LAUANTAI VIIKKO 26 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Hevostaitoja opiskellaan Yppärissä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAUANTAI 29.06.2013 VIIKKO 26 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Hevostaitoja opiskellaan Yppärissä"

Transkriptio

1 P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI VIIKKO 26 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Postipalvelu monipuolistamaan Salen tarjontaa TERHI PIILOLA Kun Oulussa Osuuskauppa Arinan organisaation tietoon saapui, että Pyhäjoen Shellhuoltoasemaa aletaan purkaa päättivät he ottaa uuden haasteen vastaan: postipalvelu siirtyy maanantaina 1.7 Pyhäjoen Saleen. Myös matkahuolto siirtyy heinäkuun aikana Salen seinien sisälle, mutta ainoastaan tavarapiste on luvassa, mitään kahviloita tai odottelutiloja ei ole suunniteltu: Emme ole laajentamassa Matkahuollon tarjontaa siitä, mitä se on tähän mennessä ollut Shellillä. Eikä esimerkiksi siitä ole tietoa kulkevatko linja-autot tätä kautta. Yhtenä päivänä minulta tultiin kyselemään, että milloin tänne rakennetaan sellainen odotustila kahviloineen ja myymälöineen. Valitettavasti mitään sellaista ei ole tiedossa, koska kauppa ja laaja tuotevalikoima ovat kuitenkin se pääasia, kertoo Salen johtaja Jaana Sippala. Myöskään Abc-huoltoasemaa ei ole luvassa, mutta Oulussa Osuuskauppa Arinan organisaatio on alkanut suunnitella mahdollista uutta myymälää Shellin tilalle ja sen yhteyteen mahdollisesti Abc-tankkauspistettä, mutta mitään ei ole vielä lyöty lukkoon. Sippala muistuttaa myös, ettei hän tee päätöksiä tai suunnitelmia, vaan huolehtii myymälän käytännön asioiden olevan kunnossa ja että mahdollisista muutoksista vain ilmoitetaan hänelle. Jaana kertoo suurimman osan asiakkaista kommentoineen asiaa tyytyväisinä siitä, että postiasioita hoitaessa voi hoitaa myös kauppa-asiat niin, ettei tarvitse hypätä paikasta toiseen vaan asiat hoituvat kätevästi samassa paikassa. Postiasioita Salessa voi hoitaa myymälän aukiolo-aikoina. Salen johtaja Jaana Sippala (toinen oik.) Oulusta auttamaan tulleiden työntekijöiden kanssa. Hevostaitoja opiskellaan Yppärissä PÄIVI NIEMELÄ Lauantaina 7.7. klo 10 alkaen Yppärissä Anniina Pirkolan kentällä on tiedossa mielenkiintoinen päivä hevosihmisille, kun hevostaitoliiton hyväksymä hevosten ja ratsastajien kouluttaja Lilli Vanhatalo Revonlahdelta ohjaa kiinnostuneita luonnollisten hevostaitojen pariin. Mukaan pääsee oman hevosen kanssa tai kuunteluoppilaaksi. Päivän aikana osallistujat saavat teoriatietoa hevosten kehonkielestä, viestinnästä ja johtajuudesta ja pääsevät tekemään käytännön harjoituksia, joiden kautta opitaan työskentelemään hevosten kanssa niiden lajinmukaisia tapoja hyväksikäyttäen. Luonnollisten hevostaitojen ympärillä leijuu vielä osittain mystinen ilmapiiri hevosen kanssa kommunikoimisen ajatellaan usein olevan jotain yliluonnollista ja vain harvojen hevoskuiskaajien heiniä. Tosiasiassa kyseessä ovat täysin opittavissa olevat taidot, joista on hyötyä jokaiselle hevosharrastajalle. Hevonen on laumaeläin, joka tavallisesti tekee mielellään sen mitä laumanjohtaja pyytää. Ihmisen tehtävä on ottaa johtajan rooli; voimakeinoja ei tarvita, kun ihminen oppii ymmärtämään hevosen kehonkieltä ja viestimään vastavuoroisesti omat toiveensa hevoselle ymmärrettävästi. Hevosten kanssa työskennellessä pidän tärkeänä sitä, että sekä ihmisellä että hevosella on hyvä olla ja suhde perustuu luottamukseen, kunnioitukseen ja kommunikointiin. Työstämme hevosia niin, että saamme niille aikaan rauhallisen, rennon ja luottavaisen mielentilan sekä vaivattoman yhteistyön ihmisen kanssa, Lilli Vanhatalo kertoo. Yppärin hevostaitopäivänä ei nousta ratsaille, vaan työtapana on maastakäsittely. Maastakäsin työskentely on oivallinen keino vahvistaa ihmisen ja hevosen välistä suhdetta ja parantaa luottamusta, kunnioitusta ja kommunikointia ihmisen ja hevosen välillä, Lilli perustelee. Tapahtuman järjestää Yppärin maa- ja kotitalousnaiset. Yppärissä on useita hevostaidoista kiinnostuneita harrastajia, jotka ovat osallistuneet Lillin valmennukseen aiemmin. Nyt oli tilaisuus saada huippuluokan valmennuspäivä omalle kylälle, ja haluamme tarjota saman mahdollisuuden myös muille, kertoo järjestelytiimissä mukana oleva Tiina Keskitalo. Hevostaitopäivään kannattaa osallistua myös ilman omaa hevosta. Toisten työskentelyä seuraamalla oppii todella paljon, ja saamiaan vinkkejä voi sitten soveltaa käytäntöön myöhemmin, Tiina vinkkaa. Lilli Vanhatalo on samaa mieltä: Muita seuratessaan ehtii itse pohtia ja sisäistää asioita paremmin. Monesti tekemällä oppii parhaiten ja katsominen on tekemisen jälkeen toiseksi tehokkain oppimisen muoto! Lisätietoja hevostaitopäivästä on tämän lehden järjestöpalstalla ja netissä osoitteessa ypparinnaiset. blogspot.fi.

