VERMONTIEN TARINA alue

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VERMONTIEN TARINA alue 116900 23.9.2014"

Transkriptio

1 VERMONTIEN TARINA alue ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TAUSTAA, ALUET TA KOSKEVAT PÄÄTÖKSET JA SUUNNITTELUHISTORIAA Arkkitehtitoimisto Helamaa ja Pulkkinen Oy Vermontien asemakaavan ja asemakaavan muutosehdotuksen taustaa sivu 2 Päätöksiä ja aikaisempia suunnitelmia sivu 8

2 Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy VERMONTIEN ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUKSEN TAUSTAA YLEISTÄ Asemakaavan muutoksen kokonaisrakennusoikeus on k m 2, josta k m 2 on asumista. Kaava alueelle sijoittuu asuinkerrostaloja, koulu, päiväkoti ja neuvola, päivittäistavaroiden kauppa ja muuta liiketilaa, ratsastuskeskus sekä virkistysalueita. Lisäksi kaavassa on osoitettu Vermontien linjaus. Alueen kaupunkikuva muuttuu uuden asuinalueen rakentuessa Perkkaan viereen. Vaikutukset näkyvät kaukomaisemassa, kun uudet 16 kerroksiset asuinrakennukset kohoavat muiden rakennusten joukosta vaikuttavina maamerkkeinä. (Ksl:n päätös tavoitteista : tavoitteena on Leppävaaran keskustan profiilia parantava kokonaisuus, joka on Perkkaan aluetta arkkitehtoniselta ilmeeltään ja korkeudeltaan selvästi dominoivampi.) Suunnittelualue koostuu kolmesta omaleimaisesta asumisen suurkorttelista. Suunniteltu asemakaavan muutosehdotus perustuu maanomistajien yhdessä ideoimaan maankäytön suunnitelmaan. Asukasmielipiteitä on saatu mm. Wiki suunnitteluprosessin kautta ja huomioitu alueen suunnittelussa. (Ksl:n täsmentävät ohjeet : kaava alueen osat ovat omaleimaisia, ratkaisuja kehitetään maanomistajien, kaupungin eri lautakuntien, sidosryhmien ja asukkaiden moninaisilla yhteistyömuodoilla.) 2

3 ASUINRAKENNUKSET Asuinkortteleista on muodostettu kolme suurkorttelia, joita rajaavat virkistysalueet ja kadut. Asuminen sijoitetaan massoiltaan monimuotoisiin kerrostaloihin, joiden kerroskorkeus vaihtelee neljästä kuuteentoista (IV XVI). Kattomuodoista tavoitellaan vaihtelevia. Korkeimpien rakennusten ylimpien kerrosten tulee muodostaa kaukomaisemassa erottuva alue. (Ksl:n päätös tavoitteista: alueen korkeimpien rakennusten ylimpien kerrosten kaupunki kuvallisesti merkittävien ja monimuotoisten rakenteiden avulla luotava alueen kokonaisuutta korostava omaleimainen ilme.) Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy Asemakaava sallii viherkatot, kaupunkiviljelyn ja asukkaiden ulkooleskeluun liittyvät toiminnot katoille. Lisäksi alueen yhteisöllisyyttä tuetaan suurkortteleiden kokoontumis tai harrastustiloilla. (Ksl:n päätös tavoitteista: kattoterassien ja viherkattojen käyttö asukkaiden yhteisöllisyydelle edellytyksiä luovina tiloina.) Kaupunkikuva aluetta rajaavilla kaduilla muuttuu selkeästi urbaanimmaksi. Suurkorttelit muodostavat materiaalein ja värein hallittuja, harmonisia kokonaisuuksia. Julkisivumateriaalien tulee olla korkealuokkaisia ja detaljoinnin viimeisteltyä. (Ksl:n päätös tavoitteista: suunnitellun Raide Jokerin reitin varren rakennusten korkeatasoisuus ja yhtenäinen kaupunkikuva.) Uuden asuinalueen asunnoista vähintään 20 % tuotetaan vuokra asunnoiksi. (Ksl:n päätös tavoitteista : asuinkortteleiden rakennusoikeudesta osoitetaan 20 % vuokratuotantoa varten valtion ja kuntien välisen aiesopimuksen mukaisesti.) 3

4 PALVELUT Koulu, päiväkoti, neuvola, päivittäistavaran kauppa ja tori sekä bussipysäkit muodostavat pienen aluekeskuksen, joka palvelee sekä uutta Vermontien kaava aluetta että Perkkaan nykyisiä asukkaita. Kaupallinen selvityksen mukaan tuleva väestömäärän kasvu alueella nostaisi päivittäistavarakaupan mitoituksen noin k m 2 :iin. Lisäksi alueelle voisi sijoittua lähipalveluita, ja yhteensä k m 2 :ä pidetään kaupallisten palveluiden todennäköisenä maksimina. Toisen kaupallisen selvityksen mukaan hyvä päivittäistavarakaupan omavaraisuuden taso tarkoittaisi noin k m 2 päivittäistavarakauppaa alueella. Kaavassa on osoitettu liikerakennusten korttelialue, jonka rakennusoikeus on k m 2, ja jonne sijoittuvan päivittäistavaran kaupan tulee olla vähintään 900 k m 2. Lisäksi Majurinkadun varren AK kortteleihin on osoitettu useita rakennusaloja, joilla sallitusta kerrosalasta 400 m 2 tulee käyttää myymälä tai toimistotilaa varten muun rakennusoikeuden lisäksi. Kaavassa on myös osoitettu toinen liikerakennusten korttelialue kahvilaa varten sekä paikka autopesulalle. Alueen palveluita täydennetään Vänrikinympyrä kaavan yhteydessä. (Ksl:n ohjeistus : Alueen kaupallisten palveluiden mitoitusta voitaisiin nostaa, jotta nämä palvelut riittävät tämän alueen ja Perkkaan lähipalveluiksi.) KOULU Siemensin pääkonttorin tontti osoitetaan koululle, päiväkodille ja neuvolalle. (Ksl:n täsmentävät ohjeet : tarkastellaan koulu/päiväkotikokonaisuuden sijoittumista nykyisen Siemensin pääkonttorin paikalle.) Nykyinen rakennus remontoidaan ja sitä laajennetaan. Tontille sijoitetaan myös mm. koulun pallokenttä. Tilakeskus on päättänyt, että koulun sisäja ulkotilojen tulee olla riittävät koulun toimintaa varten. Entisen pääkonttorin hyödyntäminen koulukäytössä mahdollistaa tämän tavoitteen toteutumisen. Majurinkadun liikennettä pyritään rauhoittamaan varsinkin koulun kohdalla, johon on suunniteltu asfaltista poikkeava pintamateriaali ja busseille ajoratapysäkit. (Ksl:n ohjeistus : koulujen toimintojen kokoaminen alueella on tutkittava, tilojen yhteiskäyttö ja oppilaiden turvallisuusnäkökohdat otettava huomioon.) RATSASTUSKESKUS Vermontien itäpuolelle on osoitettu korttelialue ratsastuskeskusta varten. Ratsastuskeskuksesta suunnitellaan tiivis, keskieurooppalaistyylinen kokonaisuus kaupunkimaiseen ympäristöön. (Ksl:n päätös tavoitteista: tavoitteena on viheralueen monipuolinen käyttö, myös erilaisine alueelle sopivine toimintoineen, kuten hevos urheilutoimintoihin liittyvät palvelut.) 4

5 PYSÄKÖINTI Pysäköinti perustuu rakennusten ja pihakansien alaisiin pysäköintilaitoksiin ja pysäköintitaloihin, joista muodostetaan mahdollisimman suuria yksiköitä palvelemaan useita kortteleita. (Ksl:n päätös tavoitteista: laaja yhteispysäköintijärjestelmä, jossa pysäköinti on pääosin pihakansien alla ja/tai maan alla sekä pysäköintitaloissa. Ksl:n täsmentävät ohjeet : pysäköintipaikat sijoitetaan pääosin pihakansien alle ja pysäköintitaloihin, joihin on luonteva kulku pääkaduilta.) Lisäksi osa pysäköinnistä on maan tasoisina avopaikkoina tonteilla, osa LPA ja LP alueilla. Maanpäälliset pysäköintipaikat jäsennöidään ja rajataan istutuksin. Pysäköintiä on osoitettu myös katujen varsille. Pysäköintimääräystä on kevennetty, ja määräys kannustaa joustaviin pysäköintiratkaisuihin. (Ksl:n ohjeistus : pysäköintinormin keventäminen, pysäköintijärjestelmän tulee olla joustava ja vaiheittain toteutettavissa, kadunvarsipysäköinnin tutkiminen.) Vermontie on suunniteltu alueen itäpuolelle, ote katukartasta. VERMONTIE Alueen läpi suunniteltu Vermontie yhdistää Perkkaantien ja Vermonsolmun toisiinsa. Vermontien ja kaasuputken linjauksia on siirretty itään päin. Vermontie on suunniteltu asuinrakentamisen itäpuolelle, jotta läpikulkevan liikenteen vaikutukset asumiselle ovat mahdollisimman vähäiset. (Ksl:n täsmentävät ohjeet : Vermontie yhdistää Perkkaantien sujuvasti Vermonsolmuun ja on yksi pääväylistä, nykyinen ja tuleva asuinalue rauhoitetaan läpiajavalta liikenteeltä, kaasuputkea siirretään itään päin, jolloin asuinaluetta voidaan laajentaa.) 5

6 EKOLOGIA JA ENERGIA Alueen suunnittelussa kiinnitetään erityistä huomiota kestävän kehityksen mukaiseen energiatehokkuuteen. Kaava alue sijaitsee keskeisellä paikalla valmiissa infrastruktuurissa ja se on suunniteltu tehokkaaksi. Alueella on toimiva joukkoliikenne, joka tulee jatkossa paranemaan Raide Jokerin myötä. Leppävaaran keskustan monipuoliset julkiset ja kaupalliset palvelut ovat lähellä. Lisäksi kaava alueelle sijoittuu lähipalveluja (mm. päivittäistavarakauppa). Kevyen liikenteen yhteydet suunnitellaan tukemaan palveluiden hakemista ilman autoa. Alueen asuinkortteleissa suositaan energiaa säästäviä rakentamistapoja. Vermontien asemakaavaan liittyen on laadittu energiasuunnitelma, johon on koottu arvio alueella hyödynnettävissä olevista energiamuodoista ja näiden eduista ja rajoituksista. (Ksl:n päätös tavoitteista: tavoitteena on lautakuntasopimuksen mukainen ekotehokas kokonaisuus, joka turvataan laatimalla koko alueen kattava energiasuunnitelma asemakaavan täydennykseksi.) Kaava alueella on jo kaukolämpö. Lisäksi on tutkittu maalämpöä osalle aluetta (Tekesin rahoittama GEOENER projekti). Espoossa maalämpö on kaukolämpöä ekologisempi vaihtoehto kaukolämmön tuotantotavasta johtuen. Myös maakaasun käyttö energialähteenä on mahdollinen. Kaavassa on kortteleiden (Bergansin alue) osalta määrätty aurinkoenergian hyödyntämisestä. Myös koulurakennuksen julkisivuja ja kattotasanteita saa hyödyntää energiantuotantoon arkkitehtuuriin integroituna. Pysäköintilaitosten ja maanalaisen pysäköinnin kattotasanteita saa hyödyntää esimerkiksi oleskelu, leikki ja pelialueina, viherkattoina tai energiantuotantoon rakennusten arkkitehtuuriin integroituna. Kortteleissa (Bergansin alue) pysäköintilaitosten ja maanalaisen pysäköinnin katoille tulee sijoittaa viljelypalstoja tai laatikoita. Kortteleissa polkupyörävarastoissa ja katoksissa sekä talousrakennuksissa tulee olla viherkatot. Alueelle on laadittu kunnallistekninen yleissuunnitelma sekä kortteli ja lähiympäristösuunnitelma. Lisäksi projektinjohtaja koordinoi rakentamisen toteuttamista. (Ksl:n täsmentävät ohjeet : alueen suunnittelua ja toteutusta jatketaan kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti ja tätä varten tehdään kokonaisvaltainen ympäristötarkastelu ja organisoidaan eri toimenpiteitä yhteenkytkevä ja ohjaava prosessi. Ksl:n ohjeistus : viherrakentamisen, energiaratkaisujen sekä leikki ja liikuntapaikkojen osalta valmistellaan toteutusta ohjaavat suunnitelmat.) 6

7 VIRKISTYSALUEET JA MONIKONPURO Aluetta halkovat puistot, jotka liittävät alueen laajempaan viherverkostoon. Lähellä ovat Perkkaan asukaspuisto ja Talinhuipun laaja viheralue. Puistoihin on osoitettu jalankulku ja polkupyöräverkosto sekä leikki, oleskelu ja lähiliikuntapaikat. Virkistysalueen kokoa on kasvatettu. (Ksl:n ohjeistus : Vermontien alueen keskellä olevaa puistoa on saatava suuremmaksi.) Virkistysalueet toimivat myös Monikonpuron ja hulevesien tulvavarauksena. Monikonpuroa siirretään tarpeellisilta osin nykyiseltä paikaltaan ja sille rakennetaan ylikulkusiltoja, oleskeluportaikkoja ja laitureita. Rantavyöhykettä käsitellään mm. istutuksin. Lähiympäristön laatutason määrittelemiseksi on laadittu lähiympäristö ja korttelisuunnitelma. (Ksl:n täsmentävät ohjeet : Monikonpurosta suunnitellaan koko aluetta rikastava vesiaihe.) Monikonpuron siirto on edellytys asemakaavan toteutumiselle. Uoma on tarkoitus rakentaa siirrosta huolimatta mahdollisimman luonnonmukaiseksi sekä kasvillisuudeltaan että uomakäyttäytymiseltään. Luiskat on suunniteltu pääosin loiviksi ja kasvipeitteisiksi. Monikonpuron siirtäminen ja uuden uoman rakentaminen edellyttävät vesilainsäädännön mukaisia lupaprosesseja. Maisema arkkitehdit Byman & Ruokonen Oy 7

8 PÄÄTÖKSIÄ JA AIKAISEMPIA SUUNNITELMIA Valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista suunnittelualuetta koskevat Helsingin seudun erityiskysymykset (ohjelmakohta 4.6). Helsingin seudulla tulee edistää joukkoliikenteeseen, erityisesti raideliikenteeseen tukeutuvaa ja eheytyvää yhdyskuntarakennetta. Seudun keskuksia tulee vahvistaa asunto, työpaikka ja palvelukeskuksina. Espoon kaupunki on sitoutunut pääkaupunkiseudun yhteisiin MALtavoitteisiin, joiden mukaista on rakentaa tiivistä asumista suunnittelualueelle. Espoon kaupunki on asettanut tavoitteeksi vuokra asuntojen rakentamisen niin, että 20 % asemakaavoitettavasta asuntorakentamisesta on vuokratuotantoa. Lautakuntasopimus : Lautakunta ohjaa Vermon alueen suunnittelua ja toteutusta siten, että aikaansaadaan Sellon alueen peruspalveluihin tukeutuva ekotehokas kerrostaloalue sekä monimuotoisesti vihertoimintoja sisältävä laaja Vermonpuiston luonto, virkistys ja elämysalue. Valtuustosopimus : Ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävän kehityksen huomioiminen kaikessa toiminnassa. Ilmastotavoitteiden toteuttaminen sekä luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Liikenteen sujuvoittaminen. Joukkoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn kulkutapaosuuden kasvattaminen ja jalankulkijoiden turvallisuuden parantaminen erityisesti koulujen läheisyydessä. Monipuolisen asuntotuotannon, kuten edullisten vuokra asuntojen ja pientalotuotannon varmistaminen kaavoitusta ja rakennuslupaprosessia nopeuttamalla. Epäedullisen eriytymiskehityksen eli segregaation estäminen. Olemassa olevan kaupunkirakenteen tiivistäminen. Maanomistuskartta Koy Espoon Perkkaantalon omistavat osuuksin 1/3 SRV, 1/3 SATO, ja 1/3 Ilmarinen 8

