Toimintakertomus 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 2011"

Transkriptio

1 Toimintakertomus 2011 Yleistä Toiminnan tarkoitus Suomen Autoteknillinen Liitto edistää autoalan teknillisen henkilöstön verkostoitumista, työkykyisyyttä ja hyvinvointia. Hyvinvoivan ja menestyvän jäsenistön kautta Liitto on myös vahvempi vaikuttaja sekä autoalalla että yhteiskunnallisesti. Liitto on olemassa, jotta sen jäsenyhdistykset ja niiden jäsenet (jäljempänä jäsenet) voivat verkostoitua keskenään muiden autoalan teknisten toimijoiden ja ihmisten kanssa. Liitto jäsenjärjestöineen on puolueeton kohtaamispaikka, jossa myös keskenään kilpailevien yritysten edustajat voivat käsitellä autoalan tekniikkaan ja muuhun ajankohtaiseen liittyviä asioita puolueettomalla maaperällä. Toiminnassaan Liitto korostaa jäsenistön hyvinvointia, osaamista ja menestymistä sekä ulospäin suuntautuvassa vaikuttamisessa ottaa kantaa autoalan teknologisiin kysymyksiin. Liitto vaikuttaa myös autoalan osaamisen kehittymiseen Suomessa. SATL on jäsenistönsä kautta merkittävä puolueeton kannanottaja. Kannanottojensa ja näkymisensä kautta Liitto vaikuttaa myös autoalan imagon kohenemiseen. Liitto verkostoituu muiden autoalalla toimivien yhteisöjen kanssa saavuttaen näin paremmat vaikutusmahdollisuudet. Teema Liiton kuluneen toimintavuoden teemana on ollut Liiton toiminnan uudistaminen ja palvelujen monipuolistaminen. Tämän tueksi Liiton paikallisyhdistysten henkilöjäsenille suunnattu jäsenkysely toteutettiin välisenä aikana. Siihen tosin vastasi vain 140 jäsentä eli 2,3 % koko jäsenmäärästä, joten kovinkaan pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei sen perusteella pystytä tekemään, mutta muutamia ideoita ja suuntaviivoja sen avulla saatiin toiminnan kehittämiseksi. Toisaalta vähäisestä palautteesta voi vetää myös sen johtopäätöksen, että kritiikille ei ole kovinkaan paljoa tarvetta. Toiminnastaan Liitto sai arvosanaksi 3,8 asteikolla 0-5. Jäsenmäärä Liiton kokonaisjäsenmäärässä oli pientä kasvua kuluneen vuoden aikana. Jäsenmäärä oli vuoden lopussa 6374 (6357) eli kasvua oli 17 jäsentä. Vielä positiivisempi seikka oli se, että varsinaisten jäsenten määrä nousi 62 henkilöllä 3597 henkilöön eli viimeisen kymmenen vuoden aikana jatkunut varsinaisten jäsenien määrän väheneminen taittui. Aika näyttää oliko kyseessä pysyvä ilmiö. Toki yhtenä selittävänä tekijänä oli myös vapaajäsenyyden ehtojen kiristyminen sääntömuutoksen myötä, jolloin varsinaisista jäsenistä ei tullut uusia vapaajäseniä. Ilahduttavaksi voidaan kuitenkin todeta opiskelijajäsenien määrän kasvu jo lähes 500 henkilöön, joten potentiaalisia uusia varsinaisia jäseniä on sillä puolella mukavasti. On arvioitu, että kentällä olisi vielä noin henkilöä, jotka olisivat potentiaalisia ehdokkaita suoraan uusiksi varsinaisiksi jäseniksi. Tämän takia vuoden puolivälissä julkistettiin alkaneeksi jäsenhankintakilpailu, joka jatkuu vuoden 2012 Liittokokoukseen asti. Mahdollisimman positiivisen lopputuloksen saavuttamiseksi jäsenhankinnasta saatavilla olevissa palkinnoissa on huomioitu jäsenhankkijan ahkeruus ja se, että jo yhdelläkin uudella jäsenellä osallistuu yllätyspalkintojen arvontaan. SWIFT/BIC OKOFIHH 1

2 Hallitus Hallituksen jäsenet Liittokokouksessa Jyväskylässä valittiin Liittohallitukseen erovuoroisten tilalle Pasi Gröndahl, Riku Kangastie, Pekka Kneckt, Sami Nikkilä ja Henri Waldén. Liittohallitus kokoontui vuoden 2011 aikana neljä kertaa, joista yhden yhteydessä pidettiin strategiapalaveri. Lisäksi viisi kokousta pidettiin sähköpostikokouksina. Näin ollen kokouksia oli kaikkiaan yhdeksän. Hallituksen puheenjohtajaksi Liittokokous valitsi viidettä kertaa DI Keijo Mäenpään. Hallituksen jäseninä ovat vuoden 2011 aikana toimineet: Jari Pynnönen, Helsinki Pentti Ala-Maakala, Hämeen piiri (Forssa, Tampere, Valkeakoski) Kauko Tahvanainen, Itä-Suomen piiri (Joensuu, Kuopio, Nurmes, Savonlinna, Varkaus, Ylä-Savo) Matti Arponen, Kaakkois-Suomen piiri (Imatra, Lappeenranta, Mikkeli, Pohjois- Kymenlaakso, Kotka) Henri Waldén, Keski-Suomen piiri (Hämeenlinna, Itä-Häme, Jyväskylä, Kangasniemi, Lahti) Sami Nikkilä, Lounais-Suomen piiri (Salo, Turku) Pasi Gröndahl, Länsi-Suomen piiri (Etelä-Satakunta, Pori, Rauma, Vakka-Suomi) Riku Kangastie, Pohjanmaan piiri (Keski-Pohjanmaa, Seinäjoki, Vaasa) Pekka Kneckt, Pohjois-Suomen piiri (Kajaani, Laaksot, Länsi-Pohja, Oulu, Rovaniemi, Sodankylä) Reijo Stevander, Uudenmaan piiri (Itä-, Keski- ja Länsi-Uusimaa, Riihimäki) Liittohallituksen jäsenet toimivat omien piiriensä (10 kpl) edustajina Liiton hallinnossa. Järjestettyihin piirikokouksiin on osallistunut runsaasti yhdistysten jäseniä. Liittohallituksen työvaliokunta Liittohallituksen valitsemina ovat työvaliokuntaan kuuluneet puheenjohtaja Keijo Mäenpää, Jari Pynnönen, Sami Nikkilä, Henri Waldén sekä Liiton toiminnanjohtaja, joka toimii kokousten sihteerinä. Työvaliokunta kokoontui vuoden aikana kolme kertaa. Työvaliokuntaa on käytetty aikaisempaa aktiivisemmin asioiden valmisteluun. Liittohallituksen puheenjohtaja Liittokokous valitsi Liiton puheenjohtajaksi viidettä kertaa DI Keijo Mäenpään Helsingistä. Liittohallitus valitsi samana päivänä varapuheenjohtajakseen liikepaikkapäällikkö Jari Pynnösen Helsingistä. SWIFT/BIC OKOFIHH 2

3 Toiminnanjohtaja Liiton toimistossa, Köydenpunojankatu 8:ssa, työskenteli vuoden 2011 vakinaisesti toiminnanjohtaja Pasi Perhoniemi. Tilintarkastaja ja toiminnantarkastaja Liittokokouksen valitsemana tilintarkastajana on toiminut Kai Salmivuori HTM ja hänen varamiehenä Osmo Immonen KHT. Toiminnantarkastajana on puolestaan toiminut Raine Hieta ja hänen varamiehenä Jukka Rinne. Liiton kunniajäsenet Eija Haapaniemi, Heikki Haapaniemi, Matti Juhala, Olavi Laine, Kari Myllys, Eero Nieminen, Tauno Nikkilä, Juhani Rissanen, Antti Saarialho (kunniapuheenjohtaja). Liiton kannatusjäsenet Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi ja VV-Auto Group Oy. Kannatusjäsenmaksu vuodelle 2011 oli 600. Omistukset yrityksissä Autoalan Koulutuskeskus Oy Liitto omistaa yhtiön kokonaisuudessaan. Yhtiö kustantaa ja myy autoalan kirjallisuutta sekä järjestää autoalan täydennyskoulutustilaisuuksia ja messuja. Ahti Vänttinen on yrityksen toimitusjohtaja. Hän toimii myös yhtiön koulutuspäällikkönä. Helga Kärkkäinen toimii toimistosihteerinä. Autotieto Oy Liitto omistaa yhtiön Autoalan Keskusliitto ry:n kanssa. Yhtiö kustantaa Suomen Autolehteä, mikä ilmestyy 10 kertaa vuodessa ja kuuluu jäsenetuna varsinaisille ja opiskelijajäsenille. Vapaajäsenet saavat halutessaan tilata lehden jäsenetuhintaan, joka kuluneena vuonna oli 19,50 euroa. Samaan hintaan saattoivat myös yhdistykset tilata lehden kannatusjäsenilleen ja halutessaan myös vapaa- ja kunniajäsenille. Petteri Räsänen on Autotieto Oy:n toimitusjohtaja ja Suomen Autolehden päätoimittaja. Pauli Riikonen ja Arto Vänttinen ovat Suomen Autolehden vakituisia toimittajia. Lehdellä oli vuoden lopulla myös 15 vakituista avustajaa. Liittokokous SATL:n 76. varsinainen Liittokokous pidettiin Jyväskylässä Rantasipi Laajavuoressa. Järjestävänä yhdistyksenä toimi Jyväskylän Autoteknillinen Yhdistys, joka samalla vietti omaa 75-vuotisjuhlaa. Paikalla oli 94 äänivaltaista edustajaa 32 jäsenyhdistyksestä, yhteensä 269 ääntä (maksimi oli 291). Liittokokousaloitteet Liittoon oli saapunut määräaikaan mennessä kolme Liittokokousaloitetta. Ne kaikki käsiteltiin teknillisessä toimikunnassa, jonka esitysten perusteella niiden jatkotoimenpiteistä päätettiin Liittokokouksessa. Aloite Rengaspaineet huollon yhteydessä (Jarmo Kivilä, Kajaanin ATY) Aloite käsitteli autotehtaiden ilmoittamien suositusrengaspaineiden ja renkaanvalmistajien ilmoittamien suositusrengaspaineiden eroavaisuuksia ja niiden vaikutuksia renkaiden kulumiseen. SWIFT/BIC OKOFIHH 3

