulutus

Lisätiedot

YHTEISHAKU 2013. Vihdin yhteiskoulu

YHTEISHAKU 2013. Vihdin yhteiskoulu YHTEISHAKU 2013 Vihdin yhteiskoulu Hakuaika 25.2.-15.3.2013 klo 16.15 Täydennyshaku 5.-12.7.2013 klo 16.15 oppilaitosten vapaiksi jääneille paikoille - tulokset aikaisintaan 2.8.2013 Syksyn yhteishaku

Lisätiedot

OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA

OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA OPH 501 2018 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2018 S I S Ä L T Ö OSAAMISEN TUNNISTAMISEN

Lisätiedot

Jatko-opinnot peruskoulun jälkeen ja kevään 2011 yhteishaku. 20.01.2011 Hanna Koskinen hanna.koskinen@annatapio.fi Puh.

Jatko-opinnot peruskoulun jälkeen ja kevään 2011 yhteishaku. 20.01.2011 Hanna Koskinen hanna.koskinen@annatapio.fi Puh. Jatko-opinnot peruskoulun jälkeen ja kevään 2011 yhteishaku 20.01.2011 Hanna Koskinen hanna.koskinen@annatapio.fi Puh. 0400 663346 Suomen koulutusjärjestelmä Koulutusvaihtoehdot peruskoulun jälkeen Ammatillinen

Lisätiedot

yle.fi/aihe/abitreenit

yle.fi/aihe/abitreenit Kaksoistutkinto Saimaan ammattiopisto Sampossa lv 2017-2018 Kaksoistutkinnon opinto-ohjaaja: Virpi Miettinen virpi.miettinen@edusampo.fi p. 040 550 1621 www.ylioppilastutkinto.fi yle.fi/aihe/abitreenit

Lisätiedot

Tervetuloa jatko-opintoiltaan! Espoonlahden koulu Virve Willstedt Oppilaanohjaaja

Tervetuloa jatko-opintoiltaan! Espoonlahden koulu Virve Willstedt Oppilaanohjaaja Tervetuloa jatko-opintoiltaan! Espoonlahden koulu Virve Willstedt Oppilaanohjaaja Teemat Suomen koulutusjärjestelmä Lukio vai ammatillinen koulutus? Kaksoistutkinto Muut koulutusvaihtoehdot ja harkintaan

Lisätiedot

Yhteishakuinfo 23.1.2014. www.opintopolku.fi

Yhteishakuinfo 23.1.2014. www.opintopolku.fi Yhteishakuinfo 23.1.2014 www.opintopolku.fi Sähköinen yhteishaku www.opintopolku.fi Valtakunnallinen oppilasvalinta ammatilliseen koulutukseen, lukioon sekä kotitalousopetukseen 5 hakutoivetta, vain yhteen

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot. Lukuvuosi

Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot. Lukuvuosi Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot Lukuvuosi 2016-2017 Kahden tutkinnon suorittaminen - ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa

Lisätiedot

Yhteishakuilta päättöluokkalaisten huoltajille. Aikataulut ja järjestelyt. Nuorten valinnat ja aikuisten tuki.

Yhteishakuilta päättöluokkalaisten huoltajille. Aikataulut ja järjestelyt. Nuorten valinnat ja aikuisten tuki. Yhteishakuilta päättöluokkalaisten huoltajille Aikataulut ja järjestelyt. Nuorten valinnat ja aikuisten tuki. Oppilaanohjaajat Iiris Kurkela ja Suvi Koskinen KEVÄÄN 2018 HAKUAJAT www.opintopolku.fi Ammatillisen

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa:

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa: Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa: Arvioinnin opas 2015 (Oppaat ja käsikirjat 2015:11) - s. 18 viimeinen

Lisätiedot

Mitä peruskoulun jälkeen? opintopolku.fi

Mitä peruskoulun jälkeen? opintopolku.fi Mitä peruskoulun jälkeen? opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2016 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 23.2.-15.3.2016. Koulutukset alkavat syksyllä 2016. Sähköinen yhteishaku tehdään

Lisätiedot

Yhteiset tutkinnon osat ja työkyvyn ylläpitäminen

Yhteiset tutkinnon osat ja työkyvyn ylläpitäminen Yhteiset tutkinnon osat ja työkyvyn ylläpitäminen Kuljetusalan koulutuksen kehittämispäivät Helsinki pe 31.10.2014 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Tutkintojen muodostuminen PkL 12 b ja uusi

Lisätiedot

Abiturienttien vanhempainilta. KESKIVIIKKO 11.11.2015 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen

Abiturienttien vanhempainilta. KESKIVIIKKO 11.11.2015 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen Abiturienttien vanhempainilta KESKIVIIKKO 11.11.2015 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen AIKATAULUA ABEILLE Kurssit (vähän pakollisia, syventävät, soveltavat, kertaukset) 75

Lisätiedot

HUOLTAJAN ALLEKIRJOITTAMA KOPIO PALAUTETTAVA OPOLLE VIIMEISTÄÄN maanantaina 9.3.2015

HUOLTAJAN ALLEKIRJOITTAMA KOPIO PALAUTETTAVA OPOLLE VIIMEISTÄÄN maanantaina 9.3.2015 YHTEISHAUN AIKATAULU 24.2. - 17.3.2015 PERUSOPETUKSEN PÄÄTTÖLUOKKALAISTEN HAKUAIKA HAKEMUKSET TÄYTETÄÄN JA LÄHETETÄÄN LUOKITTAIN VIIKOLLA 10 HAKU SUORITETTAVA VIIMEISTÄÄN pe 6.3.2015 HUOLTAJAN ALLEKIRJOITTAMA

Lisätiedot

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2018 - yhteishaun aikataulu ja muutokset - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN YHTEISHAKU 2015

TOISEN ASTEEN YHTEISHAKU 2015 TOISEN ASTEEN YHTEISHAKU 2015 8.12.2014 Hyvä päättöluokkalainen ja huoltajat, yksi elämäsi suurimmista päätöksistä on käsillä jatko-opintopaikan valinta. Yhteishaku tulee pian, joten nyt viimeistään on

Lisätiedot

YHTEISHAKU AIKATAULU, KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS, VALINTAPERUSTEET JA MUUTA HYÖDYLLISTÄ Riihikallion koulu

YHTEISHAKU AIKATAULU, KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS, VALINTAPERUSTEET JA MUUTA HYÖDYLLISTÄ Riihikallion koulu YHTEISHAKU 2017 AIKATAULU, KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS, VALINTAPERUSTEET JA MUUTA HYÖDYLLISTÄ Riihikallion koulu 23.11.2016 YLEISIÄ PERUSTEITA Yhteishaussa haetaan toisen asteen opintoihin (lukio ja ammattikoulut)

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016

LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016 Toisen asteen koulutus: LUKIO - KOULUTUS AMMATILLINEN KOULUTUS

Lisätiedot

YHTEISHAKU TOISEN ASTEEN KOULUTUKSIIN

YHTEISHAKU TOISEN ASTEEN KOULUTUKSIIN YHTEISHAKU TOISEN ASTEEN KOULUTUKSIIN 2018 Koulutusjärjestelmä PERUSKOULUN JÄLKEEN Lukiokoulutus Ammatillinen peruskoulutus Ammatillinen erityisopetus Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus

Lisätiedot

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2019 - yhteishaun aikataulu ja muutokset - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen

Lisätiedot

Hyria Koulutus esittäytyy. HYRIA / Leena Hietanen

Hyria Koulutus esittäytyy. HYRIA / Leena Hietanen Hyria Koulutus esittäytyy 1 HYRIA / Leena Hietanen 2.12.2016 Toimipisteet Hyvinkäällä: Juna Jokelasta Hyvinkäälle 8 min HYRIA HYVINKÄÄ Karankatu 3 5 Matkaa autolla 2,2 km Matkaa kävellen 1,6 km Kävelyaika

Lisätiedot

YHTEISHAKU Hakuaika ammatilliseen ja lukiokoulutukseen

YHTEISHAKU Hakuaika ammatilliseen ja lukiokoulutukseen YHTEISHAKU 2018 Hakuaika ammatilliseen ja lukiokoulutukseen 20.2.-13.3.2018 LISÄKSI: *Haku erityisammattioppilaitoksiin ja siellä oleviin VALMA ja TELMA valmentaviin koulutukseen 14.3.-4.4.2018 *Haku perusopetuksen

Lisätiedot

AMMATTILUKIOTOIMINTA TORNIOSSA Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa

AMMATTILUKIOTOIMINTA TORNIOSSA Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa Mikä on ammattilukiotoiminta Torniossa? Mitä tahansa ammatillista perustutkintoa opiskeleva opiskelija voi opiskella perustutkinnon rinnalle myös ylioppilastutkinnon

