EUROOPAN LEPAKKOYÖTÄ VIETETÄÄN LOPPUKESÄLLÄ

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EUROOPAN LEPAKKOYÖTÄ VIETETÄÄN LOPPUKESÄLLÄ"

Transkriptio

1 Tiedote Risto Lindstedt LEPAKOITA TARKKAILEMAAN! EUROOPAN LEPAKKOYÖTÄ VIETETÄÄN LOPPUKESÄLLÄ Mikä on Lepakkoyö? Euroopan lepakoidensuojelusopimus EUROBATS suojelee lepakoita lainsäädännön kautta, tutkimusta edistämällä sekä tiedottamalla. Lepakoiden kiehtovaa maailmaa tehdään ihmisille tutuksi Euroopan lepakkoyön retkillä ja tapahtumissa, joita järjestetään monissa maissa elokuun loppupuolella. Miksi lepakoita suojellaan? Lepakot ovat monimuotoinen nisäkäsryhmä, jonka edustajia on maailmassa yli tuhat lajia. Euroopassa on hieman yli 40 lajia, ja niistä moni on taantunut erityisesti ihmistoiminnan takia. Suomi on liittynyt EUROBATS-sopimukseen vuonna Sopimus velvoittaa maatamme esimerkiksi hankkimaan lepakoista ajantasaista tietoa. Tutkimuksen ja harrastuksen lisääntyminen on auttanut kartuttamaan tietämystä Suomen nahkasiivistä.

2 Miten voin tarkkailla lepakoita Koska lepakot liikkuvat yöllä lentäen erittäin nopeasti, niiden havaitseminen on melko hankalaa. Näköhavaintojen lisäksi voidaan käyttää yliääni-ilmaisinta eli lepakkodetektoria, jolla voidaan muuntaa lepakoiden korkeat kaikuluotausäänet ihmiskorvin kuultaviksi. Tällaisen laitteen avulla havainnoidaan lepakoiden saalistuslentoja kaikilla Lepakkoyön retkillä. Lepakkoyön tapahtumat Lepakkoyön järjestämisestä vastaa pääasiassa Suomen lepakkotieteellinen yhdistys yhteistyössä muun muassa paikallisten luonnonsuojeluyhdistysten kanssa. Lepakkoyön tapahtumat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Tapahtumat kestävät parisen tuntia ja sopivat myös lapsille. Retkille kannattaa varustautua mukavilla kengillä ja ottaa taskulamppu ja evästä mukaan. Oheiseen taulukkoon on koottu tapahtumien tiedot. Hyödyllisiä linkkejä Lisätietoa lepakoista Suomen lepakkotieteellinen yhdistys Luonnontieteellisen keskusmuseon Eläinmuseo Tietoa EUROBATS-sopimuksesta Lisätietoa Lepakkotutkimus, lepakoiden suojelu, Lepakkoyön tapahtumat: Eeva-Maria Kyheröinen, projektitutkija, Luonnontieteellinen keskusmuseo Suomen Lepakkotieteellinen yhdistys ry:n puheenjohtaja p , (viikolla 34 yhteydenotot mieluiten sähköpostitse työmatkan takia)

3 KOOSTE LEPAKKOTAPAHTUMISTA PAIKKA- KUNTA MITÄ TAPAHTUU Espoo esitelmä AJAT JA PAIKAT JÄRJESTÄJÄ YHTEYSTIEDOT to klo n Villa Elfvikin luontotalo, os. Elfvikintie 4 Villa Elfvikin luontotalo Ilmoittautuminen Villa Elfvikiin p tai Villa Elfvik p tai Opas Eeva-Maria Kyheröinen p Helsinki, Harakan saari la klo Yhteysvene Kaivopuiston Ullanlinnan laiturista, kahvila Ursulan vierestä. Menopaluulippu 3,50, lapset,eläkeläiset 1,70 Helsingin kaupungin ympäristökeskus Opas Silva Sallamaa p Kauniainen esitelmä ti klo Kasavuoren koulukeskus, auditorio (Kasavuorentie 1) Kaksikielinen retki / tvåspråkig utflykt Kauniaisten kaupunki Opas Nina-Hagner-Wahlsten p Kuru, Seitseminen esitelmä la klo Seitsemisen luontokeskus, Seitsemisentie 110 klo 20.30, omilla kyydeillä luontokeskukselta Lapua esitelmä Pe klo 21 n. 24 Willa Ukuli, Tienhaarantie 134, Hellanmaa Lapuan ympäristöyhdistys Opas Benjam Pöntinen p

4 Parikkala ti klo kokoontuminen Siikalahden parkkipaikalla, (Kaukolantie, Parikkala) Opas Petteri Vihervaara p Pori esitelmä ti klo luontotalo Arkki Porin Ympäristöseura Opas Esko Inberg p Rauma esitelmä ma klo Osuuspankin kokoustila, Kauppakatu 1 Rauma pe klo Kokoontuminen vesilaitoksella Raisio pe klo 21 Kokoontuminen Huhkon kartanon parkkipaikalla. Salo pe klo Kokoontuminen Vuohensaaren parkkipaikalla Rauman seudun luonnonystävät Rauman seudun luonnonystävät Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistys Salon luonnonsuojeluyhdistys Opas Ville Vasko p Opas Jarmo Markkanen p Tammela esitelmä su klo luennon jälkeen Hämeen luontokeskus, Härkätie 818 Turku to klo 21 Katariinanlaakso-Rauvola, lähtö bussi nro 13 päätepysäkiltä.

5 Turku ke 3.9. klo Ruissalo, Krottilanlahti. Lähtö kahvila Honkapirtin parkkipaikalta. Turku ke klo Katariinanlaakso-Rauvola, lähtö bussi nro 13 päätepysäkiltä. Ulvila esitelmä ti klo Leineperin koulu Porin ympäristöseura Opas Janne Lampolahti p Varkaus pe klo Kämäri, jäähallin parkkipaikka Suomen Lepakkotieteellinen yhdistys Opas Laura Niinimäki p

LEPAKOITA TARKKAILEMAAN!

LEPAKOITA TARKKAILEMAAN! Tiedote 17.8.2009 Risto Lindstedt LEPAKOITA TARKKAILEMAAN! EUROOPAN LEPAKKOYÖTÄ VIETETÄÄN LOPPUKESÄLLÄ Mikä on Lepakkoyö? Euroopan lepakoidensuojelusopimus EUROBATS suojelee lepakoita lainsäädäntöön vaikuttamalla,

Lisätiedot

EUROOPAN LEPAKKOYÖTÄ VIETETÄÄN LOPPUKESÄLLÄ

EUROOPAN LEPAKKOYÖTÄ VIETETÄÄN LOPPUKESÄLLÄ Tiedote 19.8.2010 Kalle Kosunen LÖYDÄ LEPAKKO! EUROOPAN LEPAKKOYÖTÄ VIETETÄÄN LOPPUKESÄLLÄ Mistä Lepakkoyössä on kyse? Euroopan lepakoidensuojelusopimus EUROBATS suojelee lepakoita lainsäädäntöön vaikuttamalla,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Suomen lepakkotieteellinen yhdistys ry Chiropterologiska föreningen i Finland rf TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja laajuus Vuonna 2002 perustetun Suomen Lepakkotieteellisen

Lisätiedot

LUONTO- JA YMPÄRISTÖKOULUT HELSINGISSÄ

LUONTO- JA YMPÄRISTÖKOULUT HELSINGISSÄ LUONTO- JA YMPÄRISTÖKOULUT HELSINGISSÄ ARKKI HARAKKA MERIHARJU POLKU TÖYHTÖHYYPPÄ HELSINGISTÄ LÖYTYY VIISI AINUTLAATUISTA JA TOISISTAAN POIKKEAVAA LUONTO- JA YMPÄRISTÖKOULUA, JOTKA KASVATTAVAT KESTÄVÄN

Lisätiedot

UUSIVUOSI 2013-2014 ASIAKASPALVELUKESKUS

UUSIVUOSI 2013-2014 ASIAKASPALVELUKESKUS UUSIVUOSI 2013-2014 ASIAKASPALVELUKESKUS Yksityisasiakkaat p. 010 414 00 asiakkaat p. 010 414 0666 ma 31.12.2012 Uudenvuodenaatto 7-20 ti 1.1.2013 Uudenvuodenpäivä 7-20 LÄÄKÄRIKESKUKSET (MUU SUOMI) HYVINKÄÄ

Lisätiedot

päivitetty 5.12 klo Erä 1 Ma 3.2. klo Nimi Seura Paikkakunta

päivitetty 5.12 klo Erä 1 Ma 3.2. klo Nimi Seura Paikkakunta päivitetty. klo. Erä Ma.. klo.0 Erä Ke.. klo.00 Erä To.. klo.00 Erä To.. klo.0 Erä Pe.. klo.0 Erä La.. klo.00 Erä La.. klo.0 Erä La.. klo.00 Erä Su.. klo.0 Erä Su.. klo.00 Erä Su.. klo.0 (lisävuoro) Erä

Lisätiedot

Rauman Seudun Luonnonystävät. Jäsentiedote 1/2011

Rauman Seudun Luonnonystävät. Jäsentiedote 1/2011 Rauman Seudun Luonnonystävät Jäsentiedote 1/2011 Hyvät luonnonystävät Vuosi vaihtui ja sen myötä myös yhdistyksen puheenjohtaja. Ilona halusi välillä keskittyä muihin asioihin ja hänen ehdotuksestaan yhdistyksen

Lisätiedot

Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty )

Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty ) Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty 7.12.2016) Pvm Kotijoukkue Vierasjoukkue Huom! Klo Avoin Manse PP, Tampere - Pesäkarhut, Pori Ti 9.5. Kirittäret, Jyväskylä - Oulun Lipottaret 18.00

Lisätiedot

NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma

NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma Joukkueet: Jyväskylän Pesis, Lapuan Virkiä, Pesä Ysit, Lappeenranta, Pesäkarhut, Pori, Peto-Jussit, Seinäjoki, Rauman Lukko, Siilinjärven Pesis, Turku-Pesis, Viinijärven

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 Suomen lepakkotieteellinen yhdistys ry Chiropterologiska föreningen i Finland rf TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja laajuus Vuonna 2002 perustetun Suomen Lepakkotieteellisen

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016

Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016 Junatyyppi Junanumero Kulkuväli Lähtöaika Tuloaika Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:12:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 13.12.2015 26.3.2016 S 2 Joensuu asema Helsinki asema

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti

Säännöllinen kapasiteetti Junatyyppi Juna Kulkuväli Lähtö Tulo Linja Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:17:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 30.10.2016 10.12.2016 IC 2 Joensuu asema Helsinki asema 5:18:00

Lisätiedot

Verkkoajanvarauksesta näet vapaana olevat lääkäriajat ja voit varata ajan. ajanjakso ma ti ke to pe la-su 02.06.-

Verkkoajanvarauksesta näet vapaana olevat lääkäriajat ja voit varata ajan. ajanjakso ma ti ke to pe la-su 02.06.- 1 Kesän akioloajat 2014 Asiakaspalvelmme on aki joka päivä klo 720. Verkkoajanvaraksesta näet vapaana olevat lääkäriajat ja voit varata ajan. Espoo, Leppävaara Vastaanotot p 2102 ajanjakso ma ti ke to

Lisätiedot

- IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe La Su + IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe

- IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe La Su + IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe - AE 30 Pietari_(Finljandski) Helsinki asema 5:40:00 9:16:00 Ma Ti Ke To Pe La Su - PVV 31 Helsinki asema Moskova_(Leningradski) 17:52:00 7:25:00 Ma Ti Ke To Pe La Su - PVV 32 Moskova_(Leningradski) Helsinki

Lisätiedot

Lahti Wellamo-opisto https://www.opistopalvelut.fi/wellamo-opisto

Lahti Wellamo-opisto https://www.opistopalvelut.fi/wellamo-opisto Lahti Wellamo-opisto https://www.opistopalvelut.fi/wellamo-opisto 041104222 NUKKETALOJA JA PIENOISHUONEITA Kurssimaksu: 52,00 Paikka: Salpakankaan koulu, teknisen työn lk Opettaja: ammatill. opettaja Leea

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

Koulu- ja päiväkotimetsät Espoossa. Katri Luukkonen, suunnittelija Villa Elfvikin luontotalo Metsä on parasta lapselle! 30.3.2015

Koulu- ja päiväkotimetsät Espoossa. Katri Luukkonen, suunnittelija Villa Elfvikin luontotalo Metsä on parasta lapselle! 30.3.2015 Koulu- ja päiväkotimetsät Espoossa Katri Luukkonen, suunnittelija Villa Elfvikin luontotalo Metsä on parasta lapselle! 30.3.2015 Koulumetsät arvoonsa yhteistyöllä suojelua ja ympäristökasvatusta Koulumetsähanke

Lisätiedot

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry Liittotunnus yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti 2016 374 021 Jyty Espoo ry, Jyty Esbo rf 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 374 066 Jyty Hämeenlinna ry

Lisätiedot

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi Liittotunnus yhdistysnumero yhdistyksen nimi prosentti 2015 374 021 Jyty Espoo - Jyty Esbo ry 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 313 054 Jyty Helsinki ry 1,3%

Lisätiedot

UUSIMAA- VIIKKO ... 4. 8.11.2013. kansainvälisyys

UUSIMAA- VIIKKO ... 4. 8.11.2013. kansainvälisyys UUSIMAA- VIIKKO... kansainvälisyys 4. 8.11.2013 Asiaa ja luovia ideoita päättäjille, kasvattajille, yrittäjille, opiskelijoille, asiantuntijoille ja kaikille uusmaalaisille! YMPÄRISTÖ Ympäristöpäivänä

Lisätiedot

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9 Espoo % -00-0 0 0 00 0 -, -,, 0,,,,0, -, -, -0, -, -, -,, - v. -, -0,,,, -, Espoo -00-0 -0-0 - 0 Miljoonaa euroa 0 -, -, -, -,0 -, -,0 -, -,, 0,, 0,,, 0, - v. -, -0,,, 0, -, Helsinki % -00-0 0 0 00 0,

Lisätiedot

KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 1

KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 1 Sivu 1/8 Tällä liitteellä määritellään kohteen nro 1 aikataulut ja reitit ja mahdollinen ostajan Aikataulu: Kaukjärven koulu alkaa klo 8.30. Iltapäiväkuljetuksia on seuraavasti: ma klo 12.30 ja 14.30,

Lisätiedot

Varastoalan tutkintotoimikunnan hyväksymät tutkintosuoritusten arvioijat ja heidän yhteystietonsa aakkosjärjestyksessä:

Varastoalan tutkintotoimikunnan hyväksymät tutkintosuoritusten arvioijat ja heidän yhteystietonsa aakkosjärjestyksessä: Päivitetty 16.04.2015 1 Varastoalan tutkintotoimikunnan hyväksymät tutkintosuoritusten arvioijat ja heidän yhteystietonsa aakkosjärjestyksessä: logistiikan perustutkinto (varastonhoitaja) varastoalan ammattitutkinto

Lisätiedot

Tule mukaan lepakkoseurantaan 2012! Eeva-Maria Kyheröinen: Lepakkoseurannat LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO, ELÄINMUSEO

Tule mukaan lepakkoseurantaan 2012! Eeva-Maria Kyheröinen: Lepakkoseurannat LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO, ELÄINMUSEO Tule mukaan lepakkoseurantaan 2012! Miksi seurantaa? Seurannan avulla saadaan arvokasta tietoa lepakoiden esiintymisestä, runsaudesta ja runsauksien muutoksista. Tällaista tietoa tarvitaan esimerkiksi

Lisätiedot

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 SBL:n hallitus on hyväksynyt SM-kilpailut ajalle 1.1.-31.7.2014 sitovasti. Loput vuoden 2014 SM kilpailut hallitus vahvistaa sitovasti maaliskuun

Lisätiedot

TAPAHTUMAKALENTERI KEVÄT 2016 Päivitetty 26.5.2015

TAPAHTUMAKALENTERI KEVÄT 2016 Päivitetty 26.5.2015 TAPAHTMAALENTERI EÄT 06 Päivitetty 6.5.05 Pvm PPILAILLE PETTAJILLE LATAS JHTAMINEN HALLINT ke 6.. Loppiainen Loppiainen Loppiainen Loppiainen Loppiainen to 7.. oulu alkaa lukujärjestyksen mukaisesti oulu

Lisätiedot

KAISLIKKOKANSAA. Ympäristökasvatus- ja kuvataide yhteisössä Projektin kuvaraportti. Marja Junnikkala Virt@3

KAISLIKKOKANSAA. Ympäristökasvatus- ja kuvataide yhteisössä Projektin kuvaraportti. Marja Junnikkala Virt@3 KAISLIKKOKANSAA Ympäristökasvatus- ja kuvataide yhteisössä Projektin kuvaraportti Marja Junnikkala Virt@3 Kuvaraportin SISÄLLYS Projektin lähtökohtia ja suunnittelun vaiheita Projektin tavoitteet Laajalahden

Lisätiedot

pv pvm paikka prof Toto75 Toto65 Toto5 lr kesä Toto4 finaali Huom ke 1.1.2014 Helsinki X X uudenvuodenpv

pv pvm paikka prof Toto75 Toto65 Toto5 lr kesä Toto4 finaali Huom ke 1.1.2014 Helsinki X X uudenvuodenpv ke 1.1.2014 Helsinki uudenvuodenpv to 2.1.2014 Kouvola pe 3.1.2014 Pori pe 3.1.2014 Kaustinen la 4.1.2014 Tampere su 5.1.2014 Kuopio ma 6.1.2014 Jyväskylä loppiainen ti 7.1.2014 Seinäjoki ke 8.1.2014 Forssa

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

Varikko Ruokala Elokuu 2014

Varikko Ruokala Elokuu 2014 Varikko Ruokala Elokuu 2014 Viikko: 31 Kello ma 28.7. ti 29.7. ke 30.7. to 31.7. pe 1.8. la 2.8. 9-10 10-11 Eläkeläiset Ikonikerho 11-12 Eläkeläiset Ikonikerho 12-13 Eläkeläiset Ikonikerho 13-14 Eläkeläiset

Lisätiedot

Hiirettelänvuori, Iitti, Joakim Westerberg

Hiirettelänvuori, Iitti, Joakim Westerberg Hiirettelänvuori, Iitti, Joakim Westerberg LUONNONPERINTÖSÄÄTIÖ perustettu vuonna 1995 suojelee Suomen luontoa, ensisijaisesti metsää, mutta myös soita ja muita uhanalaisia elinympäristöjä hankkii omistukseensa

Lisätiedot

Toimintakalenteri v. 2012

Toimintakalenteri v. 2012 Toimintakalenteri v. 2012 Tammikuu ke 4. Kuulolähipalvelua Nurmijärvellä klo 14.00-15.00 Nurmijärven kunnantalo, Keskustie 2 B to 5. Kuulolähipalvelua Klaukkalassa klo 10.00-11.00 Klaukkalan kirkon tiloissa,

Lisätiedot

Verkkoajanvarauksesta näet vapaana olevat lääkäriajat ja voit varata ajan. ajanjakso ma ti ke to pe la-su 02.06.-

Verkkoajanvarauksesta näet vapaana olevat lääkäriajat ja voit varata ajan. ajanjakso ma ti ke to pe la-su 02.06.- 1 Kesän akioloajat 2014 Asiakaspalvelmme on aki joka päivä klo 720. Verkkoajanvaraksesta näet vapaana olevat lääkäriajat ja voit varata ajan. Espoo, Leppävaara p 2102 ajanjakso ma ti ke to pe las 02.06.

Lisätiedot

29, TILAVIA KOTIMAISIA JALKINEITA! VAIN LAUANTAINA 29.8. KLO 10.00 14.00 Kauppatie 16, Taivalkoski, (ent. kirjakaupan tilat) Tervetuloa!

29, TILAVIA KOTIMAISIA JALKINEITA! VAIN LAUANTAINA 29.8. KLO 10.00 14.00 Kauppatie 16, Taivalkoski, (ent. kirjakaupan tilat) Tervetuloa! TILAVIA KOTIMAISIA JALKINEITA! VAIN LAUANTAINA 29.8. KLO 10.00 14.00 Kauppatie 16, Taivalkoski, (ent. kirjakaupan tilat) Kenkä Nero Tervetuloa! Erä naisten ja miesten KÄVELYKENKIÄ 29, vain Aco terveyskengät

Lisätiedot

toukokuu 2014 Mailajunioreiden kioskiviikko Lista tarkistettu

toukokuu 2014 Mailajunioreiden kioskiviikko Lista tarkistettu 25.6.2014 KaMan tuomarivuorolista toukokuu 2014 18 to 1.5. pe 2.5. la 3.5. D-tyttöjoukkueiden turnauspäivä Kankaanpäässä, kaikki harjoituskentät varattuna klo 9-18 su 4.5. E-tyttöjoukkueiden turnauspäivä

Lisätiedot

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne 50230K TURUN YLIOPISTOLLINEN KESKUSSAIRAALA Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne 1-9 2 015 SU34L 01 PKLKÄYNTI 03 ETÄHOITO 04 MUU KÄYNTI 06 VARAUS Summa: Akaa Akaa Summa:

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa Kilpailutoimikunnan puheenjohtajaan: Mauri Saastamoinen 050 57 47 557 / competition@bridgefinland.com SBL:n hallitus on

Lisätiedot

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1 Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten

Lisätiedot

Alkeisryhmä Ke 18-19, 20-21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20

Alkeisryhmä Ke 18-19, 20-21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20 Alkeisryhmä Ke 18-19, 21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20 Alkeisryhmä Ke 18-19, 21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20 Alkeisryhmä Ke 18-19, 21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke

Lisätiedot

Panelian museo Paneliantie 36 Avoinna 2.5. 30.9. ma klo 12 16 sekä sopimuksesta. Puh. 050 572 7304 Heiska

Panelian museo Paneliantie 36 Avoinna 2.5. 30.9. ma klo 12 16 sekä sopimuksesta. Puh. 050 572 7304 Heiska SATAKUNNAN MUSEOT EURA Hinnerjoen museot Luotteenperäntie, Hinnerjoki Avoinna 5.6 3.8 ti pe klo 10 16 3.6 26.8 su klo 13 15 sekä sopimuksen mukaan. Puh. (050) 365 0341 Heikkilä, (0500) 592 226 Nummela

Lisätiedot

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki)

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) ma 10/9 ti 11/9 ke 12/9 to 13/9 pe 14/9 ma 17/9 ti 18/9 Viikko 37 / 2012 Viikko

Lisätiedot

SATAKUNNAN MUSEOT 2015

SATAKUNNAN MUSEOT 2015 SATAKUNNAN MUSEOT 2015 EURA Hinnerjoen museot Luotteenperäntie, Hinnerjoki Avoinna 7.6. 30.8. su klo 13 15 Lisäksi 16.6 14.8. ti pe klo 10 16 sekä sopimuksen mukaan. Puh. 050-365 0341 Heikkilä, 0400-125971

Lisätiedot

Retkikalenteri 2015. Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry HELSY Helsingfors naturskyddsförening rf

Retkikalenteri 2015. Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry HELSY Helsingfors naturskyddsförening rf Retkikalenteri 2015 Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry HELSY Helsingfors naturskyddsförening rf Tervetuloa Helsyn luontoretkille ja tapahtumiin! Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen retkillä ja tapahtumissa

Lisätiedot

SEURAA NETTILUKKARIA - MUUTOKSET NÄKYVÄT PUNAISELLA! SYKSY 2014. 3. lv.

SEURAA NETTILUKKARIA - MUUTOKSET NÄKYVÄT PUNAISELLA! SYKSY 2014. 3. lv. SYKSY 2014. Tämä on alustava lukujärjestys! Seuraa nettilukkaria päivitysten havaitsemiseksi Seuraa opintojakson oikeassa yläkulmassa olevaa päivämäärää niin tiedät, koska aikataulua on viimeksi päivitetty!

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

TILAISUUDET JA TAPAHTUMAT HUHKOLINNASSA

TILAISUUDET JA TAPAHTUMAT HUHKOLINNASSA URHEILUTALO HUHKOLINNA 7.4.205 Su 9.4.205 klo 9.00 6.00 La 25.4.205 klo 5.00 - Su 26.4.205 klo 0.00 3.00 Ke 27.5.205 klo.00 5.30 La.8.205 URHEILUTALO HUHKOLINNA 7.4.205 Su 9.4.205 klo 9.00 6.00 La 25.4.205

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 18.10.2012 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 26.10.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

Varastoalan tutkintotoimikunnan hyväksymät tutkintosuoritusten arvioijat ja heidän yhteystietonsa aakkosjärjestyksessä:

Varastoalan tutkintotoimikunnan hyväksymät tutkintosuoritusten arvioijat ja heidän yhteystietonsa aakkosjärjestyksessä: Päivitetty 13.02.2015 1 Varastoalan tutkintotoimikunnan hyväksymät tutkintosuoritusten arvioijat ja heidän yhteystietonsa aakkosjärjestyksessä: logistiikan perustutkinto (varastonhoitaja) varastoalan ammattitutkinto

Lisätiedot

RAHASARJAT. Lämminveriset TI 8.1.2013 Oulu 8 Tasoitusajo 2100 m etus. ensisij. 3-5-v. etus. toissij. Suom. synt. p. 0 + 20 m/ 500 enint.

RAHASARJAT. Lämminveriset TI 8.1.2013 Oulu 8 Tasoitusajo 2100 m etus. ensisij. 3-5-v. etus. toissij. Suom. synt. p. 0 + 20 m/ 500 enint. RAHASARJAT Lämminveriset TI 8.1.2013 Oulu 8 Tasoitusajo 2100 m etus. ensisij. 3-5-v. etus. toissij. Suom. synt. p. 0 + 20 m/ 500 enint. 600 1500 SU 27.1.2013 Helsinki 7 Tasoitusajo 2100 m etus. Suom. synt.

Lisätiedot

Lepakkokartoitusohjeet

Lepakkokartoitusohjeet Lepakkokartoitusohjeet avuksi tilaajalle ja kartoittajalle Lepakkoseminaari 19.3.2011 Markku Lappalainen Lepakkokartoitusohjeet Miksi lepakot tulee kartoittaa? Tarve ohjeelle ja hyville käytännöille SLTY:n

Lisätiedot

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2015. Kolmella voitolla välieriin. Puolivälieriä on pelattu vuosina 1991-2003, 2009-2014

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2015. Kolmella voitolla välieriin. Puolivälieriä on pelattu vuosina 1991-2003, 2009-2014 NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2015 Kolmella voitolla välieriin Puolivälieriä on pelattu vuosina 1991-2003, 2009-2014 Vuosina 1991-1994 jatkoon pääsi kahdella voitolla. Vuosina 1995-2003, 2009-2014 jatkoon pääsi

Lisätiedot

KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT

KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT Liitteeseen on koottu tärkeimpiä 9-15-vuotiaiden kilpailuja Helsingin seudulla. Seura maksaa osallistumisen valtaosaan allaolevista kisoista (poislukien Peugeot Junior GP

Lisätiedot

Luonnonkukkien päivän retket Pirkanmaalla su 15.6.2014

Luonnonkukkien päivän retket Pirkanmaalla su 15.6.2014 Luonnonkukkien päivän retket Pirkanmaalla su 15.6.2014 Akaa Retkikohde: Toijalan pururadan ja luontopolun ympäristö. Vanhan kaatopaikan päältä pururadan vierustaa luontopolulle, poiketen välillä järven

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

Tervetuloa opettajankoulutuslaitokseen Turkuun!

Tervetuloa opettajankoulutuslaitokseen Turkuun! Tervetuloa opettajankoulutuslaitokseen Turkuun! Alkuseikkailu 2016 17. 19.8.2016 Tervetuloa Opexiin! Onnea, onnea ja vielä kerran onnea uuden opiskelupaikkasi johdosta, sinä uunituore OKL-fuksi! VAKAVA-koe

Lisätiedot

Päivitetty 06.11.2014 1

Päivitetty 06.11.2014 1 Päivitetty 06.11.2014 1 Varastoalan tutkintotoimikunnan hyväksymät tutkintosuoritusten arvioijat ja heidän yhteystietonsa aakkosjärjestyksessä: logistiikan perustutkinto (varastonhoitaja) ja varastoalan

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 1.12.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

SYKSY 2017 Viikko nro 37 MA TI KE TO PE

SYKSY 2017 Viikko nro 37 MA TI KE TO PE ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT LUKUJÄRJESTYS 2017-2018 Opintojaksojen tarkat aika- ja paikkatiedot löydät Korpista, jonne myös mahdolliset muutokset päivitetään. Opintojaksoille

Lisätiedot

Päivitetty 1.10.2013 1

Päivitetty 1.10.2013 1 Päivitetty 1.10.2013 1 Varastoalan tutkintotoimikunnan hyväksymät tutkintosuoritusten arvioijat ja heidän yhteystietonsa aakkosjärjestyksessä: logistiikan perustutkinto (varastonhoitaja) ja varastoalan

Lisätiedot

KKI 35 OPedot-KoPa Keskuskenttä klo 19.30 18.30-20.00

KKI 35 OPedot-KoPa Keskuskenttä klo 19.30 18.30-20.00 Harjoitusvuorot 29.7-4.8 2013 Joukkue Ma 29.7 Ti 30.7 Ke 31.7 To 1.8 Pe 2.8 La 3.8 Su 4.8 Miehet Pathoven-OPedot Keskuskenttä Keskuskenttä klo 20.30 18.30-20.00 18.30-20.00 Tikkurilan nurmi KKI 45 Jokivarsi

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 15.1.2010 TAMMIKUU 2.1. klo 11.00

Lisätiedot

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Huittisten musiikkiopisto Tapahtumakalenteri elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Elokuu su 31.8. klo 14 Kesäistä klassista jousilla,uusi Lahti Kamariorkesteri,

Lisätiedot

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa TOIMINTAOHJELMA 30.5.-5.6.2016 Maanantaina 30.5. RUOKASALISSA KANSAINVÄLINEN VIIKKO! klo 10.00 ULKOIL UA klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN

Lisätiedot

lasten kuhmo O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A!

lasten kuhmo O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A! lasten kuhmo 7 O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A! kuhmo lasten 7 koe Kuhmon hilpeä heinäkuu Kuhmon HILPEÄ HEINÄKUU tarjoaa joka päivä iloa, unelmia, ääniä, hiljaisuutta,

Lisätiedot

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU Vanhan Musiikin Viikolle 27.7.-2.8.09 Tiedusteluihin vastaavat diplomiurkuri Anne-Marie Grundstén, puh. 050 520 4798. Kulttuurisihteeri Hilpi Toikka-Haldin, puh. (02) 677 4698;

Lisätiedot

Ke :30 20:30 IWO Oheiset Niirala Riina 20:45 21:30 IWO Jää Niirala Riina

Ke :30 20:30 IWO Oheiset Niirala Riina 20:45 21:30 IWO Jää Niirala Riina Päivä Alkaa Päättyy Joukkue Harjoitus Paikka Valmentaja Ma 23.1. 15:00 15:45 Tulokkaat Jää Niirala Ella 19:35 20:30 IE Jää Niirala Netta&Tua 20:30 21:30 ICF Jää Niirala Netta&Tua Ti 24.1. 6:45 7:30 IE+Sparraajat

Lisätiedot

SEURAA OPETUSAIKATAULUA - MUUTOKSET NÄKYVÄT PUNAISELLA! SYKSY lv. Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi

SEURAA OPETUSAIKATAULUA - MUUTOKSET NÄKYVÄT PUNAISELLA! SYKSY lv. Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi SYKSY 2016. Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi Muutokset on merkitty punaisella! TURUN YLIOPISTO 1.8.2016 HOIT3111 TUTKIMUSSEMINAARI 2 4 op Opettajat: Maija Hupli, Leena Salminen, Jaana

Lisätiedot

HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT KEVÄT 2016

HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT KEVÄT 2016 12.4.2016 HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT KEVÄT 2016 AKAA Paikka: Seurantalo Sampola, Sampolantie 3, Toijala Aika: Kevään 2016 kokoontumiset maanantaisin 25.1., 29.2, 21.3, 25.4 ja 23.5. kello 14.15-15.15.

Lisätiedot

UGK/Seniorit Peli-ja tapahtumakalenteri kausi 2016 Päivitetty 22.4.2016 Lisänä seuran omat kilpailut ja SHS:n tapahtumia

UGK/Seniorit Peli-ja tapahtumakalenteri kausi 2016 Päivitetty 22.4.2016 Lisänä seuran omat kilpailut ja SHS:n tapahtumia Huhtikuu Tapahtuma 1.4 Pe 2.4 La 3.4 Su 4.4 Ma 5.4 Ti 6.4 Ke 7.4 To 8.4 Pe 9.4 La 10.4 Su 11.4 Ma 12.4 Ti 13.4 Ke 14.4 To 15.4 Pe 16.4 La Mahdollisesti kentän avaus Uusikaupunki 17.4 Su 18.4 Ma 19.4 Ti

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

POJAT- Alkeet (6-9v), Laurinlahden koulu, TO klo / 'Ape' Laurinlahden koulu, Merisaapas 2-4 POJAT- Alkeet (6-9v), TO klo / Janne

POJAT- Alkeet (6-9v), Laurinlahden koulu, TO klo / 'Ape' Laurinlahden koulu, Merisaapas 2-4 POJAT- Alkeet (6-9v), TO klo / Janne VAPAITA PAIKKOJA 7.8.2012, ilmoittautuminen jäsenrekisterin kautta. VAUHTIRATA Vaippaikäisille (oma aikuinen mukaan) KE klo 10-11.30 VAUHTIRATA Vipeltäjille ( > perheille 4-7v. ja oma aik), MA klo 10-12

Lisätiedot

Mikkelin riistanhoitoyhdistys KYRÖNPELLON HIRVIRADAN KÄYTTÖVUOROT Toukokuu

Mikkelin riistanhoitoyhdistys KYRÖNPELLON HIRVIRADAN KÄYTTÖVUOROT Toukokuu Mikkelin riistanhoitoyhdistys KYRÖNPELLON HIRVIRADAN KÄYTTÖVUOROT 2016 Toukokuu 1Su 2Ma Mikkelin Erämiehet, Heinälahti, Kaupungin hirviseurue 3Ti Asila, Erä-Ässät, Vira 1 4Ke Porrassalmi, Riistamiehet,

Lisätiedot

KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus

Lisätiedot

Hyvä kauppa! VALTAKUNNALLINEN KELIAKIAVIIKKO 6.-12.9.2010

Hyvä kauppa! VALTAKUNNALLINEN KELIAKIAVIIKKO 6.-12.9.2010 Hyvä kauppa! VALTAKUNNALLINEN KELIAKIAVIIKKO 6.-12.9.2010 Keliakiaviikon kauppatapahtumat (noin 80 tapahtumaa, tilanne 6.9.2010) Tule mukaan keliakiaviikon kauppatapahtumiin! Keliakiayhdistykset järjestävät

Lisätiedot

Marraskuun tapahtumat

Marraskuun tapahtumat Marraskuu on jo onnellisesti takanapäin ja joulu on ihan kohta ovella. Marraskuun tapahtumat Ennen syyskokouksen alkua Tuulia Alanen-Brandt piti mielenkiintoisen luennon vartalon mittalinjoista ja esitteli

Lisätiedot

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue Tammikuu PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA LA Ampumahiihtopaviljonki, rak 359 Riimu, rak. 358 Helmikuu Ma Ti Ke To Pe La Su Ma Ti Ke To Pe La Su

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Turun seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Turun seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Turun seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

SYKSY 2017 Viikko nro 37 MA TI KE TO PE

SYKSY 2017 Viikko nro 37 MA TI KE TO PE ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT LUKUJÄRJESTYS 2017-2018 Opintojaksojen tarkat aika- ja paikkatiedot löydät Korpista, jonne myös mahdolliset muutokset päivitetään. Opintojaksoille

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

AGK SENIOREIDEN KILPAILU- JA TAPAHTUMAKALENTERI 2017 (v )

AGK SENIOREIDEN KILPAILU- JA TAPAHTUMAKALENTERI 2017 (v ) TOUKOKUU ma 1. 05. 17 ti 2. 05. 17 ke 3. 05. 17 Viikkokilpailu 1/12, TawG to 4. 05. 17 pe 5. 05. 17 Jatkuu joka perjantai. Katso poikkeukset Hugon taululta la 6. 05. 17 su 7. 05. 17 ma 8. 05. 17 Lähipeli

Lisätiedot

Viikonpäivä Päivämäärä Paikkakunta Toto4 Toto75 Toto65 Lounasravit Kesäravit Toto75-finaalit Muuta to 1.1.2015 Kouvola X pe 2.1.2015 Seinäjoki X pe

Viikonpäivä Päivämäärä Paikkakunta Toto4 Toto75 Toto65 Lounasravit Kesäravit Toto75-finaalit Muuta to 1.1.2015 Kouvola X pe 2.1.2015 Seinäjoki X pe Viikonpäivä Päivämäärä Paikkakunta Toto4 Toto75 Toto65 Lounasravit Kesäravit Toto75-finaalit Muuta to 1.1.2015 Kouvola X pe 2.1.2015 Seinäjoki X pe 2.1.2015 Pori X la 3.1.2015 Tampere X su 4.1.2015 Kuopio

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Helsingin kaupungin opetusvirasto 913 09-3108 6879

Helsingin kaupungin opetusvirasto 913 09-3108 6879 OPETUSHALLITUS Rahoitus PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 1.Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 2.12.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

OTTELUT KENTITTÄIN 17.12.2015. Impivaara 1. Impivaara 2. Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue. 13 27.1.2016 09:00 Tampere Espoo

OTTELUT KENTITTÄIN 17.12.2015. Impivaara 1. Impivaara 2. Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue. 13 27.1.2016 09:00 Tampere Espoo OTTELUT KENTITTÄIN 17.12.2015 Lohko Kenttä Pelattu Impivaara 1 13 27.1.2016 09:00 Tampere Espoo 14 27.1.2016 10:00 PieKok Pori 17 27.1.2016 11:00 Tampere Pori 18 27.1.2016 12:00 Espoo PieKok 16 27.1.2016

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Seinäjoen seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Seinäjoen seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Seinäjoen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

OPPILASKULJETUKSET LV 2014-2015 Sivu 1(2)

OPPILASKULJETUKSET LV 2014-2015 Sivu 1(2) OPPILASKULJETUKSET LV 214-215 Sivu 1(2) Reitin numero: 1 Kuvaus: Heinämaantie, Pajulantie, Lempääntie ap=toiminta alkaa kohteessa ip=iltapäiväkuljetus Kohde:Kaukjärven koulu Reitti: Heinämaa 1 Heinämaantie

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 5.12.2012 Hallitus hyväksyy kalenterin kokouksessaan.

Lisätiedot

2014 TOIMINTAKALENTERI

2014 TOIMINTAKALENTERI 2014 TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU 1 1 KE Uudenvuodenpäivä 1.-31.1 Seututoimikuntien järjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksinapj 2 TO KOKO VUOSI: Aktivointiprojekti, Aluetoimikunnan kokoukset, Ammattiosastojen

Lisätiedot

SEURAA OPETUSAIKATAULUA - MUUTOKSET NÄKYVÄT PUNAISELLA! KEVÄT 2016 2. lv. Seuraa opetusaikataulua todennäköisten päivitysten havaitsemiseksi.

SEURAA OPETUSAIKATAULUA - MUUTOKSET NÄKYVÄT PUNAISELLA! KEVÄT 2016 2. lv. Seuraa opetusaikataulua todennäköisten päivitysten havaitsemiseksi. KEVÄT 2016 Seuraa opetusaikataulua todennäköisten päivitysten havaitsemiseksi. Muutokset merkitään punaisella! TURUN YLIOPISTO 14122015 HOIT3101 HOIDON JA HOITOTIETEEN FILOSOFIA 2 6 op Opettajat: Helena

Lisätiedot