4 Liittokokous päätti toimikunnan esityksestä, että SATL:n edustajat keskustelisivat asiasta rengasalan ammattilaisten kanssa (esimerkiksi Autonrengasliiton edustajien kanssa) renkaiden kulumisen näkökulmasta. Jos he näkevät asian olevan alan asiantuntijoina tiedottamisen arvoisen, viedään asiaa eteenpäin, jotta se saataisiin tuotua esille esimerkiksi autojen ohjekirjojen rengaspaineita ja niiden tarkastamista koskevissa ohjeissa. Liikenneturvallisuutta vaarantavan väärien rengaspaineiden vaikutusten osalta pyritään vaikuttamaan Liikenneturvan tiedottamiseen asiasta toiminnanjohtajan Liikenneturvan hallitusjäsenyyden kautta. Liittohallituksessa asiaa käsiteltiin siten, että tutkittiin yhden auton osalta suositusrengaspaineita. Tehdyn havainnon perusteella eri rengasvalmistajien välillä oli hajontaa renkaiden suosituspaineissa ja osa ei antanut ainakaan nettisivujen kautta mitään tietoja. Yksi rengasvalmistaja puolestaan suosittelee noudattamaan ensisijaisesti autonvalmistajan suosituspaineita. Niinpä ei voida väittää, että autonvalmistajien ilmoittamat suositusrengaspaineet olisivat väärät, jonka takia pitäisi käyttää rengasvalmistajan suosituspaineita. Näin ollen Liittohallitus totesi, että asia ei vaadi enempää jatkokäsittelyä. Aloite Tien karhentaminen nastarenkailla (Jarmo Kivilä, Kajaanin ATY) Aloitteen tarkoituksena oli tuoda suurelle yleisölle tiedoksi nastarenkaiden teiden pintaa karhentavan ja pitoa lisäävän vaikutuksen ja sen miten nastarenkaiden kieltäminen vaikuttaisi siihen negatiivisesti. Liittohallitus oli aloitteen kannanotossaan kommentoinut, että Liitolla ei ole asiantuntemusta tiedottaa asiasta. Teknillisen toimikunnan kokouksen yhteydessä aloitteen tekijä toimitti Liiton käyttöön materiaalia asiantuntemuksen lisäämiseksi. Näin ollen asiasta voidaan helpommin keskustella sen esiin noustessa eri instansseissa. Liitolla ei kuitenkaan nähdä olevan syytä itse aloitteellisesti tuoda asiaa esiin julkiseen keskusteluun tässä vaiheessa, kun merkittävä osa autoista on varustettu nastarenkailla eikä ongelmaa teiden kiillottumisesta tällä hetkellä ole. Niinpä toimikunnan esityksen mukaisesti Liittokokous ei esittänyt asiassa etenemistä nykytilanteessa. Aloite M+S merkinnällä varustetun renkaan kulutuspinta (Jarmo Kivilä, Kajaanin ATY) Aloitteessa pyrittiin saamaan muutettua M+S merkinnällä varustettujen renkaiden kulutuspinnan minimiurasyvyys talvirenkaiden käyttöpakon ulkopuolella 1,6 mm:stä 3,0 mm:iin liikenneturvallisuuden parantamiseksi (vanhojen talvirenkaiden loppuun ajon estäminen kesäaikana). Liittohallituksen kanta oli, että saatujen ennakkotietojen mukaan LVM ei tällaista lakimuutosta olisi viemässä eteenpäin sinne sitä mahdollisesti ehdotettaessa. Käydyssä keskustelussa todettiin talvikäyttöön suunniteltujen renkaiden sopimattomuuden kesäkäyttöön perustuvan sen muihin huonoihin ominaisuuksiin kuin kulutuspinnan urasyvyyden esitettyyn eroon. Näin ollen Liittokokous päätti toimikunnan esityksestä olla etenemättä asian osalta. Teknillinen toimikunta Aloitteiden lisäksi toimikunnassa käsiteltyjä asioita olivat keskustelu Liiton uudesta jäsentietokantajärjestelmästä, keskustelu Liiton kaupallisen toiminnan kehittämisestä, keskustelu Suomen Autolehden sekä Autoalan Koulutuskeskus Oy:n asioista sekä keskustelut Autoalan Pätevöitymisohjelmasta APO:sta sekä muita esitettyjä asioita. SWIFT/BIC OKOFIHH 4

5 Liittokokous ei käsiteltyihin asioihin lisäyksiä tehnyt, joten Liittohallitus otti muistion sisällön käsittelyynsä sellaisenaan. Vaalitoimikunta Vaalitoimikunnassa käsiteltiin yhtä muuta aihealuetta Liittokokouksen perusasioiden lisäksi. Se koski Liiton kaupallisen toiminnan kehittämistä. Liittohallitus otti käsittelyynsä muistiossa olleet ideat. Tulevaisuustoimikunta Entinen Nuorisotoimikunta oli muutettu Tulevaisuustoimikunnaksi. Muutosta pidettiin positiivisena asiana. Toimikunnassa keskusteltiin sähköisen viestinnän kehittämisestä, uusista ideoista kaupallisen toiminnan kehittämiseen, opiskelijajäsenien aktivoinnista ja heidän siirtymisestä varsinaisiksi jäseniksi sekä nuorempia jäseniä kiinnostavan ja aktivoivan toiminnan kehittämisestä ja markkinoinnista. Liittokokous ei käsiteltyihin asioihin lisäyksiä tehnyt, joten Liittohallitus otti myös tämän muistion sisällön käsittelyynsä sellaisenaan. Senioritoimikunta Toimikunnassa käyty keskustelu senioritoiminnan kehittämiseksi oli ollut vilkasta. Tärkein osa tästä keskustelusta oli saatu kerättyä myös toimikunnan muistioon. Lisäksi liitteeksi lisättiin Tampereen ATY:n senioreiden toimintakertomusta viime vuodesta. Liittohallitus otti muistion sisällön käsittelyynsä. Jäsenyhdistykset Liiton jäseninä on 39 autoteknillistä yhdistystä eri puolilla maata. Henkilöjäseniä niissä oli vuoden lopussa yhteensä 6058 (6031), joista oli 3597 (3535) varsinaisia jäseniä, 1905 (1946) vapaajäseniä ja 58 (59) kunniajäseniä. Lisäksi yhdistyksillä on yhteensä 498 (491) opiskelijajäsentä ja 316 (326) kannatusjäsentä (sulkuihin on merkitty edellisen vuoden luvut). Tarkempia jäsentietoja löytyy toimintakertomuksen liitteenä olevasta yhdistystietoluettelosta. Maksavien jäsenien määrän kehitys laskusuuntaisena on ollut muutamien viimevuosien osalta huolestuttavaa. Taulukosta ja kuvaajasta nähdään kehityksen kulku tällä vuosituhannella. Nyt tuo laskusuunta katkesi ja jotta lukema jatkaisi nousuaan, pyritään niin Liiton kuin yhdistysten toimintaa kehittämään ja tukemaan uusien jäsenien saamiseksi toimintaan mukaan. Opiskelijajäsenien määrän kasvu tukee tätä, nyt täytyy vain saada heidät vakuuttuneeksi, että valmistuttuaan heidän kannattaa siirtyä varsinaisiksi jäseniksi. Vuoden 2010 lopulla 148 opiskelijajäsentä oli rekisterin tietojen mukaan siirtymässä varsinaisiksi jäseniksi. Heistä 71 kpl (48 %) maksoi jäsenmaksunsa ja he tulivat varsinaisiksi jäseniksi, 19 kpl (13 %) jatkoi opiskeluaan ja loput 58 kpl (39 %) erosivat. Tuohon viimeiseen lukemaan on tarkoitus puuttua valmistuville opiskelijoille suunnitteilla olevan markkinoinnin avulla. Vuoden 2011 lopulla 127 opiskelijaa on siirtymässä varsinaisiksi jäseniksi. SWIFT/BIC OKOFIHH 5

6 Varsinaiset Vapaajäsenet Kunnia- Kannatus- Henkilöjäseniä Vuosi jäsenet Opiskelijat jäsenet jäsenet Yhteensä yhteensä Taulukko 1. Yhdistysten jäsenmäärän kehitys 2000-luvulla. Kuvaaja 1. Jäsenrakenteen kehitys 2000-luvulla. SWIFT/BIC OKOFIHH 6

7 Liiton jäsenyhdistyksinä ovat vuoden 2011 aikana toimineet: Etelä-Satakunnan Autoteknillinen Yhdistys ry (Huittinen) pj Veikko Syrjä, siht Olli Kattilakoski ja rh Heikki Parri Forssan Autoteknillinen Yhdistys ry (Forssa) pj Heikki Alavalkama, siht ja rh Seppo Kaija Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry (Helsinki) pj Vesa Savela, siht Juuso Pahlsten ja rh Jari Pynnönen Hämeenlinnan Autoteknillinen Yhdistys ry (Hämeenlinna) pj Risto Liukkonen, siht Juha-Tapani Nuorala ja rh Hannu Pasanen Imatran Autoteknillinen Yhdistys ry (Imatra) pj Markku Kiljunen, siht ja rh Pasi Sarantila Itä-Hämeen Autoteknillinen Yhdistys ry (Heinola) pj Teemu Koivisto, siht Mirja Varjonen ja rh Teijo Lavio Itä-Uudenmaan Autoteknillinen Yhdistys ry (Porvoo) pj Nils-Göran Byman, siht Esa Perälä ja rh Peter Ramm-Schmidt Joensuun Seudun Autoteknillinen Yhdistys ry (Joensuu) pj Pentti Jormanainen, siht ja rh Kauko Tahvanainen Jyväskylän Autoteknillinen Yhdistys ry (Jyväskylä) pj Jukka Autio, siht ja rh Jenni Autio Kajaanin Autoteknillinen Yhdistys ry (Kajaani) vara pj Jarmo Kivilä, siht ja rh Antero Väisänen Kangasniemen Autoteknillinen Yhdistys ry (Kangasniemi) pj Heikki Haapaniemi, siht Pauli Kohvakka ja rh Eija Haapaniemi Keski-Pohjanmaan Autoteknillinen Yhdistys ry (Kokkola) pj Marja Kuusela, asti, Pasi Herronen siitä lähtien, siht Pasi Karvonen ja rh Pasi Herronen Keski-Uudenmaan Autoteknillinen Yhdistys ry (Järvenpää) pj Jukka Rinne, siht Arto Miiluniemi ja rh Veijo Pesonen Kotkan Autoteknillinen Yhdistys ry (Kotka) pj Esa Juntto, siht Martti Launiainen ja rh Olavi Piirainen Kuopion Autoteknillinen Yhdistys ry (Kuopio) pj Antti Kovanen, siht Tommi Suhonen ja rh Jouni Bergroth Laaksojen Autoteknillinen Yhdistys ry (Ylivieska) pj ja rh Pekka Kneckt, siht Tomi Huovari SWIFT/BIC OKOFIHH 7

8 Lahden Autoteknillinen Yhdistys ry (Lahti) pj Kari Myllys, siht Henri Walden ja rh Markku Hietala Lappeenrannan Autoteknillinen Yhdistys ry (Lappeenranta) pj Antti Hiiri, siht Erkki Lääperi ja rh Arto Kiljunen Länsi-Pohjan Autoteknillinen Yhdistys ry (Kemi) pj Vesa Inkilä, siht ja rh Hannu Keskitalo Länsi-Uudenmaan Autoteknillinen Yhdistys ry (Lohja) pj Ilpo Skog, siht Reijo Puumalainen ja rh Ossi Kiviniemi Mikkelin Autoteknillinen Yhdistys ry (Mikkeli) pj Jarkko Peltonen, siht Vesa Pyrhönen ja rh Ari Lapinvuo Nurmeksen Autoteknillinen Yhdistys ry (Nurmes) pj Jouko Kankare Oulun Autoteknillinen Yhdistys ry (Oulu) pj Jukka Rissanen, siht Hannu Timonen ja rh Markku Kunelius Pohjois-Kymenlaakson Autoteknillinen Yhdistys ry (Kouvola) pj Petri Seppälä, siht Janne Tirkkonen ja rh Eino Eskelinen Porin Autoteknillinen Yhdistys ry (Pori) pj Jarmo Lautamäki, siht Airi Leppänen ja rh Olli Helander Rauman Autoteknillinen Yhdistys ry (Rauma) pj Pasi Gröndahl, siht Seppo Juhala ja rh Raili Gröndahl Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys ry (Riihimäki) pj Erkki K. Virtanen, siht Erkki Lepola ja rh Olli Lohilahti Rovaniemen Autoteknillinen Yhdistys ry (Rovaniemi) pj Kimmo Herranen, siht Kari Niva ja rh Juha-Pekka Koskinen Salon Seudun Autoteknillinen Yhdistys ry (Salo) pj Mika Koponen, siht Jaana Koli-Vigelius ja rh Martti Lehtinen Savonlinnan Autoteknillinen Yhdistys ry (Savonlinna) pj Rauno Heltimoinen, siht Kari Silvennoinen ja rh Juha Herttuainen Seinäjoen Seudun Autoteknillinen Yhdistys ry (Seinäjoki) pj Kari Pirttimäki, siht Marko Latva-Kyyny ja rh Erkki Maunus Sodankylän Autoteknillinen Yhdistys ry (Sodankylä) pj Juhani Hietanen, siht ja rh Olavi Suutari-Jääskö Tampereen Autoteknillinen Yhdistys ry (Tampere) pj Pentti Ala-Maakala, siht Pekka Hjon ja rh Eero Kallio SWIFT/BIC OKOFIHH 8

9 Turun Autoteknillinen Yhdistys ry (Turku) pj Sami Nikkilä, siht Tuukka Laakso ja rh Rami Silvan Vaasan Autoteknillinen Yhdistys ry (Vaasa) pj Teemu Mäenpää, siht Kari Lapveteläinen ja rh Heikki Westman Vakka-Suomen Autoteknillinen Yhdistys ry (Uusikaupunki) pj Jaakko Elo, siht Marko Elo ja rh Raimo Grönberg Valkeakosken Autoteknillinen Yhdistys ry (Valkeakoski) pj Veikko Renko, siht Alpo Survonen ja rh Alpo Ojala Varkauden Autoteknillinen Yhdistys ry (Varkaus) pj Kari Rousku, siht Jaakko Räisänen ja rh Markku Markkanen Ylä-Savon Autoteknillinen Yhdistys ry (Iisalmi) pj Petri Rytkönen, siht Unto Mähönen ja rh Seppo Smedberg Seniorikerhot Liiton yhdistysten yhteydessä toimivat seuraavat seniorikerhot: Helsingin (pj Ossi Jalonen), Lahden (pj Reino Wallenius), Porin (yhteyshenkilö Kauko Saarinen), Riihimäen (pj Juhani Rissanen), Salon Seudun (pj Antero Nurmi), Seinäjoki (pj Markku Saari) ja Tampereen (pj Eero Sarimaa). Naistoimikunnat Yhdistysten ohessa toimivat Helsingin (pj Aira Calonius), Kangasniemen (vetäjänä Eija Haapaniemi), Kotkan (vetäjä Lumia Listo), Lahden (pj Maili Uotila-Tuominen), Porin (yhteyshenkilö Helena Palonen), Tampereen (vetäjä Kirsi Ala-Maakala) ja Rovaniemen Autoteknillisen Yhdistyksen naistoimikunta. Täydennyskoulutus Autoalan pätevöitymisohjelma (APO) Liitolla on edustus APO -johtoryhmässä, joka luo suuntaviivat toiminnalle, käsittelee yhteistyöryhmän ehdotuksia ja tekee niihin liittyvät päätökset. Lisäksi Liitto on mukana puheenjohtajansa kautta myös kehitystyöryhmässä. Liitto on mukana toiminnassa tukemassa strategiansa mukaista toimintaa. Varsinainen koulutustoiminta tapahtuu virallisten koulutusorganisaatioiden kautta, mutta tulevaisuudessa pyritään tutkimaan mahdollisuuksia myös tämän puolen hyödyntämisen Autoalan Koulutuskeskus Oy:n koulutustoiminnassa. Lisätietoja asiasta löytyy APO-sivustojen kautta ( Kesäpäivät Venäjän Petroskoissa Liiton vuoden 2011 Kesäpäivät pidettiin Venäjällä Petroskoissa Järjestäjinä toimivat Savonlinnan ATY:n jäsen Pekka Louhos yhdessä vaimonsa Veran kanssa sekä Joensuun Seudun ATY:n sihteeri ja rahastonhoitaja Kauko Tahvanainen. Tapahtumasta on tarkemmin selostettu Satelliitti -lehdessä 2/2011 ja Liiton internet-sivuilla. SWIFT/BIC OKOFIHH 9

10 Kirjat Vuoden aikana ei julkaistu uusia kirjoja. Autoalan Koulutuskeskus Oy:n kustantamina on tällä hetkellä myynnissä yksitoista Boschin Teknistä tietoutta -kirjaa. Muina julkaisuina ovat Ajoneuvojen dynamiikka -kirja (2010), Autoteknillinen taskukirja (2003), Moottorialan sähköoppi (2005) ja Autotekniikan ammattisanasto (2006). Näiden lisäksi myynnissä on mm. Boschin englannin- ja saksankieliset kirjat sekä Talentumin ja Editan kustantamat Tieliikennelait -kirjat sekä Opetushallituksen kustantama Liikkuvan kaluston sähköhydrauliikka -kirja ja Editan kustantama Vaarallisten aineiden kuljetus tiellä -lakikokoelmakirja. Liiton kustantamana myynnissä on vuonna 2009 julkaistu Pitkänsillanrannasta Kamppiin 75-vuotishistoriikkikirja. SATL:n yhdistysten kirja-asiamiehet Petri Kiiski (Etelä-Satakunta), Erkki Viitasaari (Hämeenlinna), Olli Mykrä (Itä-Häme), Kauko Tahvanainen (Joensuu), Jaakko Huhtala (Keski-Pohjanmaa), Pentti Stenholm (Keski-Uusimaa), Hemmo Lötjönen (Kuopio), Toivo Kaarlela (Laaksot), Unto Tervo (Lahti), Ossi Kiviniemi (Länsi-Uusimaa), Timo Ruhanen (Mikkeli), Matti Jakonen (Oulu), Jussi Sireeni (Pohjois-Kymenlaakso), Reijo Javanainen (Pori), Sami Seikkula (Rauma), Erkki K. Virtanen (Riihimäki), Lauri Saarelainen (Rovaniemi), Olli Koivisto (Salo), Pekka Pieviläinen (Savonlinna), Hannu Ylinen (Seinäjoki), Pekka Hjon (Tampere), Juha-Pekka Lindqvist (Turku), Jukka Köykkä (Vaasa), Alpo Survonen (Valkeakoski), Harri Hakkola (Varkaus) ja Tuomo Karttunen (Ylä-Savo). Vuonna 2011 eniten SATL-kirjallisuutta myyneet yhdistykset: 1. Turun Autoteknillinen Yhdistys 2. Seinäjoen Autoteknillinen Yhdistys 3. Tampereen Autoteknillinen Yhdistys Koulutustilaisuudet Liiton koulutusyksikkö Autoalan Koulutuskeskus Oy on järjestänyt kuluneen vuoden aikana 29 (31) valtakunnallista koulutustilaisuutta, joihin osallistui 756 (817) henkilöä. Koulutuspäiviä kertyi kaikkiaan 33 (35). Kevät 2011: Autoala muutoksessa visiot , yhteistyössä AKL- Palvelu Oy:n kanssa Helsinki Jälkimarkkinoiden päällikkö- ja asiantuntijapäivä, yhteistyössä AKL-Palvelu Oy:n kanssa Helsinki Ajoneuvolainsäädäntö Helsinki Vantaa Autotekniikan ja elektroniikan päivät, yhteistyössä AEL:n kanssa Helsinki Vantaa Onnistu esimiehenä ja tuloksentekijänä Helsinki Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät, yhteistyössä Autoalan ammattikoulutuksen edistämissäätiön kanssa Hki ja Tallinna Korikorjaukset ja korjaamoluokitukset Helsinki Vantaa Ajoneuvojen ja työkoneiden tuotekehityspäivä Helsinki Vantaa Vantaa SWIFT/BIC OKOFIHH 10

11 Syksy 2011: Vantaa Ajankohtaista ajoneuvosäädöksistä ja katsastuksista Helsinki Huolto- ja korjaamopäällikköpäivät, yhteistyössä AKL-Palvelu Oy:n kanssa Hki-Tukholma-Hki Vantaa ADR/VAK-kuljetusmääräykset 2011 ja niiden muutokset Helsinki Uusinta tietoa poltto- ja voiteluaineista sekä moottoritekniikasta Helsinki Vantaa Onnistu esimiehenä ja tuloksentekijänä Helsinki Vantaa Hämeenlinna Vantaa Raskaan kaluston määräykset ja niiden kehittyminen Helsinki Vantaa Kori- ja turvatekniikan uusin kehitys, yhteistyössä TTS Koriakatemian kanssa Rajamäki Hämeenlinna Vantaa Kaikki ajoneuvoilmastoinnin pätevöitymiskoulutustilaisuudet järjestettiin yhteistyössä Diagno Finland Oy:n kanssa. Koulutustoimikunnassa ovat toimineet Markku Loikkanen (pj), Martti Holmikari, Juhani Intosalmi, Matti Juhala, Keijo Mäenpää, Juhani Laurikko, Arto Lehtinen, Hannu Mäkelä, Turo Tiililä, Ari Tuhkanen, Pasi Perhoniemi ja Ahti Vänttinen. Tiedotustoiminta Internet ja sähköposti Liiton toimisto huolehtii Liiton ja osasta sen yhteisöjen internet yhteyksistä. Suomen Autolehden kotisivut, ja Autoalan Koulutuskeskuksen sivut, täyttävät omat tarkoituksensa, vaikka ovatkin jo ulkoisen uudistuksen tarpeessa. Uudistukset niiden osalta ovatkin jo suunnitteilla. SATL:n kotisivuja, on päivitetty tarpeen vaatiessa. Yhdistyksille on varattu mahdollisuus omiin kotisivuihin Liiton oman palvelimen puitteissa. Tätä mahdollisuutta on käyttänyt viisi yhdistystä. Lisäksi seitsemällä yhdistyksellä on täysin omat kotisivunsa, joihin SATL:n sivuilta on suorat linkit. Niitä yhdistyksiä varten, joilla ei vielä omia kotisivuja ole ollut, otettiin vuoden aikana käyttöön Liiton luomat uudet kotisivupohjat, jossa on helppokäyttöinen ylläpitojärjestelmä. Vuoden loppuun mennessä 14 yhdistystä on ottanut ne käyttöönsä. Loppujen 13 yhdistysten osalta SATL:n ylläpitää samaisilla uusilla sivupohjilla yhteystietolistaa kyseisten yhdistysten hallitusten puheenjohtajasta, sihteeristä sekä rahastonhoitajasta. Tulevaisuudessa pyritään myös näiden yhdistysten osalta saamaan sivut käyttöön parantamaan ja helpottamaan jäsenille tapahtuvaa tiedottamista. Liiton uuden jäsentietokantajärjestelmän käyttöönotto on edennyt myös siten, että järjestelmässä oli vuoden lopulla noin 3500 jäsenen sähköpostiosoitetiedot. Ennen kesälomia lähetettiin kirje postitse niille jäsenille, joiden sähköpostiosoitetta ei järjestelmässä ole. Kirjeessä heille ohjeiden lisäksi lähetettiin järjestelmän salasana, jotta he SWIFT/BIC OKOFIHH 11

12 voivat ylläpitää omia yhteystietojaan rekisterin extranetin kautta. Tunnukset oli lähetetty puolestaan Satelliitti-lehden osoitekentässä. Vuoden loppuun mennessä kaikkiaan 17 yhdistykselle oli annettu viime ja tämän vuoden aikana tarvittava koulutus, tunnukset ja salasanat jäsentietokantaohjelman käyttöön kunkin yhdistyksen omien jäsenien osalta. Niinpä he voivat ylläpitää rekisteriä ja käyttää sitä tarkoitukseensa esimerkiksi tiedottamisessa. Vuonna 2012 koulutuksia jatketaan, jotta mahdollisimman moni yhdistys pääsee hyödyntämään uutta järjestelmää. Lisäksi järjestetään tarvittaessa jatko- ja uusintakoulutuksia vastuuhenkilöiden vaihtuessa tai nykyisten unohtaessa vanhat opit. Koulutukset tämän kuin kotisivujen osalta on antanut toiminnanjohtaja käyttäen apunaan Tampereen ATY:n pj:n Pentti Ala-Maakalan tuottamaa koulutusmateriaalia. Vuoden jälkipuoliskolla SATL:lle avattiin sosiaaliseen mediaan eli tässä tapauksessa Facebookiin oma profiilisivu osoitteessa Linkki sinne löytyy Liiton kotisivujen etusivulta. Koska kyseessä on järjestön profiili, on se kaikkien nähtävillä ilman omaa profiilia ja tunnuksia. Jos sivuille haluaa kommentoida jotain, niin silloin täytyy sivuille kirjautua ja se vaatii oman profiilin. Näillä sivuilla tuodaan esille niin Liiton kuin paikallisyhdistysten toimintaa, autoalan ajankohtaisia asioita ja viimeisintä autotekniikkaa. Myös jäsenet ovat tervetulleita päivittämään materiaalia sinne. Tosin tällöin tarvitaan moderaattorina toimivan toiminnanjohtajan antama valtuutus asiaan. Vuoden lopulla tykkääjiä oli 95 kpl. FISITA -järjestöstä sekä kaikista sen jäsenjärjestöistä tietoja on osoitteessa sekä kansainvälisistä työpaikoista Kiertokirjeet Liiton toiminnasta sekä yhdistysten kuukausikokousaiheista ja -esitelmöitsijöistä on tiedotettu Liiton kuudessa kiertokirjeessä. Ne on lähetetty yhdistysten puheenjohtajille, sihteereille, rahastonhoitajille sekä yhdistysten senioritoimikuntien puheenjohtajille, pääasiassa sähköisesti. Ne ovat kaikkien luettavissa SATL:n kotisivujen Jäsenille -osion kautta. Myös muista yhdistysten ilmoittamista tapahtumista on mahdollisuuksien mukaan kerrottu yhdistysten toimihenkilöille vähintään kerran vuodessa. Jäsentietokantajärjestelmän kautta lähetettävä viime vuonna perustettu sähköinen SATL:n Uutiskirje ilmestyi vuoden aikana viisi kertaa. Satelliitti Vuoden aikana on toimitettu kaksi Liiton jäsentiedotetta, Satelliittia, joissa kerrottiin Liiton toiminnasta, päätöksistä ja tiedotettiin kurssitilaisuuksista, Kesäpäivistä, Liittokokouksesta sekä muista toimintaan liittyvistä ajankohtaisista asioista. Saadun palautteen mukaan Satelliitti koetaan edelleen tärkeäksi osaksi Liiton toimintaa. Ensimmäistä kertaa vuoden toinen numero toimitettiin vain sähköisessä muodossa. Se on luettavissa Liiton kotisivun kautta etusivulla olevan linkin kautta. Tulevaisuudessa pyritään ainakin yksi numero tekemään painettuna. Saadun palautteen perusteella päätetään toisen numeron ilmestymismuodosta vuoden 2012 aikana. SATL:n yhteyshenkilöt oppilaitoksissa SATL:n yhteyshenkilöinä oppilaitoksissa ovat toimineet seuraavat henkilöt: Pertti Ylhäinen (Helsinki), Olli Mykrä (Itä-Häme), Jukka Martikainen (Kuopio), Pekka Kneckt (Laaksot), Unto Tervo (Lahti), Reijo Javanainen (Pori), Alpo Paavola (Rauma), Lauri SWIFT/BIC OKOFIHH 12

13 Saarelainen (Rovaniemi), Pekka Peiviläinen (Savonlinna), Hannu Ylinen (Seinäjoki), Jari Seppälä ja Erkki Nuutio (Tampere), Juha-Pekka Lindqvist (Turku), Esa Kultanen (Vaasa) ja Panu Sainio (TKK). Heidän tehtäviinsä kuuluu mm. alalle valmistuvien valistaminen autoteknillisten yhdistysten toiminnasta. Mediatiedotteet Vuoden aikana julkaistiin kolme mediatiedotetta Vuoden alussa julkistettiin Mestarimekaanikko kilpailun tulokset omassa mediatiedotteessaan. Liittokokouksen yhteydessä Liitto julkisti kaksi mediatiedotetta. Niissä ensimmäisessä tuotiin esiin suuri sähköturvallisuuskoulutuksen tarve sähköautojen tullessa markkinoille. Toisessa tiedotteessa kerrottiin tutkimusprofessori Nils-Olof Nylundin valinnasta Vuoden Autoteknikoksi. Lisäksi tiedotteessa esiteltiin Liittokokouksessa tehdyt valinnat. Kyseiset mediatiedotteet ovat luettavissa Liiton kotisivuilta. Lausunnot Liitto antoi vuoden aikana kolme lausuntoa liikenne- ja viestintäministeriölle. Niistä ensimmäinen koski tieliikenteen turvallisuussuunnitelmaa vuosille , toinen autojen yksittäishyväksyntävaatimuksia ja sähkökäyttöisen auton turvallisuutta ja kolmas koski keväällä 2012 julkaistavan Liikennepoliittisen selonteon valmistelua. Kaikki lausunnot ovat luettavissa Liiton kotisivuilta. Jäsenkysely Liiton paikallisyhdistysten henkilöjäsenille suunnattu jäsenkysely toteutettiin välisenä aikana. Siihen vastasi vain 140 jäsentä eli 2,3 % koko jäsenmäärästä. Yhteenveto vastauksista löytyy Liiton kotisivuilta ja Satelliitista 2/2011. Liiton toiminnasta annettu arvosana oli 3,8, kun asteikko oli 0-5. Autoalan Koulutuskeskus Oy:n osalta arvosana oli 3,6. Tärkein jäsenetu on vastausten perusteella Suomen Autolehti ja se sai arvosanaksi 4,1. Yhdistysten toiminta oli toiseksi tärkein jäsenetu ja sen arvosana puolestaan oli 3,4. Kolmanneksi tärkein jäsenetu oli Satelliitti-lehti. Kyselyssä haluttiin saada myös tietää, kaivataanko jotain uusia jäsenetuja. Saatujen vastausten perusteella kehityslistalla uusiksi jäseneduiksi ovat autoiluun ja matkailuun liittyvät jäsenedut. Näiden lisäksi jäsenkortti on suunnitteilla. Järjestöyhteydet Suomen Autoteknillinen Liitto on jäsenenä Moottoriliikenteen Keskusjärjestössä ja Liikenne-turvassa sekä kansainvälisessä FISITA-järjestössä ja eurooppalaisessa EAEC:ssä. SWIFT/BIC OKOFIHH 13

14 Edustajat eri yhteisöissä vuonna 2011: Autoalan Koulutuskeskus Oy:n hallitus Keijo Mäenpää (pj), Markku Loikkanen, Pasi Perhoniemi, Timo Törrönen, Heikki Parviainen sekä varalla Ossi Jalonen ja Erkki Virtanen. Yhtiökokousedustaja 2011: Pekka Holopainen, varalla Kalevi Lintula. Autotieto Oy:n hallitus Keijo Mäenpää (pj), Raine Hieta ja Pasi Perhoniemi. Yhtiökokousedustaja 2011: Kari Myllys, varalla Pekka Holopainen. Suomen Autolehden kehitystyöryhmä/ohjausryhmä Keijo Mäenpää, Pasi Perhoniemi, Jari Pynnönen ja Juha Seppälä. Mobilian edustajisto Pasi Perhoniemi. Mobilian säätiön hallitus Varalla Pasi Perhoniemi Moottoriliikenteen Keskusjärjestön (MOLIKE) hallitus Matti Juhala (hallituksen pj) ja Pasi Perhoniemi (jäsen hallituksessa ja työvaliokunnassa), varalla Juhani Laurikko ja Keijo Mäenpää. Liikenneturvan edustajisto Jari Pynnönen. Liikenneturvan hallitus Varsinaisena jäsenenä Pasi Perhoniemi Autoalan pätevöitymisohjelman (APO) johtoryhmä Pasi Perhoniemi, varalla Ahti Vänttinen. Autoalan pätevöitymisohjelman (APO) kehitysryhmä Keijo Mäenpää. FISITA (autoinsinöörien maailmanjärjestö) Pasi Perhoniemi SATL:n edustajana FISITA:n edustajistossa sekä jäsenenä koulutustoimikunnassa. EAEC (FISITA:n Euroopan maiden yhteenliittymä) Pasi Perhoniemi Taloudellinen asema Liiton toiminta on jatkunut totuttuun tapaan toimintaa pikkuhiljaa kehittäen. Varsinaisen toiminnan kulujen ja tuottojen osalta toiminta tapahtui lähes ennakoidusti, kuluissa muutamin kohdin jopa alle budjetoidun. Varsinaisten jäsenien määrän lasku taittui, kun heitä oli vuoden lopussa 62 enemmän kuin vuoden 2010 lopussa (nousua vajaa 2 % vuoteen 2010 verrattuna). Tämä on oikea suunta, mutta uusien varsinaisten jäsenien hankinta on edelleen tärkeä tehtävä. Niinpä uusien jäsentietokantajärjestel- SWIFT/BIC OKOFIHH 14

15 män kautta tarjottavien jäsenpalvelujen kehittämistä jatketaan ja pyritään saamaan käyttöön. Liittokokouksessa 2010 tehty päätös vapaajäsenien ehtojen tiukentamisesta suojaa vielä seuraavat kaksi vuotta uusien vapaajäsenien määrän kasvulta, mutta mikään lopullinen ratkaisu sehän ei ole, se antaa vain hetken lisää aika kehittää toimintaa. Opiskelijajäsenien määrän kasvu tuo hyvää potentiaalia lisätä varsinaisten jäsenien määrää heidän valmistuttua. Sen potentiaalin toteuttamiseksi on tehtävä töitä. Nykyisellään liitto-osuuden korotuksesta huolimatta jäsenmaksutuloilla ei kateta Liiton toiminnasta muodostuvia kuluja, vaan tarvitaan muitakin tuloja. Sijoitustoiminnan kulunut vuosi oli osinkojen osalta hyvä, mutta alkukesästä alkanut arvopaperimarkkinoiden alamäki johti huomattaviin alaskirjauksiin vuoden lopulla. Tämän lisäksi pääomaa joudutaan edelleen käyttämään toimintaan aika huomattavissa määrin (tililimiittiluoton muutoksen verran eli ,37 + korkokulut). Tilikauden tulos oli ,88 (tulos vuonna 2010 oli ,69 ), joista sijoitusten arvoalenemisen osuus oli ,85 ja toiminnallinen tulos ,03. Monesti Liittokokousten yhteydessä on keskusteltu siitä, miksi Liitto kerää omaisuutta itselleen eikä sitä jaeta yhdistyksille. Tärkein syy on se, että Liiton toiminnan kuluja katetaan sijoitetun omaisuuden tuotoilla. Jos omaisuutta ei olisi lainkaan ja kaikki toiminta olisi pitänyt rahoittaa pelkästään jäsenmaksun liitto-osuudella (varsinaisten jäsenien määrä 3597), olisi sen pitänyt olla toiminnallisen tappion kattamiseksi 63,90 eli 40,90 enemmän kuin mitäs se nyt oli (23,00 ). Nyt toteutuneen toiminnallisen tappion kattamiseksi liitto-osuuden olisi pitänyt olla 41,10 eli 18,10 enemmän. Autoalan Koulutuskeskus Oy Autoalan Koulutuskeskus Oy:n tulos tilikaudella oli messuvuodesta johtuen ,37 (14 470,64 ) taseen loppusumman ollessa ,36 ( ,38 ). Yhtiökokouksen päätöksellä osinkoja ei jaeta, vaan vahvan taseen avulla valmistaudutaan tuleviin muutoksiin Ahti Vänttisen jäädessä eläkkeelle syksyllä 2012 sekä tarvittavaan kehitystyöhön. Antti Saarialho -rahaston apurahat 2011 Rahaston hallitus myönsi apurahoina yhteensä seuraavasti: - Helsinki Polytechnic Formula Engineering Team ry:lle vuoden 2011 Formula Student -kilpa-auton tuotekehitykseen RaceAbout Club ry:lle RaceAbout ja Electric RaceAbout -autojen vuoden 2011 kehitystyön tukemiseen TAMK Formula Student ry:lle vuoden 2011 Formula Student -kilpa-auton tuotekehitykseen Harri Santamalalle bensiinikäyttöisen ajoneuvon muuttamiseksi Flexfuel - ajoneuvoksi SWIFT/BIC OKOFIHH 15

16 Olof Enbom -rahaston apurahat 2011 Rahaston hallitus jakoi apurahoina yhteensä 2500 seuraavasti: - Helsingin Autoinsinöörikouluttajat ry:lle dieseltekniikan opetuksen koordinointiin ja jatkojalostukseen Kalevankadun Autotehdas ry:lle biodieselpolttoainetta käyttävän kaupunkiauton suunnittelun tukemiseen Suhdetoiminta ja verkostot Jäsenistöön kohdistuvaa suhdetoimintaa on toiminnanjohtaja hoitanut mm. käymällä vuoden aikana useissa yhdistyksissä ja piireissä tutustumassa jäsenistön toimintaan, useimmiten kuukausipalaverien yhteydessä, päivittäen samalla jäsenistön tiedot Liiton ajankohtaisista asioista. Liiton yhteistyökumppaneiden edustajille kuin jäsenyhdistysten edustajille teetettiin joulukortti, jotka lähetettiin jouluksi perille. Moottoriliikenteen keskusjärjestön MOLIKE:n kautta Liitto on pitänyt yhteyksiä aktiivisesti muihin MOLIKE:n jäsenjärjestöihin. MOLIKE:n organisoimana toteutettiin kaksi vierailua eduskunnassa liikenne- ja viestintävaliokunnan informoimiseksi kumipyöräliikenteen yhteisistä asioista. FISITA:n tehtävien puitteissa Perhoniemi osallistui yhteen FISITA:n ja sen jäsenjärjestön organisoiman tilaisuuteen kuluneen vuoden aikana. Auto & Korjaamo -messut Messut järjestettiin menestyksekkäästi heti vuoden alussa Järjestäjänä toimi Suomen Messut. Autoalan Koulutuskeskus Oy vastasi perinteiden ja sopimuksen mukaisesti Tietovarikon toteutuksesta. Lisäksi messujen aikana yhteistyössä AKL Palvelut Oy:n ja Teknisen kaupan ja palvelujen yhdistyksen kanssa järjestettiin kaksi maksullista seminaaria. Messujen eteen oli tehty hyvää yhteistyötä messujärjestäjän, yhteistyökumppanien ja päänäytteilleasettajien kanssa. Tämän yhteistyön tuloksena pienen hajaannuksen jälkeen saatiin aikaiseksi menestyksekkäät, koko alaa palvelleet messut. Näytteilleasettajia oli 80 kpl (70 kpl), näyttelyneliöitä m 2 (2 632 m 2 ) ja kävijöitä henkilöä ( henkilöä). Suluissa edellisen, vuonna 2007 pidettyjen messujen vastaavat lukemat. Messuista saatu palaute oli pääasiassa positiivista, toki aina kehitettävääkin jäi. Tarkemmin messujen sisällöstä Suomen Autolehdessä 3/2011. Mestarimekaanikko kilpailut Mestarimekaanikko kilpailu järjestettiin Helsingin tekniikanalan oppilaitos Heltech:n tiloissa Helsingin Haagassa. Kymmenen finalistin kilpailussa kärkikolmikon muodostivat Jukka Mankinen Kuopiosta, Tuomo Pyhäluoto Raahesta ja Matti Hautamäki Laitilasta. Palkintojenjako pidettiin Auto & Korjaamo -messujen yhteydessä Tarkemmin kilpailun kulusta löytyy Suomen Autolehdestä 2/ SWIFT/BIC OKOFIHH 16

17 Liiton strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelmat Toukokuun lopulla pidetyssä, jo perinteiseksi muodostuneessa strategiakokouksessa tutkittiin, mitä on saatu aikaiseksi ja luotiin lisää suuntaviivoja toiminnan kehittämiseksi. Päällimmäisenä listalla on pikkuhiljaa käyttöön otettujen tietojärjestelmien avulla uusien palveluiden tarjoamisen jäsenistölle. Vuoden aikana hallitustyöskentelyä on pyritty parantamaan ja tehostamaan strategiatyön näkökulmasta pääasiassa työvaliokunnan työpanosta lisäämällä. Myös toimikuntien hyödyntämistä on pyritty parantamaan. Huomionosoitukset Vuoden Autoteknillinen Yhdistys Vuoden Autoteknilliseksi Yhdistykseksi valittiin Joensuun Seudun Autoteknillinen Yhdistys Liittohallituksen määrittelemien sääntöjen mukaisesti. Vuoden Autoteknikko Vuoden Autoteknikoksi valittiin Liittohallituksen päätöksen mukaan Teknologia tutkimuskeskuksen VTT:n tutkimusprofessori Nils-Olof Nylund. Perusteluina olivat hänen saavutuksensa ajoneuvojen päästöjen sekä ajoneuvojen vaihtoehtoisten energialähteiden tutkimuksessa muun muassa tieliikenteen energiansäästöön ja uusiutuvan energian käyttöön liittyvän TransEco -tutkimusohjelman puitteissa. Kunnialevykkeet Liittohallitus myönsi kuluneen vuoden aikana seuraavat kunnialevykkeet: SATL:n kultainen kunnialevyke: no. 37. Ahti Vänttinen 2011 SATL SATL:n hopeinen kunnialevyke: no Tapio Kaakkolammi 2011 Tampere 240. Antero Savolainen 2011 Tampere 241. Martti Korhonen 2011 Jyväskylä 242. Pekka Vuorimäki 2011 Jyväskylä 243. Antti Kovanen 2011 Kuopio 244. Vesa Hellevuo 2011 Kuopio 245. Matti Ahonen 2011 Kuopio 246. Jari Pynnönen 2011 Helsinki 247. Petteri Räsänen 2011 SATL 248. Hannu Pasanen 2011 Hämeenlinna 249. Pentti Rantanen 2011 Riihimäki Yhdistysten hallitukset ovat myöntäneet SATL:n pronssiset kunnialevykkeet: no Vesa Roponen 2011 Kuopio 649. Seppo Reinikainen 2011 Kuopio 650. Jouko Sohlberg 2011 Helsinki 651. Lasse Torri 2011 Kouvola 652. Pertti Lehto 2011 Tampere 653. Oiva Kaartinen 2011 Tampere 654. Vesa Savela 2011 Helsinki 655. Sami Ojamo 2011 Helsinki 656. Markku Lönnqvist 2011 Helsinki SWIFT/BIC OKOFIHH 17

18 Tulevaisuuden näkymät Suomen Autoteknillisen Liiton toiminta tulee jatkumaan edelleen samalta pohjalta kuin aikaisempina vuosina. Panostuksia lisätään uusien alan opiskelijoiden sekä etenkin ammatissa toimivien henkilöiden saamiseksi jäseniksi, sekä heidän tukeminen toimimaan aktiivisesti yhdistyksissä yhdessä toiminnassa pidempään mukana olleiden kanssa. On arvioitu, että kentällä on vielä noin henkilöä, jotka olisivat potentiaalisia uusia jäseniä. Tällä turvataan yhdistysten vireä toiminta ja varmistetaan tietojen siirtyminen sukupolvilta toiselle. Nyt käynnissä olevan jäsenhankintakilpailun jälkeenkin tätä tarvetta tullaan korostamaan. Tulevaisuudessa toiminnan monipuolistaminen sekä uudistaminen ja jäsenistön palvelujen kehittäminen ovat keskeisiä haasteita. SATL:n toiminta on tärkeää ja näyttää siltä, että sille on edelleen tarvetta. SWIFT/BIC OKOFIHH 18

77. varsinainen Liittokokous

77. varsinainen Liittokokous 1/6 SUOMEN AUTOTEKNILLINEN LIITTO RY 77. varsinainen Liittokokous Pöytäkirja Aika 18.3.2012 klo 10:00-11:40 Paikka Sokos Hotelli Vaakuna, Pori Puheenjohtajat Keijo Mäenpää Kokouksen järjestäytyminen Jarmo

Lisätiedot

Yhdistysten toimihenkilöt 2011

Yhdistysten toimihenkilöt 2011 Yhdistysten toimihenkilöt 2011 Etelä-Satakunnan Autoteknillinen Yhdistys ry Puh.joht. Insinööri Veikko Syrjä gsm 0400-877 472 Kävelykatu 20 38200 SASTAMALA veikko.syrja@kabus.fi Siht. Ajomestari Olli Kattilakoski

Lisätiedot

Yhdistysten toimihenkilöt 2012

Yhdistysten toimihenkilöt 2012 Yhdistysten toimihenkilöt 2012 Etelä-Satakunnan Autoteknillinen Yhdistys ry Puh.joht. Insinööri Veikko Syrjä gsm 0400-877 472 Kävelykatu 20 38200 SASTAMALA veikko.syrja@kabus.fi Siht. Ajomestari Olli Kattilakoski

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Yleistä Toiminnan tarkoitus Suomen Autoteknillinen Liitto edistää autoalan teknillisen henkilöstön verkostoitumista, työkykyisyyttä ja hyvinvointia. Hyvinvoivan ja menestyvän jäsenistön

Lisätiedot

82. varsinainen Liittokokous Pöytäkirja

82. varsinainen Liittokokous Pöytäkirja 1/6 82. varsinainen Liittokokous Pöytäkirja Aika 20.3.2016 klo 10:00-11:30 Paikka Sokos Hotel Vaakuna, Pori Puheenjohtajat Turo Tiililä Kokouksen järjestäytyminen Jarmo Lautamäki Kokouksen ohjelma 1-4

Lisätiedot

Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry

Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 Jäsenistö Vuoden 2008 lopussa yhdistyksen jäsenmäärä oli 1122 (1132) jäsentä. Vuoden 2008 jäsenistö muodostuu seuraavasti (suluissa vuoden 2007 tilanne) Yhdistyksen hallitus

Lisätiedot

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. ANOMUS RIIHIMÄKI 21.12.2011 ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys puheenjohtaja puh. 040/3305273 sähköposti

Lisätiedot

Yhdistysten toimihenkilöt 2010

Yhdistysten toimihenkilöt 2010 Yhdistysten toimihenkilöt 2010 Etelä-Satakunnan Autoteknillinen Yhdistys ry Puh.joht. Insinööri Veikko Syrjä gsm 0400-877 472 Kävelykatu 20 38200 SASTAMALA veikko.syrja@kabus.fi Siht. Ajomestari Olli Kattilakoski

Lisätiedot

Tasekirja

Tasekirja Tasekirja 1.1.-31.12.2012 Sisällysluettelo - toimintakertomus s. 1-16 - tuloslaskelma 17 - tase 18-19 - liitetiedot ja allekirjoitukset 20-23 - tilintarkastuskertomus 24 - toiminnantarkastuskertomus 25

Lisätiedot

Tasekirja

Tasekirja Tasekirja 1.1.-31.12.2013 Sisällysluettelo - toimintakertomus s. 1-16 - tuloslaskelma 17 - tase 18-19 - liitetiedot ja allekirjoitukset 20-23 - tilintarkastuskertomus 24 - toiminnantarkastuskertomus 25

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 1 Toimintakertomus 2016 Yleistä Hallitus Toiminnan tarkoitus Suomen Autoteknillinen Liitto edistää autoalan teknillisen henkilöstön verkostoitumista, työkykyisyyttä ja hyvinvointia. Hyvinvoivan ja menestyvän

Lisätiedot

Itä-Suomen Autoteknillisten Yhdistysten piiripalaveri

Itä-Suomen Autoteknillisten Yhdistysten piiripalaveri Itä-Suomen Autoteknillisten Yhdistysten piiripalaveri Pöytäkirja Paikka: Ravintola Lypsyniemi, Vipusenkatu 6, 57100 Savonlinna Savonlinna Works Oy:n Konepaja, Savonlinna Aika: 13.02.2016 10:00 11:54 Päivän

Lisätiedot

Tasekirja

Tasekirja Tasekirja 1.1.-31.12.2014 Sisällysluettelo - toimintakertomus s. 1-16 - tuloslaskelma 17 - tase 18-19 - liitetiedot ja allekirjoitukset 20-23 - tilintarkastuskertomus 24 - toiminnantarkastuskertomus 25

Lisätiedot

Helsingin autoteknillinen yhdistys ry. Haty

Helsingin autoteknillinen yhdistys ry. Haty Helsingin autoteknillinen yhdistys ry. Haty Mikä on Haty ja miksi Hatyn jäseneksi? 06.11.17 1 Sisällysluettelo Hatyn historia Haty tänään ja huomenna Miksi Hatyn jäseneksi? Miten Hatyn jäseneksi? 06.11.17

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus Kokouksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 10:03 sekä totesi sen päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus Kokouksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 10:03 sekä totesi sen päätösvaltaiseksi. 1/8 Suomen Autoteknillinen Liitto ry:n Liittohallitus PÖYTÄKIRJA 1/2013 Aika: 2.2.2013 kello 10:03 13:40 Paikka: Liiton toimisto, Köydenpunojankatu 8, 00180 Helsinki Läsnäolijat: Keijo Mäenpää (pj.), Matti

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

1/ TOIMINTATAPAKUVAUS SATL:n liittohallituksen jäsenelle operatiivisesta työstä maksettavasta korvauksesta SATL:n liittokokouksen

1/ TOIMINTATAPAKUVAUS SATL:n liittohallituksen jäsenelle operatiivisesta työstä maksettavasta korvauksesta SATL:n liittokokouksen 1/1 2.2.2019 TOIMINTATAPAKUVAUS SATL:n liittohallituksen jäsenelle operatiivisesta työstä maksettavasta korvauksesta SATL:n liittokokouksen 16.3.2019 mahdollisesti tekemän päätöksen mukaisesti SATL liittohallituksen

Lisätiedot

Vaalivaliokunnan esitykset. Liittokokous

Vaalivaliokunnan esitykset. Liittokokous Vaalivaliokunnan esitykset Liittokokous Todettiin liittovaltuustossa Hämeenlinnassa käytävät vaalit 3 Arvotaan vaalivaliokuntaan 2015 kuuluvat yhdistykset Vaalivaliokuntaan 2015 arvottavat yhdistykset

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani Sijoitus Etunimi Sukunimi Joukkue Tulos 1 Seppo Lehtonen Jokilaakso 104 / 2 40 2 Kai Rimpineva Imatra 002 39 3 Matti Syvälä Tampere 005 36

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät 51 kg 67 kg 1. Antti Juntumaa Oulun Tarmo 1. Rainer Tapio Rovaniemen Reipas 2. Jukka Arola Otanmäen Työv.Urh. 2. Kalevi

Lisätiedot

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Liittokokous pidettiin Lappeenrannassa 14. 15. kesäkuuta 2017 Holiday Club Saimaalla. Kuvakooste osa-5 ; 1 (9) Kokouksen neuvottelutauko. Kuvassa kokousvirkailijat

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015

Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Miehet halli päiväys tulos ka. sarjat 2s. Pasi Uotila Ailec, Helsinki Tali 1.10.2006 600 300,0 300 300 Toni Laine Räme, Lohja Kupittaa 9.3.2007 600 300,0 300

Lisätiedot

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ###### Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos:

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: Poliisien SM suunnistuskilpailut 22.8.2013 Raaseporissa Lähtöluettelo N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: M 61 10:30 Risto Vesaluoma 97688 Jokilaaksojen poliisilaitos 62 10:32 Janne Vasenius

Lisätiedot

1/8. Suomen Autoteknillinen Liitto ry:n Liittohallitus PÖYTÄKIRJA 1/

1/8. Suomen Autoteknillinen Liitto ry:n Liittohallitus PÖYTÄKIRJA 1/ 1/8 :n Liittohallitus PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika: 30.1.2016 kello 10:03 15:05 Paikka: Liiton toimisto, Köydenpunojankatu 8, 00180 Helsinki Läsnäolijat: Pentti Ala-Maakala (pj. varsinaisen puheenjohtaja ollessa

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Tomas Käyhkö Mainarit 824 (0) + 752 (0) 1576 (0) 2. Kari Hurri Ysisata 734 (0) + 723 (0) 1457 (0) 3. Tommi Oinonen St. Michel Bowlers752 (42) + 696 (42) 1448 (84) 4. Risto Sankilampi Ysisata

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Lapua Lohja

Lapua Lohja 5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

M 40 100 m 1) Tapio Lippo, os. Oulu 058. 14,0, 2) Tero Tynjälä, os. Espoo 048, 15,5, 3) Jussi Sparre, os. Espoo 048, 17,6.

M 40 100 m 1) Tapio Lippo, os. Oulu 058. 14,0, 2) Tero Tynjälä, os. Espoo 048, 15,5, 3) Jussi Sparre, os. Espoo 048, 17,6. YLEISURHEILU M 100 m 1) Pasi Forsell, os. Kokkola 166, 14,5. M 35 100 m 1) Kaido Tigas, os. Espoo 048, 14,5, 2) Petri Jääskeläinen, os. Espoo 048, 15,4. M 40 100 m 1) Tapio Lippo, os. Oulu 058. 14,0, 2)

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Rahayksikkö EURO

TULOSLASKELMA Rahayksikkö EURO Suomen Autoteknillinen Liitto Ry TULOSLASKELMA Köydenpunojankatu 8 00180 HELSINKI Y-tunnus 0202100-8 1.1.2012 1.1.2011 Rahayksikkö EURO - 31.12.2012-31.12.2011 VARSINAINEN TOIMINTA Toiminnanala A Tuotot

Lisätiedot

M Yleinen 3-ottelu Pisteet yhteensä M Yleinen KÄVELY

M Yleinen 3-ottelu Pisteet yhteensä M Yleinen KÄVELY M Yleinen 3-ottelu Pisteet yhteensä Pisteet lajeista 1 Koponen Ville Vantaan Asumispalvelut 1139 391 364 385 2 Ollila Esa Yhdessä ry 1045 446 267 331 3 Luukkonen Pekka Pohjois-Kymen mty Pohjatuuli ry 1000

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Kuortane ja Valkeakoski

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Kuortane ja Valkeakoski Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 14.-15.10.1961, Sunila-Halla ja Teuva 1. Vesa Haarala Ylivieskan Kuula 2. Ensio Kuismanen Sunilan Sisu 3. Reino Salimäki Kuortaneen Kunto 1. Pekka Alanen Lappajärven

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19

Lisätiedot

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Nimi Yhdistys Tulos 10:t napa 9:t 1. Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT 191 12 2 7 2. Pöllänen Janne Sastamalan RT 188

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Reserviläisliiton ampumamestaruus Tiivistelmä

Reserviläisliiton ampumamestaruus Tiivistelmä Reserviläisliiton ampumamestaruus 2007 - Tiivistelmä Yleismestaruus 1 Varsinais-Suomi 12641 2 Kymenlaakso 12567 3 Pohjois-Karjala 11758 Pienoispistooli H 1 Arvi Heikkilä Pir 574 2 Ismo Mäntysalo V-S 572

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Valiokunnan kokoonpano kaudella

Valiokunnan kokoonpano kaudella Valiokunnan kokoonpano kaudella 2016-2017 Kai Hildén Turku pj. Tuomas Eivola Tampere Marja Hongisto Turku Piritta Maja Kuortane Eino Styrman Helsinki Juha Viberg Kotka Avaintehtävät: valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen

Lisätiedot

6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet

6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet 6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet 1. Reino Salimäki Kuortaneen Kunto 2. Veikko Järvelä TUL / Haukiputaan Heitto 3. Kaarlo Nykänen TUL / Koiton Riento 1. Raimo Taskinen TUL / Kemin Into 2. Jorma Virolainen

Lisätiedot

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15)

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) 1991 Siilinjärvi/Tarinaharju Hcp, 36 reikää 1. Seppo Jolkkonen Porvoo 2. Mikko Juntunen Kuopio 3. Arto Teronen Helsinki 1992 Nokia River Golf 1. Mikko

Lisätiedot

Juniorien kr.room. painin SM-kilpailut, , Viitasaari, Lappajärvi ja Tiutinen, 126 osallistujaa

Juniorien kr.room. painin SM-kilpailut, , Viitasaari, Lappajärvi ja Tiutinen, 126 osallistujaa Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 29.-30.1.1966 (Janakkalan Jana, Hallan Visa ja Lappajärven Veikot) 2. Raimo Virolainen Tampereen Painimiehet 3. Jorma Kujanne Tampereen Painimiehet 1. Jorma Virolainen

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os.

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. 1. Kari Toivonen Helsingin Tarmo 2. Kari Keskinen Tampereen Voimailijat 3. Pekka Laakso Rauman Voimailijat

Lisätiedot

A-mestaruus. B-mestaruus

A-mestaruus. B-mestaruus Porin Keilailuliitto Porin Keilahalli RKL:n keilailumestaruus henkilökohtaiset mestaruudet, miehet ja naiset, 6 sarjaa eu 12.04.2010-02.05.2010 Valvoja:RKM Pori (Porin Rakennusmestariyhdistys ry) A-mestaruus

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Helsingin autoteknillinen yhdistys ry. Haty

Helsingin autoteknillinen yhdistys ry. Haty Helsingin autoteknillinen yhdistys ry. Haty Mikä on Haty ja miksi Hatyn jäseneksi? 5.1.2010 1 Sisällysluettelo Hatyn historia Haty tänään ja huomenna Miksi Hatyn jäseneksi? Miten Hatyn jäseneksi? 5.1.2010

Lisätiedot

Lihavalmistealan ehdokkaat

Lihavalmistealan ehdokkaat Lihavalmistealan ehdokkaat Aki Ahonlinna logistiikkatyöntekijä, osaston varaluottamusmies, Jukka Alanko laitosmies, pääluottamusmies, Honkajoki Oy, Honkajoki Jari Eronen työsuojeluvaltuutettu, Jussi Granlund

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

1 Jorma Soppela Into Kemi Arto Björkman Into Kemi Pertti Ojala TuWe Turku Mauri Kauramaa EuKi Eurajoki 1051

1 Jorma Soppela Into Kemi Arto Björkman Into Kemi Pertti Ojala TuWe Turku Mauri Kauramaa EuKi Eurajoki 1051 Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli TUL SM 2014 A-taso, 6 sarjaa eu (24.03.2014-27.04.2014) Valvoja:PoRa MAB Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot Viim. sarja 1 Jorma Soppela Into Kemi 1100 0

Lisätiedot

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo. Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Sunila ja Nurmo

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Sunila ja Nurmo Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 15.-16.10.1966, Sunila ja Nurmo 1. Ilmari Huhtala Lapuan Virkiä 2. Jorma Kujanne Tampereen Painimiehet 3. Matti Huhtala Lapuan Virkiä 1. Eino Juusela Nurmon Jymy 2.

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk)

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk) TUA:n Ruskeekiven Ampumarata, Akaa 02. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja M50 1. Petri Viljanen K-64 92 97 96 285 95 91 91 277 562 2. Raine Järvinen K-64 81 85 84 250 91 90 90 271 521 3. Petri Sorsa LAS

Lisätiedot

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni

Lisätiedot

RL Nuorisojaoston avoin kokous 1/11

RL Nuorisojaoston avoin kokous 1/11 Aika 16.01.10 klo: 10:00 Paikka Siikaranta. Naruportintie 68, Espoo Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2. Työjärjestyksen hyväksyminen 3. Vpj. valinta 4. Raksanuoret

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

SAKU ry: talvikisat Keilailu Miehet kilpasarja

SAKU ry: talvikisat Keilailu Miehet kilpasarja Miehet kilpasarja Oppilaitos Etunimi Sukunimi Tasoitus 1.sarja 2.sarja 3.sarja 4.sarja 5.sarja Yht. Yhteensä 1 Lapin ammattiopisto Matti Kukkula 70 192 200 256 279 256 1183 1253 2 Kainuun ammattioppilaitos

Lisätiedot

Teuva, Rivakka

Teuva, Rivakka 23. - 24.11.1985 Teuva, Rivakka 1. Marko Kiikeri Ilmajoen Kisailijat 2. Michael Lyyski Laihian Liitto-Urheilijat 3. Mika Heikkonen Riihimäen Voima-Veljet 2. Hannu Härkänen Ylä-Tikkurilan Kipinä 3. Seppo

Lisätiedot

1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry

1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry Sija Nimi Seura 1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry 4. Vesa Puotanen Suur-Lappeenrannan

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

TULOKSET Pohjoismainen metsästysammunta Pohjoismainen metsästysammunta SM-2012 Nilsiä

TULOKSET Pohjoismainen metsästysammunta Pohjoismainen metsästysammunta SM-2012 Nilsiä TULOKSET Pohjoismainen metsästysammunta Pohjoismainen metsästysammunta SM-0 Nilsiä 7:3 HIRVI etunimi sukunimi seura lopputulos ratko 3 4 5 6 7 8 9 0 3 4 5 6 7 8 9 0 3 4 5 6 7 8 9 30 3 3 33 34 35 36 37

Lisätiedot

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Mukana myös: Pilk Kings, Vaasa Vaasa, 14.3.2017 Osallistujat: 83 kilpailijaa / 16 joukkuetta Yleinen miessarja 38 kilpailijaa 1. Petri Luoma-Keturi

Lisätiedot

Lahti Bowl. LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, Date: 31/10/2015 Time: 17:22. Best team details

Lahti Bowl. LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, Date: 31/10/2015 Time: 17:22. Best team details Lahti Bowl LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, +358440420300 Date: 31/10/2015 Time: 17:22 Best team details Tournament: Miesten Liittomylly 2015 Event: Alkukilpailu Squads: Maanantai 26.10 kello 18.00,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009 Sivu 1 Joukkue Liitto Yhteensä O V T H KA Paras Ero Tilanne 1 6. 8164 15 7 1 7 544.27 610 2 12. 8151 15 11 0 4 543.40 658-13 3 1. 8151 15 10 1 4 543.40 623-13 4 4. 8091 15 7 1 7 539.40 629-73 5 3. 8087

Lisätiedot

Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 27.-28.1.1962, Myllykoski ja Ilmajoki

Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 27.-28.1.1962, Myllykoski ja Ilmajoki Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 21.-22.1.1961, Sodankylä ja Tainionkoski 1. Tom Rutqvist Kouvolan Painijat 2. Veli Haarala Ylivieskan Kuula 3. Taisto Aikio Lapin Veikot 1. Väinö Rantala Lapuan Virkiä

Lisätiedot

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut Turku 07. - 19:03:27 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N16 1. Elina Takku PuKu 93 96 90 96 375 AE 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N18 1. Maria Liewendahl ÅSSF 95 92 97 98 382 2. Essi Laitinen TSA 92 95 97 95 379

Lisätiedot

Rankingin 1. osakilpailu Talissa

Rankingin 1. osakilpailu Talissa Rankingin 1. osakilpailu Talissa 26.10.2013 8s. 6s. rr bon. tas. yht. ka. 1. Pe eri Salonen TKK, Tampere 1840 1341 1763 240 5184 224,7 2. Pasi Uola Ailec, Helsinki 1705 1330 1668 120 4823 213,8 3. Krista

Lisätiedot

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 M I E H E T 60 m 7,12 +1,5 Joonas Makkonen -88 2008 hallissa 6,67 Nnamdi Anusim -72 2005 100m 10,46 +1,1 Nnamdi Anusim -72 2007 150 m 17,15-0,3 Joonas Makkonen

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972.

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972. Toistokarsinta Naiset Alle 60 Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972 Alle 70 Annastiina Rajaniemi 1985 Yli 80 Tarja Perälä 1968 Maksimikarsinta Alle 60 Satu Raappana

Lisätiedot