9 Suunnitellun hevosurheilukeskuksen alueelta laadittiin kiinteistön ympäristötekninen tutkimus (Uudenmaan Valvonta mestarit Oy, 2004). Selvityksessä todettiin, etteivät tutkittujen haitta aineiden pitoisuudet ylittäneet ohjearvopitoisuuksia, eikä tutkitulla alueella siten ole kunnostustarvetta. Asemakaavaa varten valmisteltiin Vermontien kehittämissuunnitelma (2005) yleiskaavan uudistamisen ohella. Yleiskaavassa alue on asuinaluetta, kehitettävää ja uutta kaupunkimaista asuinaluetta ja työpaikkojen, palveluiden ja hallinnon aluetta sekä virkistysaluetta. Perkkaantieltä merelle on osoitettu virkistysyhteys. Vermon kehittämissuunnitelma, maankäyttöehdotus (2005) Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti , että Vermon kehittämissuunnitelma otetaan huomioon alueen tulevassa asemakaavoituksessa selvitetään, onko huoltoasema kehittämissuunnitelman alueella tarpeellinen tekninen toimiala seuraa, että Helsingin kaupunki toteuttaa kaatopaikkaalueen kunnostuksen sovitussa aikataulussa Vermon kehittämissuunnitelma annetaan tiedoksi kaupunginhallituksen työllisyys ja elinkeinojaostolle Vireilletulosta on ilmoitettu Espoon kaavoituskatsauksessa

10 Alueesta laadittiin luontoselvitys (Ympäristötutkimus Yrjölä Oy 2007). Monikonpuro on selvityksessä luokiteltu luokkaan II, eli maankäytössä tulisi huomioida alueen luontoarvon riittävä säilyminen. Säilytettäväksi suositellut alueet (Ympäristötutkimus Yrjölä Oy 2007) Osallistumis ja arviointisuunnitelma on päivätty (päivitetty suunnittelualueen laajentamisen takia). Vermontien kehittämissuunnitelman pohjalta teetettiin maankäytön viitesuunnitelma (Nyrens Arkitektkontor, ). Suunnitelma koski Majurinkadun, Majurinpolun, Vermontien ja Anna Sahlstenintien välistä aluetta. Maankäytön viitesuunnitelma (Nyrens Arkitektkontor, ). 10

11 Aluetta koskien laadittiin Vermon tulvatarkastelu (Ramboll, 2009). Selvityksessä tarkasteltiin meritulvan ja Monikonpuron tulvan leviämistä Vermon alueella ja määritellään vaihtoehtoisia keinoja tulvariskin vähentämiseksi, sillä ilman toimenpiteitä suunniteltu rakentaminen jäisi tulvariskialueelle. Lähiseudun asukkaat toivat omat näkökulmansa esiin Wiki suunnitteluprosessin kautta syksyllä Asukkaiden tavoitteina on mm. saada alueelle selkeästi aluetta rajaavat korttelit, korkeata rakentamista sopiviin ilmansuuntiin, puistovyöhyke, isoja korttelipihoja, melumuurirakennus Vermontien liikenneaukion reunaan, Monikonpuro virtaamaan suunnittelualueen keskelle, kevyen liikenteen raitti alueen halki, kulkumahdollisuuksia kortteleiden keskeltä, yhteistiloja korttelipihoille ja keskenään erilaisia kortteleita. Alueelle toivotaan puutarhapalstoja, kaarevia korttelimuotoja, hyvät yhteydet tulevalta Raide Jokerin pysäkiltä alueen keskelle, vaihtelevia, monipuolisia kortteleita (korttelimuotoja), vaihtelevia kerroskorkeuksia ja kattomuotoja, terassoituja rakennuksia, jalankulku viheryhteyttä Talin huipun suuntaan ja koululle ja alueen maamerkkirakennusta. Alueelle ei haluta muurimaisia rakennuksia, autoja eikä tylsiä paikkoja. Wiki suunnitteluprosessin lopullinen luonnos. Wiki suunnittelusta on otettu asukkaiden esittämiä asioita asemakaavasuunnitteluun, mm. kevyen liikenteen raitti alueen halki, Monikonpuro asuinalueen kautta ja puistovyöhyke alueen keskelle. 11

12 Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa asia jätettiin pöydälle. Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi tavoitteet kokouksessaan : 1.1 Alue suunnitellaan osaksi laajempaa aluetta (rautatien, Kehän I:n ja Turunväylän rajaama alue ja Vermontien kehittämissuunnitelman alue). Esitetty asemakaavallinen luonnostelma, jolla kaupungin tavoitteita ja eri maanomistajien näkemyksiä on yhteen sovitettu, ei ole onnistunut. Valmisteluaineiston nähtävillä ololla on haettava nyt esitettyä selvästi rohkeampia ratkaisuja sekä esiteltävä asianosaisten näkemyksiä. 1.2 Yleisohjeena jatkosuunnittelulle ovat seuraavat tekijät: alueen erinomainen sijainti tehokkaan joukkoliikenteen yhteyksien välittömässä läheisyydessä, alueen erinomainen sijainti Leppävaaran nykyisten ja jo kaavoitettujen palvelujen ja työpaikkojen välittömässä läheisyydessä, alueen avulla tarjolla oleva mahdollisuus vahvistaa Leppävaaran kaupunkikeskuksen kaupunkirakenteen toimivuutta ja parantaa kaupunkikuvaa, alueelle tarjolla olevaa kehitysmahdollisuus hyväksi käyttäen merinäköalaa ja Vermo Tali Laajalahti alueen luontoa ja virkistysmahdollisuuksia. 1.3 Jatkosuunnittelun tavoitteena on erityisesti, että alueesta luodaan: Leppävaaran keskustan profiilia parantava kokonaisuus, joka on Perkkaan aluetta arkkitehtoniselta ilmeeltään ja korkeudeltaan selvästi dominoivampi, lautakuntasopimuksen mukainen ekotehokas kokonaisuus, joka turvataan laatimalla koko alueen kattava energiasuunnitelma asemakaavan täydennykseksi. 1.4 Korttelin (Siemensin pääkonttori) rakennusoikeus siirretään huomattavalta osin tai kokonaan kortteliin (saman maanomistajan itäinen alue) ja samalla toteutetaan Perkkaan sisälle Majurinkadulta Kehä I:lle ulottuva erityisesti lasten ja vanhusten käyttöön tarkoitettu laadullisesti korkeatasoinen kaupunkipuisto, jonka osana ovat Y tontit. 1.5 Toimistorakennusten korttelin sijoittaminen alueen itäosaan asutuksen ja laajan viheralueen väliin ei ole onnistunut ratkaisu. Tavoitteena on viheralueen monipuolinen käyttö, myös erilaisine palveluineen ja alueelle sopivine toimintoineen. On tutkittava erilaisia mahdollisuuksia, kuten hevosurheilutoimintoihin liittyviä palveluja, viherpalveluja, talvipuutarhaa yms. aktiviteetteja. 12