Lisätiedot

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho LUKIO-OPINNOT Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho Opinto-ohjaajat Riina Laasonen 1 D, E, F Salla Purho - 1 A, B, C MITÄ LUKIOSTA ON HYVÄ TIETÄÄ? Oppimateriaalit hankittava

Lisätiedot

Hyria Koulutus Oy esittäytyy. HYRIA / Leena Hietanen

Hyria Koulutus Oy esittäytyy. HYRIA / Leena Hietanen Hyria Koulutus Oy esittäytyy 1 HYRIA / Leena Hietanen 25.11.2014 Toimipisteet Hyvinkäällä: HYRIA HYVINKÄÄ Karankatu 3 5 rautatieasema HYRIA HYVINKÄÄ Uudenmaankatu 20 muuttamassa Karankadulle, mahdollisesti

Lisätiedot

Yhteishaku Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola Oppilaanohjaaja

Yhteishaku Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola Oppilaanohjaaja Yhteishaku 2018 Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola Oppilaanohjaaja Mitä ysin jälkeen? Peruskoulun jälkeen voit hakea ammattioppilaitokseen hakea lukioon suorittaa 3-4 vuodessa ammatillisen perustutkinnon,

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014

LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014 IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 384 opiskelijaa

Lisätiedot

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2018 - yhteishaun aikataulu ja muutokset - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen

Lisätiedot

YHTEISHAKU TOISEN ASTEEN KOULUTUKSIIN

YHTEISHAKU TOISEN ASTEEN KOULUTUKSIIN YHTEISHAKU TOISEN ASTEEN KOULUTUKSIIN 2016 Koulutusjärjestelmä PERUSKOULUN JÄLKEEN Lukiokoulutus Ammatillinen peruskoulutus Ammatillinen erityisopetus Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus

Lisätiedot

YHTEISHAKU JATKO OPINTOIHIN 2014

YHTEISHAKU JATKO OPINTOIHIN 2014 Juhannuskylän koulun 9.luokkalaisten vanhempainilta 07.11.2013 Yhteishaku 2014 Opinto ohjaaja Tiina Myllymäki, Juhannuskylän koulu Ammatilliset opinnot Opinto ohjaaja Merja Helin, Tredu Yhdistelmäopinnot

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT. Vanhempainilta Opinto-ohjaaja Minna Kattelus

KURSSIVALINNAT. Vanhempainilta Opinto-ohjaaja Minna Kattelus KURSSIVALINNAT Vanhempainilta 23.1.2018 Opinto-ohjaaja Minna Kattelus VALINNAT TOISELLE VUODELLE Opiskelijoita on ohjattu kurssivalinnoissa opotunneilla ja rotuokiolla sekä tällä viikolla vielä kurssivalintapäivystyksissä.

Lisätiedot

1 INFOA YHTEISHAUSTA

1 INFOA YHTEISHAUSTA INFOA YHTEISHAUSTA 1 2 www.opintopolku.fi 3 Kevään 2017 hakuajat Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku 21.2.-14.3.2017 Erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen haku 15.3.

Lisätiedot

YHTEISHAUN AIKATAULU

YHTEISHAUN AIKATAULU YHTEISHAUN AIKATAULU 21.2. - 14.3.2017 PERUSOPETUKSEN PÄÄTTÖLUOKKALAISTEN HAKUAIKA YHTEISHAKU TEHDÄÄN OPINTOPOLKUUN KOTONA YHDESSÄ HUOLTAJAN KANSSA. HUOLTAJAN SUOSTUMUKSELLA HAKU VOIDAAN TEHDÄ KOULULLA

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIOPISTO

VAASAN AMMATTIOPISTO VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA KULTTUURIALA Media-assistentti Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinnon tutkintokohtainen opetussuunnitelma

Lisätiedot

Yhteishaku, kevät 2014. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Yhteishaku, kevät 2014. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Yhteishaku, kevät 2014 Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Yhteishaku keväällä 2014 Kevään yhteishaussa haetaan: Ammatillisiin perustutkintoihin (52 kappaletta) Päivälukioihin Kotitalousopetukseen (entinen

Lisätiedot

Tervetuloa yhteishaun vanhempainiltaan Virve Willstedt Espoonlahden koulun opinto-ohjaaja

Tervetuloa yhteishaun vanhempainiltaan Virve Willstedt Espoonlahden koulun opinto-ohjaaja Tervetuloa yhteishaun vanhempainiltaan 18.1.2017 Virve Willstedt Espoonlahden koulun opinto-ohjaaja Ohjelma 18.00-18.30 Sähköinen yhteishaku ja toiselle asteelle siirtyminen 18.30-19.00 Omnian ja ammatillisen

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2019 - yhteishaun aikataulu - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen

Lisätiedot

santasport.fi Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja

santasport.fi Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja santasport.fi Opinnot kestävät 3 vuotta Opinnot koostuvat pakollisista tutkinnon osista 105 osp, valinnaisista tutkinnon osista 30 osp, yhteisistä tutkinnon osista 35 osp sekä vapaasti valittavista tutkinnon

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

Lukion vanhempainilta 16. Yo-kirjoitukset ja jatko-opinnot

Lukion vanhempainilta 16. Yo-kirjoitukset ja jatko-opinnot Lukion vanhempainilta 16 Yo-kirjoitukset ja jatko-opinnot Ylioppilastutkinto Ylioppilaaksi tuloon vaaditaan yokirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot yhteishaku 2015 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Opiskelijan polku 2 Mitä hyötyä? Opiskelemalla lukioaineita parannat mahdollisuuksiasi menestyä jatko-opintojen

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN YHTEISHAUN AIKATAULUT VUONNA 2015

TOISEN ASTEEN YHTEISHAUN AIKATAULUT VUONNA 2015 TOISEN ASTEEN YHTEISHAUN AIKATAULUT VUONNA 2015 Hakuaika 24.2. 17.3.2015 www.opintopolku.fi HUOM! Erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen haussa on mahdollista hakea yhdellä hakulomakkeella

Lisätiedot

JATKO-OPINTOILTA 1.2.2016. Riitta Hietaranta opinto-ohjaaja

JATKO-OPINTOILTA 1.2.2016. Riitta Hietaranta opinto-ohjaaja JATK-PINTILTA 1.2.2016 Riitta Hietaranta opinto-ohjaaja SYKSYN VANHEMPAINILTA (2.11.2015) pääsyperusteet lukiokoulutus ammatillinen koulutus harkintaan perustuva valinta terveydelliset tekijät kaksoistutkinto

Lisätiedot

TERVETULOA POROLAHDEN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA POROLAHDEN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA POROLAHDEN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2018 - yhteishaun aikataulu ja muutokset - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen Opinto-ohjaajat

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA LUKIOKENTÄLTÄ

AJANKOHTAISTA LUKIOKENTÄLTÄ AJANKOHTAISTA LUKIOKENTÄLTÄ Polku toisen asteen opintoihin 12.2.2016 Opinto-ohjaaja Visa Tuominen Joensuun normaalikoulun lukio Visa Tuominen UEF // University of Eastern Finland Kaupungin lukioverkko

Lisätiedot

Mitä peruskoulun jälkeen?

Mitä peruskoulun jälkeen? Mitä peruskoulun jälkeen? Opinto-ohjaaja Pia Nissilä opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2018 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 20.2.-13.3.2018. Koulutukset alkavat syksyllä 2018.

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

Lähihoitaja 80 ov (120) / 2v Yo-pohjainen koulutus SOTE. Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto

Lähihoitaja 80 ov (120) / 2v Yo-pohjainen koulutus SOTE. Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto Lähihoitaja 80 ov (120) / 2v Yo-pohjainen koulutus SOTE LÄHIHOITAJA - Lähellä sinua Sosiaali- ja terveysalan opistolla tarjoamme Sinulle mahdollisuuden hankkia ihmisläheisen ammatin, jonka työllistymisnäkymät

Lisätiedot

LUONNONTIETEIDEN ALA Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto Datanomi

LUONNONTIETEIDEN ALA Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto Datanomi N TUTKINTOKOHTAINEN OSA LUONNONTIETEIDEN ALA Datanomi Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnon tutkintokohtainen opetussuunnitelma OPH:n määräys 85/011/2014 (sisältää

Lisätiedot

YSIEN YHTEISVALINTAILTA tammikuu 2015

YSIEN YHTEISVALINTAILTA tammikuu 2015 rehtori MIKA STRÖMBERG apulaisrehtori ANNE LINDELL Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi YSIEN YHTEISVALINTAILTA tammikuu 2015 MIKÄ SINUSTA TULEE ISONA? VUOSI 2020/2025

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku 2015 ja haku perusopetuksen jälkeisiin valmistaviin koulutuksiin. Sompion koulu 10.1.

Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku 2015 ja haku perusopetuksen jälkeisiin valmistaviin koulutuksiin. Sompion koulu 10.1. Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku 2015 ja haku perusopetuksen jälkeisiin valmistaviin koulutuksiin Sompion koulu 10.1.2015 Hakuaika 24.2.-17.3.2015 osoitteessa: www.opintopolku.fi

Lisätiedot

VANTAANKOSKEN KOULUN YHTEISHAKUILTA 26.11.2014. Saija Tikkanen 9ABCDE Maria Hohka 9FGH oppilaanohjaajat

VANTAANKOSKEN KOULUN YHTEISHAKUILTA 26.11.2014. Saija Tikkanen 9ABCDE Maria Hohka 9FGH oppilaanohjaajat VANTAANKOSKEN KOULUN YHTEISHAKUILTA 26.11.2014 Saija Tikkanen 9ABCDE Maria Hohka 9FGH oppilaanohjaajat PÄÄTTÖARVIOINTI Opetussuunnitelman perusteiden mukaan päättöarvosanan tulee perustua oppilaan osaamiseen

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Ammattilukio-opinnot 2018 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Ammattilukio OSAO järjestää lukio-opinnot yhteistyössä Oulun aikuislukion kanssa. Opetusta antavat pääasiallisesti Oulun aikuislukion opettajat.

Lisätiedot

ALOITUS S2015 II-tutkinto

ALOITUS S2015 II-tutkinto ALOITUS S2015 II-tutkinto 12.8.2015 rehtori MIKA STRÖMBERG apulaisrehtori KRISTIINA HEIKURA Imatran yhteislukio YHDISTELMÄTUTKINTO Suoritetaan yhtä aikaa ammatillisia opintoja sekä lukio-opintoja ammatillinen

Lisätiedot

Yhteishaku keväällä 2015. Linnainmaan koulu 13.1.2015

Yhteishaku keväällä 2015. Linnainmaan koulu 13.1.2015 Yhteishaku keväällä 2015 Linnainmaan koulu 13.1.2015 Kevään yhteishaku: Nettihaku missä ja milloin? Hakemus täytetään osoitteessa www.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-17.3.2015 Hakuaika päättyy viimeisenä

Lisätiedot

VANHEMPAINILTA YHTEISHAUSTA. Launeen koulu

VANHEMPAINILTA YHTEISHAUSTA. Launeen koulu VANHEMPAINILTA YHTEISHAUSTA Launeen koulu 23.11.2016 URAVALINTAAN VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ: YHTEISKUNTA KOTI - koulutusjärjestelmä - tavoitteiden asettelu - työllisyystilanne - asenteet koulutukseen - hakumenettely

Lisätiedot

KOUVOLAN YHTEISKOULU KESÄMUISTIO 2016 PERUSKOULUNSA PÄÄTTÄVÄLLE

KOUVOLAN YHTEISKOULU KESÄMUISTIO 2016 PERUSKOULUNSA PÄÄTTÄVÄLLE KOUVOLAN YHTEISKOULU KESÄMUISTIO 2016 PERUSKOULUNSA PÄÄTTÄVÄLLE YHTEISHAUN TULOKSET JULKAISTAAN AIKAISINTAAN TORSTAINA 16.6.2016 Ammatilliseen oppilaitokseen opiskelijaksi valitulle ilmoitetaan valinnasta

Lisätiedot

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014 YO-INFO 13.5.2014 Rehtori Mika Strömberg KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO - ensi lukuvuonna: valmistelu + koe + palautus - järjestys: 7 1 2 3 4 5 6 1 lv. 2014-2015 VALINNAT - kurssitarjottimen eka versio valmistui

Lisätiedot

Koulutustarjonta 2014. Opintopolku.fi -hakupalvelu

Koulutustarjonta 2014. Opintopolku.fi -hakupalvelu Koulutustarjonta 2014 Opintopolku.fi -hakupalvelu Muutoksia yhteishaussa Valintaperusteet Pisteytys muuttunut aiemmasta käytännöstä Harkintaan perustuva valinta Aiemmin joustava valinta Pääsy- ja soveltuvuuskokeet

Lisätiedot

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Tervetuloa! Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Ylioppilas Lukion oppimäärä min. 75 kurssia (pakolliset,

Lisätiedot

Katariina Männikkö. Ammattistartit sähköiseen hakuun 28.11.2012 Ammattistarttipäivät

Katariina Männikkö. Ammattistartit sähköiseen hakuun 28.11.2012 Ammattistarttipäivät Katariina Männikkö Ammattistartit sähköiseen hakuun 28.11.2012 Ammattistarttipäivät Oppijan palvelut Oppijan verkkopalvelun esittelyvideo http://www.youtube.com/watch?v=yjfkp9xl8cq Nykytila Tavoitetila

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot