Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 2/2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 2/2011"

Transkriptio

1 Säilytä tämä tiedote! Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 2/2011 Tiedotteen asiat luettavissa myös yhdistyksemme internet-sivuilla: Salon Reumayhdistyksen uusin tiedote on käsissäsi ja minä olen yhdistyksen uusi puheenjohtaja. Olen toiminut yhdistyksessämme eri tehtävissä jo yli 20 vuotta. Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan jo totutuilla linjoilla, pyrimme lisäämään jäsenistölle myös jotakin uutta, joista viime vuonna aloitetut uudet kerhot. Kuukausikerhossa, joka on tarkoitettu kaikille yhdistyksen jäsenille, asiantuntijat luennoivat eri aihepiireistä meitä kaikkia koskevista aiheista. Huomioikaa myös eri sairausryhmien vertaistukitapaamiset, joista uutena syksyllä aloittaa nivelreumaa sairastavien vertaistukiryhmä. Matkoista ensimmäisenä on Aluetapahtuma Kankaanpäässä, jonne toivottavasti löytyy lähtijöitä jäsenistöstämme. Siellä on mahdollisuus kuulla Suomen Reumaliiton ylintä ääntä, sillä paikalla on puheenjohtaja Keijo Tauriainen ja uusi toimitusjohtaja Mervi Ahlroth. Päivän aikana on lisäksi luento ja muuta mukavaa ohjelmaa. Kesällä on runsaasti muitakin matkoja ja retkiä, toivottavasti löydätte niistä jonkun mielenkiintonne herättävän, ja näemme toisiamme tapahtumien yhteydessä. Runsaslumisen ja kylmän talven jälkeen odottelemme aurinkoista kevättä ja lämmintä kesää. Terveisin Pirjo Randell, puheenjohtaja

2 2 Vuosikokous: Yhdistyksen vuosikokous pidettiin Salon SYTY ry:n tiloissa. Kokoukseen osallistui 17 jäsentä. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Pirjo Randell ja hallitukseen seuraavaksi toimikaudeksi valittiin Hannu Niemi (varapj.), Tanja Söderström (jäsenasiat), Päivi Rockas (sihteeri), Margit Laine, Tuula Pennanen, Salme Säilä, Rauha Vahtera ja Markku Valkeapää. Katso yhteystiedot ja tarkemmat vastuualueet tämän tiedotteen viimeiseltä sivulta! KEVÄTMYYJÄISET Lauantaina kello Salon SYTY ry:n tiloissa, Rummunlyöjänkatu 7 B, 3 krs. Salo. Otamme vastaan jäseniltä tai heidän ystaviltään lahjoituksia myyjäisiimme. Toivomme erilaisia käsitöitä, askarteluja ja leivonnaisia, joista viimeksimainituilla pitää olla ainelista. Lahjoitukset voit tuoda myyjäisiin tai voit soittaa Salmelle, p , niin hän antaa lisätietoa myyjäisistä. Haluatko lankaa sukkia tai lapasia varten, kutoaksesi näihin myyjäisiiin tai vaikka myöhemmin järjestettäviin myyjäisiimme? Ilmoita Salmelle p , niin hän toimittaa Sinulle yhdistyksen lankoja. Retket: ALUEPÄIVÄ Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Ahvenanmaan Aluetapahtuma lauantaina Kankaanpäässä. Lähtö Salon torilta kello Ohjelma alkaa kello ilmoittautumisella ja lounaalla. Ohjelmassa mm. asiantuntijaluento kivunhoidosta, sekä puheenvuorot Suomen Reumaliitto ry:n puheenjohtaja Keijo Tauriainen ja Suomen reumaliiton toimitusjohtaja Mervi Ahlroth. Lähde mukaan! Osallistumismaksu 15 jäseniltä, yhdistys maksaa matkakulut. Sitovat ilmoittautumiset mennessä Pirjolle, p tai p

3 3 (Kuvalähteet: Porvoon kaupungin matkailutoimisto) KEVÄTRETKI Porvooseen lauantaina Lähtö Salon torilta kello Retkiohjelma: Nautimme aamukahvit sämpylöineen Ravintola HannaMariassa, ja sen jälkeen meillä on ostosaikaa Vanhassa Porvoossa. Jatkamme opastetulla kierroksella kaupungilla, käymme Brunbergin makeistehtaan myymälässä, ruokailemme noutopöydän antimilla ja käymme Lelumuseossa. Kotiin lähdemme ennen kello 18. Matkan hinta: jäseneltä 35 ja ei-jäseneltä 40. Sitovat ilmoittautumiset mennessä Pirjolle, p tai p Huom! Tälle retkelle voit ilmoittautua myös tekstiviestillä. Lisätietoa retkestä saat Pirjolta. Kesäpä ivä : Lehmijärven Rantapirtillä yhdistyksen perinteinen kesäpäivä jäsenille perheineen lauantaina kello Sauna lämpiää, emännät tarjoavat kahvia ja leipää, ja makkara paistuu ja maistuu salaatin kera. Arpajaiset, pieni rastitettu luontopolku ja viihtyisää yhdessäoloa. Tilaisuus on maksuton! Tiedustelut Pirjolta, p tai p TERVETULOA jäsenet perheineen!

4 Kesäteatteri: 4 MUSTION LINNAN KESÄTEATTERI Fantastinen farssi RIEMURAHAT jatkaa hillittömällä naurupommi-linjalla RIEMURAHAT (Funny Money) Käsikirjoitus Ray Cooney Suomennos Mikko Viherjuuri Ohjaus Jouko Keskinen Puvustus Jussi-palkittu Saija Siekkinen UPEASSA TÄHTIKAARTISSA NÄYTTELEVÄT: Oskari Katajisto, Satu Silvo, Reidar Palmgren, Ossi Ahlapuro, Sixten Lundberg, Rinna Paatso, Jussi Wahlgren ja Jouko Keskinen. Riku ja Kati Oravaisen elämä mullistuu, kun Riku palaa synttäripäivänään kotiin salkku täynnä rahaa! Hän on vahingossa vaihtanut junassa laukkua gangsterin kanssa ja haluaa pakata tava-ransa sekä häipyä vaimon ja rahojen kanssa kauas kaukomaille samantien. Erinäiset sattumukset viivästyttävät kuitenkin lähtöä. Synttäri-illalliselle saapuva ystäväpariskunta, poliisi, etsivä ja taksikuski vedetään mukaan selkkaukseen. LUVASSA HULVATONTA MENOA, YLLÄTTÄVIÄ KÄÄNTEITÄ JA NAURUHERMOJA KUTKUTTAVIA TILANTEITA! Kesäteatterimatka Mustion Linnan kesäteatteriin sunnuntaina kello 14 "Riemurahat" -esitykseen. LÄHTÖ Salon torilta kello MATKAN HINTA jäseniltä 30 ja eijäseniltä 35. Sitovat ilmoittautumiset Pirjolle p tai p

5 Tulossa syksyllä : (syksyn ohjelmasta tarkemmin seuraavassa tiedotteessa!) KUUKAUSIKERHO Torstaina kello Salon SYTY ry:n tiloissa, Rummunlyöjänkatu 7 B, Salo. Ravitsemusasiantuntija Sanna Talvia tulee kertomaan meille kaikille tärkeästä asiasta, "Hyvää oloa ruoasta", asiaa katsotaan myös reumasairaan näkökulmasta. NIVELREUMAA sairastavien vertaistukiryhmän aloitusluento tiistaina kello Salon SYTY ry:n salissa, Rummunlyöjänkatu 7 B, Salo. "Kyselytunti reumalääkärille" vastaajana reumatologi Markku Mali. Tervetuloa kaikki nivelreumaa sairastavat ja muutkin asiasta kiinnostuneet! SALMEN VIRIKERYHMÄ alkaa tiistaina kello jatkuen joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina. SYYSRETKI HÄMEENLINNAAN Lähtö Salon torilta sunnuntaina klo 8.00 ja Someron torilta klo Ajamme Parolaan. Sämpyläkahvit ja opastettu tutustuminen Parolan panssarimuseoon. Siirtyminen Hämeenlinnan keskustaan, jossa hetki aikaa tutustumiseen ja ostoksiin. Siirrymme Aulangolle, jossa tunnin opastettu kierros Aulangon puistoon vanhojen Suomi-filmien aidoille kuvauspaikoille. Majoittuminen Kylpylähotelli Aulankoon. Mahdollisuus kylpylän allasosaston, saunojen ja kuntosalin käyttöön. Päivällinen on klo 18. Maanantaina hotellin asukkaille kylpylä avautuu klo 7, ja aamiainen nautitaan klo Lähtö hotellilta klo 10.15, matkalla poikkeamme Nanson ja Kultakeskuksen tehtaanmyymälöissä sekä Katinalan myymälöissä. Nautimme lounaan Lepaan puutarhatilalla, jonka jälkeen tutustumme oppaan johdolla puutarhamuseoon sekä käymme puutarha- ja viinimyymälässä. Paluumatkalla poikkeamme vielä Iittalan lasitehtaan myymälässä. 5 Matkan hinta jäseniltä 140 ja ei-jäseniltä 160, hintaan sisältyy matkat, majoitus 2 hengen huoneessa, ohjelmassa mainitut ruokailut, sisäänpääsyt ja opastukset. Ilmoittautumiset mennessä Pirjolle p tai p Matka laskutetaan. Ilmoittaudu nopeasti, paikkoja on vain 30!

6 Liikunta: 6 VESIVOIMISTELU Syksyn 2011 vesivoimistelut alkavat syyskuussa viikolla 37 jatkuen marrasjoulukuun vaihteeseen saakka. Kaikkiin ryhmiin on ilmoittauduttava ennakkoon Päiville p maanantaina HUOM! Niiden vesivoimistelijoiden, jotka ovat jo keväällä ilmoittautuneet ohjaajalleen, EI tarvitse ilmoittautua! Tiedoksi! Uimahallivuorot ovat selvillä elokuussa! Syksyn 2011 vuorot ovat: MAANANTAINA terapia-altaassa klo , ajalla Ryhmää ohjaa fysioterapeutti Jonna Savolainen. KESKIVIIKKONA terapia- altaassa klo , ajalla Ryhmää ohjaa fysioterapeutit Outi Pietilä/ Päivi Saarinen (Avain Fysio Oy). Huom! Tämä on uusi ryhmä, johon olemme tehneet tilavarauksen. KESKIVIIKKONA isossa altaassa klo , ajalla Ryhmää ohjaa liikunnanohjaaja Marita Lönnberg. PERJANTAINA terapia-altaassa klo , ajalla PERJANTAINA terapia-altaassa klo , alkaen Perjantairyhmiä ohjaavat fysioterapeutit Outi Pietilä/ Päivi Saarinen (Avain Fysio Oy). Hinnat: / 12 kertaa terapia-altaassa ja /12 kertaa isossa altaassa, lisäksi uimahallin sisäänpääsymaksu! Samalla maksulla voit olla uimahallissa kerrallaan 2,5 tuntia, joten, jos puhtia riittää, voit uida, vesijuosta tai käydä vaikka kuntosalilla samalla maksulla. Huomio, huomio! Oletko kiinnostunut vesivoimistelusta, mutta tarvitset uimahalliin avustajan? Salon SYTY ry. järjestää silloin tällöin vesivoimistelua vaikeavammaisille. Ilmoita yhteystietosi Päiville seuraavaa ryhmää varten!

7 7 VOIMISTELUA Paukkulakodissa MAANANTAINA klo Huom! Viikonpäivä on vaihtunut! Ryhmä ajalla , ohjaajana liikunnanohjaaja Marita Lönnberg. Hinta: 2 /kerta tai 20 /kausi. Tiedustelut Päiviltä p YHDISTYKSEN KUNTOVÄLINEIDEN LAINAUS Yhdistyksellämme on kuntovälineitä (2 soutulaitetta ja 2 kuntopyörää) maksutta lainattavissa! Tiedustelut Salmelta p Info: EDUNVALVONTA Suomen Reumaliiton edunvalvonta-asiamiehen puhelinpäivystys jäsenille kaikissa edun- ja oikeuksienvalvonta-asioissa maanantaisin kello Puhelimet: tai Huom! Puhelut ovat normaalihintaisia! Yhdistyksemme oma edunvalvonta-asiamies Ritva Jokinen auttaa Sinua edunvalvonta- ja kuntoutusasioissa, lomakkeiden täyttämisessä yms. Soita Ritvalle p ja sovi tapaaminen! Suomen Reumaliiton Reumahoitajapuhelin, p maanantaisin kello Puhelut ovat normaalihintaisia! ADRESSIT Suomen Reumaliiton adresseja on mahdollista ostaa Salon SYTY ry:n toimistosta, Rummunlyöjänkatu 7 B, toimistoaikana ja kun toimiston henkilökunta on paikalla. Adresseja on myös myynnissä Salon Hautaustoimisto Oy Saustilalla, Helsingintie 11 ja Kukkakauppa Kukkakorissa, Horninkatu 11, Salo.

8 Yhteystiedot: 8 Salon Reumayhdistys ry. postiosoite: Yrjönkatu 16 as 4, Salo internet-sivut: Pirjo Randell, puheenjohtaja, teatteri- ja konserttimatkat, retket, p tai p , sähköposti: puheenjohtaja@salonreumayhdistys.fi Hannu Niemi, varapuheenjohtaja, selkärankareumaryhmä, p , sähköposti: hannu.niemi@ebaana.net Tanja Söderström, jäsenasiainhoitaja, jäsenrekisteri, sidekudossairaiden ryhmä p , sähköposti: jasenasiat@salonreumayhdistys.fi Päivi Rockas, sihteeri, liikuntavastaava, vesivoimisteluryhmät, tiedotusvastaava, p , sähköposti: sihteeri@salonreumayhdistys.fi Margit Laine, opintosihteeri, p tai , sähköposti: margitlaine@suomi24.fi Markku Valkeapää, yhdistyksen isäntä, kuntosalivastaava p sähköposti: markku.valkeapaa@seutuposti.fi Rauha Vahtera, yhdistyksen emäntä, p , sähköposti: rauha.vahtera@salo.salonseutu.fi Salme Säilä, Salmen Virikeryhmän vastaava, kuntovälineiden lainaus, yhdistyksen emäntä, p , sähköposti: salme.saila@gmail.com Tuula Pennanen, voimisteluryhmä, p , sähköposti: tmpennanen@gmail.com on avustanut tämän tiedotteen kopiointi- ja postituskuluissa.

Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 1/2011

Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 1/2011 Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 1/2011 Tiedotteen asiat luettavissa myös yhdistyksemme internet-sivuilla www.salonreumayhdistys.fi Hei yhdistyksemme jäsen! Tervehdys näin vuoden pimeimpänä aikana,

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 3/2010

Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 3/2010 Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 3/2010 Tiedotteen asiat luettavissa myös yhdistyksemme internet-sivuilla www.salonreumayhdistys.fi TERVETULOA SYKSY! Rinteessä kasvaa sieniä. Kun siitä kulkee ohi,

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 1/2012

Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 1/2012 Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 1/2012 Tiedotteen asiat luettavissa myös yhdistyksemme internet-sivuilla: www.salonreumayhdistys.fi Kiitos kuluneesta vuodesta. Rauhallista Joulua ja Onnea vuodelle

Lisätiedot

Fibromyalgiaa sairastavien ryhmä kokoontui 17.2., osallistujia oli 5 henkilöä. Ryhmäohjaajana oli Pirjo Randell.

Fibromyalgiaa sairastavien ryhmä kokoontui 17.2., osallistujia oli 5 henkilöä. Ryhmäohjaajana oli Pirjo Randell. SALON REUMAYHDISTYS RY. VUOSIKERTOMUS 2011 1. Jäsentoiminta Uusille jäsenille pidettiin tutustumisilta Salon SYTY ry:n tiloissa 4.4. Tutustumisillassa esiteltiin yhdistyksen toimintaa ja uusilla jäsenillä

Lisätiedot

Tiedotteen asiat luettavissa myös yhdistyksemme internet-sivuilla: www.salonreumayhdistys.fi. Olemme facebookissa, käy tykkäämässä

Tiedotteen asiat luettavissa myös yhdistyksemme internet-sivuilla: www.salonreumayhdistys.fi. Olemme facebookissa, käy tykkäämässä Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 2/2013 Tiedotteen asiat luettavissa myös yhdistyksemme internet-sivuilla: www.salonreumayhdistys.fi Olemme facebookissa, käy tykkäämässä KEVÄTRETKI HEINOLAAN lauantaina

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014 Tiedotteen asiat luettavissa myös yhdistyksemme Internet-sivuilla:

JÄSENTIEDOTE 2/2014 Tiedotteen asiat luettavissa myös yhdistyksemme Internet-sivuilla: Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 2/2014 Tiedotteen asiat luettavissa myös yhdistyksemme Internet-sivuilla: www.salonreumayhdistys.fi Olemme facebookissa, käy tykkäämässä Salon Reumayhdistys ry. Yrjönkatu

Lisätiedot

Tiedotteen asiat luettavissa myös yhdistyksemme internet-sivuilla: www.salonreumayhdistys.fi. Olemme facebookissa, käy tykkäämässä

Tiedotteen asiat luettavissa myös yhdistyksemme internet-sivuilla: www.salonreumayhdistys.fi. Olemme facebookissa, käy tykkäämässä Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 1/2013 Tiedotteen asiat luettavissa myös yhdistyksemme internet-sivuilla: www.salonreumayhdistys.fi Olemme facebookissa, käy tykkäämässä Salon Reumayhdistys ry. Yrjönkatu

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 3/2013

Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 3/2013 Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 3/2013 Tiedotteen asiat luettavissa myös yhdistyksemme internet-sivuilla: www.salonreumayhdistys.fi 2 VERTAISTUKIRYHMÄT Kaikille avoin vertaistukiryhmä KUUKAUSIKERHO

Lisätiedot

www.salonreumayhdistys.fi

www.salonreumayhdistys.fi Salon Reumayhdistys ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tiedotteen asiat luettavissa myös yhdistyksemme Internet-sivuilla: www.salonreumayhdistys.fi Olemme facebookissa, seuraa yhdistyksen tapahtumia! Salon Reumayhdistys

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 3/2012

Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 3/2012 Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 3/2012 Tiedotteen asiat luettavissa myös yhdistyksemme internet-sivuilla: www.salonreumayhdistys.fi VERTAISTUKIRYHMÄT SYKSYLLÄ VERTAISTUKIRYHMÄT kokoontuvat kello 18

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 1/2016

Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 1/2016 Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 1/2016 Tiedote luettavissa myös yhdistyksemme Internet-sivuilla: www.salonreumayhdistys.fi Olemme facebookissa, käy tykkäämässä Yhdistyksen varainhankintatempaus. TAMMIKUUN

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys ry JÄSENTIEDOTE 2/2016 Tiedotteen asiat luettavissa myös yhdistyksemme Internet-sivuilla: www.salonreumayhdistys.fi Olemme seuraa yhdistyksen tapahtumia ja käy tykkäämässä! Salon Reumayhdistys

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Kaikille yhdistyksemme jäsenille tarkoitettuja vertaistukiryhmiä ovat kuukausikerho ja Salmen Virikekerho.

Kaikille yhdistyksemme jäsenille tarkoitettuja vertaistukiryhmiä ovat kuukausikerho ja Salmen Virikekerho. 1. Jäsentoiminta SALON REUMAYHDISTYS RY. VUOSIKERTOMUS 2012 Uusille jäsenille pidettiin tutustumisilta Salon SYTY ry:n tiloissa 7.5. Tutustumisillassa esiteltiin yhdistyksen toimintaa ja uusilla jäsenillä

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 1/2019

Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 1/2019 Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 1/2019 KESÄJUHLAT JÄSENILLE RANTAPIRTILLÄ 12.6.2018 TALVIMYYJÄISET lauantaina 2.2.2019 kello 10-14 Salon SYTY:n tiloissa, Helsingintie 6. Kahvio Kirpputori Käsityömyyjäiset.

