Tiedoksi piireille ja seuroille. Eläinsuojelulain mukaiset kalastuskilpailut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tiedoksi piireille ja seuroille. Eläinsuojelulain mukaiset kalastuskilpailut"

Transkriptio

1 Lähettäjä: Jaana Vetikko Lähetetty: perjantai 20. syyskuuta Aihe: Eläinsuojelulain mukaiset kalastuskilpailut Tiedoksi piireille ja seuroille Eläinsuojelulain mukaiset kalastuskilpailut SVK:n hallituksen kokouksessa toiminnanjohtaja selosti viimeaikaisten tapahtumien kulkua sekä viranomaisten ja SVK:n reagointia liittyen kalojen tappamiseen kalastuskilpailuissa. Kokouksessa päätettiin laittaa piireille ja seuroille tiedoksianto kalojen kohteluun liittyvistä uusista käänteistä, jotta kukaan ei ole vain edellisen SVK:n antaman tiedotteen varassa. Lapin poliisin päätös Lapin poliisi antoi päätöksen asiassa, jossa yksityishenkilö pyysi poliisia tutkimaan onko Kemissä järjestetyissä Pilkin SM-kisoissa syyllistytty eläinsuojelulain rikkomukseen. Tutkintapyyntö kohdistui sekä Suomen Vapaaajankalastajien Keskusjärjestöön (SVK) että kolmeen ko. kilpailuun osallistuneeseen henkilöön. Lapin poliisi ei aloittanut asiassa esitutkintaa, koska poliisilla ei ollut syytä epäillä asiassa eläinsuojelulain vastaista rikosta. Rikokseen ei ollut syyllistynyt SVK, eikä liioin rikoksesta epäillyt kolme SM-pilkkijää. SVK:n laatimissa SMpilkkisäännöissä ei tule esiin poliisin mukaan mitään, minkä voisi tulkita yllytykseksi tai avunannoksi rikkomaan eläinsuojelulain tai -asetuksen säännöksiä. Lapin poliisin mukaan Eläinsuojelulain (247/96) 3 :n 1 momentissa tarkoitettua tarpeettoman kärsimyksen, kivun ja tuskan tuottamista eläimelle on: 3) elävän kalan suomustaminen tai suolistaminen taikka eläimen elävänä kyniminen tai nylkeminen. Kemin SM-pilkin tutkintapyynnön pilkintävideoissa ei näy elävän kalan suomustamista tai suolistamista tai eläimen elävänä kynimistä tai nylkemistä. Lapin poliisilla ei ollut syytä epäillä asiassa sellaista seikkaa tai tapahtumaa, jota olisi syytä arvioida rikosoikeudellisesti moitittavana tekona ja siten aloittaa asiassa esitutkinta. Tapahtumat Lapin poliisin päätöksen jälkeen Järjestömme julkaisi mediatiedotteen, jossa toimme esille kalastusharrastuksen yhteiskunnallista merkitystä. Tiedotteessa myös totesimme jatkuvasti kasvaneen ilmiöön, jossa koko kalastusharrastus on asetettu kyseenalaiseksi erityisesti eläinsuojeluaktivistien ja heidän järjestöjensä toimesta.

2 Itä-Suomen poliisi, Itä-Suomen aluehallintovirasto ja Itä-Suomen valvontaeläinlääkärit julkaisivat tiedotteen: Kaloille ei saa aiheuttaa aiheetonta kipua tai kärsimystä. Tiedote on tämän kirjeen alla. Elävän kalan suomustaminen, suolistaminen, kyniminen tai nylkeminen ei kuulu mihinkään järjestömme toimintoihin. Viitaten lisäksi Lapin poliisin em. päätökseen keskusjärjestö tähdensi tiedotteessaan piireille ja seuroille, että kilpailijoiden ei tule pelätä rikkovansa eläinsuojelulakia, mikäli noudattavat sääntöjämme ja niiden suosituksia. Samalla muistutettiin, että kalastuslain 50 :n mukaan luvallista kalastusta ei saa tahallisesti estää tai vaikeuttaa. Toiminnanjohtaja soitti Itä-Suomen poliisiin tiedottaja Markku Paksuniemelle ja lähetti Itä-Suomen poliisille sähköpostin. Poliisille tehtiin siinä tiettäväksi, että suomalaiseen vapaa-ajankalastukseen on aina kuulunut oleellisena osana saaliin kunnioittaminen. Lisäksi painotettiin, että järjestömme on aina ohjannut monipuolisesti kalastamaan vastuullisesti ja eettisesti sekä suositellut kalojen välitöntä tappamista kalastustilanteesta riippumatta, ellei saalista ole tarkoitus vapauttaa. Suomalaiset vastuulliset vapaa-ajankalastajat haluavat noudattaa kalastuksessaan voimassa olevia lakeja, mutta poliisin tulkinta eläinsuojelulain noudattamiseksi vapaa-ajankalastuksessa näyttää SVK:n mielestä kovin ristiriitaiselta maamme eri osissa. Markku Paksuniemi pahoitteli asiaa, mutta totesi Itä-Suomen poliisin tukeutuneen tiedotteessa eläinsuojeluviranomaisten asiantuntemukseen. Toiminnanjohtaja oli yhteydessä Itä-Suomen Aluehallintoviraston läänineläinlääkäri Hanna Rintalaan, jonka mukaan Lapin poliisin antama päätös jättää esitutkinta tekemättä SM-pilkistä tehdystä tutkintapyynnöstä on vain yksittäinen tapaus. Rintala viittasi Eläinsuojeluasetuksen 14 :n kohtaan 8) muu sellainen eläimeen kohdistuva toimi tai toimenpide, joka aiheuttaa eläimelle tarpeetonta kärsimystä, kipua ja tuskaa. Lapin poliisi ei siis hänen mukaansa ymmärtänyt/uskaltanut käyttää, kuin tuota asetuksen 14 :n 3) -kohtaa lain tulkinnassa. Lisäksi hän viittasi eläinsuojelulain 30 :ään Eläinten lopettaminen, jonka mukaan eläimen lopetus on suoritettava siten, että eläimelle ei aiheudu tarpeetonta kipua, tuskaa tai kärsimystä. Toiminnanjohtaja ihmetteli syntynyttä tilannetta, jossa valvotaan aktiivisesti vain kalastuskilpailuja, vaikka kalojen hyvinvointikysymykset koskevat kaikkea kalastamista ml. kaupallinen kalastus. Ammattikalastusta valvojat katsovat kuitenkin Rintalan mukaan läpi sormien, koska esim. troolikalastuksessa on kyse suurista kalamääristä, joiden nopea lopettaminen ei ole samalla tavoin mahdollista kuin vapaaajankalastuksessa.

3 Rintala lähetti SVK:n toiminnanjohtajalle eläinsuojeluviranomaisen kannanottoja koskien kalojen lopettamista vapaa-ajankalastuksessa (ks. liitetiedosto). Rintalan mukaan eläinlääkärien tulkinta kalojen kohtelusta kalastuskisoissa on täysin yksiselitteinen ja koko eläinlääkärivirkamieskunta on kyseessä olevan tulkinnan takana. Toiminnanjohtaja oli yhteydessä Ruokaviraston eläinten hyvinvoinnin ja tunnistamisen yksikön ylitarkastaja Taina Mikkoseen, joka viittasi Ruokaviraston kotisivuilla olevaan tiedotteeseen Kalojen lopettaminen kalastuskilpailuissa ja muun kalastuksen yhteydessä. Tiedote osoitteessa: Ruokaviraston mukaan kalan jättäminen tukehtumaan tuottaa sille tuskaa, minkä vuoksi sitä voidaan pitää eläinsuojeluasetuksen tarkoittamana tarpeetonta kärsimystä aiheuttavana toimintana. Valvontatilanteessa tarkastus kohdistuu siihen henkilöön, joka säädöstä rikkoo. Kilpailun järjestäjällä ja kilpailun säännöillä on Ruokaviraston mukaan kuitenkin merkittävä toimintaa ohjaava rooli, minkä vuoksi kilpailun järjestäjän olisi hyvä ohjeistaa kilpailijoita ennen kilpailun alkua lopettamaan kalat välittömästi. Eläinsuojeluviranomaiset Suomessa Maa- ja metsätalousministeriö ohjaa ja valvoo ylimpänä viranomaisena eläinsuojelulain, eläinkuljetuslain ja eläinkuljetusasetuksen sekä niiden nojalla annettujen säännösten täytäntöönpanoa ja noudattamista. Ministeriö valmistelee lainsäädäntöä ja tulosohjaa Ruokaviraston toimintaa eläinten suojelun osalta. Ruokavirasto ohjaa ja valvoo keskushallinnon viranomaisena eläinsuojelulain, eläinkuljetuslain ja eläinkuljetusasetuksen sekä niiden nojalla annettujen säännösten täytäntöönpanoa ja noudattamista. Ruokavirastolla ei ole eläinsuojelu- tai eläinkuljetuslaissa annettua oikeutta tehdä tarkastuksia tiloilla tai kuljetuksissa vaan tämä toimivalta on annettu laissa muille viranomaisille. Ruokaviraston tehtävänä on eläinsuojelu- ja eläinkuljetuslainsäädännön valvonnassa toimeenpanotehtävien johtaminen, kehittäminen ja ohjaaminen. Aluehallintovirasto huolehtii eläinsuojelulain, eläinkuljetuslain ja eläinkuljetusasetuksen sekä niiden nojalla annettujen säännösten täytäntöönpanosta ja noudattami-

4 sen valvonnasta toimialueillaan. Aluehallintovirastoissa eläinsuojelu- ja eläinkuljetuslainsäädännön valvontaa hoitavat läänineläinlääkärit. Kunnaneläinlääkäri ja poliisi valvovat eläinsuojelulain, eläinkuljetuslain ja eläinkuljetusasetuksen sekä niiden nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista kunnan alueella. Eläinsuojelulain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista kunnan alueella valvoo lisäksi kunnan terveydensuojeluvalvontaa hoitava viranhaltija (terveystarkastaja). Valvontaviranomaisia ovat lisäksi tarkastuseläinlääkäri teurastamon tai teurastuspaikan alueella ja rajaeläinlääkäri rajanylityspaikan, maastapoistumispaikan ja eläinlääkinnällisen rajatarkastusaseman alueella. Lopuksi On siis näillä näkymin selvä, että Lapin poliisin em. päätös jättää esitutkinta tekemättä SM-pilkistä ei anna osviittaa kalojen laillisesta kohtelusta niissä järjestön kalastuskilpailuissa, joissa kilpailukaloja ei välittömästi tapeta. Helsingissä Markku Marttinen Toiminnanjohtaja Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö Vanha Talvitie 2-6 A HELSINKI puh markku.marttinen@vapaa-ajankalastaja.fi

5 Kaloille ei saa aiheuttaa aiheetonta kipua tai kärsimystä klo 09.21Itä-Suomi Eläinsuojelulaki koskee kaikkia eläimiä. Lain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Lain mukaan eläimiä on kohdeltava hyvin eikä niille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa. Itä-Suomen poliisi, Itä-Suomen aluehallintovirasto ja Itä-Suomen valvontaeläinlääkärit haluavat muistuttaa eläinsuojelulain noudattamisesta myös vapaa-ajan kalastuksen yhteydessä. Kala on tainnutettava Tieteellisissä tutkimuksissa on viime aikoina saatu selvää näyttöä sille, että kalat kykenevät aistimaan kipua ja kokevat kivun kärsimyksenä. Vapaa-ajan kalastuksen yhteydessä kaloille aiheutettua kipua ja kärsimystä ei voida pitää eläinsuojelulain näkökulmasta samalla tavoin tarpeellisena kuin esimerkiksi ammattikalastuksen yhteydessä. Näin ollen vapaa-ajan kalastuksessa eläin on asianmukaisesti ja mahdollisimman nopeasti tainnutettava esimerkiksi lujalla lyönnillä päähän, minkä jälkeen siitä lasketaan veri, tai vaihtoehtoisesti kala lopetetaan siihen muutoin soveltuvalla menetelmällä. Soveltuvaksi lopetusmenetelmäksi esimerkiksi hyvin pienikokoisella kalalla voi riittää myös luja isku päähän. Eläin on lopetettava mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti sen lopetukseen soveltuvalla menetelmällä ja tekniikalla. Eläinsuojeluasetuksen mukaan lopetettavaa eläintä on pidettävä kiinni tai sen liikkumista on rajoitettava muulla sopivalla tavalla siten, että eläin säästyy lopettamisessa kaikelta vältettävissä olevalta kivulta, tuskalta, kärsimykseltä, vahingoittumiselta ja ruhjoutumiselta. Viranomaiset valvovat Eläinsuojelulain noudattamista valvovat muiden muassa valvontaeläinlääkärit, poliisi ja aluehallintovirastot. Jos on aihetta epäillä, että eläintä kohdellaan eläinsuojelulain vastaisesti, valvontaviranomaisella on oikeus suorittaa tarkastus. Tarkastuksen suorittajalla on oikeus päästä tiloihin, joissa eläintä pidetään, ja ottaa korvauksetta tarkastusta varten tarvittavia näytteitä. Tarkastuksessa voidaan muun muassa tarkastaa eläin sekä eläintä varten tarkoitetut varusteet ja välineet. Jos on syytä epäillä, että eläinsuojelulakia on rikottu, valvontaviranomaisen on viipymättä tehtävä asiasta ilmoitus poliisille. Valvontaviranomainen voi myös kieltää eläinsuojelulain rikkojaa jatkamasta tai toistamasta lainvastaista menettelyään. Poliisin antaa tarvittaessa virka-apua valvontaviranomaisille, jos heitä estetään suorittamasta valvontatehtäväänsä. Saaliskalat lopetettava välittömästi Suomen vapaa-ajan kalastajien keskusjärjestön (SVK) voimassa olevien SM-pilkin kilpailusääntöjen 12 :n mukaan saaliiksi saatu kala suositellaan lopetettavaksi. Paikallisjärjestöjen eri kalastus-

6 kilpailumuotojen säännöissä saattaa lukea samankaltainen suositus, tai niissä ei välttämättä mainita asiasta mitään. Nämä jättävät tulkinnanvaraiseksi sen, onko saaliskalojen lopettaminen välttämätöntä vai ei. Eläinsuojelulain kanta asiaan on kuitenkin yksiselitteinen: saaliskalat pitää lopettaa välittömästi. Eläinsuojeluviranomainen ei voi tästä tulkinnasta poiketa, sillä perustuslain mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava lakia. Eläinsuojelulakia noudatettava Vapaa-ajan kalastusta on valvottu järjestetyn SM-pilkin esikisan valvontakäynnin jälkeen enenevissä määrin, sillä asiasta on tullut viime aikoina valtakunnallisestikin huomattavan paljon ilmoituksia. Eläinsuojeluviranomaiset muistuttavat, että myös vapaa-ajan kalastuksessa pitää noudattaa eläinsuojelulakia. Yhteistyöterveisin, Itä-Suomen poliisi, Itä-Suomen aluehallintovirasto ja Itä-Suomen valvontaeläinlääkärit

Tämän lain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Lakia sovelletaan kaikkiin eläimiin.

Tämän lain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Lakia sovelletaan kaikkiin eläimiin. 11.02.2014 Mustiala Tämän lain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Lakia sovelletaan kaikkiin eläimiin. 39 Tarkastus: Jos on aihetta epäillä,

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä elokuuta /2013 Laki. eläinsuojelulain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 9 päivänä elokuuta 2013

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä elokuuta /2013 Laki. eläinsuojelulain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 9 päivänä elokuuta 2013 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä elokuuta 2013 584/2013 Laki eläinsuojelulain muuttamisesta Annettu Helsingissä 9 päivänä elokuuta 2013 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan eläinsuojelulain

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 80/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi eläinsuojelulain ja rikoslain 17 luvun 14 :n muuttamisesta. Asia.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 80/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi eläinsuojelulain ja rikoslain 17 luvun 14 :n muuttamisesta. Asia. EDUSKUNNAN VASTAUS 80/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi eläinsuojelulain ja rikoslain 17 luvun 14 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi eläinsuojelulain

Lisätiedot

Vasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö

Vasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö Vasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö Ylitarkastaja Helena Hepola Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Eläinsuojelusäädökset Eläinsuojelusäädösten tarkoituksena on suojella eläimiä kärsimykseltä,

Lisätiedot

Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Evira Vasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö

Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Evira Vasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö Vasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö Eläinsuojelusäädökset Eläinsuojelusäädösten tarkoituksena on suojella eläimiä kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta sekä edistää eläinten terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Lopetusasetus - kansallisen lainsäädännön muutokset

Lopetusasetus - kansallisen lainsäädännön muutokset Lopetusasetus - kansallisen lainsäädännön muutokset Susanna Ahlström Eläinlääkintöylitarkastaja Maa- ja metsätalousministeriö Elintarvike- ja terveysosasto Lopetusasetus Neuvoston asetus (EY) N:o 1099/2009

Lisätiedot

Reittisuunnitelmaa edellyttävän eläinkuljetuksen valvonta

Reittisuunnitelmaa edellyttävän eläinkuljetuksen valvonta 1 Johdanto Reittisuunnitelmaa edellyttävän eläinkuljetuksen eri vaiheissa on toimivaltaisilla viranomaisilla paljon tehtäviä, jotka on eläinkuljetusasetuksessa jaettu asetuksen useisiin eri kohtiin. Tämän

Lisätiedot

Kalastuksenvalvontaa (ko?) 1.4.2012 Tuntuipa hyvältä 2012-2013 löysinrantein 2014 ruuvia kiristettii Mitäpä sitten?

Kalastuksenvalvontaa (ko?) 1.4.2012 Tuntuipa hyvältä 2012-2013 löysinrantein 2014 ruuvia kiristettii Mitäpä sitten? Kalastuksenvalvontaa (ko?) 1.4. Tuntuipa hyvältä -2013 löysinrantein 2014 ruuvia kiristettii Mitäpä sitten? Toimivaltuudet mikä muuttuu? Myyjän varastoa ei saa tarkastaa Velvollisuus hävittää laittomia

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeri

Maa- ja metsätalousministeri MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 17/EEO/2010 Päivämäärä Dnro 7.5.2010 1555/14/2010 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 20.5.2010 - toistaiseksi Muuttaa Vieraista aineista eläimistä saatavissa elintarvikkeissa

Lisätiedot

Hevosen hyvinvointi uudet tulevat määräykset LEL Jessica Löfgren-Eriksson Puh /ESAVI

Hevosen hyvinvointi uudet tulevat määräykset LEL Jessica Löfgren-Eriksson Puh /ESAVI Hevosen hyvinvointi uudet 1.1.2014 tulevat määräykset 13.6.2013 LEL Jessica Löfgren-Eriksson Puh.040-5577569/ESAVI 1 Hevonen ja hyvinvointi Eläinsuojelulla on saatava aikaan eläinten hyvinvoinnin parannusta

Lisätiedot

TALLIMÄÄRÄYKSET 2014 ja muuta ajankohtaista

TALLIMÄÄRÄYKSET 2014 ja muuta ajankohtaista TALLIMÄÄRÄYKSET 2014 ja muuta ajankohtaista Pori 12.2.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, läänineläinlääkäri Taina-Riitta Seppälä 12.2.2014 1 Eläinsuojelulainsäädäntö Eläinsuojelulaki (247/1996) Eläinsuojeluasetus

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 19/0315/1 Finlex

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 19/0315/1 Finlex ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 19/0315/1 Finlex Antopäivä Diaarinumero 29.3.2019 02931/18/5403 ASIA Eläinsuojeluasiaa koskeva valitus Valittaja Päätös, johon on haettu muutosta ympäristöterveyspalvelut

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. broilereita yhteensä Isku päähän Niskanmurto Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. broilereita yhteensä Isku päähän Niskanmurto Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS BROILERI Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Tallimääräykset 2014. Lahti 15.4.2014 Vuokko Puurula Läänineläinlääkäri Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Tallimääräykset 2014. Lahti 15.4.2014 Vuokko Puurula Läänineläinlääkäri Etelä-Suomen aluehallintovirasto Tallimääräykset 2014 Lahti 15.4.2014 Vuokko Puurula Läänineläinlääkäri Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomen aluehallintovirasto, läänineläinlääkäri Vuokko Puurula 15.4.2014 1 Eläinsuojelulainsäädäntö

Lisätiedot

Vasikoiden hyvinvointi Keski-Suomessa eläinsuojelusta ja vasikan elosta ja kuolosta

Vasikoiden hyvinvointi Keski-Suomessa eläinsuojelusta ja vasikan elosta ja kuolosta Vasikoiden hyvinvointi Keski-Suomessa eläinsuojelusta ja vasikan elosta ja kuolosta Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Läänineläinlääkäri Taina Kingelin Jyväskylä 29.11.2011 Lihavasikka teemapäivä

Lisätiedot

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9. Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen

Lisätiedot

KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOM AINEN JA YMPÄRISTÖRIKOKSET

KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOM AINEN JA YMPÄRISTÖRIKOKSET KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOM AINEN JA YMPÄRISTÖRIKOKSET Hämeenlinnan seudun ympäristöfoorumi, Toiminta ympäristörikostilanteissa 3.4.2012 Katariina Serenius Ympäristövalvontapäällikkö Keski-Uudenmaan

Lisätiedot

ELÄINKULJETTAJA KOULUTUS 2009

ELÄINKULJETTAJA KOULUTUS 2009 Kaikki eläinkuljetukset Osa 1 Laki eläinten kuljetuksesta 1429/2006 Osa 2 Otteita eläinsuojelulaista ja eläinsuojeluasetuksesta Sivu 1 1429/2006 Annettu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2006 Laki eläinten

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän Niskanmurto Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän Niskanmurto Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS MUNINTAKANA, HÄKKIKANALA Eläinsuojelulain (247/1996)

Lisätiedot

Eläinsuojelulain kokonaisuudistus - tilannekatsaus

Eläinsuojelulain kokonaisuudistus - tilannekatsaus Eläinsuojelulain kokonaisuudistus - tilannekatsaus Tiedotustilaisuus Eläinlääkintöylitarkastaja Tiina Pullola ja ylitarkastaja Minna Ruotsalo Maa- ja metsätalousministeriö Eläin- ja kasvinterveyden yksikkö

Lisätiedot

Lainsäädännön osaaminen elintarvikealalla, mukaan lukien teurastukseen liittyvä lainsäädäntö ja sen muutokset

Lainsäädännön osaaminen elintarvikealalla, mukaan lukien teurastukseen liittyvä lainsäädäntö ja sen muutokset Lainsäädännön osaaminen elintarvikealalla, mukaan lukien teurastukseen liittyvä lainsäädäntö ja sen muutokset Elintarvikealan tutkintojen kehittämispäivä ylitarkastaja EU:n eläinsuojelusäädökset Vain tuotanto-

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän (enintään 5kg eläin)

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän (enintään 5kg eläin) Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS HANHI Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän Niskanmurto Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän Niskanmurto Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS MUNINTAKANA, AVOKANALA Eläinsuojelulain (247/1996)

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän Niskanmurto Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän Niskanmurto Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS MUNINTAKANA, ULKOKANALA Eläinsuojelulain (247/1996)

Lisätiedot

ELÄINSUOJELUN VAATIMUKSET JA SUOSITUKSET HEVOSTEN HYVINVOINNILLE. Valvontaeläinlääkäri (Oulun seutu) Maria Pohjolainen

ELÄINSUOJELUN VAATIMUKSET JA SUOSITUKSET HEVOSTEN HYVINVOINNILLE. Valvontaeläinlääkäri (Oulun seutu) Maria Pohjolainen ELÄINSUOJELUN VAATIMUKSET JA SUOSITUKSET HEVOSTEN HYVINVOINNILLE Valvontaeläinlääkäri (Oulun seutu) Maria Pohjolainen Eläinten hyvinvointi Käyttäytymistarpeiden toteuttaminen liikkuminen, laumakäyttäytyminen

Lisätiedot

Otantaan perustuvat eläinsuojelutarkastukset

Otantaan perustuvat eläinsuojelutarkastukset Otantaan perustuvat eläinsuojelutarkastukset Eläinten hyvinvointi osana maatalouden tulevaisuutta Tampere 30.9.2014 ylitarkastaja Helena Hepola Eläinsuojeluvalvonta 1. Epäilyyn perustuvat tarkastukset

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Minkkejä Hillereitä Sinikettuja Hopeakettuja Muita Yhteensä turkiseläimiä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Minkkejä Hillereitä Sinikettuja Hopeakettuja Muita Yhteensä turkiseläimiä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS TURKISELÄIMET Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.

Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 02.06.2016 Dnro OKV/459/1/2016 1/5 ASIA Poliisin ja syyttäjän menettely tuomarin virkarikosasiassa KANTELU Kantelija on kannellut X:n syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän A:n 4.5.2015

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Minkkejä Supikoiria Sinikettuja Hopeakettuja Muita Yhteensä turkiseläimiä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Minkkejä Supikoiria Sinikettuja Hopeakettuja Muita Yhteensä turkiseläimiä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS TURKISELÄIMET Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Tuotantoeläinten kuljetukset Teurastamoyrittäjien jäsenpäivät Ylitarkastaja Sari Salminen

Tuotantoeläinten kuljetukset Teurastamoyrittäjien jäsenpäivät Ylitarkastaja Sari Salminen Tuotantoeläinten kuljetukset Teurastamoyrittäjien jäsenpäivät 8.9.2017 Ylitarkastaja Sari Salminen Eläinkuljetuslainsäädäntö Eläinkuljetusasetus Neuvoston asetus (EY) N:o 1/2005 eläinten suojelusta kuljetuksen

Lisätiedot

Laitosten valvonnan käynnistyminen. Neuvottelukunnan kokous Tapani Parviainen

Laitosten valvonnan käynnistyminen. Neuvottelukunnan kokous Tapani Parviainen Laitosten valvonnan käynnistyminen Neuvottelukunnan kokous 10.2.2014 Tapani Parviainen Laitosmäärät 32 toiminnanharjoittajaa Rekisterissä 108 laitosta, lukumäärä tarkistettu toimintailmoituksen Esaviin

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1429. Laki. eläinten kuljetukseen. Annettu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2006

SISÄLLYS. N:o 1429. Laki. eläinten kuljetukseen. Annettu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2006 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2006 N:o 1429 1431 SISÄLLYS N:o Sivu 1429 Laki eläinten kuljetuksesta... 4341 1430 Laki eläinsuojelulain muuttamisesta... 4352 1431

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus elävien eläinten eläinlääkinnällisestä rajatarkastuksesta

Maa- ja metsätalousministeriön asetus elävien eläinten eläinlääkinnällisestä rajatarkastuksesta Luonnos 1.12.2015 Maa- ja metsätalousministeriön asetus elävien eläinten eläinlääkinnällisestä rajatarkastuksesta Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään eläinlääkinnällisestä rajatarkastuksesta

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS LAMMAS Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN Kari Nieminen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Salo 6.3.2013 Oikeus vesialueen ruoppaukseen VL 2:6: Lietteestä, matalikosta tai muusta niihin verrattavasta

Lisätiedot

LUONNOS Maa- ja metsätalousministeriön asetus. lampaiden ja vuohien TSE-tautien vastustamisesta

LUONNOS Maa- ja metsätalousministeriön asetus. lampaiden ja vuohien TSE-tautien vastustamisesta LUONNOS 30.5.2016 Maa- ja metsätalousministeriön asetus lampaiden ja vuohien TSE-tautien vastustamisesta Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään eläintautilain (441/2013) nojalla:

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Eläinsuojelusäädökset. Eläinsuojelulaki (247/1996, muutoksineen)

Maa- ja metsätalousministeriö. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Eläinsuojelusäädökset. Eläinsuojelulaki (247/1996, muutoksineen) Broilereiden suojelua koskevat säädökset ja niiden valvonta Maa- ja metsätalousministeriö Elintarvike- ja terveysosasto Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Koulutuspäivät

Lisätiedot

Jätealan ympäristörikokset

Jätealan ympäristörikokset Jätealan ympäristörikokset Jätehuoltopäivät 10.-11.10.2012 Satu Lyytikäinen, Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 8.10.2012 Ympäristöviranomaisen roolit YSL:ssä ja jätelaissa säädetty valvontaviranomaiselle

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS LAMMAS Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS VUOHI Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Eläinsuojelulakiin liittyvät tarkastukset sikatiloilla. Jottei totuus unohtuisi. Säädökset 10.12.2012

Eläinsuojelulakiin liittyvät tarkastukset sikatiloilla. Jottei totuus unohtuisi. Säädökset 10.12.2012 Eläinsuojelulakiin liittyvät tarkastukset sikatiloilla Sikatilojen työnantajaosaaminen 13.12.2012 Hämeenlinna Outi Hälli ELT, Tuotantoeläinten terveyden-ja sairaanhoidon erikoiseläinlääkäri, Dipl. ECPHM

Lisätiedot

Valvontaeläinlääkärijärjestelmä tänään ja tulevaisuudessa. Sanna Hellström Neuvotteleva virkamies

Valvontaeläinlääkärijärjestelmä tänään ja tulevaisuudessa. Sanna Hellström Neuvotteleva virkamies Valvontaeläinlääkärijärjestelmä tänään ja tulevaisuudessa Sanna Hellström Neuvotteleva virkamies Valvontaeläinlääkärijärjestelmä Valvontaeläinlääkäritilanne Valvontaeläinlääkärikyselyn tuloksia Valvontaeläinlääkärijärjestelmä

Lisätiedot

Laki. vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta. Lain tarkoitus

Laki. vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta. Lain tarkoitus Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Laki vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta 1 Lain tarkoitus Tällä lailla annetaan täydentävät säännökset haitallisten vieraslajien tuonnin ja leviämisen

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Laki eläinten hyvinvoinnista

Laki eläinten hyvinvoinnista Laki eläinten hyvinvoinnista Lausuntokierroksen palaute Toimittajatilaisuus 15.8.2018 Erityisasiantuntija Tiina Pullola, maa- ja metsätalousministeriö Eläinsuojelulain kokonaisuudistus Voimassa oleva laki

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puutavaran. puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puutavaran. puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta ja rikoslain 48 a luvun muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

MENETTELYOHJE SUURTEN TUOTANTOELÄINTEN LOPETUKSESTA TULIPALOJEN TAI MUIDEN ONNETTOMUUKSIEN YHTEYDESSÄ

MENETTELYOHJE SUURTEN TUOTANTOELÄINTEN LOPETUKSESTA TULIPALOJEN TAI MUIDEN ONNETTOMUUKSIEN YHTEYDESSÄ OHJE LSAVI/22/00.00.00/2014 Lounais-Suomi 10.2.2014 MENETTELYOHJE SUURTEN TUOTANTOELÄINTEN LOPETUKSESTA TULIPALOJEN TAI MUIDEN ONNETTOMUUKSIEN YHTEYDESSÄ 1. YLEISTÄ Tässä ohjeessa on esitelty eri viranomaisten

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

yhteistyötahot Risto Vesa

yhteistyötahot Risto Vesa Kalastuksenvalvojan yhteistyötahot y H:ki, 9.6.2015 Risto Vesa Tässä esityksessä Yhteistyötahot Viranomaiset Toimeksiantaja Asiakkaat Kollegat Neuvonta 96 Valvontaviranomaiset ja kalastuksenvalvojat Poliisi,

Lisätiedot

Nuorisotyö ja kalakummitoiminta Lapin 15. kalatalouspäivät, Rovaniemi. Petter Nissén

Nuorisotyö ja kalakummitoiminta Lapin 15. kalatalouspäivät, Rovaniemi. Petter Nissén Nuorisotyö ja kalakummitoiminta 21.11.2018 Lapin 15. kalatalouspäivät, Rovaniemi. Petter Nissén Sisältöä - Historiaa - SVK:n nuorisotyöntekijät tänään - Kalakummien ja kalastusohjaajien yhteistyötä - V.

Lisätiedot

Eläinsuojelulaki. Eduskunnalle on vuoden 1995 valtiopäivillä annettu hallituksen esitys n:o 36/1995 vp e1äinsuoje1u1aiksi.

Eläinsuojelulaki. Eduskunnalle on vuoden 1995 valtiopäivillä annettu hallituksen esitys n:o 36/1995 vp e1äinsuoje1u1aiksi. EV 7/1996 vp - HE 36/1995 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eläinsuojelulaiksi Eduskunnalle on vuoden 1995 valtiopäivillä annettu hallituksen esitys n:o 36/1995 vp e1äinsuoje1u1aiksi. Eduskunnalle

Lisätiedot

Vapaaajankalastuksen. eettiset säännöt. EIFAC Code of Practice for Recreational Fisheries 2008.

Vapaaajankalastuksen. eettiset säännöt. EIFAC Code of Practice for Recreational Fisheries 2008. Vapaaajankalastuksen eettiset säännöt EIFAC Code of Practice for Recreational Fisheries 2008. Vapaa-ajankalastuksen eettiset säännöt EIFAC Code of Practice for Recreational Fisheries 2008. Suomennos; Hannu

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS SIKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Ohje viranomaisille 9/2013 1 (5)

Ohje viranomaisille 9/2013 1 (5) Ohje viranomaisille 9/2013 1 (5) Jakelussa mainituille Puuttuminen tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden myyntiin alaikäisille Lainsäädäntö Tupakkalain (693/1976) 14 :n perusteella Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

ELÄINSUOJELUN VAATIMUKSET HEVOSTEN PIDOLLE 17.9.2011

ELÄINSUOJELUN VAATIMUKSET HEVOSTEN PIDOLLE 17.9.2011 ELÄINSUOJELUN VAATIMUKSET HEVOSTEN PIDOLLE 17.9.2011 Eläinten hyvinvointi Käyttäytymistarpeiden toteuttaminen liikkuminen, laumakäyttäytyminen lisääntymiskäyttäytyminen syömiskäyttäytyminen Muiden tarpeiden

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS NAUTA YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISENA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISENA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISENA RIKOSPROSESSISSA Lammin päivät 5.10. - 6.10.2011 Katariina Serenius Ympäristövalvontapäällikkö Keski-Uudenmaan ympäristökeskus PITÄISIKÖ TEHDÄ TUTKINTAPYYNTÖ? Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Emakoita Karjuja Porsaita > 8 viikkoa Kasvatus-/lihasikoja Muita yht. kpl.

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Emakoita Karjuja Porsaita > 8 viikkoa Kasvatus-/lihasikoja Muita yht. kpl. Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS SIKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys direktiivin 2008/120/EY sisältämien, sikojen

Lisätiedot

Ymp.ltk 27.1.2010 5 liite 3. Ympäristölautakunnan siirtämä toimivalta alaisilleen viranhaltijoille. Muutosehdotus

Ymp.ltk 27.1.2010 5 liite 3. Ympäristölautakunnan siirtämä toimivalta alaisilleen viranhaltijoille. Muutosehdotus Ymp.ltk 27.1.2010 5 liite 3 Ympäristölautakunnan siirtämä toimivalta alaisilleen viranhaltijoille Pykälä Voimassa oleva lautakunnan toimivaltaa siirtoa viranhaltijoille koskeva päätös (ympäristölautakunta

Lisätiedot

Kalastuslain viestintä Viestintäryhmän työn esittely. Tampereen kalastuslakipäivät Hasse Härkönen / maa- ja metsätalousministeriö

Kalastuslain viestintä Viestintäryhmän työn esittely. Tampereen kalastuslakipäivät Hasse Härkönen / maa- ja metsätalousministeriö Kalastuslain viestintä Viestintäryhmän työn esittely Tampereen kalastuslakipäivät 7. 8.12. 2015 Hasse Härkönen / maa- ja metsätalousministeriö Viestintäryhmä Viestintä on keskeinen osa uuden kalastuslain

Lisätiedot

Eläinnäyttelyihin ja eläinten kuljettamiseen liittyvät luvat. GrrenCareLab -seminaari Tapani Parviainen

Eläinnäyttelyihin ja eläinten kuljettamiseen liittyvät luvat. GrrenCareLab -seminaari Tapani Parviainen Eläinnäyttelyihin ja eläinten kuljettamiseen liittyvät luvat GrrenCareLab -seminaari 9.11.2017 Tapani Parviainen Pysyvä eläinnäyttely Pysyvällä eläinnäyttelyllä tarkoitetaan pysyvää laitosta, jossa pidetään

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus lampaiden ja vuohien TSE-tautien vastustamisesta

Maa- ja metsätalousministeriön asetus lampaiden ja vuohien TSE-tautien vastustamisesta MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 25/2013 Päivämäärä Dnro 2.12.2013 2303/14/2013 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.1.2014 toistaiseksi Kumoaa Lampaiden ja vuohien TSE-tautien vastustamisesta annettu

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto Risto Lampinen ja Harri Kukka

Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto Risto Lampinen ja Harri Kukka Hallituksen esitys yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta annetun lain muuttamisesta (HE 204/2017 vp) Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto Risto Lampinen ja Harri

Lisätiedot

Hevosten hyvinvointi ja valvonta. Läänineläinlääkäri Inna Ilivitzky Aluehallintovirasto

Hevosten hyvinvointi ja valvonta. Läänineläinlääkäri Inna Ilivitzky Aluehallintovirasto Hevosten hyvinvointi ja valvonta Läänineläinlääkäri Inna Ilivitzky Aluehallintovirasto Eläinsuojelulainsäädäntöä Eläinsuojelulaki ja asetus MMM:n päätös 14/EEO/1998 hevosten pidolle asetettavista eläinsuojeluvaatimuksista

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS NAUTA YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n

Lisätiedot

ID KUNTAKOHTAINEN RAPORTTI SUORITTEISTA

ID KUNTAKOHTAINEN RAPORTTI SUORITTEISTA ID 1715490 KUNTAKOHTAINEN RAPORTTI SUORITTEISTA 1.1. - 31.8.2017 Pirkkalan kunta Kumulatiivinen raporttti kuntakohtaisista 1 / 13 KUNNAN TEHTÄVÄT YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLOSSA Ympäristöterveydenhuollon avulla

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Tuotantoeläinlääkäriyhdistys ry Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Päätös. Laki. vankeuslain 12 luvun muuttamisesta

Päätös. Laki. vankeuslain 12 luvun muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 312/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi vankeuslain 12 luvun ja tutkintavankeuslain 8 luvun muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi vankeuslain 12 luvun

Lisätiedot

Ajankohtaista eläinlääkintähuollosta. Tiina-Mari Aro Ylitarkastaja

Ajankohtaista eläinlääkintähuollosta. Tiina-Mari Aro Ylitarkastaja Ajankohtaista eläinlääkintähuollosta Tiina-Mari Aro Ylitarkastaja VYHA-raportointi Tiedot kerättiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa VYHAssa Pysyviä tietoja ei kerätä vuosittain Muutoksia tulossa raportille

Lisätiedot

Koulutuksen aihe Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen sisältö Kohderyhmä Koulutuksen ajankohta

Koulutuksen aihe Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen sisältö Kohderyhmä Koulutuksen ajankohta Koulutuksen aihe Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen sisältö Kohderyhmä Koulutuksen ajankohta Läänineläinlääkäripäivät Kaksipäiväisten ten toisena päivänä eläinten hyvinvoinnin ajankohtaiset asiat ja valvontakäytännöt

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS SIKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Tulevaisuuden suuntaviivat sisävesikalataloudessa. Järvitaimenkannat kasvuun Keski- Suomessa 12.6.2014 Matti Sipponen

Tulevaisuuden suuntaviivat sisävesikalataloudessa. Järvitaimenkannat kasvuun Keski- Suomessa 12.6.2014 Matti Sipponen Tulevaisuuden suuntaviivat sisävesikalataloudessa Järvitaimenkannat kasvuun Keski- Suomessa 12.6.2014 Matti Sipponen Kalataloushallinnon strategia Toiminta-ajatus Strategiset päämäärät Kalataloushallinto

Lisätiedot

Tavoitteena terve ja hyvinvoiva koira ja kissa

Tavoitteena terve ja hyvinvoiva koira ja kissa Tavoitteena terve ja hyvinvoiva koira ja kissa Sisällys Eläinsuojelulain merkitys 3 Eläinsuojeluvalvonta 3 Ammattimainen tai muutoin laajassa mitassa tapahtuva koirien tai kissojen pito 4 Kadonneet ja

Lisätiedot

Aluehallintoviraston sosiaalihuollon ohjaus ja valvonta

Aluehallintoviraston sosiaalihuollon ohjaus ja valvonta Aluehallintoviraston sosiaalihuollon ohjaus ja valvonta Sosiaalihuollon ylitarkastaja Jaana Jokiniitty Etelä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat Sosiaalihuollon ylitarkastaja

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi eläinsuojelulain sekä rikoslain 17 luvun 14 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eläinsuojelulakia siten, että siihen

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 520/2015 Laki. lannoitevalmistelain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 520/2015 Laki. lannoitevalmistelain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä huhtikuuta 2015 Laki lannoitevalmistelain muuttamisesta Annettu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan lannoitevalmistelain

Lisätiedot

Hallituksen esitys E du sk unnalle eläinsuojelulaiksi.

Hallituksen esitys E du sk unnalle eläinsuojelulaiksi. ra-alueiden osalta litus käsittää myös ta, joiden osalta vuokranantaja ja ittavat tyytyvänsä :aan vuokramiehet anottuihin vuokraiksia, voidaan, jos oituksenmukaiseksi let niin haluavat, arkoituksessa,

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus tarttuvan naudan keuhkoruton vastustamisesta

Maa- ja metsätalousministeriön asetus tarttuvan naudan keuhkoruton vastustamisesta MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 21/2013 Päivämäärä Dnro 2.12.2013 2299/14/2013 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.1.2014 toistaiseksi Kumoaa / Muuttaa Valtuutussäännökset Eläintautilaki (441/2013)

Lisätiedot

osakeyhtiölain kielenhuolto

osakeyhtiölain kielenhuolto Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kielitoimisto Asunto-osakeyhti osakeyhtiölain kielenhuolto Salli Kankaanpää, Aino Piehl ja Matti Räsänen 20.3.2008 Kielenhuoltajien kommenttien aiheita Saako lukija tarpeeksi

Lisätiedot

PELASTUSVIRANOMAISEN ROOLI OLEMASSA OLEVAN VÄESTÖNSUOJAN TOIMINTAKUNTOISUUDEN VALVONNASSA

PELASTUSVIRANOMAISEN ROOLI OLEMASSA OLEVAN VÄESTÖNSUOJAN TOIMINTAKUNTOISUUDEN VALVONNASSA PELASTUSVIRANOMAISEN ROOLI OLEMASSA OLEVAN VÄESTÖNSUOJAN TOIMINTAKUNTOISUUDEN VALVONNASSA Palotarkastusinsinööri Tapio Stén Pirkanmaan pelastuslaitos, pvm. 27.9.2017 Pelastusviranomaisen rooli väestönsuojien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 150. Kaupunginhallitus 06.05.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 150. Kaupunginhallitus 06.05.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 06.05.2013 Sivu 1 / 1 1549/11.03.05/2013 150 Valtuustokysymys eläinsuojelusta sekä kaupungineläinlääkärille säädettyjen valvontatehtävien hoidosta Espoossa ja yhteistoiminta-alueella

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (6) 12 Määräyksen antaminen ja uhkasakon asettaminen Sorters Finland Oy:lle HEL 2012-010110 T 11 01 00 00 Päätös Päätökseen velvoitettu Asian vireilletulo Asian käsittely

Lisätiedot

ILMOITUSKYNNYS, SYYTEKYNNYS, TUOMITSEMISKYNNYS

ILMOITUSKYNNYS, SYYTEKYNNYS, TUOMITSEMISKYNNYS ILMOITUSKYNNYS, SYYTEKYNNYS, TUOMITSEMISKYNNYS Poliisiammattikorkeakoulu 8.5.2017 Kihlakunnansyyttäjä Pohjanmaan syyttäjänvirasto ILMOITUSKYNNYS Ympäristönsuojelulaki 188 1 mom.: Valvontaviranomaisen tulee

Lisätiedot

LAPIN KIRJAAMISVALMENTAJIEN VERKOSTOPÄIVÄ Valvontaviranomaisen puheenvuoro Rovaniemi

LAPIN KIRJAAMISVALMENTAJIEN VERKOSTOPÄIVÄ Valvontaviranomaisen puheenvuoro Rovaniemi LAPIN KIRJAAMISVALMENTAJIEN VERKOSTOPÄIVÄ Valvontaviranomaisen puheenvuoro 30.10.2017 Rovaniemi Sari Husa Sosiaalihuollon ylitarkastaja Lapin aluehallintovirasto Toimintaa ohjaavista säännöksistä Laki

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä huhtikuuta 1996 N:o Laki valtion vakuusrahastosta annetun lain muuttamisesta.

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä huhtikuuta 1996 N:o Laki valtion vakuusrahastosta annetun lain muuttamisesta. SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 12 päivänä huhtikuuta 1996 N:o 245 249 SISÄLLYS N:o Sivu 245 Laki valtion vakuusrahastosta annetun lain muuttamisesta... 715 246 Laki luottolaitostoiminnasta

Lisätiedot

ELÄINSUOJELU JA SEN VALVONTA

ELÄINSUOJELU JA SEN VALVONTA OPINNÄYTETYÖ - AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALA ELÄINSUOJELU JA SEN VALVONTA T E K I J Ä: Sami Manninen SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OPINNÄYTETYÖ Tiivistelmä Koulutusala Luonnonvara-

Lisätiedot

Laki eläinten hyvinvoinnista luonnos: mikä muuttuu?

Laki eläinten hyvinvoinnista luonnos: mikä muuttuu? Laki eläinten hyvinvoinnista luonnos: mikä muuttuu? Leena Suojala Maatalouslinja, MTK Eläinten hyvinvointilaki luonnos: Eläinsuojelulain uudistus -> Laki eläinten hyvinvoinnista https://www.lausuntopalvelu.fi/fi/proposal/participation?proposa

Lisätiedot

YLEISET KOKOUKSET. - Kokoontumislaki

YLEISET KOKOUKSET. - Kokoontumislaki YLEISÖTILAISUUDET JA YLEISET KOKOUKSET - Kokoontumislaki KOKOONTUMISLAKI Lain tarkoituksena perustuslaissa säädetyn kokoontumisvapauden turvaaminen Lakia sovelletaan sekä yleisötilaisuuksiin että yleisiin

Lisätiedot

väkivaltainen ero Henkinen väkivalta, vaino ja -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet

väkivaltainen ero Henkinen väkivalta, vaino ja -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet Henkinen väkivalta, vaino ja väkivaltainen ero (Väkivaltatyön foorumi, Kotka 22. 23.8.2018) -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet Rikoskomisario Kai Virtanen Kaakkois-Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 152/2000 vp. Hallituksen esitys laiksi jalometallituotteista. Valiokuntakäsittely. Asia. Päätös

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 152/2000 vp. Hallituksen esitys laiksi jalometallituotteista. Valiokuntakäsittely. Asia. Päätös EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2000 vp Hallituksen esitys laiksi jalometallituotteista Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi jalometallituotteista (HE 30/2000 vp). Valiokuntakäsittely Talousvaliokunta

Lisätiedot

Ankka ja hanhi eläinsuojelulainsäädäntöä. koottuna

Ankka ja hanhi eläinsuojelulainsäädäntöä. koottuna Ankka ja hanhi eläinsuojelulainsäädäntöä koottuna Sisällys Eläinsuojelulain merkitys tuottajalle 3 Eläinsuojeluvalvonta 3 Ankan ja hanhen pitopaikka 5 Yleiset vaatimukset 5 Pitopaikan olosuhteet 6 Pitopaikan

Lisätiedot

Tavoitteena terve ja hyvinvoiva ankka ja hanhi

Tavoitteena terve ja hyvinvoiva ankka ja hanhi Tavoitteena terve ja hyvinvoiva ankka ja hanhi Sisällys Eläinsuojelulain merkitys tuottajalle 3 Eläinsuojeluvalvonta 3 Ankan ja hanhen pitopaikka 5 Yleiset vaatimukset 5 Pitopaikan olosuhteet 6 Pitopaikan

Lisätiedot

Pyydettynä lausuntona Suomen Eläinsuojeluyhdistys ry (SEY) esittää seuraavaa:

Pyydettynä lausuntona Suomen Eläinsuojeluyhdistys ry (SEY) esittää seuraavaa: 3.4.2006 SEY:n lausunto luonnoksesta koe-eläintoiminta-asetukseksi Viite: MMMELO:n kirje Dnro 605/01/2006, 30.1.2006 Asia: Lausunto luonnoksesta ministeriön asetukseksi koe-eläintoiminnasta Maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

Ajankohtaista aluehallintovirastosta

Ajankohtaista aluehallintovirastosta Ajankohtaista aluehallintovirastosta Sosiaalihuollon ylitarkastajat Marja-Leena Alanko ja Jaana Jokiniitty Etelä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat Sosiaalihuollon ylitarkastajat

Lisätiedot

Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan vastaukset

Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan vastaukset Eläinsuojelulain uudistukseen liittyvä sidosryhmäkysely Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan vastaukset KYSYMYS 1 Onko nykyinen eläinsuojelulakiin, eläinsuojeluasetukseen ja eläinlajikohtaisiin

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Rasvaevällisten vapauttaminen... 5 2.2 Saaliskiintiö... 5 2.3 Koukkumäärärajoitus...

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 86/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähköturvallisuuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähköturvallisuuslakia. Ehdotuksen mukaan EYlainsäädännön edellytykset täyttävä

Lisätiedot

Laki. kasvinsuojeluaineista annetun lain muuttamisesta

Laki. kasvinsuojeluaineista annetun lain muuttamisesta Laki kasvinsuojeluaineista annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan kasvinsuojeluaineista annetun lain (1563/2011) 20, 24 :n otsikon suomenkielinen sanamuoto ja 1 momentti,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 89/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähkölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähkölain markkinavalvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 208. Laki. Sopimuksen Euroopan energiaperuskirjasta ja siihen liittyvän pöytäkirjan eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o 208. Laki. Sopimuksen Euroopan energiaperuskirjasta ja siihen liittyvän pöytäkirjan eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä maaliskuuta 1998 N:o 208 213 SISÄLLYS N:o Sivu 208 Laki Sopimuksen Euroopan energiaperuskirjasta ja siihen liittyvän pöytäkirjan eräiden määräysten

Lisätiedot