2 sivu 2 Perinteinen ripille päässeiden 50-vuotistapaaminen on tänäkin vuonna kotiseutupäivänä 7. heinäkuuta. Ohjelmassa on jumalanpalvelus klo ja mahdollisuus ruokailuun seurakuntatalolla Kotiseutujuhla alkaa Annalassa klo Tietysti voi osallistua vain osaan ohjelmasta. Moni rippikuvassa olevista on muuttanut ja aikuisiän elänyt muualla kuin Kuulumiset - lehden levikkialueella. Varmaan moni heistäkin on kiinnostunut ja halukas saapumaan Pyhäjoelle 7.7. Ehkä tiedät heidän asuinpaikkansa ja sukulaisen joka tietää. Muutama puhelinsoitto vie viestiä heille, jotka eivät ole muutoin tästä tapaamispäivästä tietoisia. Pyhäjoen Kuulumiset vuotta sitten ripille päässeet kokoontuvat kotiseutupäivänä 7.7. Myydään metsäpalsta Pirttikoskella n. 2,7 ha tarjousten perusteella. Kyselyt ja tarjoukset p Hieroja Laura Haikola p Pyhäjoki Tunnistatko itsesi ja muita 50 vuoden takaa? Retki Hyytämän nimikallioille Etelänkylän Hyytämän nimikallioiden historiaan pääsee tutustumaan keskiviikkona 3. heinäkuuta klo Oppaana toimii nimikallioita laajasti tutkinut ja kesänsä Hyytämässä viettävä Eero Hourula. Vanhimmat nimet ja nimikirjaimet ovat 1700-luvulta. Kokoonnutaan Kielosaareen klo 11.45, mistä pyörillä tai kimppakyydeillä nimikallioille. Lainaa taulu kirjastosta Tarvitsetko piristystä kotiisi, työhuoneeseesi tai onko kotiisi tulossa perhejuhla? Pyhäjoen kirjastossa toimii kunnallinen taidelainaamo, joka on avoinna kirjaston aukioloaikoina: ma, to 11-16, ti, ke, pe Lainaus tapahtuu kirjastokortilla ja on maksutonta. Laina-aika on kolme kuukautta. Lainattavat teokset ovat nähtävissä kirjaston www-sivuilla sekä paperiversiona kirjastossa. Lainattavaa taidetta löytyy seuraavilta tekijöiltä: Pauliina Kanniainen, Liisa Kitinprami, Saila Kleine Staarman, Toini Kopisto, Matti Korhonen, Raija Korppila, Janne Koski, Mikko Kultala, Juha Laakso, Pentti Lumikangas, Lotta Nevanperä, Oma Orell ja Maria Raasakka. Tervetuloa lainaamaan! Kielosaaressa Pyhäjoella, Vanhatie 73 lauantaina klo Vapaa pääsy Buffetti maksullinen Kotiseutupäivä sunnuntaina klo Jumalanpalvelus kirkossa, mukana 50 vuotta sitten ripille päässeet klo Ruokailu seurakuntatalolla: 15 e/aikuiset, 5 e/ 4-12-v. Possunfile, perunat, salaatit, leivät, juomat, jälkiruoka. klo Kotiseutujuhla Annalassa, juhlapuhe MSL:n aluepäällikkö Elina Vehkala, Pauha-Maijan / Pauha-Matin julkistus ym. ohjelmaa. Annalaan vapaa pääsy klo Tervetuloa viettämään kotiseutupäivää Pyhäjoelle! Makeat mansikat poimittuna tai itse poimien Varaukset Kortesuo puh Erkki Leena Kaikki loppuu aikanaan... Huoltamo E. Niemi Ky on tullut yrityskaarensa päähän ja lopettaa liiketoimintansa Matkahuolto jatkaa vielä toimintaansa sekä otamme vastaan veikkauksia samoissa tiloissa ma - pe klo saakka. Samalla myymme varastoa pois alennetuin hinnoin sekä polttoaineita niin kauan kuin säiliöissä niitä riittää. Huoltamo E. Niemi Ky kiittää asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan pitkästä menneestä ajasta! Kahvitarjoilu su klo

3 P y h ä j o e n K u u l u m i s e t sivu 3 Avoimet ovet Leivinnevalla Megaturve oy järjestää avoimet ovet Tuulasperän Leivinnevalla tiistaina klo Megaturve esittelee turvetuotantoa, turvesuon vesienkäsittelyä ja vesinäytteitä. Paikalla saadaan tietoa myös kasvuturpeen käytöstä Hollannissa. Leivinnevalla Megaturve Oy tarjoaa kahvit ja makkaraa. Lisäksi saappaanheittokilpailu, voittajille palkintona turvetuotteita tai konetyötä 150 euron arvosta! Linja-auton aikataulu: * klo Yppäri Neste, klo Shell Pyhäjoki, klo Parhalahden koulu, klo Pirttikosken koulu. Sieltä Vaihojanperän kautta Leivinnevalle. Bussi ottaa kyy- tiin myös reitin varrelta. Kyyti on ilmainen. Tulomatkalla tutustutaan Merijärven Jahtavisnevan jälkikäyttöön, viljelyksiin ja tekojärveen sekä Pyhänkosken Ristivetoatuulivoimapuistoon. Lisätietoja ja bussikyytiin ennakkoilmoittautumiset Hannu Isokäännälle (mielellään tekstiviestillä) puh Tervetuloa myös omilla kyydeillä! -DODNNLVNHUKR <SSlULVVl <SSlULQ NRXOXQNHQWlOOl DONDD KHLQlNXXQ DOXVWD MDONDSDOORNHUKR DODNRXOXODLVLOOH 3DOORD SHODWDDQ DLQD PDDQDQWDLVLQ NOR VHNl 0XNDDQ NDQQDWWDD YDUDWD MXRPDSXOOR MD SllKLQH VHNl MDONDDQ OHQNNDULW WDL QDSSLNVHW 0LHOHOOllQ P\ V RPD SDOOR PXNDDQ 7XX SHODDQ 0DNVXWRQ /LVlWLHWRMD PU UDMDQLHPL#JPDLO FRP DKE/dK/D/d >KE < zddpshkzkd ϮϬϭϯ ʹ ϮϬϭϰ Ks d, dd s/^^,ăŭğŵƶŭɛğƚ ƚžŝŵŝƚğƚăăŷ ŵă ϭϯ ϴ ϮϬϭϯ ŬůŽ ϭϱ ŵğŷŷğɛɛć ŽƐ WLJŚćũŽĞŶ ŬƵŶƚĂ săɖăăͳăŝŭăƚžŝŵŝɛƚž W> ϲ ϴϲϭϬϭ WLJŚćũŽŬŝ sƶžƌžƚ ƚƶůğǀăƚ ǀŽŝŵĂĂŶ ϭϵ ϴ ĂůŬĂĞŶ <ŽƵůƵũĞŶ ũžƶůƶͳ ũă ŬĞǀćƚũƵŚůŝĞŶ ĂŝŬŽŝŚŝŶ DŽŶŝƚŽŝŵŝƚĂůŽŶ ǀƵŽƌŽƚ ƌăũžŝƚğƚƶɛƚŝ ŬćLJƚƂƐƐć <ĂƵĚĞŶ ĂŝŬĂŶĂ ǀƵŽƌŽŝƐƐĂ ŵăśěžůůŝɛğɛƚŝ ŵljƃɛ ŵƶŝƚă ƐĂƚƵŶŶĂŝƐŝĂ ŵƶƶƚžŭɛŝă :ŽŬĂŝƐĞůůĂ ƌljśŵćůůć ƚƶůğğ ŽůůĂ ǀĂƐƚƵƵŚĞŶŬŝůƂ ũžŭă ŽŶ ƚćljƚƚćŷljƚ ϭθ Ͳ ǀƵŽƚƚĂ săƌăƶɛŭăăǀăŭŭğğƚ ǁǁǁ ƉLJŚĂũŽŬŝ Ĩŝ ǀĂƉĂĂͲĂŝŬĂ ůŝŝŭƶŷƚă ůŝŝŭƶŷƚăɖăŝŭăƚ hƌśğŝůƶɖƶŝɛƚž ƚăŝ ŚĂŬĞŵĂůůĂ ŬƵŶŶĂŶƚĂůŽŶ ŶĞƵǀŽŶŶĂƐƚĂ >ŝɛćƚŝğƚžũă ǀĂƉĂĂͲĂŝŬĂƚŽŝŵŝƐƚŽƐƚĂ ƉƵŚ ϬϰϬ ϯϱϵϲ ϭϭϰ

4 sivu 4 Pyhäjoen Kuulumiset Pyhäjoen palveluhakemisto Vihannintie 8, Pyhäjoki OSTAMME JA OTAMME VASTAAN ROMUAUTOJA YM. METALLIROMUA ISOIMMAT ERÄT NOUDAMME NOSTURIAUTOLLA MYYTÄVÄNÄ RST-PUTKIA esim mm LISÄTIETOJA AVOINNA MA - PE rannikon.varaosa@yritysnet.com Palvelemme joka päivä klo 21 asti! ark la 8-21 su EVÄSKONTTI Vanhatie 44, Pyhäjoki, Puh RTV-huolto Tmi Kari Kivimäki Antenniasennukset ja antennitarvikkeet Avoinna: TI - PE LA 8-13 Puh JUMPPA- JUSSIN FYSIOTERAPIA FT: Vesa Mikkonen Satu Mikkonen puh , Kuntatie 4, Pyhäjoki SÄHKÖPALVELU Anttila Oy Sähköasennukset - Sähkösuunnitelmat Antenniasennukset Puh. (08) Viirretjärventie YPPÄRI

5 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 5 Annalan kotiseutumuseo ma-pe 12-18, heinäkuussa myös la-su * 8000 esinettä, 22 rakennusta Vapaa pääsy Uusi Matkailuesite Pyhäjoen ja Raahen yhteinen matkailuesite on ilmestynyt. Esitteestä löytyy mm. alueen nähtävyydet, käyntikohteet ja matkailupalvelut. Esiteen voi hakea maksutta kirjastosta tai kunnantalolta. Kotiseutuilta to 4.7. klo Keskikylän koululla * puffetti, leikkejä, yhdessä oloa ym. Kasakkayhtye Grajte tiistaina 2.7. klo Annalassa Liput 5e Järj. Liminkakylän kylätoimikunta Tervetuloa myös muilta kyliltä

6 sivu 6 PYHÄJOEN KUNTA KUULUTUS OLLINMÄEN TEOLLISUUSALUEEN OSAYLEISKAAVAN 2025 EHDOTUS ON ASETETTU NÄHTÄVILLE Pyhäjoen kunnanhallitus on asettanut nähtäville MRL:n 62 :n ja MRA 30 :n mukaisesti Ollinmäen teollisuusalueen osayleiskaavan 2025 ehdotuksen. Suunnittelualueen pinta-ala on n.92,3 ha, suunnittelualueen rajaus näkyy alla olevassa kuvassa. Pyhäjoen Kuulumiset Pirttikoskella, Kuusiniemen sillan kupeessa nähtyä TIINA TIIROLA, PIRTTIKOSKEN KYLÄYH- DISTYKSEN JÄSEN Pirttikoskella Mattilan navettakamarissa kokoontui joukko kyläläisiä kyläyhdistyksen kutsumaan ideariihi-iltaan. Ilta oli täynnä toteuttamiskelpoisia ideoita, joista päätettiin heti toteuttaa yksi. Kuusiniemen sillan kupeessa, Pyhäjoen rannalla on ollut jo pitkään kyläläisten käytössä ollut uimapaikka. Käyttö on kuitenkin ollut vähäistä, johtuen osaltaan siitä, että paikka oli jo pusikoitunut ja uimakopitkin siivottomassa kunnossa. Mutta eipä ole enää. Paikalle tulleet talkoolaiset siivosivat hetkessä villiintyneet pusikot ja rannan. Paikalle tuotiin myös nuotiopaikka, jossa testattiin illan aikana makkaranpaistoa. Kylän omat puunikkarit Matti Kallio ja Vesa Haapakoski kunnostivat paikalla olleet kaksi pientä uimakoppia yhdeksi hienoksi uimakopiksi. Niin hienoksi, että se vastaa melkein hotellihuonetta. Nyt onkin sitten avajaisten aika. Pirttikosken kyläyhdistys kutsuu maanantaina 1.7. klo 18 alkaen kylän väen ja ohikulkijat yhdessä nauttimaan siivotusta uimarannasta. Rantahan sijaitsee pohjoispuolella jokea, joten toivotaan, että saadaan nauttia ilta-auringon lämmöstä. Toivottavasti paikalle tulee myös uimareita, että päästään toteamaan uimarannan soveltuvuus sen tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Kehuja on kuultu hyvästä uintipaikasta, mutta hyvähän se olisi asia paikan päällä yhdessä todeta. Illan aikana paistetaan makkaraa, pelataan pelejä ja tietenkin vaihdetaan kuulumisia. Samalla olisi hyvä suunnitella seuraavaa toteuttamiskelpoista ideaa. Näin hyvällä ja toimivalla porukalla on hyvä suunnitella ja jatkaa eteenpäin. Kaavaluonnoksen suunnittelualueen pinta-ala on noin 92,3 ha. Ollinmäen teollisuusalueen osayleiskaava 2025 ehdotus aineistoineen pidetään nähtävillä välisen ajan Pyhäjoen kunnantalon ilmoitustaululla ja internet sivuilla osoitteessa Uusi siistitty uimaranta. Mahdolliset mielipiteet kaavaehdotuksesta tulee jättää kirjallisesti ennen nähtävillä olon päättymistä osoitteeseen: Pyhäjoen kunta, Kuntatie 1, PYHÄJOKI. Lisätietoja asiasta antaa tekninen johtaja Pirkko Tuuttila puh Kunnanhallitus Kuntatie 1, Postilokero 6, Pyhäjoki Puhelin: , Faksi: (08) Uimakoppeja kunnostamassa. Pyhäjoen kunta tiedottaa Pyhäjoen kunnantalo on suljettu Kiinteistöhoitajien päivystys toimii numerossa TEKNINEN OSASTO TIEDOTTAA Pyhäjoen kunnan rakennus- ja ympäristövalvonta palvelee heinäkuun ajan Raahessa ja rakennustarkastaja ja ympäristösihteeri käyvät Pyhäjoella tiistaisin aamupäivällä ja tarvittaessa sopimuksen mukaan. Rakennustarkastajan yhteystiedot: Harry Sanaksenaho Ympäristösihteerin yhteystiedot: Vesa Ojanperä Anja Vierimaa Kyläläiset siivoamassa rantaa.