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys ry JÄSENTIEDOTE 2/2017 Tiedotteen asiat luettavissa myös yhdistyksemme Internet-sivuilla: www.salonreumayhdistys.fi Olemme seuraa yhdistyksen tapahtumia ja käy tykkäämässä! Salon Reumayhdistys

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Reumalasten ratsastustapahtuma Onnenperän tallilla Vaskiolla lauantaina klo 15-17

Reumalasten ratsastustapahtuma Onnenperän tallilla Vaskiolla lauantaina klo 15-17 JÄSENTIEDOTE 2/2018 TAPAHTUMAT sivu 2 Salon Reumayhdistys ry järjestää: Reumalasten ratsastustapahtuma Onnenperän tallilla Vaskiolla lauantaina 5.5.2018 klo 15-17 Syömme paikan päällä eväät Sisarukset

Lisätiedot

VERTAISTUKIRYHMÄT sivu 2

VERTAISTUKIRYHMÄT sivu 2 JÄSENTIEDOTE 3/ syksy 2018 VERTAISTUKIRYHMÄT sivu 2 Kädentaitoja harrastava ja keskusteleva SALMEN VIRIKERYHMÄ kokoontuu Salon SYTY:n tiloissa, Helsingintie 6, kello 12-15. Syksyn kokoontumiset ovat: tiistaina,

Lisätiedot

SALON REUMAYHDISTYS RY. TOIMINTAKERTOMUS 2015

SALON REUMAYHDISTYS RY. TOIMINTAKERTOMUS 2015 SALON REUMAYHDISTYS RY. TOIMINTAKERTOMUS 2015 1. JÄSENTOIMINTA Uusille jäsenille pidettiin tutustumisilta Salon SYTY ry:n tiloissa 29.4.2015. Tutustumisillassa esiteltiin yhdistyksentoimintaa ja uusilla

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 1/2014

Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 1/2014 Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 1/2014 Tiedotteen asiat luettavissa myös yhdistyksemme Internet-sivuilla: www.salonreumayhdistys.fi Olemme facebookissa, käy tykkäämässä VUOSIKOKOUSKUTSU Yhdistyksen

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 3/2017

Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 3/2017 Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 3/2017 Tiedote luettavissa myös yhdistyksemme Internet-sivuilla: www.salonreumayhdistys.fi Olemme facebookissa, seuraa yhdistyksemme tapahtumia ja käy tykkäämässä VERTAISTUKIRYHMÄT

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia

Lisätiedot

Syyskokous vahvisti kuluvan vuoden jäsenmaksuksi 15. Se maksetaan oheisen laskun mukaan 1.3.2012 mennessä.

Syyskokous vahvisti kuluvan vuoden jäsenmaksuksi 15. Se maksetaan oheisen laskun mukaan 1.3.2012 mennessä. HYVINKÄÄN REUMAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2012 Tienhaarankuja 12 A 6, 05820 Hyvinkää säilyttää. Muista HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA KAIKILLE JÄSENILLEMME! Hyvinkään Reumayhdistys ry toivottaa jälleen kaikille

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä JÄSENKIRJE 2/2015 1 Aurinkoista kevättä kaikille! Yhdistyksemme vuoden 2015 toinen jäsenkirje, ole hyvä. Kirjeessä vuoden toisen neljänneksen tapahtumat aikatauluineen sekä kerhojemme yhteystiedot. Lauantaina

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016

Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016 Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016 LEIRIN OHJAAJAT: Jyrki Saario -pääkouluttaja Scandinavian Defendo Antti Nurmi 4.aste musta vyö Defendo -Defendo Blue pääkouluttaja -I.D.D.I-

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia

Lisätiedot

SALON REUMAYHDISTYS RY. VUOSIKERTOMUS 2010

SALON REUMAYHDISTYS RY. VUOSIKERTOMUS 2010 SALON REUMAYHDISTYS RY. VUOSIKERTOMUS 2010 Yhdistyksen hallitus päätti kokouksessaan 19.4.2010 kutsua pitkäaikaisen puheenjohtajan Ritva Jokisen yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi. Kunniakirja luovutettiin

Lisätiedot

Teemaillat / Jäsenillat

Teemaillat / Jäsenillat JÄSENKIRJE 2/2016 JÄSENTIEDOTE 2/ 25.4.2016 Keväinen tervehdys! Yhteiset hetket luovat muistoja, jotka säilyvät mielessä kauan. Teemaillat / Jäsenillat Yhteinen Aivosuunnistus Unelmien liikuntapäivänä

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tampereella Tietoa yhdistyksille Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa

Lisätiedot

Puheenjohtajan tervehdys

Puheenjohtajan tervehdys Jäsentiedote 1/2015 Nurmijärven Yrittäjät ry Puheenjohtajan tervehdys Luet juuri Nurmijärven Yrittäjien uutta jäsentiedotetta. Tiedotteen voi lukea suoraan viestissä tai ellei viesti aukea kunnolla niin

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018 Tietoa yhdistyksille Tämän puheenjohtajille ja sihteereille lähtevän Tietoa yhdistyksille -kirjeen liitteenä ohessa ovat liittokokouskutsu

Lisätiedot

LOKAKUU Tervetuloa! Puh

LOKAKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 1. Päivä: Lento (Kuopio) - Helsinki München: Willkommen in Deutschland! Ajamme Münchenistä Baijerin läpi, Innsbruckin ohi, henkeäsalpaavan

Lisätiedot

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 VAHVASTI VERTAISTUKEA koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 Jyväskylä, Kansalaistoiminnan keskus Matara www.matara.fi Virtaako voimaa vertaistoiminnasta? Voiko potilas itse olla terveydenhuollon kumppani?

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Jäsentiedote 1/2016 www.mikkelinkvtuki.fi

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Jäsentiedote 1/2016 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 1/2016 www.mikkelinkvtuki.fi Hyvät jäsenet! Toivottavasti olette huomanneet, että alkaneen vuoden jäsenmaksulomakkeen yläkulmassa oli irtileikattava

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

MARRASKUU Tervetuloa! Puh

MARRASKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017 Tietoa yhdistyksille Tämän puheenjohtajille ja sihteereille lähtevän Tieto yhdistyksille -kirjeen liitteenä ohessa: Liittokokouskutsu,

Lisätiedot

HYVÄÄ SYKSYN JATKOA JA TAPAAMISIIN!

HYVÄÄ SYKSYN JATKOA JA TAPAAMISIIN! JÄSENTIEDOTE 3/2015 Kuva: Taina Kaarto 18.9.2015 HYVÄ LUKIJA! Syksy etenee ja olemme saaneet nauttia pitkään lämmöstä sekä kesäkukkien jatkuvasta hehkeästä kukinnasta. Metsän antimet ovat olleet runsaimmillaan

Lisätiedot

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin!

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016 Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Parempi avioliitto ry järjestää Avioparikurssin Itä-Hämeen opistossa Tainionvirran

Lisätiedot

Ritva bingo-emäntänä VANA

Ritva bingo-emäntänä VANA VANA JOUNI TENTATTA- Ritva bingo-emäntänä Halusin haastatella Jounia siksi, että hän on ahkerasti kirjoittanut lehteemme vuosien aikana, mutta en muista onko häntä haastateltu lehdessä kertaakaan. Esitin

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä.

Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä. Pohjois-Savon AVH-yhdistys JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 52 (II kerros) 1/2016 70110 KUOPIO 15.1.2016 HYVÄT JÄSENET Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 3/2015

Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 3/2015 Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 3/2015 Tiedote on luettavissa myös yhdistyksen internet-sivuilla www.salonreumayhdistys.fi Olemme facebookissa, seuraa yhdistyksen tapahtumia! VERTAISTUKIRYHMÄT sivu

Lisätiedot

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella!

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Kehitysvammaisten tukiliitto ry:n liittokokous 2013, Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Toimitamme tällä kirjeellä teille liittokokouskutsun, tarvittavat asiakirjat ja tiedot

Lisätiedot

JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA

JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA JHL:n Kajaanin ja Oulun toimiston alueen jäsenille ja heidän perheilleen. Virkistys- ja ulkoilutapahtuma on kaksipäiväinen. Ohjelman pääpaino

Lisätiedot

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Paremman avioliiton jatkoseminaari Hartolassa 26.-27.11.2011 Ilmoittaudu www.parempiavioliitto.fi www.hnmky.fi Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Linna-hotelliin ja Hartolaan 26.-27.11.2011. Nyt on

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jäsentiedote 1 Hallituksen kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Jyty Varkaus ry:n jäsenkampanja 4 Itä-Suomen alueen Työhyvinvointi-seminaari 22. - 23.11.2014 Vuorelan

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys JÄSENTIEDOTE 3/ syksy 2019

Salon Reumayhdistys JÄSENTIEDOTE 3/ syksy 2019 Salon Reumayhdistys JÄSENTIEDOTE 3/ syksy 2019 Salon Reumayhdistys ry Paimiontie 221, 25260 Vaskio p. 040 5810 763 www.salonreumayhdistys.fi Facebook/ Salon Reumayhdistys VERTAISTUKIRYHMÄT sivu 2 Kädentaitoja

Lisätiedot

Jäsenillat. Seniorikerho

Jäsenillat. Seniorikerho JÄSENTIEDOTE 3/14 5.5.2014 Toimistomme osoite Matarankatu 4, 3 krs huone 339 (Tourulassa JKL) Toimisto on lomalla kesä-heinäkuun ajan. Toimisto avoinna 4.8 alkaen maanantaisin klo 11.00 13.00, puh. 045-318

Lisätiedot

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Kauniin Kivijärven rannalla sijaitseva kurssikeskus antaa monipuoliset mahdollisuudet liikkua

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Lähtöpaikat: Lapinlahti Siilinjärvi Kuopio Hinta: 32 / henkilö (edellyttää 30 lähtijää) Sitovat ilmoittautumiset 9.2 mennessä: Jaana Neuvonen p.044-5640

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

ELOKUU Tervetuloa! Puh

ELOKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys. Toimintakertomus vuodelta 2014 27.2.2015

Salon Reumayhdistys. Toimintakertomus vuodelta 2014 27.2.2015 Salon Reumayhdistys Toimintakertomus vuodelta 2014 27.2.2015 1 SALON REUMAYHDISTYS RY. TOIMINTAKERTOMUS 2014 1. JÄSENTOIMINTA Uusille jäsenille pidettiin tutustumisilta Salon SYTY ry:n tiloissa 31.3.2014.

Lisätiedot

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET PÄIVYSTYSAJAT TOIMISTOLLA Kuukauden ensimmäinen maanantai klo 12.00-14.00

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

LAIVASTON SUKELTAJAKILLAN TIEDOTE 1-2016

LAIVASTON SUKELTAJAKILLAN TIEDOTE 1-2016 TIEDOTE 1 (3) Laivaston Sukeltajakilta ry Tapani Korhonen 28.1.2016 LAIVASTON SUKELTAJAKILLAN TIEDOTE 1-2016 Tervehdys hyvät kiltaveljet! Killan 31. toimintavuosi on pyörähtänyt vauhdilla käyntiin. Tämän

Lisätiedot

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen !

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen ! Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen 11.8.2018! Vajaat kaksi vuotta sitten Pihlavan paloasemalla sovittiin, että Kari Salminen ja Pauno Hellsten järjestävät seuraavan

Lisätiedot

Aurinkoista kevättä!

Aurinkoista kevättä! Jyty Varkaus Ry Huhtikuu 2016 Jäsentiedote 1 Hallituksen päätöksiä 2 Edunvalvontakatsaus 3 Vuoden 2017 kalenterien tilausmuutos 4 Kevätkokous 5 Kuntokorttien palautus 6 Haluatko luottamusmieheksi 7 Sampea

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2009. Yhdistyksen jäsenet ovat saaneet Salon Instrumentariumista 15 % :n alennuksen.

VUOSIKERTOMUS 2009. Yhdistyksen jäsenet ovat saaneet Salon Instrumentariumista 15 % :n alennuksen. VUOSIKERTOMUS 2009 1. Jäsentoiminta Palvelupiste toimi Salon SYTY ry:n yhdistystoimistossa, osoitteessa Rummunlyöjänkatu 7. Salo, kevätkaudella 20 kertaa, ja syyskaudella 4 kertaa Nämä tilat olivat ilmaiset.

Lisätiedot

Seniorikerho / Päiväkerho SYYSVUOSIKOKOUS

Seniorikerho / Päiväkerho SYYSVUOSIKOKOUS JÄSENKIRJE 4/2016 JÄSENTIEDOTE 4/ 31.10.2016 Seniorikerho / Päiväkerho Yhdessä Jyväskylän Seudun Invalidien kanssa. Ma 14.11 klo 13.00 Matarankatu 4, 3. krs. Jyväskylän ammattiopistolta Pirjo Hassi- Tolzitoliou

Lisätiedot

19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous

19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous 19. 20.3.2016 A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 19. 20.3.2016 Hotelli Petäyksessä Hämeenlinnassa.

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 18.12.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Vuoden 2013 Scandinavian Defendon Suurleiri- Surviving armed assaults Kotkassa 6-7.4.2013

Vuoden 2013 Scandinavian Defendon Suurleiri- Surviving armed assaults Kotkassa 6-7.4.2013 Vuoden 2013 Scandinavian Defendon Suurleiri- Surviving armed assaults Kotkassa 6-7.4.2013 LEIRIN OHJAAJAT: Jyrki Saario pääkouluttaja Scandinavian Defendo Antti Nurmi/Madman Sport Center I.D.D.I- Level

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden talven viikko-ohjelmassa nautitaan luonnon rauhasta, uusista kokemuksista, yhdessä tekemisestä ja Lapin tarinoista!

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 1/2018

Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 1/2018 Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 1/2018 Tiedote luettavissa myös yhdistyksemme Internet-sivuilla: www.salonreumayhdistys.fi Olemme facebookissa, käy tykkäämässä Liikunta sivulla 5 Kerhot sivulla 4

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 1/2017

Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 1/2017 Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 1/2017 Tiedote luettavissa myös yhdistyksemme Internet-sivuilla: www.salonreumayhdistys.fi Olemme facebookissa, käy tykkäämässä PERINTEINEN TAMMIKUUN TAPAHTUMA lauantaina

Lisätiedot

Jotta osaamme varata ruokaa kaikille, pyydämme ilmoittautumaan juhliin viimeistään

Jotta osaamme varata ruokaa kaikille, pyydämme ilmoittautumaan juhliin viimeistään Tammikuu 2016 ITSENÄISYYSPÄIVÄJUHLA VELKUALLA SUNNUNTAINA 6.12.15 SANAJUMALANPALVELUS KIRKOSSA 11.00 Pirkko Tavio, Leena Flander ja Reini Koivusalo Kunniakäynnti sankarihaudoilla ja seppeleenlasku JUHLA

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

Jäsenkirje / Kevät 2016

Jäsenkirje / Kevät 2016 Jäsenkirje / Kevät 2016 Hei MLL Kaarinan jäsen! Kiitos, että kuulut paikallisyhdistykseemme. Uusi jäsenyyskausi on startattu käyntiin osittain uudella hallituksella. Uusien ja vanhojen jäsenten yhteystiedot

Lisätiedot

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -juliste -kutsu kilpailuun -ohjelma -kokouskutsu Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -ilmoittautuminen -kilpailusäännöt 17.10.2015 Peltolan koulu, Lummetie 27 b Tikkurila, Vantaa emantakisat@gmail.com

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

22.3.2016. Leirikutsu

22.3.2016. Leirikutsu 22.3.2016 Leirikutsu Lapin ja Pohjois-Suomen pelastusliittojen palokuntanuorten In the Middle of Nowhere leiri järjestetään Sallassa koulukeskuksen alueella 3.-9.7.2016. Leirin järjestävät SPEK Lapin ja

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Sisältö: Valtuuston kokous... 1 Kunnantalon sulkupäivät... 1 Kaavan voimaantulokuulutus... 1 Löytöeläimet... 1 Päivähoidon kesä... 2 Taidenäyttely... 2 Tarjouspyyntö

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys ry JÄSENTIEDOTE 2/2019. Paimiontie 221, Vaskio p Facebook/ Salon Reumayhdistys

Salon Reumayhdistys ry JÄSENTIEDOTE 2/2019. Paimiontie 221, Vaskio p Facebook/ Salon Reumayhdistys Salon Reumayhdistys ry JÄSENTIEDOTE 2/2019 Salon Reumayhdistys ry Paimiontie 221, 25260 Vaskio p. 040 5810 763 www.salonreumayhdistys.fi Facebook/ Salon Reumayhdistys TAPAHTUMAT KEVÄINEN OSTOSRETKI VANTAALLE

Lisätiedot

Sukuseura Kiteen Matikaiset ry perustettiin Kiteen Potoskavaaran sukutapaamisessa vuonna 2001.

Sukuseura Kiteen Matikaiset ry perustettiin Kiteen Potoskavaaran sukutapaamisessa vuonna 2001. JÄSENTIEDOTE 2011 1 Kuva: Jari Matikainen SUKUSEURAN 10-VUOTIS JUHLALOUNAS perustettiin Kiteen Potoskavaaran sukutapaamisessa vuonna 2001. Tervetuloa sukuseuramme 10-vuotis juhlalounaalle Pajarinhoviin

Lisätiedot

Jätä yhteystietosi ja lyhyt kuvaus omaishoitotilanteestasi niin saatamme ottaa piankin yhteyttä kummittelun merkeissä.

Jätä yhteystietosi ja lyhyt kuvaus omaishoitotilanteestasi niin saatamme ottaa piankin yhteyttä kummittelun merkeissä. OMAISHOITAJAT OPISKELIJOITA! Yhdistyksemme aloittaa yhteistyön TAMK:n kanssa ensi vuoden alussa. Hyvän yhteistyön toteutumiseksi tarvitsemme lisää omaishoitopareja ja perheitä, jotka ovat valmiit ottamaan

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Rimmin Räpylä Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Puheenjohtajan palsta Vireä kyläyhdistyksemme on toiminut jo yli 13 vuotta ja aina vaan tekemistä riittää. Vappuna on yhteisiä menoja, äitienpäivän

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Hämeenlinnan ja Hattulan bussitaksat 1.1.2013 alkaen

Hämeenlinnan ja Hattulan bussitaksat 1.1.2013 alkaen AIKATAULU 1.1.2013- Hämeenlinnan ja Hattulan bussitaksat 1.1.2013 alkaen Hämeenlinna Hattula Kertalippu aikuinen 3,30 lapsi (4-11v) 1,70 Vaihtolippu aikuinen 1 lapsi (4-11) 0,50 (vaihtolippu voimassa 45

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

KATUKIIT TIEDOTUSLEHTI 1/99

KATUKIIT TIEDOTUSLEHTI 1/99 KATUKIIT TUKIITÄJÄ JÄT TIEDOTUSLEHTI 1/99 www.katukiitajat.fi.fi Hei taas kaikki vanhat ja uudet jäsenet! Taas on yksi luisteluvuosi takana ja pikkujoulut juhlittu. Porukkaa olikin mukavasti paikalla.

Lisätiedot

Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I

Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I Vertaistuutoritapaaminen Kouvolassa 24.-25.4.2004 Vetoapua ja verkottumista VETURI I on Oped-Exo -hankkeen

Lisätiedot