13 1.6 Alueella toteutetaan laaja yhteispysäköintijärjestelmä, jossa pysäköinti on pääosin pihakansien alla ja/tai maan alla sekä pysäköintitaloissa. 1.7 Yksityiskohtaisten tavoitteiden osalta on erityisen tärkeää: alueen korkeimpien rakennusten ylimpien kerrosten kaupunkikuvallisesti merkittävien ja monimuotoisten rakenteiden avulla luotava alueen kokonaisuutta korostava omaleimainen ilme, kattoterassien ja viherkattojen käyttö asukkaiden yhteisöllisyydelle edellytyksiä luovina tiloina, parvekkeiden ja muiden näköalaelementtien merkittävä osuus asuntojen viihtyisyyttä lisäävinä tekijöinä, suunnitellun raidejokerin reitin varren rakennusten korkeatasoinen ja yhtenäinen kaupunkikuvallinen merkitys. 1.8 Jatkosuunnittelussa selvitetään: miten Monikonpuron vihervyöhykettä, jossa voi olla myös erilaisia vesiaihioita ja puro voi kulkea osin putkessa, voidaan käyttää kaupunkirakennetta monipuolistavana, voidaanko Perkkaantien varteen sijoittaa merkittävästi asuinrakentamista vai estääkö voimalaitoksen suojaetäisyys tämän kaupunkirakenteen kannalta luontevan ratkaisun, mihin tälle tai lähialueelle toteutetaan tarvittavat nuorten ja vanhusten toimintatilat ja palvelukeskus 1.9 Varaudutaan siihen, että asuinkortteleiden rakennusoikeudesta osoitetaan 20 % vuokratuotantoa varten valtion ja kuntien välisen aiesopimuksen mukaisesti. 2. Lautakunta korostaa kaupungin ja eri maanomistajien yhteistyön merkitystä koko aluetta koskevan tavoitetilan määrittelemisessä. Alueen eri osissa voidaan toteuttaa erilaisia tehokkuuksia ja myös rohkeita toisista poikkeavia ratkaisuja. Tämä merkitsee myös sitä, että ns. Eko Vermon alueen ratkaisut (asemakaavan monimuotoisuus, puurakentaminen, viherkatot) voivat poiketa muusta alueesta. Tässä päätöksessä määriteltyjen tavoitteiden ja valmisteluaineistosta saatavan palautteen sekä maanomistajilta saatavien vaihtoehtoisten suunnitelmien perusteella lautakunnan käsittelyyn valmistellaan koko aluetta ja sen kytkeytymistä lähialueisiin määrittelevän tavoitetilan kuvaus siten, että lautakunta voi päättää asemakaavaehdotuksen laadinnan ohjeista. 13

14 Havainnekuva, valmisteluaineisto Asemakaavan valmisteluaineisto oli nähtävillä kaupunkisuunnittelupäällikön päätöksellä Monikonpuron itäisestä haarasta laadittiin hulevesiselvitys (Ramboll, luonnos 2010). Vermon lämpökeskuksen osalta laadittiin lämpösäteilyn tarkastelu palavan nesteen allaspalotilanteessa (Paloässät, ). Raporttia käsiteltiin konsultaationeuvottelussa, johon osallistui kaupunkisuunnittelukeskuksen lisäksi ympäristökeskus ja rakennusvalvontakeskus. Johtopäätöksenä oli, että asuinrakentaminen Perkkaantien eteläpuolelle on palotilanteen lämpösäteilyn kannalta mahdollista. Alueelle on laadittu kaupallinen selvitys (Entrecon Oy, 2011), jossa todetaan, että tuleva väestönkasvu alueella nostaisi päivittäistavarakaupan mitoituksen noin k m 2 :iin. Lisäksi alueelle voisi sijoittua lähipalveluita. Kokonaismitoituksena k m 2 :ä pidetään selvityksessä maksimikokoluokkana, jonka voisi uskoa toteutuvan. Mahdollisia kaupan paikkoja (Entrecon Oy, 2011) 14

15 Vermontien maankäytön ideasuunnitelma Maanomistajien ehdotus ( ) (Arkkitehtitoimisto Harris Kjisik Oy, ) Kaupunkisuunnittelukeskus teetti Vermontien maankäytön ideasuunnitelman (Arkkitehtitoimisto Harris Kjisik Oy, ). Suunnitelma osoitti alueelle k m 2 sisältäen asumista, päiväkodin, koulun ja päivittäistavaran kaupan. Suunnittelualueen maanomistajat tuottivat oman ehdotuksensa asemakaavan pohjaksi. Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa asia jätettiin pöydälle. Kokouksessaan kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi maanomistajien esittämän vaihtoehdon jatkosuunnittelun pohjaksi sekä antoi täsmentävät ohjeet lautakunnan tekemään tavoitepäätökseen asemakaavan laatimiseksi: 2.1 Alueen suunnittelua ja toteutusta jatketaan kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti (ilmastonmuutoksen torjunta, kestävät energia ja liikenneratkaisut, pysäköinti, liikunta, viherrakentaminen ja kaupunkiviljely, asukkaiden osallisuus yms.). Tätä varten tehdään kokonaisvaltainen ympäristötarkastelu ja organisoidaan eri toimenpiteitä yhteenkytkevä ja ohjaava prosessi. 15

16 2.2 Kaava alueen kukin osa ilmentää kokonaistavoitetta ja on samalla omaleimainen verrattuna muihin osiin, esim. Bergansin alueella ekologisuutta korostavat ratkaisut ja Siemensin alueella osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja aktiivista liikuntaa korostavat ratkaisut. Näitä ratkaisuja kehitetään maanomistajien, kaupungin eri lautakuntien, sidosryhmien ja asukkaiden moninaisilla yhteistyömuodoilla. 2.3 Monikonpurosta ja rakennettujen alueiden hulevesistä suunnitellaan koko aluetta rikastava ja vaihteleva vesiaihe. Erityinen huomio kiinnitetään vesiaiheen toimivuuteen ja ylläpitokustannuksiin eri vuodenaikoina. 2.4 Erityisesti pysäköintiratkaisut vaativat paljon jatkokehitystä. Pysäköintipaikat sijoitetaan muutamaa perusteltua poikkeusta lukuun ottamatta pihakansien alle ja pysäköintitaloihin, joihin on luonteva kulku pääkaduilta. 2.5 Vermontie suunnitellaan niin, että se yhdistää Perkkaantien sujuvasti Vermonsolmuun ja tämä on yksi Leppävaaraa palvelevista pääväylistä. Tällöin nykyinen ja tuleva asuinalue voidaan rauhoittaa läpiajavalta liikenteeltä. Majurinkatua pitkin mahdollistetaan aluetta palveleva liikenne. Jatkosuunnittelun päävaihtoehtona on, että kaasuputkea siirretään itään päin, jolloin asuinaluetta voidaan laajentaa jonkin verran itään päin. 2.6 Kaava alueen jatkosuunnittelussa tarkastellaan ja tarvittavin päätöksin ohjeistetaan myös lähialueiden kehitystä, kuten Perkkaan sisäisen puistoalueen kehitys ja koulu/päiväkoti kokonaisuuden sijoittaminen nykyisen Siemensin pääkonttorin paikalle sekä ratsastuskeskuksen ja raviradan alueen kehitys ja kytkeytyminen myös alueen itäpuolisiin virkistysalueisiin. Vermontien asemakaavaan liittyen laadittiin energiasuunnitelma (Oy Eero Paloheimo Ecocity Ltd, ), jossa on eritelty alueella hyödynnettävissä olevia energiamuotoja (kaukolämpö, maalämpö, maakaasu, aurinkoenergia, pientuulivoima) ja arvioitu näiden etuja ja rajoituksia. Asemakaavaehdotuksen tueksi laadittiin kunnallistekniikan yleissuunnitelma (Sito Oy ja Maisema arkkitehdit Byman & Ruokonen Oy, luonnos ) ja kortteli ja lähiympäristösuunnitelma (Maisemaarkkitehdit Byman & Ruokonen Oy, luonnos ). Suunnittelualuetta laajennettiin lisäämällä Vänrikinympyrä Vermontie asemakaavan valmisteluaineiston alue Vermontien asemakaavaan. 16

17 Asemakaavaehdotuksen havainnekuva (Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy, Arkkitehtitoimisto Helamaa ja Pulkkinen Oy, Ympäristösuunnittelu OK, ) Kokouksessaan kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi asemakaavaehdotuksen nähtäville sekä ohjeisti jatkovalmistelua: a) Vermontien alueen keskellä olevaa puistoa on saatava esitettyä suuremmaksi (erityisesti kortteli 51347) mm. siten, että tähän osoitettu asunto ja autopaikoitusrakennusoikeus tai osa siitä siirretään muualle. b) Alueen kaupallisten palveluiden mitoitusta voitaisiin nostaa, jotta nämä palvelut riittävät tämän alueen ja Perkkaan lähipalveluiksi. c) Leppävaaran Perkkaan Vermon alueelle tarvitaan oma tehokas joukkoliikenteen syöttöratkaisu (sukkuloiva sähköbussi tai vastaava). Tämän toteutus tulisi suunnitella yhteistyössä tällä laajalla alueella olevien yritysten ja yhteisöjen kanssa. d) Pysäköinnistä tarvitaan koko alueelle toimiva ratkaisu, jossa pysäköintinormia kevennetään ja joka on toisaalta joustava asukkaiden ja työpaikkojen vaatimien pysäköintipaikkojen lukumäärän suhteen ja toisaalta tehokas tarpeen mukaisen rakentamisen aikataulun suhteen. Tällä hyvien joukkoliikenne yhteyksien vieressä olevalla alueella on aikaansaatava hinnaltaan edullisia asuntoja, jolloin pysäköintijärjestelmän tulee olla joustava ja vaiheittain toteutettavissa tarpeen mu 17

18 kaan ajatellen erihintaista ja eri tuotantomuotoista asuinrakentamista. Osana pysäköinnin kokonaisratkaisua tutkitaan myös, missä voidaan mahdollistaa kadunvarsipysäköinti. e) Viherrakentamisen, energiaratkaisujen sekä leikki ja liikuntapaikkojen osalta valmistellaan toteutusta ohjaavat suunnitelmat. f) Koulujen toimintojen kokoaminen alueella on tutkittava Omnian ja uuden koulun osalta siten, että tilojen yhteiskäyttö ja oppilaiden turvallisuusnäkökohdat otetaan huomioon. Asemakaavaehdotus oli nähtävillä Vermontien asemakaavasta järjestettiin asukastilaisuus Ruusutorpan koululla. Keskustelussa mm. toivottiin matalampia taloja, kysyttiin Nemkon tilanteesta (maanomistaja toivoo tilalle asumista) ja Monikonpurosta, liikenteestä, rakentamisesta ja aikataulusta, kaupallisista palveluista sekä ratsastuskeskuksesta. Älykkäät pysäköintiratkaisut ja sukkulointiliikenne esiselvitys (VTT, 09/2013), jossa luodaan yleiskuva pysäköinnin järjestämiseen liittyvistä ratkaisuista (mm. pysäköintitalot, kadunvarsipysäköinti, vuorottaispysäköinti) sekä sukkulointiliikenteestä. Korttelista (hevosurheilukeskuksen korttelialue) laadittiin rakennettavuusselvitys (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy , täydennetty ). Selvityksessä todetaan, että pohjaolosuhteiden suuri hiilidioksidikuormitus edellyttää XA3 luokan betonin käyttämistä betonirakenteissa. Stabiliteetin osalta tarvitaan tarkempia selvityksiä osoittamaan onko stabiliteetti mahdollisesti sellaisenaan riittävä. Kaupallinen selvitys (Ramboll, ), jossa on tarkasteltu vielä erikseen kaupan mitoitusta, massoittelua ja sijoittumista. Selvityksen mukaan hyvä päivittäistavarakaupan omavaraisuuden taso tarkoittaisi noin k m 2 päivittäistavarakauppaa Perkkaan alueella. Vermontien asemakaavasta järjestettiin työtapaaminen , johon osallistuivat kaupunkisuunnittelukeskus, Ympäristökeskus ja Uudenmaan ELY keskus. Tapaamisessa käsiteltiin mm. tulva ja hulevesiasioita sekä ratsastuskeskusta. Leppävaaran radioasemasta laadittiin inventointi (Katariina Ocenström, arkkitehti SAFA, ). Radioasemalla ei ole laajempaa rakennustaiteellista merkitystä eikä asemakaavassa siksi esitetä suojelumääräystä. Asemakaava sallii radioasemarakennuksen siirtämisen esimerkiksi kortteliin KL2 korttelialueelle (kahvila). 18

19 Fortumin lämpövoimalasta järjestettiin konsultaationeuvottelu , johon osallistui kaupunkisuunnittelukeskuksen lisäksi mm. Uudenmaan ELY keskus, Tukes, Länsi Uudenmaan pelastuslaitos, Fortum ja ympäristökeskus. Pelastuslaitoksen ja Espoon ympäristökeskuksen näkemyksen mukaan Perkkaantien varteen sopisi paremmin muuta kuin asumista sillä SFS standardi 3350 edellyttää evakuointia 250 m:n etäisyydeltä 2 tunnissa. Pelastuslaitos on lausunut, ettei evakuointia tuolla aikataululla voida taata. Kaupunkisuunnittelulautakunnan asettamien tavoitteiden mukaan alueelle suunnitellaan asumista. Vermontien asemakaavaa varten päätettiin laatia Fortumin voimalasta savukaasuselvitys. Evakuointietäisyys 250 m öljysäiliöistä. SFS standardi 3350 edellyttää evakuointia 250 m:n etäisyydeltä 2 tunnissa järjestettiin konsultaationeuvottelu Fortumin lämpövoimalan savukaasujen mallintamisesta, johon osallistui kaupunkisuunnittelukeskuksen lisäksi mm. ympäristökeskus, tekninen keskus, Länsi Uudenmaan pelastuslaitos, Fortum ja Pöyry. Fortumin lämpövoimalasta järjestettiin konsultaationeuvottelu , jossa esiteltiin mallituksen alustavia tuloksia. Vermon lämpökeskuksen savukaasujen mallitus tulipalotilanteessa (Pöyry Finland Oy, ): Raportissa todetaan, että tulipalotilanteessa myrkyllisten kaasujen pitoisuus maanpinnan tasalla Vermontien asuinalueella ei nouse ihmisille vaaraa aiheuttavalle tasolle. 19

20 Asemakaavan ja asemakaavanmuutoksen alueelle laaditaan varjotutkielma ja valaistussuunnitelma (Ramboll Finland Oy, luonnos , suunnitelma vielä keskeneräinen), jolle on haettu tukea osana Enigma nimistä EU:n tukemaa hanketta. Valaistussuunnitelma (Ramboll Finland Oy, luonnos ) Life + EU hankehakemus Boundless Keväällä 2013 Espoon kaupunki haki EU:n Life + rahastosta hanketta Boundless nimellä yhdessä Lahden ja Jyväskylän kaupunkien sekä Aalto ylipiston maisema arkkitehtuurin koulutusohjelman kanssa hakuohjelmassa, jossa etsittiin kestävän kehityksen ja ilmastomuutokseen sopeutumiseen kehityskohteita viherrakentamisen alalta. Vermontie ja laajemmin Monikonpuron valuma alue olivat Espoon kohdealueena. Espoon hakemuksessa tavoitteena oli kehittää uusia toteutusratkaisuita toiminnallisille viheralueille, jotka sijoittuvat meri tai huletulvariskin vyöhykkeille. Lisäksi oli tarkoitus tutkia kaupunkiviljelyn erilaisia toteutus ja hallinnointimalleja, sekä parantaa osaamista sellaisten viheralueiden suunnittelussa ja toteutuksessa joihin liittyy monia päällekkäisiä ekologisia tavoitteita ja ongelmia. Valitettavasti Suomen hakemus ei menestynyt. Monikonpurosta laadittiin virtausmallinnus (Sito, ), jossa todetaan, että Vermontien kaava alueen kunnallistekniikan yleissuunnitelman mukaiset poikkileikkaukset ovat riittävät myös poikkeustilanteissa. Työ pohjautui Uudenmaan ELY:n antamaan lausuntoon, jonka perusteella Monikonpuron aiheuttama tulvariski ja tulvavedenkorkeudet tulee selvittää tarkemmin Vermontien kaava alueella. Leppävaaran projektinjohtaja ja Länsi Uudenmaan pelastuslaitos neuvottelivat Fortumin voimalan edellyttämästä evakuointivaatimuksesta Todettiin, että alueen varustaminen suurtehohälyttimellä muut 20

21 taa kortteleiden ja turvallisuustilannetta siten, että Länsi Uudenmaan pelastuslaitos voi sitoutua sen evakuointiin 2 tunnissa. Suurtehohälytintä voidaan ohjata suoraan pelastuslaitoksen tilannekeskuksesta. Pihakatu: Uuno Kailaan kadun länsipää on osoitettu pihakaduksi. Pihakatuajatus on lähtöisin maanomistajilta (Bergans). Alustavassa suunnitelman luonnoksessa pihakatu on jäsennelty mm. istutusten ja pysäköintipaikkojen avulla. Lisäksi tavoitteena on, että pintamateriaaleihin tullaan kiinnittämään erityistä huomiota. Tekninen keskus suunnittelee lopullisen pihakadun katusuunnittelun yhteydessä. 21

22 Virkistysalueen muutos. Virkistysalueen lisäykset on esitetty kuvassa tumman vihreällä. Virkistysalueen pinta ala on kasvanut noin m 2. Kuva ei ole mittakaavassa. Asemakaavaehdotusta tarkistettiin ksl:n ohjeistuksen mukaiseksi: mm. virkistysalueita kasvatettiin ja asumisen pysäköintinormia kevennettiin. Autopaikoista: Ehdotusvaiheen määräyksen mukaan autopaikkoja tuli rakentaa AKkorttelialueilla vähintään 1 ap/ 85 k m 2, mutta kuitenkin vähintään 1 ap/ asunto. Lisäksi sallittiin kevennyksiä määräykseen mm. nimeämättömien paikkojen osalta. Uuden määräyksen mukaan autopaikkoja tulee rakentaa vähintään 1 ap/ 85 k m 2, kuitenkin vähintään 0,6 ap/asunto TAI vähintään 1 ap/ 100 k m 2 niiden kiinteistöjen osalta, joissa pysäköinti järjestetään joko keskitetysti aluepysäköintiin varatulla alueella tai yhteisjärjestelyin vuorottaispysäköinnin sallien. 22

23 Kortteli ja lähiympäristösuunnitelma sekä kunnallistekniikan yleissuunnitelma päivitetään. Otteita kunnallistekniikan yleissuunnitelmasta (luonnos ): Majurinkadun jätevedenpumppaamo tulee siirtymään kaava alueen ulkopuolelle, Perkkaantien pohjoispuolelle (kuvia uudesta paikasta alla) Perkkaantien rakennetaan 2+2 kaistaiseksi välillä Hevosenkenkä Ravitie (ei kuulu kaava alueeseen) Alueen katuverkoston rakentaminen on tarkoituksenmukaista aloittaa Vermontien rakentamisesta, joka toteutetaan ensimmäisessä vaiheessa 1+1 kaistaisena. Samanaikaisesti Vermontien rakentamisen yhteydessä toteutetaan myös uuden maakaasulinjan rakentaminen sekä Vermontien katualueelle tulevat vesihuoltolinjat ja uusi jätevesipumppaamo. Monikonpuron avouomaa siirretään. Uusi uoman osa rakennetaan valmiiksi kuivatyönä. Uoman tuleva linjaus tarkentuu puistosuunnitteluvaiheessa. Majurinkadun jätevedenpumppaamon uusi sijainti Perkkaantien ja Raide Jokerin tilavarauksen pohjoispuolella, Perkkaantien ja Perkkaanpuronkujan risteyksessä. Kuvat eivät ole mittakaavassa. 23

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 30. Kaupunkisuunnittelulautakunta 106 12.06.2013

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 30. Kaupunkisuunnittelulautakunta 106 12.06.2013 Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 30 4807/10.02.03/2011 Kaupunkisuunnittelulautakunta 72 9.5.2012 Kaupunkisuunnittelulautakunta 82 30.5.2012 106 Leppävaara, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 4/2015 Kaupunkikehitysjaosto

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 4/2015 Kaupunkikehitysjaosto Dnro KH/KV: 870 /2014 34 KURJENMETSÄ (2308), ASEMAKAAVAN MUUTOS 11.3.2015/18 20.5.2015/34 Kkj. 18 Asemakaava muutos koskee 1. Kalevan kaupunginosan korttelia 600 sekä puistoaluetta (VP). Asemakaavamuutoksen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 3425/10.02.03/2012 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 2.10.2014 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002. asemakaavan muutos, alue 132201

ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002. asemakaavan muutos, alue 132201 ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002 KILONPUISTO IA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE ASEMAKAAVA KILONPUISTO

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.06.2013 Sivu 1 / 1 4807/10.02.03/2011 Kaupunkisuunnittelulautakunta 72 9.5.2012 Kaupunkisuunnittelulautakunta 82 30.5.2012 106 Leppävaara, asemakaavan muutosehdotuksen

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 1 (8) KH 25.3.2013 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA, MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU 2 (8) STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT / MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU Ekologinen, kasvava puutarhakaupunki

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos. TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari

Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos. TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari Tekninen lautakunta 77 19.04.2011 Tekninen lautakunta 141 25.10.2011 Kaupunginhallitus 284 14.11.2011 Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos 341/10.02.03/2011 TL 137/26.11.2008

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18 03.02.2014 Sivu 1 / 1 179/10.03.01/2011 55 3.6.2013 18 Alueiden varauksien jatkaminen Espoon keskuksesta Citycon Finland Oy:lle, Kiinteistöosakeyhtiö Espoon Entresselle ja Helsingin Osuuskauppa Elannolle

Lisätiedot

ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101

ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101 ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101 Asemakaavan muutos koskee 3. kaupunginosan korttelin 52 tonttia 23 Kaavan päiväys: 26.5.2008 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI YHDYKUNTATOIMI / KAUPUNKISUUNNITTELUOSASTO

Lisätiedot

Suunnittelualue, rajaus sinisellä

Suunnittelualue, rajaus sinisellä 1 YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ ASEMAKAAVANMUUTOS Herttuankulma 25.4.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Diaarinumero 9515-2013 Asemakaavatunnus 27/2013 Asemakaavamuutos

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI 272-2-1-10, ASUNTO

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 10. 22.6.2010 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 1. kaupunginosan kortteli 10. Oheiselle kartalle on osoitettu

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016

HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016 HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016 LINNANMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pälkäneen kunta 3.6.2015 LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 29.4.2016 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0183 Torin ympäristö, 1. (Keskusta) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu-

Lisätiedot

Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö. 15.8.2008, päivitetty 16.10.2008, 13.11.2009, 26.2.2010, 30.4.2010 ja 17.3.2014

Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö. 15.8.2008, päivitetty 16.10.2008, 13.11.2009, 26.2.2010, 30.4.2010 ja 17.3.2014 Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 15.8.2008, päivitetty 16.10.2008, 13.11.2009, 26.2.2010, 30.4.2010 ja 17.3.2014 LINJA-AUTOASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Kaavatunnus 2-236 Asianumero 144/10.02.03/2014 ASRA.ltk: 8.4.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Asemakaavan muutos koskee korttelin 2061 tonttia 1. Asemakaavan muutoksella muodostuvat

Lisätiedot

RAKENNUSLIIKKEIDEN PALAUTTEEN TIIVISTELMÄ JA VASTINEET 30.4.2014 / Kaupunginarkkitehti

RAKENNUSLIIKKEIDEN PALAUTTEEN TIIVISTELMÄ JA VASTINEET 30.4.2014 / Kaupunginarkkitehti RAKENNUSLIIKKEIDEN PALAUTTEEN TIIVISTELMÄ JA VASTINEET 30.4.2014 / Kaupunginarkkitehti Kaupunkisuunnittelujaosto pyysi lausuntoa seuraavilta rakennusliikkeiltä, jotka kaikki jättivät lausuntonsa. Lausunnot

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Kaavatunnus 1/7 5-021 Asianumero 471/10.02.03/2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Asemakaavan muutos koskee asemakaavan mukaista puistoaluetta Valssitien alueella. Asemakaavan muutoksella

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut 11.12.2014, päivitetty 1.6.2015 Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Aloite Asemakaavan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tontti 8-7-44, Kokkolan Terästalo Oy

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tontti 8-7-44, Kokkolan Terästalo Oy KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tontti 8-7-44, Kokkolan Terästalo Oy ASEMAKAAVAMUUTOSALUEEN LIKIMÄÄRÄINEN SIJAINTI ASEMAKAAVAMUUTOS

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.12.2010 ASEMAKAAVANMUUTOS nro 002099, HÄMEENKYLÄ, OSA KORTTELISTA 12202 SEKÄ PUISTOALUETTA. KAAVAMUUTOSALUE Kaavamuutosalue

Lisätiedot

HELSINKI HIGH-RISE SUUNNITTELUOHJELMA. Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu. (Beta) www.helsinkihighrise.fi

HELSINKI HIGH-RISE SUUNNITTELUOHJELMA. Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu. (Beta) www.helsinkihighrise.fi 1 HELSINKI HIGH-RISE Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu www.helsinkihighrise.fi (Beta) SUUNNITTELUOHJELMA 2 SUUNNITTELUOHJELMA Luonnos 1.12.2014 Suunnitteluvaatimukset ja -ohjeet Suunnitelmalle on alla

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liike- ja toimistotilaa saa olla 10

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1 3919/10.02.03/2011 134 Röylä, asemakaavan lähtökohdat ja tavoitteet, Pakankylän kartano, aluenumero 710100 Valmistelijat / lisätiedot: Ollus Christian,

Lisätiedot

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6. Kirkkokatu 9 Asemakaavan muutos, 689 Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.2015 Tontin sijainti Heinolan keskustassa Lähtökohdat Korttelin 20 tontille

Lisätiedot

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä

Lisätiedot

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta Asemakaava 506 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PORVOON KAUPUNKISUUNNITTELU Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) VIRRANPUISTON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS, joka koskee Iisalmen kaupungin 5. kaupunginosan korttelia 80 (osa) ja puistoaluetta. Kaava-alue sijaitsee Iisalmen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60 01.06.2015 Sivu 1 / 1 2479/10.03.01/2015 60 Alueen varauksen uudistaminen Espoon keskuksesta Koy Espoon Entresselle ja Helsingin Osuuskauppa Elannolle kauppakeskus Entressen laajentamista varten Valmistelijat

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 116901 Vermontie Asemakaavan muutos Asianumero 1168/10.02.03/0016 21.3.2016 Asemakaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa puisto- ja katualueella sijaitsevan maanalaista johtoa varten varatun

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti)

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti) Tekninen lautakunta 427 09.12.2015 Kaupunginhallitus 515 14.12.2015 Kaupunginhallitus 56 15.02.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti) 1065/10.02.03.00/2015

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KELLOMÄEN PUUTARHA (työnumero 358, asian:o 2931/2015) ASEMAKAAVAN MUUTOS 15.4.2015 OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin

Lisätiedot

Aika 8.10.2015 klo 8.30 10.40. Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa

Aika 8.10.2015 klo 8.30 10.40. Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Aika klo 8.30 10.40. Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntija-jäsenet Muut osallistujat Allekirjoitukset Ilkka Rekonen, lupapäällikkö, puheenjohtaja vs. Timo Karén, kaupunkisuunnittelulautakunnan

Lisätiedot

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI

Lisätiedot

Osallistumis ja arviointisuunnitelma

Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 139 TONTIT 13 JA 14, KAIRATIE 20 JA 24 1 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 139 tontit

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4)

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4) KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/10.02.03.00/2017 ASEMAKAAVA 2557 10.10.2018 30.4.2019 1(4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 30.4.2019 muutos: suunnittelualueen rajaus muuttunut, saman korttelin

Lisätiedot

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11.

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11. ILMAJOKI 16.12.2015 Ahonkylä Asemakaavan muutoksen selostus, KORTTELI 281, TONTIT 1 JA 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: VIHTAKALLION ALUE Kunta: ILMAJOKI Kunnanosa: AHONKYLÄN KUNNANOSA

Lisätiedot

Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos

Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 5070/10.02.03/2013 Aluenumero 411450 Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus,

Lisätiedot

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut KAPULIN YRITYSALUEEN III-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJ.NRO 188 Asemakaava OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Alueen ohjeellinen rajaus on

Lisätiedot

Naantalin Hovin / Kaivokatu 11 asemakaavamuutos

Naantalin Hovin / Kaivokatu 11 asemakaavamuutos Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 49 15.05.2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 58 12.06.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 56 11.08.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 64 08.09.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA V kaupunginosan korttelia 10 tonttia nro 3 sekä katualuetta koskeva asemakaavan muutos (Uusikatu 72) AM2070 26.1.2010 asemakaavan

Lisätiedot

MYLLYLÄ KORTTELI 0608

MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 27.4.2011

VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 27.4.2011 ANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 27.4.2011 Maanomistaja / rajanaapuri Asukkaat ja työntekijät iranomaiset ja yhteisöt iite: Ilmoitus asemakaavamuutoksen viitesuunnitelman

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 KAUPPI KORTTELIT 880 4 JA 881 26, 27 JA 28, TEISKONTIE 33 JA KUNTOKATU 4 (TAMK JA PIRAMK, LISÄRAKENTAMINEN) SEKÄ KATU-, PUISTOJA PYSÄKÖINTIALUETTA.

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8

MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8 MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: korttelin 35 tontteja 6-8 MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8 MAANKÄYTTÖOSASTO 2 ULVILA Mukulamäen asemakaavan muutos 1. PERUS- JA

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4310/10.00.00/2014 107 Tiedonanto Turuntien aluevaraus- ja maankäyttösuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Pauliina Kuronen, puh. 046 877 3006 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hämeenlinnan kaupunki 4.6.2015 1 Sisällysluettelo 1. TEHTÄVÄ... 2 2. SUUNNITTELUALUE... 2 3. ALOITE... 2 4. NYKYINEN SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PYHÄJOEN STRATEGINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PARHALAHTI PYHÄJOEN KESKUSTA - hallinto ja palvelut (viheralueet ja väylät yhdistävät) - asuminen - ympäristöstä selkeästi erottuva kokonaisuus, joka osittain

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Drno 20/2016) RUKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELEISSA 140, 141 JA 142, YLEISELLÄ PYSÄKÖINTIALUEELLA JA NIIHIN LIITTYVILLÄ KATU-, URHEILU-, JA VIRKISTYS-, VESI- SEKÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUEILLA

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-

Lisätiedot

Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.5.2016 Kaava-alueen nimi Mittarikatu 4c, asemakaavan muutos Dnro JARVENPAA 1059/2016 Kaavatunnus 070054 Aloite tai hakija

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVA Itä-Skanssi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2014

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVA Itä-Skanssi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2014 1 YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU ASEMAKAAVA Itä-Skanssi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2014 KAAVOITUSYKSIKKÖ Diaarinumero 2310-2014 Asemakaavatunnus 9/2014 Asemakaava laaditaan Skanssin

Lisätiedot

MYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156

MYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavaehdotuksen selostus, joka koskee 8.9.2011 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavaehdotus koskee Myllylän

Lisätiedot

nuovo YLEMPI KELLARIKERROS 1:200 1. KERROS 1:200 JULKISIVU VAASANKADULLE 1:200

nuovo YLEMPI KELLARIKERROS 1:200 1. KERROS 1:200 JULKISIVU VAASANKADULLE 1:200 ASEMAPIIRROS 1 : 500 Jyväskylä on Alvar Aallon ja modernin arkkitehtuurin kaupunki tämä on nostettu esille myös Jyväskylän arkkitehtuuripoliittisessa ohjelmassa kaupungin rakentamista ohjaavana johtoajatuksena.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.3.2016 KIELOTIE 34-44 VVO & SUOJELU ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002299 Kaavamuutosalue sijaitsee Tikkurilan kaupunginosassa. Suunniteltavaan alueeseen kuuluu korttelin

Lisätiedot

Lintulaakso I, muutos

Lintulaakso I, muutos 1 (10) Asianumero 4160/10.02.03/2012 Aluenumero 113101 Espoo Lintulaakso IA 51. kaupunginosa, Leppävaara Kortteli 51067 Asemakaavan muutos Lintulaakso I, muutos 51. kaupunginosa, Leppävaara Katualueet

Lisätiedot

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen korttelialue, jolle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja enintään 10 prosenttia kerrosalasta. Asuin-, liike- hotelli- ja toimistorakennusten

Lisätiedot

Valtuusto 26.02.2007. LISTAN ASIANRO 12 12 Asianro 5762 / 503 / 2005

Valtuusto 26.02.2007. LISTAN ASIANRO 12 12 Asianro 5762 / 503 / 2005 Valtuusto 6.0.007 LISTAN ASIANRO Asianro 576 / 50 / 005 Liitteet NUPURI, HALLAVANTORPPA, ASEMAKAAVAN JA MAANKÄYTTÖSOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN, ALUE 6400 Valmistelijat / lisätiedot: Christian Ollus, puh. (09)

Lisätiedot

HANGON KAUPUNKI HANGÖ STAD

HANGON KAUPUNKI HANGÖ STAD HANGON KAUPUNKI HANGÖ STAD 14.4.2016 8.3.2016 12 Lainvoimainen Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 15.2.2016 33 4.8. 4.9.2014 Kaavaehdotus nähtävillä MRL 65, MRA 27 11.6.2014 Ympäristölautakunta 28.4.2014

Lisätiedot

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9. 691/AK LIITE 1 ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2015 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Heinolan

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014

Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014 Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014 Tämä on maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma/ II (Tämä asiakirja löytyy myös internetistä osoitteesta http://www.vantaa.fi/kaupunkisuunnittelu)

Lisätiedot

2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET

2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET RAISION KAUPUNKI ALHAISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS AsOy Snellmanin kartano 2 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS / ASUNTO OY SNELLMANINKARTANO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 9. kaupunginosan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014. Asemakaavan muutosluonnos koskee:

ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014. Asemakaavan muutosluonnos koskee: 1 ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014 Asemakaavan muutosluonnos koskee: Helsingin kaupungin 31. kaupunginosan (Lauttasaari) korttelin 31119 tontteja 1 ja 12 Hankenumero:

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

KAUKAJÄRVI, JUVANKATU 14, ASUIN- JA LIIKERAKENTAMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8590

KAUKAJÄRVI, JUVANKATU 14, ASUIN- JA LIIKERAKENTAMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8590 TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 tark. 15.6.2015 KAUKAJÄRVI, JUVANKATU 14, ASUIN- JA LIIKERAKENTAMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8590 Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 Ilmakuva lännestä. Asemakaavamuutosalueen likimääräinen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ...2 1 SUUNNITTELUALUE...2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...2 3 KAAVAT ILANNE...2 4 MAANOMISTUS...2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINT I...3

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus 10.4.2008 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ruskon kaupunginosan kortteleita 14 ja 43, puistoaluetta sekä suojaviheraluetta koskeva asemakaavan muutos (Laakeritie 2-6)

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.01 Puisto. 5.02 Lähivirkistysalue. 7.09

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA 1(5) MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 220 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan

Lisätiedot

SELOSTUS Tanssijantien_muutos 1 LIETO ILMARINEN TANSSIJANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

SELOSTUS Tanssijantien_muutos 1 LIETO ILMARINEN TANSSIJANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Tanssijantien_muutos L:\KAAVA\TEXT\KAAVASEL\0\ Tanssijantien_m.docx\PS N ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVAN LAATIJA: LIEDON KUNTA / KAAVOITUS JATEKNISET PALVELUT: Kaavoitusinsinööri Juha Mäki p. 00 09

Lisätiedot

NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK

NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS Neulaniemen rakennemallien kuvaus VE1 Vuoristotie Malli pohjautuu kahteen tieyhteyteen muuhun kaupunkirakenteeseen. Savilahdesta tieyhteys

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 3.8.2015 Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nahinlahden alue, 7. (Myllykylä) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä

Lisätiedot

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. www.sipoonjokilaakso.fi

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakso Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa Sijoita kasvavaan Sipooseen! www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakson etuja ovat sijainti, luonto ja palvelut Sipoon Jokilaakso 2 Nikkilän keskustan

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista

Lisätiedot

Lausunto Rajamäen kaupan mitoituksesta

Lausunto Rajamäen kaupan mitoituksesta Asemakaavan muutos Rajamäki, Kylänpää Lausunto Rajamäen kaupan mitoituksesta 29.9.2015 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Johdanto... 3 2. Kaupan nykytilanne Rajamäellä... 4 3. Kaupan liiketilatarve

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 5 Alue 411611 Laurinlahti (34 / Espoonlahti) Asemakaavan muutos Asianumero 6903/10.02.03/2011 3.11.2014 Alue on nykyisen asemakaavan mukaan rivitalojen korttelialuetta. Alueen maankäyttöä tehostetaan

Lisätiedot

Mellunkylä 47298/1. Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) 21.03.

Mellunkylä 47298/1. Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) 21.03. HANKESELOSTUS 1 (11) Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu 21.03.2014 Mellunkylä 47298/1 Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu Sijainti Tontti 47298 / 1 Vuokkiniemenkatu, Mellunkylä 00920 Helsinki Tontti on Kontulantien,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot