Toimintakertomus 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 2012"

Transkriptio

1 Toimintakertomus 2012 Yleistä Toiminnan tarkoitus Suomen Autoteknillinen Liitto edistää autoalan teknillisen henkilöstön verkostoitumista, työkykyisyyttä ja hyvinvointia. Hyvinvoivan ja menestyvän jäsenistön kautta Liitto on myös vahvempi vaikuttaja sekä autoalalla että yhteiskunnallisesti. Liitto on olemassa, jotta sen jäsenyhdistykset ja niiden jäsenet (jäljempänä jäsenet) voivat verkostoitua keskenään muiden autoalan teknisten toimijoiden ja ihmisten kanssa. Liitto jäsenjärjestöineen on puolueeton kohtaamispaikka, jossa myös keskenään kilpailevien yritysten edustajat voivat käsitellä autoalan tekniikkaan ja muuhun ajankohtaiseen liittyviä asioita puolueettomalla maaperällä. Toiminnassaan Liitto korostaa jäsenistön hyvinvointia, osaamista ja menestymistä sekä ulospäin suuntautuvassa vaikuttamisessa ottaa kantaa autoalan teknologisiin kysymyksiin. Liitto vaikuttaa myös autoalan osaamisen kehittymiseen Suomessa. SATL on jäsenistönsä kautta merkittävä puolueeton kannanottaja. Kannanottojensa ja näkymisensä kautta Liitto vaikuttaa myös autoalan imagon kohenemiseen. Liitto verkostoituu muiden autoalalla toimivien yhteisöjen kanssa saavuttaen näin paremmat vaikutusmahdollisuudet. Teema Liiton kuluneen toimintavuoden teemana on ollut Liiton toiminnan uudistaminen ja palvelujen monipuolistaminen. Jäsenmäärä Liiton kokonaisjäsenmäärässä oli pientä kasvua kuluneen vuoden aikana. Jäsenmäärä oli vuoden lopussa 6397 (6374) eli kasvua oli 23 jäsentä. Varsinaisten jäsenten määrä kasvoi 21 henkilöllä, opiskelijajäsenten määrä 30 henkilöllä, kunniajäsenten määrä viidellä jäsenellä ja kannatusjäsenten määrä 11 yrityksellä. Vapaajäsenien määrä putosi 44 jäsenellä. On arvioitu, että kentällä olisi vielä noin henkilöä, jotka olisivat potentiaalisia ehdokkaita suoraan uusiksi varsinaisiksi jäseniksi. Niinpä paljon on vielä töitä edessä uusien jäsenien saamiseksi toimintaan mukaan. Hallitus Hallituksen jäsenet Liittokokouksessa Porissa valittiin Liittohallitukseen erovuoroisten tilalle Matti Arponen, Seppo Kaija, Jari Pynnönen, Reijo Stevander ja Kauko Tahvanainen. Liittohallitus kokoontui vuoden 2012 aikana neljä kertaa, joista yhden yhteydessä pidettiin strategiapalaveri. Lisäksi kolme kokousta pidettiin sähköpostikokouksina. Näin ollen kokouksia oli kaikkiaan seitsemän. Hallituksen jäseninä ovat vuoden 2012 aikana toimineet: Jari Pynnönen, Helsinki Seppo Kaija, Hämeen piiri (Forssa, Tampere, Valkeakoski) Kauko Tahvanainen, Itä-Suomen piiri (Joensuu, Kuopio, Nurmes, Savonlinna, Varkaus, Ylä-Savo) SWIFT/BIC OKOFIHH 1

2 Matti Arponen, Kaakkois-Suomen piiri (Imatra, Lappeenranta, Mikkeli, Pohjois- Kymenlaakso, Kotka) Henri Waldén, Keski-Suomen piiri (Hämeenlinna, Itä-Häme, Jyväskylä, Kangasniemi, Lahti) Sami Nikkilä, Lounais-Suomen piiri (Salo, Turku) Pasi Gröndahl, Länsi-Suomen piiri (Etelä-Satakunta, Pori, Rauma, Vakka-Suomi) Riku Kangastie, Pohjanmaan piiri (Keski-Pohjanmaa, Seinäjoki, Vaasa) Pekka Kneckt, Pohjois-Suomen piiri (Kajaani, Laaksot, Länsi-Pohja, Oulu, Rovaniemi, Sodankylä) Reijo Stevander, Uudenmaan piiri (Itä-, Keski- ja Länsi-Uusimaa, Riihimäki) Liittohallituksen jäsenet toimivat omien piiriensä (10 kpl) edustajina Liiton hallinnossa. Järjestettyihin piirikokouksiin on osallistunut runsaasti yhdistysten jäseniä. Liittohallituksen työvaliokunta Liittohallituksen valitsemina ovat työvaliokuntaan kuuluneet puheenjohtaja Keijo Mäenpää, Jari Pynnönen, Sami Nikkilä, Henri Waldén sekä Liiton toiminnanjohtaja, joka toimii kokousten sihteerinä. Työvaliokunta kokoontui vuoden aikana kolme kertaa. Työvaliokuntaa on käytetty aktiivisesti asioiden valmisteluun. Liittohallituksen puheenjohtaja Liittokokous valitsi Liiton puheenjohtajaksi kuudetta kertaa DI Keijo Mäenpään Helsingistä. Liittohallitus valitsi samana päivänä järjestäytymiskokouksessaan varapuheenjohtajakseen liikepaikkapäällikkö Jari Pynnösen Helsingistä. Toiminnanjohtaja Liiton toimistossa, Köydenpunojankatu 8:ssa, työskenteli vuoden 2012 vakinaisesti toiminnanjohtaja Pasi Perhoniemi. Tilintarkastaja ja toiminnantarkastaja Liittokokouksen valitsemana tilintarkastajana on toiminut Kai Salmivuori HTM ja hänen varamiehenä Osmo Immonen KHT. Toiminnantarkastajana on puolestaan toiminut Raine Hieta ja hänen varamiehenä Jukka Rinne. Liiton kunniajäsenet Eija Haapaniemi, Heikki Haapaniemi, Matti Juhala, Olavi Laine, Kari Myllys, Eero Nieminen, Tauno Nikkilä, Juhani Rissanen, Antti Saarialho (kunniapuheenjohtaja). Liiton kannatusjäsenet Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi ja VV-Auto Group Oy. Kannatusjäsenmaksu vuodelle 2012 oli 600. Omistukset yrityksissä Autoalan Koulutuskeskus Oy Liitto omistaa yhtiön kokonaisuudessaan. Yhtiö kustantaa ja myy autoalan kirjallisuutta sekä järjestää autoalan täydennyskoulutustilaisuuksia ja messuja. Ahti Vänttinen oli yrityksen toimitusjohtaja aina eläkkeelle siirtymiseensä saakka, joka tapahtui 32,5 vuoden uran jälkeen yrityksen tilikauden päättyessä Siitä eteenpäin toimi- SWIFT/BIC OKOFIHH 2

3 tusjohtajana on toiminut Hannu Palmu. Hän toimii myös yhtiön koulutuspäällikkönä. Helga Kärkkäinen toimii toimistosihteerinä. Autotieto Oy Liitto omistaa yhtiön Autoalan Keskusliitto ry:n kanssa. Yhtiö kustantaa Suomen Autolehteä, mikä ilmestyy 10 kertaa vuodessa ja kuuluu jäsenetuna varsinaisille ja opiskelijajäsenille. Vapaajäsenet saavat halutessaan tilata lehden jäsenetuhintaan, joka kuluneena vuonna oli 20,00 euroa. Samaan hintaan saattoivat myös yhdistykset tilata lehden kannatusjäsenilleen ja halutessaan myös vapaa- ja kunniajäsenille. Petteri Räsänen on Autotieto Oy:n toimitusjohtaja ja Suomen Autolehden päätoimittaja. Pauli Riikonen ja Arto Vänttinen ovat Suomen Autolehden vakituisia toimittajia. Lehdellä oli vuoden lopulla myös 15 vakituista avustajaa. Liittokokous SATL:n 77. varsinainen Liittokokous pidettiin Porissa Sokos Hotelli Vaakunassa. Järjestävänä yhdistyksenä toimi Porin Autoteknillinen Yhdistys, joka samalla vietti omaa 75-vuotisjuhlaa. Paikalla oli 80 äänivaltaista edustajaa 29 jäsenyhdistyksestä, yhteensä 258 ääntä (maksimi oli 295). Liittokokousaloitteet Liittoon oli saapunut määräaikaan mennessä kaksi Liittokokousaloitetta. Ne molemmat käsiteltiin teknillisessä toimikunnassa, jonka esitysten perusteella niiden jatkotoimenpiteistä päätettiin Liittokokouksessa. Aloite Liikenneturvallisuuden ja taloudellisen ajamisen parantaminen (Unto Mähönen ja Petri Rytkönen, Ylä-Savon ATY) Aloite käsitteli nopeusrajoitusmerkkien suurentamista tapauksissa, joissa vallitseva rajoitus muuttuu alemmaksi. Tällöin merkki olisi helpompi nähdä aiemmin, jolloin nopeuden vähentäminen pelkällä moottorijarrutuksella tai jopa rullaamalla olisi mahdollista. Kyseinen tapa on taloudellisempi ja myös turvallisempi tapa muuttaa nopeutta kuin jarruttaminen pyöräjarruilla. Liittokokous päätti toimikunnan esityksestä, että asiaa viedään eteenpäin esittämällä LVM:lle sitä käsittelevän asetuksen muuttamista esityksen mukaiseksi. Liittohallituksessa asiaa käsiteltiin 5.5. siten, että aloitteen osalta valmistellaan kirje LVM:n asetuksen muuttamisesta aloitteen kuvaamalla tavalla. Tämä voisi tapahtua siinä vaiheessa, kun asetusta muokattaisiin muutenkin. Kirjeen työstämisessä käytettään aloitteen tekijöitä apuna. Aikataulusyistä sen toteutus venyi vuoden 2013 alkuun. Aloite Pienkonemekaanikko- ammattinimikkeen rinnalle ammattinimikkeet: Venemekaanikon ammattitutkinto ja Moottoripyörämekaanikon ammattitutkinto (Hannu Hykkönen, Tampereen ATY) Nykyisessä tutkintojärjestelmässä venemekaanikon ja moottoripyörämekaanikon koulutukset kuuluvat pienkonemekaanikon ammattitutkintoihin. Aloitteen tarkoituksena oli venemekaanikkojen ja moottoripyörämekaanikkojen profiilin nostaminen omilla ammattitutkintonimikkeillä. Aloitteen osalta Liittohallitus totesi ennen Liittokokousta, että tarve erottaa venemekaanikot ja moottoripyörämekaanikot pienkonemekaanikoista on ilmeinen arvostussyistä. Tilanne on kuitenkin sellainen, että erilaisten ammattitutkintojen määrää oltaisiin tulevaisuudessa päinvastoin vähentämässä. Asiaan on käsitelty muun muassa APO-kehitystyöryhmässä, jossa SATL on yhtenä osapuolena mukana. Niinpä aloite on ristiriidassa kyseisen tavoitteen kanssa ja Liittohallituksen mielestä sitä ei näin ollen sellaisenaan voisi viedä eteenpäin. Koska arvostussyistä asialla on kuitenkin SWIFT/BIC OKOFIHH 3

4 merkitystä, voisi nimikkeitä jaotella. Tällöin vaihtoehtona voisivat esimerkiksi olla suuntautumisvaihtoehtoa kuvaavat nimikkeet Mekaanikon ammattitutkinto, moottoripyöräala tai Mekaanikon ammattitutkinto, veneala. Liittokokouksen teknillisessä toimikunnassa keskusteluissa vahvistettiin Liittohallituksen lausumaa, että uusia ammattitutkintoja ei opetushallituksessa olla suosimassa, vaan tutkintonimikkeiden määrää ollaan vähentämässä. Siinä valossa toimikunta esittää, että ensin pitäisi lähteä kehittämään autoalan perustutkintoa siten, että tutkinnon perusteisiin saataisiin valinnainen 10 ov:n perustutkinnon osa moottoripyöräalalle sekä venealalle ja sen jälkeen alettaisiin vasta kehittää ammattitutkinnoille omaa suuntautumisvaihtoehtoa. Tällä marssijärjestyksellä asialla nähtiin aikaisempien kokemusten perusteella olevan paremmat mahdollisuudet edetä OPH:ssa. Asian valmistelemiseksi yhdessä toiminnanjohtajan kanssa omaa asiantuntijatyöpanostaan olisivat valmiit käyttämään keskusteluun osallistuneet Reijo Javanainen ja Heikki Parri. Liittokokous päätti, että asiassa edetään toimikunnan ehdotuksen mukaisesti. Liittohallituksessa asiaa käsiteltiin 5.5. siten, että kun Liittokokouksessa keskusteluissa mukana olleet Heikki Parri ja Reijo Javanainen toimivat opetushallituksen suunnitteluryhmissä mukana, niin he voisivat olla asiassa tarpeen mukaan aktiivisia ja Liiton mandaatilla antaa asiassa lausuntoja. Asiasta on vain sovittava ensin heidän kanssaan. Tavoitteena on, että tarpeellisia muutoksia pystyttäisiin tekemään siinä vaiheessa, kun tutkintoja ollaan muokkaamassa joka tapauksessa eli sillä hetkellä, kun muutosten tekeminen on mahdollista. Toiminnanjohtaja on yhteydessä Parriin, Javanaiseen ja aloitteen tekijään Hannu Hykköseen asian työstämisessä. Aikataulusyistä asia valmistelu siirtyi vuoden 2013 alkuun. Teknillinen toimikunta Aloitteiden lisäksi toimikunnassa käsiteltyjä asioita olivat keskustelu Liiton uusien jäsenetujen kehittämisestä, keskustelu Liiton kaupallisen toiminnan kehittämisestä, keskustelu Suomen Autolehden sekä Autoalan Koulutuskeskus Oy:n asioista sekä keskustelut Autoalan Pätevöitymisohjelmasta APO:sta sekä muita esitettyjä asioita. Liittokokous ei käsiteltyihin asioihin lisäyksiä tehnyt, joten Liittohallitus otti muistion sisällön käsittelyynsä sellaisenaan. Vaalitoimikunta Kaikki vaalitoimikunnassa käsitellyt asiat olivat Liittokokouksen normiasioita, jotka käsiteltiin omina kohtinaan kokouksessa, joten tässä ei niistä sen enempää. Tulevaisuustoimikunta Toimikunnassa keskusteltiin sähköisestä viestinnästä ja verkostoitumisesta, uusista jäseneduista, parhaista käytänteistä opiskelijajäsenien aktivoinnissa ja heidän saamisessa varsinaisiksi jäseniksi valmistumisen jälkeen. Toimikunta esitti lisäksi seuraavia asioita Liittokokoukselle: nykyisten vapaajäsenien vapaaehtoinen kannatusjäsenmaksu, vapaajäsenyysehtojen kiristäminen nykyisestä, ideaa yhdistysten vierailukohteista, kyselyä jäsenistölle mielenkiintoisista vierailukohteista, Satelliitti mieluiten paperisena versiona, jopa erillistä korvausta vastaan, toimitettuna Autolehden välissä. Liittokokous ei käsiteltyihin asioihin lisäyksiä tehnyt, joten Liittohallitus otti muistion sisällön käsittelyynsä sellaisenaan. SWIFT/BIC OKOFIHH 4

5 Senioritoimikunta Toimikunnassa käyty keskustelu senioritoiminnan kehittämiseksi oli ollut vilkasta. Tärkein osa tästä keskustelusta oli saatu kerättyä myös toimikunnan muistioon, kuten myös neljä eri teemaa toiminnan kehittämiseksi. Toimikunta esitti lisäksi seuraavia asioita Liittokokoukselle: Satelliitti-lehti tulee ilmestyä kaksi kertaa vuodessa painettuna versiona ja että Liitto asettaa toimikunnan arkistomateriaalin säilyttämisen ohjeistamiseksi. Tämän osalta Liittohallitukselle annettiin valtuudet tehdä tarvittavat, kokonaisuuden kannalta järkevät päätökset asiassa. Liittohallitus otti muistion sisällön käsittelyynsä. Jäsenyhdistykset Liiton jäseninä on 39 autoteknillistä yhdistystä eri puolilla maata. Henkilöjäseniä niissä oli vuoden lopussa yhteensä 6070 (6058), joista oli 3618 (3597) varsinaisia jäseniä, 1861 (1905) vapaajäseniä ja 63 (58) kunniajäseniä. Lisäksi yhdistyksillä on yhteensä 528 (498) opiskelijajäsentä ja 327 (316) kannatusjäsentä (sulkuihin on merkitty edellisen vuoden luvut). Tarkempia jäsentietoja löytyy toimintakertomuksen liitteenä olevasta yhdistystietoluettelosta. Maksavien jäsenien määrän kehitys laskusuuntaisena on ollut muutamien viimevuosien osalta huolestuttavaa. Taulukosta ja kuvaajasta nähdään kehityksen kulku tällä vuosituhannella. Nyt tuo laskusuunta on katkennut ja jotta lukema jatkaisi nousuaan, pyritään niin Liiton kuin yhdistysten toimintaa kehittämään ja tukemaan uusien jäsenien saamiseksi toimintaan mukaan. Opiskelijajäsenien määrän kasvu tukee tätä, nyt täytyy vain saada heidät vakuuttuneeksi, että valmistuttuaan heidän kannattaa siirtyä varsinaisiksi jäseniksi. Vuoden 2011 lopulla 127 opiskelijajäsentä oli rekisterin tietojen mukaan siirtymässä varsinaisiksi jäseniksi. Heistä 59 kpl (46 %) maksoi jäsenmaksunsa ja he tulivat varsinaisiksi jäseniksi ja loput 68 kpl (54 %) jatkoivat opiskeluaan tai erosivat. Eronneiden määrään on tarkoitus puuttua valmistuville opiskelijoille suunnitteilla olevan markkinoinnin avulla. Vuoden 2012 lopulla 137 opiskelijaa on siirtymässä varsinaisiksi jäseniksi. Varsinaiset Vapaajäsenet Kunnia- Kannatus- Henkilöjäseniä Vuosi jäsenet Opiskelijat jäsenet jäsenet Yhteensä yhteensä Taulukko 1. Yhdistysten jäsenmäärän kehitys 2000-luvulla. SWIFT/BIC OKOFIHH 5

6 Kuvaaja 1. Jäsenrakenteen kehitys 2000-luvulla. Liiton jäsenyhdistyksinä ovat vuoden 2012 aikana toimineet: Etelä-Satakunnan Autoteknillinen Yhdistys ry (Huittinen) pj Veikko Syrjä, siht Olli Kattilakoski ja rh Heikki Parri Forssan Autoteknillinen Yhdistys ry (Forssa) pj Heikki Alavalkama, siht ja rh Seppo Kaija Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry (Helsinki) pj Juha Seppälä, siht Juuso Pahlstén ja rh Jari Pynnönen Hämeenlinnan Autoteknillinen Yhdistys ry (Hämeenlinna) pj Risto Liukkonen, siht Juha-Tapani Nuorala ja rh Aulis Nurmi Imatran Autoteknillinen Yhdistys ry (Imatra) pj Markku Kiljunen, siht ja rh Pasi Sarantila Itä-Hämeen Autoteknillinen Yhdistys ry (Heinola) pj Teemu Koivisto, siht Mirja Varjonen ja rh Teijo Lavio Itä-Uudenmaan Autoteknillinen Yhdistys ry (Porvoo) pj Nils-Göran Byman, siht Esa Perälä ja rh Peter Ramm-Schmidt Joensuun Seudun Autoteknillinen Yhdistys ry (Joensuu) pj Pekka Penttinen, siht ja rh Kauko Tahvanainen Jyväskylän Autoteknillinen Yhdistys ry (Jyväskylä) pj Jukka Autio, siht ja rh Jenni Autio SWIFT/BIC OKOFIHH 6

7 Kajaanin Autoteknillinen Yhdistys ry (Kajaani) pj Mikko Moilanen, siht ja rh Markus Tervonen Kangasniemen Autoteknillinen Yhdistys ry (Kangasniemi) pj Heikki Haapaniemi, siht Pauli Kohvakka ja rh Eija Haapaniemi Keski-Pohjanmaan Autoteknillinen Yhdistys ry (Kokkola) pj Samppa Kalliosalo, siht Pasi Karvonen ja rh Pasi Herronen Keski-Uudenmaan Autoteknillinen Yhdistys ry (Järvenpää) pj Reijo Stevander, siht Arto Miiluniemi ja rh Veijo Pesonen Kotkan Autoteknillinen Yhdistys ry (Kotka) pj Esa Juntto, siht Esa Ristilä ja rh Olavi Piirainen Kuopion Autoteknillinen Yhdistys ry (Kuopio) pj Antti Kovanen, siht Tommi Suhonen ja rh Jouni Bergroth Laaksojen Autoteknillinen Yhdistys ry (Ylivieska) pj ja rh Pekka Kneckt, siht Tomi Huovari Lahden Autoteknillinen Yhdistys ry (Lahti) pj Unto Tervo, siht Henri Waldén ja rh Jani Juttula Lappeenrannan Autoteknillinen Yhdistys ry (Lappeenranta) pj Antti Hiiri, siht Erkki Lääperi ja rh Arto Kiljunen Länsi-Pohjan Autoteknillinen Yhdistys ry (Kemi) pj Vesa Inkilä, siht ja rh Hannu Keskitalo Länsi-Uudenmaan Autoteknillinen Yhdistys ry (Lohja) pj Ilpo Skog, siht Reijo Puumalainen ja rh Ossi Kiviniemi Mikkelin Autoteknillinen Yhdistys ry (Mikkeli) pj Jarkko Peltonen, siht Jarno Muttilainen ja rh Ari Lapinvuo Nurmeksen Autoteknillinen Yhdistys ry (Nurmes) pj Jouko Kankare Oulun Autoteknillinen Yhdistys ry (Oulu) pj Eero Kukko, siht Ville-Pekka Sarén ja rh Markku Kunelius Pohjois-Kymenlaakson Autoteknillinen Yhdistys ry (Kouvola) pj Petri Seppälä, siht Janne Tirkkonen ja rh Kari Eskelinen Porin Autoteknillinen Yhdistys ry (Pori) pj Jarmo Lautamäki, siht Airi Leppänen ja rh Olli Helander Rauman Autoteknillinen Yhdistys ry (Rauma) pj Pasi Gröndahl, siht Seppo Juhala ja rh Raili Gröndahl Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys ry (Riihimäki) pj Erkki K. Virtanen, siht Erkki Lepola ja rh Olli Lohilahti Rovaniemen Autoteknillinen Yhdistys ry (Rovaniemi) pj Kimmo Herranen, siht Esko Kulusjärvi ja rh Juha-Pekka Koskinen SWIFT/BIC OKOFIHH 7

8 Salon Seudun Autoteknillinen Yhdistys ry (Salo) pj Mika Koponen, siht Jaana Koli-Vigelius ja rh Martti Lehtinen Savonlinnan Autoteknillinen Yhdistys ry (Savonlinna) pj Ari Lybeck, siht Kari Silvennoinen ja rh Juha Herttuainen Seinäjoen Seudun Autoteknillinen Yhdistys ry (Seinäjoki) pj Riku Kangastie, siht Marko Latva-Kyyny ja rh Erkki Maunus Sodankylän Autoteknillinen Yhdistys ry (Sodankylä) pj Juhani Hietanen, siht ja rh Olavi Suutari-Jääskö Tampereen Autoteknillinen Yhdistys ry (Tampere) pj Pentti Ala-Maakala, siht Pekka Hjon ja rh Eero Kallio Turun Autoteknillinen Yhdistys ry (Turku) pj Sami Nikkilä, siht Tuukka Laakso ja rh Rami Silvan Vaasan Autoteknillinen Yhdistys ry (Vaasa) pj Heikki Westman, siht Carl-Gustav Nykvist ja rh Tuomo Valli Vakka-Suomen Autoteknillinen Yhdistys ry (Uusikaupunki) pj Jaakko Elo, siht Marko Elo ja rh Raimo Grönberg Valkeakosken Autoteknillinen Yhdistys ry (Valkeakoski) pj Veikko Renko, siht Alpo Survonen ja rh Alpo Ojala Varkauden Autoteknillinen Yhdistys ry (Varkaus) pj Kari Rousku, siht Jaakko Räisänen ja rh Tuomo Kansanen Ylä-Savon Autoteknillinen Yhdistys ry (Iisalmi) pj Petri Rytkönen, siht Unto Mähönen ja rh Seppo Smedberg Seniorikerhot Liiton yhdistysten yhteydessä toimivat seuraavat seniorikerhot: Helsingin (pj Ossi Jalonen), Lahden (pj Reino Wallenius), Porin (yhteyshenkilö Kauko Saarinen), Riihimäen (pj Juhani Rissanen), Salon Seudun (pj Antero Nurmi), Seinäjoki (pj Markku Saari) ja Tampereen (pj Eero Sarimaa). Naistoimikunnat Yhdistysten ohessa toimivat Helsingin (pj Aira Calonius), Kangasniemen (vetäjänä Eija Haapaniemi), Kotkan (vetäjä Lumia Listo), Lahden (pj Maili Uotila-Tuominen), Porin (yhteyshenkilö Helena Palonen), Tampereen (vetäjä Kirsi Ala-Maakala) ja Rovaniemen Autoteknillisen Yhdistyksen naistoimikunta. Täydennyskoulutus Autoalan pätevöitymisohjelma (APO) Liitto on mukana puheenjohtajansa kautta APO-kehitystyöryhmässä. Liitto on mukana toiminnassa tukemassa strategiansa mukaista toimintaa. Varsinainen koulutustoiminta tapahtuu virallisten koulutusorganisaatioiden kautta, mutta tulevaisuudessa pyritään tutkimaan mahdollisuuksia myös tämän puolen hyödyntämisen Autoalan Koulutuskeskus Oy:n koulutustoiminnassa. Lisätietoja asiasta löytyy APO-sivustojen kautta ( SWIFT/BIC OKOFIHH 8

9 Kesäpäivät Helsingissä Liiton vuoden 2012 Kesäpäivät pidettiin Helsingissä Järjestäjänä toimi Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry, joka samalla juhlisti omia 80-vuotisjuhliaan. Kesäpäivien teemana oli sähköinen liikkuminen ja siihen liittyi sähköautonäyttely ja - seminaari. Tapahtumasta on tarkemmin selostettu Satelliitti -lehdessä 2/2012 ja Liiton internet-sivuilla. Kirjat Vuoden aikana julkaistiin Autoalan Koulutuskeskus Oy:n kustantamana yksi uusi kirja: Metropolia ammattikorkeakoulun lehtorin Vesa Linja-ahon kirjoittama Sähkö- ja hybridiajoneuvojen sähkötyöturvallisuus -kirja. Muuten AAKK Oy:n kustantamina on tällä hetkellä myynnissä yksitoista Boschin Teknistä tietoutta -kirjaa. Muina julkaisuina ovat Ajoneuvojen dynamiikka -kirja (2010), Autoteknillinen taskukirja (2003), Moottorialan sähköoppi (2005) ja Autotekniikan ammattisanasto (2006). Näiden lisäksi myynnissä on mm. Boschin englannin- ja saksankieliset kirjat sekä Talentumin ja Editan kustantamat Tieliikennelait -kirjat sekä Opetushallituksen kustantama Liikkuvan kaluston sähköhydrauliikka -kirja ja Editan kustantama Vaarallisten aineiden kuljetus tiellä -lakikokoelmakirja. Lisäksi vuoden lopulla otettiin myyntiin WSOY:n kustantamia autoalan ammatilliseen koulutukseen liittyviä oppikirjoja. Liiton kustantamana myynnissä on vuonna 2009 julkaistu Pitkänsillanrannasta Kamppiin 75-vuotishistoriikkikirja. SATL:n yhdistysten kirja-asiamiehet Tapani Siltanen (Etelä-Satakunta), Juha-Tapani Nuorala (Hämeenlinna), Olli Mykrä (Itä-Häme), Kauko Tahvanainen (Joensuu), Jaakko Huhtala (Keski-Pohjanmaa), Pentti Stenholm (Keski-Uusimaa), Hemmo Lötjönen (Kuopio), Timo Pihlajamaa (Laaksot), Unto Tervo (Lahti), Aimo Mahlberg (Lappeenranta), Ossi Kiviniemi (Länsi- Uusimaa), Timo Ruhanen (Mikkeli), Matti Jakonen (Oulu), Jussi Sireeni (Pohjois- Kymenlaakso), Mauri Linnanketo (Pori), Sami Seikkula (Rauma), Erkki K. Virtanen (Riihimäki), Lauri Saarelainen (Rovaniemi), Olli Koivisto (Salo), Pekka Pieviläinen (Savonlinna), Hannu Ylinen (Seinäjoki), Pekka Hjon (Tampere), Juha-Pekka Lindqvist (Turku), Jukka Köykkä (Vaasa), Alpo Survonen (Valkeakoski), Harri Hakkola (Varkaus) ja Tuomo Karttunen (Ylä-Savo). Vuonna 2012 eniten SATL-kirjallisuutta myyneet yhdistykset: 1. XXX Yhdistys 2. XXX Yhdistys 3. XXX Yhdistys Koulutustilaisuudet Vuonna 2012 Autoalan Koulutuskeskus Oy järjesti 16 ajoneuvotekniikan ja ajankohtaisten määräysten kurssitilaisuutta sekä 9 ilmastointikurssia (joiden pitoajankohtia ei ole eritelty alla), yhteensä 25 (29) kurssia. Kursseille osallistui yhteensä 738 (756) henkilöä. Koulutuspäiviä kertyi kaikkiaan 28 (33) Kevät 2012: Liikkuvan kaluston sähköhydrauliikkaa Ajoneuvolainsäädäntö 2012 Autotekniikan ja elektroniikan päivä Yhteistyössä AEL:n kanssa. Kuluttajariidat, virhevastuu ja takuut Yhteistyössä AKL-Palvelu Oy:n kanssa Helsinki Helsinki Helsinki Helsinki SWIFT/BIC OKOFIHH 9

10 Valtakunnalliset auto- ja sähköalan opettaja- ja kouluttajapäivät Yhteistyössä JJJ-Automaatio Oy:n ja AKL ry:n Autoalan ammattikoulutuksen edistämissäätiön kanssa Jyväskylä Onnistu esimiehenä ja tuloksentekijänä Helsinki Raskaan kaluston elektroniikkaa Helsinki Ajankohtaista automaalauksesta Yhteistyössä TTS Koriakatemian kanssa Rajamäki Syksy 2012: Ajankohtaista ajoneuvosäädöksistä ja katsastuksista Korin elektroniikka ja sähkölaitteet Huolto- ja korjaamopäällikköpäivät Yhteistyössä AKL-Palvelu Oy:n kanssa. Poltto- ja voiteluainetekniikan päivä Onnistu esimiehenä Uusinta linja-autotekniikkaa Kehittyvä kori- ja turvatekniikka Yhteistyössä TTS Koriakatemian kanssa Raskaan kaluston määräykset ja jarrulaitteet Helsinki Helsinki Hki-Tukholma-Hki Helsinki Helsinki Helsinki Rajamäki Helsinki Kaikki ajoneuvoilmastoinnin pätevöitymiskoulutustilaisuudet järjestettiin yhteistyössä Diagno Finland Oy:n kanssa. Koulutustoimikunnassa ovat toimineet Markku Loikkanen (pj), Martti Holmikari, Juhani Intosalmi, Matti Juhala, Keijo Mäenpää, Juhani Laurikko, Arto Lehtinen, Hannu Mäkelä, Turo Tiililä, Ari Tuhkanen, Pasi Perhoniemi ja Ahti Vänttinen. Tiedotustoiminta Internet ja sähköposti Liiton toimisto huolehtii Liiton ja osasta sen yhteisöjen internet yhteyksistä. SATL:n kotisivuja, on päivitetty vuoden mittaan moneen otteeseen ajankohtaisista asioista. Yhdistyksille on tarjottu mahdollisuus käyttää Liiton luomia valmiita kotisivupohjia tiedottamiseen. Sivut sijaitsevat Liiton omalla palvelimella. Tätä mahdollisuutta on käyttänyt 20 yhdistystä, jotka aktiivisesti ylläpitävät omia sivujaan. Tänä vuonna uusia käyttäjiä on tullut kuusi. Samoihin pohjiin on luotu myös niille kymmenelle yhdistykselle yhteystietosivusto, jotka eivät itse ole ottaneet kotisivuja hyötykäyttöön. Näistä muutaman yhdistyksen kanssa tullaan tulevaisuudessa keskustelemaan sivujen ylläpidon ottamisesta heidän omaan haltuun. Liiton tarjoamaa palvelintilaa hyödyntää kaksi yhdistystä ylläpitäen omia sivujaan siellä. Lisäksi seitsemällä yhdistyksellä on ulkoisilla palvelimilla täysin omat kotisivunsa, joihin SATL:n sivuilta on suorat linkit. Autoalan Koulutuskeskus Oy:n sivut osoitteessa uudistuivat vuoden loppupuoliskolla ja kehitystyö jatkuu. Suomen Autolehden kotisivut ovat puolestaan osoitteessa Liiton jäsentietokantajärjestelmän osoitetiedoissa oli vuoden lopulla noin 3500 jäsenen sähköpostiosoitetiedot. Lisäystä tähän osoitemäärään ei vuoden aikana juurikaan saatu. Asiaan pitäisi tulevan vuoden aikana paneutua paremmin. Vuoden loppuun mennessä kaikkiaan 18 yhdistyksellä oli käytössä tunnukset ja salasanat jäsentietokantaohjelman käyttöön kunkin yhdistyksen omien jäsenien osalta. Niinpä he voivat ylläpitää rekisteriä ja käyttää sitä tarkoitukseensa esimerkiksi tiedottamisessa. Vuonna 2013 koulutuksia jatketaan, jotta mahdollisimman moni yhdistys SWIFT/BIC OKOFIHH 10

11 pääsee hyödyntämään järjestelmää. Lisäksi järjestetään tarvittaessa jatko- ja uusintakoulutuksia vastuuhenkilöiden vaihtuessa tai nykyisten unohtaessa vanhat opit. Koulutukset tämän kuin kotisivujen osalta on antanut toiminnanjohtaja käyttäen apunaan Tampereen ATY:n pj:n Pentti Ala-Maakalan tuottamaa koulutusmateriaalia. SATL:n Facebook-profiilisivu on vakiinnuttanut asemansa Liiton tiedotuskanavana osoitteessa Linkki sinne löytyy Liiton kotisivujen etusivulta. Koska kyseessä on järjestön profiili, on se kaikkien nähtävillä ilman omaa profiilia ja tunnuksia. Jos sivuille haluaa kommentoida jotain, niin silloin täytyy sivuille kirjautua ja se vaatii oman profiilin. Näillä sivuilla tuodaan esille niin Liiton kuin paikallisyhdistysten toimintaa, autoalan ajankohtaisia asioita ja viimeisintä autotekniikkaa. Myös jäsenet ovat tervetulleita päivittämään materiaalia sinne. Tosin tällöin tarvitaan moderaattorina toimivan toiminnanjohtajan antama valtuutus asiaan. Vuoden lopulla tykkääjiä oli 169 kpl. FISITA -järjestöstä ja sen toiminnasta sekä kaikista sen jäsenjärjestöistä tietoja on osoitteessa FISITA:n opiskelijoille ja nuorille insinööreille suuntaama sivusto aukesi syksyn aikana. Sieltä löytyy hyvä neuvoja ja ohjeita alalle haluaville, sillä opiskeleville tai silla eteneville. Sivuilta löytyy myös rekrytointikanava, jossa on tarjolla avoimia työ- ja harjoittelupaikkoja. Kiertokirjeet Liiton toiminnasta sekä yhdistysten kuukausikokousaiheista ja -esitelmöitsijöistä on tiedotettu Liiton kuudessa kiertokirjeessä. Ne on lähetetty yhdistysten puheenjohtajille, sihteereille, rahastonhoitajille sekä yhdistysten senioritoimikuntien puheenjohtajille, pääasiassa sähköisesti. Ne ovat kaikkien luettavissa SATL:n kotisivujen Jäsenille -osion kautta. Myös muista yhdistysten ilmoittamista tapahtumista on mahdollisuuksien mukaan kerrottu yhdistysten toimihenkilöille vähintään kerran vuodessa. Jäsentietokantajärjestelmän kautta lähetettävä toissa vuonna perustettu sähköinen SATL:n Uutiskirje ilmestyi vuoden aikana kaksi kertaa. Sen lisäksi lähetettiin kuusi sähköpostiviestiä ajankohtaisista asioista. Satelliitti Vuoden aikana on toimitettu kaksi Liiton jäsentiedotelehteä, Satelliittia, joissa kerrottiin Liiton toiminnasta, päätöksistä ja tiedotettiin kurssitilaisuuksista, Kesäpäivistä, Liittokokouksesta sekä muista toimintaan liittyvistä ajankohtaisista asioista. Saadun palautteen mukaan Satelliitti koetaan edelleen tärkeäksi osaksi Liiton toimintaa. Liittokokouksessa sadun ohjeistuksen mukaisesti palattiin kokonaan painetun lehden toimittamiseen. Postituskulujen minimoimiseksi lehti lähetettiin Suomen Autolehden liitteenä niille jäsenille joille ko. lehti tulee ja lopuille suorapostituksena. Lehti on myös luettavissa sähköisenä versiona Liiton kotisivujen kautta. SATL:n yhteyshenkilöt oppilaitoksissa SATL:n yhteyshenkilöinä oppilaitoksissa ovat toimineet seuraavat henkilöt: Pertti Ylhäinen (Helsinki), Olli Mykrä (Itä-Häme), Jukka Martikainen (Kuopio), Pekka Kneckt (Laaksot), Unto Tervo (Lahti), Reijo Javanainen (Pori), Alpo Paavola (Rauma), Lauri Saarelainen (Rovaniemi), Pekka Peiviläinen (Savonlinna), Hannu Ylinen (Seinäjoki), Jari Seppälä ja Erkki Nuutio (Tampere), Juha-Pekka Lindqvist (Turku), Esa Kultanen (Vaasa) ja Panu Sainio (TKK). Heidän tehtäviinsä kuuluu mm. alalle valmistuvien valistaminen autoteknillisten yhdistysten toiminnasta. SWIFT/BIC OKOFIHH 11

12 Mediatiedotteet Vuoden aikana julkaistiin kolme mediatiedotetta Liittokokouksen yhteydessä Liitto julkisti yhden mediatiedotteen Siinä tuotiin esiin autokannan riittävän nopean uusiutumisen tarve, jotta viimeisin liikenneturvallisuuteen vaikuttava autotekniikka saataisiin otettua käyttöön mahdollisimman laajasti. Lisäksi tiedotteessa kerrottiin insinööri Kari Myllyksen valinnasta Vuoden Autoteknikoksi sekä esiteltiin Liittokokouksessa tehdyt valinnat julkistettiin AAKK:n uudeksi toimitusjohtajaksi valitun Hannu Palmun julkistettiin AAKK:n kustantaman Sähkö- ja hybridiajoneuvojen sähkötyöturvallisuus -kirjan ilmestyneen. Kyseiset mediatiedotteet ovat luettavissa Liiton kotisivuilta. Lausunnot Liitto ei antanut vuoden aikana yhtään lausuntoa. Liitto oli MOLIKE:n mukana ilmaisemassa huolensa useampaan kertaan vuoden aikana Liikkuvan Poliisin asemasta poliisin hallintorakenteen kehittämishankkeessa. Tämän puitteissa Liitto oli yhtenä allekirjoittajana muun muassa Helsingin Sanomissa julkaistussa vetoomuksessa Liikkuvan Poliisin säilyttämisen puolesta. Vetoomuksen julkaisukustannuksista vastasi Liikennevakuutuskeskus. Järjestöyhteydet Suomen Autoteknillinen Liitto on jäsenenä Moottoriliikenteen Keskusjärjestössä ja Liikenne-turvassa sekä kansainvälisessä FISITA-järjestössä ja eurooppalaisessa EAEC:ssä. Edustajat eri yhteisöissä vuonna 2012: Autoalan Koulutuskeskus Oy:n hallitus Keijo Mäenpää (pj), Markku Loikkanen, Pasi Perhoniemi, Timo Törrönen, Heikki Parviainen sekä varalla Ossi Jalonen ja Erkki Virtanen. Yhtiökokousedustaja 2012: Pekka Holopainen, varalla Kalevi Lintula. Autotieto Oy:n hallitus Keijo Mäenpää (pj), Raine Hieta ja Pasi Perhoniemi. Yhtiökokousedustaja 2012: Kari Myllys, varalla Pekka Holopainen. Suomen Autolehden kehitystyöryhmä/ohjausryhmä Keijo Mäenpää, Pasi Perhoniemi, Jari Pynnönen ja Juha Seppälä. Mobilian edustajisto Pasi Perhoniemi. Mobilian säätiön hallitus Varalla Pasi Perhoniemi Moottoriliikenteen Keskusjärjestön (MOLIKE) hallitus Matti Juhala (hallituksen pj) ja Pasi Perhoniemi (jäsen hallituksessa ja työvaliokunnassa), varalla Juhani Laurikko ja Keijo Mäenpää. Liikenneturvan edustajisto Jari Pynnönen. SWIFT/BIC OKOFIHH 12

13 Liikenneturvan hallitus Varsinaisena jäsenenä Pasi Perhoniemi asti. Autoalan pätevöitymisohjelman (APO) kehitysryhmä Keijo Mäenpää. FISITA (autoinsinöörien maailmanjärjestö) Pasi Perhoniemi SATL:n edustajana FISITA:n edustajistossa sekä jäsenenä koulutustoimikunnassa. EAEC (FISITA:n Euroopan maiden yhteenliittymä) Pasi Perhoniemi Taloudellinen asema Liiton toiminta on jatkunut totuttuun tapaan toimintaa pikkuhiljaa kehittäen henkilöstöresurssien puitteissa. Varsinaisen toiminnan kulujen ja tuottojen osalta toiminta tapahtui lähes ennakoidusti, kuluissa monilta kohdin jopa alle budjetoidun. Varsinaisten jäsenien määrän on jatkanut lievää kasvua, kun heitä oli vuoden lopussa 21 enemmän kuin vuoden 2011 lopussa. Suunta on oikea, mutta uusien varsinaisten jäsenien hankinta on edelleen tärkeä tehtävä. Vuoden aikana kehitettyjen ja vuonna 2013 käyttöönotettavien jäsenetujen toivotaan tuovan lisää jäseniä ja jäsenpalvelujen kehittämistä jatketaan. Opiskelijajäsenien määrän kasvu tuo hyvää potentiaalia lisätä varsinaisten jäsenien määrää heidän valmistuttua. Sen potentiaalin toteuttamiseksi on tehtävä vielä enemmän töitä kuin tähän asti, jotta Liiton panostus toisi toivotunlaisen tuloksen. Vuodelle 2012 liitto-osuutta nostettiin kahdella eurolla 25 euroon. Tällä osuudella ei kateta lainkaan Liiton varsinaisesta toiminnasta muodostuvia kuluja, vaan vain suorat jäsenmenot eli Suomen Autolehti, Satelliitti ja jäsenmaksulaskutus. Valittu toimintatapa on tarkoituksellinen, sillä jos myös varsinaisen toiminnan kulut pitäisi kattaa liittoosuudella, pitäisi sen olla huomattavasti suurempi. Niinpä tarvitaan muitakin tuloja. Sijoitustoiminnan kulunut vuosi oli osinkojen osalta edellistä vuotta parempi ja arvopaperimarkkinoiden suunta oli pääasiassa positiivinen johtaen vain muutamiin alaskirjauksiin vuoden lopulla. Liiton omistuksessa olevien noteerattujen arvopapereiden ja rahastojen markkina-arvo nousi vuoden aikana ,50. Yksi huomioitava seikka on pankin aktiivinen arvopaperikauppa. Se tuotti voittoa kuluneella vuonna, mutta vaikka se näkyy tuloslaskelmassa positiivisena tuloksena, ei se tule Liiton käyttöön, vaan kertyneet voitot sijoitetaan uudestaan. Liiton käyttöön jäävä sijoitustoiminnan tuotto ei nykyisellään riitä toiminnan rahoittamiseen, vaan siihen joudutaan käyttämään taseen varoja. Matalien lainakorkojen aikana siihen on käytetty lainarahaa sen sijaan että olisi myyty omaisuutta aikaisempien huonojen suhdanteiden aikana. Vuoden aikana tehtiin rahoituksen osalta uudelleen järjestelyjä jakaen lainaraha kahteen osaan. Näistä toinen on pankkilaina, joka on nostettu suoraan käyttöön ja toinen tililimiittiluotto, josta käytössä on sen verran kun kullakin hetkellä on tarvetta. Tämä järjestely oli pankin suositus käytyjen lainatarvekeskustelujen jälkeen. Vuoden aikana käytetyn lainan pääoman määrä kasvoi ,51 (käytetyn lainapääoman muutos verrattuna edelliseen vuoteen). Käytetyn lainan kokonaispääoma oli vuoden lopussa ,16 ja sen korkokulut olivat 4 338,47, josta laskettuna korkoprosentti on noin 2 %. Vakuutena lainoille ovat Kalevankadun huoneisto sekä pankin hallinnoimat arvopaperi- ja rahastosalkut. Vuoden 2013 aikana tavoitteena on vähentää lainan pääomaa Liiton toimiston sauna/varasto-osaston myymisellä toiminnan kannalta turhana tilana. Kyseisen tilan ha- SWIFT/BIC OKOFIHH 13

14 luttavuuden lisäämiseksi ja sen arvon parantamiseksi sitä ollaan muuttamassa asuinhuoneistoksi taloyhtiön yhtiöjärjestykseen ja muutokselle haetaan rakennuslupa. Muutoksen jälkeen se on tarkoitus myydä remontoimattomana asuinhuoneistona eli sitä ei itse lähdetä muuttamaan asuinhuoneistoksi, vaan sen tekee uusi omistaja. Vuoden 2012 aikana prosessin eteenpäin viemiseksi on käytetty ulkopuolista arkkitehtiä. Tilikauden tulos oli ,17 (tulos vuonna 2011 oli ,88 ), joista sijoitusten arvoalenemisen osuus oli ,49 ja toiminnallinen tulos ,68. Kun pankin hallinnoima kaupankäynti on vähennetty summasta pois, oli toiminnallinen tulos ,02. Autoalan Koulutuskeskus Oy Autoalan Koulutuskeskus Oy:n tulos tilikaudella oli 9 087,58 (50 508,37 ) (edellisellä tilikaudella oli Auto & Korjaamo -messut, josta johtuen silloin oli parempi tulos) taseen loppusumman ollessa ,43 ( ,36 ). Yhtiökokouksen päätöksellä osinkoja jaettiin pitkästä aikaa omistajalleen eli Liitolle. Summa oli tilikauden voiton verran eli 9 087,58. Antti Saarialho -rahaston apurahat 2012 Rahaston hallitus myönsi apurahoina yhteensä seuraavasti: - Metropolia Motorsport ry:lle vuonna 2013 valmistuvan ensimmäisen sähkökäyttöisen Formula Student -kilpa-auton vuoden 2012 aikana tapahtuvan kehitystyön tukemiseksi TAMK Formula Student ry:lle vuoden 2012 aikana tapahtuvan Formula Student - kilpa-auton kehitystyön tukemiseksi Olof Enbom -rahaston apurahat 2011 Rahaston hallitus jakoi apurahoina yhteensä 1000 seuraavasti: - Helsingin Autoinsinöörikouluttajat ry:lle dieselhenkilöautojen kylmäkäytettävyys - selvityksen tekemiseen opiskelijaprojektina Suhdetoiminta ja verkostot Jäsenistöön kohdistuvaa suhdetoimintaa on toiminnanjohtaja hoitanut mm. käymällä vuoden aikana useissa yhdistyksissä ja piireissä tutustumassa jäsenistön toimintaan, useimmiten kuukausipalaverien yhteydessä, päivittäen samalla jäsenistön tiedot Liiton ajankohtaisista asioista. Moottoriliikenteen keskusjärjestön MOLIKE:n kautta Liitto on pitänyt yhteyksiä aktiivisesti muihin MOLIKE:n jäsenjärjestöihin. MOLIKE:n organisoimana toteutettiin vierailut eduskuntaan ja sisäasianministeriöön, joissa esitettiin huoli Liikkuvan Poliisin asemasta poliisin hallintorakenteen kehittämishankkeessa. FISITA:n tehtävien puitteissa Perhoniemi osallistui kahteen FISITA:n ja sen jäsenjärjestön organisoiman tilaisuuteen kuluneen vuoden aikana. Niistä toinen oli Lontoossa omana tilaisuutenaan ja toinen Kiinan Pekingissä järjestetyn FISITA World Automotive Congress:n yhteydessä. Auto & Korjaamo -messut Seuraavat messut sovittiin syksyllä Suomen Messujen kanssa pidettävän Helsingin Messukeskuksessa SWIFT/BIC OKOFIHH 14

15 Mestarimekaanikko kilpailut Auto & Korjaamomessujen järjestelyjen varmistuttua seuraavat Mestarimekaanikko kilpailut pidetään vuonna Kilpailun järjestelyjen valmistelut aloitettiin vuoden lopulla. Liiton strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelmat Toukokuun alussa pidetyssä perinteisessä strategiakokouksessa tutkittiin, mitä on saatu aikaiseksi ja luotiin lisää suuntaviivoja toiminnan kehittämiseksi. Vuoden aikana muun muassa hallitustyöskentelyä on parannettu ja tehostettu strategiatyön näkökulmasta pääasiassa työvaliokunnan työpanosta lisäämällä. Kuluneen vuoden aikana Liiton strategisen vision toteutumista eniten tukenut tapahtuma oli Autoalan Koulutuskeskus Oy:n uuden toimitusjohtajan saapuminen vahvuuteen. Hänen avullaan vahvistetaan yrityksen nykyistä ja kehitetään samalla uutta liiketoimintaa. Näin jäsenille saadaan tarjolle uusia palveluja. Lisäksi asiakaskuntaa laajentamalla yrityksen positiivinen tuloskehitys tukee myös Liiton toimintaa. Toinen jäsenistöä palveleva kehityspolku on ollut uusien jäsenetujen kehittäminen. Niistä ensimmäiset toteutuvat seuraavana vuonna, muun muassa St1:n kanssa yhteistyössä toteutettavan jäsenkortin muodossa. Huomionosoitukset Vuoden Autoteknillinen Yhdistys Vuoden Autoteknilliseksi Yhdistykseksi valittiin toista kertaa peräkkäin Joensuun Seudun Autoteknillinen Yhdistys Liittohallituksen määrittelemien sääntöjen mukaisesti. Vuoden Autoteknikko Vuoden Autoteknikoksi valittiin Liittohallituksen päätöksen mukaan Lahden ATY:n entinen puheenjohtaja autoinsinööri Kari Myllys. Perusteluina olivat hänen 37-vuotinen ura katsastusalalla, yli 30 vuoden ura liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan ajoneuvoteknisenä jäsenenä sekä 29 vuoden mittainen ura Lahden ATY:n toiminnan ohjaamisessa ja kehittämisessä hallitustyöskentelyn kautta. Kunnialevykkeet Liittohallitus myönsi kuluneen vuoden aikana seuraavat kunnialevykkeet: SATL:n kultainen kunnialevyke: no. 38. Matti Karhima 2012 P-Kymenlaakso SATL:n hopeinen kunnialevyke: no Martti Holmikari 2012 Helsinki 251. Jorma Kortelainen 2012 P-Kymenlaakso 252. Antero Väisänen 2012 Kajaani 253. Reino Wallenius 2012 Lahti Yhdistysten hallitukset ovat myöntäneet SATL:n pronssiset kunnialevykkeet: no Olli Helander 2012 Pori 659. Pekka Tuononen 2012 Ylä-Savo 660. Unto Koljonen 2012 Ylä-Savo 661. Matti Rytkönen 2012 Ylä-Savo 662. Pentti Laipio 2012 Lahti SWIFT/BIC OKOFIHH 15

16 Tulevaisuuden näkymät Suomen Autoteknillisen Liiton toiminta tulee jatkumaan edelleen samalta pohjalta kuin aikaisempina vuosina. Panostuksia lisätään uusien alan opiskelijoiden sekä etenkin ammatissa toimivien henkilöiden saamiseksi jäseniksi, sekä heidän tukeminen toimimaan aktiivisesti yhdistyksissä yhdessä toiminnassa pidempään mukana olleiden kanssa. Toimenpiteinä ovat muun muassa uuden jäsenedut vuoden 2013 alkaen. On arvioitu, että kentällä on vielä noin henkilöä, jotka olisivat potentiaalisia uusia jäseniä. Tällä turvataan yhdistysten vireä toiminta ja varmistetaan tietojen siirtyminen sukupolvilta toiselle. Nykyisille jäsenille tiedottamista pyritään myös kehittämään säännöllisemmällä sähköisellä viestinnällä. Tulevaisuudessa toiminnan monipuolistaminen sekä uudistaminen ja jäsenistön palvelujen kehittäminen ovat keskeisiä haasteita. SATL:n toiminta koetaan tärkeäksi ja tarpeelliseksi. SWIFT/BIC OKOFIHH 16

77. varsinainen Liittokokous

77. varsinainen Liittokokous 1/6 SUOMEN AUTOTEKNILLINEN LIITTO RY 77. varsinainen Liittokokous Pöytäkirja Aika 18.3.2012 klo 10:00-11:40 Paikka Sokos Hotelli Vaakuna, Pori Puheenjohtajat Keijo Mäenpää Kokouksen järjestäytyminen Jarmo

Lisätiedot

Yhdistysten toimihenkilöt 2012

Yhdistysten toimihenkilöt 2012 Yhdistysten toimihenkilöt 2012 Etelä-Satakunnan Autoteknillinen Yhdistys ry Puh.joht. Insinööri Veikko Syrjä gsm 0400-877 472 Kävelykatu 20 38200 SASTAMALA veikko.syrja@kabus.fi Siht. Ajomestari Olli Kattilakoski

Lisätiedot

Tasekirja

Tasekirja Tasekirja 1.1.-31.12.2012 Sisällysluettelo - toimintakertomus s. 1-16 - tuloslaskelma 17 - tase 18-19 - liitetiedot ja allekirjoitukset 20-23 - tilintarkastuskertomus 24 - toiminnantarkastuskertomus 25

Lisätiedot

Yhdistysten toimihenkilöt 2011

Yhdistysten toimihenkilöt 2011 Yhdistysten toimihenkilöt 2011 Etelä-Satakunnan Autoteknillinen Yhdistys ry Puh.joht. Insinööri Veikko Syrjä gsm 0400-877 472 Kävelykatu 20 38200 SASTAMALA veikko.syrja@kabus.fi Siht. Ajomestari Olli Kattilakoski

Lisätiedot

Toimintakertomus 2011

Toimintakertomus 2011 Toimintakertomus 2011 Yleistä Toiminnan tarkoitus Suomen Autoteknillinen Liitto edistää autoalan teknillisen henkilöstön verkostoitumista, työkykyisyyttä ja hyvinvointia. Hyvinvoivan ja menestyvän jäsenistön

Lisätiedot

82. varsinainen Liittokokous Pöytäkirja

82. varsinainen Liittokokous Pöytäkirja 1/6 82. varsinainen Liittokokous Pöytäkirja Aika 20.3.2016 klo 10:00-11:30 Paikka Sokos Hotel Vaakuna, Pori Puheenjohtajat Turo Tiililä Kokouksen järjestäytyminen Jarmo Lautamäki Kokouksen ohjelma 1-4

Lisätiedot

Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry

Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 Jäsenistö Vuoden 2008 lopussa yhdistyksen jäsenmäärä oli 1122 (1132) jäsentä. Vuoden 2008 jäsenistö muodostuu seuraavasti (suluissa vuoden 2007 tilanne) Yhdistyksen hallitus

Lisätiedot

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. ANOMUS RIIHIMÄKI 21.12.2011 ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys puheenjohtaja puh. 040/3305273 sähköposti

Lisätiedot

Tasekirja

Tasekirja Tasekirja 1.1.-31.12.2013 Sisällysluettelo - toimintakertomus s. 1-16 - tuloslaskelma 17 - tase 18-19 - liitetiedot ja allekirjoitukset 20-23 - tilintarkastuskertomus 24 - toiminnantarkastuskertomus 25

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 1 Toimintakertomus 2016 Yleistä Hallitus Toiminnan tarkoitus Suomen Autoteknillinen Liitto edistää autoalan teknillisen henkilöstön verkostoitumista, työkykyisyyttä ja hyvinvointia. Hyvinvoivan ja menestyvän

Lisätiedot

Yhdistysten toimihenkilöt 2010

Yhdistysten toimihenkilöt 2010 Yhdistysten toimihenkilöt 2010 Etelä-Satakunnan Autoteknillinen Yhdistys ry Puh.joht. Insinööri Veikko Syrjä gsm 0400-877 472 Kävelykatu 20 38200 SASTAMALA veikko.syrja@kabus.fi Siht. Ajomestari Olli Kattilakoski

Lisätiedot

Tasekirja

Tasekirja Tasekirja 1.1.-31.12.2014 Sisällysluettelo - toimintakertomus s. 1-16 - tuloslaskelma 17 - tase 18-19 - liitetiedot ja allekirjoitukset 20-23 - tilintarkastuskertomus 24 - toiminnantarkastuskertomus 25

Lisätiedot

Itä-Suomen Autoteknillisten Yhdistysten piiripalaveri

Itä-Suomen Autoteknillisten Yhdistysten piiripalaveri Itä-Suomen Autoteknillisten Yhdistysten piiripalaveri Pöytäkirja Paikka: Ravintola Lypsyniemi, Vipusenkatu 6, 57100 Savonlinna Savonlinna Works Oy:n Konepaja, Savonlinna Aika: 13.02.2016 10:00 11:54 Päivän

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus Kokouksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 10:03 sekä totesi sen päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus Kokouksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 10:03 sekä totesi sen päätösvaltaiseksi. 1/8 Suomen Autoteknillinen Liitto ry:n Liittohallitus PÖYTÄKIRJA 1/2013 Aika: 2.2.2013 kello 10:03 13:40 Paikka: Liiton toimisto, Köydenpunojankatu 8, 00180 Helsinki Läsnäolijat: Keijo Mäenpää (pj.), Matti

Lisätiedot

Helsingin autoteknillinen yhdistys ry. Haty

Helsingin autoteknillinen yhdistys ry. Haty Helsingin autoteknillinen yhdistys ry. Haty Mikä on Haty ja miksi Hatyn jäseneksi? 06.11.17 1 Sisällysluettelo Hatyn historia Haty tänään ja huomenna Miksi Hatyn jäseneksi? Miten Hatyn jäseneksi? 06.11.17

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ###### Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos:

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: Poliisien SM suunnistuskilpailut 22.8.2013 Raaseporissa Lähtöluettelo N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: M 61 10:30 Risto Vesaluoma 97688 Jokilaaksojen poliisilaitos 62 10:32 Janne Vasenius

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Rahayksikkö EURO

TULOSLASKELMA Rahayksikkö EURO Suomen Autoteknillinen Liitto Ry TULOSLASKELMA Köydenpunojankatu 8 00180 HELSINKI Y-tunnus 0202100-8 1.1.2012 1.1.2011 Rahayksikkö EURO - 31.12.2012-31.12.2011 VARSINAINEN TOIMINTA Toiminnanala A Tuotot

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Nimi Yhdistys Tulos 10:t napa 9:t 1. Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT 191 12 2 7 2. Pöllänen Janne Sastamalan RT 188

Lisätiedot

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät 51 kg 67 kg 1. Antti Juntumaa Oulun Tarmo 1. Rainer Tapio Rovaniemen Reipas 2. Jukka Arola Otanmäen Työv.Urh. 2. Kalevi

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Lapua Lohja

Lapua Lohja 5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5

Lisätiedot

1/ TOIMINTATAPAKUVAUS SATL:n liittohallituksen jäsenelle operatiivisesta työstä maksettavasta korvauksesta SATL:n liittokokouksen

1/ TOIMINTATAPAKUVAUS SATL:n liittohallituksen jäsenelle operatiivisesta työstä maksettavasta korvauksesta SATL:n liittokokouksen 1/1 2.2.2019 TOIMINTATAPAKUVAUS SATL:n liittohallituksen jäsenelle operatiivisesta työstä maksettavasta korvauksesta SATL:n liittokokouksen 16.3.2019 mahdollisesti tekemän päätöksen mukaisesti SATL liittohallituksen

Lisätiedot

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani Sijoitus Etunimi Sukunimi Joukkue Tulos 1 Seppo Lehtonen Jokilaakso 104 / 2 40 2 Kai Rimpineva Imatra 002 39 3 Matti Syvälä Tampere 005 36

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

Vaalivaliokunnan esitykset. Liittokokous

Vaalivaliokunnan esitykset. Liittokokous Vaalivaliokunnan esitykset Liittokokous Todettiin liittovaltuustossa Hämeenlinnassa käytävät vaalit 3 Arvotaan vaalivaliokuntaan 2015 kuuluvat yhdistykset Vaalivaliokuntaan 2015 arvottavat yhdistykset

Lisätiedot

Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015

Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Miehet halli päiväys tulos ka. sarjat 2s. Pasi Uotila Ailec, Helsinki Tali 1.10.2006 600 300,0 300 300 Toni Laine Räme, Lohja Kupittaa 9.3.2007 600 300,0 300

Lisätiedot

Lihavalmistealan ehdokkaat

Lihavalmistealan ehdokkaat Lihavalmistealan ehdokkaat Aki Ahonlinna logistiikkatyöntekijä, osaston varaluottamusmies, Jukka Alanko laitosmies, pääluottamusmies, Honkajoki Oy, Honkajoki Jari Eronen työsuojeluvaltuutettu, Jussi Granlund

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo. Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti

Lisätiedot

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

Helsingin autoteknillinen yhdistys ry. Haty

Helsingin autoteknillinen yhdistys ry. Haty Helsingin autoteknillinen yhdistys ry. Haty Mikä on Haty ja miksi Hatyn jäseneksi? 5.1.2010 1 Sisällysluettelo Hatyn historia Haty tänään ja huomenna Miksi Hatyn jäseneksi? Miten Hatyn jäseneksi? 5.1.2010

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

M 40 100 m 1) Tapio Lippo, os. Oulu 058. 14,0, 2) Tero Tynjälä, os. Espoo 048, 15,5, 3) Jussi Sparre, os. Espoo 048, 17,6.

M 40 100 m 1) Tapio Lippo, os. Oulu 058. 14,0, 2) Tero Tynjälä, os. Espoo 048, 15,5, 3) Jussi Sparre, os. Espoo 048, 17,6. YLEISURHEILU M 100 m 1) Pasi Forsell, os. Kokkola 166, 14,5. M 35 100 m 1) Kaido Tigas, os. Espoo 048, 14,5, 2) Petri Jääskeläinen, os. Espoo 048, 15,4. M 40 100 m 1) Tapio Lippo, os. Oulu 058. 14,0, 2)

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2014 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenes toimintavuosi. Säätiön ja

Lisätiedot

07:00 Raahe 2 NIC-863 (53) 02:00 Lidl purku 1. 04:30 Lidl purku pakaste. 18:00 Turku paluu 20:00 LAHTI PALUU 20:00 20:00 LAHTI PALUU

07:00 Raahe 2 NIC-863 (53) 02:00 Lidl purku 1. 04:30 Lidl purku pakaste. 18:00 Turku paluu 20:00 LAHTI PALUU 20:00 20:00 LAHTI PALUU Työvuorot vko 50 Kuljetusliike Ilmari Lehtonen Oy AINASSAARI MIKA 13.12 14.12 15.12 16.12 17.12 04.12.2015 08:49:24 18.12 19.12 ALAHÄIVÄLÄ JANNE ARVOLA JANNE ARVOLA JUHO EKDAHL SAMULI EKDAHL JOUKO HAUTAMÄKI21:00

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

Reserviläisliiton ampumamestaruus Tiivistelmä

Reserviläisliiton ampumamestaruus Tiivistelmä Reserviläisliiton ampumamestaruus 2007 - Tiivistelmä Yleismestaruus 1 Varsinais-Suomi 12641 2 Kymenlaakso 12567 3 Pohjois-Karjala 11758 Pienoispistooli H 1 Arvi Heikkilä Pir 574 2 Ismo Mäntysalo V-S 572

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Kuortane ja Valkeakoski

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Kuortane ja Valkeakoski Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 14.-15.10.1961, Sunila-Halla ja Teuva 1. Vesa Haarala Ylivieskan Kuula 2. Ensio Kuismanen Sunilan Sisu 3. Reino Salimäki Kuortaneen Kunto 1. Pekka Alanen Lappajärven

Lisätiedot

A-mestaruus. B-mestaruus

A-mestaruus. B-mestaruus Porin Keilailuliitto Porin Keilahalli RKL:n keilailumestaruus henkilökohtaiset mestaruudet, miehet ja naiset, 6 sarjaa eu 12.04.2010-02.05.2010 Valvoja:RKM Pori (Porin Rakennusmestariyhdistys ry) A-mestaruus

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2016 pöytäkirja Aika 19.2.2016 klo 18.00 19.00 Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan

Lisätiedot

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15)

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) 1991 Siilinjärvi/Tarinaharju Hcp, 36 reikää 1. Seppo Jolkkonen Porvoo 2. Mikko Juntunen Kuopio 3. Arto Teronen Helsinki 1992 Nokia River Golf 1. Mikko

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2016 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenestoinen toimintavuosi. Säätiön

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M 1 Vesa Saviahde M PH 96 98 194 2 Sami Heikkilä M PH 95 98 193 3 Mikko Autio M Po 92 96 188 4 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 91 96 187 5 Kari Koskinen M PH 95 90

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M 1 Sami Heikkilä M PH 96 98 194 10 2 Lauri Seppälä M Po 96 98 194 5 3 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 97 94 191 4 Vesa Saviahde M PH 96 94 190 5 Kari Äikäs M KS

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

M Yleinen 3-ottelu Pisteet yhteensä M Yleinen KÄVELY

M Yleinen 3-ottelu Pisteet yhteensä M Yleinen KÄVELY M Yleinen 3-ottelu Pisteet yhteensä Pisteet lajeista 1 Koponen Ville Vantaan Asumispalvelut 1139 391 364 385 2 Ollila Esa Yhdessä ry 1045 446 267 331 3 Luukkonen Pekka Pohjois-Kymen mty Pohjatuuli ry 1000

Lisätiedot

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Liittokokous pidettiin Lappeenrannassa 14. 15. kesäkuuta 2017 Holiday Club Saimaalla. Kuvakooste osa-5 ; 1 (9) Kokouksen neuvottelutauko. Kuvassa kokousvirkailijat

Lisätiedot

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi Kauno Kyhälä Sakari Ukonmaanaho Kari Kuoppamaa Reijo Puurunen Jorma Halonen Petri Pitkänen Ari Grönstrand Risto Ruostetsaari Risto Pekkala

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK

41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK . Kievarin Kierros SM/CUP TAUK 6..08 tulostusaika: 7.0.08 00.:9 LUOKITTAIN ASEMAKOHTAISET TULOKSET luokka: C tulokset Sij Nro Kuljettaja Kartanlukija 6 7 8 MAALI -yht RTp Muut Tulos 8 Alitalo Mikko Erämaja

Lisätiedot

1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry

1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry Sija Nimi Seura 1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry 4. Vesa Puotanen Suur-Lappeenrannan

Lisätiedot

1/8. Suomen Autoteknillinen Liitto ry:n Liittohallitus PÖYTÄKIRJA 1/

1/8. Suomen Autoteknillinen Liitto ry:n Liittohallitus PÖYTÄKIRJA 1/ 1/8 :n Liittohallitus PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika: 30.1.2016 kello 10:03 15:05 Paikka: Liiton toimisto, Köydenpunojankatu 8, 00180 Helsinki Läsnäolijat: Pentti Ala-Maakala (pj. varsinaisen puheenjohtaja ollessa

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

Sporting sarja N AA,Erä,LuE,Hjor,Digi,Sako,Sas,Pro. Sporting sarja Y

Sporting sarja N AA,Erä,LuE,Hjor,Digi,Sako,Sas,Pro. Sporting sarja Y Suomen mestaruuskilpailu Sporting 200ls, Pori 6-8.7.2012 Sporting sarja N Layoutit; AA,Erä,LuE,Hjor,Digi,Sako,Sas,Pro 1. Hautaoja, Saija SA 23 22 23 18 19 14 17 19 155 2. Korhonen, Leena OulA 17 15 18

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Tomas Käyhkö Mainarit 824 (0) + 752 (0) 1576 (0) 2. Kari Hurri Ysisata 734 (0) + 723 (0) 1457 (0) 3. Tommi Oinonen St. Michel Bowlers752 (42) + 696 (42) 1448 (84) 4. Risto Sankilampi Ysisata

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk)

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk) TUA:n Ruskeekiven Ampumarata, Akaa 02. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja M50 1. Petri Viljanen K-64 92 97 96 285 95 91 91 277 562 2. Raine Järvinen K-64 81 85 84 250 91 90 90 271 521 3. Petri Sorsa LAS

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet

14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet 14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet 1. Soini Kauppinen Suolahden Urho 2. Matti Laitinen Viipurin Voimailijat 3. Jaakko Piutunen Varkauden Urheilijat 1. Reino Salimäki Seinäjoen

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

SRTL:n ampumamestaruuskilpailuiden lopputulokset Kajaani. RK sarja H YL

SRTL:n ampumamestaruuskilpailuiden lopputulokset Kajaani. RK sarja H YL 1 SRTL:n ampumamestaruuskilpailuiden lopputulokset 20.-21.08.2011 Kajaani. RK 10+10 sarja H YL Yhdistys Tulos 1 Tulos 2 Yht Huom 1. Jari Pihlainen Pohjois-Savon RT 94 97 191 12x10,7x9,1x8 2. Hannu Eskeli

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut Satakunnan lennosto, Pirkkala. PA1 Henkilökohtaiset tulokset

ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut Satakunnan lennosto, Pirkkala. PA1 Henkilökohtaiset tulokset ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut 23.7.2011 Satakunnan lennosto, Pirkkala PA1 Henkilökohtaiset tulokset Sij. Ampuja Piiri S1 S2 Tulos Vertailuarvo 1 Nieminen Markku HRESP 86 100 100 0100-02-08-00-00-00-00-00-00-00-00-00-00--0086-01-01-02-06-00-00-00-00-00-00-00-00

Lisätiedot

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut Turku 07. - 19:03:27 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N16 1. Elina Takku PuKu 93 96 90 96 375 AE 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N18 1. Maria Liewendahl ÅSSF 95 92 97 98 382 2. Essi Laitinen TSA 92 95 97 95 379

Lisätiedot

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9

Lisätiedot

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G

Lisätiedot

SKAL:n & Taksiliiton hiihtomestaruuskilpailut Tulostettu klo Sivu 1 STL 6v 1km Lähti : 3 Keskeytti : 0 Hylätty : 0

SKAL:n & Taksiliiton hiihtomestaruuskilpailut Tulostettu klo Sivu 1 STL 6v 1km Lähti : 3 Keskeytti : 0 Hylätty : 0 Tulostettu 12.03.16 klo 13.30.05 Sivu 1 STL 6v 1km 1 503 Savolainen Anni Kuopion Taksiautoilijat ry 17.35,9 0,0 2 504 Vepsäläinen Julianna Suonenjoen Taksiautoilijat r 20.29,5 +2.53,6 3 502 Juvani Iiris

Lisätiedot

6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet

6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet 6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet 1. Reino Salimäki Kuortaneen Kunto 2. Veikko Järvelä TUL / Haukiputaan Heitto 3. Kaarlo Nykänen TUL / Koiton Riento 1. Raimo Taskinen TUL / Kemin Into 2. Jorma Virolainen

Lisätiedot

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 M I E H E T 60 m 7,12 +1,5 Joonas Makkonen -88 2008 hallissa 6,67 Nnamdi Anusim -72 2005 100m 10,46 +1,1 Nnamdi Anusim -72 2007 150 m 17,15-0,3 Joonas Makkonen

Lisätiedot

Teuva, Rivakka

Teuva, Rivakka 23. - 24.11.1985 Teuva, Rivakka 1. Marko Kiikeri Ilmajoen Kisailijat 2. Michael Lyyski Laihian Liitto-Urheilijat 3. Mika Heikkonen Riihimäen Voima-Veljet 2. Hannu Härkänen Ylä-Tikkurilan Kipinä 3. Seppo

Lisätiedot

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Mukana myös: Pilk Kings, Vaasa Vaasa, 14.3.2017 Osallistujat: 83 kilpailijaa / 16 joukkuetta Yleinen miessarja 38 kilpailijaa 1. Petri Luoma-Keturi

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Mäntsälän Ampumaurheilukeskus

Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Mäntsälän Ampumaurheilukeskus Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund Kansainvälisten lajien SM-kilpailut 2019 Mäntsälän Ampumaurheilukeskus Eurooppalainen metsästysammunta 8.6.2019 Yhdistelmäkilpailu N Sija Nro Nimi Sarja Piiri

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

a-nro Nimi Sarja Seura 1 kierros 2 kierros 3 kierros 4 kierros 5 kierros 6 kierros 7 kierros 8 kierros ratkot tulos 74. Jari Rajala Y SSG

a-nro Nimi Sarja Seura 1 kierros 2 kierros 3 kierros 4 kierros 5 kierros 6 kierros 7 kierros 8 kierros ratkot tulos 74. Jari Rajala Y SSG a-nro Nimi Sarja Seura 1 kierros 2 kierros 3 kierros 4 kierros 5 kierros 6 kierros 7 kierros 8 kierros ratkot tulos 74. Jari Rajala Y SSG 25 23 24 24 23 22 21 23 185 107. Markku Ojansuu Y Vs-VA 22 24 22

Lisätiedot