7 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 7 Seurakunta tiedottaa Kuollut: Irja Emilia Päätalo 84 v 6 kk 16 pv Kastettu: Siiri Tuulikki Tyybäkinoja Ehtoollisjumalanpalvelus kirkossa su klo 10. Lähetyskahvila jp:n jälkeen seurakuntatalolla. Maisemakuvia Suomesta konsertti seurakuntatalolla to 4.7. klo 19. Jussi Makkonen (sello), Naziz Azezian (piano). Ohjelma 10 e. Jumalanpalvelus kirkossa su 7.7. klo vuotta sitten ripille päässeet kutsutaan yhteiseen jumalanpalvelukseen kotiseutupäivänä. Hartaus Iltaruskossa ke klo 14. Suvilinnun lauluja yhteislaulutilaisuus to klo 19 Pirttikoskella, Päivikki Peltomaalla, Peltomaantie 30. Kolehti kirkon ulkomaanavulle. Jumalanpalvelus ja HPE kirkossa su klo 10. TULOSSA: - Rauhattoman rukous konsertti seurakuntatalolla to klo 19. Gospelyhtye Kairos. Ohjelma 5 eur. - Vapaaehtoisten retki Siikajoelle Törmälän matkailumaatilalle to 8.8. Lähtö linja-autolla seurakuntatalon pihalta klo 17. Törmälässä ruokailu, tarinaa entisaikojen Siikajoesta ja kahvit. Ilmoittautuminen 2.8. mennessä p (huom, avoinna ke 9-13) tai viikolla 31 Mirjalle p Tervetuloa lähetyskahviloissa, yhteisvastuukeräyksessä, juustokeittotalkoissa ym. mukana olleet! Muistuta myös kaveria! Lapsityö: - VIELÄ ON TILAA: Alle kouluikäisten lasten (alaikäraja 4v leirin alkuun täytetty) päiväleiri Rajaniemen rannassa (ti-pe) Lähtö aamuisin sarpatista klo 9.30 ja paluu klo 15. Mukaan uintivarustus ja vaihtovaatetta. Leirillä tarjotaan ruoka ja välipala. Vapaaehtoinen maksu: 3e/päivä. Ilmoittautua voi 5.7. asti kirkkoherranvirastoon klo Kirkkoherranvirasto p avoinna juhannuksen jälkeen keskiviikkoisin klo Tarvittaessa voitte ottaa yhteyden papistoon: kirkkoherra Jukka Malinen p tai seurakuntapastori Kai Juvila p Seurakunta nyt myös facebookissa! Tykkää Pyhäjoen seurakunta sivuista ja saat tuoreimmat tiedot seurakunnan tapahtumista. Pyhäjoen seurakunnan kotisivut löytyvät osoitteesta: JO VAIN HERRA MINISTERI Järjestöt toimivat Frisbee golf - radan talkoot Eläkeliiton Pyhäjoen Yhdistys ry. Harmaahapset Annalaan ti klo Nuottikansiot ja iloisen laulajan kirja mukaan. Tervetuloa. Joensuun matkan loppumaksu on maksettava 2.7. mennessä Eläkeliiton tilille: FI viite Jos kysyttävää, soita puh /Anna-Liisa. ti 2.7. klo Varttuneen väen hetki Annalassa. Tervetuloa nauttimaan kesäpäivästä ja mukavasta ohjelmasta. Seuraa myös kotisivujamme: Hyvää kesää! MC PIRTTIKOSKI Sunnuntaina 30.6 suunnataan pyörät kohti Limingan luontokeskusta, lähtö tallilta klo: Säävaraus ajellaan Pyhäjärvelle Emolahteen Kirjavankierrokselle, lähtöaikaa ilmoitellaan myöhemmin. Mc Pirttikosken jäsenmaksun 5 voi maksaa tilille FI / Marika Pekkala Partiolippukunta Hanhikiven Kiertäjät ry. Myötäpäivien laskut lähetetty koteihin, huomaa lpk.n uusi tilinumero. Walhalla leirin leirimaksun I osa maksuun, II osa 17.5 mennessä. Maksun viestiksi Walhalla / lippukunta / leiriläisen nimi. Ensimmäinen leiriposti jaossa sähköisesti, jos jäit ilman viestiä, ota yhteys /Kaisa. Romumetallin keräys Parmacon pihalla toukokuun loppuun, tuotto lippukunnan partiotoimintaan. Nyt siistimään turhat romut nurkista! Pirttikosken kyläyhdistys kutsuu kylän väen ja ohikulkijat Pirttikosken Kuusiniemen sillan kupeessa olevan uimarannan avajaisiin maanantaina klo 18 alkaen. Kyläyhdistys tarjoaa makkaranpaistoon makkarat ja mehua. Iltaa vietetään seurustellen ja pihapelejä pelaten sekä rohkeimmat tietenkin testaavat uuden uimakopin ja rannan. Paikalla on myös istuimia, mutta jos itselläsi on helposti liikuteltava tuoli/ penkki, suosittelen sen mukaan ottamista. Pirttikosken maaaseutunaiset. Kuopion retki peruuntunut osanottajien vähyyden vuoksi. Uusi retkiaika , ilmoittautumiset Airalle. Yppärin kyläyhdistys järjestää romunkeräyksen kesäkuun loppuun asti. Romulava on osoitteessa Vanha maantie 50, eli Yppärin koulun vieressä. Romunkeräykseen käyvät kaikki metalliromu, pesukoneet, hellat ja mikrot. Keräykseen ei saa laittaa kylmälaitteita, televisio- tai tietokonenäyttöjä. Isommat erät ja romuautot noudamme kotoa. Lisätietoja Juha: tai Anne: klo 17 alkaen Paikalla tarvitaan mm. raivaus-sahoja, moottorisahoja ja mönkijöitä kärryineen. Lisätietoja: Jukka-Pekka Hietala puh Aihetta kiitokseen Yppärin kyläyhdistys kiittää Helaakosken perhettä yhteistyöstä wpd:n ja kyläyhdistyksen yhteisessä kuvausprojektissa! Kyläyhditys kiittää hiekan ajosta välijärven uimamontulle! Kesäkahvila Makia avataan H-tuvalla Avoinna ke-ma 12-18, ti suljettu Huom! Avoinna tiistaina 2.7. Myytävänä muun muassa jäätelöä sekä tuoreita makeita ja suolaisia leivonnaisia. Myyntiin tulossa myös Kortesuon mansikkaa. Avajaisissa myytävänä munkkeja ja tiedossa mukavaa ohjelmaa! Meille voi tulla nautiskelemaan myös sadesäällä, sillä sisätilat ovat avoinna. Huom! Käsityömyymälä heinäkuussa auki kesäkahvila Makian aukioloaikoina ke-ma klo Myymälästä löydät matkamuistot, tuliaiset, erilaiset lahjatavarat, matonkuteita ym. Kesäkerho Yppärissä maanantaisin klo 15- ohjaajat Anniina ja Venla Ostetaan mesimarjaa. Soita kun olet tuomassa marjaa myytäväksi Mannisen siivousapu esim.vanhuksille Lämpimät kiitokset muistamisesta lakkiaispäivänäni! Tarja Jyri Salmela P YHÄJOEN KUULUMISET PÄÄTOIMITTAJAT Sari Rintamäki Arvo Helanti TOIMITUS Anna Kronqvist Henna Pihlajamaa Terhi Piilola kuulumiset@pyhajoki.fi Puh Fax (08) Toimitus: Päätoimittaja: Taloussihteeri: Julkaisija: Pyhäjoki Data Oy ISSN Seuraava lehti (nro 28) ilmestyy >> lauantaina Aineisto toimitettava >> tiistaina klo mennessä Painosmäärä >> vko 26: 1810 kpl >> vko 28: 1810 kpl Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 24%) >> 0,45 /pmm, toistohinta 0,35 /pmm, minimikoko 35 pmm >> puoli sivua: 120 >> koko sivu: 180 >> järjestöpalsta: 50 /vuosi Ilmoitusehdot Lehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 lisämaksun. Emme voi taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitsemän vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä. Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Lehden jakelu: Raahelainen, ilmoitukset jakeluhäiriöistä puh (Minna Lattunen)

8 sivu 8 Pyhäjoen Kuulumiset

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

LAUANTAI 5.12.2015 VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU

LAUANTAI 5.12.2015 VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 5.12.2015 VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Isoäiti vuosikymmenien kokemuksella ERJA SAUKKO Toukokuussa vuonna 1929 Merijärven Ylipäässä syntyi pieni tyttö.

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

LAUANTAI 26.5.2012 VIIKKO 21 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU

LAUANTAI 26.5.2012 VIIKKO 21 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 26.5.2012 VIIKKO 21 Opiskelen Helsingin yliopistossa yleistä valtio-oppia. Pääaineenani on maailmanpolitiikan tutkimus, kertoo kevään 2010 ylioppilas Ella Keski-Panula. Valtio-oppi

Lisätiedot

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi.

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 21/2014 16.11.2014 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Itsenäisyyspäivä Pyhäjoella 6.12. Tulisijoja neljännessä sukupolvessa. Hyvää itsenäisyyspäivää!

KUULUMISET P YHÄJOEN. Itsenäisyyspäivä Pyhäjoella 6.12. Tulisijoja neljännessä sukupolvessa. Hyvää itsenäisyyspäivää! P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 29.11.2014 VIIKKO 48 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Tulisijoja neljännessä sukupolvessa JONNA LUOTO Lapsena halusin lentäjäksi, mutta sitten hyppäsin katolta ja huomasin,

Lisätiedot

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Kunnan ja seurakunnan tiedostuslehti syys lokakuu 2019 47. vuosikerta Vapaana 180m2 toimitila Ypäjän keskustassa Lepolantie 2. Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Yhteisellä asialla 2 Vanhustentalojen peruskorjaus

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

LAUANTAI 4.7.2015 VIIKKO 27 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. navettaa. 1961 näistä vaihtoehdoista

LAUANTAI 4.7.2015 VIIKKO 27 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. navettaa. 1961 näistä vaihtoehdoista P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 4.7.2015 VIIKKO 27 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Mahtitalosta museoksi Pyhäjoen kotiseutumuseo Annala on muuntautunut elämänsä aikana moneksi. Vuodesta toiseen paikka

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Rimmin Räpylä Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Puheenjohtajan palsta Vireä kyläyhdistyksemme on toiminut jo yli 13 vuotta ja aina vaan tekemistä riittää. Vappuna on yhteisiä menoja, äitienpäivän

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

LAUANTAI 17.10.2015 VIIKKO 42 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Kova työ palkitaan - kohti unelmien ammattia. Jemina Bäckmanista tulee lääkäri.

LAUANTAI 17.10.2015 VIIKKO 42 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Kova työ palkitaan - kohti unelmien ammattia. Jemina Bäckmanista tulee lääkäri. P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 17.10.2015 VIIKKO 42 ELLINOORA LESKINEN Lääketieteelliseen pääseminen on vuosittain tuhansien opiskelijoiden unelma. Kuitenkin vain pieni osa hakijoista voi toteuttaa unelmansa

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

Suinulan Sanomat. Suinulan kyläyhdistys ry:n tiedotuslehti N:o 2/2015 Kalastusasiaa

Suinulan Sanomat. Suinulan kyläyhdistys ry:n tiedotuslehti N:o 2/2015 Kalastusasiaa Suinulan Sanomat Suinulan kyläyhdistys ry:n tiedotuslehti N:o 2/2015 Kalastusasiaa Aiemmin esillä ollut Kuorevesi-järven kalastusyhtymä on saanut lisää mukaantulijoita. Nyt ovat mukana Suinula, Kavala,

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

LAUANTAI 14.5.2016 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU 11.05.2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA

LAUANTAI 14.5.2016 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU 11.05.2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 14.5.2016 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU KOULUREITIT VALTATIE 8 PYHÄJOEN SILTOJEN KORJAUKSEN AJAN 16.5.2016 31.10.2016 Liikennevirasto peruskorjaa Pyhäjoen

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Sisältö: Valtuuston kokous... 1 Kunnantalon sulkupäivät... 1 Kaavan voimaantulokuulutus... 1 Löytöeläimet... 1 Päivähoidon kesä... 2 Taidenäyttely... 2 Tarjouspyyntö

Lisätiedot

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Sukuseura valmistautuu vireään kesään 2007, jolloin järjestetään 6. sukujuhlat 30.6. 1.7. Kolarin Nuottavaarassa sekä julkaistaan uusi, täydennetty ja korjattu

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Ilmoitushinnasto Tarjoukset seurakuntavaaliehdokkaille 2018

Ilmoitushinnasto Tarjoukset seurakuntavaaliehdokkaille 2018 Ilmoitushinnasto Tarjoukset seurakuntavaaliehdokkaille 2018 Hyvä seurakuntavaaliehdokas, Kirkko ja kaupunki tarjoaa Sinulle vaali-ilmoituksia varten 30 prosentin alennuksen normaaleista ilmoitushinnoista.

Lisätiedot

LAUANTAI 22.02.2014 VIIKKO 8 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Kolmosluokkalaiset tekivät satukirjan

LAUANTAI 22.02.2014 VIIKKO 8 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Kolmosluokkalaiset tekivät satukirjan P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 22.02.2014 VIIKKO 8 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Kolmosluokkalaiset tekivät satukirjan SATUKIRJA Joulukuu ja tammikuu olivat Saaren koulun kolmosluokkalaisille

Lisätiedot

Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49

Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49 Sivu 1 Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49 Tirlittan-näytelmä Viides luokka esittää Tirlittan-näytelmän Wiljamissa (Urheilukatu 1). Koulun oma näytös on tiistaina 16.12. klo 12.00. Koulupäivä päättyy näytöksen

Lisätiedot

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 8/2014 Kirkkoneuvosto sivut 65-72 KOKOUSAIKA. 21.10.2014 klo 18.00 20.25

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 8/2014 Kirkkoneuvosto sivut 65-72 KOKOUSAIKA. 21.10.2014 klo 18.00 20.25 KOKOUSPÖYTÄKIRJA 8/2014 sivut 65-72 KOKOUSAIKA klo 18.00 20.25 KOKOUSPAIKKA LÄSNÄOLIJAT (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) poissaolijat: MUUT LÄSNÄOLIJAT (ja läsnäolon peruste) LAILLISUUS

Lisätiedot

Aika 01.12.2014 klo 17:30-18:20 Käpylän kirkko, Metsolantie 14, seurakuntasali

Aika 01.12.2014 klo 17:30-18:20 Käpylän kirkko, Metsolantie 14, seurakuntasali Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 01.12.2014 klo 17:30-18:20 Paikka Käpylän kirkko, Metsolantie 14, seurakuntasali Saapuvilla olleet jäsenet Ulla Kosonen, puheenjohtaja Raimo Anttila

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 2 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 12.6. klo 10 su 19.6. klo 10 la 25.6. klo 10 su 26.6. klo 18 su 17.7. klo 10 su 31.7. klo 10

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalon taukohuoneessa. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke TYLSYYDENTORJUNTAVIRASTO SUOSITTELEE: Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke Pitelet käsissäsi uunituoretta KESÄKIMARA 2018-vihkoa, johon

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 1/2006

Körpäkkäsanomat 1/2006 Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Joen Yawaran harjoitukset keväällä 2009

Joen Yawaran harjoitukset keväällä 2009 Joen Yawara ry:n tiedote 1/2009 Joen Yawaran harjoitukset keväällä 2009 HARJOITUSPAIKAN OSOITE JOENSUUN URHEILUTALO, KOSKIKATU 12. TATAMIT I JA II 2 KRS. PUNTTISALI URHEILUTALON ALAKERRASSA. PV AIKA PAIKKA

Lisätiedot

Poissa: Annala Tarja, Anna-Maija Klemettilä, Latomäki Ulla, Lemettinen Pentti

Poissa: Annala Tarja, Anna-Maija Klemettilä, Latomäki Ulla, Lemettinen Pentti 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 9.2.2016 klo 18.30 19.15 KOKOUSPAIKKA Läsnä: Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Härsilä Maria Ikola Simo Jänikselä Leena Kallio Kirsti Kivisaari Pekka Kivisaari

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Arvoisat Parhalahden koulun ystävät, lapset ja aikuiset! Puhe Parhalahden koulun 100-vuotisjuhlassa. Hyvät läsnäolijat!

KUULUMISET P YHÄJOEN. Arvoisat Parhalahden koulun ystävät, lapset ja aikuiset! Puhe Parhalahden koulun 100-vuotisjuhlassa. Hyvät läsnäolijat! P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 30.11.2013 VIIKKO 48 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Puhe Parhalahden koulun 100-vuotisjuhlassa Arvoisat Parhalahden koulun ystävät, lapset ja aikuiset! Laitoin tätä

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN syksy 2015

KOULUIKÄISTEN syksy 2015 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN syksy 2015 KERHOT LEIRI PARTIO ILLAT TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy Kausitiedote Seuraava kausitiedote ilmestyy 1.12.2017 Ilmoitukset tiedotteeseen 31.11.2017 mennessä osoitteeseen: kari.rissanen@huittinen.fi tai http://www.huittinen.fi/matkailu/huittisissa_tapahtuu/ilmoita_kausitiedotteessa

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 Kirkkoneuvosto 04.05.2011

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 Kirkkoneuvosto 04.05.2011 PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 19.30 Paikka: Seurakuntatalo Läsnäolo: Jäsenet: Läsnä Poissa Hämäläinen Sari x Kantola Pentti x Varapj Kiljunen

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Pienessä kunnassa on voimaa. Syksyn muotia ja. pukuloistoa. Suomen kuntarakenne LAUANTAI 28.9.2013 VIIKKO 39

KUULUMISET P YHÄJOEN. Pienessä kunnassa on voimaa. Syksyn muotia ja. pukuloistoa. Suomen kuntarakenne LAUANTAI 28.9.2013 VIIKKO 39 P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 28.9.2013 VIIKKO 39 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Pienessä kunnassa on voimaa Pyhäjoella lauantaina järjestetyillä syysmessuilla oli hyvin mielenkiintoinen paneelikeskustelu.

Lisätiedot

Mediatiedot 2012 Selänne mediatiedot 2012

Mediatiedot 2012 Selänne mediatiedot 2012 Mediatiedot 2012 Ilmestyminen ja aineistoaikataulu Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Käyntiosoite Mediakulma, Rantakatu 10 Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa puh.

Lisätiedot

Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016

Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016 Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016 Yleisinfo Turnaus pelataan Leppävaaran urheilupuistossa (Vanha maantie 15) kolmella tekonurmikentällä Leppävaaran urheilupuistossa ja Lepa-Areenalla. Kenttien

Lisätiedot

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa TOIMINTAOHJELMA 30.5.-5.6.2016 Maanantaina 30.5. RUOKASALISSA KANSAINVÄLINEN VIIKKO! klo 10.00 ULKOIL UA klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Sidotut ja vapautetut. Seurakunnassa tapahtuu. Luojamme kulkee sidottuna. Perinteiset ahtisaarnat toimitetaan

KUULUMISET P YHÄJOEN. Sidotut ja vapautetut. Seurakunnassa tapahtuu. Luojamme kulkee sidottuna. Perinteiset ahtisaarnat toimitetaan P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 16.4.2011 VIIKKO 15-16 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Sidotut ja vapautetut KIRKKOHERRA JUKKA MALINEN Luojamme kulkee sidottuna luotujensa maailmassa. Tässä on kuva,

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

Jotta osaamme varata ruokaa kaikille, pyydämme ilmoittautumaan juhliin viimeistään

Jotta osaamme varata ruokaa kaikille, pyydämme ilmoittautumaan juhliin viimeistään Tammikuu 2016 ITSENÄISYYSPÄIVÄJUHLA VELKUALLA SUNNUNTAINA 6.12.15 SANAJUMALANPALVELUS KIRKOSSA 11.00 Pirkko Tavio, Leena Flander ja Reini Koivusalo Kunniakäynnti sankarihaudoilla ja seppeleenlasku JUHLA

Lisätiedot

50-vuotisjuhla 22. 23.5.2012 Hakametsän jäähalli, Tampere

50-vuotisjuhla 22. 23.5.2012 Hakametsän jäähalli, Tampere 50-vuotisjuhla 22. 23.5.2012 Hakametsän jäähalli, Tampere Ohjelmaryhmien vetäjät tutustumassa esiintymisareenaan! Tapahtumatiedote 2/2012 20.3.2012 Sisältö: 1. Tapahtumarannekkeiden ja ruokailujen tilaamisella

Lisätiedot

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12

Lisätiedot

TIEDOTUSLEHTI ILMESTYSMAJANÄYTTELY

TIEDOTUSLEHTI ILMESTYSMAJANÄYTTELY Oulun Helluntaiseurakunnan TIEDOTUSLEHTI Marraskuu 2018 ILMESTYSMAJANÄYTTELY 15.-18.11.2018 Oulun Helluntaiseurakunnan Lähetyskahviossa. Esittelijänä toimii: Davar -koulutusvastaava, pastori ja Israel

Lisätiedot

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Kauniin Kivijärven rannalla sijaitseva kurssikeskus antaa monipuoliset mahdollisuudet liikkua

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN talvi 2016

KOULUIKÄISTEN talvi 2016 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN talvi 2016 ILLAT KERHOT PARTIO LEIRI TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

Maankäyttötieteiden päivä 2014

Maankäyttötieteiden päivä 2014 30.10.2014 Tieteiden talo Sali 104 Maankäyttötieteiden päivä 2014 Maanmittaustieteiden Seura ry Suomen Maanmittausinsinöörien Liitto ry ILMOITTAUTUMINEN JA LISÄTIEDOT Maankäyttötieteiden päivän 2014 normaalihintainen

Lisätiedot

Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti:

Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti: KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti: Aika Ti 1.4.2014 klo 18.30 Paikka Seurakuntatalo, Mykkäläntie 6, 73100 Lapinlahti Osallistujat: Jäsenet

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

Ritva Kivisaari Pentti Lemettinen Anne Marjamäki puheenjohtaja 1-7 puheenjohtaja 8-13 pöytäkirjanpitäjä

Ritva Kivisaari Pentti Lemettinen Anne Marjamäki puheenjohtaja 1-7 puheenjohtaja 8-13 pöytäkirjanpitäjä 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 6.1.2015 klo 12.00-13.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä: Annala Tarja Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Härsilä Maria Ikola Simo Jänikselä

Lisätiedot

Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016

Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016 Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016 LEIRIN OHJAAJAT: Jyrki Saario -pääkouluttaja Scandinavian Defendo Antti Nurmi 4.aste musta vyö Defendo -Defendo Blue pääkouluttaja -I.D.D.I-

Lisätiedot

KUNNALLISVAALIT 2017

KUNNALLISVAALIT 2017 Halsuan kuntatiedote vko 12 / 2017 Ilmoitukset TORSTAIHIN klo 12 mennessä os. kuntatiedote@halsua.fi hinta 6,15 / cm ja 92,25 / sivu sis ALV 24 % Halsuan kunta ottaa palvelukseensa 16 vuotta täyttäneitä

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

LAUANTAI 31.5.2014 VIIKKO 22 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Matka jatkui Oravisjärveltä Pirttikosken koululle

LAUANTAI 31.5.2014 VIIKKO 22 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Matka jatkui Oravisjärveltä Pirttikosken koululle P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 31.5.2014 VIIKKO 22 Pyöräilytapahtuma PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU TIINA TIIROLA Kielosaaren Leirintäalueen piha-alue täyttyi aamupäivällä pyöräilijöistä. Ilma

Lisätiedot

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun kappelineuvosto 13.4.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä kirkkoherranvirastossa 18.08.2014-17.09.2014 viraston aukioloaikana.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä kirkkoherranvirastossa 18.08.2014-17.09.2014 viraston aukioloaikana. K U U L U T U S Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 13 päivänä elokuuta 2014 klo 18.00 Tammijärven kyläkirkossa. Tutustuminen kyläkirkkoon klo 17.30. Kokouksessa käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

mediakortti 2011 LIVET ÄR LOKALT Puh.: (02) 274 9900 Faksi: (02) 231 1394 annons@fabsy.fi www.åu.fi www.pku.fi

mediakortti 2011 LIVET ÄR LOKALT Puh.: (02) 274 9900 Faksi: (02) 231 1394 annons@fabsy.fi www.åu.fi www.pku.fi Puh.: (02) 274 9900 Faksi: (02) 231 1394 annons@fabsy.fi www.åu.fi www.pku.fi LIVET ÄR LOKALT ÅU 2011 Uudet ilmoituspaikat etusivulla Paikallinen ilmoituspaketti (ÅU/PK) Väri-ilmoitukset mustavalkoisen

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2015 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot